Vain parisuhteessa olen ollut viikon ilman seksiä

Kuva: Colourbox

Liian vähän tai liian paljon seksiä? Liian vähän tai paljon seksisuhteita? Liian lyhyitä tai pitkiä suhteita? Meillä jokaisella on oma määritelmä ja moraalinen käsitys asiasta.

”Mitä liikkuu sellaisen miehen päässä, joka on harrastanut seksiä yli 200 naisen kanssa?” Tämä lause on Me Naiset -lehden numerosta 16.5.2012, artikkelista Pelimiehen tunnustukset. Olen kirjoittanut aiemminkin aiheita suhteiden ja seksin määristä, pelimiesten tavoista ja heistä, jotka eivät tunnu saavan seksiä tai suhdetta ollenkaan. Aihe on kuitenkin aina yhtä ajankohtainen ja tuntuu, että muuttuu yhä suuremmaksi kysymykseksi, sillä aika moni alkaa olla sitä mieltä, ettei ihminen ole yksiavioinen, joten seksisuhteita syntyy ja niiden määrä on kasvussa. Onnea ei olekaan ehkä se, että on harrastanut seksiä vain yhden tai kahden kanssa. Jatkuva seksistä hehkuttaminen mediassa on saanut meidätkin uteliaiksi, kokeiluhaluisiksi ja samalla mietteliääksi seksin suhteen, kysymään itseltämme, että onko seksini hyvää, vai voisinko kokea vielä jotain parempaa ja ehkä useamman kanssa?

”Ei voi tietää, mistä pitää, ellei kokeile vähän kaikkea.” ”Vain parisuhteessa olen ollut viikon ilman seksiä.” ”En tiedä, olenko koskaan ollut rakastunut.” Nämä ovat lauseita samaisesta Me Naiset -lehdestä. ”Kaikki kaipaavat läheisyyttä ja seksiä, ja minä haluan sitä mieluiten joka päivä”, kertoo haastateltava Eero, 32, joka on harrastanut seksiä vähintään 200 naisen kanssa. Eero iskee seuraa baareista ja kammoaa sitoutumista.

Ei ole montaakaan päivää siitä, kun näin jonkun otsikon, ”olen 30-kymppinen ja vielä neitsyt”, joten tasan eivät käy ”onnen lahjat”, voidaan sanoa, jos joukossamme on lähes samanikäisiä seksin suurkuluttajia ja vastaavasti heitä, joita ei ole onnistanut vielä. Mutta miten on, kun Eero, 32, vähän vanhenee tuosta: kyllästyykö hän seksiin? Vai jaksaako uusi nainen innostaa vielä parinkin kymmenen vuoden päästä? Mikä on liikaa ja mikä liian vähän?

”Aloitin aktiivisen seksielämän parikymppisenä. Sen jälkeen olen ollut parisuhteessa että sinkku. Miksei nuori ihminen nauttisi elämästään? Uusien ihmisten tapaaminen on mukavaa, ja kun mukana on muutakin, tunne on kutkuttava. Seksi on sitä paitsi kivaa. Niin kivaa, että minulla on ollut suunnilleen kaksisataa kumppania, ehkä enemmän.” Näin siis Eero kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa.

Eerolle iskeminen tuntuu olevan helppoa, jokaisellehan se ei sitä ole. Hän kertoo myös kokeilleen nettideittailua, mutta pitää enemmän kontaktin luomisesta livenä. ”Tylsyyksissäni olen kokeillut myös nettideittailua vaihteluksi baaripokailulle. Joku vertaisi, että se on kuin hakisi kirjastosta kirjaa osaston perusteella, kun voisi valita sikin sokin olevasta kellarista kansikuvan perusteella”, Eero kertoo ja jatkaa: ”Itse tapasin netissä muutaman miellyttävän mutta minulle väärän tyypin. Epätoivo ja katkeruus paistoivat läpi jo monista, varsinkin vanhempien naisten ilmoituksista. Useat myös hakivat ”sitä oikeaa”. Minua ajatus määrätietoisesta parisuhteen hakemisesta ahdistaa. Miten voisin lähteä treffeille naisen kanssa, joka avoimesti sanoo, ettei halua tapailla miehiä muuta kuin hääpuvun valitseminen mielessä?”

Edellisessä aiheessani kirjoitin nettideittailusta, ja Eeron käyttämä vertaus kirjastoon ei ole huono. Aika harva oli ihan sitä, mitä profiilissa luki. Kirjan takaselkämyksen lyhytkin selostus antaa varmemman kuvan sisällöstä kun nettideitin profiili. Nettideittailussa ”rukkasten” saaminen taitaa kuitenkin kirpaista vähemmän kuin jos ne saisi baaripokailussa? Netissä kun voi siirtyä helpommin seuraavaan profiiliin ja kokeilla onnea uudestaan. Baarissa ei sellaista tarjontaa välttämättä ole. ”Heti pysyvään parisuhteeseen tai jopa avioliittoon” ei ole pelkästään naisten toive nettideittimaailmassa – itse jouduin kokemaan samankaltaisia toiveita miespuolisilta nettideittailijoilta.

 

”Seksikumppanin luonteella ei oikeastaan ole merkitystä, kunhan ei ole ihan vastenmielinen persoona. Henkisiä ominaisuuksia, kuten älykkyyttä, ei pelkkään seksiin tarvita. Olen harrastanut seksiä sellaisten naisten kanssa, joiden kanssa en voisi kuvitella viettäväni kokonaista vuorokautta. Seksiä varten voi olla muita kiinnostavia ominaisuuksia – kuten että nainen on rikas ja korkeassa asemassa.” Eero, 32.

Eero kertoo, että hän ei tiedä, että onko ollut koskaan ihastunut seksikumppaniinsa, saati rakastunut. Väkisinkin tulee miettineeksi sitä, miten hyvänä hän on mahdollisesti kokenut ja kokee seksin näiden seksikumppaneiden kanssa, sillä vaikka seksi olisi nautinnollista, henkinen yhteys, intohimoinen halu toiseen ja ihastuminen – rakkaudesta puhumattakaan – antaa seksille ihan eri ulottuvuuden.

Eerokin on törmännyt asiaan, jota esiintyy kyllä molemmissa sukupuolissa, eli itsensä väheksymiseen. ”Naisten ulkonäköön liittyvät traumat ja ahdistukset ovat raivostuttavia. Ei ole mitään niin epäseksikästä kuin se, että valot pitää sammuttaa, koska reisissä on selluliittia tai koska tissit ovat eri paria. Jotkut naiset ovat jopa häpeilleet häpyään. Se on tietysti runollisen kutkuttavaa, mutta niin turhauttavaa. Oli kyseessä millainen pipari tahansa, mies joka ajattelee, että se on ruma, on joko homoseksuaali tai typerä.”

Tässä aiheessa lainaamani artikkeli Pelimiehen tunnustukset on Me Naiset -lehdessä 16.05.2012 ja Marjut Laukian kirjoittama.

Aihe(et): Seksi, Sinkut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

119 vastausta kohteessa Vain parisuhteessa olen ollut viikon ilman seksiä

  1. Accountant sanoo:

    Luin itsekin ko. kirjoituksen – ja minua alkoi inhottamaan. En sinkkunakaan koskisi edes pitkällä tikulla moiseen pukkiin!

    Artikkeli valaisi hyvin miesten ajatusmaailmaa ja sitä ajattelutapaa ”että eläimiähän tässä ollaan.” Itse olen ihminen ja vieläpä yksiavioinen. Ja tulen olemaankin.

  2. Bella sanoo:

    Ciao,

    lienee tämä ilmiö tätä ”uus-vanhaa” jo kauan olemassa ollutta ”Don Juan” ja ”Hidalgo” kastia.

    Seksin harrastamisen ymmärrän vaikkei sitä oikeaa tai muuten vain tapailu asteelle kiinnostavaa ihmistä löytyisi. Kuitenkin näitä situtumiskammoisia ihmisiä on, ihan meissä naisissakin.

    Mietin vain antavatko nämä miehet loppujen lopuksi naiselle niin unohtumattomia kokemuksia, koska syvempää yhteyttä se kuitenkin vaatii, myös kemia tasolla. ;)

    Harva mies on kuitenkaan ja tuskin tämä Eerokaan nykypäivän versio ”Casanovasta” jolle naisen nautinto oli se pääasia…mukamas. ;)

    No, jokainen makaa niin kuin petaa, ja eihän tämä lienee uutta meille aikuisille ihmisille, että ”vapaan, sitomattoman, velvoituksettoman” seksin puolesta puhujia on aina löytynyt ja tulee löytymään.

    Epäilen vaan että lopulta se ”luu” jää käteen tai sitten Rakkaus korjaa kuitenkin, ja sitten ihmetellään mitä on aiemmin tullut toilailtua.

    Naismenestys tosin on aina sellainen sulka kotsassa jakilven kiillotuksen paikka, mutta kannattaa muistaa että myös naiset puhuvat ns. ”mies-huorista”. ; )
    Ja he eivät sitten yleensä paljastuttuaan muuhun kelpaa kuin sinne vällyjen väliin ja salasuhteisiin.
    Kukin tyylillään ja tarpeillaan. Niillä mennään mitä annettu ja mitä halutaan. Jotenkin tuntuu että tajunta ja ymmärrys eivät oikein kohtaa sen halun kanssa, suhteessa järkeen.

    Love,
    Bella

  3. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa Accountant keskustelemaan kanssamme seksistä ja suhteista :) kiva että olet löytänyt blogiin :D toivon sinun viihtyvän kanssamme.

    Eero sanoo seuraavaa: ”Minulle on tärkeää, ettei seksiä harrasteta vääristä syistä. En halua, että kukaan suostuu seksiin siksi, että toivoo saavansa sitä kautta jotain enemmän. Jos seksikumppani etsii parisuhdetta tai kiintyy ja ihastuu, juttua on turha jatkaa. Toisaalta, minulla on tapana puhua asiat heti kättelyssä selviksi.”

    En tuomitse ihmistä, joka rehellisesti kertoo haluavansa vain seksiä. Jokaisen täytyy itse päätellä, että onko hän itse valmis sellaiseen suhteeseen. Myös naisissa löytyy heitä, jotka eivät halua parisuhdetta, vaan haluavat vain seksiä silloin tällöin. Moni hyvin toimeentuleva nainen nauttii sinkkuelämästään, mutta haluaa myös sylin ja seksiä, joten seksisuhde on paikallaan ja parisuhteen aika on myöhemmin.

    Meitä ihmisiä on onneksi niin monta sorttia, että jokaiselle löytyy varmasti se sopiva vaihtoehto :) oli se sitten yksiavioisuus tai moniavioisuus :D

  4. Bella sanoo:

    Ciao,

    sanotaanko nyt näin, että melko vaikea ottaa kantaa lukematta koko artikkelia. ;)

    Ja oikeastaan aihe melko loppuun kaluttu. ;)
    Ja vanha kuin taivas.

    Miksi kenenkään pitäisikään olla ilman seksiä, vaikkei suhdetta haluaisikaan? Mutta teksti on monella tavalla ymmärrettävissä kun sitä ei lue kokonaan. :)
    Ja minä en ole lukenut, enkä tämän perusteella vaivaudukkaan ainekaan ostamaan lehteä.
    Aika itsestään selvää höttöä. Jokainen tietää toki parhaiten mitä itse tarvitsee ja jos on rehellinen, niin mikäs siinä. Hieno juttu.

    LOve,
    Bella

  5. Trooli.Fi sanoo:

    Täällä ei taida paljoa miesten kommentteja asiasta näkyä. Jos sellaiset kiinnostavat, niin maamme merkittävin sijoittajajien keskustelusivusto tarjoaa takuulla miesnäkökulmia laajalla spektrillä. Sivustolle on helppo kirjautua, eikä oikeita nimiä tarvitse antaa. Valitset vaan nimimerkkisi ja salasanan ja pääset troolin uskomattomaan sisäpiiriin.

    Tuohon 200 naista kaataneeseen mieheen sanoisin, että hänelle on kelvannut todennäköisesti kuka tahansa. Ei sellainen ole miesten keskuudessa oikeasti kovinkaan arvostettua. Miehet arvostavat kuitenkin aidosti laadukkaita naisia, jos vaan sellaisiin kynnet pystyvät.

  6. Bella sanoo:

    Ciao,

    kiitos linkistä, en jaksanut vaivautua itse kaivelemaan, ja eipä sen arvoinen ollutkaan.

    Eipä sisältänyt mitään uutta ja kaveri ”lokeroi” tarkoituksella provolla tekstillä itseään.

    Eipä juuri vakuuttanut tai avannut mitään, saati sitten antanut, eikä kummemmin herätellyt ajatuksia tai tunteita.

    Poden ”jumitusta” pänttäämisen vuoksi, ja yritän saada muuta ajateltavaa hetkeksi kuin tentit, joten siitä vaivautuminen kirjoitteluun. ;)

    Taidan potea tekemisen puutetta ja olla hieman yksinäinen. Tuo lääketiede kun ei oikein lämmitä öisin…;)

    Love,
    Bella

  7. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa D ja Trooli.Fi keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olette löytänyt blogiini. Sinun kohdalla D, en kyllä ollut ihan varma, että oletko kommentoinut aiemminkin ;) kiitos linkistä :)

    Koska blogini on seksin keskustelufoorumi, niin mielestäni linkki sijoitus sivustolle on turha, joten poistin linkin. Toivottavasti seksistä keskustelu kuitenkin kiinnostaa sinua Trooli.Fi :D

    Blogissani on yhtä paljon miehiä kommentoimassa, kuin naisiakin, joten et ole yksin :D

  8. Lukija sanoo:

    Mitä tuollaiseen miehen toimintaan nyt sanoisi…

    Määrä ei korvaa laatua?
    Poikaraasu kun ei löydä etsimäänsä?
    Toivottavasti käyttää edes kondomia…
    No huh huh…

    Minusta tuollainen on lähinnä marginaalista käytöstä joka on lähellä tasoa joka edellyttäisi jonkinlaista hoitoa…

  9. Lukija sanoo:

    Elätkö kuin viimeistä päivää?
    Nuorten aikuisten suhteet vaaravyöhykkeellä!

  10. Lukija sanoo:

    Hesarissa oli tänään mielipidepalstalla kommentti joka alkoi seuraavsti…

    ”Missä nuoret miehet lymyilevät?

    Kesäinen ilta kaupungilla, ja havainto on selvä: nuoret naiset ovat kauniimpia, pidempiä ja fiksumpia kuin koskaan ennen. He täyttävät kahvilat, harrastuspaikat, liikuntahallit ja yliopistot. Mutta missä ovat vastaavanikäiset nuoret miehet? Heitä ei kaduilla näy.”

    Ikävä kyllä en omaa digilehden lukuoikeuksia ja lehti ei ole käden ulottuvilla, mutta siinä oli hieman aihetta sivuavaa huolta tilanteesta sisältävää ajatusta tuollaisten ”200 naista” kavereiden vastapainoksi… Kenties femmellä olisi lehti lähellä?

  11. Musta Joutsen sanoo:

    Komppaan Bellaa klo 18.11:

    ”Epäilen vaan että lopulta se “luu” jää käteen tai sitten Rakkaus korjaa kuitenkin, ja sitten ihmetellään mitä on aiemmin tullut toilailtua.”

    Ihminen voi olla aika vähäänkin tyytyväinen – esimerkiksi pelkästään lihalliseen ja pinnalliseen seksiin – jos ei paremmasta tiedä. Esimerkiksi siitä, että toinen ihminen on oikeasti muutenkin tärkeä.

    Vaikka ymmärrän kyllä uusienkin kokemusten viehätyksen. Ovathan ne jännittäviä ja jännittävä voi olla tosiaan sellainenkin henkilö hetken aikaa, joka pitemmän päälle olisi ihan sietämätön ja itselle sopimaton luonne.

  12. Homme sanoo:

    Sheikkikäyttäytyminen on yleistynyt miesten parissa 1960-luvun jälkeen, kun ehkäisy tuli vallitsevaksi ja turvaseksi helpommaksi. Yhtä paljon on Doña Juana -naisia. Yleensä ei pidetä tyylikkäänä kertoa totuutta näistä asioista, ehkä ei edes itselleen, ja siksi tilastoihinkin voi suhtautua lievän varauksellisesti. Kama Sutran totuus on yhä voimassa: mieluummin 1000 tavalla yhden naisen kanssa kuin yhdellä tavalla 1000 naisen kanssa. Toisaalta sinkkujen terveydelle on reipas vapaa seksi hyväksi, kunhan se perustuu keskinäiseen arvostukseen eikä huijata ketään.

  13. anonyymi sanoo:

    Kyllähän tämän luettuaan se vetää naamaa sitruunalle, ainakin miehillä joita ei ole siunattu pelimiehen elkeillä. Toisilla ilmeisesti vain natsaa paremmin kuin toisilla.

    Olisi mielenkiintoista tietää, miten Eerosta tuli tälläinen: onko hän aloittanut treenaamisen jo nuorena, onko hän tietoisesti kehittänyt taitojaan, ja onko peräti opiskellutkin aihetta (onhan noita erilaisia PUA/pelimies/vst.-opuksia).

  14. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa anonyymi keskustelemaan kanssamme seksistä :D kiva että olet löytänyt blogiini, toivon sinun viihtyvän kanssamme.

    Pelimiehistä on blogissanikin keskusteltu paljonkin, varsinkin aiheeni

    http://blogit.mtv3.fi/aikuisennaisenpaivakirja/2009/03/19/haluan-rakastella-sinua/ herätti suuria tunteita. Onko onni olla pelimies, onkin kysymys, johon vain mies pystyy vastaamaan. Naisena uskon, että vähemmän pelimies olisi se parempi vaihtoehto, mutta nynnykään ei pidä olla ;)

    Muita kyseistä aihetta sivuavia aiheitani ovat olleet:

    http://blogit.mtv3.fi/aikuisennaisenpaivakirja/2008/06/09/onko-seksikaveri-hoito-vai-ponnahduslauta/

    http://blogit.mtv3.fi/aikuisennaisenpaivakirja/2008/10/31/sinkkuko-vai-vaarallinen-houkuttelija/

    http://blogit.mtv3.fi/aikuisennaisenpaivakirja/2008/12/17/kukasta-kukkaan/ jos ketään kiinnostaa koluta ”vanhoja” aiheitani ja niissä olevia keskusteluja :D

  15. Esa sanoo:

    Miehenä en todellakaan lähtisi kenen kanssa ja miten tahansa.
    Kyllä sekstailussakin pitää flirttiä ja jännitettä olla, eikä pelkkää mekaniikkaa!

  16. Musta Joutsen sanoo:

    Ehkä me valtaosa naisista ei ikinä ihan täysin ymmärretä, mikä nautinto toisille miehille se naisten metsästäminen ja metsästämisessä onnistuminen on. Että runsas kokemusten määrä on heille arvo sinänsä ja että sitä, joka saa helposti aina uusia naisia matkaansa, ihaillaan ja kadehditaan. Vaikka ei siinä isossa joukossa monta kovin merkityksellistä naista sille Don Juanille ole. Kenties ei yhtään.

    Eikä naista yleensä kiinnosta tulla ihailluksi ja otetuksi ”pelkkänä lihana”, koska puoleensavetävinkin ”liha” on helposti vaihdettavissa toiseen vaikka joka päivä. Kuin paita tai nenäliina :) . Jos vain mies itse on riittävän vetovoimainen ulkonäkönsä, varakkuutensa, kuuluisuutensa tai pelitaitojensa jne. puolesta.

    Tuskin edes siinä tapauksessa, että tuo mies olisi naiselle joku päiväuni ja unelmien täyttymys. Kyllä useimmalle olisi varmasti jonkinmoinen pettymys, jos se mies antaisi ymmärtää, että kyllä sua oli ihan kiva naida mutta heippa nyt vaan. Vaikka mies saattaisi vastaavassa tilanteessa olla todella ylpeä, että sai kerran nuorena – sanotaan nyt vaikka että Madonnalta tai siltä kaupungin suosituimmalta tytöltä – ja muistella sitä vielä vanhana keinustuolissa hienona juttuna :) .

    Vaikka nykynainen ei aina ehkä odota hääkellojen soittoa niin luulen, että lähes aina hän kuitenkin odottaa olevansa jotenkin merkityksellinen, jotenkin tärkeä, kunnioitettu, ystävä… Jos nyt ei sitten ihan rakastettu ja miehen elämän kuningatar, mikä sekin on tietysti vahvasti plussaa asiass :) .

    Tämän vuoksi ehkä nuo kitkerät kommentit ja arvostelut alustuksen miehen tyyppisistä miehistä? Siinä on juuri se, että naiset eivät tykkää, että joku mies ajattelee ihan lähtökohtaisesti heitä kertakäyttötavarana siinä missä joku haluaa vaikka matkustella mahdollisimman monissa maissa tai maistella mahdollisimman monia erilaisia ruokia tai drinkkejä.

  17. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Tervetuloa Esa keskustelemaan kanssamme seksistä ;) kiva että olet löytänyt blogiini, toivon sinun viihtyvän kanssamme :D

    Taidat olla tykätty mies Esa :D

  18. Lukija sanoo:

    Mietin tässä vain nyt sitäkin, että onko näitä ”Eeroja” kuitenkaan niin paljoa… Onko edes ”Pikku-Eeroja” joilla on vain jokin vajaa sata ”kaatoa” ;)
    Entä sitten vastaavat ”Ursulat”?
    Ettei vain olisi niin, että naisissa löytyy käytännössä yhtä usein näitä jotka tekevät lovia sängynpäätyyn kuin miehistäkin, mutta miehet pitävät enemmän meteliä itsestään kun se on jotenkin muka ”normaalimpaa” ja siten helpommin hyväksyttävää… On siihen sitten oikeasti aihetta tai ei…

  19. femme sanoo:

    Hei :)

    Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta, mutta lämpömittariin vilkaisu kertoo, että on juostava sisäaltaassa :( 11 astetta on vähän turhan viileää pulahtaa ulkoaltaaseen ;)

    Ihan varmasti on naisia, joilla on kokemuksia suuristakin määristä miehiä, mutta naiset eivät pidä yleensä ”kirjaa” muuta kuin heistä, jotka ovat merkinneet jotain. Eivät siis laske vain panoja ;)

    Naiset unohtavat mielellään myös määrät, ja varsinkin ne huonot kokemukset.

  20. Musta Joutsen sanoo:

    Juu, tuossa on, femme, hyvä pointti naisten kannalta määristä. Noin ajattelen minäkin asian olevan.

  21. femme sanoo:

    Hei :)

    Sillä välin kun me pohdimme seksisuhteittemme määrää, niin jossain muualla jaetaan kuolemantuomioita jo pelkästä tanssimisesta. Tämä uutinen pisti silmään eilisestä lehdestä, kun itse on nyt alkanut tämän tanssiharjoittelun ;)

    ”Tanssimisesta kuolemantuomion määrännyt pidätettiin.

    Islamabad. Pakistanin poliisi pidätti tiistaina uskonoppineen, jonka kerrottiin määränneen häissä tanssimisesta kuolemantuomioita. Uskonoppinut ja tämän avustaja tuomitsivat neljä naista ja kaksi miestä kuolemaan, koska kuusikon väitettiin tanssineen keskenään häissä.

    Paikallisten heimotapojen mukaan miesten ja naisten pitää pysytellä erillään hääjuhlassa.

    Paikallisen poliisin mukaan kyse on heimojen välisestä kiistasta ja yrityksestä häpäistä yksi perhe. STT-AFP

  22. Homme sanoo:

    Femme, Musta Joutsen, olette oikeassa! Naiset eivät pidä kirjaa kohtaamistensa määrästä ja unohtavat niitä kernaasti, kun taas miehissä on niitä, jotka rehvastelevat valloituksillaan, kunnes jossakin vaiheessa toivottavasti huomaavat, että se on mautonta ja naurettavaa. Olemme usein salaisuuksia itsellemmekin. Minulla on ollut onni kohdata naisia, joilla on ollut paljon kokemuksia jo teini-iässä, ja heidän kanssaan ilo on ollut rentoa ja estotonta, vailla jännitystä. He ovat miehille kullanarvoisia opettajia. Paljon kokeneita naisia on yhtä paljon kuin miehiäkin (uskoakseni enemmänkin), mutta emme kuule heistä, koska naiset eivät ehkä itsekään tunne valloitustensa määrää eivätkä ainakaan pidä sitä kehumisen aiheena.

  23. femme sanoo:

    Hei :)

    Olemme keskustelleet aiemmin siitä, että mitä lasketaan seksiksi, eli koska voidaan kukakin laskea valloitukseksi :D Ovatko yhdynnät se, joiden määrät lasketaan, vai riittääkö siihen intohimoiset suudelmat ja toistensa koskettelu? Onhan heitäkin, joiden mielestä esimerkiksi suuseksi ei ole seksiä ;)

    Moni nainen kohtaa valloittavia miehiä, miehiä jotka ovat ystäviä, mutta joiden kanssa harrastetaan seksiä. Miehiä jotka sattuma tuo heidän luokseen ja jotka tuntuvat sillä hetkellä syliltä, johon haluaa. On lohduttaja miehiä, on miehiä jonka kanssa halutaan yksinkertaisesti vain seikkailla jne. Kyllä nainen muistaa heistä suurimman osan, mutta ne ovat kätkettyjä ja salaisia muistoja, joita muistellaan joskus hymyssä suin :)

  24. Lukija sanoo:

    Näin Wagner… ;)

  25. Lukija sanoo:

    Pyysin tiistaina jos olisi tämä mielipide löytynyt josta vain alun sain netistä, vaan kiirettä pitää joten nyt sitten kävin kaivamassa lehden ja tässä se juttu on nyt kokonaan, jossa on ehkä jotain ajatustakin…

    Lähde HS Mielipide 29.5.2012

    “Missä nuoret miehet lymyilevät?

    Kesäinen ilta kaupungilla, ja havainto on selvä: nuoret naiset ovat kauniimpia, pidempiä ja fiksumpia kuin koskaan ennen. He täyttävät kahvilat, harrastuspaikat, liikuntahallit ja yliopistot.

    Mutta missä ovat vastaavanikäiset nuoret miehet? Heitä ei kaduilla näy. Moni on todennäköisesti jäänyt kotisohvalle tai mennyt kaljalle. Ja aivan liian moni on kotona tietokoneen ääressä pelaamassa tai muuten vaan netissä roikkumassa.

    Naiset ovat pystyneet hyödyntämään terveydenhuollon ja tekniikan kehittymisen miehiä paremmin. Nykymaailmassa tarvittavat sosiaalisuus, verkostoituminen ja viestintä ovat heille helppoa.

    Pojat kuluttavat aikaansa tietokonepelien ja Youtuben äärellä. Sosiaaliset taidot eivät pääse kehittymään niinä ratkaisevina vuosina, joita tarvitaisiin mieheksi kasvamiseen. Liika tekninen osaaminen tai yhteen asiaan uppoutuminen voi olla haitaksi.

    Miesten syrjäytymistä lisää työn muuttuminen. Monet perinteiset miestem työt on automatisoitu, koneistettu tai ulkoistettu. Naisten suosimat palvelu ja hoiva-alat eivät ole kokeneet samanlaista mullistusta. Naisten on helpompi päästä kiinni työelämään ja sitä kautta yhteiskuntaan. Tietoyhteiskunta suosii koulutusta ja tunnollista puurtamista.

    Tyttöjen ja naisten ongelmat ovat saaneet runsaasti huomiota mediassa, seminaareissa ja televisiosarjoissa. Samalla pojista on tullut tietoyhteiskunnan väliinputoajia, joiden odotetaan selviävän omillaan. Pojilta kuitenkin puuttuu esikuvia, tavoitteita ja toimintamalleja. Vain kilpailuyhteiskunnan armottomat vaatimukset ovat kaikille samat.

    Kun sosiologi syyttää naisia nirsoiksi, miesten on syytä katsoa peiliin. Miten joku nainen voisi olla kiinnostunut minusta, ellen itsekään ole? Paras pariutumisstrategia on hankkia koulutus, työ, pysyä selvänä — ja hengissä. Siksi miesten hyvinvointi on koko yhteiskunnan etu.

    Petteri Järvinen
    Espoo”

  26. Helmi sanoo:

    Neljä vuotta vietin sinkkuelämää seksittömäksi muuttuneen avoliiton jälkeen. Eikä minulla ollut tarvetta tai halua silloin mihinkään muuhun kuin vain ja ainoastaan seksiin. Siihen aikaan kuului ns. yhden yön juttuja ja yksi ns. hoitosuhde. Ja jokaiselle miehelle tein selväksi etten halua mitään muuta, myös sille miehelle jonka kanssa oli seksisuhde. Mutta miehistäkin löytyy niitä jotka kuulevat korvissaan hääkellojen kilkatuksen ja pikkujalkojen töminän vaikka on ollut kuinka suora ja rehellinen. Miehille vaan tuntui olevan vaikeaa uskoa ja hyväksyä että joku nainen voi toimia näin, miehellehän se on ihan hyväksyttävää! Ikää on nyt 43 vuotta, seksikumppaneita on yli 50 mutta alle 100, sen tarkemmin en ole laskenut. Nyt olen hyvässä ja tyydyttävässä suhteessa ja kaikki nämä asiat olen avoimesti puhunut mieheni kanssa. En häpeä mitään, jokainen kokemus on tehnyt minusta tämän naisen mikä nyt olen!

  27. femme sanoo:

    Hei :)

    Minulla oli seksin täyteinen ja ”värikäs” nuoruus ;) Kun löysin mieheni olin ehdottoman uskollinen, mutta meillä olikin todella hyvä seksielämä, enkä olisi osannut edes kaivata muuta. Mieheni kuoleman jälkeen olin pitkään sinkkuna ja silloin minullakin oli monta päällekkäissuhdetta, osin siksi etten halunnut sitoutua ja osittain siksi, ettei kukaan olisi pystynyt täyttämään mieheni jättämää tyhjiötä. Moni ystävättäreni piti minua rauhattomana sieluna, kun en osannut tai halunnut vain yhden miehen syliin, joten ymmärrän hyvin Helmi tuntemuksesi ja sen elämänvaiheen.

    Törmäsin myös tuolloin miehiin, joiden mielestä oli mahdotonta seurustella naisen kanssa, jolla oli ollut enemmän kuin 2-3 suhdetta tai seksi kokemusta useiden miesten kanssa. Kuitenkin olen samaa mieltä kanssasi siitä Helmi, että juuri nämä kokemukset ovat tehneet minusta sen joka olen ;) Miksi vapaa seksi tai monet suhteet olisivat miehille sen enemmän ”sallittuja” ja luonnollisia, kuin naisillekaan? Jokainen ihminen on eri tavalla seksuaalinen ja hänellä on erilaiset tarpeet seksiin, läheisyyteen ja tyydytyksen saamiseen. Ei se tee hänestä sen huonompaa, kun heistä, jolle seksi ja läheisyys eivät ole tärkeitä asioita.

    Minulla ei Lukija ole tällä hetkellä verkkoyhteyttä Hesariin ;) Kiitos tekstistä, joka taitaa tosiaan olla vahvasti tätä päivää.

  28. Lukija sanoo:

    ”Kysy seksistä: Miksi kukaan ei ole minun kanssa?

    Miten saisin tyttöystävän?
    Nimimerkki: Andrei, 16 vuotta

    RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
    Nuorten seurusteluissa on se mielenkiintoista, että osa seurustelee ihan seurustelun vuoksi (koska kuvittelevat kaikkien muidenkin seurustelevan) ja osa taas odottaa, että kohtaa sellaisen henkilön jonka kanssa haluaa olla yhdessä. Nuoret puhuvat myös omista kokemuksistaan aika usein suurennelleen niitä, joten älä vertaa itseäsi muihin. Jokainen etenee omassa tahdissaan.

    Voit miettiä millaisista tytöistä pidät, ja missä pääsisit heihin tutustumaan. Mukavaan tyttöön voit yrittää päästä tutustumaan koulussa, harrastusten parissa ja vapaa-ajalla. Sen voin sanoa, että mukava ja hyvin käyttäytyvä poika tutustuu varmasti paremmin kuin poika, joka ei arvosta tyttöjä. Lähesty tyttöjä rohkeasti ja aloita keskustelu. Tutustumiseen vaikuttaa hyvin pitkälle oma rohkeus ja jos tuntuu siltä, ettei rohkeus riitä niin yritä tutustua hieman hiljaisempiin tyttöihin, joilla voi olla ihan sama ongelma ettei uskalla lähestyä poikaa.”

    Lähde: Iltasanomat

    Eipä tuossa verkkoyhteyttä olisi tarvinut, lehdestä sen minäkin lopulta kirjoitin mutta se siitä. Lähden jatkamaan sateisen päivän viettoa parin juhlakäynnin puitteissa vielä :)

  29. Musta Joutsen sanoo:

    Totta, että jokainen on ihan oma tapauksensa… Että on yhden naisen miehiä ja yli sadan miehen naisia jne. Jokainen toivottavasti mahdollisimman onnellinen omalla tavallaan. Eikäpä paljoa ongelmia olisi, jos molemmat tahtoisivat samaa ja uskoisivat, mitä toinen sanoo tahtovansa.

    Mieleeni tuli tästä ketjusta taas se kirja Teppo ja 100 naista. Vedonlyönti, että saa sata naista suostumaaan seksiin vuoden kuluessa. Mikä sujuu sitten ihan mukavasti – hyvinkin helppoa on löytää satunnaisen seksin tarvitsijoita. Mutta jossain kohtaa kirjaa oli, miten Teppo ajatteli jo, että toisaalta olisi ihan mukava välillä palailla ihan rauhassa itsekseen omaan mukavaan kotiinsa kuin päätyä iltariennoista ties kenen kanssa ties minne ja kenties heikosti menevän seksin ääreen :D .

    Että ei se pelimiehenkään meininki ihan yhtä ruusuilla tanssimista ollut. Mutta tietysti vedonlyönti teki touhusta hiukan pakonomaista – kaikki vähänkin kelvolliset tarjoukset oli käytettävä. Vastenmielistä kirjassa oli jotenkin kyyninen ja laskelmoiva ajattelu naisista ja seksistä mutta ei kai lämpimämmin ajatteleva tuollaista vetoa löisikään :) .

  30. Lukija sanoo:

    Olikos sekään ihan silkkaa onnea kun on näitä ”365 päivää joka päivä seksiä” juttuja ollut?

  31. femme sanoo:

    Hei :)

    Olen valmistautumassa aamupäivälenkille, aamu kun tuli vietettyä vuoteessa ;)

    Ei minusta tuo mainitsemasi 365 päivää seksiä vuodessa ole ollenkaan outo juttu :D varsinkin edesmenneen mieheni kanssa sellaisia vuosia taisi olla useitakin :D ja kyllä muissakin vähääkään pidempiaikaisissa suhteissa on ollut samanlainen kaava. Suhteiden ollessa tuoreita, niin seksiä on ollut vieläpä pari kertaa päivässä. Otan kyllä syyn siitä itselleni, sillä miehen läheisyys ja testosteronin tuoksu herättää kiimani ;)

    Näistä yhden yön jutuista on niin kauan jo, että ei ole tarvinnut miettiä, miten vinossa se nuttura on. Tämä, koska en jää minnekään yöksi, eivätkä yhdenyön ”ystävät” saa yöpymiskutsua minulta, joten suht siistinä ja hyvissä välein erotaan :D

  32. Lukija sanoo:

    No näissä jutuissa joita tuon 365:n ympärillä pyöri kyseessä olikin tavalliset parisuhteet joissa seksin määrä ei ole ollut normaalisti luultavammin lähelläkään tuota, joten ei se kivutta lisäänny silloin, vaan on varmaan yhtä hankalaa kuin femmen kaltaisen olla ilman päivittäistä seksiä…

  33. femme sanoo:

    Hei :)

    Onhan se totta, että seksiä on vaikea harrastaa varastoon, vaan useinhan se on niin, että mitä enemmän seksiä, sitä halukkaampi sitä on. Jos seksiä on jostain syystä vähemmän, niin sen tarve on myös vähäisempää. Tosin itse, varsinkin kiima-aikana, korvaan kyllä seksittömyyden itsetyydytyksellä, eikä se näin pääse juurikaan vähenemään :D

    En ole vähään aikaan kertonut elokuviin menosta, sillä niitäkin on tullut katsottua viimeaikoina kotisohvalla :) Tänään olemme kuitenkin menossa ystäväni kanssa oikeisiin kuviin ;) elokuvana Men in Black 3.

  34. Jari K sanoo:

    Hei!

    Heittäydyn uutena mukaan keskusteluun. Historiassani olen eräänlainen ”puolipelimies”, enkä lainkaan ylpeä siitä. Nyt harmittaa ja hävetää, että on joskus tullut mentyä kenen tahansa sänkyyn.
    Pitkän suhteen (reilut 20 v, lähes 19 naimisissa) päätyttyä n. vuosi sitten olen alkanut seurustella uuden kumppanin kanssa. Enemmän tai vähemmän typerien harharetkien ja pitkän, lopussa myrskyisän (ja molemmin puolin uskottoman) liiton jälkeen tajusin nyt löytäneeni netin (!) kautta Elämäni Naisen. Olemme seurustelleet yli puolen vuoden ajan ja tunne syvenee koko ajan. Olen vältellyt puheenaihetta ”entiset hoidot”, koska nolottaisi kertoa tulevalle puolisolleni aiemmista puuhista.
    Jos nyt sais valita, olisin jättänyt suurimman osan seikkailuista kokematta. Kumppanini kanssa olen huomannut, että seksi ja rakastelu ovat kaksi eri asiaa. Tosin taisi tuo tulla havaituksi jo silloin sählätessä.

  35. Homme sanoo:

    Jari K, onneksi olkoon! Todellinen rakkaus on parasta maailmassa. Mutta eivät hyväntuuliset yhden yön jututkaan pahaa tee silloin kun etsii.

  36. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa Jari K keskustelemaan kanssamme seksistä ja parisuhteesta :) kiva että olet löytänyt blogiini :D toivon sinun viihtyvän kanssamme.

    Onhan joskus niin, että jonkun ”kohtaamisen” olisi saanut jättää väliin, mutta itse uskon, että koettu seksisuhteet eivät huononna ihmistä, päinvastoin. Uskon, että ne ovat enemmän kumppanin ongelma, kuin oma ongelma ja siksi kannattaa miettiä, että kannattaako kaiken kertoa toiselle. Rehellisyys on valttia suhteessa, mutta usein rehellisyys myös satuttaa, joten sellaiset asiat, kuin koetut seksisuhteet ennen tutustumista kumppaniin, eivät välttämättä ole kertomisen arvoisia. Ei seksisuhteiden määrää tai laatua tarvitse kieltääkään, mutta viisautta on se, että osaa arvioida kumppaninsa tiedon vastaanottokykyä.

    Olen joskus vuosia sitten kirjoittanut blogissa kohtaamistani miehistä, jotka ovat ”kerskuneet” seksikumppaneiden määrillä. Juuri näiden miesten on kuitenkin ollut vaikea ottaa vastaan tietoa, että toisellakin osapuolella saattaa olla lähes yhtä paljon kokemuksia eri seksikumppaneista. Moni mies tuntuu olevan tyytyväinen naisen antamaan vastaukseen ”enemmän kuin yksi vähemmän kuin viisi” ;) diplomatia on joskus paikallaan, eikä tarvitse paljastaa että viisi tarkoittaakin viittäkymmentä :D

  37. Musta Joutsen sanoo:

    Jarin juttuun olisi mielessäni kommentoitavaa mutta palaan siihen toinen kerta… Mutta se, mikä lasketaan seksiksi. Sata naista -kirjassa laskettiin seksiksi se, että vedonlyöjä saa ”suurimman osan kalustaan” naisen sisään, mitä hyvänsä reittiä :D . Eli suuseksi laskettiin mutta sormetusta ei. Eli tuolla reseptillä voi itse kukin laskeskella niitä kaatojaan…

    Itse en kylläkään laske oikeaksi ”kohtaamiseksi” yhtä pelkkää suuseksiä kun ei se ollut kovin kummoinen tapaaminen muutenkaan. Eli vaikka muistan hyvin määrän ja joskus aina ajattelenkin sitä ja kertailen mielessäni ;) , pidän merkittävinä ”kaatoina” oikeastaan vain kahta. Eikä kummastakaan tullut pitempiaikaista kumppania ;) . Muut ovat olleet enemmän tai vähemmän luonnollisia tapauksia – putoaahan se omenakin puusta kun on aika :) .

  38. Musta Joutsen sanoo:

    Niin, tuo Jari K. Mieleeni tuli siitä Korkkari. 18-28 v. miehille tarkoitettu seksiasioitten ja muunkin elämäntaidon opas. Kirjoittajina mm. Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila. Siinä on paljon tositarinoihin perustuvia esimerkkitapauksia ja yksikin nuori mies kertoo, miten kahden vuoden aikana oli kertynyt 40 viikonloppupanoa ja lyhyitä seurusteluja 20, pisin 2 kuukautta. Mikä oli loppunut siihen kun hän vain oli unohtanut (!) pitää tyttöön yhteyttä ja sitten todennut, että hälläväliä. Tulee ja meneehän noita tyttöjä. Eli mitään suurta tunnetta ei kuulu, vaikka naisia riittää eikä hän enää sellaiseen oikein uskokaan.

    Mutta annas olla, Silja Linen risteilyllä hän tapaa tytön, joka heti näkee hänessä jotain erikoista: ”Mä oon ihan varma, että sä et oo ihan paska.” (Verrattuna muihin risteilyllä naisia metsästäviin miehiin.) Tästä ei seuraakaan mitään kyynistä ajatusta nuorella miehellä vaan hellyyden tunne, että tuolle naiselle minä oikeasti haluankin olla hyvä ja tuottaa nautintoa jne. Antaa parastani kaikella tavalla.

    No, seksi ei kuitenkaan sinä yönä onnistu toivotulla tavalla. Ehkä liika jännitys jne. sen parhaan näyttämisestä :P . Mutta tyttö ymmärtää sen ja juttu loppuu tekstareiden vaihtamiseen risteilyn jälkeen ja ilmeisesti orastavaan rakkaustarinaan.

    Kaunista mielestäni ja haluan uskoa, että voi olla totta :) . Että paatuneinkin ympäriinsä sekstaaja voi kohdata joku kerta sellaisen ihmisen, joka alkaa kiinnostaa muutenkin, herättää tunteita.

    Hyvää yötä tämän iltasadun myötä” Lukekaapa itsekin kirjasta luku ”Oy Silja vain Ab”.

  39. Bella sanoo:

    Ciao,

    hmmmm…mielenkiintoisia toisinaan ajattelu tavat ihmisillä.

    Mielestäni kaikki toiminta johon liittyy seksuaalinen jännite ja koskettelun asteelle meno, seksuaaliseen toimintaan tähtäävä teko, on seksiä.

    Pelkkä flirtti jossa ei suudella tai kosketella.
    Eräs miespuolinen kaverini väittää, ettei suuseksi ole pettämistä tai se ei ole seksiä, ei laske seksiksi, ellei pääse pukille. Niin….pistää vähän miettimään.

    Itse en ainekaan haluaisi seurustella, ainekaa ellei suhde ole sitten avoin,ihmisen kanssa, joka toimii ja ajattelee noin.

    Usein se ääni kummasti muuttuu kellossa siinä kohtaa, kun oma puoliso tai vaki kumppani toimisi samoin…
    Tai sitten suhde kuivuu kasaan hyvinkin nopeasti, ellei tämä toimintamalli ole jo alusta alaken sovittu puolin-toisin.
    :)

    Love,
    Bella

  40. Bella sanoo:

    Siis piti sanomani: Pelkkä flirtti jossa ei suudella tai kosketella, ei siis ole vielä seksiä, mutta voi olla seksuaalisuutta. tai seksiin tähtäävää. :)

    Nyt nopeasti pyörän selkään ja kohti töitä.

    Bella

  41. femme sanoo:

    Hei :)

    Luin artikkelin, jossa kerrotaan, että naiset pettävät mieluiten varatun miehen kanssa, kun taas miehet mieluiten sinkkuna olevan naisen kanssa. Nainen, kuin ei useinkaan ole hakemassa muuta, kuin salaista suhdetta, mutta mies taas, mahdollista uutta kumppania. Jos ehdin, niin siteeraan kirjoitusta myöhemmin tänään :)

  42. elina sanoo:

    Heippis!

    Hmmm… Kiintoisa keskustelu sinänsä… vaikkei olekaan itselle mitenkään ajankohtainen…
    Eräässä ally MCBealin jaksossa Ally paasaasi ystävälleen, että suudelma on pahempaa pettämistä kuin seksi, koska seksissä on yleensä vain fyysistä himoa ja tarvetta ”panna” mutta suudelmat ovat paljon intiimimpiä, koska niissä on mukana tunteet ja suudeltaessa ollaan intiimimmin lähekkäin kuin seksissä….. Itse en ole aivan samaa mieltä. Minusta fyysinen yhdyntä/siihen tähtäävä toiminta on aivan yhtälailla pettämistä ja yhtä väärin, kuin suudelma. Flirtti on vähän siinä ja siinä, riippuu millainen keskustelu on, onko siinä esim huumoria mukana….

  43. Homme sanoo:

    Elina, Allyn logiikka sivuaa sitä, että kuulemma prostituoidut eivät anna suudella itseään suulle.

  44. Lukija sanoo:

    Päivän Wagner joka ilmeisen tietämättömänä lausahtelee niitä ”oikeita sanoja oikeaan aikaan” :)

  45. Lukija sanoo:

    Minusta tuo ”varattu mies kiinnostaa naista enemmän” on ollut kyllä esillä jo aikoja sitten… Onko siihen sitten löytynyt jotain uutta selitystä?

    Vaikkapa tässä siitä on tutkimusta…
    Varattu mies kiinnostaa naisia (2009)

    Tai Miksi sinkkunaiset haluavat palan varattua miestä? (2009)

    Tutkimus: Tällaiset naiset iskevät varatun miehen (2011) Tässä artikkelissa on muuten tuon viimeisen kuvan naisella melkoisen herkku leopardikuosinen alusasusetti ;)

  46. Kermit sanoo:

    Hei!

    Aika moni noista keskustelluista asioista pätee myös käytännössä. Kun joku ihmetteli sitä, miten naisia oikein isketään, niin kyllä se harjoittelusta on kiinni. Tai ennemminkin siitä, että oppii tunnistamaan ne naiset, jotka haluavat tulla isketyksi. Tietysti voi yrittää iskeä kaikkea liikkuvaa, niin aina välillä tärppää :D

    Kuitenkin, jotenkin se tuntuu hyvältä, että seuraa pystyy toisinaan hankkimaan. Ei kuitenkaan niin usein, että naiset muuttuisivat yhdentekeviksi panoiksi.

    Yksi yhteinen tekijä noilla ”isketyksi tulemista” odottelevilla naisilla tuntuu olevan. Termi ”daddy issues” kuvastaa sitä hyvin, enkä nyt tarkoita väkivaltaa tms. Yksikertaisesti etäinen isäsuhde, tai rakkaan isän menetys tuntuu tekevän naisista persoja miesten huomiolle. Syy voi olla perinteinen alkoholikin, jolloin isä ei vain ilmeisesti ole pystynyt luomaan tervettä miesmallia tyttäreen. Tuollainen nainen on sitten aikuisena joko tieheään kumppania vaihtava, tai yliarka miesten suhteen. Miehen miellyttäjiä ja miehen vihaajia tuntuu molempia noissa olosuhteissa syntyvän.

    Näin ruman miehen onni on kuitenkin se, että moni varsin kaunis nainen saa kiksejä siitä, että ovat rumiluksen kanssa. Ilmeisesti siitä saa vallan/ylemmyyden tunnetta :) No, mies saa seksiä, aina parempi! :D

    Voi olla, että vain omalle kohdalle noita tapauksia on tullut, mutta sellaiset kokeneet (yli 30 kumppania) tapaukset tuntuvat aina potevan jotain isä/mies traumoja. Yhden illan jutuissa tuolla ei tietenkään ole väliä, mutta suhteessa alkaa helposti hiertämään kun asioita alkaa nousemaan pintaan.

    Elämän pieniä kummallisuuksia :)

  47. Bella sanoo:

    Ciao,

    eiköhän se ole ihmisestä ja hänen luonteestaan kiinni, mitä etsii varattuna tai vapaana.

    Usein etsitään uutta myös siksi että päästään vanhasta eroon jne…

    Olen sitä mieltä, että turha itkeä itse tulleensa petetyksi, jos asiaa on itse harrastanut, tai jos alkaa varatun kanssa vehtaamaan. Turhaa on ulista jos varatun mukaan lähtee ja jää näppejään nuolemaan.
    Tai jos itse tulee ei-varatun kanssa petetyksi tullut, kun on aikoinaan varatun kanssa itse vehdannut.

    Sitä saa mitä tilaa…

    Probleemansa kullakin…isä- ja äiti probleemineen.
    Itse voisin kuvitella varattuun sekaantuvani vain poikkeuksellisen kemian takia tai rakastumisen vuoksi.

    Jännä havainto Kermitillä. :0

    Jos mietin omia tuttujani jotka ovat halunneet tulla isketyksi, answear is S.E.X.
    Samoin itseni kohdalla. ;) Vaikkakin näitä kertoja nyt ei hirveitä määriä ole, koska uskon seksiin vaki-kumppanin kanssa. Toimii ja vain paranee. Ruoka halu kasvaa syödessä. Ja harjoitus tekee mestarin.

    Empä ole vällyihin mitään ”Sugar Daddya”, ”Big Daddya”, ”Daddya”, ”who´s Your Daddya” tai ”father Figurea” halunnut, vaan ihan ihka aitoa ja oikeaa MIESTÄ. :lol:

    Näin olemme erilaisia, joka onkin elämän rikkaus…

    Elina,
    olen itseni kohdalla huomannut että harvoissa yhden illan jutuissa olen pitänyt suutelusta,ellei mies ole siinä poikkeuksellisen hyvä, eli suutelumme sopii yhteen. ;)
    Mutta en pidä sitä intiimimpänä kuin seksiä. Mutta ehkä suutelussa on se toisen kasvojen lähellä olo ja katse kontakti, joka ei välttämättä ole yhdynnässä tarpeen. Siinä kun voi fantasioida omiaan. Minulle se on suutelussa vaikeampaa.

    Vaikka juuri tämän takia en harrasta seksiä kenen kanssa vaan, koska haluan olla läsnä, ja se onnistuu parhaiten ihmisen kanssa johon on yhteys luotu muutenkin, kuin ala-kerran kautta. Mutta olenkin hyvin aistillinen.
    Joten ”one night stands” ei pelitä kohdallani…Enempi niissä saa huonoa tai kohtalaista seksiä.

    Muutama harva poikkeus onneksi minullakin on, joten en ole ihan kyyninen. :) Mutta harvoin hyvää saa halvalla…

    Love,
    Bella

  48. Homme sanoo:

    Tämä voi mennä vähän asian vierestä, mutta elokuvassa Shame, joka käsittelee seksiaddiktimiestä, on uskottavaa tapa, jolla mies lähestyy naisia esimerkiksi baarikohtauksessa. Kun juntti pomo menee baaritiskille rehvastelemaan, päähenkilö on vain hillitysti ja kohteliaasti läsnä ja oikeasti keskittyy huomioimaan naisia eikä yritä lainkaan iskeä heitä. Kadulle tultaessa pomo saa lemput ja hetken päästä toinen naisista iskee päähenkilön. Ja saa kunnon työstön, lainatakseni Bellalta oppimaani ilmaisua.

  49. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Tervetuloa Kermit keskustelemaan kanssamme seksistä :) en kyllä nyt ole nyt ihan 100 varma, että oletko kommentoinut aiemmin, mutta kiva että olet löytänyt blogini tai palannut keskustelemaan kanssamme. Toivottavasti viihdyt keskusteluissamme.

    Itse en tunnista itsessäni halua löytää isä hahmoa, vaikka olin naimisissa lähes 30 vuotta vanhemman miehen kanssa ja kaikki pidempiaikaiset suhteeni on aina ollut vanhempien miesten kanssa. Kyllä minulla on ollut itseäni nuorempiakin miehiä, aina välillä :D Seksi ja miehen himo minuun on ollut kuitenkin se ratkaiseva tekijä suhteen muodostumiseen.

    Päivä on ollut sen verran kiireinen, että vaikka lupailin teille lainattua tekstiä, niin sen siteeraaminen taitaa jäädä huomiseen.

    Hommen kommentista tuli mieleeni eräs kauan sitten tapahtunut juttu ;) Olin Storyvillen portaikossa odottamassa jonon etenemistä. Takanani seisoi mieslauma ;) jos oikein muistan, niin taisivat olla renkaan myyjiä jostain maakunnasta :) Joka tapauksessa eräs miehistä sanoi varanneensa minut illaksi itselleen ;) Hän hakikin minua tanssimaan ja meillä oli oikein mukavaa. Jossain vaiheessa iltaa hän sanoi minulle, että hänen pomonsa haluaa minut ja hänen olisi väistyttävä. ”Vai niin sanoin”, ihmettelin kyllä kuviota, että miten joku pomo voisi sanoa alaiselleen, että halun sinun illan tanssiystäväsi? Tanssimme pomon kanssa muutaman tanssin, kiitin häntä kiinnostuksesta ja kerroin lähteväni ;) Tämä illan ensimmäinen mies kertoi olevansa naimisissa, mutta toivoi, että tapaamme Porin jatseissa tulevana kesänä, hän olisi kyllä siellä vaimonsa kanssa, ja hän antoi numeronsa. Ei tullut lähdettyä Poriin sinä kesänä, mutta muistan hänet rehtinä ja mukavana miehenä, joka halusi vain tanssia ja pitää hauskaa. Pomosta minulle ei jäänyt oikein minkäänlaista kuvaa.

  50. Bella sanoo:

    Ciao,

    nyt ihan uteliaisuuttanni haluan kysyä seuraavaa teiltä viisaimmilta ja kokeneimmilta:
    - Miten pystyy ja yleensä haluaa olla suhteessa varattuun mieheen/naiseen tai edes harrastaa seksiä?

    Mitä ihmettä siitä saa? Miten asian pystyy oikeuttamaan itselleen ja perustelemaan asian niin etti siinä ole mitään väärää?

    Entä mitä sitten, kun on itse rakastunut ja oma rakas pettää? Riittäkö ymmärrys vai saako sitä sen mitä on itse aikanaan tullut tilanneeksi?

    Missä kunnioitus oman sukupuolen edustajaa kohtaan kun teet hänelle ja omalle mahdolliselle puolisollesi sen, mitä et toivoisi itsellesi vakituisessa suhteessa tapahtuvan?

    Itse kun oksensin oman episodini jälkimainigeissa, vaikka kyse olikin ex:ni kaverista ja ystävättäreni ex:stä. Eli minä olin vapaa ja mies oli vapaa.

    Millä oikein oikeutamme ja selitämme itsellemme toimintamme hyväksyttävyyden? Voimmeko silloin itse edes odottaa rehellistä ja uskollista suhdetta, jos olemme langenneet itse pitämään peliä varatun ihmisen kanssa?

    Love,
    Bella

  51. Kermit sanoo:

    Teillähän on paljon kinkympi mielikuvitus, kuin minulla :D

    Ei tuo daddy issues –aihe aina tarkoita sitä, että siinä toteutetaan jotain isähaaveita, tai fantasioita. Vaan ihan puhtaasti sitä, että siitä lapsuudessa puuttuvasta isästä tuntuu syntyvän naisille ”mieshuomion” vajetta, jota sitten kompensoidaan aikuisena kaksin käsin. Tietysti kyse voi olla siitäkin, miten eroperheiden aikuisia lapsia on nykyään jo niin paljon, että noita tapauksia kertyy. Joka tapauksessa, tuollaiseen yhtäläisyyteen on käytännössä törmännyt.

    On ihan totta Homme, että joskus normaali käytös on enemmän, kuin ei mitään ja paljonkin enemmän, kuin niljakkuus :) Jos menee baariin seuraa etsimään, niin mikä se pahin vaihtoehto on? Tietysti se, ettei löydä mitään, pitää lähteä tyhjin käsin. Ihan normaalisti käyttäytyvä kundi on enemmän, kuin ei mitään ja voittaa myös niljakkeen.

    Bella, mitä ihmiset ajattelevat, kun pettävät, tai tekevät muuta ”tuomittavaa”. Todennäköisesti syy on jossain toisessa, yleensä omassa petetyssä kumppanissa. Huonoa saakin pettää, ainakin se on ymmärrettävää, eikö niin? Meillä on tapana helpottaa oloamme niin, että näemme maailman sellaisesta vinkkelistä, josta kaikki on helpommin hyväksyttävissä. Esimerkiksi oletko usein tavannut onnellisessa parisuhteessa elävää ihmistä, joka julistaa sitä, että ihmistä ei ole tehty yksiavioiseksi? Toisaalta kuinka moni vain lyhyitä suhteita ja pettämiskuvioita kokenut on tuota mieltä?

  52. Bella sanoo:

    Ciao,

    tänneppä sitä tuli eksyttyä alkavalla vapaapäivällä. ;)

    Juu, ymmärsin kyllä Sammakkoinen alias Kermit, mitä tarkoiti ”daddy-issue:lla”. :lol:

    Lapsuunteenhan moni asia menee ja onhan mainitsemaasi asiaa tutkittukkin ja psykologit, psykiatrit, psykoterapeutit jne… siitä myös puhuneet.

    Itseni löysin kyseisen eroamis ”taustan” takia nuorempana enemmänkin ihmissuhteista, vakituisista, joihin en välttämättä ollut ikäni takia ihan valmis.
    Toisaalta sain kyllä isältäni huomiota, mutta tietyn iän jälkeen hellyyden osoittaminen oli ehkäpä se vaikeampi paikka isukille, kun tuli itse hyvin vanhanaikaisesta perheestä, jossa seksiäkin varmaan harrastettiin ”pimeässä, peiton alla, 1krt/vko saunan jälkeen”.

    Huomionhakuuni tai isketyksi tulemisen tarpeeseen en ole omalla kohdallani huomannut asian vaikuttaneen. En vaikka opinnoissanikin luen sekä psykologiaa että psykiatriaa. ;)

    Kyllä se yhen iilan jutuissa on ollut niin että: ”seksi vie ja taxi tuo.” :lol:

    Mutta kuten jo sanoin aiemmin, tämä on vain minun mielipiteeni/kokemukseni/kokemani ja me olemme ihmiset hyvinkin erilaisia vaikka samankaltaista taustaa omaisimmekin. Onneksi näin. Thanks God!

    Love,
    Bella

  53. Bella sanoo:

    ”You shouldn’t believe everything.
    What you see isn’t always right. Is what you think truly right?
    Please, think about it again.
    A heart that obediently accepts things is fine, but shouldn’t you question something just once?
    The truth is in a place you can’t see.”

    ~ Takehito Koyasu

    Love,
    Bella

  54. Kermit sanoo:

    Hmm… Eli aloitit parisuhde ja seksielämän hyvin nuorena, sekä opiskelet sosiaali- ja terveysalaa. Tässä kohtaa meikäläinen maksaa drinkit ja juoksee huutaen horisonttiin :D

  55. Bella sanoo:

    Ciao,

    yleistäminen ja olettaminen on kaikkien väärinkäsitysten kantaäiti. :lol:

    Pikaisten johtopäätösten vetäminen on pyllystä…

    Sitten kannattaakin juosta jos potee valko-takki syndroomaa…

    Jos leimaa jotain ihmistä ja alaa, taitaapi se Horisonnti loppua kesken…

    Olemme kaikki omanlaisia ja uskon että jokainen on omanlaisensa persoona, alasta tai urasta riippumatta. Itse olen tehnyt kaikennäköistä oman elämäni aikana, ja sanoisin että aika turhaa lähteä tunkemaan minnekkään kategoriaan tai boxiin…
    Senenempää kuin ketään muutakaan täällä keskustelevaa…

    Love,
    Bella

  56. Lukija sanoo:

    Sellainen blogihistoriaan liittyvä sivujuonne mainittakoon, että täällä on vaikuttanut hyvinkin paljon aikoinaan eräs nimimerkki jota varsinkin blogin naiset kutsuivat ”Sammakkoprinssiksi” :

  57. femme sanoo:

    Hei :)

    Yritän vastata omalta kohdaltani kysymykseesi Bella, miksi voi pettää tai harrastaa seksiä varatun kanssa. En ole itse koskaan pettänyt ollessani pidempiaikaisessa parisuhteessa. Toki olen kuitenkin harrastanut seksiä varattujen kanssa, kun olen ollut sinkkuna. Onko se moraalitonta vai ei? Olen vahvasti sitä mieltä, että jos joku varattu haluaa pettää, hänen suhteesta puuttuu jokin tärkeä seikka. Onko se riittävä seksi tai läheisyyden tunne, tai molemmat. Se saattaa olla myös kyllästymistä kumppaniin tai vieraantumista kumppanista. Tämäkin johtuu yleensä siitä, että suhteesta puuttuu lämpö ja yhteenkuuluvuus, koskettelu ja nautinnollinen seksi. Pelkkä kaveruus suhteessa ei johda tyydytettyyn olotilaan, yleensä ainakin toinen osapuoli kärsii siitä. En usko, että ihminen, joka on hyvässä ja onnellisessa suhteessa pettää, hänellä ei yksinkertaisesti ole siihen tarvetta. Aina löytyy pieni joukko ihmisiä, joilla on vain niin voimakas seikkailun ja jännityksen kaipuu, että he saattavat pettää vaikka heillä olisi hyväkin suhde. Uskon kuitenkin, että se joukko ei ole kovin suuri.

    Varatun kanssa seksiä harrastamasta, saattaa löytää itsensä siksi, että hän on jotenkin tuttu, tai on itse sitoutumiskammoinen, tai ei ole valmis uuteen suhteeseen, tai on vain niin ihastunut kohteeseen, tai se tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta, tai…. syitä löytyy vaikka kuinka.

  58. Bella sanoo:

    Ciao,

    näin olen asiaa itsekkin ajatellut ja tietysti elämäkin opettanut. Sekä myös ammatit missä olen työskennellyt. Niissä kun on kuullut kaikenlaista kun ihmiset avautuvat ja usein sieltä löytyy se inhimillinen tekijä takaa.

    Eräs ex-ni, oli kyllä sellainen Womanizer, että pettämisellä oli hyvin vähän tekemistä suhteemme kanssa. Hän on pettänyt kaikkia, joiden kanssa ollut pidemmässä suhteessa. Eli ns. tapa-pettäjä, joka suo itselleen voita molemmille puolille leipää, tyyliin: Tilaisuus tekee varkaan.

    Ihmettelen enemmän naisia jotka lähtevät säännöölisesti näiden varattujen miesten matkaa, ollessaan itse sinkkuja. Eli harrastavat seksiä, yhden illan juttuja.
    Toki ymmärrän sielläkin olevan erinäisiä syitä ym ja tarinoita takana, siksi en tuomitsekkaan. Niin monet sydänsurut olen kuunneellut monelta tai tunnustukset.

    Mutta ihmettelen heitä, joilla varatut miehet sinkkuna ollessa ovat enemmän sääntö ja tapa, kuin poikkeus.
    Silloin ei ehkä kannata ihmetellä, kun itse joutuu petetyksi kun vakisuhteen aloittaa.

    Tämä oma ystävättäreni juuri( jonka ex:n kanssa sekoilin ja joka siis oli myös oman ex:ni miespuolinen kaveri)
    on useamman kerran ollut ihan vakisuhteessa tai vain harrastanut seksiävaratun miehen kanssa, ja löytää aina perustelut teoilleen.

    Nyt hän ei ymmärrä minua ja tuomitsee minut alimpaan maan rakoon. Eli tämä se oman ihmetykseni syy. Ei ole eka kerta kun tähän ilmiöön törmään, eri naisten kertomana.

    No, elämä on…

    Love,
    Bella

  59. Bella sanoo:

    Okeys Lukija,

    eli olisiko tämä ”huumorimies” Kermit Horisontin ystävä kenties sama henkilö? ;)

    Yleistäminen kun on taiteen laji joka kopsahtaa omaan nilkkaan hyvinkin äkkiä. :)

    Nyt oikeastaan kiinnostaa Kermitin hyvin yleistävän ja ylimielisen kommentin syy ja mitähän sen takana on?

    Voi olla hyvinkin mielenkiintoinen tarina. Sitä innolla odottaen.

    Bella

  60. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllä Bella minäkin olen kuunnellut nuoruudesta asti sekä naisten ja miesten vuodatuksia suhteestaan ja seksistään. Naisilla on valitettavasti usein taipumus elää jossain haavekuvassa. He eivät ole ihan sinut todellisuuden kanssa ja kun todellisuus paljastuu heille, niin itkuhan siitä tulee.

    Haluan tällä sanoa, että liian monelle naiselle tulee miehen salasuhde, syrjähypyt, rakkauden päättyminen ja ero, kuin kirkkaalta taivaalta. ”Minä olen onnellinen näin” on liian usein naisen toteamus. Hän voi olla onnellinen ja tyytyväinen, mutta on harvemmin tullut miettineeksi, miten onnellinen ja tyytyväinen hänen miehensä on :( Naiset kyselevät usein, että onko kaikki hyvin? rakastatko minua? riitänkö sinulle? jne. mutta kuuntelevatko he oikeastaan vastausta? Vai muodostavatko vain oman mielipiteensä sen mukaan, mikä se heidän mielestään pitäisi olla? Ei voi olla niin, että niin moni mies hakee toista syliä, vain pettääkseen. Mies tai nainen hakee toista syliä, koska häneltä puuttuu tunne, että kumppanin kanssa ei ole henkistä ja/tai fyysistä yhteyttä.

    Patologiset pettäjät ovat erikseen, mutta olen lähes vakuuttunut siitä, ettei heilläkään ole kovin voimakkaita tunteita kumppaniaan kohtaan, sillä jos he olisivat oikein rakastuneita, niin eivät he pettäisi. Sellaiset ihmiset luovat suhteita, jossa tunteille ei anneta kaikkea valtaa, vaan eletään kuin ne olisivat voimakkaat, mutta samalla etsitään jatkuvasti kiinnostavia kohteita, joihin tunteitaan voi myös kiinnittää.

    Tunnen kymmenittäin naisia, joilla on aina jokin veruke tyytymättömyyteen ja tällä ohjataan kumppania. Kun kumppani ei pysty poistamaan kaikkia naisen verukkeita, niin kumppania ei huomioida tunteilla eikä seksuaalisesti. Nainen tuntee itsensä kuitenkin kutakuinkin onnelliseksi, mutta miten on hänen kumppaninsa laita? Naiset ohjaavat miehiä liikaa. Jokainen ihminen on yksilö, annetaan hänen olla sellainen kun on ja nautitaan siitä. Ohjaamalla hänet itselleen sopivaksi lopputulos ei ole koskaan onnellinen.

  61. femme sanoo:

    Piti vielä ihmetellä, että mistä Lukija keksit Kermitin ja ”sammakkoprinsimme” yhteyden? Sammakkoprinssin nikki on muuten Szerelem ja harmi, että hän ei enää kommentoi blogissani ;) hänellä oli nuoreksi mieheksi harvinaisen kypsiä ajatuksia :)

  62. Bella sanoo:

    Ciao,

    ja hyvää huomenta.

    Totta, samaa mieltä olen kanssasi Femme. :lol:
    Mutta tietenkään aina se ei ole näinkään.

    Suurin probleema lienee se kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen, sekä se oikea puhuminen ja kuuntelu.

    Tämä oma nuoruuden ex:ni oli esiintyvä ihminen, sekä malli, joten hänen kohdallaan kyse kyllä oli senhetken tavasta elää, sekä tottumuksista. (hän myös oli ns. eroottinen esiintyjä). Joten sanoisin että hänen kohdallaan me, ketkä hänen kanssaan vakituisesti olimme seurustelleet, saimme tasan sen mitä tilasimme.

    Silti uskon, että Womanizeritkin muuttuvat joskus, ei kenekään toimesta tai johdosta, vaan koska haluavat niin itse.

    Love,
    Bella

  63. Kermit sanoo:

    Huomenta!

    Olet ihan oikeassa noissa kirjoituksissa Femme. Miehen ja naisen ajatukset eivät vain mene yksiin, nainen harvemmin ymmärtää miehen hienovaraisia vinkkejä. Tuo Bellan reaktio edelliseen viestiini on hyvä esimerkki. Mies on kiinnostunut naisen elämästä, sen lisäksi on herrasmies ja maksaa drinkit, jonka jälkeen mies lähtee elämäniloaan hihkuen kohti horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa ja toivoo naisen ymmärtävän liittyä seuraan… mutta EI. Mitä taas tapahtuu? Alkaa jäätävä nalkutus, ihan tässä pitää talvivaatteet kaivaa uudelleen ullakolta :D

    Mikä tuo nikkijuttu muuten on? Ainakin tämän Kermitin sai vapaasti ottaa käyttöön.

    Miehen ja naisen pettämis/jättämis/ero -kuvioissa on aika paljon yhtäläisyyksiä, mutta mielestäni juuri naisilla siihen liittyy useammin kolmas osapuoli ja uusi ihastus. Varmasti miestenkin tapauksessa näin toimitaan, mutta mies voi useammin erota vain siksi, että saisi omassa rauhassa rakentaa elämänsä kuntoon. Koko tapahtumaketjun alkusyy on kuitenkin usein sama. Ensin etäännytään kumppanista ja sitten saadaan, tai toivotaan, huomiota muualta.

    Womanizer voi muuttua, mutta hän ei tee sitä kenenkään naisen vuoksi. :) Womanizer muuttuu, jos hän ensin oppii olemaan yksinään ja ilman jatkuvaa naisten huomiota. Sen jälkeen voi olla lojaali parisuhteessa. Naisesta on tietysti kiva ajatella, että mies muuttuisi hänen vuokseen, mutta niin harvemmin käy.

  64. Lukija sanoo:

    Se tuli femme tästä Bellan kommentin osasta ”Juu, ymmärsin kyllä Sammakkoinen alias Kermit,”…

    Ja tässä blogissa ikäväkyllä ei ole järjestelmää joka ”varaisi” käytetyt nikit joten sen vuoksi on joskus sitten käynyt myös niin, että on ilmaantunut muun muassa kerran ”Lukija” joka ei olut se ”oikea” ;)

  65. Lukija sanoo:

    Sitäpaitsi… Ei tuo kyllä minustakaan mikään hienovarainen veto ollut Kermitiltä ja vaikutti kaikelta muulta kuin mitä nyt sitten jälkeenpäin selittelee tuossa ”tarkoittaneensa”…

  66. femme sanoo:

    Hei :)

    Yritän kovasti muistaa ja pitää vähän lukua nimimerkeistä, jotka vierailevat blogissani, mutta valitettavasti tämä ei aina onnistu. Siksi päällekkäisiä nimimerkkejä saattaa tulla joukkoomme, olisi hyvä, jos vakiokirjoittaja itse huomauttaa näistä tapauksista ;) Blogissani on vierailut noin lähes tuhat eri nimimerkkiä :D joten tällaisen ”täti-ihmisen” ;) kuin olen, niin muisti ei pelaa enää niin hyvin.

    Kaikki nimimerkit ja kommentoijat ovat tervetulleita ja itse olen ollut tyytyväinen siihen, että kirjoittelu on ollut pääasiassa asiallista :D

  67. elina sanoo:

    Ihan pakko sanoa, että minustakaan Kermit ei vaikuttanut tarkoittavansa kommentillaan sitä mitä tuossa jälkeenpäin selittelee. Anteeksi nyt vain.

  68. Bella sanoo:

    Ciao,

    I´ll Salute my Friends… ;)

    Niinhän se on , että kirjoitettua tekstiä saa väänneltyä ja käänneltyä jokainen ihan oman mielensä mukaan, iroittamalla sanan tai pari, tai lauseen jos toisen, ylös kokonaisesta asia yhteydestä. :lol:

    Turha täällä on sanan säilää taittaa ja turhia provosoitua. ;) Niin mukavia ja asiallisia sekä ystävällisiä ja myös hyviä tukevia ihmisiä täällä on ollut.

    Kiitos siitä. <3 Mikään ei ole niin antoisaa kuin antaa kaikkien kukkien kukkia ja oppia ja nähdä/kuulla asioita eri näkökannoilta. Ja ymmärtää, että "noinkin voi tosiaan asian ymmärtää".

    Kiitos Teille kaikille osoittamastanne mielipiteistä, tuomitsematta, ja myös monella suorapuheisuudesta. :)
    Se on aina Virkistävää. (joskus jopa kaikessa "ärsyttävyydessään", mutta eihän täällä voi oikeasti kieppejä ottaa)

    Femmelle myös ihanaa viikonloppua, kuten kaikille muillekkin. Ihanaa kun Mustiksella ja Lukijalla synkkaa, ja anteeksi jos olen loukannut tai kuulostanut Besser-Wisseriltä. ;( Se ei ole tarkoitukseni.

    http://www.youtube.com/watch?v=Sq9oR9x171w&feature=related

    Faith and Peace…
    Love,
    Bella

  69. Kermit sanoo:

    Okei, ymmärrän kyllä, että naisvaltaisessa blogissa mies on aina sika ja ”pahis” :D Teki mitä tahansa, mutta niin sen pitääkin olla ;)

    Mietin tuota nikkiä valitessa myös ”Swiss Tony” -nimimerkkiä, sen kanssa olisi varmaan tullut vähemmän herneen viljelyä ;)

  70. Bella sanoo:

    Homme,

    kiitos leffa vinkistä Täytyykin vuokrata se jos on jo vuokralla saatavilla. ;)

    Ja Kermit, en ole kanssasi nyt samaa mieltä…kyllä naisetkin voivat olla ihan samanlaisia sikoja kun taas miehet aivan yhtä ymmärtämättömiä naisten suhteen, kuin naiset miesten.

    Suurinosa ystävistäni on miespuolisia, ja itse rakastan ja arvostan miehiä, sekä heidän mielipiteitään.

    Kärkevä, yleistävä sekä lokeroiva käytös tai kommentointi taasen ei kaunista kumpaakaan sukupuolta, eikä ole fiksua kummaltakaan sukupuolelta.

    Mielestäni tulisi keskittyä enemmän ihmiseen, kuin sukupuoleen…

    Toki sitä suhdeasioita kommentoi omien kokemusten mukaan, ja sen vastakkaisen sukupuolen mukaan.(jos siis on hetero/bi-seksuali)

    Mutta aina on poikkeuksia, niin miehissä kuin naisissa jotka eivät sovi lähimainkaan mihinkään yleisiin käsityksiin tai tutkimusten kategorioihin.
    Ihmiset ovat aina yksilöitä, ja tulee muistaa, että avoimuudesta huolimatta, kukaan täällä ei kerro itsestään koko tarinaa ja kaikkea itsestään.
    Joten se että muodostaa jonkun vahvan mielipiteen jostain henkilöstä tai henkilöryhmistä tai heidän tarkoituksistaan, perustuu pitkälle siihen minkä kuvan itse on luonut. Ja sehän ei ole sama asia kuin totuus. :)

    Täällä vaki-porukan yleinen teema on ollut suvaitsevaisuus ja pääsääntöisesti lokeroimattomuus ja avarakatseisuus.
    Ja varmaankin Femme voinee sinulle kertoa, että täällä ei ole valloilla jatkuvasti naisvalta, ei tosiaankaan. Aktiivisemmat täällä ovat myös miehiä.

    Mutta toki jokainen vuorollaan ”tuulettaa” aika-ajoin olojaan, eikä siitä voi vetää päätelmää että kyseiset henkilöt olisivat hamaan tappiin ja Aina sitä mieltä, miten ovat jollain hetkellä asiansa ilmaisseet. Ja olemmeko ymmärtäneet asiaa edes oikein. ;) Siksi näitä oikaisuja tänne aika-ajopin raapustellaan ja availlaan.

    Mutta whatever…

    Tämä lähtee kahville, kahden miesystävänsä kanssa, sekä pelaamaan biljardia…

    ps. jos et ole sattunut huomaamaan, myös osa miehistä on aikamoisia ”nalkuttajia”.

    Bella

  71. femme sanoo:

    Hei :)

    Tuo on aivan totta, mitä Bella kertoi, että blogissani ei ole akkavalta :D Olenkin ollut siitä erittäin kiitollinen, että keskustelijoina on ollut yhtä paljon miehiä, kun naisiakin ;) Joskus on ollut miehiä jopa enemmän.

    Naiset haluavat usein kuulla miehen mielipiteen asioista ja miehiä onkin blogissani pidetty yleensä kuin ”kukkaa kämmenellä” :D Joskus uusien tulokkaiden on osoitettava olevan toisten veroisia, että heidät hyväksytään joukkoon. Usein tätä pelästytään turhaan ja jäädään hiljaiseksi lukijaksi :( Jos kuitenkin jatkaa vain rohkeasti omalla linjallaan, niin hetkenpäästä tulokas toivotetaan mukaan joukkoon ;) On mukava saada uutta verta ja uusia mielipiteitä :)

    Kiitos Bella viikonlopputoivotuksista, olivatko ne nyt täällä tai toisen otsikon alla :D sillä ei ole väliä. Olemme toistaiseksi viettäneet laatuaikaa yhdessä ystäväni kanssa, enkä yhtään epäile, etteikö se jatkuisi :D

  72. Kermit sanoo:

    Kiitos ystävällisestä tarjouksesta Femme, mutta ”kukaksi kämmenelle” en halua ryhtyä :D Munathan siinä touhussa surkastuu :D Jos miesten ja naisten mielipiteet ovat liian samankaltaisia, niin mitä tapahtuu intohimolle ja seksuaaliselle jännitteelle?

    Nettifoorumeilla tottuu siihen, että osa kirjoittajista vain on äkäisiä luonteeltaan, mutta toisaalta liian konsensushenkinen keskustelu ei vain kehitä ketään, tai mitään :) On tietysti myös aina niitä, jotka kirjoittavat asioita sydänverellään, varsinkin vastoinkäymisten suhteen. Se on ihan ok ja hyvä asia. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että toiset kirjoittavat pilke silmäkulmassa ;)

  73. Lukija sanoo:

    Jotenkin minulla on fiilis, että ne miehet jotka ovat niitä ”pahiksia” kestävät kaikkein vähiten loppupelissä niin täällä blogissa kuin tanssiravintolan ulkopuolellakin, koska heillä taitaa olla melkoisen jäykät asenteet monessakin asiassa…
    Ehkä jopa ”siinäkin” sitä sitten riittää, ainakin puheissa… ;)

    En kyllä näe mitään perustetta sille, että miesten ja naisten samankaltaiset tai jopa samanlaiset mielipiteet vähentäisivät heidän välistä intohimoa ja jännitettä…
    Ennemmin se, että käyttäytyminen alkaa lähetä toisiaan. Jollei jopa ole aivan samanlaista. Se kadottaa sen jonkin josta sitä hyvää ammennetaan…

    Joo’o… Meillä yleensä on aika hyvin Mustiksen kanssa synkannut. Jopa vuorotellen kirjoitetuissa tarinoissa aikanaan, missä itse sitten ”seikkailimme” keskenämme ja olihan siellä niitä ”blogitapaamisiakin” :P

  74. Kermit sanoo:

    Seksistä voi varmasti käydä kehittävää keskustella ilmankin paijattavaksi sylikoiraksi ryhtymistä :D

  75. Lukija sanoo:

    Niin… Kuka pitää enemmän paijaamisesta ja kuka selkäänsä saamisesta ;)

  76. Kermit sanoo:

    Mm…mmm piiskaa ja korkokenkiä :D

    Minulla ei muuten ole oikein kertynyt noita kokemuksia miehistä tanssipaikoilla, tai niiden ulkopuolella, joten en oikein osaa sanoa mitään heidän kyvykkyydestään :D

    Femmen kommentista vaan saa sen käsityksen, että liikkeellä on paljon paijaamisen (ja huomion) puutteessa olevia miehiä, joita blogissa on totuttu tsemppaamaan. Saan kyllä kotoa ihan tarpeeksi paijaamista, jos sen tarpeessa olen :D Mutta tosiaan, kiitos Femmelle kuitenkin :)

    Seksin liittyvät aiheet mietityttävät tällä hetkellä enemmänkin siitä syystä, että seksuaalinen kiinnostus on alhainen. Todennäköisesti syy on vain liiallinen työnteko :)

  77. Lukija sanoo:

    Tuo femmen ”kuin kukkaa kämmenellä” kuvastaa kylläkin enemmän sitä, että blogissa olevia miehiä arvostetaan blogin naisten taholta.
    Ei niinkään sitä, että tämä olisi terapiapiste halipulassa oleville miehille…
    Tuo arvostus on sitten taas seikka joka ei tosiaan aiheuta epäilemääsi munien surkastumista… ;)

  78. Kermit sanoo:

    Aijai Lukija: ”…blogissa olevia miehiä arvostetaan blogin naisten taholta… ”. Minä taas luulen Femmen olevan sen verran kokenut miehen käsittelijä ja hunajan pyörittäjä, että sinua viedään 6-0. :D

    Miehen ei nimittäin pidä ”ostaa arvostusta” naisilta. Se juuri on sitä sylikoirakäytöstä, jossa tehdään mitä vain nainen pyytää, jotta saadaan keksi ja vähän kehuja. Onko tuttua: ”Lukija kulta, voisitko etsiä sen linkin minulle, kun en oikein osaa…” :D

    Femme on siinä ihan oikeassa, että mies tarvitsee toisinaan tuota ”hyödyllisyyden” tunnetta. Sen arvostuksen pitää kuitenkin tulla korkeintaan omalta kumppanilta, ei niin, että mies auttaa kaikkia kehuja antavia naisia keksin toivossa :) Tuo arvostuksen ostaminen helpottaa toki miehen oloa, mutta ei auta häntä juurikaan seksuaalisena miehenä. Seksiä ei nimittäin harrasteta keksin toivossa, vaan siinä pitää välillä ”läimiä pakaroille”, toki kaikella kunnioituksella kumppaniaan kohtaan ;)

  79. Lukija sanoo:

    Luuletko tosiaan minun olevan tietämätön tuosta… Oi voi… :D
    Kerro toki jotain uutta…

    Sinä tietenkin vain kuittaisit tuon kaltaiset pyynnöt olan kohautuksella… Luultavasti jäät myös hölmönä seisomaan oven eteen jos nainen ei sitä itse avaakaan…

    Kyllä minä tiedän, että femme osaa myös itse linkkejä lisätä… Samoin tiedän naisten osaavan avata itse ovenkin, mutta silti avaan sen heille :

  80. Kermit sanoo:

    Okei, me ei vain nähdä asioita samalla tavalla :D Mun mielestä kohteliaisuus ei ole sukupuolisidonnainen asia, hölmönä voi seisoskella ja ovia avata kummankin sukupuolen läsnä ollessa, ihan yhtä hyvin :)

    Ja kyllä, jos joku nettituttu pyytäisi jatkuvasti palveluksia asioihin, jotka osaisi itsekin hoitaa ja joihin joutuisin käyttämään työaikaan… niin todellakin sanoisin: ”hoida ite” :D kohteliaasti ;)

    Tämä keskustelu menee vain turhaksi kukkotappeluksi, joka tuskin on edes viihteellinen seurattava enää :D Meillä taitaa vain olla eri katsantokanta elämään ja sen ilmiöihin, ne on tuotu esiin ja tuskin ketään tarvitsee lähteä tämän enempää ”käännyttämään” ;) Muuten me riidellä kohta raja-aidasta pylväsvälistä, kuin naapurin Erkin kanssa kesämökillä konsanaan :D

  81. Lukija sanoo:

    ”Ja kyllä, jos joku nettituttu pyytäisi jatkuvasti palveluksia asioihin, jotka osaisi itsekin hoitaa ja joihin joutuisin käyttämään työaikaan… niin todellakin sanoisin: ”hoida ite” :D kohteliaasti ;)

    Onnekseni en työskentele ammatissa jonka suorittamisesta on maapallon tulevaisuus riippuvainen, joten ehdin hyvin moisia pikku palveluksia tekemään pyydettäessä… :lol:

    Näistä ei muuten voi juuri odottaa minkään sortin keksiä täällä blogissa, eli kyllä tämä on vain omasta halusta tehtyä puuhailua jota harrastan muutoinkin melko ahkerasti, myös työssäni ja kotona ;)

  82. Lukija sanoo:

    ”Okei, me ei vain nähdä asioita samalla tavalla”

    Tähän muuten voin todeta, että kun kerta vaikuttaa siltä, että olet seurannut blogia hyvinkin tarkkaan…
    Niin olisi luullut sinun jo huomanneen kuinka minä asioita ”näen” ;)

  83. Kermit sanoo:

    Huomenta!

    No joo Lukija, siitä en juuri tiedä, miten asiat näet, kun luetun perusteella ensivaikutelma oli aika karu :) Olen nyt seurannut keskustelua 5-6 aiheen verran, olisikohan se ollut jotain seksin fiilistelystä ensin ja lisäksi muutamat vanhat aiheetkin ovat tulleet tutuiksi. Kuitenkin olen siinä käsityksessä, että petät aika rankasti kumppaniasi täällä, kirjoittelet salaa seksifantasioita muiden naisten kanssa, yms. Sitten kun kirjoitit tuossa aiemmin rinta rottingilla ihmisten välisestä kunnioituksesta, naisten auttamisesta ja ovien avaamisesta, niin siitä tuli vain sellainen: ”Hyi saatana, mikä häntäheikki ja jeesustelija” -olo :)

    Mutta tässäkin asiassa naistet osaavat varmasti suhtautua sympaattisemmin, kunhan kyseessä ei ole oma mies :D Vai mitä luulet? :D Vedän taas kunnon yleistykset ja väitän, että suurin osa blogin naisista kokisi itsensä todella syvästi loukatuksi ja petetyksi vastaavassa tilanteessa, oli syyt ja selitykset mitä tahansa. Ymmärrystä kuitenkin löytyy toisen naisen miehelle, kummasti ;) Kuten Bella jo totesi, nainen on toiselle susi… Siksi pettämisessä pahinta ei aina ole itse pettämisen tapa ja muoto, vaan se, että ”kaikki tietävät”.

    Toisen elämäntilanteesta ei kuitenkaan tiedä yhtään mitään. Jos esimerkiksi itse olisi pitkässä suhteessa, jossa kumppani menettää kokonaan kykynsä harrastaa seksiä, niin mitä siitä vuosien saatossa seuraisi; ei voi tietää, ei kannata edes arvailla. Silti tuossa tuli sellainen olo, että teki mieli ravistella ja sanoa: ”lopeta naisten sympatiassa kieriskely ja kerää ittesi kasaan” :D

  84. Lukija sanoo:

    Taitaa olla vielä pitkä matka Kermitillä siihen, että kyvyt riittävät minun ravisteluun… Ärsyttämiseen kyllä taidot riittää, mutta siihen taas ei paljoa tarvita. Usein riittää se, että on mies ;)

    Joidenkin mielestä on pettämistä sekin, että ei ajattele omaa kumppaniaan runkatessa… Kermit lienee tässäkin puhtoinen rehti mies, minä en ;)

    Tosin tunnut tietävän kovin paljon pettämisestä joten lienee omakohtaista kokemusta kertynyt jonka pohjalta arvostelusi teet.

  85. Kermit sanoo:

    Kyllä minulla on petetyksi tulemisesta todella ikäviä kokemuksia, vieläkin suututtaa! Vaihtoehtoja oli moniakin, joista minä uskollisesti valitsin yhden ja vain yhden. Annoin ainokaiseni, kaikkeni hänelle, tukeakseni hänen haaveitaan ja tavoitteitaan. Jouduin petetyksi, mutta en ole siitä toisia syyttänyt! Itse päätin äänestää Väyrystä! Eikä oloa helpota yhteen se, että niin moni muukin on Paavoon haksahtanut. Jälkeenpäin koin vain kovaa syyllisyyttä sokeudestani ja tunsin itseni idiootiksi…

    Mutta joo, ei siinä tarvitse olla kovin kokenut, että ymmärtää jokaisen parisuhdedraaman sisältävän ainakin kaksi osapuolta ;) Mieskin osaa laskea noin pitkälle, koska naisella on aina kaksi tis…silmää.

  86. Lukija sanoo:

    Melokonen huumormiäs… :mrgreen: tikahdun vallan…

    Laadulla on tekijänsä tässäkin, mutta hän ei ole täällä tänään.

    Jokohan kohta pääset asiaan vai aiotko kauankin jatkaa tällä tiellä? ;)

  87. Lukija sanoo:

    Mietin tuossa jokin aika sitten tämän paljonko on riittävästi teeman ympärillä ja ajatuskulku pyöri sellaisessa, että kun sitä sitten haaveilee suuremmasta seksin määrästä, tai vaikka pienemmästä mikä lienee ainakin harvemmin ääneen sanottu toive, niin olisiko sitä kuitenkaan tyytyväisempi jos seksiä olisi enemmän?
    Kuinka paljon tässä haaveessa on vain sitä kun seksiä ”pitää olla” niin ja niin paljon ja jos jotain lukuja joskus jossain kuulee tai lukee, niin pääsääntöisesti ne ovat aina useamman kerran viikossa vähintään…
    Onko tuo haave todellisen oman tarpeen tuoma vai ulkopuolelta tullut ”tarve”?
    Mahtaisinko uupua seksin määrään jos sitä olisikin vaikka joka toinen päivä? Mikä olisi jo vaikkapa femmelle vähän…
    Ehkä sitä ei jaksaisikaan sellaista joten miksi sitten haaveilla sellaisesta edes?

    Seuraavaksi sitten jo tulikin eteen ajatus siitä, että jos vaikka tätä tämän kaltaista seksiä mitä omassa parisuhteessani on olisi tuon 1-3 kertaa kuussa sijaan tuo joka toinen päivä, niin kuinka monen kuukauden jålkeen en haluaisi edes kuulla seksistä koska se olisi aina sitä samaa…
    Eli jos seksiä olisi useammin kuin nyt, niin vaihtelun tarve siinä kasvaisi exponentiaalisesti tai ainakin melkein ;)

    En ole koskaan kovin suuria tiheyksiä päässyt pitkään kokemaan (paitsi hieman sivusuhteen aikana) joten ei voi tietää kuinka siinä kävisi… Lopulta kuitenkin tuli sellainen fiilis, että olisi ehkä toivottavampaa päästä sellaiseen kehitykseen jos johonkin tässä vielä joskus pääsee jossa seksin laatu ja monipuolisuus jotenkin ”paranisi” vaikka tiheys olisikin yhä nykyinen… Usein vain pohditaan sitä, että pitäisi saada enemmän, mutta mitä se sitten olisi mitä saisi jos saisi… Siitä ei puhuta vaan on aivan kuin oletettaisiin määrän lisääntymisen nostavan samaa tahtia niin laatua kuin monipuolisuuttakin… Ei se ole mikään itsestään selvyys.

    Kenties sittenkin olisin vaikka tuon viikon ilman ja sitten harrastaisin hyvää seksiä kuin päivittäin huonoa…

  88. Kermit sanoo:

    Määrillä ei juurikaan mitään tekemistä hyvän seksin kanssa, niiden pohtiminen johtaa vain väkinäiseen vääntämiseen. Vähän sama, kuin yrittäisi soutaa kaislikon läpi, vaikka vieressä on avovettä :D Hiki tulee, mutta mihinkään ei oikeasti mennä…

    Olennaisinta on se, että kumpikin osapuoli sitä seksiä haluaa. On helppo vastata siihen, että kumman ottaa mieluummin, seksiä päivittäin haluttoman kanssa, vai joka kolmas päivä halukkaan kanssa :) Kumpikin on seksistä kiinnostunut ja tekee niitä aloitteita, voiko enempää pyytää? :D

    Osa nauttii seksissä enemmänkin siitä itse tilanteesta, eikä niinkään henkisestä yhteydestä siihen kumppaniin. Silloin niitä määriä kertyy paljonkin ja seksikin on hyvää. Toisille sitten taas se henkinen yhteys on tärkeää, ja silloin mennään siihen, että pitää olla ”oikeassa mielentilassa” jne. On nimittäin mahdotonta on henkisen yhteyden tasolla päivittäin ekstaasissa, sellaiseen illuusioon parisuhteesta uskoo vain teininä :D Seksi tilanteena ja tapahtuma taas voi kiinnostaa vaikka koko ajan ;)

    Seksin kannalta täytyykin tunnistaa sen oman kumppanin näkökulma, on turha painostaa henkistä yhteyttä hakevaa naista määrillä ja vastaavasti jokaista rakastelukertaa ei tarvitse edes pohtia ja kuorruttaa siltä kantilta, että sielu on mukana. Toisille seksi vain on enemmän käytännöllinen asia, toisille vahvasti henkinen. Eikä nämä kaksi koulukuntaa edes välttämättä ymmärrä toisiaan. Ensimmäinen ihmettelee, miksi toinen tekee seksistä niin vaikean asian ja toinen sitä, miten ensimmäinen voi vain ”panna”, sen enempää miettimättä :)

    Se on kuitenkin varmaa, että seksin harrastaminen itselle sopimattomalla tavalla on paras ja nopein tapa päästä sinne kaislikkoon :D

  89. Lukija sanoo:

    Toki tuohon on helppo vastata jos punnitaan asiaa halukkuudella ja tiheydellä ;)

    En kuitenkaan sitä pohtinut…

    Seksi kun on sikäli hassua, että halukkuus ei tuo mukanaan automaagisesti hyvää laadukasta ja monipuolista seksiä…

    Avovedellä on tietenkin helppo soutaa… Ei tule hiki eikä kulu aikaa, mutta eipä tule yllätyksiäkään tai uusia ahaa-elämyksiä, löytöjä joista ei arvannut olevankaan…
    Mahdolliset karitkin on helppo kiertää ja onhan se kieltämättä joskus mukavaa tyynenä kesäyönä siten soutaa, vaan aika tylsää se pidemmän päälle on… Se sellainen soutelu ;

  90. femme sanoo:

    Hei :)

    Olen ollut eilisestä illasta nettipimennossa :( en tiedä vaikka se johtuisi tämän päivän Helsinkipäivästä, tänään nimittäin avataan Helsingin keskustaan vapaa nettiyhteys. Ei se näytä kuitenkaan toimivan ainakaan tässä minun osoitteessa vielä ;) No, nyt joka tapauksessa piti ottaa toinen kone käyttöön, että saan edes tervehdittyä Teitä :D

    Vastailen kommentteihin ja yritän saada sen lupaamani siteerauksenkin tänään, mutta vähän myöhemmin sillä ensin menen Paulin osaaviin käsiin :D Niin Paulihan oli se minun kampaajani ;) Aurinkoista päivää kaikille, niin ja hyvää Helsinkipäivää Helsinkiläisille :D

  91. elina sanoo:

    Huomentapäivää :)
    Tässäpä sitä soutelua, josta pojat tuossa puhuivat…. vähän tosin heidän juttuja sivuten…
    http://www.youtube.com/watch?v=C_WUiy-dC4s

  92. Lukija sanoo:

    Uuuh… Ennemmin huonoa seksiäkin päivittäin kuin tuota kappaletta enää kertaakaan… :P

    Jotenkin kumma kappale, sillä se tuntui ensin uutena mukavalta rallilta mutta soittokertojen lisääntyessä se alkoikin muuttua yhä enemmän ärsyttäväksi… En ihan äkkiä muista vastaavaa tapausta :?

  93. elina sanoo:

    Joo, olen samaa mieltä :P , mutta ajattelin että jos muut tykkää… ja tuli tuosta soutamisesta heti mieleen….

  94. Kermit sanoo:

    Jos tuo linkki johtaa siihen soutaa, huopaa biisiin, niin jätän väliin…:) Kiitos vain ;)

    Kyllä soutamiseen varmasti puutuu, jos melaansa puristaa rystyset valkoisena, sopivin rennoin rantein se on ihan kivaa hommaa. Tuossa kohtaa moni tekee varmasti itselleen karhunpalveluksen nettipornon kautta. Kuten kaikessa addiktoivassa touhussa, niin myös nettipornossa panokset varmasti kovenee koko ajan. Lopulta päästään siihen pisteeseen, että nainen pitää kytkeä vähintään katuporaan, jotta värähtää. Onko ihme, jos naisen kanssa ”perussoutelu” ei enää kiinnosta? :D

    Parisuhteessa tuo edellinen vaan korostuu, koska seksuaalinen rytmi kehittyy eri vauhtia. Ensimmäinen on siirtynyt kiihottumisensa kanssa kovaan pornoo, kun toiselle taas riittää vähempikin. Kumppanien ”yhteisymmärrys” on täysin kateissa. Tilanne on vähän sama, kuin opettelisi yksinään ranskaa ja ihmettelisi, miksei toinen ymmärrä siitä mitään :) Haloo!

    Toki kaikenmoiset seksikokeilut on kivoja, aina välillä. Meilläkin on parisuhteen pelastanut, oikeastaan alusta asti, kumppanin kiinnostus tantraseksiin ja varsinkin sen orgasmista pidättäytymiseen liittyviin tekniikoihin. Meillä kuitenkin kunnioitetaan molempien tarpeita. Joten minä harrastan edelleen sitä perinteistä omaan orgasmiini päättyvää seksiä ja kumppanini sitten tantraa samalla, eli harrastaa seksiä ilman orgasmia. Toimii tosi hyvin, suosittelen kaikille! :D

  95. Lukija sanoo:

    Ehkä niinkin, mutta melalla melotaan… Soutaminen tapahtuu kuitenkin airoilla :)

    Mutta melkoinen ”yleismiehinen unelma” on Kermitillä kun voi vapaasti painaa ilman suorituspaineita vain omaa hyvää ajatellen kun kumppani ”pidättäytyy” orgasmistaan vaatimatta mieheltä moisia :lol:

  96. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Lupailin aiemmin siteerata juttua ”Miksi varattu mies koukuttaa”, samassa artikkelissa kerrotaan myös siitä, että miehet pettävät mieluiten sinkkujen kanssa, kun taas naiset ja etenkin varatut naiset varattujen miesten kanssa. Artikkeli on Olivia lehdestä 6/12.

    ”Sen jälkeen kun neljä vuotta sitten erosin, olen tapaillut satunnaisesti yli kymmentä miestä. Yli puolet jutuista päättyy siihen, että mies on paljastunut varatuksi tai ollut tavalla tai toisella kiinni eksässään. Muutama mies on paljastunut seurustelevansa vasta sen jälkeen, kun on tehnyt kaikkensa minut iskeäkseen. Yhteen olin rakastunut yli vuoden, vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtunut.

    Alan kehittää teoriaa varatuista miehistä. Sen mukaan miehet pettävät, koska ovat turvallisuushakuisia. Jos parisuhde tökkii, mies etsii uuden ennen kuin lopettaa vanhan. Hän haluaa varmistaa, että uusi malli on parempi kuin vanha, ja joskus se vaatii monta erehdystä.

    Miehet myös tuntuvat tarvitsevan kumppanin vaalimaan kotipesää enemmän kuin naiset. He haluavat paikan, johon käpertyä suojaan maailman kolhuilta. He haluavat, että kotona odottaa joku, jonka luokse voi seikkailujen jälkeen palata.

    Siksi tunnen kymmeniä itsenäisiä, hyvin toimeentulevia ja menestyviä sinkkunaisia, mutta vain kourallisen samanlaisia sinkkumiehiä. Tilastot tukevat päätelmääni: Suomessa on EU-maista suhteellisesti eniten sinkkunaisia. Melkein joka viidennen oven takana asuu lapseton sinkkunainen, mutta sinkkumiehiä on vain noin 16 prosenttia kotitalouksista.

    Saan vahvistusta myös Osmo Kontulan tutkimuksesta, jonka mukaan miesten on vaikeampi sopeutua yksin elämiseen kuin naisen. Erityisen vaikeaa se on keski-ikäiselle miehelle.

    Miesten kannalta on siis fiksua ja turvallista pysyä parisuhteessa ja pettää, jos siltä tuntuu ja tilaisuus tarjoutuu. He haluavat sekä säästää että syödä kakkua.”

    Tämä artikkeli kertoo myös siitä, että miehet roikkuvat kahden välillä, pitävät suhdetta yllä, mutta hoitelevat myös exäänsä. Usein exä vetää pidemmän korren, varsinkin silloin, kun osoittautuu että exä onkin raskaana :(

    Jatkan vielä hieman tekstin lainaamista Olivia lehdestä:

    ”Pari päivää myöhemmin huomaan ravintolassa, että kyllä miehet ainakin yrittävät. Mitä pidemmälle ilta menee, sitä rohkeammin miehet koputtelevat olalle ja tarjoavat juomia, taksikyytiä tai puhelinnumeroaan.

    Todennäköisesti moni heistä on parisuhteessa. Kaksi kolmasosaa yli 30-vuotiaista on perheellisiä, ja Kontulan mukaan joka kolmas mies on ollut uskoton nykyisessä parisuhteessaan.

    Tilastoista näkee senkin, että varattu mies ryhtyy yleensä suhteeseen sinkun naisen kanssa, kun taas varattu nainen ihastuu varattuun mieheen.

    Istuin nurkkapöydässä ja mietin elämän epäoikeudenmukaisuutta. Olin melkein iloinen siitä, että Suomeenkin perustettiin pettäjäsivusto, deittipalvelu varatuille. Jos haluaa pettää puolisoaan, olisi reilua tehdä se toisten samanlaisten kanssa ja jättää meidän sinkkujen sydämet rauhaan.”

    Lisähuomautuksena tähän voisin kokemuksesta sanoa, että eivät ne varatut miehet ole joko löytänyt tätä varattujen deittipalvelua tai sitten he tosiaankin etsivät sinkkua naista, johon voi siirtyä kivuttomammin ja jättää entisen kumppaninsa.

  97. femme sanoo:

    Hei :)

    Lainaan vielä vähän tekstiä samasta artikkelista, Olivia lehdestä 6/12

    ”Ystäväni Riikka on ihana ja fiksu 33-vuotias, jolla on ollut romanssi varatun miehen kanssa. Hän tapasi Timon ravintolassa ja ihastui. Timo kertoi, että hänen tyttöystävänsä odottaa lasta, mutta tunnisti tuntevan vahvaa vetoa Riikkaan.

    ”Olin humalassa ja estoton ja vein Timon meille. Ajattelin, etten ole vastuussa tämän pettämisestä.”

    Riikka kuvitteli, että Timo jäisi yhden illan jutuksi. Hän hämmästyi, kun mies pyysi hänen numeroaan. Vielä enemmän hän hämmästyi, kun mies soitti.

    Siitä alkoi puoli vuotta kestänyt salasuhde. Se oli salasuhde parhaimmillaan: seksiä, suudelmia, varastettuja hetkiä. Ei tiskivuoroja, ei rasittavia sukulaisia, ei riitaa rahasta.

    ”Suhde toimi, koska olimme rehellisiä alusta asti. En ollut mustasukkainen, mutta Timo poti jatkuvasti huonoa omatuntoa”, Riikka sanoo.

    Riikka ja Timo lopettivat suhteen yhteistuumin. Timo meni naimisiin tyttöystävänsä kanssa, ja Riikka vannoi, ettei enää koskaan haksahda varattuun. Samaa hän suosittaa minullekin.

    ”Suhteessa Timoon aloin lopulta tuntea itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan yksin ollessani”.

    Ystävät lohduttelevat minua ja Riikkaa sanomalla, että meidän pitää vain jaksaa odottaa toista – tai kolmatta – kierrosta.”

  98. femme sanoo:

    Hei :)

    Kermit: ”Toki kaikenmoiset seksikokeilut on kivoja, aina välillä. Meilläkin on parisuhteen pelastanut, oikeastaan alusta asti, kumppanin kiinnostus tantraseksiin ja varsinkin sen orgasmista pidättäytymiseen liittyviin tekniikoihin. Meillä kuitenkin kunnioitetaan molempien tarpeita. Joten minä harrastan edelleen sitä perinteistä omaan orgasmiini päättyvää seksiä ja kumppanini sitten tantraa samalla, eli harrastaa seksiä ilman orgasmia. Toimii tosi hyvin, suosittelen kaikille!”

    En voinut olla takertumatta kommenttiisi Kermit. Sinulla on väärä käsitys tantraseksistä, jos uskot sen tarkoittavan seksiä ilman orgasmia. Tantraseksin tarkoitus on saavuttaa niin sanottuja koko keho orgasmeja, joista myös sielu saa oman osuutensa. Orgasmeja on nimenomaan tarkoitus saada pitkään ja sarjana käyden koko kehon läpi. Tavallisessa seksissä tyydytään orgasmiin, joka tuntuu vain sukuelimissä ja korkeintaan lantion alueella. Se on nopeasti koettu ja nopeasti ohi ja unohtuu nopeasti, ei jätä henkisesti, kuin hetkeksi tyydyttävän olon.

    Tantraa voi toki harjoittaa yksinkin, mutta ei kumppanin kanssa, joka ei ole siinä mukana, joten en usko teidän pystyvän yhdessä harrastamaan seksiä niin, että toinen tantraa ja toinen menee perinteisellä. Siinä mentäisiin kyllä yhtä eritahtiin kuin luisteluhiihdolla ja sillä perinteisellä :(

    Tantraseksiin perehtyvät yleensä ne henkilöt ja parit, joiden seksielämä ei anna sitä tyydytystä, mitä siltä odotetaan. Nopea pinnallinen yhteys toiseen, kun ei ole sitä, mitä parisuhteessa olevien seksi pitäisi olla.

    Suosittelen sinulle Kermit otsikoita Kiireettömän rakastelun taito. Ehkä otsikko ”Joko sä sait?” valaisee myös jotain ;) Löydät suorat linkit näihin ja muihinkin aiempiin otsikoihin blogini etusivulta klikkaamalla Käynnissä olevat keskustelut.

  99. Kermit sanoo:

    Hieman liittyen tuohon artikkelin: ”…Siksi tunnen kymmeniä itsenäisiä, hyvin toimeentulevia ja menestyviä sinkkunaisia…”

    Tiistain netti-iltalehdessä olleesta artikkelista:

    ”…Sairaala Mehiläisen johtava psykologi Aku Kopakkala pitää katastrofina, että työkyvyttömyyseläkkeitä kirjoitetaan nykyään yhä enemmän jopa alle 30-vuotiaille naisille. Näin heidän eläkkeensä jäävät hyvin pieniksi…”

    ”…Psykologi ja psykoterapeutti Vesa Nevalainen ei edes ihmettele nuorten naisten kohtaloa, sillä vaatimukset ovat nykyisin mahdottomia. Nuorten naisten pitää olla fiksuja, kauniita, suosittuja, työssä menestyviä ja samalla myös äijämäisiä. Pojille sallitaan paljon enemmän vapautta, sanoo Nevalainen…”

    ”…Monille yksinäisyys on asia, jota ei vahingossakaan saa paljastaa kenellekään. Mikään vaiva ei kuitenkaan parane, ellei sitä ensin itse hyväksy, toteaa Nevalainen…”

    Niinpä niin, kuinkahan todellista onnea tuo itsenäisyys ja menestyminen käytännössä on? Naiset elävät ”menestyvinä sinkkuina” paljon aikaisempaa enemmän, mutta samalla masentuneiden naisten määrä on kasvanut kaksinkertaiseksi miehiin nähden. Johtuisiko se tuosta yksinäisyydestä, jota ei vahingossakaan saa paljastaa? Pitää vain hokea mantraa: ”olen menestyvä sinkku, olen menestyvä sinkku, olen…”

    Näillä mennään, vai pitäiskö nuorten naisten ihan hiukan rauhoittua tavoitteidensa suhteen…? ;) Meille miehille nimittäin kelpaa muukin, kuin paniikkinen ja stressaantunut urahirviö, joka haluaa lapsia siksi, että niitä pitää olla, vaikka aika ei edes riitä äitinä olemiseen.

  100. Kermit sanoo:

    :D Femme! Mähän ilmoitin tuolla aikaisemmin kirjoittavani pilke silmäkulmassa :D Tuo ”pariskunnan tantraseksi” on vapaasti muotoiltua Ismo Leikolaa ;) Ei kai kukaan äijä ”oikeasti” ole noin juntti? :D Et taida hirveästi arvostaa meitä miehiä, tai sitten vain pidät kovasti yksinkertaisina tapauksina ;)

  101. femme sanoo:

    Hei :)

    Tuo on valitettavan totta Kermit :( mutta miten tuohon on tultu?

    Naisen on pitänyt osoittaa kaksin, jopa kolmin kerroin enemmän, että on yhtä hyvä ja pätevä kuin mieskin. Ei naiset ole tätä vaatineet, vaan miehet ja nyt miehet ovat moittimassa naisia tästä. Useat miehet katselisivat yhä edelleen mieluiten naista hellan ja nyrkinvälissä :( Miksi? Siksi, että he pelkäävät näitä naisia, joista on tullut heitä fiksumpia, lukeneempia ja paremmin ansaitsevampia.

    Onneksi on myös miehiä, jotka kunnioittavat lukenutta ja hyvin ansaitsevaa naista ja haluavat kumppanikseen juuri tällaisen :)

  102. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllä minä arvostan miehiä ;) yksinkertaisiakin :D

  103. femme sanoo:

    Hei :)

    Jos et ole vielä Kermit huomannut, niin pidän kaikista miehistä, rakastan jopa heitä, paitsi heitä, jotka aliarvioivat naista ;) Olen kyllä tainut joskus sanoa, että en pidä tyhmistä miehistä, mutta mikä on sitten tyhmyyden määritelmä. Ei tarvitse olla kovinkaan viisas, että olisi viisaampi kuin minä :D mutta kai se tyhmyys on enemmän sellaista henkistä köyhyyttä, ymmärtämättömyyttä asettua toisen asemaan ja sitä ettei ole kiinnostunut muista kuin itsestään. Onneksi tällaisiin ihmisiin törmää äärimmäisen harvoin :D

  104. Kermit sanoo:

    Asia olisikin yksinkertainen, jos kaikki olisi miesten ja heidän vaatimustensa syytä :) Tuleeko esimerkiksi naisten ulkonäköpaineet oikeasti miehiltä? Jos nainen jättää kulmakarvansa nyppimättä, niin kumpi sen muutoksen ensin huomaa, mies… vai joku toinen nainen? Naisille miehen koulutustaso ja sosiaalinen asema ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita, kuin miehelle naisen vastaavat. Vaativatko miehet mielestäsi oikeasti sitä, että koulutetun naisen pitää valita koulutettu mies, vai tuleeko tuo vaatimus naisen omista ”unelmista”?

    Väitän ongelman olevan siinä, että naisten (ja nuorten ihmisten yleensä) elämä on aikaisempaa suorituskeskeisempää, niin myös kumppanin valinta on muuttunut mitattavaksi suoritukseksi. Pitää hankkia hyvä koulutus, asunto hyvältä alueelta, jne. Kaikelle elämässä on määritelty ”tietty taso”, jota tavoitellaan. Valitettavasti tietyn tason ylittäviä miehiä on vähän, jos ollenkaan ;) Usein esimerkiksi halutaan sama koulutustason kumppani, koulutettuja naisia on vain monin verroin enemmän, luvut ei yksinkertaisesti täsmää. Noin monimutkaiset asiat miesten vaatimuksia…!? Ehei… miesten vaatimukset ovat luokkaa: ”piparia pitäisi saada päivittäin” ;)

    On varmasti myös totta, että miehet tavallaan pelkäävät, tai välttelevät, koulutettuja naisia. Syy ei kuitenkaan ole naisen älykkyys, tai menestyminen muuten. Mies pelkää sitä, ettei hän kelpaa naisen sosiaaliseen ympäristöön ja siksi suhde tulee loppumaan lyhyeen. Miehille asia on eri. Jos akateemiset miehet keskustelevat ja yksi ilmoittaa aloittaneensa seurustelun parturikampaajan kanssa, niin muut kundit toteaa: ”Aika misun olet napannut”.

    Mutta mutta… Miltä duunarin valinneesta akateemisesta naisesta tuntuu siinä tilanteessa, kun hänen ystävänsä kertovat kiireisten lääkäri- ja lakimiespuolisoiden touhuista. Onko siinä mukava mainita, että putkimies Petri osaa ottaa asiat lunkisti? :) Vain tuleeko naiselle lähinnä sellainen olo, että muut ajattelevat: ”ai, löysit ittelles putkimiehen Suomi24:sta, kiva…”. …Ja sudet ovat haaskalla ;)

    Näen tosiaan kumppaninvalintaan kohdistuvien paineiden tulevan muualta, kuin miehiltä. Kyllä ne enimmäkseen tulevat naisen elinympäristöltä ja siitä, millaisena nainen itse haluaa elämänsä nähdä. Ongelma on kuitenkin monitahoinen, pientä fiksausta tarvitaan molempien sukupuolien asenteisiin ;)

  105. femme sanoo:

    Hei :)

    Viimeisimmässä Kauneus & Terveys lehdessä oli hauska juttu:

    Kesärakkaus-ilmiölle on tosipohjaa: auringonpaiste ja rakastuminen kuuluvat yhteen aivojen kuvantamisen ja hormonimääritysten perusteella.

    Serotiinihormooni vaikuttaa lemmentunteisiin. Keväällä ja kesällä tietyillä aivoalueilla on valon ansiosta paljon seretoniinia, ja sen seurauksena ihminen on entistä empaattisempi ja vieraatkin kasvot näyttävät viehättäviltä. Nämä asiat auttavat pitämään yllä rakastumisen tunnetta.

    Valo lisää myös toisen hormonin eli testosteronin määrää. Testosteroni lisää seksuaalista aktiivisuutta. Naisilla ja miehillä tämän hormonin lisääntymiseen psykologiset vaikutukset ovat vastakkaiset: Naiset ottavat toiset entistä enemmän huomioon, kuuntelevat, ovat empaattisia eivätkä laskelmoi. Miehissä testosteronin lisääntyminen aiheuttaa aggressiivisuutta.

    Myös tunnetila vaikuttaa hormoneihin: jos rakastuminen on päässyt kunnolla vauhtiin, naisten ja miesten hormonitasot lähestyvät toisiaan. Näin rakastunut pari pystyy paremmin yhdessä.

    Tähän kemialliseen lähestymiseen vaaditaan voimakas ja pitkäaikainen rakastumisen tunne. Terassiflirtti ei testosteronitasoihin vaikuta.” Asiantuntija ylilääkäri Timo Partonen, THL

  106. Kermit sanoo:

    Mahtaakohan tuo hormonihomma selittää sen, miksi keväisin tulee kova tarve liikkua? Sitä vielä iltamyöhällä lähtee lenkille ja muuta sellaista, mä olen jotenkin ajatellut sen johtuvat vain päivän pidentymisestä :)

    Tuo empatia on muuten mielenkiintoinen asia, mielestäni sen suhteen moni sotkee vellit ja puurot. Tietysti kaikki ajattelee olevansa empaattisia ja osaavansa asettua toisen asemaan, koska se on ”hyvä piirre” ihmisessä. Silti välillä tuntuu, että juuri sellaisen kuvitteellisen empatian takia ollaan sokeita sille toisen aidolle tilanteelle. Ollaan niin empaattisia, että halutaan väen väkisin ”pelastaa” se toinen, koska eihän hänen elämästään tule mitään ilman minua ;)

    Otetaan vaikkapa tuo aiheen alustuksen Eero, jolla on ollut 200 naista. Nainen saattaa ryhtyä hänen kanssaan suhteeseen, ajatellen sen kestävän. Jos nainen kuitenkin asettuisi Eeron asemaan, niin sitä tajuaisi hyvin nopeasti olevansa numero 201, juuri ennen 202:n siirtymistä. Toisen asemaan asettumalla tajuaisi, ettei se kumppani Eero ole ihan parisuhdetyyppiä, vaikka niin saattoikin sanoa ja vannoa ;) Joskus ihastuminen ja välittäminen ovat sokeita, koska nautitaan enemmänkin siitä, miten asioiden halutaan olevan.

    Mies voi tehdä tietysti tehdä samanlaisia tempauksia mielikuvissaan, esimerkiksi kuvittelee parisuhteen tarkoittavan automaattisesti hyvää seksielämää. Klassikohan on se, että ihmissuhteissa petytään lähinnä omien ennakko-odotuksien vuoksi…

    Samoin moni saattaa feikata esimerkiksi nautintonsa, ettei se toinen vain loukkaantuisi… :) …Vai johtuuko se enemmänkin siitä, että pelätään sitä toisen reaktiota? ;)

    Mielestäni se on toisesta välittämistä, että annetaan hänen tehdä omat päätöksensä. Jos ajattelemme sen riittävän, että osaamme asettua toisen asemaan ja toimimme sen mukaan ”toisen parhaaksi”, niin mönkään menee jossain vaiheessa. Kun kerromme omat ajatuksemme tilanteesta, sellaisina kuin ne ovat, niin se toinen osapuoli voi itse tehdä tilanteeseen liittyvät päätökset. Hän saa myös mahdollisuuden korjata tilanteessa olevia vääriä käsityksiä jne. Mielestäni se on toisen kunnioittamista, ei se, että ”tiedetään” mitä toinen tarvitsee ja sen mukaan muutellaan tekemisiään.

    Olen toki kuullut, että tuo ajattelun seurauksena mielipiteeni ovat välillä turhan vahvoja :D Mutta haaveenani onkin päätyä sellaiseksi kuistilla kiikkuvaksi kärttyiseksi papaksi, joka tietää aina kaiken ja on aina oikeassa ;)

  107. femme sanoo:

    Hei :)

    Minulle tuli heti mieleen kuistilla istuvasta kärttyisästä ukosta elokuva Gran Torino, jossa Clint Eastvood esitti juuri kyseisen kaltaista miestä ;)

    Orgasmin feikkaamisessa on kysymys huonosta itsetunnosta, mutta myös siitä, että pelkää loukaavansa kumppania. Moni kun ajattelee yhä, että kumppani on hän, jonka täytyy saada se orgasmi aikaiseksi. Moni mies on myös sitä mieltä, että kyllä he osaavat tyydyttää, että vika on naisessa, kun hän ei tyydyty orgasmiin asti.

    Kautta aikojen on myös ollut näitä naisia sekä miehiä, jotka uskovat omaan rakastamiseen niin paljon, että uskovat sillä pystyvänsä vaikuttamaan esimerkiksi Eeron kaltaisiin. ”Kun rakastan sinua tarpeeksi, et tarvitse muita tai enää yhtään ylimäärästä seksisuhdetta”. Moni nainen luulee nimittäin, että Eeron kaltainen mies ei ole vain löytänyt sitä oikeaa naista, joka rakastaa hänet ehyeksi, mieheksi joka ei tarvitse kerätä enää seksikokemuksia uusien naisten kanssa.

  108. Kermit sanoo:

    Tuo on muuten mainio elokuva miehen luonteesta ja siitä, kuinka paljon miehet tykkää ”hyysäämisestä” ;)

    Toisen vikahan se on, jos seksi ei luista, se nyt on selväkin :D No joo, suuseksistä sen yleensä tietää, kuinka sinut toinen on kroppansa ja seksuaalisuutensa kanssa. Jos suuseksi sujuu estottomasti suuntaan, jos toiseenkin, niin kaikki muukin kyllä hoituu. Ei se suuseksin vastenmielisyys automaattisesti tarkoita huonoa parisuhteen seksille, mutta käytännössä siinä pitää ihan realistisesti ottaen valmistautua avaamaan muitankin lukkoja, kuin käsirautoja ;) Suuseksittömyyden taustalla on nimittäin seksiin kielteisesti suhtautunut kasvuympäristö, AINA! :D

    Tuon naisten (toisinaan siis miestenkin) ”rakastan sinut ehjäksi” -kuvion vastike miehillä on naisen ystävänä roikkuminen. Tsempataan sitä kaikkien elämän kolhujen keskellä, tarjotaan nenäliinaan ja olkapäätä. Kaikki vain siinä toivossa, että jossain vaiheessa se nainen tajuaa, kaikkien niiden paskiaisten jälkeen, kuinka mainio mies sillä on siinä ihan vierellä :D Tuossa tilanteessa miehellä on yhtä suuret mahdollisuudet saada se nainen, kuin sillä, että womanizer taikaiskusta muuttuu :) Molemmissa eletään ”siinä toivossa” ;)

  109. elina sanoo:

    Sanonta kuuluu: Toivossa on hyvä elää! Sanoi mato joka eli Toivossa…. :lol:

  110. Leijonamieli sanoo:

    Paljonko on paljon. Seksiä on ollut nykyisin omasta mielestäni vähän, kerran kaksi viikossa. Ennen vuosia puolet enemmän. Mutta vaimon ehdoilla mennään. Jotenkin sitä on silti tottunut siihen, ettei halua seksiä muuten kuin haluavan naisen kanssa. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä jotkut miehet saavat seksistä irti, jos toinen ei sitä halua, tai haluaa vastapainoksi vain rahaa. Seksihän on hyvää vasta, kun nainen sitä ehdottomasti himoaa. Eli saa naisen siihen henkiseen ja fyysiseen tilaan, että hän tavoittelee kaikin keinoin omaa nautintoaan. Vasta sitten mies pääsee oikeasti nauttimaan. En oikein osaa kuvitella seksiä ilman sielunkumppanuutta. Jotenkin sitä on tottunut, että yhtyminen on täydellistä, niin henkisesti, kuin fyysisesti. Eihän sitä joka kerta tarvitse seitsemännessä taivaassa käydä, mutta kunhan aina välillä. Riittää, että aistii toisen haluavan kokonaisvaltaisesti. Tuo tantraseksin idea on jäänyt vähän etäiseksi, kun on muutenkin 24h henkisesti läsnä ja yhtä. Asia miten en varmaan koskaan tule ymmärtämään..

  111. Lukija sanoo:

    Tämä on sitten se seksin tärkeyden taso tänään… :(

    MTV3:n teettämän kyselyn mukaan naiset olisivat mieluummin vuoden ilman seksiä kuin puhelinta.

  112. Leijonamieli sanoo:

    Mahtaako syynä kyselyn tulokseen olla se, että enemmistö kyselyyn osallistuneista naisista on tyytymättömiä seksisuhteeseensa. Siten puhelimesta on tullut rakkaampi?

  113. Lukija sanoo:

    Minulla on mielikuva, että jokin aika taaksepäin oli vastaava tulos jossain ulkomailla tehdystä tutkimuksesta, mutta voin olla väärässä…
    Nyt ei ehdi tarkastelemaan tarkemmin :)

    Mutta heitetään yksi mainio uutuus kappale kuitenkin :)

    Mariska & Pahat Sudet – Liekki

  114. Leijonamieli sanoo:

    Jos minun pitäisi valita puhelimen, työn, tai vaikka pc:n ja seksin välillä, niin muut lähtis. Seksi jäisi. :) Ilman muita pärjää jos on pakko, ilman seksiä oleminen hirvittäisi. Eikä oma asennen näin yli viisikymppisenä ole vielä mihinkään muuttunut.

  115. Lukija sanoo:

    Ehkä joskus nuorempana olisi ollut varma ”muut lähtee”, mutta on tässä hiukan alkanut tulla fiilis, jotta vaikea olisi tuosta muusta luopua sillä tottuu tähän trendiltään yhä vähenevään seksiinkin aika hyvin. Näin vähän alta viiskymppisenä lienee oppii vielä helpommin uusia tapoja ;)

    Seksitiheys kun on nyt varmaan alle kerta kuukaudessa ja omat kivat ovat alkaneet harventua myös… Ei vain oikein ole tarvetta… Kivaa se on sitten kun sattuu henki iskemään, mutta ilmankin tuntuu pärjäävän. :)

    Vaan eihän tämä ole varmaan kiveen kirjoitettua ja halut sekä himot saattaa joku päivä palata, jotta en sikäli pidä tätä minään lopullisena ratkaisuna :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>