Vuosittainen arkisto: 2011

Ski amadé

Ski amadé

Voi mikä ihana valkoinen joulu! Kinoksia ei ole parina viime jouluna tarvinnut ihastella, vaikka olen ollut siellä mihin lumi talvella todellakin kuuluu eli Alpeilla. On käynyt niinkin inha tuuri, että juuri aattona ne vähätkin lumet ovat huuhtoutuneet vesisateen mukana kadoksiin. Nyt kuitenkin vihdoin sain viettää lumista alppijoulua pöllyävän puuterilumen, glühweinin ja paikallisten perinteiden merkeissä. Onni on myös itsetehty riisipuuro, porkkanalaatikko ja piparit . Talven ensimmäiset asiakkaat viettivät joulua Bad Gasteinissa, ja tällä viikolla on nelinkertainen satsi uutta porukkaa uudeksi vuodeksi. Kylä alkaa olla viimeistä petiä myöten täyteen buukattu ja talvikausi on toden teolla käynnissä. Rinteet ovat avautuneet muutama kerrallaan, ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Skitouring

Skitouring

Onko sille edes suomennosta? Retkihiihto on eri asia. Skinnauksesta olen kuullut puhuttavan… Touring-sukset ovat kuin kevyet laskettelusukset, joissa siteet tekevät suurimman eron. Monon voi lukita paikalleen laskemista varten, tai vapauttaa kannan ylöspäin kipuamista helpottaakseen. Jotta päästään ylöspäin mäkeä, on suksien pohjiin liimattava ”skinit” eli suomalaisittain ”karvat”, jotka antavat joka askeleelle pitoa ylöspäin kävellessä.  Myös monot ovat köykäisemmät ja joustavammat kuin normaali laskettelussa. Tässä lajissa tulee hiki, joten varustus vaatetuksen puolesta on haastava. On tärkeää, ettei pue liikaa ja hikoile aivan ylettömästi, mutta toisaalta ei saa tulla kylmä kun pysähtyy hetkeksi kesken mäen. Siksi laadukkaat materiaalit ja kerrospukeutuminen on pop. Reppu … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Vastakohtien Ischgl vs. kansainvälinen St. Anton

Vastakohtien Ischgl vs. kansainvälinen St. Anton

Nyt on jo saatu valkeaa maisemaa tänne Itävaltaankin! Hissejä on avattu Gasteiner-laaksossa, mutta vielä tarvitaan lisää lunta, jotta loputkin rinteet saadaan auki. Laskukelejä odotellessa on mukava puhua talven tarjoamista vaihtoehdoista ja fiilistellä tulevaa…  Tirolin reissuni viime talvena vei kahteen hiihtokansan mekkaan, Ischgliin ja St. Antoniin. Lähdin kieltämättä suurin odotuksin. En ole kuullut Ischglistä koskaan mitään huonoa, ainoastaan ylistäviä kommentteja niin asiakkailta kuin kollegoilta. ”Vastakohtien kylä” –luonnehdintaan olin törmännyt useamman kerran, ja mielenkiinnolla odotin mitä se tarkoittaa. No, se tarkoitti navettoja ihmisten takapihoilla keskellä kylää, mieletöntä afterski-menoa ja lukemattomia baareja. Kaikki sulassa sovussa keskenään. Keskustasta löytyy shoppailumahdollisuuksia ja ravintolavalikoimaa moneen makuun. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Talven kynnyksellä

Talven kynnyksellä

Tämä kuva ei valitettavasti ole tuore, ennemminkin toiveajattelua. Edelleen odotamme kunnon lumisadetta täällä Alpeilla! Tänään sentään maisema on utuinen ja vuorilla tulee veden sijasta jo jotain valkoista taivaalta. Pikkujoulumatkalaiset tuovat vilinää Bad Gasteinin kylään ja pinnan alla kihisee odotus suuremmasta lumisateesta ja talvikauden alkuun pyörähtämisestä. Pray for snow. Työni STS Alppimatkoilla on suomalainen koordinaattori, joka tarkoittaa, että kierrän ympäri kaikkia kohteitamme talven aikana ja autan siinä missä tarvitaan. Pääpaino on oppaissa, ts. siinä että he viihtyvät, pääsevät työn alkuun jouhevasti ja tekevät tietenkin asiakkaat tyytyväiseksi! Tehtäväni on keskittyä Suomen puoleen yrityksessä, joka toimii siis myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Siispä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Krampus

Krampus

Itävallan kaduilla kuljeskelee sarvipäisiä olentoja joulukuun ensimmäisellä viikolla. Kyseessä on Krampus, eli Pyhän Nikolauksen pimeä puoli. Joulupukki on vielä melko tuntematon Itävallassa, lahjat tuo sen sijaan Kristuslapsi. Pyhä Nikolaus on myös joulun hahmo tuoden lahjoja lapsille joulukuun viidentenä, ja hyvällä on aina oltava se vastakohta. Krampukset pelottelevat perinteen mukaisesti lapsia olemaan kiltisti ja tottelemaan vanhempia. Meillä Suomessa saatetaan toistella lapsille joulun alla ”varo vain ettei tontut näe kun kiukuttelet, silloin ei tule lahjoja”, kun taas Krampuksella saatetaan pelotella vastaavalla tavalla milloin tahansa vuoden aikana. Kukapa ei kokisi tätä hirviötä pelottavaksi. Jos äiti sanoo että voi tulla piiskaa sarvipäältä, ei paljon tee … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Bad Gastein

Bad Gastein

Olen listannut monet kerrat eri ihmisille suosikkikohteitani Alpeilla. Se on melko vaikeaa, koska kaikki kohteet ovat yksinkertaisesti vain erilaisia. En tietenkään ole kiertänyt kaikkia alppikohteita, mutta kuitenkin parikymmentä ympäri Alppeja niin Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa kuin Italiassa. Mielestäni työnantajani STS Alppimatkojen kohteet edustavat erityisen hyvin mahdollisimman erilaisia vaihtoehtoja –ovathan asiakkaatkin erilaisia! On mahdotonta vastata kenellekään pelkkään ”No mitä kohdetta sä suosittelet?”-kysymykseen, koska asia riippuu täysin siitä, mitä kukin hakee hiihtolomaltaan. Joku kokee täydellisen lasketteluloman helpommissa rinteissä ja pienemmässä kylässä, joku taas vaatii haastavia mäkiä, kenties offaria ja päätöntä iltamenoa . Jollekin rinneravintolat ja hyvä ruoka ovat ykkösasiat kohdevalinnassa, joku taas haluaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Joulu mielessä

Joulu mielessä

  Jouluun ei ole enää kahta kuukauttakaan! Miten se joka vuosi yllättää, kaikista aikaisista lumisateista ja kylmistä päivistä huolimatta aika on taas hiipinyt jotenkin huomaamatta näin pitkälle, ja kohta on ihan tosissaan se talvi. Olen ehdottomasti jouluihminen. Mutta en paljon-lahjoja-paljon-ruokaa-paljon-hässäkkää-jouluihminen, vaan tykkään fiilistellä eniten juuri joulun odotusta. Pian pääsee taas aukomaan joulukalenterin luukkuja… Ulkomailla viimeiset vuodet asuneena ei ole tarvinnut enää aikoihin ottaa stressiä monesta joululahjasta perheenjäsenille, saati avustaa valmistamaan pakkasta täyteen jouluruokia jo marraskuun puolella. Saa ottaa ihan vaan rennosti kynttilän valoa pimeinä iltoina ihastellen.   Itävallassa panostetaan Suomea enemmän juuri joulun odotukseen. Rakastan paikallisia, miltei joka kylässä järjestettäviä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Varusteurheilua

Varusteurheilua

Lasketteluko? No todellakin. Toisaalta pärjää aika vähällä mikäli vuokraa, mutta tosiharrastajan on mahdollista upottaa hurjia summia ihan niihin perusvarusteisiin. Skaala on laaja, niin valikoimassa kuin hinnoissakin. Vaelluskauden ollessa auttamattomasti ohi kuluu syksyn ankein aika ainakin täälläpäin maailmaa talvesta haaveillessa ja suunnitelmia tehdessä. ”Ainakin se ja se skitour on tehtävä tänä talvena, ja on vihdoin käytävä laskemassa Kitzbühelissä…”. Mielestäni yksi syksyn kivoimpia ajanvietteitä on tarkastella tulevan talven varuste-uutuuksia, niin suksitesti-arvosteluja kuin tuoreita vaatemallistoja (hiihtovermeitä luonnollisestikin..). Olen oppinut uuden tavan tutkia mahdollista ostosta paremmin etukäteen, nimittäin lehtiarvostelujen lisäksi erilaiset arvostelu-videot youtubessa! Ensin nauroin katketakseni ystäväni tavalle katsastaa kaikki mahdollinen kyseiseltä sivustolta, mutta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Oppaaksi Alpeille?

Oppaaksi Alpeille?

Ehkä jollekin lukijalle on tullut mieleen jossakin vaiheessa, ettei olisi hassumpi työympäristö nuo Alpit! Näihin maisemiin töihin hakeutuminen ei ole ollenkaan vaikeaa, tarjolla on työtä laidasta laitaan, varsinkin kielitaitoisille. Turismi on Alppien pääelinkeino, joten luonnollisesti hotellit ja ravintolat työllistävät liudan sesonkilaisia, etenkin talvisin. Jos kuitenkin mielii tehdä töitä enimmäkseen ihan suomen ja englannin kielellä, voin suositella STS Alppimatkojen opaskurssia, jolta parhaat kokelaat poimitaan työskentelemään eri kohteisiin ympäri Alppeja. Kesäisin ainoa kohde on toistaiseksi Bad Gastein, mutta talvisin laskettelukohteita on jo 16! Itävallan lisäksi on mahdollisuus päästä töihin Ranskaan, Italiaan tai Sveitsiin. Opaskurssi järjestetään marraskuun loppupuoliskolla, ja sen pituus on 10 … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | 1 kommentti

Talvi lähestyy

Talvi lähestyy

 Tähän aikaan vuodesta alkaa vaeltajankin mieli tulla levottomaksi. Sään muuttuessa kirpeän syksyiseksi ja vuorten huippujen lumesta valkoiseksi ei voi olla jo haikailematta tulevaa talvea! Väkisinkin alkaa kaivelemaan vähintään pipoja ja hanskoja, jos ei muitakin talvivarusteita kaapeista, ja katsastamaan suksien kuntoa tulevaa kautta ajatellen. Sitten polte suksille alkaa olla liian suuri ja olisi pakko päästä kokeilemaan ihan vähän… Onneksi se on mahdollista! Noin 45 minuutin ajomatkan päässä Gasteinista sijaitsee Kaprun-niminen kylä, josta hieman eteenpäin löytyy Kitzsteinhornin jäätikölle vievä hissi. Ensimmäinen gondoli vie Langwiedille 1978 metrin korkeuteen, josta jatketaan tuolihissillä Alpin Centerille 2450 metriin. Yleensä kesäisin ja syksyisin rinteet ovat auki huipulta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti