Nyt on taas lupa kirjoittaa

Nainen lukee kirjaaEroottinen tarina on kautta aikojen ollut yhdessä eroottisten kuvien ja myöhemmin eroottisten elokuvien kanssa himoja herättävä asia. Saan silloin tällöin kirjeitä, jossa pyydetään minua kirjoittamaan taas jokin uusi tarina. Valitettavasti itsestäni tuntuu siltä, että en saa nyt sellaista tekstiä syntymään, mutta en halua estää muiden niitä synnyttämästä. Blogini otsikko Nyt on lupa kirjoittaa on ollut yksi kaikkein suosituimpia, mutta jo nyt vähän liian suuri, hidas ja vaikeasti käsiteltävä suuren kommenttimäärän takia, joten mielestäni meidän tulee saada uusi paikka, johon voi kerätä intohimoa kasvattavia tarinoita. Toivottavasti ette kuitenkaan unohda näitä vanhojakaan tarinoita, jotka varmasti uudestaan luettuinakin, tekevät hyvää.

Seksi ja siitä keskustelu ei ole pelkää faktaa ja ongelmien pureskelua, vaan todellakin myös iloinen asia ja aistien sinfoniaa. Tarinat sytyttävät kun olemme yksin, niitä voi lukea yhdessä, tai ne voi lukea ja niitä voi kertoa iltasatuna kumppanille rakastelutilanteessa.

Eroottinen tarina on myös ollut miesten mieleen, vaikka miehet yleensä pitävätkin pornoa tai erotiikkaa katsottuna kiihottavampana. Tarinaan voi kuitenkin helpommin kuvitella ne henkilöt, joiden siinä haluaa ”nähdä” ja eroottinen tarina antaa myös mahdollisuuden viipyä eri kohtauksissa ja tulla niihin uudestaan ja uudestaan. Hyvä eroottinen tarina on taidetta, onhan se jonkun luomaa ja se on mitä ihanin käsikirjoitus, myös otettavaksi omaan makuhuoneeseen.

Nyt on siis lupa jälleen kirjoittaa tarinoita, mutta ei unohdeta meidän muitakaan keskustelunaiheitamme! ;)

Aihe(et): Eroottiset tekstit, Fantasiat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

121 vastausta kohteessa Nyt on taas lupa kirjoittaa

  1. Lukija sanoo:

    Huulesi koskettavat tuon miehen huulia.
    Näkökenttäni supistuu ja muu maailma katoaa ympäriltänne kun hänen huulensa ympäröivät sinun punatun alahuulesi ja seuraavaksi näen vain kuinka kielesi kiertyy miehen kielen kanssa tanssiin huulienne liukuessa kiiltävinä toisiaan vasten…

    Kuinka haluaisin olla tuo mies… Kuinka haluaisinkaan tuntea kielesi voimakkaan syöksyn ja antaa tuolle vastaus kieppuen ympäri, maistaen suusi himon…

    Miksi hän ei anna kätensä liukua selkääsi pitkin sillä se tuntuu niin hyvältä… Tuosta hieman vielä ja pakarasi kaari alkaa…

    Tee se jo!
    Huuto kaikuu mielessäni.

    Katson tuota näytelmää ravintolan sisääntulossa parin pöydän päästä ja silti voin tuntea sormissani kiinteän pepun, hoikan uuman… Kuulen kiihtyvän hengityksesi, rintojesi kohoilun kämmentäni vasten… Ahdistaa… Kiihottaa…

    Sääresi liukuu kohti miehen jalkaa ja nyt tuo mies ryhtyy samaan… Jalkanne kohtaavat, polvesi jatkaa nousuaan miehen polvelle… En kestä katsoa ja samalla isket minulle silmää miehen olan yli… Hautaan kasvot käsiini… Vapisen tuskasta kun tuo mies saa hyväillä sinua ja tuntea sinut vasten vartaloaan…

    Miten kauan oikein tuo mies aikoo syödä sinua ennen kuin saa autettua takin sinun päältäsi edes…

    Viimeinkin tuo tapahtuu, mutta mitä nyt… Mitä nyt!
    Ette jääneetkään hotellin ravintolaan! Lähdette miehen käsi omistavasti vyötärölläsi ulos ravintolasta… Kylmä hiki iskee vasten kasvoja ja saa vatsan pyörähtämään voltin, heittäen pienen väpättävän sydämeni kieppumaan valtoimenaan ja heittelemään epäuskon ja epätoivon miekkoja ympäriinsä…

    Eihän sen näin pitänyt mennä… Miehenhän piti lähteä kohti pohjoista kello 19.30 lähtevällä junalla ja teidän piti syödä kevyesti jonka jälkeen miehen hotellihuoneessa…

    Kuivaan kämmeniäni reisiin noustessani juoksemaan peräänne… Ja ehdin nähdä kuinka käännytte kulman ympäri… Olette matkalla kotiimme… Rauhoitu sydän rauhoitu, sillä tämän täytyy olla unta… Kavalaa toden tuntuista unta…

    Pysähdytte suutelemaan ja ohitan teidät…
    Näet varmasti minun juoksevan kuin hengen hädässä… Kiirehdin kotiin ennen teitä ja harpon portaikkoa ylös asuntoon…
    Mitä minä nyt teen mietin ja jos tämä on vain unta, miksi hermoilen?

    Vaatehuoneemme, joka on makuuhuoneen vieressä, on suuri ja sinne sulkeudun… Näen hyllyssä korsettisi ja saan päähäni viedä sen nopeasti vuoteen kulmalle kuin unohtuneena sille oltuasi valitsemassa kuinka pukeudut treffeillesi…

    Samalla tulettekin jo sisään ja vedän vaatehuoneen oven lähes kokonaan kiinni… Kuulen kuinka päällysvaatteet putoavat lattialle, kengät kopsahtavat lattialle, kosteat suudelmat maiskahtelevat, huulet huokailevat.

    Mies huomaa heti tuon korsetin.
    – Miksi et laittanut tätä?
    – Se olisi varmasti saanut sinut näyttämään nykyistäkin mykistävämmälle..
    – Ajattelin sen olevan jo hieman liikaa.. Pelkkä leninkinikin on jo niin istuva…
    – Saanhan pukea sen sinulle Riina? Saanhan?

    Hiljaisuus tuntuu pitkältä ja voin vain kuvitella miten mittailet miestä… Annatko hänen toteuttaa tuon vai…

    – Toki saat sen pukea minulle…

    Suljen silmäni oven takana ja pystyn näkemään silmissäni kuinka tuo mies avaa korsettisi ja sinä, minun Riinani, nostat käsivartesi pudotettuasi rintaliivit lattialle (kuulin tuon äänen).
    Kuinka rintasi kohoilevat kiihtyneen hengityksen tahdissa ja miten korsetti kietoutuu hoikan vartesi ympäri…
    Mies aloittaa nyörityksen… Hän tekee siitä tiukan.
    Kuulen ähkäisysi kun kiristys kiristykseltä kapea uumasi kaventuu entisestään…

    – Näytät syötävän hyvältä… Tulen aivan hulluksi halusta tästä kun saan pukea sinua… Pukea sinua yhä seksikkäämmän näköiseksi, vain tulevan rakastelun tähden… Riina… Suo anteeksi, minun on pakko runkata hetki sillä himoitsen sinua niin…

    En pysty vain kuuntelemaan vaan avaan housuni kuunnellessani tapahtumia…
    Kaluni ponnistelee kangasta vasten kun puristan sormeni sen ympärille… Samalla kuulen kuinka vetoketju avautuu…

    – Oooh…

    Se olet sinä… Mitä sinä teet? Kaivatko miehen kalua esille vai kaivoiko mies sen itse kun kerran halusi sitä runkata… … Sen täytyy olla isompi kuin minulla… Muuten et huokailisi noin…

    – Se on valtava… Saanko?
    – Tietenkin… Sehän on vain sinua varten siinä…

    Mies huokailee… En ole tosin varma kumpi huokailee oikeastaan enemmän, mutta sinä huokailet kuinka iso ja kova, suonikas ryhmysauva miehellä onkaan.
    Puren huultani oma kalu kourassani ja runkkaan kuunnellen…

    – Anna kun syleilen sinua korsetissasi, anna minun tuntea vartalosi sen puristuksessa…
    – Kaluni tapailee jo pilluasi… Sen kuumat huulet koskettavat pehmeästi terskaani… Haluan nähdä sen mitä se jo sai nähdä.

    Kuulen kuinka laskeudut sängylle… Mies varmaankin nostaa sääresi ilmaan ja levittää reisiäsi nähdäkseen ihanan pillusi, niin minä tekisin… Toivottavasti hän katselee sitä yhtä himoiten kuin minä haluaisin nyt tehdä…

    – Paina sitä jo hiukan sisään…

    Mitä!! Millainen monsteri tuo kalu on kun haluat sen pyrkivän heti sisääsi ilman että mies on katsetta enempää luonut kukkaasi…

    – Llluuooojaaa… hhh! Nuole ensin… En vain voinut olla tuntematta heti tuota…

    Sydän hakkaa rinnassani ja kalu sykkii kourassani kun kuuntelen tuota “näytelmää”…

    – Suutelen reisiesi silkkistä ihoa…

    Mies kertoilee… Hienoa… Juuri sitä mitä en ole kyennyt vielä tekemään itse… Puhumaan ja rakastelemaan…

    – Lipaisen hieman mmmmh..
    – Ihosi on niin pehmeä ja lämmin…
    – Kuin samettia nuolisin.

    Kuulen kuinka ynähtelet vastauksia…

    – Tuoksusi saa minut himoamaan sinua entisestään.
    – Lähestyn… Huuleni hamuavat… Oi Riina Riina…
    – Kuinka voitkin maistua näin hyvälle ja kuinka mahlaasi onkaan jo valunut näin runsaasti, haluan tuntea seuraavaksi väräjävät häpyhuulesi… Aaannh aaanh aaanhh…

    Miten tuo mies kykenee puhumaan ja nuolemaan samaan aikaan?

    – Jatka vaan… Hyvää… Niin hyvääh…
    – Kieleni valmistelee pikku pilluasi, se avautuu…
    – Ihana kuuma aukko jonka reunoja voin lipoa…
    – Entä pidätkö tästä?

    Tovin olet ääneti… Mitä hän tekee?
    Puristan kovaa kaluani joka himoitsee työntymistä tulvivaan pilluusi tuon miehen nenän edessä…

    – mmmm.. mmmmh… hmmmmh… aahmm… Mitä sinä… Tuo tuntuu hyvälle… Riku ei koskaan ole vielääämmh…
    – Muttaah.. aah… En halua sinua peppuuuh… Ainakaan aah nyt… Tuleeh… Luojaah… Alpooh… Työnnä se kyrpäsi jo…

    Nojaan hyllyjä vasten istuen lattialla ja runkkaan kaluani…
    Mielikuvat vellovat silmissäni kuinka tuo Alpo nousee ja painaa suonikkaan ison kalunsa vasten avoimena täytettä janoavaa pilluasi…

    – Häpyhuulesi avautuu… Venyvät ihanasti terskani ympärille…
    – Purista mun nännejä samalla… Purista niitä kun venytät mut ihan auki… Aah… Aaah… Aaahh…
    – Luoja Riina olet niin tiukka ja liukas… Pillusi puristaa kaluani… Nyt… Nyt se liukuu syvään… Tunnetko, tunnetko miten syvälle se painuu…
    – Nyt Riinaseni… Nyt alkaa nainti…

    Ja tuon jälkeen alkoi sängyn jousituskin äännellä vaikka pussijousitus onkin… Alpo aloitti naimaan, ja naikin kovaa…
    Todella rynkytti… Riinan ulina kasvoi joukossa ja oli aivan hetkestä kyse että hän räjähtää kiertoradalleen ja samalla kuulin kuinka Alpo karjahti ja karjahti vielä uudestaan pidempään… Jota seurasi vielä pieni kuin ynähdys…

    – Alpooh… Jatka vähän vielä et voi lopettaah…
    – Kuule Riina… Johan sää sait… Vai mitä tuo pitkä huuto oli? Ja mun on ihan pakko lähtee jo meneen, etten vaan myöhästyisi junasta… Paree olla ajoissa kotona jos aion tulla pian uudestaan meinaan…

    Et sanonut mitään Alpolle tuohon… Minullakin alkoi suorastaan pehmetä oma kalu kourassa kun tajusin, että tuo jätkä aikoo lähteä mielestään täydellisesti tyydytettyään vaimoni…

    Ei hemmetissä…
    Avasin oven vaatehuoneesta makuuhuoneeseen ja astuin puolijäykkä kalu heilahdellen ulos…
    Alpo hypähti sängystämme sinun yhä maatessa spermavana pillustasi valuen…

    – Mitä hittoa!! Mitä ihmeen pervoja te ootte?
    – Oleksää väijyny siellä komerossa koko illan vai hä?
    Nyt en kyllä jää hetkekskään tähän tivoliin enää…

    Niin lähti ovet paukkuen Alpo ja sukelsin Riinan reisien väliin…

    – Riku… Voisitko sä nuolla mun peppua ensin?

  2. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Lukija tarinasta :D luulen että pidätin hengitystä, kun luin sitä ja vasta lopussa taisin vetää syvään henkeä :P Näitä saa nyt sitten kirjoittaa lisää :D

  3. Homme sanoo:

    Makea kuva! Tekisi mieli kohottaa skottiruutuhametta, työntää taikasauva mesiluolaan ja lukea yhdessä neidon kanssa samalla lukutuokiota hitaasti rytmittäen.

  4. femme sanoo:

    Hei :)

    Tässä Lukijan tarinassa on kurkistelun mahdollisuus, joka minusta on herkullinen ;) Ei kurkisteta vain itse pääosanesittäjiä, vaan kuristetaan myös kurkistelijaa joka runkkaa :) Jokaisen mielikuvitus saa sitten asetella nämä niin kuin haluaa ja sen olosiksi kun haluaa.

    Olen ymmärtänyt (kirjeiden perusteella) että moni nauttii pornoelokuvasta, jossa aviomies on kutsunut nuoren isokaluisen naimaan vaimoaan, itse runkkailen ja katsellen tätä. Moni kertoo myös salaisesti toivovansa, itse näkevänsä tämän oman kumppanin tai sivusuhteensa kohdalla. Tai toivoo itse olevansa se kutsuttu uros ;) Se on sellainen fantasia, jota ei kuitenkaan toteuteta, mutta joka herättää kiihkon ;)

  5. femme sanoo:

    Hei :)

    Odottelin tuossa pakastimen sulamista ja ajattelin kokeilla, että osaanko enää kirjoittaa tarinoita ;)

    Pesutuvassa

    Laittelin pyykkiä pesutuvassa ja sisään pörhälsi naapurin Saimi, jolla oli aina jotain valittamista. Luulin nytkin, että hän tulisi vakoilemaan mitä teen, täytänkö koneet oikein ja käytänkö useampaa konetta, kun mitä olen merkinnyt itselleni. Tällä kertaa hän taisi olla ihan oikealla asialla ja meni heti varauslistan luokse.

    - Ajattelin tässä varata huomiseksi koneita, kun mies tulee taas sieltä metsältä. Sillä on sitä pestävää aina silloin, kun on ollut lähes viikon metsällä ja kalassa.
    - Näinhän näillä miehillä tahtoo olla, vastain vain siihen. Tuttu juttu kun näitä teini-ikäisiä on huusholli täynnä.
    - Minkäs ikäisiä ne sinun pojat nyt ovatkaan?
    - 8, 10, 14 ja 17. Saa olla nämä koneet aina pyörimässä, kun vielä urheilevatkin.
    - Et ole sitten uutta miestä vielä löytänyt? kyseli Saimi.
    - Tässä on mies poweria ihan tarpeeksi, vastasin.
    - Niin pä niin, mutta olisi se hyvä saada aikuinen mies taloon.
    - Pojat ovat kyllä kiitettävän paljon isänsä luona ja saavat kyllä miesmallin sieltä.
    - Ajattelinkin lähinnä sinua.
    - Kyllä minä huolen itsestäni pidän, kiitos vain ja mukavaa päivän jatkoa.

    Jatkoin pyykkikorin tyhjentämistä ja kun pääsin lähes pohjalle, oli siellä jokin lehti, ajattelin että se on jokin poikien pelilehti, jota lueskelevat vessassa, mutta ei, ei se ollut pelilehti, vaan piirrettyä pornoa. Vai tällaista ne minun pokani lukivat tai katselivat, mietin itsekseni. Hyvä ettei Saimi ollut enää tässä, kun lehti tuli esille.

    Pyykit joutuivat koneisiin, farkut ja sukat yhteen, kalsarit ja hupparit toiseen jne. Istahdin pesutuvan pöydälle ja aloin selailemaan lehteä. Hhmmmm….tämä olikin melkoista pornoa, mitä ne minun pojat nyt tämmöistä. Huomasin nännieni kovettuvan ja pimppinikin kastu, oli tämä niin kiihottavaa. Oli isorintaisia naisia, joiden nännit sojottivat kovina, isokaluisia lihaksikkaita miehiä, joiden kullit näyttivät valtavilta, oli joitain ruipeloita miehiä joita käskytettiin milloin nuolemaan pillua, milloin imemään kullia. Naiset nuolivat toisiaan ja naivat isokullisten kanssa jne.

    - Mitäs se Maija täällä niin posket hehkuen lukee?
    - Enhän minä mitään, poikieni lehtiä, vastasin ja suljin lehden ja käänsin tötterölle, ettei talonmies Mikko olisi nähnyt mitä luen.
    - Toimivatko koneet nyt, tuohon uusimpaan jouduttiin vaihtamaan koko ohjauspaneli, kun oli alkanut keittämään Virtasten pyykkiä, eikä lopettanut ollenkaan, joku oikosulku tais tulla, maanantai kappale. Tuli kerralla puhdasta Virtasten pyykistä, Mikko naureskeli.

    - Hyvin näyttää toimivan, jäin tähän, kun laitoin poikien pelivaatteet lyhytohjelmalle, ajattelin odottaa, niin saan ne mukaani sitten.
    - Poikienko lehteä luit, näytä minullekin, olin innostunut heidän iässään Mustanaamiosta ja lännen jutuista, mitäs ne pojat nykyisin lukevat?

    Pitelin lehteä selkäni takana, enhän millään kehdannut näyttää Mikolle mitä pojat lukivat, ties mitä ajattelisi minusta.

    - No näytä nyt vain, eivät kai ne pojan nyt mitään niin hurjaa lue.

    Mikko lähestyi minua ja sieppasi lehden minulta ja alkoi selailemaan sitä.

    - Vai tällaisia ne pojat nykyään, ei minun aikanani vaan ollut tällaista herkkua saatavilla, mitä Anttilan katalogia selailtiin ja runkattiin sitä katsellessa, Mikko puheli kuin itselleen ja selaili lehteä mairea hymy kasvoillaan.
    Sitten hän katsoi minuun ja kysyi.
    - Ehditkö pitkäänkin lukea tätä? Taisit sitä varten olla niin punaposkinen, alkoiko tekemään mieli.

    Mikko lähestyi minua. Istuin vielä pesutuvan pöydällä.

    Ei Mikko ihan tuntematon ollut minulle, oli hän kerran kaapannut minut syliinsä ja suudellutkin, kun oli pyynnöstäni laittamassa uutta halogeenivalaisinkiskoa poikien huoneeseen. Silloin oli heinäkuu, talo tyhjillään ja pojat isänsä kanssa lomalla. Mikon vaimo oli myös äitinsä luona ja me kaksi yksinäistä yksin kaupungissa. Ei kuitenkaan menty muutamaa suudelmaa pidemmälle tuolla kerralla. Toisella kertaa, se oli pihatalkoiden jälkeen, kun Mikko kerran nosti minut syliin ja kantoi kolmanteen kerrokseen. Se oli eräänlainen vedonlyönti siitä, että kiusasin häntä vanhaksi mieheksi. Silloin olisi luultavasti edetty pidemmällekin, mutta pojat olivat kotona. Tunsin kuitenkin helposti Mikon kovana seisovan kalun lantiotani vasten, kun hän laski minut sylistään ja painoi itseään vasten suudellessa minua portaikossa.

    Nyt on kolmas kerta, onko kolmas kerta se joka toden sanoo ja jotain enemmän. Mikko levitti reiteni ja laittoi sääreni hänen pakaroidensa ympäri, otti minut tiukasti syliinsä ja suuteli minua yhtä kiihottavasti kuin parina aikaisempanakin kertana. Luoja miten hyvältä se tuntui. Siitä oli ikuisuus, kun kukaan oli suudellut minua niin tai pidellyt niin tiukasti sylissään. Mikko suuteli pitkään pehmeillä huulillaan, hänellä ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiirettä. Välillä hänen huulensa erkani omiltani suudellakseen kaulaani ja välillä hän palasi takaisin täyttäen suuni kielellään joka hyväili omaani. Mikolla oli suuret kädet, hän piteli kasvojani ja nosti leukaan jotta suuni olisi lähempänä häntä. Sitten hän painoi kevyesti pääni rintaansa vasten ja silitteli hiuksiani, jotka sattuivat olemaan auki.

    - Haluan sinua Maija, hän sano käheästi. Tule minun luokse Sirkka ei ole kotona, meni johonkin akkojen tapahtumaan taas.
    - En minä uskalla, jos vaikka hän tulee kotiin.
    - Nyt en kyllä päästä sinua, sitten otan sinut tässä.

    Mikko availi villatakkini nappeja ja suuteli rintojani rintaliivien päältä. Samalla hän avasi vyötänsä ja farkkujensa napit ja näin että hänellä oli mustat alushousut jonka kauluksesta hän otti esille kovan kalunsa. Terska oli suuri ja tumma ja siinä kimmelsi tehotippoja, kulli oli paksu ja suonikas ja lämmin. Tartuin sen hehkuvan lämpimään varteen molemmin käsin. Toisen käden sormet riittivät juuri sen ympäri ja aloin runkata kullia kevyesti, toisen käden sormilla levitin tehotippoja, jota valui koko ajan lisää, koko terskan alueelle. Kulli kiilsi tummana ja kutsuvana. En juuri koskaan pukeutunut hameeseen, mutta jostain syystä olin tänään laittanut vanhan farkkuhameeni, jonka Mikko nyt nosti vyötärölleni. Hän perääntyi minusta sen verran, että sai alushousuni riisuttua.

    - Olet ihanan märkä Maijaseni, saanko heti työntyä sisääsi, Mikko sanoi, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan nosti minut syliinsä ja ohjasi kullinsa litisevään pilluuni. Kulli oli niin suuri, ettei se mennyt ensimmäisellä työnnöllä ei vielä toisellakaan, joten Mikko laski pakarani osittain pöydän kulmalle ja työntyi kolmannella kerralla kokonaisuudessaan sisääni. Nyt hän nosti minut uudestaan syliinsä, sääreni olivat hänen vyötärönsä ympärillä, hän piteli paljasta peppuani suurilla käsillään ja minä roikuin hänen kaulassaan. Suutelimme kiihkeästi ja tunsin miten pilluni sykki niin, että olin valmis orgasmiin, vaikka Mikko ei edes liikkunut minussa.

    - En uskalla liikkua, sillä tulen heti, Mikko kuiskasi käheällä äänellään. Hyvä luoja älä kouristele noin, ihanalla pillullasi, minä en pysty pidättelemään.
    - Kuka sitä on pyytänytkään, nai minua hyvä mies ihanalla suurella kullillasi, sanoin.

    Mikko laski minut pöytää vasten piteli kuitenkin pakaroistani kiinni ja tunsin yhden sormen tunkeutuvan peppuuni, samalla tunsin orgasmini tulevan ja Mikko ehti korkeintaan työntyä kymmenen kertaa minuun, kun hänkin murisi ja urahteli.

    - Luoja mikä pillu sinulla on nainen. Tämä ei voi jäädä tähän, haluan sinua uudestaan.
    - Muistatko, että olemme pesutuvassa ja kuka tahansa voi kävellä tuosta ovesta sisään. Pojat menevät viikonlopuksi isänsä luokse, tule silloin pitämään minua hyvänä.

  6. Lukija sanoo:

    Suotta olet epäröinyt osaamistasi femme ;)

  7. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Kiitos Lukija, joskus sanoin, että tekstiä syntyy helpommin, kun on vähän puutteessa ;) tarkoittaisikon tuon nyt sitten sitä ;)

    Pakastinkin on nyt pesty ja jäähtymässä uudestaan ja kohta saan nostaa, siellä olleet herkut parvekkeelta takaisin pakastimeen :D

  8. Lukija sanoo:

    Tämä menee nyt hiukan samoissa tunnelmissa tavallaan kuin edellisenikin, mutta menköön kun kerta oli mennäkseen ;)

    Aamun ensimmäinen keikka…
    Television kuva on huono joka kanavalla.
    Asuntoon pääsy: kahdeksan jälkeen saa käyttää yleisavainta jos asukas ei kotona.

    Siispä kohti huoltoliikettä hakemaan avainta ja kohti Korsoa…

    Huoltoliikkeen toimistolla olikin vanha tuttu “tyttö” tiskillä ja siinä hieman tuli silmäpeliä ja muuta kaksimielistä heiteltyä etenkin kun hän totesi asukkaan olevan yksinään asuvan keski-ikäisen naisen… Siitä sitten lähdin vääntämään kanavia “nupeista” kohdalleen.

    Kesän kuumimpia päiviä, ennusti radion uutiset olevan tulossa ja sen mukaisesti olikin keveästi vaatetta päällä ja silti sai pistää Hiacen jäähdytyksen päälle jo näin aikaiseen aamusta…
    Kello oli jo puoli yhdeksän kun saavuin talon pihalle ja ajelin suoraan B-rapun pieleen huoltoajo-lapun turvin. Otin työkalusalkun sekä mittalaitteen mukaan ja ensimmäiseksi saikin sitten kaivaa avaimen esiin jo rapun ovella joka olikin lukossa… Siitä sitten vain rappuun jossa vastaan tuli oikein sievä kesämekkoon pukeutunut naisihminen, joka suorastaan hiukan säikähti toivottaessani hyvää huomenta, niin ovat tällaiset tavat katoamassa kun säikäyttää noin ajattelin, vaikka kyllähän hän selvästi kuitenkin ilahtui siitä.

    Nimitaulu kertoi kohteen olevan aina kuudennessa kerroksessa saakka joten hissiä kohden jatkui matka missä sitten nuuhkin ilmassa leijuvaa miellyttävää tuoksua… Varmaankin tuon äskeisen neidon jäljiltä ajattelin… Hmmm… Oli kyllä niin kivan näköinen… Mahtoikohan näin hellepäivän tullessa olla mitään sen mekon alla, ja samalla ajatus keskeytyi hissin tullessa kuudenteen.

    Soitin ovikelloa ja odottelin…
    Ei kuulu mitään… Jostain takaa kuului kuinka väliovi suljettiin. Naapurivalvonta taitaa toimia ajattelin ja aloin kaivamaan yleisavainta esille.
    Avasin oven ja koputin vielä välioveen huhuillen samalla, että onkos täällä ketään kotosalla?
    Tv:n korjaaja olisi nyt tulossa…

    Hiljaista oli joten jatkoin sisään…
    Kokeilin varmuudeksi kokemuksen koulimana, että lukko aukeaa yleisavaimella myös sisäpuolelta, sillä olin joskus jäänyt takalukossa olleen oven taakse kun avain ei toiminutkaan… Nyt toimi joten ovi kiinni ja etsimään televisiota.

    Olohuoneessahan sellainen oli ja kun sen kytkin päälle lävähtikin ruutuun dvd:n kuva joka oli paussilla…
    Säikähdin suorastaan, sillä se oli jokin pornofilmi ja pysäytyskuvassa oli Nina Hartley kahden mustan miehen välissä… Tuollaista ei kyllä osaa odottaa näkevänsä vanhemman yksin asuvan naisen asuntoon mennessä…

    Vaihdoin kuvalähteen television puolelle ja toden totta kovin oli heikko kuva… Pikseliä pikselin päälle…
    Ennen sentään pystyi katsomaan lähetystä vaikka siinä hiukan häiriöitä olikin vaan ei enää…
    Avasin antennirasian ja laitoin mittalaitteen suoraan kaapeliin kiinni. Kuva oli täydellinen, eli rasiassa on vika ja vaihdettuani sen alkoi kuvakin näkyä kunnolla…

    Olin kuulevinani siinä jo työskennellessäni kuin jostain olisi kuulunut jotain pientä ääntä, mutta kerrostaloissa se ei ole aivan ihmeellistä… Kun sitten olin työn tehnyt niin en malttanut olla pistämättä vähän tuota dvd-levyä pyörimään… Vaiensin tv:n äänen varuiksi jotta varmasti kuulen jos asukas tuleekin kotiinsa…

    Nina oli juuri pääsemässä osalliseksi tuplapanosta kahden suunnattoman mustan kalun kanssa ja omakin “pikkuveli” kohosi sitä myöten kun toinen mies työntyi hitaasti peppuun… Samalla kuulin kuinka jonkun huoneen oven takaa alkoi kuulua vaimea surina joka voimistui ja hiljeni…

    Jäykistyin nyt muutenkin kuin vain housuissani ja kuuntelin… Oma hengitys kuulosti kovalta, mutta surina kyllä kuului asunnosta… Hiivin yhdelle ovelle, mutta sen takaa se ei kuulunut… Seuraava olikin hiukan auki ja samalla surina vahvistui ja kuulin selvästi vavahtelevan hengityksen sekä vaimean huokaisun… Hitaasti liikuin niin, että pääsin näkemään oven raosta ja näin seinän joka oli peiliä… Peilissä näkyi vuode jolla täytyi olla makaamassa tämä asukas…

    Hän näytti lähes samalta kuin videon Nina, mutta ilman niitä mustia miehiä ja hän liu’utti surisevaa dildoa koukussa olevien reisiensä välissä… Nyt vasta “pikkuveli” alkoikin jäykistymään kun todella tajusin katselevani kuinka tämä asukas masturboi siinä tavallaan nenäni alla, vaikka “vain” peilikuvaa katselinkin…

    Välillä nainen upotti dildon syvään ja hieroi sormin klitoristaan, sitten taas veti sen ulos antaen värisevän kärjen liukua kahta puolin häpyhuulia aina klitoriselle saakka… Näky oli aivan lumoava… Tuijotin miten nainen hyväili itseään hitaasti mutta varmasti…
    Ja kun nainen kohotti dildon suoraan pillustaan huulilleen ja nuolaisi sitä tuli minulle jotenkin tunne, että hän todella tiesi minun olevan katselemassa ja samalla huomasin kuinka siihen saakka suljettuna olleet silmät avautuivat kuin varmistaen, että todella olen seuraamassa näytöstä…

    Nainen jatkoi jälleen suljetuin silmin ja enää en kyennyt olemaan ilman, että kaivoin kovana seisovan kaluni shortseista esiin… Nyt viis ammattietiikasta sillä tässä on nyt jotain suurempaa ilmassa…
    Kalu ei ollut enää ihan “pikkuveli” vaan oli paisunut suonikkaaksi elimeksi joka haistoi tuon märän ja kuuman onkalon jota nyt dildo surraten täytti…

    Sormissani tuntui tuo pehmeä iho jonka alla liukui ryhmyinen kovettunut varsi… Käsi toimi sen paremmin ajattelematta, liukuen esinahan kera yli terskan ja takaisin… Se tuntui hyvältä ja peilissä näytti vielä paremmalle… Nainen kiihdytti toimiaan ja napsautti dildon moottorinkin kovemmille kierroksille…

    Lantio alkoi hiukan elää tehden kuin ympyrää…
    Dildo nousi lähemmäksi klitorista välillä ja taas sukelsi sormien pyöriessä vimmatusti sitten taas dildon vuoro..
    Näin miten kulmat hiukan kurtistuivat… Onkohan hän lähellä… Huomasin käyttäväni jo molempia käsiäni vuorotellen ja käännellen kättä… Pidättelin ja jännitin lihaksia… Pakarani olivat välillä kivikovina sitten hiukan hölläten… Hengitykseni syveni ja sekin hetkittäin oli pidätyksessä kun kalussa säkenöi, mutta odotin tuon naisen huippua joka näytti olevan aivan siinä ja siinä…

    Suljin silmäni hetkeksi kun oikein puristin jotta kestäisin vielä hetken lisää ja kun avasin ne oli nainen kaivanut esiin toisen dildon jota työnsi juuri peppuunsa sisään… Hän asetti jalkansa niin, että kantapää painoi tuota pepussa olevaa dildoa ja kädet vapisten hän painoi surisevaa vasten klitoristaan…

    Tässä oli minulle jotain liikaa ja hammasta purren lasti lähti ja se lähti niin kovaa ja yllättäen etten hallinnut lainkaan kuinka sperma roiskahtaa… Kiihdytin vain runkkaamistani ja polvet notkahtaen sain vielä seuraavan ja kolmannen joiden pienemmät ryöpyt syöksyikin jo kämmeneeni…

    Siihen kaiken sekaan kuulin kuinka nainen ulvahti ja ehdin nähdä miten jotain nestettä roiskahti tavoittaen peilinkin jota pitkin sitä sitten valui…
    Oma vartaloni vapisi orgasmista ja koetin koota itseni nojaten oven karmiin ja tasaten hengitystä jonka täytyi kuulua kovaa myös makuuhuoneeseen…
    Vilkaisin peiliin ja näin miten nainen antoi minulle lentosuukon dildo rintojensa välissä leväten…

    Tunsin kuinka poskiani alkoi kuumottamaan…
    Olin kuin kiinni runkkaamisesta jäänyt koltiainen työntäen kiireesti puolijäykkää juuri lauennutta kalua housuihini… Silloin näin lammikon spermaani makuuhuoneen kynnyksellä ja lattiallakin…
    Ajattelematta mitään, kuin paniikissa kumarruin pyyhkimään kädellä sitä, kun kuulin naisen sanovan “Anna olla vaan, minulla on aikaa se pyyhkiä…”…

    Sopersin kiitoksen vastaukseksi ja noustessani jatkoin, että “Televisionkin kuva näkyy sitten taas… Niin että kiitos vaan ja hyvää päivän jatkoa rouvalle…”…
    Kerätessäni salkkujani tv:n edestä oli nainen tullut makuuhuoneensa ovelle ja totesi “Onkin kiva saada tv taas toimimaan niin voi katsella muutakin kuin dvd-leffoja…”… Siinä sitten tajusinkin etten ollut pysäyttänyt dvd:n toistoa ja ruudussa oli Nina päässyt jo seuraavien miesten kimppuun…
    “Kelpaisikos korjaajalle aamukahvi jos keitän?”

  9. femme sanoo:

    Hei :)

    Taitaa tuo lisääntynyt valo saada vähän jokaisen halut hyrräämään ;) Minun oli tarkoitus olla tehokas, mutta minkäs teet, kun blogiini ilmestyy näin mehukkaita tarinoita ;) Kiitos Lukija!

    Nyt on kyllä pakko lähteä tuonne ulos aurinkoon ;)

  10. femme sanoo:

    Hei :)

    Sen tehokkuuden saa nyt siirtää toiseen päivään ;) sain kuitenkin käytyä torilla hakemassa madetta :) Ja sitten jo unohduin taas kirjoittelemaan ;)

    Tango

    Sydän pamppailen, ojennan takkini narikkaan. Olen täysin hullu? Mitä teen täällä? Lähtisinkö sittenkin pois? Tulen tanssipaikalle, vaikka en osaa tanssia. Kaipaan syliä, vain hetken, että joku pitäisi minusta kiinni, edes hetken.

    Nyt hämärässä keittiössä hymyilen, kun laitan jo toistamiseen saman levyn pyörimään. Tangon äänet soljuvat hämärään keittiöön voimakkaina, kovaa. Toivottavasti naapurit eivät tee valitusta, mutta minun on saatava hukkua musiikkiin. Kun musiikki soi ja tunnen sen rytmin, muistan hänet. Maistan viiniä lasistani aivan niin kuin silloinkin.

    Tervetuloa tangoiltaamme. Mitä, en tullut tarkistaneeksi päivän ohjelmaa, onko tänään tangoilta, nyt minun on lähdettävä heti, ajattelin. Otin kunnon kulauksen lasistani, join sen lähes kokonaan ja tein lähtöä. Ei niin nopeasti neiti, sanoi takanani ollut mies ja tarttui käsivarteeni. Anteeksi, mutta olen lähdössä, sanoin. Et ole, et juokse nyt pakoon, tulit minua varten, sanoi mies. Ei, en tullut, en osaa tanssia, en tangoa ainakaan, sanoin.

    Minä opetan, sanoi mies. Minä näytän miten tango rakastaa sinua. Ei, ei, en voi jäädä, talloisin vain varpaillesi, en osaa askeltakaan, tekisin itsestäni naurunalaisen. Tänään olet minun naiseni, minun tangorakkaani, en hyväksy sanaa ei, hän sanoi.

    Nyt kun kuuntelen tangoa Mustasukkaisuutta hämärässä keittiössäni
    Järjen vei ja minusta orjan teit,
    kun lempesi annoit ja kestävän sen vannoit.
    Se kesti vain hetkisen jo murheeksi vaihtuen,
    sun sanas kuumat olivat valhetta vain.

    Muistan miten mies tarjosi käsivartensa ja tartuin siihen kuin hukkuva, en kuin tanssikutsun saanut. Älä pelkää kulta, minä pidän sinusta kiinni, et huku. Mies kuljetti minut tanssilattialle ja otti minut syliinsä. Lantiomme oli yhtä jalkamme ja kaikki muu olivat irrallisia, en edes tiennyt minne astuin. Laita silmäsi kiinni, älä katsele muita. Tunne vain minut, kuuntele sydäntäni, tunne lanteeni, luota minuun, hän sanoi. Yritin totella, mutta astuin harhaan ja olin horjahtaa. Hän ei antanut sen tapahtua. Hidastetaan, hän sanoi.

    Minulla on silmät kiinni. Tässä on mies, joka pitää minua sylissä. Ihanat argentiinalaiset sävelmät täyttää koko mieleni. Vaativa lantio. Kuuma lantio. Tunnen hänen kalunsa, joka on luultavasti herännyt, muuten en kai voisi tuntea sitä. Askeleet alkavat sujua.

    Kun yö on kuullas, silkinmusta
    ilma täynnä on onnen odotusta.
    Aava nukkuu jo Argentiinan pusta
    silloin tango näin kutsuvasti soi.

    Pyörin hämärässä keittiössäni ja muistelen miehen kuumaa lantiota. Miehen jonka kalu on herännyt läheisyydestäni. Siitä, että olen hänen sylissään. Sitä vartenhan olin mennyt. Saisin tuntea miehen sylin, hänen tuoksunsa. Hän ei päästänyt otetta minusta koko iltana. En muista miten monta kappaletta tanssimme. Monta. Lopuksi se alkoi sujumaankin, jotenkuten. Tärkeintä oli saada olla sylissä. Luulen, että hänkin ajatteli niin.

    Tuhon tietä kuljen,
    turman tietä kuljen.
    Suo rakastan ja tiedän sen,
    sun ainoas mä ole en.

    Tuhon tietä kuljen,
    syliin sun taas suljen
    ja tunnen kuinka luotankaan
    sun suudelmaasi tuhoavaan!

    Kappaleet vaihtuvat toiseen ja lantioni sykkii. Kaipuu syliin. Hymyilen. Onneksi hän ei antanut minun lähteä.

    Vien sinut kotiini, luotatko minuun, hän kysyi. Luotan. Mitä muuta voisin? Hän herätti haluni. En voisi nyt vain jättää tätä tähän. Asun lähellä. Rappukäytävä oli vanha, arvokkaan näköinen. Eteinen avara, siinä oli takka. Hän riisui takkini, kenkäni. Kantoi minut makuhuoneeseen. Laittoi musiikkia. Oli yö ja musiikki soi varmasti liian kovaa. Tangoa. Hän riisui minut ja suuteli vartaloani, jokaisen riisutun vaatekappaleen kohdalta. Saanko hän kysyi? Saanko suudella kukkaasi? Nyökkäsin ja vaivuin pehmeälle sängylle. Voiko tango olla näin ihanaa? Hymyilin. Onneksi en karannut. Yö oli täydellinen.

    Pyörin hämärässä keittiössäni. Muistelen hymyillen miten ihanaa tango voikaan olla.

    Tuhoon vaikka kuljen,
    syliin sun nyt suljen.
    se väärin on, mä tiedän sen,
    mut olkoon niin, suo ilman mä en elää vois!

  11. Lukija sanoo:

    No niin… Femme…
    Alkaa tuo kirjoittaminen sujua sinulla jo niin, että harrastelijaa kylmää… Mutta kylmää hyvällä tavalla ;)
    Ja jos en olisi puolisen tuntia sitten juuri ollut leikintiellä, niin nyt sille olisi lähdettävä ;)

  12. femme sanoo:

    Hei :)

    Tämä taitaa muodostua nyt meidän kahden väliseksi, sekä tarinoiden kirjoittelun suhteen, niiden lukemisen ja kehujen kirjoittelun :P

    Ensimmäisen tarinani tärkein huomiotava asia oli mielestäni se, että aina ei tarvita sitä, niin monen, vaatimaa esileikkiä, sitä voidaan olla ihan liekeissä joskus ilman sitäkin.

    Toisessa tarinassani koko ilta oli yhtä esileikkiä, eikä se päättynyt ollenkaan ;)

  13. sallyann sanoo:

    Iltaa :) !

    Kotiuduin juuri työmatkalta ja avasin kotikoneen. Ihana tarina femme tämä viimeisin…minä kun olen (niin kuin kait tiedossa on ;) ) ihan retkussa ;) tanssimiseen…kaikenlaiseen…ja tanssimatkan päätöshän oli ihana ;) !

    Siis en ole kerennyt lukea Lukijan tai sinun aikaisempaa tarinaa femme…joten siksi kommentti vain tähän…

    Oliko tämä tositarina ;) ? Ei ole pakko paljastaa kuitenkaan…

    sallyann

  14. Lukija sanoo:

    Kyllä tuossa ensimmäisessäsi on minun nähdäkseni esileikkiä ja aika pitkään… Se ei vain ole sellaista kuin sen “normaalisti” ajatellaan olevan.

    Maijalla se alkoi tarinassa tavallaan löydetyn lehden selailusta jonka aikana sitten paikalle sattui Mikko, joka oli tuntenut halua jo pidemmän aikaa ja tuo hänen Maijan yllättämisensä “tuhman” lehden selailusta oli tehoste jo valmiiseen pohjavireeseen Maijaa kohden mikä johti seuraavaan hetkeen jossa taas Maijan muistikuvat pyörähtivät esiin… Kyllä siinä oli esileikki läsnä, eikä oikeastaan kovinkaan lyhyt, vaikka sitten itse “purkaus” rakasteluna olikin näennäisen esileikitön ja nopea tapahtuma täynnä patoutunutta himoa… Se oli kuten kirjoititkin jo kolmas kerta ja pelkkää esileikkiä olivat olleet ne edelliset kerrat vaikka niitä ei sellaiseksi kumpikaan osannut tulkita. Kolmannella kerralla se oli lehti ja oikea ihminen yllättämässä Maijan sen lukemisesta ;)

  15. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Kiitos sallyann :D sinähän tiedät etten osaa tanssia ;) valitettavasti. Siksi voi jäädä paljon kokemattakin ;)

    Niin Lukija, otollinen hetkikin on esileikkiä ;) niin ja se lehti tai oikea kohde :D

  16. femme sanoo:

    Hei :)

    Pari lyhyttä otetta tämän päivän Hesarista ;)

    ”Tangon vivahteikas liikekieli kehittyi, kun naiset oli hurmattava omaperäisillä askelilla. Argentiinalaisesta tangosta ei siksi löydy perusaskeleita, toisin kuin suomalaisesta.”

    ”Rajoituksia ja sääntöjä ei lähtökohtaisesti ole. Tanssi täytyy tehdä itse. Se on harrastajalle mielenkiintoista ja monipuolista”, Artkoski sanoo.

    ”Ulkoisten kuvioiden kautta voidaan opetella asioita, mutta koreografia ei ole se juttu. Tärkeämpää on opetella tuntemaan oma keho ja toinen ihminen.”

    ”Tangossa ollaan tyylikkäällä tavalla aistikkaan eroottisia”, hän kuvaa. ”Tanssijoiden välille syntyy helposti intiimi suhde, vaikka he eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan. Tanssin päätyttyä se on ohi.”

    Ehkä löydät koko jutun Lukija ja siihen linkin ;) Se on Ihmiset osastolla Koodaaja hurahti tangoon, kirjoittaja on Johanna Pohjola.

  17. Lukija sanoo:

    Eipä ole Hesarin vapailla sivustoilla edes näkyvissä osastoa “Ihmiset” :(

    Mutta pistetään tällainen juttu jossa kurkistetaan hiukan deittien muodostuksen menneisyyteen…

    Lily-yhteisössä muistellaan ihmissuhteita Silloin Ennen (eli ennen älypuhelinta) ja pohditaan, millainen vaikutus nykyteknologialla on ollut suhde-elämäämme.

    Olihan se kauheaa yrittää uskaltaa soittaa ihastukselleen, kun siellä saattoi vastata ihastuksen äiti tai kaima. Ja pulinapuhelinlinjat! Napakymppi!

    Ehkä näin on ihan hyvä.”

  18. bboomer sanoo:

    Hei :)

    Tässä vähän eroottikaa sunnuntain ratoksi.

    MERENNEITO JA MINÄ

    Radion uutislähetys päättyi säätiedotukseen, helle jatkuisi vielä ainakin viikon. Auton ilmastointi piti sisäilman niin viileänä, että oli vaikea uskoa, että ulkona oli lähes 30° C.

    Ajoin kohti vanhaa kotikaupunkiani yksin, vaimoni ja tyttäreni jäivät kesämökillemme jatkamaan lomaa.

    Äitini soitti minulle edellisenä päivänä ja pyysi käymään kotona. Hän kertoi, että isän hoidot oli lopetettu. Kaikki voitava oli jo tehty. Isäni halusi viettää loput päivänsä kotona, niitä ei ollut kuulemma enää montaakaan. Kymmenien vuosien tupakointi oli tehnyt tehtävänsä.

    Istun isäni vuoteen ääressä hän hengittää katkonaisesti happimaski suun ja nenän päällä, kipupumppu pitää syöpäkivun kurissa, mutta hän on kovin väsynyt eikä minusta taida olla paljonkaan seuraa hänelle. Istun kuitenkin hänen vierellään iltapäivän puoleenväliin. Avoin ikkunakaan ei viilennä pitkän helteen kuumentamaa huonetta.

    Isäni nukahtaa. Nousen vuoteen viereltä ja sanon äidilleni käyväni uimassa.

    Lapsuuden kotini on lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin yleisestä uimarannasta, jossa lapsuuden kesinä olimme aina kun mahdollista.

    Kävelen rannalle, kuuma valkoinen hiekkaranta on tungokseen asti täynnä ihmisiä, kirkuvia lapsia, vettä roiskuttavia nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä auringossa itseään paahtavia lomalaisia.

    Vaihdan uimahousut pukukopissa ja juoksen suoraan lämpimään veteen.

    Uituani poimin pyyhkeeni hiekalta ja alan etsiä itselleni paikkaa rannalta. Silmiini osuu hieman syrjässä kivikkoisen rannan kohdalla rantaveden ja kaislikon keskellä oleva valtava siirtolohkare. Lapsena leikimme usein sen päällä ja ympärillä. Muistan, että kiven takana meren puolella, kun vesi on sopivan matalalla, on kuiva alue, jossa voi katseilta suojassa ottaa aurinkoa. Harva tietää sen olemassa olosta. Kahlaan rantaveteen ja kaislikkoon, joka on niin korkeaa, että se on minua korkeampaa, katoan kaislikon yksinäisyyteen.

    Kiven takaa paljastuu kuiva maatilkku, kooltaan koko kiven mittainen ja vajaat pari metriä leveä. Levitän pyyhkeen ja asetun selälleni ottamaan aurinkoa. Rannan äänetkin tuntuvat katoavan kiven taakse. Merituuli hivelee lempeästi ihoani silloin tällöin. Tunnen sen värisyttävän reisieni karvoitusta, se tuntuu hyvältä, kiihdyttävältä. Haluan ottaa aurinkoa alstomana, riisun uimahousuni viereeni. Asetun uudelleen selälleni. Tuuli hyväilee häpykarvoitustani, se saa kivekseni pyöristymään palloksi. Hyväilen peukaloidenpäillä nännejäni, ne ovat supistuneet koviksi ja herkiksi, tunnen kaluni jäykistyvän. Se kohoaa vatsan iholta ylös sykkien sydämeni tahdissa. Sivelen sen pintaa alhaalta ylös, kosketan sormenpäillä kivesteni herkkää ihoa.

    Äkkiä kuulen lasten ääniä ja huutoja läheltä piilopaikkani, pelästyn ja vedän uimahousut jalkaani. Lapset eivät tule sen lähemmäksi, mutta tunnelma on kadonnut. Vietän vielä hetken yksinäisyydessäni. Palaan takaisin hiekkarannalle ihmisten joukkoon. Astellessani upottavaa, kuumaa hiekkaa pitkin kohti pukukoppeja seuraa tietämättäni aurinkolasien varjostama silmäpari jokaista askeltani kaislikosta asti.

    Seuraava päivä on, jos mahdollista, vielä kuumempi. Pidän seuraa vanhemmilleni, kunnes isäni taas uupuu päiväuneensa.

    Otan pyyhkeen ja vanhan dekkarin kirjahyllystä ja lähden rannalle. Kahlaan kaislikkoon kohti piilopaikkaani. Vesi ulottuu syvimmillään rintaani asti, ennenkuin alkaa madaltua kiven lähellä. Astun kiven viertä pitkin kohti kuivaa maata. Samassa näen, että paikka onkin varattu. Nuori nainen, minua ehkä viisi vuotta nuorempi, makaa pyyhkeellä vatsallaan. Hänen ihonsa on ruskettunut, mustien bikinien liiviosa on avattu, rusketusraitoja ei selässä näy. Teen nopeita huomioita, lähes mustat, lyhyet luonnonkiharat hiukset, hoikka treenatun näköinen vartalo, pyöreä lihaksikas takamus.

    Aion saman tien kääntyä takaisin, mutta jalkani lipeää pohjan liukkaalle kivelle osuessaan. Vesi loiskahtaa niin, että auringossa vatsallaan makaava tyttö havahtuu. Hän kääntää päänsä minua kohti, katsoo pilottilasiensa yli minuun. Jatkan huomioitani, suuret tummanruskeat silmät, pitkät kaartuvat ripset.

    -Anteeksi, paikka onkin jo varattu…minä…anteeksi, sain soperretuksi. Käännyn ympäri ja alan kahlata takaisin kohti rantaa.

    -Älä mene, sinun paikkasihan tämä on…enhän minä muuten tänne olisi osannut tullakaan. Kyllä me molemmat tänne mahdumme. tyttö sanoo matalalla äänellä.

    Käännyn takaisin. Hän on kohottautunut kyynärpäidensä varaan ja katsoo hymyillen minuun RayBaniensa takaa. Kahlaan kuivalle maalle. Se on tänään niin kapea, että minun on astuttava hänen sääriensä yli päästäkseni paikalleni. Levitän pyyhkeen ja asetun myös vatsalleni.

    Avaan dekkarini ja yritän lukea. Tytön läheisyys estää minua kuitenkin keskittymästä kirjaan. Suljen kirjan ja painan poskeni sitä vasten. Katselen tyttöä. Hänen kasvonsa ovat minuun päin, mutten aurinkolasien takia näe, ovatko hänen silmänsä auki vai kiinni. Suljen silmäni, aurinko lämmittää selkääni, se saa minut rentoutumaan lähes unen partaalle.

    -Haluaisin ottaa rajattoman rusketuksen pepullekin, tyttö sanoo yht´äkkiä. Avaan silmäni ja katson häneen, hän on kohottautunut niin, että näen hänen rintansa, kuvittelen näkeväni häivähdyksen nännin reunasta.

    Naurahdan hänelle.
    -En aio mitenkään estellä.
    -Et varmaan, hänkin naurahtaa, mutta en kehtaa olla alastomana, jos sinä olet
    vaatetettuna
    -Vaatetettuna, tarkoitatko, että minun on siksi riisuttava uikkarini?
    -Tarkoitan.

    Minua naurattaa entistä enemmän. En ole kovinkaan kaino, niinpä kohottaudun istumaan ja riisun uimahousuni ja asetun uudelleen vatsalleni pyyhkeen päälle. Tyttö tekee samoin, hän nousee istualleen ja riisuu bikinien alaosan. Nyt näen hänen rintansa, pienet, kauniin muotoiset, tummat nännipihat, pystyt nännit. Riisuessaan bikiniään näen vilahduksen pieneksi kolmioksi ajellusta tummasta ja tuuheasta häpykarvoituksesta. Tyttökin kiepahtaa vatsalleen. Hänen pakaroissan näkyvät himmeät rusketusraidat.

    -Olet ottanut jo tänä kesänä aiemminkin rajatonta rusketusta. sanon hänelle.
    -Olen muutaman kerran. Täällä on aika kuuma, palankohan minä?…Voisitko levittää tätä selkääni? Hän ojentaa aurinkovoidepulloa minulle.

    Otan pullon ja nousen polvilleni, koetan piilottaa penikseni reisieni väliin, mutta tyttö on jo kääntänyt päänsä suoraan eteenpäin eikä katso minuun. Hivuttaudun hänen vierelleen, niin lähelle, että reiteni koskettaa hänen alastonta kylkeään, tunnen veren syöksyvän penikseeni, puristan sitä reisieni väliin.

    Otan aurinkovoidetta kämmenelleni ja alan sivellä sitä tytön olkapäihin, annan käsieni liukua alas pitkin selkää ja kylkiä vyötärölle. Selkä kiiltää käsieni alla houkuttelevana. Puristan lisää voidetta hänen ristiselälleen. Levitän voiteen ja annan käteni liukua pitkin hänen pakaraansa. Tyttö ei reagoi siihen mitenkään. Annan käden liukua ylöspäin pitkin toista pakaraa.. Annan keskisormen kulkea pitkin pakaroiden välistä vakoa. Minusta tuntuu, että hän kohoittaa hieman lantiotaan käteni liikkeiden mukaan. Annan sormeni liukua alas, kunnes ne hipaisevat ajeltuja häpyhuulia. Tunnen kaluni kovettuvan entisestään reisieni välisessä piilossaan. Voitelen vielä hänen reitensä ja säärensä. Annan käteni nousta reisien välissä aina häpyhuulille asti, tyttö ei vastustele, vaan levittää jopa reisiään avoimemmiksi. Asetan voidepullon työn vierelle ja asetun uudelleen omalle pyyhkeelleni.

    Kova erektioni tuntuu epämukavalle kovalla alustallani. Vedä toista jalkaani hieman koukkuun niin, että lantioni alle jää vähän tilaa. Tuuli hyväilee taas reisieni karvoitusta, tunnen sen kivesteni ihollakin. Tuntuu kuin erektioni vain kovenisi senkin takia. Katson vatsallaan makaavaa tyttöä, hänen kasvonsa ovat kääntyneinä minuun päin, mutten edelleenkään voi nähdä, ovatkoo hänen silmänsä avoimet. Sydämeni hakkaa tavallista nopeammin, hengityksenikin on kiihtynyt. Koetan rauhoittaa hengitykseni. Suljen silmäni ja yritän ajatella jotakin muuta. Tunnenkin pulssini hidastuvan, mutta penikseni on edelleen kovana allani. Keskityn vain tuntemaan auringon lämmön selässäni. Samalla minusta tuntuu hyvältä; haluaisin tämän tilanteen ja tunteen jatkuvan loputtomiin. Tunnen itseni taas teini-ikäiseksi kokemattomaksi pojaksi.

    -Nyt haluaisin kääntyä ympäri ja ottaa rusketusta vatsanpuolelle, havahdun hänen sanoihinsa, sinunkin täytyy kääntyä.

    -Miksi minun? kysyn ja jatkan, niin niin…sinä et muuten kehtaa.
    -Niin tietenkin, tyttö vastaa.
    -Minä en voi…minulla…minulla seisoo. saan sanotuksi.
    -Haittaako se, eikö se ole terveen miehen merkki? Ei se minua ainakaan haittaa.
    -Hyvä on, vastaan.

    Käännymme yhtäaikaa selälemme. Penikseni lepää kovana vatsani karvoituksella. Katson sivusilmällä tyttöä, hänen pieniä , kiinteitä rintojaan, pystyjä, ehkä kovettuneita nännejään, litteää vatsaa, pientä, mustaa häpykarvojen muodostamaa tupsua. Tunnen kiveksieni kutinasta, että erektioni on kovettumassa lisää. Suljen silmäni. Tunnen valtimoni sykkeen nivusissani, kaluni sykkii sen mukana.

    Pidän silmiäni suljettuina ja toivon,että kaluni edes vähän rauhoittuisi. Aika kuluu, mutta kaluni vain sykkii villin sydämeni tahdissa.

    -Se on kaunis. kuulen tytön sanat.

    Käännän katseeni tyttöön. Hän on kyljellään nojaten päätään kämmeneensä. Hän ottanut RayBanit silmiltään. Hän hymyilee, vilkaisee hetken minua silmiin ja kääntää katseensa taas penikseeni.

    -Mitä, mikä on kaunis? kysyn häkellyksissäni.
    Tyttö nauraa.
    -Mikä on?…sinun kullisi, sinun kullisi on kaunis…komea. Se seisoo niin ylpeästi…vai pitääkö sanoa ylväänä?
    -Jaa…onko…minusta se on ihan tavallinen, sanon ja katson itsekin kaluani niinkuin siinä olisi jotakin uutta, erikoista.

    Tyttö siirtyy lähemmäksi minua, hänen katseensa on naulittuna kaluuni.

    -Voinko koskettaa sitä? Haluaisin koettaa, kuinka kova se on.
    Ennenkuin ehdin sanoa mitään, hän ojentaa kätensä ja vie etusormenpäänsä siihen kohtaan jossa kivesten iho muuttuu peniksen ihoksi. Hän kuljettaa sormenpäätään kevyen kevyesti ylöspäin. Sormenpää pysähtyy jänteelle, joka on terskan alla. Hän liikuttaa sormeaan edestakaisin jänteellä. Huokaan syvään.
    -Tietenkin siinä herkimmässä kohdassa, ajattelen.

    Penikseni kovettuu taas äärimmilleen, se kohoaa irti vatsani iholta. Se sojottaa yläviistoon kasvojani kohti kuin kenttätykin putki.

    Tyttö puristaa kaluni peukalon ja etusormen väliin, koettaa sen kovuutta.
    -Se on niin kova…tosi kova…voisiko se tulla enää kovemmaksi? hän kääntää samalla katseensa hetkeksi minuun.
    -En tiedä…ehkä…en tiedä, saan sanotua.

    Tyttö kääntää taas kaiken huomionsa kaluuni. Hän liuttaa sormiaan alaspäin pitkin sen vartta, pyöräyttää kahden sormen päätä kummankin kiveksen ympärillä, palaa taas ylös kohti terskaa. Suljen silmäni, koetan hengittää rauhallisesti, syvään.

    Tyttö irroittaa sormensa kalustani. Avaan silmäni ja katson alas. Peniksen päässä kimaltaa kirkas pisara.

    -Se on kuin kastepisara aamulla, hän sanoo. Hän koskettaa sormenpäällä pisaraa, neste venyy sormen ja kaluni välissä. Hän pyöräyttää sormellaan pisaran terskani pinnalle, samalla puristuu esiin jo toinen pisara. Hän ottaa sen sormenpäähänsä ja nuolaisee sen huulilleen.

    -Se maistuu hyvälle…makealle. Hän ottaa kädellään tukevan otteen kalustani ja lypsää kirkasta nestettä siitä. Tyttö katsoo minuun.

    -Saanko nuolla sen itselleni…saanhan? lupaani odottamatta hän nuolee terskaani kuin jäätelöpuikkoa. Huokaan syvään nautinnosta. Kuumia aaltoja leviää koko lantioni alueelle.
    Tyttö upottaa kaluni syvälle suuhunsa ja imee, juuri oikealla voimalla, ehdin ajatella. Hän kiertää sormensa renkaaksi, jonka jonka sisään hän puristaa kivekseni niiden tyvestä.
    -Nyt hän hallitsee minua täydellisesti pitäesään kiveksiäni otteessaan ja imiessään samalla kaluani, saan ajateltua nautintoni keskellä.

    Lopulta en enää kestä kiihotusta. Nousen äkkiä istualleni ja kiepautan tytön selälleen eteeni. Olen polvillani hänen reisiensä välissä, kullini kohoaa välissämme kohti sinistä taivasta, hengitykseni käy kiihkeänä, sydämeni hakkaa rajusti. Tyttö on edessäni polvet koukistettuina, reidet levällään. Katson alas hänen reisiensä väliin. Ulommat häpyhuulet ovat raollaan ja näen sisemmät huulet kutsuvina, ruusunpunaisina, kosteutta kiiltävinä. Niiden yläpuolella huppunsa suojasta pilkottaa klitoriksen pää, kuin pieni penis.

    Laskeudun alemmas, kiedon käteni työn reisien ympärille. Hän laskee säärensä selälleni. Merivesi on noussut edelleen. Siirrän itseäni alemmaksi. Olen kiveksiäni myöten lämpimässä merivedessä, tunnen kevyiden aaltojen hellivän niitä.

    Tytön häpyhuulet ovat nyt aivan edessäni, katson niitä ja sanon,
    -Se on kaunis.
    -Mikä, mikä on kaunis? tyttö nauraa.
    -Mikä on…sinun pillusi on kaunis…se on avoinna niin… ylväästi, matkin häntä.

    Nuolaisen häpyä pakaroista klitorikseen asti leveällä, hitaalla kielellä, nuolaisen uudelleen, uudelleen, vielä kerran. Supistan kieleni terävämmäksi ja juoksutan sen kärkeä alhaalta ylös. Väistä klitoriksen oikealta ja nousen sen hupun yläpäähän, kierrän takaisin alas vasenta puolta.
    Nulen kevyesti yli koko pienen häpykielen. Painan kieleni sitävasten. Kuulen kuinka hän huokaa syvään ja sanoo ensimmäisen kerran aaah.

    Suutelen klitorista ja liutan kieleni alas häpyhuulien kosteuteen. Maistelen niiden makua, naisen makua jota meren maku hienosti maustaa. Tyttö huokailee yhä tiheämmin., hän liikuttelee lantiotaan suuni alla. Nuolen häntä ylhäältä alas, alhaalta ylös, imen välillä kevyesti häpyhuulia ja sitten klitorista. Tunnen kuinka tytön reisilihakset jännittyvät tihentyvin välein. Nuolen hänen klitoristaan yhä nopeammin, pyöritän kieltäni sen ympärillä. Tytön reidet jännittyvät, hänen selkänsä kaareutuu, hän tarttuu käsillään minua ohimoita ja vetää suuni tiukasti itseään vasten. Tunnen hänen orgasminsa sykkivän koko lantion alueella, tuntuu, että se kestää ikuisuuden. Lopulta hänen lihaksensa raukenevat rennoiksi, hän oikaisee säärensä suoriksi.

    Nousen polvilleni, kaluni seisoo edelleen kohti taivasta. Laskeudun tytön pääle ja ja annan kaluni löytää tiensä märkään ja avoimeen häpyyn. Tyttö tarttuu käsillään lantiostani, vetää minut tiukasti itseään vasten.
    -Älä liiku…anna minulle hetki aikaa…ollaan vain näin.

    Hymylilen tytölle, hän vastaa hymyyni. Suutelen kevyesti hänen huuliaan, ensimmäistä kertaa, huomaan. Suutelen leuan kärkeä, kaulaa. Tyttö juoksuttaa sormiaan pitkin selkääni, palaa sitten pakroilleni. Penikseni sykkii hänen sisällään sydämeni kiihtyvässä tahdissa. Suuutelen tytön kovaa nänniä, imen sen kevyesti suuhuni, vaihdan toiselle rinnalle. Teen peniksellä aivan pienen pieniä liikkeitä tytön sisällä. Suutelen edelleen hänen suloisia rintojaan. Hän sulkee silmänsä ja huokaa tuskin kuuluvasti.

    Tyttöni lantio liikahtaa taas merkkinä valmiudestaan. Työnnän kaluni niin syvälle kuin voin painaen häpyluullani hänen klitoristaan. Pyöritä lantiotani samalla kun vedän kaluani ulospäin, vaihdan suuntaa ja tunkeudun takaisin sisään, toistan saman uudeleen, uudelleen. Hankaan terskalla hänen häpyhuuliaan ja syöksyn taas syvälle. Olen niin kiihottunut, että tunnen tulevani melkein heti. Tyttö huomaa sen.

    -Älä päästä sisään, hän sanoo, minä haluan nähdä sinun siemensyöksysi.
    Hänen sanansa työntävät minut yli kynnyksen, sen jolta ei ole paluuta. Vedän kaluni pois ja kierähdän selälleni hänen vierelleen, sääreni ovat edelleen merivedessä.

    Puristan kaluani tiukasti, etten tulisi. Tyttö nousee vierelleni ja ottaa penikseni käteensä. Hän vetää esinahan tiukasti alaspäin ja silloin spermani syökyy ulos. Se syöksyy kauniina kaarina rintani ja vatsani iholle. Tyttö katsoo kasvoillaan haltioitunut ilme.
    Se… se oli upeaa, hän sanoo.
    Hän kuljettaa sormeaan spermalammikossa, vie sormenpään suuhunsa ja imaisee sen kuivaksi.
    -Hyvää, hän sanoo. Tyttö nuolaisee spermaa vatsani iholta. Vedän hänet kainalooni. Hän nojaa päänsä rinnalleni ja piirtelee edelleen sormella siementäni.

    Suljen silmäni, olen niin rentoutunut, että tuntuu kuin koko maailma katoaisi jonnekin kauas pois. Tunnen vain kainalossani hengittävän ihanan olennon, ja hänen hiuksensa kutittavat rintaani.

    Havahdun siihen, että tytön pää ei enää ole rinnallani. Avaan silmäni, tyttö on poissa. Olen siis nukahtanut. Hetken mietin, oliko se kaikki unta, mutta makaan selälläni alastomana puoleksi meressä, joka on edelleen noussut.

    Vedän uimahousut jalkaani, otan pyyhkeeni ja kirjan, kahlaan rantaan. Etsin katseellani tyttöä ihmisten joukosta. Kiroan typeryyttäni, en edes kysynyt tyttöni nimeä. Hän on kadonnut.

    Seuraavina iltoina käyn kaikissa kotipaikkani ravintoloissa ja kapakoissa etsien turhaan merenneitoani, mutta turhaan. Hän on kadonnut, eikä minulla ole mitään mahdollisuutta selvittää kuka hän oli.

    Viikonlopuksi ajan takaisin kotiin.

  19. Lukija sanoo:

    Kiva tarina, mutta en nähnyt kyllä mitään johdattavaa/nostattavaa tarkoitusta tuolle saattohoidon kuvaukselle vaikkakin hyvin tehty olikin… Tuntui vain aivan turhalta itse tarinan kannalta…

  20. Lukija sanoo:

    Unohtui mainita, että hetken ehdin ajatella isän alkavan kertoa pojalleen jotain tarinaa nuoruuden päiviltään…
    Olisiko tuollainen ollut jopa bboomerilla ajatuksissa kun on tarinan runkoa mielessään ajatellut, mutta sitten se tehdessä muuttui…

  21. femme sanoo:

    Hei :)

    Tulin juuri kotiin lenkiltä, jonka yhteydessä käymme ystävättäreni kanssa aina juomassa rommikaakaot, tällä kertaa saimme yllättävän lounaskutsun, joten lenkkeily venähti mukavissa merkeissä pitkäksi ;)

    Tuskin rommikaakaolla on osuutta siihen, että ainakin minusta tarinasi on aivan ihana bboomer :D Juuri se kontrasti mökillä lomaileva vaimo ja tytär, sairas isä ja sitten kuin vapauttava ja kaikesta irrottava merenneito ja ihana rakastelukohtaus. Saisit kyllä bboomer kirjoittaa vähän useammin ;) en ole tumma, eikä minulla ole luononkiharoita, mutta siitä huolimatta asetun kyllä tytöksi kuvaelmaasi :D Halusin ehdottomasti tuntea, miltä tuntui olla tuon miehen hyväiltävänä :P

  22. bboomer sanoo:

    Iltapäivää. :)

    Me suuret taiteilijat emme teoksiamme selittele. :D

  23. femme sanoo:

    Hei :)

    Eikä siihen ole tarvettakaan bboomer :D Itse joskus selittelen liikkaa omiani, kun en ole aina varma, että löytyykö samalla tavalla ajattelevia, sekin on tietysti turhaa. Jos ei ymmärrä, ei ymmärrä, ei se selittämisellä yleensä parane ;)

  24. Lukija sanoo:

    No tuo ehkä selittikin riittävästi…

  25. Homme sanoo:

    Bboomer (12.2.2012 klo 13.32): ensiluokkainen tarina.

  26. Lukija sanoo:

    Femme kyseli taannoin linkkiä Hesarin tangojuttuun ja sitä ei ollut saatavilla… No… Keinot on monet ja tässä sitten tuo koko juttu kun kerta linkkiä ei löydy ;)

    Koodaaja hurahti tangoon
    Suomalaisille tangoa opettava Arttu Artkoski imee Argentiinasta tanssienergiaa.

    Johanna Pohjola
    HELSINGIN SANOMAT

    BUENOS AIRES. Valkoiset tangokengät liukuvat buenosairesilaisella kattoterassilla. Ne askeltavat pehmeästi, pyörivät ympäri ja kurvaavat korkokenkien väliin.

    Kengät kuuluvat tamperelaiselle atk-suunnittelijalle Arttu Artkoskelle. Askelten lumo johti siihen, että ohjelmoijasta kuoriutui kysytty argentiinalaisen tangon opettaja.

    “Buenos Airesissa täytyy käydä vuosihuollossa aina, kun oma tanssiminen rapistuu Suomessa”, vapaa-ajallaan opettava Artkoski, 49, sanoo.

    Suomalaisia huollettavia käy Argentiinan pääkaupungissa niin paljon, että esimerkiksi tangokoulu DNI Tangon vessanovissa lukee “miehet” ja “naiset” myös suomeksi.

    “Suomessa tango ei ole yhtä tuoretta. Koko maailman tangoväki ja uudet ajatukset kohtaavat täällä. Todennäköisyys törmätä suomalaiseen, joka ei käy tangotunneilla, on pieni”, Artkoski sanoo.

    Tangoon Artkosken kytki pieni kapina. Aikidon ja lavatanssien harrastaja kävi tanssikoulua, jossa opetettiin argentiinalaista tangoa. Tuttava kehotti karttamaan lajia sen vaikeuden vuoksi.

    “Sinne tietenkin piti mennä. Olen aina ollut yllytyshullu.”

    Vuosi oli 2006. Kului muutama kuukausi, ja mies oli jo Argentiinassa tangomatkalla. Hän jäi koukkuun.

    Kului kolmisen vuotta, ja Artkoskesta tuli tango-opettaja. Neljä, ja vierellä alkoi tanssia argentiinalainen naisystävä Carina Quiroga, lajin opettaja hänkin.

    Koko tämän ajan tangomies on työskennellyt Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen atk-suunnittelijana. Suosittu opettaja jakaa taitojaan vain iltaisin ja viikonloppuisin. Suomessa argentiinalaisen tangon harrastajia on satoja. “Kun saan velat maksettua, keskityn tanssiin. Asiat tosin muuttuvat, jos niistä tulee pelkkää työtä. Ennen harrastin ohjelmointia. Kun siitä tuli ammatti, en enää koodannut kotona.”

    Tangotaituri viilettää Buenos Airesiin joka vuosi pariksi kuukaudeksi. Silloin ohjelmoija-Artkoski on palkattomalla vapaalla, vuosilomalla, vuorotteluvapaalla tai etätyössä.

    Tangon mekassa Artkoski käy tunneilla, avustaa ystäviensä opetusta ja esiintyy.

    “Ennen piti päästä tanssimaan niin paljon kuin mahdollista. Enää ei tarvitse ottaa jokaista tuntia, joka tulee vastaan. Nautin myös muusta elämästä, kuten pitkistä illallisista ja kävelyretkistä.”

    Artkosken mukaan Buenos Aires auttaa ymmärtämään vaikutteita, joista tango 1800-luvun lopulla syntyi. Ajan siirtolaisenemmistö oli miehiä: Tangon vivahteikas liikekieli kehittyi, kun naiset oli hurmattava omaperäisillä askelilla. Argentiinalaisesta tangosta ei siksi löydy perusaskelta, toisin kuin suomalaisesta.

    “Rajoituksia ja sääntöjä ei lähtökohtaisesti ole. Tanssi täytyy tehdä itse. Se on harrastajalle mielenkiintoista ja monipuolista”, Artkoski sanoo.

    “Ulkoisten kuvioiden kautta voidaan opetella asioita, mutta koreografia ei ole se juttu. Tärkeämpää on opetella tuntemaan oma keho ja toinen ihminen.”

    Valkeat nahkakengät ovat taas vauhdissa. Nyt alla on DNI-koulun puulattia ja meneillään tangotunti. Oppilaat harjoittelevat boleota, jalan kiepautusta taakse.

    Suomalaismiehen askeleet ovat rauhallisia, mutta määrätietoisia. Ja niin taitavia, että hän on koulussa kysytty harjoituspari. Tanssijoiden välinen yhteys kiehtoo Artkoskea.

    “Tangossa ollaan tyylikkäällä tavalla aistikkaan eroottisia”, hän kuvaa. “Tanssijoiden välille syntyy helposti intiimi suhde, vaikka he eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan. Tanssin päätyttyä se on ohi.”

  27. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Kiitos Lukija :D

  28. Bboomer sanoo:

    Huomenta. :)

    Kiitos Homme, kiva kun kelpasi. :)

  29. Baloo sanoo:

    Upeita tarinoita!

    Tämän tarinan olen kirjoittanut jo aikaa sitten…

    Kynttilät valaisevat kehoasi pehmeästi, kun kävelet huoneeseen pelkissä pikkuhousuissasi. Kevyt kihelmöinti leviää pitkin selkärankaani kehooni ihaillessani kasvojasi, kaariasi, rintojasi ja pitsipöksyjesi läpi kajastavaa, tummaa, häpykumpusi peittävää kolmiota.

    ”Tule kulta”, kehotan sinua sohvalta. Lähestyt, istut viereeni. Kosketan paljasta olkapäätäsi, suutelen hellästi kaulaasi. Värähdät, aistin jännittyneisyytesi. En aio antaa sinun perääntyä, en usko sinun haluavankaan. Työnnän hellävaroen, mutta päättäväisesti ylävartalosi nojaamaan sohvan selkänojaan.

    ”Nosta lantiotasi”, pyydän, ja vedän pöksysi jalastasi. Pöksyjen alta paljastuu häpyäsi peittävä hieno karvoitus, illan pääosan esittäjä. ”Vielä hetki”, ujutan takapuolesi alle pyyhkeen.

    ”Päästäpä minut töihin”, hymyilen, ja levität jalkasi. Hivelen hiljaa sisäreisiesi ihon pehmeyttä. Värähdät tahattomasti kosketustani. Jatkan hivelyä lähestyen aukeavaa häpyäsi. Mieleni tekisi maistaa makuasi, mutta se saa odottaa. Otan pöydältä kupin ja partasudin. Alan levittää lämmintä, lähes kuumaa vaahtoa kiusoittelevin vedoin. Sudin kosketuksen lämpö leviää lantioosi. Kiihkosi kasvaa. Pian kumpusi on vaahdon peitossa. Vielä viimeiset vedot suoraan häpysi yli, ja olen valmis.

    ”Koitapa olla paikallasi” Otan pöydältä kiiltävän, suoran partaveitsen. Aloitan vedolla yli häpykumpusi. Kylmän veitsen kontrasti lämpimän vaahdon pehmeyteen on huumaava. Yrität hillitä lantiosi tahatonta liikettä. Muutamalla tarkalla vedolla puhdistan kumpusi kiharoista. Siirryn alaspäin ja tuntemukset voimistuvat. Itsehillintäsi on rajoillaan. Fyysisten tuntemusten ja jännityksen yhdistelmä hallitsee sinua. Tunnet kuinka terävä veitsi leikkaa karvojasi isojen häpyhuultesi pinnalta. Tunne siirtyy veto vedolta alaspäin, kunnes myös peppureikäsi ympäristö on puhdas. Pyyhin vaahtojäämät pyyhkeellä. Pyyhkeen karkeus yllättää sinut.

    Pysähdyn ihailemaan työni tuloksia. Olet nojautunut taaksepäin, lantiosi sohvan reunalla, rintasi kohoillen kiihtyneen hengityksesi tahdissa. ”Mitä saan parturin palkkioksi?”, hymyilen katsellen paljaan häpysi yli kauniita, kiihkosta punastuneita kasvojasi. ”Mitä haluat?” kysyt paksulla äänellä tietäen varsin hyvin vastauksen. ”Aluksi maistella sinua”, vastaan jättäen lopun roikkumaan ilmassa. Tehostan vastaustani näykkäisemällä reittäsi häpysi vierestä.

    ”Kuulostaa reilulta” saat vastattua. Nuolaisen suoraan paljaan häpysi päältä. Pehmeän ihon maku on huumaava. Imaisen häpyhuulesi suuhuni ja tarkkailen reaktiotasi. Painat lantiotasi suutani vasten. Tiedän mitä odotat. Olin ajatellut kiusoitella sinua pitkään, mutten malta itsekään. Nuolen häpysi suuta työntäen kieleni välillä mahdollisimman syvälle. Olen vienyt toisen käteni reitesi ympäri häpykummullesi, ja painelen sormillani varovasti kumpuasi klitoriksesi ympäriltä. Jatkan häpysi nuolemista, välillä nuolaisen välilihaasi kerta kerralta alempaa, palaten aina takaisin hävyllesi. Lopuksi seikkailuni ulottuvat peppureiällesi, pysähdyn ruusunnupullesi. Nuolen anustasi hellästi, kiusoitellen. Hetken kuluttua palaan häpysi pariin.

    Lopetan nuolemisen hetkeksi kostuttaakseni sormeni suussani, vaikka maustasi päätellen ne eivät kostuketta tarvitsisikaan. Etu- ja keskisormeni työnnän häpyysi, kieleni siirrän klitoriksesi kohdalle. Huokaat. Tätä tiesit odottaa. Tiesin, että odottaisit. Hieron kahdella häpysi sisällä olevalla sormellani G-pistettäsi samalla kun nuolen – ei, hieron – kielelläni häpykieltäsi. Vastaat kieleni paineeseen nostamalla lantiotasi yhä enemmän.

    Vapaan, kostutetun nimettömäni vien anuksellesi. Tätä et odottanut. Hieron ja painelen ruusunnuppuasi sormellani. Olet lähellä laukeamista, tiedän sen hiljaisesta ininästäsi. Painan nimettömälläni anustasi varovasti, riittävästi, että aukkosi aukeaa, kuitenkaan laittamatta sormea sisälle. Samalla vastaan lantiosi vaatimukseen ja kiihdytän kieleni ruoskimaan häpykieltäsi.

    Laukeat hiljaa inisten, keuhkosi tyhjenevät, rentoudut. Lantiosi painuu sohvalle. Katson kasvojasi. Silmät kiinni, raukea, rento, onnellinen hymy karehtii huulillasi. Vedän käteni pois jalkojesi välistä. Suutelen pehmeää, kiihkosta turpeaa häpyäsi hellästi, maistelen makuasi rauhassa.

    Nousen hieman ylemmäksi, polvilleni jalkojesi väliin. Katselen paljasta häpyäsi, kasvojasi. Avaat silmäsi. ”Mitä seuraavaksi?” ”Arvaa!”

  30. femme sanoo:

    Huokaus :D eli Hei :)

    Olen kohta lähdössä treffeille ja ajattelin olla viileän rauhallinen ;) mutta miten tämän tarinan jälkeen enää voi olla :D

    Tervetuloa Baloo blogiini :D tällaisia tarinoita saa kirjoittaa enemmänkin :D Toivottavasti viihdyt kanssamme ja osallistut myös kommentoimaan keskustelujamme ;)

  31. Baloo sanoo:

    Mukavaa että tarinani herätti toivotunlaisen reaktion;)

    Saattaapa hyvinkin olla, että osallistunkin keskusteluun. Olen lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti ja vaikken välttämättä aivan kaikesta kanssasi olekaan samaa mieltä, minusta kirjoitat aina asian ytimeen!

    Kirjoitat tuossa alkuperäisessä blog-postauksessasi seuraavaa: “Eroottinen tarina on myös ollut miesten mieleen, vaikka miehet yleensä pitävätkin pornoa tai erotiikkaa katsottuna kiihottavampana.”

    Vaikka saattaa vaikuttaa perin kieroutuneelta tai kummalliselta, minua itse asiassa visuaalisessa pornossakin (käytän tuota termiä visuaalisessa siksi, että kyllä ainakin tuo ylle postaamani tarina menee pornon puolelle;) aika paljon kiehtoo se alkuasetelma, mistä siihen varsinaiseen toimintaan sitten päädytään. Omituiseksi tämä arvostuksen tekee se, etteivät nuo pornoelokuvat kuitenkaan ole aivan vahvimmillaan tuon tilanteen ja tunnelman luomisessa;)

  32. femme sanoo:

    Hei :)

    Olisihan se tylsää, jos olisimme kaikki samaa mieltä Baloo, nyökyttelisimme vain toisillemme. Mitä monipuolisempi keskustelu ja mitä enemmän eriäviä mielipiteitä sen parempi :D

    Treffit menivät hyvin :D , mutta tarinasi vaikutus oli kyllä läsnä ;)

  33. elina sanoo:

    Heips :D !
    Ihana tarina Baloo! Aloin ihan miettimään kokemuksiani viimeviikonlopulta :oops:
    Ainoana pikkuisena kritiikkinä tuo pepun osuus tuossa tarinassa. Muuten kyllä tykkäsin :)

  34. femme sanoo:

    Hei :)

    Mieltymyksiä on niin erilaisia elina ;) minua se ei häirinnyt ollenkaan, päinvastoin :D

  35. elina sanoo:

    Juuh, en minä sitä kielläkään femme. Omalla kohdallani nuo peppuleikit eivät vain kuulu kuvioihin millään tavalla, pepun puristelemista lukuunottamatta :P

  36. Lukija sanoo:

    Palasin töistä kotiin ja ensimmäiseksi aloin kertomaan, että ensi lauantaille on sitten myöhäistä iltaohjelmaa tiedossa, sillä olin saanut liput paikallisen elokuvakerhon järjestämään “eroottiseen elokuvailtaan”.
    Näytös olisi keskustan eräässä elokuvateatterissa alkaen niinkin myöhään kuin vasta kymmeneltä…

    En sitten ehtinyt sen pidemmälle uutisessani kun jo sen torjuit kertomalla, että olet lähdössä samana päivänä “yhdistyksen kesäristeilylle” miltä sitten palaat vasta seuraavana päivänä… Voin siis mennä yksikseen katsomaan jos en muuta seuraa saa.

    Tuo lauantaipäivä sitten valkeni ja käytyäni viemässä vaimon bussiasemalle join kahvia keittiön pöydän ääressä ja huomasin kuinka kadun toiselta puolen naapurin Antti pakkaili Mersunsa perään laukkuja.
    Reissuun ovat taas lähdössä, ajattelin.

    Antin vaimokin siinä pyörähti, joka näytti jopa huomaavan minun istuvan pöydän ääressä sillä hän vilkutteli iloisesti.
    Siinä on kyllä melkoisen vetävä nainen, isolla ännällä ajattelin. Helena jäi pari vuotta sitten leskeksi ja löysi sitten tuon kolmekymppisen myyntitykin kaverikseen melko pian ja ovat kyllä kovia reissaamaan. Välillä sitä on oltu talonvahtina kuukauden parin välein “nuorenparin” ollessa jossain päin maailmaa menossa. Helenahan täytti vasta keväällä 50 joten hieman tuossa on ollut muutamalla hänen ikätoverilla naapurustossa naama mutrulla moisen ikäeron takia.

    Huvittavaa sikäli, että minulle ei ole kukaan mitään murissut edes seläntakana vaikka vaimoni on 15 vuotta nuorempi itseäni. Sopisi melkein paremmin tuon Antin pariksi ikänsä suhteen.

    Vaan nytpä ei Helena lähtenytkään Antin matkaan sillä hän jäi vilkuttelemaan portinpieleen Antille tämän kaartaessa kadulle. “Tätä ei olekaan usein tapahtunut” ajattelin Helenan kääntyessä kohti taloaan portilla.
    Mutta kylläpä Helenan lantio keinuukin upeasti… Oli sitten jo seuraava ajatukseni…

    Jatkoin sitten lehden lukemista hänen mentyään sisälle.
    Jonkin ajan kuluttua minulle napsahti kuningasajatus päähäni… Jospa Helena lähtisi seurakseni kun kerran selvästi on jäämässä viikonlopuksi ainakin yksikseen.

    Tuumasta toimeen ja pyyhkäisin kadun yli soittamaan Helenan ovikelloa.

    – No hei Juha! Mitäs sinä lähdit näin lauantaina? Tulitko kesäleskeä tapaamaan?
    – Hei vaan juu… Siis juu en… Tai oikeastaan joo…

    Helenaa hymyilytti kun takeltelin sanoissani ja silmäni varmaan näyttivät pyörivän päässäni koettaessani olla tuijottamasta aavistuksen liian avointa aamutakin edustaa jonka alla ei tainnut olla mitään…

    – Niin mitenkäs se nyt sitten oikein on? Tulit vai et?

    Huoh…
    – No tulin… Tulin siis kysymään, että kun nyt näytit jäävän yksikseen kotiin, ainakin viikonlopuksi. Kun Anttikin ne golfvarusteensa pakkasi autoon niin ja kun nyt itsekin olen yksikseen ja vaimo vinkkasi etsimään toista kaveria seuraksi hänen ollessa yhdistyksensä kesäristeilyllä…
    – Olisi siis kaksi lippua tälle illalle kello kymmeneltä alkavaan elokuvakerhon esittämään “eroottisen illan elokuvaan”… Lähtisitkös mukaan?
    – Että oikein elokuviin pyydät… Eikös tuo ole hiukan kuin treffeille pyytäisit…

    Leveä hymy ja hersyvä nauru kruunasi tuon toteamuksen ja tunsin olevani kyllä aivan kuin poikanen pyytämässä unelmiensa tyttöä ensikertaa ulos.

    – No tuli vain mieleen kysyä, mutta jos se ei…
    – Tietysti se käy, kunhan nyt vähän kiusasin sinua… Juha…
    – Olet niin vakavan näköisenä, että oli ihan pakko hiukan. Mihin aikaan esitys on?
    – Se on myöhään illalla vasta kymmeneltä alkaa tuolla elokuvakerhon illassa…
    – Sopii vallan mainiosti ja varsinkin jos vielä mennään kävellen, kun on näin kaunis tuo ilmakin.
    – Tulisinko vaikka yhdeksältä niin on reilusti aikaa mennä?
    – Se käy hyvin… Täytyy varmaan koettaa hiukan illan teeman mukaisesti sitten pukeutuakin…
    Nähdään siis yhdeksältä…

    Sanoit tuon vinkaten silmää ja minun kämmenet olivat aivan hikisinä sillä tuo sai kyllä tuntumaan sille, että nyt ollaan luvattomilla teillä…

    Silittelin sitten siinä valmistautuessani iltaan lyhythihaista kauluspaitaa ja polvipituisia shortsejani sillä ulkona oli vielä nytkin hieman ennen kahdeksaa lähes kolmekymmentä lämmintä.
    Sitten viisi vaille yhdeksän vilkaisin eteisen peilioviin jotta kunnossa on ja hyvältä näyttää. Lähdin kohti Helenan ovea ja avattuaan sen, olin taas takeltelemassa sanoissani…

    – No huh mikä… Tai siis sinä näytät upealta!!
    – Eroottiseen iltaan jotain mikä ei näytä mitään mutta kertoo lähes kaiken, ihanaa kun voi huoletta hieman luoda kiinnostuksen aihetta teille miehille…

    Ja perään pyörähdit nilkkaremmi-sandaaleissasi, hymyillen kirkkaan punaisin huulin. Tuon ilmavan ja niin ohutkankaisen kesäisen mekkosi kanssa ja sen selkäpuoli paljasti, ettei alla ollut ainakaan rintaliivejä…
    Muuta sitten voi arvailla koska ei näkynyt myöskään rajoja vartalon myötäisen kankaan alta

    Saavuttuamme rauhallisen ja loppumatkasta jopa käsi kädessä kävellen kuljetun matkan päähän eli paikalliseen elokuvateatteriin, annoin liput ovella ja menimme aivan takariviin jonne suuntasit heti ovelta mitään kysymättä. Yleisöä saapui ihan mukavat määrät sillä sen verran täydeltä sali alkoi vaikuttaa…

    Perälle kuitenkin jäi hiukan väljempää ja lähimmät jäivätkin muutaman penkin päähän meistä.
    Elokuvana oli “vanha kunnon” Emmanuelle
    ja sen alettua ei mennyt kuin tovi ja tuo lähin pari näytti olevan kyllä jo aivan omissa eroottisissa tunnelmissa… Emme näyttäneet heitä häiritsevän, mutta myönnettävä on, että elokuvan anti alkoi jäädä toiseksi ja lienee Helenakin teki saman havainnon sillä hänen päänsä kääntyi yhä useammin vasemmalle.

    Hetken kuluttua tunsin kuinka Helena laski kätensä reidelleni ja se tuntui suorastaan kuumalta shortsien ohuen kankaan lävitse… Hän nosteli hieman polviaan, kuin hieroisi reisiään yhteen…

    Koetimme kuitenkin katsella elokuvaa vaikka taisi jo kummankin ajatukset alkaa harhailla jossain toisaalla…
    Helenan käsi sai kaluni heräämään vaikka ei suoraan koskenutkaan siihen.
    Kun elokuva sitten päättyi, kysyin että voinko hetken huilata sillä nyt ei ihan heti voi tämä mies nousta

    Kesäilta on kääntynyt jo yöksi kun palaamme kävellen.. Vaikka matka on tosin melkoisen pitkä keskustasta, niin mikäs se on kävellessä kun on lämmin ja tyven kesäyö.

    Elokuvan eroottinen lataus tuntuu leijuvan ilmassa ja suorastaan tunnen kuinka se tiivistyy katseeni osuessa peppuusi…

    Peppusi keinuu ja liike tuo vie multa järjen…
    Kuulostaa jotenkin hupaisalta ajattelin, mutta niin se vain on, että “pakaroittesi viekoitteleva liike tuo jumalaisen lantion keinunta minut valloittaa”…

    Kyllä… Niin se vain on, että nyt kävellessämme öistä kävelyämme Helenan lantio keinuu siihen malliin, että kalunikin vainuaa sen ja tuo punainen tatti alkaa osoittaa kohti kohdettaan vain shortsien estäessä sen kohoilevaa liikehdintää…

    Painan käteni keinuvalle pepullesi, sillä tämän minä haluan ottaa…
    Kuin omistajana konsanaan tarttua kiinni.
    Puristaa sen kiinteään lihaan sormeni… Iskeä toisen käteni kumppaniksi edelliselle ja vetää lantiosi vasten omaani… Ja niin teenkin…

    Pysähdyn ja pyöräytän Helenan vasten itseäni. Vedän syvään henkeä tajutessani ettei hän vastusta lainkaan vaan kietoo kätensä kuin harjoitellussa tanssikuviossa ympärilleni ja huulemme kohtaavat tuon soljuvasti etenevän koreografian mukaisesti…

    Ja miltä tuo tuntuikaan… Himo kasvoi jokaisen huuliemme toisiaan vasten liukuvan kosketuksen myötä, kieliemme kuuman kiihkeän toisiinsa kietoutumisen johdattaessa tutkivat kätemme löytöretkille toistemme vartaloilla.

    Johdatan hieman haparoivat askeleemme samalla kohti kohdalla olevaa hirsitalojen esittelypistettä, missä tiedän olevan hiukan suojaa saatavilla…

    Kaluni hieroutui vasten lantiotasi, häpyäsi, pilluasi… Käteni tuntevat sen mitä silmät olivat jo ounastelleet… Mekkosi alla ei ole kuin alaston ihana Helena…

    – Mennään tuonne…

    Kosketukseni antama viesti syöksähtää ajatuksiini jäykistäen kaluani entisestään ja sormeni nostavat mekkosi helmaa tuon ulkorakennuksen takana olevan puukatoksen tarjoamassa suojassa… Huuleni laskeutuvat kaulallesi jota tarjoat niille päätäsi kallistaen…

    Sormeni liukuvat sileää peppusi ihoa pitkin väliimme ja tunnen kuinka liukas klitoris muljahtaa sormieni alta. Kosketus mikä saa sinut huokaisemaan…

    – Mitä sä oikein aiot?

    Aivan kuin se olisi jotenkin epäselvää mihin tämä johtaa, tai on jo johtanut ja lainkaan takeltelematta vastasin.

    – Aion ottaa sinut kuten mies naisen ottaa…

    Lausahdus oli kuin jostain saippuasarjasta ja samalla oikea käteni avaa mekkosi nappeja työntäessäni sinua seinää vasten… Saan huuleni rinnoillesi ja imen kovan pikku nännisi suuhuni…

    Shortsieni vetoketju aukeaa rasahtaen ja samalla jo tunnen ahnaan kätesi syöksyvän niiden sisään…

    ”Hongan suojassa on hyvä olla”, välähtää mielessäni kuin mikäkin mainoslause, vetäessäsi jäykän kaluni esiin ja hivellessäsi sormiesi päillä sen samettisen suonikasta vartta

    Tuijotamme jälleen toisiamme silmiin ja antaudumme hieman rosoiseen vuoropuheluun…

    – Sormeni haluavat kaivautua märkään pilluusi ja levittää sen aivan auki…
    – Jotta tämä suonikas kyrpäsi mahtuisi pieneen kiimapilluuni, niinkö?
    – Kyrpäsi sykkii niin suurena ja kovana kädessäni…
    – Haluatko pilluusi jotain mikä vain vaivoin sinne mahtuu?
    – Sormeni lutkuttavat niin märkää ja piukkaa pilluasi, se imee jo sormianikin…
    – Työnnä se jo sisään, anna sen vaikka repiä tiensä täyttämään valuva pilluni… …

    Sydämeni hakkaa himosta kun tartun molemmin kourin pakaroihisi ja nostan sinut puupinon päälle joka hiukan tuntuu lakoavan allamme, mutta nyt en siitä piittaa vähääkään…
    Mekkosi helmat rullattuna vyötäröllä, rintasi paljaina avaamieni nappien myötävaikutuksesta painan kovaa kaluani pilluusi sinun ohjatessa sitä kaksin käsin maaliinsa…

    Tuntuu kuin en oikeasti olisi mahtua sisääsi, sillä niin kovaa joudun painamaan kunnes viimein koko komeuteni liukuu syvälle maiskahtelevaan pilluusi ja sen sykkiessä syvällä sisuksissasi kuulen sinun hokevan “Se on iso, se on iso, niin iso… Nai mua kulta nai…”

    Halkoja putoilee jaloilleni kun jalkasi kietoutuvat selkääni ja alan painamaan kovaa… Jossain välissä olet repäissyt paitani auki ja tunnen kuinka kyntesi painavat varmasti jälkiä ihoon…
    Jos joku nyt sattuisi tuolle tielle, hän kuulisi kiimaista ulvahtelua ja vaatimuksia kovempaa, syvempään, pidempään ja anna palaa, revi mun pillu riekaleiksi… Säestettynä murahtelullani…

    Kesäyö tuntuu kalussani viileänä kun päätän vetäytyä supistelevasta ja lotisevan märästä pillusta…
    Runkkaan mahloista kiiltelevää suonikasta kaluani naurahtaen ja itsevarmuutta uhkuen ja pudottaudun kontilleni nuolemaan pillua joka näyttää haukkovan henkeä kadotettuaan täyttäjänsä…

    Hiukan pitää olla miehessä vikaa jos ei tämä näky saa himoa syttymään entistäkin suuremmalle liekille totean mielessäni… Avoin supisteleva punaisena hehkuva, valuvan märkä pillu sekä kourassani sykkivä kyrpä jonka avulla saa naisen vapisemaan himosta ja parhaimmillaan naitua tajuttomuuteen saakka…

    Kastelen sormiani valuvassa pillussa ja imiessäni paisunutta sykkivää klitorista työnnän liukkaat sormeni tiukkaan peppuusi.
    Samettinen suoli hyväilee tunkeutuvia sormiani ja kyrpäni sykähtelee runkkaavan kourani puristuksessa.
    Tunnen täriseväni kiihkosta ja varmuudesta…

    Polviini koskee niihin painuvat tikut ja puun palat jotka varmasti painuvat sinunkin valkeisiin pakaroihisi halkokasan päällä, mutta ne ovat vain suola tässä hetkessä… Sormeni koukistuvat kohti klitoristasi rytmikkäästi vaikka pepussasi ovatkin ja juuri kun olen nousemassa noustakseni ratsaille ruiskahtaa pillustasi nesteitä joista osa jopa kasvoilleni…

    Tuntuu kuin syke nousisi 100 % ja samassa suhteessa himoni saada kaluni painumaan syvemmälle kuin kukaan on koskaan käynyt riettaassa pillussasi…

    Ejakulointisi pisarat valuvat kasvoillani…
    Sinun pillusi mehut minun päälläni, kyntesi selässäni, kivistävät tikut joita tunnen kämmenissänikin kun pidän kouristelevista pakaroistasi kiinni ja painan kaluani sisääsi…

    Takaamme kuuluva ohi ajavan auton ääni hieman säpsäyttää, mutta ei muuta kuin muistuttaa kiihottavasti mahdollisuudesta sittenkin jäädä kiinni…
    Olemme yhtä hikoilevaa kiimaista lihaa joka ei piittaa…

    Reiteni lähes kramppaavat ja orgasmi leikkii silmissä ilkkuen, naikaa ja nauttikaa, sillä täältä minä tulen ja te voitte vain vikistä kun vien… Jalkasi sätkivät ja sormesi painavat kynsiäsi vuorostaan pakaroihini

    Kuumuus lähtee leviämään kasaan vetäytyvistä kiveksistä… Syöksyy syövereihisi karjahduksen saattelemana ja puristuksen hellittäessä olet velttona allani… Haen tukea lautaseinästä polvieni vapistessa…

    Miten tässä näin kävi… Kuin palaisin jostain kaukaa.
    Silitän hikisiä puupurun sotkemia hiuksiasi…
    Herää Helena herää…
    Taas elämä jatkuu… Jatkuuhan?
    Havahdut säpsähtäen ja pyrit nousemaan…
    Suutelen suutasi ja vastaat siihen…

    Laskeudumme halkopinolta lattialle ja jäät makaamaan päälleni… Kaluni luiskahtaa ulos ja sitä seuraava kovaääninen ilmanpurkaus pillustasi saa meidät ensin hieman hihittämään ja lopulta nauramaan lähes hysteerisesti…

    Lopulta kömmimme ylös halkosuojan lattialta, puhdistimme suurimmat purut toisistamme ja lähdimme jatkamaan matkaa koteihimme…
    Tosin… Aamulla Helena oli kainalossani yhä kun heräsin ja vaimonkin kotiin tulemiseen olisi vielä aikaa…

  37. femme sanoo:

    Hei :D

    No huhhh… Lukija, minulla on tarinan kirjoittaminen kesken, koska koneeni temppuili tänään. Tuntuu siltä että tällaisten KUUMIEN tunteiden jälkeen omani tuntuvat kovin vaatimattomilta ;) Kiitos ihanasta tarinasta :)

    elinalle vielä, että kaikkien ei tarvitse pitää kaikista asioista, niin kuin esimerkiksi pepun koskettelusta ;)

  38. Lukija sanoo:

    Kiitos femme ja kiva jos kuumalta tuntui, jos ei muutoin niin kuuman kesän johdosta ainakin…

    Kyllä femme sinun tarinoissa kuumia tunteita löytyy vaikka kuinka ja kerrontasi on joka tapauksessa siitä paremmasta päästä johon taas minulla ei ole juurikaan asiaa :)

  39. femme sanoo:

    Hei :)

    Nyt tarvittaisiin kyllä lisää muiden tarinoita ja kommentteja tarinoista, ettei tämä menisi vain toistemme kehumiseen ;)

  40. femme sanoo:

    Ei, Ei en halua herätä vielä, haluan palata uneeni. Suljen silmäni tiiviisti, vedän peittoni pään yli, ettei valoisuus häiritse. Haluan palata siihen ihanaan hetkeen, kun huomaan miehen kalun jäykistyvän katseestani. Olen valokuvaaja tai yritän ainakin tulla sellaiseksi. Minulla on menossa projekti, jossa kuvaan ihmisiä mustissa vaatteissa. Nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä, jostain kumman syystä, en halua nähdä lapsia mustissa vaatteissa. Minulla oli paikallisessa lehdessä ilmoitus, jossa etsin kuvattavia henkilöitä. Olin houkutellut heitä myös torilta, kahviloista ja jopa uimahallista.

    Tämä nuori mies oli tullut lehti-ilmoituksen johdosta. Hän oli pukeutunut mustiin farkkuihin ja mustaan pooloon. Hän kertoi olevansa päivät työssä ja opiskelevansa illalla, joten hän ei päässyt, kuin puoli kymmenen maissa illalla, jos se olisi ok. En ollut halukas tekemään työtä niin myöhään, mutta jokin tämän nuoren miehen äänessä sai minut pyytämään hänet studiolle. Studio oli huone samassa talossa, jossa asuin, olin vuokrannut sen Lasselta kesäksi, kun hän oli itse lähtenyt kuvausmatkalle. Lasse oli oikeastaan saanut minut kiinnostumaan kuvaamisesta, olin ollut hänen mallinaan muutaman kerran. Kameran takana oli kuitenkin paljon hauskempaa, kuin edessä.

    Nuori mies tuli, hän oli sellainen Mikko Leppilampi tyyppiä, vähän liian kaunis minun makuuni. Hän oli ruskettunut, olihan jo elokuun loppu. Mustat farkut ja poolo oli jopa vähän liikaa, ulkona taisi vieläkin olla lähes kaksikymmentä viisi astetta, vaikka oli jo ilta. Laittelin valoja ja taustoja kuntoon, Hannu, se oli tämän nuoren miehen nimi, istui korkealla jakkaralla, jonka olin laittanut esille häntä varten. Juttelimme niitä näitä ja aloitin kuvaamisen. Olin oikein tyytyväinen, sain mielestäni upeita kuvia, upeasta nuoresta miehestä, jolla oli mustat hiukset ja muutaman päivän parransänki. Hannulla oli loistavat siniset silmät. Otan kuvattavistani sekä mustavalkoisia että väri kuvia.

    Kiitin häntä ja olin sammuttamassa valoja, kun hän kysyi ujosti – Voisitko ottaa minusta alastonkuvia, ne tulisi ihan itseäni varten. Naurahdin. – Kuule, en kuvaa sellaisia kuvia. – Olet niin kivan ja rauhallisen tuntuinen nainen ja luulen, etten häpeäisi alastomana edessäsi. – Sinunlaisella nuorella miehellä ei taitaisi olla mitään hävettävää kenenkään edessä, vastasin. – Olen oikeastaan aivan valtavan ujo. Mietin monta päivää tännekin tuloani, eräs kaverini pakotti minut soittamaan sinulle. – Niinkö, ei sitä huomannut ollenkaan kuvissa. – Sinä olit niin helpon tuntuinen, tarkoitan että seurassasi oli helpon tuntuista. Luonnollista, juttelit. Et pyytänyt poseeraamaan. – Niin, en tee sellaisia kuvia, kuvaan ihmisiä omana itsenään.

    Kävelin tietokoneen luokse ja tarkastelin kuvia, joita olin hänestä ottanut, ne tallentuivat kamerasta suoraan tietokoneelle. – Haluatko katsoa, kysyin. Hän käveli viereeni ja vasta nyt huomasin miten pitkä hän oli, minua reilusti päätä pidempi. Hän vaikutti niin hoikalta mustissa vaatteissaan, joten pituutta ei oikeastaan huomannut, ennen kuin seisoi vieressä. Kun katselin kuvia, niin jalat olivat todellakin lattialla, vaikka palli, jolla hän istui oli korkea. – Nämä ovat todella hyviä, käytätkö kaikki. Kuinka monta niitä oikein on? – Pari sataa. – Niin monta. – Nykytekniikalla on helppo ottaa paljon, niistä valitaan kuitenkin vain ne, joita käytetään ja loput hävitetään. – Saanko minä yhden? – Kirjoita sähköpostiosoitteesi, niin valitsen sinulle muutaman, kun katson kuvat läpi huomenna. – Entä ne alastonkuvat? Hän sanoi ja riisui poolonsa.

    Hänen vartalonsa oli kuin veistos. Kiiltävä, ruskettunut, karvaton, lihaksikas vaikkakin hoikka. Hän seisoi lähelläni ja tunsin hänen suihkugeelinsä tuoksun, se oli jotenkin tuttu, mutta en osannut yhdistää sitä kehenkään. Hän availi farkkujensa nappeja ja alta paljastui vahvat reidet. Muistin että meillä oli puhe jalkapallosta, että hän harrasti sitä. Hänellä oli mustat istuvat, oikeastaan aika vartalon myötäiset alushousut. Hän riisui ne ja esille tuli kaunis kookas kalu täysin lepotilassa. Se oli häkellyttävää. Hän käveli rauhallisesti äskeiselle kuvauspaikalle ja oli kysyvän näköinen.

    Tartuin kameraani ja laitoin lisää valoa. Hannu istui tuolille. – Tuo ei näytä hyvälle, keksitään muuta, sanoin. – Siirrä tuoli pois ja seiso selin minuun ensi. Hannun pakarat olivat lihaksikkaat ja tiukat, reidet olivat vahvan näköiset samoin pohkeet. Reisissä ja säärissä oli musta karvoitus, mutta sitä ei ollut liikaa, vaan juuri sopivasti. – Käännä vain päätäsi, katso minuun. Pyysin häneltä asentoja ja lopulta lähestyin häntä ja pyysin makaamaan lattialla, joka oli peitetty valkoisella kankaalla. Hän vaikutti täysin rentoutuneelta ja hänen kaunis kalunsa oli myös ihan rento, lepotilassa. Hannu oli mahallaan, selällään ja sitten kyljellään Olin itse välillä kyykyssä välillä polvillani. Kierähdin jopa mahallani josta takaisin polvilleni ja jostain syystä juuri silloin, vaaleita pitkiä hiuksiani kiinni pitävä japanilainen syömäpuikko putosi. Se oli pitänyt hiuksiani nutturalla.

    Silloin se tapahtui. Hannun kaunis kalu heräsi, katselin sitä lumoutuneena kameran läpi ja kuvasin. Ensin se vain nytkähti ja tämän jälkeen se alkoi täyttymään. Hannu kierähti mahalleen. – Älä välitä, anna minun kuvata tämä. Hannu kääntyi takaisin kyljelleen, jossa aiemmin hänen upea kalunsa oli levännyt toista reittä vasten. Nyt kalu alkoi kohoamaan ja kierähti vatsaa vasten. Voiko jotain noin kaunista olla? Se oli hämmästyttävän kookas, sopi jotenkin hyvin hänen voimakkaiden reisien pariksi, mutta hoikka karvatonta rintaa vasten se tuntui todella kookkaalta. Hannun häpykarvoitus oli myös musta ja hän oli selvästi lyhentänyt sitä, kivekset olivat kokonaan karvattomat. Onneksi minulla oli molemmat kädet kameralla, muuten olisin saattanut koskettaa kivesten karvatonta, vähän röpelöistä pintaa ja ehkä olisin tarttunut hänen kauniiseen kaluunkin, niin houkuttelevat ne olivat.
    Kuvasin sydän pamppailen. Mies oli kaunis, kalu oli kaunis. Se oli täysi tai niin ainakin ajattelin kun se oli niin iso. – Saanko koskettaa hiuksiasi, Hannu kysyi. Olin polvillani, laskin kameran syliini, en pystynyt enää kuvaamaan tuon lauseen jälkeen, käteni tärisivät.

    Hannu nousi polvilleen, jäykkä kalu vaappui hieman kun hän konttasi luokseni ne pari askelmaa. Hän otti kameran kädestäni, laittoi sen lattialle, veti minut syliinsä ja silitteli hiuksiani. Hän haisteli niitä, työnsi kokonaan kasvonsa niihin. Tilanne oli kerrassaan outo. Olimme molemmat polvillamme studion lattialla, minä täysissä pukeissa hänen sylissään, hän alastomana, kaunis kalu kovana minua vasten. Tunsin miten hän otti voimakkaan otteen hiuksistani ja niitä vetämällä sai kasvoni katsomaan häneen kasvojaan, hän painoi huulensa omiani vasten ja suuteli minua niin, että olisin kaatunut, jollei hän olisi pitänyt minusta kiinni. Hän suuteli minua pitkään, ei päästänyt irti. Olisin tarvinnut ilmaa, mutta pökerryn mieluummin, kun erkanen tästä suusta, ajattelin. En muista, että olisiko kukaan koskaan suudellut minua kuin Hannu. Nuori kaunis mies, joka on vähintään puolet minua nuorempi, piti minua otteessaan. Ja hänen kova kaunis elin oli välissämme.

    Tästä on kulunut jo viikko, mutta yhä vieläkin tuo ilta tulee jopa uniini. Ilta, jonka en toivonut muuttuvan aamuksi. Nyt en nukkunut enää, tämä ei ole enää unta, minun ei tarvinnut nähdä siitä unta. Tunne on vieläkin niin todellinen kehoni muistissa, että voin tuntea Hannun painautuvan minua vasten, vaikka herään yksin sängyssäni.

  41. bboomer sanoo:

    Huomenta. :)

    Femme, hienoa erotiikkaa, ei pornoa. Alaston mies, vaatetettu nainen on jotenkin kiihottava yhdistelmä. :)

  42. femme sanoo:

    Kiitos bboomer :D

  43. Lukija sanoo:

    Toivottavasti tämä kuva joka ehkä on tuon femmen tarinan sessiosta suostuu aukeamaan myös blogissa… ;)

  44. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Just Lukija ;)

  45. Lukija sanoo:

    Lienee tulkittavissa tuo kommentti siten, että “osui ja upposi” ja voin mennä “itkemään itseni uneen” jossa sitten olisin tuollainen adonis jota todellisuus ei ole mistään kohdasta ;)

  46. femme sanoo:

    Hei :)

    Ei kannata ottaa noin raskaasti Lukija, jos lihakset eivät ole oikeassa kohdassa ;) Ei minun sänkyyn usein eksy tuollaisia komistuksia :P valitettavasti ;)

  47. Lukija sanoo:

    Tai no… Siistityt häpykarvat ja sileäksi ajellut kivekset löytyy sentään ;)

  48. Homme sanoo:

    Femme (18.2.2012 klo 9.34) miehelle on kiihottavaa lukea tuollaisia tarinoita naisen näkökulmasta… näkökulmasta-sana nyt sen kaikissa merkityksissä!

  49. Homme sanoo:

    Hyvää laskiaista blogin kultaiselle emännälle kuten sen vieraillekin!

  50. femme sanoo:

    Hei :D

    Kiitos Homme :D Hyvää laskiaista kaikille myös minun puolesta. Täällä Helsingissä ainakin, on mitä loistavimmat pulkkamäet, jos ei sitten tuo sankka lumisade haittaa laskioita, itse en taida uskaltautua mäkeen tällä kertaa ;)

  51. Lukija sanoo:

    Joopa… Laskiaissunnuntai näyttäisi siis olevan, mutta varsinainen pulkkapäivä on kyllä vasta laskiaistiistaina, joten mäkeen vielä ehtii vallan hyvin ;)

    Wikipedia kertoo erään “hauskan” yksityiskohdan vanhoista tavoista laskiaisen yhteydessä…

    “Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä.”

    Ruokapuolesta hieman myös, koska se on aika oleellinen juttu ollut aikanaan tässä yhteydessä. Wikipediasta tämäkin.

    “Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oli ohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä. Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi. Myös herkut kuuluivat laskiaiseen. Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla.

    Ruokaan liittyi myös uskomuksia. Sen piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat. Eikä rasvaa saanut pyyhkiä sormista pois, vaan sen piti antaa kulua itsekseen pois. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn. Sormennuolija sen sijaan sai sirpeistä haavoja. Kun ruokien annettiin olla pöydässä koko päivän, se takasi runsauden koko vuodeksi.”

    Että näin ja sitten vasta “tuhkakeskiviikko” aloittaa 40 päivää kestävän paastoamisen… Mitä tuskin kukaan nykyisin ainakaan suomessa harjoittaa… ;)

  52. bboomer sanoo:

    Hyvää laskiaista kaikille blogilaisille. :)

    Pulkkamäessä en ole ollut, mutta uutta lajia on nyt pari päivää treenattu, nimittäin lumikenkäilyä.
    Aika rankkaa treeniä pitkin peltoja ja metsiä umpihankeen, kyllä on selkä ja pää hiessä. Kuitenkin jännä vapauden tunne, kun voi mennä melkein mihin hyvänsä; ei ole sidottu latuihin eikä muihin uriin. Tänään tuulessa ja tuiskussa, täällä idässä ei vielä pyrytä kuin ihan kevyesti. :)

  53. femme sanoo:

    Hei :)

    Noita entisajan ruokia ei kyllä tule syötyä, ei edes laskiaispullaa nykyisin, viime vuonna taisin vielä sortua niihinkin, siis pulliin kerman kanssa ;)

    Nykyisin voisi sitten nuolla vain kermat, hiukset avoimena. Avointen hiusten vaikutushan tuli jo todistettua tuossa tarinassanikin ;) Toinen juttu mikä on tullut huomattua viime aikoina on se, että vaikka hiukset ovat kiinni, niin käden painautuminen miehen elimelle saa sen purkautumaan, kumma juttu ;)

  54. bboomer sanoo:

    Kyllä ainakin yksi kermamantelimassapulla on ihan pakko saada. :)

  55. Musta Joutsen sanoo:

    Liukasta laskiaisiltaa kaikille ;) !

    Lukija, tarinasi 17.2.2012 klo 17.49 oli – sanotaan nyt vaikka että – rentouttava. Toi kesän mieleen ;) . Kiitos… :D Myös tuo adonis-kuva oli ihana :) ! Mutta on täällä monta muutakin mukavaa tarinaa ollut, vaikkapa se pesutupajuttu.

    Itselläni oli eilen mahtava virtuaaliseksikokemus. Kumppanin kanssa vuorotellen kirjoittaminen on melkein kuin tehtäisiin oikeasti ja kuvaviesteillä tai puhelulla voi vielä täydentää yhteistä tarinaa :) . Ehkä siinä jopa mielikuvitus virtaa vapaammin kun oikea koskettelu ei ole sekoittamassa :P .

  56. Lukija sanoo:

    Vai rentouttava…
    Kuinkahan sitä taas tuonkin tulkitsisi…

  57. Peppiina sanoo:

    Hei, täytyy sanoa että minuunkin tuo em. Lukijan tarina teki vaikutuksen!
    Pari muutakin Lukijan kesätarinaa on jäänyt vahvasti mieleen (vanhassa Nyt on lupa kirjoittaa -osiossa, mm. se missä pari soutaa saareen ja alkaa villi viettely ja takaa-ajo, ja se missä nuori tirkistelijäpoika pääsee mukaan tätien leikkeihin)

    Myös bboomerin kesätarina oli ihana ja kaunis… ehkä liiankin kaunis, varsinkin kun se tyttö katosi kuin sadussa.

    Aurinkoista kevätpäivää kaikille!

  58. Musta Joutsen sanoo:

    Sillä lailla rentouttava, että irrotti arjesta ja toi kesän mieleen :) .

  59. bboomer sanoo:

    Kiitos Peppiina, kiva kun kiitetään. :)

  60. elina sanoo:

    Heipatirallaa :)

    Minusta tuo Lukijan tarina oli ehkä enemmänkin pisteliäs ;) mutta ihan kiihkeä ja hyvä kuitenkin :D tunnetta ainakin piisasi. (Älä ota pahalla, kunhan vähän kiusaan ;) )

    Femmen tarina oli ihanan eroottinen :)
    Tarinasta paistoi kylläkin pikkuisen tuo kaipuusi miehen läheisyyteen ja kosketukseen :P

  61. Lukija sanoo:

    Pitkä viikko takana ja monen monta ylityötuntiakin, kun viimein koitti perjantai ja tapasimme töiden jälkeen keskustassa eräässä viihtyisässä kahvilassa.

    Kahvikuppien ja muutaman keksin ääressä tovin hengähdettyämme lähdimme läheisen tavaratalon ruokaosaston kautta kotiin missä oli jo sauna lähtenyt lämpenemään… Pientä syötävää tehtyämme menimme saunaan ja sitten sinun valitsema illan leffa pyörimään…

    Vaan ei mennyt kovin kauaa siihen, että viikko alkoi vaatia minulta verojaan ja tovin siinä torkahdeltuani sinun ollessa lämpimänä sylissäni kuiskasit minun voivan kyllä aivan hyvin mennä nukkumaankin kun noin alkoi ramaista sauna ruoka ja kuuma nainen sylissä…

    – Älä rakas käännä veistä haavassa, tiedät kyllä miten haluaisin katsoa kanssasi tuon elokuvan, koska tiedän mitä tuosta elokuvasta seuraa…

    – Kukahan sen riemun nyt saa jakaa kun sinä minut näin jätät ja lähdet nukkumatin kelkkaan…

    – Olet julma miehellesi…

    Suutelin sinua ja poistuin kohti makuuhuonettamme sinun lähetellessä suukkoja myös nukkumatille…

    Avasin vuoteen ja sujahdin alastomana viileiden lakanoiden väliin… Ihanaa tuntea kuinka kulunut viikko alkoi paeta jäsenistäni lopullisesti ja vaivuin uneen…

    En edes herännyt siihen, kun sinä ryömit viereeni vaan nukuin kymmenen tuntia tietämättä maailmasta mitään… Tai ainakin uskoin niin, sillä kävellessäni aamulla keittiöön olit jo istumassa siellä.
    Hymyilit kilpaa aamuauringon kanssa ja tunsin miten puhkuit halua kertoa jotain…

    – Et taida juuri muistaa viime yöstäsi?

    – Kuinka niin? Nukuin koko yön heräämättä kertaakaan ja nyt on aivan uuden ihmisen olo.

    – Varmasti kulta, varmasti… Niin minullakin…
    – Haluatko kuulla viime yöstä?

    – No mitä viime yönä nyt on tapahtunut?
    – Tuskin mitään kovin suurta kun en ole edes herännyt… Etkä sinäkään ole minua herättänyt, niin suurtako se voisi olla…

    – Et siis tosiaan muista… Mitään?

    – No en… Mitä nyt on oikein sitten tapahtunut?

    Aloin jo hieman jopa ärtyä tuosta arvuuttelustasi, varsinkin kun et muuta tehnyt kuin silmät suurina loistaen kyselit muistamistani…

    – Elokuvan loputtua ja Kevinin jätettyä minulle jälleen hyvästit ruudulla tulin viereesi.
    Hetken kuluttua aloit puhua unissasi käskien jonkun riisua vaatteensa…
    – Kuuntelin hämmästyneenä, että mitä oikein puhut.
    – Hetken päästä sanoit “Suutele rintaani..”…
    Nousin istumaan viereesi ja silloin toistit tuon…
    “Haluan, että suutelet rintaani…”.

    – Siis puhuinko unissani tuollaisia?

    – Puhuit ja minä päätin toimia, kuten pyysit…
    Suutelin rintaasi varoen… Uudestaan ja uudestaan…
    Ynisit tyytyväisenä… Rohkaistuin jatkamaan ja pian pyysit menemään jalkojesi väliin…
    – Olin aivan hämilläni, sillä et ole koskaan pyytänyt minun tekemään mitään tuollain… Sanonut vain kaiken tuntuvan hyvältä mitä teen…
    – Ja minä nousin… Päästyäni polviesi väliin huokaisit ja pyysit jatkamaan jalkojesi koskettelua…

    Mietin kyllä, että härnäätkö sinä minua ja teeskentelet nukkuvaa kunnes jälleen aloit puhua.

    – Ulla… Ulla… Älä mene vielä…

    – Mikä ihmeen Ulla? Mutta ajattelin, että olkoon mikä hyvänsä Ulla… Nyt katsotaan mihin tämä leikki johtaa…

    Aloin hivellä reisiäsi ja katselin miten kasvoillesi alkoi levitä hymy…

    – Ulla… … Ihanaa…

    – Eikö olekin… Kuiskasin hiljaa Ja seurasin miten vartalosi alkoi hitaasti elää sivellessäni yhä lähemmäksi kaluasi joka oli alkanut jäykistymään…

    – Puhalla Ulla kaluuni.. Se herää…

    Ja niin sitten “Ulla” puhalsi hiljaa reisiäsi pitkin lähestyen kalua joka alkoi kasvaa silmieni edessä…
    Hämmennyin kuinka tunsin kastuvani tästä tilanteesta.
    Kiihotan sinua, sinun nähdessä unta jostain Ullasta…

    Jatkoin leikkiä…

    – Kosketa kiveksiä…

    Ja minä toteutin toiveen… Huokaisit syvään ja kalusi huojahteli silmieni edessä kuiskatessasi tuskin kuuluvasti “silkkii..”

    – Mitä sää oot ottanu oikein näin aamusta… Jotain omia uniako sä kertoilet, en varmaan…

    – No en… Vaan sun unias jotka toteutu…
    – Suorastaan valuin kun sä et ole koskaan ennen pyytänyt tekeen mitään… Siis koskaan ja nyt mä sain toteuttaa sitä mitä sä Ullalta pyysit…

    – Siis tarkotaks sää, että…

    – Tarkotan… …
    – Tein kaiken mitä sä pyysit…
    – Imin sun kiveksiä, nuolin välilihaasi, livoin kielen kärjellä terskasi reunaa ja sain sun kalun kovaksi kuin kivi ja sitten mä nousin sun päälle… Silkkinen toppini liukuen sen pintaa hivellen…

    – Niinh… Istuit… Siis tehtiinks me… Ja mä nukuin?

    – Sä sait Ullaas ja hyvin saitkin ja niin sain minäkin…
    – Istuin hitaasti ja nautin, täytit joka sopukan…
    – Nousin ja laskin… Kunnes pyysit Ullaa nousemaan ja imemään mahlaista kaluasi… Ja mä nousin…

    – Ethän sä ole koskaan suostunut…

    – Ulla suostui… Ja Ulla nautti maustaan jonka maistoi kalustasi… Joka tuntui aivan ihanalta huuliani vasten niiden liukuessa pitkin tuota vartta.

    – Halusin valtavasti saada nieltyä koko kalusi, mutta siihen en kyennyt joten nousin uudestaan päällesi…
    – Painauduin vasten kuumaa vartaloasi ja liikutin lantiotani pienin liikkein… Puristelin ja tunnustelin kaluasi kaikessa rauhassa kun olit vain paikallasi allani…

    – Siis niinku nait minua…

    – Niin tein ja se oli ihanaa…
    – Painoin itseäni hieman alaspäin ja aloin väristä siitä miten kalusi hankasi minua juuri oikeasta paikasta…
    – Sitten huokaisit… “Tiukka Ullani…”
    – Puristin kaikin voimin pilluani ja kun tunsin miten aloit nytkyttää vastaan allani, alkoi vatsanpohjassani tärinä joka vain kasvoi kasvamistaan enkä voinut olla paikoillani vaan lantioni nytkähteli, koskaan en ole tuntenut kuinka orgasmi näin leviää hitaana palavana aaltona joka räjähti liekkiin tuntiessani kuinka tartuit kourillasi lujaa peppuuni… Kalusi sykki sisälläni ja minun pilluni imi jokaisen suihkun sisäänsä…

    – Tää kyllä selittää.. Vaikka vaikee on uskoa silti, että miks mulla on nyt aika saanu olo…

    – Ja saat kyllä lisääkin kun vain pyydät… Omin sanoin…

  62. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Lukija taas ihanasta tarinasta ;) Tuollaisen nukkujan kanssa tässä itsekin toivoisi olevan ;) Tosin sama hereillä, ei sekään olisi hassumpaa :P

  63. Lukija sanoo:

    En tiedä… Vaikka kirjoittaessa tuntui hyvälle, niin nyt en saa kiinni tuosta oiken mitenkään, mutta mukavaa jos edes femme siitä sai otteen :)

  64. elina sanoo:

    Kiva näkövinkkeli tässä tarinassa :D ja aika kiva tarina muutenkin. :)

  65. femme sanoo:

    Hei :)

    Anni oli kulkenut jo monta päivää pelkässä aamutakissaan ja avannut yhtä monena aamuna valkoviinipullon jo ennen kymmentä. Eki oli kuukausi sitten muuttanut. Hän oli vain yllättäen ilmoittanut, että on hankkinut itselleen asunnon kaupungista. Miksi ihmeessä Anni oli kysynyt. Eki oli vain kylmän rauhallisesti kertonut, että hänellä on suhde, hän on rakastunut, ollut jo vuoden päivät, se on hänen uusi assistenttinsa.

    Kuukauden Anni oli vain vihainen, siivonnut taloa, hoitanut asioita, lounastanut ystävättärien kanssa jne. mutta nyt tuli romahdus. Hän ei jaksanut olla pirteä ja tavallinen tehokas minä. Nyt hän oli alkanut säälimään itseään, alkanut pelkäämään yksinäisyyttä. Hän ei saanut nukuttua, kun Ekin lämmin keho ei kuorsannut hänen vieressään. Miten hän ei ollut huomannut, että Eki oli paljon poissa? Miten ei huomioinut sitä, ettei heillä ole ollut pitkään aikaan seksiä? Olinko vain ollut hyvilläni siitä, että sain rauhassa keskittyä harrastukseeni, että ei tarvinnut antaa, kun seksi ei antanut hänelle mitään tyydytystä?

    - Voinko tulla juomaan vähän vettä?
    Anni oli pudottaa valkoviinilasinsa lattialle. Hän pelästyi yllättäen tullutta ääntä. Aivan, sehän oli Kirstin poika Kari, joka oli tullut leikkaamaan nurmikkoa, siitähän tehtiin sopimus viikko sitten, että hän kävisi tänä kesänä ajamassa nurmikot.
    - Tietysti, ole hyvä vain. Ottaisitko mieluimmin tuoremehua, voin tehdä sinulle muutaman voileivänkin, alkaakin olla jo lounasaika.
    - Kiitos, kyllähän ne maistuisivat. Puolet hommasta on jo tehty. Anteeksi, että tulin vain suoraan sisälle terassinovesta, se kun oli auki. Kyllä minä koputin ja huhuilinkin.
    - Olin niin ajatuksissani etten kuullut, Anni sanoi ja kiristi vähän silkkisen aamutakkinsa vyötä, kangas oli kyllä niin liukasta, ettei vyö tahtonut millään pysyä kiinni.

    Anni valmisti muutaman voileivän, laittoi ne lautaselle ja otti jääkaapista tuoremehun ja samalla valkoviinipullon. Kari istui jo pöydän edessä, hän oli komea nuori mies, kuin oma poika, olivathan he Joonaksen kanssa samalla luokalla ja olleet leikkikoulusta asti kavereita.

    - Joonas on sitten siellä tennisleirillä koko kesän vai? Kari kysyi.
    - Niin, on ensin itse kuukauden valmennuksessa ja sitten valmentaa pieniä aloittelijoita sen toisen kuukauden. Hienoa, että sinulle sopi tuo nurmikon hoito.
    - Eki setä on muuttanut kaupunkiin, äiti kertoi.
    - Näin on.

    Anni kaatoi itselleen lisää valkoviiniä ja se alkoi jo hieman tuntua, että oli juonut pari lasillista. Aamutakki oli jälleen valahtanut auki, mutta hän ei huomannut korjata sitä ja niin hänen täyteläiset rintansa vilkkuivat esille. Hänellä ei ollut mitään aamutakkinsa alla ja miksi olisi ollut. Hän kääntyi Kariin päin kaataakseen lisää mehua tämän lasiin. Käsi pysähtyi. Hän huomasi miten pojan etumus pullotti oikein kunnolla. Samalla hän tunsi kostuvansa ja hänen nänninsä kovettuivat niin, että ne törröttivät valkoisen aamutakin ohutta silkkiä vasten. Kari ei saanut silmiään irti tuosta näystä.

    - Anteeksi, haluatko lisää mehua, sai Anni jotenkin soperrettua. Haluatko näyttää tuon minulle, hän sitten lisäsi ja katsoi Karin pullistumaa.
    Kari nyökkäsi.
    - Tule, Anni sanoi ja käveli olohuoneeseen. Heillä oli nojatuoli ryhmä. Nyt on parempi, ettemme käy sohvalle hän ajatteli nopeasti. Hän istuutui tuolille ja pyysi Karia istumaan vasta päätään. Näytä minulle miten runkkaat kaluasi, Anni sanoi.
    Kari riisui shortsinsa ja istui nojatuoliin. Miten ihana nuoren miehen kalu, Anni ajatteli. Miten ihanasti se seisoo suoraan vatsaa vasten, niin kuin nuorilla kuuluukin.

    Kari tuntui olevan haka runkkaamisessa, niin estottomasti hän asettui Annin eteen. Nosti molemmat jalkansa käsinojille ja Annilla oli mitä ihanin näkymä edessään. Kari sylkäisi käteensä ja tarttui kaluunsa, toisella kädellä hän kokosi kiveksensä ja hyväili niitä samanaikaisesti kun runkkasi hitain vedoin suurenevaa kaluaan. Välillä Kari siveli välilihaa aina pepunvakoon asti ja paineli sormellaan pepunreikäänsä kevyeen näköisesti. Hän kasteli runkkaavaa kättään uudestaan ja lotina kuului nyt kun hän alkoi runkkaamaan vähän nopeammin. Terska oli muuttunut tatiksi, punaiseksi ihanaksi tatiksi. Anni oli niin haltioissaan näystä, että hän avasi säärensä ja nosti myös jalkansa käsinojille ja nyt Kari vuorostaan katsoi tämän hänen äitinsä ystävättären turvonnutta ja märkyyttä kiiltävää pillua.

    Anni ajatteli, että Kari oli kuin hänen poikansa, he olivat viettäneet useita lomia yhdessä, kun Joonas halusi kaverin mukaan matkoille ja lomille. Nyt hän runkkasi yhdessä tämän, melkein oman poikansa kanssa, joka kirjoittaa Joonaksen kanssa ylioppilaaksi ensi keväänä. Olihan poika ja yli seitsemäntoista, mutta kuitenkin. Annin nännit olivat kovina hänen vähän paisuneiden rintojensa päissä. Hänen pillunsa valui kosteutta ja klitoris oli kasvanut tuplasti ja tuntui kovalta hänen liukkaiden sormiensa alla. Häpyhuulet olivat turvonneet ja hän oli vähällä tulla. Hänen musta karhea karvoituksensakin oli kostea.

    Silloin hän huomasi, että Kari oli lähellä omaa siemensyöksyään ja vähääkään ajattelematta mitään, hän polvistui nopeasti Karin eteen ja otti tämän terskan suuhunsa samalla Kari nosti lantiotaan ja työnsi koko kalunsa Annin suuhun ja nieluun ja ruiskutti valtavan määrän paksua spermaa, joka valui alas Annin nieluun. Anni nuoli varovasti Karin kalun puhtaaksi ja jäi lepäämään pää Karin syliä vasten. He lepäsivät Karin hiljalleen silitellen hänen hiuksiaan. Aika käsitys hävisi, mutta Annista ei tuntunut, että aikaa olisi kulunut kauaakaan, kun Karin elin heräili hänen päänsä alla ja kun Anni nosti päätään, niin Karin ihana nuori uljas kalu pongahti seisomaan. He katsoivat toisiaan silmiin ja hymyilivät. Nurmikot tulivat leikattua valmiiksi myöhään iltapäivällä.

  66. Homme sanoo:

    Femme, nuori mies ja aikuinen nainen on hyvä yhdistelmä… !

  67. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiitos Homme :D jos on itse sattunut kokemaan sellaisen, niin saattaa hyvinkin olla iloinen vanhemman naisen huomiosta ja kiimaisesta halusta ;) Kaikki eivät sitä ymmärrä.

  68. Lukija sanoo:

    Tämä on jälleen tällainen hienovarainen kuvaus johon minusta ei ole… Mutta ehkä ei ole tarvekaan olla.

    Hieman olen skeptinen tuon nuoren miehen asennosta, mutta ehkä sitä on tuon ikäisenä vielä niin notkea, että tuo olisi luonnollinen asento miehelle joka kuitenkin tarvitsee käsilleen enemmän liikuntatilaa kaluaan “veivatessa” kuin nainen pillunsa hyväilyyn ;)

  69. femme sanoo:

    Hei :)

    Jos nojatuoli on oikeanlainen, oikean kokoinen, käsinojat sopivalla korkeudella ja mies nuori ja notkea, niin takaan, että se onnistuu ihan hyvin ;) Kyllä ne kädet mahtuvat hyvin miehenkin syliin, kalun ympärille ja kiveksiäkin hyväilemään ;)

  70. Lukija sanoo:

    Niin… Milloinkas olet kokeillut itse?

    Toki kaikki onnistuu kun on kaikki sopivalla kohdalla, sitä en epäile lainkaan ;)

  71. Lukija sanoo:

    Olin ehkä hieman “julma” tuossa kommentissani :|
    Anteeksi…

    “saattaa hyvinkin olla iloinen vanhemman naisen huomiosta ja kiimaisesta halusta”

    Tuohon on hieman luotava ajatusta, sillä eikö tuossa oikeastaan jossain tule sellainen ikäalue jolloin tavallaan katoaa tämä ikäeron merkitys… Ainakin tuollaisena kuin se on tuossakin tarinassa…

    Itsehän tuollaisesta tilanteesta kovasti nuorena miehenä olen haaveillut aikanaan… Mutta olisiko se nyt enää mitenkään sama jos… No ei… Mutta ehkä se sitten tulee jo pienemmälläkin ikäerolla? Sillä jos ajattelee vaikka nyt tuon tarinan “tasoista” joka ehkä olisi 23 vuotta, niin silloin tänään naisen olisi oltava 70… Ehkäpä 10 olisi suhteessa parempi eli 57… Kun taas 17 kesäisenä 27 vuotias ei ehkä olisi ollut ihan niin aikuinen nainen vielä…
    Saatika, että 27 vuotias istuisi 17 vuotiasta vastapäätä ja he masturboisivat :P nelikymppisestä tuon voi paremmin uskoa ;)

    Mutta sitten tässä ajatteli kun taanoin tuolla livechatissa oli oman tyttären ikäinen (20v) camissa leikkimässä dildoilla, että jotenkin ajatus vain tuntuu hiukan kiusalliselta kun tietää tuon nuoren naisen iän tuossa kuvassa…
    Olin siis tavallaan kuin tuossa tarinassa ikäeron suhteen…
    Mutta jos kuvassa oleva on vaikkapa 26 vuotias kuten eräs toinen oli, niin se ei tunnu enää samalta… Kummallista…

    Johan oli taas pohdintaa :?

  72. Markus33 sanoo:

    Tuon Femmen tarinan nuoren miehen asento nojatuolissa ei ole mitenkään mahdoton eli komppaan kyllä Femmeä tuossa:) Lukija, ehkä olisi aika alkaa venyttelemään ja kenties hieman alkaa harrastamaan urheilua? Treenaatko muuten mitään?

  73. femme sanoo:

    Hei :)

    Aurinkoinen sää saa ajattelemaan kesää :) Meillä täällä Helsingissä on Mattolaituri niminen kahvila, odotan kovasti sen terassin avautumista. Nimi tulee siitä, että sen viressä todella on matonpesupaikka, mattolaiturit, sitä ajatellessa syntyi nyt tämä tarina :D

    Aurinko kimalteli meren pinnalla ja häikäisi silmiä, Minna veti lippiksen päähänsä ja lipan alemmas, auringon suojaksi. Hän oli varmasti koominen näky, punaisissa kumisaappaissaan, valkoisissa shortseissaan ja hennon roosassa teepaidassaan. Käsissään hänellä oli vaaleanpunaiset kumiset talouskäsineet. Kello oli vasta kuusi aamulla ja hän oli jo tullut mattolaiturille, oli hänen viimeinen kesälomapäivänsä ja hän vähän kirosi sitä, että taas tämä mattojen pesu jäi viime tippaan. Kesä oli vain ollut niin ihana, että hän oli joka päivä suunnannut rannalle ja luvannut itselleen, että ensimmäisenä pilvisenä päivänä olisi mattojen vuoro.

    Mummon ja hänen yhdessä kutomat vaaleansiniset makuuhuoneen pikkumatot oli jo kasteltu ja ne odottivat mäntysuopaliuosta ja juuriharjaa. Mattojen pesu on aika rentouttavaa puuhaa, hän mietti, olisi pitänyt tehdä tätä useammin. Puuha eteni nopeasti, nyt oli jo keittiön maton vuoro. Lokit kirkuivat ja muutama aamulenkkeilijäkin näky olevan jo liikkeellä. Jossain haukkui koira. Minna halusi liottaa viimeistä mattoa meressä, se oli se suurin, joka hänellä oli ruokapöydän alla. Matto oli kuitenkin märkänä liian painava ja hän alkoi panikoimaan, että matto uppoaa ennen kuin hän saa sen nostettua matonpesulaiturille. Hän oli polvillaan ja piteli mattoa , yritti kaikin voimin vetää sitä laiturille.

    - Taidat tarvita apua, sanoi mies ja pysähtyi polkupyörällä laiturin viereen. Odota, tulen auttamaan.
    - Kiitos, tästä tuli niin painava, etten jaksanutkaan nostaa sitä.
    - Onko tämä jo pesty?
    - Ei, olin vasta kastelemassa sitä.
    - Ehkä kannattaisi heittää vain ämpärillä vettä päälle, kun alat huuhtelemaan.
    - Kiitos sinulle, olet pelastava enkeli.
    - Täytyyhän naista auttaa, kun huomaa hänen olevan hädässä. Minä olen muuten Matti.
    - Minna. Kiitos vielä. Minulla on termoksessa kahvia, voinko tarjota kiitokseksi.
    - No mikä ettei, pidätkö tauon ja otat itsekin, vai odottelenko kun matot on pesty?
    - Otetaan nyt vain. Voisitko kaataa minullekin, ota sinä se muki, minä voin juoda siitä termoksen kannesta. Minulla ei ole sokeria eikä maitoa, kun en itse käytä.
    - Se on ok, Matti sanoi ja kaatoi höyryävää kahvia heille. Sinä olet ihan märkä, onko sinulla vaihtovaatteita, hän sitten kysyi.

    Nyt vasta Minna huomasi, että t-paita ja shortsitkin ovat aivan märät edestä. Hän kauhistui, sillä hänen liivittömät rintansa ja nänninsä piirtyivät aivan selvästi, märän teepaidan pintaan. Mattikin katseli niitä nyt tarkemmin ja äkkiä hänen pyöräilyshortsien etumus pullistui. Sitä pullistumaa oli aika vaikea piilotella, joten hän yritti kääntyä häveliäänä poispäin Minnasta. Minna oli kuitenkin huomannut sen.

    - Auttaisitko minua vielä nostamaan tätä mattoa tässä pesupöydällä, hän sanoi mutta ei väistynyt paikaltaan.
    Matti tuli hänen taakseen ja nosti mattoa niin, että Minnan selkä oli lämpimänä häntä vasten. Minna työnsi tahallaan peppuaan vähän Mattia vasten. Matin kädet irtosivat matosta ja nousivat Minnan rinnoille. Hän tunsi miten tämän nännit kovettuivat entisestään hänen kosketuksestaan ja pyrkivät hänen kämmeniensä vasten. Matin kulli paisui entisestään ja oli kovin hankalasti pyöräilyhousujen tiukkuudessa. Oltiin kovinkin näkyvällä paikalla, mutta siitä huolimatta hän laski housujensa etumusta niin, että kulli pääsi vapauteen. Kääntymättä Mattiin päin Minna tarttui kulliin vaaleanpunaisella kumisilla talouskäsineen peittämällä kädellään.

    - Voi luoja, Matti parahti.
    Minna kääntyi nyt selin rantaan päin, ei se juurikaan estänyt ketään näkemästä, mitä he tekivät, mutta hän oli edes vähän suojana, niin ettei Matin kulli näkynyt ohikulkijoille. Samalla hän sai katsella Matin kovana seisovaa kullia. Hän jatkoi kullin runkkaamista ja katseli Mattia hymyilevin ilmein, kun tämä oli sulkenut silmänsä ja näytti nauttivan kumikäsineen tunteesta kalullaan. Ei kestänyt kauaakaan, kun hän äkkiä parahti ja samassa kolme neljä vahvaa suihkua spermaa purkautui kullin avautuneesta suusta.

    - Anteeksi, en voinut mitään, Matti soperteli. Tuo tuntui aivan liian hyvältä
    - Kumikäsineet vai runkkaus, Minna kysyi ja hymyili.
    - Molemmat. Huoh! Odota vähän, kun hengitykseni tasaantuu, niin autan sinua pesemään nämä matot. Ja jos saan, niin saatan sinut kotiin ja annan sinulle kiitokseksi saman veroisen käsittelyn.
    - Sovittu, Minna sanoi ja kaatoi itselleen lisää kahvia, istui pesupöydän kulmalle katsomaan, kun Matti pesi matot puhtaaksi riuskoin ja nopein liikkein. Kun matot olivat hieman valuneet, niin Matti nosti ne Minnan autoon, lukitsi pyöränsä liikennemerkkiin ja hyppäsi Minnan autoon. Pyörän ehtisi hakemaan myöhemminkin.

  74. Lukija sanoo:

    Kiva pikku tarina…

  75. Lukija sanoo:

    Mieleni teki jotain kirjoittaa “päivän teemaan” ja tällainen nyt sitten syntyi kun äkkiä sen tein…

    Eikö tuo kello voi kulkea nyt yhtään nopeammin?
    Ajattelin ja huomasin samalla purevani hampaitani yhteen…
    Kukkakaupan Minnalla ei ole jostain syystä kiirettä vaikka kello on jo viisi vaille kymmenen, sillä tavallisesti hän on kyllä ollut jo häärimässä jopa tuntia, kahtakin aiemmin liikkeessään ajaessani tästä aamuisin ohitse… Kenties onkin ollut yövieras ja naistenpäivän aamu hieman päässyt siksi venähtämään… Asuuhan hän kauppansa yläkerrassa jossa näkyi verhot olevan vielä kiinni…

    Viimeinkin Minna saapui avaamaan liikettään hymyillen niin, ettei aiempi arveluni juurikaan voinut mennä metsään.
    No kylläpäs sinä nyt olet kiivaasti odottamassa pääsyä ruusun ostoon näin naistenpäiväksi… Minä sainkin jo omani vuoteeseen. Kaikkia ruusuja kun ei tarvitse kaupasta hakea ja sitten Minna iski minulle silmää…

    No ei tarvitse ei, mutta ajattelin silti mennä näin ihan kimpun kera kun ei sitä taida odottaa… Eilen kun huokailin kuinka aamusta alkaen on pelkkää palaveria palaverin jälkeen… Anna tuosta nuo kaksi kimppua…
    Ihan kaksiko otat? Erikseenkö laitan vai samaan?
    Pistä vaan erikseen ja toisen voikin jättää oikeastaan ilman mitään kun sen jätän saajalle tuota pikaa.

    Olet sinä sitten kauhea naistenmies… Autossakos tuo toinen jo odottaa vai?
    No ei odota… Noin… Se olisi sitten sinulta tasan kolme kymppiä.
    Tuossa olisi tasaraha ja tuossa olisi myös kimppu ruusuja yhdelle elämäni naiselle…
    Heippa!!

    Minnan jäädessä tiskinsä pieleen hymyilemään kenties entistäkin leveämmin lähdin reippaasti kaasutellen kotia kohden.
    Jätin auton pienen matkan päähän jotta en paljastaisi tulemistani autolla ja reippaasti askeltaen kiiruhdin ovelle soittamaan ovikelloamme.

    Heikki! Mitä… Hyvää ja ruusuista naistenpäivää sinulle, kultani!
    Astuin sisään antaen tuon kimppuni jonka olin avannut papereistaan jo autossa… Nyt olisi pieni naistenpäivän aamupala tarjolla. Aamupala jonka energiataso on melkoisen korkea, mutta silti se polttaa enemmän kaloreita kuin antaa… Kaappasin Helin syliini ja kannoin hänet makuuhuoneeseemme.
    Vuoteenreunalle laskettuani istumaan avasin aamutakin jonka alta paljastuvaa alastonta vartaloa ihailin…

    Kauniit rintasi hehkuvat nännit jo kovina… Kumarruin puoleesi ja suutelin niiden nököttäviä päitä ja kielenkärjen lipaistua vielä nousin painamaan suudelman huulillesi vaientaen samalla kysymyksen palavereista…
    Tässä on minun aamupalaverini jota seuraa palaveri palaverin jälkeen…
    Ja painoin Helin edelläni vuoteelle työntäen sormeni hänen liukkaisiin pitkiin hiuksiinsa… Tunsin kuinka hänen hetki sitten vielä hiukan jännittynyt vartalonsa antoi periksi omani painautuessa sitä vasten…

    Olin yhä muuten pukeissa paitsi päällystakkini pois heittäneenä kun tunnustelin huulillani Helin kaulaa ja kuoppia solisluiden yllä, olkapäät paljastuivat sormieni avatessa reittiä aamutakkia siirtäen huulieni liu’un edestä ja tuoksuit unelta sekä vaniljalta. Pehmeä lämmin kutsuva tuoksu ja makusi saivat keuhkoni vetämään syvään ilmaa ja märäksi nuolemaani nänniä vasten puhaltamaan viileältä tuntuvan ilmavirran mikä nosti pikkuisen nännisi entistäkin korkeammalle… Toit kätesi rintasi alle sitä hieman sillä nostaen ja imin sormiasi… Etusormea, keskisormea, lipaisin nimietöntä ja imaisin etusormesi suuhuni ja aloit liikutella sitä siellä…

    Tunsin kuinka ihokarvani nousivat käsivarsissani koholleen naidessasi sormellasi suutani ja kieleni kiertäessä ympäri sormesi…
    Siirryin kohti vatsaasi ja vastustin kun tunsin kätesi painamassa päätäni jo alemmaksi. Pieni vatsasi kumpu josta pidin kovin sillä se oli minusta niin naisellinen muoto, etten voisi kuvitella sen kokonaan katoavan vaikka siitä toisinaan haaveilitkin… Huuleni kiertävät kaunista pikku vatsaasi, kuiskasin ja suutelin sitä sekä kiersin kunnes lopulta kieleni löysi pienen kauniin napasi…

    Taidan hieman harjoitella tässä ja painoin huuleni napasi ympärille. Annoin kieleni kiertää samalla napaasi lähestyen sen keskustaa kuin olisin klitoriksen äärellä… Annoin käsieni liukua aamutakin alle tai mitä tuo nyt enää paljoa edes peittikään, mutta sileällä ihollasi käteni liukuivat vyötärölläsi ja painoin niitä allesi tuntien pakaroittesi kiinteän pehmeyden kiihdyttäen samalla kieleni sukeltamaan napasi keskustaan…

    Tunsin kuinka levitit reisiäsi ja kuulin hieman vaikertavan “Kultaaa..” kun jälleen koetit painaa minua oikeaan suuntaan, vaan olin vastarannan kiiski painuen oikeaan suuntaan mutta loikaten herkille polvitaipeillesi…
    Nostin jalkaasi ylös painaen suudelman polvesi sivuun, seuraavan hieman kohden reittäsi edeten ja seuraavan katsellen samalla sinua silmiin…
    Laskin kämmenen pillusi päälle painaen kevyesti sitä ja jatkoin reitesi pehmeällä iholla etenemistä…

    Kuin olisi pieni tuijotuskisa käynnissä ja samalla kun huuleni hamusivat ja kieleni lipoi, painoin kämmentäni kuumaa pilluasi vasten jonka märkyyden tunsin kämmenessäni kiihottavana liukkautena… Vedit selkääni vasten olevalla säärelläsi minua kohti haarojasi ja mitä kovempaa vedit, sen kovempaa hieroin kämmenellä ja lähes jo näykin sisäreisiäsi.
    Housuissani pakotti ja pakotus vain kasvoi vetäessäni kämmentäni pillusi päältä niin, että sormeni painuivat avoimeen ja liukkaaseen onkaloon sisään enkä enää kyennyt vastustamaan klitoristasi, tuota kutsuvaa kiiltävää ja paisunutta kirsikkaa jonka imaisin huulieni väliin mikä saikin sormissani tuntumaan ihanan puristuksen…

    Naistenpäivän ensimmäinen palaveri oli alkanut…

  76. femme sanoo:

    Hei :D

    Minulla ei olisi mitään vastaan Naistenpäivän palaveria :P Löytyisiköhän yhtään vapaaehtoista?

  77. Lukija sanoo:

    130 kilometria ja sittenkin pääsisin vain olemaan kuin Ghostbusters elokuvan Avaimenhaltija joka etsisi suuressa kaupungissa Portinvartijaansa jonka lukkoon avain kävisi…
    Vaeltaen pitkin lumisia katuja ja kujia huudellen “Femme, femme, femmeee…”…

  78. Lukija sanoo:

    Vähän kummaan “asuun” tuo tarina muotoutui, mutta tuollain se “maistui” suussani oikealta :)

    Maistan suolaisen maun korvalliseltasi.
    Tunnen sormissani hienon hiekan lanteillasi.

    Kuulen etäisen naurun kallioiden takaa.
    Tuuli tuo sen ja vie vuoronperää.
    Rantalentistä pelaavat, luulen.

    Kuuma hiekka muuttuu viileämmäksi varpaitteni upotessa siihen syvemmälle.
    Silittelen varatalosi kaaria vangitsevia, otteessaan pitäviä.

    Katseeni liukuu auringon kuumentamaa ja kullanruskeaksi värjäämää ihoasi pitkin.
    Nousten rintasi kohoilevaa kumpua ylös ja tuo saa minut syvään huokaamaan.

    Kieleni muistaa tunteen jo ennen kuin koskettaakaan ihoasi.
    Jokaisen pienen, pienen nypyn jotka nännipihojasi kiertävät.
    Niillä seikkaillut olen jo vuosia.

    Vielä ovat levolla nuo pehmeällä muodollaan houkuttelevat nännit.
    Joiden kasvavan tunnen huulieni puristuksessa.

    Aallot lyövät rantaan ja vaahto kihisee veden paetessa takaisin.
    Vatsaasi pitkin juoksee huulieni kostea kosketus.

    Sormiesi kevyt hipaisu hiuksiini saa minut katseeni nostamaan, etusormesi, keskisormesi ja nimetönkin liukuu kasvoillani pysähtyen vasta
    huulilleni joiden muotoa ne seuraavat.
    Imaisen niitä yhden sitten kaksi, suuhuni, kieleni kietoutuu näiden ympärille.

    Hymyilet, muikistat huuliasi niitä ensin kielelläsi lipaistuasi.

    Merellä loikkii aallolta toiselle vene, voimakkaan moottorin ärjähdellessä.
    Ääniä, etäisiä ja läheisiä.

    Tuulen vire tuo jostain miedon nuotion tuoksun joka sekoittuu iholtasi nousevaan sieraimet laajentavaan lämpimään ja ruusuiseen tuoksuusi.

    Haluan hengittää ilmani sinun tuoksusi kera.
    En saa sitä tarpeekseni.
    Suljet suuret silmäsi ja nojaudut käsiisi taivuttaen päätäsi taakse.

    Kuinka kauniilta rintasi näyttävätkään täyttäessään näkemäni horisontin kun avaan samalla reisiäsi ja aloitan sukelluksen bikiniesi peittämälle kummulle.

    Silitän sitä hellästi.
    Tunnen sen pehmeyden joka kutsuu minua.
    Vaon jolle sormeni eksyy.

    Liukuu… Ohuella kankaalla alas.
    Painautuu… Saaden kosteuden nousemaan sormea vasten.

    Maistan… Suljen silmäni ja nautin maustasi joka saa kielen väpättämään.
    Suun avautumaan, himosta haukkaamaan.
    Syömään, imemään, puremaankin hellästi.

    Sinä kikatat ja kiherrät.
    Työnnät pois, vedät takaisin ja minä tahdon saada tuon olemattoman kankaan palan pois.

    ”Hävytöntä! Pelehtiä nyt tuollain täällä rannalla. Ovat vielä ikäihmisiäkin ja sellaisten kuvittelisi kyllä jo päässen tuollaisesta irstailusta eroon!!!”

    Hypähdin hieman kankeasti polvilleni, säikähtäen kuin pikku poika pahanteosta, sinun riipiessä pyyhettä rinnoillesi kun rauhaisaan poukamaamme eksyneet nuo omien lastemme ikäiset nuoret äidit poistuivat jo paikalta paimentaen lapsiaan ja taakseen uteliaina vilkuilevia miehiään edellään.

    Purskahdit hersyvään nauruun osoittaen haaroihini.
    Kaluni oli luiskahtanut ulos väljistä uikkareistani, kurkistamaan miksei lämpimään koloosi jo pääse.

    Heitä kultani pyyhkeesi sivuun ja bikinihousujasi raota.
    Kastaa tahdon veikkani päätä, tulla ja täyttää pimpsas.
    Rakastella tahdon aikuista naistani, kuin aikuinen mies.
    Mistä nuo nuoret vasta voivat vain haaveilla, tuolla tuon paheksuvan ilmeensä takana.

    Anna turvonneiden häpyhuuliesi hyväillä terskaani, sen liukua niitä vasten, sukeltaa hiukan, raottaen aukkoasi taitavaa.
    Painan hieman ja katson silmiisi.
    Painan kovempaa ja elimemme sulautuvat toisiinsa.

    Tunnen kuinka ihoni yhtyy ihoosi vartaloidemme muuttuessa yhdeksi, rintasi painautuvat rintaani vasten, kädet kietoutuvat selkääni ja lantiomme liikkuvat keinuen, pyörien.
    Häpyluumme ovat vastakkain ja nousen käsivarsieni varaan.

    Keinutan lantiotani eteen ja taakse vetäen itseäni ylemmäksi.
    Sääresi lukitsevat omani ja työnnät vastaan kaluani vasten.

    Liike on pientä, nautinto suurta.
    Puren huulta, mietin muuta.
    Vaan aivan kohta pysty en olemaan.
    Kiihtyy liike lukittuu katseet.
    Tiedämme yhteisen maalin.

    Kosketan kasvojasi hikisiä, kuin koettaen oletko todellinen.
    Sormesi hakeutuvat väliimme, klitoris huutaa viimeistä kosketustaan.
    Juuri silloin laukean karjahtaen ja päästäen huudon kanssasi yhteisen…

    Näinkö vanhaksi piti tulla ennen kuin tähän maahan pääsi?

  79. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Ihana tarina Lukija :D

    Tuli kesä ja lämpö mieleen :D nyt tekisi mieli olla tuossa suolanmakuisessa maisemassa ;)

  80. elina sanoo:

    taitaa lukijalla olla kovasti kevättä rinnassa ;)

  81. Lukija sanoo:

    Kiitos… Vaikka rinnassa ei kyllä nyt kovin keväinen pauhu olekaan.

  82. Lukija sanoo:

    Mietin tuossa, että taitaa olla aika turhaa pohtia mitään kummempaa kun kirjoittaa seksitarinaa, kuten tuossa äskeisessäni tai kuten femme oli pohdiskellut tuolla aikaisemmissaan…

    Ei kukaan kait ajattele kuin vain sitä seksiä josta siinä tarinassa lukee…

    Itselläni tuossa kirjoittaessa alkoi pyöriä mielessä “nuorempien” suhtautuminen vanhempien ihmisten väliseen eroottiseen toimintaan… Se jopa keskeytti hetkeksi kirjoittamisen :S

    Pikkutyttö joka antaa suukon ikätoverilleen on niiiin suloista katsottavaa, eikä siinä nähdä mitään häivääkään erotiikkaan, no sitten sitä kasvetaan ja teineissä on taas oma “sööttiytensä”, etenkin vanhempien silmissä kun nämä enemmän ja vähemmän punastellen tilanteistaan erkanevat…

    Mutta missä sitten meneekään se raja milloin jokaiselle aikuiselle kuuluva normaalina pidettävä ja ihmeemmin kenenkään huomiota (paitsi teinien ja etenkin pikkupoikien, nimimerkillä poikia kotona jotka tirskuvat jo vanhempiensa halatessa) herättävät hellyyden osoitukset puhumattakaan että jopa seksiäkin harrastaisivat… Milloin se muuttuu joksikin mistä ei saa enää puhua ja nämä ainakin kolme neljäkymppiset ja etenkin jostain syystä vielä naiset, suorastaan näyttävät paheksuvan olettaen, että “tuon ikäiset” eivät enää ainakaan julkisilla paikoilla edes suutele tai halaile… …

    Ilmeisesti ainakin nämä jotkin naiset joilla olen moista ajatusmaailmaa onnistunut havaitsemaan eivät aio itse ikääntyä koskaan tai ainakin lopettavat “moisen käyttäytymisen” jossain vaiheessa elämäänsä…

    Toivottavasti tuo ei ole kuitenkaan kovin yleinen näkemys asioihin näillä nuoremmilla ja itselleni on muodostunut ainoastaan väärä käsitys pienen otannan vuoksi ;)

    Tosin onhan se nyt kyllä myönnettävä, että sellaista ikää ei taida oikein ollakaan jolloin seksin harrastaminen jossain rannalla olisi “normaalia”, mutta ehkä sekin sallitaan sitten helpommin kuitenkin nuorille koska he eivät voi mitään hormoneilleen… Aikuisena on sitten nekin kyettävä hallitsemaan ;)

    Vaan toki tuossakin pyöri mielessä, kirjoittaessani makuuhuoneessa sängyssä maaten lähes alasti mm. eräs aito hetki pikkuhousujen äärellä, ei tosin bikinien, kun rannalla en koskaan ole seksiä päässyt harrastamaan…

    Tarinaa kirjoittaessaan huomaa toisinaan ajattelevansa sellaisiakin juttuja joilla ei ole eikä tule olemaan tarinassa mitään osaa, mutta silti niitäkin on mukavaa käydä mielessään läpi… Ehkä ne nostavat osaltaan sitä omaa sisäistä seksuaalista jännitettä, jonka sitten purkaa tarinan kautta toisessa muodossa, mahdollisimman syvälle purkautuen ;)

    Jotta sellaista tälläkertaa “purettavana” :P

  83. Lukija sanoo:

    Kun tuota vanhaa klassikkoa Venusta googlettelin, niin törmäsin kaksplussan sivuilla tarinaan jossa on venus-laite… Venus-laitteita löytyi ainakin kahta joista toinen on rintojen “kuntouttamiseen” tarkoitettu… Sivuvaikutuksena mainitaan rintojen koon kasvaminen ;)
    Ja sitten toinen Venus-laite oli Venus 2000 josta tulee mieleen lähinnä lypsykone ja siihen on jopa saatavilla “kappale” jonka avulla joko puristellaan tai imetään nännejä ;)

    Mutta tässä tuo tarina ;)

    Oppilas ja Venus-laite
    Kirjoittanut: woman34

    Saavuin opettajan asunnolle sovittuun aikaan. Opettaja saapui ovelle ja päästi minut sisään, kiinnitin jo tässä vaiheessa huomiota hänen asuunsa, kauniilla kuvioilla verhoillut sukkikset, ihanat korkokengät ja lyhyt hame sekä hyvin istuva paita. Hän vinkkasi minut seuraamaan häntä. Kävelin opettajan perässä portaita ihastellen hänen keinuvia lanteitaan.

    Saavuimme huoneeseen jossa oli puinen tuoli sekä isohko opettajan pöytä. Istuin tuolille ja kuulusteluni alkoi. “Satuin huomaamaan, että sinulla on järkyttävä määrä paperituppoja koululla pulpetissasi. Onko tälle selitystä?” Köhäisin hiukan ja vastasin jotain ympäripyöreää, mikä ei vakuuttanut opettajatarta alkuunkaan. “Taidat olla joku pikkurunkkari. Niin tiedän kyllä, että olet katsellut opettajatarta tunneilla.” Opettajatar huomasi samassa kuinka etumukseni halusi vapauteen ahtaista farkuista. Hän hymyili nojasi tuoliltaan hieman eteenpäin hymyillen ja alkoi hieroa etumustani. “No tekeekö hyvää, onko tämä nyt niinkuin iljettävissä fantasioissasi? Opettajatar haluaa nyt nähdä miten runkkaat.”

    Nolona nousin seisomaan ja aloin availla vyötäni opettajattaren katsellessa silmä tarkkana. Kaivoin kovan kaluni esiin ja näytin opettajattarelle otteeni. Peukalo yläpuolella ja etu- ja keskisormi alapuolella lähellä terskaa. Runkkasin hetken aikaa hänen katsellessaan. “Noniin, eiköhän tämä riitä.” “Näytät nauttivan vähän liikaakin, et saa laueta kuin minun luvallani, muuten seuraa rangaistus.” Opettajatar alkoi hitaasti ja kiusoittelevasti runkata minua käsin. Hänen kosketuksensa sai minut entistä kiimaisemmaksi. Minulta tuli suuri määrä kiimatippoja ja kullini oli suorastaan liekehtivän kuuma.

    Hetken kiusoittelun jälkeen opettajatar nousi tuoliltaan ja käski minut makaamaan patjalle viereisessä huoneessa. “Tämä tässä on Venus, tällä harjoitamme sinulle kestävyyttä. Ethän sinä voi tyydyttää ketään naista, jos laukeat heti, kuten kiimastasi päätellen nyt on tapahtumassa.” Nyökkäsin vastaukseksi. “Muistathan sitten nostaa etusormeasi ylös, jos meinaat laueta.” Puhuessaan hän oli hieronut liukkaria kulliini ja kasseilleni ja asettanut kondomin paikalleen. Tunsin kun hän asetti Venuksen paikalleen ja jo tässä vaiheessa tuntui siltä ettei kauaa mene kun laukean. Opettajattaren aikaisemmin mainitsema rangaistus kolkutteli takaraivossa.

    Opettajatar aloitti hitaalla teholla ja ilman värinää. Tätä kesti hetken aikaa ja hän virnisti ja lisäsi vähän tärinää käyttöön.Nautin täysin siemauksin. Samassa minun oli pakko nostaa etusormeni ylös. “Etkö tämän enempää kestä?” Opettajatar alkoi avata puseronsa nappeja seisten vieressäni. Minulla oli vapaa näkyvyys hameen alle. Hetken päästä näin hänen ihanat rintansa. “Haluaisit varmaan laueta rinnoilleni? No tänään se ei kyllä onnistu” hän sanoi nauraen. Opettajatar jatkoi Venuksella ja hieman nopeammalla temmolla tällä kertaa.

    Opettajattaren hame lähti pois ja samaten pikkuhousut. Hän heitti pikkuhousut naamalleni ja pystyin haistamaan niistä hänen kiimansa. Pian hän tuli aivan viereeni ja alkoi hieroa pilluaan. Samassa tunsin kuinka Venus aloitti taas työnsä. Ei mennyt pitkääkään kun olin laueta, opettajatar runkkasi itseään vielä aivan naamani vieressä ja venuksen tahti kävi sietämättömäksi. Vikisin ja anelin lupaa laueta. Samassa venuksen vauhti hidastui. “Me teemme nyt niin että lasken kymmenestä yhteen ja et saa laueta ennen sitä, onko selvä!” Venus alkoi taas nopean toiminnan ja opettajatar alkoi laskea kymmenestä. Hän oli päässyt vasta seitsemään kun laukesin. Orgasmi vavisutti koko kroppaani ja oli aivan mieletön. Venuksen vauhti hidastui, mutta opettajatar näytti vihaiselta.

    “Mehän sovimme, ettet laukea ennenkuin olen päässyt yhteen. No itsepähän kärsit seuraukset.” Kullini oli aivan hellänä orgasmin jäljiltä, mutta opettajatar jatkoi ja vain lisäsi Venuksen vauhtia. Vaikeroin ja anelin armoa, että hän lopettaisi. Opettajatar Villi-Ira vain nauroi kärsimykselleni ja jatkoi vielä tällä ihme laitteella kiduttamistani.

  84. Lukija sanoo:

    Muistin, että olen joskus kirjoittanut ainakin pari tarinaa joissa on jonkinlainen viestittely ja sen kautta fiilistely aiheena tai ainakin osana… Ja kun fiilistely on viimeisin aihe niin sen hengessä sitten… ;)

    Tässäpä nuo ovat kopioina koska tuo alkuperäinen “Nyt on lupa kirjoittaa” on lähes vaarallinen paikka kokonsa vuoksi…
    Minullakin meni ensin selain jumiin sinne mentyäni…

    Lukija sanoo:
    7.2.2008 klo 9.28

    Saatte vaihteeksi yhteistyön hedelmän
    Kiitos -Naiseni- …

    Sähköpostia

    Viesti: 01.02.2008 21:05 | 1442
    Hän soitti, että saako tulla juttelemaan hetkeksi…
    Ja kun sinä olet ollut jo viikon poissa…
    Olen niin kiimaisena, että tuli pakottava tarve saada oikeaa kalua kun se oli saatavilla..

    Hän suuteli minua pitkään. Imi, puri ja nuoli kaulaani, niskaani vielä pidempään.
    Koskettelin häntä ja tunsin miten kalu kovenee ja kasvaa hipaisuistani…
    Hän riisui minut ja otin hänet suuhuni…
    Vein kalun niin syvälle suuhuni, että huuleni koskettivat nivusia, se oli tosi syvällä nielussani ja kun vedin sitä suustani, imin voimakkaasti samalla, se teki hänet hulluksi.
    Hän hieroi märin sormin klitoristani ja upotti tosi märkään pilluuni sormensa.

    Halusin hänet takaa ja ajattelin houkutella hänet peppuuni myös.
    Hän alkoi naida minua. Olin selälläni, jalat nostettu hänen hartioilleen, hän suukotteli ja nuoli välillä pohkeitani.. Tätä kesti ihanan pitkään..
    Sitten hän käänsi minut mahalleni, peppu vähän nostettuna, jalat yhdessä, laittoi kortsun nopeasti ja työnsi kovan ison kalunsa peppuuni. Jo pilluun työntäminen näin tuntui tiukalta mutta sain hänet peppuuni. Värisin hänen allaan kalun täyttäessä suoltani mutta hän halusi kuitenkin laueta pilluuni ja repäistyään kortsun pois työntyi rajusti turvonneeseen pilluuni…
    Hieroin klitoristani ja se sai pilluni erittäin tiukaksi sekä supistelemaan lisää ja silloin hän tuli.
    Sitä tuntui tulevan loputtomasti ja samalla räjähti pillussani orgasmi…

    Näin minä kuvittelin, että olisi käynyt jos olisin antanut hänen tulla juttelemaan mutta en antanut…
    Dildoni sai olla hän joten nyt voisit pujahtaa peittoni alle, jos vielä kelpaa? Kävin kyllä suihkussa joten ei tarvitse toisen “liukkaille” tulla… Tulisitpa pian kotiin…
    -Naisesi-

    Viesti: 01.02.2008 21:35 | 1643
    Teet minut hulluksi… Kertoa nyt tuollaisia…
    Olisinpa ollut hänen tietämättä katselemassa teitä…
    Sinä olisit tietysti tiennyt, että olen siellä ja hitaasti runkaten kaluani olisin katsellut kuinka hän upottaa kaluaan sinuun… Kuinka sinä imet sitä… Kuulemassa orgasmisi huudot…
    Ja kun hän on lähtenyt tulisin luoksesi…
    Olisit peppu pystyssä yhä… Pillusi kiiltelisi vielä hänen jäljiltään…
    Tuntisit kuinka vuode painuu kontatessani kohti sitä… Haluaisitko, että nuolen pilluasi heti…
    -Miehesi-

    Viesti: 01.02.2008 21:39 | 1443
    Haluan, että nuolet pilluani heti. Haluan sinun maistelevan meidän molempien eritteitä jotka ovat sekoittuneet. Mutta varmasti voit maistaa vain hänen spermansakin maun? Se maistuu hyvälle. Sitä valuu paljon minun turvonneesta pillusta, tunnen kielesi…
    -Naisesi-

    Viesti: 01.02.2008 21:42 | 1644
    Kosketan ensin kielen kärjellä tuota vaaleaa noroa joka pillustasi valuu, tunnet tuon kevyen kosketuksen ja kuulet raskaan vavahtelevan hengitykseni… Vaikka pillusi on hänen jäljiltään yhä turvoksissa näyttää kuin se avautuisi jo tuosta kevyestä kosketuksesta, painan kieltäni rohkeammin kiinni pilluusi ja kieleni pinnalla kihelmöi..

    Nuolen hitaasti kohti peppuasi ja palaan alas.. Ylös liikuttelen kieltäni sivuttain ja koskettelen huipulla peräaukkoasi joka sekin sykähtelee kutsuvasti…
    Valuuko sieltäkin kuitenkin hänen spermaa… Runkkaan samalla kaluani vaikkakin se tuntuu jopa unohtuvan kun maistelen sinua…

    Tartun pakaroihisi molemmin käsin ja painan kasvoni pilluusi kiinni, upotan kieltäni pilluusi ja nostan hieman sinua yltääkseni paremmin tavoittelemaan klitoriksesi suuhuni…
    Tunnen kuinka kasvoni ovat aivan eritteidenne kastelemat ja tulen viereesi.. Nuolet kasvojani ja tulet päälleni, kovat nännisi painuvat vasten rintakehääni…

    Lantiosi liikkuu kuin naisit ja kivistäen seisova kaluni hankaa vasten pilluasi.. Tiedät minun olevan niin liipaisimella, että aiot laukaista minut nopeasti koska muuten ilo olisi varsin lyhyt. Haluat nähdä sen verran ”vaivaa” tai tuskin se on sinulle mitään vaivaa… Nautit joka hetkestä kun herättelet minut uudestaan… Jos edes tarvitsee herätellä… Mutta vielä sinä kiusaat ja minä pyydän jo että saisin painaa edes hetkeksi kaluni sisääsi..
    Silmäsi kiiltävät kun katsot minua ja alat laskeutua hitaasti…
    Sekavat toiveet pyörivät päässä.. Anna minun jo tulla… Älä vain koske etten laukea… Saanko laueta suuhusi… Istutko päälleni… Anna tämän vielä jatkua… Mutta kohta saan jatkaa…
    -Miehesi-

    Viesti: 01.02.2008 21:56 | 1444
    Tuntuu hyvälle kun runkkaat samalla nuollen minua. Se tuntuu erilaiselta. Kielesi on kovempi, jäykempi ja teet sen nopeammin. Tunnen liikkeistäsi, kätesi liikkeet kun ne työskentelevät kalullasi. Tiedän että sivelet tehotippoja terskallesi juuri samalla kun maistat minusta valuvaa spermaa. Mietit millaista olisi ollut ottaa se suuhun suoraan hänen kalustaan. Mietit miten hänen kalunsa vavahtelee suussasi kun sperma ryöppyää siitä.

    Keskityt nyt kokonaan minuun, tunnen miten nostat pakaroitani. Kielesi tuntuu ihanalta turvonneen ja vähän araksi hankautuneen pilluni huulilla. Nousen päällesi, suutelen ja maistelen sinua. Sinulle vieraan miehen spermaa huuliltasi nuollen. Koskettelet nännejäni ja minä sinun. Haluat sisääni mutta minä haluan sinun laukeavan suuhuni. Kutittelen hiuksillani vartaloasi kun alenen kohti nivusiasi. Näykin sinua ja ensin kiellät, mutta huomaat, että sekin tuntuu hyvältä.

    Upotan nopeasti koko kalusi suuhuni ja tunnet nieluni terskassasi. Imen sinua, ehkä vähän liian kovaa ensin. Hellitän vähän ja nuolen vain terskaa hyvin kevyesti. Pyydät minun ottamaan sinut kovemmin. Imen taas koko kalun, yritän niellä sitä ja se tunne kurkussani saa sinut laukeamaan. En saa spermaasi suuhun se ryöpsähtää suoraan nieluuni. Kalusi ei pehmene vaikka olet antanut minulle koko lastin. Voinko toivoa, että se pysyisi kovana niin että voisin saada kalusi peppuuni joka on vielä jäänyt ilman spermaa…
    -Naisesi-

    Viesti: 01.02.2008 22:08 | 1645
    Hieman hölmistyneenä tuosta tunteesta, jonka sait aikaan nielemällä ja siitä seuranneesta laukeamisesta jota hieman säikähdin jopa, seurasi suunnaton kiihottuminen ja vaikka juuri laukesin, se ei tuntunut laskevan jäykkyyttä lainkaan…

    Nielusi liike tuntui vieläkin terskassa kun konttasit viereeni ja pyysit tulemaan peppuusi… Kurottauduin housuilleni ottaakseni kortsun jotta voisin jatkaa hetken päästä pilluusi mutta sanoit haluavasi minut paljaana… Mennään kohta suihkuun jatkamaan…

    Päästin housut kädestäni ja siirryin taaksesi, hieroin kaluani vasten pulleaa pilluasi ja painoin hiljaa sormeni peppuusi.. Hieman hämmästyin ensin kuinka liukas olit myös pepusta mutta olisihan se kait ollut enemmän outoa jos sinusta nyt olisi löytynyt yksi kuiva paikka… Liikuttelin sormeani ja lisäsin toisen, peppusi pyörii hitaasti ja pidät pientä ääntelyä…

    Sylkäisen vielä kaluuni muutaman kerran ja levitän sitä hieman peppuusikin.. Jännität hiukan sulkijalihastasi kuin kiusaten kun painan terskaani sitä vasten.. Aivan kuin näykkisit sitä mutta nyt rentoutat itsesi ja alan työntyä hitaasti tuosta silti kireästä renkaasta läpi jonka jälkeen matka jatkuu kuin pehmeässä sametissa joka kuitenkin elää ja liikkuu liu’un hitaasti syvemmälle välillä perääntyen hieman, kuulostelen sinua koska en ole aivan varma kuinka syvälle ja rajusti haluat.. Hieman kokeillen välillä teen äkkinäisempiä liikkeitä ja hiukan huudahdat jokaisen kohdalla.. Siirrän toisen käteni hyväilemään pilluasi ja klitorista ohjaat hieman sormiani ja minä pidän siitä, että osoitat missä voin parhaiten koskettaa jollen itse siihen löydä..

    Nyt onkin keskittyminen sormityöhön hieman heikkoa koska keskityn niin peppuusi mikä on minulle uusi paikka…
    Haluan kiihdyttää työntöjäni ja nostan toisen polveni ylös jotta saan työntöihin enemmän vauhtia ja voimaa…
    Tunnen kuinka tuot omat sormesi klitorikselle ja otan kiinni pakaroistasi molemmin käsin…

    Painan kaluani peppuusi yhä kiihtyvään tahtiin sulkijalihaksen puristaessa kovaa kalua..
    Liikahdat hieman eteenpäin ja samalla kaluni tulee ulos pepusta, voihkaiset.. Näen ammottavan peräaukkosi ja työnnyn samantien sisääsi takaisin…

    Kurkotan ottamaan rinnoistasi kiinni ja saatuani ne kämmeniini, kohottaudut hieman. Puristelen niitä kovaa se ehkä jopa hieman koskee mutta se ei tunnu haittaavan…
    Tunnen, että alan kohta saada… Kaluni paisuu… Sormesi vatkaa klitoriksella, työnnät kättäsi pilluusi, tunnen sormesi kaluuni vasten tai ainakin luulen niin mutta se saa minut laukeamaan… Työnnän niin syvään kuin suinkin kykenen ja syljen spermaani sisääsi…
    En kuule kuin oman vereni kohinan ja huutoni kun työnnyn sinuun.. Liu’ut sängyllä eteenpäin työnnöstäni ja putoat lopulta mahallesi saaden minut päällesi, sinäkin taisit saada sillä niin paljon liikettä tuntuu kalussani ja sulkijalihas puristelee rytmikkäästi kaluani joka tulee ulos pepustasi kääntyessäni päältäsi pois…
    Olisiko jo pesun aika kysyn…
    -Miehesi-

    Lukija sanoo:
    24.2.2011 klo 9.31

    Tämä nyt on ollut “kellumassa” siitä saakka kun Musta Joutsen uteli kertomistani varpaan jäljistä ja nyt sitten Marie Antoinette hieman tökkäsi sitten ja johonkin rantaan tämä “kellunta” päätyi sen seurauksena :)
    Eli tässä sitä “Lukijan pehmopornoa” taas lisää :lol:

    Istun työpaikan kahvihuoneessa syömässä ruokaani.
    Otan puhelimeni kotelostaan ja avaan siitä ohjelman jolla saan yhteyden meseen ja lähetän hänelle sydämen…

    Lukija> Höh???
    Lukija> No mitä rakkaani ihmettelee?
    MustaPantteri10> Mihin sinä katosit?
    Lukija> yhteys vain katkesi kun lähdin kahvilta..
    MustaPantteri10> että ei siksi kun menit sinne Kaarinalle keikalle ;)
    Lukija> Älä viitti edes tollasta..
    MustaPantteri10> kunhan kiusin sua kun Kaarina sai sut luokseen ja mä en saanut edes yhteyttä…
    Lukija> syön tässä samalla…
    MustaPantteri10> oota hetki puhelin soi…
    Lukija> suukko…
    Lukija> lasken kämmenen reidellesi ja silitän…
    Lukija> mulla seisoo jo tästä ajatuksestakin ;)
    Lukija> riisun sinulta puseron ja painan kasvoni rintojesi väliin.. Kauanko aiot vielä puhua?
    Lukija> nännisi tuntuvat liiviesi ohuen harson lävitse ja tunnet kuinka jätin ajamatta parran siten kuin toivoit ja se vähän pistelee
    MustaPantteri10> valun tuolille…
    Lukija> Minun on vaikea olla täällä kun käärmeesi pyrkii luoksesi..
    Lukija> sain syötyä… Joko pääset pian ruokatunnillesi?
    MustaPantteri10> Sä olet kauhee… Sekoilin sanoissa ja vaikka mitä…
    MustaPantteri10> Mä haluan sut nyt…
    Lukija> ajetaanko jo sinne.. Mä tuun ihan just…
    MustaPantteri10> Mä haluan sen kaiken, et tule vielä ennen ku sun käärme on luikerrellut ja täyttäny mut… Lähdetään…

    Painelin kaluani lahkeen suuntaan noustessani ja kiiruhdin autolle lähtien ajamaan tuolle hieman sivussa olevalle tien pätkälle jonka olimme löytäneet pikaiseksi tapaamispaikaksi..

    Istuin työautonani olevassa Hiacessa ja seurasin peileistä kuinka kohtalaisen tiheän metsän läpi näkyi tuolla tiellä kulkevia autoja.
    Näin talvella tuonne kylläkin vähän näkyi, ehkä turhankin paljon.
    Laitoin musiikkia soimaan… Missä oikein viivyt…

    Tarkistin että webastossa on riittävästi aikaa ja lämmintä riittää…
    Vihdoinkin näen miten autosi kääntyy ja ajat taakseni… Henkäisen syvään nähdessäni sinun nousevan autostasi.. Tummat pitkät hiuksesi on nostettuna ylös ja talvitakkisi kaulukset ovat poskiasi vasten pitkien jalkojesi vilkkuessa takin helman alta… Avaat oven, riisut nopeasti takkisi ja työnnät sen edelläsi kojelaudan päälle noustessasi ylös..

    Hetken hiljaisuus kunnes kätemme koskettavat toisiaan penkillä ja se on kuin starttipistoolin paukaus joka lähettää matkalle…
    Kello on niin paljon..
    Ei ole paljon aikaa…
    Avaat hiuksesi samalla kun huuleni juoksevat kaulaasi pitkin ja sormeni avaavat paitapuseroasi…
    Olen itse jo heittänyt takin pois odotellessani ja tunnen miten hiustesi laskeutuessa kasvoilleni vedät jo paitaa housuistani…
    Ulkoilmasta viileät kätesi painautuvat vasten kuumaa vartaloani saaden minut hieman värähtämään, mutta se unohtuu, kun käteni löytävät tiensä siniharmaiden pitsiliiviesi syleilyssä oleville rinnoillesi.

    Soittimesta kuuluu Lauri Tähkän laulua ”syrämestä” kun nouset polvesi varaan penkillä avaten farkkujasi saaden minut irtautumaan rinnastasi kieleni kärjen hipaistessa viime hetkellä liiveistä ulos saamaani nänniä…
    Nostan takapuoltani ylös penkistä vetäen kaikki housuni alas alushousuja ja talven vaatimia välihousuja myöten ja samalla kätesi ehtii tarttumaan käärmeeseen jonka olet jo saanut lumottua jäykäksi pystyyn, etsimään tuota kosteaa pesäänsä…

    Loksautan kuskin penkin taka-asentoon saadakseni lisää tilaa itselleni sinun hyväillessä suorastaan rajusti kaluani ja hetkeksi pysähdyn vain nauttimaan tuosta nojaten kädellä kattoon, sillä vaimoni ei käsittele minua juuri koskaan näin ja varmaan puolet nautinnosta tulee jo siitäkin kun katselen samalla kiimasta palavia silmiäsi…

    Sinulla on vain liivit enää ylläsi ja niistäkin olet jo pullauttanut rinnat esille nännipihat tummina ja nännit paisuneina odottaen sitä, että puren niitä ja imen lujaa… Siirrät peppuasi lähemmäksi minua ja laskeudut penkille selällesi toisen jalan nostaen selkänojille toisen kojelaudalle vetäen minua samalla jo kalustani, sinun omasta käärmeestäsi päällesi…

    Housut polvissa toinen polvi penkillä toinen jalka lattialla nojaan kojelautaan ja penkkiin laskeutuen alemmaksi kunnes terskani tapaa avoimena ja märkänä kiiltelevät häpyhuulesi. Sormiesi kosketellessa kaluni kovaa vartta pehmeän ihon alla saat minut puremaan huuliasi ja vastatessasi näykkien, se tuntui taivaalliselta..
    Ohjaat kaluani käyttäen sitä pillusi kuumassa onkalossa… Kuiskailet samalla kuinka “tämä on minun, kokonaan minun..”… Aivan kuin kasvaisin niiden sanojen myötä käsissäsi.

    Työnnyn sinuun… Emättimesi aukko liukuu tiukkana pitkin vartta sen sukeltaessa pehmeään puristukseesi. Sormesi painuvat pakaroihini jotka jännittyvät kaluni uppoutuessa juurtaan myöten sisääsi ja painut allani vasten penkkiä sekä ovea..

    Kiihdytän tahtia ja pillusi tuntuu huumaavalta, voihkit jokaisella työnnölläni käännellen päätäsi ja minä en saa sinusta tarpeekseni vaikka tämä on jo toinen kerta kun tänään naimme… Aamulla emme malttaneet vain suudella sinun autosi takapenkillä ja siitä on kulunut vasta runsas neljä tuntia… Tämä on hullua… Käsittämätöntä pienelle päälleni…

    Puristelet pilluasi ja tunnen kuinka terskani pysähtyy emättimesi suulle ja sinä isket ilkikurisesti silmää samalla… Nojaan pääsi yläpuolelle oven yläreunaan ja alan hieroa samalla oikean käteni sormilla klitoristasi mikä saa suusi aukeamaan…

    On kuin ääni puuttuisi ja näkisin vain kuvan, mutta kuitenkin kuulen kuinka pillusi märkyys saa aikaan maiskahtavia ääniä kaluni liukuessa tuossa edestakaisin, sisään ulos sisään ulos… Pillusi kiristyy varren ympärille… Orgasmisi lähestyy, kasvoillesi kohoaa sitä ennakoivaa punaa ja ylähuulesi päälle nousee hikikarpaloita… Näen kasvoistasi ettet ole enää aivan täällä vaan matkalla johonkin mitä muutama kuukausi sitten häpesit näyttää ja kielsit minua katsomasta…

    Silloin se tulee… Rintojesi väli lehahtaa punaan, painat kyntesi lihaani huutaen minua antamaan kaikki ihana spermani. Jalkasi jännittyvät ja hakevat pintaa mistä ponnistaa laukkaan. Otteesi nousee selkääni pitkin kuin kiipeäisit seinää ja minä taidan olla jo matkustaja vaikka äsken vielä olin se joka naida rynkytti niin, että auto keinui mahdollisten ohi kulkijoiden hämmästeltävänä. Housuni sitovat polveni lähes yhteen ja tunnen itseni jotenkin vangituksi, mikä hieman yllättäen kiihottaa saaden minut kuin näyttämään, että kyllä minä sinulle näytän vaikka koetatkin minut sitoa. Korvissani humisee ja lihakseni huutavat maitohappojen ryntäyksen alla samalla kun kaluni kovenee valmistautuen täyttämään tehtäväänsä ja täyttämään pillusi..

    Jostain kuuluu kuin puhelin soisi, mutta sen ääni katoaa omaan hengitykseeni ja ääniini jotka ovat kuin tuska juoksisi vartalossani eikä tämä kaukana tuskasta ole…
    Pillusi puristus taitaa löytää jokaisen hermonpään kalustani ja terska tuntuu olevan sitä viimeistä työntöä vaille räjähtämistään, mutta sitä viimeistä työntöä ei vain tunnu tulevan…
    Ajatukseni sumentuvat huutamaan anna jo sen tulla mutta älä, vielä, tällä, työnnöllä äläkä, vielä, tälläkään… Kumpi on parempaa hetki ennen vai jälkeen ja sitten se viimeinkin tulee…
    Tärisen, vapisen ja kouristelen päälläsi spermani syöksyessä vapaana sisääsi.
    Miten se voikin tuntua näin erilaiselta, ilman kondomia…

    Musta Pantterini vetää hiuksistani minut suudelmaan joka laannuttaa hellästi riehuvan vartalon vavahtelevaksi orgasmin jälkiaalloilla keinuvaksi lempeydeksi.. Makaan päälläsi, enkä tahdo päästä edes pois siitä koska housujeni lahkeet ovat jotenkin kietoutuneet nilkkoihini ja en saa jalkojani oikein liikkumaan… Naurahdat minun pudotessa alaspäin häpyluut yhteen painuen ettet taidakaan päästää minua ulos lainkaan vaan joudun jäämään hänen sisäänsä lopullisesti..

    Jälkikirjoitus…

    Seuraavana päivänä huomaan kun tuulilasi huurtuu, että Mustan Pantterini varpaiden jälki on ”ikuistunut” lasiin…

    Lukija> Sun varpaiden jälki on tuulilasissa kun se huurtuu :D
    MustaPantteri10> Älä viitti… Pyyhi se pois ettei kukaan nää sitä 8O Lukija> En pyyhi… Mä haluan nähdä ne siinä sillä niistä tulee eilinen mieleeni ;)
    MustaPantteri10> Mmmh… Ei huono peruste…
    MustaPantteri10> Kauheeta, mä aloin kastua… Sun syy ;)
    Lukija> Arvaa mitä kaivoin juuri käteeni täällä ;)

  85. femme sanoo:

    Hei :)

    Hui miten tuhmia ne opettajattaret voivat joskus olla, kiusata nyt poika raukkaa tuolla tavalla ;)

  86. Lukija sanoo:

    Tulipa tekaistua tässä “päiväunilla” seuraava…

    Kiusaat minua joskus viestein
    Kerrot jotain tuhmaa…
    Ja teet sen aivan yllättäen
    “Ajattelen Sinua..”
    Ei muuta…
    Odotat hetken…
    Lähetät toisen viestin…
    “Koskettelen salaa nännejäni työpöytäni äärellä…”
    Pidät hiukan taas taukoa kunnes…
    “Ne ovat aivan kovina… ”

    Viestit seuraavat toistaan…

    “Näkisitpä kuinka ne näkyvät paitani läpi…”

    En pysty olemaan enää vastaamatta ja heitän työni sikseen…
    “Haluan nuolla rintojasi ja tuntea huulieni välissä nuo nököttävät nappulat…”

    Vastaat meneväsi naistenhuoneeseen…
    Saan kuvan rinnastasi jonka kovettunut nänni on sormiesi välissä…

    “Tämä ja siskonsa odottavat kuumia huuliasi…”

    Katselen tuota kuvaa ja nieleskelen tyhjää… Suuhuni tulvii sylkeä ja tunnen jo suussani sen miltä tuo nänni ja rintasi tuntuu kieleni painautuessa sitä vasten…

    Mietin miksi ihmeessä sinä näin nyt kiusaat? Keskellä työpäivää…

    “Odota kulta iltaan, niin saat… Jotain… Mutta älä vastaa tähän viestiini tai et saa… Sitä jotain…”

    Kiinni on koukkusi ja pysyy… En voi olla ajattelematta sinua vaan putkahdat mieleeni tuon tuostakin, saat kaluni kapinoimaan työpäivää vastaan..
    Kello käy hitaammin kuin koskaan, asiakkaat odottavat vastauksiani kun mieleni askartelee huulissasi, hiuksissasi, rinnoissasi, vatsasi sievässä kummussa, peppusi kiinteissä pakaroissa, reisiesi himoittavissa kaarissa… Pillusi ujossa vaossa josta kirsikkasi kurkistaa, silmiesi viattomassa katseessa, sormiesi määrätietoisessa otteessa ottaessasi kalustani kiinni…

    Vielä kuusi tuntia, viisi ja puoli, viisi…

    Onko sinulla ylläsi ne liivit ja pikkarit…
    Vai onko sinulla ylläsi se kimono…
    Kenties vain tuo vasta hankkimasi iso hartiahuivi jossa pyörähdit kerran vain se päälläsi ja korkokengät jotka viimeistelivät tuon kokonaisuuden…

    Neljä tuntia… Lähetät viestin…
    “Tuoliini jää pian märkä läntti kun ajattelen vain tulevaa iltaa… Kosketustasi… Kuumia huuliasi vartalollani… Kuinka haluankaan Sinua…”

    Neljä tuntia… NELJÄ…

    Onneksi tulee asiakaskäynti niin aika ehkä kuluu nopeammin…

    Aikaa ainakin kuluu sillä ajan aivan eksyksiin ajatuksissani…

    “Pilluni sykkii… Valun reisilleni… Koska jätin vessassa käydessäni pikkarit pois… Älä vaan vastaa…”

    Kolme tuntia vielä… Käteni hakeutuu haaroihini ja liikennevaloissa seistessä sormeni pyörittelevät housujeni vetoketjun vedintä… Halu ja kiima kasvaa…

    “Luulen, että varaston Martti haistoi reisilleni valuneen nektarini tuoksun… Katselin kuinka hänen etumus pullistui… Pari tuntia vielä ja sitten… Vai ottaisinko Martin…”

    Viimein pajalla taas… Juoksen vessaan ja kaivan kovan kaluni kopissa kouraani… Haluan… Haluan saada…
    Runkkaan hetken ja se tuntuu taivaalliselta…
    Ja sinä tunnut tietävän mitä teet…

    “Ethän vain runkkaa? Haluan sen kaiken sisälleni… Tiedäthän kulta rakas… Syvälle kuumana sykkivään märkään imevään pilluuni…”

    Eiköhän lähdetä kotiin tältä päivältä, hyvät viikonloput vaan ja nähdään maanantaina…

    “Olen jo sisällä… Missä Sinä viivyt… Haluan Sinut Nyt!”…

    Kaivan avaimia taskustani ja aivan pian…

  87. femme sanoo:

    Hei :)

    Sunnuntai namia ;) …..hmmmmm lisää ;)

  88. Peppiina sanoo:

    Lukija 11.3.2012 klo 22.06: Bravoo!
    En ehkä kiihottunut siitä, mutta kun on niin laulunomaisesti, kauniisti ja elävästi kirjoitettu, ja kun se samalla kertoo ennakkoluulojen vastaisesti, että seksi voi olla parempaa vanhana, niin minusta sinun pitäisi säveltää siitä kappale!
    Tuli mieleen joku Kauko Röyhkä -tyyppinen tarinankerronta kitaran kanssa…

  89. Bella sanoo:

    Olen valmistautumassa illan työkeikkaan…
    Annan kuuman veden valua ja rentoutta lihaksiani, tunnen kuinka lämpö alkaa vaikuttamaan.
    Tuttu ihana lämmin nipistely tuntuu vatsanpohjassa, kutkuttava esiintymis jännitys.

    Suljen vesi hanan, kuivaan höyryäväsää kylpyhuoneessa ihoani ja vilkaisen höyrystyneeseen peiliin. Pyyhkäisen peiliä, huomaan innostuneen jännitteen näkyvän jo silmissäni, pupillit ovat laajentuneet.
    Otan kultahippuisen kuivaöljyn ja alan levittää öljyä vartalolleni pitkin, hyväilevin ja kiireettömin liikkein.
    Värähdän ja kosketan vasenta rintaani, nänni kovettuu heti, odottaa lisää kosketusta. Teen oikealla kämmenellä rinnalle pesän ja nostan rintaa hellästi. Katson peilistä, kuinka kieleni pyörähtää jäykistyneen nännipihan ympärillä,leikittelee kiusoitten terävällä kärjellä nännin päässä, ennekuin imaisen nännin terävästi imaisten suuhuni, kevyesti näykkäisten.
    Sykähdys kulkee vartaloni läpi ihanasti sykähtäen häpyyni, emätin kiristyy ja tunnen kuinka veri pakkaantuu turvottaen häpyhuuleni klitoriksen alkaessa nostamaan päätään.

    Hmmm…ilta on alkamassa oikealla asenteella. Imaisen etusormeani ja annan sen pyörähtää klitoriksen herkässä nupussa. Sitten päätän jättää itseni tähän kiusoittelevaan tilaan…annanpahan lavalla enemmän.
    Hymyilen ja vaellan olohuoneeseen pukeutumaan.

    Ihanaa laadukasta mustaa pitsiä. Sujautan läpinäkyvät musta stringit jalkaani ja pujotan kädet rintaliivien olkaimista, asettaen pitsikupit pyöreille, ihanan pystyille rinnoilleni.
    Pienet, terhakat ja niin paljon nautintoa tuottavat.
    Musta pitsi saa kosketuksellaan alabaster kumpujeni vaaleanpunaiset ruusunnuput terhakoitumaan.
    Pujotan ohutta ohuemmat sukat saty-upit jalkaani ja katsahdan itseäni peilistä. Niin aistillista.

    Otan mustat tiukat nahka-shortsit ja tarkistan peilistä ne istuvat pyöreiden pakaroideni päälle, ihanasti silkkisten stay-uppien pitsireunat näkyvät, mutta eivät jätä lahkeiden reunasta kuitenkaan paljasta ihoa näkyviin. Hyvä, toimii lavalla.
    Nahkaliivi päälle.Napakka liivi korottaa ja työntää pientä poveani kauniisti esille, pyöristäen sitä entisestään.
    Valkokultainen kaulakoru, josta riippuu nimeni lisäksi juhlakuntoinen kalu, jonka teetätin tutullani,viimeistelee decolten kauniisti.

    Keinahdan eteiseen ja vedän pitkävartiset, huikean korkeakorkoiset nahkasaapikkaani jalkaani. Katsahdus peiliin, hyvältä näyttää. Meikki kunnossa, loppuviimeistelyt keikkapaikan pukuhuoneessa.
    Vetäisen pitkän trenssin päälleni, sidon paksun vyön kapealle uumalleni ja menoksi. Aiemmin tilaamani taxi on jo tulossa.

    Saavun keikkapaikalle ajoissa ja nousen portaat takahuoneeseen. : Ciao kaikille.
    ” Ciao, Bella…Pitkästä aikaa. Hyvä että pääsit paikkaamaan Bambin vuoron. Näytät hyvältä. Sinulla on muuten uusi pari. Bella, tässä on Raul.”
    Käännähdän koroillani viehkeästi ja hätkähdän. Vatsanpohjassa vihlaisee kaipaavasti. Taivas mikä ilmestys.
    Komistus astahtaa lähemmäs ja ojentaa kätensä: ” Ciao Bella. Nice to meet you.” Katson sinistäkin sinisempiä silmiä, jotka ovat kuin kuin lämmin trooppinen sininen laguuni.
    Ojennan käteni ja hänen puristaessaan kättäni, värähdän uudestaan, ääni kähentyneenä vastaan: “Ciao Handsome.”
    Hänen etu-ja keskisormensa hipaisevat ranteeni sisäpuolta ja tunnen pulssini kiihtyvän.
    Komistus huomaa reaktioni ja katsoo minua syvemmälle silmiin: ” No Bella, katsotaanko kuviota ja biisi muuten vaihtui matkalla.”
    Kohotan kulmiani, en pidä yht´äkkisistä muutoksista, varsinkaan kun teen tätä vain lähinnä palveluksena hätätapauksissa. Muutoin yllätykset ovat yes, mutta nyt esiintyminen jännittää.
    ” oukeys, katsotaan vain. Biisi vaihdos olisi ollut ihan kiva tietää, olisin hieman valmistautunut.” Hymyilen kuitenkin automaattisesti, sillä super seksikäs partnerini hymyilee ja naurahtaa: ” Baby, jännität. Hyvä, tulos aina parempi. Mitä olen kuullut, sulla ei hätää.”

    Menemme viereiseen huoneeseen jossa koko seinän kattava peili ja musa vehkeet. Heitän takkini seinän vierustalla oleville parille tuolille. Katsahdan Rauliin, hänellä on myös musta nahkaliivi ja hihaton paita, tiukkaakin tiukemmat farkut. Katseeni kiinnittyy sopivan lihaksikkaisiin hauiksiin ja jykeviin reisiin. Käännähdän kohti peiliä, ja katson häntä peilin kautta silmiin:
    ” Raul, mikä biisi? ”

    Hän liukuu sulavasti musalaitteiden luo ja huoneen täyttää Blondien Call me uutena sovituksena.
    ” Ajattelimme avata illan tällä.”
    Katson häntä hieman ihmeissäni ja ajattelen toimiiko tämä jengiin. Kohautan olkiani ja käännyn takaisin häneen päin katsoen häntä haastavasti. ” Minkälainen kuvio, meillä nyt sitten tässä on?”
    Hän astahtaa melkein kiinni minuun, jolloin aistin hänen makeahkon, tammisen ja seetrisen täyteläisen tuoksunsa, lämmin pihkaisen mausteinen tuoksu. Sävähdän taas.
    Katsoen silmiini hän hipaisee sormellaan käsivarttani: ” Pidätkö prätkistä Bella? Meillä on Harrikka stagella, ja kuviot pyörii sen ympärillä. Saat kunnon kyydit. ”

    Wuah…rrrrakastan prätkiä. Ja huomaan kuumeisesti ajattelevani että ei todellakaan ole tämän kanssa ongelmia “kyytien” kanssa.
    Painaudun häntä vasten ja kurotan käteni hänen vahvaan niskaan painaen kevyesti kynsillä ja kuiskaan Raulin korvaan: ” Pidän kovasti, näytätkö Honey niitä moveja.”
    Nopealla liikkeellä hän tarttuu ranteisiini ja pakottaen käteni selän taakse ja kumartuu suutelemaan minua, mutta antaakin huuliensa vain hipaista omiani ja murahtaa: ” Inspiroidaan Baby Bella, inspiroidaan.”
    Sitten yhtä nopealla liikkeellä hän työntää minua kevysti kauemmas, kääntyy ja huikkaa olkansa yli: ” Mennään pukkariin, duunaa hiuksesi ja sitten On the stage Honey.”
    Katson sydän hakaten hänen leveitä harteitaan, upeaa selkää joka kapenee vyötäröä kohden. Ja nuo reidet, tutkisin mielelläni mitä niiden välistä löytyy. Kieleni mielellään tekisi “lost-seek-and found” matkaa.
    Katson pakaroita ja lannetta, hmmmm…nuo ihanan muodokkaan pyöreät vahvat voiman pesät antamassa voimaa rytmikkäille työnnöille, käsieni puristaessa kiinteää lihaa, sormieni kutitellessa peppuvakoa kynsillä,leikkien välilihassa…
    Raul kääntyy uudestaan: ” Bella, oletko vetänyt jotain? Tule jo. ” Hän katsoo minua hieman huvittuneena ja väläyttää poikamaisen hymyn: ” Taidamme olla samaa maata. Se on kunnon battle Bella nyt. ”

    Tunnen punastuvani, mikä hemmetti minua vaivaa. Ihan kuin olisin jo suihkussa alitajuisesti aavistellut jotai specialia tulevan tälle illalle. Olen täysin kiimainen ja kiimassa tuhon röyhkeään ihanaan mieheen.
    Keinahdan hänen peräänsä ja tokaisen haastavasti: ” saamasi pitää. Olen liekeissä…”
    Menen peilin eteen ja alan laittaa hiuksiani. Bambin paikalla on kaikki valmiina. Hieman tyyliin sopivaa kiharaa suoristusraudoilla, tuuperaukset perään, jolloin look on sopivan pörröinen ja sähäkkä.
    Laitan huulet, kunnon punainen ja lisään vielä mustat eye-linerit. Ja irtoripset tehostamaan katsetta.

    Käännyn katsomaan mitä Raul tekee. Kundi on ottanut paidan pois nahkaliivin alta ja katselen pullistelevia lihaksia ja olkavarren tatskaa. Hmmmm…
    Keinahdan hänen luokseen, annan käteni liukua selkää pitkin ja alas eteen reidelle, puristan kevyesti ja hönkäisen niskaan: ” Oletko valmis? ”
    Hän siirtää käteni haaroihinsa ja vastaa: ” Aina valmiina.”
    Tunnen hänen kalunsa nytkähtävän ja totean mielessäni meidän todella olevan samaa maata.
    ” No, niin Bella, sinne lavalle, ennekuin rähinät lähtee käyntiin.Ehditään tsekkaamaan tilanne. ”

    Olemme esiintymis lavalla yleisöä korkeammalla. Rafla on äänestä päätellen jo melko täysi. Prätkä porukoiden bileet. Joten meno sen mukainen ja Rock.
    Katson upeaa Harleyta ja ajattelen että ok,homma tulee toimimaan. Raul kiipeää prätkän selkään. Huomaan pyörässä tekstin: ” No fuck, no ride.”
    Ok, tuleman pitää…
    Nojaudun Raulia kohden ja lokarissa olevaan tekstiin viitaten huomautan: ” ammut heti kovilla.”
    Raul katsoo takaisin ja vastaa: ” Älä huoli, kuuluu tapoihin.” Hän vinkkaa silmää ja hymyilee. ” Baby, sä olet alussa tuossa lavan reunalla tangolla, josta noudan sut.Me siirrytään tähän biken päälle, ok? ”
    Kummarrun kohti hänen huuliaan, sipaisen niitä sormillani: ” Ok, odotan innolla.”
    Keinahdan tangolle ja ajattelen kiihkeästi Bambia, joka olisi voinut vatsataudeistaan huolimatta vähän “varoittaa” mitä minulla on vastassa, kuolaavan prätkäkaartin lisäksi.
    Tartun tangosta, kierrän sääreni sen viileän rungon ympärille ja nojaudun taakse päin. Kiepsahdan muutaman kerran ympäri, sitten nousen tankoa pitkin ylös, ja annan selkäni kaartua taaksepäin. Otteeni tiukkenee tangosta ja avaan reiteni sulavasti sivulle. Tunnen kehossani säkenöintiä. Nousen ylös, ja liun takaisin alas.
    Raul nostaa peukkua ja viheltää.

    Verhot avautuvat ja meidän aloitus biisimme räjähtää soimaan. Jengiä on aivan pipona, Raul on käynnistänyt prätkän ja huudattaa konetta. Nousen sulavasti tankoa pitkin ja jään roikkumaan hetkeksi pää alaspäin, avaan reiteni, nousen hitaasti ylös taas ja liun alas.
    Kiepun tangon ympärilla musiikin tahtiin.
    Flirttaan yleisölle, joka mylvii. Energia virtaa kehossa.

    Sitten tunnen Raulin lähelläni, käännyn häntä kohti, teemme muutamat tanssikuviot hieman haastaen toisiamme, vähän kuin hip-hop battlessa, mutta tyyli on rock.
    Sitten hän nappaa minut ronskisti kunnon Harrikka äijän tyyliin hajareisin syliinsä ja paiskaa prätkän päälle.
    Raul osaa todella tanssia, tyydyn viettelevään liikehdintään ja pyörähtälen prätkän ympärillä.

    Lopulta härnäävä tanssahtelumme päätyy prätkän päälle, minä makaan selälläni, hänen kämmenensä rinnoillani ja suunsa huulillani. Yleisö mylvii. Tönäisen häntä päältäni, nousen ja hän repäisee liivini auki, teen samoin hänelle, käännyn ja nostan toisen polveni prätkän satulaan. jolloin hän tarttuu vahvasti lantiostani ja työntyy minuun kiinni.
    Yleisö tanssii ja rockaa lattialla. Itselläni sydän hakkaa kurkussa ja rinnassa. Taivas että haluan tuota miestä.
    Tunnen hänen kivikovan kalunsa nytkähtävän ja kuin sumussa tajuan biisimme loppuneen ja verhojen sulkeutuneen.
    Huohotan, Raul laskee otteensa ja käännyn.
    Hän katsoo minua intensiivisesti ja vakavsti: ” Bella, haluan todella panna sua.”

    Tartun häntä kädestä ja revin mukaani. Pukuhuone on tyhjä, mutta ovea ei saa lukkoon. Tempaisen hänet mukaani treenihuoneeseen ja lukitsen oven. Hetkessä olemme toistemme kimpussa. Hän puristaa päätäni ja suutelee, ihana tutkiva kieli vuoroin työntyen ja vuoroin pyöritellen etsien ja kutitellen milloin suun sisällä, milloin huulillani. Ääntelen ja annan käsieni vaeltaa hänen vartalollaan.

    Tönäisen Raulin tuolille istumaan. Nappaan huivini ja sidon hänen kätensä selän taakse. Polvistun hänen eteensä ja hivelen pullotavaa, kovaa etumusta. Kumarrun avaamaan vyön soljen ja suorastaan revin farkun napit irti saadakseni seisovan kovan kiiltäväpäisen kyrvän esille.
    Taivas, että se voi näyttää hyvältä. Tartun kovaan kaluun juuresta ja alan nuolla sen vartta ylös-alas kutitellen kielen kärjellä. Terskan pää vuotaa ja kiiltelee ihanasti.
    Annan käteni liukua muutaman vedon ylös-alas ja sitten lipaisen kovalla kielen kärjellä terskaa. Hän maistuu makean ja suolaisen sekoitukselle, ihanalle.
    Alan pyöritellä terskaa ympäri kielelläni, leikkien terskan kehällä ja ihanalla pullistelevalla kyrvän takaosan jänteellä.

    Alan imeä tuota ihanaa Aisaa, vuoroin imien vain terskaa tai hivotellen sitä kielellä, vuoroin työntäen sitä syvälle kurkkuuni. Raul murisee tyytyväisenä, hänen nautintonsa värähtelee omassa kehossani. Todellakin samaa maata.
    Äkkiä hän komentaa minua: ” Lopeta” ja nousee sulavalla liikkeellä ylös. KOska en ole sitonut huiviani tuoliin kiinni, hän pääsee vaivattomasti irti.
    ” Sorry Baby, my turn. ”

    Hän kaataa minut lattialle ja aloittaa hyväilyni antaen käsien vaeltaa kehollani. Hän riisuu minua hitaasti. Paljastaen rintani, suudellen nännejäni. Jatkaen suudelmiaan alaspäin, ja alkaen ujuttaa nahka shortseja jalastani. Seuraavaksi lähtee saappaani. Hän sivelee sääriäni ja antaa kosketuksensa vaeltaa sisäreisilleni.
    Värisen ja tunnen olevani litimärkä.
    Värisen taas ja tunne kuinka mehuisa lihani huutaa kosketusta. Niiden huulet kaipaavat kipeästi suudelmia.

    Hän ottaa minua lantiosta kiinni ja kohottaa lantiotani ylöspäin. Hänen oikea kätensä pujahtaa pakaroideni alle, kämmen puristaen pakaroitani, pitäen niitä koholla. Toisella kädellään ja hivelee ja sivelle vulvaani alushousujen päältä.
    Hivellen klitoriksen ympäristöä, leikitellen häpyhuulilla.
    Äkkiä hän ujuttaa sormensa alushousujen sivusta ja työntää sormensa sisälleni meinaan laueta siihen paikkaan.

    Hän laskee pakarani lattiaan ja vetäisee stringit jalastani, jatkaen toisellä kädellään pilluni hyväilyä. Sitten hän yht´äkkiä riisuus bootsinsa ja farkkunsa, kumartuu takasin haaroihini. Hänen kielensä työntyy sisälle pilluuni ja nai minua rajusti, samalla käsien hyväillen ja nipistellen rintojani. En voi muuta kuin voihkia.

    Raul murahtaa, nostaa päätään. Kohottaudun ylös pettyneenä, mutta hän painaa minut takaisin alas. Kääntyy toisinpäin asettuen kasvojeni päälle ja työntäen kyrpänsä suuhuni.
    Olemme 69:ssä ja murahtelemme nautinnosta.
    Hänen sormensa työntyy sisälleni ja samalla kun hänen kielensä terävä kärki pyörittelee klitoristani ja huulensa imevät häpyhuuliani.
    En kertakaikkiaan kestä enää, tunnen miten lantioni alkaa jännittyä, työntyy väkisinkin eteenpäin nousten kaarelle.
    Hän vetäytyy pois nopeasti suustani ja heittää minut ympäri kontilleni, ja työntyy hyvin voimakkaasti sisälleni, aloittaen rytmikkään kiihkeän liikehdinnän.
    Tunnen hänen taitavat sormensa klitoriksellani. Hänen kalunsa on kivikova ja sykkii, en kestä enää, vaan huudahdan täyttä huutoa ja tunnen kuinka suorastaan räjähdän. Raul tuntee kuuman pilluni sykkeen ja laukeaa.
    Päässäni pimenee ja uikutan.
    Lysähdän maahan, hän selkääni. Kietoudumme toistemme ympärille ja makaamme lattialla tasoittaen hengitystä.
    Purskahdan nauruun: ” No fuck, no Ride. Taidan saada kyydin kotiin? ”
    Raul katsoo minua sinisillä silmillään, suutelee ja sanoo: ” Yes, Baby. Ja paljon enemmän. Annan sinulle numeroni joten: Call me. ”
    Suutelemme ja purskahdamme nauruun. Kuulemme miten oveen jyskytetään…mutta emme jaksa välittää.
    Tämä keikka voisi puolestani hoitua ihan näinkin, maksu luonnossa.
    Alamme nousemaan ylös ja pukeutua…Loppu onkin jo toinen tarina.

    Rakkaudella,
    Bella

  90. Homme sanoo:

    Buon giorno, Bella, ja huh, mikä kuuma tarina luettavaksi heti aamutuimaan!

    • Bella sanoo:

      Ciao Homme,

      one for all, and all for one. :lol:

      Yritän herätellä itseäni henkiin.

      Työn iloa, itse odottelen päivää takaisin jolloin voi todeta: “työstön iloa. ”

      Love,
      Bella

  91. femme sanoo:

    Hei :)

    Meillä on sitten uusi kirjailija täällä :D Kiitos Bella upeasta tarinastasi ;) Saatoin kyllä sieluni silmin nähdä tuon miehen huuh….minulla on aivan ihana poikakalenteri piilossa ;) ja siinä on juuri tuo mies :D

  92. Bella sanoo:

    Ciao Femme,

    saatoit arvatakkin, että minulla mies tuli omasta elämästäni. Rakas ex:ni.

    Mutta terapiasta tämä kirjoitamine menee, vaikkei tarina nyt ihan täyttä faktaa olekkaan.
    Menetin paljon, muuta niin hänkin.
    Mutta jotain muuta hyvää on varmasti vielä edessä.

    Ihanaa että piditte tekstistäni.

    Energy Hugs,

    Bella

  93. Homme sanoo:

    Blogissa on nyt sellainen vauhti päällä, että sitä pitää näköjään seurata useammin. Työstön iloa toivotan Bellalle, Femmelle ja muillekin blogin ruhtinattarille! Kevät tulee kohisten, vaikka juuri nyt ikkunasta katsoen ei ihan siltä näytäkään.

  94. Lukija sanoo:

    Ja jotta se vauhti pysyisi käsissä, niin olisi toivottavaa ettei tuonne kommenttien väleihin kommentoitaisi vaikka siihen toki järjestelmässä mahdollisuus onkin.

    On nimittäin melkoisen vaikeaa löytää näitä “välikommentteja” jos kommentteja tulee nopeaan tahtiin tai käy harvoin lukemassa blogia.

  95. femme sanoo:

    Hei :)

    Siirrän nyt Bella, kommenttisi vielä tänne loppuun. Kun osoitteeni muuttui blogissa, niin samassa rytäkässä tuli blogin pohjan muutos, joka antoi mahdollisuuden vastata kommentteihin. Tämä saattaa toimia blogeissa, joissa ei kommentoida kovin paljon tai lukijat eivät seuraa blogia jatkuvasti. Minun blogissa kommentiin tehdyt vastaukset hukkuvat, eivätkä halukkaat pysty niitä seuraamaan. Siksi toivon, että kaikki kommentit kirjoitettaisiin aina loppuun ;) Kiitos ymmärtämisestä :)

    Bella sanoo:

    19.3.2012 klo 9.15

    Ciao Homme,

    one for all, and all for one.

    Yritän herätellä itseäni henkiin.

    Työn iloa, itse odottelen päivää takaisin jolloin voi todeta: “työstön iloa. ”

    Love,
    Bella

  96. Bella sanoo:

    Ciao Lukija,

    kiitos vinkistä. Hyvä kun neuvot “untuvikkoa”. Minä olen ainakin totaali “neitsyt” tämän blogi ym kirjoittelun kanssa. Olen pysynyt pois kaikista yleisistä yhteisöistä kuten Facet, meset yms…

    Erilainen” nuori” ja nuori kapinallinen.
    Hyvä että te kokeneemmat neuvotte. Kiitos.

    Love,
    Bella

  97. Bella sanoo:

    Istun ja odotan jännittyneenä punaisella kangassohvalla omaa vuoroani työhaastatteluun. Uteliaana olen seurannut ohi meneviä nais- ja miespuolisia hakijoita, jotka yllättäen ovat minua nuorempia.

    Selailen hajamielisesti lehtiä, jotka ovat jo ennestään luettuja, ja mietin miksei odotustilassa ole asiakkaille uusia lehtiä.
    Havahdun aika-ajoin kuuntelemaan haastattelijan ääntä, hänen kutsuessaan haastateltavia sisälle.
    Huomaan vastapäisellä sohvalla olevan nuoren miehen katselelvan minua tutkivasti, ja tarkastelevan vartaloani häpeilemättömästi.

    Korjaan asentoani hieman kiusaantuneena ja tiedostan ylleni jääneen asun, työpäivän jäljiltä. En ehtinyt kotiin vaihtamaan haastatteluun sopivampaa asua. Nyt sitten istun mustassa kotelomekossa ja korkokengissäni odottamassa työhaastattelua kuntosalilla toimitusjohtajan avustajaksi, ja tunnen itseni kunnossa pidetystä vartalostani huolimatta hieman epäsporttiseksi.

    Nuori mies hakee katsekontaktia ja kysyy: Oletko säkin hakemassa työtä?
    Katson häntä hieman ärtyneenä takaisin, mutta vastaan hymyillen: Kyllä, tulen juuri työpaikkani koulutuksesta.
    Hän katselee suoraan rintoihini ja laskee katseen sääriini ja sanoo: Et taida olla nyt liikunta-alalla.
    Korjaan kasvoilleni valahtaneen hiussuortuvan pois, ja vastaan hieman ärtyynenä hänen tuijotuksestaan: Ei, en ole.Olen kyllä käynyt Pt-koulutuksen ja aiemmin myös sitä työtä tehnyt.
    Nostan lehden pöydältä käteeni ja teen selväksi etten halua jatkaa keskustelua.
    Kuulen haastattelijan miehekkään äänen kutsuvan ystävällisesti nuorta miestä haastatteluun. Hän nousee ja jatkaa säärieni tuijottamista. Oma katseeni kohdistuu nuoreen tyttöön joka loikkii hyvin tyypilliseen aerobic-ohjaajan epänaiselliseen tapaan ohitse urheilullisissa vaatteissa, takapuoli verhottuna tiukkaakin tiukempiin farkkuihin, ja tunnen asuni vähintääkin liioitelluksi.
    Katseeni jää kiinni outoon kävelytapaan ja pyöreään takapuoleen, joka ei vielä kuitenkaan tiedä kauneudestaan huolimatta naisellisuuden esille tuomisesta mitään.

    Kohotan olkapäitäni ja ajattelen jännittäväni normaalia enemmän. Miksi? Haastattelijan äänessä on jotain, joka saa minut levottomaksi. Siinä on joki miehisen kutkuttava matala pohjavire, harjaantuneen asiakaspalvelijanystävälliseen ääneen yhdistettynä. Tajuan äänen muistuttavan “saaneen” miehen täyteläisen matalaa ääntä, ja huomaan kiihottuvani.
    Mietin koska olen saanut miestä…No, en viimeiseen kuukauteen.
    Ajatukseni keskeytetään kun nimeni lausutaan äkkiä vieressäni.

    Hämmentyneenä kohotan katseeni ja näen leveä harteisen sini-harmaa silmäisen, hieman vakavan oloisen mutta ystävällisen ja pirteän miehen. Hymyilen vastaukseksi ja huomaan noustessani että katseeni hipaisee hänen reisien ja etumuksensa seutua. Sähköistyn,koska huomaan pitäväni näkemästäni.
    Yritän peittää käytökseni ystävälliseen ja asialliseen hymyyn ja ammatilliseen kädenojennukseen, mutta tiedän, että silmäni ovat väkisinkin paljastaneet minut.

    Mies katsoo minua syvälle silmiin ja esittelee itsensä: Karri Rantanen, ole hyvä, mennään toimistooni. Oletkin viimeinen hakijamme.
    Hän puristaa kättäni vahvasti, virallisesti. Huomaan heti käden miehisen karkeuden kämmenessä, selvä treenari.
    Huomaan tyytyväisenä hänen katseensa hipaisevan vartaloani, kapeaa vyötäröä ja täyteläistä lantion kaarta. Hän kääntyy kuitenkin nopeasti ja kulkee edelläni toimiston ovelle.
    Katseeni nauliintuu ihanaan leveään selkään, joka kapenee alaspäin pyöristyville pakaroille, ja ihaniin vahvoihin reisiin.

    Mikä hitto minua vaivaa. Karri avaa oven ja sanoo: Naiset edellä.
    Keinahdan hänen ohitseen, ja katsomattakin tiedän minne hänen katsensa on kohdistunut. Pyöreisiin ja muhkeisiin pakaroihini, ja tiedostaessani tämän, tunnen lantioni keinuvan tuttuun tapaan, kulkiessani hänen ohitseen. Ajattelen mielessäni, selvä peppumies. Ja hymähdän tyytyväisenä. Mielelläni käännyttän vielä tissi-mieheksi. Säpsähdän ajatuksiani, koska tunnen jo hänen lämpöiset kätensä pitkine sormineen ja karheine kämmenineen rintojeni ympärillä.
    Käsivarteni osuu vahingossa hipaisten hänen käsivarteensa ja tunnen sähköistyneen tunteen alavatsassani.
    Mitäköhän tästä haastattelusta tulee. Ajatukset jossain täysin muualla, haastattelijan miehisessä vartalossa.
    Olen kaiketi menettämässä järkeni!

    Käyn istumaan ja nostaessani katseeni huomaan mahdollisen tulevan työnantajani katseen olevan säärissäni ja ylös nousseessa hameen helmassa. Hän yskäisee ja on katsovinaan vieressäni olevan pöydän prosuureihin, kysyen: Onko toimintamme sinulle ennestään tuttua? Tuossa pöydällä on esitteitä kuntokeskuksestamme ja haluaisin mielipiteesi esitteestä. Haen sillä välin kahvia, haluatko sinä?

    Vastaan myöntävästi ja hymyilen: sokerilla ja maidolla kiitos. Huomaamattani hipaisen auki olevia hiuksiani ja tajuan flirttailevani, työhaastattelussa. Voi taivas!
    Tuijotan kuumeisesti esitettä, mutta en voi olla katsomatta hänen peräänsä, siis kirjaimellisesti. Naureskelen mielessäni, että nyt on mennyt tytöltä sekaisin työhaastattelu ja treffit. Yritän rauhoittua.

    Mies tulee takaisin kahvin kanssa ja ojentaa kahvimukia minulle: meillä ei valitettavasti siisteys syistä ole klubitilassa kuin pahvimukeja, joten laitoin sokerin ja maidon valmiiksi sinulle. Toivottavasti maistuu.

    Kurkotan ottamaan kahvimukia ja tunnen mekkoni miehustan kiristyvän rintojeni ympärille. Alla olevat pitsiliivit saavat kireyden aiheuttamasta hankauksesta nännini jäykistymään. Kehrään tyytyväisyydestä huomatessani hänen katseensa osuvan rintoihini ja tipahtavan takasin reisilleni, jossa hameen helma on taas hieman noussut ylöspäin.

    Asettaudun syvemmälle tuoliin ja korjaan hameen helmaa.
    Hän katsoo silmiin ja kysyy: ehditkö katsoa esitettä?
    Vastaan myöntävästi ja kerron mielipiteeni. Saan aikaiseksi jopa ehdottaa muutamaa parannusta, tai paremminkin uutta ideaa asiakaspalveluun ja tarjontaan.
    Hän ojentautuu ottamaan kaavakkeen ja kynän, ja ojentaa ne minulle: Täyttäisitkö tämän, ja vastaisit muutamaan kysymykseen kirjallisesti. Jatketaan sitten jutustelua.

    Kurottaudun ottamaan paperia ja kynää, ja ne lipsahtavat otteestani. Kumarrumme ottamaan niitä samanaikaisesti ja kehomme, sekä päämme osuvat yhteen. Tunnen hänen hartiansa rintojani vasten ja kuuman hengityksen kaulallani. Aistin ihanan makeahkon lämpimän metsäisen ihon tuoksun. Hämmentyneenä käännyn ja kummarrun ottamaan paperia tuolin alta. Tuolloin takamukseni osuu hänen reisiinsä, ja tajuan hämmentyneenä antaneeni melkoisen näkymän hänelle olessani piukassa kotelomekossani nousseella helmalla puolikontillani, leveä vyö kapean uumani ympärillä.

    Nousen ylös ja tunnen hänen seisovan lähelläni. Käännyn, katseemme kohtaavat. En tiedä mitä tapahtuu, mutta äkkiä tajuan olevani täysin ääni käheänä ja huohottavana hänen sylissään. Hänen kätensä lanteillani ja selässäni. Miten hän vaistomaisesti koskettaa minua oikein?

    Painaudun häntä vasten kädet hivellen niskaa ja selkää, tunnen hänen lämpönsä, tuoksunsa ja voimakkuutensa. Kovuutensa lantiolla, tunne on räjähtävä. Sanaakaan sanomatta hän nostaa minut toimiston pöydälle istumaan, repäisee hameen helman vyötärölle, ja koskettaa minua kevyesti jalkojeni väliin.

    Sitten hän avaa kotelomekkoni vetoketjun ja haluaa paljastaa rintani. Jatkaen toisella kädellä pilluni kevyttä kutittelua, hän pyörittelee ja vuoroin kevyesti hipaisee nännejäni. Sitten hän kumartuu maistelemaan niitä, kevyesti, kiele kärjellä kutitellen. Saaden ne seisomaan kipeästi.

    Tunnen pakottavaa sykettä haaroissani, ja pyydän häntä paljastamaan kalunsa. Hän naurahtaa, avaa housunsa. Siinä se seisoo edessäni uljaana, kivikovana, turpea nuppi kiillellen. Täynnä miehistä elinvoimaa. Kaunis, uljas kalu.
    Hän jatkaa hyväilyäni härnäten alushousujen päältä, vaikka kiemurtelen, hän ei vielä koske minua paljaana.
    Tunnen pitsin olevan läpimärkää.

    Huomaamattani vikisen mielihyvästä ja yritän hamuta kullia käteeni. Karri antaa minun kokeilla sitä, mutta työntää sitten minua takaisin pöydälle. Yht`äkkiä hän kumartuu jalkojeni väliin ja raottaa pitsipöksyjäni.
    Katselee hetken avautunutta ja kuumana sykkivää pilluani. Tunnen olevani täysin valmis ja märkä, mutta hän vain jatkaa kiusoitteluaan.

    Hellästi hän alkaa hieromaan pilluni huulia. Hipaisee varoen klitoristani, joka on aivan turvoksissa ja odottaa hulluna kosketusta.
    Hänen otteensa voimistuvat, ja käsi, sormet alkavat hieroa koko märän pimppini aluetta. Kuuluu ihanaa litinää. Sitten hän äkkiä työntää sormensa sisälleni pyöritellen ja värisyttäen, vetää sormen pois ja kuljettaa sitä edestakaisella liikkeellä ylös-ja alas hieroen samalla klitorista.

    Uikutan nautinnosta, jolloin hän ei enää kestä vaan painaa kasvonsa vasten nesteistä pilluani ja työntyy kielellä sisääni. Litisen ja lätisen hänen nussiessaan minua kielellään. Äkkiä tunnen hänen imevän ja kiusoittelevan kielellään häpyhuuliani.
    Olen taivaassa, ja todellisen taiturin käsittelyssä.

    En kestä enää vaan vaadin hänet sisälleni. Kähisen kiimaisella äänellä: Anna kullisi suuhuni.
    Hän painaa käden suuni eteen ja sanoo: Hssss, ole hiljaa.
    Jonka jälkeen hän työntää kivikovan tippaisen kalunsa suuhuni. Taivaallista ihanaa vanilija nestettä.
    Otan ihanan terskan käsittelyyni. Kuljetan kieltä kevyesti maistellen terskan reunaa ympäri, kohti kärkeä, ja leikittelen kireäksi jännityneellä jänteellä. Hitaasti nautiskellen alan imemään kullia edestakasin, palaten takaisin terskan kimppuun.

    Äkkiä Karri työntää pääni pois ja tönäisee minua takasin nojaamaan pöydälle, ja survaisee itsensä sisääni.
    Hän alkaa työntelemään hitaasti tunnustellen, mutta rytmikkäästi. Hän katsoo minuun kuumeisen näköisesti ja komentaa: Hiero itseäsi, tiedän että pidät siitä.
    Kurkotan käteni klitorikselleni ja tunnen, etten kestä enempää. Kukaan mies ei ole saanut minua nauttimaan ja vapautumaan tällätavalla. Kiihkeästi pyörittelen ja jo vatkaan pilluani, samalla kun hänen työtönsä voimistuvat. Valitan ääneen, ja kuuntelen pillun litinää ja hänen hengitystään ja murahteluaan. Taivas!
    En kestä enää…..
    Pyörittelen klitoristani ja sen ympäristöä entistä rajummin ja tunnen kuinka laukean, huudan jo täyttä huutoa vartaloni kaareutuessa. Tunnen Karrin alkavan laueta. Hän työstyy syvemmälle, pakarat ja ihanat lihakset jännittyvät, ja tunnen voimakkaat nytkähtelyt mehuisessa pillussani.

    Hän kumartuu suutelemaan minua, katsoo silmiin kiinteästi ja toteaa: Teidät on palkattu.
    Vastaan suudelmaan ja ajattelen: paras pesti ikinä,
    ” pillutaivas “,
    ja vastaan syvälle hänen silmiinsä katsoen: Yes Sir.

  98. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Taas ihana tarina Bella :D Kiitos ;) pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestäsi, jotenkin lähempänä itseäni ja omia kokemuksia :P

  99. Homme sanoo:

    Bella, kirjoitat loistavasti seksistä, lisää tällaisia tarinoita! Mutta jokainen, joka on työmaailmassa, tietää, että tuollaisesta työhönotosta seuraa surua ja murhetta kaikille. Varsinkin aikuiset naiset joutuvat kärsimään, kun pomot palkkaavat nuoria naisia tuollaisilla menetelmillä.

  100. Bella sanoo:

    Ciao,

    kiitos kiitos. :lol:

    Kuvitelmat onneksi vaarattomia, eivätkä vie “työpaikkaa” keneltäkään.
    Tarinan nainen on aikuinen nainen, ei nuori tyttö. Liikunta-alalla työntekijät ovat yleensä nuoria.

    Mistäkö tiedän…Baby Guess twice. ;)

    Femme,

    kiitos. Mielikuvituksen ja todellisuusden sekoituksesta syntyy parhaimmat tarinat. Mukavaa että pidit.
    viitoittamallasi tiellä tässä astellaan. :)

    Love,

    Bella

  101. Markus33 sanoo:

    Ihana tarina Bella. Voin todellakin kuvitella molempien osapuolten treenatut kropat toistensa kimpussa;) Aihe oli minulle mieluisa kun itse treenaan säännöllisesti kuntosalilla!

  102. femme sanoo:

    Hei :)

    Seuraava tarina ei ole minun kirjoittamani, se tuli vain mieleeni, kun keskustelimme eilen viimeisimmän aiheeni alla ratsastuksesta ja sen tuomasta mielihyvästä. Tarina on kirjasta Eroottiset unelmat, kirjaan on koottu erilaisia eroottisia fantasioita ja selitetty niiden merkityksestä seksuaalisuuteen.

    ”Varsinainen seksiorja

    Minulla on paljon kuvitelmia, mutta kun haluan kiihottua kunnolla, kuvittelen olevani arabialaisessa haaremissa. Haaremin omistaja, hyvin rikas arabiprinssi pitää minusta enemmän kuin muista naisista. Hän osoittaa minulle kunnioitustaan kokeilemalla suosituimpia seksileikkejään ensin minun kanssani. Olen hyvin seksikäs ja pystyn ottamaan vastaan kaiken, mihin hän minut pakottaa. Mutta kyseessä on eräänlainen seksuaalinen taistelu siitä, kumpi saa toisestaan enemmän irti.

    Eräänä päivänä prinssi lähettää minulle viestin, että minun on mentävä areenalle, jossa hän pitää ratsastusesityksiään. Hän omistaa miljoonien arvosta maailman upeimpia hevosia.

    Seuraavassa kohtauksessa olen areenan viereisessä huoneessa. Minulla on vain läpinäkyvä, liehuva valkoinen viitta. Prinssi käskee palvelijansa hakemaan suuren laatikon. Laatikossa on joukko tekopeniksiä, joista pienimmät ovat sormen paksuisia, mutta suurimman halkaisija on lähes 10 senttiä. Jokainen niistä on veistetty norsunluusta, ja niissä on suuri sipulimainen pää ja suurten kivespussien alla on tasoitettu pohja.

    Sanaakaan sanomatta prinssi tulee luokseni ja taivuttaa minut hellästi alas. ”Kosketa varpaitasi”, hän kehottaa.

    Tietenkin tottelen häntä kyselemättä.
    ”Hame”, hän karjahtaa palvelijalleen, joka nostaa helmani niin ylös, että takamukseni paljastuu. ”Jalat”, hän kivahtaa, ja palvelija kiirehtii levittämään jalkojani äärimmilleen.

    Prinssi siirtää laatikon eteeni leveälle sohvalle, valitsee keskikokoisen tekopeniksen ja kastaa sen siirappimaiseen nesteeseen. ”Kokeile tätä”, hän käskee.

    Palvelija siirtyy taakseni, ja prinssi istahtaa sohvalle katselemaan reaktiotani, kun palvelija työntää tekopeniksen emättimeeni. Se liukuu helposti sisään koostaan huolimatta.

    ”Aivan liian pieni”, prinssi virnuilee. ”Ota tämä”. Hän valitsee kaksi kertaa paksumman kalun, mutta ei läheskään suurinta. Tiedän, että se on jo vaikeampi, ja suljen silmäni pelätessäni kipua.

    ”Avaa silmäsi. Tahdon nähdä ne”, hän määrää.

    Katson häntä anovasti, kun hänen kätyrinsä sysää suuremman tekopeniksen sisääni.
    ”Tuntuu paremmalta”, prinssi sanoo. ”Nyt alamme päästä asiaan”. Sanojensa vakuudeksi hän ottaa toiseksi suurimman elimen. Se on niin iso, että pelkään sen halkaisevan minut kahtia. Minun on noustava seisomaan.

    ”Pidelkää häntä”, prinssi karjuu kahdelle miehelle. He pitelevät minua pystyssä ja levittävät väkisin jalkojani.
    Näin täynnä olemista on mahdotonta kestää. Valtava tekopenis pureutuu sisuuksiini pakottaen emättimen seinämät leviämään. Silmäni nuljahtavat, olipa prinssi miten vihainen tahansa.

    ”Luulen hänen olevan valmis ratsastustunnilleen”, prinssi sanoo ja valitsee laatikosta suurimman elimen. Hän ojentaa sen palvelijalleen ja käskee minua pysyä seisomassa.

    Näen miesten tuovan korvaamattoman arvokkaan valkoisen orin prinssin tallista. Se on uskomattoman komea luontokappale. Sillä on satula, mutta ei jalustimia. Prinssi tietää, että pidän ratsastamisesta, sillä väliin ratsastamme yhdessä. Hämmästykseni palvelija menee ruuvaamaan jättimäisen peniksen hevosen satulaan, missä se sojottaa pystysuoraan kohti taivasta.

    ”Nostakaa hänet satulaan”, prinssi käskee hiljaa.
    Kaksi miestä tulee luokseni, riisuu viittani ja vie minut hevosen luo. He nostavat minut sen selkään. Tarraudun molemmin käsin sen kaulaan oivaltaessani, mitä tapahtuu. Toinen miehistä pitelee minua tekopeniksen yläpuolella toisen ohjatessa sitä oikeaan kohtaan alleni. Puristan hevosen kylkiä reisilläni ja yritän epätoivoisesti välttää laskeutumasta jättimäisen peniksen päälle, jonka tiedän repivän minut rikki.

    Prinssi tulee hevosen viereen ja läimäyttää sitä napakasti kylkeen. Eläin kävelee areenaa kohti, ja otteeni alkaa herpaantua. Prinssi komentaa, ja hevonen lähtee ravaamaan ympäri areenaa leveän ja lihaksikkaan selän nytkähdellessä rytmikkäästi.

    Jalkani ovat jo niin väsyneet, etten kestä enää. Kun hevonen siirtyy lyhyeen laukkaan, tekopenis uppoaa sisääni. Täyteyden tunne on niin valtava, että luulen menettäväni tajuntani, mutta roikun yhä hevosen kaulassa. Vielä uusi käsky ja hevonen lähtee täyteen laukkaan. Tekopenis liukuu sisään ja ulos, kun ampaisen ympäri areenaa. yleisö on haltioissaan.

    Tässä vaiheessa olen jo hämärän rajamailla, kun valtaisa tekoelin mukiloi sisuksiani. Saan orgasmin toisensa jälkeen niin kuvitelmissa kuin todellisuudessakin.”

    Kirja selittää, että pakottaminen kiihottaa tiettyjä ihmisiä, varsinkin kun siihen liittyy valta ja yletön varakkuus.

  103. Bella sanoo:

    Ciao,

    tervehdys Markus. En sinänsä pidä salia kiihottavana ympäristönä, mutta sanotaanko näin että kyseinen tarina liittyy omaan elämääni. Ja hmmmm…olen käynyt saliohjaajan koulutuksen ja myös työtä tehnyt.

    Elämän kokemuksen myötä, itselleni on tullut tärkeäeksi kokonaisvaltainen hyvinvointi, jossa tärkeimmässä asemassa on sielu ja henkinen hyvinvointi. Kehoa tulee kunnioittaa ja huoltaa sekä hoitaa, se on se yksi ainut sama jota tämän elämämme mukana kuljetamme. Sen hyvinvointi vaikuttaa meihin kokonaisvaltaisesti. :)

    Olen elämässäni ehtinyt ja tehnyt kaikennäköistä. Nyt olen kääntänyt kortin ja etsin elämääni sekä työhön entistä syvempää tarkoitusta. Ulkonäkö ja ulkoinen on katoava luonnonvara, itsestään ja läheisistään huolehtiminen ja huoltapitäminen on tärkeämpää, kuin se miltä näyttää.
    Olen ollut koko ikäni töiden takia tavalla ja toisella tekemisellä hyvin ulkoisten asioiden ja ulkonäön kanssa, joten hyppäsin siitä pois ja käänsin kelkkani kohti uusia uria. :lol:
    Pois pinnallisuudesta, kohti aitoja ja niitä pysyvämpiä asioita, mutta unohtamatta myös ulkoisesta hyvällä tavalla huolehtimista.
    Seksuaalisuus joka tulee sisältäpäin on kiehtovampaa ja usein lsnäolevanmpaa, kuin ulkoiseen ja ulkonäköön perustuva.

    Mutta, liikunta on ihanaa ja tärkeää niin koko terveydelle, kuin myös ihmisen mielelle. Meitä ei ole luotu sohvaperunoiksi. Positiivinen liikunta, silloin kun se ei ole pakkomielle tukee arkea, terveyttä, mielenterveyttä sekä seksuaalisuutta. Kehostaan oppii paljon liikunnan avulla. :)
    Onneksi liikuntaa löytyy laidasta laitaan, jokaiselle jotakin.

    Joten hyviä treenejä…
    Itse aloittelen juuri pienen tauon jälkeen.Katson miltä raudan vääntö tuntuu, ja jos se on ok, niin täytyy hommata treenikaveri.
    Yogassa jo käynkin, mutta salitreenit ja tanssi tarkoitus aloittaa uudestaan.

    Liikunnan iloa.

  104. Bella sanoo:

    Auts Femme,

    ei ihan minun juttuni tuo tarina. Sinänsä siinä on kaunistakin, pystyin osan näkemään sieluni silmin, mutta taasen pakottaminen ilman viettelyä ja kosketusta.
    Noh, itse en kiihottuisi moisesta. Tai ainakin ennen prinssin kohtaamista tulisi olla kiihottunut tulevasta tapaamisesta. ;)

    Ei paha story, mutta ei oma juttuni.
    Ehkäpä siksi että aikoinaan sängyssäni vieraillut turhan paljon vain itseensä keskittyviä miehiä joille “leikkiminen” ei tärkeää.

    Onneksi ikä tekee sen, että osaa jo pitää puoliaan ja pyytää, jopa vaatia. Mielestäni seksissä on se hyvin yksinkertainen vuorovaikutus sääntö, että useimmiten se miten koskettaa toista, haluaa itseään koskettettavan.
    Ja jos toinen antaa taivaallista suu-seksiä, hän sitä melko varmasti toivoo myös itse. Ja jos toiselle aiheuttaa hyvää, sen ilmaisee jos ei itse halua vastapalvelusta.

    Tulipa taas ikävä vakituista suhdetta. :(

  105. femme sanoo:

    Hei :)

    Tämä ratsastustarina ei myöskään ole minun juttuni ;) mutta tiedän, että lukijoiden parissa on henkilöitä, jotka nauttivat pakottamisesta, väkisin ottamisesta, sitomisesta ja todella suuresta, ainakin fantasia tasolla.

    Itse olen se suuseksin suurkuluttaja ;) ja tietysti molemmin puolin :D

  106. Markus33 sanoo:

    Bella, minusta on hienoa että nainen uskaltautuu vääntämään rautaa. Monella naisella valitettavasti on vain se täysin väärä käsitys lihasten kasvamisesta. Niitä ei todellakaan tule naiselle normi treeneillä vaikka raskailla painoilla treenaisikin. Siihen tarvitaan jo sitten hormoneja ym muita mömmöjö.

    Olisi kivaa todellakin jos naiset pääsisivät peloistaan painoja kohtaan sillä kun painoilla treenaa niin vartaloon tulee kyllä tiukkuutta!

  107. Bella sanoo:

    Ciao Markus,

    totta joriset. Olen “hullussa” nuoruudessani treenannut aikoinani body-fitness kisoihin, mutta loukkaannuin erittäin pahasti 2vuoden pakertamisen jälkeen, joten urheilija jäi, ja sisäinen ja muutoinkin olemassa oleva “prinsessa”, klassinen nainen otti oman ja omimman roolinsa takaisin. :lol:

    Mutta tulipahan kokeiltua, melkein lavalle asti…

    Nyt olen hyyyvin pieni ja sirpakka, sopusuhtainen, ja viihdyn kehossani paremmin ilman erottuvia lihaksia.
    Mutta salitreeni todella kiinteyttää ja antaa muotoja, ja kuten sanoit, niitä lihaksia on täysin turha pelätä.

    Eivät edes valmentajan avulla tulleet kovinkaan helposti, ainakin tämmöisenä natsku treenillä. ;)

    Joten pumppailemaan vain.:)

    Itse suosin nykyään enemmän aerobista kiertoharjoittelua enemmän myös salitreenissä, kuin sitä perinteistä kunnon vääntöä. Harjoitan sitä kuitenkin vaihdellen 2-3krt/kk, käyden koko kropan läpi tai kahden jaolla. Muutoin treenaan koko kropan kiertävällä aerobisella.

    Ainakin toistaiseksi. Nyt ei jaksa enää runtata yrjöt kurkussa ja nuppi pimeänä. Aika-aikaansa kutakin, ja naisellisuus kunniaan.

    Eikun treeni iloa!

    Love,
    Bella

  108. Markus33 sanoo:

    Tässä muuten video aikuisen naisen personal trainerista;)

    http: //www.xhamster.com/movies/120663/jaroslava_diana_faucet_hairy_milf_mature_stocking_and_heels_troia.html#comments_title

  109. femme sanoo:

    Hei Markus33, ei tämä auennut ainakaan minun koneella, vaikka välilyönnin korjasikin ;)

  110. Markus33 sanoo:

    Femme, olisikohan minulla tullut linkissä virhe kun sen kopioin. Nyt en voi työpaikalta linkkiä antaa mutta kokeilepa Xhamsterissa hakusanoja Jaroslava Diana Faucet Hairy Milf
    Kun tuolla Jaroslavalla löytyy videoita niin niitä on kaksi mutta tässä tapauksessa oikea video on jossa naisella on on mustat alusasut ja hommassa on kynttilät ja punaviisilasit mukana.

    En tajua tosin miten miehellä ei seiso ihan kivikovana kun hän panee naista. Itselläni kyllä tuollaisen naisen kanssa olisi todella kivikova seisokki ja tulisi kyllä saatua tuollaisen kanssa laukeamisen jälkeenkin uudelleen nopeasti kunnon erektio!:)

  111. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllä minä sitten löysin sen, mitä halusit näyttää, kun vähän etsin ;) Kaikki miehet eivät taida syttyä vanhemmista naisista, tosin suurin syy saattaa kyllä olla kuvausryhmän läsnäolo :D Mukavaa työpäivää Markus33 ;)

  112. Markus33 sanoo:

    Bella, joskus kun olen aamulla treenaamassa salilla n kl 7-8 aamulla niin olen miettinyt että millaista olisi seksi salilla niiden parin naisen kanssa jotka lisäkseni siellä ovat aamuisin. Miehiä mun lisäksi ei aina paikalla ole ja salille siis pääsee kortilla sillä vastaanotto aukeaa vasta kl 9. Voisi olla aika kova juttu naida niiden seinillä olevien peilien edessä! Välillä paikalla salilla ovat vain minä ja toinen naisista (molemmat 50+). Naidessa olisi tietty kiinnijäämisen pelko jos joku yllättäisi minut kyrpä pillussa…alkaa jo seisomaan kun tuota ajattelen!

  113. Bella sanoo:

    Ciao Markus,

    voin tunnustaa että itse olen kokeillut asiaa kahdesti.
    Tosin kummallakin kerralla kysessä oli oma partnerini. ;)

    Ekalla kerralla touhusimme salin saunassa. Silloisen pitkäaikaisen kumppanini kanssa.

    Toisella kerralla toisen kumppanini kanssa ihan salipuolella ja jäimme vielä kiinni. Meidät yllättänyt gentleman tosin nosti vain peukun pystyyn ja vetäytyi takavasemmalle.

    Totta on, että pieni kiinni jäämisen riski lisää tunnetta ja paloa kummasti.
    Peili antoi kieltämättä asiaan oman vivahteensa.
    IN the heat of the moment… ;)

    Tosin jos haluaa jäsenyytensä ja korttinsa säilyttää, kannattaa harkita. Yleisellä paikalla kun seksin harjoittaminen ei ole sallittua.

    Love,
    Bella

  114. bella sanoo:

    Ciao,

    hmmmmm… kiesus. Tässähän voi alkaa vaikka tehdä mieli ennenpitkää… ;)

    Tuli ex:ltä senverta ikävää kuraa niskaa, että meni fiilarit hetkeksi taas…

    Noh, kaivelin alter egoni eli ikiselviytyjän Modesty Blaisen esille ja eikun etiäpäin taas.
    Onneksi on kevät tulossa. Ehkä sitten ensi pääsiäisenä olisi jo sitä “munien” maalausta ja maistelua, suklaalla ja ilman, ja miten päin vain… :lol:

    Night night,

    Love Bella

  115. Lukija sanoo:

    Toivottavasti et Mustis pahastu tästä, että kopioin tuon tuolla Vaihtoparit aiheessa mainitsemasi tarinan tähän helppolukuisempaan osioon nautittavaksi uudestaan ;)
    Niin ja toivottavasti on oikea tarina sillä muihin en törmännyt sinun kirjoittamana ;)

    Musta Joutsen sanoo:
    21.8.2009 klo 19.08

    Ja tässä tulee se minun tarina, jonka jokin aika sitten lupasin. Älkää kokeilko, miehet, tätä livenä – saattaa tulla ongelmia jälkeenpäin. Kun sitä ei koskaan voi varmasti tietää, mitä nainen haluaa ja mitä ei halua ;) . Anteeksipyyntö myös poikien kielenkäytöstä! Tuotantoprosessi sai muuten aikaan kaksi orgasmia :) . Mutta tässä perjantain ratoksi:

    Seisoskelen työpaikallani lepohuoneen ovella ja tutkin, olisiko vapaita hieronta-aikoja varattavissa. Firma on tehnyt sopimuksen erään hierojan kanssa, ja minäkin olen joskus käyttänyt hänen palvelujaan. Äkkiä takanani on kaksi nuorta miestä toiselta osastolta. Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt heihin huomiota positiivisessa mielessä. Ajatellut, miltä tuntuisi rakastella heidän kanssaan…Toinen on parikymppinen ja toinen ehkä jo lähempänä kolmeakymppiä. Molemmat vaikuttavat hyvin itsevarmoilta ja kokeneilta, nuorempikin. Vanhempi on lisäksi jotenkin paheellisen näköinen, juhlineen oloinen, hiukan kalpea aina. Vaikka kyllä hänkin on käynyt töissä säännöllisesti.

    ”Hieronta-aikojakos katselet”, avaa nuorempi keskustelun. Niitähän minä, pitäisi varata. ”Paikat jumissa, vai?” kyselee vanhempi ja hymy viittaa ihan selvästi muuhun kuin kipeisiin hartia- ja niskalihaksiin. Myöntelen ja hymyilen takaisin. ”Kuule, mä kävin sun huoneessa kun sä olit kahvilla ja näin kun sun koneella oli joku ihme femmen blogi auki. Siinä oli juttuu tuplapanoista ja mä aattelin, että sä ehkä haluaisit kokeilla. Kerroin kaverille ja tässä me nyt ollaan.” ”Fantasiat on vaan fantasioita”, koetan mutista mutta mies kuittaa sen sanomalla, että päinvastoin ne on tarkoitettu toteutettaviksi. ”Kyllä sä varmasti tykkäät siitä, älä turhaan mene puihin! Sä oot toivonu tätä varmaan kauan.” Nuorempi mies avaa lepohuoneen oven ja melkein työntää minut sisään. Ovelle toinen laittaa “Käytössä – älä häiritse” -lapun… Sitten huomaankin istuvani miesten keskellä sohvalla ja mieleni tekee juosta tieheni. Sydän hakkaa… ”Hei, kultapieni, relaa ny vähän”, rauhoittelee vanhempi miehistä ja suutelee kaulaani. Pian molempien kädet vaeltavat kaikkialla kehollani, huulet löytävät kaiken paljaan ihon. Kädet ovat kovakouraiset ja vaativat…

    ”Hei, ota toi paita ja farkut pois. Tekis kyllä mieli repiä ne itte sun päältä, mutta pitäähän sun jossain vaatteissa päästä töistä kotiin…”, houkuttelee nyt nuorempi. Kuinka huomaavaista, ajattelen vähän ironisesti mutta teen työtä käskettyä… Pikkarit jätän mutta niihin toinen mies tarttuu ja vetäisee ne äkkiä nilkkoihin. Risauksesta päätellen ne ratkeavat. Miehet katsovat intiimejä paikkojani – neljä uutta uteliasta silmää näkee kaiken töissä salatun ja työaikana vaatteilla peitellyn. ”Saatana, mitkä tissit ja vittu, mikä ihana huora, voi vittu mua panettaa”, kuiskaa nuorempi. ”Älä nyt tyhmä huorittele vaan kato, mikä namu se on ja nyt me annetaan sille niin, että sillä on pillu pitkään hellänä”, uhoaa vanhempi.

    He komentavat minua levittämään jalkojani. ”Vielä vain leveämmälle, että nähdään ensin kunnolla ja päästään sun vittuun käsiksi, levitä käsillä vielä…” Olen kuin pornolehtien kuvissa ja valittelen: ”Jos ei nyt sentään – jos vaan hyväiltäisiin – ei mulla ole ollut tapana antaa kahdelle – mä voin ottaa teiltä vaikka suihin jos haluutte…” Neljät kädet lähestyvät rintojani ja jalkoväliäni, kourivat, painelevat, venyttävät… Toinen miehistä tarttuu käsiini ja painaa minua sohvan selustaan. ”Mä pidän sitä kiinni niin että sä voit vapaasti hoidella sen pillua…” Toinen miehistä laskeutuu polvilleen avoimen häpyni eteen.

    Voisin tietysti alkaa potkia mutta arvelen, että kuitenkin häviäisin kahdelle enkä pääsisi ainakaan huomiota herättämättä pakoon… Mutta toisaalta himo herää ja jotenkin lamaannun. Parasta ehkä suostua vain kaikkeen… Kun mitään vastustusta ei enää kuulu, toinen mies suutelee ja koettelee rintojani, toinen puuhaa avoimessa raossani, työntää sinne sormiaan ja kieltään, hieroo klitorista… Sitten he vaihtavat paikkaa ja hyväilyn tyyli sekä ylhäällä että alhaalla vaihtuu. Pillussani alkaa tykyttää kiima ja se on pehmeä ja märkä ja kaikkeen avoin. Jos voisin sulkea jalkani, se tuntuisi polttavalta… Se vaatii sisäänsä jotakin ja heti – mutta aikovatko ne tosiaan kahdella kalulla…?

    Toinen miehistä asettuu selälleen sohvalle ja vetää minut päälleen. Toinen alkaa työntyä pilluuni takaapäin samanaikaisesti. Se on vaikeaa ja hetken tuntuu, että paikkani eivät voi millään antaa niin paljon periksi mutta lopulta molemmat ovat sisällä. He liikkuvat yhtaikaa, löytävät saman tahdin, pilluni on avatumpi kuin koskaan. Se on rivoa ja lähes sattuu mutta olen jossakin ihanuuden ja kivun rajamailla. Sellaisesta tunteesta olen ennenkin nauttinut ja toisinaan sitä itsekin tavoitellut – vaikkapa venyttämällä reikääni sormin tai dildolla… ”Mikä narttu”, nuorempi mies voihkii. ”Huoran vittu ottaa vaikka kaksi miestä kerralla”, jatkaa toinen. ”Me naidaan sua nyt paremmin kuin mitä sä ikinä olet kokenut. Me jatketaan ja nussitaan sua vaikka iltaan asti jos sä tarviit…” Härskit puheet laukaisevat jotakin syvältä sisältäni – patoutumia varmaan :) – ja moninkertainen orgasmi lähtee liikkeelle.

    Huippu seuraa toistaan ja miehet jatkavat ja jatkavat… Olen avuton kuin räsynukke heidän välissään, kuin pihdeissä – kaksi kalua takomassa turvonnutta ja avointa häpyä. Kunnes he kumpikin vielä voimistavat työntöjään ja heiltä tulee melkein yhtaikaa… Siemennesteet pulppuavat sisääni ja kun päällimmäinen miehistä vetää elimensä pois ja nousen itse toisen päältä voipuneena istumaan, ne alkavat valua niin että häpyhuulten väli on valkoisenaan ja rakoni sykkii turvonneena ja vielä avoimen… Nojaan sohvan selustaan poissaolevana ja uupuneena enkä huomaa edes sulkea reisiäni vielä, ja se kirvoittaa miehistä – yllättävää kyllä – huomaavaisiakin eleitä.

    ”Sä olit helvetin hyvä muija, ei kai suhun sattunut?” ”Kaikki OK, typykkä? ”Ei me sua ihan noin voida tähän jättää”, he sanailevat. He hyväilevät minua vielä vähän aikaa – odottavat, että palaan moninkertaisten laukeamisten maailmoista. Se käy hitaasti mutta jonkin ajan kuluttua alkaa oloni olla jo tavallisempi. Alan pukeutua ja vinkkaan, että he voivat mennä. ”Kyllä kaksinkertainen annos täyttää paremmin kuin yksi ”, nauran. Tää oli kyllä parempi hieronta kuin se, mitä mä olisin tilannut. Tää oli tosi yllätys. Kiitti vaan, pojat!”

  116. Musta Joutsen sanoo:

    En, Lukija, pahastunut ;) . Juuri tuota tarinaa tarkoitin :) .

  117. Tyttö sanoo:

    Mä käyn illalla levottomana nukkumaan. Mä tiedän, etten saa kunnolla unta. Sekä mieleni, että vartaloni on levottoman kiihkon ja kummallisen ristiriitaisten tunteiden vallassa. Mä mietin huomista ja sitä, mitä on tulossa.
    Olen luvannut tehdä jotakin aivan uutta, jotain, jota en ole koskaan kokenut. Entisessä elämässäni olisin jopa tuominnut tämän, pitänyt sitä likaisena ja vääränä. Tilanne on kuitenkin nyt muuttunut ja olen päättänyt antaa mennä. Heittää kaikki ajatukset roskakoriin ja mennä aistien mukana..Mietin edelleen huomista ja vartaloni värisee odotuksesta. Pelottaa, jännittää ja samalla…no, mitä sitä kieltämään, kiihottaa. Aion tavata miehen. Miehen, jota en ole koskaan nähnyt. Olemme vaihtaneet vain eroottisia viestejä, tutustuneet hiukan kirjoittelemalla. Mietin, miten kummallista on, että toisen voi saada aivan kuumaksi pelkillä kirjoitetuilla sanoilla. Mietin miehen kirjoittamia tarinoita ja niiden perusteella tiedän, että mies on hyvin aistillinen, lempeä ja samalla kiihkeä. Että mies tahtoo muutakin kuin nopeaa pikaseksiä ja itsensä tyydytystä. Alan taas lämmetä jo pelkästä ajatuksesta, mutta puren hammasta yhteen ja koitan nukkua..
    Aamulla ensimmäisenä muistan, mitä tänään tapahtuu. Pelottaa ja jännittää aivan tajuttomasti, mietin jo, peruisnko koko jutun. Se olisi kaikista helpointa. Mutta en voi, tiedän, että miettisin koko loppuikäni, jollen nyt vain anna tämän tapahtua.. Laitan kilttinä äitinä lapset kouluun. Voi, kun ne tietäisivät. Menen suihkuun, peseydyn hyväntuoksuisella suihkugeelillä, sheivaan sääret ja kukkulan, jonka Mies on toivonut olevan paljas. Pukeudun mustiin alusvaatteisiin, laitan farkut, meikkaan ja lähden ajamaan.. Matkalla Mies soittaa. Kuulen ensimmäistä kertaa hänen äänensä…värisyttää. Sovimme vielä tarkemmin tapaamispaikasta, Mies on hoitanut kaiken, minun ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle. Löydän perille ja istuudun hotellin aulaan odottamaan.
    Kohta ovesta kävelee nuorekas Mies farkuissa ja seksikkäässä parransängessä. Katsomme toisiamme ja tiedämme, että “tunnemme”. Sanoja ei tarvita. Mies ojentaa kätensä ja tartun siihen, kävelemme hissille. Olen niin hermostunut, etten saa sanotuksi mitään, tuskin uskallan edes katsoa häntä. Hississä mies nostaa leuastani ja katsoo silmiin:”älä pelkää, mä olen sulle hyvä, mä olen sulle juuri sellainen kuin tahdot” Minä nyökkään, pala on kurkussa..
    Huoneessa Mies juttelee rennosti, koettaa saada minutkin rentoutumaan. En oikein pysty siihen, olen täysin paniikissa ja samalla odotan kiihkeästi..haluaisin jo tuntea nuo kuumat kädet ihollani, nuo vaativan ja samalla herkän näköiset huulet omillani. Mies on otanut mukaansa jopa kuohuvaa, ja ojentaa minulle lasia. Kätemme hipaisevat ja värähdän. Katson miestä odottavasti, astun askeleen lähemmäksi. Mies katsoo minua silmiin, laittaa käden niskaani ja suutelee. Ensin pehmeästi maistellen, tunnustellen, tutustuen. Vastaan, tutustun myös. Maistan miehen maun kuohuvan lisäksi. Suudelma muuttuu kovemmaksi, vaativammaksi, hengityskin kiihtyy.. ja sydämeni alkaa hakata. Se tietää, että meillä on vielä monta tuntia aikaa ja että tämä aistien matkaa jatkuu…..

  118. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa Tyttö blogiini :D Nyt en valitettavasti muista nimimerkkisi perusteella, että oletko kirjoittanut aiemmin, mutta kiva saada uusi tarina, johon kyllä heti kaipaan lisää :D

  119. Tyttö sanoo:

    Muistat sinä Femme…olen se aika outo “selkäpulmatyttö” :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>