Makuja


Lego Batman-kakku

25. heinäkuuta 2010

Kuopuksemme lempileluja ovat legot, ja erityisesti lego Batman, joten siitä siis kakkua synttäreille. Marsipaanihahmoa oli kiva pitkästä aikaa väännellä ja muotoilla, ja sitä tuleva synttärisankari kävi aina kovasti ihailemassa. Koriste ei meinannut näillä ilmoilla kovettua sitten millään, ja loppuviikosta siihen oli ilmestynyt jo paljon pieniä synttärisankarin sormenjälkiä ja -painaumia, kosteita värejäkin oli vähän sipaistu-aijai äidin oma pikkusormi kun eihän sitä malta olla koskematta ;)

batmankakku-2

batmankakku-11

pohja:

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:

8 dl vispikermaa
125 g mango-aprikoosi hyydykejauhetta
400 g mansikkahilloa

kostutus:

4 dl verigreippilimonadia

kuorrutus ja legonapit:

yht. noin 700 g keltaista marsipaania

  1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut jauhot varovasti puhtain käsin. Levitä massa uunipellille ja paista +225 asteessa n. 8-10 minuuttia.
  3. Leikkaa pohjat niin, että saat niistä 3 samansuuruista pohjaa. Leikkaa reunat tasaisiksi.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää hyydykejauhetta ohjeen mukaisesti joukkoon.
  5. Kokoa kakku ja kuorruta marsipaanilla. Leikkaa sopivan kokoiset ympyrät pyöreällä muotilla ja painele teksti ohutkärkisellä työkalulla paloihin.

batmanhahmo1

Hahmo on marsipaania. Siivet on sokerimassaa, etumus on maalattu nestemäisillä elintarvikeväreillä.sisu-batmankakku

Eilen illalla:

” Kenellä on  synttärit?” “Sinulla on huomenna synttärit” “Miksi AINA pitää olla huomenna synttärit?” “Siksi kun sinulla huomenna on ne”. “Minä haluan TÄNÄÄN ne synttärit!” “Ei kun huomenna on ne synttärit, ensin pitää nukkua yö niin sitten juhlitaan niitä” “”Aina ja aina niitä synttäreitä, miksi minulla on ne synttärit huomenna?” “No kun olet syntynyt huomenna, mutta tasan 4 vuotta sitten olit vielä äidin mahassa”. “Miksi siellä mahassakin on pitänyt olla? Minä haluan ne synttärit nyt ja kakkua!”  “Joo sitten huomenna, nyt nukutaan” Hieman malttamaton synttärisankari  ;)

Aurinkoista heinäkuuta!

5. heinäkuuta 2010

Blogi jää nyt pienelle tauolle :) Uudet tuulet puhaltavat joka suunnasta, joten palaan bloggailemaan myöhemmin kesän aikana.

Oikein helteistä ja aurinkoista heinäkuuta kaikille!

poikanen

Omena-raparperimuffinssit 12 kpl

28. kesäkuuta 2010

Alkoi tekemään mieli tosi paljon raparperia ja omenapiirakkaa. Teinkin sitten muffinsseja jotka ahmin suurin piirtein itsekseni kun maistuivat niin hyvälle :) Pakko varmaan saada omalle pihalle tuota raparperia, ettei tarvitse aina käydä äidiltä napsimassa. Tai enhän mä sitten voikaan kun välimatkaa on niin paljon…hmm. Tuosta raparperien keitinvedestä saa muuten ihanaa raparperimehu”tiivistettä”. Kun olet valuttanut raparperit, laita loppu vesi kannuun ja jääkaappiin. Lisää vettä maun mukaan, maistuu varsinkin hellepäivinä.

raparperimuffinit

  • 3 kananmunaa
  • 1½ dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 250 g raparperia
  • 1 vihreä omena
  • 50 g valkosuklaata rouheena
  • 50 g voita sulatettuna

pinnalle:

  • kanelia
  • sokeria
  1. Kiehauta pilkotut raparperit n. 5 minuuttia sokerivedessä ja valuta ne siivilässä.
  2. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
  3. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin.
  4. Raasta kuorittu omena, rouhi valkosuklaa ja sulata voi. Sekoita ne raparperin kanssa joukkoon.
  5. Pursota muffinssimassa vuokiin ja ripota pinnalle kanelia ja sokeria.
  6. Paista muffinssit uunin keskitasolla +200 asteessa noin 15 minuuttia.

Ps: Katsokaapas mitä tulevan kotimme ovesta näkyi kun katsoi autotalliin…näyttääpäs niin tutulta :) !

lattia

Raksanaisen piirakka

26. kesäkuuta 2010

Ihania nämä päivät kun voi remppailla vaikka aamusta iltaan! Kun aurinko nousee voi siirtyä ulos hommiin ja kun itikat alkavat haitata voi siirtyä takaisin sisälle. Ja nälkä kasvaa syödessä, siis remontin nälkä, ja kyllä myös piirakankin ;)

raksapiirakka

pohja:

  • 200 g voita
  • 250 g maitorahkaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

täyte:

  • ketsuppia
  • 200 g kinkkukuutioita
  • 1 prk tonnikalaa
  • 1 pkt aurajuustoa
  • 1 pieni sipuli varsineen

päälle juusto-muna-maitoseos:

  • 2 kananmunaa
  • 3 dl maitoa
  • 150 g emmental- juustoraastetta
  • valkosipulia myllystä rouhittuna
  1. Valmista pohja sekoittamalla pehmeä voi ja muut ainekset keskenään sekaisin. Kaulitse taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.
  2. Ruiskauta pohjan päälle ketsuppia maun mukaan. Ripota pinnalle kinkkukuutiot, tonnikala, silputtu sipuli ja murustele päälle vielä aurajuusto.
  3. Sekoita kananmunat, maito ja juustoraaste keskenään sekaisin ja levitä sinne tänne piirakan päälle. Rouhi pinnalle vielä valkosipulia.
  4. Paista piirakka uunin alatasolla +200 asteessa noin 30 minuuttia.

Remppailuinto johtuu siitä että pian jätämme kotimme täällä pohjoisessa ja muutamme 600 km:n päähän. Enpä olisi uskonut että koskaan muuttaisimme täältä pois, mutta siksihän tämä elämä onkin niin ihanaa kun jokainen päivä on kuin avaamaton värityskirja. Sen kuin ottaa vaan värityskynät käteen ja alkaa värittämään. Tosin joskus värit ovat lopussa, mutta sitten kun uudet tussit ovat kädessä on kiva jatkaa taas :)

Viimeistä Juhannusta siis viedään näissä maisemissa, mutta uutta innolla odottaen…!

sipe2

pojat1

Mansikka-raparperikakku

20. kesäkuuta 2010

Kohta alkaa puskea mansikkapenkistä mansikoita, joten pakastinta täytyy alkaa tyhjentämään viimeistään nyt. Tein pikakakun pakkasessa olevista mansikoista kun ystävät ilmoittivat tulostaan. Pakastetuista mansikoita irtoaa aika paljon nestettä, joten ne kannattaa valuttaa kunnolla, tai sitten kostutusnesteen määrää vähentää.

mansikka-rapkakku

pohja:

  • 4 munan kakkupohja 22 cm:n kakkuvuokaan

täyte:

  • 3 dl vettä
  • 1½ dl sokeria
  • 5-6 dl raparperia
  • 2 dl mansikoita ( käytin sulatettuja)
  • 6 dl vispikermaa
  • 250 g Mascarpone-juustoa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • keltaista jauhemaista elintarvikeväriä

kostutus:

  • 1 dl raparperimehua + 1 dl kylmää vettä

päälle:

  • mansikoita + hyytelösokerikiille
  • marsipaanista kukkaisia ym.
  1. Valmista kakkupohja.
  2. Aloita täytteen valmistaminen keittämällä ves, lisää siihen sokeri sekä kuoritut, pilkotut raparperipalat. Kun raparperit ovat pehmentyneet, kaada seos siivilän läpi ja anna jäähtyä jääkaapissa. Säästä raparperimehu kostutukseen!
  3. Pilko tai soseuta mansikat ja sekoita raparperin kanssa sekaisin.
  4. Vatka kerma vaahdoksi ja sekoita siihen Mascarpone-juusto ja vaniljasokeri. Voit halutessasi ripauttaa hieman jauhemaista elintarvikeväriä jos haluat keltaisen kakun.
  5. Lisää vettä makeaan raparperiliemeen ja kostuta sillä kahteen osaan leikatun kakkupohjan pohja (täytettä riittää kyllä kahteen kerrokseenkin, tässä kakussa on yksi väli). Levitä raparperi-mansikkaseos pohjalla ja päälle kermatäytettä.
  6. Laita toinen kakkupohja päälle ja kostuta se.
  7. Aseta mansikoita kakun päälle,  ja valmista hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan kiille mansikoille.
  8. Levitä kermatäytettä kakun päälle ja pursota loput pinnalle.
  9. Valmista maripaanista kukkasia ym. kakun päälle.

Kirsikka-raparperikakku

17. kesäkuuta 2010

Tämä kakku on lempparia, tuoreet kirsikat ja kirpakka raparperi yhdessä ovat vaan niin hyviä…namnamnam!

kirsikkakakkupala

pohja:

  • 200 g kaurakeksejä
  • 75 g voita

täyte:

  • 6 vartta raparperia
  • 3 dl vettä
  • 2 dl sokeria
  • 4 dl vispikermaa
  • 200 g vaniljan makuista tuorejuuston tapaista kasvirasvalevitettä
  • 100 g valkosuklaata
  • 2 dl pilkottuja tuoreita kirsikoita
  • 5 liivatelehteä

päälle:

  • 3 dl raparperilientä
  • 3 liivatelehteä
  • ripaus vihreää elintarvikeväriä
  • tuoreita kirsikoita
  1. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja laita ne halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle.
  2. Keitä vesi ja lisää siihen sokeri sekä kuoritut, pilkotut raparperipalat. Kun raparperit ovat pehmentyneet, kaada seos siivilän läpi ja anna jäähtyä.
  3. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  4. Vaahdota kerma ja sekoita siihen vaniljatuorejuusto, pehmeät raparperit, sulatettu valkosuklaa ja pilkotut kirsikkapalat.
  5. Kuumenna tilkka raparperimehua ja sulata siihen kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet, kaada liuos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan sekoittaen.
  6. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.
  7. Kun täyte on hyytynyt, valmista kiille kuumentamalla raparperimehu ja liuottamalla siihen kylmässä vedessä liuotetut liivatelehdet. Anna liuoksen jäähtyä hieman ja kaada se sitten täytteen päälle. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään.
  8. Koristele kakku tuoreilla kirsikoilla ja herkuttele kauniissa säässä kahvin kanssa, mieluiten ystävän kera :)

kirsikkakakku

kirsikkakakku-1

Aarre-kakku

6. kesäkuuta 2010

Rakkaan veljeni poika sai tänään nimen ja sain kunnian valmistaa vauvalle kakun.  Idea pörräävistä mehiläisistä syntyi, kun mietin miten vauvan nimen laittaisin kakun päälle. Vauvakoriste saattoi olla hieman liikaa tai sitten ei ;)

kastekakku-2

kastekakku-1

pohja: 6 munan kakkupohja

täyte:

kostutus:

  • 3½ dl lime-verigreippilimonadia

kuorrutus:

  • 400- 500 g marsipaani-sokerimassaa

koristelu:

  • marsipaanista tehtyjä mehiläisiä ja aurinko
  • auringonkukka/gerbera-vauva
  • tryffelipalloja, ohje alla
  1. Valmista kakkupohja.
  2. Sekoita hyydykejauhe 1 desiin huoneenlämpöistä nestettä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita hyydykeliuos siihen.
  3. Kostuta kolmeen osaan leikatun kakkupohjan alin osa, levitä sille marmeladia ja päälle täytettä.
  4. Laita toinen pohja päälle, kostuta se ja kokoa kakku samalla tavalla, jätä hieman kermatäytettä kakun pinnalle. Kostuta vielä ylin pohja ja levitä kermatäytettä kakun pinnalle ja reunoille ohuesti. Nosta kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.
  5. Kaulitse kuorrutteet noin 3 mm:n paksuiseksi levyksi ja nosta kakun päälle, leikkaa ylimääräinen kuorrute kakun alareunasta pois.
  6. Koristele kakku marsipaanista tehdyillä koristeilla, kirjoita vauvan nimi elintarvikekynällä pistekirjoituksin. Koristele kakun reuna suklaapalloilla, nam!

Lakritsitryffelit

6. kesäkuuta 2010

Suklaapalloja voi napsia muuten vaan tai käyttää vaikka kakun koristelussa. Ne ovat helppoja nopeita valmistettavia, ja joukkoon voi lisätä pähkinämurskaa, kookoshiutaleita tai mistä sattuu tykkäämään.

tryffelipallot

  • 400 g tummaa suklaata
  • 2 dl kuohukermaa
  • lakritsi-strösseleitä
  1. Laita kerma kasariin ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa.
  2. Sekoita seosta välillä kunnes suklaa on täysin sulanut.
  3. Vuoraa neliskanttinen vuoka (esim. leipävuoka) tuorekuelmulla ja kaada seos vuokaan.
  4. Nosta vuoka jääkaappiin ja anna olla siellä yön yli.
  5. Leikkaa levy paloihin ja pyöritä palat palloiksi, pyöritä ne strösselissä (kertakäyttöhanskojen käyttö suositeltavaa).
  6. Nosta valmiit pallot jääkaappiin ja popsi sellaisenaan tai koristele niillä kakku :)

Lihavoileipäkakku

6. kesäkuuta 2010

Voileipäkakun päälle voi valmistaa kauniin ruusun tomaatista. Unelmakakut-kirjassani on kerrottu miten tämä tapahtuu, löydät sieltä paljon myös muita vinkkejä koristeluun ja erityisesti kakkuihin.

Pese tomaatit ensin hyvin ja kuori kuorimaveitsellä tomaatin kuorta samalla kiertäen, kunnes kuori on kierretty kokonaan tomaatista. Rullaa pitkä kuoriosa “rullalle”, jolloin siitä tulee ruusun näköinen.

liha-vkakku-1liha-vkakku-2

  • 1, 5 pkt Oululaisen Reilu- vehnäpaahtoa
  • kakkuun tuli myös 1 leveä kerros ruisvuokaleipää

täyte:

  • 1 suolakurkku
  • 250 g palvikinkkua
  • 1 pieni tai ½ suuri punainen paprika
  • 300 g ruohosipulituorejuustoa
  • 200 g Wanhanajan maksamakkaraa
  • 200 g créme fraichea
  • 1 rkl vahvaa sinappia
  • 150 g emmental-juustoraastetta
  • 50 g majoneesia

kostutus:

  • n. 4 dl lihalientä

kuorrutus:

  • 300 g ruohosipuli-tuorejuustoa
  • 50 g majoneesia

koristelu:

  • pippurikinkkua
  • herneenversoa
  • mintun lehtiä
  • tomaattiruusuja
  1. Keitä kostutusvesi mielellään ed. päivänä ja anna sen jäähtyä hyvin, säilytä jääkaapissa.
  2. Valmista täyte pilkkomalla suolakurkku, paprika ja palvikinkku pieniksi paloiksi, sekoita mut täytteen ainekset sähkövatkaimella joukkoon.
  3. Leikkaa leivistä reunat pois ja aseta työpöydälle tuorekelmua ja päälle kerros leivinpaperia. Laita alimmaksi kerrokseksi kahteen vierekkäiseen riviin 2 x 4 vaaleaa leipäpalaa ja kostuta ne. Levitä täytettä päälle ja laita toinen kerros leipää. Tee yksi kerros ruisleivästä halutessasi. Kostuta leivät ja täytä kakku samalla tavalla niin että ylimmäikseksi jää leipäkerros. Kääri kelmu päälle ja nosta kakku jääkaappiin yön yli.
  4. Kumoa kakku seuraavana päivänä. Sekoita tuorejuusto ja majoneesi sekaisin, kuorruta sillä kakku. Koristele kakku  kinkkusiivuilla, herneenversoilla ym.

Kaste-pikkuleivät

6. kesäkuuta 2010

Kastejuhlissa kivoja tarjottavia ovat pikkuleivät, joihin on spritsattu vauvan nimi tai alkukirjain.ruokalappu-pikkuleivat

  • 200 g voita
  • 1½ dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 4½ dl vehnäjauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta

korisepikeeri:

  1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Vatkaa kananmuna joukkoon.
  2. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Kaulitse taikina levyksi ja paina siitä muotilla paloja.
  4. Paista pikkuleivät uunin keskitasolla +200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
  5. Valmista pikeeri vatkaamalla valkuainen ja tomusokeri sekaisin, koristele pikkuleivät.

Porkkanakakku

29. toukokuuta 2010

Eilen alkoi tekemään mahdottomasti mieli porkkanakakkua, tuunasin vanhaa ohjettani hieman suurempaan kakkuvuokaan sopivammaksi. Koristelussa olen näköjään juuttunut suklaarulliin/paloihin jne. eli päällä on oranssilla jauhevärillä värjättyä valkosuklaata sekä värjäämätöntä suklaata. Päälle voi koristeeksi tehdä myös helposti oranssista kuorrutteesta pikku porkkanoita, tai ripotella uunissa kuivattua porkkanaraastetta, ohje löytyy täältä.

Kakku on aika murenevaa, joten leikattua kakkua ennen täyttöä kannattaa käsitellä varovasti. Vaikkei täytettä kyllä välttämättä edes tarvita :)

porkkanakakku2

  • 350 g voita
  • 3dl sokeria
  • 5 kananmunaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia
  • 200 g valkosuklaata
  • 1 tlk (140 g) ananasta
  • ananaspurkin neste, noin 0,75 dl
  • 4 porkkanaa
  • 70 g (1 pss) pähkinöitä

täyte ja kuorrutus:

  • 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 200 g Philadelphia-juustoa
  • 1 dl tomusokeria
  1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää lämpimät kananmunat yksitellen vatkaten joukkoon.
  2. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaneli vehnäjauhoihin.
  3. Rouhi valkosuklaa ja pilko ananas pieniksi paloiksi. Raasta porkkanat ja kuumenna raaste mikrossa lautasella noin minuutin ajan.
  4. Lisää keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti sekoittaen vuorotellen ananasliemen kanssa. Lisää loput ainekset varovasti sekoittaen joukkoon.
  5. Paista kakku voidellussa ja jauhotetussa halkaisijaltaan 24 cm:n pyöreässä kakkuvuoassa uunin alatasolla +175 asteessa noin 1,5 tuntia.
  6. Kun kakku alkaa irtoamaan vuoan reunoista, ota kakku uunista ulos ja kumoa se hiukan jäähtyneenä.
  7. Valmista täyte vaahdottamalla vaniljakastike ja sekoita siihen Philadelphia-juusto sekä tomusokeri, sekoita täyte tasaiseksi.
  8. Leikkaa hyvin jäähtynyt kakku kolmeen osaan ja levitä täytettä jokaiseen väliin. Kuorruta kakku lopulla täytteellä, reunat voi koristella mm. keksimuruilla. Koristele makusi mukaan :)

Suklaamonsteri-kakku

14. toukokuuta 2010

Jos jollakin tekee mieli vielä suklaata tai muuta makeaa tämän kakun jälkeen, on kyllä suklaamonsteri ;) Kakku on hyvä vaihtoehto jos ei halua käyttää liivatteita, täyte nro 2 on kiinteää eikä valu. Kakun pohjalla olevan suklaatäytteen voi jättää poiskin, ja vaalean täytteen saa käyttämällä vaaleaa suklaata.

suklaamarenkikakku3

pohja:

  • 250 g Digestive-keksejä
  • 100 g voita

Murskaa keksit muruiksi ja sulata voi, sekoita ne keskenään. Painele seos halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuoan tai pyöreän säädettävän reunavuoan pohjalle ja osin reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin että pohja jähmettyy hieman.

täyte 1:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 300 g Taloussuklaata

Kuumenna kuohukerma pienessä teflonkattilassa ja laita sekaan pilkotut suklaapalat. Ota seos liedeltä kun se on tasaista. Jäähdytä kunnolla jääkaapissa. Kun täyte on jäähtynyt, kaada se kakkuvuokaan pohjan päälle, nosta kakku taas jääkaappiin.

täyte 2:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g Taloussuklaata
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/4 tl rommiaromia

Kuumenna kuohukerma kattilassa ja laita pilkotut suklaapalat joukkoon. Mausta vaniljasokerilla ja rommiaromilla.

  • 2 dl kermaa

Kun täyte 2 on jäähtynyt kylmäksi, vaahdota se sähkövatkaimella. Vaahdota 2 dl kermaa vaahdoksi ja yhdistä seokset. Kaada koko täyte kakkuvuokaan ja nosta kakku jääkaappiin.

Päälle voi pursottaa kermavaahtoa tai valmistaa marengin:

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1 dl sokeria

Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeria värin erin. Vaahto on valmista kun se kovaa. Pursota vaahto kakun päälle ja ruskista hieman marengin pintaa pienellä kaasupolttimella.

Hello Kitty-kakku

13. toukokuuta 2010

Tasan 18 vuotta sitten sain maailman ihanimman tyttövauvan kevätauringon paistaessa. Ja juuri äsken se tyttö”vauva” lähti ihanassa auingon paisteessa ulos, jossa kaverit odottivat musiikkia jumputtavassa autossa. Näytelmä on näköjään sama, vain vuosikymmenet vaihtuvat kun kuulin isäni sanat tulevan suustani ja tyttäreni lausui minun vuorosanat vuodelta -89. Yritin palata hetkeen vuosien ja vuosien taakse, kun kaikki, koko elämä oli edessä eikä pystynyt ajattelemaan kuin sitä hetkeä, korkeintaan huomista. Ankanpoika oli juuri kuoriutunut eikä sitä pidätellyt enää mikään, ainakaan virallisesti. “Herranen aika minkä näköisenä sitä ollaan lähdössä” “Kampaa edes tukka, näyttää ihan kuin olisi takussa”. Vannoin nuorena että sitten kun minulla on lapsia, en ikinä puuttuisi mihinkään mutta minkä taaksensa jättää sen edestään löytää ;)

Olin suuresti ilahtunut kun tytär halusi Hello Kitty-kakun, mutta hän halusikin kakun valmiilla kakkukuvalla. Minä olisin halunnut tehdä elämäni ensimmäisen Hello Kitty muotokakun, mutta päivänsankari päättää ja kakun täytteetkin on juhlijan toiveesta. Unelmaisissa oli todella kätevä vinkki värjätyistä kookoshiutaleista: kookoshiutaleet + tomuväriä vain pussiin ja ravistus, helppo tapa koristella kakkuja ja muitakin leivonnaisia.

hk-kakku

pohja: 6 munan kakkupohja

täyte:

kostutus:

  • 3 dl greippilimonadia

koristelu:

  1. Valmista kakkupohja.
  2. Sekoita hyydykejauhe 1 desiin huoneenlämpöistä nestettä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita hyydykeliuos siihen.
  3. Kostuta kolmeen osaan leikatun kakkupohjan alin osa, levitä sille marmeladia ja puolet täytteestä.
  4. Laita toinen pohja päälle, kostuta se ja kokoa kakku samalla tavalla. Kostuta vielä ylin pohja. Nosta kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.
  5. Vaahdota kerma ja levitä sitä tasaisesti kakun päälle. Aseta kakun pinnalle valmis kakkukuva. Koristele kakun reunat vaaleanpunaiseksi värjätyillä kookoshiutaleilla. Pursota kakun reunaan kermavaahtoa.
  6. Kukka on valmistettu muotilla.

Valmis kakkukuva kannattaa laittaa kermakakun päälle useita tunteja aikaisemmin, että se ehtii pehmetä hyvin. Kakkukuvissa on paljon eroja, jotkut kuvat leikkautuvat helpommin ja toiset ovat sitkeitä vaikka olisivat olleet yön ylikin kakun päällä. Tämä kakkukuva leikkautui suht hyvin, vaikka oli ollut vasta tunnin kakun päällä kun leikkasimme sitä.

hk-kakkupala

Superminttu-kakku

6. toukokuuta 2010

Äitienpäiväksi voi leipoa monelaisia kakkuja, oma kakkuni syntyi aamulla kaapissa olevista aineista. No, täytyy kyllä sanoa että halusin kakusta oikein minttuisen, joten jos minttuhammasta yhtään kolottaa, voi kakun leipoa näistä aineksista ;)

minttukakku

pohja:

  • 250 g mintunmakuisia Domino-keksejä
  • 100 g voita

täyte:

  • 6 dl vispikermaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 3 rkl minttulikööriä
  • 8 liivatelehteä
  • 100 g minttusuklaata

koristelu:

  • valkoista ja tummaa suklaata
  • vihreää tomuväriä
  1. Murskaa keksit ja sulata rasva, sekoita ne keskenään sekaisin.
  2. Painele keksi-rasvaseos leivinpaperilla vuorattuun halkaisijaltaan 22 cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja osin reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin.
  3. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
  4. Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Pilko minttusuklaa paloiksi.
  5. Kuumenna minttulikööri kupissa mikrossa ja liuota kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet siihen.
  6. Kaada liivateliuos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan sekoittaen, jos haluat täytteestä vihreämpää, sekoita siihen hieman vihreää elintarvikeväriä.
  7. Sekoita sokeri ja paloitellut minttusuklaat joukkoon ja kaada täyte pohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai yön yli.
  8. Sulata tummaa ja valkoista suklaata. Värjää vaalea suklaa jauhemaisella tomuvärillä vihreäksi. Kaada tumma suklaa leivinpaperin päälle ja päälle vihreäksi värjätty suklaa. Nosta jääkaappiin hetkeksi jähmettymään. Vuole suklaasta leveällä veitsellä rullia ja koristele kakku.

Pieni äitienpäivän kukkamuisto:

Äitienpäivästä tulee mieleeni aina kiinanruusut. Olin 10-vuotias ja musiikkiluokkalaisina keräsimme yleensä rahaa laulamalla mutta kerran opettajamme oli saanut kuningasidean. Vanhempainiltaan höynäytetyt vanhemmat joutuivat istuttamaan kymmeniä ja taas kymmeniä kukkasia, joita me oppilaat voisimme myydä torilla.

Äitini, joka on kukkaihmisiä ja hyvinkin kärsivällinen ihminen, oli muiden vanhempien kanssa ollut muutaman viheristutustunnin jälkeen jo hieman tuskastunut eikö tämä lopu koskaan, mutta mitäpä ei oppilaiden vuoksi tekisi, pääasia että oppilaat saavat myydä kukkia.

Toripäivä saapui ja innokkaina huutelimme ihmisiä ostamaan kukkia kenelläkään ei ollut hajuakaan mistä ne kukat olivat tulleet, pääasia että myytävää riitti. Valitettavasti aika moni ihminen kiersi meidät matkan päästä ja kukkia jäi paljon jäljelle. Reippaana tyttönä päätin yllättää äidin ja käytin kaikki rahani kukkasiin, ajattelin että äiti saisi äitienpäivänä sylin täydeltä kukkia(ruukkuja), näin hienoja taimia ei meillä ole vielä nähtykään. Kun annoin kukat, äiti purskahti nauramaan eikä naurusta meinannut tulla loppua. Mitä ihmettä, kylläpä kukat tosiaan saavat hyvälle mielelle, ajattelin. No, äiti sai lopulta naurulta sanottua että kivaa saada nuo kukat  kun on ne itse hikipäässä istuttanutkin :)

Hyvää äitienpäivää!

Herkkusieni-basilikapiirakka

2. toukokuuta 2010

Minulla on joku basilika-pestokausi meneillään, tekee mieli lisätä näitä vähän joka ruokaan ja leipomukseen. Pesto itsessään antaa makua niin paljon, että suolaa ei tarvitse lisätä ollenkaan, tässä piirakassa makua antaa myös aurajuusto.

kopio-herkkusieni-basilikapiirakka1

pohja:

  • ½ dl kauraleseitä
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ dl öljyä
  • ½ dl vettä

täyte:

  • 1 pkt aurajuustoa
  • pari basilikavartta
  • 2 tl vihreää pestoa
  • 10 isoa herkkusientä
  • 2 kananmunaa
  • 2½ dl tatti-herkkusieni Cuisinea
  • 150 g juustoraastetta
  • pippuria myllystä

pinnalle paiston jälkeen:

tuoretta basilikaa

  1. Sekoita pohjan ainekset sekaisin painele taikina halkaisijaltaan 28 cm:n voidellun piirakkavuoan pohjalle. Pohjasta tulee ohut.
  2. Murusta aurajuusto ja pilko basilika hakkeeksi, lisää joukkoon vihreää pestoa ja sekoita tahnaksi.
  3. Leikkaa herkkusienistä kanta pois ja täytä ne tahnalla.
  4. Sekoita lopputahnan joukkoon kananmunat, cuisine ja juustoraaste, mausta seos pippurilla. Kaada seos pohjan päälle ja aseta täytetyt herkkusienet päälle.
  5. Paista piirakka uunin alatasolla +200 asteessa noin 30 minuuttia.
  6. Koristele piirakka tuoreilla basilikan lehdillä.

piirakat