Niin pieni, mutta tarpeellinen

 

Kuva: Shutterstock

”Antiikin kreikkalaiset kertoivat Kreetan kuninkaan Minoksen kärsineen perin ikävästä vaivasta: kuningas ejakuloi siemennesteen sijaan käärmeitä, tuhatjalkaisia ja skorpioneja. Tämän takia hän tuli tappaneeksi kaikki naiset, joiden kanssa harrasti seksiä – kuolematonta vaimoaan lukuun ottamatta. Ratkaisu ongelmaan löytyi vuohen virtsarakosta. Ohut tuppi peniksen päähän ja kas, rakastajattaret säilyivät hengissä.”

Kuningas Minos tuskin välitti ehkäisystä muun asian vuoksi, kuin sen, että hyvät rakastajattaret sattuivat kuolemaan. Myöhemmin sitä tuppea peniksen päähän on tarvittu ensisijaisesti ehkäisemään sukupuolitautien leviäminen, mutta myös estämään ei-toivottuja raskauksia.

Perhesuunnittelu ja raskauksien ehkäisy on aiemminkin ollut lähes kokonaan naisten tehtävä.

”Aikojen saatossa on ympäri maailman kehitetty erilaisia emättimen sisään laitettavia esteitä muun muassa pesusienen paloista, kankaista ja erilaisista kasveista. Muinaiset egyptiläiset muotoilivat kohdunsuulle pessaareja soodan ja hunajan seoksesta tai krokotiilinlannasta. Siittiöiden kulkua on pyritty estämään myös huuhtomalla emätintä seksin jälkeen. Monet suomalaisetkin ovat vielä 1900-luvun alussa yrittäneet välttää raskauden puhdistautumalla veteen sekoitetulla etikalla tai istumalla lumihangessa.

Ehkäisyvälineet pysyivät pitkään naisten salaisuutena ja ehkäisy tarkoitti alussa nimenomaan raskauden ehkäisyä. Seksin kautta tarttuvia tautejakin on toki ollut aina, mutta niiden tunnistaminen ei ole ollut helppoa. Kutinoita, kirvelyä ja vuotoja on seurannut myös puutteellisesta hygieniasta ja monet vakavammat oireet on aikojen kuluessa niputettu osaksi tunnettuja ja nimettyjä sairauksia, kuten spitaalia tai ruttoa.”

Seksiä on aina siis haluttu harrastaa nautinnon vuoksi, joten vippaskonstit ovat olleet monet. Eikä halu harrastaa seksiä ole ollut vain miesten, niin kuin niin usein luullaan, vaan myös naiset ovat etsineet seksiseuraa itselleen. Naisten vastuu raskauden ehkäisystä on siis aina ollut yksi suurimmista ongelmista – eikä voi olla ajattelematta, että se on nautinnon lisäksi ollut myös kivuliasta.

”Vanhoista keinoista toimivimpia ovat todennäköisesti olleet kohdunsuulle asetetut etikassa tai sitruunamehussa liotetut pesusienet tai villatupot, joiden happamuus saattoi hyvinkin tuhota osan siittiöistä. Samasta syystä tyhjäksi puristettu sitruunanpuolikas on toiminut kohtuullisena pessaarina. Muun muassa 1700-luvun suuren naissankarin, Casanovan, kerrotaan suositelleen tätä metodia naisystävilleen. Lähteet eivät kerro, miltä tuntui rakastella sitruunan puolikas emättimessä.”

Jos naiset ovat saaneet kärsiä rakastelun ja varsinkin yhdynnän seurauksena epämukavista ehkäisyvälineistä, niin kyllä miehilläkin on ollut omat kärsimyksensä. Ensimmäisten miesten ehkäisyvälineissä on ollut sellaisia suojia kuten pellavakankaasta ommeltu, terskan päälle sidottava pussi, joka sisälsi lääkesuoloja. 1600-luvulla kankaisten suojien kilpailijoiksi kehitettiin kondomeja myös lampaan-, vasikan- ja vuohensuolesta. Nämä eivät kuitenkaan syrjäyttäneet kangaspusseja, sillä valmistus oli kallista ja hankalaa ja tämäkin suoja sidottiin peniksen ympärille narulla. Eläinten nahasta tehdyissä varmuusvälineissä oli paksu sauma, koska ne oli usein ommeltu tupeksi. Näitä miesten varmuusesineitä on tiettävästi käytetty jo 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Esimerkiksi egyptiläisten ylimysten haudoista on löytynyt kauniiksi värjättyjä ja jopa turkissomisteilla olevia kondomeja, mukaan on myös laitettu helmiäisestä ja kilpikonnankuoresta tehtyjä dildoja. En voi olla tässäkään tapauksessa miettimättä sitä, että miltä nämä kangaspussit ja narulla sidotut suolenpätkät mahtoivat tuntua naisen emättimessä. Spontaanisuudesta seksin osalta voitiin tuskin myöskään puhua, sen verran työläitä näiden suojien päälle laittaminen tuntuu.

”Ehkäisyn painopiste siirtyi 1500-luvulla raskaudesta tartuntatauteihin. Tähän pakotti suuri syfilis- eli kuppaepidemia, joka alkoi niittää kanssa Euroopassa 1490-luvulla. Seksiteitse tarttuva ja hitaasti tappava tauti levisi tehokkaasti sotajoukkojen mukana ja herätti vähintään yhtä paljon kauhua kuin sodan uhka. Vaikeat haavaumat saivat taudin muistuttamaan kaikkien pelkäämää vanhaa vihollista, spitaalia, ja kaupan päälle tuli usein arvaamattomia persoonallisuusmuutoksia, jotka johtuivat bakteerien vaikutuksesta keskushermostoon.”

Ehkä on parempi unohtaa menneet kauheudet ja keskittyä nykyajan suomiin mahdollisuuksiin harrastaa kivutonta ja spontaania seksiä, jossa on mahdollista ottaa huomioon molempien osapuolien tyydytys ja nautinto. En käy nyt arvioimaan sitä, että mikä ehkäisymuoto on se paras ja sopivin, se jääköön jokaisen itsensä valitsemaksi. Ei voi olla ihailematta ihmisen kekseliäisyyttä, kun kyseessä on sellainenkin ”turhanpäiväinen” asia kuin seksuaalinen nautinto. Apuvälineiden ja lääkkeiden kehittämiseen on varmasti uhrattu enemmän aikaa kuin autojen, tietokoneiden sun muiden hyödyllisempien asioiden suunnitteluun :D Vai olisiko seksuaalinen tyytyväisyys se luomisvoima, joka saa ihmisen suunnittelemaan sitä kaikkea muutakin?

Olisiko kiittäminen feministinaisia siitä, että markkinat tulvivat mitä hienoimpia kondomeja? Nimittäin feministiliike on syntynyt vastareaktiona esimerkiksi yhdysvaltalaisen uskonnolliselle oikeistolle, joka ajoi hysteerisellä innolla ehkäisyvälineiden kieltoa, abortteja ja naisten vapaata liikkumista. Feministi eivät myöskään halunneet olla yksin vastuussa ehkäisystä sekä raskauksista. Feministit eivät olleet keskenään kuitenkaan ihan yksimielisiä. Vaikka moni oli sitä mieltä, että kondomi on edullinen ja yksinkertainen raskauden ehkäisytapa, niin moni oli myös sitä mieltä, että kumit houkuttelivat hyvätkin aviopuolisot pettämään vaimojaan.

Alussa kerroin, että Kreetan kuningas Minos halusi säästää hyvät rakastajattarensa kuolemalta. Tänä päivänä sellaiseen ehkäisyyn ei ole tarvetta, vai onko sittenkin? Tautivaara taitaa tänä päivänä olla se suurempi syy ehkäistä kondomilla aivan kuten keskiajalla, eikä niinkään ei-toivottujen raskauksien ehkäiseminen.

Kondomia on syytä ylistää, mutta on sillä ollut muunkinlaisia vastustajia, kuin esimerkiksi kirkko, Paavi etunenässä.

”Huonosti pestyt ja moneen kertaan uusiokäytetyt tupet saattoivat ennemminkin aiheuttaa uusia tartuntoja kuin ehkäistä niitä. 1700-luvulla vaikuttanut englantilainen lääkäri Daniel Turner piti naurettavana, että ihmiset luottivat tartuntatautiasioissa pieneen kangaspalaan tai suolenpätkään, ja vastusti jyrkästi kondomin kasvavaa suosiota. Turnerin kriittisyys saattoi liittyä valistuneeseen arvaukseen, että miehet joka tapauksessa saattoi riisua kondomin kriittisellä hetkellä. Yksi hänen keskeisimmistä argumenteistaan oli nimittäin se, että kondomi laimentaa tuntoaistielämyksiä. Samaa perustelua käytti myöhemmin psykoanalyysin isä Sigmund Freud, joka ilmaisi kriittisen kantansa vuosi vuodelta kovaäänisemmin. Hänestä väline häiritsi seksuaalista herkkyyttä ja nautintoa niin oleellisesti, että se oli omiaan aiheuttamaan neurooseja.

Nykytutkijat tuskin pitävät kondomia varsinaisesti terveydelle haitallisena, mutta kysymystä hyötyjen ja haittojen tasapainosta pohditaan aika ajoin yhä. Nykytiedon mukaan siemennesteen mukanaan kuljettama pieni määrä testosteronia on hyväksi naiselle ja saattaa esimerkiksi ehkäistä masennusta. Kenenkään henkisen hyvinvoinnin avaintekijäksi spermasta tuskin kuitenkaan on – kondomista sen sijaan voi jossain tilanteissa ollakin.”

Aiheeni lainat ovat hauskasta ja kiinnostavasta Tiia Aarnipuun ja Petja Aarnipuun kirjasta Kondomikirja.

Aihe(et): Anaaliseksi, Elämää, Hyvinvointi, Parisuhde, Rakkaus, Seksi, Seksuaalinen suuntautuminen, Sinkut, Syrjähyppy. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

123 vastausta kohteessa Niin pieni, mutta tarpeellinen

  1. Lukija sanoo:

    Toisinaan on tullut nähtyä ohjeena kondomin käyttöä jos on kovin herkästi laukeava. Kun se kumi vähentää tuntoa…
    Itse olen kuitenkin alkanut tulla ainakin omalta kohdalta sellaiseen tuntumaan, että kondomi jopa herkistää.
    Näin ainakin kun ajattelen sivusuhteen aikaisia kokemuksia jollloin emme käyttäneet kondomia. En tullut lainkaan niin herkästi kuin kondomin kanssa.
    Saman suuntaisiin tuntemuksiin olen tullut myös joskus masturboidessa käyttäessäni kondomia… Runkkaus tuntui hämmästyttävän herkästi kumin läpi paljaalle terskalle.

    Oikeastaan tälle tuo tukea myös se, että on kehitelty kondomeja jotka sisältävät lidokaiinia puuduttaakseen terskan pintaa jolloin tunto heikkenee… Tosin en ole huomannut mitään vaikutusta tuolla. Ehkä vaikuttavan aineen määrät ovat niin pienet ettei niillä käytännön vaikutuksia saavuteta.
    Samaiseen kondomiin oli sitten extrana lisätty myös verisuonia laajentavaa L-arginiinia… Jotta erektio voimistuisi… Uskokoon ken tahtoo että nämä aineet ehtisivät vaikuttamaan havaittavissa määrin siinä ajassa minkä kondomi on kalun päällä ;)

  2. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Ohessa pieni laina kirjasta, jota olen käyttänyt aihettani kehitellessä:

    ”Jos on kortsu joskus väärällä hetkellä kateissa yksittäisellä ihmiseltä, niin visuaalisesta kulttuurista ja taiteesta se on kateissa lähes joka hetki. Kondomimainosten katoaminen katukuvasta on RFSU:n oma valinta, mutta missä se kondomipaketti, kun Ridge petti Brookea? Mihin jäi hotellipornon melasankarin kumi? Miksei kondomi pääse mukaan romanttiseen komediaan? Putosiko kondomi kaunokirjallisuuden sivujen väliin?

    Poikkeustapauksiakin toki on, mutta niissä kondomin tehtävä ei yleensä ole ehkäistä tai kiihottaa, vaan keventää tunnelmaa. Komediasankarit sähläävät hupaisasti kortonkiensa kanssa ja väline sopii mitä mainiommin myös osaksi sketsiviihteen navanalushuumoria.”

    Pornossa kondomia löytyy, mutta 2000-luvun jälkeen kuulemma yhä vähenemässä määrin :( Porno on fantasiaa, eikä fantasiaan kuulu suojautuminen taudeilta ja raskauksilta. Pornon tarkoitus on kiihottaa, eikä kondomi tunnu kiihottavalta, se on ennakoivaa, eikä kuulu intohimoiseen spontaaniin seksiin. Siis pornokatsojan mielestä.

  3. femme sanoo:

    Hei :)

    Siirrän elinan lähettämän kommentin tämänkin aiheen alle, kun sopii tänne kuin nenä päähän :D

    elina sanoo:
    18.7.2012 klo 8.40
    Huomenta
    Heh… Lukija on muistaakseni kertonut testanneensa ainakin yhtä tästä listasta
    http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2012/07/1491836/suojaa-itsesi-tyylilla–nama-ovat-maailman-oudoimmat-kondomit

  4. Lukija sanoo:

    Juu :P
    Tuollaista hohtavaa joskus tuli kokeiltua ”nuoruudessa” :)
    Merkki luultavasti on ollut jokin toinen vaan hohti kuitenkin ;)

    Pistin merkille tuossa linkissä olevissa tiedoissa mainitaan kondomin mittojen toleransseihin ja etenkin tuohon ”leveyteen” 52 +/- 2mm eli saatat saada kondomin joka on 50mm tai jopa 54mm ja tämä saattaa kyllä olla jo ihan mukavuudessakin tuntuva ero :? Luultavasti suurin osa on kuitenkin tuon 52mm. Pituudessa heitto on suurempi, mutta se tuskin on aivan yhtä suuresti käytettävyyteen vaikuttava (185 +/- 5 mm eli 180-190mm)

    Muuten tuo Louis Vuitton kondomi näyttäisi olevan enemmän huijaus kuin oikea tuote… Asiasta kohistaan erinäisissä blogeissa jopa hintakin ”tiedetään” $68/1kpl mutta yksikään kauppa ei sitä myy… Samoin on vuosi sitten esille tulleen Chanel-kondomin kohdalla jonka hinnaksi kerrotiin jälleen vain blogeissa $279/12kpl ja tänä vuonna osassa blogeissa tuo jopa tunnustettiin huijaukseksi samalla kun sitä epäiltiin sitten tuon LV:n kohdallakin :P

    Ainoa oikeasti myynnistä löytynyt vaatesuunnittelijan nimellä myytävä kondomi oli ”Marc Jacobs Condom” jota myydään vain Marc Jacobs liikkeissä $2/kpl hintaan ;)

  5. Lukija sanoo:

    Seuraavat jutut ei ole välttämättä ihan loppuun mietitty, mutta tulipa kirjoiteltua edes jotain ;)

    On ollut varmaan tavallaan helpompaa muinoin vanhan maailman aikaan pyrkiä ehkäisemään raskauksia naisen ”kautta” koska…
    No onhan se huomattavasti helpompaa pyrkiä eri keinoin tähän käyttäen puoliskoa jolla on ”malja” jossa pysyy tuo kaikki millä kuviteltiin tuolloin raskaus estettävän, vain sisään työntämällä sieniä ja sitruunan puolikkaita yms… Toki varmaan on ollut sekin vaikuttimena, että näillä keinoin miehen nautinto ei ole vähentynyt ja onhan se kait ollut aikanaan jopa sellainenkin ajatusmalli ettei naisen edes kuulunut nauttia seksistä, joten miksi siitä olisi piitattu miltä se etikalla imeytetty sieni tai lumihangessa istuminen on tuntunut… Miehelle kuului nautinto.

    Myöhempinä aikoina taas kun lääketiede kehittyi mentiin jälleen ”helpointa” reittiä jossa siinäkin mutkia ja juoksuhiekkoja on varmasti ollut, mutta kuitenkin oli tiedossa olevalla tekniikalla helpointa estää raskaus puuttumalla naisen elimistöön näiden ”ihmeellisten hormonien” avulla… (Muuten… Ajatus ehkäisypillerin kaltaisesta lääkkeestä lähti yhdysvaltalaiselta sairaanhoitajalta Margaret Sangerilta, eli on hieman väärin sanoa tässä kohdin ehkäisyvastuun jätetyn ”tietenkin naisille” kun nainen sen itse keksi)

    Käsittääkseni on miehille yritetty joidenkin lähteiden mukaan 20 jopa 30 vuotta kehittää myös e-pilleriä siinä kuitenkaan onnistumatta… Miehellä kun tuo hedelmöityskyky ei ole aivan samalla tavoin hormonitoiminnan ohjaamaa kuin naisella (näin olen sen ymmärtänyt)…
    Tosin nyt kaiketi on geenitekniikan puolelta tullut lupaavia tuloksia tähän pulmaan.

    Miesten kohdalla taas on kovin haastavaa ollut vain se, että on saatu aikaan spermanpitävä tuppi…
    Pitävyys on nykyisin hyvä ja tunnon välityskin on kohentunut noista nahkatupeista… Silti miehet valittavat siitä ja jopa naisetkin puhuvat banaanin syönnistä kuorineen. Ei kelpaa… Ilman on mukavampaa.

    Vaikka tarjolla on myös naisten kondomi on käytännössä kuitenkin lähes ainoaksi keinoksi todettavissa miesten kondomi kun puhutaan sukupuolitautien ehkäisystä yhdynnässä…

    Voisikin melkein väittää, että jos se olisi pelkästään miehistä kiinni niin olisi jo keksitty keino joka torjuisi raskauden ja sukupuolitaudit ilman kondomia…

    Miehen kontolle ehkäisy vain jää jos halutaan tauteja torjua… (Juu juu, naiset sen kondomin käytöstä joutuu huolehtimaan… Femmekin on kertonut kuinka joutui ne käymään ostamassa kun ei poika ystävä kehdannut vai olikos se niin…)

    Jos pelkästään halutaan torjua raskaaksi tulo, niin sitten on mahdollisuudet parhaat tai monipuolisimmat ainakin toistaiseksi naisella… Etenkin jos halutaan välttää peruuttamattomat keinot (sterilisaatio joka on miehellä se ainoa keino kondomin lisäksi).

  6. Homme sanoo:

    Kondomin käyttö on aina viisasta, kun ei ole oman tutun kullan kanssa. Miehen kannalta kondomin käytöstä aiheutuva haitta on hyvin vähäinen, ja touhu on rennompaa, kun ei tarvitse olla huolissaan tappavista eikä ei-toivotusti elämää synnyttävistä seuraamuksista. Oma sopiva koko ja herkkyys kannattaa kumeista kokeilla. Jotkut naiset ovat kumiallergikkoja, ja silloin kannattaa käyttää Durexin Avanti Ultimaa, joka on muutenkin erittäin hieno kondomi.

  7. Lukija sanoo:

    Tuo avanti on ollut toistaiseksi kamalin kondomi mitä olen kokeillut… Saattaisi olla selibaatti lähellä ( no ei se kait käytännössä kaukana nytkään ole näillä seksin tiheyksillä ;) ) jos vaimo tulisi lateksille allergiseksi ja pitäisi noihin siirtyä :(

    Epäilen hieman, että suurin osa miehistä ei kiihoittuneena juurikaan suo ajatuksia mahdollisille taudeille joita kondomilla voi välttää ja varsinkaan jos kumppani on tavalla tai toisella tilassa jossa ei ole pelkoa raskaudesta…
    Miten sitten on naisten kohdalla… Muistuuko mieleen kondomi juurikaan sen paremmin, jos sen ainoa tarkoitus on taudin ehkäisy kun samaan aikaan kova terska liukuilee avoimeksi auenneiden ja himosta värisevien terälehtien kosteilla pinnoilla?

  8. femme sanoo:

    Hei :)

    Kun kirjoitin, että naisten ehkäisytavat olivat pitkään naisen salaisuus, niin uskon myös näin olleen. Miehethän tekivät harkitusti niin paljon lapsia kuin mahdollista ja tunnusti varsinkin kaikki poikalapset.

    Esimerkiksi haaremissa ei näitä ehkäisymenetelmiä käytetty, sillä lapsen saanut ja varsinkin poikalapsen saanut nainen kohosi hierarkiassa. Muualla olikin sitten epäedullista saada lapsi, varsinkin jos jäi elättämään sitä yksin.

    Omalla kohdallani on vaikea arvioida eri kondomien toimivuutta, kun tavallaan en pidä niistä ollenkaan. Tietty varovaisuus ja ensikertaisuus uuden seksikumppanin kanssa kuitenkin saa minutkin vaatimaan/hyväksymään kondomin käytön. Kuulun ehdottomasti naisiin, jotka tarvitsevat sen sperma annoksen aika ajoin ;) ja mieluiten usein, kuin harvoin :D

  9. MJ sanoo:

    Huomenta tännekin! En oikein ymmärrä, mistä Lukijalle tuli niin tavattoman huono kokemus kumittomasta kondomista. Jota hommekin piti hyvänä. Minustakin se on miellyttävämpi kuin tavalliset. Johtaa lämpöä, tuntuu luonnonmukaisemmalta :) .

    Joskin viime aikoina olen suosinut tavallisia kumillisia superohuita tai välillä juomullisia Näkkejäkin, joissa on oma säväyksensä :) .

  10. Bella sanoo:

    Ciao,

    juu, komppaan. Minunkin mielestäni tuo kumiallergisten kondomi on tuntemuksien kannalta yksi itselleni parhaista joita olen käyttänyt. (olen siis kumiallerginen)

    Voin käyttää rakastellessa yhden normi kondomin kerralla, mutta jos uusinta kierros lähtee, niin reaktio ei kovinkaan mukava. :(

    Mielestäni kondomi vie pois tuntemusta. En esim. itse tunne terskaa lainkaan niin hyvin poimuissani ja omalla kohdallani koen sen olevan pois nautinnosta. Mutta sekin korjaantuu tarpeeksipitkällä leikillä ja intohimolla.

    Lienekkö sekin korvienvälys kysymys, kun ei pidä kortongeista. ;)
    Niitä kuitenkin käytän uuden partnerin kanssa aina, ennekuin ”tautipolitiikka” testattu ja selvä.

    LOve
    Bella

  11. Lukija sanoo:

    Noh… Kaksi syytä.

    Ensiksi tuo ”kumiton kumi” oli epämiellyttävän tiukka sekä joustamaton ja sen kautta hankala laittaa paikoilleen…

    Toinen epämiellyttävyys oli se, että tuon ”muovin” yhteydessä olisi tarvinut nähtävästi käyttää jotakin ulkopuolista liukuainetta, sillä se vähä mitä tuossa oli ei toiminut ja kitka oli sen mukainen siitäkin huolimatta, että luontaista luistoa oli aivan normaalisti…

    Vaimo tosin ei valittanut kitkasta, mutta se ei minua hämmästytä koska toisinaan on vaatinut tulemaan sisäänsä jo vaikka on käytännössä aivan kuiva, koska on niin kiire nukkumaan ja tuolloin jos olen tähän suostunut olen sen silmin nähnyt ilmeestä ettei kyllä luista ja kyllä sen myös itse tuntee. Tämä ei ole ollut mikään este jatkaa, vaan korkeintaan hidaste :?

    Kokeilin tuotetta kahdesti ja siinä välissä kerran tavallista Durexia jonka kanssa ei ollut edellä olevia ongelmia jotka taas toistuivat toisella ”muovin” kokeilulla… Kolmatta kertaa en sitten enää kokeillut vaan totesin käyttökelvottomiksi moiset ”muovit”

    Tuo lämmönjohtavuus on kyllä silkkaa myyntipuhetta, sillä niillä ainepaksuuksilla jotka on käytössä kondomeissa ei eristetä yhtään mitään… Se suurin ja tunnettavissa oleva ero on materiaalin ”kovuudessa” ja joustavuudessa joka on muovissa selkeästi kovempi sekä joustamattomampi.

    Superohuissakin on hiukan ongelmana päällelaitto sillä se ”haukkaa” hyvin helposti rullatessa varrenpäälle auki jo varren päälle avattua kumia jos hiukankin keskittyminen herpaantuu tuossa toimessa jolloin päälle laittaminen loppuu siihen asti kunnes löydät sen kohdan varren ympäriltä missä tuo on tapahtunut ja saat purettua tilanteen… Tätä ei pimeässä touhuaminen juurikaan helpota. Joskus on ollut helpompaa vetäistä koko kumi pois ja ottaa uusi tilalle.

    Sitten niissä on vielä se minkä ainakin itse koen hiukan ikävänä, että tunnen todella herkästi kosketuksen näiden superohuiden läpi… Herkemmin kuin paljaaseen kaluun koskemisen :|

    Paljas olisi paras, vaan kun se ei kerran käy niin minkäs teet…

    • Voodoo Dick sanoo:

      Hmm joo.

      On tullut testattua tosiaan tollasta polyuretaanistakin, plääh. Ok jos on pakko käyttää ja kumi ei käy.

      Mutta ihan tavallsista: on tosi hieno juttu että nykyään on olemassa MySize-kumit, itse käytän 64 tai 67mm. Tapasin muutama kk sitten todella kiihkeän misukan joka yritti laittaa standardikumia meikun parrun päälle ja siitä ei tullut mitään ;) mulla seikkailuja on hyvinkin rajoittanut se että kondomit vaan eivät yksinkertaisesti mahdu päälle. Ja voitte kuvitella miltä tuntuu jos on sattunut onnistumaan kiskoa jalkaansa muutaman numeron liian pienet kumisaappaat…

      Kun on hyvät esileikit ja vauhtia sopivasti, kumppani litimärkä ja kiimainen on _sopivalla_ kumilla touhuaminen oikein ok. Tokihan ilman on aina paras.

  12. femme sanoo:

    Hei :)

    Täytyyhän tässä aiheessa yksi kondomivitsikin olla :D Tämä vitsi on toki samasta kirjasta, kuin muutkin lainat:

    Maalta tullut palvelija löytää varmuusesineen ja vie sen rouvalle, kysyen, mikä se on. Rouva: ”Eikö sitä Savossa naija?” Tyttö: ”Ei tuolla lailla, että v-usta vuori lähtis.”

  13. Bella sanoo:

    Ciao,

    hauska. :)

    Bella

  14. MJ sanoo:

    Uskotaan, Lukija, että kumittomat kondomit eivät sovi sinulle ;) .

    Mutta tässä sinä olet suorastaan runollinen taas :) , oikein oli hauska lukea:

    ”Muistuuko mieleen kondomi juurikaan sen paremmin, jos sen ainoa tarkoitus on taudin ehkäisy kun samaan aikaan kova terska liukuilee avoimeksi auenneiden ja himosta värisevien terälehtien kosteilla pinnoilla?”

    Ei se välttämättä aina muistu naisillekaan. Ja sanoipa eräs seksiturismin innokas harrastaja ja muillekin suosittelija – vanhempi nainen – niinkin, että kyllä ihanan nuoren rakastajan sylissä unohtuu, että semmoista kuin kondomi on keksittykään :D . No, ei tietenkään viisasta :( .

    Tätä ilmiötä – naisten seksiturismia Afrikan suuntaan – on esitelty aika ajoin lehdissä ja nyt siitä näkyy tehdyn elokuvakin:

    http://www.espoocine.fi/talvi/ohjelmisto_2012/paradies_liebe

    Mutta tottahan tunne on ilman kondomia samettisempi, nautinnollisempi, kaikella tavalla lämpimämpi ja luonnollisempi. Ei siitä pääse mihinkään. Nuorena olin niinkin kiivaasti sitä mieltä, että ajattelin, että jos kondomia on pakko käyttää niin mieluummin antaa koko homman olla. Mutta iän karttuessa ja eri vaiheita eläessä on tietysti pitänyt moneen kertaan vähän tarkistaa tuota käsitystä ;) .

  15. elina sanoo:

    Hyvää keskiyötä

    Kiitos femmelle kun jo ehdit linkata edellisen kommenttini tännekin :D Itsekin olin aikeissa sen laittaa, mutta sattui sitten äkisti muita kiireitä, enkä ehtinyt palata asiaan.

    Tervetuloa takaisin lomalaiset, ja hyviä lomia aloittaville!
    Ja nyt hyvää yötä.

  16. Lukija sanoo:

    ”Mutta tottahan tunne on ilman kondomia samettisempi, nautinnollisempi, kaikella tavalla lämpimämpi ja luonnollisempi”…

    Toki toki :D

    Vaikea vastustaa kiusausta johdatella tuosta hajatelmaa, että millainen on luonnollinen jos kalu ilman kondomia on luonnollisempi? Jos se kerran tuntuu luonnollisemmalta ilman kumia/muovia niin silloin se ei vielä ole täysin luonnollinen vaan on jotain mikä on luonnollisempi kuin… ;)

    Tulipa tuossa mieleen, että on tämä yksi kondomimerkki jonka kehutaan ”joka puristaa siitä parhaasta paikasta”…

    ”Magic tuntuu hyvältä, sillä se on kapeampi kärkiosastaan, missä tuntoherkkyys on suurin. Suosittu Magic onkin Suomen eniten myyty kondomi.” kuten rfsu:n sivuilla kerrotaan…

    En muista huomanneeni mitään erityistä riemua tuossa ”puristuksessa”… Noh… Joidenkin mielestä näyttävät olevan tarkoitettuja ”ensikertalaisille eikä raavaille miehille” mikä oli minusta aika hilpeä näkemys… En ole aiemmin kuullutkaan, että kalun koko kasvaisi käytössä ja jossain kohdin saavutettaisiin tuo ”raavaan miehen koko” :P
    Toisaalta jos tämä on eniten myyty merkki, niin mitä se kertoo joko raavaiden miesten määrästä tai sitten heidän kondomin käyttöasteestaan… ;)

    Sitten vähän vakavoituen… Onko näillä nystyillä ja ”raidoilla” oikeasti mitään kokemusta parantavaa merkitystä naiselle?
    Jos on, niin eikö silloin olisi otollinen kohta tällaisille sijoittaa ne kondomissa siihen kohdalle missä oletuksellisesti sijaitsee terskan reuna jolloin ehkä tuntuma pysyisi ”luonnollisempana” tuossa mitä Bella kuvaili ettei nyt tunne poimuillaan terskaa?

  17. MJ sanoo:

    ”millainen on luonnollinen jos kalu ilman kondomia on luonnollisempi”

    Nyt sä olit Lukija taas hiustenhalkoja – tai kun seksiblogissa ollaan – pitäisikö sanoa, että pilkunn…ja :D .

    Lyhensin vähän ja tarkoitin tietysti, että kalu ilman kondomia on kaikella tavalla parempi kuin kalu kondomin kanssa :) . Enkä tietenkään verrannut mihinkään muuhun… Mutta et sinä tainnut sentään ihan tosissasi tuossa olla :) .

    Jos juomut tuntuvat jossain niin emättimen suulla :) . Siis minun kokemukseni mukaan.

  18. Homme sanoo:

    Iltaa, blogin kuningatar ja suloiset ruhtinattaret, näitä on nautinto lukea: ”En esim. itse tunne terskaa lainkaan niin hyvin poimuissani ja omalla kohdallani koen sen olevan pois nautinnosta” (Bella). Mutta kun on ensi kertaa tuntemattoman hurmaajattaren kanssa, pitää joskus uurteet ja poimut tunnustella sormin, kielin ja huulin ja itse työstöstä nauttia suojatulla valtikalla. Ja Bella saa testata terskan ominaisuudet herkkusuullaan. Itse ehdottomasti nautin eniten paljaaltaan, kun tuntee naisen mahlojen virtauksen ja silkkisten kalvojen herkän ja samalla kiihkeän puserruksen. Ja on kiihottavaa purkautua naisen sisään. Minulle naisen mahlat ovat yhtä arvokkaita kuin Femme kertoo miehen sperman olevan itselleen.

  19. Bella sanoo:

    Ciao,

    kieltämättä nuo oivat Elämän Eliksiirit saavat ”tajunnan laajenemaan”.;)

    On ihanaa kun saa tuntea sisällään toisen ”purkautumisen” ja ihanan ”lemmen laavan” syöksymisen.

    Ainut ongelma tuon terskan kanssa on, että jos tauteja ei ole vielä ”selvitetty” niin ei sitä terskaa voi suuhunkaan ottaa… :( Taudit kun tarttuvat kaikille limakalvoille. Ja mm. nielu klamydia on lisääntynyt suuseksin myötä.

    Joten se on pelattava ”russian Roulet” tai sitten ”varman päälle” kumilla. ;)

    Love,
    Bella

  20. Homme sanoo:

    Bella, ei siis auta muu kuin molemmat testeihin vaan… että saa nauttia kaikilla nystyröillä ja tuntea toisen kuumenemisen, paisumisen ja mehevöitymisen koko herkkyydessään. Hellästi ja rajusti. Ja saa antaa kaikkien eliksiirien imeytyä.

  21. Lukija sanoo:

    Onkos täällä nyt syntymässä uusia pareja?

    Tuo se on jännä juttu kun toisaalta mm. femme on painokkaasti tuonut esille, että siemensyöksyä ei tunne emättimessä… Paitsi kenties jos se on erityisen voimakas (/runsas)…
    Kuitenkin se ”aina” nousee esille kuin sen tuntisikin lähes aina…
    Sanotaan myös ettei emättimessä ole tuntoa, vaan kuinka silloin voisi tuntea edes sitä voimakasta siementen syöksähdystä kohden syvintä?

    Mitä tulee tuolla toisaalla olleen ”naisen orgasmi” linkkiin, niin artikkelin viimeinen teoria on minusta parhaiten järkeen käypä syy jos sellaista on pakko etsiä ja silläkin on vissi osuutensa kokonaisuuteen mitä sikiövaiheen yhteisestä vaiheesta kerrottiin.

  22. Lukija sanoo:

    Miksiköhän muuten vieläkään ei ole myynnissä kondomia johon on integroitu kunnon penisrengas?

    Toki on näitä missä on vibrarengas mukana, vaan sekin on erillinen ”laite” eikä siinä samalla päällä kun kondomin on rullannut paikoilleen

  23. Lukija sanoo:

    Edelliseen vielä sen verran, että googlailu toi esille jopa erillisen penisrenkaan käyttämisen varmistamaan kondomin paikoillaan pysymisen asettamalla se kondomin päälle…

  24. MJ sanoo:

    Kyllähän emättimessä on tuntoa mutta ei kaikkialla. Uloimmassa kolmanneksessa ainakin ja sitten G-pisteen kohdalla ja kohdunkaulassa. Puhutaanhan kohdunkaulaorgasmeistakin, jotka aikaansaa tai jotka ainakin osaksi aiheuttaa kohdunkaulan painelu. Mutta varmaan on eroja, minkä verran eri naiste näitä tuntevat ja havainnoivat.

    Minusta orgasmiteorioista luontevin on, että orgasmi houkuttelee myös naista seksiin. Se on riittävä palkinto, jotta riskeeraa hedelmöittymisen, taudit jne. Se, että se on olemassa ja mahdollinen saada, houkuttelee myös niitä naisia seksiin, jotka eivät ole vielä sitä saaneet. Nuorilla naisillahan on se tunne ja tietoisuus, että tässä pitäisi olla jotakin enemmän :) .

    Mutta ehkäisystä ilman kondomia ja feministeistä… Kierukka tietysti on olemassa mutta ainakin feministit ovat suositelleet vakiintuneille ja vähän vanhemmille pareille, joille se vahinkokaan ei olisi ihan maailmanloppu ja ei-toivottavin mahdollinen asia, ovulaatioajan tarkkailua ja yhdyntöjen välttämistä silloin. Muut kolmisen viikkoa kuukaudesta voisi olla aika turvallisesti ehkäisyvapaata seksiä.

    Huonot puolet ovat, että naisella pitää olla varsin säännöllinen kuukautiskierto ja motivaatiota j herkkyyttä tarkkailla kehonsa reaktioita ja se, että nainen on usein halukkaimmmillaan juuri ovulaation aikaan.

    Mutta kun ajatellaan, että naisen hedelmällisyys on esim. 35-vuotiaana jo huomattavasti laskenut ja munasolu on mahdollisesti irronnut ja vain sen muutaman päivän kuusta hedelmöitettävissä, tuntuu nykyinen ehkäisy ehkä pikkaisen ylimitoitetulta.

    Mutta lääketieteen puolella halutaan pelata aivan varman päälle, vaikka se ei ehkä kaikissa suhteissa olisi niin välttämätöntä.

    Jos mieheni olisi ollut terve, en 35-vuotiaana parin vuoden yrittelyn jälkeen lapsen saatuani olisi varmaankaan ehkäissyt enää ollenkaan vaan vain katsellut, mitä tapahtuu. Vain jos olisi tullut toinen lapsi, olisin ehkä sitten iänkin lisääntyessä katsonut siirtymisen esim. kondomin käyttöön taas aiheelliseksi ;) .

    Eli kuten olen ennenkin sanonut niin kyllä se kondomien kanssa sählääminen siellä ”Lukijoilla” ja monella muulla parilla on aika todennäköisesti ihan turhaa touhua.

    Tietenkin, jos nainen on hedelmöittynyt monta kertaa ja heti kun sitä on haluttu, voi olla aiheellista ehkäistä tehokkaimmilla mahdollisilla tavoilla.

  25. Lukija sanoo:

    ”Lukijoilla” vaikuttaisi nykyisin olevan tilanne se, että kondomin tärkein tehtävä on sen ”kuuluisan” sotkun hallinta eikä varsinaiselle ehkäisylle ole tarvetta…

    Sitten jotain muuta jos linkkaus toimii puhelimella…

    Pikkarit joita ehkä ei kannata laittaa treffeille… Tai… No voisivat ne kyllä hiukan hämmentää miesparkaa ;)

  26. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllä minä voisin kokeilla linkin pikkareita :) Ostaisinko ne, on jo toinen juttu, mutta jos saisin lahjaksi, niin varmasti käyttäisin ;)

    En usko kyllä tarvitsevani niitä vahvistaakseni lantionpohjalihaksia, niitä on kyllä jumpattu muutenkin :D Siitä tulikin mieleeni, että kun pilates on kesätauolla, niin kotijumppa olisi paikallaan :D

    Uskon, että pikkarit saattaisivat saada aikaan eroottisen olon, joka sitten vuorostaan johtaisi ehkä helpommin seksiin :) Lantionpohjalihaksia pumpatessa myös emättimen puolella oleva klitoriksen osuus turpoaa ja aktivoituu, joten nainen olisi jatkuvasti vireessä ;)

    Hyvä pikkareiden ja ulokkeen pesu olisi kyllä tarpeen, samoin öljyäminen käyttöön otettaessa ;)

  27. femme sanoo:

    Hei :)

    Olisi muuten kiva tietää, että mitä miehet, jotka käyttävät anustappia, sanoisivat samantapaisista pöksyistä itsellään ;)
    Ärsyttäisikö kyseinen uloke kuitenkin liikaa eturauhasta, jos se olisi pidemmässä käytössä?

  28. Lukija sanoo:

    Kun tuosta eturauhasesta toisinaan puhutaan, että se olisi ”kohta” jonka kautta voi miehen saada jopa laukeamaankin, niin sitä on sitten tullut toisinaan hiukan etsittyä… Mitään sellaista mistä voisin sanoa, että ”no nyt…huuuh…” en ole kuitenkaan tavoittanut ainakaan varmasti. Jotain sinne päin juu, mutta…
    Ehkä jälleen odotan jotain suurempaa kuten suuseksin saamisestakin ja sitten se mikä muista on upeaa jää itsellä aika vaisuksi :?

  29. Lukija sanoo:

    ”Tutkimuksen mukaan suurin osa miehistä tunsi itsensä rentoutuneiksi seksin jälkeen. Miehistä 80 prosenttia sanoi olevansa valmis nukahtamaan heti seksin harrastamisen jälkeen, kun naisista samaa sanoi vain 46 prosenttia. Peräti 48 prosenttia miehistä oli myös nukahtanut kesken seksin.

    Tutkimukseen osallistui 10 000 henkilöä.”

    48% miehistä on nukahtanut kesken seksin??? :?

  30. femme sanoo:

    Hei :)

    Olisikohan humalatilalla osuutta nukahtamiseen? Epäilen että on. Tietysti myös työuupumus voi olla syynä ja liian usein se, että seksiä harrastetaan vasta myöhään illalla, kun pitäisi käydä jo nukkumaan. Tietokoneet, varsinkin pelaaminen sillä ja television katselu lamauttaa ja väsyttää ihmistä, tekee hänestä turran intohimolle. Rakastelu pitäisi sijoittaa aamuihin tai alkuiltaan, kun vireystila on hyvä. Miehen testosteroni on korkeimillaan aamulla, joten miksi hukata se :)

  31. Lukija sanoo:

    Sehän ei ole varmaan paras mahdollinen kuvio, että on se raskas työviikko takana on syöty ja käyty saunassa…
    Jos ei siinä vaiheessa ala jo väsyttämään, niin sitten se saunaolut hoitaa kyllä loput :?

    Tietokoneet ja ”tabletit” voiva kyllä aiheuttaa ”virkistymistä” :(

    ”Tietokone voi sotkea unirytmiäsi

    15.5.2010 Tietokone.fi/Samuli Kotilainen

    Uutiskanava CNN:n haastattelemat asiantuntijat kertovat, että tietokoneet saattavat sotkea ihmisten unirytmiä. Tarkemmin sanottuna syynä voivat olla kirkkaat näytöt.

    Ongelma on valon määrässä ja sen laadussa. Kun elimistö illalla alkaa valmistautua uneen, kirkkaat valot saattavat sotkea tätä rytmiä. Jos käyttäjä katselee juuri ennen nukkumaanmenoa kannettavan tietokoneen tai vaikkapa tablet-mikron kirkasta näyttöä, sen valo saattaa hämätä kehoa.

    ”Valo saattaa ennen nukkumaan menoa vaikuttaa aivoihin niin, että ihminen on vahvemmin hereillä ja nukkumisen ajankohta myöhästyy”, sanoo neurotieteen professori Phyllis Zee Northwestern-yliopistosta CNN:lle. Melatoniini-hormoonin eritys lisääntyy ja ihminen piristyy.

    Näytöt saattavat vaikuttaa sisäiseen kelloon
    Hänen mielestään vieläkin merkittävämpää on se, että näyttöjen kirkas valo saattaa vaikuttaa ihmisen sisäiseen kelloon, joka ohjaa sitä milloin valvomme ja nukumme.

    Koska kannettavien tietokoneiden ja Applen iPadin tapaisten tablet-laitteiden näyttöjä katsotaan varsin läheltä, niiden vaikutus voi olla suurempi kuin esimerkiksi television katselun. Näytöt tuottavat kirkasta valoa, ja siksi vaikutus voi olla suurempi kuin esimerkiksi kirjan lukemisen. Lisäksi tietokonenäytöt heijastavat paljon sinisävytteistä valoa, mikä lisää ilmiön vaikutusta.

    Tutkijat ehdottavat, että jos henkilöllä on univaikeuksia, hän välttäisi kirkkaiden näyttöjen katselua ennen nukkumaanmenoa.”

  32. N sanoo:

    Hmmm… tuntuu ettei minulla ole mitään sanottavaa tähän keskusteluun, sillä kahden vakisuhteen lisäksi seksikumppaneitteni määrä on ollut ihan olematon. Eivätkä nämä yhden illan jutut ole tuottaneet mainittavaa nautintoa muutenkaan. Kortsua kyllä on käytetty.

    Itse en ainakaan alkaisi leikkiä ns. ”varmoilla päivillä” koska oma lapsiluku on nyt täynnä ja olen tullut aiemminkin helposti raskaaksi. Pillereitä en voi syödä, mutta kierukka tuntuisi olevan hyvä ratkaisu. Nyt kun vielä löytäisi kumppanin, jonka kanssa näistä hyödyistä pääsisi nauttimaan ;)

    Loppu ehkä kuuluisi enemminkin tuonne kuulumisiin, mutta kirjoitan silti tähän, hypätkää yli jos ei kiinnosta :D Perjantaina olin juhlimassa ja etenkin tanssiessa huomasin, että kyllä se toisen ihmisen läheisyys kiihottaa. Mukaan oli pyrkimässä useampikin ihan sinänsä mukava herra, mutta sillä kertaa minulle riitti se tunne siitä, että oma halu on vielä hengissä, vaikka onkin ollut hiljaiseloa sen suhteen. Lauantaina ja sunnuntaina tulikin sitten vietettyä useampikin tunti seksin parissa :D Tapasin aiemmin treffailemani miehen ja huomasin, että välillämme vallitseva seksuaalinen jännite on edelleen iso ja molemmat haluavat seksiä toisen kanssa. Ei siihen tarvittu sanoja tai keskustelua, se oli jotain minkä vain aisti toisesta joten heti kun meille tarjoutui mahdollisuus olla kahden käytimme tilanteen kyllä hyvin hyödyksi ;) Edelleen voin vaan sanoa, että vaikka meistä ei paria tulekaan niin seksin osalta sovimme täydellisesti yhteen.

    Aurinkoa!

  33. femme sanoo:

    Hei :)

    Kuulostaa hyvältä N, tuo että seksi sujuu ystävän kanssa, vaikka teistä ei paria tullutkaan. Tuttuus on valttia ;) ja silloin on helppo lähestyä, vaikka aikaakin olisi kulunut. Parempi tuttu lohdutussyli, kuin joku täysin vieras, jonka tapoja ei tunne ;) Seksistä nauttii varmasti enemmän tutun kanssa, ei tule pettymyksiä.Lähellä on helpompi ja luonnollisempi olla.

  34. Homme sanoo:

    N, tanssi on tosiaan hieno juttu ja voi olla myös vahva eroottinen elämys sinänsä, vaikka siitä ei seuraisikaan mitään. Varsinkin, kun voi painautua kiinni toiseen. Ja kun kesästä tulikin viileä, tanssi myös lämmittää, jopa kuumentaa…

  35. Lukija sanoo:

    Iltasanomissa oli viikonloppunumerossa seuraava juttu joka sopii aiheeseen hyvin…

    Käytätkö aina kondomia lyhyissä suhteissa?

    Seksiraadin miehet vastaavat naisia askarruttavaan kysymykseen.

    Joni, 32.
    Seksielämää: 16 vuotta.
    Kumppaneita: 29
    Nykytila: Onnellisesti aviossa, mutta haksahtaa noin joka toisissa pikkujouluissa vääriin lakanoihin.

    ”Käytän aina kondomia, kun en ole oman vaimon kanssa. Se on ehkä ainut kohteliaisuuden ripe siinä tilanteessa omaa kumppania kohtaan. Lisäksi se on välttämätöntä, jos ei halua jäädä kiinni. Muutoin seuraavat viikot ja kuukaudet ovat tuskallista tautioireiden pelkäämistä.”

    Petteri, 45.
    Seksielämää: 25vuotta.
    Kumppaneita: 7
    Nykytila: Yllättäen löytänyt itsensä uusperhetilanteesta nuoren ja liiankin viriilin puolison kanssa.

    ”Kyllä käytän. Olen sitä ikäluokkaa, että Freddie Mercuryn ja Rock Hudsonin kuihtuneet luurankonaamat jäivät nuorelle miehelle mieleen 1980-luvulla liiankin hyvin. Parempaa hiv-valistusta ei olisi voinut olla. Eikä seksi kumin kanssa oikeasti ole niin kovin erilaista, paitsi tietysti joillekin itsestään epävarmoille äijille, joille tuo asia on jokin miehisyyden mitta.”

    Jussi, 36.
    Seksielämää: 20 vuotta.
    Kumppaneita: Reilu 20
    Nykytila: Seksi vaimon kanssa on kuin jääkiekko-ottelun aikalisä elämässä, jota hallitsevat kolme lasta ja hektinen työ. Kyllä se kummasti piristää.

    ”Pakko tunnustaa, että joskus villissä nuoruudessa tuli jokunen kerta temmellettyä ”kekkosella”. Jälkikäteen ajatellen se oli silkkaa typeryyttä, josta olisi voinut joutua maksamaan kalliin hinnan, monellakin tavalla. Kumipuku kuuluu irtosuhteisiin. Se on vastuuta sekä itseä että toista kohtaan.”

    Näin lukijat kommentoivat.

    47 % lukijoista käyttää aina kondomia lyhyissä suhteissa.

    ”Se on tiukka ei ja ovesta ulos ilman kondomia. Uusavuton venäläinen ruletti terveydellä ei kiinnosta.”
    Dia

    ”Ei missään nimessä mitään kondomia. Sama kuin harrastaisi seksiä muovipussin kanssa. Jos ei sovi vastapuolelle, niin sitten voi etsiä toisen kumppanin.”
    gameman

  36. Bella sanoo:

    Ciao,

    susoitteleisin satunnaissuhteissa ilman kumia seikkaileville työputkea sukupuolitauti polilla ja naistentautien osastolla, jolloin kenties mieli hiukan muuttuisi.

    Nouseva tauti on tippuri, joka alkaa nousemaan räjähdysmäisesti kasvaneen klamydian rinnalle. Myös kuppaa esiintyy…

    Kannattaa muistaa että herpes voi levitä silmiin, kuten muutkin pöpöt ja taudit…. joten onnea vain suuseksiä ilman suojausta harrastavat.

    Onnea Venäläiseen Rulettiin…

    Bella

  37. femme sanoo:

    Hei :)

    Pieni ote kirjasta Kondomikirja:

    Heterokohtaamisissa kondomineuvotteluja värittää yhä edelleen ajatus välineestä ennen kaikkea raskauden ehkäisynä ja raskauden lähes yksinomaan naisen intressinä. Yllättävän moni mies on valmis jättämään kortsun koteloon, jos nainen sanoo käyttävänsä ehkäisypillereitä tai elävänsä niin sanottuja varmoja päiviä.

    Oma lukunsa ovat ne urokset, jolle paljaana paneminen vaikuttaa olevan peli tai kiero harrastus. Näitä antisankareita löytyy tietenkin yhtä lailla hetero- kuin homopiireistäkin. Riku kertoo: ”Muutamat tuttavat kehuivat joskus sillä, että olivat saaneet ilman kondomia. Vähän kuin olisivat onnistuneet jossain hyvässä käytännön pilassa. Niille tyypeille ei tuntunut olevan pointtina se, että ilman kondomia olisi tuntunut paremmalta, vaan se, että he olivat saaneet puhuttua naisen ympäri. Se oli jotenkin periaatekysymys: että sai houkuteltua toisen vastuuttomaan käytökseen.”

  38. miumiu~ sanoo:

    no hei :)

    olipa sitä sitten pakko tulla tännekin kommentoimaan lukaistuani kirjoituksianne!

    Pakko kertoa taustasta eli olen kohta 18 vuotias nuori nainen jonka seksielämä on hyvässä kunnossa.

    Kuminkäytöstä sen verran että itse olen kyllä ilman kumia huidellut, mitään ei vielä ole tullut, testeissä olen käynyt ja kerran sen jälkeen taas ilman kumia mennyt. Nyt on kuitenkin tullut vakituinen päätös kumin käytöstä viimeisimmän hoidon takia, joka todellakin sai hälytystilat päälle pitkäksi aikaa. :D okei, ollaan kyllä aina keskusteltu kumppanien kanssa ensin huolella taudeista ja ehkäisystä, käytän pillereitä ja jälkiehkäisyä jos tuntuu että tilanne on ollut ”epävakaa” yms.

    Nyt olen kuitenkin tullut tulokseen että kumia on käytettävä, tai jatkossa, se on samantien ovesta ulos! :D kiitos vain teille aiemmille kommentoijille päätöstä tukevista omakohtaisista kokemuksista ja näkemyksistä:)

  39. Bella sanoo:

    Ciao,

    tähän sanoisin nuorille ja kokemattomille että keskustelut eivät paljon taudeilta ehkäise. Taudit eivät haise, maisti, näy, tunnu tms… (usein missään vaiheessa tai pitkään aikaan.Suurin osa miehillä jopa oireettomia)

    Lisäksi miehet suojaamatonta seksiä harrastaessaan levittävät naisesta toiseen tricomonasta joka ei mitenkään kiva kumppani. Puhumattakaan nyt muista tulehduksista, joita naiset voivat saada suojaamattomasta seksistä ja joita ei luokitella sukupuoli taudeiksi.

    Taudit eivät idä vain alapäissä ja niiden limakalvoilla. Vaan kaikilla limakalvoilla kurkkua ja silmiä yms myöten. Hammaslääkäritkin törmäävät sukupuolitauteihin vastaanotoillaan ihmisten suussa. ;)

    Ajatelkaahan vähän. Miksi esim. naispareille suositellaan kondomeita? Jos kerran he eivät saa aitoa melaa mekkoonsa. Joten would it ring any bells, hellou…? :)

    Ja sukupuolitaudit ja tulehdukset tarttuvat myös sormista sekä seksileluista että niin.

    Taudit eivät pomppaa vain ”huonomaineisiin” ja ”tuhmiin”, sukupuolitaudit eivät valitse uhrejaan. :)

    Mikään limakalvo ei ole teflonia, joten ….

    Terveisiä työskentelystä sukupuolitauti polilla ja naistentaudeissa…

    Love,
    Bella

  40. Bella sanoo:

    Niin ja piti kirjoittamani että myös naisilla varsinkin klamydia pitkään täysin oireeton. On täysin säkää jos tautia ei saa ollessaan suojaamattomassa yhdynnässä uuden kumppanin kanssa.

    Käyttöön naisten kondomit, elmu-kelmut, kielikortsu jne…niin voi sitä suuseksiä naisenakin saada ja harrastaa uuden testaamattoman partnerin kanssa.

    Olemme täällä Suomessa niin juntteja että kaikessa vapaudessamme pidämme ”outona” ja ”leimaavana” uuteen ihmiseen tutustuttaessa yhteisesti testeihin menoa. Muualla maailmassa sekun on aika yleinen tapa. ;)
    Ja yhden illan jutuissa se on ehdoton.

    Myös hepatiitit ovat lisääntyneet…

    Bella

  41. Lukija sanoo:

    Ja jos Bellan kokemuksien kertoma kauhuscenario olisi niin kauhea kuin hän sen antaa ymmärtää, olisi ihmiskunta jo kuollut näiden ja kaikkien muidenkin taudinaiheuttajien kurimukseen… Suojautua kannattaa kyllä, mutta ei kannata sahata omaa oksaa yltiöpäisellä suojautumisella ja hygieniallakaan koska vastustuskyky tarvitsee treeniä voidakseen kyetä torjumaan niitä pöpöjä jotka ovat vielä harmittomia… Toisaalta… Hölvätkää vaan käsidesiä, käyttäkää jokapaikassa antiseptisiä tuotteita ja olkaa paniikissa elintarvikehygieniasta, mutta turha sitten ihmetellä miksi aina vain herkemmin ollaan kipeitä…

    No… Tuo luultavasti tullaan nopeasti kumoamaan kerettiläisenä ajatteluna ;)

    Sitten hieman ihmettelyä tämän uuden tulokkaan kohdalta…
    Jotenkin kuva ei oikein nyt täsmää kun tuolla toisaalla vaikuttaa lähes neitseelliseltä jännittämiseltä seksin suhteen, mutta sitten kuitenkin on ollut useampi kerta jo sukupuolitaudin saanut, käyttänyt jälkiehkäisyä…
    Siis… Anteeksi vaan, mutta blogin perus epäluuloilija on jälleen epäluuloinen ja epäilee jonkinlaista vedätystä… :?

  42. Lukija sanoo:

    Itseasiassa Bellan välittämä kuva jossa varmasti on myös totuuttakin mukana on niin lohduton, että ei ole mitään perustetta harrastaa enää seksiä… Jopa masturbointi saattaa olla vaarallista noilla uhkakuvilla. Sikäli tämä on hyvä uutinen jos sen kautta tämä 7 miljardin asukkaan lukema lähtisi laskuun… Nyt kun me parannamme itsemme hengiltä kehittyvällä terveydenhuollolla. Ihmisiä ei kuole riittävästi koska tehokkaasti sen estämme…

    On kuitenkin muistettava, että sukupuoliklinikalla ne taudit näkyy ja kun käytännössä kaikilla sinne tulijoilla on jokin tauti on helppoa unohtaa se, että klinikalla käy kuitenkin aika olematon osuus koko väestöstä eikä sama tartuntasuhde ole suoraan siirrettävissä koko väestöön

  43. MJ sanoo:

    Iltaa tänne myös. Pari tuttua ihmistä alkoi opiskella terveydenhuoltohommia aikuisena ja se vaikutti niin, että he alkoivat nähdä mörköjä vähän enemmän kuin muut… Aina sen pahimman, mitä voisi tapahtua… Mutta onhan se ymmärrettävää kun koko ajan näkee ja lukee niistä sairaustapauksista. Myös harvinaisimmista ja ikävimmistä tapauksista, joista muiden alojen ihmiset eivät osaa edes unta nähdä.

    Eli tottakai on järkevää suojautua mutta kyllä minusta on vähän sääli, että esim. jotkut nuoret ovat kaiken valistuksen seurauksena niin pelokkaita, että epäilevät saavansa kauheita tauteja seksistä, vaikka olisivat toistensa ensimmäiset kumppanit :( . (Tällaisia kysymyksiä on ollut nuorten kysymyspalstoilla – voiko sairastua, vaikka meillä ei ole ollut ketään muita…)

    Tai että jos vaikka joku on eronnut ja sen jälkeen ollut muutamassa suhteessa kondomin kanssa niin hänen muka pitäisi testauttaa itsensä ennen kuin joku uusi henkilö uskaltaisi aloittaa hänen kanssaan kondomittoman suhteen…

    Eikö ihmiseen pitäisi voida vähän luottaakin? Tietysti testit ovat paikallaan, jos molemmilla tai toisella on ollut suojaamattomia irtosuhteita.

    Näin raskaasta aiheesta en viitsisi sen enempää… Mutta jos jotain kuitenkin. Parikymppisenä minulla oli jokunen irtosuhde ilman kondomia eikä siitä mitään pahaa seurannut. Mutta kun HIV jonkin aikaa myöhemmin ilmaantui, se veti kyllä vakavaksi. Muut seksitaudit kun olisivat olleet ihan hyvin parannettavissa tai vaikka eivät olisi olleet niin eivät ne olisi ainakaan henkeä uhanneet :( .

    Eli hengenmenon riskiä en edelleenkään ottaisi mutta muita riskejä voisin kyllä harkita – tilanteen mukaan ;) .

    Muuten, Lukija, kyllä HIV on joissakin maissa vienyt väkeä todella paljon ja paikoitellen on hyvin paljon perheitä, joista vanhemmat ovat kuolleet ja joita luotsaavat isovanhemmat tai isoimmat sisarukset. Tai niin, että jo teinit elävät yksin ja yrittävät huolehtia itsestään. Tai että tartunta on jo lapsilla äidistä saatuna. Eli kyllä HIV:llä on Afrikassa jo aika iso merkitys väestönkasvun säätelijänäkin tai ainakin väestörakenteen ja perhe-elämän muokkaajana :( . Mutta kuitenkaan ei valistus oikein mene perille ja kondomit saattavat pahimmassa tapauksessa päätyä ilmapalloiksi :( .

    Mutta jokunen kevyempi näkökohta:

    Oikeastaan on aika vaikea analysoida, mikä on se kondomin käytön ja käyttämättömyyden ero naisen kannalta ihan tarkalleen. Mutta jos on esim. käyttänyt kondomia pitään, eron kyllä huomaa ja ilman sitä on kuin taivaassa :) . Se samettinen tunne varsinkin aloitettaessa :) !

    Kondomin aiheuttama kitka kun on niin toisenlainen. Se on mekaanisempi, se vaatii enemmän kosteutta. Joskus se voi kyllä olla hyväkin – jotenkin voimakkaampi. Vähän kuin dildoa käyttäisi :) .

    Mutta mitenköhän monet käyttävät kondomia vain välttääkseen sotkuja :D ? Kyllä sellaisiakin ihmisiä – naisia – lienee aika paljon ja miehet mukautuvat siihen… Vai lieneekö omasta halustaan sotkuja välttäviä miehiäkin :D ?

  44. Lukija sanoo:

    Aika monessa paikassa sitä on tullut nähtyä suositeltavan kondomin seuraksi aina liukuainetta…

    Meillä asiaa valmmistelin hankinnoin, mutta totesin jo pelkällä omalla kokeilulla, että kyseessä on sellaista ”sotkua” jota on turha lähteä ehdottamaan edes.

  45. Bella sanoo:

    Ciao,

    seksi on ihana ja upea asia, enkä itse ole sitä millään pöpö kammoilla pilannut. Olen aiemman yhden aiemmista ammatteistani vuoksikin joutunut opiskelemaan mikrobiologiaa ja tehnyt mm. labrassa viljelyjä pinnoilta ym, enkä vähästä hätkähdä. ;) (minulla useampi koulutus jotka nivoutuvat yhteen, toimin myös yrittäjänä)

    En heilu käsidesin kanssa yksityiselämässäni, enkä myöskään kyllä liioittele pöpöjen kanssa. Mutta kasvattakoon kukin sitten ”vastustuskykyään” yhdenillan jutuissa miten parhaiten taitaa, kumilla tai ilman… ;)
    Puhuin vain yksinkertaisia faktoja.

    Työssäni jos toimisin samoin kuin omassa kodissani, taudit ja bakteerit kyllä leviäisivät aika mukavasti. Eli tilanteessa tilanteen mukaan.
    Totta on, että normaalioloissa liiallinen hysteerisyys ja ylihygieenisyys laskee vastustuskykyä ja myös aiheuttaa pöpöjen tartuntaa.

    Mutta sukupuolitauteihin ei resistenssiä kehitetä tai vastustuskykyä. Ainahan voi yrittää…

    Ja sukupuolitauti polilla tai gynekologeilla tai yleensä lääkärien vastaanotoilla(suurin määrä tautitesteistä otetaan sukupuolitauti polin ulkopuolella), ei ole testeissä aina tauteja. Eikä myöskään sukupuolitauti polilla. Tämä myös kumma luulo, että kaikki sairastaisivat siellä sukupuolitautia, ei pidä paikkaansa.
    Toki enemmistöllä on, varsinkin nuorilla se klamydia, mutta on myös näitä valveutuneita ihmisiä jotka haluavat varmistaa asian ennen vakituista suhdetta.

    Jokainen tietää mitä itse tekee ja on tehnyt, muttei voi tietää mitä puoliso tai joku uusi tuttavuus on touhunnut. Moni ei kertakaikkiaan kehtaa tai halua kertoa koko totuutta, toisin kuin Femmen artikkelin deitti-lady. ;)

    Tarkoitukseni ei ole lietsoa mitään, tietty välinpitämättömyys laittaa ja pistää silmään.
    En pidä siitä leimaamisesta ja yleisestä käsityksestä, että taudit tarttuisivat vain pahoille ja holtittomille tms, kyllä ne tarttuvat huonolla säkällä kaikille. Eli on melko arpapeliä saako suojaamattomana tartunnan vai ei.

    En puhunt vakisuhteista lähteneistä ihmisistä tms vaan sinkku tai vapaata elämää viettävistä suojaamatonta seksiä harrastavaista ihmisistä. ;) Yhden illan jutuista ja siitä, että uuden suhteen alussa asia on hyvä selvittää, mikäli ollut suojaamattomissa yhdynnöissä tai harrastanut suojaamatonta seksiä. Neitsyet nyt tuskin toisiaan tartuttavat jos eivät ole suu-tai käsipeliä harjoittaneet aiemmin jonkun toisen kanssa. Empä myöskään koskaan ole nuoria ”pelotellut”. Ompa tuo omanikin täyspäinen aikuinen…ja ilman kauhuskenaarioita selvinnyt.

    Mutta what ever….

    Saivartelu on oma taiteenlajinsa…

    Bella

  46. Bella sanoo:

    Hups,
    juu, ja saivartelun välttämiseksi, tuli kirjoitusvirhe, olen toiminut yrittäjänä entisellä alallani…eli en toimi nyt.

    Keikkana harjoitan myös entisiä ammattejani, paitsi liikunta alaa…

    Bella

  47. Lukija sanoo:

    Satun olemaan töissä paikassa jossa päivittäin hygieenisyyttä jossain kohdin tuodaan esiin tavalla tai toisella ja sen myös pitäisi kuulua jokaisen päivätoimiin täällä, joten ei tuo aivan vierasta ole.
    Vaan silti tuo maailmanlopun ennustetta hipova julistus kaiken saamisesta kaikkialta lähes varmasti on tapa joka saa käsivarsieni karvoituksenkin pörhölleen.

    Varmintahan on jos kietoutuu kokovartalo kondomiin ja varmasti joku jopa siitä suurimmat kiksit saisikin, vaan tuollainen uhkakuviin ja pelotteluun perustuva valistus on kyllä aikansa elänyttä eikä tavoita sitä mihin pyrkii… Ikävä kyllä :|

  48. N sanoo:

    Niin mistä sen sitten löytäis sen sopivan keskitien siihen valistamiseen? Sillä pakkohan asioista on puhua, mutta kouluissa annettavan valistuksen ongelmahan on ollut aina (ja ehkä edelleen?) että on keskitytty tauteihin ja raskauden ehkäisyyn unohtaen se kaikki hyvä, joka seksiin liittyy.

    Joskus vuosi sitten oli lehdissä keskustelua siitä kun jotkut vanhemmat olivat sitä mieltä, että viidesluokkalaisille tarkoitettu biologian opetus oli liian suorasukaista. Tämä nyt oli kyllä mielestäni naurettavuuden huippu, enkä ymmärrä miten vanhemaat olivat niin yllättyneitä tästä: onhan se sama asia sisältynyt tuon ikäisten opetukseen jo ties kuinka kauan. Lisäksi nämä kritisoijat kyllä olivat sitä mieltä, että sukupuoleen ja lisääntymiseen liittyvät asiat pitäisi käsitellä koulussa. Mietin vaan että mitenköhän tämä käytännössä mahtaisi sitten tapahtua, jos ei kerran näin miten asia on opetettu jo varmaan reilun 20 vuoden ajan? Faktahan on myös se, että monilla tytöillä alkavat kuukautiset jo tuon ikäisenä nykyään. 11-vuotias on kuitenkin vielä sen verran lapsi, että mikäli tietoa ei tule koulusta eivätkä vanhemmatkaan asiaa osaa selittää ja käsitellä niin hän on aika hukassa kun keho alkaa muuttua.

  49. MJ sanoo:

    ”En pidä siitä leimaamisesta ja yleisestä käsityksestä, että taudit tarttuisivat vain pahoille ja holtittomille tms., kyllä ne tarttuvat huonolla säkällä kaikille.”

    No en pidä siitä minäkään. Toki tauti tarttuu vaikka ensimäisellä seksikerralla, jos oikein huonosti sattuu ja on ihan vääränlainen partneri :( . Eikä liene ihan vähäinen määrä naisia, jotka ovat eläneet ihan nuhteetonta vaimon elämää ja uskoton puoliso on lahjoittanut heille jonkin tartunnan. Joskus kenties toisinkin päin mutta ainakin näihin päiviin asti asetelma lienee ollut enimmäkseen tuo.

    Toisaalta kai mahdollisuudet saada joku tartunta kasvavat siinä suhteessa, miten ”huonoa elämää” elää… Eikö siinä ole kuitenkin ihan tilastollisesti paljon enemmän mahdollisuuksia, jos jollain on vaikka ihan harkitusti ja selvin päin ja kenties hommasta maksuakin ottaen 100-200 partneria suojaamattomassa seksissä vuoden aikana kuin jos on vaikka vain yksi pieni viaton seikkailu vuoden aikana jonain heikkona hetkenä etelän mailla tai alkoholin vaikutuksen vauhdittamana pikkujouluissa :) ? Epäoikeudenmukaista tietysti tavallaan mutta ”tulos” eli sairastuminen + ympäristön suhtautuminen asiaan voi tietysti olla ihan sama molemmilla henkilöillä :( .

    Mutta mitä me toisaalta kukaan ollaan arvioimaan kenenkään elämää hyväksi tai huonoksi, varsinkaan taustoja ja motiiveja tietämättä.

    Mutta sekin on hyvä muistaa, että esim. juuri HIVin tartuttaminen tieten tahtoen eli omasta tartunnasta kertomatta jättäminen on rikos. Siitä on annettu tuomioitakin.

  50. Bella sanoo:

    Olympiamitalistilla on yksi neuvo: suojautukaa.
    LUE MYÖS

    Näin Brasilian futisjoukkue yrittää välttää olympiakylän seksikiiman

    Tätä 20-vuotiasta kaunotarta ei nähdä kisakylän seksileikeissä

    Joukkuetoveritkin vihaavat tätä olympiatähteä

    Yhdysvaltalainen judoka Ronda Rousey tietää, mitä olympiakylässä tapahtuu. Hän on ollut kisoissa vuonna 2004 ja vuonna 2008. Pekingin olympialaissa hän voitti pronssia.

    Rouseyn mukaan olympiakylä on täynnä seksiä.

    - Siellä on paljon kauniita ihmisiä, monista eri maista, elämänsä parhaassa kunnossa. He kokoontuvat yhteen kylään.

    - Neuvoni on: käyttäkää kondomeja.

  51. Lukija sanoo:

    Jäi sitten tämä aika oleellinen seikka pois tuosta, mikä tuskin ainakaan on jarruttamassa ”seksikiimaa” ja holtitonta käytöstä…

    ”Rouseyn mukaan urheilijat menevät olympialaisissa sekaisin. Heillä on paljon vapaa-aikaa ja paljon ilmaista alkoholia.

    - Monet heistä ovat harjoitelleet koko ikänsä. Hetkessä he pääsevät vapautumaan alkoholilla, joka ei lopu koskaan. Jotkut ihmiset menevät aivan sekaisin.”

    Siinä ei paljon paina jonkun neuvot ”keltaisessa” Mirror-lehdessä käyttää kondomia…

    On tosin aika kummallista, että jutussa mainittu ”ilmainen alkoholi joka ei lopu koskaan” kuuluu kisakylän antimiin urheilijoille???

  52. Bella sanoo:

    ;) Sanos Muuta

  53. Lukija sanoo:

    Pöö :lol:

  54. MJ sanoo:

    Niinpä ;) . Ei luulisi.

  55. femme sanoo:

    Hei :)

    Kondomikirjassa keskustellaan siitä, miten kondomi voisi esiintyä elokuvassa, lainaan siitä otteen, vaikka keskustelu onkin pitkä:

    ”Ikävässä arkisuudessaan kondomit voivat kuitenkin Pekko Pesosen mukaan olla toimiva elokuvallinen elementti. Esimerkiksi monissa nuortenelokuvissa ne korostavat tarinan realistisuutta. Teini-ikäinen ensirakastaja voi hyvin sählätä kortsupaketin kanssa, vaikka aikuiset eivät haluakaan sekoittaa kuminhajua fantasioihinsa. Mutta olisiko tämä silti mahdollista? Unohdetaan porno, mutta voisiko kondomille löytyä asiallinen paikka suurelle yleisölle tuotetun Hollywood-elokuvan käsikirjoituksessa?

    ”En voisi kuvitella, että joku James Bond kävisi ostamassa kondomeja. Se ei kuulu siihen genreen”, toteaa 1970-luvun alussa syntynyt Panu ykskantaan. Ehkä Bondia on vaikea kuvitella kortsuostoksille, mutta voisiko salainen agentti kuitenkin käyttää kumia?

    Vapun mielestä voisi. Hän näkee kohtauksen heti sielunsa silmillä: ”Siinä vaiheessa kun Bond illalla riisuu aseensa, hän laskee ensin aseen pöydälle ja hetken päästä ne repäistyt kuoret siihen viereen. Aamulla siinä on aivan hillittömästi kortsupapereita.”

    ”Kumi voisi pilkistää Bondin taskusta tai olla hienon yöpöydän kulmalla”, visioi Henna. ”Siinä voisi olla joku upea kuvio tai se voisi olla ihan mustassa kuoressa. Tuotemerkki jäisi ihmisille takulla heti mieleen, vaikka sitä vain vilautettaisi kameralle.”

    Rikukin lämpenee ajatukselle. Kondomin pitäisi tietenkin olla maailman parasta merkkiä tai ehkä kumi olisi Q:n kehitelmä ja käsitelty totuusseerumilla. ”Kondomin käyttäminen olisi rajumpaa kuin homoeroottinen Bond-kohtaus”, Riku pohtii. ”Bondin toiminnassa on kyyninen sävy ja muut ihmiset ovat hänelle pelinappuloita. Kondomin käyttäminen viestittäisi, että Bond kuitenkin salaa välittää ihmisistä. Se olisi kova juttu.” Kumin vilauttaminen kertoisi myös hienovaraisesti, ettei edes vaarallista elämää rakastava agentti ole kuolematon.

    ”Se olisi poliittinen teko”, kommentoi James Bondin kondomia miestutkija Arto Jokinen. ”Herättäisi varmasti paljon keskustelua, mutta kyllä se tänä päivänä olisi hyvinkin mahdollista.” Tutkijan näkökulmasta kondomin tuominen elokuvaan olisi erittäin mielenkiintoinen käänne: ”Bond on ikään kuin luonnollisen maskuliinisuuden malli, vaikka konstruktiona täysin ylimaallinen. Kondomi purkaisi Bondin perinteistä maskuliinisuutta ja toisi hahmoon ironiaa.” Kiehtovaa, mahdollista, vallankumouksellista. Onko tämä vain ajan kysymys?

    Jos käsikirjoittaja Pekko Pesoselta kysytään, ei ole. Hän ei usko, että James Bond voisi käyttää kortsua. Bond on fantasiaa. Se on haavekuva voittamattomasta miehestä: miehestä, joka suorittaa toinen toistaan vaarallisempia tehtäviä ympäri maailmaa, juhlii raskaasti mutta tyylikkäästi ja ennen kaikkea kellistää käsittämättömän upeita naisia sänkyyn. ”Vaikka Bond-elokuvissa ei kerrota kenenkään tulevan raskaaksi, on toiminnan perimmäinen tiedostomaton idea se, että kaikki naiset haluavat täydellisen Bond siemenen, vaikka – tai koska – tietävät, etteivät voi koskaan saada Bondia omakseen. Kondomin käyttäminen rikkoisi tämän san fantasiaa”, Pesonen innostuu analysoimaan.

    Eikö kuitenkin joku todella vahva ja riippumaton rikollisnainen voisi vaatia ehkäisyä? Tai entä jos Bondiin olisi tartutettu mielettömän vaarallinen tauti, jolta hän haluaisi suojata kaunista blondia? Vai voisiko Bond kohdata elokuvassa sellaisen naisen, jolle on jo siittänyt lapsen? Ja sitten on tietysti Monypenny. Hän ei ole kuin muut James Bondin naiset. Mutta Pesonen pysyy jyrkkänä. Hän ei kerta kaikkiaan osaa kuvitella agentille kondomikohtausta.”

  56. Lukija sanoo:

    Olen niin huonossti katsonut Bondeja vaikka katsonut olenkin, että en muista onko yhdessäkään elokuvassa näytetty Bondin ja naisen välillä tapahtuvan muuta kuin ”kuumaa” suutelua… Tapahtuuko sängyssä oikeasti muuta?

  57. femme sanoo:

    Hei :)

    Ainakin annetaan ymmärtää, että tapahtuu ;)

    Eikö Vapun kuvaus laina tekstissä, osoittanut myös siihen suuntaan ;) Kyllä me naiset uskomme Bondin pystyvän useampaan yhdyntään yön aikana :D

  58. Leijonamieli sanoo:

    En oikein ymmärrä tätä kortsuvastaisuusta miehillä. Meillä oli 70-luvulla Stadissa kaveriporukan kanssa vain kaksi pelkoa, poliisi ja se, että tekee jonkun tytön paksuksi. Pelko siksi, että jokaiselle oli itsestään selvää myös huolehtia mahdollisesta lapsesta. Itsestään selvää oli myös se, että jokaisella olli AINA kortsuja mukana, liikkui missä liikui ja varsinkin bailaamassa tyttöjä pokatessa.

    Itsestään selvää myös se, että miehen tuli vastata ehkäisystä. Kortsutonta miestä pidettiin yleisesti ääliönä ja tyhmänä. Vielä tämäkin päivänä pidän lyhytaikaisia suhteita harrastavia kortsuttomia miehiä aivan samoina. Tautiriski on vain toinen puoli, toinen on elatusmaksut tai pakkosuhteet. Ihmettelen miksi miehet ovat helposti vedätettävissä maksumiehiksi. Todellista typeryyttä ja riskinottoa. Mutta on toki luonnollista, että osa miehistä on yksinkertaisia tampioita.

    Noista ajoista jäi kortsu aina lopakkoon, vaikkei ole ollut tarkoituskaan lähteä syrjähyppyihin. Perusteluna kuitenkin se, että miehen mieli voi olla heikko, eikä silloin riskejä oteta, saati pilata oma parisuhde tauteihin tai elatusmaksuihin.

    Mitä korsujen käyttöön tulee, niin ei ne oikeasti haittaa juurikaan, jos vain on sopivan kokoinen käytössä. Se on pieni paha loppujen lopuksi.

  59. Lukija sanoo:

    Vapun kuvaushan on juuri silkkaa mielikuvitusta eikä perustu elokuvassa nähtyyn.

    Tässä linkissä on laskettu kaikki Bondin ”kaatamat” elokuva elokuvalta… 52 naista… Että siitä vaan jonon jatkoksi halukkaat ;)

  60. femme sanoo:

    Hei :)

    Jos nyt sitten laittaisi nämä Bondit siihen järjestykseen, kenen kanssa hauaisi samaan sänkyyn ;)

    Ehdottoman ykköspaikan saa Daniel Carig :D

    Toisella tilalla olisi Pierce Brosnan :)

    Ja kolmannella tilalla Sean Connery, joka kyllä on mielestäni ollut parhaimillaan vasta vanhempana ;)

    Ystäväni sanookin, että pidän sellaisista ”kirveellä veistetyistä miehistä” :D

  61. Lukija sanoo:

    Eihän nuo muut ole edes Bondia nähneet verrattuna Sean Conneryyn ;)

  62. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Tämä olikin minun mielipiteeni Bondeista ;) Sean Connery on syötävä mies, mutta on parantunut entisestään kypsyessään ;) , mutta olisi ehkä liian vanha nyt Bondiksi.

    Moni miespuolinen näytteliä ja filmitähti on parhaimillaan vähän vanhempana ;)

    Daniel Craig on upea vartaloinen mies ;) jonkun kokoiset lihakset, kun ovat heikkouteni :) Pidän miehistä, jotka ajattelevat miltä näyttävät myös alastomana ;) eli kehittävät lihaksiaan.

  63. Lukija sanoo:

    Niin ja tuo olikin vain minun mielipiteeni…

    Samoin minulla on vakaa mielipide miehistä jotka ajattelevat sitä ulkonäköänsä mm. lihastreenien kautta… Se onkin sitten lähes ainoa mitä he ajattelevat… Oma ulkonäkö ;)

  64. femme sanoo:

    Hei :)

    Kuinka monta bodaajaa tai ei-bodaajaa tunnet Lukija? Minä tunnen melkoisen määrän miehiä, sekä kehostaan huolehtivia, että muita, eikä heissä ole juurikaan eroa, siis heidän ajattelutavoissaan. Ja jos on, niin erot syntyvät lähinnä elämänkokemusten, koulutuksen ja sosiaalisen elämän alueilla, ei siitä onko heillä treenattuja lihaksia vai ei.

  65. Lukija sanoo:

    En tietenkään tunne yhtä paljon miehiä kuin sinä femme tunnet.
    Se ei silti estä minua muodostamasta omaa käsitystäni miehistä ja se on aivan yhtä hyvä tai huono kuin sinunkin.
    Kummankin käsitys perustuu tilastollisesti katsoen niin pieneen otantaan ettei sen pohjalta löydy oikeaa tai väärää puolta… Vain kummankin omaan kokemukseen pohjautuva näkemys.

    Eli sinun maailmassasi eroja ei ole ja minun maailmassani niitä on :)

  66. MJ sanoo:

    Lukija 24.7. klo 7.55:

    ”kyseessä on sellaista “sotkua” jota on turha lähteä ehdottamaan edes”

    Siis liukkari, jota suositeltiin käytettäväksi kondomin kanssa? Niitäkin on koostumukseltaan aika erilaisia eli pitäisi varmaan kokeilla useampia. On paksumpia ja hajusteisia ja sitten hyvinkin vesimäisiä.

    Kovin laajaa käyttökokemusta minulla ei niistä ole mutta joidenkin lelujen mukana on tullut näytteitä ja paria erilaista on tullut ostettuakin.

  67. Lukija sanoo:

    No tuo oli rfsu:n Klick joka kyljessä on ensimmäiseksi mainita ”kondomin kanssa”…

  68. Lukija sanoo:

    Vai Mysize 64-67 on sopiva Voodoo Dickille… No voin kyllä kuvitella tuollaisen muovikondomin olleen kuin prinssinakin kuori sillä ainakaan tämä tuote jota kokeilin ei venynyt käytännössä lainkaan ja kun niiden koko oli muistaakseni 56 tai ehkä vähemmänkin joka oli jo tällaiselle tavalliselle kalulle todella ikävä ”pukea”…

  69. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa Voodoo Dick keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini :) toivottavasti viihdyt kanssamme. Blogi muutoksen seurauksena väliin vastaaminen on mahdollista, mutta se vaikeuttaa lukijoiden kommenttien seuraamista. Valitettavasti tätä ei voi poistaa, sillä kaikki Maikkartin blogit käyttävät samaa blogipohjaa :( Siksi toivonkin, että kommentoisitte kaikki aina viimeisen kommentin jälkeen. Laitankin tähän jatkoksi kommenttisi Voodoo Dick :D

    ”Voodoo Dick sanoo:

    26.7.2012 klo 17.54

    Hmm joo.

    On tullut testattua tosiaan tollasta polyuretaanistakin, plääh. Ok jos on pakko käyttää ja kumi ei käy.

    Mutta ihan tavallsista: on tosi hieno juttu että nykyään on olemassa MySize-kumit, itse käytän 64 tai 67mm. Tapasin muutama kk sitten todella kiihkeän misukan joka yritti laittaa standardikumia meikun parrun päälle ja siitä ei tullut mitään mulla seikkailuja on hyvinkin rajoittanut se että kondomit vaan eivät yksinkertaisesti mahdu päälle. Ja voitte kuvitella miltä tuntuu jos on sattunut onnistumaan kiskoa jalkaansa muutaman numeron liian pienet kumisaappaat…

    Kun on hyvät esileikit ja vauhtia sopivasti, kumppani litimärkä ja kiimainen on _sopivalla_ kumilla touhuaminen oikein ok. Tokihan ilman on aina paras.”

  70. MJ sanoo:

    Lukija 25.7.2012 klo 23.28:

    Nuo, mitä minulla näkyy kotona olevan, ovat Bodyglide Aqua (Latex safe) ja Eros Kiiwi-Strawberry (eipä lukenut, sopiiko esim. tuo kondomien kanssa eli kondomien käyttäjien kannattaa tarkistaa tämä ominaisuus). Sen sijaan luvataan, että sopii hyvin oraaliseen seksiin eli kiiwin ja mansikan makua kielelle ;) .

    Minulla ei ole mielikuvaa, että nuo sotkisivat ellei käytä ihan kauhean paljon. Mutta toisaalta keinotekoinen kosteus ei ole yhtä hyvä kuin aito vaan jotenkin erilainen. Onneksi noille ei ole ollut aikoihin tositarvetta :) .

    Mutta pitäisiköhän pikkuisen keskittyä myös olympialaisten avajaisiin ;) ?

  71. Lukija sanoo:

    Tuossa taannoin kun viimeksi seksiä oli, niin tovin pohdin liukkareita… Vaan sitten sen tarve poistui kuin taikaiskusta kun malttoi sormityöskentelyä vain harjoittaa riittävästi ;)

    Vaan sitten hieman toiseen… Tuolla elina vinkkaamassa kondomijutussa oli kommentoinneissa eräs mies joka kysyi, että kuinka naiset suhtautuvat ”hänen kaltaiseen” nähtävästi vielä nuorehkoon mieheen joka on avioliittonsa aikana kahden lapsen saamisen jälkeen hakenut sterilisaation ja nyt kun on avioeron kautta taas poikamies niin ei ole pienintäkään vaaraa ainakaan raskaaksi tulemisesta…
    Olisiko se haitta vai etu uuden kumppanin etsinnässä?

    Itse en tiedä tuntevani kuin yhden miehen joka kävi heti kuultuaan vaimonsa kolmannesta positiivisesta raskaustestin tuloksesta varaamassa ajan vasektomiaan ja se oli kuulema hyvä päätös…

    Itse joskus tuota myös ajattelin ja hiukan etsiskelin tietoja joiden jälkeen en sitten kuitenkaan ollut ihan niin innostunut asiasta.

  72. Markus33 sanoo:

    Lukija,
    Itse käyn salilla säännöllisesti ja sanoisin että käyn salilla lähinnä oman kuntoni ja terveyteni takia. Toki plussana voi olla se ulkonäkökin:) Mielestäni sekin on tärkeää että pitää omasta kropastaan huolta jotta voi olla iloksi naiselle – jotenkin on kaksinaismoralistista että me miehet vaadimme naisilta hyvää vartaloa jos emme itse ole valmiita tekemään omalta osaltamme mitään sen eteen.

    Kuten tiedämme hyvin niin Femme pitää myös omasta kunnostaan huolta esim käymällää vesijuoksemassa. Pidän sellaisesta asenteesta itsekin että nainen kuntoilee ja siinä tapauksessa ymmärrän hyvin että tällaisen naisen silmää miellyttää treenaavan miehen vartalo.

    Aikoinaan kun en itse treenannut niin en pahemmin kiinnittänyt huomiotani siihen että onko nainen käynyt salilla mutta nykyään kyllä huomaan sellaiset naiset helposti ja ihaillen katselen sellaisia naisia!

    Kokeilepa Lukija ihan vain kokeilunvuoksi saliharjoittelua aamuisin vaikkapa kaksi kertaa viikossa ennen töihin menoa – olo on töissä virkeämpi ja kun aamulla on treeni tehty niin ei mene ilta ainakaan treeneihin. Itselleni treeni on helpompi hoitaa aamulla pois niin ei tarvitse miettiä loppupäivää että treenaako vai ei.

  73. Lukija sanoo:

    Jaa että heräisin about neljältä aamulla mennäkseni jonnekin salille… No tottahan toki… Kuulostaa varsin fiksulta puuhalta ;)

    Jokainen salikin on varmaan auki sellaiseen aikaan…
    Tuolla 10-15km päässä missä lähimmät salit ylipäätään on…

    Ei tule sellaista päivää nousemaan jolloin tuo tapahtuisi :P

    En ole koskaan vaatinut yhdeltäkään naiselta mitään mikä liittyy hänen ulkomuotoon.
    Vaimoni on kaikkien raskauksien myötä muuttanut muotonsa melkoisen kauaksi siitä mitä tuo oli niitä ennen, mutta se ei ole minun asia siitä valittaa… Jos tuo ei häntä itseään kiinnosta niin en voi mitään. On totta, että mukavampaa toki olisi jos hän näkisi toisin, mutta näillä mennään ja vaikkapa seksissä ei ratsasteta sen tähden tai kokouimapuvusta luovuta…

    Kuten olen aika usein todennut niin en saa urheilemisesta/kuntoilusta mitään minkä vuoksi haluaisin sitä harrastaa.
    Saatan jonkin aikaa jaksaa lenkkeillä ja joskus se jopa tuntuu kivalta vaan ei koukuta niin ettenkö ilman pärjää.
    Ainoa mikä tuntuu jotenkin mukana roikkuvan on syömisen jonkin asteinen kurissa pito jotta paino ei nykyisestä nousisi vaan kenties jopa laskisi muutaman kilon :

  74. femme sanoo:

    Hei :) terveiset helteisestä Roomasta!

    Minä kyllä kuntoilen sekä terveyden, että ulkonäön puolesta ;) Myös syöminen painottuu terveyden puolelle ja kaikki vähänkin epäterveellinen on jäänyt pois. Siis sokeri ja vehnä etupäässä ovat ruoka-aineita joita minä en suuhuni laita ;) Kun nyt Italiassa olen, niin yhden poikkeuksen olen siihen tehnyt ;) eli olen syönyt kerran pastaa :D Simpukkapasta on eräs suurin herkkuni ja kun sitä on tarjolla, en voi kieltäytyä ;) Muiden kiellettyjen herkkujen kohdalla on helppo sanoa EI.

    En kasvata lihaksia, mutta yritän voimistaa niitä, joten proteiinit tulee laskettua erittäin tarkkaan ;) samoin niiden seuraksi valitsen vain terveelliset hiilarit ;) Yritän pitää liikuntaa yllä niin, että en pääsisi lihomaan, valitettavasti en ole kyllä laihtunutkaan, vaikka sellainen pieni toive olisi :D

  75. bboomer sanoo:

    Hei :)

    Olen Markus33:n kanssa samoilla linjoilla salitreenin suhteen.

    Lukija sanoi 25.7., että ”Samoin minulla on vakaa mielipide miehistä jotka ajattelevat sitä ulkonäköänsä mm. lihastreenien kautta… Se onkin sitten lähes ainoa mitä he ajattelevat… Oma ulkonäkö ”

    Olen käynyt saleilla jo 80-luvulta lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti (kesäisin tulee lintsattua ja usein se lintsaus jatkuu pitkälle syksyyn tai jopa talveen), mutta siis periaatteessa harrastan salitreeniä.

    Täytyy sanoa, että sellaiset selvästi pelkkää ulkomuotoaan ihailevat miehet ovat siellä erittäin harvinaisia, oikeastaan en ole sellaisia nähnyt. Myös sellaiset kilpailutason bodarit ovat kovin harvinaisia, joskus niitä jopa haluaisikin tavata ja ehkä saada vinkkejä omaan harjoitteluun. Ihan tavallisia ja yleensä aika tavallisin lihaksin varustettua porukkaa siellä on näkynyt. Ei ole tällaisen yli kuusikymppisen tarvinnut yhtään omia lihaksiaan häpeillä.

    Itse pidän salitreeniä ainakin itselleni sopivimpsna liikuntamuotona. Siinä tulee vajaassa tunnissa käytyä kaikki lihasryhmät läpi 2-3 kertaa viikossa. Pari kolme 30-60 min aerobista kävelylenkkiä lisäksi, niin tällainen laiskansorttinen mieskin saa riittävän liikunnan.

  76. Lukija sanoo:

    Eli lienee tulkittavissa kommentit siten, että jos on ”pyykkilauta” kunnossa niin on aivan se ja sama onko miehellä tehtynä vasektomia… Vaikuttaa kyllä hieman pinnalliselta vaikka muuta koetatte todistella ;)

  77. Lukija sanoo:

    Tuossa taitaa olla monelle mieleinen ”malli”…

    Itse en tuollaiseksi muuttuisi millään treenillä koska ei ole sopivaa ruumiinrakenneta… motivaatiosta ja iästä puhumattakaan ;)

    Tänään oli Hesarissa juttu ”uimarinvartalosta”…
    Sellainen joko on tai ei ole.
    Jos on, niin sen saa esille uimalla ja jos ei ole niin mikään määrä uimista ei sitä ”uimarinvartaloa” tuo :P

  78. Homme sanoo:

    Salilla kannattaa myös säännöllisesti käydä kuntosaliohjaajan kanssa oma treeniohjelma läpi. Joskus vähemmän on enemmän eli kun tekee sopivilla painoilla sopivia toistokertoja sopivin välein saa aikaan enemmän kuin jos yrittää paahtaa omin päin äärirajoilla. Salilla käy kaiken ikäisiä ja kaiken kuntoisia ja sopii lähes kenelle vain.

  79. Markus33 sanoo:

    Saliharjoittelusta on kuulemma se hyöty että jos pitää lihaksistoa kunnossa niin vanhempanakaan ei ole liian raihnainen…

    Femme, jos nainen haluaa kasvattaa lihaksia niin siinä tarvitaan jo hormoneita ja sairaalloista diettiä. Joskus minua todella huvittavat naisten pelko saada isot lihakset jos alkaa nostelemaan hiemankin suurempia painoja – tästä ei kyllä ole naisten kohdalla pelkoa.

  80. Lukija sanoo:

    Onhan näitä ”tutkimuksia” ;)

    ”Liikkumalla lisää nautintoa
    Liiku mieskuntosi vahvaksi!

    Jumppa makuuhuoneen ulkopuolella parantaa kuntoa sängyssä. Tuoreen tutkimuksen mukaan liikunta edistää myös nuorten miesten seksuaalitoimintoja.

    Hiljattain julkaistun italialaistutkimuksen jopa reilulla kolmanneksella nuorista miehistä sperman laatu on heikentynyt huomattavasti johtuen muun muassa ilmansaasteista ja tupakoinnista.

    Italialaistutkijoiden mukaan kaupungistunut elämä ruokkii epäterveitä elintapoja, kuten liikkumattomuutta ja ylipainoa. Epäterveet elintavat vaikuttavat sekä sperman laatuun että erektiokykyyn.

    Viime vuonna julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan myös suomalaisten miesten sperman laatu on laskenut selvästi viime vuosien aikana. Samaan aikaan kivessyöpien määrä on noussut selvästi.

    Tutkijat ovat huolissaan sperman laadun heikentymisen vaikutuksista miesten hedelmällisyyteen.

    Vaikuttaa myös nuorilla

    Epäterveet elintavat vaikuttavat myös muihin seksuaalitoimintoihin, kuten erektiokykyyn. Vielä julkaisemattoman Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan liikkumattomuus yhdistyy myös nuorilla miehillä vahvasti erektiovaikeuksiin. Keski-ikäisten ja vanhempien miesten osalta tämä on useammassa tutkimuksessa näytetty toteen.

    Tutkimuksessa liikunnan lisääminen paransi erektiokykyä, helpotti laukeamista ja lisäsi tyytyväisyyttä seksiin sekä ylipäätään elämään. Tutkimukseen osallistui 78 miestä; iältään he olivat 18-40-vuotiaita.

    Journal of Sexual Medicine kertoo tutkimuksesta internetsivuillaan. Tutkimus tullaan julkaisemaan kyseisessä tiedejulkaisussa tänä vuonna.

    Liikkuminen kannattaa

    Tutkimukseen osallistuneista miehistä 27 poltti viikossa alle 1 400 kilokaloria tai vähemmän. 51 puolestaan kulutti enemmän kuin 1 400 kilokaloria.

    Vähemmän liikkuvilla oli enemmän vaikeuksia makuuhuoneessa. Heillä oli muun muassa enemmän erektio- ja orgasmivaikeuksia.

    Aktiivisen elämäntavan omaavilla nuorilla miehillä oli huomattavasti vähemmän vaikeuksia ja he olivat tyytyväisempiä seksielämäänsä ja ylipäätään elämäänsä. Sen sijaan seksuaaliseen haluun liikkumattomuudella ei ollut yhtä suurta vaikutusta kuin moneen muuhun seksuaalitoimintoon.

    (rakkaudeksi.fi)”

  81. femme sanoo:

    Hei :)

    Italialaiset eivät ole oikein ”ruudin keksiöitä” kun on kyse netin toimivuudesta ;)

    Tunnut tietävän hyvin Lukija, mitä pitäisi tehdä, mutta sinulla ei taida vain olla siihen riittävää motivaatiota :( Se ehkä johtuu siitä ? kun ei vaimosikaan panosta itseensä, niin miksi sinä. Uskon, että ne parit, jossa molemmat haluavat panostaa niin terveyteen, kun ulkomuotoon ja näköönsä, on helpompi saada kimmoke ulkoiluun, salilla käyntiin ja terveelliseen ruokavalioon. Halutaan näyttää yhdessä hyvältä ;) ja samalla joudutaan panostamaan enemmän, kun kumppanikin panostaa.

    Täällä tulee kyllä käveltyä tosi paljon, vaikka mittari näyttääkin päivisin +38, vettä kuluu litra tolkulla ;) ja välillä on vain ihana istahtaa leputtelemaan jalkoja viinilasillisen ääreen, tai hyvän aterian.

  82. elina sanoo:

    Femmen loma kuulostaa tosi kivalta.

    Itse tuossa juuri katselin Unelmien poikamiestä. Ah, että kävi kateeksi ne tytöt, jotka pääsivät tuon komistuksen kanssa yön yli kestäville upeille unelmien treffeille!!!
    Voi miten toivoisin joskus pääseväni upeille treffeille, jossa ensin olisi rentoa aktiviteettia ja yhdessäoloa, joka jatkuisi kynttilöin ja ruusuin varustetulla gourmet-kattauksella ja sen jälkeen yöksi ”fantasiasviittiin” jossa myös olisi kaikki koristeltu kynttilöin ja ruusun terälehdin…. *huokaus*
    *POK* *ryskis* …takaisin maanpinnalle ja ryminällä… Suomen oloissahan tuollaiset treffit olisivat sula mahdottomuus jo pelkästään budjettinsa puolesta,vaikka unelmien kumppani olisikin tarjolla…

  83. Lukija sanoo:

    No joo… Ei tässä juuri ole ”kiihoketta” erityisemmin panostaa kuntoiluun, sillä eipä tätä kroppaa katsele muut kuin vaimo joka toisinaan jopa on vinkannut olevansa tyytyväinen jos vaikka hiukan lihoisin… Olen muka liian laiha :(
    Se on kuitenkin jotain mitä en käsitä ja saa aikaan lähinnä hetkellisen painontarkkailun kiristymisen…

    Tiedon puuttesta ei ole tosiaan kiinni tämä minun puuha, siinä olet femme kyllä jäljillä ;)

    Minulla on kyllä jonkinlainen ”ulkonäöstäni” huolehtiminen olemassa, mutta olen huomannut mm. sellaisen, että kun olen tavallista enemmän ”väsynyt” ja kiinnostus hiipuu jopa työhön, niin silloin alkaa jäämään vaikkapa parranajo enkä piittaa vaikka on sänkileuka tai hiukset sojottaa.
    Muutoin tunnustan kyllä peiliä käyttäväni turhankin usein ;)
    Mutta silloinkin kun sänkikausi vaivaa, niin on harvinaista että lähtisin töihin tai ulos ylipäätään miettimättä edes hiukan mitä on yllä ja kuinka sopiiko ne omaan silmään :P
    Toinenkin laita sitten löytyy jossa kuluu jopa kasvorasvoja nukkumaan mennessä…
    Lukijakin on siis joskus hiukan turhamainen peilailija :lol:

    Nyt ehkä olisi syytä suunnata nukkumaan, sillä liian vähäinen uni viikolla on minulla suurempi este jaksamiselle kuin liikunnan puute ;)

  84. sallyann sanoo:

    Hei tännekin!

    Luin viimeisimmästä et lehdestä Kristiina Dragon kirjoittaman artikkelin tämän päivän ruokakeskustelusta.

    Otteita artikkelista…

    ”Ruokakeskustelun pohjakosketus on saavutettu: muodikas maatilatori näkyy myyvän jo pettuleipää. Saisimmeko pikkuhiljaa ruokarauhan.”

    ”Yksinkertainen ruoka-ajattelu ei ole ollut mahdollista enää pitkään aikaan. Ruuasta on vaivihkaa tullut epäjumala, jota palvotaan ja pelätään. Ja jonka toivotaan mullistavan, jos nyt ei koko elämää, niin ainakin vartalon.”

    ”Ennen vertailtiin lempiruokia. Nyt korostetaan sitä, mitä minä en syö. Jopa kyläpaikkaan mennessä. Jokin aika sitten moinen käytös olisi ollut äärettömän moukkamaista. Nyt se on keino erottautua. Tai yritys pelastautua maailman monimutkaisuudelta.”

    Artikkelissa mainitaan myös syömishäiriöiden lisääntymisestä kaiken ikäisillä ja niiden hoitokeinoista.

    ”Ongelmista, jotka ovat mahdollisia vain yltäkylläisissä länsimaissa.”

    Oma suhtautumiseni ruokaan on se, että ihan kaikkea voi syödä kun pysyy kohtuudessa. Sama koskee liikuntaa eli kohtuullisesti ja itselle mieluisaa. Paino putoaa jos sellaiseen on tarve terveyden kannalta, kun pienentää ruoka-annoksia, syö säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä.

    sallyann

  85. sallyann sanoo:

    Niin ja ihanaa loman jatkoa femmelle ja ystävälleen :) !

    sallyann

  86. elina sanoo:

    Minulla on sallyann vähän samanlainen suhtautuminen ruokaan. Melkein kaikki ruoat ja ruokalajit menevät kyllä alas, tai vähintään maistan, poikkeuksena tietty jotkut etanat tms, mutta suomen ruokakulttuurissahan sellaisia harvemmin tapaa, ainakaan täällä meilläpäin. Sallin kyllä itselleni sokerin ( Sitä tosin joskus meinaa olla vähän liikaa :( jolloin nuhtelen itseäni ja varoittelen diabeteksesta),vehnän, ynnä muut herkut, kohttuudella nautittuna. Esim limsaa juon harvoin, alkoholia en juuri ollenkaan, en ainakaan 0,4 promillen siideriä enempää, kaveripiirissä minua pidetäänkin vähän nynnynä kun en yleensä ota alkoholia. Ja jos nyt sitten joskus vähän lipsahteleekin tuon herkuttelun kanssa niin kyllä aika nopeasti ”palaan ruotuun” tai käsken mieheni huomauttaa jos menee liialliseksi tai jos alan näyttää porsaalta tai valaalta :D Eipä onneksi vielä ole niin paljoa paino päässytkään nousemaan.

  87. elina sanoo:

    Kavereideni mielestä saatan tosiaan olla nynny kun ei alkoholi kelpaa. No eikait kaikki kaikesta tykkää. En pidä alkoholin mausta, ja kaljan/oluen haju suorastaan etoo minua.
    Hassuinta on kuitenkin, että jotenkin ”pelkään” alkoholia, tai enemmänkin sitä, että jos otan niin otan pian sen verran liikaa että olen nopeasti umpitunnelissa tai vähintään pikkuhiprakassa. Mieheni kuulemma haluaisi joskus nähdä minut juovuksissa :( … En ole eläissäni ollut humalassa, enkä tiedä mille se tuntuu, en siis varmaan tietäisi omia rajojakaan sen suhteen, että montako kuppia menee alas….En myöskään halua päätyä tekemään minkäänlaisia humalatyperyyksiä, sitä ehkä eniten pelkään, ja sitä että seuraavana päivänä olisin treffeillä wc-ankan kanssa. Minulla kun on tosi kova oksennuskammo. Pelkkä ”ykän” haju saa minutkin miltei yökkäämään….
    Sikäli olen tämmöinen Erilainen nuori. Enpä ole röökiäkään koskaan eläissäni kokeillut, mutta eipä onneksi ole kukaan tarjonnutkaan.

  88. Bella sanoo:

    Ciao,

    ulkonäkö painoitteisuus haittaa terveydellisten asioiden, (ravinto ja liikunta), oikeanlaista ja mielenkiintoista esille tuomista. :(

    Terveiset vain eiliseltä jumppatunnilta, jonka kävin vetämässä, piiitkästä aikaa ja kivaa oli. :)

    Liian monesta ja hauskasta, iloa ja terveyttä tuovasta asiasta on tehty aivan liian vaikeaa ja liian korkeilla tavoitteilla, jolloin se onnistumisen ja tekemisen ilo katoaa. :)

    Innolla odottelen itse illan tanssituntiani ja salitreenejä. Itse teen kiertoharjoittelu periaatteella sekä erikseen liikkuvuus-ja kestävyys harjoitteita.

    Enemmän olen kyllä painottanut nyt tanssi-ja jumppatunteihin sekä Yogaan. Syksyllä/talvella aloitan jonkin itämaisen kamppailulajin, koska hurahdin Body Compactiin uudestaan. :)

    Aikoinani kävin opiskellessani aiempaa tutkintoani, itsepuolustus kurssilla, joka oli myös yhdistelmä eri lajeja. Tai Chia harrastin silloin, kun selkä oli sökönä. :)

    Minulla liikunnan harjoittaminen on elinikäinen pakko, ellen halua leikkaukseen tai menettää liikunta kykyäni, mutta siksi valitsenkin lajeja joista pidän ja nautin. :)

    Onhan sitä mistä valita. Itselleni se oli helppoa oman kilpailu harjoittelun jälkeen säilyttää, koska puolisoni on liikunnanohjaaja sekä valmentaja, alan yrittäjä. ;)

    Tämän vuoksi itselläni nivoutui omalla aiemmalla ammattisaralla kauneudenhoito, ammattimaskeeraus ja liikunta kaikki hienosti ammatillisesti yhteen. Ravintokoulutuksia myöten. Ja joskus täytyy sanoa että sitä on ikävä. Mutta se kaikki on hienosti nivottavissa uuteen ammattiini johon valmistun. Josko aloittaisin taas yrittäjänä. Never Know… ;)

    Pojilla oli ihan pointtia tuossa aiemmin tuosta saliharjoittelusta. Alalla olleena voin olla samaa mieltä, ettäsuurin osa on ihan normi liikkujia, jotka liikkuvat terveyden ja liikunta kyvyn säilyttämisen vuoksi, mutta toki myös kohtuu kuosissa pysymisen vuoksi.

    Liikuntakeskuksesta riippuen hieman riippuu, kuinka paljon sitten näitä ”ulkonäkö liikkujia” on.

    Ja hmmm… ihan tuo Markuksen kommentti ei pidä paikkaansa. Itse olen ollut body-fitnesissä täysin kisakunnossa ihan ilman horkkuja, kuten monet kisoissa menestyneet kaverinikin.
    Mutta se on totta, että tavis treenari ei saa liian isoja lihaksia mitenkään päin, ellei syö-lepää-treenaa riittävästi. ;) Ja se on semmoista rääkkiä, että harvemmin sitä kukaan ilman kilpailu intoa tai urheilija luonnetta jaksaa. :) Silti jokaisella voi olla tavoitteita, mutta suosittelen itse kyllä liikunnan iloa hyvällä mielellä, jolloin positiivisuuden voimalla pysyy kuosissa ja liikunnan ilo säilyy.

    Meillä jokaisella on omat tapamme nauttia, kaikilla se ei ole liikunta. :)

    Love,
    Bella

  89. Markus33 sanoo:

    Bella, ehkä hieman liioittelin tuota hormoni juttua – toki kovalla duunilla ja tarkalla ruokavaliolla saa lihasta nainenkin:)

    Voisit Bella järjestää meille blogilaisille joskus kuntosalitreenien merkeissä tapaamisen?;)

  90. Bella sanoo:

    Ciao,

    that´ll be something. ;)

    Ehkäpä en kuitenkaan halua ”paljastua” omana itsenäni, ainekaan tässä vaiheessa… ;)
    Paljastukseni kun koskevat muitakin kuin itseäni. :)

    Love,
    Bella

  91. Lukija sanoo:

    Markus33 on ehdottomasti blogin kautta aikain sitkein blogitapaamisen kannattaja ja luultavasti minä sitkein tapaamisista kieltäytyjä… ;)

    Olen yhä sillä näkemyksellä tuollaisesta, että se olisi blogin loppu ja perusteena se, että sen jälkeen todennäköisyys suorien kahdenkeskisten keskutelujen syntyyn olisi todella suuri ja se näivettäisi lopulta julkisen keskustelun mikä on blogin keuhkot sekä sydän…

  92. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Tuskin blogini muuttuu seksiblogista miksikään muuksi ;) vaikka välillä ruokavaliosta ja liikunnasta puhutaankin :D Seksikin on terveyden kannalta tärkeää.

    Mitä blogitapaamiseen tulee, niin sellaisen hautasin miellestäni jo vuosia sitten ;) juuri sen vuoksi, että tuntemattomana on kuitenkin mukavampi olla.

    Loma on jatkunut helteisenä :) tosin tänään ei ollut kuin vain +35 mittarissa, eli hieman muita päiviä viileämpää. Luvassa on kuitenkin tätä samaa jatkossakin, aurinkoa ja yli 35 astetta plussaa ;)

  93. Bella sanoo:

    Ciao,

    ihanaa lomaa Femmelle sinne Roomaan.
    Tulee iki-ihana Audrey mieleen ja ”loma Roomassa”. :)

    Vielä on hetki lomaa jäljellä. Tämä aamu lähtee käyntiin vatsa-pakara tunnilla ja ilalla on tanssitunti. :)

    Ja hmmmm… Itse ajattelen niin tuosta liikunnasta, että se kyllä lisää seksuaali energiaa, kunhan sitä harrastaa kohtuudella, eikä ”rääkkää” itseään, kuten kilpailijat joutuvat tekemään.

    Varsinkin tanssiminen saa aistillisuuden usein puhkeamaan, ja kun siinä oppii ja tulee onnistumisia, oma sisäinen ”kissa” tai ”tiikeri” alkaa löytymään.
    Mitä enemmän oppii käyttämään lantiota ja peppua, niin aistillisuus alkaa löytymään ja sulavuus liikkeisiin. :)
    Ja esim Yogassa sanotaan stressin ja murheen kerääntyvän juuri lantion seudulle, aiheuttaen ”lukkoja” yms…. :)

    Viikonloppu tulossa, ihanaa. Lapsi pitkästä aikaa isällään. Kuten arvasinkin, tapaamiset eivät toteutuneet sovitusti ja olen viettänyt ihanan kesän pitkälti lapsen kanssa. Mutta alkupettymyksen jälkeen(odotin myös villiä sinkku kesää), olen todella kiitollinen asiasta, sillä olen omaa muruani joutunut pitämään illat hoidossa tai ennen eroa oli tietty isin kanssa. Mutta joutunut olemaan paljon erossa, ja olen ikään kuin tämän kesän ansiosta saanut viettää aikaa KUNNOLLA lapsen kanssa, ja se on Arvokasta. :)

    Kyllä se vain niin on, että itselleni on kuitenkin vilkkaudestani ja epä-suomalaisesta luonteestani huolimatta(energisyys, puheliaisuus, avoimuus)tärkeintä tuo Äitiys. Lapset ovat pieniä vain hetken. Sitten kun tuohon joku taas tulee, olen toki ensisijaisesti Nainen, mutta lapsi tulee aina menenmään edelle. ;)

    Ihanaa viikonloppua kaikille. Pystyisitkö Femme liittämään tänne sivulle jotain ihnaa kuvaa sieltä matkaltasi? Siis ihan maisema kuvaa? :) Saisi köyhä opiskelija fiilistellä. :)

    LOve,
    Bella

  94. femme sanoo:

    Hei :)

    Ohessa kuva hotellimme kattoterassilta :) lähes kaikissa muissa kuvissa oli nimittäin jompi kumpi :D

    Poistin linkin kuvaan, yritän laittaa sen kohta uudestaan ;)

  95. sallyann sanoo:

    Hei!

    elina, tuo ei ole ollenkaan huono asia jos alkoholi ei maistu, painvastoin se on hieno asia :) !

    Sitä paitsi alkoholissa on täysin turhia kaloreita.

    Vaikka en suinkaan ole ollut mikään alkoholin (jo pidemmän aikaa pelkästään viinin) suurkuluttaja, niin sitäkin olen vahentänyt entisestään. Jostain syystä se ei vain enää maistu.

    Jos aikaisemmin meni yhteensä yksi pullo (6 annosta) kuivaa viiniä viikonloppuna (pe-la) ruoan kanssa, niin nyt se on vähentynyt puoleen entisestään.

    Kun kirjoitin, että kaikkea voi syödä, niin en tarkoittanut, että olisi pakko :) . Itselläni on hyvin harvassa maut joista en pidä, mutta jos yksi pitää mainita niin se on sellerinvarsi. Sellainen kun sattuu suuhun salaatissa yllättäen, niin maku menee koko salaatin syönnistä.

    Itse kun en ole ollut kovin makean ystävä koskaan, niin sitä puolta ei tarvitse edes vähentää.

    No tässä vähän edelleenkin…ruoka/juoma keskusteluun liittyvää ;) .

    sallyann

  96. sallyann sanoo:

    Hei femme!

    Ei auennut tuo kuva :( .

    sallyann

  97. femme sanoo:

    Hei :)

    Minun koneeseen se kyllä aukeaa, täytyy yrittää laittaa se vaikka uudestaan :D

  98. femme sanoo:

    Hei :)

    Aamupäivän kuvan lähettämis kokeiluiden jälkeen lähdimme shoppailemaan, joten kuva juttu jäi kesken. Nyt yritin sitä uudestaan, mutta huonoin tuloksin, en yksinkertaisesti osaa tehdä sitä tämän uuden Macin kanssa :(

  99. elina sanoo:

    Hei femme :)

    Ehkä Ystäväsi osaisi auttaa?

  100. Mj sanoo:

    Tähän ketjuun sopii tämän kesän virallinen kesäkumibiisi

    http://www.youtube.com/watch?v=YMjXmo85ykc

    Eli tehdään yöstä syntinen, kesäkumin kaa – niin, että naapuritkin joutuu, yöllä valvomaan… ;)

    Lisäinfoa kesäkumeista kun ”vielä on kesää jäljellä” :) :

    http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/tamanvuotisen-kesakumibiisin-takaa-loytyy-nuori-naiskaksikko

  101. femme sanoo:

    Hei :)

    Tämä seuraava linkki ei ole minun musiikkia, mutta käy hyvin jatkoksi edelliseen ;) näin kesällä :D

    http://www.youtube.com/watch?v=Hf9Fm771EOc&feature=related

  102. Leijonamieli sanoo:

    Kun tämä http://www.ess.fi/?article=381303 ehkä tänne kuuluu, niin pari kommenttia. On kyllä harvinaisen huonosti osuva luokitus. Pähkäilin erilaisten tietämäni miesten varustusten koon ja miesten luonteenpiirteiden kanssa. Ei sitten osu pätkääkään kohilleen. Muutenkin minusta mahtailijat ja univormujen suosijat kuuluvat ennemmin pienimunaisten kikkelimiesten joukkoon, ja sielläkin niiden, joilla on sekä lyhyt, että ohut. Se jolla iso P on, ei juurikaan tarvitse enää mahtailla eikä sitä varten penisjatkeita hankkia. Hyvä itsetunto voi kyllä olla.

  103. femme sanoo:

    Hei :)

    Melko vilkkaan keskustelun löydät seuraavasta blogini aiheesta ;)

    http://blogit.mtv3.fi/aikuisennaisenpaivakirja/2007/05/21/onko-peniksen-koolla-merkitysta/

  104. Lukija sanoo:

    No tuo nyt on noita Heusalan ”huumoripläjäyksiä” joita hän toisinaan on viljellyt.
    Mikä ei ole välttämättä ollut ihan hyväksi hänen vakavamman aineiston suhteen, sillä jotkut sitten näiden takia pitävät häntä hiukan jopa ”huuhaana”…

  105. Bella sanoo:

    Ciao, Sofian sohvalta napattua asiaa kondomeista:

    ”Erosin keväällä pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Olen viettänyt siitä asti villiä sinkkuelämää. Kun kuuntelee kavereiden kertomuksia, ihmetyttää se, että ihmiset harrastavat yhdenillan jutuissa estottomasti suuseksiä. Eikö heitä pelota seksitaudin tarttuminen suuhun? Nuolevatko ihmiset todella toisiaan taudeista välittämättä? Eikö ole vähän tekopyhää käyttää kondomia yhdynnässä, jos kuitenkin harrastaa suuseksiä? Itse olen ajatellut, että pitäydyn suuseksistä, kunnes taas päädyn pitkään suhteeseen.

    Nautin suuseksin antamisesta ja saamisesta paljon, joten kateeksi käy, kun kuuntelee muiden tarinoita. Olen ruvennut ajattelemaan, että voisiko sitä kuitenkin harrastaa.

    Nainen 23v

    Sofia: Seksitaudit tarttuvat limakalvokontaktista ja yhdynnän ohella kädet ja suu voivat intiimihyväilyssä levittää tautia. Taudit eivät välttämättä tartu vain suuhun ja nieluun, vaan veriteitse sieltä myös sukupuolielimien alueelle.

    Hyvä suoja, joskaan ei valitettavasti 100-prosenttinen, on kondomi. Se on tarkoitettu käytettäväksi myös suuseksissä. Miksi niitä muuten tehtäisiin vaikkapa mansikanmakuisina? Naisen vulva suojataan erityisellä suusuojalla (saatavissa seksiliikkeistä), mutta myös auki leikattu kondomi käy hyvin ja hätätilanteessa vaikkapa Elmu-kelmu toimittaa tehtävän mainiosti.

    Voit sinkkunaisena harrastaa seksiä monipuolisesti vaarantamatta omaa ja tulevien kumppanien terveyttä suojautumalla viisaasti.

    Ihmettelet, miksi jotkut ihan surematta harrastavat suojaamatonta suuseksiä satunnaisten kumppanien kanssa. Suomessa tehdään yli 10 000 aborttia vuodessa, joten jopa ilman raskaudenehkäisyä harrastetaan seksiä. Toisia ei pelota tai pelottaa vastan sitten, kun on jo käynyt huonosti.”

  106. Thinking sanoo:

    Pahoitteluni jo etukäteen kommenttini sävystä. Yksi syy, miksi kaikki eivät käytä esimerkiksi yhden illan jutuissa kondomia, on elämäntilanne ja mielenterveyden tila. Joskus sitä vain on manian, kipeän eron tai raastavan yksinäisyyden takia sen verran hunningolla, että tärkeintä on saada seksiä, läheisyyttä tai huomiota. Siinä ei paljon tauteja ajattele. Toisaalta voi olla niin itsetuhoinen, ettei tautiriskillä ole yhtään mitään väliä. Haluaa elää hetkessä ja olla edes puoli tuntia onnellinen ja kokonainen ihminen. Ja myönnetään, että vaikka olisi järjissään, niin paljon paremmaltahan se tuntuu paljaalla plus siinä on oma jännitysmomenttinsa: mahdollinen raskaus tai tauti hintana silkalle himolle!

  107. Leijonamieli sanoo:

    Paljaalla pano tuntuu varmaan syntisemmältä, mutta ainakin miehiä luulisi pelottavan mahdolliset suuret elatusmaksu. Itseäni ja kavereitani pelotti ainakin nuoruudessamme. Siksi joka sällillä oli AINA kortsuja mukana. Toki silloin pidimme itsestään selvänä, että pakko-avioliittohan siitä olisi seurannut. Ei kai kukaan itseään kunnioittava mies olisi jättänyt jälkeläistään hunningolle ja ilman isää.

    Nykynuorisolla taitaa tuo vastuunkanto olla vieras ajatus.

  108. Lukija sanoo:

    Kyllähän sitä on tullut kuuluttua niihin ”toivottomiin neitsyihin” jotka kulkivat se kondomi lompakossa kaiken varalta ja ainoa syy miksi sitä vaihtoi oli se, että sen pakkaus meni lopulta rikki ja sellaistahan ei olisi voinut käyttää :?

    Ja kuinka kävikään… Sitten kun SE hetki tuli, niin kondomista ei ollut juurikaan iloa kun jännitys hoiti homman jo sitä päälle laittaessa :(
    Sitten kun se saatiin kolmannella kerralla onnistumaan, niin käyttö oli kyllä säntillistä kunnes kondomit ensimmäisen kerran loppui kriittisellä hetkellä ja tyttöystävä (nykyinen vaimo) sanoi vain ”älä laske sisään…”…
    Sen jälkeen sitten käyttö oli huomattavan satunnaista :?
    Tuntuu hieman hassulta nyt ajatella tuota tuolloista huolettomuutta sekä uskoa ettei sisään päässyt yhtään ja sitä etenkin ettei tulevaa vaimoani häirinnyt tuolloin sotkut oikeastaan lainkaan… (Kuitenkin tiesin jo tuolloin sen faktan, että siemennestettä saattaa tulla hyvinkin jo ns. tehotippojen mukana…)
    Nyt vaikka on ”päästy” ikään jolloin on pyöreät puoli vuotta takana kokonaan ilman kuukautisia, niin ehkäisystä ei tingitä lainkaan…

  109. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Tervetuloa Thinking keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini :) toivottavasti viihdyt kanssamme.

    Blogissani ei tarvitse pahoitella mitään kommenttia, sen sävyä tai sisältöä. Jokainen kommentti rikastuttaa keskusteluamme, ja jos kirjoittaja on sen takana, niin silloin on ja se on hänelle tärkeä päästä ilmaisemaan oma mielipiteensä. Paha olo teettää meissä ihmisissä erillaisia asioita, myös uhkarohkeita. Itse olen aloittanut seksielämän ennen hiviä ja se on varmasti osasyynä siihen, että on ollut melko hyväuskoinen. Ties kuinka monta kertaa on tullut harrastettua suojaamatonta seksiä aikanaan. Nykyisin ei sellaiseen uskalla enää lähteä.

    Illan flamencot on nähty ja nyt suuntaamme itse tanssimaan, ei flamencoa, vaan tangoa, foxia ja fuskua, jota viimeksi mainittua tuli harjoiteltua iltapäivällä :D

  110. Leijonamieli sanoo:

    Täällä taisi olla kyse tuosta pohjaamisesta ja taakse tökkimisestä. Tuolta näkee hyvin, minne se pitkä kalu menee ja missä tökkii. http://www.penissizedebate.com/page18_penis-length.htm

  111. Sakari80 sanoo:

    Moi

    Eräs aikuinen tuttavani opetti kauan sitten meitä nuoria kolleja reissulla.

    Paljaalla kun vetelee niin se on naimista. Kondomi päällä rakastellaan. :) :)

    -Sakari-

  112. Markus33 sanoo:

    Leijonamieli,

    Olisiko myös niin että pienikaluisilla on usein tarve myös päteä isolla ja kalliilla autolla?;)

  113. Leijonamieli sanoo:

    Voi olla, mutta linkin tarkoitus oli näyttää, ettei iso kalu ole välttämättä etu. Suurin osa ei tunnu tajuavan, että iso kalu voi oikeasti tehdä kipeää puskiessaan pohjalle kohti ristiselkää. Jos naisen vatsantoiminto on ollut huono ja paksusuolessa on paljon tavaraa, niin tekee kipeää. Kipeää tekee takaa naintikin, jos nainen on nelinkontin ja jousto loppuu pillusta. Aikoinaan soitin johonkin neuvontanumeroon ja kyselin, miksei takaa nainti onnistu. Nainen toisessa päässä ei ymmärtänyt koko pohjaamista. Että silleen.

    Juuri oli samaisesta asiata viikon naintitauko, kun oli taas vaimolla vatsanpohja kipeä. Välillä on taas kohdunsuun haavaumia, välillä ärsystä paksusuolen puolella. Näillä eväin on eletty vuosikymmeniä seksiä säännöstellen.

  114. femme sanoo:

    Hei :)

    Jalat on polveen asti kuluneet ;) niin paljon ollaan kävelty, ihanan sään vuoksi, kun ei raaski olla jatkuvasti metrossa ;)

    Jo Kama Sutassa kirjoitettiin aikoinaan, että toisilleen koon puolesta sopivat takaavat aviollisen onnen. Eikä tämä tarkoittanut pituusmittaa, vaan nimenomaan kalun suhdetta emättimeen. Jos isolla elimellä omaava mies valitsee naisen, jolla on lyhyt emätin, niin hän saa sitten kärsiä siitä aiheutuneet seuraukset. Nainen kieltäytyy tai rajoittaa seksiä kipujen vuoksi :(

    Toisinkin päin voi olla, mies on niin ohut kaluinen, että nainen joutuu lantionpohjalihaksillaan pinnistämään, että yhdyntä tuntuisi tyydyttävältä. Tämä voi johtaa siihen, että naisen lihakset menevät maitohapoille, varsinkin jos yhdyntä kestää kauan, ja nainen kokee lihaskouristuksia orgasmin sijaan.

    Sopiva olisi paras, mutta miten sen sopivan aina löytää :D

  115. Leijonamieli sanoo:

    Sopiva on varmaankin paras ja eikös se löydy kokeilemalla. Toisaalta meidän tilanne on sellainen, että minua se häiritsee, muttei vaimoa. Hän on tyytyväinen ja sanoo, että täytyyhän sen tuntuakin jossain. Toisaalta enpä ole koskaan kaivannut pienempää, kun tiedän että sellainen olisi epämukava.

  116. Lukija sanoo:

    ”minua se häiritsee, muttei vaimoa. Hän on tyytyväinen ja sanoo, että täytyyhän sen tuntuakin jossain”

    Tuosta ”yhdistelmästä” voisi kyllä väittää niin, että kyllä se oikeasti vaimoa häiritsee, mutta sen sanomisen sijaan käyttää tuollaista valkoista valhetta jolla lohduttaa miestään jotta tämä ei murehtisi asiaa…
    No… Siinä nainen harvemmin kuitenkaan onnistuu, sillä kyllä useimmat miehet siitä huolimatta murehtii näitä asioita, eivät vain tee sitä ääneen…

  117. Leijonamieli sanoo:

    No tuota, tässä on se paradoksi, että vaimo on aina vähätellyt kaluni kokoa ja sanonut minun liioittelevan. Eikä ole suostunut myöntämään, että voisi olla sentin pari lyhyempikin. Mutta mitäpä minä sen sopivuutta päättelemään toisen puolesta. Tuntuu kelpaavan tuollaisenakin. :)

  118. Lukija sanoo:

    Joopa… Elä sitten näiden kanssa ;)
    Täällä taas ei harrasteta vähättelyä tuolla ”osastolla”, mikä on tietenkin joskus ihan kivaakin, mutta toisinaan myös ärsyttää…

    Joskus on ollut tilanteita joissa ei oikein ole tahtonut ”mahtua”, mutta en ole koskaan kokenut sen oikeasti johtuneen koosta vaan kostumisesta ja tai asennosta… Ehkä myös on ollut kierron vaiheellakin osuutta asiaan?
    Kenties vaikuttaa jotenkin lihaksiston ”esijännityksiin”… :?

  119. Lukija sanoo:

    Alkoi ihan huvittaa kun aiheen otsikko on ”Niin pieni, mutta tarpeellinen” ja täällä sitten puhumme kalun koosta :lol:

  120. femme sanoo:

    Hei :)

    Kalun koosta keskusteleminen ei jätä kokskaan ketään kylmäksi ;) Olen vain huomannut, että isokaluiset miehet keskustelevat koosta ja muut pysyttelevät hiljaa. On heitäkin, jotka eivät pidä kokoa niin tärkeänä, vaan ovat sitä mieltä, että tärkeämpää on se, miten sitä kalua käytetään.

    Niin….. no, kaikki käyttävät sitä kutakuinkin samalla tavalla, joten käytöllä ei ole niin suuri merkitys, vaan sillä, miten se nainen on lämmitetty ottamaan se kalu vastaan :) Jos tunkee kalua ”kuivaan” pimppiin, jota ei ole viritetty, niin on kutakuinkin samantekevää onko kalu suuri tai vähän pienempi. Melkein suosisin pienempää silloin, ei satu yhtä paljon. Kun taas nainen on kunnolla lämmitetty ja saatu valuvan märäksi, niin kyllä iso kalu on silloin parempi. Se täyttää ja tuntuu ;)

    Liian isokaan ei ole kuitenkaan hyvä, mutta mikä on sitten liian iso? Sanotaan vaikka, että sellainen kunnon kurkun kokoinen kalu on liian iso. Omasta mielestäni tässäkin tapauksessa, keskitien kulkija tyydyttää parhaiten ;) eli unohdetaan äärilaidat, kaikki siltä väliltä tuntuu aika mukavalta ;)

  121. Lukija sanoo:

    Olisiko vaikka 10% siitä miltä kustakin seksi tuntuu sukupuolielinten fyysisistä mitoista ja ominaisuuksista johtuvaa loppujen 90% tullessa sitten korvienvälistä…

    Milloin minkäkinlaisten mielikuvien sekä tunteiden kytkentöjen kautta joita kyseinen kumppani saa syntymään..

    Mutta ääripäät sitten häiritsevät tämän 90% osuutta suuremmalla painoarvolla kuin 10% osuus antaisi ymmärtää.

  122. Lukija sanoo:

    Tämähän on ihan passeli juuri tähän kohtaan ;)

    Fingerpori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>