Fiilistellään seksiin

Kuva: Colourbox

Fiilistellään seksiin, tai pikemminkin rakasteluun. Mitä sekin sitten tarkoittaa?

Seksistä puhutaan liikaa, sanotaan, mutta miksi niin moni ei tiedä, miten pitäisi aloittaa, tehdä vaikutus, leikkiä esileikkiä ja rakastella niin, että se on unohtumatonta.

”Kyllä tappi kolon löytää, pitääkö siitä jauhaa jatkuvasti.” Jos kyseessä olisikin vain siitä, että ”tappi löytää kolon”, niin eihän siinä sitten mitään, mutta ihminen ei ole näin yksinkertainen, että hän tyytyisi vain siihen. Seksi askarruttaa meitä enemmän tai vähemmän koko elämän. Harva voi väittää, että hänelle riittäisi se tappi ja kolo.

Olen usein kirjoittanut, että seksi on aikuisten leikkiä. Näin se on vain, jos on sinut seksuaalisuutensa kanssa ja haluaa avoimin mielin tutustua vastapuoleen. Ja vaikka kumpaakin löytyy, niin seksi muuttuu vakavaksi asiaksi, jos sitä alkaa miettiä negatiiviselta pohjalta: osaanko, pärjäänkö, pitäisikö minun osata muuta.

Olemme keskustelleet usein siitä, että ennen hyvää seksikokemusta pitäisi päästä tunnelmaan. Siksi ajattelinkin, että tällä kertaa fiilisteltäisiin, yritetään päästä tunnelmaan. Oikea tunnelma, kun tuntuu olevan seksuaalisen halun tärkein osa. Tällä kertaa haluaisin kuitenkin unohtaa sen, onko pyykit ripustettu koneesta, nukkuvatko lapset ja onko huomiset työ-, koulu- ja muut vaatteet valmiiksi silitettyinä. Unohdetaan myös, että kumpi teki ruoan, siivosi tai haki lapset. Tai kumpi maksoi ravintolalaskun, drinkit tai vaikka jätskit iltakävelyllä. Unohdetaan sinun vuoro, koska minä tein aloitteen viimeksi. Yritetään aloittaa puhtaasta halusta tai siitä, miten saataisiin halu syttymään.

Ympäristö on tärkeä, samoin musiikki, juoma, ruoka, elokuva, vaatteet – näitä voisi luetella loputtomiin. Jokainen käyttää halun herättelyyn ja seksin onnistumiseen erilaisia keinoja. Onko kuitenkaan mitään tärkeämpää kuin läheisyys, sanat ja kosketus?

On siis käytettävä kaikkia aisteja ja oltava myös avoin kumppanin aistimuksille. Halun herättelyyn ei oikeastaan tarvita muuta kuin se, että ollaan lähellä. Halun voi herätellä kaukaakin, esimerkiksi puhelimessa keskustellen, tekstiviestein, valokuvin ja muita nykyajan vempaimia käyttäen. Moni kokee aloittamisen vaikeaksi, mutta toisaalta: kun ei ole silmätysten, niin aloittaminen voi ensimmäisen rohkean sanan jälkeen olla helppoakin.

Miten sitten saada aloitteenteko myös helpoksi kun ollaan lähetysten? Miten edetä hyvään, nautinnolliseen esileikkiin, ihanaan rakasteluun, jota ei unohda? Olen kuullut, että moni nuori kaipaisi tietoa juuri tästä, mutta tuskin asioista keskusteleminen olisi pahitteeksi myös vähän vanhemmille ja kokeneille seksin harrastajille.

Blogia lukeville on varmasti täysin selvää, että sanat saavat esimerkiksi minut syttymään. Sanat vaikuttavat useimpaan henkilöön, vaikka jonkun olisi vaikea esimerkiksi ottaa kehuja vastaan, tai jolla itsellään on vaikea ilmaista itseään kehuilla. Sekä naisen että miehen saa syttymään hetkessä nollasta sataan, jos kertoo hänelle, että hän on haluttava. Jos tätä voi tehostaa vaikka vain koskettamalla käsivartta, poskea, niskaa, ja jos on vielä mahdollisuus seistä tai istua lähellä, niin halu lisääntyy entisestään.

Saattaa olla, ettei halu, juuri halukuutta osoittavaan henkilöön lisäänny, mutta itse seksuaalinen halu herää. Jokaiselle on tärkeää siis kuulla kehuja, imartelua ja sanoja, joilla kerrotaan, miten ihanaa olisi saada olla lähempänä, pidellä sinua.

Kosketuksella on usein sama vaikutus: kosketus lähentää, kosketus osoittaa, että saa osakseen huomiota ja huomion saaminen herättää myös seksuaalisuuden ja seksuaalisen halun. Tämä tarkoittaa sitä, että tunnelman luominen tulisi aloittaa ihan yksinkertaisesta asiasta, huomioimisesta joko sanoin tai kosketuksella. Hyvä on aloittaa varovasti, sillä liian päällekäyvällä aloitteella voi pilata koko tunnelman.

Uskon, että moni kärvistelee ihan turhaan ja miettii vaikeita kiemuroita siitä, miten toisen saisi kiinnostumaan seksistä. Hyvää seksuaalista tunnelmaa ei voi väkisin rakentaa, se syntyy oikeasti vain molempien halusta. Sitä voi avittaa sanoin ja kosketuksin ja molempia voi lisätä rohkeampaan suuntaan kun saa vastakaikua tai huomaa toisen kiinnostuksen heräävän. Hienovaraisuus on aina kannattavampaa kuin röyhkeys. Vaikka seksi vastapuolen kanssa kiinnostaisikin, niin jos lähestyminen on liian röyhkeää, perääntyminen on mahdollista.

Kun molemminpuolinen halu on osoitettu, silloin ei kannata sanoja ja kosketusta säästellä. Mikään ei ole niin ihanaa kuin kuulla, miten ihanalta näyttää, tuntuu ja miten haluttava on. Tästä nauttii sekä nainen että mies. Samoin kosketuksen antamista ei kannata ujostella; ei kuitenkaan kannata hyökätä suoraan sukuelimiin, vaan kiusata koskettelemalla muualta päätyen niihin pikku hiljaa.

Kun on saatu luotua tunnelma, joka johtaa yhteiseen rakasteluun, niin naisen korvaan voi kuiskutella, miten haluaisi nuolla hänen polttavia häpyhuuliaan. Miten lipoa, nuolla ja kutitella klitorista, kunnes nainen uikuttaa ja pyytää armoa, että toinen lopettaisi. Voi kertoa, miten ihanasti naisen turvonneet häpyhuulet saavat miehen elimenkin paisumaan, miten sisemmät häpyhuulet ovat kielen voitelemina ylitsevuotavat, miten mies haluaa maistella naisen mehuja, miten hillitön halu miehellä on avata nämä mehujen liukastamat huulet ja työntyä kovana niiden ohjaamana naisen sykkivään sisukseen ja tuntea, miten naisen tiukka ja lämmin, sykkivä elin on vastaanottava.

Nainenkin voi kuiskutella miehelle, miten ihanalta miehen elin tuntuu, näyttää, miten hän haluaa kosketella sitä, tunnustella sen pehmeää ihoa huulillaan. Miten kutitella sukkelasti kielellä terskaa ja koettaa tunkeutua kielenkärjellä ruusunpunaisten huulien väliin, joka rakkaudesta kielen kosketukseen avautuu antamaan kastehelmiään. Miten haluaa nuolla esinahkaa ja imeä koko elimen ahnaasti suuhunsa. Kuiskuttele, miten suusi polttaisi miehen jäykistynyttä kalua, miten imet sen syvälle kurkkuusi, miten kiihdyttäisit imemistä tämän elämää täynnä olevan kalua, niin että mies pakahtuu haluunsa.

Jos lupaa jotain tällaista puolin toisin kuiskutellessa, niin lupaus pitää myös pitää: mikään ei latista tunnelmaa kuin se, että on kiusaaja vain lupailee eikä kuitenkaan täyty lupauksiaan. Seuraavaa kertaa ei ehkä tule ollenkaan, tai mieheen tai naiseen ei enää luota, ei usko hänen haluunsa. Tunnelma katoaa iäksi.

Aihe(et): Fantasiat, Haluttomuus, Orgasmi, Parisuhde, Seksi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

296 vastausta kohteessa Fiilistellään seksiin

  1. N sanoo:

    Itse elän suhteessa, jossa tätä tunnelmaa ei tarvitse pahemmin herätellä vaan halu herää suoran toiminnan kautta. Osittain näin varmasti siksi, että suhteellisen tuoreesta jutusta on kyse ja osittain siksi, että näemme niin harvoin. Mutta erossaoloaikana sitä liekkiä kyllä pidetään yllä sanoin. Kerrotaan mitä tehtäisiin toisillemme, jos nyt oltaisiin samassa paikassa tai myös voin kertoa minkäalaiset vaatteet minulla on tietäen, että toinen pitäisi kenkiä tai alusvaatteita seksikkäinä. Eli voisi sanoa, että tämä tunnelman luominen on usein jo tapahtunut ennenkuin olemme kasvokkain.

    Aina ei tarvita toki muuta kuin se mahdollisuus. ”Tilaisuus tekee varkaan” tässäkin asiassa. Lapsiperheessä kun se seksi rajoittuu aikalailla samoihin hetkiin (=lapset nukkuvat) olosuhteiden pakosta. Tällöin kun saa lapset tuupattua pihalle ja on valmistautumassa itse menemään perässä ja kumppani tuleekin ja nappaa lanteista kiinni sanoen haluavansa minut juuri nyt, ei muuta paljon kaivata.

  2. Lukija sanoo:

    Hätkähdin hieman alustusta lukiessani, sillä kuulostaa kyllä paikoitellen melkoisen kohtuuttomalta, kuin ikuisen napakympin ampumisen vaatimiselta…

    Kumppani lupaa räjäyttää maailmasi ja hieman enemmänkin…
    Lähdet innosta kihisten mukaan matkaan… Pelit pelaa ja laulu soi, mutta sitten käykin niin, että jostain syystä vain ei se huippu tule… Kaikki kikat ja kuiskutukset on käytetty, oikein on sävelletty koko sonetti, vaan kun ei niin ei… Lupaus on petetty… ”Tunnelma katoaa iäksi” :?

    Jos se nyt olisi ihan noin, niin uskaltaisiko kukaan mennä lupaamaan jotain minkä toteutuminen ei ole pelkästään omista taidoista kiinni… Ainakin harkitsisin hartaasti ;)

    Vaan älkäätten huokaisko jotta ”taas tuo Lukija aloittaa”, sillä uskon kyllä tuohon ”kuiskuttelun” tehoon, vaikka en sitä itse osaakaan… Olen kuitenkin päässyt sellaisen ”uhriksi” sen verran jotta uskoa on asiaan :P

    Vähintään omaksi harmikseni olen ilmeisesti tyyppiesimerkki Robin Williamsin lausahduksesta ”Jumala on antanut miehelle sekä peniksen että aivot, mutta vain sen verran verta, että se riittää kerrallaan ainoastaan jommankumman elimen toimintaan.”

    Tuosta voisi tietysti hätäisesti vetää ajatuksen jotta tuohan selittää miksi naisilla puhe ei katkea rakastellessakaan kun kerran aivoille riittää aina verta, mutta kun se ei sitä selitä, koska pakkautuuhan naisillakin verta sukuelimiin ja kenties jopa enemmän kuin miehillä…

    Se vain on silti käsittämättömän vaikeaa minulle saada ajatukset puhuttuun muotoon harrastaessani seksiä… En oikeastaan hämmästyisi vaikka erektio lopahtaisi jos oikein alkaisin todella yrittämään tuollaisten kuiskailujen aikaan saamista ;)

    Ja lienee tuossa on sitten hyvä taito jos osaa ”lukea” näitä kuiskutuksia, jotta erottaa sieltä mikä on totta ja mikä valkoinen valhe jonka ei ole tarkoituskaan toteutua vaan ainoastaan kiihoittaa ;)
    Sellaisten erottaminen kuiskutuksista on varmasti asia joka edistää sen unohtumattoman rakastelun kokemista :)

    Tekstarit ovat kyllä aika voimakas keino nostattaa tunnelmaa kohti tulevaa kohtaamista ja tästä on omaakin kokemusta olemassa, mutta ikävä kyllä sekään ei kaikilla toimi… Vaimoni on yksi sellainen, sillä ei kovin pitkälle pötkitä jos mihin tahansa viestiin saa vastauksen ok. ;)

    Kosketus varmaan olisi ja onkin toimiva menetelmä, sen tiedän, vaan kun…
    Vaikka tässä ”puhtaalta pöydältä” piti asiaa käsitellä, niin ei tätä ihan pelkän teorian varaan ja ideaali olosuhteissa toimivien juttujen pohjalta voi ajatella…
    Kosketuksen hyväksyminen kun ei ole niin itsestään selvää kuin voisi ajatella… Omakohtaisesti lähes päivittäin kokien tämän voin todeta, että jos ihminen stressaa työstään ja elämästään riittävästi, niin vaikka aamuisin on halu ja jopa kaipuu halaukselle sekä kumppaninsa itseään vasten tuntemiselle on tilanne aivan toinen kymmenen tunnin kuluttua… Silloin sitä ei enää kaivata eikä haluta vaan voi olla jopa, että työnnetään pois koska ei vain jaksa…
    Siinä on todella vaikeaa ”fiilistellä” edes läheisyyteen saati seksiin :|

  3. Lukija sanoo:

    Tuota… Tämähän on jo fiilistelyn seurausta, mutta tavallaan silti sopii aiheeseen ;)

    Miksi naiset voihkivat seksin aikana?

  4. femme sanoo:

    Hei :)

    Tuo kirjoitus linkin takana oli oikein hyvä, ja juuri noinhan se useimmiten menee ;) nainen voihkii, jotta mies tietäsi tekevänsä oiken, että nainen nauttii juuri tuosta ;)

    Nainenhan voihkii tai ääntelee myös suudeltaessa tai kun mies suutelee hänen niskaansa tai rintojaan, eikä nainen tuolloin ole saamassa orgasmia, mutta nainen haluaa osoittaa miehelle että ”tätä lisää kiitos”.

    Rohkea mies tai nainen voi lähettää kumppanilleen sähköpostissa esimerkiksi linkin johonkin porno pätkään tai kuvaan ja ehdottaa tai kysyä, että oltaisiinko kuin nuo, illalla ;) Sekin on fiilistelyä :D

  5. Bella sanoo:

    Iltoja,
    Tänneppä eksyin, vaikka olisi tenttiin lukua ja kahlattava reilu 500 sivua tekstiä. Wuah!!!
    Kaiketi tämä erosta aiheutunut kriisi vie keskittymisen pois…

    Mietin tuota fiilistelyä. Tapoja todellakin on varmasti yhtä monta kuin on parejakin. ; )
    Nyt tyrmistyksekseni ”sinkuksi” jääneenä(luoja, että tällähetkellä inhoan sanaa sinkku ja ero), ihmettelen miten tulen sitten joskus viettelyni hoitamaan.
    Varsinkin kun suurella sydämellä vielä kaksi viikkoa sitten ajatuksiani seksuaalisuudesta ja seksin iloista jaoin muutamalle ystävälleni. No, onneksi he tuntevat senverran, että ymmärtävät etten ollut näitä omahyväisiä paasaajia.

    Joten en osaa sanoa miten tulen toimimaan, vaiston varassa kenties. Mutta voin kertoa omalta osaltani miten olen toiminut rakkaan avopuolisoni, eli nykyisen ex:n kanssa.

    Meillä on pieni lapsi, kesällä 5v vipeltäjä. Eikä ollut näitä lapsenhoitajia jotta yö-kylään olisi lapsi saatu, kahden keskinen aika oli hyvin harvinaista.

    Meillä seksuaalisuuden taso ja ennenkaikkea halukkuus seksiin oli hyvin samanlainen. Ja aikaa myöten se tietty kehittyi ja rakentui, saaden uusia muotoja oikeastaan koko ajan. ( poikkeuksena puolisoni masennus ajat )

    Olemme fyysisiä ihmisiä ja koskettelu, hyväksyvät hipaisut ohimennessä olivat meille arkipäivää. Ne säilyttävät ihanasti fyysistä yhteyttä, välittämisen tunnetta. Kosketuksessa tulin itse heti halukkaaksi hänen hipaistessa niskaani tai suudellessa sitä. Rakastin hänen tapaansa ohimennessä hyväillä viipyvästi lantionkaarta tai ottamalla lantiosta kiinni ja vetämällä lähelleen.
    Suuteluun ei koskaan varmasti kukaan nainen kyllästy, jos vain tunteet ovat aitoja välillä.

    Käden kevyt juoksuttaminen selän kaarta pitkin sai myös minut välittömästi haluamaan häntä. Näin toimimme keskenämme usein silloin, kun takana oli hyvin aktiivinen seksuaalinen jakso tai silloin kun emme olleet työ tai muiden asioiden vuoksi saman katon alla. Tai kun olimme hyvin väsyneitä. Eli olimme hellempiä silloin.
    Eli kun seksuaalisuutta oli jo täytetty aktiivisesti paljon ja kun ilmapiiri ei ollut niin eroottisen jännittynyt, haimme sitä luontaisesti hellyyden kautta. Ja rakkauden osoittamisen kautta.

    Tapanamme oli myös viestitellä päivittäin jotain kaunista, tai sitten suoraan todella ronskiakin tekstittelyä. Viestit kulkivat sen mukaan pidimmekö jo olemassa olevaa yllä ja kiihdytimme sitä entisestään, vai halusimmeko tai halusiko jompi kumpi meistä saada syttymisen aikaan.
    Usein se toimi ja sai haluamaan toista.

    Kirjoitin myös eroottisia tarinoita hänelle mailina, ja lyhyempiä ehdotuksia tekstiviesteinä.
    Pyysin myös lähettämään kuvia eroottisista pitämistäni vartalon alueista ja myös hänen peniksestään jota rakastin. ; )
    Lähetin itsestäni myös suoria kuvia tai kehon osista joista hän erityisesti vartalossani piti, tai kasvoissani.

    Olen samaa mieltä, että toisen kehumisella ja sanoilla on suuri merkitys ja vaikutus. Se täytyy tietysti olla aitoa ja teeskentelemätöntä, sekä kieli varsinkin alussa omaan suuhun, kielenkäyttöön sopivaa, jotta se tuntuu aidolta, eikä teeskentelyltä.Me opettelimme ja kehitimme sitä pikkuhiljaa. Ihanaa.

    Olimme toisinaan ja oikeastaan aika usein hyvinkin suoraviivaisia, ja saatoimme kyllä halutessamme myös suoraan hyväillä yllättäen toista rohkeasti, mennen suoraan itse asiaan, eli erogeenisille alueille. Kun tuntee toisen, se yleensä toimii.

    Usein laitoimme iltasella jotain päälle, mistä tiesimme toistemme pitävän. Eli esim. lempi alusvaatteita, ( toisen suosikkeja), oloasua mistä tiesi toisen pitävän. Yleensäkkin mistä oli saanut toiselta kiitosta.

    Kiusoittelu myös päivän aikana on ihanaa ja kasvattaa jännitettä, siinä toki täytyy tuntea raja, ettei tule pettymykiä. Esim. meillä kävi muutaman kerran, että innostuimme liikaa, ja olimme melko ylikiihottuneessa tilassa, joka vie energiaa melkoisesti, mutta emme lapselta päässeet itse asiaan kuin vasta lapsen nukahtaessa. ; )
    Ja toisinaan lapsi vaistottuaan tuon vipinän vanhempien välillä, vetkuttelee ja venkoaa iltatouhujen kanssa, jolloin libido saattaa päästä väsymyksen myötä tipahtamaan.
    Mutta senkin oppii säätelemään ajanmyötä.

    Ihanan tehokasta on, kun toinen kertoo mitä haluaa tai aikoo tehdä. Varsinkin kun se on sitä mistä toisen tekemänä erityisesti seksin aikana nauttii.

    Läsnäolo ja vihjailevat, intensiiviset katseet ovat mahtavia. Leikittely, korvaan kuiskaaminen, rakkaudesta kertominen. Jokainen löytää uskaltaessaan suhteelleen sopivan tavan. Se löytyy toista lukemalla, olemalla läsnä, aistimalla kosketuksesta, oppimalla siitä mitä oma kosketus aiheuttaa toisessa. Toisen nautinnolle läsnäolo opettaa tuottamaan toiselle mielihyvää. Usein upposin toisen nautintoon niin syvälle, että tuntui kuin hän olisi hyväillyt minua, vaikka keskityin vain ja ainoastaan häneen. Toisen nautinnon kokeminen avaa uskomattoman ihanan aistillisen maailman, joka saa rakastamaan toista.
    Siinä pääsee iholta toisen ihon alle. Hänen nautintonsa on antajansa nautinto.

    Rakkauskirjeet toiselle ja viestien jättäminen saa myös hormonit hyrräämään. Muistuttaa toista asioista joihin on ihastunut, rakastunut, humaltunut. Toimii niin miehelle kuin naiselle. Sama tietysti pikkutuhmalla ja pornolla tekstillä. Tärkeää on se, että on kuunnellut ja olemalla läsnä, saanut osittain selville mistä toinen pitää. Ettei täräytä romantiikkaa kaihoavalle: haluan nuolla pillumehusi. Voi jäädä puhumisen puolelle. ; )

    Omaa ääntelyäni mietittyäni, toteaisin, että oma ääntelyni on toista ohjaavaa ja kannustavaa, mutta myös aitoa nautintoa. Joskus saatan jopa ”huutaa” orgasmin tullessa, joskus olen hiljaa, joskus itken, joskus nauran. Mitä milloinkin, mutta taatusti ääntelen taitavassa, naista ja naisen nautintoa arvostavassa käsittelyssä. En kertakaikkiaan pysty olemaan täysin äänetön, kuin väkisin.
    Hiljaa on helpompi olla jos en nauti.

    Ehkä ikä tekee sen, etten enää vaivaudu teeskentelemään. Tai itseasiassa orgasmia en ole teeskennellyt koskaan. Mutta nuorempana kyllä äännellyt ohjatakseni miestä josta olen pitänyt, mutta jonka kanssa seski ei ole jostain syystä ollut sitä toimivinta. En ole halunnut aiheuttaa pettynyttä oloa toiselle. Nyt pidän sitä turhana, koska tapoja ohjata toista loukkaamatta kyllä löytyy. ; )

    Voi, jatkaisin tästä vaikka kuinka, mutta täytynee palata tenttikirjan pariin.

    With love Bella

  6. Bella sanoo:

    Hmmm…ja erityisen tehokasta on kertoa tarina jostain omasta rakastelu kerrasta: Kertoa kuinka ihanalta kumppanin tekemät asiat ovat tuntuneet, kuinka on nauttinut, mitä tunteita se on herättänyt. Toimii varmasti, kun käyttää yhteistä parille ominaista kieltä.
    Itse olen käyttänyt sitä sekä kertomalla että kirjoittamalla.

    Ja tietty tutussa rakastelukerrassa kertoa se mitä on toiselle tehnyt.

    Olen jättänyt myös tarinaa avoimeksi, jolloin toinen on täyttänyt tai jatkanut tarinaa. Ihanaa…

    Myös omista fantasioista tarinamuodossa kertominen tai kirjoittaminen toimii…

    Ja oman itsenkin fiiliksiin, ja itseasiassa muistamaan mitä tuntee toista kohtaan.

    Bella

  7. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Minulle tuli mieleen Bella, sinun ensimmäisestä kommentistasi tässä aiheessa, että kirjoitat ex-kumppanillesi tai toivot hänen lukevan täältä ajatuksiasi. Ehkä en ole kovin väärässäkään? Kirjoittamalla hyvistä muistoistaan voi todistaa itselleen, että niitä hyviä aikoja on todella ollut, silloin kun niiden tunteminen juuri tässä ja nyt voi tuntua kaukaisilta. Myös ikävistä tunteistaan on hyvä kirjoittaa, niin kuin jo teitkin Koukussa seksiin aiheeseen.

    Kiitos kommenteistasi :) sinun kommenttien kosketuksesta huokuu rakkaus ja yhteisymmärrys teidän välillä, ikävä että se päättyi. Olet lämmin ihminen ja uskon, että joku tulee vielä olemaan hyvin onnellinen, kun sinun sinkkuus päättyy ja löydät uuden rakkaan ;)

  8. femme sanoo:

    Hei :)

    Lainaan otteen Tarja Sandbergin kirjasta Mistä halu syntyy? – ja miten se säilyy. Tässäkin nimittäin puhutaan tunnelman luomisesta rakasteluun :) Olemme kyllä keskustelleet näistä tavoista usein, mutta mielestäni ne ovat niin hyviä ;) että niitä kannattaa kerrata :D

    ”Perinteisestä hieronnasta voi edetä eroottiseen hierontaan. On mukava etsiä itsestä ja kumppanista kohtia, joihin ei ole aikoihin koskettanut. Öljy antaa myös kosketukselle sensitiivisyyttä, ja miellyttävä tuoksu herkistää aistimusta. Lämmittävät öljyt vilkastuttavat myös verenkiertoa, mistä on hyötyä kiihottumiseen ja erektioonkin jonkin verran. Intiimirasvat, -voiteet ja –geelit ovat suoraan genitaaleille levitettäviä tuotteita, joissa on usein yrtti- tai maustepohja. Edellä mainittujen tuotteiden tilalla voi käyttää myös vartalopölyä tai makeita kastikkeita, jotka voi nuolla kumppanin iholta.

    Varsinaisia liukuvoiteita on hyvä käyttää aina, kun limakalvot eivät ole riittävän kosteat tai kun käytetään seksivälineitä. Liukuvoiteen käyttöä ei tarvitse hävetä. Sen käyttö ei ole merkki siitä, ettei toinen ole riittävän kiihottunut. Meillä jokaisella on elämässämme vaiheita, jolloin lisäapu on suotavaa. Liukuvoiteet myös herkistävät kosketusta, siis pelkkää iloa!

    Itselleen mieluinen musiikki, eroottinen musiikki ja kirjallisuus sekä visuaaliset ärsykkeet ovat tärkeä osa seksiin virittäytymistä. Musiikki saattaa myös auttaa keskittymään itse rakasteluun. Toisille virittäytyminen seksiin tulee ruoan ja juoman kautta. Myytävänä on myös eroottisia pelikortteja sekä lautapelejä, jotka saattavat tuoda esiin uusia puolia tai unohtuneita puolia omasta kumppanista.”

  9. Bella sanoo:

    Ciao Femme,

    kiitos ihanan lohduttavista sanoistasi. Jonkunlaisena etäenergia varmaankin lähetän puolisolleni viestiä. ; )

    Tosin tiedän ettei hän näille sivuille, tai yleensä keskustelu palstoille eksy. Blogit eivät olleet yhteinen harrastuksemme.

    Löysin hänelle ja minulle yhteiseksi joululahjaksi ihanat Kamasutra pelikortit peltirasiassa. Olivat erittäin hauskat, saivat miettimään asentoja joita ei ole tullut kokeiltua. Ja myös miettimään oman asento repertuaarin nauttittavimpia tapauksia ja variaatioita. ; )

    Olimme menossa parille tarkoitettuun Tantra seksi kurssille, joka olisi ollut aivan kertakaikkisen huippu juttu. Keskusteltuamme nokatusten yhden koulun ohjaajan kanssa hän kertoi, että se voi olla monelle myös haaste, koska siinä joutuu kohtamaan parinsa ja itsensä uudella tavalla. Suorittaminen ja se ”pornomainen” tekninen kikkailu väistyy syvemmän henkisen nautinnon tieltä, jolloin itse energiaa vievää orgasmia ja ejakulaatiota pitkitetään. Monille se on ollut parisuhteen pelastus, tai uudelle tasolle/alueelle nostaminen, eteenpäin kulku, mutta toisille myös eron paikka, koska on päässyt kiinni omiin syviin sisäisiin ajatuksiinsa henkisyyden ja läsnäolon voimistuessa, jolloin myös toisen näkeminen ja kokeminen avautuu uudella tavalla.

    Tantrista öljyhierontaa harjoittaneena suosittelen lämpimästi kaikille. Ihanan rentouttavaa, vaikka monelle alussa voi tälläiselle uudella tavalla tapahtuvalle kosketukselle antautuminen olla vaikeaa. Itseäni alkoi naurattamaan ihan ensimmäisillä kerroilla, koska siinä koki olevansa täysin paljastettuna toiselle, hänen hieroessaan aistillisesti koko vartaloa läpi.

    Eteeriset öljyt ovat myös ihania vaikutuksiltaan, tosin kannattaa käyttää vain korkealaatusia öljyjä, ja muistaa, ettei niitä saa joutua limakalvoille. Olen itse aiemmassa ammatissani tehnyt mm.aromaterapia hierontaa. ; )

    Kynttilänvalo, lämmitettyöljy, viipyvä ja rauhallinen arvostava kosketus joka muuttuu uteliaaksi tutkimuretkeksi, kartoittamaan valloittamattomia ja jo valloitettujakin ”maanosia”, on ihana lähentävä kokemus. Varsinkin kun sitä yhdessä lähtee opettelemaan ja harjoittelemaan, eikä aseta suorituspaineita. Siihen kun valitsee ihanan rentouttavan musiikin tai mielentilan mukaan, niin matka on alkanut. : )

    Yhteinen kylpy on ihana kokemus, jos siihen on mahdollisuus. Me ihmiset kaipaamme läheisyyttä ja lämpöä, kosketusta ja läsnäoloa paljon, varsinkin kun työelämässä ja muualla suoritetaan koko ajan paljon. Saatamme olla hyvin yksinäisiä parisuhteen sisällä tai emme ole kosketuksessa omaan itseemme. Elämme elämää suorittamisen ja tekojen tai muiden ihmisten ja työn kautta.
    Aistien herättely ja hidas nautiskelu läsnäolevana, toisen silmiin syvälle katsominen, voi olla äärettömän palkitsevaa, alkukankeuden ja ensimmäisten tirskahtelujen tai kiusaantuneiden hetkien jälkeen.

    Olemme unohtaneet monet kiiruhtaessamme nautintoon, kuinka paljon koko kehossa on herkkiä alueita erilaisille kosketuksille ja kuinka hyvältä tuntuu vain olla lähellä ja kosketella, ilman kiirettä yhdyntään tai laukeamiseen. Olemme oppineet korvaamaan myös läheisyyden, hellyyden ja kosketuksen tarpeen seksillä.

    Vaikkakaan en kyllä seksistä luopuisi, enkä ”happyendingistä”. ; ). Mutta kiireetöntä aistillisuutta kaivataan. Nam ja kiitos.

    Ajattelin kaikesta suivaantuneena hakeutua sitten vaikka yksin, sinne tantrisen seksin kurssille ensi syksyllä. Kesän otan rennosti pitkästä aikaa, käyden tenttimässä muutamia rästejä pois, ja vain olla. Keskittyä lapseen ja aloittaa yogan sekä ehkä jumpan tai tanssin uudestaan.
    Toisinsanoen kasata itseni, vahvistua, jotta alan taas luottamaan…

    Kevätpäivän köllyköitä. Tämä jatkaa tenttiin lukua, joka on ollut aika mahdoton saaga. ; )
    Päässä soi komeasti Rocky leffan soundtrackista:There`s no Easy way out biisistä: I`m not asking for an other chance, I just wanna know why? …

  10. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Sain joulun jälkeen kirjeen, eräältä nuorelta mieheltä, en oikein silloin osannut laittaa sitä mihinkään aiheeseen, mutta nyt kirje tuli mieleeni, kun ajattelin hyväilyä ja lähinnä hierontaa. Tämä nuori mies kertoo olevansa vasta vähän yli 20-vuotias, enkä juuri voi puhua seksuaalisista kokemuksistani, hän sanoo. Ymmärsin tällä, ettei hänellä niitä juurikaan ole.

    ” Olen tavannut nyt ihanan tytön. Hän ei halua rakastella ennen naimisiin menoa, ja minä tuotan hänelle nautintoa hieromalla häntä. Aloitan selästä, jatkan hänen vatsaansa ja sääriin, minkä jälkeen hieron hänen rintojaan ja nännejään. Tässä vaiheessa hän on kuuma ja valmis saamaan orgasmin, joten leikittelen vielä hänen rinnoillaan ja juoksutan sormiani hänen vartaloaan pitkin. Vaikka en kosketa hänen sukupuolielimiään hän saa orgasmin ja on kiitollinen, etten pakota häntä enempään kuin hän itse haluaa. Tosiasiassa tämä sopii minulle hyvin, koska ujostelen siitintäni enkä tahtoisi tuottaa hänelle pettymystä. Juuri hieronnalla voin miellyttää häntä tarvitsematta tehdä muuta.”

    Melko maltillinen nuori mies sanoisin, todella hienoa, että hän kunnioittaa tytön toivetta säästää itsensä avioliittoon, mutta jos hän vähän yli kaksikymppisenä ujostelee siitintään, eikä halua että esimerkiksi tyttö hieroo ja koskettelee häntä, niin miten tässä mahtaa käydä myöhemmin. Toivottavasti ihan hyvin kuitenkin :)

  11. Lukija sanoo:

    Tuskin olisi noin maltillinen jos olisi itsevarmuutta uhkuva oman kalunsa koosta ja sen sopivuudesta, mutta nyt kuten on kirjoittanut se sopii hänelle hyvin koska ujostelee sitä.

    Ensimmäinen ajatushan tuosta tulee, että on niin pieni tai ainakin kokee niin, mutta voihan se olla aivan yhtä suuri syy ujosteluun jos kalu onkin normaalia suurempi…
    ”Jospa naiseni ei haluakaan minua ja jättää minut kun näkee tämän kun tämä on niin isokin ja voi satuttaa vaikka…”…

    Kenties tyttö on jo kosketellutkin ja nähnyt sen juhlakunnossa tai ainakin tuntenut sen housujen läpi sitten kauhistellen sen kokoa pohtien ääneen, että mahtaako tuo koskaan mahtua häneen… Ensikerran ollessa vasta edessä ja jos on vielä hiukan arka muutenkin, niin voin hyvin kuvitella, että tuleva alkaa ujostuttaa…

  12. femme sanoo:

    Hei :)

    Ihanan optimistinen Lukija :D Taidat olla hyvällä tuulella ;) Minä kyllä surin jo aikaisemmin poika paran vuoksi sitä, että jos hänellä onkin pieni ja yrittää näin saada tytön oppimaan saamaan orgasmeja muusta hyväilystä ;) Mutta kun samalla kertoi, ettei hänellä ole juurikaan seksikokemuksia, joista voi kertoa, niin ajattelin hänen vain itse yrittävän tutustua naisen kehoon ;) ilman hätäilyä. Hätäilyhän on aina pahasta ja ihan turhaa ;) Vaikea sanoa, hän ei koskaan vastannut kirjeeseeni. Jos nyt lukee tätä täältä blogista, niin olisi kiva jos kommentoisi ja kertoisi, onko suhteessa edetty ja miten :D

  13. Lukija sanoo:

    Voisi sanoa kaiketi, että hyvällä tuulella hyvinkin ja vähintäänkin levottomalla mielellä kun ajatuksiin nousee juttuja ja tuntomuistikin muistuttelee eräistäkin kosketuksista, mikä on sikäli nyt hiukan ”tuskaisaa” ettei ole ainakaan vajaaseen viikkoon edes toivetta seksistä kun on ”ne ajat”…

    Bella kertoo tällähetkellä inhoavansa sanaa sinkku (ja ero), mutta ainakin nyt kun itse kuitenkin on polviaan myöten avioliiton satama-altaassa ja tuskin siitä ihan heti on lähes 25v jälkeen yrittämässä takaisin rannalle, niin silti… Tulee hetkiä jolloin sitä ihmettelee miksi ihmisten on kiusattava itseään tällä tavoin… Miksi ei voisi olla aivan normaalia, että olisi tuo paras ystävä ja sitten olisi myös paras seksiystävä… Ensimmäisen kanssa käytäisiin vaikka kävelylenkillä ja jälkimmäisen kanssa sitten voisi poiketa lenkiltä pusikkoonkin ;)

    No… Tästähän on ollut oma aihekin jollen väärin muista :)

    Anteeksi vaan blogilaiset, mutta nyt Lukijan teksi MIELI!!!

    Sinkkuus ei kuulosta yhtään nyt inhottavalta ajatukselta, vaan vapaudelta löytää uusia seksikumppaneita…

    ( En kyllä nyt oikein kuulosta ”itseltäni”… Pitäisikö mitata kuume… Jollain isolla ja paksulla mittarilla ;) Any nurse in here with strapon :lol: )

  14. femme sanoo:

    Hei :)

    Olisikohan nyt syynä vain tämä maaliskuu :D ja lisääntynyt valon määrä ;) niin sinun kohdallasi Lukija, kuin minunkin, jolla on tunne, että juuri päättynyt kiima onkin alkamassa uudestaan ;)

    Parisuhteessa on hyvä olla, on tutuus, levollinen arki ja jatkuvasti käden ulottuvilla oleva syli. Sinkkuudessa puuttuu se kaikki, mutta on sinkkuudessakin jotain hyviä puolia ;) on jännitystä, vaikka jännitys ei johtaisi yhtään mihinkään mutta kuin, että on kivoja hetkiä, niin se saa jotenkin joka solun elämään :) Se että tuntee elävänsä ;) on niin ihanaa.

    Juttelin erään hyvän ystävättäreni kanssa tänään ja hän sanoi, että sinulla on nyt niin ihana elämä. Mietin tätä ja kyllä minun täytyy tunnustaa, että elämä on todella ihanaa ;) niin jännittävää ja mielenkiintoista :D

  15. Lukija sanoo:

    Heh… :lol:

    …Levollinen arki… Juuh… Tuosta puolesta yöstä aamu kuuteen :) Silloin on yleensä aika levollista ;)

  16. femme sanoo:

    Hei :)

    No joo, minä taisin nyt tarkoittaa vähän muuta ;) Tarkoitin että arjessa toinen on lähellä, on niitä hipaisuja, suukkoja, halauksia, on vieressä istumista, niska suudelmia keittiössä jne. On syliin käpertymistä kun käydään nukkumaan, on koskettelua, vaikka ei joka päivä olisikaan seksiä, mutta on toisen alaston iho omaa vasten :D Se kaikki puuttuu sinkkuudesta ja jos sitä joskus on, niin kaikki onkin liian jännittävää tai erillaista, josta ei ehkä osaa nauttia niin kuin pitäisi osata. Eiköhän tämä sinkuuskin kuitenkin lopu joskus :)

  17. Lukija sanoo:

    Oikeastaan pitäisi määritellä vielä sellainen kuin ”perhesuhde”…

    Sinkku = Yksin elävä
    Parisuhde = Kaksistaan elävät
    Perhesuhde = Perhelämässä elävät

    On helppo ymmärtää että parisuhde on toivottu tila ja sinkkuudesta haluaa useammat juuri siihen…

    Parisuhdehan antaa avaimet oikeastaan kaikkeen hyvään ja varsinkin kun ollaan siinä iässä, että parisuhdetta pidemmälle ei suhdekartalla ole enää tavoitteita.

    Perhesuhde on sitten se missä suurimmat kuopat ja suonsilmäkkeet väijyy… Ja niiden väistely syö muutenkin rajallisia energiavaroja.

    Kyllähän se voi onnistua ja elämä on perheellisenäkin kuin olisi vain kaksin suhteen näkökulmasta katsoen…

    Kyllä sitä aikamoiseen pyöritykseen moni joutuu kokemuksiinsa ja taitoihinsa nähden, kun parisuhteeseen astuu joka varsinkin suhteellisen nopeasti perhesuhteeksi kasvaa.

    Vastaavan vaatimustason työhön ei pääsisi kukaan jollei olisi tiukat koulut takana ja hyvät paperit käsissä…
    Tähän pääsee kun vaan sanoo ”tahdon”…

  18. Homme sanoo:

    Femme, Belle, nautinnollista luettavaa tarjoatte miehelle, eikä ole vaikea ennustaa, että kevät tuo lisää onnea teille molemmille! Uusia avauksia, uusia mahdollisuuksia. On merkillistä, että nuorena seksi tuntui niin yksinkertaiselta, ja aikuisena se tuntuu avartuvan loputtomiin. Love you, too!

  19. Homme sanoo:

    Anteeksi, tarkoitin: Bella!

  20. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Homme ;) toivossa on hyvä elää, vaikka kyllä nytkin on tosi kivaa :D

    Nuorena ei ymmärrä ehkä sitä miten monta kerrosta hyvässä seksissä on ;) Sitä voisi verrata esimerkiksi siihen tantrahierontaan ;) nuorena haluaa päästä heti perille, vanhempana haluaa nauttia mahdollisimman pitkään siitä että on melkein perillä ;)

  21. Homme sanoo:

    Femme, John Lennon lauloi, että ”happiness is a warm gun”. Femme, Bella, tätä toivon teille kevääseen:
    www. imagebam.com/image/a7ed11126246135

  22. femme sanoo:

    Hei :)

    Sinulla oli Homme varmasti tarkoitus antaa meille jokin ihana kuva? Klikkaamalla linkkiäsi, tulee vain Livejasminin sivut, joten yrittäisitkö uudestaan ;) Siksi kävin laittamassa siihen välilyönnin ;)

  23. N sanoo:

    En saanut päivällä lisättyä kommenttia, katotaan onnistuuko nyt…

    Piti vaan kommentoida, että syy nro 3 voisi tuohon oman kalun häpeämiseen olla sekin, ettei ole mitään realistista ajatusta siitä, että onko se iso vai pieni tai millainen. Että yleensäkin häpeää alasti olemista.

    Mutta siis kaiken kaikkiaan MAHTAVAA että kirjoittaja saa naisystävälleen orgasmin aikaiseksi ilman sukupuolielinten koskettamista. Mikä mukava löytöretki näillä kahdella vielä voikaan olla edessä… Mielenkiintoista olisi tietää, että onko tämä hyväily molemminpuolista, eli hyväileekö myös nainen miestä.

    Minä taidan olla parisuhdeihminen. Sinkkuutta takana nyt vuosi ja en tykkää :( Ehkäpä jos ei olisi noita pieniä lapsia niin voisi olla nautittavampaa kun ei tarvitsisi kuin itsestä huolehtia. Ja valitettavasti mua ei saa ellei perhesuhteeseen ala. ”Isää” en ole lapsille etsimässä, sellainen heidän elämässään onneksi on, vaikka emme saman katon alla asukkaan. Totta todellakin Lukija, että tämä äitinä oleminen on ehkä maailman vaativin ammatti, johon pääsee ilman tutkintoa…

  24. N sanoo:

    Linkki on btw ihan oikein, siitä pitää vaan valita ”continue to your image”

  25. Homme sanoo:

    Kiitos N, ja sitä namia toivotan kaikille blogin upeille naisille!

  26. Lukija sanoo:

    ”Mutta siis kaiken kaikkiaan MAHTAVAA että kirjoittaja saa naisystävälleen orgasmin aikaiseksi ilman sukupuolielinten koskettamista.”

    Tässä kohtaa sitten on kyllä aika pienen pessimismin, sillä jos he kerran ovat kumpikin kovin kokemattomia seksin saralla, niin rohkenen epäillä tuota orgasmia joksikin muuksi kuin varsinaiseksi orgasmiksi…

    Tiedän toki, että jo ajatuksenvoima voi johdattaa naisen orgasmiin, mutta tämä lienee jo kokeneempien riemuja.
    Heidän jotka ovat sinut vartalonsa toimintojen kanssa ja tietävät sekä tuntevat mikä mihinkin vaikuttaa ja kuinka…

    Toisaalta jos tuo on totta, niin pelkään kyllä siitä juontuvan ennemmin ongelmia kuin muuta jahka sitten on valmis aloittamaan yhdynnät…

    Kummallista että linkki avautui puhelimen operalla juuri tuohon N:n vinkkaamaan jatkoklikkausta odottavaan kohtaan jota en lähtenyt puhelimella edes kokeilemaan, mutta kotikoneella firefox avasi kuvan suoraan :?

    Tuon kuvan galleriassa muuten oli oiva esimerkki siitä ”työvälistä” jonka femme kertoi tälle näkymälle nimitykseksi edellisessä aiheessa ;)

    http://www.imagebam.com/image/e1a8a7126245922

    En muuten kyllä tarkoittanut tuolla ”ilman tutkintoa” jutulla erikseen äitiä tai isää vaan nimenomaan tuota ”perhesuhdetta”… Sitä kokonaisuutta joka vain pitäisi osata ja kyetä oppimaan välttäen karikoita sekä kyeten korjaamaan pohjakosketusten jäljet jottei laiva nimeltä ms/Perhesuhde alkaisi vuotamaan… Ihme, että näinkin hyvin keskimäärin se onnistuu vaikka oikeastaan mikään ei tähän valmista nuoria… Opiskelu kun tapahtuu lähinnä kuin elokuvien marssilaisten maan kielen opiskelu… Katsellen elokuvia ja televisiosarjoja sekä kaveripiirien lukuisia avioeroperheitä… Ei ihme jos avioerokin vaikuttaa normaalilta parisuhteeseen kuuluvalta vaiheelta.

  27. Bella sanoo:

    Ciao,

    tottakai sinkkuudessakin on omat puolensa. Ja sitähän me jostain kumman syystä usein kaipaamme, jota en juuri sillä tietyllä arjen turruttamalla hetkellä saa tai saavuta. ; )

    Itse olen kaiketi aina flirttailevasta luonteestani huolimatta ollut parisuhde ihmisiä.
    Taivalsin ennen tätä nykyistä ex:ni (jonka kanssa meillä yhteinen lapsi, kohta 5v, )lähes 7-piiitttkäää vuotta.

    Sanoinkin silloin ystävilleni, että ”en ole yllättänyt että miehet haluavat panna minua, yllätyn siinä kohden kun joku haluaa panna aivojani.”

    Tällä tarkoitin että olin lopen väsynyt ja kyllästynyt satunnaisiin vierailijoihin ja siihen ettei kukaan loppujen lopuksi kolahtanut tarpeeksi, tai sitten minä en.
    Minulla on toinenkin lapsi, nyt jo täysi ikäinen ja työ elämässä jo. Hän oli alkava teini, kun tähän nykyiseen ex:ni tutustuin. ; )

    Tapasin 7-vuoden sinkkuaikani ihania ihmisiä, ihastuksia, mutta jostain syystä ei vain natsannut. Ehkä nyt sitä pelkään taas yksin jäädessäni.

    Seksi niin ihanaa ja vaihtelevaa ja ihana seikkailu kuin se onkin eri ritarien ja maanosan valloittajien kanssa, parasta se on vakisuhteessa. Varsinkin jos on tarkka siitä, että on samaa maata seksuaalisesti vakituisen elämänkumppaninsa kanssa. Minulle aistillisena ja voimakkaasti seksuaalisena venuslaisena, en voi tyytyä vähempään kuin rakastava intohimo, joka jalostuu aikaa myöten.

    Hetken huumaan on ihana upota, mutta minulle se jokin on syvemmässä aistillisessa ihmissuhteessa, jossa rakastutaan ja rakastetaan.
    Rakkauden puutarhaa kuuluu hoitaa ja vaalia, kitkeä ajoittain rikkaruohoja pois. Muokata ja möyhentää.
    Hoitaa rakkaudella.

    Kyllähän täältä taas noustaan ylös. Jopa libidokin, kun on aikansa nuollut haavojaan. Ja loppu kesästä sitä huomaa jo (toivottavasti) haistelavansa ja maistelavansa(nuolevansa) uusia tuulia ja huulia.

    Nyt olen hieman allapäin ja angstinen, koska nykyinen ex.ni ilmoitti mailissa sopiessamme käytännön asioista, että yhteen palaamisimme oli virhe. Pahoitin mieleni, ja vastasin että tuntemani rakkaus ja jaetut hyvät yhteiset hetket, eivät ole koskaan virhe.

    Taidan kuunnella hetken Ray Charlesia ja lukea kirjaa. Uusin ajatuksin seuraavaan aamuun ja päivään.
    Onneksi edelleen rakastan miehiä, elämä olisi tylsää ilman heitä, sekä huomattavasti vähemmän nautittavaa. Mikään ei voita miehen tuoksua ja oman rakastetun makua.

    Yrittävät nuo itseäni nuoremmat miehet tänään luennolla vakuutella, että olen kuuma puuma. ; )
    Sinänsä mielenkiintoinen buumi.

    Surusilmäinen Bella kokonaiset 40v ; )

  28. Bella sanoo:

    Tuosta ihanan ujosta nuoresta miehestä tuli mieleen, että nuori pari lähtee liikkeelle rakastelun oikeimmasta päästä, eli koskettelusta ja aistillisuudesta. ; )

    Itselleni tulee mieleen etten moisesta nautinnon tarjoajasta pystyisi pitämään näppejäni irti. Kahden kauppa ja jaettu nautinto. Yleensä kun saa jotain noin ihanaa pyyteettömästi, sitä on valmis hakemaan kuun taivaalta.

    Rinnat ovat ihana nautinnon lähde, kun niitä vain arvostaa eikä häpeile, ja opettaa/ohjaa toista koskettamaan näitä pehmeitä valloitusta odottavia kukkuloita.

    Ajattelin, että jos heillä uskovaa taustaa takana, voi paineet ja oletukset olla vahvempia kuin vähemmän henkevän ajatusmaailman omaavilla nuorilla. Eiköhän se luonto lopuksi aja tikanpojan puuhun, niin että uskaltautuu kuorestaan.
    Toivottavasti nuori mies ei ole varustustaan arvostellut ja vertaillut pornoklippien kaluihin. Kaikki ei ole aina ihan sitä miltä näyttää ensin katsottuna. ; )

  29. Lukija sanoo:

    Kuulostelin hieman tuota Hommen mainitsemaa Lennonin kappaletta… Sorry vaan, mutta mieluummin pistän Bellan mainitseman Ray Charlesin musiikkia :)

    Hallelujah I Love Her So

    Öitä…

  30. Homme sanoo:

    Bella, on nautinto lukea viestejäsi, joista huokuu aikuisen naisen kaunis, tulinen intohimoisuus. Kun löydät oikean urhon, olet hänelle elämän paras lahja.

    Poista välilyönti tästä linkistä
    http:// img247.imagevenue.com/img.php?image=715493766_m25_123_48lo.jpg

  31. femme sanoo:

    Hei :)

    Taitaa Hommellakin olla kevättä rinnassa :D valon lisääntyminen ja maaliskuu saa kollit mouruamaan aamuyöstä ;) Tästä tulikin mieleen että moni nainen tiuskii kumppanilleen, jos tämä herättää naisensa yöllä siksi, että kalu on kovana ;) En itse muista, että olisin koskaan ollut siitä pahoillani :D

  32. Bella sanoo:

    Huomenta,

    kiitos Homme sanoistasi. Kyllähän meille jokaiselle joku on, useampikin. Ei onneksi ole olemassa vain sitä yhtä ainutta oikeaa, vaikka nyt minusta siltä jätettynä tuntuukin.

    Hmmm…aika ajatuksia herättävä biisi tuo Lennonin biisi. melko monikerroksinen. Aikamoinen paradoksi tulla ammutuksi, kun lauleskelee moista.

    Onnellisuus kyllä on ihanan lämmin tunne. Usein nämä Johnin biisit ovat symbolisia.
    Mielenkiintoinen biisi, mutta vaatii kuuntelua enemmänkin.
    Itsellä särähtää tuo ”I need a fix cause I´m going down…”.
    Ei tuo kovin mukavia tuntemuksia, itseni kohdalla sattuneista sysitä. . : (
    Masentuneen mielen tajuntaalaajentavaa kaipaavaa mielentuotetta. ; )
    Johnin kohdalla fix viittaatta todennäköisemmin päihteisiin, joita en hyväksy missään muotoa. Mutta mielnkiintoinen styge. : )Varmaankiin avautuu eri ihmisille hieman eri tavalla. Ei paha, mutta ei tähän hetkeen sopivaa minulle. Kiitos kuitenkin.

    Ray Charlesin ”I Believe to my soul” on aina yhtä ihana. ”Unchain my heart”. Mielialaa kohottaa kivasti ”Hit the road Jack”. ; ) Koskettava versio on hänen Beatlesin biisistä tekemä ”Eloanor Rigby”. Tarina biisin takana on koskettava ja kertoo paljon siitä kuinka yksinäisiä olemme, miten emme välitä muista ihmisistä lokeroituessamme omiin koloihimme.

    Nyt kuuntelen Rolling Stonesia ” Anybody seen my baby”.
    Wau!!!!
    Eilen illalla kuunteli Sade ”the moon and the sky”, joka tuo aina mieleen oman rakkaani.
    Musiikki on ihana asia. Se vie myös matkoille joihin ei muutoin pääse.

    Ihanaa rakastelu musaa tai rentoutumismusaa on muuten Deepak Chopra: Desire. Ihana Rumin runoista tehty biisi.

    Tulee mieleen Emmanuellet. Wau! Muistatteko vielä niitä?
    Hmmmm…

    Ihanaa aamua ja päivää kaikille.

    Seuraavaksi kuuntelen Rainbowta ja lukiessani TAAS tenttiin laitan taustalle Adelea ja Sealia.

    With Love,
    Bella

  33. Bella sanoo:

    I was the one, I who could
    Pull in all stars above, lay them on your feet.
    And I gave you my love
    you are the one that got me started,
    you could have let me love anyone, but I only wanted you.
    So why did you make me cry ,
    why didn`t you come get me one last time.

    You`ll always know the reason why
    we could have had the moon and the sky
    you`ll always know the reason why this love
    ain´t gonna let you go

    You lay me down and left me for the lions
    a long, long time ago
    you left me there dying
    but you never let me go

    You had the keys to the car
    you had every star
    every one of them twinkling
    Baby what were you thinking
    we had the moon and the sky above
    and I gave you my love

    Niin kaunista, ja niiiin minun tarina….

    Love,
    Bella

  34. N sanoo:

    Äh höpö höpö: orgasmi se on ensimmäinenkin orgasmi :D Ei ehkä todellakaan sellainen jollaiseksi se voi ajan kuluessa muuttua mutta silti.

    Olen ennenkin sanonut, että rrrrakastan sitä kun minut herätetään seksillä. Mutta kun tuossa meni n. viisi vuotta elämästä lasten kanssa niin, että yöt suju 2-3 tunnin pätkissä niin voin kertoa, että sillon ei ihan kauheesti naurattanut nuo ylimääräset herätykset. Olen myös välillä käsrsinyt pahasta unettomuudesta, joten myöskään silloin ei moinen olisi ollut kivaa. Nyt on onneksi asiat toisin.

    Kun on koko aikuisikänsä, eli liki 14 vuotta ollut yhdessä saman ihmisen kanssa niin sinkkuilu ottaa koville. Kesti oman aikansa, ennenkuin teki yhtään mieli katsoa miehiin päinkään, mutta kyllä kesä herätti kummasti ja jopa nopeammin kuin olin uskonut :) Miehistä tosin en voi monikossa puhua vieläkään kun jokseenkin yhteen ihmiseen tässä vaan on keskittynyt. Enpä tosin usko, että minusta koskaan tulee mitään yhden illan suhteiden kuluttajaa. En siis pidä sitä mitenkään vääränä, mutta eipä taida olla minun juttuni kuitenkaan. Never say never – kuitenkaan.

    Perjantaita

  35. femme sanoo:

    Hei :)

    Luin uudestaan kommenttisi Bella, jossa kerroit, että olit seitsemän pitkää vuotta välillä sinkkuna.

    Minun täytyy oikeastaan todeta, että en tietäsi, minkälaista se olisi, sillä en ole koskaan ollut niin pitkään sinkku. En myöskään tiedä millaista on jätetyksi tuleminen, paitsi sillä tavalla että mieheni jätti minut kun hän kuoli. Se on kuitenkin eri asia, häntä ei voi saada takaisin, ei voi miettiä, että mitä voisin tehdä toisin, miten saisin meidät jälleen yhteen. Voi vain elää muistoissa, kunnes ne alkavat turruttamaan ja haluaa uusia asioita, joita voisi muistella. Lohduttajia tuli ja meni, itselleni hyväksyin jopa lohdutusseksiäkin. Ja joskus oli vain pakko vietellä ja kietoa joku pikku sormensa ympärille tai vain kohdata joku täysin tuntematon.

    Olen joskus kertonut, että tielleni on osunnut lähes yks yhteen ALL I WANNA DO IS MAKE LOVE TO YOU sanojen mukainen tarina ;) tämä on Heartin kappale ;) ja taitaa olla jossain täällä blogissa linkattunakin :D

  36. Lukija sanoo:

    Onhan tuo tullut linkattua, mutta miksikäs ei hyvää laittaisi uudestaan ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=OAfxs0IDeMs

  37. femme sanoo:

    Hei :)

    Pakkohan tuo oli taas kuunnella ;) eikä videokaan ole huono ;) kyllä se saa minut syttymään ;)

  38. elina sanoo:

    Kaunis kappale yhden illan jutusta :) (enkä sano tätä ironialla tai sarkasmilla!)Yksi minunkin suosikkeja :D
    Video nyt oli mikä oli :P

  39. Lukija sanoo:

    Tässä on sitten fiilistelyt fiilistelty ja päästy asiaan ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=a6hHUOZXXqM

  40. Lukija sanoo:

    Yksityisen fiilistelyn jälkien poistoon ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=oRLbPg22gWw

  41. elina sanoo:

    :lol: jätkä vetelee menemään XD

  42. Lukija sanoo:

    Alkoi vaivaamaan mikä kappale tuo oli jonka sanat Bella laittoi ja tässäpä se sitten olisi :)

    Sade Moon And The Sky

  43. Homme sanoo:

    Femme, Bella, kun luin teidän kiihkeitä viestejänne, se toi mieleeni John Lennonin lauseen ”happiness is a warm gun”, mutta ei kappaleen sisältöä muuten. Ritarit, jotka te kohtaatte, joutuvat vaativaan myllytykseen… !

    Lisää keväistä meininkiä (poista välilyönti)
    http:
    //zizki.ru/comics/Ferocius/Free+as+a+Bird/dbmbfefaab14.jpg.html

  44. femme sanoo:

    Hei :)

    Ymmärsin kyllä mitä halusit Homme sanoa, minä kun en ole musiikki ihmisiä enkä heti etsi kappaleita :) , eli että lämmin ase tuo onnea ja iloa ;) tarkoiti sillä miehen kuumaa kovaa kalua ;)

    Sarjakuva oli ihana, yksi lempi asennoistani ;)

  45. Lukija sanoo:

    No joo… Tässä tausta ”Lennonin lauseelle”…

    ”According to Lennon, the title came from the cover of a gun magazine that producer George Martin showed him: ”I think he showed me a cover of a magazine that said ’Happiness Is a Warm Gun.’ It was a gun magazine. I just thought it was a fantastic, insane thing to say. A warm gun means you just shot something.”

  46. Bella sanoo:

    Ciao kaikki,

    olipahan aamu ja päivä. Jouduin käydä selvittelemässä ero asioita, mutta onneksi oli hyvääkin. Tapasin ihanan ja erittäin kauniin tyttäreni ja lähdimme kaupungille.

    Päiväni ihanan tyttäreni lisäksi pelasti viereisen kahvilan pöydän gentleman, joka ei voinut meidän käsittää olevan äiti ja tytär. Hän kehui päivänsä kirkastuneen harvinaisesta naiskauneudesta. Tuntui hyvältä, mutta sydän vihlaisi ja mietin ettei oma rakkaani sano enää noin minulle. Mutta rakas Tyttäreni, joka osasi lukea katsettani sanoi: tiedätkö äiti olen aina ollut sinusta ylpeä.
    Joten elämässä on aina jotain iloittavaa, vaikka kuinka mättäisi.

    Nyt fiilistelen Heartilla: If looks could kill. ; )
    Siitä muistuu edellinen suuri rakkauteni, ennen tätä nykyistä. Heart: I want you so bad, saa minut kyyneliin. Aina vaan.
    Rakastan Heartia, ja musaa yleensäkkin. Olen kaikki ruokainen.

    Erittäin kuvaava biisi väärillä teillä olosta on White Snake: Love aint no stranger. Tarina himosta, alkukantaisesta synnistä ja sen seurauksista. Uskottomuudesta, syyllisyydestä, häpeästä. Kuten biisin tekijä itse kuvaa kaikesta hyvästä katolilaisesta perus kamasta. ; ) Muhun tää biisi kolahtaa, koska ekan eromme aikana(olimme 7kk erossa), haksahdin harrastamaan seksiä twice hänen kaverinsa kanssa. Ja silloinkin vain kaipasin häntä, jonka nyt n.2vkoa sitten menetin. Osittain tämän paljastuneen seikan vuoksi.

    No, eipä tarvitse koskaan enää kokeilla moista. Ei meinaan toimi. En suosittele kenellekkään, satuttaa vain liian monia ihmisiä ympärillä. Eikä vähiten itseä. Karmea kokemus. Vaikkakin inhimillistä. Pettänyt en olekoskaan, ja tähän ikään mennessä tiedän etten petäkkään, vaikka rakkaudessa onkin eri värejä, muutakin kuin musta ja valkoinen.

    Elämässä voi rakkaimpansa menettää monella tavalla, ja nyt tuntuu itsestä että kaikki on menetetty, mutta kuten Femme on kertonut, menetys voi olla lopullinenkin. Vaikka se mitä ei voi ottaa pois ovat muistot. Merkitykselliset ja rakkaat ihmiset asuvat aina sydämessä ja kulkevat mukana joka hetki. He seuraavat aina elämäämme ja ovat olemassa läsnä, kun vain sen itsellemme salimme. Itse olen menettänyt lapsen keskenmenossa, jouduin synnyttämään hänet kuolleena.
    Otan koko sydämmestäni osaa Femme puolestasi.
    Olet rohkea nainen ja selviytyjä, josta kertoo tämän bloginkin pito paljon.

    Tarvitsin itse aikaoinani aikaa selvitä silloisesta pitkästä rakkaussuhteesta. Silloinen puoliso oli esiintyvänä ihmisenä tämmöinen tapapettäjä, eikä hän juurikaan tapojaan ole muuttanut.
    Sitten vain kävi, ettei vastaan tullut tarpeeksi kiinnostavia ihmisiä.Toki minulla olin romansseja, jotka tulivat ja menivät. Ihania ja vähemmän ihaniakin mahtui joukkoon, mutta ei ns. aviomiesainesta.

    Kuten aikaisemmin totesin: ” en ole hämmästynyt että miehet haluavat panna minua, hämmästyn jos joku haluaa panna aivojani.” Tarkoitan tällä, että ihminen tulisi nähdä syvemmälle kuoren sisälle eikä vain ihastua ulkoiseen ja kuvaan jonka luo toisesta.
    Ulkonäköni aiheuttaa tätä valitettavasti paljon. Kiltimmät miehet eivät uskalla lähestyä, ja vähän uskaliaammat pelästyvät monet kun avaan suuni ja huomataan että olenkin aika voimakas ja dynaaminen sekä energinen, erittäin ei-suomalainen. ; )
    Ja seksuaalisuuden kanssa on käynyt, että moni ei pysy perässä, mutta se mielestäni kyllä kertoo tunnetason lukoista, tai tunteiden puutteesta. Toisin sanoen, minuu ihastutaan liian helposti ulkonäköni ja kiltin mutta voimakkaan ja energisen luonteeni takia, eikä osata ajatella että olen paljon enemmänkin.

    Moni miesystäväni on sanonut, että olen monelle kaikesta kilttiydestäni huolimatta liian jännittävä ja pelottava. Enemmän haave ja unelma tyttö, kuin nainen jonka voisi saada.

    Yleensä minua uskaltaa lähestyä ns. pelimiehet, narsistiset persoonat, pintaliitäjät, täysin törpö = humalaiset sönköt jotka eivät arvosta naisia joka käy selville alatyylisestä puhe-ja lähestymistavasta. Vahva itsetuntoiset miehet ovat vähissä kaiketi. : (
    Luulen että minua leimataan myös pinnalliseksi ulkonäköni vuoksi. : (
    Tyttäreni isä oli aikoinaan alkuhuuman jälkeen melko mustasukkainen saamastani huomiosta, eikä ole ainut. Se tuntuu kurjalta koska olen kokenut olevani melko hyvin toisen huomioon ottava ja kiltti ihminen. Annan mielelläni toiselle paljon. Hellä ja kehräävä sylikissa, jolla on kuitenkin pantteri naaraan kynnet ja villi luonne tarvittaessa. Ja, en nyt ole ihan helpoimmin kesytettävissä oleva, vilkas ainakin.

    Hmmm… tiedättekö, kävin kyselemässä video vuokraamosta Emmanuelleja sekä Kim Basengerin ja mickey Rouken 9 1/2 viikkoa. Ei saanut. Ovat VHS aikaa. Täytynee yrittää etsiä netistä ja tilata ulkomailta. : )

    Voin suositella kaikille lämpimästi aikuisviihde elokuvaa nimeltä Constance. Hyvät puvustukset ja lavasteet. ; )
    Ja ihanan kiihkeitä kohtauksia.

    Kuuntelen nyt Joan Jettia, joka yksi suosikkini kautta aikojen. ” Daylight spent the night without you
    But I’ve been dreamin’ ’bout the lovin’ you do
    I won’t be as angry ’bout the hell you put me through
    Hey man betcha you can treat me right
    You just don’t know what you was missin’ last night
    I wanna see you beggin’, say forget it just for spite”…I hate myself for loving you. ; )

    Taitaa täytyä lähteä vetäisemään karaokeen Joan Jett I love rock N roll…seuraavalla kunnon vapaalla. wouh!

    Mutta nyt tenttikirjojen pariin.

    Kaikkea hyvää teille, ja ilmoittakaa jos alan käymään erokriisissäni hermoille. Kiitos ja kummarrus.

    En tiennytkään että blogeista löytyy näin nastaa porukkaa.
    Nimeni on Bella, ja olen seksin lisäksi koukussa nyt teihin ….; )

    Joan Jett: Dirty deeds done dirty cheap…Yeah!!! She rocks.

    Jahas, tenttikirjat kutsuu.

  47. Bella sanoo:

    Hmmmm….

    Kuuma kova kalu on kuitenkin vähemmän vaarallinen kuin kuuma ase, mutta ihana ase tuo kalukin on. ; )

    Ilman elämä olisi aika kurjaa. Sitäpaitsi ne ovat käsittämättömän kiehtovia eri olomuodoissaan. Mielestäni kalut ovat kauniita.

    Eiköhän se kesä minutkin korjaa ja paranna, ja pääsen taas lempipuuhani pariin. Maistelemaan kesäkatuja ja kenties kaluja. Parasta olisi tietysti kun se olisi se yksi ja ainoa. ; )

    I´m on my way to the milkyway….

    Ja mitä biisiin tulee John Lennon rocks….mielenkiintoinen persoona.

  48. Bella sanoo:

    Femme muistin hyvän vahvan naisrockarin Femme Fatalen.
    Itse pidän musiikista laidasta laitaan, mutta olen itse nuoruudessani ollut aika rock ja heavy baby, ja arvostan vahvoja naisartisteja.
    Rockkarilta en näytä enää, enemmänkin olen klassinen ja nuorekas. Oman tyylini käyttäjä, mutta täs 80 luvun musas jotain.

    Perjantai illan huumaa. Vapaa ilta. lapsukainen isällään. Sauna lämpiämässä. Lasi punkkua ja asenne musaa…
    Nostaa tunnelmaa. Ei tule suru puseroon.

    Fiona: Everything you do (you´re sexing me)
    Femme Fatale:Falling In and Out of love
    Femme Fatale: Waiting for a big one

    Aika liekeissä olen. Ihanaa iltaa ja antoisaa yötä kaikille, yksin, kaksin, kolmin tai miten vain….

  49. femme sanoo:

    Hei :)

    Rohkeudesta en nyt osaa sanoa mitään Bella, mutta kun aloitin reilut viisi vuotta sitten pitämään tätä blogia, niin sille oli selvä tilaus. Ihmiset haluavat puhua seksistä ja he haluavat tietää miten toiset sitä harrastavat ja mitä he tuntevat sen aikana. Tärkeintä keskustelussa on se luonnollisuus, ei tarvita rivouksia eikä toisten mollausta, vaan voimme keskustella ihan niin kuin asiat ovat ja niiden oikeilla nimillä ;)

    Parisuhde on toinen asia, josta halutaan keskustella, sen ongelmista tai siitä, ettei se toimi, tietysti myös siitä että se toimii ja on antoisaa ;)

    Blogini on usein toiminut purkautumispaikkana, joten älä turhaan hätäille sitä, kestämmekö purkauksiasi vai emme ;) He jotka eivät jaksa lukea kaikkea ohittavat tekstin, moni lukee ottaa ehkä opikseen tai tekee omaa analysointiaan :) Blogilla on paljon niin sanottuja ”hiljaisia” lukijoita, eli heitä, jotka eivät kommentoi. Nyt minulla ei ole viimeisiä tilastoja mutta lukijoita on noin 4-5 tuhannen välillä viikossa. Parhaimmillaan on ollut yli seitsemän ja puoli tuhatta, mutta kun osoitteeni muuttui, niin kaikki eivät ole vielä löytäneet uuteen osoitteeseen.

    Se että tiedän mitä moni tarkoittaa tietyillä lauseilla, niin kuin esimerkiksi Homme, johtuu vain siitä, että niin moni on ollut jo kauan mukana kelkassa ja olen oppinut tuntemaan useamman heistä :) Minulle on tullut joistain alusta asti blogissa kirjoittavista ihan ystäviä, joita olen tavannutkin ;) Myös jo blogista pois jättäytyneet kirjoittelevat kuulumisiaan sähköpostiini ;) Kiva että ole Bella koukkuuntunut meihin ;) blogissani on mukavia ihmisiä ja olemme kuin yhtä perhettä tai ainakin hyviä ystäviä, jolle voi sanoa suoraan mitä ajattelemme, mutta silti kaikki ovat mukana ;)

  50. Lukija sanoo:

    Eipä ole moista tullut nähtyä ennen… Lienee syy siinä, etten ole oikein koskaan tästä ”osastosta” pitänyt… Tulee mm. Bon Jovi mieleen…

    http://www.youtube.com/watch?v=NZ5Li4pTxl8

  51. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Minulla oli kahdeksankymmentä luvulla ainakin samanlaiset hiukset, saman värisetki, ovat edelleen ;) Tuollaiset shortsitkin melkein oli, nykyisin eivät kyllä mahtuisi ;)

  52. Musta Joutsen sanoo:

    Iltaa. Paljon olette taas kirjoitelleet :) . Huvitti tuo kun Lukija sanoi saaneensa tekstareihinsa vaimolta aina vastauksen OK. No, sillä laillahan tuo on meilläkin mennyt kun olen sitä kautta joskus yrittänyt fiilistellä. Tai ettei ole tullut mitään vastausta…

    No, sivusuhteeni osaa kyllä tuon kaukosytyttämisenkin taidon. Asiallisen tekstin yhteyteen vain johonkin kohtaan viittaus seksiin ja muutama tehokkaaksi tietämänsä sanavalinta ;) . Parin lauseen kuvaus, mitä tahtoisi tehdä jos olisi riittävän lähellä. Jolloin olisin usein jo ihan valmista kauraa :) ja siinä samassa ollaankin jo virtuaaliseksissä.

    Vaikka osaan odottaa viesteissä noita avauksia itse asiaan niin tietty yllätyksellisyys siinä on, mikä kiihottaa.

    Mutta itse tilanteet. On oikeastaan vaikea analysoida, miksi jostain kerrasta tulee aivan mahtava ja jostain toisesta taas ei ihan sellainen tai vain tyydyttävä. Tietysti naisena on tässä sanottava se tylsä asia, että aina ei vain pysty työntämään riittävästi sivuun muita asioita. Kun seksi ajoittuu usein aikataulujen sovittelujen vuoksi juuri ennen työpäivää tai juuri sen jälkeen ja välillä keskellekin :P .

    Ehkä parhain tunnelma on silloin kun on kertynyt vähän tavallista enemmän kaipausta tai ”puutetta” – syystä tai toisesta ja sen lisäksi on vähän tavallista paremmin aikaa ja tilanteessa on jotain uutta jännittävää :) . Vaikkapa syksyinen metsä tai jokin uusi hyväilytapa tai asento. Niin että jostain syystä vain tulee sellainen tunne, että nyt tässä mennään rakkauden ihmemaahan eikä mitään muuta ole nyt olemassakaan. Kuin se ihana hetki :) .

  53. Lukija sanoo:

    Nooh… Myönnettäköön vastoin edellistä kommenttiani, että tällä seuraavalla yhtyeellä on eräänlainen ”perverssi paikka” kiinnostusta aiheuttaneena ja hieman on pitänyt kuunnella ja aikanaan kuvia katsella fantasioiden jotain levotonta :?

    Vixen: Love is a Killer

  54. Lukija sanoo:

    Tuli muuten tuosta Vixenin videosta aika dejavu seuraavaan… Siis videon suhteen ei musiikin ;)

    Jonna Geagea: Katso mua

  55. Lukija sanoo:

    Mutta tämä kyllä nyt kolahti kovaa ja odotan kiivaasti tulevaa levyä :D

    Anna Eriksson: Jos Mulla Olisi Sydän

  56. Bella sanoo:

    ciao,

    vixen on tuttu tuttavuus.Anna Eriksonia olen ollut katsomassa. Pidän Garden of love cd:stä kovasti. Uusi ulottuvuus.

    luen hetken kirjaa, taustalla soi iki-ihana Alicia Keys.

    Night night…-

  57. Lukija sanoo:

    Olipa hassu fiilis kun Mustiksen kommentti oli ilmestynyt, sillä tuntui kuin olisi kohdannut rakkaan ystävän pitkän tauon jälkeen :D

    Sitä kun tosiaan on sen ajan ”lapsi”, että seurustelun aikaan ei kännyköitä ollut kuin Star Trekissä niin sen tuomat mahdollisuudet ovat jääneet parisuhteen riemuissa tulematta. Silloin oli kirjeet joissa kerrottiin kuinka kaipasi ja halusi häntä ja mitä aikoi tehdä tavatessa…

    Sivusuhteessa taas ne tekstarit olivat jopa sen alulle saattava ”media”
    Muistan yhä kuinka olin kesken työtehtävän kun sain ensimmäisen viestin silloin vielä tulevalta sivusuhteeltani jossa hän kertoi menevänsä juuri suihkuun ja antoi aiheet kuvittella mitä näkisin vesihöyryisen suikukaapin lasin lävitse hänestä… Oikeastaan siinä hetkessä olin ”menetetty”…
    Hyvä kun sain työni tehtyä… Päässä takoi vain tarve päästä vastaamaan tuohon viestiin heti… Himo ja kiima räjähti liekkeihin… Sormet tärisivät hikoillen viestiä kirjoittaessani takaisin… …

    Sitten ”ihan muuta”… ;)

    http ://www.amateurs-gone-wild.com/showflv_sv.php?120221-cuckold-white-wife-fucking-black-business-partner

    http ://video.xnxx.com/video323623/facesitting_in_pink_lingerie

  58. Musta Joutsen sanoo:

    Niin, Lukija, on mukava tavata tuttuja ;) pienen tauon jälkeen. Kyllä nykytekniikka on tosiaan ihmeellistä ja antaa valtavasti mahdollisuuksia virittäytyä etukäteen tai hoitaa vaikka koko sessio etänä. Tutun tai vaikka tuntemattomankin kanssa. Mobiililaitteilla tai Facebookissa tai chatissa tai sähköpostiviesteinä… Kuvien tai vaikka videoinnin kanssa tai ilman. Paljon on mahdollisuuksia :) .

    Mutta onhan oikea kosketus tietysti parempi ja hiukan voi miettiä, tuleeko uusista sukupolvista osa porukkaa jäämään ihan virtuaalikokemusten varaan? Ne kun ovat helposti jokaisen ulottuvilla. Toisaalta edes sellaiseen uskaltautuu, siinä kehittyvät vuorovaikutustaidot ja vastapelurina on elävä ihminne. Toisin kuin ennen vanhaan yksin niitä Anttilan alusvaatemainoksia tai salaa ostettua pornolehteä selaillen.

  59. femme sanoo:

    Hei :)

    Kun herää auringon kanssa samaan aikaan, niin aamut voi pyhittää lukemiselle ;) Selailin Desmond Morrisin kirjaa Hellyyden anatomia ;)

    Siinä oli muutamia kuvauksia siitä, miten joskus aikaisemmin fiilisteltiin seksiin ;) Esimerkiksi naiset pyysivät kamarineitojaan harjaamaan hiuksiaan, tämä lisäsi eroottista halua, ja naiset olivat valmiimpia ottamaan vastaan miehensä tämän jälkeen. Myös miehillä oli tapana harjata vaimojensa pitkiä hiuksia ja sytyttää vaimoaan seksiin tällä tavalla :D

    Japanilaisilla naisilla oli tapana valmistaa itseään yhdyntään omalla tavallaan. Siihen he käyttivät kahta noin kyyhkysen munan kokoista palloa. Nämä pallot olivat aikoinaan tehty messingistä, nykyisin niitä tehdään teräksestä, jopa muovista. Toinen palloista on ontto ja toinen sisältää elohopeaa, tai ainakin ennen oli näin. Nykyiseltä nimeltään ne ovat Geishapallot ja niitä on saatavana monen kokoisina ;) ja niitä suositellaan lantionpohjalihasten hyvin vointia vasten, mutta oikeasti ne olivat esivalmistamassa seksiin ja kalunkorvikkeena. Toisin, kuin Kiinalaisessa tai Intialaisessa kulttuurissa, niin miehen ei ollut Japanissa soveliasta kosketella ja valmistella vaimoaan esileikeillä häntä seksiin.

    ”Tyhjä pallo työnnetään ensin sisään, emättimen pohjaan asti, kohdunkaulan lähelle. Toinen työnnetään sitten ensimmäiseen kiinni, ja emättimen aukko tukitaan paperilla tai vanulla. Näin varustettuna, ilman merkkiäkään kätketystä salaisuudesta nainen voi viattomasti huvitella keinumalla keinussa tai keinutuolissa. Rytmikkäät edestakaiset keinahtelut liikauttelevat elohopeaa ja aiheuttaa emättimen seiniin paineenvaihtelua, jotka muistuttavat siittimen työnnällyksiä.”

  60. Musta Joutsen sanoo:

    Joskus kyllä ihmettelee noita pitkällisiä valmistautumisia… Ehkä sen ymmärtää, jos on joku erikoistilanne edessä, hääyö tai ”lahja” miehelle” tai joku vastaava. Mutta eikös siihen jatkuvaan normaaliin seksielämään virity vähemmälläkin, kosketuksilla jne.

    Kuulostaisi ensinnäkin siltä, että tuollaiset voisivat olla joko terapiaa naisille, joita seksi ei kiinnosta juuri lainkaan tai sitten huvittelua täysin joutilaille naisille, entisajan rikkaimpien miesten vaimoille, joiden ei kenties tarvinnut tehdä mitään muuta kuin henkisesti valmistautua seksiin miehensä kanssa… Mutta hauskaltahan tuo kuulostaa joka tapauksessa – harjailetkos sinä femme hiuksiasi pitkän tovin ennen rakastajan saapumista ;) ?

    Mutta ihan vain sivuhuomautuksena – onko sinulla femme enää ollenkaan seksikaveruutta eksäsi kanssa? Vai oletko käynyt viime aikoina ihan vieraissa :) ?

  61. femme sanoo:

    Hei :)

    En harjaa hiuksiani pitkään ennen rakastajani saapumista ;)

    Mitä exään tulee, niin emme ole tavanneet enää pitkään aikaan. Sellainen ystävyys, että harrastaisimme joskus seksiä, ei sitten tuntunut hänelle kuitenkaan sopivan. Ehkä se on vaikeaa silloin, jos toinen haluaa enemmän tai ei ole valmis avoimeen suhteeseen. Minulle se olisi käynyt. Elämässä on mentävä eteenpäin ja vapaana mahdollisuudet moneen asiaan ovat suuremmat, myös nautinnon osalta ;)

  62. Lukija sanoo:

    ”Toisin kuin ennen vanhaan yksin niitä Anttilan alusvaatemainoksia tai salaa ostettua pornolehteä selaillen.”

    Tämähän lienee ollut lähinnä miesten ”aluetta” tuohon maailmanaikaan, mutta mikä silloin oli sitten naisilla vastaavassa käytössä tuolloin…

    Ehkäpä sitten rakastaja voisi harjata hiuksiasi ennen… ;)

  63. femme sanoo:

    Hei :)

    Minä en ole koskaan nuoruudessani selannut sitä Anttilan luetteleoa, mutta Jallua kyllä ;) ja joitain eroottisia kirjoja, joita sai käsiinsä :) Muistan myös, miten kiihottavaa oli käydä hypistelemässä isän kondoomipakettia ;)

    Kyllä rakastajani saa harjata hiuksiani jos vain haluaa :D

  64. Musta Joutsen sanoo:

    Kyllä niihin pornolehtiin saattoi 70-80 -luvuilla tyttökin törmätä ja saada virikkeitä :) . Kerran esimerkiksi löysin jonkun pois heittämät (tai piilottamat?) aarteet ihan julkiselta paikalta ja toki selailin ne samantien :D . Sitten täysi-ikäisenä kotoa muutettua taisi Jallu tulla omaksi ja ensimmäisen poikaystävän iloksi jonkin aikaa jopa tilattuna :P . Skandaalilehti Hymyssäkin, jota vanhemmat joskus lukivat, oli välillä eroottisia tarinoita ja kuvia… Ja tarkeimpänä – toki eroottisen kirjallisuuden klassikot ja seksioppaat olivat kirjastosta hyvin saatavilla.

    Saattaa olla, että postimyyntiluetteloista on otettu ilo irti enempi maaseudulla, missä se postimyyntikin oli tärkeämpi kaupantekotapa kuin täällä rintamailla. Luettelojen käytöstä seksifiilistelyyn olen tainnut itse asiassa lukea vain tästä blogista :P . Mutta naisiahan ne eivät kiinnosta kun miehet varsinkaan pitkissä kalsareissa, vaikka olisivat komeitakin, tuskin kiihotttavat ketään. Ja kun naisille ei katseleminen ole muutenkaan ihan niin merkityksellistä ja samanlaista kuin miehille.

  65. femme sanoo:

    Hei :)

    Taidettiin elää kuusikymmentäluvun alkua, kun isän punaista Venus pakettia hypistelin ;) Muistan sen huomattavasti paremmin, kuin sitten ne kondomit, mitä kävin ostamassa paljon myöhemmin, jos poikaystävä ei ollut käynnyt ;)

    Muistan muuten hyvin sen, kun ensimmäistä kertaa tuli musta kondomi ;) Silloinen poikaystäväni sitten hehkutti, että nyt saa isoa ja kovaa mustaa munaa :D

  66. Lukija sanoo:

    Venuksethan olivat talkittuja… Sama merkki oli ensikosketus myös minulle kondomien maailmaan kun sitä piti päästä kokeilemaan kuinka se laitetaan ja miltä se tuntuu… ;)

  67. Lukija sanoo:

    Joskus olen pohtinut mielessäni, että onko sillä oikeasti mitään käytännön merkitystä naiselle onko kondomi jollain tavoin ”juomuja” tai ”nystyröitä” kenties yhdistelmänä pintaansa lisättyä mallia vaiko aivan sileä, entä huomaako siinä mitään eroa miten paksua materiaalia kondomi on vai ovatko nämä kaikki ominaisuudet joilla lupaillaan parempaa nautintoa vain miehen itsetunnon nostamiseksi ja sitä kautta suorituksen ”mitallista” kohentamista…

    Sillä on oikeasti aika vaikea uskoa kondomien pinnassa olevien lähes olemattomien kohoumien edes tuntuvan emättimessä…

    Olen hiukan ajatellut, että mahdollisimman ohut kondomi voisi olla tuntumaltaan yhdynnässä lähempänä ilman olevaa, mutta kenties sen tuottama vääränlainen kitka on kuitenkin se mistä ei pääse eroon millään lisätyllä liukkarillakaan vaan vain riipaisemalla se pois on mahdollista saavuttaa se paras tuntu ;)

    Olikos muuten joskus myös Seppälällä joitain kuvastoja?
    Itselle kyllä oli herkkua nuo Anttilan kuvastot kun olen melkoisen pienestä asti ollut innostunut naisten hepenien näkemisestä… Mutta myös ne pari sivua kuvastoissa missä oli esillä naisten sukkahousut ja jopa sukat olivat aina käytävä tarkkaan läpi :oops:

    Armeijassa ollessa liimailtiin yläpunkan pohjaan Iltalehdessä tuolloinkin julkaistuja iltatyttöjen kuvia ;)

    Sehän muuten on yksi ”naisten” keino fiilistellä seksiin kuten olen kertonut muutamia kertoja ainakin täällä tapahtuvan, että lukevat harlekiinia… …
    ( pääsinpäs aiheeseen takaisin ;) )

  68. Musta Joutsen sanoo:

    Heh heh.. Olikohan se femme se Musta Mamba? Ainakin sellaisten mainokset muistan minäkin :D .

    Minä en lue harlekiineja mutta hyvä rakkauselokuva, jossa on eroottisia tai ihan oikeita paljaan pinnan rakastelukohtauksia, on tuonut monta kertaa hyvät seksifiilikset :) . Sellainen on hienostuneempaa ja jopa tehokkaampaakin kuin silkka porno. Taannoin katsoin ”Kuningatar Margot” – jo vanhan elokuvan – mutta siinä nimihenkilö – paljon seksiä ties miten monien miesten kanssa harrasteleva – törmäsi kadulla satunnaisen seuran etsinnässä ihan vahingossa mieheen, jonka kanssa se vihdoin tuntui ihan parhaalta :) . Uusintojakin seurasi ja rakkauden tunnetta. Romanttista :)

    Eli aika monen naisen kanssa kannattaisi katsoa kunnon rakkauselokuva, mielellään sellainen tosiromanttinen tuhkimotarina :) . Vaikka joku ”Pretty woman”.

    Tuskin juomut ym. tuntuvat sisällä mutta siten työstäessä, että ne osuvat klitoriksen suuntaan ja ”ulkopuolella” yleensäkin, ne voivat tuntua ja olla pienenä lisäkivana. Eivät ole kuitenkaan minusta kovin merkittävät.

  69. Lukija sanoo:

    Siis musta mamba?
    En ole kyllä kuullut eikä googlekaan tukenut…

    Mutta Black Jack ”Musta kondomi juhlallisia tilaisuuksia varten.” lienee tunnetuin Suomessa ja tuolla luki, että sekin on katoavaa kansanperinnettä koska ”tuote on poistuva”…

    Sitten löytyi Pasante Black Velvet joka on XL-sarjaa suuremmalla läpimitalla kuin useimmat mallit…

    Pretty Woman on kyllä yksi vaimoni suosikeista, mutta jostain syystä en ole kyllä elokuvilla huomannut olleen suuremmin fiilistä kohottavaa vaikutusta… Yleensä hän lähinnä ehtii elokuvan aikana väsymään ja on valmis nukkumaan sen loppuessa :(

  70. Musta Joutsen sanoo:

    Voi tietysti olla, että kirjoitettu sana ja lopun kuvitteleminen tehoaa vaimoosi paremmin. Mutta tietysti jos olisi mahdollista aloittaa se elokuvan katsominen aikaisemmin tai vaikka peräti iltapäivällä jo…

    Jäi muuten mieleen se toiveesi strap-on sairaanhoitajasta. Minä olen kyllä liian nainen toteuttamaan semmoista mutta jollekin se olisi varmaan oikein toiveuni :) . Öitä ;) .

  71. femme sanoo:

    Hei :)

    Muistaakseni listasimme joskus näitä elokuvia, jossa on seksiä tihkuvia kohtauksia :D ja joiden katsomisesta alkaa tehdä mieli ;)

    Minä satuin eilen katsomaan elokuvaa, jossa mies otti naista seisaaltaan seinää vasten ;) naisen jalat oli kietoutuneet miehen ympärille ;) Huokaus….olisi kyllä ihana olla sellaisilla vahvoilla käsivarsilla :D eikä olisi pahitteeksi se musta Mambakaan vai mikä lie käärme ;)

  72. Musta Joutsen sanoo:

    Lukija: jos otat googlella ”musta mamba”, siis lainausmerkeissä ja toiseksi hakusanaksi kondomi niin menee ainakin jollekin keskustelupalstalle otsikolla ”vanhat hyvät mainokset” :D . Tuo nimi tuli vain mieleeni kun olet muistaakseni sanonut, että sivusuhteesi tykkäsi kutsua sinun kalua käärmeeksi :) . Hän olisi varmaan saanut fiiliksiä sennimisistä kondomeistakin, jos olisitte tarvinneet sellaisia ;) .

    Mutta tuo femmen juttu geishapalloista virittäjänä. Ei ehkä hullumpi idea silloin, jos on kuivuusongelmia tai ei kiihotu tarpeeksi siitä, mitä mies tekee. Tai jos mies ei japanilaiseen tyyliin tee etukäteen mitään… Eli jos on sellainen tosimies, joka ei puhu eikä pussaa niin kuin tässä maailmankolkassa sanotaan :P .

    Mutta tietysti siinä tapauksessa oma mielikuvitus ja porno ja eroottiset tarinat ja elokuvat auttavat myös. Jolloin mies täyttää tehtävänsä jo pelkästään sillä, että on kovana jonkin aikaa :) .

  73. Lukija sanoo:

    Juu… Tulokset löytyy vaan niiden takaa ei löydy enää artikkeleita…

    Mamban kyllä muutoin muistan ja sehän on tullut uudestaan valikoimiin ;)

    Ja taitaa olla suunnattu vähän pienemmille kuin ”oma tarve” on joten ei ehkä olisi ollut valinta jos kondomi olisi ollut tarpeen silloin ;)

    Kondomikuninkaan sivuilta:

    ”Mamba tekee paluun! Kondomi oli poissa pari vuotta mutta sitä on jälleen saatavilla.

    RFSU Mamba on hieman kapemapi kuin muut RFSU:n kondomit. Se ei kuitenkaan ole niin paljon pienempi että sitä voisi kutsua kapeaksi.

    Mamba-kondomi om keltainen kondomi joka on käsitelty vesipohjaisella liukuvoiteella. Se on valmistettu lateksisesta luonnonkumista.

    Kondomi on myös anatomisesti muotoiltu paremman sopivuuden takaamiseksi.

    Mamba on 175 mm pitkä*, 0.07 mm paksu ja 51 mm leveä*.

    * RFSU:n kondomit ovat normaalisti (pit x paks x lev) 185 x 0.07 x 53 mm.”

  74. Peppiina sanoo:

    Hei, tämä onkin ajankohtainen aihe minulle, joka olen raskaana, ja jolla seksiä on viime kuukausina ollut vähemmän kuin ennen, vaan nyt se alkaisi jo hieman kiinnostaa; ja ongelmani on juuri tämä aistillisuuden puute meidän kiireisessä elämässämme, minkä takia haluni eivät ehdi herätä. Hellyyttä meiltä ei puutu, mutta kiihkeiden leikkien sijaan uni vie voiton myös viikonloppuna, ja miehen pano ennen nukahtamista tuntuu ihan hyvältä, kun on edes vähän kiihottunut. :(

    Femme mainitsi tuon jännityksen elämässä, joka on minullekin avain siihen, että tuntee elävänsä joka solulla! Musta Joutsen kuvasi osuvasti parasta tunnelmaa: ”sellainen tunne, että nyt tässä mennään rakkauden ihmemaahan eikä mitään muuta ole nyt olemassakaan”. Nyt raskaana ollessa kun on ollut niin seesteistä, niin kaiketi jotain uutta ja jännittävää saadakseni menin uuteen työhön. Vaihtelu todellakin virkistää, mutta uusi työ myös vie ajatukseni ja energiani niin, että seksille jää entistä vähemmän tilaa elämässäni… Tämä taitaa aiheuttaa patoutumia, kun alan naurettavasti kiukkuilemaan, jos huomaan mieheni katsovan elokuvaa jossa miehellä ja naisella on kiihkeää yhdessä. :oops:

    Alustuksessa femme kysyi, ”onko kuitenkaan mitään tärkeämpää kuin läheisyys, sanat ja kosketus?” No, meillä on niitä, mutta kaipaan ainakin väsymyksen karkoitusta, kiireettömyyttä ja molempien viipyilyä toisen iholla. Miehelleni tuntuu riittävän ne lyhyet seksisessiot, eikä hän voi tietää miten järjestää se hetki jolloin en olisi väsynyt, joten minun tehtäväkseni jää sen järjestäminen.

    Porno toimisi tietty oikotienä kiihkoon, mutta pidemmän kautta kulkeminen kiinnostaisi ainakin minua nyt enemmän. Hieronta on mainittu tässä ja muissakin keskusteluissa, ja voin kuvitella, että oikein viipyilevä koskettelu öljyn kanssa olisi ihanaa. Olemme tottuneet hieromaan lähinnä toistemme kipuja, mutta ajattelin, että nyt vihdoin hankin seksivälinekaupasta ainakin hierontaöljyä, ehkä liukkariakin, ja ensi viikonloppuna omistamme päivän/illan vain toisillemme.

    Bella on täällä esitellyt kiinnostavasti musiikkikappaleita vanhan linkkikonkarimme Lukijan lisäksi, ja muistui mieleeni, että olisi ihanaa löytää jotain eroottista musiikkia, josta molemmat pitäisimme. Se voisi olla vaikka klassista tai jotain eksoottista maailmanmusiikkia. Bellan mainitsemaa Deepak Chopraakaan en ole vielä kuunnellut. Olisi ihanaa saada vinkkejä rakasteluun sopivista albumeista!

    Ja kiitos Homme linkistä sarjakuvasivulle, johon varmaan tutustun jollain ajalla. Piirretyssä seksissä on kyllä jotain jännittävää! Liekö sekin muistoja lapsuuden kielletyistä komeroista. ;)

  75. Bella sanoo:

    Ciao seksin ystävät.

    Aivan mahtava päivä ollut tänään, aurinkoa ja aurinkoa. Ulkoilu teki kummasti terää.

    Onnea kovasti Peppiinalle odotuksesta. Pidä itsestäsi hyvää huolta. Hyvä öljy on ollut ihan vauvojen ihonhoito öljy joka on tuoksutonta. Sitä voi käyttää tuoksuttomana myös intiimihierontaan.
    Tekopeniksiin esim. kaalimatoon öljyt eivät sovi, saattaa vahingoitta pintaa, niiden kanssa toimii liukkarit parhaiten.

    Raskauteen kuuluu tietysti myös seksuaalinen ailahtelu, mutta sitä voi houkutella takaisin seksuaalisella ja eroottisella tunnelmalla.

    Kevyt jalkahieronta, johon ottaa öljyn mukaan rentouttaa ja siitä on hyvä siirtyä pötkölleen mahan mukaiseen asentoon, ja aloittaa koskettelu ihan kevyellä sivelyllä ympäri kehoa. Hieroa päänahkaa, niskaa, selänkaarta, lantiota, masua, reisien sisäpintoja. Kevyesti ssivellen, välillä hieroen. Kiusoitellen.
    Öljyäminen kiusoittelevan alun jälkeen tekee kosketuksesta todellisen nautinnon ja herättää varmasti halun, että toinen koskettaa jo intiimialueita.

    Suosittelen myös öljyn lämmitystä. Vesihauteessa esimerkiksi. Tuoksullisia öljyjä ei kannata varsinkaan raskaana käyttää pimppiin, limakalvoille –> voi seurata hiivat tai tulehdukset muuten poikineen, ja ainakin kirvellä poltella.

    Laittakaa kynttilän valo päälle, taustalle rauhallista tai teidän itsenne mieluista lempimusiikkia. Katselkaa toisianne silmiin, suudelkaa. (Katse kontaktia kannattaa ottaa suudellessa ja rakastellessa muutoinkin.)

    Deepak Chopra Desire on rauhoittavaa musiikkia, samoin Shores of love,
    Buddha Bar myös hyvää musiikkia esim: Secret Love,I love you Alchemist, Love from a heart
    Cafe del Mar.lla on myös ihanaa rauhallista musiikkia.

    Ja Edelleen hehkutan myös Emmanuellen perään. Sen soundtrac on myös tunteita nostattava, varsinkin jos Emmanuellet ovat elokuvina tuttuja.

    Herättele aistejasi jollain herkuilla joista pidät, ole läsnä, käytä hajuaistiasi, nauti, maistele, syöttäkää toisianne.
    Käytä fiiliksiin lempituoksujasi. Pyri rentoutumaan.
    Eroottinen kirjallisuus on omiaan.
    Vanhat kunnon Angelicat ja sitten ihan kirjastoon etsimään eroottisia tarinoita ja novelleja.

    Jos et ole katsellut pornoa vielä enemmän, suosittelen sinulle ensin tutustumista esim. Play Girl filmeihin, rakastelu opetus videoihin, (kirjastosta saa myös ihania Tantraseksi ja muita rakastelu oppaita).

    Laitan tähän sinulle linkin myös vähän easymille pornosivuille. Saatat innostua. Ja naisille löytyy sitten kovempaakin menoa Play Girl sivustoilta, jos liityt jäseneksi. Tilata Play Girl dvd:tä voi nettikaupoista.

    Käy katsomassa näitä, herättävät aistillisuudellaan:

    ErosExotica.com. –> täältä löytyy myös videoita aistilliseen hierontaan hela kropalle.

    http://www.youporn.com/watch/666455/intimate-yoni-massage/?from=categ Intimate Yoni massage

    Jos http://www.youporn.com/watch/520120/advanced-sexual-techniques/?from=vbwn

    Täytynee kohta itsekkin alkaa herättelemään itse itseään paremman puutteessa ja löytää rakkaus omaa itseään kohtaan.

    Ja jos Peppiina ihananainen käyt siellä seksi liikkeessä, sieltä tosiaan löytyy naisille kaikkea ihanaa. ( olen itse ollut josku seksimessuilla töissä )Joten suosittelen penisrangasta jossa mukana klitoris kiihotin.
    Sillä voi hyväillä ilmankin että se on vielä peniksessä, ja kun vain värinä tarpeeksi voimakas se antaa mielihyvää myös miehelle. Kannattaa käydä katsomassa verkkokaupoista Kaalimato ja Keltainen ruusu, Helmi seksi sivut naisten ostos paratiisii, naisille ja pariskunnille suositeltuja tuotteita.

    Kaikki eivät halua raskaana sitä rajuinta työstö osastoa, ja olin aistivinani että haluat löytää aistikkuuden.
    Joten käyppä fiilistelemässä antamillani sivuilla. nauti Yoni hieronnasta.

    Rakkaudella Bella.

  76. Bella sanoo:

    Tsekkaa myös tämä. ; )

    Tantric Sexuality – Deep Sexy Chill Out

  77. Lukija sanoo:

    Jospa vaihteeksi laittaisi näkyviin nämä hymiöt jotka ovat käytössämme blogissa sekä ohjetta niiden ”tekemiseen” :D

    Hymiöt muodostuvat yhteen kirjoitettuna ilman välilyöntejä, eli
    Perus hymy :) on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki sulkeva sulku )
    Hämmentynyt :? on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki kysymysmerkki ?
    Surullinen :( on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki avaava sulku (
    Silmän isku ;) on puolipiste ; jonka perään kirjoitetaan merkki sulkeva sulku )
    Kieliposkella :P on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki iso P
    Suu auki :o on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki pieni o
    Suu viivana :| on kaksoispiste : jonka perään pystyviiva | jonka pc-näppäimistöllä löytää Alt Gr + “pienempi kuin” -merkki joka on standardinäppäimistössä z-kirjaimen vasemmalla puolen…
    Silmät suurena 8O on numero 8 jonka perässä on merkki Iso O
    Häikäisee 8) on numero 8 jonka perässä on merkki sulkeutuva sulku )
    Hapanta :x on kaksoispiste : jonka perässä on merkki pieni x

    Sitten vielä kaksoispisteiden väliin kirjoitettavia tekstejä jotka muuttuvat hymiöksi tässä wordpress-ympäristössä…

    oops :oops:
    mrgreen :mrgreen:
    cry :cry:
    evil :evil:
    roll :roll:
    lol :lol:

  78. Bella sanoo:

    You tube: Love me ihana biisi rakasteluun.

    Tai ihan rentoutumiseen…

  79. Bella sanoo:

    Kiitos lukija. En muistanutkaan enää miten näitä naamoja tehdään. :lol:

  80. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Bella ihanista linkeistä ;) minulla vierähtikin tässä tovi niitä katsellessa :P

    Olisi kiva Lukija, jos löytäisit näitä Bellan mainitsemia musiikki kappaleiden linkkejä, jotka sopivat rakasteluun ;)

  81. Peppiina sanoo:

    Suurkiitos Bella, hierontavinkeistä ja kaikesta! :D
    Tuossa jälkimmäisessä linkissä on hyvältä näyttäviä asentoja, varsinkin tuo ensimmäinen, koska mieheni tykkää kosketella jalkojani. Se näyttää muutenkin mukavalta asennolta molemmille, ja siinä pääsisin myös koskettelemaan häpyäni… Tässähän alkaa jo haluttaa :D

    Musavinkeissä pidin Buddha Barista, mutta jostain syystä ne biisit, joissa lauletaan englanniksi jotain siirappista, eivät oikein iske minuun. Ehkä pitää olla sellaista, jossa ei lauleta, tai jossa lauletaan niin että sanoja ei ymmärrä. :)

    • Bella sanoo:

      Ciao Peppiina,

      saksofoni musiikki voi myös olla sinun juttusi.

      You tube on ihanaa musiikkia täynnä. Myös Jazz voi sopia rakasteluun.

      Ihania hetkiä…

      :lol:

      Bella

  82. Lukija sanoo:

    Siinäpä niitä näyttikin jo olevan joten jätän laittamatta ”siistimät” linkit kun hyvin pitkälti samat jo oli ;)

    Ihan sillain ystävällisesti huomautan ennen kuin kukaan ryntää näitä keräilemään soittolistaksi, että kannattaa sitten tosiaan hiukan kautta rantain selvittää kumppaniltaan kuinka tällainen uppoaa…

    Itselläni ainakin jotkin noista jutuista ovat sellaisia jotta en koe niissä mitään vibaa tai en ainakaan sellaista josta tulisi eroottisia mieleyhtymiä…

    • Bella sanoo:

      Ciao,

      yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

      Vienoja ehdotuksia.

      Ex-tanssi tyttönä (olen keikkunut ns. esi-tanssijana ) itse pääsen eroottiseen ja härskiin lataukseen yleensä aika menevillä ja agressiivisilla biiseillä.

      Joskus keikuin viillitsemässä jengiä Aguileran Dirrrty biisillä. Viimeisin yökerho keikka jonka tein hytkyin Katy Perryn E.T:n tahdissa. ( paikkasin tuttua joka tuli kipeäksi.) En tee siis vakkariin, enkä muutoinka enää näitä heikun-keikun esitanssija hommia. Lopetin 6vuotta sitten, mutta muutamia paikkauskeikkoja olen tehnyt. Ihan yes…

      Joten lukija on ihan oikeassa, kannattaa suorittaa hieman tiedustelua ja kuunnella stygejä. Ja uskompa että jokainen tuntee omaa rakastansa senverran ettei hirveää ”kardinaali” mogaa tapahdu.
      Hyvä neuvo Lukija.

  83. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Bella :D

    • Bella sanoo:

      Ollos hyvä Femme.

      Jokaisellehan eroottisuus on hieman erilaista ja nämä nyt olivatkin ehdotuksia.

      Nämä itsellä toimii silloin kun haluaa rentoutua ja Rakastella, rauhallisesti, olla läsnä.Romanttiseen rakasteluun.

      Sitä näillä biiseillä ja musalajeilla lähdin hakemaan.

      Eroottisesta ja seksikkäästä musasta tulee mieleen kun hakee seksi nostetta tulee mieleen ”vanhana” rockarina ”Do you wanna touch” by Joan Jett tai Debbien ”Call me”. Ja onhan näitä ja noita.
      Nyky biiseistä tulee seksikkäänä bile biisinä mieleen Rihannan ”rude boy”…

      Mutta romanttiseen rakasteluun en näitä valitsisi. :roll:

      Mistä tuli mieleen että Blues stygeissä on paljon eroottista musaa…

      Ottakee nyt muutkin kantaa ja paljastakaa mielipiteenne…

  84. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Itse pidän tästä versiosta, eli alkuperäisestä, kuuntelen sen kyllä mieluiten katsomatta tätä musiikkivideota ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=2bNsI9eXpAc

    Ja sitten olen joskus listannut nämä kappaleet sellaisiksi, jotka sytyttävät, mutta nämä ovat vuosien takaa ja tänään vähän eri kappaleet tekevät saman työn ;) mutta eivät nämä vieläkään ole huonoja ;)

    1. STAVING POWER, BARRY WHITE
    2. ALL I WANNA DO IS MAKE LOVE TO YOU, HEART
    3. BLACK VELVET, ALLANAH MYLES
    4. BURNIN’, CUE
    5. HELLO, CUE

  85. Lukija sanoo:

    Minulle musiikki on sikäli hankala asia, että se vie herkästi huomioni itseensä ja se ei liene tarkoitus jos sitä aikoo käyttää eroottisen tunnelman luomiseen…
    Tämä johtuu pitkälti nuoruuden soittoharrastuksesta..

    Tämän päivän musiikissa tuntuu kyllä olevan hiukan niin, että se ainoa eroottisuus löytyy näiden kappaleiden musiikkivideoilta joihin sitä annostellaan ainoana perusteena käyttäen sitä, että se myy… Ennakkoon sitten levitetään ”uutisia” vaikkapa siitä kuinka on videota tehdessä järkytetty paikallisia viljelijöitä ”alastomalla” tähdellä heidän pellolla ;)

    ilman videon näkemistä ja näitä uutisia tuskin kukaan puhuisi kappaleen seksikkyydestä…

  86. Musta Joutsen sanoo:

    Mitä nyt muistelen aiempia keskusteluja musiikista niin pelkäänpä, että esim. Lukijan ja minun tai Lukijan ja sallyannin olisi aika vaikea löytää yhteistä eroottista musiikkia :) . Ellei sitten Lukija löytäisi omista hienostuneemmista valikoimistaan jotain, mikä sattuisi meitäkin miellyttämään. Kun meikäläisten ihan perus- tai vähän kaikkiruokainen musamaku on saanut häneltä monta kertaa karvat pystyyn :D . Eikä missään eroottisessa mielessä :) .

    Itse en ole tainnut oikeastaan koskaan käyttää musiikkia taustalla kun se ei ole ollut mikään tärkeä osa itseni tai kumppanien elämää. Vaan korkeintaan ihan satunnainen huvi. Mutta kun oikein muistelee niin kyllä ns. hitaat nuorena discossa virittivät myös eroottisesti. Mutta olihan sitä silloin muutenkin useimmiten ihan hyvässä vireessä :) .

    Tälle saa vapaasti nauraa mutta tänään kuuntelin pitkästä aikaa Kai Hyttisen Dirlandaata. Naiivi teksti ja ihan tavallinen perusmedodia mutta joskus teininä tuntui, että siinä oli jotain jännittävää. Kukapa ei tahtoisi olla se nainen jonka kulkiessa ”lanteet keinuen” ”kääntyy miesten päät” :) . Taikka mies, joka lähtee seuraamaan jännittävää naista ja asiat kääntyvät niin, että ”tuumin, tänne yöksi jään” … Vaikka ”kukaties” huomenna jo ”on paikallani toinen mies” :D . Ja tulihan sitä huokailtua joskus myös, että ”Give me a man after midnight”, se taitaa olla Abbaa…

    Sen olen tainnut kertoa, että yhden unohtumattoman rakastelukokemukseni taustalla soi ihan sattumalta – risteilyllä hytissä – Patrick Juvet ´in Lady Night.

    Mutta nyt valmistautumaan työviikkoon…

  87. femme sanoo:

    Hei :)

    Mekin olemme keskustelleet tästä useasti, joka nyt on Helmen aiheena seksistä:

    http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2012/03/1283022/kun-mies-haluaa-seksia-mutta-ei-vaivaudu-viettelemaan–mika-ratkaisuksi

    Tässä teksissä oli eräs esimerkki, esimerkiksi kun mies sulkee television niin hän on heti halukas ja haluaa seksiä, ja nainen valittaa tästä ja sanoo tarvitsevansa vähän viiniä, keskustelua ja enemmän aikaa.

    Miksi näin on, miksi mies on heti halukas ja nainen ei?
    Tämä johtuu mielestäni ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta, että mies on miettinyt seksiä koko illan ja kun hän sulkee television, hän on valmis seksiin. Nainen on harvoin miettinyt sitä ollenkaan illan aikana ja on ihmessään, että miten miehet voivat syttyä niin nopeasti. Eivät miehet syty sen nopeammin, he vain ajattelevat seksiä enemmän ja mahdollisuutta rakastella. Jos naiset ajattelisivat sitä yhtä paljon ja samalla tavalla, he olisivat yhtä halukkaita, kun televisio suljetaan ;)

  88. N sanoo:

    …tai sitten on niin kuten omassa aiemmassa suhteessa, että nainen – minä – on kerennyt ajatella sitä seksiä jo ties kuinka monta kertaa ja tehdä aloitteita, mutta mies jumittaa telkkarin edessä. Ja kun mies viimein on saanut ohjelmat katsottua on allekirjoittanut jo ehtinyt joko lähteä treffeille nukkumatin kanssa tai uppoutunut kirjan mukana johonkin toiseen maailmaan. No: toivottavasti en enää päädy koskaan suhteeseen, jossa tv-ohjelmat tai joku peli päihittäisivät seksin.

    Minua ei muuten pahemmin tuo musiikki viettele. Tykkään tanssia ja tanssi voi olla tietyllä tavalla esileikkiä, mutta sitten itse tilanteessa… ei… ei mitenkään erityisesti sytytä.

  89. Lukija sanoo:

    Ensin jotain sellaista joka rauhoittaa ja joka voisi vaikka tarkoituksella taustalla olla…
    Jos jotain ehdottomasti pitäisi olla…

    Vangelis – Alpha

    Enya – Only Time

    Enya – Amarantine

    In The Mood For Love

    Sitten pari esimerkkiä joilla on oma paikkansa pimeässä kunneltuna ja mm. näiden ”tahdissa” hyväilyistä sekä sylikkäin olemisesta mikä sitten on johtanut lopulta… Niin… Oli siinä varmaan jokin ajatus takana tuolloin kun näitä levyjä pyöritti… :?

    Peter Gabriel – San Jacinto

    Peter Gabriel – Mercy Street

    Kerran mieleen jääneesti on taustalla soinut radiosta jokin Queenin kappale jota en kylläkään enää varmaksi muista mikä se oli, kenties We are the champion’s, mutta sen muistan, että se hieman häiritsi ja jouduin muutoinkin silloin hiukan jännityneessä tilassa ollessani ravistamaan itseni ”asiaan” eli sylissäni olevan naisen pariin…

    Mikäänhän näistä musiikeista ei voita aivan niitä ääniä joita tässä tilanteessa kuulee naisen pitävän, joten miksi oikeastaan peittäisi niitä :)

  90. Lukija sanoo:

    ”Kysyessäni, miksi hän on äreä, hänen vakituinen vastauksensa on, ettemme rakastele tarpeeksi usein – vaikka teemme sitä ainakin kahdesti kuussa (mutta silloin hän valittaa, että teen sen vain vastahakoisesti).

    Totuus on, etten ole halukas käyttäytymään seksipedon tavoin, kun asun hapannaaman kanssa, joka ei vaivaudu laittamaan tikkua ristiin vietelläkseen minut. Tarvitsen enemmän päästäkseni sopivaan tunnelmaan, mutta hän ei koskaan edes yritä ymmärtää, mikä saisi minut halukkaammaksi.”

    Kumpi tässä nyt on sitten avainasemassa?

    Naisen on kyllä melko turha odottaa mieheltään viettelyä jos seksiä on kahdesti kuussa ja silloinkin nainen näyttää sen, että on siinä mukana vastentahtoisesti… Miten se herättäisi miehellä halua vietellä ja saada lisää juuri saamaansa ”upeaa seksiä” kun kokemus lähentelee tunnetta siitä, että suorittaa väkisinmakaamista ja nainen harjoittaa passiivista vastarintaa?

    Taas se on tämäkin naisen tehtävä itse jos haluaa jotain enemmän kun miehestä ei siihen näytä omin neuvoin olevan…
    Jostain on naisen kehitettävä fantasiat joihin sukeltaa ja niiden avustuksella sitten saa halukkuuden pintaan ja miehelle mielikuvan että nainen haluaa juuri häntä, niin eiköhän sieltä ala löytyä viettelyäkin taas…

  91. Homme sanoo:

    Huomenta seksin ystävät! Täällähän on tullut mielenkiintoisia linkkejä vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Bellan yonikkaat (18.3.2012 klo 16.56) vaikuttivat erittäin toimivilta… !

  92. femme sanoo:

    Hei :)

    Blogissa oli ihanan vilkas viikonloppu :) toivottavasti se jatkuu näin räntäsateisena päivänäkin ;)

    Eilen tuli avattua muuten terassikausi ;) joimme rommikaakaomme ystävättäreni kanssa Uunisaaren terassilla auringon hyväilessä poskiamme :D

    Ihanan käheä ääni tuolla Peter Gabriele nimisellä artistilla ;) ja muutenkin pidin kaikista kappaleista, jota linkkasit Lukija :D

    Ääni onkin yksi tärkeimmistä asioista halun herättämisessä ;) Joskus tulee kohdattua naisia, joilla on kova tai kimeä ääni ja mietin, miten jonkun miehen tekee mieli rakastella tuollaisen äänen kanssa :(

  93. Bella sanoo:

    Huomenta ja Ciao,

    nämä ”ongelmat” seksin kanssa ovat aina ”surullista” luettavaa.Jja toisinaan,olette varmaankin myös tekin miettineet, että hieman huvittavaakin.
    Eli en missään nimessä siis ”naura” tai ole ”huvittunut” pahalla, vaan toisinaan ulkopuolisena on näkevänsä näin hieman kauempaa kuultuna(katsottuna), että usein kyse on kommunikaatio-ongelmista, väärinkäsityksistä.
    Eli suurin osa meistä pystyy samaistumaan näihin ”ongelmiin”. Me ihmiset itsehän teemme seksistä ”ongelman”, liioilla oletuksilla ja odotuksilla.Emme vastakkaisen sukupuolen edustajina puhu oikein samaa kieltä.

    Tietysti pitkissä suhteissa käy myös niin, että se seksi kaikkine variaatioineen väljähtyy ja jää sen arjen pyörittämisen ja puutteellisen yhteisen ajan vuoksi jalkoihin. Mutta mistä se aika löytyi silloin kun tavattiin?

    Monilla perhe-elämä vie tietysti seksi elämää pois. Sitä impulsiivista, ja kunnon panot tai rakastelu jäävät päivisin perheen lasten jalkoihin. Sitten kun lapsoset ovat jo iässä, jossa viilettävät myös kodin ulkopuolella tai voivat olla jo hetken esim. yksin ulkona, se yhteinen tunneside seksiin on heikentynyt pettymysten alle.

    Omalleen on aina hieman sokea, on liian lähellä.Ja liikaa läsnä ääneen lausumattomien odotusten kanssa. Tai sitten niitä on esitetty ääneen vaatien tai hieman kärkkäästi esittäen. Niin että toinen syyllistyy tai hänet on suoraan syyllistetty. Tätä syyllitämistä, tai syyllistämisen tynnetta täytyisi varoa sitten viimeisen päälle.
    Ainut ratkaisu on avoin täysin syyttämätön puhe, jossa vuoron perään kerrotaan miltä asiat tuntuvat. Ei syytetä,kerrotaan omista tunteista.

    Olen itsekkin tehnyt Lukija saman virheen kuin vaimosi. Eli kun seksielämämme jumitti eli rakastelimme meille huomattavasti vähemmän kuin ennen, ilmoitin liian suoraan ja syyttävällä tavalla että meillä ei ole ollut seksiä aikoihin. Ainakin itselleni tuli myös asiasta pahamieli, tiesin toki heti mokanneni kun näin toisen reaktion.
    Olin kyllä pitkään yrittänyt selvittää mieheltäni ihan nätein tavoin syytä asiaa. Mutta asia oli hänelle niin arka, että asiasta oli vaikea puhua ja hän ei muilta huoliltaan ollut asiaa tiedostanut samalla lailla kuin minä.

    Kyselin aluksi mm. mitä hänelle kuuluu, onko kaikki hyvin, onko hänellä erityisesti huolia tai yleensä jne…
    Sitten kyselin suoraan suhteestamme, onko hän tyytyväinen, toivoisiko hän jotain suhteeseemme, jne…
    Hakeuduin myös näissä tilanteissa lähelle ja kosketin, en syytellyt, mutta hän ei saanut puhuttua. Hän potee masennusta. Ja huomasin että liika kyselynikin, vaikken toki tuollaista ryöppyä niskaan kerralla ropsautakkaan, myös laittoi lukkoon.

    Sitten kiukuspäissäni kerran, kun olin yrittänyt monesti häntä ”vietellä” meille/meillä yleensä toimivilla tavoilla ja saanut pakit, ilmoitin : ”ettei meillä ole nykyään seksiä juuri koskaan.”
    Tottakai se suututti ja loukkasi toista. Yritin sitten siinä selitellä myöhemmin ja korjata sanomistani, jolloin myös sitten itsekkin mökötin, kun en saanut selityksilleni vastakaikua.
    Lopulta hellyys ja tilananto avasi toista ja hän sanoi, että ”mitä olet itse tehnyt sen eteen että meillä olisi seksiä?”

    Olin aivan puulla päähän lyöty. Aivan What???
    Olin kuten ennenkin kosketellut, suukotellut, yrittänyt suudella ym ym.
    Tajusin että olimme eksyneet rutiiniin, johon toinen sitten oli kyllästynyt, kun minä taas rakkauden voimalla jaksoin viikolla jyllätä seksinkin suhteen näillä tutuilla turvallsilla rutiineilla eteenpäin.

    Sitten puhuimme asiasta lopulta asiallisesti,ja täytyy sanoa, että kyllähän se aluksi loukkasikin, mutta tajusin kyllä, että se ei ollut puolin tai toisin tarkoitus.
    Olimme kumpikin ilmaisseet eritavoin halukkuuttamme, mutta se tai ne osoitukset jäivät arjen jalkoihin. /(meillä myös toki masennuksen,mutta ennekuin masennus ja ongelmat olivat pahentuneet)

    Kukaan ei voi lukea toisen ajatuksia, ei edes pitkässä suhteessa. Ja toinen kyllästyy tai turtuu nopeammin ennen toimiviin tapoihin. Joten tärkeintä on löytää tie toisen ja luo, sitä kautta se seksikin lähtee käyntiin.

    Itse olen huomannut tarvitsevani tunnetta siitä, että asioistani ja esim päivästäni jne ollaan kiinnostuneita. Siitä mitä minulle kuuluu, mitä ajattelen asioista jne. Hellyys, joka ei vaadi tai odota/oleta seksiä, pitää seksuaalisuutta yllä.

    Sinun kannattaa tehdä vaimosi puolesta joitain pieniä kodinasioita ja ennenkaikkea osoittaa hänelle huomiota ilman odotuksia.Kertoa tunteista ja yrittää saada häntä auki. Kosketella kevyesti, ohimennen…

    Itse kuuntelin miestäni ja poimin sieltä asioita kuunnellen. Toki parisuhde on kuin tennis, sellaisia syöttöjä saa kuin itse laittaa eteenpäin.

    Meillä oli käynyt illalla niin, että kun hän vuorollaan luki iltasatua lapselle, minä lysähdin telkan eteen, ja uppouduin ohjelmaan. Koska rentouduin päivän töistä ja jos ohjelma olimilenkiintoinen, en huomannut puolisoni lähettämiä viestejä. Ja vaikka itse pidänkin suorastakin ja hyvin suoraviivaisesta lähestymisestä seksin suhteen, mieheni sanoi että hän ei halua aina lähestyä niin. Ja hän olisi halunnut että odotan häntä muutoin kuin töllön edessä, tai että sammuttaisin töllön hänen saapuessa paikalle.

    Olin hämmentynyt koska olin luullut näissäkin tilanteissa ilmaiseeni itseäni selkeästi. Ja toisaalta, olen kyllä seksuaalisesti aktiivinen ja osoitan huomiota paljon, flirttailen jne, laitoin tekstiviestejä jne jne…
    Rakastin kosketella häntä, mutta aina sekään ei riitä, kun lapsi pyörii jaloissa. Illalla tulee se väsymys, (tein paljon myös iltatyötä 20-21 asti)ja silloin päiväset viritykset latistuvat.

    Mutta sytyin ja hän syttyi kun sammutimme töllön kietouduimme toistemme syliin ilman vaateita seksiin, lähelle antaen kehojen vain tuntea toisen, koskettelimme, suutelimme, kehot ja mieli heräsivät. Usein hellyys ja rakkaus, siitä kertominen alkaa avaamaan asioita.

    Itse sanoin hänelle että minulla on ikävä häntä ja hänen seuraansa, ajatuksiaan, ja vain lähellä oloa. Se auttoi.

    Meillä toki masennus vei omansa pois. Ja nyt sitten osittain myös johti tähän eroonkin….

    Tulee mieleen että oletko varma ettei vaimosi tiedä tästä heilastasi? Tai aisti sitä? Käytös saattaa johtua siitäkin.

    Mikset hakisi netistä parisuhde tehtäviä, ja keskustelisitte niiden pohjalta tai tekisi niiden tehtäviä.
    Tai keksi omia kysymyksiä, joihin kirjallisesti vastaisitte kumpikin ja vaihtisitte niitä Tätä ennen täytyy vain sopia säännöt puheelle. Esim kumpikin saa puhua keskeyttämättä 3min kerrallaan, syyttävä puhe yritetään muuttaa ”tunnemuotoon”, eli minusta tuntuu… tunnen näin…

    Onko tästä mitään apua?
    Minusta yleensä toisen fyysinen läheisyys, yhdessä touhuaminen, mielipiteiden jakelu, koskettelu, pitävät yhteyttä yllä.

    love Bella

  94. femme sanoo:

    Hei :)

    Kuin vastauksena siihen, minkä sinä Lukija erotit tuosta Helmen linkistä, on seuraava teksti:

    ”Parisuhteessa pitkään käytettyjen toimintatapojen muuttaminen vaatii molemmilta tahtoa ja uskallusta tehdä tekoja tilanteen etenemiseksi. Seksistä puhuminen vaatii päätöksen aloittaa keskustelu, vaikka posket kuinka punoittaisivatkin. Joskus seksiin liittyvät haasteet joutuu parisuhteessakin kohtaamaan yksin, jos kumppani ei suostu keskustelemaan tai hakemaan muutosta epätyydyttävään tilanteeseen. Kumppanin estoinen ja jäykkäsuhtautumis- ja toimintatapa voi estää myös toisen osapuolen mahdollisuuden pyrkiä kokemaan seksuaalista nautintoa. Vaikka ongelma olisi yhdessä tiedostettu, molemmissa ei välttämättä löydy intoa sitoutua tilanteen muuttamiseen. ”

    Tämän tekstin olen saattanut lainata aikaisemminkin, mutta minusta tässä se tulee niin hyvin esille, mistä oikeastaan on kysymys, kun mietitään miksi halumme eivät kohtaa. Miksi sitä samanlaista fiilistä ei löydy? Teksti on kirjasta Syvyyttä seksiin.

    Bella ehtikin ennen minua ;) antamaan hyviä neuvoja ;)
    Me vanhat blogilaiset tiedämme Lukijan taustoista vähän enemmän Bella ;) mutta ihan hyviä vinkkejä annoit. Lukija nimittäin tekee jo nyt kaikki kodin askareet, siivouksen, ruoan, pyykit jne. ;) joten nyt olisi kyllä vaimon asia, tässä kyseisessä tapauksessa, olla hän, joka hemmottelisi miehensä ja ymmärtäisi tämän tarvetta. Vaimo vain ei taida pitää sitä tehtävänään :(

    • Bella sanoo:

      Ciao,

      okeys. Ja anteeksi tietämättömyyteni. Tarkoitus ei loukata, eikä olla jokapaikan ”besser-wisser”.

      Erittäin hyvä kirja lukea niin miesten kuin naisten on ”Läsnä ja lähellä”. Pariskunnan kirjoittama kirja.

      Kirjassa tosin pornoon suhtaudutaan hieman negatiivisesti, mutta kun kirjan kokonaisuutta ajattelee ja kohdan lukee ajatuksella, ymmärtää pointin.

      Ihania biisejä oli laitettu ylös. Kiitos kaikille. Musaa on vaikka kuinka paljon hyvää ja tunteita herättävää. Itse hukun cd.levyihin.

      Olen tänään kuunnellut Johnny Winteriä ja Muddy Watersia.

      Anteeksi lukija jos astuin epätahdissa varpaillesi.

      Love,

      Bella

  95. Lukija sanoo:

    Ehkä liika innokkuus voi olla myös haitaksi suhteen aloittamisessa kuten vaikkapa tässä ;)

  96. femme sanoo:

    Hei :)

    Olen kokenut lähes saman :) joten noin innokkaita löytyy myös miehistä ;)

  97. Bella sanoo:

    Hmmm…
    Täytynee laittaa korvan taakse jottei käy huonosti, sitten kun joku minua uskaltaa treffeille pyytää.
    :lol:

    Toivottavasti en ihan niin kauaa ole yksin, että jonkun miesparan noin pelästytän….

  98. Lukija sanoo:

    Tässäpä pieni tunnelmapala joka saa tällaisen tanssitaidottomankin keinumaan mukaansa salakavalasti imevällä keinuvalla rytmillään :)

    Peter Gabriel – In Your Eyes

    love I get so lost, sometimes
    days pass and this emptiness fills my heart
    when I want to run away
    I drive off in my car
    but whichever way I go
    I come back to the place you are

    all my instincts, they return
    and the grand facade, so soon will burn
    without a noise, without my pride
    I reach out from the inside

    in your eyes
    the light the heat
    in your eyes
    I am complete
    in your eyes
    I see the doorway to a thousand churches
    in your eyes
    the resolution of all the fruitless searches
    in your eyes
    I see the light and the heat
    in your eyes
    oh, I want to be that complete
    I want to touch the light
    the heat I see in your eyes

    love, I don’t like to see so much pain
    so much wasted and this moment keeps slipping away
    I get so tired of working so hard for our survival
    I look to the time with you to keep me awake and alive

    and all my instincts, they return
    and the grand facade, so soon will burn
    without a noise, without my pride
    I reach out from the inside

    in your eyes
    the light the heat
    in your eyes
    I am complete
    in your eyes
    I see the doorway to a thousand churches
    in your eyes
    the resolution of all the fruitless searches
    in your eyes
    I see the light and the heat
    in your eyes
    oh, I want to be that complete
    I want to touch the light,
    the heat I see in your eyes
    in your eyes in your eyes
    in your eyes in your eyes
    in your eyes in your eyes

  99. Bella sanoo:

    Tervehdys Lukija,

    kaunis kappale. En olekkaan pitkään aikaan kuunnellut Gabrielia.
    Itse pidän kovasti myös Red Rain biisistä häneltä.
    Nyt fiiliksiini sopii myös hyvin hänen Kate Bushin kanssa duetoima Don+t give up. :P

    jaa-has pitänee laittaa taas tauon jälkeen pää takaisin Farmakologian pariin…

    Iloista mieltä sinnepäin. :lol:

  100. femme sanoo:

    Hei :)

    Olen juuri lähdössä altaaseen, mutta haluan jakaa ennen sitä erään ajatuksen, jonka luin tänä aamuna.

    Kirjassa Toivosta ja epätoivosta teologian tohtori Martti Lindqvist kuvaa rakastelun synnyttämää tiivistynyttä tunnelmaa:

    ”Aikuisuudessa naisen läheisyys sekä hellänä viereen käpertymisenä että intohimoisena yhdyntänä on ollut hyvin tärkeää ja armahtavaista. Se on auttanut pääsemään ajoittain syvästä yksinäisyydestä ulos. Samalla se on ollut myös hämmentävää, koska se on herättänyt myös ristiriitaisia ujouden, kaipuun ja syyllisyyden kokemuksia…
    Asian kääntöpuoli on se, ettei mikään ole niin parantavaa kuin tuleminen ehdoitta hyväksytyksi omassa haavoittuvuudessaan.”

  101. Lukija sanoo:

    Tähän lienee käy kuvallinen ajatus ”Mennään…” ;)

  102. Lukija sanoo:

    Paitsi ettei se näy vaihteeksi käyvän… :|

  103. Lukija sanoo:

    Kerta kiellon päälle… :P

    Hopsis ja sit mennää

  104. Bella sanoo:

    Ciao,

    tässä Seal ystäville.
    http://www.youtube.com/watch?v=rKV4UD0GQeE&feature=autoplay&list=TLMLO7mH20Kh8&lf=artistob&playnext=2

    Kuuntelen lukiessani tenttiin….:lol:

  105. femme sanoo:

    Hei :)

    Tämä on just minun musiikkia ;) I’ve Been Loving You Too Long, samalta herralta on aivan ihana ;) vaatii kyllä yön ja ison lasillisen hyvää punaviiniä ;)

  106. Lukija sanoo:

    Joopa..
    Päivä on mennyt fiilistellessä niin seksivideoiden, musiikkivideoiden kuin arkiaskareidenkin parissa näin lomalla ollessa… Ylihuomenna katoankin toviksi, mutta sitä ennen…

    Video josta tuli kas kummaa lievä mielleyhtymä Bellan tarinaan ;) Toyah – Don’t Fall In Love

  107. Lukija sanoo:

    Niin… Tässähän on yksi aikansa helmi fiilistelyyn kohti herkkää hetkeä :)

    Cutting Crew – (I Just) Died In Your Arms

    Noista youtuben linkeistä sananen…
    Nehän ovat tajuttoman pitkiä toisinaan ja jos haluaa hieman lyhentää niitä, niin voi joko käyttää tuota ”a href” juttua tuosta kommentinkirjoitusikkunan alta kuten sitä opastin kerran tai sitten siten, että lähtee kopioimaan linkin osoitetta vasemmalta oikealle ja lopettaa kopioinnin ensimmäiseen &-merkkiin…

    Siis vaikkapa tuo Bellan Seal-linkki…
    http ://www.youtube.com/watch?v=rKV4UD0GQeE&feature=autoplay&list=TLMLO7mH20Kh8&lf=artistob&playnext=2

    Toimii myös http ://www.youtube.com/watch?v=rKV4UD0GQeE

    Sealhan olisi muuten taas vapaa mies kun kerta erosi taannoin Heidi Klumista ;)

  108. Musta Joutsen sanoo:

    ”että mies on miettinyt seksiä koko illan ja kun hän sulkee television, hän on valmis seksiin. Nainen on harvoin miettinyt sitä ollenkaan illan aikana ja on ihmessään, että miten miehet voivat syttyä niin nopeasti. Eivät miehet syty sen nopeammin, he vain ajattelevat seksiä enemmän…”

    Niinpä. Mutta mistähän se johtuu, että niin kovin monet naiset ajattelevat seksiä niin paljon vähemmän ja harvemmin? Liekö siihen hyvää selitystä.

    ”Naisen on kyllä melko turha odottaa mieheltään viettelyä jos seksiä on kahdesti kuussa ja silloinkin nainen näyttää sen, että on siinä mukana vastentahtoisesti…”

    Totta. Sitaatista tuli sellainen olo, että ollaan ihan jumiutuneessa tilanteessa. Kun tuo tylsimys mies ei koskaan eikä mitään niin en minäkään mitään jne. Eli mistä siihen sitä todellista kipinää jommallekummalle?

  109. Lukija sanoo:

    Kokeile Mua

    ”Tutkimus: Kyllä nainenkin ajattelee seksiä
    Julkaistu 16.12.2011

    Kauhtunut väittämä siitä, että mies ajattelisi seksiä paljon useammin kuin nainen, ei välttämättä pidä aivan paikkaansa. Tai ainakin väittämä liioittelee.

    Journal of Sex Researchissa julkaistussa tutkimuksessa saatiin selville, että 283 college-opiskelijasta miehet kyllä ajattelivat seksiä paljon naisia useammin – mutta niin he ajattelivat myös ruokaa ja unta. Tutkitut pitivät viikon ajan päiväkirjaa siitä, kuinka paljon heillä oli seksiä, unta ja ruokaa koskevia ajatuksia.

    Miesten luku näissä tarvelähtöisissä ajatuksissa oli suurempi kuin naisilla. Toisaalta myös naiset kyllä ajattelivat seksiä. Heillä seksuaalinen halukkuus oli merkittävä ennustaja seksiajatusten isolle määrälle mutta miehillä taas ei.

    Tutkimuksen koko otsikko on englanniksi Sex on the Brain?: An Examination of Frequency of Sexual Cognitions as a Function of Gender, Erotophilia, and Social Desirability. Sen tekijöitä ovat Terri D. Fisher, Zachary T. Moore ja Mary-Jo Pittenger”

  110. Lukija sanoo:

    Hommen linkkaamasta artikkelista…

    ”Muita orgasmiin liittyviä liikuntamuotoja olivat yleisyysjärjestyksessä painonnosto, jooga, pyöräily, juoksu ja kävely.”

    Siis… painonnosto, jooga, pyöräily…

    Pyöräily on periaatteessa ”miehen logiikalla” helppo ymmärtää, mutta jooga… Painonnosto :?

    http ://www.youporn.com/watch/81496/dildo-bike/

  111. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Nyt kysymyksessä ei ole samanlaisesta orgasmista, kuin esimerkiksi klitoriksen stimulointi antaa ei myöskään samanlaisesta, kun mitä yhdyntä antaa, vaan orgasmi on hormonaalinen. Eli hyvänolonhormooni erittyy suurena määränä, kun kuntoillaan , liikutaan, ja kun samanaikaisesti lantionpohjalihakset ovat aktivoitu ja hengitys oikea, niin tila on saman tapainen kuin orgasmissa. Näin minä sen ainakin tulkitsen.

    Liikunta lisää naisen halua seksiin, liikunta aktivoi hormonitoimintaa ja liikkuessa hengitetään paremmin, samoin ne lihakset on koottu hallitusti. Eli haluttomia naisia kehotetaan harrastamaan liikuntaa. Esimerkiksi jumpan jälkeen on melkein kiire kotiin harrastamaan seksiä ;)

    Joogassa lantionpohjalihaksilla ja hengityksellä on suuri osuus koko harjoituksessa, joten siinä oikeasti ”kuunnellaan” kehoa ihan kuin tantrassa. Myös pilatekessa, jota itsekin harrastan, on samasta asiasta kysymys, eli hallitaan lantiuonpohjalihaksia ja hengitystä ja harjoitukset tehdään niiden voimalla.

    Uskon, että niin painonnostossa kuin juoksussa on kyse ihan samasta asiasta, ei painot nouse, jollet jännitä lihaksia oikein, hengitä niihin happea ja yleensäkään hengitä oikein ;)

    Tämän päivän Hesarissa oli pieni juttu naisten liian nopeista orgasmeista, mutta en ole ehtinyt siteeraamaan sitä ;) Olisikohan siihen linkkiä?

  112. Bella sanoo:

    Iltoja,

    en ole itse kokenut orgasmia liikunnan aikana, mutta kylläkin seksuaalista mielihyvää ja halujen heräämistä.

    Joogaa harrastaneena, harrastan myös pilatesta, voin avata omasta puolestani asiaa siten, että kummassakin tarvitaan hyvää syvien vatsalihaksien sekä siis lantiopohja lihasten hallintaa. Kumpikin myös kehittää lantionpohja lihaksia.

    Kun ne aktivoituvat, myös verenkierto aktivoituu ja lisäksi tietysti alaosaston lihakset vahvistuvat.

    Olen saanut orgasmin jännitämällä supistelemalla emättimen, lantiopohjan lihaksia. Tosin silloin olen myös tietoisesti sitä yrittänytkin, eli ajatellut myös seksiä. :lol:

    Mitä taas painonnostoon tuloo, jos sielläkin käyttää oikeaa tekniikaa, tarvitsee siinäkin aktivoida syvät lihakset. lantiopohja, jotta ne tukevat ja suojaavat selkää. Estää myös loukkaantumisilta.

    Entisenä jazz- ja showtanssin harrastjana, sama on myös tanssissa. Ryhti ja liike lähtevät vatsalihaksista, nimenomaan syvistä lihaksista, lantionpohjasta. Sanotaankin, että vatsalihakset ja niiden oikea käyttö, ovat ”tanssijan koti”.

    Tämä päätee kaikkeen liikuntaan kamppailulajeja myöten. ;P
    Joten ajattelesin että liikuntaa harrastavat omaavat vahvemmat lihakset tuolla alaosastossaan, jolloin paremmassa kunnossa oleva lihas kuljettaa verta ja happea lihaksistolle myös alakerrassa enemmän, joka saa tuntemuksia aikaiseksi.
    Naisen seksuaalinen nautinto lisääntyy huomattavasti hyvästä lantionpohja lihasten hallinnasta, sekä auttaa käyttämään emättimen lihaksistoa sekä oman että partnerin hyväksi.
    Ennen laukeamista ja Lauetessaan nainen jännittää usein lantiotaan, jopa reisiään ja sääriään, jolloin suurempi paine ja verenkierto kohdistuu lantiolle ja alaosastolle.

    Epäilen myös, että liikunnan yhteydessä lauenneilla ladyeilla on muutoinkin suurempi ominaisuus saada emätinorgasmeja, eli he eivät tarvitse hävyn ja klitoriksen stimulointia lauetakseen.

    Itse saan orgasmeja unissani kun näen ihania unia, eikä oma tai kenekään muunkaan käsi saati mikään mukaan ole itseäni koskenut. :lol:

    Joten, aivot ovat varmastikkin edelleen se suurin orgasmien aiheuttaja. Rentoutuminen, antautuminen.
    Viva la the Big O… ;)
    Orgasmin voi saada myös nainen pelkän ajatuksen voimalla myös valveilla ollessaa, kun sen opettelee… ;)

    Valaisiko asiaa yhtään. Näin itse päättelisin…

  113. Bella sanoo:

    Hmmmm….

    Ja toki sekä adrenaliinin erittyminen, mutta ennekaikkea endorfiinin erittyminen saavat seksuaalista halua heräämään. Joten hormoneilla on myös oma osuutensa… ;)

  114. femme sanoo:

    Hei :)

    Halusin vielä sanoa oman näkemykseni siihen, ajattelevatko miehet ja naiset yhtä paljon seksiä ;) Uskon, että on naisia, jotka ajattelevat sitä todella paljon, itse lukeudun heidän joukkoonsa ;) Mutta on myös naisia, jotka eivät ajattele sitä juuri lainkaan ja sitten jotain näiden kahden väliltä. Kun tutkimiksia tehdään nuorista ihmisistä ja pyydetään heidän miettimään, miten paljon he ajattelevat esimerkiksi seksiä, niin silloin he ajattelevat sitä jatkuvasti ;)

    Kuitenkin esimerkiksi työssä käyvä kolen lapsen äiti tuskin ajattelee sitä yhtä paljon iltaisin, kun ylioistossa opiskeleva tyttönen ;) jonka tehtäväksi on annettu miettiä sitä. Kolmen lapsen äiti on voinut kyllästyä kaljamahaiseen mieheensä, joka on istunut television edessä koko illan, kun taas opiskelia tyttö on ihan täpinöissään, jostain opiskelija pojasta ;) Tutkimukset pitäisi tehdä kovin eri pohjalta, että saataisiin kunnon tulos asiasta ;)

  115. Lukija sanoo:

    ”Nyt kysymyksessä ei ole samanlaisesta orgasmista, kuin esimerkiksi klitoriksen stimulointi antaa ei myöskään samanlaisesta, kun mitä yhdyntä antaa, vaan orgasmi on hormonaalinen. Eli hyvänolonhormooni erittyy suurena määränä, kun kuntoillaan , liikutaan, ja kun samanaikaisesti lantionpohjalihakset ovat aktivoitu ja hengitys oikea, niin tila on saman tapainen kuin orgasmissa. Näin minä sen ainakin tulkitsen.”

    Tämä sopii oikeastaan selitykseksi myös siihen orgasmiin mistä femme aiemmin kertoi

  116. femme sanoo:

    Hei :)

    Aivan Lukija, orgasmi koostuu monesta eri asiasta, kosketuksesta, tunteesta, hormoneista, mielikuvasta eli fantasiasta ja aivojen prosessoinnista ;)

    Kirjeen nuori nainekin varmasti kuvitteli tapahtuvan enemmän, ja kun hän oli oikein fanttasioissaan ja sai samalla ihanaa koskettelua, niin orgasmi on mahdollinen ;)

  117. Lukija sanoo:

    ”Kolmen lapsen äiti on voinut kyllästyä kaljamahaiseen mieheensä, joka on istunut television edessä koko illan”

    Jostain syystä tämä on se lähes ”ainoa” scenario jota tarjotaan tästä kuviosta vaikka on hyvinkin mahdollista, että tuo kolmen lapsen äiti on raskauksiensa jäljiltä se ”kaljamahainen” vaikka ei kaljaan olisi koskenutkaan…

    Ja sepä onkin seikka johon miehellä ei ole asiaa puuttua oikeastaan edes ajatuksiensa tasolla ilman, että loukkaa verisesti naista… Miehenhän on vain nähtävä naisensa unelmiensa olentona koska hänhän rakastaa tätä ;)

  118. femme sanoo:

    Eihän miehenkään orgasmi ole pelkästään sitä, mitä kalu tuntee, vaan kyllä se koostuu niistä hyvänolon hormoneista ;) tunteesta, fantasiasta jos ei ole mitä katsella ja kosketella tai kaikesta yhteensä, lantionpohjalihasten hallinnasta, hengityksestä jne. Ei se orgasmi tule vain siitä että kalua runkataan tai työnnetään koloon, pesään tai minne hyvänsä ihanaan paikkaan. Se tulee eri asioiden kokonaisuudesta. Siemensyöksyn saa helposti, mutta se jättää vähän tyhjän olon, jos siitä puuttuu ne muut osat ;) Eikö näin ole?

  119. N sanoo:

    Ah ihana Erin :) Tuo biisi sai minut viime kesänä ihan tolkuttoman hyvälle tuulelle kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Tykkään levystä kyllä muutenkin.

    Komppaan muita liikunnasta jutelleita. Itse asiassa se lantio-vatsa-selkä on aina (ja pitäisi olla arjessakin) se tukipaketti jonka päälle ihminen olemisensa ja liikkumisensa rakentaa. Jooga ja pilates ovat toki sellaisia joissa sitä nimenomaan harjoitetaan oikein kunnolla, joten niiden harrastajat ovat usein tietoisempia näistä lihaksista.

    Yksinäisyyttä ja epävarmuutta ilmassa täällä :( Iho kaipaa kosketusta ja toisen ihon lämpöä.

  120. femme sanoo:

    Hei :)

    N et ole yksin kaipauksesi kanssa, minäkin kaipaan toisen ihon lämpöä tänään ;) Pois epävarmuus ja tilalle vain pelkkä ikävä toisen luo ;) Sen vielä voi hyväkysä ;)

  121. Lukija sanoo:

    Tokihan siemensyöksy on ”helppo” aikaan saada käyttäen vaikkapa ”pesee ja linkoaa” menetelmää ja se onkin sitten se miehen ”feikki-orgasmi” tuloksena jota eivät kaikki naiset välttämättä erota oikeasta ;)

    Se on myös totta, että siemensyöksy pelkästään ei tunnu juuri miltään ja jää vain tunne siitä kuinka jotain puuttuu… Masturboinnin yhteydessä näin käydessä jopa kiukuttaa vaikka päämäärä olikin ollut mielihyvä ja rentoutuminen… No… Kiukuttaa se rakastellessakin jos niin pääsee käymään mikä vaikkapa pidättelyn epäonnistuessa voi olla ”tuloksena”.

  122. Bella sanoo:

    Ciao ihanaiset naiset,

    jotain kummaa ilmassa on tänään. ;) Rakkauden kaipausta ja sylin tarvetta.
    Ratkaisin itse nyt illalla tuon toisen ihmisen kaipauksen katselemalla Pulkkista.

    Kunnon naurut kirvoitti ikävät pois.

    Kyllä naisiltakin onnistuu nämä ns. pakotetut orkut, jotka eivät yllä tajuntaalaajentavasti sinne aivoihin ja ihon alle.

    Keskustelin asiasta pitkäänkin viikonloppuna miespuolisen ystäväni kanssa, joka on jo jonkinverran elämätä nähnyt, 57v.
    Eli mies parhaassa iässä. Rakas ystävä jonka kanssa ei valitettavasti seksuaalista kemiaa. Parhaita ystäviäni.

    Hyvät yöt kaikille.

    Lähden nukkumaan ja kuuntelemaan rakkaan pikku-ihmiseni tuhinaa. Eli lapseni.

  123. Lukija sanoo:

    ”pakotetut orkut” ja ”pelkkä siemensyöksy” on kaksi aivan eri asiaa eivätkä edes verrattavissa ;)

    Ehkäpä naisen ejekulointi olisi verrattavissa jos sen saa ilman orgasmia?

    Tuota naisen liian nopeaa laukeamista ei löydy kuin tuolta rakkaudeksi.fi sivuilta olevana joka lienee eri juttu…

    Naisen liian nopea orgasmi

  124. Lukija sanoo:

    Miksi nainen saa orgasmin?
    Onko orgasmi tiedostamaton keino parinvalinnassa?

    ”Orgasmi edesauttaa hedelmöittymisen todennäköisyyttä helpottamalla sperman kulkua. Orgasmin saaneelta naiselta muun muassa valuu spermaa vähemmän ulos yhdynnän jälkeen. Tiesitkö, että nainen saa orgasmin todennäköisemmin syrjähyppyseksisssä?”

  125. femme sanoo:

    Hei :)

    Tässä tämä tämän päivän Hesarissa ollut juttu:

    ”Nainenkin voi laueta liian nopeasti
    Useimmat pitävät ennenaikaista orgasmia miesten ongelmana. Portugalilaisen tutkimuksen mukaan myös naiset voivat laueta liian nopeasti.

    Kyselytutkimukseen osallistui 510 naista, iältään 18-45-vuotiaita. Heistä 40 prosenttia laukesi joskus liian nopeasti. Säännöllisesti näin kävi 14 prosentille. Jotkut naiset kertoivat, että pystyivät hallitsemaan orgasminsa täysin. Toisille se oli mahdotonta. Jälkimmäiset naiset laukesivat todennäköisemmin ennenaikaisesti, mikä saattoi aiheuttaa kitkaa heidän suhteissaan.

    Eräs vastaaja arveli, että tilanne tuntuu naisesta varmaan samalta kuin miehestä. Naisesta tuntui epämukavalta jatkaa seksiä orgasmin jälkeen, ja poikaystävä lopetti usein seksin siihen.

    Tutkimuksesta kertoi Sexologies. HS”

  126. femme sanoo:

    No joo, samasta tutkimuksesta oli sitten kysymys ;)

  127. elina sanoo:

    Iltaa.

    Huhhuh, täällähän käy kova hälinä :D ! Mutta ”pakko” itsekin vähän kommentoida…

    Meillä ainaki minä vastaan usein viestiin tyyliin ok, mutta kirjoitan samaan viestiin myös muuta. En osaa oikein suhtautua siihen, jos mieheni lähettää tuhman viestin. Mielelläni toki sellaisia luen, ja varsinkin hempeilyviestejä, mutta en oikein osaa vastata niihin ”toivotusti”

    Tuo on totta mitä sanot Musta Joutsen. Naisena aina ei vain pysty työntämään niitä muita asioita mielestä. Ja ihan varmasti hankalinta se sovittelu on juuri teillä perheellisillä. Meillä onneksi on sovittelemista siinä kun toinen on halukas ja toinen ei niinkään usein…

    ” Ehkä parhain tunnelma on silloin kun on kertynyt vähän tavallista enemmän kaipausta tai “puutetta” – syystä tai toisesta ja sen lisäksi on vähän tavallista paremmin aikaa ja tilanteessa on jotain uutta jännittävää :) . Vaikkapa syksyinen metsä tai jokin uusi hyväilytapa tai asento. Niin että jostain syystä vain tulee sellainen tunne, että nyt tässä mennään rakkauden ihmemaahan eikä mitään muuta ole nyt olemassakaan. Kuin se ihana hetki :) . ” Totta. Omien kokemusten perusteella juuri se että on kertynyt jo sitä kaipausta tai ”puutetta” tuo parhaiten fiiliksen päälle :P
    Lukijan linkeistä tuosta jälkimmäisestä kelpaisi minulle ainakin ne käsineet ja sukat, mutta mustana ;)

    Tuosta hiusten harjaamisesta…
    Meillä mieheni kyllä usein harjaa hiukseni suihkun jälkeen, mutta ei se mitenkää erityisesti minua sytytä :P :|
    Me kerran kokeilimme juuri noita juomullisia, mutta emme tykänneet :/ Jotenkin tuntui että suuaukolla ”raapi” , mutta ”syvemmällä” ei tuntunut millään…

    Pretty Woman on ihana :D Paras kohtaus on ehdottomasti se piano -kohtaus. Sopii hyvin ”sytykkeeksi”/virikkeeksi ;) . Tykkään myös Notting Hillin rakastelukohtauksesta. Minut sytyttää paljon paremmin jokin saippuasarjan tai leffan rakastelukohtaus (jossa näytetään juuri sopivasti, muttei mitenkään liian pornosti) kuin porno. Myös tuo musiikki toimii minulla myöskin virikkeenä :) . Katy Perry on hyvä, Rihanna menee… kumpiakaan en kylläkään esileikkiessä/rakastellessa kuuntelis…i Omia suosikkejani tässä muutama ”listan ulkopuolelta” :D

    Savage Garden/Darren Hayes : Truly, Madly Deeply , Insatiable, I want you
    Sasha: If You believe
    Enia toimii, erityisesti: Watermark (sori jos muistin biisin nimen väärin), Only Time, Once In A Lifetime …

    Ja muita tämän kaltaisia biisejä: http://www.youtube.com/watch?v=5HPHWZC35Pc&feature=bf_next&list=FLbEs9Ld8QuYDaES47pHdEiQ&lf=plpp_video Aivan ihana kohtauskin, jos minulta kysyy. Tuo mieskin on tosi nami ;) *slurps*

    ”Mutta mistähän se johtuu, että niin kovin monet naiset ajattelevat seksiä niin paljon vähemmän ja harvemmin? Liekö siihen hyvää selitystä.” Hyvä kysymys :|

    Illanjatkoja :P

  128. Homme sanoo:

    Huomenta! Blogin keskustelijoiden näkemykset vahvistavat siis mahdolliseksi, että nainen voi saada orgasmin liikunnan aikana! Tuota en tiennytkään. Mies taas vain piristyy liikunnasta, mikä lisää todennäköisyyttä kaikkeen muuhunkin mukavaan. Naisten ratsastusinnostusta olen joskus mietiskellyt, että olisiko siinä lehtiartikkelin tarkoittama lisäbonus?

    N, Femme, Bella… lähetän suuntaanne voimakkaita säteitä, että saatte kokea pian rakastajan ihon lämpimän kosketuksen… yksin ei ole hyvä olla, onni on kuuma hellä syli. Ehkä jopa suurempi onni kuin (nyt miesnäkökulmasta) mehevän pesän kutsuva imu ja puserrus.

  129. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Homme ;) eiköhän se oikeakin syli löydy, välillä tuntuu vain tämä ”ylitarjontakin” väsyttävältä tai pitäisikö sanoa, että olen kyllästynyt,syliään tarjoaviin miehiin, kun he eivät ole oikeanlaisia ;) Minä kun olen kuitenkin yhden sylin nainen :D

    Ratsastuksessakin vatsalihakset ovat avainasemassa, jotta siellä hevosen selässä pysytään vauhdissa ja hypyissä ;) Jos hevonen löntystelee vain aidan vierttä, niin ei siinä mitään tunne, mutta kun hevonen on vauhdissa, ravaa tai laukkaa, hyppää esteitä jne. niin silloin ratsastajan koko keho on mukana hevosen liikkeessä. Ratsastajan tulee olla rento, mutta vatsalihasten tiukkana, että tasapaino säilyy. Ja onhan siinä sitte myös vahva lämmin elän, joka tuntuu hyvälle ;)

  130. Lukija sanoo:

    Valmistajat vaistoavat tarpeen ja vastaavat kysyntään…
    Vaikkapa näin ;)

  131. femme sanoo:

    Hei :)

    Nyt täytyy myöntää, että en muista, olenko lainannut seuraavaa tekstiä luettavaksenne jo aiemmin ;) yleensä teen merkintöjä kirjoihini, mutta tässä nyt ei ollut sellaista :( Jos tulee toistoa, niin ei se ole niin vaarallista, sillä nyt lainaamani teksti on mielestäni niin hyvä, että sen voi lukea uudestaankin ;)

    ”Rakastelu on intiimeintä vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa ja vuoroin toiseen vaikuttamista eroottisessa läheisyydessä. Jos vuorovaikutus on muutoinkin parisuhteessa tukossa, on luonnollista, että sen intiimimmässä muodossa vaikeudet näkyvät yhtä lailla. Juuri seksuaalisuuden alue tuo usein kirkkaasti nähtäväksi sen, mikä parisuhteessa muutoinkin kaipaa tulla nähdyksi ja mahdollisesti muutetuksi. Rakastelu on aina vuorovaikutusta, silloinkin, kun se ei toimi. Hiljaisuus, mököttäminen, painostaminen sekä iloitseminen, antautuminen ja läsnäolo ovat kaikki erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Itsestämme ja kumppanistamme riippuu, millaista vuorovaikutusta luomme ympärillemme. Koska eroottinen läheisyys toisen kanssa perustuu vuorovaikutukselle, siitä ei voi olla vain toinen kumppaneista yksin vastuussa. Muutokseen sen sijaan riittää vain yksi, sillä yhden ihmisen muutos vaikuttaa väistämättä myös toiseen.

    Seksuaalisuus muuttuu niin yksilöllisesti kuin parisuhteessa iän ja ajan myötä, mutta se ei vähene tai poistu meistä. Pitkän parisuhteen aikana seksuaalisuus voi muuttua muotoaan pysyen edelleen tyydyttävänä. Yhdyntäkeskeisyys voi vähentyä, ja merkittävämmiksi nousevat kokohehollinen läheisyys ja koskettava hellyys. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla seksuaalisessa suhteessa oman kumppaninsa kanssa. Mittareina ei voi pitää yhdyntöjen määrää, koettuja orgasmeja tai valloitettuja kumppaneita. Sen sijaan eroottisen läheisyyden tuoma sisäinen hyvinvointi on kuvaava ja arvokas mittari. Se ei ole kiinni suorituksesta, määristä tai asennoista vaan läsnä olevista kohtaamisesta ja läheisyydestä.”
    Teksti on kirjasta Syvyyttä seksiin.

  132. Bella sanoo:

    Huomenta päivää,

    aurinko yrittää paistella, lapsukainen viety hoitoon, jotta äippä voi jatkaa vaativan lääketieteen parissa opiskelua. 8O
    Jotenkin ollut nyt nihkeää tää lukeminen eron myötä.
    Kun se pirun tunnelma jo ennen eroa vaikutti keskittymiseen.
    Ikävää olla ”piä pölkyllä” ja odotella toisen tuomiota parisuhteen tilanteesta. 80

    No, kukapa käski. Mutta kun se rakkaus teetättää kaikkea, jopa riippuvuutta. Ja kun en olisi tälläinen yksin oleva persoona lainkaan. Olin aikoinani yksin niin pitkään, että sen lajin osaan. Nyt haluasi jo vihdoin viimein sen tasapainoisen ja rennon aikuisen, kypsän, tasavertaisen parisuhteen. :)

    Minullekkin kaikennäköistä sanottu, milloin sitten ajattelemattomasti, milloin kaiketi tahallaan.
    Yksi oikein ihme läppä on ollut: ”Miten et saa miehiä pidettyä itselläsi?” Toinen ehdoton suosikkini on:”Sun täytyy valita vähän tavallisempia miehiä, eikä pitää rimaa niin korkealla.” Ja ihan super suosikki, jonka on pari avioliitossa olevaa suurperheen edustajaa sanonut:
    ” Tuntuuhan se varmaan pahalta epäonnistua jo kolmannen kerran ja jäädä taas yksinhuoltajaksi.”
    Siis ARGH!!!! :evil:

    Mitä vikaa on yksinhuoltajissa! meille monelle se ei ole omavalinta ja jokin hemmetin tavoite. Kyllä jokainen tai suurinosa meistä soisi lapselle/lapsille perheen, jossa molemmat vanhemmat.

    Just joo. Olen jättänyt sanomiset omaan arvoonsa, mutta näinä huonoina hetkinä ne tulevat mieleen. Olen ajatellut että ihmiset vain ovat ajattelemattomia, ja voivat itse huonosti. Monihan on ja kulkee ”onnellisessa avioliitossaan” ns. yksin yhdessä.

    Mutta se vaan on niin, että elämässä voi tapahtua kaikennäköistä joka vaikuttaa ja vaikeuttaa parisuhdetta. Kuten esim. itselläni viimeisimmässä suhteessani. Olimme menossa naimisiin kyllä jne, mutta tapahtui paljon kaikenlaista ”pahaa” ja tosi raskasta ja kovaa. Kova koulu on tullut käytyä.

    Ja eihän se elämä usein kenellekkään ole mannaa ja mansikoita pelkästään. Mutta näiden Besser Wisserien kommentit kyllä sieppaa, kun eiväthän he tiedä muuta kuin sen mitä ovat itse ulkoapäin katsottuna ovat muka nähneet ja olettaneet. (eivät ole ihan lähituttuja)

    Rakkautta kun ei voi käskeä eikä määrätä, vaan hoitaa ja vaalia. Ja meillä on taipumus rakastua tietynlaisiin ihmisiin, joiden kemia meitä kiehtoo.
    Itseäni on ulkoistettu niin paljon, että en ole enää aikoihin enää vaikuttunut pelkästään muiden ihmisten ja miesten ulkonäöstä. Tärkeämpää on löytää se ihminen kuoren alta, sekä se jokin juttu joka kiehtoo ja yhdistää.
    Nyt aikuistuessani olen oppinut että ulkonäöllä ei juurikaan ole merkitystä, vaan yhdistävillä tekijöillä. Arvoilla, ajatusmaailmalla, moraalilla, sillä että jakaa jotain yhteistä. Ja tietysti täytyyhän sitä fyysistä kemiaa ja jännitettä olla, mutta siihenbnei tarvita täydellistä ulkonäköä ja kuuluisaa 5-10kg muotilehtien laihdutusta, vaan tasapainoa ja itsensä hyväksymistä ja rakastamista.
    Ensinnäkin joku täydellisyys on mielestäni meidän ihmisten itsemme luoma illuusio.

    Ja se on rikkaus että olemme erilaisia, erinäköisiä ja kokoisia. Itseään ja avujaan voi aina korostaa, lisätä viehättävyyttä mahdollisuuksien mukaan, mutta se lopullinen viehättävyys kyllä piilee ihmisessä itsessään, luonteessa, siitä mitä on.
    Kyllähän me tietysti jotain ulkoisia ja fyysisiä ominaisuuksia toisessa arvostamme ja huomiota niihin kiinnitämme. Se on selvä, mutta ainekaan itselläni se ei ole määräävä tekijä.

    Joskus joku ”fiksu” on sanonut minullekkin että: ”laita itseäsi vähän vähemmän, ettet pelota miehiä. Ei ne nukeista tykkää.” Sii what! Pitäisikö vetää paperipussi päähän ja kulkea jätesäkissä. Eli usein nämä neuvojat ovat itse paljon meikatumpia ja laitetumpia kuin minä olen ollut.
    En ole mikään ylipukeutuva puudeli tai kaikella kunnioituksella ”miljönääri äiti”. Ja heilläkin on täysi oikeus näyttää miltä näyttävät ja ilmaista itseään.Eli en tarkoita pahalla verratessani heihin.

    Olenkin aina ihmeteelyt sitä, että miksi ihmisiä jotka ovat kauniita ja hyvännäköisiä saa arvostella millimetri millimetriltä ja antaa jatkuvasti kommenttia ulkonäöstä.?

    Kasvojen irroitusko pitäisi tehdä, vai kenties ”rumennusleikkaus”. Olla yhtään ehostamatta, vaikka nämä arvostelijat ovat itse kuin tikkurilan värikartta, tai sitten negatiivisia ihmisiä jotka tekevät ”taidetta itsensä hoitamattomuudesta” ja purkavat sitten kiukkuaan muihin jotka vähän omaksi ja muiden iloksi yrittävät pitää itsestään ja ulkonäöstäänkin huolta.

    Kuinka usein kuulee kuvankauniista mallista tai missistä että: ” eihän tuo ole minkäännäköinen ilman meikkiä, ja onhan tuolla selluliittia jne.”
    Tai ihan tavallisesta ei julkisuudessa olevasta ihmisestä, joka nyt vain on näyttävän näköinen. Pitääkö heistä heti etsiä jotain vikaa. Ja sanoa esim kuten minulle on sanottu: ” Ai sä näytät tolta iman meikkiä. En ois varmaan tuntenutkaan ilman.” Ompa tosi kauniisti sanottu, kertoo sanojasta melkoisen paljon.

    Mitä sitten, kuka nyt mikään laakson ruusu on täysin laittamattomana, ja ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Sitäpaitsi, he julkisuudessa olevat tekevät työtä ulkonäöllään, nuo ammattilaiset mallit, esiintyjät ja arjessa asiakaspalvelijoilta odotetaanmyös perus laitettua olemusta.
    Eikä meistä kaikista saa sen(mallit, missit, julkut) näköisiä, vaikka vetäisi 10cm kerroksen latexia pohjalle. Luoja suo toisille enemmän luustoa ym, mutta ei se tee automatic näistä hyvän geeniperimän omaavista ”tyhmiä”, ”pinnallisia”, jne…
    Ugh!!! Olen puhunut ja purkautunut.
    Eli tätä pirun ulkonäkö rasismia on myös nättejä ja kauniita ihmisiä kohtaan, ja jopa erittäin julmaa sellaista.
    Tungetaan hyvin ahtaaseen ja pieneen lokeroon sen vuoksi, ja harjoitetaan jopa syrjintää sekä henkistä väkivaltaa.

    Lähtipä lapanen käsistä ja lentoon. Tuohduin, koska olin todistamassa nyt aamulla hoitopaikan pihalla vastaavaa keskustelua, jossa kaksi äitiä juorusivat eräästä naisesta joka todella nätti ja jonka mies otti 15v nuoremman naisen, jättäen tämän aikuisen kaunottaren.
    Kuulin keskustelua haluamattani ja väkisin, kun en voinut korviani muuallekkaan laittaa.

    Ajattelin että mitäköhän sanoisivat kun tietäisivät, että mullakin nyt sama tilanne eli tervetuloa ”yksinhuoltajien looseri kerhoon.” Taivas, et ihmiset osaa olla välillä tolloja!!! Näilläkin arvostelijoilla pakkelia naamassa vaikka muille jakaa. Minkä tämä kaunis jätetty nainen ulkonäölleen voi. Varmaan liipaisi itseäni liian läheltä.
    Tosin minua ei jätetty siis toisen naisen vuoksi, ainekaan tietääkseni.

    No, elämä on. Haen nyt nostetta fiiliksilleni kuuntelemalla
    Sharon Jonesia, jonka tulevaa keikkaa odottelenkin jo innolla. Sharon Jones and the Dap-Kings. Kesään on vielä tovi aikaa, mutta sitä odotellessa.
    Opiskelen nyt hetken ja palaan vähän positiivisimmissa merkeissä, ja sitten ehkä jopa blogin keskusteluaiheessa.
    Suutuin tuon viehättävän naisen puolesta. Hän meinaan on hyvin mukava ihminen, ainakin näin päiväkodissa jutellessa.

    Nyt poistun tempperamentteineni Farmakologian pariin ja keskityn immunosupressiiviseen lääkitykseen.
    Tsenare. Love,

    Bella

  133. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllä tänne puhinaa mahtuu Bella :D joten ei aina tarvitse keskustella pelkästään vain annetusta aiheesta ;) Itsekin rönsyilen ja hyvä niin, tulee vähän monipuolisempaa tekstiä sillä tavalla ;) Harmi, että sinulla on tenttien lukemista, sillä uskon, että blogini aiheissa olisi paljon sinustakin kiinnostavaa luettavaa ;) Mutta ehkä sitten joskus, kun muuhun lukemiseen on aikaa :D

    Tuo sopivan löytämisellä en itse tarkoittanut ulkonäköä, enkä usko, että viittasitkaan minuun sillä. Minua vähän kyllästyttää valehtelevat miehet ;) joskus sitä vain ihmettelee, että onko rehellisiä ihmisiä enää ollenkaan :( Itse olen viime aikoina törmännyt jopa itsepetosta harrastaviin miehiin, että oksat pois. Ehkä se on tämä kevät, joka saa kaiken karvaiset kömpimään koloistaan :)

  134. Bella sanoo:

    Ciao Femme,

    Juu en viitannut sinun tai kenenkään tekstiin purkauksellani. ;)
    En ajattelisi hetkeäkään että sinä ”ulkoistaisit” ihmisiä tai miehiä. Ei kai kukaan aikuinen enää kumppaniaan tai partneriaan valitse ulkoisen habituksen mukaan.

    Se on vain sitten mukava lisä. Toki se ulkoinen saa meidät lähestymään toista ihmistä ja on se mitä näemme ensin. Jotain kiinnostavaa lähestyessämme näemme siinä toisessa ihmisessä, mitä se kullekkin on. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. ;)

    Tätä pakerrusta on vielä tovin, mutta kesällä aion keskittyä lukemaan muutakin ja keskittyä lapseen, ja myös itseeni. Elän jänniä aikoja pelkästään jo senkin vuoksi, että olen alanvaihtaja, joka hyppäsi tutusta ja turvallisesta aivan uudelle alue valtaukselle.
    Rohkea rokan syö Ainekaan ei haasteet lopu kesken.

    Olin opiskelun puitteissa erittäin kiinnostavalla luennolla Transseksuaalisuudesta, sekin laittoi ajatuksia juoksemaan.
    Kannattaa tutustua SETA:n sivuihin. Tekee hyvää itse kullekkin haastaa itseään, ja yrittää nähdä asioita laajemmin.

    Käyn nyt lainaamassa sen ”Läsnä ja lähellä” kirjan uudestaan, ja ehkä jotain muuta unilukemiseksi. Tuo opiskelumatsku jumittaa päätä, niin saa nollattua.
    Mut kyl sitä oppii näin aikuisenakin näköjään. Hitaasti, mutta varmasti.Lapsi siihen toki aika haastava ongelma. Ja nyt tää yh:ksi jääminen. Liekö tässä aikaa miehelle tulee hetkeen olemaankaan. ; )
    Toivottavasti kuitenkin.

    Joten kesä vierähtäneen nenä kiinni seksuaalisuudesta kertovista kirjoista. :lol:

    Aurinkoa,

    Bella

  135. Homme sanoo:

    Femme (20.3.2012 klo 7.51): ratsastuksesta tarkoitin vieläkin konkreettisemmin, että vaikuttavatko hevosen rytmikäs, voimakas liike ja satulan hankaus jollakin ihan suoralla tavalla nautinnollisesti… ?

    Ulkona on upea auringonpaiste, ja otolliset urokset heräävät talviuniltaan nuuhkimaan blogin hehkeiden ladyjen vastustamattomia feromoneja.

  136. Lukija sanoo:

    Taitaa olla enemmän miehistä kuvitelmaa, että ratsastus olisi jotenkin suoraan sukupuolielimiin kohdistuvasti nautinnollista… Samaahan voisi oikeastaan kuvitella polkupyörällä ajamisesta sopivan täristävällä alustalla ;)

    Jos ratsastusta ajattelee, niin liike on hiljaa mentäessä ensinnäkin verraten pientä satulan ja ratsastajan välillä sen lisäksi, että se on myös aika rauhallista… Ja ymmärtääkseni mitä kovemmaksi ratsastusnopeus nousee, jolloin voisi kuvitella tuon kosketuksen sitten kiihtyvän, niin eikös silloin olla yhä enemmän tavallaan jalkojen varassa…

    Tuossa vähän ”osviittoja” liikkeiden suhteen… Tosin valitsin kyllä videon enemmänkin tuon lähes sadunomaisen näköisen hevosen vuoksi…

  137. Bella sanoo:

    Ciao miehet,

    kylläpä te olette ihania. :lol:

    En ole huomannut ainekaan itse tuon ridaamisen nyt varsinaisesti kohdistuvan alaosastoon mitenkään kiihottavasti. Sisäreidet ja vatsalihakset siinä ovat kovilla.

    Ja kunnon luontolenkin jälkeen tai maneesi harjoittelun jälkeen yksi sun toinen lihasryhmä huutaa hoosiannaa, varsinkin kun en ole mikään pro-touhussa.

    Ystävälläni on heppanen ja hän on toisinaan minua opettanut.

    Ilman satulaa ridatessa tarvitsee vielä enemmän kehon- ja lihaksiston hallintaa. Empä tolkalla mennessäni huomannut siinäkään muuta nautintoa, kuin luonto ja yhteys upeaan eläimeen. Sekä tietysti onnistumisen tuntu suuren ja itseäni suuremman vahvan elikon hallitsemisesta.

    Itselläni ei ainekaan häpy hankaa satulaan tai heppasen selkään.

    Enempi se paineen tunne ja verenkiertoa tuonne alaosastolle aktivoiva tapahtuma tulee vatsalihasharjoitteissa ja näissä lajeissa joissa tarvitsee selän suojaksi, tasapainottamaan ja liikkeen ja ryhdin hallintaan syviälihaksia ja lantionpohja lihaksia. Niitä myös kun hallitsee, sieltä saa paljon voimaa sekä tukemaan ja ponnistamaan muuta suoritusta. :)

    Kaunista päivän jatkoa.

  138. femme sanoo:

    Hei :)

    Aurinkoisia katuja tuli nyt iltapäivällä vähän käveltyä ja hymyiltyä vastaantuleville :D Tänään oli hemmottelu päivä, eli sain olla Paulin käsissä monta tuntia, hän harjasi ja silitteli hiuksia, hieroi päätä ja jutteli mukavia ;) Hyvä kampaaja on oikea aarre :D

  139. elina sanoo:

    Ja hyvä, ihana mies on aarre :)

    Sain tänään taas nautiskella ihanan mieheni ”antimista” ;)

  140. N sanoo:

    Erittäin tuttua Bella… Itse olen saanut arvostelua osakseni jopa aivan läheiseltä ihmiseltä. Hän hakemalla haki jotain syytä (kolmatta osapuolta tms.) omaan erooni ja syytti vuoron perään molempia kunnes käskin tiukasti häntä lopettamaan – uskoi onneksi lopulta. Totuus on, että ei tähän mitään syitä ollut, näin vaan kävi. Ja toivoisin, että kukaan ei kuvittelisi kenenkään katkaisevan pitkää – omassa tapauksessani 14 vuoden – suhdetta ”ihan muuten vaan”. Kyllä me yritimme. Mutta kuten Bella sanoit, elämässä tapahtuu kaikenlaista ja vaikka ne rankat jutut kestetään yhdessä, suhde ei sitä välttämättä aina kestä.

    Laukkaaminen, kun on samassa rytmissä hevosen kanssa on ihanaa ja tuntuu fyysisesti hyvältä, mutta ei seksuaalisessa mielessä. Se on ihanuus syntyy siitä oman kehon hallinan tunteesta. Itse olen saanut sitä paitsi välillä ratsastaessa, jopa ihon rikki, mikä ei ole ollut kovinkaan mukavaa.

    Kiitos Femme ja homme :) Eiköhän se tästä… Epävarmuus johtuu siitä, että periaatteessahan minulla on tämä yksi tapailusuhde, vai miksi sitä sanoisi, mutta en ole varma siitä haluanko jatkaa sitä pidemmälle… Seksi on upeaa ja viihdymme yhdessä, mutta en tiedä onko siitä syvemmäksi suhteeksi. Elämä on lisäksi järjestänyt suhteen ulkoiset puitteet siihen malliin että yhtälö on eritääin hankala. Aika näyttää. Kevättä ja kesää kohden mennään niin se tuo jo yksistään iloa.

  141. femme sanoo:

    Hei :)

    Taitavat olla melko vaikeita, nämä uusioperhekuviot. On niin monta ihmistä, jotka pitää ottaa huomioon. Kummallakin on se entinen elämä iloineen ja kipuineen. Lapsilla on siteet toiseen vanhempaansa, isovanhempiin, perheystäviin jne. Sama kuvio sillä toisella osapuolella. Nämä pitäisi sitten sovitella kauniisti ja taitaen yhteen, että kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olo ja jatkuvuuden tunne.

    Sille yhteiselle fiilistelylle kannattaa kuitenkin varata ihan kahdenkeskistä aikaa, poissa kaikista velvollisuuksista, sillä kun suhteelle solmitaan ja rakennetaan hyvä pohja, niin tyytyväisyys ja onni välittyy koko ympäristöön ja kaikilla on hyvä olo ;)

  142. Bella sanoo:

    Ciao,

    kuulin vanhalta kokoelma cd:ni tämän vanhan Madonnan biisin

    http://www.youtube.com/watch?v=yLRPSdB5scs

    Tarina perustu tositarinaan, ja siinä on jotain minua koskettavaa. Mieleen tulee koko ajan nykyisen ex:ni kanssa tullut ensimmäinen ero ja siihen liittyvä aika.

    Varmaankin vielä siksikin kun päädyin punkaan kaverinsa kanssa. Koen siitä tajutonta syyllisyyttä.

    Nytkin tämä biisi sai minut Taas itkemään… :(
    Tämä tarina kertoo mihin irtosuhteet pahimillaan voivat johtaa. Ja huom, tarina on tosi.

    Ja-has, lievää mieliala ailahtelua…

    Lukijan laittama arabi hevonen oli upea!!

    Love,

    Bella

  143. Musta Joutsen sanoo:

    Liikunnasta ja orgasmeista… Varmaan se tosiaan liittyy lihasten harjoittamiseen. Kun lantionpohjalihakset ovat tarpeeksi hyvin treenatut, ne voivat orgasmoida melkein itsestään. En ole kokenut ihan sellaista mutta esim. Marrena Lindberg kuvailee kirjassaan ”Orgasmic Diet” ja säilyttäjänä) miten orgasmeja alkoi tulla melkein missä vain, vaikka automatkoilla ajaessa :D . Tämä Lindberg on on keskittynyt enempi ruokavalioon seksifiiliksien kehittäjänä ja säilyttäjänä mutta yhtenä osana ohjelmaa on hänellä myös lihasten kunnon parantaminen.

    Siitä nuoresta tytöstä ja pojasta. Voi tietysti olla, että tyttö luulee jotain muuta orgasmiksi. Mutta kyllä nainen laukeaa fantasioitten voimalla ihan helposti, juuri lainkaan mihinkään koskematta. Esimerkiksi tietokoneen ääressä kiihottavia kuvia katsellen :) . Siitä minulla on paljonkin kokemusta :) .

  144. Homme sanoo:

    Osmo Kontula puhuu viisaita Ilta-Sanomissa: ”Yksi keskeinen haluttomuuteen vaikuttava asia on, että nainen ei enää koe itseään haluttavaksi. Miehille voisi sanoa sen, että katselkaa ja tunnustelkaa kumppanianne, ilmaiskaa mikä teistä tuntuu hyvältä. Jos kumppani näyttää silmissänne kauniilta ja haluttavalta, muistakaa kertoa se yhä uudelleen. Se on naisille erittäin tärkeää. Ei riitä, että sen sanoi vuosi tai kymmenen vuotta sitten, se täytyy sanoa mielellään joka päivä.”
    http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/saako-vieraissa-kayda-jos-kotona-ei-saa-seksia-tutkija-vastaa/art-1288456743861.html?ref=hs-tf-promo1

  145. femme sanoo:

    Hei :)

    Minä olen varsin huono esimerkki, kun puhutaan haluttomuudesta ;) mutta olen varmasti täällä blogissakin sanonut satoja kertoja, että halua täytyy kasvataa sanoin ja teoin. Jokainen ihminen syttyy sanoilla, hellillä sanoilla, kehuilla ja sanoilla, jotka kertovat miten tärkeä toinen on itselleen. Pelkkä puhe ei kuitenkaan riitä, vaan se on näytettävä myös muulla tavoin – auttamalla, läsnäololla, hellyydellä, huomiomisella, kukkasilla, pienillä lahjoilla jne.

    Eikä tämä ole vain naisen etuoikeus, vaan miestä täytyy käsitellä ihan samalla tavalla, hänellekin pitää näyttää, miten tärkeä hän on. Tästä toisen huomioimisesta kasvaa omakin halu.

    Naaras valitsee paritteluun uroksen, joka yrittää kiinnittää naaraan huomion, on se sitten sulkien pöyhistelemisellä tai taistelulla toisen uroksen kanssa voimakkuudesta. Harvoin, tai näin ainakin uskon, naaras käy tyrkkimässä urosta, että tässä minä nyt olen ”otatko minut”. Me emme voi luonollemme mitään, me naiset sytymme huomiosta ja olemme halukkaita, kun meitä vähän liehitellään ;) Toki annamme miehille pienen vinkin, että olemme liehiteltävissä, niinhän naaraatkin luonnossa toimivat, kertovat olevansa kiimassa ;)

  146. Homme sanoo:

    Luin tässä välissä kahvitauolla painetussa lehdessä olleen version tuosta Osmo Kontula -jutusta. Nettiversio ja painettu versio ovat osittain erilaisia, ja hyvää asiaa on molemmissa! Ilmeisesti uusi kirja, johon ne liittyvät, on lukemisen arvoinen.

  147. N sanoo:

    Kyllä vaan. Viisaita puhuu Kontula. Mutta varmasti miehetkin sitä ihailua kaipaavat. Tämä on varmasti esimerkiksi raskauden jälkeen naisille (tai jo aikana) tärkeä asia. Itse en ole koskaan mitään pahempia ulkonäkökomplekseja potenut ja raskausaikanakin koin itseni viehättäväksi. Mutta sen jälkeen… ja etenkin kolmen melko perättäisen raskauden jälkeen kroppa oli kyllä sen verran muuttunut, että siinä kesti totutella omaan uuteen olemukseen. Ja sitten tuo ero mokoma laihdutti mut sen verran tikkumaiseen kuntoon, että se ei kyllä enää ollut kivaa. Nyt onneksi kiloja taas tullut lisää ja teen sen eteen töitä. Hassua varmaan kun useammilla on toisinpäin, mutta itsestä tuntuu ihan mahtavalta kun en enää mahdukaan syksyllä ostamiini housuihin :)

    Mutta muistetaan arkipäivässäkin se kumppanin ihailu. Pienet sanat voivat olla todella tärkeitä. <3

  148. elina sanoo:

    Hei

    Randomisti taas tässä päivän otsikoita selaillessa törmäsin tälläiseen
    http://www.iltasanomat.fi/musiikki/supertahti-avoimena-seksi-on-tarkeinta-elamassa/art-1288456923330.html

    Olikos se femme joka kovasti fanitti sitä Stingiä ;)

  149. femme sanoo:

    Hei :)

    Stingiä menen katsomaan kun on täällä kesäkuussa ;) Pakkohan se on :D

    Viivillä kun on se paituli ilmeisesti päällä aina sängyssä ja rakastellessa, niin Wagnerilta on jäänyt jotain huomaamatta ;) Tai sitten meno on juuri silloin, niin kiihkeää, ettei pieniä poimuja silloin huomaa ;) Eikä ne poimut tee siitä rakastelusta yhtään sen huonompaa :P

  150. Bella sanoo:

    Ciao,

    ihan hyvä tuo artikkeli. Olen itse aina ajatellut, että koska seksuaalisuus ja rakastelu on parinvuorovaikutusta, se on myös parisuhteen peili.

    Aina se ei tarkoita, että suhteessa olisi asiat huonosti tai että siellä jokin hiertäisi, vaan voi olla juuri näinkin, että esim. oma muuttunut kehonkuva tai kehossa tapahtuneet muutokset, voivat saada aikaan epävarmuutta.

    Ja itselleni on myös tuttua kyllästyminen ”huonoon” toisinsanoen itsekkääseen rakastajaan.Jollainen ensimmäinen puolisoni oli. Hänelle esileikki ja koskettelu läheisyys oli ”turhaa näpräystä”, ja esileikiksi riitti muutama pusu ja tissien kouriminen, ja nopeat muutamat survaisut sormella, jotta tietää onko kostea.
    Opasti alussa huomaavaisesti, ohjasin kättä, jA lopulta myös ihan suoraan pyysin ja näytin.
    Hän totesi ettei ole sängyssä opaskirjan kanssa.
    En tiedä mikä hänen ongelmansa oli, estoinen vai mitä, mutta yli vuoden vonkasin ja opetin ja viettelin, kunnes kertakaikkiaan kyllästyin.
    Pornoleffojen kova jyystö akti oli hänen käsityksensä seksistä. Ja suihin otto, mitä hän ei kylläkkään itse antanut. Eikä pitänyt pitkästä hyväilystä sorminkaan, koska ”runkkailla voi yksinkin”.

    Joten tuolloin kyllä aloin jäätyäni aina itse ilman, ellen hoidellut itseäni itse, aloin kyllästyä koko touhuun, joka ei ole minulle ominaista lainkaan.

    Joten jos on tilanne, että seksi ei ole tyydyttävää parin välillä, ja nainen ei esim. laukea, se voi johtaa siihen että nainen ei enää halua seksiä.

    Onneksi en enää ole vakkarisuhteessa tälläiseen törmännyt, kaiketi olen osannut valita miehet tarkemmin. ;)

    Mutta sinkkuna aiemmin ollessani on kaikennäköiseen tullut törmättyä. Kyllä sitä kaikennäköisiä nysvääjiä ja nyhertäjiä löytyy, ja olinkin itse lopen kyllästynyt ja toivoni menettänyt yhdessä vaiheessa. Naisen nautinnosta välittävät miehet jotka haluavat paneutua naisen tyydyttämiseen ovat melko vähissä kuitenkin, ainakin ei niin vakavissa ja seurusteluun tähtäävissä suhteissa.
    Ehkäpä siksi, että silloin kun ei haluta sitoutua etsitään vain sitä omaa tyydytystä.

    Itselle se on outoa, koska olen aina mennyt sekaisin toisen ihmisen nautinnosta ja nautin sen kaiken hyvän tuottamisesta, mutta en silti halua olla itse ilman.
    Kuka ääliö ottaa vastaan upeaa suuseksiä tai hyväilyä, ja sen jälkeen kääntää kylkeään ja jättää toisen ilman.
    No, aika monet miehet, ei vakavissa suhteissa.

    Onneksi on niitä, jotka haluavat oppia ja ottaa vinkkejä ja ohjastuksia vastaan. Eli osaavat kommunikoida. Toisen lukeminen on siitä yksinkertaista, että usein mitä tekee toiselle, haluaa tehtävän itselleen. Tai miten koskee toista, haluaa itseään kosketettavan.
    Ja jos näin ei ole, sitä ohjaa tai kertoo, mitä ja miten toivoo tapahtuvan.

    Totuushan on, ettei kukaan ole ajatusten lukija ja aina itse on vastuussa omasta seksuaalisesta tyydytyksestään, mutta minkäs teet jos toista ei se kiinnosta, vienoista pyynnöistä, eleistä, ohjeista tai ihan suoraan puhumisesta ja näyttämisestä huolimatta. HMPH!!!!
    En ihmettele, jos halut miehellä tai naisella menee omaa puolisoa kohtaan. :(

    Onneksi nyt on tullut opittua itsestään enemmän ja myös johdattelun taidosta, sekä uskaltaa ottaa ohjat käsiin, ja vietellä ja ehdotella asioita.

    Silti nyt jännittää tää sinkuksi tuleminen, kun tuon artikkelin myötä palasi ne vanhat, aiemmat sinkku-markkina kuviot mieleen ja rakastelun suhteen pettymykset. Siksi en näitä one night chance/stand keikkoja oikein itseni kohdalla puolla.

    Ja nyt on tietty tää kriisi vienyt halut. Mutta kyllä ne sieltä tulevat, koska voimakkaasti seksuaalinen olen.
    Raskaana olin seksin suhteen kuin kävelevä aikapommi, ja kävin koko raskaus ajan ylikierroksilla. Melkein innostuin jo lyhtypylväistä. Sama itsellä jatkui synnytyksen jälkeenkin. Harrastin viimeisempäni lapsukaisen jälkeen seksiä hyväilyillä orgasmiin heti synnytyksen jälkeen, yhdyntää noin 2vkoa synnytyksestä.

    Joten seksuaalisuus on hyvin yksilöllistä. Halut aikoinaan vei myös itseltäni se, kun puoliso oli uskoton.

    Kyllä kommunikoinnilla verbaalisesti, kehuilla, rakkauden sanoilla ja hyväksynnällä, kosketuksella, suukoilla ja suudelmilla on erittäin tärkeä merkitys. Sitähän parisuhteessa ja seksi suhteessa kuuluu saada, mitä emme ystäviltämme saa. :lol:
    Eli seksuaalista hyväksyntää ja seksiä ja rakastelua. Oman puolison kehut ovat parasta hunajaa. Myös miehille.

    Tietysti nuo Kontulan mainitsemat psyykkiset tekijät, stressi, masennus jne… vaikuttavat.
    Kuin myös paljon valvotut yö. Nimimerkillä meillä valvottiin 2vuotta, käyden unikoulut yms… Huah!
    Mutta jotenkin meiltä se ei vienyt seksiä pois, mutta ehdottomasti aika-ajoin teki siitä vähemmän ”intohimoista”, ja enemmän rutiininomaisempaa.
    Tosin meillä tän nykyisen ex-n kanssa seksi oli jostain toisesta ulottuvuudesta ja niin rohkeaa ja rakkaudellista, että siinä olenkin tyytyväinen, jos sen vielä jonkun kanssa saavutan. Mutta eiköhän, kun niin ”päättää” ja toivoo. :)

    Love,

    Bella

  151. femme sanoo:

    Hei :)

    Aika jännä tunne kohdata sukulaisielunsa ;) Sinä Bella olet sellainen ;) Aika harva nainen ajattelee samalla tavalla, olen joskus ollut aivan ihmeessäni, kun on sellainen tunne, ettei kukaan ymmärrä mistä puhun :D Seksuaalisena naisena, joka rakastaa seksiä ei voi välillä ymmärtää, eikö kukaan toinen ymmärrä, että se on juuri se tärkein asia, että se kaikki muu sujuu ;)

    Minulla on ollut paljon suhteita, mutta hyvin harvassa sellaisia miehiä, jotka ovat kuitenkaan seksuaalisesti samalla aaltopituudella :( Onneksi elämäni suurin rakkaus kuitenki oli tällainen, eli edesmennyt mieheni ;) Hän ymmärsi mitä molemminpuolinen tyydyttäminen on ;) Että nautintoon ja suhteeseen kuuluu muutakin kun suihinotto tai edes seksi, vaan koko olemassa olossa oli eroottinen lataus oltiin sitten hepeneostoksilla tai ostamassa maitoa ;)

  152. elina sanoo:

    Minua pisti vihaksi lähinnä nuo kommentit, joissa touhotettiin että pitää saada lupa käydä vieraissa jos kotona ei saa. Puolison on ihan turha ihmetellä tai valittaa jos toinen ei anna, jos eivät itsekään viitsi asian eteen mitään tehdä. Ja se pätee molemmin puolin. Minä vain valitettavasti olen sitä mieltä,että pettäminen -oli siihen sitten saanut luvan tai ei- on väärin ja tuhoaa suhteen luottamuksen, ja monesti kaiken muunkin sen mukana.

    Suokaa anteeksi agressiivisuuteni, ei ole tarkoitus hyökätä ketään vastaan tai tuomita ketään teistä joilla niitä salarakkaitakin on,itsehän valintanne teette ja niiden kanssa elätte. Tuo artikkeli nyt vaan herätti minussa tämmöisiä ajatuksia….

  153. elina sanoo:

    Sellainen tarkennus vielä että noilla kommenteilla joihin viittasin kommenttini alussa tarkoitin niitä kommentteja, joita ihmiset olivat jättäneet siihen artikkelin sivulle.

  154. Homme sanoo:

    Kun löysin blogin kantavieraan vinkkaamana tämän Aikuisen naisen päiväkirjan toissavuonna olin sitä mieltä, että Femme pitää maailman parasta seksisivustoa, ja sitä mieltä olen edelleen. Onneksi se vetää palstoilleen myös Bellan kaltaisia Femmen sukulaissieluja! Hyvää työstöonnea edelleen… !

  155. Bella sanoo:

    Ciao,

    yritän lukea tenttiin joka huomena, mutta ei nyt loppuvuodesta enää oikein nappaa. Ja varmaankin kun kävin eilen puhumassa terapeutilla, joka tukee minua tässä eroprosessissa, niin tuo käyntiin lähtenyt ”oma kasvu” ja irroittautuminen omaksi itseksi saa ajatukset todella juoksemaan.

    Suosittelen kaikille lämpimästi terapiaa. Se on mahtava juttu. Hullua on jättää käyttämättä sitä jos mieltä painaa jokin, kuin luulla että vain hullut käyvät siellä. :)

    Kiitos Femme, lukiessani sinun sivustojasi ennen tänne itse kirjoittamistani, olen ihaillut ihanan tuomitsematonta asennoitumistasi ja sitä miten hienosti osaat kohdata meidät erilaiset immeiset täälä.

    Koen myös että sinussa asuu sukulaissieluni ja kunnioitankin vaikken sinua tunnekkaan vielä sen paremmin avoimuuttasi sekä elämän kokemustasi.
    Puhuin juuri itse terapeutin kanssa siitä, kuinka auki ja avoin oleva ihminen olen itse, ja hän kannusti minua ja sanoi sen olevan vahvuus, vaikkakin sillä ihmisiä usein vähän pelotankin.

    Olen aina nyt aikuisemmalla iällä ajatellut, että sillä ja niillä ihmisillä keitä tiellemme osuu on tehtävänä kertoa meille jotain itsestämme, tai ainakin näyttää meille itsellemme sitä millaisia olemme, hieman oman näkökantamme ulkopuolelta. Eli kaikesta kivuliaaisudestaan huolimatta, sekä hyvinkin rankoista suhteista huolimatta, ne kertovat aina myös jotain myös meistä itsestämme, sekä antavat mahdollisuuden kasvuun.

    Tunnen ihan surua puolestasi kun olet kokenut vieläpä kovin nuorella vaikkakin aikuisella iällä suuren menetyksen, mutta olet elävä esimerkki siitä kuinka ihminen selviää optimismilla ja elämänhalulla. Ja jopa senkin johdosta tukee ja auttaa muita. Sitähän sinä tämän palstan avulla teet, ja toivonkin että me kaikki täällä olijat osaisimme sitä arvostaa. :lol:

    Olen myös itse sinkku-päivillä törmännyt paljon siihen miten ihmiset valehtelevat, varsinkin miehet. Ja anteeksi nyt miehet, sanon näin koska en tapaile nasia treffimielessä, eli naisten ”deittailu”valehtelusta minulla ei ole kokemusta.

    Olen kerran elämässäni kyllä rakastellut naisen kanssa, ja kutsuisin sitä äärettömän kauniiksi kokemukseksi, vaikkakin totesin, etten ole vetoa naisiin kohtaan kummemmin tuntenut tuon jälkeen tai seksuaalista vetovoimaa.
    Mutta en poissulje sitä, koska uskon että myös seksuaalinen vetovoima puhtaimmillaan pohjautuu ihmiseen ja ihmisten väliseen kemiaan, ei niinkään sukupuoliin. ;)
    Vielä kuitenki kutsumustyöni on jatkaa uuden ”oman-kullin” metsästystä. :)

    Elina,

    ymmärrän hyvin tuohtumuksesi, koska tottakait meidän jokaisen sitoutumiseen ja parisuhdetta kaipaavan ominaisuus on varmaankin yksiavioisuus ja uskollisuus.
    Itsekkin edutan tuota kategoriaa.

    Mutta elämä on opettanut minulle sen, että toisinaan pettämiseen on monia syitä ja maailmaan mahtuu ihmissuhteiden puitteissa monia eri sävyjä valkoisen ja mustan lisäksi.
    Syyt pettämiseen tai rinnakkaisuhteeseen tai suhteisiin voivat olla hyvinkin inhimilliset, eivätkä lopuksi aina edes niin täysin itsekkäitäkään.

    Mutta myönnän että koska olen sitoutuva ihminen, myös minä pelkään pettämistä. Mutta olen myös sitä mieltä, että jos puoliso pettää, on peiliin katsomisen paikka kummallakin.
    Enkä syytä, etsi syyllisiä tai syyllistä nyt ketään näin sanoessani.
    Joskus asiat ajautuvat näihin tilanteisiin. On niin monta tarinaa, kuin on ihmistäkin.

    Olen itse joutunut kärsimään uskottomuudesta nuorempana aiemmissa suhteissani ja miettinyt syitä. Aina niitä ei vain ole. Esim. edellinen elämän rakkauteni ennen tätä nykyistä ex:ni joka minut vasta jätti, tämä oli ns. tilaisuus tekee varkaan eli ”tapapettäjä”. Esiintyvä ihminen joka teki töitä myös mallina, tekee itse asiassa vieläkin. Ja häneltä sain monet sydänsurut.
    Ja nyt hän on erään tuttuni kanssa naimisissa. Aikoinani heidät vielä esittelin ravintolassa toisilleen.

    Että tätähän se elämä on. Mutta kokemuksesta sanon, että on hyvä vetää kieppejä ja purkautua täällä blogissa ja vaikka kavereille, ennemmin kuin omalle puolisolle.
    Miehet kokevat helposti meidän naisten tavan ”todeta” asioita syyttävänä. He yksinkertaisesti ”kuulevat”, eli ymmärtävät asioita erikantilta kuin me naiset ne tarkoitamme. Miehet kuulevat arkiset toteamuksemmekin helposti moitteena heitä kohtaan, etteivät he olisi muka tehneet riittävästi eteemme jne.
    Vaikka me kertoisimme vain sen hetkisestä tunteesta, emmekä tarkoituksella moittisi miestä.

    Ei varmasti päde kaikkiin miehiin, mutta tämän elämä on minulle opettanut. :lol: Näiden miesten kanssa joiden kanssa olen tarponut elämän ja seikkailun polkuja. :)

    Minunkin mielestä parisuhde asiat kuuluu ratkaista puhumalla, ja sanoisin etteivät ne kenenkään haaroissa ratkea. Hetkittäisesti saattaa auttaa, mutta mietin ja ajattelen myös itse ettei suhde saa tai saisi perustua minkäänlaiseen valheeseen.
    Mutta tuomita en ketään voi, ja olen näitä tarinoita kuullut pettäjiltä niin paljon, että myös ymmärrän nykyään osaa heistäkin.

    Itseni kohdalla olen aina ajatellut, että se ettei petä, vaatii selkärankaa ja luonnetta ennenkaikkea, sitoutumista suhteeseen ja sen puitteissa sovittuihin arvoihin ja ”sääntöihin”. Jokainen pari määrittää nämä ”rajat” suhteeleen itse. ; )

    Jouduin muuttamaan omaa käsitystä itsestäni todella rankasti, kun edellisen eromme aikana, päädyin sekstailemaan tämän nykyisen ex:ni kaverin kanssa. Etsin hänestä itseasiassa paljon tätä ex:ni ja olin kovin yksin. Hän ”muka” ymmärsi ja neuvoi unohtamaan tämän ex:ni. Olimme minun puolelta tekemisissä enempi kaveri pohjalta, mutta toki nautin hänen huomiostaan. Hän oli syötävän hyvän näköinen, vaikkei minun tyyliseni, enkä ikinä häneen ihastuisi saati rakastuisi.

    Mutta hän sai tuon eromme aikana minut tuntemaan itseni naiseksi ja haluttavaksi, ja ymmärretyksi. Siihen vielä yksinäisen naisen joka on alkanut kaipailemaan ex:nsä, kova seksin kaipuu, niin tulos oli se että päädyin sekstailemaan hänen kanssaan.
    Seksi oli kauhea floppi, mutta piti vielä kerran kokeilla. Ja oli entistä pahempaa.
    Minun kohdallani se rakennettu flirtti, jännite, sähköisyys välillä ym oli se juttu. Mutta kummallakin kerralla kun touhut alkoivat, petyin pahasti, koska siinä ei ollut muuta kuin kauhea tekninen paneminen. Ei yhtään minun tyyliäni.

    Kauheinta tilanteessa on, että tuo ex:ni kaveri sattui olemaan tuolloin myös ystäväni seurustelukumppani. He olivat tosin tuolloin myös eronneet, mutta ovat nyt palanneet takaisin yhteen.

    Joten jouduin oppimaan kantapään kautta, että joskus ihminen voi oman kipuilunsa ja yksinäisyyden yms takia tehdä hyvinkin vääriä ratkaisuja ja tekoja, täysin itsekkäästi vain ajattelematta muita tai seurauksia.
    Itse inhosin itseäni pitkään tuon takia. Todella paljon.
    Koska olen aina itse sanonut etten koske kenkään ystäväni entisiin kymmenen metrin tikullakaan, ja edelleen annan sen neuvoksi muille.

    Meillä se osittain nopeutti tai jopa johti siihen että minut jätettiin, ja menetin myös ystäväni asian paljastuttua.

    Että näin.Elämä ja siperia opettaa.
    Opin että minusta ei ole valehtelijaksi ja pidän itse edelleen sen linjan että maailma on vapaita miehiä täynnä.

    Vaikkakin kun tämä mokani tapahtui, olin itse vapaa kuin taivaan lintu, samoin tämä mieheni kaveri, eli ystäväni ex:ä. Mutta niin tai näin, se oli väärin.

    Sitäkin olen nyt sitten terapiassa käynyt läpi. Sen opin ja tiedän, että en edelleenkän tule koskaan pettämään vakituisessa suhteessa. Koska jos tämäkin tekee näin kipeää, arvostan itseäni ja arvojani sen verran, että pysyn moisesta erossa. :(

    Mutta silti en tuomitse todellakaan toisin toimivia, heillä suurimmalla osalla on syynsä miksi niin toimivat. Ja usein hyvin inhimillinen.

    Love,
    Bella

  156. Bella sanoo:

    Ciao Homme,

    lupaan heti välittömästi tulla tänne hehkuttamaan ja jopa kertomaan ”likaisia” yksityiskohtia, kun saan kellistettyä potentiaalisen uroksen. ;)

    Ja kun ylipäätään kykenen seksiin särkyneellä sydämmelläni.

    Ex:ni joka minut juuri jätti, sai minut tuntemaan itseni vihoviimeiseksi olennoksi maanpäällä, koska meni harrastamaan seksiä edellisen eromme aikana hänen kaverinsa kanssa. Tuolloin olin varma, etten ikinä palaa yhteen tämän ex:ni kanssa, mutta silloinpa palasimme ja rakkaus ja iiihaanaa taivaita repivän hyvä seksielämä otti voiton.

    Kunnes nuo vanhat ongelmat alkoivat palaamaan ja minun salaisuuteni paljastui. Hän kokee että olen pettänyt häntä, vaikka olimme tuolloin erossa. :( NYYH!!!

    Toki toimin väärin, mutta olin tuolloin vapaa. Ja hänellä todellakin omat naiskuvionsa. Kaikenikäistä ja kokoista.
    Nyt alkaa tulemaan jo kiukkuakin, miten hän minua syyllistää. Ja kuitenkin myös häntä ymmärrän.

    Sometimes life is a Bitch, and you have to just beat it. In good way… :lol:

    Love,

    Bella

  157. elina sanoo:

    ”Miehet kokevat helposti meidän naisten tavan “todeta” asioita syyttävänä. He yksinkertaisesti “kuulevat”, eli ymmärtävät asioita erikantilta kuin me naiset ne tarkoitamme. Miehet kuulevat arkiset toteamuksemmekin helposti moitteena heitä kohtaan, etteivät he olisi muka tehneet riittävästi eteemme jne.” Tuo on kyllä ihan totta :P . Meillä käy hyvin usein niin, että toinen toteaa jotain, ja toinen kuulee sen sitten syytöksenä,loukkauksena tai vaatimuksena ja töksäyttää sitten takaisin jotain töykeää, vaikka toinen ei edes tarkoittanu olla töykeä. Tähänkään ei kait ole olemassa mitään konstia… Se on kait vain opittava ”tunnistamaan”, milloin toinen tarkoittaa jotakin ja milloin hän muuten vain toteaa. Oma kumppanini ymmärtää usein minut väärin, ja olen sanonutkin hänelle, että kaikki mitä sanon ei ole syyttämistä tai motkottamista (=mäkättämistä) tms. En minä ainakaan osaa/halua joka kerta vahtia äänensävyäni,kun jotain sanon, eikä kumppanikaan…

  158. Bella sanoo:

    Ciao,

    asiaan kannattaa tarttua silloin kun tilanne ei ole päällä. :)

    Eli rauhassa täysin ärtymättä ja syyllistämättä, yhdessä voi opetella kertomaan asioita siltä pohjlat miltä tuntuu. Eli kertoa minusta tuntuu tältä, miten sinä asian tunnet/koet?

    Lukija joskus viittasikin John Gray:n, ja hän on muistaakseni käyttänyt esimerkissään itsestään ja vaimostaan ”hyvän päivän ystävät” sanontaa. Eli me hyväksymme toisen kun hän on iloinen, herttainen, kaikkea sitä mistä pidämme, mutta sitten kun hän onkin vakavalla, surullisella tai äkeällä päällä, suutumme ja vedämme sen itseemme, ajatellen että toinen syyttää jostain missä tämän syyllistyneen olisi pitänyt toimia muka toisin tai paremmin.

    Mielestäni näihin tilanteisiin pystyy ja nyt eronneena sanoisin, että kannattaa vaikuttaa. :lol:

    Miesten ja naisten yksi ero on jonka olen oppinut, että miehet ymmärtävät asioita enemmän tekemisen kautta ja teoilla, naiset sanoilla ja tunteilla. Toki miehetkin tarvitsevat näitä myös.
    Mutta mies kokee itsensä enemmän tarpeelliseksi silloin kun häntä kannustetaan ja hänen tekojaan arvostetaan ja ne huomataan ja annetaan kiitosta. Eihän tuo kiitos koskaan ole keneltäkään pois. Se motivoi ja aktivoi.

    Kun taas nainen motivoituu ja aktivoituu ja kokee itse saaneensa kannustusta kun he tuntevat olevansa rakastettuja.

    Miehen kanssa on monesti luontevampaa jutelle vakavistakin asioista vaikka kävelyllä, jos hän ei tottunut keskustelija, koska siinä saa myös tehdä jotain. ;)

    Miehen on kokemukseni mukaan elintärkeää kokea olevansa tarpeellinen. Tähän tulen itsekkin jatkossa kiinnittämään huomiota. On tärkeää kannustaa toista ja kertoa miten ne itsestään selvät ja arkiset teot ovat arvokkaita toisen tekemänä. Olemme sisimmässämme kuin pieniä lapsia, ja yleensä meitä ei voi kiittää ja kannustaa liikaa. :lol:

    Ja meidän naisten tulisi todella kiinnittää huomiota siihen, että emme syyllistä miestä siitä että annamme helposti ”enemmän”. Ja sitten kun mies ei toimikkaan samalla tavalla, koemme heidän antaneen ja rakastavan vähemmän. Se, että jos koemme antaneemme liikaa, ei ole miehen syy. (ellei nyt ole täysin alistettuna suhteessa sairaan/narsistisen henkilön kanssa).
    Emme voi syyttää miestä että annamme itse luontaisesti helposti enemmän, eivät he sitä usein vaadi tai edes pyydä.

    Meidän tulee puolin toisin opetella kuuntelemaan toista ja kertoa avoimesti siitä mitä odotamme, toivomme, ja kannustaa toista toimimaan puolin-toisin hyväksi toiselle.

    Luottamus, ymmärtäminen, myötätunto ja hyväksyminen ovat parisuhteen kulmakiviä. Ja tuki. Tukeminen myös siinä puolin toisin kun opetellaan toimimaan toisen hyväksi ja irroittautumaan opituistA käyttäytymismalleista ja rooleista.

    Usein miehet haluavat ja haluaisivat antaa meille paljon, eivät vain tiedä miten. Joten siinä tulee kannustaa. :)

    MLL:n sivustolta löytyy parisuhteeseen perheellisille hyviä neuvoja ja tehtäviä, samoin kun laittaa hakusanaksi googleen parisuhde tai parisuhdetehtäviä, saa hyviä sivuja, joissa neuvoja. ;)

    Love,

    Bella

  159. Ukkeli sanoo:

    elina,

    ei kai sitä äänensävyä olekaan tarvis erityisesti vahtia jos ei ole valittamassa/moittimassa/motkottamassa (edes alitajuisesti)?

  160. elina sanoo:

    Iltaa

    Olemmekin keskustelleet tuosta väärinymmärretyksi tulemisesta ja äänensävystä jo pian kun sitä aikoinaan alkoi ilmetä. Sen myötä meillä sattuu noita tilanteita vähemmän ja miehenikin ymmärtää jo, että kaikki mitä sanon ei ole motkotusta :) .

    Kyllä tuo Kiitos ja itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi tunteminen on mielestäni itsellenikin ihan yhtä tärkeitä. Kumpikaan ei saa pitää toista itsestäänselvyytenä, sehän on ihan selvää :P

    Meillä mies on se joka yleensä ensimmäisenä ottaa asiat puheeksi. Niin että eipä ole ongelmaa sen puoleen… :lol: enemmän mies saa yllytellä minua avaamaan suuni, jos joku asia häiritsee…

    Ukkeli: Ei tarvitsekaan.

  161. Musta Joutsen sanoo:

    Elina hei… Sinä olet nuori tyttö ja elät ensimmäisessä ja ainoassa ja ilmeisesti varsin hyvässä suhteessasi.

    Jos se Ei jatku onnellisesti elämänne loppuun asti, mikä tietysti olisi toivottavaa, tulet ymmärtämään vielä paljon sellaisia tekoja, mitä nyt et ymmärrä. Teet niitä aika todennäköisesti itsekin – ainakin jotain, mitä et nyt uskoisi ollenkaan mahdolliseksi. Sellaista, mikä nyt ehkä vaikuttaa rumalta tai käsittämättömältä.

    Rakkaudella tämäkin :) .

  162. femme sanoo:

    Hei :)

    Olen jossain kohtaa blogia kirjoittanut siitä, että ihminen ihastuu helpommin ihmiseen, josta saa vastakaikua. Ajattelin nyt lähinnä miksi sinä Bella tulit harrastaneeksi seksiä exäsi kaverin kanssa. En sano tätä ollenkaan tuomitakseni, itsekin olen yksinäisyydessäni harrastanut seksiä, miehen kanssa, jonka kanssa en sitä muuten olisi tehnyt. Eli kun ihminen on yksin, voi huonosti ja/tai on ilman huomiota ja syliä ja sitten vaikka vain kuulee lohduttavia sanoja, kehuja ja saa huomiota, niin intiimiin suhteeseen ajautuu helpommin. Toinen osapuoli on juuri käyttänyt niitä tärkeitä elementtejä, joita odottaa omalta kumppaniltaan tai henkilöltä, johon on ihastunut tai johon haluaisi ihastua.

    Sanoilla ja kosketuksilla sekä huomion saamisella on aivan valtava voima ihmisiin. Lupasin ottaa aiheeksi deittailemisen sinkkuna, kun nyt olen sitä harrastanut jo jonkin aikaa, mutta aihe ei ole vielä siihen ihan kypsä. Minä deittailen nimittäin edelleen ;) Joku tapaamistani miehistä on ollut niin kauan ilman huomiota, naisen ystävällistä keskustelua ja pientä kosketusta, että he sekoavat täysin ;) kun saavat sitä osakseen. Ihan samalla tavalla käy naisenkin. Sellainen ihminen, jolla on sitä aina ollut, ei ehkä osaa ollenkaan ymmärtää, mistä on kysymys. Minullekin se oli uutta, näin voimakkaina tunteina.

    Vaikka kaipaankin tuttua syliä ja tuttua seksiä, niin saan niin paljon huomiota muuten, ettei se suista minua raiteelta, toki minäkin teen ja olen tehnyt vääriä valintoja, mutta minua ei voi puhua ympäri huomiolla :)

    Epäileminen ja luottamuksen pula kumppania kohtaan on suhteen tuho. Jos on kokenut aikaisemmin pettämistä, niin osaako suhteessa olla epäilemättä. Tämä, että epäilee toista, vaikka kuvittelee, ettei se näy mitenkään, niin sahaa suhteeseen lovia. Myös uudessa suhteessa, jossa ei vielä ole kokenut pettämistä tai luottamuksen pulaa ole ollut, niin alitajuista pelkoa voi esiintyä, jos tietää kumppaninsa taustasta, että hän on pettänyt tai valehdellut aikaisemmin. Epärehellisyys, on se sitten ystävien kesken tai suhteessa on vaikea asia. Kaikkea ei tarvitse kertoa, mutta valehdella ei saa, on minun mottoni. Valehtelemisesta kiinni jäänyt vie uskon koko ystävyydestä ja suhteesta.

    elinalle haluan vielä sanoa, että ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että häntä moititaan hänen mielestään mitättömistä asioista. Toiselle nämä asiat voivat olla se, joka hiertää, joka ärsyttää ja joka raivostuttaa. Mutta toinen osapuoli pitää sitä mitättömänä ja siksi loukkaantuu huomautuksista. Joissain suhteissa niitä isoja asioita ei ehkä koskaan edes tule, vaan huomautettavat asiat ovat vain niitä, että sukat on taas sohvalla tyyppisiä. Tai sitten ne suuret ongelmat yhdistävät, niistä osataan keskustella rauhassa, mutta nämä pienet asiat saavat sen äänensävyn muuttumaan.

  163. N sanoo:

    Bella ymmärrän kyllä periaatteessa miksi tuo aiempi ystävän kanssa tapahtunut painaa mieltä. Mutta toisaalta: miksi siitä pitäisi potea huonoa omatuntoa kun kukaan ei edes ole tehnyt mitään väärää. Kumpikin olitte vapaita, joskin ehkä sydämessänne sidottuja muualle. Jos kahden ihmisen yhdessä olo, oli se sitten seksiä tai muuta, tekee ihmisille hyvää niin eihän se nyt täysin väärin voi olla.

    Jos taas joku ajautuu parisuhteen ulkopuoliseen suhteeseen niin ei se varsinainen ongelma silloinkaan mielestäni ole se sivusuhde, vaan kyllä syyt löytyvät jostain muualta. Kuka sitä nyt hyvästä suhteesta vieraisiin pöytiin lähtisi, jos on täysin tyytyväinen? Toki jos sovitaan avoimesta suhteesta tai haluaa asiansa näin aina järjestää niin mikäs siinä sitten, mutta näin periaatteessa olen tätä mieltä.

    Aurinkoista viikonloppua!

  164. Bella sanoo:

    Ciao Femme,

    Ihana aurinkoinen päivä.
    Aurinkoa ja positiivista mieltä kaikille. Jätin tentin väliin kun huomasin, että turha mennä vetämään hylsyä tai mennä läpi 1:llä.

    Suoraan vaan uusinta tenttiin. Ja jatkaa lukemista. Eivät nuo ajatukset ole oikein pysyneet kasassa. Kysyinkin terapeutiltani jo leikilläni, onko itselläni ns. ”kaikki inkkarit kanootissa” ja häntä nauratti. Totesi vain että anna itsellesi aikaa surra ja toipua.
    Ja niinhän se on. Onneksi kun en itse pode masennusta tms, selviäminen on helpompaa sitten loppujen lopuksi kuitenkin.
    Ja tämä nyt kaikella kunnioituksella masennuksen kokeneita tai sitä kärsiviä kohtaan.

    Olet mielestäni oikeassa Femme mitä sanoit. No, ainakin minun mielestäni. :lol:

    Olen kovasti miettinyt miten päädyin mitä tein, eikä sille yhtä oikeaa yksi selitteistä syytä joudu. Kävin sitä läpi sen tapahduttua jo n. 2vuotta sitten ja luulin asian olevan selvä. Nyt kun se sitten paljastui, niin mietin sitä uudestaan.

    Ja nimenomaan sen takia, että tämä nyt ex-puolisoni sanoi, että vaikka emme tuolloin olletkaan yhdessä, sekä hänen kaverinsakin oli vapaa, hän ei voi mitään sille, että hänen mielikuvansa minusta muuttui.

    Omat välini tähän omaan ystävättäreeni ovat olleet jo silloin tapahtuneen aikaan kovin etäiset, koska emme olleet enää juurikaan tekemisissä saatuani tämän viimeisimmän lapseni. Jäin ikäänkuin pois kaveri porukasta,koska poppoo vietti eräänlaista ”sex and the city” elämää. Eli sinkkuelämää. Ja en tietysti päässyt, enkä valvottavan lapsen vuoksi jaksanut rientoihin mukaan. Ja tottakait perhe ja lapselta jäävä aika tuntui parhaalta laittaa mieheen ja perheeseen.

    Minusta tuli ns. ulkopuolinen ja yhteydenottomme vähenivät merkittävästi. Tapasimme ohimennen ja yhteistä aikaa, myös hänen puoleltaan oli vaikea löytää. Kylässä hän ei juurikaan ”jaksanut” käydä, hän ei pitänyt puolisostani. :(

    Nyt toimisin tälläkokemuksella toisin noiden omien menemisten kanssa. Vaikka vauva ja pieni lapsi on kuinka ihana, on äidin hyvä säännöllisesti nähdä ystäviään ja myös pitää harrastuksistaan kiinni. Se on myös parisuhteen kannalta elinehto.

    Näillä ystävilläni ei kellään ole lapsia, ja huomasin myös sen jotenkin vaikuttavan tähän ystävättäreeni, koska tämä hänen deittinsä(johon erotessa lankesin), ei ollut tuolloin vapaa mies, vaan asui edelleen perheensä kanssa, väittäen ettei heillä ole mitään vaimonsa kanssa.

    En nähnyt paljoakaan ystävätärtäni, emmekä siis tapailleet pariskuntina. Miestäni tämä hänen kaverinsa kävi moikkailemassa. Ja yritti autella sitten ”muka” meitä kumpaakin, miestäni ja minua, meidän ongelmien kanssa.
    Osaltaan hän vaikutti paljon siihen, että ystävättäreni kanssa välit viilenivät, koska hän tämä mies kertoi minun ja puolisoni asioista kaiken. Asia selvisi minulle vahingossa, kun ystävättäreni ”tiesi” asioita, joista en ollut hänelle kertonut. Ja samoin hän alkoi aiemmasta poiketen kyseenalaistamaan mitä puhuin, ja lisäksi tunsin ettei hän kerro minulle kaikkea.

    Eli meidän, minun ja puolisoni ongelmat söivät ystävyyssuhdettani myös. Huah! Tavan hullun rakkauden suhde. Rakastimme paljon, mutta toisen epätasapainoisuuden vuoksi riidat olivat, noh, hieman erikoisia ja sisälsivät melko omalaatuisia piirteitä.
    Psykologini on sanonut minulle, että puolisoni on todennäköisesti henkisesti sairas muutoinkin kun masentunut, tai sitten narsisti. :(

    Mutta se miksi tähän ex-mieheni kaveriin lankesin, on varmastikkin se kaveruus, ilo ja nauru, joka rakentui aikaa myöten välillemme. Ja puolisoni on myös hyvin hurmaava ja iloinen ihminen, paitsi kun tuo joku ”musta syvyys” ja negatiivisuus vie hänet mennessään.

    Tämä hänen kaverinsa on liehunut ”vieraissa” lähes koko senajan, kun on ystävättäreni kanssa ollut. Ystävättäreni ei vain usko siihen. Enkä asiaan enää halua puuttuakaan.

    Kun erosimme ekan kerran tämän nykyisen ex:ni kanssa, emme mitenkään pitäneet yhteyttä hänen kaverinsa kanssa kummemmin. Hyvin hyvin harvoin. Mutta sitten aloin yksinäisenä nauttimaan hänen huomiostaan, se olisi voinut olla kuka tahansa muukin, kuka oli iloinen ja antoi huomiota ja välillä kehui. Osaksi luotin häneen juuri siksi, että hän on ex:ni kaveri ja oli ystävättäreni ex, se teki asiasta jotenkin ”turvallisen”, koska ajattelin ettei se juuri siksi johda mihinkään.

    Tapaamisemme muutamat kerrat olivat hyvin lyhyitä max. 1.5h. Ja laskettavissa yhden käden sormilla ennenkuin tapasimme niin, että päädyimme harrastamaan seksiä. Tuolla ekalla kerralla olimme humalassa, minä enemmän ja hän vähemmän.

    Olin ihastunut hänen huomioonsa, en häneen, koska en ole enää aikuisiässäni näihin pelimiehiin, jota hän edustaa, koskenut, saati ihastunut. Sydänsuruja siltä saralta aivan riittävästi. ;)
    Ja heidän kanssaan saa vain juuri sitä ”itseään”, eikä aina edes kovinkaan hyvää sellaista, koska yleensä heidän takanaan on aika itsekäs ja iso, itseään täynnä oleva ego, joka puhuu enemmän kuin ihmisen sisin.

    Yksinkertainen syyni tekooni on, että olin tuon kesän aikana laknaut kaipaamaan tuota ex:ni aivan valtavasti.
    Olin joutunut porskuttamaan vain eteenpäin tapahtuneiden asioiden kanssa ja selviytymään. Painamaan kahta työtä ja huolehtimaan lapsesta, sekä selviämään rankasta keskenmenosta. En ”ehtinyt” surra suhdettani.

    Ja sitten se oireilu ja kaipaus alkoi kuin salaman isku, hyvin syvänä yksinäisyytenä, ja fyysisenä kipuna. Lisäksi näin tämän nykyisenkin ex:ni toisen naisen kanssa, ja se oli melko musertavaa.
    Olin luullut päässeeni yli, koska kaipausta ei ollut tullut aiemmin. Toisin kuin nyt. :)

    Sitten tapahtui mitä tapahtui. Etsin selvästi ex:ni hänen kaveristaan, en muuta. Ikinä en häntä huolisi miehekseni tai yhtään miksikään sen enempää. Koska seksi välillämme kertoi kaiken oleellisen, karmeaa kliinisen kylmää, suorastaan P…A touhua. Yäk!
    Välillämme toimi nimenomaan samanlainen huumori, voimakas lataus, flirtti, mutta koska se perustui muuhun kuin oikeaan vetovoimaan välillämme, eikä se ollut ”puhdasta” aitoa halua puolin tai toisin, vaan pakonomaista suorittamista, joksi se muuttui kun itse asiaan päästiin.

    En ole moista kokenut koskaan, siksi se oli hyvin hämmentävää, koska normaalisti ihminen vetäytyy tuollaisesta tilanteesta.

    Sainkin sitten tietää, että tuolle mieheni kaverille oli tullut raskaaksi hänen ”asuinkumppaninsa”, eli alkuperäinen vaimo, jonka kanssa hän ei muka enää seurustellut.
    Ja näitä naisia alkoi sitten ilmaantumaan muitakin. Ja en ollutkaan ainoa, jonka kaverin omaa hän oli yrittänyt ja onnistunut.
    Keskustelin yhden näistä naisista kanssa ja hän kuvasi seksiä hyvin samanlaiseksi. Mies menetti mielnkiintonsa kun itse asiaan mentiin, oli välinpitämätön ja laukesi samaten tien. Tämä itseäni vielä kypsempi lady sanoikin, että tämä mieheni kaveri on selkeästi seksi-addikti. Hän työskentelee sosiaalipuolella, joten on ammatti-ihminen. :)

    Että tälläinen kauniit ja rohkea tarina. Olen melkoisen pirun vahva immeinen, kun tämä kaikki on kahlattu läpi.
    Toivottavasti purkaukseni opettaa jollekkin jotain, ja estää tekemästä jotain älytöntä. Ennenkaikkea itselleen ja läheisilleen.

    Tarinoilla on aina omat puolensa ja aina niiden kahden ihmisen oma totuus. Ja minun tapauksessani, nyt sitten useamman ihmisen totuus.

    Itselleni olen antanut anteeksi nyt, työstin asiaa paljon eilen. Terapia sen laukaisi.
    Syyllisyyskin alkaa helpottaa, ja kaikenlisäksi tämä ei tästä vatvomalla enää miksikään muutu. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. On vain vastaisuudessa toimittava toisin.
    Toimittava niin että pystyy seisomaan tekojensa ja sanojensa takana, kantamaan vastuun teoistaan ja sanoistaan.

    Love,

    Bella

  165. Bella sanoo:

    Kiitos N,

    ;) nyt kun olen tästä kunnolla ”purkautunut” en enää näitä tunkioitani täällä enempiä tuulettele ainekaan oma-aloitteiseti.

    :lol:

    Ja kuten Femme sanoikin aiemmin, ainahan voi jättää lukematta nämä purkaukset. niin itsekkin toimin, jos joku ei kiinnosta.

    Kiitos teille, jotka olette ”ymmärtäneet” ja auttaneet ja anteeksi heille joita olen mahdollisesti ärsyttänyt.

    Ystävyydellä,

    Bella

  166. Musta Joutse sanoo:

    Varmaan hyvä, että olet työstänyt asiaa, joka on vaivannut sinua, Bella. Sekä täällä että muualla. Mutta olisin kyllä N:n kanssa samoilla linjoilla, että ei tuossa mitään kauheaa tapahtunut:

    ”Mutta toisaalta: miksi siitä pitäisi potea huonoa omatuntoa kun kukaan ei edes ole tehnyt mitään väärää. Kumpikin olitte vapaita, joskin ehkä sydämessänne sidottuja muualle.”

    Minä kyllä tulkitsisin asiaa siltä kantilta, että häpeät mielestäsi enempi teon tyhmyyttä kuin moraalista vääryyttä. Että meninkin lankeamaan niin ”huonoon” ja sopimattomaan mieheen, mikä minuun oikein meni :) ! No, sellaista voi sattua ja ei kun eteenpäin!

  167. Bella sanoo:

    Ciao,

    kiitos Musta joutsen (Black Swan).

    Kuuntelin juuri U2 ja tällä one biisillä on suuri merkitys itselleni.
    Kertoo pitkälti omasta hullun rakkauden suhteestani.

    Is it getting better, Or do you feel the same
    Will it make it easier on you now
    You got someone to blame
    You say…
    One love
    One life
    When it’s one need
    In the night
    One love
    We get to share it
    Leaves you baby if you
    Don’t care for it

    Did I disappoint you, Or leave a bad taste in your mouth
    You act like you never had love, And you want me to go without
    Well it’s…

    Too late
    Tonight
    To drag the past out into the light
    We’re one, but we’re not the same
    We get to Carry each other
    Carry each other
    One…
    Have you come here for forgiveness
    Have you come to raise the dead
    Have you come here to play Jesus
    To the lepers in your head

    Did I ask too much, More than a lot
    You gave me nothing, Now it’s all I got
    We’re one, But we’re not the same
    Well we, Hurt each other
    Then we do it again
    You say:
    Love is a temple
    Love a higher law
    Love is a temple
    Love the higher law
    You ask me to enter, But then you make me crawl
    And I can’t be holding on, To what you got
    When all you got is hurt
    One love
    One blood
    One life
    You got to do what you should
    One life
    With each other
    Sisters
    Brothers
    One life
    But we’re not the same
    We get to
    Carry each other
    Carry each other

    http://www.youtube.com/watch?v=ZpDQJnI4OhU

    Love,
    Bella

  168. elina sanoo:

    Bella,

    Minä olen vähän samaa mieltä kuin femme, että häpeät enemmänkin sitä, että menit lankeamaan ”vääränlaiseen mieheen” kuin sitä, että menit sänkyyn toisen kanssa. Et sinä minusta(kaan)siinä mitään väärää sinällään tehnyt, koska kaikki osapuolet olivat eronneet; sinä ex:stäsi ja ex:si kaveri omasta kumppanistaan. (Korjaa toki jos ymmärsin väärin).

    Minusta ainakin on kiintoisaa lukea/kuunnella ihmisten elämäntarinoita ja nähdä mikä heistä on muovannut sellaisen, kuin he ovat nyt :D

  169. femme sanoo:

    Hei :)

    Korjaisin nyt sen verran, ettei tule väärinkäsityksiä ;) Minä en sanonut, että mies oli väärä, vaan syy oli väärä. Seksiin ei ryhdytty intohimosta toista ihmistä kohtaan, vaan saadakseen lohtua, huomiota ja vastakaikua. Mies saattaa olla ihan oikea, tosin Bellan kertoman mukaan mies tuntuu hyppäävän sängystä toiseen, joten sellaista miestä harvoin pitää oikeana.

    Sanoin kauan sitten eräälle miehelle, että en ole mustasukkainen, jos hän harrastaisi seksiä jonkun kanssa, mutta jos hän antaisi kaiken sen hellyyden ja huomion, minkä antoi minulle, niin siitä olisin loukkaantunut. Tämä siksi, että mies ei vaikuttanut minuun millään tavalla seksitaidoillaan, hän oli yksinkertaisesti huono rakastaja, mutta ihmisenä, ystävänä ja kumppaninakin aivan ihana ;) jonka kanssa oli sekä hauskaa että hyvä olla ;)

    Kaikkiin miehiin ei vain mahdu sekä että, eli hyvät seksitaidot ja ihana olemus ja hyvä henkinen yhteys. Tai ainakin näitä miehiä on todella harvassa ;)

  170. elina sanoo:

    Pyydän anteeksi väärinymmärrystäni femme :P

  171. femme sanoo:

    Iltaa :)

    En minä tarkoittanut elina, että mistään täytyy pyytää anteeksi :D Tarkoitin vain sitä, että Musta Joutsen arveli Bellan potevan huonoa omatuntoa, että haksahti väärän tyyppiseen mieheen, kun taas minä sitä, että se tapahtui väärästä syystä, mutta kuka meistä on ketään tuomitsemaan yhtään mistään ;) Eikä tässä ole tarkoitus tuomarena ollakaan, vaan jokainen miettii tapahtunutta omalta kannaltaan.

    Itse olen ihminen, joka ei jaksaisi vuosien kuluttua käydä läpi ja pohtia mistä mikin asia johtui, vaikka se voisi tietysti olla ihan tervettäkin. Joskus olen miettinyt, että minun olisi aikanaan pitänyt käydä terapiassa mieheni kuoleman jälkeen, ehkä äitinikin kuoleman jälkeen, sillä molemmat ovat olleet erittäin rankkoja kokemuksia, enkä ole tainut niitä oikeastaan vieläkään työstää kunnolla. Olen halunnut unohtaa, työntää ne sivuun, aloittaa elämisen, jatkaa elämää, löytää uutta sisältöä jne.

  172. Bella sanoo:

    Ciao ihanaiset Naiset,

    totta, en minäkään koko asiaa enää pohtisi, ellei siitä olisi tälläinen polemiikki tullut. Ex:ni ja ystävättäreni puolelta. Hänellä kun oli omasta erostaan tuohon ex:ni kaveriin vain 1,5kk ennen tapahtunutta, mutta toisaalta what ever.

    Heillä ei yhteisiä lapsia, ei yhteistä kotia ollut(mies asui tämän ”vaimonsa” kanssa, tosin myös vaimolla oli muuta säpinää). Mutta mies oli ns. ”lainassa” ja silloin mielestäni usein saa sitä mitä tilaa. Eli se sitoutuminen kakkosnaiseen, vaikka tämä rakkaampi olisikin, on epätodennäköisempää. Koska perhe, lapset ja yhteinen omaisuus usein määrittää mitä riskejä uskalletaan ja halutaan ottaa.

    Mutta koska itselleni on tietyt asiat ystävyydessä tärkeitä, kuten se ettei ystävän omaan tai entiseen kajota, järkytyin senvuoksi teostani.
    Ja kun tiesin, kuinka kipeää heilläkin on ollut, koin että petin ystäväni ja ennenkaikkea omat moraaliset periaatteeni sekä arvoni.

    Mutta totuus on, että emme ketään, emme edes niitä rakkaimpiamme omista, vaan kaikki ovat meillä vain lainassa.
    Emme voi mitenkään määrätä suhtiden jälkeen mitä muut tekevät. Jokainen on vapaa sielu. Ja kannaattaako sen antaa pilata ystävyys, mielestäni ei.

    Mutta sanoa täytyy, etten itsekkään pitäisi, että ystävättäreni olisi esim. ex:ni kanssa. Mutta en katkaisisi välejä tms. Koska en omista ketään. Ja tekoon tarvitaan kaksi.
    Hetken huuma kun on vain huumaa, verrattuna yhteiseen jaettuun rakkauteen ja elämään.
    Tämä ex:ni kaveri käänsi asian niin, että minä olen mukamas häntä yrittänyt tätä miestä koko oman suhteeni ajan, sekä epätoivoisesti vietellyt ja tarjonnut itseäni tälle miehelle.
    Nyt sitten tämä ystävättäreni uskoo miestä, samoin ex:ni ja jotkut kaverimme ex:ni puolelta.
    Että näin.
    Haluanko tälläisiä ihmisiä enää elämääni, en todellakaan.
    En voi käsittää miten kukaan täysipäinen uskoo tuollaista roskaa.

    Tämän kokemuksen myötä aion jatkaa kuitenkin samalla periaatteella kuin aina ennenkin, enkä varmasti virhettäni tule toistamaan. Pidän näppini erossa tasan ystävieni ex:stä, vaikka mikä olisi. Ihania miehiä ja ihan ilman draamaa on saatavilla, milloin mihinkin tarpeeseen ihan muutoinkin. ;)

    Ja itseasiassa tämän sopan keskellä paljastui kuitenkin se, että ystävättäreni on maannut itse minun edellisen suuren elämän rakkauteni kanssa. Ihmisen jonka kanssa kuitenkin asuin yhdessä jne. Ystävättäreni oli tuon tehnyt silloin kun olin raskaana jo nykyiselle miehelleni, eli siis tälle nykyiselle ex:lle. Joten onko sitten tekoni pahempi?
    Vain aika välillä on pidempi erosta tekoon,mutta muuttaako se jotain tai tekoa.

    No, totuus on, että nyt asia on varmaankin pikkuhiljaa ihan sama. ;) Tässä kun tätä kerron ja tilitän, se on aika naurettavan pieni murhe suuressa kokonaisuudessa elämässä. Elämässä on ihan oikeasti vakaviakin asioita.

    Tiedän mitä itse olen, ja mihin arvoihin uskon, ja mitä arvoja aioin noudattaa jatkossa. Erehdyksistään oppii. Se on pääasia. Ja ehkä valitsen jatkossa myös ystäväni paremmin, niin etteivät he vaikeuksien tullessa hylkää, vaan tukevat.

    Terapia on hyvä asia jos kaipaa selkeyttä asioihin. Aina ei tarvitse mielestäni olla edes mitään kriisiä, traumaa, vakavaa ongelmaa. Kyseiset palvelut ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä ymmärretään käyttään oman kasvun tukena sekä ennaltaehkäisynä, silloin kun jokin alkaa tuntua pahalta tai askarruttaa.
    Mielenterveysongelmia olisi varmasti vähemmän, jos ihmiset uskaltaisivat ja viitsisivät käyttää kyseisiä palveluja. :lol:

    Itse opin käyttämään tätä palvelua lähinnä tämän suhteen myötä, sekä lapsen menetyksen takia. Lapsi kun ei tullut kesken verivuotona, vaan jouduin kantamaan häntä kuolleena sisälläni muutaman päivän abortin esilääkkeillä, ennenkuin minut otettiin sisälle sairaalaan. Jossa sitten sain aborttilääkkeet, joilla lapsi lopulta syntyi pitkän 12h odottelun jälkeen.

    Olin tilanteessa yksin, sairaalassa kun tuo tapahtui. Kokemus oli karmea. Jotain mitä kenekään ei tulisi kokea. Ja silti, still alive, ja vielä selväjärkisenäkin.
    Onneksi minulla jo oli kaksi lasta.

    Jälkeenpäin ajattelin, että onneksi näin tämänkin lapsen, kun asia tapahtui noin.Luopuminen oli ehkä kuitenkin helpompaa, sekä tapahtuneen ymmärtäminen.

    Kaunis hän oli. Minun enkelini.
    Tapaus ja suhteen ongelmat lukkiutuivat sisälle pakonomaisena selviämisenä. Mutta en ehtinyt käsitellä asioita, kaiken muun keskellä. Ystäväni eivät osanneet lapsettomina minua tukea, ja sain kaikennäköisiä kommentteja, joita vain lapseton ihminen voi antaa, tai hyvin ajattelematon.

    Nyt sitten asiaa käsittelen. Ja kuitenkin muistelen myös lämmöllä. Luonto kuitenkin kaikessa viisaudessaan karsii heikot, sairaat yksilöt pois.

    Mutta nyt nämä vakavat ja ei niin viikonloppumaiset tarinat puoleltani saavat päättyä. Tätä se elämä kuitenkin on. :)

    Joten kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua kaikille.
    Ja ennekaikkea seksikästä…yksin, kaksin, kolmin tai miten kukin itse haluaa ja toivoo. ;)

    Kiitos ajatuksistanne. Nyt oikeasti kuoppaan tämän aiheen. Kiitos teille. Olitte suureksi avuksi.

    Love,

    Bella

  173. elina sanoo:

    Sinulla on tosiaan ollut rankka taival Bella :( Mukavaa että olet kuitenkin selviytynyt kaikesta shaibasta :D :)

    Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille :D !

  174. femme sanoo:

    Hei :)

    Kirjoittaminen on hyvä muoto selvittää ajatuksiaan, samalla se on purkautumista jollekin ”kuuntelijalle”, tällä kertaa meille täällä blogissa ;) Olen iloinen Bella, jos siitä on ollut sinulle hyötyä. Toivottavasti haluat jatkaa kirjoittelua, vaikka nyt tuntuu siltä, että tämä sinun pinnalla ollut aihe olisi sinun mielestäsi ainakin blogissa loppuun käsitelty ja kirjoitettu. Se ei missään nimessä ollut moite, kun sanoin, etten itse jaksaisi vatvoa vanhoja asioita. Olen vain sen tyyppinen, että mietin ne asiat silloin, kun ne ovat ajankohtaisia ja jatkan elämää uusin asioin. Jos parisuhteissani on joskus ollut jotain erimielisyyksiä, niin en koskaan vedä niitä vanhoja asioita esiin, niin kuin hyvin monet tuntuvat tekevän. Varsinkin sellaiset miehet ovat todella rasittavia, jotka tekevät niin ”sinä sanoit silloin ja silloin niin ja näin”, että minua jotenkin risoo mies, joka ei pääse yli entisistä ja osaa ”riidellä” tämän päiväsestä erimielisyydestä. Ennen sanottiin että se on akkojen tapa nalkuttaa, vetää kaikki vanhat jutut riitoihin, mutta kyllä jotkut miehet tuntuvat olevan ihan samanlaisia. Sellainen saa ainakin minut arvioimaan miehen uudestaan.

    Tällä ei nyt ollut mitään tekemistä taas fiilistelyn kanssa seksiin, joten siirrytään siihen :)

    Ostin eilen antikvariaatistani kirjan, josta sain vinkin ;) Se on Marlene Dietrich:in elämän kerta :) siinä oli salaperäinen nainen, joka osasi nautti seksuaalisuudestaan ;) niin monien, monien miesten, kuin naistenkin kanssa ;) Minulla taitaa olla 5-6 kirjaa kesken, mutta nyt on ihan pakko aloittaa tämänkin lukemista ;) Kyllä kaikki tulee luettua joka tapauksessa, kulloisenkin fiiliksen mukaan :D

  175. femme sanoo:

    Hei :)

    Minulla on tapana aina välillä antaa elokuvavinkkejä ;) Tänään näyttää tulevan hyvä elokuvailta ihan tällä kaikille näkyvällä televisiokanavien puolella :) Mainitsen ehkä ensimmäisenä elokuvan Sideways, joka on hieman hidastempoinen, mutta oiva elokuva miehestä, joka ei pääse menneisyyden pohdiskelusta ja hänen kaveristaan, joka on sitoutumiskammoinen ;) ja joka pelkää, ettei voi koskaan enää harrastaa seksiä muiden naisten kanssa, kun on menossa naimisiin ;) ja siksi käyttääkin tilaisuutta nyt hyväkseen, päivää ennen häitään.

    Seuraava vinkki on Cabaret joka on jo klassikko sinänsä ;) hyvin tehty elokuva loistavilla näyttelijöillä ja sitten vielä se hienosti piilotettu, sen ajan mukaan oleva kielletty rakkaus ;)

    Clint Eastwood on aina yhtä ihana oli hän nuori tai vanha ;) eli Hyvät, pahat ja rumat, on yksi lemppareitani ;) olen kyllä nähnyt sen niin monta kertaa, että osaisin jo itsekin sen näytellä :)

    Ja heille, jotka eivät jaksa syventyä mihinkään vaan haluavat laittaa aivot narikkaan, niin elokuva The Ugli Truth on juuri sopiva, sen katsomisessa ei tarvitse miettiä muuta kuin, että pääsisipä itse sänkyyn Gerard Butlerin kanssa :D siis täydellistä hömppää, mutta niin ihana mies ;) Elokuvassa on muuten kiva seksilelu kohtaus ;)

    Itse en kyllä ole illalla television edessä, vaan ihan muualla ;)

  176. Bella sanoo:

    Ciao Femme,

    olen lukenut myös kirjan Marlene Dietrichistä, kirja oli hyvä. En muista kirjoittajaa enää, mutta elämänkerrat ovat yleensäkkin ihania.

    Ei tosiaan ole minullakaan tapana ääneen vatvoa asioita ja vedellä niitä esille. Täytyy muistaa aina tosin asioiden vakavuus mistä kyse, onko niitä kumpikaan käsitellyt itsekseen ja ovatko ne käsitelty parisuhteessa ja puhuttu läpi. :)

    Vanhoilla asioilla kinoissa tms ”lyöminen” ja kuittailu on erittäin epäkypsää, eikä kovinkaan rakentavaa. Se voi myös kertoa siitä, että asiaa ei ole parin välillä selvitetty.
    Kai niitäkin on jotka jaksavat vatvoa ja känätä pikkuasioista, mutta onko se tapa ja opittu käyttäytymismalli, vai onko takana muutakin?
    Useimmissa tapauksissa uskoisin että kumpaakin.
    Keskutelu on voinut jäädä kesken. Ja oleellista olisi muistaa, että keskustelun tarkoitus ei ole olla samaa mieltä, se ei aina ole mahdollista.

    Mutta jos asioista toinen jankuttaa, jotain on jäänyt kesken ja epäselväksi, joko asioita on lakaistu maton alle tai on jäänyt tunne, ettei ole tullut ymmärretyksi ja kuulluksi.

    Ja tietysti jos ei omalta osaltaan osaa asiaa käsitellä, se jää pyörimään mieleen ja purkautuu ulos sitten usein vastaavissa tilanteissa tai riidoissa.

    En itsekkään pidä tavasta, näinköhän siitä pitää tai nauttii kukaan. Ja olen huomannut täysin saman ettei asialla ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa, vaan kyvyllä olla auki ja avoin ja keskustella asioista rakentavasti, niin että kokee tulleensa puolin toisin kuulluksi ja ymmärretyksi.

    Vanhoista huomautteluun ja kaiveluun voi myös vaikuttaa vallankäyttö ja valtataistelu suhteessa, tuo vanha kunnon syyllistäminen. Syitä varmasti monia.

    Liian helposti asioiden annetaan vain olla ja sitten jossain vaiheessa niitä on kerääntynyt, ja kierre alkaa.

    En itsekkään vatvo ja jumita asioiden kanssa menneessä, vaan kohtaan ne. Nyt olen valitettavasti joutunut ex:ni ja muiden takia asioita käymään läpi uudestaan ja siksi täälläkin höyrynnyt.
    Tapanani ei ole käyttää aseena entisiä riitoja tms, eikä ottaa niitä esille. Tavoiteeni on keskustella asiat läpi ja etsiä niihin joki malli tai toimintaratkaisu, tai ainakin jonkinlainen yhteisymmärrys, joka ei kuten sanoin voi aina kahden eri ihmisen välillä johtaa siihen että asioista ollaan samaa mieltä.
    Sellaista ei ole hyvä ystävyys, eikä myöskään parisuhde. Vaan tunne että voi olla hyväksytty ja ymmärretty myös omilla eriävillä mielipiteilläänkin. aina voi etsiä rakentavaa kompromissia. :lol:

    Itseni ollut nyt pakko vatvoa, koska tilanne on ollut akuuttina kriisinä päällä, mutta nyt olen asian itse käsitellyt. Ero tuli, joten keskityn nyt itseeni ja ihan omaan olooni ja lapseen, hyvinvointiin. ;)

    Omat angstini helpottivat. Joten ellei jotain hyvin ”herkullista” käännettä tapahdu asian puitteissa, tämä on tässä ja blogi tila ihanalle seksille ja seksuaalisuudelle.;)

    Viikonloppuja

    Love Bella

  177. sallyann sanoo:

    Hei kaikille!

    Vaikka en ole kerennyt lukea viikkon mitään täältä, niin haluan kuitenkin tervehtiä kaikkia entisiä ja uusia blogiystäviä/vieraita näin :) .

    Takana on todella antoisa viikko kuntoilun ja uuden energian imemisen nimissä :) !

    Voi olla, että blogin seuraamiseen jää entistä vähemmän aikaa, mutta koska olen ollut mukana tässä femmen blogissa alusta saakka, niin tätä tulee käytyä ainakin lukemassa aina silloin kun siihen on vain aikaa :) .

    Ihanaa sunnuntaita kaikille!

    T: energinen sallyann :)

  178. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiva kuulla sinusta sallyann ja kiva, että käyt edes lukemassa, mutta uskon, että mielipiteitäsi ja katsontakantaasi kyllä kaivataan kovastikin :D En ole vielä saanut laitettua uutta Mitä sinulle oikein kuuluu otsikkoa tänne vielä, se entinen kun on käynyt niin hitaaksi :( ettei sitä pahemmin kannata käyttää muuta kuin lukemiseen :D

    Annan taas elokuva vinkin televisiosta, vaikka saatan kyllä itse mennä ihan oikeaan elokuvateatteriin katsomaan elokuvaa ;) Ikuisena Rooman fanittajana suosittelen elokuvaa Loma Roomassa, en vain maisemien vuoksi, vaan todella ihanien näyttelijöiden ja hyvän elokuvan vuoksi ;) Siinähän on sammakkoprinssimme ihanne nainenkin ;)

  179. femme sanoo:

    Hei :)

    Silloin tällöin olen lainannut tekstiä Kirkko ja kaupunki-lehdestä, niin ajattelin tehdä tänäänkin ;) Lehti on jo muutaman viikon takaa, mutta asia ei itsessään muutu. Kyse ei suoranaisesti ole seksiin fiilistelystä, mutta tärkeästä asiasta kuitenkin, joka vaikuttaa seksiin.

    ”Viikin kirkossa alkaa maaliskuussa nuorille aikuisille tarkoitettu keskustelusarja parisuhteista. Yksi keskustelun alustajista on Espoon seurakuntien perheneuvonnassa työskentelevä psykologi ja perheterapeutti Anna-Maria Hintikka.

    Parisuhteessa kohdistuu Hintikan mukaan usein liian suuria odotuksia. – Kun rakastutaan, voidaan helposti ajatella, että nyt elämä on täydellisen onnellista ja ihana kumppani korvaa myös kaikki sukulais- ja ystävyyssuhteet. – Moni nuori muuttaa kotipaikkakunnaltaan opiskelemaan muualle ja löytää sieltä poika- tai tyttöystävän. Toisinaan rakastumisessa on piilomotiivina se, että kumppanin oletetaan korvaavan lapsuuden perheen ja siihen liittyvät tarpeet ja toiveet.

    Aina ei kumppani kuitenkaan osoittaudu haavekuvan mukaiseksi. Hintikan mielestä nuoren pitäisi jo alkuvaiheessa miettiä, miksi toinen tuntuu ihanalta, kuka hän oikeasti on ja millaisena haluaa itse hänet nähdä.

    Samalla nuoren kannattaisi pohtia, mitä odottaa parisuhteelta ja missä suhteessa hän esimerkiksi haluaa tai ei halua sen muistuttavan omien vanhempiensa suhdetta.

    Parisuhteessa heijastuu osaltaan se, millainen on yhteiskunnallinen tilanne. Ann-Mari Hintikka arvelee, että vielä 1950-luvulla ihmisten odotukset parisuhteesta olivat realistisempia, koska he sodan traumat ja pula-ajat kokeneina tiesivät, että elämä voi olla niukkaa ja rankkaa. – 1980-luvulta lähtien suomalaisilla on ollut enemmän vapaa-aikaa ja valinnan mahdollisuuksia. On syntynyt ajatus siitä, että jokaisella on oikeus olla onnellinen. – Ajattelu voi olla hyvin hedonistista tyyliin ”minulla on oikeus voida hyvin hinnalla millä tahansa”.

    Parisuhteiden ongelmissa 16 vuoden ajan Hintikka on huomannut, että erityisesti sitoutumisen käsite on muuttunut melkoisesti. Jos mielikuva helposta elämästä ja onnellisesta parisuhteesta ei toteudu, haetaan mielihyvää nopeasti muualta.

    Varsinkin ensimmäisen lapsen syntymä aiheuttaa usein kriisin parisuhteessa. – Kun kahdesta tulee kolme, suhteen dynamiikka muuttuu. Äiti keskittyy vauvaan ja mies jää helposti taka-alalle. Tilanne voi aiheuttaa ristiriitoja myös kotitöiden jakamisessa. – Lapsen ja äidin symbioosi on väistämättä vahva. Naisen pitäisi silti ottaa huomioon, että mies voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, vaikka tämä vaihtaisikin vaippoja ja osallistuisi muutenkin vauvan hoitamiseen.

    Perheterapeutti toteaa, ettei parisuhteessa riitä pelkkä rakkaus. Suhdetta pitää jatkuvasti hoitaa ja päivittää, tirkistellä, miltä toisesta tuntuu. Muuten voi jonain päivänä törmätä tunteeseen, ettei toinen välitä eikä ymmärrä. – Täytyy huomioida, että suhde muuttuu koko ajan, koska osapuolet itse muuttuvat vuosien varrella, esimerkiksi opiskelun, työelämän ja ystävyyssuhteiden myötä.

    Ongelmista voi olla hankala puhua, mutta Ann-Mari Hintikka sanoo sen olevan ainoa keino tilanteen selvittämiseksi. Kumppanille pitää kertoa omista odotuksistaan, antaa hänelle mahdollisuus tutustua omaan maailmaansa. – Eihän toisen odotuksista voi tietää, ellei niistä koskaan keskustella. Odotukset on kuitenkin parempi esittää toivomusten muodossa, ei vaatimuksina, mikä yleensä vain ärsyttää entisestään.

    Hintikasta on tärkeää, että nuorille järjestetään jo varhaisessa vaiheessa ennalta ehkäisevää parisuhdeneuvontaa. Hän on käynyt säännöllisesti puhumassa parisuhteesta Espoon lukioissa, joissa on ollut valinnaisia ihmissuhdekursseja. – Nuorilla on aihepiiristä paljon kysymyksiä, ja he vaikuttavat hyvin valveutuneilta. Hienoa on, että poikien määrä on lisääntynyt kursseilla jatkuvasti. Puhumaton miehen malli nimittäin on lujassa, mutta näyttää siltä, että se olisi hitaasti muuttumassa.”

  180. N sanoo:

    Niin… olen ehkä jo joskus sanonutkin että oma ero olisi voinut hoituta paremmin jos olisimme käyneet pariterapiassa. Tuskin se olisi liittoa pelastanut, mutta muuten olisi varmaan tehnyt hyvää. Siitäkin huolimatta, että eromme on ollu ehkä yksi vähiten riitaisista mitä omassa tuttavapiirissä on tullut eteen.

    Omalla kohdalla taas en voi olla tällä hetkellä miettimättä asiaa toisinpäin: voiko hyvästä kumppanuudesta kasvaa rakkautta? Riittääkö se, että toisen kanssa on hyvä ja helppo olla synnytämään jotain isompaa? En osaa sanoa puuttuuko meiltä ”se jokin” vai onko niin, että kun olosuhteet ovat mitä ovat, olemme molemmat lakaisseet nämä isommat ihastumisen tunteet maton alle. Seksin osaltahan kemiat pelaavat yhteen aika täydellisesti. Se on jotain paljon enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut odottaa.

    Kävin tässä muuten 10 kilometrin lenkillä pari tuntia sitten… Kun aiemmin puhuttiin liikunnasta ja orgasmeista niin ainakin totesin taas, että reipas liikunta saa kyllä itsessäni sen aikaiseksi, että nyt kuulkaa tekisi mieli ;) Liikunta tuntuu herättävän kropan kaikin puolin näemmä.

  181. femme sanoo:

    Hei :)

    Ilmeisesti olisi uuden aiheen aika, kun fiilistely seksiin ei enää puhuta :D No, yritän saada jotain aikaiseksi, en kyllä vain vielä tiedä, että mitä, mutta enköhän jotain keksi lähipäivinä ;) Nyt lähden kuitenkin altaaseen harrastamaan liikuntaa, että seksihalut kasvaisivat :D vaikka kyllä niitä olisi muutenkin, vaikka muille jakaa :P

  182. Bella sanoo:

    Ciao Femme,

    hyvä oli tuo artikkeli jonka laitoit seksuaalisuudesta/parisuhteesta. Aihe osuu samoille tiimoille, josta itse olen toteuttamassa projektia opiskelukavereiden kanssa, kunhan nyt ensin kahlaan läpi nämä muut pakolliset osiot.

    Lääkäriluennoilla istuttu takapuoli puuduksissa ja yritetään lukea nenä kiinni kirjoissa, alkaa näin loppu keväästä olemaan akku lopussa, tietty myös tämä tilanne kaikkineen vie voimia.

    Otin iltalukemiseksi tänään kampukirjastosta narsismia käsittelevää materiaalia, sekä tukeakseni itseäni naisen itsetuntoa käsittelevän kirjan. ; )

    Odotan innolla kesää, joilloin pääsen aloittamaan ”vapaan” lueskelun.

    Hieman rankkaa ollut, kun muutamat ystävättereni kertoivat, mitä rakas ex:ni touhuaa facessa. Vipinää ja säpinää on vaikka muille jakaa. No, yritän ajatella asian niin, että mitä paremmin hän voi ja on hyvillä mielin, niin lapsemmekin voi paremmin kun isäänsä tapaa ja isä hyvillä mielin.

    Itseäni se tosin satuttaa, kun itse on niin rikki. Ja varsinkin kun nyt alkaa aukeamaan miten sokea olen tietyille asioille ollut. Rakastanut yli kaiken, mutta kun rakkaus ei ketään paranna.

    Ajattelin kysyä teiltä fiksummilta ja kokeneilta konkareilta semmoista, että millainen kokemus teillä on netti-treffeistä? Ajattelin, josko kesällä kokeilisi moista ekaa kertaa elämässään. Jotenkin ajatus on aika ”hui”, koska olen kyllä melko ulospäinsuuntautunut ja ajattelen hieman skeptisesti netin kautta, deitti-sivustoilta tutustumista. ;)

    Ja oikeastaan eniten kiinnostaa ihan ystävien etsiminen, eli nyt kun nämä naisystävät karsiutuivat tästä ympäriltä sattuneista syistä, koska olen leimaantunut muiden miesten nielijäksi, niin mistä ja miten voi etsiä samanhenkisiä nais-ystäviä ihan vain ystävyyden merkeissä?

    Love Bella

  183. femme sanoo:

    Hei :)

    Jos Bella haluat naisystäviä netin kautta, niin kannattaa osallistua ehkä jollekin harrastusta sivuavalle keskustelufoorumille, deitistä niitä tuskin löytyy ;)

    Mitä nyt sanoisin sitten deitti-treffailusta? Olen kyllä kirjoittamassa siitä myöhemmin ihan oman otsikonkin, mutta kun asiat ovat vielä vähän levällään ja kesken, omallakin kohdallani ;) Eli tietoa ja näkemyksiä on, mutta….ehkä jokaisen täytyy ne omalla kohdallaan vain kohdata ;) Voin vain tässä vaiheessa sanoa, että se on melkoinen seikkailu, ”tapauksia” laidasta laitaan, eikä sovi heikkohermoiselle, ei ”sinisilmäisille” eikä takertujalle ;)

    Rohkea rokan syö, näinhän se on, joten hauskaakin se on, kun hallitsee itsensä ja tietää mitä haluaa ja osaa sanoa EI ;) Kertokoon toiset enemmän :)

  184. femme sanoo:

    Hei :)

    Wagnerilla on taas jotain kivaa mielessä :P

  185. elina sanoo:

    Hei

    Minä ehdin parisen vuotta pitää nettideittiprofiilia, ennenkö tapasin tämän kumppanini. (Ja toivottavasti elämäni rakkauden :) ).

    Aluksi pyörin enemmänkin chatti-puolella, vähän puolivakavissani, enemmänkin etsimässä aluksi miespuolista juttuseuraa, koska miespuolista ystävää minulla ei ole. Ei tänäkään päivänä muita kuin kumppanini. Miehet suorastaan halveksivat minua koulussa, koska en ole/ollut kaunis enkä suosittu tyttö, vaan kaikkien kiusaama.
    Netti.-treffipuolella minulla oli kiikarissa eräs mukavantuntuinen nuorukainen, mutta hän ilmaisi myöhemmin, että oli jo löytänyt itseään kiinostavamman tytön, eikä siinä mitään.

    Varovaisuuden olen aina pitänyt tuon nettideittailun ja chattailyn kohdalla. Ja tosi-elämässä, sen jälkeen kun koin teini-iässä erään katkeran pettymyksen erään retkun suhteen. Tuon pettymykseni jälkeen totesin, että omasta kaupungista en ainakaan poikaystävää saa, enkä halua, kun kaikki näyttivät olevan *päitä, tai varattuja.

    Tuli sitten aika, kun muutin ystäväni kanssa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Silloin aloin enemmän tosissani seurata nettitreffi-profiiliani. Erään ihan mukavan oloisen miekkosen kanssa jutusteltiin vähän pitemmänkin aikaa, välillä tosin oli taukoa viestittelyssä.
    Lopuksi hän kuitenkin alkoi turhan epäilyttävästi tivata minulta tapaamistamme, ja vaikutti muutenkin liian takertuvalta ja epätoivoiselta, joten hän lakkasi kiinostamasta minua.

    Samoihin aikoihin olinkin jo alkanut kirjoitella tämän nykyisen kumppanini kanssa :) . Hän eteni rauhallisesti, ja ehdimme kirjoitella aika pitkäänkin, ennenkö kumpikaan edes ehdotti tapaamista. Sekin vasta sen jälkeen kun kävi ilmi, että asumme samassa kaupungissa ja opiskelimme samassa oppilaitoksessa :D . Sitä ennenkin toki jo olin jotenkin uudella tavalla kiinnostunut hänestä. Eritavalla kuin aikaisemmista ”ehdokkaista”.Jokin hänessä jäi mieleeni eri tavalla kuin muissa(muukin kuin tuo, että asuttiin ja opiskeltiin samassa kaupungissa….)
    Ja tässä sitä ollaan. Saman ihmisen kanssa edelleen, asumme yhdessä ja olemme olleet kimpassa noin 3 vuotta :) …..

    Ai että, ihan tässä tuota kirjoittaessa ja ajatellessa tenhoutuu muistelemaan tuota kevättä kolmen vuoden takaa…..hihi… kuinka hermostuneena valitsen asua treffeillemme, mistä puhuimme ekoilla treffeillämme…*uppoutuu flashbackkeihinsä*

    …Tälläinen tarina minulla. Sori kun toistan itseäni, mutta halusin tuon jakaa kun Bella pyysi kokemuksia :P

    Ja sitten niitä neuvoja… Nämä nyt on aika perushöttöä, ja näitä varmasti on toisteltu monetkin kerrat, mutta listaampa nyt kuitenkin…

    - Profiiliin ei kannata tumpata liikaa tietoa itsestäsi, jätä pikkuisen arvailu- ja kyselyvaraa vastapelurillesi ;)
    - Kannattaa ehkä laittaa kuva…Itse en kyllä laittanut, mutta kumppanilleni meilasin kuvani myöhemmin.
    - Profiilitietoja kannattaa päivitellä aika-ajoin ja ”tunnustella” mihin ihmiset kiinnittävät huomiota profiilissasi.
    - Älä anna puhelinnumeroa tms välittömästi. Kunnollinen ja rehti kundi odottaa ja kunnioittaa kyllä sitä, jos olet varovainen. Tosin tässäkin liika on liikaa…
    - Sovi treffit aina julkiselle paikalle ja valoisaan aikaan mielellään
    - Ei kannata asettaa odotuksia liian korkealle, niin ei tule kovin karvaita pettymyksiäkään….
    - Luota omaan vaistoosi. Jos kundi vaikuttaa epäilyttävältä, älä tapaa häntä, ainakaan ennekuin olet tutustunut häneen lisää. Ainahan toki on olemassa riski, että tyyppi ei olekaan sitä, mitä antaa itsestään ymmärtää, mutta sekin riski on uskallettava ottaa, jos on tosissaan. Ja tosiaan, jos nuo treffit sopii julkiselle paikalle ja päiväsaikaan niin ei pitäisi olla mitään hätää :)
    Tässä minun neuvoni…

  186. Bella sanoo:

    Ciao,

    kiitos Elina. Jotain tämän suuntaista kun olit kuvaillut ajttelin itsekkin. Vielä en aio laitella ilmoitusta, mutta ehkäpä uteliaana luonteena kokeilen. ;)

    Täytyy kysyä eräältä miespuoliselta frendiltäni hänen kokemuksiaan. Hänkin lähti sinne aikoinaan mielenkiinnosta, ja kaiketi silloisen eronsa vuoksi joka oli ollut aika repivä. Hän on Robbie Williamsin näköinen ja mennyt aina naisiin kuin häkä. :lol:
    Välillä oikei ihmettelen mistä niitä naisia oikein tulee. ;)

    Kuva on itselleni sellainen, että en oikein tiedä viitsisinkö laittaa, arka sinänsä en ole, mutta olisi mukavampi tutustua ensin tyyliin ”ääni ratkaisee”, kuten voice of finlandissa.
    Eli olisi ”ehkä” mahdollisuus tutustua toiseen ihmiseen ihan ihmisenä, ei ulkoistaa.
    Toisaalta haasteensa siinäkin. :)

    Mene ja tiedä innostunko, koska yleensä kontaktien otto miesten suhteen ei ole ollut sinänsä ongelma. Ongelma on ollut heidän hinkunsa nähdä minut vain objektina, näitä ystäviäni lukuunottamatta.

    Olen itsekkin erittäin pahasti koulukiusattu. Tämä alkoi yläasteella. Ja lähti vanhempien poikien kiinnostuksesta minua kohtaan, jolloin muut tytöt aloittivat minun kiusaamisen ja syrjimisen. Muutama uskollinen luokkakaveri pysyi rinnallani, mutta ihmettelen miten selvisin koko yläasteesta. Kiusaaminen oli fyysistä ja psyykkistä. Ja jatkui myös koulun ulkopuolella, ja siihen sotkeentuivat myös pojat. Varsinkin ne joiden kanssa en lähtenyt treffeille tms.
    Olin silloin arka varsinkin oman koulun ja paikkakunnan poikien kanssa.

    Ja suosioni ei varsinaisesti kasvanut, kun koulun tavoitelluimpiin poikiin kuuluva 10lk poika ihastui minuun ja aloimme sitten tapailemaan koulun loputtua. Sen jälkeen olin yleinen inhokki.

    Ajattelin, että tuota voisi kokeilla. mutta mene tiedä. Olen aina uskonut, että kun liikkuu ihmisten ilmoilla ja on avoin uusille ihmisille, se voi poikia jotakin. ;)
    Mutta vanhat huonot kokemukset sinkkuudesta, ehkä lietsoivat tämän deittisivusto mahkun, koska olen ollut kyllästynyt näihin housuihin pyrkijöihin. Joilla päässä pyörii ”ei yhtään mittään”.

    Myös eräs ystävättäreni on aikoinaan löytänyt lastensa isän netistä ja mennyt naimisiin, olin hänen kaasonsa. He valitettavasti erosivat, ja paljastui että mies ei ollut koskaan jättänyt ”netti-harrastustaan”, vaan oli jatkanut netti kuherteluaan ja tapailujaan koko ajan. Että onhan meitä joka junaan. :) Hän siis petti koko suhteen ja naimisissa olon ajan, ja kulutti myös näitä seksi-deitti palveluja. Eli kaikkeen voi koukuttua.

    Ja-has, täytynee jatkaa kirjojen parissa ja lähteä vielä illemmalla uudelle kävelylle, kun paikat ja pää menevät jumiin. Nytkin pyörii vain päässä sydänsairaudet joita menen tenttimään.
    Särkyneen sydämen syndroomaa poteva
    Bella

  187. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Lukija linkista ja tervetuloa takaisin :D Voisit vähän kertoa lomastasi, oliko enemmän seksiä ja romantiikkaa esimerkiksi ;) ?

    99 prosenttia deittisivustojen miehistä haluaa sinne, mitä sieltä naisen housuista löytyy ;) 70 prosenttia heistä on koukussa sivustoihin, joten vaikka he aloittaisivat seurustelemaan, niin heidän on vaikea luopua sivustoista. Ainahan voi löytyä joku, joka on kivempi, seksikkäämpi, kauniimpi jne. ja yksinkertaisesti on ihana tunne, kun naiset haluvat ja ovat kiinnostuneita. Miten siitä voi luopua?

    Tämä on nyt vain minun näkemykseni ja melko lyhyeltä ajalta (3kk) joten saatan olla väärässäkin, vaikka harvoin olen ;)

  188. elina sanoo:

    Kyllä siinä on femme varmasti jotakin perääkikn. Varmasti suurin osa netti-deitissä olevista miehistä ovat joko niitä, jotka haluavat ”vain sitä yhtä asiaa” välittämättä oikeasti itse henkilöstä profiilin takana, tai sitten niitä, jotka istuvat päivät pitkät näytön äärellä notkuen netissä ilman sosiaalista live-elämää. Ja sitten se pikkiriikkinen osa on niitä, jotka oikeasti ovat liikkeellä tositarkoituksella etsimässä sitä kenties elämänsä rakkautta ja laittavat itsensä oikeasti likoon.

    :P Pakko myöntää, että ennenkuin sain nähdä kuvan miehestäni, ”pelkäsin” hiukan, että hän olisi juuri sellainen tyyppi, jollaista en missään tapauksessa huolisi, mutta onneksi hän sai minut ensin vakuutettua rehellisyydellään ja sitten vähän myöhemmin valokuvallaan, jotka osoittivat epäilykseni vääriksi :)

    Ai niin! Tuli sellainen huomio vielä mieleen -jonka itse ainakin olen huomannut- , että profiilin nimimerkkikin voi paljastaa jotain käyttäjästään. Esimerkiksi ”Mr.HandsomeHKI72″ antaa erilaisen vaikutelman kuin esimerkiksi vaikka ”Marko77″. Eli kannattaa miettiä myös sekä itsen kohdalla että niiden mahdollisten kumppaniehdokkaitten kohdalla,että millainen ”sävy” sillä nimimerkillä on :P

  189. elina sanoo:

    ”Paras” tapa varmaan on käyttää ihan omaa etunimeä. Oma miehenikin käytti profiilissaan omaa etunimeään, joka tosiaan antoi rehdimmän kuvan kuin jokin keksitty nimimerkki.
    (Mainittakoon vielä että tämä ei ollut sarkasmia, eli en viitannut kenenkään blogilaisen nimimerkkiin :D )

  190. Lukija sanoo:

    ”XX prosenttia heistä on koukussa sivustoihin, joten vaikka he aloittaisivat seurustelemaan, niin heidän on vaikea luopua sivustoista. Ainahan voi löytyä joku, joka on kivempi, seksikkäämpi, kauniimpi jne. ja yksinkertaisesti on ihana tunne, kun naiset/miehet haluvat ja ovat kiinnostuneita. Miten siitä voi luopua?”

    Onko se yhtään sen helpompaa naisille? :?

    Loma oli niin lyhyt, että on aika mahdoton sanoa vaikuttiko loma seksin määrään vaiko ei… Se, että loman ajalle sattui osumaan poikkeava tihentymä eli pari kertaa, niin olisi voinut sattua muulloinkin.
    Tietysti on kiva ajatella, että siitä se johtui ;)

    Romantiikkaa kenties oli ilmassa ainakin jonkin verran…
    Osin johtuen jo siitäkin, että olimme kahdestaan, mitä juuri ei tapahdu ja on sikäli kovin vieras elementti ollut jo vuosia… Varmaan olisi voinut olla paljon enemmänkin.

    Jotenkin tuntuu, että jonkin verran ulkopuolelta tullut useankin ihmisen suitsutus siitä, kuinka ihanaa tuo tulee olemaan, söi sitä ihanuutta nostaessaan tavallaan hiukan perusteettomasti odotusta tulevaan lomaan… Hyväähän ihmiset varmasti tarkoittivat sillä, en sitä epäile hetkeäkään ja varmasti puhuivat omista kokemuksistaan kehuessaan :)

    Viivan alle vetäen, voisin todeta kyllä, että tuskin tämä viimeiseksi tämän kaltaiseksi lomaksi tulee jäämään sillä sen verran hyvä maku suuhun kokonaisuudesta kuitenkin jäi :D

  191. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllähän niitäkin naisia varmasti on, jotka saattavat koukkuuntua deittisivuista, mutta uskon sen kuitenkin olevan harvinaisempaa. Oikeastaan deittisivusto on matkarakastajan ihanne paikka ;) eli miehen, jolla on työ, joka liikuttaa ympäri Suomea :) Ei näiden miesten tarvitse, kuten Wagnerin ;) mennä hieromalaitokseen, ei tarvitse muuta kuin laittaa viestiä, että pistä pannu kuumenemaan :)

    Minun oli kyllä tarkoitus tehdä tästä oma otsikko ja kertoa siinä näkemyksiä ja kokemuksia ;) joten ei nyt tämän enempää omalta kohdaltani.

  192. bella sanoo:

    Ciao,

    Kiitos lukija. :lol:
    Piristävä muistutus…

    I need a man with a slow hand

    http://www.youtube.com/watch?v=pnVOt2LK2Gg

    Love Bella

  193. bella sanoo:

    Ciao,

    muistatteko vielä tätä.?

    Ihana rakkaus leffa tanssin ystäville. Tästä oma tanssi harrastukseni alkoi kunnolla 6-12h/vko. :lol:

    http://www.youtube.com/watch?v=wkSKfP5OUTA

    Ihana biisi. Mun oli tarkoitus tanssia tää mun ex:lle hänen polttareissaan. ;)

    Love Bella

  194. Lukija sanoo:

    Tutkimus: Suklaa voi auttaa pysymään hoikkana…

    Tämän kun lisää niihin tutkimuksiin joiden mukaan tumma suklaa myös aktivoi sukupuoliviettiä, niin alkaakin olla käsissä jo eräänlainen ”superfood” :P

  195. Musta Joutsen sanoo:

    Tuonne N:n aiempaan…

    ”Olemme molemmat lakaisseet nämä isommat ihastumisen tunteet maton alle.”

    Olisikohan niinkin, että niitä ihastumisen/rakastumisen tunteita voi joissain tilanteissa tiedostamattaan tai ihan tahallaankin vähän rajoittaa? Niin kuin voi paisutellakin niin kuin teininä tai jos sopiva aviomiesehdokas ;) ei oikeasti ihan niin suurelta rakkaudelta tunnukaan. Voihan sellaista vähän leikkiäkin :) .

    Huonostihan siinä perheitten kävisi, jos kaksi yksinhuoltajaa riutuisi koko ajan hirveässä kaipuussa ja intohimossa toisiinsa eivätkä paljon muuhun pystyisi kuin ajattelemaan toisiaan :) . SIinä mielessä nuorten ja erilaisista muista sidonnaisuuksista vapaitten ihmisten rakkaus on helpompaa.

    Eli jos N yrittäisit kuvitella, miten olisi, jos olisitte nuoria ja vapaita. MIten rakastelisitte koska vain, tapaisitte koska ja miten usein vain. Mitä silloin ajattelisit tuosta miehestä, haluaisitko hänet kokonaan omaksi? Vai onko jotain, miksi ei? Onhan se ”täydellinen seksuaalinen yhteensopivuus” kaiketi aika harvinainen onni. Ihan kuin ”suuri rakkauskin”.

    Femme, noista terapioista ym. Itse olen taipuvainen pohtimaan menneitten merkityksiä, olen aina ollut sellainen. Mutta kyllä siinä on jotkut rajatkin, milloin mennään turhaan vatvomiseen. Mistä ei ole enää hyötyä vaan mikä kuvittelisin voi jopa sitoa niihin menneisiin asioihin ja ongelmiin. Mutta kun on usein vaikea tietää, milloin olisi oikeasti tarpeen selvittää jotain asiaa vielä kunnolla itselleen ja milloin se olisi vain parasta unohtaa. Ihminen on toisaalta myös mestari myös kehittelemään itselleen ongelmia ja pitämään niitä yllä.

  196. Lukija sanoo:

    Tämän myötä hyvät yöt ja kenties huomenetkin ;)

    Muddy Waters – Got My Mojo Workin

  197. bella sanoo:

    Huomenta,

    ei voi olla totta! Kuuntelin juuri eilen ilalla Muddy Watersia ja ihan Cd:ltä.

    Hyvä biisi valinta Lukija. ;)

    Mannish Boy saa virrakkaalle päälle.

    Ihanaa alkanutta päivää kaikille.

    Love Bella

  198. femme sanoo:

    Hei :)

    Suklaata :D Minä kuulun näihin ;) jotka katsovat, mitä suuhunsa laittavat ja innostun aika ajoin uusista tutkimuksista ;) Olen esimerkiksi viime syksystä asti laittanut aamusmoothin ruokalusikallisen raakakaakaota :) Paino on hieman noussut, mutta farkut on entistä tilavammat, joten tuo, että lihasmassa kasvaa, niin voi hyvinkin pitää paikkaansa :D Raakakaakao ei sisällä yhtään sokeria, joten siitä pitäisi nyt saada pelkästään ne antioksidantit :)

  199. bella sanoo:

    Nam,

    kuulostaa ihanalta. :)

    Itse olen tumman suklaan ystävä. Tumma suklaahan on joidenkin tutkimusten mukaan hyväksi sydämelle.
    Saako raakasuklaata luontaistuote kaupoista?

    Kiinalaisen lääketieteen mukaa katkaravuissa piilee ”se jokin” seksuaalisten halujen lisääjänä. :lol:

    Love,
    Bella

  200. bella sanoo:

    Tämmöinen artikkeli ollut itselläni. :lol:

    Lainattu 2011 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim sivustolta

    Kaakao ja suklaa – jumalten juoma – ovat kiinnostaneet ihmistä vuosisatoja eikä vähiten viime aikoina lääketieteellisessäkin mielessä. Se ei ole ihme, koska kaakao sisältää monia mielenkiintoisia kemiallisia yhdisteitä. Omissa tutkimuksissamme olemme todenneet suklaan käytön liittyvän odottavien äitien pienempään stressiin ja parempaan äiti-lapsisuhteeseen. Tumma suklaa kuuluu mm. punaviinin, valkosipulin ja mantelien ohella ns. Polymeal ravitsemukseen, jolla pyritään sydän ja verisuonitautien ehkäisyyn (BMJ 2004;329:1447). Verisuonivaikutusten kannalta ilmeisen tärkeitä ovat kaakaon sisältämät flavanoliyhdisteet, jotka vaikuttavat mm. solujen viestijärjestelmiin, solukalvoihin ja niiden reseptoreihin sekä geeniekspressioon. Näistä flavanoleista epikatekiini näyttää välittävän edullisia vaikutuksia typpioksidin vapautumiseen ja endoteelin toimintaan terveillä miehillä (PNAS 2006;103:1024).

    Mutta mikä on kokeellisten havaintojen suhde elävään elämään? Estävätkö kaakaon flavanolit todella esimerkiksi valtimotautien kehittymistä? Panaman rannikon saarissa elävät kunaintiaanit saattavat antaa vastauksia näihin kysymyksiin. Omilla saarillaan eläessään kunat nauttivat runsaasti flavanolipitoista kaakaota. Valtimotaudit ovat heillä harvinaisia, eikä kunaintiaaneilla näytä esiintyvän hyvinvointiyhteiskunnan asukkaille tyypillistä – suurten valtimoiden jäykistymisestä johtuvaa – systolisen verenpaineen nousua iän myötä. Taustalla ei ole geneettinen syy, sillä kunatkin sairastuvat valtimotauteihin muutettuaan urbaaniin ympäristöön. Toisaalta vertailututkimuksissa on todettu, että saarilla asuvat kunat nauttivat 3-4 kuppia kotona valmistettua kaakaota päivässä mutta kaupunkiin muuttaneet tyytyvät muutamaan kuppiin teollisesti tuotettua kaakaota viikossa. Niinpä saarelaisten virtsan epikatekiinipitoisuudet ovat kuusinkertaiset ja typpioksidituotanto kaksinkertaista kaupungissa asuviin verrattuna.

    Valtimotautien lisäksi kaakaolla saattaa olla merkitystä myös syövän ehkäisyssä (Financial Times, 10.2.2006). Kunaintiaaneilla tehdyt vertailut ovat osoittaneet syöpäkuolleisuuden olevan 6,3 kertaista kaupungissa asuvilla intiaaneilla alkuperäiseen saariväestöön verrattuna. Epäselvää toistaiseksi on, kuinka hyvin potentiaalisesti sekoittavat tekijät on eliminoitu.

    Teollisesti tuotettu suklaa ei välttämättä tuota samoja terveyshyötyjä kuin kunaintiaanien kaakaojuoma, koska flavanolit tuhoutuvat helposti valmistusprosessissa. Eräs yhtiö on kuitenkin patentoinut menetelmän, jolla flavanolit säilyvät, ja se aikoo niitä kemiallisesti kopioimalla pyrkiä lääkkeiden kehittelyyn. Mahtavatko tuotteet maistuakin lääkkeeltä?

    Artikkeli lainattu: Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
    2006;122(7):770

    Bella

  201. femme sanoo:

    Hei :)

    Raakakaakaota, raakasuklaata, kaakaovoita, kaakaonibsejä, kaakaopapuja jne. saa kaikkia luontaistuotekaupasta :) Olen joskus tehnyt näistä ihan itse sukaata, mutta nykyisin tyydyn kyllä ostamaan tummaa luomusuklaata ihan valmiina :)

    Toinen huipputuote jotka kannattaa kokeilla on neitsytkookosöljy :D käy lähes mihin vain, kuten maustamiseen, jopa teehen, paistamiseen, varsinkin wokkiin, ja vaikka kasvo ja vartalovoiteeksi ;)

  202. elina sanoo:

    Kiitos söpöstä artikkelista lukija :)
    Ja hyvä biisi tuo Slow Hand, bella :D

  203. femme sanoo:

    Hei :)

    Kuin arvaten, että keskustelisimme antioksidanteista, niin Viivin ja Wagnern luoja piirsi ennakoiden tämän päivän sarjiksen :D

  204. Lukija sanoo:

    Niinhän se Wagner alkoi popsia juu…
    Vaan onko siitä sitten saavutettavissa pidempi elämä vai joutuuko/pääseekö Viivi etsimään uutta sikaa…

    (www.terve24.fi)
    ”Ravintolisien käytöstä ei ole juuri hyötyä kansansairauksien ehkäisyssä. Muun muassa monivitamiini-, foolihappo- ja rautavalmisteiden käyttö voi jopa lisätä kuolleisuutta, osoittaa Minnesotan ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimus.

    Tutkijat selvittivät ravintolisien vaikutuksia suuressa Iowa Women’s Health Study -seurantatutkimuksessa, johon osallistui 38?772 naista. Osallistujista 65 prosenttia raportoi käyttävänsä ravintolisiä.

    Iso osa tutkituista ravintolisistä oli yhteydessä suurentuneeseen kuolleisuuden riskiin. Yksittäisistä yhdisteistä monivitamiinin, foolihapon, B6-vitamiinin, raudan, magnesiumin, sinkin ja kuparin käytön havaittiin lisäävän kuolleisuutta.

    Kalsiumin ja D-vitamiinin käyttö näyttää olevan turvallista. Kalsium näytti jopa suojaavan kuolleisuudelta. Viime aikoina runsaasti tutkittu D-vitamiini ei ollut yhteydessä kuolleisuuteen.

    Tutkimukseen osallistuneiden naisten terveydentilaa ja terveyskäyttäytymistä, mukaan lukien ravintolisien käyttöä, on seurattu noin 22 vuotta. Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin monivitamiinin, ß-karoteenin, A-vitamiinin, foolihapon, B6-vitamiinin, B-vitamiiniyhdistelmän, C-, E- ja D-vitamiinien sekä kalsiumin, raudan, seleenin, magnesiumin, sinkin ja kuparin vaikutuksia kokonaiskuolleisuuden riskiin.

    Ravintolisiä käytetään usein ehkäisemään kroonisia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimusten mukaan käytön hyödyistä sairauksien ehkäisyssä ei ole näyttöä. Sen sijaan ravintolisien käytön yleisyys on herättänyt huolta niiden pitkäaikaisista terveysvaikutuksista.

    Ravintolisiin liittyvä kuolleisuuden riskin lisäys oli tutkijoille yllätys, jollaista ei muissa tutkimuksissa ole havaittu.

    Tulokset tukevat aikaisempia tutkimuksia, joiden mukaan ravintolisien käytöstä ei näyttäisi olevan hyötyä kroonisten kansansairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Joistain yhdisteistä voi olla jopa haittaa.

    Yhdysvalloissa toteutetun laajan seurantatutkimuksen tulokset julkaistiin 10. lokakuuta lääketieteellisessä Archives of Internal Medicine -julkaisussa.”

  205. femme sanoo:

    Hei :)

    Eivät lisäaineet paranna, ei poista tauteja eikä niillä voi korvata tärkeää lääkehoitoa. Joitakin ne auttavat hyvän ruokavalion, riittävän liikunnan ja riittävän unen lisänä. Kohtuus kaikessa, myös ravintolisissä. Monet ravintolisät kuitenkin tukevat terveyttä, mutta ne eivät sovi kaikille ja tämä taas johtuu ihmisen omasta rasva-ainevaihdunnasta, maksan ja haiman toiminnasta. Joillekin liika A-vitamiini voi olla maksalle yhtä tuhoisaa pitkällä aikavälillä, kun toiselle pullo kirkasta päivässä.

  206. Lukija sanoo:

    Niin… Eihän tuossa artikkelissa puhutakkaan muusta kuin ehkäisystä… Eli ei parantamisesta eikä poistamisesta vaan siitä kuinka usein oletetaan ja jopa markkinoidaan näitä tuotteita sillä, että ne ehkäisevät sairastumasta johonkin ja näin ei useinkaan näytä olevan vaan jopa päinvastoin…

    Mutta… Siitä huolimatta ainakin itse vielä niitä jossain määrin popsin… :)
    Koska olen joistakin mielestäni kokenut saavani hyötyä…

    Kunhan toin tuonkin mahdollisen puolen esiin…

  207. N sanoo:

    Hyvä pointti, Mustis ;) Itse asiassa: mitään vikaa en ole miehestä vielä löytänyt (tarkoittaen, että mitään sellaista miksi ei). Ja kun koita miettiä häntä ilman tätä ympärillä olevaan kuviota niin kyllä: tulee ikävä ja lisäksi haluan häntä. Eipä siinä järin hyvin varmaan arjessa kävisi, jos näin olisi koko ajan :) juuri eilen se tuli todistettua: hyvä etten laittanut soppaan suolan sijaan sokeria kun oli ajatukset ihan muualla…

    Mutta vielä fiilistelyyn takaisin monien mutkien kautta… Tuli mieleen yksi asia, mikä saa omalla kohdalla halun heräämään. Se on auringonottaminen. Kun lämpö hellii ja hivelee paljasta ihoa ja makaa bikinit päällä ulkona.

  208. femme sanoo:

    Hei :)

    Tuo on ihan totta N ;) että auringon ottaminen saa jotenkin halut hyrräämään ;) ja usein siinä maatessa tulee mietittyäkin rakastelua ja tunnettua se kihelmöinti, mitä ajattelu saa aikaan. Toinen vastaava fiilistelyn tunne on kun kesäleninki hulmuaa vasten paljaita sääriä. Ainakin minulla se saa tietyn paikan tykyttämään :D

    Ja kyllä, varsinkin kun on kiimassa, niin jo herääminen aamulla tunteeseen, että koko lantion alueella on pakottavaa tarvetta yhdyntäliikkeisiin ;) Ja kun valitettavasti heräsi taas yksin tänäkin aamuna, niin ….

  209. bella sanoo:

    Ciao,

    totta N ja Femme. Ihana hyväilevä aurinko paljaalla iholla on erittäin rentouttava kokemus, joka laukaisee myös eroottisen olon. ;)
    Itse en kuulu enää nykyään varsinaisesti auringon palvojiin herkän ihoni takia, mutta pienen hetken voi aina nautiskella.
    Usein olen ennen keskipäivää tai sitten iltapäivällä, vähemmän paahtavassa auringossa mielellään veden äärellä ja ehkä jopa ajoittain kevyessä varjossa.
    Veden ihana ääni, tuoksut, iloiset äänet ympärillä, lämpö ja valo saavat aikaan positiivisen ja erittäin energisen mielen. Josta myös halu kumpuaa. :lol:

    Sitä melkein näkee miten ihana miehen könsikäs tulee vahvoilla käsillään levittämään aurinkovoidetta lämpimälle iholle. Tutkivasti, hitaasti, sääriä ja ihanan herkkiä polvitaipeita unohtamatta. Hmmmm… ;)

    Aistin jo kesän tuoksun…

    Odotan innolla kesäleninkien esille kaivamista. Lakatut kynnet, pehmeiden, sileiden säärien paljastaminen,ihanat korkeat avokkaat jalkaan, kuumalla ilmalla pikkareiden ”hups” ”unohtaminen”, jolloin tuuli hyväilee sääriä ja itse tietää ”pikkusalaisuuden”. ;)

    Aistillista ja ihanaa fiilistelyä on myös kun joku osaa oikein hyvää jalkapeliä piilossa pöydän alla. ;)

    Tai vain antaa huomiotaan naisen säärille, hivellen, sivellen, kosketellen kevyesti, herättäen halun tuon herkän alueen kosketuksella. Polvitaipeiden hively voi viedä taivaisiin… :lol:

    Huah! Tilauksessa The Real Man… kesä mielellä vesi kielellä.

    Love,
    Bella

  210. elina sanoo:

    Heippa :)

    Fiilistelynä toimii myös pikkuiset tai vähemmän pikkuiset yllätykset :) . Minulle oli tänä aamuna piiloteltu pieniä yllätyksiä pitkin taloa :D erään ihanan miekkosen toimesta ;)

  211. Homme sanoo:

    Keväisiä tunnelmia Femmen blogissa… muistelen, kun aikoinani seurustelin siveän, hengellisen naisen kanssa heinäkuun ollessa helteisimmillään. Kun olin käymässä eri paikkakunnalla, alkoi tulla tekstiviestejä, että hän otti aurinkoa pihanurmellaan yllään pelkät stringit. Toisessa viestissä kävi ilmi, että hän oli ajellut itsensä paljaaksi sieltä. Oli vaikea keskittyä ajattelemaan mitään muuta… Tiesin kyllä silloin muilta naisilta kuulemani perusteella, että aurinkoa ottaessa naista alkaa monasti panettaa.

  212. Lukija sanoo:

    Olen ehkä tämän aiemminkin linkittänyt, mutta ei se mitään :)
    Sillä tässä kappaleessa ja sen videossa on poikkeavan paljon jotain sellaista mikä nostaa sen aika korkealle suurimman osan nykyisistä, aika kertakäyttöisistäkin esityksistä :)

    Gotye – Somebody That I Used To Know

    Now and then I think of when we were together
    Like when you said you felt so happy you could die
    I told myself that you were right for me
    But felt so lonely in your company
    But that was love and it’s an ache I still remember

    You can get addicted to a certain kinda sadness
    Like resignation to the end, always the end
    So when we found that we could not make sense
    Well you said that we would still be friends
    But I’ll admit that I was glad that it was over

    But you didn’t have to cut me off
    Make it like it never happened and that we were nothing
    I don’t even need your love, but you treat me like a stranger
    And that feels so rough

    No, you didn’t have to stoop so low
    Have your friends collect your records
    And then change your number
    Guess that I don’t need that though
    Now you’re just somebody that I used to know
    Now you’re just somebody that I used to know
    Now you’re just somebody that I used to know

    Now and then I think of all the times you screwed me over
    But had me believin it was always something that I’d done

    But I don’t wanna live that way
    Reading into every word you say
    You said that you could let it go
    And I wouldn’t catch you hung up on somebody that you used to know-oh-oh

    But you didn’t have cut me off
    Make it like it never happened and that we were nothing (oh)
    I don’t even need your love, but you treat me like a stranger
    and that feels so rough

    (oh)

    No, you didn’t have to stoop so low
    Have your friends collect you records
    And then change your number (oh)
    Guess that I don’t need that though
    Now you’re just somebody that I used to know

    Somebody that I used to know
    Somebody (now your just somebody that I used to know)
    That I used to know
    Somebody that I used to know
    Somebody (somebody) (now your just somebody that I used to know)
    That I used to know

    I used to know
    That I used to know
    I used to know
    Somebody

  213. Lukija sanoo:

    Willie Dixon – I Just Want To Make Love To You

    I don’t want you to be no slave
    I don’t want you to work all day
    I don’t want you to be true
    I just want to make love to you

    I don’t want you to wash my clothes
    I don’t want you to keep my home
    I don’t want your money too
    I just want to make love to you

    Well I can see by the way that you switch and walk
    And I can tell by the way that you baby talk
    And I know by the way that you treat your man
    I wanna love you baby, it’s a cryin’ shame

    I don’t want you to bake my bread
    I don’t want you to make my bed
    I don’t want you cause I’m sad and blue
    I just want to make love to you

  214. elina sanoo:

    Itseasiassa, minä(kin) olen linkittänyt nuo (Tosin tuosta jälkimmäisestä Etta Jamesin version) kipaleet tuossa taannoin. Mutta eipä se haittaa. Hyviä kipaleitahan nuo:)

    Öitä :D

  215. sallyann sanoo:

    Huomenta kaikille!

    femme, en tiedä kannattaako sinun perustaa uutta ”mitä sinulle kuuluu” otsikkoa jos käyttäjänä olisin esim. vain minä :D !

    Mutta meillähän pysyy kuitenkin yhteys :) !

    En kiellä etteikö olisi mielenkiintoista osallistua edelleenkin näihin keskuseluihin täällä, mutta koska on ollut pakko laittaa asioita ns. järjestykseen, niin kaikkeen ei riitä millään aika. Olen huomioinut, että Musta Joutsenkin näkyy täällä enää harvemmin.

    Uusiin kirjoittajiin en ole oikein kerennyt ”tutustua” :( , mutta niin kuin jo totesin…niin…kaikkeen ei…

    Kuulosti ihan mukavalta tuo Lukijan lomakokemus :) , joten ei muuta kuin uutta suunnittelemaan :) !

    Minullakin häämöttää jo loma eli lähdemme mieheni kanssa taas viikoksi aurinkoon :) , ihanaa ;) !

    Kevättä rinnoissa ;)
    sallyann

  216. elina sanoo:

    http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2012/03/1521088/stressaavatko-haat-nain-vaalit-rakkautta-haiden-alla

    Eikös tällaiset asiat ole tärkeitä vaikkei olisi häitä järjestämässäkään? Etenkin tuo loppupää listasta olisi kyllä hyvä muistaa ihan seurustelusuhteessakin…

  217. bella sanoo:

    Iloista viikonloppua kaikille.

    Tässä fiilistelyä intohimosta minu makuuni.

    Roxanne

    http://www.youtube.com/watch?v=ic4PQ-tnwJw&feature=related

    Love,
    Bella

  218. Lukija sanoo:

    Leski kompastuu romanssiin

    ”29.3.2012
    Pertti Avola
    Helsingin Sanomat

    Tässä ranskalaismarengissa on tavallaan kaksi eri elokuvaa yhdessä, yksi lyhyt ja toinen pitkä. Ensin kerrotaan nuorista rakastavaisista, jotka menevät naimisiin ja alkavat suunnitella lasta. Sitten mies jää lenkillä auton alle, ja nainen on musertua suruunsa.

    Seuraavaksi siirrytään kolmen vuoden päähän, ja aivan toinen tarina alkaa.

    Nuori leski Nathalie (Audrey Tautou) tulee hetken mielijohteesta suudelleeksi ruotsalaista työtoveriaan Markusta (Francois Damiens). Siitä syntyy kahden varovaisen ja epävarman ihmisen hapuileva romanssi, jota työyhteisö ja Nathalieen rakastunut firman pomo varjostavat.

    David Foenkinosin omasta romaanistaan sovittama ja yhdessä sisarensa Stéphanen kanssa ohjaama Nainen, jonka nimi on Nathalie on niitä perussympaattisia pieniä ranskalaiselokuvia, joista ei ole pahaa sanottavaa, mutta jotka eivät kovin suurta vaikutusta tee.

    Audrey Tautoun kasvoilla ja olemuksella tässä aika pitkälle mennään, mutta onneksi vaalea ja romuluinen belgialaisnäyttelijä Francois Damiens toimii hyvänä ja hauskana vastaparina. Näiden kahden hahmon romanssi on epätodennäköinen, mutta ehkä juuri siksi uskottava.”

  219. Lukija sanoo:

    Odotin kyllä kieltämättä hieman toista Roxannea ;)

  220. bella sanoo:

    Huomenta Lukija,

    eipä ihme tämä kun ei ihan juu ollut se alkuperäinen. ;)

    Unohdinkin ihan että Sting on ollut noin hyvän näköinen jo nuorempanakin. Ihanaa musaa sekä The Police aikana että nyt vähän letkeämmällä otteella. :lol:

    Kävin tsekkaamassa Goteyn biisin, aika vaikuttava. Olikin minulle uusi tuttavuus. Kiitos.

    Tässä muutama namu:
    Katie Melua
    http://www.youtube.com/watch?v=ajf9iciSNac

    http://www.youtube.com/watch?v=4E4-9yKTv_I&ob=av2e
    –> tässä The flood:ssa on ihanat sanat.

    Ilalla hyvä keikka tiedossa. Tällä kertaa Poet of the fall.

    Love,
    Bella

  221. bella sanoo:

    Tässä myös on myös muutama suosikki Anna Erikksonin Garden of love cd:ltä

    Mun lemppari joka koskettaa syvältä, sanat ovat olleet aina tärkeät…ovat edelleen. Niiden voima on aika valtaisa.

    Tapasin tuossa taannoin Annan silloin kun hän vielä seurusteli ihanan Sipen kanssa ja keskustellessani hänen kanssaan kertakaikkiaan häkellyin Annan karismasta.
    Enkä tiedä mitä ihmettä tapahtui, keskustelimme heidän yhdessä tekemästään pitkäsoitosta, ja aloin vain huomaamattani itkemään. Minkäs muunkaan kuin biisien sanojen koskettavuuden takia. Hieman koin itseni typeräksi. Anna vain otti syliinsä ja halasi sanoen että paras palute mitä artisti voi saada on sydämmestä tuleva aito reagointi.
    Hänessä joku kosketti todella paljon.
    Ja juu, en todellakaan kuulu näihin ”stalkkareihin”. ;)

    Jos mulla olisi sydän saa aina vain itkemään…ei ihme että musiikkia käytetään, ja taidetta ylipäätään terapia muodossa.Odotan itse innolla tanssin uudelleen aloittamista. Yhdistyy keho ja musiikki. Pääsee ”purkautumaan” ja laskemaan irti sekä ilmaisemaan tunteitaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=la0x_xeb_XM

    http://www.youtube.com/watch?v=3b9T-dHKF4g&feature=relmfu

    Love,
    Bella

  222. bella sanoo:

    Ciao,

    Tässäpä naisenergiaa…
    Aikamoinen lady, olen fani. ;) Salaperäisyyttä, mystiikkaa, nais-poweria…

    Modesty Blaise

    http://www.youtube.com/watch?v=heulUfunJPc&feature=related

    Audrey Tautou on myös suosikkini.
    Ja Audrey Hepburnin elokuvat ovat suosikkejani.
    Täytynee lukea hänen elämänkertansa ja käydä ostamassa Marilyn Monroen uusin. Ihanaa aikaa, ja ihania naisia. ;)
    Ja iiihaaania miehiä….

    Rita on Gildana aivan upea. :) . Rakastan tuon ajan naisellisuutta. Gilda salaperäinen nainen…

    Love,
    Bella

  223. Lukija sanoo:

    Parhaimmillaan melkoisen seksikäs ilmestys tuo Modesty Blaise :)
    Minun huomioni kiinnittyi taannoin iltalehden sarjakuvissa tähän strippiin jossa sukkahousut nousivat ”esiin” ;)

  224. Lukija sanoo:

    Itse tykkäsin aikanaan Natashasta ;)

    http://www.flygvardinnan.se/?p=2208

    Tuolla sivustolla näkyy olevan lentoemännistä enemmänkin :P

  225. bella sanoo:

    Lukija,

    kiitos maukkaasta sarjakuvasta. Hot Lady. :lol:
    Täytyy varmaan syntyä seuraavassa elämässä Modestyna niin ei ole näitä sydänsuruja. ;)

    Ja ompa kerrassaan ihanan suloinen blondi lentoemo. ;)

    Modestyssa itseäni kiehtoo naisen voimakkuus, ja asenne: ”Don´t mess with me”.

    Minusta erilaiset sukat, stay-upit ja sukkahousut ovat kauniita. Niissä on niin ihania kuvioita ja materiaaleja. Rakastan pitsiä ja verkkosukkia.

    Tänää matkaan itse konserttiin selästä avattavasta kevyestä vartaloa myötäilevässä mekossa ja huikeissa saapikkaissa, yhdistettynä verkkosukkiin, joissa säärissä ruusukuviointia. ;)

    Josko vaikka tämä nuha unohtuu ja mieli kohenee. Muutama lämmin rommi toti karheaan kurkkuun, niin voi ehkä jopa yrittää laulaa mukana. :lol:

    Love,
    Bella

  226. bella sanoo:

    Ciao Elina,

    suloisia arjen piristys ehdotuksia. Rakkauden puutarha kaipaa hoito ja vaalimista säännöllisesti.

    Love,
    Bella

  227. Lukija sanoo:

    Kuulostaa hyvältä Bella ;)

    Tosin on tunnustettava se, että vaikka olen jopa tietynasteinen fetissin omaava sukkiin ja kaikkeen seksikkääseen ja kauniiseen mitä nainen alusasuina käyttää, sekä korkeakorkoisiin kenkiin kauniisiin vaatteisiin… No joo… Oikeastaan kaikkeen naiselliseen ja seksikkääseen ;)
    Niin yksi on joukossa johon suhtaudun hiukan viileästi… Verkkosukat… On niitäkin hyvännäköisiä, mutta en jotenkin ole niistä niin liekeissä kuin melkein mistä hyvänsä muusta… Mistälie sekin juontaa… Olisiko suhde toinen jos olisi ollut verkkosukkia silloin kun pienenä sukkiin ja korsetteihin tein salaa tuttavuutta ja aloin löytää seksin iloja…

  228. femme sanoo:

    Hei :)

    Olen pahoillani, ettei minusta ole kuullunut pariin päivään mitään ;) Minulla oli pari päivää ystävä kyläilemässä ja meillä ole niin paljon keskusteltavaa ja sen verran ohjelmaa, että en kertakaikkiaan ehtinyt blogiin. Nyt arvioitavaksi jäänyt muutama Bellan kommentti on luettavissa ja kuuneltavissa :D

    Vieraani ja minun ohjelmaan kuului esimerkiksi Carl Larssonin näyttely Ateneumissa, olimme myös katsomassa elokuvan Nainen, jonka nimi on Nathalie, sen lisäksi että kävimme ravintolassa syömässä ja toisena päivänä laitoimme itse ruokaa.

    Nyt blogi on päivitetty :) luen vielä uudestaan kommenttinne ja saatan käydä vielä kommentoimassa niitä myöhemmin ;)

  229. Lukija sanoo:

    Ei ole tullut lienee juuri korostettua sitä, että tänne blogiin kun linkkejä laittaa, niin nykyisin se ei ”hyväksy” ilman femmen arviointia kuin yhden linkin kommenttia kohden ja silloinkin voi olla, että jos linkki on ”sopiva” niin järjestelmä tulkitsee sen arviointia kaipaavaksi.

    Joten on joko laitettava yksi kerrallaan tai sitten katkottava linkki kuten etenkin silloin on sovittu tässä blogissa tehtävän kun linkkaamme johonkin seksi/pornovideoon tai kuvaan ;)

  230. N sanoo:

    Hitusen vaikea keskittyä… Ai että miksi? No siksi, että se toisen ihmisen kosketuksen kaipuu on niin suuri. Ja siksi, että kaksi yötä erottaa meidät. Vain kaksi yötä ja sitten onkin viikko aikaa ilman lapsia. Suomeksi sanottuna tämä tarkoitta lomaa ja kaukana täältä.

    Matkalaukkuun täytynee pakata muutama korsetti ja muutamat sukkanauhat. Korkokengät nyt kuuluvat muutenkin normaaliin vaatetukseen jo :)

    Oh – ehkä jopa hieman liian epäuskottavaa ollakseen totta? Vai ei sittenkään?

    Lomaan sinällään en ole ladannut mitään ylimääräisiä odotuksia. Ainut mitä odotan on, että saa tuntea toisen – ja tärkeän – ihmisen ihon vasten omaa ihoani. Eikä ole pakko tehdä mitään mitä ei halua. En odota, että tämä olisi jokin huippukäännekohta tässä suhteessa – yhtä hyvin se saattaa olla suhteen päätepiste. Sen voi nähdä jälkikäteen vasta ja siksi en liikaa odotuksia sille halua lastata. Mutta ainakin se antaa aikaa ajatuksille kun pääsee pois arjen pyörityksestä.

    Elämänmakuisia päiviä itse kullekin.

  231. femme sanoo:

    Hei :)

    Viisas päätös N, ettet odota tulevalta lomalta mitään, sillä odotukset tahtovat usein olla monen asian solmu. Parasta on aina kohdata asiat , niin lomat, kun muutkin kohtaamiet, avoimin mielin, tällöin niistä saattaa saada enemmän irti :)

    Ihmisen ikävä toisen luo, johtuu juuri siitä läheisyyden puutteesta, niin kuin myös ihokosketuksen ja sylissä olon puutteesta. Aina ei tarvita seksiä, vaikka siihen olisi mahdollisuus, vaan se, että voi olla vain ilman minkäänlaista painetta tai suorittamista on sitä luksusta, jota saamme aivan liian vähän useimmissa suhteissa. Juuri maiseman vaihdos voi olla parasta terapiaa yhdessäololle, mutta on totta, että matka saattaa olla myös koetinkivi kohdata asiat yhdessä. Mutta niistäkin yleensä selvitään juuri siksi, ettei ennakkoon aseteta tiettyjä toiveita loman onnistumisen suhteen ja toisen läsnäolon suhteen.

  232. Lukija sanoo:

    Meillä olisi ehkä pitänyt olla pidempi loma… Ehkä…

    No joo… Varsinaisesti tulin jakamaan Venäläisen hääkuvan…
    Siellä kun on nyt ilmeisesti nykyisin jonkinlainen muoti tehdä kummallisia hääkuvia ja tämä ei ainakaan ole se tavallisin :?

    Toivottavasti linkki toimii…

  233. femme sanoo:

    Hei :)

    Ehkä Lukija, ehkä teillä olisi pitänyt olla pidempi loma, varsinkin kun tämä taisi olla ensimmäinen kerta sitten ennen lapsien, kun olette kahdestaan. Kahdestaan oloonkin täytyy sopeutua.

    Joskus on kyllä niinkin, että vain yhden tai kahden päivän loma ”irtiotto” saa ihmisen näkemään asiat toisin ja saa katselemaan asioita ”ulkopuolelta” ja saa punnitsemaan sen mikä on meidän yhteisolossa tärkeää, sitä ei huomaa kun ollaan siinä arjessa aina ja ikuisesti ;) Tämä koskee ihan kaikkia ihmisiä ;)

  234. femme sanoo:

    Hei :)

    Tämän päivän Hesarissa on hyvä kirjoitus ”Mamma lekkii nyt isän kanssa”, olisikohan siihen linkkiä?

  235. femme sanoo:

    Hei :)

    Lehdetkin jäivät vähän vähemmälle huomiolle ystäväni yllätysvierailun vuoksi :D niin miten olisi Lukija, vieläkö löytyisi linkki perjantain Fingerporiin ;)

  236. Lukija sanoo:

    Fingerporin pääsiäisen valmistelua ;)

  237. Lukija sanoo:

    Tuosta Hesarin kirjoituksesta ei kyllä löydy jälkeäkään :|

  238. bella sanoo:

    Ciao,

    Lukija: melkoisen hauska hääpotretti. ;) Melkoista huumoria.

    Ehkäpä verkkosukista tulleepi hieman halpa fiilis monelle miehelle. Siksi käytän harvoin ihantavis verkkosukkia, vaan niissä on aina joku kaunis kuvio tms…

    Ilta oli niin onnistunut, että olipa sitten tällä pöydällä tanssijalla sukatkin rikki. ;) Matkassa oli kyllä toiset. En rypenyt, mutta saapikkaiden koristeet tuppaavat rikkomaan aina viereisen säären sukan osuessaan, ja näinhän siinä käy jos jamittaa kunnolla. Ihana keikka Tavastialla Poets of the wall ja sitten kunnon live bändiä kuuntelemaan ja tanssimaan pöydillä.

    Nyt on kylää niiiiin hyvä mieli, vaikkei noita miehiä mukaan otettu. Melko villiä menoa. Käväisin kyllä aivan ihanassa kainalossa keikan jälkeen. Äärettömän hyvän tuoksuisen kitaristin. Nam! Johan tässä alkaa heräilemään pikkuhiljaa.

    I hope that I was in your arms like a spanish guitar, and you would play through the night….

    LOve,
    Bella

  239. Lukija sanoo:

    Oikeastaan se voi olla myös tuo ”halpuuskin” mikä ei liity mitenkään kuitenkaan euroihin, mutta itsellä on ainakin yksi toinenkin, eli verkkosukissa on sellainen jokin pakollinen alleviivattu ja tyrkytetty eroottisuus joka saa minut hieman vastakarvaan…

    Tosin on sitä näkynyt sellaisiakin joista on vaikea sanoa ovatko ne enemmän pitsiä kuin verkkoa ja tuolloin olen sitten taas ”myyty” ;)

    Kauheimpia sitten ovat vastaavasti verkkosukat joiden verkko muistuttaa enemmän kalastusverkkoa… Niistä on kyllä eroottiset värinät kaukana.

  240. bella sanoo:

    Ciao,

    juu, ei tosi nainen lähdelle apajille isoilla verkoilla. ;)

    Kauniimpia ovat tosiaan ei niin tyrkyttävät versiot.
    Huomasin tuossa innostuksissani kirjoittaneeni bändin nimenkin jo väärin = väsymys, lievä ”ehkä” darra. Join vähän, mutta kun en tuota alkoa juurikaan käytä, hyvin harvoin, saan aina piän kipiäksi.

    Bändi sii oli Poets of the fall… Kaipa ajatukset on päin seiniä…. ;)

    Love,
    Bella

  241. elina sanoo:

    Kuulostaa ihanalta Bella! Minäkin olen suuri Poets Of The Fall -fani :D

    Tämä on suosikkejani:

    http://www.youtube.com/watch?v=bp0AHQooVSY

    Hyvät yöt ja huomenet kaikille!

  242. femme sanoo:

    Hei :)

    Tämä esittäjä oli minulle uusi tuttavuus, tai en muista kuulleeni aikaisemmin. Tämä kappale ainakin kolahti, täytyykin kuunnella lisää ja ehkä ostaa levykin ;)

  243. Lukija sanoo:

    Hetkiä jolloin niitä ideoita syntyy ;)

  244. bella sanoo:

    Ciao Elina,

    keikka oli kyllä ihana, ja täytyy kehua sen verran että Jaskan syli ja pusu vähintäänkin yhtä ihania. ;)

    Tällä taas jaksaa tän kaiken muun sattuneen shaiban keskellä.
    Hyvä energia…

    Suosittelen lämpimästi Femme tutustumista herrojen musaan. <3

    Löytyy ihania biisejä ja paljon, myös sitä rockimpaa kamaa, josta itse myös diggaan.
    Olen kuin maantie jyrän alle jäänyt. Joka paikkaa särkee ja kolottaa=ankara bailaus, pöydillä tanssi yhdistettynä flunssaan…ei välttämättä se toimivin kombinaatio… :)

    Mutta voittettiimpa viereisen pöydän tanssijat… :lol:
    Tässä suoraan keikalta matskua. ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=wl8BanNUomQ&feature=relmfu

    Love,
    Bella

  245. elina sanoo:

    Pikaista paranemista Bella :)
    Olin itsekin tuossa viime ja edellisviikon flunssassa. Kurkku oli kuin hiomapaperia monta päivää ja siitä seurasi rasittava yskimisvaihe :( . Vasta tuossa viime torstaina oli olo tervehtynyt.

    Nyt pitää vaan ottaa rauhallisesti ja varoa palelluttamasta itseään uudelleen. Tämä keväinen ilma kun on niin petollista lämmön suhteen :(

  246. Lukija sanoo:

    Jännä sinänsä kuinka samankaltainen lauluääni on Sunrise Avenuen laulajalla, mutta jostain syystä toisin kuin Poet’s of the fallin, niin tämä ei saa aikaan minulla halua vaihtaa kanavaa… Ja kun musiikissakin on jotain samaa sävyä löydettävissä niin vain tuon laulajan ääni ratkaisee kohdallani ;)

    Sunrise Avenue – Welcome To My Life

  247. Lukija sanoo:

    Minua jäi hiukan uteloittamaan tämä “Mamma lekkii nyt isän kanssa” johon kyselit linkkiä… Kun sitä ei löytynyt niin mistähän siinä oli sitten juttua?

  248. femme sanoo:

    Hei :)

    Kysyit Lukija mitä siinä Mamma leikkii nyt isän kanssa artikkelissa oli. Valitettavasti se on niin pitkä, etten käy sitä nyt siteeraamaan tähän, mutta se olisi kyllä jokaisen hyvä lukea ;) Kyseisessä artikkelissa verrataan ranskalaisia ja suomalaisia vanhempia. Ranskalaislapset käyttäytyvät paremmin, koska äideillä on myös omaa aikaa. Laitan nyt pienen otteen tekstistä tähän kuitenkin:

    ”Pari vuotta sitten palasin Suomeen asuttuani vuosia Ranskassa. Kohta neljävuotias esikoiseni syntyi Pariisissa. Palatessamme yllätyin, kuinka kaikkensa antaen suomalaiset vanhemmat, etenkin äidit, omistautuvat vauvoille, taaperoille ja leikki-ikäisille.

    Suomessa kuuluu elää lasten ehdoilla.

    Perhepeti on muotia, vaikka aikuiset nukkuvat huonosti lasten pyöriessä vieressä.
    Lastenvaunujen asemasta joku kuljettaa lastaan vain kantoliinassa, jottei lapsi kokisi oloaan hylätyksi. Kyläilystä ja ystävien tapaamisesta on tullut lasten leikkitreffejä, joissa aikuisten työnä on helpottaa lasten elämää sen sijaa, että seurustelisivat keskenään.

    Parisilaisen keskiluokan parissa moinen saa äidit ja isät – ja lastenlääkärit – kohottamaan kulmiaan.

    Ranskassa lapsien saaminen ei tee vanhemmista palvelijoita, jotka joustavat kaikessa. Ranskalaislapset syövät ruoka-aikana ja samaa ruokaa kuin muutkin. Kun mennään kylään, lapset leikkivät keskenään ja antavat aikuisten jutella toisaalla. Alituinen kiukuttelu on poikkeuksellista – eihän aikuisten elämästä muuten tulisi mitään!”

    Hyppään yli lasten kasvatuksen erilaisuuden Ranskassa ja Suomessa ja palaan tekstin parisuhteeseen:

    ”Ranskalaiset ajattelevat kyllä aikuisistakin toisin kuin me suomalaiset. Lapsia rakastetaan, mutta vanhempien parisuhde ja oma aika on tärkeää, ehkä jopa tärkeintä.

    ”Minulle parisuhde on lapsia tärkeämpi”, kuvaa ranskalainen Virginie Druckermainin kirjassa.
    ”Parisuhde on tärkeintä. Se on ainoa asia, jonka elämässäsi valitset. Lapsiasi et voinut valita, mutta miehen valitsit.”

    Suomalaisten ystävien kesken valittelemme, kuinka parisuhteen romantiikka on lasten vuoksi ”jäähyllä”. Valituksesta huolimatta taustalla on ajatus, että se nyt vain kuuluu tähän elämänvaiheeseen.

    Entä Ranskassa? Druckerman kertoo kirjassaan pariskunnasta, jonka perheessä on sunnuntaisin sääntö, että lapset eivät saa tulla vanhempiensa makuuhuoneeseen ennen kuin vanhemmat tulevat ulos.”

    Teksti jatkuu kertomalla, miten lapset vierotetaan vanhemmistaan ja miten ranskalaiset ottavat itselleen omaa aikaa.

    ”Meillä Suomessa vuosien kotiäitiyden ylistäminen on lisännyt äitiyden paineita. Lapsilähtöisyydestä on tullut fundamentalismia, jossa taivaspaikan menettää, jos käyttää kaupan purkkiruokia, kertakäyttövaippoja tai jättää vauvan hoitoon.

    Eräs suomalainen tuttava valittaa, kuinka hänen pääasiallinen tuntemuksensa yksivuotiaan hoitamisessa on pakokauhu. Ei saa nukkua, ei saa syödä rauhassa, lapsi on koko ajan vaatimassa jotain. Silti hän aikoo edelleen hoitaa lasta kotona.

    Pikkulapsiajasta on meillä tullut vuosia, jotka katkaisevat aikuisten tarpeet täysin. Epämääräinen paine ajaa vuosiksi kotiin sellaisiakin äitejä, joille se ei yksinkertaisesti sovi.”

    Artikkeli jatkuu vielä ranskalaisten ihmettelyllä, sillä miten meillä lapset menevät myöhään, siis iän puolesta, päiväkotiin tai hoitoon ja siitä miten puolisot eivät voi meillä mennä rauhassa yhdessä suihkuun, syödä rauhassa, nukkua jne. ;)

  249. femme sanoo:

    Hei :)

    Minä harrastan harvoin päivän aforismeja, mutta nyt tänään on sellaisen vuoro, sain tämän eräältä ystävältäni ja itsestänikin on tuntunut joskus samalta ;)

    Sometimes, the people who are
    thousends of miles away from you,
    can make you feel better than
    people right beside you.

  250. Lukija sanoo:

    Ehkä ei tarpeen, mutta käännän kuitenkin koska se on niin hyvä :)

    Joskus ihmiset, jotka ovat
    tuhansien kilometrien päässä sinusta,
    voivat saada sinut voimaan paremmin kuin
    ihmiset vierelläsi.

    Sitten yksi jota en käännä… Koska sitä ei oikeastaan voi kääntää ;)
    Se on eräästä lomalla näkemästäni ohjelmasta jossa ”Nyhjää tyhjästä” henkisesti näyttelijät laukoivat vuorosanoja annetusta aiheesta. Tässä oli aiheena tieteiselokuvat ja lauseet joita et haluaisi kuulla niissä.
    Seuraava on siis Tähtien Sota elokuvista ponnistava, mitä en haluaisi kuulla Yodan sanovan…

    Luke!
    Use the force, i run out lubricant…

  251. femme sanoo:

    Hei :)

    Valitettavasti Tähtien Sota ei ole kuulunut elokuvakokoelmiini, joten olen ihan ulkona siitä, mitä nyt haluttiin sanoa :D

  252. Lukija sanoo:

    No… Sanotaan sillain lyhyesti, että siinä on viittaus homoseksuaalisuuteen ja ohjelma oli Isossa-Britanniassa nähty ja kun heidän suhteensa komiikassa tiedetään homoseksuaalisuuteen, niin…

    Yoda on Luken (Luke Skywalker) opettaja tämän ”matkalla” Jedi-ritariksi ja ”force” on sellainen ”henkinen voima” jonka nämä Jedi-ritarit omaavat ja hallitsevat…

    ”Luke! Käytä voimaa, liukkarini on lopussa…” ei oikein avaudu minusta samassa ”valossa” kuin englanniksi… ;)

  253. femme sanoo:

    Hei :)

    Täytyy kyllä myöntää Lukija, että tämän selostuksenkin jälkeen asia on minulle täyttä hepreaa ;) mutta ei se haittaa.

    Tänään tuli pitkästä aikaan käytyä suuressa altaassa juoksemassa :) ihan kivaa sekin, mutta tuntui oudolta pitää uimapukua päällä, kun on tottunut juoksemaan nakuna :D Hyvä että muistin ottaa edes uimapuvun mukaan ;)

  254. femme sanoo:

    Hei :)

    Fiilistelystä seksiin tuli tänään mieleeni sellainen asia, kuin sänky. Sänky on erittäin tärkeä huonekalu, eikä vain sänky vaan myös vuodevaatteet ja lakanat ;) Miten ihanaa on käydä sänkyyn jossa on sileät viileät lakanat, pehmoiset tyynyt ja ihana peite. Olen ymmärtänyt että hyvin harvalla on yksi yhteinen peitto :( Se on todella sääli, sillä juuri saman peiton alla oleminen ja nukkuminen on parasta mitä itse tiedän ;) Toisen lämpö on aina läsnä, ihokosketus ja hyväily. Aina ei tarvitse olla sitä seksiä vaan on ihana vain olla alastomana toisen sylissä, saada kosketella ja voida nukahtaa siihen.

    Itse uskon myös siihen, että jatkuva läheisyys on myös hyvästä suhteelle ja varsinkin seksille suhteessa. Kun on jatkuva kosketus toiseen, niin on jatkuvasti läsnä ja kun on jatkuvasti läsnä toinen tuntuu läheisemmältä ;)

  255. Lukija sanoo:

    Meillä yhteisestä peitosta luovuttiin aika nopeasti koska toinen vei jossain vaiheessa yötä aina toiselta peiton ja mikäli oikein muistan niin jo silloin ja jos ajattelen tilanteita joissa nykyisinkin joskus kömmin saman peiton alle, niin lopulta minä olen sitten ilman peittoa oleva…
    Siitä ei vain tule mitään :(
    Lisäksi vaimoni tahtoo kääriytyä peittoonsa niin, ettei sen alle edes pääse ilman voimakeinoja…

    Tästä ehkä on pääteltävissä, että minä kyllä mieluusti sen yhden peiton kannattaja olisin, mutta olosuhteet ovat sitä vastaan :|

  256. Lukija sanoo:

    Niin… Piti sanoman vielä, että ”puhtaat valkeat lakanat”…
    Tai no ylipäätään siis puhtaat vasta vaihdetut lakanat ovat kyllä sellainen seikka joka on jopa meillä aiheuttanut toisinaan tilanteen luisumisen seksin pariin ;)
    Niissä on kyllä jokin kiihottava ominaisuus :P

  257. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Teillä käytetään eri peittojen lisäksi yöasuja, eikö näin ollut Lukija? Ihminen tarvitsisi kuitenkin ilmakylpyjä ja yö olisi otollinen aika antaa ihon vähän hengittää ;) joten alastomana nukkuminen olisi terveelistäkin. Opitin jopa lapseni nukkumaan alastomana sen jälkeen, kun peitto pysyi päällä :)

  258. Lukija sanoo:

    On aika hämmentävää lukea iltasanomissa oleva artikkeli…
    Kumpi on totta… Tuo Hesarin vaiko tämä saman talon toisessa lehdessä oleva juttu koska selvästi samasta asiasta on puhe…

    Vanhempi, miten otat itsellesi ja puolisollesi omaa aikaa – ota osaa keskusteluun

  259. Lukija sanoo:

    Juu… Vaimolla on usein sääripituinen yömekko ja varsinkin talvisin sitten lisäksi pitkikset… Kesäisin sitten tuo vaihtuu T-paitaan ja pikkareihin…

    Itselläni on rauhan säilyttämiseksi väljät bokserit, mutta voisin olla hyvin ilmankin… Jollei siitä tulisi sanomista koska joskus sitten saattaisi aamuisin olla ”sopimattomia näkymiä” jos pienet tulevat aamusta sänkyyn…
    Tosin tuo sänkyyn tulemisen aikakausi on nyt onneksi jo takana :)

  260. femme sanoo:

    Hei :)

    Samasta artikkelista on varmasti kysymys, mutta Hesarissa ei ollut keskustelua. En kyllä viitsinyt nyt tällä kertaa lukea keskustelua. Mikä sinusta Lukija siinä nyt oli eri tavalla ilmaistu?

  261. Lukija sanoo:

    No… Jos aivan perusasiat ovat näin erilailla ilmaistu, niin herää kysymys, että onko toimittajat kirjaa edes nähneet vai onko kyseessä pelkät englantilaiset nettijulkaisut joista toimittajat ovat tehneet omien kykyjensä mukaiset käännökset ja tulkinnat?

    Asia sinänsä on hyvä siitä en ole yhtään erimielinen ;)

    Hesarissa kirjoittaja on ”ranskalainen Virginie Druckermainin” kun taas Iltasanomissa ”amerikkalaisen Pamela Druckermanin kirja French Children Don’t Throw Food”

    Hesarissa siis puhutaan Suomalaisten ja Ranskalaisten kasvatuseroista kun taas Iltasanomissa ei mainita lainkaan Suomea, vaan tulee käsitys, että vertaillaan Amerikkalaisia ja Ranskalaisia koska kirjoittaja on amerikkalainen kirjoittaen ranskasta. Tosin kirjoittajan etunimetkin ovat kummallisesti sopivat mainittuihin kotimaihinsa :P

    Tuossa keskutelussa on aika yllätyksettömästi jyrkästi kaksi puolta ja tunteet ovat pinnassa kirjoittajilla…

  262. elina sanoo:

    Heips

    Pakko vielä kommentoida ennen nukkumaanmenoa….
    Ensin tuosta peittoasiasta… Meilläkin on (kuten Lukijalla ja hänen Vaimollaan) käytännön syistä eri peitot. Itse olen ihminen, joka ei kertakaikkiaan pysty nukkumaan ilman minkäänlaista peittoa. Olisihan se kurjaa nukkua kylmissään kun toinen olisi ”ryöstänyt” peiton. Ja ihan varmasti olisi ihanaa nukkua toisen kyljessä/sylissä saman peiton alla, mutta….. Meillä se nyt ei valitettavasti onnistu koska itse olen juuri se, joka sen peitonnn varmasti ryöstäisi (vaikka miehenikin siihen tykkää käriytyä), mutta toisen peiton alle kyllä annetaan yleensä lupa ryömiä :)

    Meilläkin (valitettavasti?) käytetään talvella pitkähihaisia, -lahkeisia, peittävämpiä yöasuja, ja kesällä sitten keveämpiä. Ilman paitaa kumppanini on joskus nukkunut, ja minä joskus ilman pöksyjä, mutta alasti emme muistaakseni ole koskaan nukkuneet. Käytännön syistä. Poikkeuksena se että sukat otan toisinaan pois, myös talvella. En oikein ymmärrä että miten jotkut tarkenevat nukkua alasti tai t-paitasillaan kesät talvet :( mahtaa olla paksut peitot …..

    ;) Fiilistelystä puheenollen, olen itse tässä fiilistellyt tämän päivän sessiotani. :D pakko kehua, että pari edellistä kertaa on ollut tosi kivaa, kun on itsekin ollut kunnolla mukana ja mieskin on käyttänyt aikaa sytyttelyyni. Varsinkin tänään. Ja mukavaa oli kuulla mieheni ilahtunut reaktio, miten hän tunsi kuinka kostuin sisältä vielä lisää hänen ottaessaan minua :)

    Nyt hyvää yötä kaikille!

  263. femme sanoo:

    Hei :)

    OK minun virhe Lukija :) mainitsin vain, että kirjoittaja oli Ranskasta takaisin muuttaja, mutta en sitä että hän on suomalainen politiikantoimittaja Heli Suominen. Hän oli myös lukenut siis tämän amerikkalaisen kirjoittaman kirjan ;) jossa amerikkalainen kirjoittaja vertailee amerkkalaista kasvatusta ranskalaiseen :D Anteeksi että näin pääsi käymään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suomalainen ”uhrautuminen lapsen pomotteluun” menee yli ymmärrykseni. Olen siis mitä ilmeisemmin kasvattanut lapseni kuin ranskalainen äiti :) täysin itse tietämättäni tästä ;)

  264. elina sanoo:

    Tämä jos mikä laittaa tanssijalan vipattamaan :D http://www.youtube.com/watch?v=F3EG4olrFjY&ob=av2e

    Ihanan hyväntuulinen biisi :D

  265. femme sanoo:

    Hei :)

    Fiilistelyyn seksiä varten, puree muuten aina romanttiset rakkauskirjeet, jotka nykyisin kulkevat kyllä puhelinviestien muodossa ja sähköpostitse ;) Mikä muu sytyttäisi paremmin, kun kaipaavat sanat ja se miten kuvaa jälleennäkemisen tapahtuvan :D Sanoilla voi koskettaa joka tuntuu fyysisesti ;) ja sitä voi tehostaa omalla kivalla, kun kuvittelee sen toisen olevan ihollaan, sisällään ja joka paikassa ;)

  266. Lukija sanoo:

    Sitä on tavallaan vielä ”sen ajan lapsi”, että ihka oikeassa käsin kirjoitetussa kirjeessä on tavallaan enemmän ”oikeaa” tunnetta… Tosin en muista milloin olisin viimeksi kirjoittanut käsin kirjettä, vaikka vielä joskus niitä kyllä itse saan :?
    Ehkä pitäisi kokeilla jotta osaisiko sitä käsin kirjoittaa muutakin kuin kauppalistaa :P

  267. Musta Joutsen sanoo:

    Kun oli puhe ranskalaisista niin mieleeni tuli jokin aika sitten Helmessä ollut juttu, josta naiset voivat saada seksifiilistä. Löydä sisäinen ranskattaresi:

    http://www.mtv3.fi/helmi/muoti/artikkeli.shtml/797115

    Tässä ohjeet lyhyesti ;) :

    - Asenne: olet korvaamaton.

    - Tiedosta oma viehätysvoimasi. Jos et ole klassinen kaunotar, mitä siitä.

    - Älä moralisoi.

    - Mitään sääntöjä ei ole.

    - Älä paljasta itsestäsi liikoja.

    - Intohimo on tärkeää.

    Ainakin minua tuo listaus viehättää kovasti, kun vain muistaisi sen :) .

  268. Lukija sanoo:

    Tässä vain on jotain herkkää ja optimistista…
    Hyvää Pääsiäistä tämän myötä :D

    SINEAD O’CONNOR / old lady

    When I’m an old lady
    I’m gonna be his baby
    I’m gonna wrap myself around him
    And then I’m gonna kiss him

    But that’s a way down the line
    You see for now he isn’t mine..
    But I don’t mind waiting
    And the longing’s not aching

    Cause I know
    One day he’ll say, ”That’s my girl”
    The happiest words in the world
    Make me laugh like an idiot
    Not be so serious

    For now when I’m around him
    I act like I don’t care for him
    I even act like I don’t like him
    Ignore him, to spite him

    But only so that I won’t smile at him
    For everyone would know I love him
    And that’s so uncool
    Cuz it’s messing with all the rules

    And I know
    One day he’ll say, ”That’s my girl”
    The happiest words in the world
    Make me laugh like an idiot
    Not be so serious

  269. femme sanoo:

    Hei :)

    Oikein mukavaa Pääsiäistä minunkin puolesta, olen myös vanha nainen, mutta en juuri tällä hetkellä tunne niin :) enkä suostu tuntemaankaan vähään aikaan ;) Tiedän kyllä Lukija, että et tarkoittanut minua :D

  270. elina sanoo:

    Munarikasta Pääsiäistä kaikille minunkin puolesta ;) !

  271. Homme sanoo:

    Elina ja muut blogin ihanat naiset: onnistuneita munanmaalaussessioita kaikille!

  272. Lukija sanoo:

    Naisen Orgasmi

    ”Orgasmin päivässä pitää lääkärin loitolla.”
    ~Mae West~

    1. 33-50% naisista kokee orgasmin harvoin ja ovat tyytymättömiä siihen, miten usein he saavuttavat orgasmin.

    2. 4 minuuttia on keskimääräinen aika, joka kuluu naiselta saavuttaa orgasmi masturboimalla ja 10-20 minuuttia ollessaan yhdynnässä.

    3. 75% naisista tarvitsee yhdynnän aikana klitoriksen stimulointia saavuttaakseen orgasmin. (Eli vain yksi neljästä naisesta saattaa saada orgasmin, pelkästään, siitä ”Sinun jumalaisesta kalustasi”)

    4. 10-15% amerikkalaisista naisista ei ole koskaan saavuttanut orgasmia.

    5. 33% alle 25 vuotiaista naisista ei löydä omaa G-pistettään.

    6. 67% naisista teeskentelee orgasmin.

    7. Eniten herkkiä ruumiinosia naisilla ovat: klitoris, rinnat, pää ja niska

    8. Vähiten herkkiä ruumiinosia naisilla ovat: sääret ja jalkaterät

    9. 90% naisista uskoo orgasmin puutteen olevan luonteeltaan psykologista.

    10. Naiset, joilla on hyvät lantionpohjalihakset saavat jopa kaksi kertaa useammin orgasmeja.

    Ps. 25% miehistä on teeskennellyt saavansa orgasmin.

    Pari ”tunnelma” kuvaa…
    (jos taas vain linkit toimii…)

    http ://1.bp.blogspot.com/_6osBrkzfSGs/S79Jt5E0w6I/AAAAAAAAA6Q/9dfQLo_RSBA/s1600/Couples_021.jpg

    http ://1.bp.blogspot.com/_6osBrkzfSGs/S79JtvotylI/AAAAAAAAA6I/8_4oO2wa3hw/s1600/Couples_009.jpg

  273. femme sanoo:

    Iltaa tännekin ;)

    Suklaallako Homme haluat, että sinun munat maalataan ja sitten nuollaan puhtaaksi ;) ?

    Kyllä orgasmin saanti voi naisella kestää kaueminkin kuin sen neljä minuuttia, välillä se ei vain ole tullakseen ja siihen voi kulua masturboidenkin se parikymmentä minuuttia. Ja joskus se tulee jopa kahdessa minuutissa ;) eli aivan liian nopeasti :D Itselleen on vaikea tehdä sarjaorgasmeja, mutta kun on kiimassa, kuten esimerkiksi minä nyt, niin pari perättäistä orgasmia onnistuu kun kaikki on kohdallaan, eli fantasia, dildo ja muut väristykset :D

  274. Lukija sanoo:

    Neljä minuuttia onkin juuri ”keskimääräinen” aika ;)

    Sulaa suklaata on tullut joskus muinoin kokeiltua ”houkuttimena” vaimolle kalun kuorrutteena…
    Vaikka muutoin suklaalle hän ei sano ei, niin tuolla alustalla se ei kuitenkaan oikein kelvannut :|

  275. Homme sanoo:

    Femme, kolme toive-ehdotusta munan maalaamiseksi: 1) sormillasi hellästi liukuvoidetta levittäen, 2) huulillasi ja kielelläsi kaikki poimut tuntien, 3) terälehdilläsi hyväillen ja ilolinnasi uutteilla mehustaen!

  276. Lukija sanoo:

    Fiilistelyä se kait tämäkin… Ainakin fiilistelyä kesään jos ei muuta ;)

    Kuvan sisältänyt juorujuttu oli otsikoitu ”Uimapukumalli paistatteli päivää öljyttynä – katso” ja tokihan minä katsoin ;)

    Tiedä sitten oliko tämä Brooklyn Decker öljytty, mutta itse kylläkin kiinnitin enemmän huomiota aika makeisiin bikineihin ;)

  277. Lukija sanoo:

    Pitihän sitä hiukan kurkistaa sitten tuolla nimellä lisää ;)

    Kiva leopardikuosi löytyi ;)

  278. Lukija sanoo:

    Eikä hassumpaa alle laitettavaakaan hän esittele… Nam ;)

  279. femme sanoo:

    Hei :)

    Kaunis tyttö, kauniit asusteet ja taivaallinen vartalo :D en yhtään ihmettele, että katselet tällaisia kuvia Lukija ;)

    Homme – kaikki kolme toivomustasi munan maalaamisesta ovat ihania, ne saavat varsinkin tällaisen kiimaan tullen naisen huokailemaan ;)

  280. Lukija sanoo:

    Taivaallinen vartalo?

    Minusta hieman liiankin laiha, mutta muuten ok…

  281. bella sanoo:

    Ciao,

    erittäin kaunis nainen on mielestäni Salma Hayek

    http://www.youtube.com/watch?v=zLfi6leUJ6Q

    Love,
    Bella

  282. Lukija sanoo:

    Tuossa olisi jälleen tilaus mahdollisuudelle ”tykkää” painikkeen painamiselle, sillä Salma on kyllä sellainen nainen josta voisi sanoa, että vie kielenkin mennessään ;)
    Jos siis olisi kyse ruuasta…

    No… Saattaa hän viedä kielen mennessään silti ;)
    Sillä on tuossa hänen vartalonsa liikkeessä sellaista jonka kaltaisista on vuosisatojen aikana varmasti kirjoitettu lauluja sekä runoja. Kenties jopa romaaneja ja tehty kosijoiden joukossa peruuttamattomiakin ratkaisuja kun hylkäys on kohdannut… Noh… Ehkä nyt jo hieman liioittelen :P

    Tuossa tuli äsken mielenkiintoinen prisma-dokumentti hedelmöittymisestä syntymään.
    Yksi koejärjestely jäi mieleen erityisesti.

    Tutkijat olivat pyytäneet joukkoa sylitanssijoita pitämään kirjaa kuukautiskierrostaan ja miehiltä saamistaan ”tipeistä” tanssia kohden.
    Kun he saivat keskimäärin 45$ niin ovulaation aikana he saivat 70$ eli miehet aistivat naisten olevan valmiita lisääntymään ja kokivat heidät miellyttävimmäksi josta seurasi halu antaa enemmän myös ”tippiä” :P

  283. bella sanoo:

    Ciao,

    Salma on yksi minun suosikkini kun kauneudesta puhutaan.Ei liian ruikku laiheliini. ;)

    Hoikkuus on kaunista jos se on henkilön oma luonnollinen tila, mutta väkisin painoaan alhaalla pitävät onnistuvat näyttämään yleensä nälkiintyneiltä vinttikoirilta. ;)

    Itse kärsin nyt siitä kun olen stressin vuoksi laihtunut liikaa pienessä ajassa, ja se vie kasvot lommolle.Ja vaikka olenkin pieni povinen, vartaloni on kurvikas ja pyöreä linjainen. Nyt vaikka yritän syödä, luut törröttävät.

    Toivottavasti yoga alkaa tepsimään ja saa elimistön ja mielen tasapainoon. Aikuinen nainen ei koskaan näytä hyvältä, jos laihduttaa pienessä ajassa paljon. Pieni pyöreys peittää vuosia ja nuorentaa, kuopalla olevat posket vanhentavat. :(

    Mielenkiintoinen tutkimus tosiaan.Asiaa on tutkittu paljon eri näkökulmista ja huomattu ”alkukantaisten” viettien ja aistien toiminta, tuoksut ja feromonit kaiketi vaikuttavat tähän. Kuin myös naisten viettelevämpi käytös. Olisiko myös sitä positiivista energiaa.

    Love,
    Bella

  284. N sanoo:

    Minä olen yhden peiton ihminen. Tykkään nukkua lähellä toista ja mielellään tietysti kaikki mahdolliset turhan rätit poissa siitä ihojen välistä. Käytännön syistä käytän kyllä yöpukua kun lasten takia tarvitsee nousta usein ylös öisin.

    Minä suhtaudun hieman ristiriitaisesti noihin ranskalaisiin lastenkasvatusoppeihin. Itse kuulun niihin, jotka kantaneet lasta liinassa ja imettäneet kauan. Pidemmälle lomalle en ikinä olisi lähtenyt jättäen imeväisikäistä hoitoon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi raivannut yhteistä aikaa minulle ja exälle (exällä vaan tuo työ vei aina sen kaiken ajan, joten enpä sitten mihinkään väliin oikein mahtunut). Kylässä ollessakin on ihan hyvä komentaa muksut leikkimään, että aikuiset voivat seurustella keskenään, siinä en näe mitään ihmeellistä. Pikemminkin totta puhuen ärsyttää jos joku antaa muksunsa koko ajan häslätä kaiken keskipisteenä ja juoksee lapsen vaatimusten mukaan koko ajan. Eli kyllä: minä haluan olla läsnä lapsilleni, miksi hitossa muuten olisin lapsia hankkinut? Mutta: lapset eivät ole mikään maailman napa jonka ympärillä kaikki pyörii vaan osa kokonaisuutta, jossa monella muullakin asialla on paikkansa.

    Täytyy sanoa, että omalla kohdalla muutaman kilon painonousu on tehnyt ihmeitä :) En koskaan halunnut laihtua vaan stressi teki sen kun ruokahalukin oli mitä oli. Olen luonnostani pieni ja siro, joten näillä mennään mitä on luonto antanut ;) En ole kuitenkaan mikään suora tikku vaan minulla on lantio ja mukavasti tuo painon nousu on pyöristänyt rintojakin, jotka jo luulin ”menettäneeni” raskauksien ja imetyksen myötä. Edelleen vahdin melko tarkkaan syömisiäni, sillä helposti syön liian vähän ja huonosti.

    Fiilistelystä… Aloitin loman lähettämällä aamulla kuvan itsestäni miehelle. Sen jälkeen viestit kulkivat pitkin päivää sen verran kuumina, että heti perille päästyä piti tehdä pikainen ”vaatehuonekeikka” lasten silmiltä piilossa. Myöhemmin sitten jatkettiin ajan kanssa. Tosin tuossa etukäteisfiilistelyssä voi piillä se vaara, että kun oikein odottaa jotain ja asiat eivät jostain syystä suju tai tulee joku este matkan varrelle niin silloin homma tuppaa lässähtämään kyllä pahemman kerran. Eli pitää löytää se sopiva raja liiaalisen ja sopivan etukäteistunnelmoinnin välillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>