Viime aikoina olemme keskustelleet parin etsinnästä. Siitä, miten se oikea etsitään, löydetään, ja miten se mahdollisesti onnistuisi. Moni onkin kaivannut blogini perinteistä ja pääasiallista aihetta, eli seksiä koskevaa keskustelua.
Löysin hiljattain mielenkiintoisen kirjan, siinä on niin paljon asiaa, että taidan saada siitä useammankin aiheen aikaiseksi. Koska olen kirjoittanut omasta mielestäni lähes kaikesta, niin olemme kyllä keskustelleet tästäkin aiheesta joskus, mutta ehkä kuitenkin melko vähän.
Kaikki tiedämme, että miehellä ja naisella on hyvinkin erilaiset toiveet tyydytyksen ja seksin suhteen, mutta miten elää suhteessa, kun toiveet ovat todella poikkeavat? En kuitenkaan käsittele alustuksessani erilaisia seksuaalisia suuntauksia, niistäkin toki voimme keskustella, vaan nyt pyrin keskittymään ihan ”normaaliin” parisuhdeseksiin.
Kirja, josta sain ajatuksen aiheeseen, on nimeltään Mitä miehet haluavat sängyssä? Tämän kirjan on kirjoittanut Bettina Arndt, hän on australialainen kliininen psykologi ja seksuaaliterapeutti. Tulen siteeraamaan muutamia kohtia kirjasta, johon Bettina Arndt on koonnut (tilaamiaan) 150 miehen seksipäiväkirjasta miesten ajatuksia omasta seksielämästään. Myös useat miesten vaimot ovat kirjoittaneet omia tuntemuksiaan seksistä suhteessaan ja toimittanut ne yhdessä miehen päiväkirjan mukana Bettina Arndtille.
Useimmalle meille on hyvin tuttua se, että seksin määrä on pariskunnan välillä erilainen, mutta kun seksin laatukin on erilainen, niin miten sen kanssa eletään onnellisesti? Luulisi, että juuri se vaikuttaa lopulta myös seksin määrään suhteessa. Kuulen jatkuvasti naisten kertovan, että heidän kumppaninsa eivät osaa rakastella, ja ovat siihen kyllästyneinä vähentäneet seksin määrää. Toki kuulen vastakkaisiakin kertomuksia siitä, että naiset eivät innostu mistään ja ovat sängyssä niitä lahnoja tai jopa esittävät pakasteseitä.
On naisia, jotka kerta kaikkiaan eivät pysty kertomaan kumppanilleen mieltymyksistään, ja sitten on naisia, jotka vuosia yrittävät ohjailla miestään, mutta turhaan. Mies kulkee omia polkujaan tyydytykseen. Usein vain hänen omaansa. Toivon nyt, että en tällä aiheellani suututa miehiä ja vastaavasti puolustele naisia, vika on harvoin yhdessä. Seksi, naiminen, rakastelu – nämä ovat yhteistyötä, jossa molempien täytyy antaa oma osansa, jotta se olisi nautittavaa. Siteeraan nyt seuraavaksi erään miehen Bettinalle lähettämästä päiväkirjasta otteen:
”Palatakseni seksiin, olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta, joten miehenä sitä alkaa tylsistyttämään aina yksi ja sama kumppani. Pidän pornoseksistä, haluan likaista, kiimaista seksiä, kun taas Zoe pitää Harlekiini-seksistä – suutelemisesta, halailusta, romantiikasta, hierronnasta, kaikesta herkästä. Sellainen saa minut vain puolikuoliaaksi tylsyydestä. Häntä ei juuri kiinnosta olla seikkailuhenkinen.
Häneltä on leikattu pari kertaa kohdunkaulaa epänormaalien solujen poistamiseksi, joten siellä on vähän arpikudosta. Mitä siis tulee koviin ja syviin työntöihin, joita myös rakastan, eivät nekään käy. Lopulta minä yritän työntyä sisään, ja Zoe yrittää työntää minut pois.
Suutuin hänelle kerran kovasti, koska olin juuri laukeamassa ja hän yritti estää minua työntymästä, ja sanoin hänen olevan toivoton, että tuntui kuin olisi yrittänyt harrastaa seksiä neitsyen kanssa.
Haluan paljon suuseksiä, mutta Zoe valittaa, että hänen leukaansa sattuu jo noin minuutin jälkeen. Pidän myös hänen nuolemisestaan, hän vain vääntelehtii aina, mutta koska vaadin jatkaa, saan hänet tulemaan noin viiden-seitsemän minuutin jälkeen, eikä hän silti oikein innostu siitä.
Hän haluaa että hänen selkäänsä hierotaan ja pohkeitaan sivellään kevyesti. Se on mielestäni erittäin tylsää. Zoe ei myöskään pidä siitä, jos minulla kestää liian kauan laueta, koska hän alkaa kuivua, vaikka olisinkin juuri saanut hänet laukeamaan nuolemalla häntä. Tunnen kuinka hän ärsyyntyy, jos nain kauemmin kuin pari minuuttia, ja olen joskus menettänyt erektioni sen takia, koska se vaikuttaa ajatuksiini.”
Tulen jatkamaan vielä tämän miehen ajatuksista ja toiveista vähän myöhemmin. Itse ymmärrän hyvin miesten toiveet saada välillä vähän pornoseksiä. Ymmärrän senkin, että naiset haluavat enemmän hyväilyä, romantiikkaa ja hidasta varovaista rakastelua. Hyvässä suhteessa nämä molemmat onnistuvat. Jos kumppaneilla on halu kuunnella toisiaan ja tyydyttää sen perusteella, niin eri seksitapojen kanssa voi vuorotella. Ja molemmista tavoista voi oppia nauttimaan. Yksi suurimmista nautinnoistahan on kuitenkin nähdä ja tuntea kumppaninsa nauttivan. Seuraavaksi pari otetta Zoen päiväkirjasta:
”Tiedän tasan tarkkaan, mitä mieheni haluaa; hänen mielestään olisi ihanaa, jos minulla olisi pornonäyttelijättären stamina ja antaisin ensin suuseksiä puoli tuntia, minkä jälkeen olisimme kuutisen minuuttia yhdynnässä takaapäin ja sitten nuolisin häntä taas, valittamatta ja innoissani, sanoen vain: ”Uudestaan!!!!””
”Leo keskittyy todella paljon penikseen. Hän on hyvin kireä seksuaalisessa mielessä. Hän haluaisi kiihottua hetkessä ja stressaa, jos hänellä ei ota eteen. Hän katselee mielellään pornoa etukäteen ollakseen henkisesti valmis, eikä hän pidä paljosta esileikistä tai suutelemisesta – hänen mielestään kaikki sellainen on naisellista roskaa. Hän ei ymmärrä, että suuteleminen ja koskettelu kiihottaa kumpaakin. Hän ei suostu edes koskemaan rintoihini tai mihinkään muuhun, vaan hermoilee, koska hänen erektionsa heikkenee, ellei sitä kosketeta koko ajan. Hän haluaa yhdyntää ja suuseksiä niin pian, koska hänellä on omasta puolestaan niin suuret paineet pysyä kovana.”
”Mitä seksiin tulee, olen hänen mielestään vain lähetyssaarnaaja-tyyppinen tylsimys, mitä hän toistelee minulle jatkuvasti. En ole tarpeeksi roisi, hän haluaisi minun käyttäytyvän kuin pornotähti. Olen täysin kyllästynyt hänen arvosteleviin sanoihinsa, ja hän voi suoraan sanoen kaikin mokomin masturboida pornonsa kanssa tai vaikka painua hiiteen, koska hän on minulle aivan liian hankala.”
Kirjassa, josta nämä otteet olen siteerannut, on useita tapauksia, jossa parien seksitoiveet ovat hyvin eriäviä. Hyvin usein porno on vaikuttanut miehiin negatiivisesti ja vallannut ja muuttanut heidän mielikuvansa parisuhdeseksistä. Miehet eivät tunnu saavan nautintoa vähemmästä kuin pornoilusta. Kuitenkin juuri porno on sitä suoritusseksiä ilman tunteita päämääränä siemensyöksy, ei niinkään orgasmi. Naisetkin katsovat pornoa, ja nykyisin todella paljonkin, mutta uskon, että naisen tavoitteena on kiihottua enemmän unohtamatta kuitenkaan tunteita rakastelusta ja pyrkiä yhdistämään ne. Tuntuu kuin mies pyrkisi vain kovempaan toimintaan, naimaan kovempaa, läimäyttelemään pyllylle ja nuolemaan väkisin naista.
Naista voi nuolla tuntikausia hänen saamatta orgasmia, jos ei tee sitä ajatuksella ja naisen toivomusten mukaan. Pakottaen orgasmiin naista ei pysty tyydyttämään. Seuraavaksi taas Leon mietteitä – kerron tekstistä lainaten, että Leolla on tapana viettää kannettavan kanssa pari tuntia sängyssä Zoen nukkuessa vieressä:
”Zoe nukkuu, ja hän tietää kyllä että katselen niitä, mutta se ei tunnu haittaavan häntä liikoja. Pornon katselu luonnollisesti kiihottaa minua, mikä johtaa masturbointiin. Rentoudun sen avulla ja nukun paremmin, eikä minun tarvitse nähdä läheskään niin paljon vaivaa kuin oikeassa seksissä. Huono puoli on sen addiktoivuus, enkä tarvitse enää seksiä Zoen kanssa yhtä paljon kuin ennen.
Olen myös huomannut, että kun olen masturboinut pornoa katsellen, en enää kiihotu niin paljon Zoen kanssa, koska hän ei ole samanlainen kuin ruudullani olleet pornotähdet Hänen kanssaan hermostun sitten erektion häviämistä, mitä onkin sattunut joskus. Porno on jollain tavoin melkein parempaa kuin oikea seksi, koska voin katsella sitä parikin tuntia, kauniita naisia riittää loputtomiin, ja he tekevät juttuja, joista useimmat miehet voivat vain haaveilla.”
”Avaan pornon, kun Zoe on nukahtanut. Loputon määrä nuoria naisia, jotka tuntuvat olevan aivan innoissaan miehen tyydyttämisestä. Tytöt näyttävät harrastavan elämänsä parasta seksiä, ainakin paljon parempaa kuin minulla on vaimoni kanssa. Tiedän sen olevan vain näyttelemistä ja muuta sontaa ja heidän tekevän sitä vain rahan takia, eikä minun ole reilua odottaa vaimoni käyttäytyvän pornotähden tavoin, mutta juuri siitä laukean fantasioissani.
Ostin vähän aikaa sitten sellaisen Fleshlight-masturbointilelun – hyvin pehmeästä silikonikumista tehdyn vaginan muotoisen kiihokkeen. Ajattelin sen tuovan iloa, ja että Zoe voisi tyydyttää minua sillä, mutta se painaa itse asiassa aika paljon, ja hän valitti, että hänen kätensä kipeytyi, kun hänen piti hinkata sitä edestakaisin. Mielestäni se kuitenkin tuntuu fantastiselta, hyvin todenmukainen. Pystyn käyttämään sitä jopa tunnin ajan kerrallaan, vaihtaen videosta toiseen läppärilläni – ei tarvitse huolehtia kenenkään tunteista tai siitä, että työntyisin syvälle tai olisin liian hidas. Uppoudun omaan maailmaani. Totta kai on tärkeää, että harrastamme seksiä Zoen kanssa, mutta totta puhuen olisin ehkä varsin tyytyväinen, vaikkei minulla olisi muuta kuin porno ja Fleshlight.”
Leo sanoo tässä yllä, ettei tarvitse huolehtia kenenkään tunteista. Hän ei siis pidä minään sitä, että runkkailee pornoa katsellen samassa sängyssä nukkuvan vaimonsa vieressä? Myöhemmin kirjassa tulee ilmi, että vaimo haki avioeroa, eikä ihme.
Vaikka alustuksessani porno näyttelee suurta roolia, niin enemmän toivoisin keskustelua siitä, että miksi toiveet rakastelussa ovat niin kaukana toisistaan. Ja siitä, miksi naisen ohjaus ei mene perille, jos hän sitä antaa? Ja siitä, että miten voisimme saada naiset avoimeksi ja ohjaamaan miestä tyydyttävämpään rakasteluun? Eikä unohdeta miehiäkään
Tietysti haluamme tietää miesten toiveet hyväilyistä ja heidän mieluisimmista seksitavoista.


Halukkuudeltaan normaali mies tarvitsee nymfomaaninaisen ja halukkuudeltaan normaali nainen tarvitsee miehen, jolla on matala halukkuus. Tämä seksuaallinen käyttäytyminen johtunee sukusolujen koosta ja määrästä. Naiselle yksittäinen sukusolu on paljon tärkeämpi kuin miehelle, jolla sukusoluja riittää valtavia määriä.
Iltaa
Tervetuloa John keskustelemaan kanssamme seksistä
kiva että olet löytänyt blogiini. Miesten haluukkuutta on kyllä pidetty vahvempana, mutta viime vikkolla eräs ranskalainen nainen veti miehensä oikeuteen liian vähän seksin vuoksi
Joten kyllä miestenkin halukkuus on hiipumassa, ehkä tulee vielä päivä, jolloin naiset valitsevat kumppanin korkean halukkuuden mukaan
Mutta aina ei ole kyse halukkuudesta, kyllä naisetkin haluavat, he vain haluavat erillaista seksiä, ei niin suorituskeskeistä. Niin kauan, kun elimme miesten ”käsityölehtien” varassa ja joidenkin pehmorpornofilmien, niin seksistä puuttui suorittaminen, nyt kun netistä löytyy mitä tahansa ja sen helppo saatavuus ruokkii meitä päivittäin, niin seksielämämme muuttuu. Yhä nuoremmat katsovat pornoa päivittäin ja heidän käsitys vääristyy seksiä kohtaan. Ei kai ole tarkoitus, että 15-vuotias ottaa suihin ja saman ikäinen kaveri
roiskii spermat tytön silmille?
Kyseessä on seksuaaliterapeutin aineisto. Hän on kerännyt aineiston todennäköisesti potilailtaan, mikä kaventaa tarkastelun näkökantaa huomattavasti. Kyse on ihmisistä, joilla seksielämä on jollain tavalla vinksallaan. En usko, että tuo julma yleistys halujen kohtaamattomuudesta pitää paikkaansa suurimmalla osalla pareista. Onhan noita epätasapainoja aina (verraten kuunkierto, stressi jne.), mutta uskon enimmän osan olevan pitempi aikaisella tarkastelulla tyytyväisiä seksielämään. Sitä paitsi en usko, että nykypäivänä kovinkaan moni suhteeseensa tyytymätön on vain hiljaa mietteissään tuntemuksistaan. Luulen – tai ainakin toivon, että – asioista keskustellaan kumppaneiden kesken. Oman osansa tietenkin muodostavat ne, jotka hakevat helpotusta muualta.
On yhtä lailla naisia kuin miehiä, jotka kaipaavat rajua tai herkkää seksiä – ja kaikkea siltä väliltä. Mielestäni tässäkin asiassa sukupuoli on korvien välissä.
Hei
Tervetuloa Justiina keskustelemaan kanssamme seksistä ja parisuhteesta
kiva että olet löytänyt blogiini. Kiitos hyvästä kommentistasi
minäkin toivon, että suurin osa parisuhteessa elävistä olisivat tyytyväisiä seksielämäänsä. Valitettavasti tiedän, että näin ei aina ole, mutta toivotaan, että parit pystyisivät keskustelemaan avoimemmin ja saavuttaisivat toivomansa.
Epäilen vahvasti, että tuo esimerkiksi otettu parisuhde olisi päätynyt eroon vaikka mies ei olisi sängyssä masturboinutkaan vaimonsa ”nukkuessa”.
Kumpikin tiesi täysin mitä toinen haluaa ja miten haluaa, mutta kumpikaan ei halunnut toimia siten.
Ei ollut kyse tietämättömyydestä toisen haluista vaan siitä, että kumpikaan ei kokenut saavansa tyydytystä antamalla toiselle tyydytystä eikä kumpikaan suostunut antamaan periksi omissa haluissaan ja tavoissaan… Lisäksi sitten oli naisella näitä fyysisiä rajoituksia (arpikudos kohdunkaulan ympärillä) jotka taisivat saada aikaan jopa lieviä estoja yhdyntään…
Eli masturbointi tunteettomasti oli rikka rokassa eikä varsinainen syy kuten femme sen muotoili…
Yhtä ”hyvä” peruste olisi ollut miehelle hakea eroa vaikka siitä, että vaimo estää yhdynnän jopa keskeyttää sen juuri laukeamishetkellä ja ilmeisesti myös hoputtaa jatkuvasti koska ei jaksa sitä tai tuota…
Hei
Tämän päivän Viivistä ja Wagnerista puuttuu vielä se, että Wagner pyytäisi Viivin pukeutumaan hepeniin ja ottamaan suihin
ehkä piirtäjällä oli sekin mielessä, mutta ei voinut sitä lisätä kuplaan
Lukija, laittaisitko linkin meille
Hei
Tuo on kyllä totta Lukija. Tuosta suhteesta puuttui ehkä rakkaus kokonaan, sillä kummallakaan ei ollut halua tyydyttää toista. Nainen oli kuitenkin yrittänyt, sillä mies itse myöntää, että nainen on ainakin hetken imenyt hänen kaluaan. Nainen on myöntynyt pakosta myös ottamaan vastaan suuseksiä mieheltä, joten mielestäni tai minä tulkitsin sen niin, että nainen on yrittänyt, mies ei ole edes yrittänyt täyttää naisen toivomuksia, kuten suutelua, koskettelua ja hänen rintojensa hyväilyä. Päiväkirja merkintöjä oli enemmänkin, en vain siteeranut niitä kaikkia. Kyllä tässä suhteessa mentiin miehen ehdoilla, eikä edes vuorotellen.
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135269169342.jpeg
”Kyseessä on seksuaaliterapeutin aineisto.”
Toki sellainen aineisto on omanlaisensa. Oletan kuitenkin, että kynnys mennä asiantuntijalle asti on aika korkea ja valtaosa niistä, joilla on ongelmia, ei ikinä uskalla mennä. Tai ei usko sen auttavan mitään. Tai ei voi käyttää sellaiseen rahaa – maksuttomiin palveluihin kun on aina melkoiset jonot. Varmasti on pareja, joilla on kaikki hyvin tai ainakin aika hyvin mutta myös erotilastot kertovat karua kieltään…
Mutta toki minäkin haluaisin uskoa, että nuoremmilla polvilla suhtautuminen seksiin olisi iloisempaa ja avoimempaa. Sekä että olisi helpompaa parien kesken keskustella seksistäkin ja yrittää parantaa sitä, jos on tarvis.
”Tai ei voi käyttää sellaiseen rahaa – maksuttomiin palveluihin kun on aina melkoiset jonot.”
Kuinkahan yleistä on muualla maailmassa tällaisten palveluiden tarjoaminen maksutta?
Toki terapeutin keräämä aineisto on… Varsinkin jos se on kerätty tosiaan potilasrekisteristä kerätyiltä ihmisiltä, niin onhan se varmaan hieman ”rajumpaa”, mutta myös todennäköisesti todempaa kuin vain satunnaisotoksella valituista osoitteista saadun palautteen osalta.
Se kun tiedetään, että ihmisillä on taipumus kaunistella asioita kun vastaavat kyselyihin jolloin vastaukset lähenevät keskialuetta.
”Ei meillä/minulla sentään niin hyvin/huonosti tämä tai tuo asia ole”…
”Onhan se äkkipikainen, mutta niinhän kaikki on joskus joten kirjoitan sen olevan ihan ymmärtäväinen…”…
Erotilastot ovat karuja juu, mutta kertovat vain erojen määrän, eivät syitä.
Onkohan koskaan yritetty saada selville syiden suhdetta minkä vuoksi erotaan. Mitkä ovat ne oikeat syyt siihen eroon… Mikä on seksuaalisten vaikeuksien osuus erojen syntyyn?
Epäilen, että ei kovinkaan suuri kuitenkaan.
Hei
Minäkin olen lukenut monia tutkimuksia, joissa kerrotaan että Suomalaiset ovat tyytyväisiä seksielämäänsä. Olen kyllä ihmetellyt sitä, että onko tutkimuksessa asetetut kysymykset tehty molemmille osapuolille? Eli naisen mielestä seksi on ehkä hyvää ja sitä on riittävästi, kun mies ehkä vastaisi että seksi on välttävää ja sitä on aivan liian vähän. Keskiarvo on sitten mitä on. Sama voi olla toisinkin päin, nainen kaipaisi parempaa seksiä ehkä enemmänkin, mutta mies ei. Ja taas päästään johonkin keskiarvioon. Usein kuulee myös sanottavan, ettei se määrä vaan se laatu. Mutta kumman määrä on se oikea, entä kumman laatukriteeri on oikea. Tällaisissa tutkimuksissa pitäisi tehdä hyvin tarkat kysymykset ja niitä pitäisi olla riittävän monta ja ne tulisi tehdä molemmille. Ei riitä että kysytään oletko tyytyväinen seksin määrään? Tai, oletko tyytyväinen seksin laatuun suhteessanne?
Kysymyksissä pitäisi myös kysyä esimerkisi, että ”hyväksytkö kumppanisi masturboimisen? Hyväksytkö kumppanisi pornon katselun?” jne. luulen että tilastot muuttuisivat synemmiksi, sillä tämäkin on osa parisuhdeseksiä, se oma kiva.
10: muu maailma on tietysti vielä ihan oma lukunsa ja täälläkin varmasti erilaisissa maksuttomissa perheneuvonnoissa jurputetaan herkemmin muusta kuin seksistä, vaikka kenkä puristaisi juuri siitä
. Kuvittelisin niin
.
Kyselyissä, vaikka ne tehtäisiin miten huolella, ihmiset tuskin vastaavat ihan rehellisesti. Eivätkä varsinkaan arkaluonteisiin asioihin. Kun on se ”onnellisuusmuuri”. Tai tuskin edes viitsivät miettiä kysymyksiä kunnolla. Yksittäinen ihminen voi kyllä halutessaan antaa niin rehellisen haastattelun tai kertomuksen kuin se ylipäänsä on mahdollista.
Mikähän siinäkin on, että ”aina jurputetaan” vääristä asioista… Siitä voisi varmaan lyödä melkein vetoa, että jos pariskunta menee pariterapiaan ja valittaa seksin olevan ongelmana, niin syy onkin jossain muualla ja päinvastoin… Vai oletteko kuulleet kenenkään menneen terapiaan ja ongelman olleen siinä missä se on omasta mielestä ollut?
Hei
Viimeaikoina on tuttavapiirissäni ollut monta nuorta paria, jotka ovat käyneet terapiassa tai, joiden pitäisi mennä. Yksi suurimmista ongelmista, heidän mukaan on se, ettei toinen ymmärrä mitä minä haluan. Ja myös se, että toinen ei auta arjen pyörittämisessä, vaan tekee pitkiä työpäiviä tai hänellä on paljon harrastuksia ja yhteistä aikaa perheen kanssa ei juurikaan ole. Rakastelutkin merkataan kalenteriin ja harvoin sitten kuitenkaan, on yhteistä halua ryhtyä edes rakastelemaan.
Hei
Siteeraan vähän tekstiä kirjasta Mitä miehet haluavat sängyssä?:
”Pariskunta erosi elokuuhun mennessä. Leo kertoi olevansa helpottunut päästessään vihdoin omiin oloihinsa, kun hänen ei enää tarvinnut tapella jatkuvasti ja kuulla kritiikkiä kyvyttömyydestään tehdä mitään oikein. Zoen mielestä porno oli kyy, joka osaltaan myrkytti heidän avioliittonsa. ”Tiedän, ettei eromme johtunut ainoastaan pornosta, mutta kyllä sillä varsin suuri rooli oli.”
Mutta oliko pornografia vihollinen vai turvapaikka tässä hankalassa avioliitossa? Kuten monet päiväkirjan pitäjät myöntävät, on totta, että miesten voimakkaassa viehätyksessä seksuaalisia kuvia kohtaan on tietty pakonomaisuutta – ja kyseisen houkuttelevan tavan vetovoima onkin siis varsin vaikea vastustaa. Ei kuitenkaan ole minkäänlaisia vakuuttavia todisteita Judith Reismanin kaltaisten valeasiantuntijoiden väitteille, joiden mukaan pornografia olisi hänen antamansa nimen mukaan ”erototoksiinia”, joka tuottaisi hormoneja (testosteronia, oksitosiinia, dopamiinia ja serotoniinia), jotka yhdessä aiheuttavat riippuvuutta ja joiden takia aivojen ”rakenne” muuttuisi. Reismanin mukaan pornografia voisi aiheuttaa riippuvuutta jopa helpommin kuin crack.”
”The Guardian –lehdessä puolestaan sutkautettiin, että koska Reismanin oma tutkimus on varmasti vaatinut ainakin satojen ellei tuhansien pornografisten kuvien läpikäymistä, ”kuuluisi hänen oman logiikkansa mukaan hänen aivojensa olla nykyään vain yhtä kuhisevaa törkymassaa”
”Kaikenlainen mielihyvä voi aiheuttaa riippuvuutta, huomauttaa puolestaan yksi The Porn Reportin kirjoittaja, Catherine Lumby.
Samoin silmin katsottuna myös esimerkiksi golf on ”riippuvuutta aiheuttavaa”: se aktivoi aivojen mielihyvä- ja oppimiskeskuksia, se saa ihmisen viettämään pitkiäkin aikoja erossa läheisistään, siihen tuhlataan rahaa. Mielestäni tätä samaa mallia voidaan soveltaa monituisiin tapoihin, jotka eivät haittaa ihmisiä, mutta ihmisten hämmennys seksin suhteen saa meidät huolestumaan juuri pornografian vaikutuksista.”
Jatkan vielä muutaman otteen verran samasta kirjasta:
”Pornografia voi olla paksu henkinen puskurivyöhyke, joka eristää miehen torjunnalta ja naamioi tämän epävarmuuden ja riittämättömäksi kokemansa ominaisuutensa. Salassa katsomiseen liittyy luultavasti häpeää, mutta myös eräänlainen adrenaliiniryöppy – suurta kiihtymystä siitä, että pääsee salavihkaa luikahtamaan tuohon kiellettyyn maailmaan. Jos mies kokee maskuliinisuutensa vähäteltävän, voi porno palauttaa hiukan järjestystä hänen elämäänsä. Se voi antaa hänelle vallantunteen, kun hänen koko maailmansa tuntuu luisuvan hänen käsistään.”
”Miehet turvautuvat pornografiaan tarvitessaan lohtua ja helpotusta, uteliaisuudesta tai pystyäkseen riemuitsemaan fyysisyydestään roisimmin kuin mitä heidän tyttöystävänsä, vaimonsa tai äitinsä pitää hyväksyttävänä. Pornon naistähti on pelkkää vittua, mies on pelkkää kyrpää, eikä tilanteessa ole minkäänlaista erehtymisen, epäonnistumisen tai tunteellisten hömpötysten lannistamaksi tuntemisen pelkoa.”
Siinä kohtaa jos ja kun katselu tapahtuu salassa ja ”katsomiseen liittyy luultavasti häpeää, mutta myös eräänlainen adrenaliiniryöppy – suurta kiihtymystä siitä, että pääsee salavihkaa luikahtamaan tuohon kiellettyyn maailmaan”, niin tällöin tämä ”Pornon naistähti on pelkkää vittua, mies on pelkkää kyrpää, eikä tilanteessa ole minkäänlaista erehtymisen, epäonnistumisen tai tunteellisten hömpötysten lannistamaksi tuntemisen pelkoa” ei toteudu sen osalta ainakaan etteikö olisi erehtymisen ja epäonnistumisen pelkoa…
Erehtymisen mahdollisuus on jos on tulkinnut väärin käytettävän tilaisuuden hetken, epäonnistumisen pelkokin löytyy jos kriittisellä hetkellä tapahtuu häiriö… Salaa kun ollaan puuhaamassa, niin ”väärän hälytyksen” vaara on aina olemassa ja erektio voikin lopahtaa hätkähdyksestä…
Tuota en oikein nyt hahmota mitä siinä haetaan kun puhutaan ”tunteellisten hömpötysten lannistamaksi tuntemisen pelkoa”… Siis mitäh
Itse en kyllä allekirjoita myöskään tuota ”Pornon naistähti on pelkkää vittua, mies on pelkkää kyrpää” sillä vaikka katselisin videota jossa vittu täyttää monitorin korkeudessa käytettävän tilan, niin silti mielikuvissani kulkee ”näkymiä” siitä miten nainen liikkuu, käyttäytyy, ääntelee… Voin kuvitella miten naisen jalat koskettavat selkääni yms. Nainen on aina enemmän…
”mies pelkkää kalua” on ajatuksenakin aika
Kalun tuntumaa tunnustelen alkupuolella, sitten on suvanto jolloin se kulkee vain mukana, sitten jos herkuttelen lähellä purkausta niin taas hahmotan kovuuden ja ”pinnan muodot”, mutta en kyllä koe olevani ”pelkkää kyrpää”… Todella harvoin edes ajattelen kaluani ”kyrpänä”… Ei tunnu oikein omalta ja hei…
13:
Ensinnäkin ihmiset eivät aina tiedä, mikä heidän ongelmansa oikeasti on
. Sen selvittäminen voi olla monen palaverin tai jopa monen vuoden työ… Toisaalta rankimmista asioista puhuminen on raskainta ja ihminen vaistomaisesti välttelee ikäviä tunteita ja kokemuksia niin pitkään kuin se on suinkin mahdollista.
”Mikä on seksuaalisten vaikeuksien osuus erojen syntyyn?
Epäilen, että ei kovinkaan suuri kuitenkaan.”
Ei sen osuus ehkä ainoana asiana ole kovin suuri mutta vaikka se olisi ainoakin suuresti rassannut asia
niin kuka sen kehtaisi tunnustaa edes itselleen? Saati kertoa tutuille tai edes anonyymissa kyselyssä. Se ei ole ”salonkikelpoinen” syy erota.
Toisaalta jos päädytään eroon niin tuskin se seksikään kovin kummoisesti menee. Muistelen lukeneeni jostain niinkin, että vain harvoin eroa harkitseva pari sanoo, että seksi on loistavaa ja sitä on riittävästi mutta muut asiat ovat niin huonosti, että ei enää pärjätä yhdessä.
Ajatukseen siitä, että kumppania halutaan muunnella tai muuttaa, jos nyt ei ihan pornotähdeksi, niin joksikin muuksi kuin esimerkiksi lasten äidiksi, ei ole vieras. Miehet kaipaavat usein enemmän vaihtelua, kuin naiset. Ja ihan yksinkertaisesti se, että mies nauttii näkemästään johtaa siihen, että he toivovat naiselta enemmän panostusta visuaaliseen elämykseen antamiseen myös seksissä.
”Tämä vieraan naisen tarve, jatkuva halu kokea jotain uutta, on luultavasti miesten luonnossa, ainakin evoluutiopsykologian alan viimeisempien tutkimuksien mukaan. Christopher Ryan ja Cacilda Jetha todistavat vahvasti Paritellen: seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria –teoksessaan sen puolesta, että miehillä on alkukantainen tarve levittää siementään: ”Väistämätön totuus on varsin yksinkertainen, ja lähes kaikki tietävät sen olevan totta, vaikkei siitä moni uskallakaan puhua: vaihtelu ja monipuolisuus ovat välttämättömiä höysteitä lajimme uroiden seksielämälle”, he kirjoittavat ja esittävät sen olevan evoluution tapa välttää insestiä. ”Esi-isämme olisivat jo aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon geneettisen lamaannuksen takia, jollei miehille olisi kehittynyt vahva halu kokea uutta seksuaalisessa mielessä sekä raju vastenmielisyys ylituttua kohtaan.”
Rayan ja Jetha huomauttavat, että länsimainen yhteiskunta on yrittänyt kaikkensa muuttaakseen tätä miehen seksuaalisuuden ominaisuutta, mutta mikään ei ole auttanut. He lainaavat DonaldSymonsin tekstiä kirjasta The Evolution of Human Seksuality:
Miehet on ilmeisesti tehty sellaisiksi, etteivät he opi olemaan haluamatta vaihtelua huolimatta esteistä, joita esimerkiksi kristinusko syntioppeineen, juutalaisuus mensch-oppeineen, yhteiskuntatiede tukahdutettuun homoseksuaalisuuteen ja psykoseksuaaliseen kehittymättömyyteen viittaavine oppineen, evoluutioteoriat yksiavioisesta pariutumisesta sekä kulttuurien ja lakikirjojen yksiavioisuutta ihannoivat perinteen ovat asettaneet.” Teksti on kirjasta Mitä miehet haluavat sängyssä?
Moraali ja yhteiskunta siis saa useimmiten miehen pysymään suhteessa, mutta se ei vähennä hänen tarvettaan kokea uutta ja haluamaan vaihtelua. Tässä kohtaa asetetaankin kumppanille vaatimuksia sen suhteen, että mies kokisi uutta, kuitenkaan harrastamatta ulkopuolisia suhteita. Vaimon tai kumppanin on siis muunnuttava moneksi
ja yksi niistä rooleista voi miehen toiveissa olla vähän pornahtava.
”Ja ihan yksinkertaisesti se, että mies nauttii näkemästään johtaa siihen, että he toivovat naiselta enemmän panostusta visuaalisen elämyksen antamiseen myös seksissä.”
”Tuu jo sänkyyn, mä oon valmiina jo ja sammuta valo tullessas…”
Lienee harmittavana vähemmistönä naiset jotka haluavat omasta tahdostaan antaa miehen tutkia ja ihailla vartalonsa jokaista soppea…
Ja sitten vielä ihmettelevät miksi ei miestä kiinnosta…
Huomenta
Haluaisin antaa pienen vinkin miehille, jotka haluavat katsella pornoa kumppaninsa kanssa, tai haluavat hänen liikkuvan alusasussa, hepeneissä tai olevan vähän porno joskus. Olen nimittäin pistänyt merkille sellaisen asian, että naiset viihtyvät pornon parissa tai hepeneissä, jos hän voi samaistua pornotähteen tai alusasumalleihin. Miehen kannattaa siis etsiä kuvia tai elokuva, jossa esittäjä on mahdollisimman saman näköinen, värinen ja kokoinen kuin kumppani. Jos kumppani on pieni pyöreä brunetti ja pornoelokuvan tähti hoikka blondi, niin naista ei kiinnosta elokuva pätkääkään. Nainen kuvittelee tuolloin miehen himoitsevan juuri sen näköistä naista. Ja vaikka mies miten vakuuttelisi, että näin ei ole, niin nainen seuraa vain naista, hänen muotojaan ja olemusta kireänä, eikä nauti itse elokuvan tuomasta kiihottumisesta.
Huomioikaa miehet kuitenkin se, että nainen itse katselee kuitenkin mieluimmin jotain komeaa ja ihan erillaista miestä, kun te itse olette
Itsetuntonne kestää varmasti sen, eikö
kun saatte seuraa kuiten kumppanistanne, ja te voitte sitten katsella, niitä ihanteitanne yksin
Tuota samankaltainen nainen juttua en kyllä ihan taida uskoa… Ei sillä ole merkitystä mille ”se” nainen näyttää kun se on joka tapauksessa ”toinen nainen”…
Se taas on ihan vanha ja moneen kertaan todettu juttu, että ne elokuvien hurmurimiehet ovat aina jotain ihan muuta kuin se mitä peilistä näen ja hyvinkin mahdollista on se, että siellä vaimon selässä ähkii joku Nicolas Cage tai vastaava eikä tämä tavallista tavallisempi harmaantuva ukko…
Hei
Tuo, että nainen hyväksyy yhteisessä pornon katselussa paremmin pornon tai eroottisetkuvat, jos ne edes vähän muistuttavat häntä itseään, ei kokonaan ole minun kuvittelua ja päätelmää, vaan myös psykologit ovat samaa mieltä. Tähänkin aiheeseeni lainaamassani kirjassa, on usean naisen mietteenä se, että mies katselee aivan eri näköisiä naisia, kun he itse ovat ja tästä syntyy se loukkaantunut tunne.
Ja tokihan se sitten menee niin, että miehen itsetunnon on kestettävä se, että vaimo kuolaa sen komistuksen perään joka on aivan eri näköinen kuin miehensä, mutta naisen ei tarvitse tällaista kestää eikä hyväksyä…
Mies katsokoon vaimon hyväksymää pornoa jos yhdessä katsotaan tai ei lainkaan
Hieman kummallista etten sanoisi merkillistä tuollainen ajatusmaailma.
Hei
Tuo on myönnettävä, että useimmiten naisen huonon itseluottamuksen vuoksi mies joutuu kärsimään enemmän, kuin nainen vastaavassa tilanteessa
Hei
En halua unohtaa vastakkaista tapaa harrastaa seksiä, kuin miten esimerkiksi alustukseni Leo sen näki ja koki. Eräs päiväkirjaa kirjoittaneista on 38-vuotias Daniel, joka on ollut 17 vuotta naimisissa Natalien kanssa. Natalien halut ovat alkuihastuksen jälkeen hiipuneet olemattomiin ja hän onkin sitä mieltä, että heidän tulisi erota, vaikkakin rakastaa miestään, mutta ei halua tätä seksuaalisesti. Daniel ei halua kuitenkaan erota, hän haluaa jäädä, hän rakastaa vaimoaan ja lastensa äitiä, ja kirjoittaa seuraavasti:
”Natalie ymmärtää olevansa yläkynnessä ja tuntee ajoittain syyllisyyttä. Juuri siksi hän yrittää harrastaa välillä seksiä. Sanoin arvostavani hänen vaivannäköään, mutta tapa, jolla asiaa lähestymme, on varsin epäkiihottava. Meillä taitaa olla vielä parannettavaa sillä saralla. Aina kun seksiä sattuu olemaan useammin kuin normaalisti, en voi kuin ihmetellä, miksi jumalat ovat myöntäneet minulle tämän tunnustuksen. Mitä olen tehnyt toisin? Olenko kohdellut vaimoani eri tavalla? Olenko tehnyt enemmän kotitöitä kuin normaalisti? Laitoinko erityisen hyvää ruokaa? Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse hänen tuntemuksistaan ja siitä, huvittaako häntä harrastaa seksiä. Minulla ei ole mitään sanavaltaa, enkä usko, että sillä on oikeastaan väliä, teenkö oikein tai väärin. Minun täytyy vain alistua siihen, että hän määrää, ja ottaa mitä minulle annetaan.”
”Päiväkirjan pitäminen on selventänyt asioita hiukan, minkä ansiosta olen tajunnut, että tämän paremmaksi asiat eivät muutu – jatka siis vain elämääsi!!! Voisin laskea sormin, kuinka monta kertaa olen kaiken kaikkiaan harrastanut seksiä noin viimeisimmän puolen vuoden aikana – ja liioittelisin, jos käyttäisin kaikkia sormiani. Mutta olen ilmeisesti ainakin tottunut ajatukseen. En pyydä enää paljoa – jos tosissani tarvitsen seksiä, masturboin. Se vähentää stressiä, enkä ainakaan joudu pettymään tai riitelemään. Natalie tekee kyllä aloitteen, kun niin haluaa. Jätän sen hänen huolekseen. Kaikki on siten huomattavasti helpompaa.”
Hei
Kirjassa Mitä miehet haluavat sängyssä?, useat miehet kertovat, että pornon katselun määrä on sidoksissa seksin määrän kanssa, mitä he harrastavat kumppaninsa kanssa. Mitä enemmän seksiä kumppanin kanssa, sitä vähemmän porno kiinnostaa, tai on väärin sanoa, että kiinnostaa vaan oikeammin on sanoa, että sitä tulee vähemmän katseltua. Hyvin moni mies kertoo myös, että mikäli nettiä ja sieltä nähtävää pornoa olisi, niin heillä olisi sivusuhteita. Nyt he saavat riittävän tyydytyksen pornon ja masturboimisen kanssa. Lainaan tekstiä:
”Joskus avioliittomme alussa vaimoni kysyi, luopuisinko kaikesta pornografisesta materiaalistani, jos hän pyytäisi. Vastasin myöntävästi ja kysyin sitten, harrastaisiko hän kanssani seksiä aina kun halisin, jos kerran minulla ei olisi enää pornoa. Hän kieltäytyi, joten olen tähän päivään saakka saanut pitää pornoni. Vaimoni on oppinut hyväksymään sen, ja luulen hänen olevan itse asiassa tyytyväinen pornon katseluuni, sillä silloin en ruinaa häneltä seksiä.”
”Myös Ben kertoo katselutiheyden olevan suhteessa hänen seksuaaliseen tyydytyksen määrään. ”Jos seksiä ei heru tai se on tylsää, käännyn pornon puoleen. Lisäksi se on ollut minulle eräänlainen purkautumiskeino vaikeina aikoina, ja luultavasti estänyt minua hakemasta seksiä parisuhteeni ulkopuolelta”, hän sanoo ja kertoo, ettei hänen vaimonsa ymmärrettävästikään ole ollut innoissaan seksistä elettyään kaksi vaikeaa raskautta ja synnytyksen jälkeistä masennusta. ”Olisin itse asiassa mieluummin tilanteessa, jossa en katselisi lainkaan pornoa ja meillä olisi vaimoni kanssa äärimmäisen tyydyttävä parisuhde”, Ben toteaa ja lisää vielä, että ”välillä on sangen kiihottavaa katsella ihmisten tekevän asioita, joita vaimoni pitäisi kiellettyinä”.
Mitä ovat kielletyt asiat parisuhde rakastelussa? Tätä olen usein ihmetellyt? Monen naisen mielestä miesten toiveet ovat pornoa, mutta ovatko ne todella? Jos mies haluaa imuttaa kaluaan tai vaihdella asentoja, niin eihän se ole pornoa. Moni nainen inhoaa (kirjeiden perusteella) sitä, että mies haluaa naisen nostavan peppunsa kunnolla pystyyn koira-asennossa ja tarjoavan sitä miehelleen, nainen inhoaa asentoja, jossa hän näyttää omasta mielestään rumalta, mutta mies rakastaa näitä asentoja, se saa seksistä vähän pornoa
jos joku nyt haluaa kokea sen sellaiseksi
Epäilen kyllä, että ei sivusuhteita olisi sen enempää vaikka nettipornoa ei olisi saatavilla…
Ennen nettipornoa oli lehdet ja videot joita ennen oli elokuvateatterit jotka näyttivät pornoa… Jos nettipornon loppuminen lisäisi sivusuhteita olisi niiden pitänyt myös vähentyä aiemmasta nettipornon saatavuuden lisääntyessä… Eikös?
Itselläni taas tuntuu tulevan lähes aina nettipornon katseluun lisääntyminen kun on saanut seksiä… Sitten se laantuu ”tavalliselle” tasolle…
Sivusuhteen aikaan kun seksiä oli runsaasti oli pornon katselu lähes olematonta, mutta ei loppunut täysin silloinkaan. Tosin samalla myös seksistä fantasiointi lisääntyi tai lähinnä tapahtuneet rakastelut pyörivät mielessä
28:
Kyllä minustakin tuon viimeisen kappaleen asiat ovat ihan normaalia seksiä eikä pornoa. Monen naisen olisi syytä vähän laventaa käsityksiään sopivasta ja sopimattomasta. Vaikka tuo pepun pystyyn nostaminen
.
Liian tuttu nainen sängyssä? Varmaan ihan väistämättä on monen vuoden tai jopa vuosikymmenen jälkeen liian tuttu. Eli hyvä mielikuvitus pitäisi olla
. Mieleeni tuli, että josko pimeässä rakasteleminen voisi olla myös kiihoke sillä lailla, että voisi kuvitella vaimon tilalle ties kenen namupakkauksen
? Mutta tietysti visuaalisen ärsykkeen pitää silloin tulla sieltä oman mielikuvituksen puolelta eikä se ehkä ole miehille (?) niin helppoa.
Sitä en lakkaa myöskään hämmästelemästä, että jos on sellainen ihana mies, joka haluaisi tutkia vartaloa jne. niin että joku ei anna sitä tehdä. Mikä on sen helpompaa. Ei mies ehdota sellaista, jos pitää vartaloa rumana ja ei-kiinnostavana. Kyllä sellaisen ehdotuksen lähtökohtana on, että mies nauttisi siitä. Vai mitä, miehet?
Hei
Lainaan hieman taas tekstiä:
””Saan kuvien avulla ”tehdä” asioita, joista olen haaveillut, ja täten voinkin harrastaa anaaliseksiä kuvan kanssa ihan koska minua vain huvittaa, eikä minun tarvitse edes harkita Amelian mielipiteen kysymistä. Ei hän siihen kuitenkaan suostuisi, koska hän on pysynyt kannassaan hyvin sitkeästi”, Alex kertoo. Hän selventää ilkikurisesti, että Amalia antaa hänen kyllä työntää siitintään tämän pakaroiden väliin: ”Hänen persrakonsa paneminen on erittäin kiihottavaa. Aivoni tietävät kyllä, missä mennään, mutta kalillani ei ole aivoja, joten se luulee olevansa syvällä hänen peräaukossaan.”
Ajatus, että nettiporno saa ihmiset kokeilemaan riippuvuutta aiheuttavia ja paheellisia asioita, on yksi meneillään olevan nettipornon vastaisen taistelun tärkeimmistä perusteluista. Huoli ihmisten moraalista on erityisen vahvoilla etenkin Yhdysvalloissa.”
Useat naiset valittavat siitä, että heidän miestensä fantasiat ovat likaista pornoa. Siltä se voi tosiaan tuntua, mikäli nainen kuuluu heihin, jotka pitävät tiukasti kiinni siitä, että on pimeää, että peitto pysyy päällä, että ainoa asento on lähetyssaarnaaja-asento ja ehkä hänellä on vielä yöasukin päällä. Kaikki muu on pornoa ja likaista fantasiaa
James 49-vuotias, joka mielellään katselee kaikenlaista pornoa kirjoittaa:
”Olen aika avoin, ja mielestäni kaikki, mitä kaksi ihmistä haluaa tehdä yhdessä on OK, mutta tiedän kuitenkin, etten voi kohdella Sophieta kuin pornotähteä. Mielestäni porno ei halvenna seksiä lainkaan, enkä koe, etten sen takia voisi olla tyytyväinen oikeaan seksiin oikean naisen kanssa. Päinvastoin oikeastaan: himoitsen Sophieta valtavasti, ja minulle käy mikä tahansa kumpaakin tyydyttävä seksin muoto. Todellinen seksi Sophien kanssa, kuin voin tuntea ja nähdä hänen hipiänsä, haistaa hänen kiihottumisensa, kuulla miten kehomme ääntelehtivät yhtyessämme ja se herkänsuloinen läheisyys syvällä hänen sisällään ollessani on parempaa kuin mikään porno ikinä.”
Sain fb:ssa kutsun viettämään tänään miestenpäivää… Sivuston mukaan tämä on toinen kerta kun tätä vietetään ja hakemus on toimitettu eteenpäin jotta päivä tulisi viralliseksi… Jaa’a…
Osallistuin kyllä kutsuun, mutta onkohan se kuitenkaan tarpeen koko päivä?
Mitä se käytännössä tarkoittaa ja miten se sitten näkyisi?
(30)
Näin on Musta Joutsen
Hei
Voisihan se olla ihan kohtuullista, että olisi Miesten-päivä, kun on Naistenkin-päivä
Se on tietysti päivä jolloin pidetään miehiä hyvänä ja huomioidaan heitä erityisesti
Vaikka ei miehet kyllä mitenkään erikoisemmin huomioi naisia Naisten-päivänä
Enemmän naiset huomioivat toisiaan.
Yleisin kommentti jonka olen kuullut on tämän ehdotuksen kohdalta jo viime vuonna oli varmaan se, että ”johan ne kaikki muut päivät on miesten päiviä paitsi äitien- ja naistenpäivä”…
Hip hei… Sanon minä…
Tässähän alkaa tulla ihan juhlaväsymystä…
Kannan korteni pitkästä aikaa kekoon toisella nimimerkillä, aihe oli äärimmäisen sopiva omaan tilanteeseeni, että oli tultava lukemaan teksti ja kaikki kommentitkin.
Kommentista 30: ”Monen naisen olisi syytä vähän laventaa käsityksiään sopivasta ja sopimattomasta.” Pitää ehdottomasti paikkaansa. Peppu kunnolla tarjolle vaan ja kukaan ei kiellä pitämästä omaa sormipeliä klitoriksella samalla, kun mies työntelee sisään.
Ja jos pelkäät näyttäväsi rumalta – miksi mies pyytäisi jotain erikoista kuvakulmaa itsestäsi näyttämään, jos ei pitäisi näkemästään? Olemme tulevan aviomieheni kanssa kuvanneet melko paljon rakastelujamme. Joskus itseäni alasti peilistä katsellessa mietin lievässä itsesäälikohtauksessa, että mitähän hän tässäkin kropassa näkee. Pudistin ajatuksen pois päästäni perustelemalla sen sillä, että tuskin mieheni ottaisi minusta alastonkuvia, jos hän ei pitäisi näkemästään.
Ja toisaalta – jos taas et ole koskaan kokeillut jotain uutta, mistä voit tietää, ettet pidä siitä? Itse muutama vuosi sitten kammoksuin ajatusta anaaliyhdynnästä. Eräs entinen seksikumppanini heitti ajatuksen minulle, että haluaisinko kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla. Pyörittelin viikon-kaksi ajatusta päässäni, ajattelin, että ’miksi ei?’ ja suostuin kokeilemaan – nykyään tulevan aviomieheni kanssa saatan ehdottaa itsekin peppuseksiä, sillä hitto vie, sehän tuntuu muuten hyvältä!
Jos mietin nykyistä seksielämääni tulevan aviomieheni kanssa, niin tämä vuorottelu kummankin seksimieltymysten välillä on meillä ihan normaalia. Mieheni on kertonut suoraan, että häntä kiihottaa mielettömästi nähdä, kun hän laukeaa kasvoilleni, rinnoilleni tai selälleni. Minusta taas on erityisen kiihottavaa, kun hän laukeaa sisälleni ja viimeisen parin kuukauden aikana laukeamisten ’loppusijoituspaikat’ on ollutkin kokolailla fifty-fifty – puolet sisääni, puolet jollain tavalla päälleni. Pidänkö siitä? Kyllä, koska tiedän, että hänkin pitää siitä. Parhaimmassa tapauksessa ennen tätä päälleni laukeamista mieheni on tyydyttänyt minua suullaan, sormillaan ja kullillaan, juuri niin kuin olen toivonut ja halunnutkin, joten miksen siis toteuttaisi hänen toivettaan? Lelutkin ovat meillä molemmin puolin käytössä aina silloin tällöin, juuri tilattiin niitä lisääkin.
Toki, avartaaksemme omaa taustaani hieman lisää, että tämä kertomani olisi ns. vertailukelpoista – nuorempana ajattelin pitkään, että sitten se ensimmäinen seksikumppani tulisi olemaan se ainoa koko loppuelämän ajan, elettäisiin onnellisina elämän loppuun asti. Vaaleanpunaiset lasini murenivat kyllä nopeaan ja lopun kaikkea päädyin harrastamaan niin yhden yön juttuja kuin pelkkään seksiin perustuvia suhteitakin ja hakkasin päätäni seinään erilaisten tapailujen sekoittaessa mieltä. Tein myös jonkin aikaa puhelintyötä viihdelinjoilla sivutyönäni, josko tämä sitten on vaikuttanut siihen, miten suhtaudun seksiin. Tämän tulevan aviomieheni kanssa mieltymyksemme osuvat melko hyvin kuitenkin yksiin, etenkin halukkuutta löytyy molemmilta ihan jatkuvasti ja keskinäinen vitsimme onkin, että ’niin mitkä estot?’ Keskustelemme avoimesti mieltymyksistämme ja jos haluamme kokeilla jotain uutta, niin asia voidaan esittää toiselle ilman pelkoa suorasta torjunnasta. Kaikki on neuvoteltavissa ja hyvin pitkälti myös kokeiltavissa – ainakin sen kerran, että tietää, tykkääkö.
Hei
Tervetuloa MouRire keskustelemaan kanssamme ”taas” seksistä
kiva, että olet palannut blogiini, en tunnistanut sinua kirjoituksesi perusteella, mutta sillä ei ole väliä, vaan sillä mitä kirjoitat
Kiitos siis upeasta kommentista! Ensinnäkin on hieno kuulla, että uskaltaa myöntää muuttuneensa seksuaalisesti nuoruusvuosia vapaammaksi. Suurin osa meistä muuttuu, mutta kukaan ei juurikaan puhu siitä
Tämä antaa ehkä vähän uskoa miehille, että sellaisiakin naisia on
Samalla toivon tietysti, että ne naiset, jotka pitävät tiukasti kiinni periaatteistaan voisivat vähän höllätä. Elämä tulee hauskemmaksi, kun vatsassa taas lepattaa jokin uusi tunne.
Kiinnostavaa oli myös tuo kertomasi aikuisviihteen puhelinlinjalla työskentely, olen itse joskus harkinnut sitä ihan uteliaisuudestani
ja siksi, että on ollut aikoja (kun en ollut suhteessa) jolloin tuhmista puhumiselle oli tarvetta, mutta kirjoittelin silloin sitten niitä tarinoita
Uskon kyllä, että sillä on saattanut olla oma vaikutus vapautuneisuuteesi. Toiveiden kuunteleminen ja niiden kiksien keksiminen kuuntelijalle, tulee niin arkipäiväiseksi, ettei mikään tunnu enää pahalta
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt kumppanin, joka on seksuaalisesti samalla aaltopituudella kanssasi
Valitettavan usein sellainen yhteisymmärrys löydetään vasta useamman kokeilun jälkeen. Itse olin onnekas, kun ensimmäinen mieheni oli napakymppi sen suhteen
ja olen kyllä pyrkinyt sen jälkeenkin löytämään aina seksuaalisesti sopivan, sillä mielestäni suhde elää paremmin, kun seksuaalisuus on toisilleen sopivaa. En tiedä, että onko se laiskuutta tai sitä, että rakastelu ja seksi on niin helppoa ex-kumppaninkin kanssa, vaikka muut asiat ovat johtaneet eroon, niin kyllä me vieläkin vietämme pitkiä rakastelu sessioita ja öitä välillä yhdessä. Ja nykyisin tuntuu siltä, että toisella on vielä suurempi halu antaa maximalinen tyydytys
Ja kohta Wagner on jälleen netin ääressä…
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135269261222.jpeg
Hei
Niin ja Viivi vihainen, vaikka itse samaan aikaan ihailee jopa elävää mallia
Iltalehdessä julkaistaan Baby Blues sarjakuvaa jota ikävä kyllä ei kannata linkata koska linkki viittaa aina kyseisen päivän strippiin ja siten vaihtuu päivittäin
joten jos nyt vaikka sanallisesti kertoisin tämän päiväisen
Ulla (vaimo) katsoo itseään kokovartalopeilistä miehensä Paulin pukiessa vauvaa.
- Suvi on oikeassa. Voisin pudottaa pari kiloa. (Suvi on perheen vanhin lapsi)
- Tiedän, mitä ajattelet…
- Näyttää siltä, että ne ovat jo pudonneet aika alas!
- Ha! Ha! Ha!
Ulla lähtee makuuhuoneesta, paiskaten oven perässään kiinni
- Kiitti vain, Pauli! Kiitos totisesti!
Pauli katsoo vauvaa sängynlaidalla istuen ja toteaa…
- Vanhoina hyvinä aikoina minun piti oikeasti sanoa jotain, jotta jouduin pulaan.
Hei
Kun keskustelemme nyt siitä, että muuttuuko kumppani pornotähdeksi, jos hän heittäytyisi vähän vapaammalle, niin emme saisi unohtaa sitä, että monipuoliseen ja hyvään seksiin tarvitaan myös mielikuvitusta. Mielikuvitusmaailma on uusi ulottuvuus myös seksissä ja se vapauttaa useamman niistä tiukoista säännöistä, joita on luonnut itselleen. Sillä meidän on myös muistettava se, ettei kukaan toinen ole luonnut niitä sääntöjä tai rajoja meille, vaan olemme tehneet ihan itse. Siis meillä on myös ihan itse lupa purkaa ne.
Kun on oppinut mielikuvituksen avulla heittäytymään aistimustensa vietäväksi, oppii pian nauttimaan pienempiäkin vivahteita myöten. Jännittäminen ja varautuneisuus eivät pääse enää latistamaan kiihottumista. Siis voimme sittenkin vähän pornoilla ja saatamme oppia nauttimaan enemmän rakastelusta ja uusista asioista siinä. Kun on päästänyt itsensä vapaalle ja hyväksyy kumppaninsa toiveet, niin ei tarvitse ruokkia enää omaa nautintoa mielikuvituksella, vaan voi kohdistaa sen kumppaniin. Tarkoitan tällä, että jos on kovin varautunut, niin on vaikea saada orgasmia, ja orgasmin saadakseen käyttää mielikuvitustaan (fantasiaa) avustamaan orgasmin tuloa. Tämä on varsinkin naisten tapa hyvin monesti. Kun hyväksyy kumppaninsa toiveet, voi kohdistaa mielikuvituksensa häneen, hänen kosketuksiin ja hänen liikkeisiin ja hänen haluunsa tyydyttää, joka voi poiketa siitä omasta halusta. Mutta hänen halunsa voi olla yhtä kiihottava, jos antaa sen tapahtua.
Lieneeköhän minussa on jokin muukin vähän vialla kuin jo ”tunnetut” oireet paljastavat
sillä ainakin minun on kovin vaikea tuota mielikuvitusta kuljettaa mukana rakastelussa…
Tarkoitan siis mukana siten, että sen avulla loisin jotain toista ”todellisuutta”…
Tosin sille ei juurikaan ole ollut tarvettakaan vaikka moni voisi toisin ajatella tämän minun aika rajoittuneen seksielämän suhteen ja jos siinä mielessä joskus kaipaisikin, että saisi pidettyä itsensä kasassa ettei purkautuminen lähtisi liikkeelle, niin eipä siitä ole ollut juurikaan hyötyä koettaa ns. läpikäydä mopon sytytysjärjestelmää… Se kun ei tuota tuntoaistia turruta se
Niin… Tai sitten olen ”päästänyt itseni vapaalle” ja olen hyväksynyt sen minkä vaimoni sallii enkä yritä näitä rajoja venytellä…
Aika pitkälti siis femmen kommentista 27 lainatun kohdan henngessä ”Se vähentää stressiä, enkä ainakaan joudu pettymään tai riitelemään. Natalie tekee kyllä aloitteen, kun niin haluaa. Jätän sen hänen huolekseen. Kaikki on siten huomattavasti helpompaa.”…
Lukija 29: ”Ennen nettipornoa oli lehdet ja videot joita ennen oli elokuvateatterit jotka näyttivät pornoa… Jos nettipornon loppuminen lisäisi sivusuhteita olisi niiden pitänyt myös vähentyä aiemmasta nettipornon saatavuuden lisääntyessä… Eikös?
Näin minäkin sen ajattelisin…
”Useat naiset valittavat siitä, että heidän miestensä fantasiat ovat likaista pornoa. Siltä se voi tosiaan tuntua, mikäli nainen kuuluu heihin, jotka pitävät tiukasti kiinni siitä, että on pimeää, että peitto pysyy päällä, että ainoa asento on lähetyssaarnaaja-asento ja ehkä hänellä on vielä yöasukin päällä. Kaikki muu on pornoa ja likaista fantasiaa”
ja kyllä me aina(kin) olemme alasti joka kerta. Paitsi sukat on jalassa
Kyllä meillä ainakin on makuhuoneessa yleensä sängynpäässä olevat punaiset ”seksivalot” päällä, kun rakastelemme, joskaan ei joka kerralla. Ja kyllä meillä on joskus ollut kokeeksi peittokin päällä, mutta se lensi hyvin nopeasti sivuun
”Todellinen seksi Sophien kanssa, kuin voin tuntea ja nähdä hänen hipiänsä, haistaa hänen kiihottumisensa, kuulla miten kehomme ääntelehtivät yhtyessämme ja se herkänsuloinen läheisyys syvällä hänen sisällään ollessani on parempaa kuin mikään porno ikinä.” Kauniisti sanottu
ihan tulee mieleen eilisilta…
Lukija 41: No en minäkään pysty pitämään mitään ”eroottista filmiä” päässäni rakastellessa, mutta se johtunee jo siitäkin että minulla menee yleensä energiat siihen että koetan keskittyä liikkumaan ja hengittelemään että saisin sen orgasmin…
”minulla menee yleensä energiat siihen että koetan keskittyä liikkumaan ja hengittelemään että saisin sen orgasmin…”
Kun jotenkin olen ”päässyt” siihen käsitykseen, että tuon kaltainen keskittyminen kuin urheilusuoritukseen konsanaan voi olla se ”suurin” jarru päämäärän saavuttamisessa…
Ja jossain määrin niin olen ihan itsekin kokenut, jos on jotenkin homma hieman lipsahtanut vänkkärälleen, niin melkoisen keskittymisen se kyllä sitten vaatii jotta pääsee takaisin raiteille, jos sittenkään ja jos pääsee niin ei se lopputulos välttämättä ole sen vaivan arvoinen… ( eipäs sitten käsitetä tätä lausahdusta ihan pilkulleen
)
Kuitenkin sen koko väännön on aina tehnyt kun suoraan sanoen pelkää tuottavansa pettymyksen sillä, että toteaa tilanteen ja toimisi sen mukaisesti…
”Nyt kävi näin, kivaa oli siihen saakka, parempi onni ensikerralla…” ja hoitelee sitten kumppaninsa mahdollisuuksien mukaan ”loppuun” tai ainakin lähimaastoon jos ei perille päästä
Zoe ja Leo… Zoe sanoo, että Leo on hankala. Hankalahan hän ei ole ollenkaan, hänen toiveensahan ovat päinvastoin aivan liian yksioikoiset. Ymmärrän, että harlekiiniseksi (pelkästään) ei kiinnosta aina miehiä mutta kaipa useimmat hyväksyvät suuutelun ja halailun ym. alkusoittona pornahtavampiin kuvioihin. Uskon myös, että naistaan rakasatavat tai hänestä edes välittävät tai häntä arvostavat nauttivat tai ainakin pitävät noista pehmeämmistä tekemisistä itsekin.
Surulliselta kuulosti myös se, että ei päästy yhteisymmärrykseen syvistä työnnöistä. Toisaalta ymmärtää, että jos naisen kohdunkaulaa on leikattu syövän esiasteen takia peräti kaksi kertaa, voi siitä jäädä pelkoja, vaikka siellä ei edes tuntisi mitään kipuja. Eli miehen pitäisi toimia äärimmäisen varovasti ja naisen saada ne pelot hallintaan, jos mahdollista…
Ikävä myös tuo miehe pelko kovana pysymisestä. Rakastava tai ainakin ymmärtäväinen nainen ei hermostu, jos erektio hetkeksi häviää. Kyllä se tulee takaisin, ennemmin tai myöhemmin
.
Hei
Niin, koko suhde taisi olla melko hataralla pohjalle, kun yhteisymmärrystä vuorottelusta ei syntynyt. Kuitenkin minua joskus ihmetyttää miesten jutut
Kun heiltä kysyy, mikä tuntuu parhaimmalle, on vastaus lähes aina se, että kun työntyy sisälle ensimmäisen kerran, ja se, että terskan reuna hankaa emättimen suuta. Jos kumppani on leikattu, eikä tämän sen vuoksi voi ottaa miestään syvälle sisäänsä, niin miksi mies ei herkuttele sillä, että työntyisi yhä uudelleen ja hankaisi stä terskaansa emätin suuhun?
Nimenomaan Zoen kannalta Leo on hankala koska tämä haluaa muuta kuin Zoe… Se on se ”hankaluus” josta tuossa suhteessa on kyse, kuten monessa muussakin missä ”mies on hankala”…
Myös Leon näkökulmasta Zoe on ”hankala” koska tämä ei toimi kuten Hän haluaa…
Minä, minä, minä ja minun halut…
”Kyllä se tulee takaisin, ennemmin tai myöhemmin”… Hieman kuin sarjaa ”kuuluisat viimeiset sanat”
Nainen ei voi sanoa yhtään mitään joka auttaisi siinä tilanteessa, jos ja kun mies kokee erektionsa katoavan liikaa, omasta mielestään…
Naisen ei tarvitse sanoa asiaan mitään… Ei edes huomata sitä…
Jokainen hyvää tarkoittava ajatus on tuhoon tuomittu tuossa hetkessä yhtä lailla kuin hiljaa pysyminenkin…
Niin se vain on… Se on miehelle henkilökohtainen katastrofi sillä hetkellä.
En ole kovana = Nainen ei tyydyty minusta…
Nainenhan on mahdollisesti muutamaa minuuttia aiemmin juuri kuiskaillut kuinka ihanan kovana mies on ja miten hyvältä tuo iso, kova kalu tuntuu… Joten mitä ihanaa on tuossa elimessä joka nyt tuntuu miehen mielestä pehmenneen naisensa sisällä? (Nainenhan ei ainakaan omien sanojensa mukaan edes ole huomannut sen pehmenevän vaan täyttävän hänet ihanasti… Tämä saa miehen päässä aikaan ristiriitaisia ajatuksia)
Näin se ajatus vain kulkee vaikka järki sanoisi toista
28: Tuossa ihmetytti vähän vaimon tilanne. ilmeisesti synnytyksen jälkeinen masennus ei ole loppunut vaan on vaihtunut muuhun masennukseen ja/tai ylirasitukseen, jos seksi ei kiinnosta.
Enkä myöskään oikein osaa pitää vaikeita raskauksia seksihaluttomuuden syynä, kun nykyaikana ei ole pakko tulla uudestaan raskaaksi. Olettaen, että synnytyksistä ei ole jäänyt jotakin pysyviä vikoja, jotka haittaavat yhdyntää mutta joita ei ole (vielä?) yritetty korjata.
En voi itsekään kehua millään mittapuulla hyvällä synnytyskokemuksella mutta en kokenut sen liittyvän tai vaikuttavan seksiin mitenkään. Tietysti siinä vaikutti se, että olin lapsesta äärimmäisen onnellinen ja kun nainen on onnellinen ja elämänmyönteinen, myös seksi kiinnostaa
. Miehiä se taitaa aina kiinnostaa, vaikka seinät kaatuisivat päälle, olipa tapahtunut ihan mitä tahansa…
.
Iltaa
Kirjassa Mitä miehet haluavat sängyssä kertoo useiden miesten haluavan nähdä kumppaninsa rakastelevan toisen miehen kanssa. Vaimon ei toivota pornoilevan vain kumppanilleen, vaan mies haluaa parinvaihtoa tai kolmannen henkilön mukaan seksileikkeihinsä. Vaikka ehdotus on usein lähtenyt miehiltä, niin naiset kirjoittavat, että ovat heti mukana asiassa ja tämä kiihottaa ja kiinnostaa myös heitä. Lainaan tekstiä kirjasta:
”Parinvaihdon kokeileminen oli yleensä ollut alun perin miehen idea, mutta myös nainen on ollut aktiivisesti mukana hankkeessa ja saanut siitä loppujen lopiksi nautintoa aivan yhtä palkon kuin mieskin, ellei jopa enemmän. Hyväksi esimerkiksi käy 53-vuotias Megan. Hänen onnellinen avioliittonsa oli kestänyt 35 vuotta, kun hänen miehensä tunnisti haluavansa nähdä Meganin toisen miehen kanssa. ”Lapsemme olivat muuttaneet omilleen, ja meille oli jäänyt ylimääräistä aikaa, joten päätimme ottaa elämästä kaiken irti ja kokeilla asioita, joita emme ehtineet teini-ikäisinä tai parikymppisinä kokeilla”, Megan kertoo.
Ymmärrettävää sinänsä , mutta Megan – katollinen kolmen lapsen äiti, joka oli mennyt neitsyenä naimisiin – oli kyllä varsin hämmästynyt saadessaan kuulla, että hänen miehensä halusi muiden kokeilujen lisäksi nähdä vaimonsa harrastamassa seksiä toisen miehen kanssa. ”On niin kovin hämmentävää, että vaikka olisi jakanut elämänsä puolison kanssa 30 vuoden ajan, ei silti voi yhtään tietää, millaisia hänen salaiset haaveensa ja fantasiat ovat”, Megan sanoo ja lisää, kuten olettaa saattaakin, että hänellä kesti aika kauan, ennen kuin hän suostui kokeilemaan miehensä älynväläystä.”
Kirjassa kerrotaan, että pariskunnat etsivät netistä sopivaa seuraa itselleen, toisia pareja tai nuorempia miehiä. Joskus myös naisia rakastelemaan vaimoa. Varsinkin Megan on hyvin innoissaan rakastellessaan nuorempien sinkkumiesten kanssa. Teksti jatkuu:
”Olimme aiemmin viikolla järjestäneet täksi illaksi hieman harrastetoimintaa. Odotin kiimaisena nuorta kolmekymppistä harrastamaan kanssani yhteistyötä miekkoseni luvalla. Ystävämme saapui, ja olin itse pukeutunut tilaisuuden mukaan lyhyeen hamoseen, sukkanauhoihin ja pitkiin sukkiin, korkeisiin korkoihin sekä avara-aukkoiseen paitaan. Miekkoseni oli hyvin kiihottunut – hän rakastaa, kun pukeudun täten. Juttelimme vieraamme kanssa, ja hän ihaili asuani ja vartaloani. Etenimme sitten makuhuoneeseen, ja hän pyysi minua riisuutumaan mutta jättämään sukkanauhat, sukat ja kengät jalkoihini. Riisuutuessani ystäväni ojentautui sängylle kyynärpäidensä varaan ihailemaan vartaloani. Hän sanoi pitävänsä alastomuuteni katselemisesta ja kertoi, että olin todella hyvännäköinen ja suloinen ja ettei hän pystynyt irrottamaan katsettaan täyteläisistä rinnoistani ja suurista nänneistäni. Iltamme oli fantastinen, ja miekkonenkin liittyi mukaan täydellistäen täten kolminpelin, joita en ihan heti unohda.”
Eräs Kate kertoo kirjassa, nykyisin olevan yksiavioinen, mutta on miehensä kanssa kokeilut rakastelua 21 miehen ja 5 naisen kanssa. Joidenkin miesten kanssa suhde on kestänyt jopa kolme vuotta.
Aiheen piirissä pyörii Wagner
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135269311403.jpeg
Aivan
en ole vielä ehtinytkään siihen asti, että kirjoittaisin näistä mieltymyksistä liittyen miesten pornoilu toivomuksiin
Hei
Suomalaiset näyttävät rakastavan alastomuutta, vaikka jotkut marmattavatkin bussipysäkkien kauniista puolialastomista vartaloista, ehkä siksi, että ne poikkeavat liiaksi omasta. Viime sunnuntain Hesarissa oli koko sivun juttu ite-taiteesta eli itse tehdystä pornosta. Ehkä löydät siihen linkin Lukija? En lähde sitä siteeraamaan, mutta kerron sen verran, että uskomaton määrä Suomalaisia haluaa näyttää itsensä tai sukupuolielimensä kaikelle kansalle alastomana, alaston.comi:ssa.
Eilisessä lehdessä (Hesarissa) olikin tähän kyseiseen artikkeliin kommentti ihan ensimmäisellä sivulla:
”Luomupornon” monet vaarat
Suomessa on yleistynyt pelottavan nopeasti villitys julkaista itse otettuja alastonkuvia ja kotipornovideoita internetissä. Yksi ainoa verkkosivu on kerännyt 60 000 käyttäjää, joiden on pitänyt lähettää kuvansa.
Sivuilla on lähikuvia sukupuolielimistä, taiteellisuutta hapuilevaa erotiikkaa ja sitten Kristiina, Anu ja Monika kuka mistäkin syystä.
Kaikessa tässä on periaatteessa kyse ”aikuisten viihteestä”, täysi-ikäisten leikistä omalla vapaa-ajallaan vapaassa maassa. Kun ilmiöstä kerrottiin sunnuntaina Helsingin Sanomissa, artikkeli nousi heti verkkosivujen luetuimmaksi.
Verkkokeskustelussa puhuttiin sairaasta ilmiöstä ja keskikaljamaan rappiosta. Toiset taas kommentoivat ”luomupornon” surkeutta, ja kolmannet puolustivat ihmisten oikeutta tehdä mitä huvittaa.
Itse tuotettu ja julkaistu porno perustuu ensi katsomalta vapaehtoisuuteen, toisin kuin vaikkapa prostituutioon pakotettujen huumeaddiktien kuvaaminen. Mutta lyhytkin pohdiskelu saa asian vaikuttamaan ongelmalliselta.
Minkä ikäisiä kuvissa esiintyvät ihmiset ovat? Kuinka moni tietää kuvansa levittämisestä? Onko kyse kostosta – levittääkö pettynyt entinen aviopuoliso otosta, joka on otettu vuosia sitten hetken huumassa tai humalassa?
Ymmärtävätkö ihmiset todella, että nettiin menevät kuvat ja videot eivät poistu sieltä ikinä ja voivat kopioitua lukemattomille sivustoille?
20-vuotias kotipornomalli voi olla 10 vuoden päästä äiti ja 30 vuoden päästä isoäiti. Haluaako hän jälkipolvienkin näkevän emätinkuvansa? Kiusataanko luomupornotähden lasta koulussa?
Tietotekniikka kehittyy valtavaa tahtia. Osana tavallista elämää pidetty Facebook-sivusto perustettiin vain seitsemän vuotta sitten. Kuvantunnistusohjelmat voivat johtaa siihen, että kymmenen vuoden päästä jokainen näkee googlettamalla, miten pitkälle Tepa, 24, on mennyt harrastuksessaan.
”Ihan täysin alastonkuvia en ole sinne laittanut, aina on vähintään pikkuhousut jalassa”, kertoo maalari Tepa HS:lle.
Kuinka moni suomalaisvanhus on huojentunut, ettei 1960-luvulla pornolehteen otetut kuvat koskaan päätynyt nettiin? Tänään julkkikseksi haluava kotipornoilija voi muutaman vuoden päästä etsiä tavallisia töitä, joiden saamista ei edistä netistä kaiken kansan eteen pomppaava alastonkuva.” HS 13.09.2011
Ja Elviksen lanteiden vatkaus johti nuorison kadotuksen tielle joten sitä täytyi sensuroida… Ei tainnut kuitenkaan merkittävästi vähentää työtilaisuuksia lopulta sekään aikansa julkea käytös
Femme: 51
Kyllä tuota ”luomupornoa” katselee mielummin kuin väkisin tehtyjä jenkkiversioita. Mukava katsella supi suomalaisia ihmisiä arkisissa hommissa, mutta vielä ei itse ole ehtinyt liittyä tuohon 60 000 käyttäjään muuta kuin vierailijana. Jossain sarjassa hetki sitten tuli aika hyvin sanottua ”Kerran nettiin laitettu on aina netissä ja sille et mitään voi.” Eli kannattaa tosiaan miettiä laittaako vai ei laita mitään sinne. Tosin tuolla kyseisellä sivulla aika paljon on kasvoja peitetty kuvissa, mutta vastakohtiakin löytyy. Epäilen että nämä eivät juuri nyt välitä ketä ne kuvat näkee ja mitä niistä sanotaan.
Itse kuvaus omaan käyttöön mahtavaa ja kiihottavaa aina silloin tällöin, kai meissä jokaisessa on pieni ”näyttelijä” sisällään. Muutenkin katsellaan mielellään yhdessä kotona ihan luomua mielummin kuin rapakon takana tuotettua ”muottipornoa”.
Joo minuakin ärsyttää hiukan nuo amerikkalaiset pätkät
Ihan oikeasti… Vaikka se jokin säilyisi ”ikuisesti” netissä, mikä sekään ei kyllä oikeasti pidä paikkaansa, niin todennäköisyys törmätä siihen naapurin Seijaan netissä jonkin videon tai kuvan kautta on aivan olematon ja todennäköisyys pienenee joka hetki materiaalin lisääntyessä.
Tietysti jos käytetään metatiedoissa tms. henkilötietoja, niin löytyyhän ne sitten vaikka googlen avulla.
Se, että tuolta lähes päivittäin paljastuu jonkin turhan julkimon ”salainen kotivideo” on aivan eri asia.
Ne eivät ole mitään salaista nähneetkään… Ja sitä varten on sitten jo ihmisiä jotka palkkion kiilto silmissään etsimällä etsivät löytääkseen sen Nicole Kidmanin videon tai ainakin niin näköisen, että voi myydä sen löytönä ”nuoruuden aikaisesta tarkoin varjellusta hairahduksesta”
Hei
Löysin vahvistusta ajatuksilleni, että nainen on hyvin muuttuva ja mukautuva koko seksuaalisen elinkaarensa varrella. Mainitsin tästä osiossa Seksi, sielukasta hoivaa. Tutkijat vahvistavat näkemykseni siitä, että naisen seksuaalisuus muuttuu, kun taas miesten on kuin sulaa vahaa nuorena, mutta kun se jämähtää uomiinsa on se kuin sementtiä
Hyvin pitkälle tästä johtuvaa on myös se, että miehille syntyy enemmän fetissejä kuin naisille, jolle hyvin harvoin tulee mitään fetissejä. Nämä tiedot löysin kirjasta Mitä miehet haluavat sängyssä?
”Useimmilla naisilla seksuaalisuus voi siis ilmeisesti muuttua täysin vapaasti naisen oman elämän mukaan, kun taas miehet jäävät vanhoihin kaavoihin jumiin. ”
”Miehen seksuaalisuus pysyy omassa muotissaan, kun se kerran on löytynyt, kuin kovettunut betoni.”
Kirjan päiväkirjoissa miehet kertovat fetisseistään. Hyvin usein miehet ovat mieltyneet pitämään naisten alushousuja ja miehet kertovatkin, että jotkut heistä keräävät talteen kaikki vaimon pois heittämän alushousut ja käyttävät niitä, toiset taas ostavat ihan uusia. Myös masturbointi naisten alushousut päällä tai niihin on hyvin tavallista.
Varsinkin Englantilaiset miehet ovat lämmenneet kumiin, tällekin on selityksensä. Lastenhoitajat ja äidit kylvettävät lapsiaan verhoutuneena kumiseen esiliinaan. Englannissa sataa myös paljon, joten pikku pojat puetaan kumisiin sadeasuihin, myös lastenhoitajilla ja naisilla on usein kumiset sadetakit. Englannissa käytetään myös kumilakanoita siisteyskasvatuksen osana, eli pojat, tytötkin, nukkuvat pienenä kumilakanoilla, mutta vain pojille tulee tästä fetissi. Joten Lukijan laittama linkki Wagnerin ostamiin kalosseihin on juuri tätä fetissiä jonka, ”Ystävämme” Viivin ja Wagnerin piirtäjä niin sopivasti piirsi aiheeseemme ja on näin asianhermolla
”Tiedämme hyvin vähän joidenkin tällaisten omituisten seksuaalisten tapojen ja tarpeiden kehittymisestä, mutta vaikuttaa siltä, että erityisesti vahvahkot parafiliat juontuvat jollain tapaa vaikeasta lapsuudesta. Kuuluisa tutkija John Money loi parikymmentä vuotta sitten käsitteen rakkauskartta kuvaamaan ilmeisesti elinikäisiä ihmisen aivoissa olevia malleja, joiden mukaan ihmisen seksuaaliset kiihokkeet loppujen lopuksi määräytyvät. Hänen mukaansa poikkeava eroottinen kehitys johtuu usein traumaattisista perheeseen tai muihin sosiaalisiin suhteisiin liittyvistä kokemuksista, joiden takia ihmisen rakkauskartta vääristyy ja sitten vakiintuu yksityisissä fantasioissa, unissa ja joskus myös seksuaalisissa toiminnoissa, erityisesti murrosiässä, kun nuori kokee luontaisesti paljon mullistavia seksuaalisia tuntemuksia.”
Juu Lukija, tarkoitinkin samalla sitä että joku sen kuvan saattaa sieltä kopioda ja sattuuhan sitä että törmää yllättävissä paikoissa yllättäviin asioihin. Suomessa piirit ja sivustot ovat niin pienet että mahdollisuudet isommat kuin ameriikassa esim. jossa asukkaita on monta miljoonaa ja samanlaisia sivuja tuhansia.
Ennen muuten on ollut varmaan ongelmallista piilottaa isoja vhs kasetteja kun nykyään helppo laittaa salasanan taakse koneelle ja kukaan muu ei pääse käsiksi.
Heh..Voin kuvitella kuinka isä kirjoittaa vhs-kasettiin esim. ”karhut metsässä” tai ”lentäjä Kalle” Ja lapsi valitessaan piirrettyä jonka haluaisi katsoa ottaakin tuon K18 kasetin ja laittaa sen päälle ja kysyy sitten ihmetellen isältä/äidiltä: ” Isi, miksi toi täti huutaa noin? Sattuuko siihen? Ja miksi sillä on kurahaalarit päällä??”
Oikeastaan tuo ei ole kovinkaan naurettava juttu…
Enkä ymmärrä sellaista, että tuollaista materiaalia piiloteltaisiin siten, että siihen lapsi törmää noin vaan…
On minullakin ollut vhs-kasetteja joissa on ollut pornoa samoin kuin ”ulkolaisia lehtiä”, mutta ne olivat ensinnäkin jo sijoitettuna ylähyllyille vaatehuoneessa ja mahdollisesti vielä takimmaiseksi…
Ja jos niissä jotain luki, niin tyyliin ”elokuvia”… Ei todellakaan mitään ”Lumikki ja 7 ei niin pitkää, mutta paksua”…
Lapsettomien huumori on aina joissain kohdissa vähän erilaista kuin ”lapsellisten” niin kuin olet varmaan huomannut, Lukija…
Aivan… Olisiko se hieman lapsellista
Takoitin kyllä tuolla piillottamisella että saa helpommin piilloon tavarat. Kun itse joskus löysin(olin16v) isäni kätkön jossa (luojan kiitos) oli ihan tavallista kaupallista pornoa. Ei tullut mieleenkään että se olisi voinut olla koti tuottoista, nykyään voisi olla suurikin mahdollisuus siihen kenellä tahansa. Ja sitä tuossa pähkäilin hymähdellen. Kyllä nuo omat DVD:t on sen verran hyvässä piilossa ettei niitä kyllä ihan helpolla löydä. Onneksiovat hiukan kapeampia kuin VHS. Täytyy vaan nuo omat tekeleet säilyttää koneella salasanalla suojattuna.
Kyllä sitä saa muutenkin vastata outoihin kysymyksiin elina, joten täytyy pitää visusti poissa nämä videot omassa tallessa.
Mutta onneksi lyhyt vastaus riittää. Ollaan kerrottu ihan oikea versio mistä lapset tulee eikä haikara tarinaa vanhimmalle. Seuraava kysymys sitten olikin että miten vauvat sinne masuun päätyy.
Onpas mielenkiintoinen blogi, kerrankin oikein ajatuksella kirjoitettua keskustelua seksistä. Minulle on tuttua tuo tiukasti juurtunut fetissi, miehelläni nimittäin on sellainen. Itse olen seikkailunhaluinen, joten olen kyllä osannut ottaa ilon irti sukkahousuleikeistäkin. Pidän miestäni hyvin seksikkäänä ja hän onkin hyvin tyytyväinen seksiin minun kanssani. Valitettavasti vaan parisuhteissa tuntuu aina käyvän niin, että jompikumpi jää vähemmälle huomiolle. Jos minulla on sukkahousut, niin hän kyllä todella huomaa minut, ja se on kivaa (paitsi joskus olen kyllästynyt samaan leikkiin). Hän on minusta hellyyttävä sukkahousut jalassa.
Mutta minä kun satun kiihottumaan alastomuudesta, sekä mieheni että itseni vartalosta, ja toivoisin kovasti että hän innostuisi joskus minun näkemisestä alasti, tarttuisi kiinni tai silittelisi oma-aloitteisesti. Se tuntuu niin epäreilulta, että minä katselen aina ihaillen kun hän on alasti, mutta minua ei katsele kukaan kun kuljen alasti kotonamme, vaikka olen vielä kaunis – ja hän sanoo että ei edes kaipaa kenenkään ihailua, minä kyllä kaipaan niin epätoivoisesti että toivon edes naapurin äijänrenttujen näkevän minusta vilauksen! Hän kyllä katsoo ja koskettaa silloin jos pyydän, mutta se ei tunnu niin hyvältä jos pitää ”tyrkyttää itseään”.
Muistan vielä, miten nuorempana kiihotuin suunnattomasti jos huomasin kumppanin oikein himoitsevan alastomia paikkojani, varsinkin sen ainoan joka keskittyi häpyni tutkimiseen. Nykyinen rakas mieheni sanoo aina, että minun pitää sanoa mitä haluan ja sillä hetkellä kun haluan. Jos minä opin pyytämään ajoissa sen sijaan että nurisen jälkeenpäin, niin voin varmaan elää tyytyväisenä hänen kanssaan, kuvitellen jonkun myös katselevan minua haluten…
Oman kokemukseni perusteella voisin antaa vinkiksi muille, että kannattaa ottaa selvää puolison hartaimmista seksuaalisista toiveista ja todella miettiä, voisiko toteuttaa ne kertomatta sitä, että ”se ei ole mun juttu”. Minun tapauksessani mies olisi voinut tutustua häpyyni ennen kuin on kertonut että sen ulkonäkö ei kiinnosta, niin sitten voisin paremmin antautua hänen käsiinsä nauttimaan. Mies olisi myös voinut ihailla pieniä rintojani sen sijaan, että ilmoittaa vain ettei ole ”tissimies”, mutta voi kosketella jos haluan. (Aika Wagnermaista, vai mitä!)
Jos yrittää miellyttää puolisoaan, niin lopulta voi oppia nauttimaan siitäkin mikä ennen ei kiinnostanut. Mutta meidän tapauksessa tuo Femmen (56) kirjalainaus on kyllä osoittautunut todeksi: kypsä mies jää sellaiseksi mikä on, naisen seksuaalisuus muuttuu. Sukkahousut eivät todellakaan kiinnostaneet minua ennen, mutta nykyään katselen sukkahoususääriä kaupungilla melkein kuin mieheni silmin.
Hei
Tervetuloa Heidi keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini
Meistä on muodostunut vuosien saatossa tällainen pieni ydinjoukko keskustelijoita höystettynä vierailijoilla, jotka joskus kommentoivat vain kerran, toisinaan jäävät sitten joksikin aikaa
Toivottavasti viihdyt kanssamme ja toivon tietysti, että haluat kommentoida useimminkin ja ehkä eri aiheisiini
Itse olen pyrkinyt kirjoittamaan seksistä avarakatseisesti ja lähinnä niin, kuin sen itse koen ja huomioin. Ja onneksi olen saanut blogiini samanhenkiset kommentoijat, jotka kirjoittavat omista kokemuksistaan ja siitä miten itse kokevat seksuaalisuutensa ja kumppanin seksuaalisuuden, tai sivusuhteen tai tulevien suhteiden toiveet jne. Kiitos sinulle Heidi arvokkaasta kommentistasi, blogillani on paljon ”hiljaisia lukijoita”, jotka toivovat löytävänsä vastauksia omiin kysymyksiin muiden kirjoittamien kommenttien kautta. Saan näitä kirjeitä välillä suoraan sähköpostiin, mutta hienointa kaikkien kannalta olisi juuri lukea ne täältä blogista.
Tiedän tunteen, kun kumppani ei huomioi oikealla tavalla. Minulla on ollut aikoinaan suhde mieheen, joka ei huomioinut alusvaatteitani (olin ainakin aikaisemmin alusvaatefriikki
), oli turha riisua hitaasti tai keikistellä niissä
Mies riisui itse nopeasti itsensä ja hyppäsi peiton alle ja toivoi että tulisin nopeasti perässä. Hänelle itselleen alastomuus oli ehkä hävettävää, vaikka hän näytti oikein hyvältä ja oli isokaluinen mies
Hänen mielestään alastomuus ja seksistä puhuminen ei ollut romanttista, tai näin hän sen halusi kertoa, mutta luulen enemmän, että alastomuus ei vain ollut hänelle luontaista.
Kaikki täällä blogissa tietävät, että olen itse aktiivinen seksin saannin suhteen, mutta jos minun täytyisi aina olla aloitteen tekijä tai aina kerrottava mitä haluan ja miten, niin en jaksaisi kyllä sitä suhdetta kovin pitkään. Joten ymmärrän ikäväsi vartalosi ihailuun ja yllätykselliseen seksiin Heidi.
En voi sanoa, että valitettavasti blogissani on paljon kommentteja ja teksiä, sillä olen siitä todella iloinen, mutta ymmärrän, että uutena tulokkaana sitä tuntuu olevan liikaa. Toivon kuitenkin, että jaksaisit Heidi tutustua blogiini vähän laajemminkin
Hei!
Lasken itseni myös seikkailunhaluiseksi tosin joissain asioissa olen (sanotaanko vielä) ehdoton. Tosin iän mittaan oppinut että miettii vielä uudestaan ennekuin sanoo että ei ikinä.
Yksi hyvä tapa on täällä lukeminen, jos nyt vähän mainostaakin saa, erilaisia ihmisiä puhumasta samasta asiasta eri näkökulmista ja intresseistä.
Joskus jopa väittelemässä asioista.
Meillä kotona hiukan erilaiset maut seksin suhteen ja teillä Heidi voisi ehkä kokeille vuorottelua seksin saralla kumpi on johdossa. Toimii tosi hyvin jos molemmat haluaa tehdä toisilleen hyvää.
Itsellä aika paljon samoja intressejä kuin sinulla, tosin käänteisenä eli tykkään katsoa ja kosketella alastonta vaimoani. Myös tietyt alusvaatteet saavat minut villiksi ja sen tuo parempi puoliskokin tietää.
Hei kaikille
Tänään olen ollut taas vähän kiireinen, iltakin tulee olemaan sellainen sekä huominen
Olen kuitenkin käynnyt taas altaassa juoksemassa ja yhtenä illan ohjelmaan kuuluu elokuva Hölmö hullu rakkaus, josta Lukija laittoikin meille jokin aika sitten trailerin
Huomenna on sitten sienestystä koko päivä
Mutta olisi kiva, jos te ehtisitte keskustelemaan seksistä
on niin kiva avata kone, kun on paljon uutta luettavaa
Mukavaa iltaa kaikille.
Iltaa kaikille
Eilinen elokuva oli ihan kiva
ei sitä turhaan ole kehuttu, mukava, leppoisa ja ajatuksia antava.
Tänään on sitten vähän rohmuttu sieniä ex-kumppanin kanssa, niitä tuli poimittua niin paljon, että ainakin minun ämpärit vain meni jääkaappiin odottamaan huomista puhdistusta ja käsittelyä
Suppilovahveroita poimimme molemmat kaksi isoa ämpärillistä kumpikin, sen lisäksi tuli kerättyä kanttarellejä nelisen litraa kumpikin ja tatteja onkin sitten myös toista korillista
Pomiminen lämpimässä säässä ja aurinkoisessa metsässä on ihanaa, kunhan vain muistaisi aina, että sienet on siivottava ja säilöttävä, kun tulee kotiin
Hei
Sen lisäksi, että miehet kaipaavat joskus pornoilua kumppanin kanssa, he kaipaavat naisia useammin, äärimmäistä vaihtelua. Miksi? Juurihan äskettäin kerroin, että miehet jämähtävät myös helpommin varsinkin parisuhdeseksissä siihen, minkä nuorena ovat oppineet. Tähän annetaan selitys kirjassa Mitä miehet haluavat sängyssä? Mikäli mies ei saa naisesta innostunutta seksikumppania hän turvautuu yhä useammin nettiin, tai vastaavasti muistelee villejä nuoruusvuosiaan ja niitä tapahtumia. Nettipornon laajuus ja miehelle ”jokapäiväisyys” alentaa hänen rimaa kokeilulle.
”Eräs 64-vuotias eläkeläinen Gavin kertoo päiväkirjassaan, että ”Eläkkeelle päästessäni olin yhä valmis vaakamamboon kolme-neljä kertaa viikossa, mutta vaimoni tarvitsi moista vain kerran viikossa.” Viestinsä lopussa hän mainitsee harrastavansa hiukan avioliiton ulkopuolista seksiä, eli:
pari sessiota kahden paikallisen netistä löytämäni miehen kanssa, joiden näkemykset ja taustat ovat omiani vastaavia. Ajattelemme kaikki samoin haluavamme hiukan ylimääräistä vanhetessamme, mutta emme tarvitse rakastajatarta, koska sitä saa kotonakin. MM-seksuaalinen kokemus (mies+mies) oli kuitenkin ajatuksena liian innostava passattavaksi, ja otaksun netistä löytyvän toiminnan perusteella meitä olevan monia muitakin.
Rakastajattaren etsimisessä ei olisi järkeä, koska sitä saa kotonakin. Kiintoisaa, eikö totta? Gavin kaipaa äärimmäistä vaihtelua, eli jotain täysin uutta: toista miestä. Hän kirjoitti enemmänkin MM-kokemuksistaan pienen suostuttelun jälkeen.
Nyt kun internetistä on tullut osa jokapäiväistä elämäämme, on helppo löytää samanmielisiä miehiä seksitreffisivuilta. Sovimme seitsemisen vuotta sitten tapaamisen itseni ikäisen ja kanssani samoin ajattelevan miehen kanssa tarkoituksenamme masturboida yhdessä, mistä sitten etenimme nopeasti suuseksiin jo ensimmäisellä kahdesta tapaamiskerrastamme. Kokemus oli mielestäni pakahduttava lähinnä sen tabunomaisuuden takia (saat käyttää tuota sanaa, jos haluat!). Olen sen jälkeen harrastanut suuseksiä kahden muun miehen kanssa, kummankin noin kahden vuoden välein – huomannet siis, että se ei ole elämäni johtotähti.
Gavenia eivät niinkään juuri miehet kiinnosta, vaan enemmänkin tietyt tavat harrastaa seksiä, kuten suuseksi ja erityisesti anaaliseksi: ”Peppuleikit tuntuvat olevan nykyään aika yleisiä. Suuri osa naisista suostuu siihen varsin mielellään, minkä lisäksi ziljoona homomiestä pitää sitä tavallisena tapana harrastaa seksiä. Jos siis se tuntuu niin hyvältä, miksen minä saisi kokeilla?
Hän alkoi kiinnostua seksistä miehen kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, että miehet antoivat hänelle mahdollisuuden kokeilla häntä kiinnostavia asioita, joihin hänen vaimonsa ei suostunut. Miehet eivät ikinä ole kiinnostaneet häntä seksuaalisessa mielessä:
Olin nuorena varmasti aivan yhtä homofobinen kuin kuka tahansa muukin nuori mies niihin aikoihin. Rupesin ajattelemaan miehiä mahdollisina seksikumppaneina vasta viisikymppisenä, ja silloinkin se oli minulle vain fantasia, jossa olin aina itse imettävänä.”
On ehkä syytä huomioida pohdittaessa miesten ”jämähtämämistä”, että siihen voi vaikuttaa osaltaan myös miehen kumppani…
Jos sinua ei mikään kannusta muutokseen niin kyllä se ”toimivaksi havaittu” pitää pintansa. Jos nainen vielä on tyyliltään muussa arjessa sellainen joka ei siedä muutoksia rutiineihinsa, niin kuinka mies uskaltaisi sitten vielä herkempien asioiden parissa ottaa riskejä ja kokeilla jotain uutta, jos se jo arjessakin järkyttää tasapainoa…
Hyvin harva haastaa riitaa ehdointahdoin ja pelaa mielummin varman päälle tehden siten kuin hyväksi on havainnut..
Hei
Totta Lukija, että kumppanin innostus seksiin vaikuttaa siihen, onko mies impulsiivinen ja kokeiluhaluinen. Mutta monet naiset valittavat kyllä sitä, että mies ei yritä mitään uutta, vaan polkee samaa rataa vuodesta toiseen
Tällainen tarina tähän joukon jatkoksi
Otsikko antaa kyllä jotenkin väärän kuvan asiasta…
81-vuotias yksinäinen isoäiti myy seksiä rahasta
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1386624/-vuotias-yksinainen-isoaiti-myy-seksia-rahasta
Katkelma Iltalehdestä.
””Haluan aloitteellisuutta ja aktiivisuutta”
Iltalehti.fi:n mieslukijat kertovat, mitä he haluavat kumppaneiltaan sängyssä.
Miehet haluavat, että nainen ottaa ohjat sängyssä! Mies haluaa tuntea, että nainen todella haluaa häntä!
Mies
Voi, kun se vaimo tajuaisi, että mies tykkää, jos vaimo joskus pukeutuisi niihin seksikkäisiin hepeniin, joita mies hänelle on ostanut. Minä ainakin haluaisin seksiä myös hiukan useammin, ei vain kerran tai kaksi kuukaudessa. Onko se mikään ihme, että mies katselee seksiä vaikka netissä, kun kotona sitä on niin harvakseen. Sitten vaimo vetää kauheat pultit, kun tajuaa tämän.
Perheen isä
Välillä on mukava ihan vaan maata sängyssä lähekkäin ilman kiirettä edetä yhtään mihinkään.
Timo
Olisi mukavaa kokea se, että nainen tekisi joskus edes jotain muutakin kuin makaisi ja odottaisi täyttä tyydytystä minun osaltani. Haluan kokea sen, että nainen haluaa antaa nautintoa vain minulle, ettei tarvitsisi aina ns. ”tehdä kaikkia töitä”.
M21
Se on ärsyttävää, kun odotetaan hamaan tappiin asti, että mies tekisi aloitteen ja suututaan siitä, jos ei tee.
Edzon
Kun olen väsynyt, en todellakaan jaksaisi ”touhuta” vaan nukkua! Touhuillessa kaipaan itse vaihtelua, myös takaa päin, mitä tyttöystäväni ei taas halua, koska se esineellistää naista. Myös suuseksi kelpaisi, vaan kun sekin torpataan. Vaihtelua, erilaista kokeilua kaipaisin, en aina sitä samaa settiä.
M78
Katkerinta on se, jos tajuaa, että nainen ei varsinaisesti halua seksiä, mutta ryhtyy siihen vain miestä miellyttääkseen. On ihanaa huomata, että nainenkin syttyy seksistä aidosti ja joskus tekee jopa aloitteita. Silloin itsekin on hommassa mukana ihan eri tunteella.
Ludvig
Haluan sänkyyni naisen, joka osaa kertoa, mistä hän pitää. Itse kiihotun eniten siitä, kun huomaan naiseni nauttivan. Näin molemmat saavat parhaan tyydytyksen.
Varma nakki
Olisi kiva, jos nainen pystyisi olemaan sinut itsensä kanssa, ja vielä parempi olisi, jos nainen tykkäisi siitä, että katsotaan, vaikka ei mannekiini olekaan. Harva mies vaatii ulkonäöltä täydellisyyttä, ja jos vaatii, on idiootti.
fff
Hymyä. Kosketuksia. Kehuja. Hassuttelua sängyssä. Leikkimieltä.
Jere”
Hei
Kovin on surullista luettavaa
ja samalla ihmettelen, että mikä siinä seksissä on niin vaikeaa naiselle. Jos vanhat naiset olisivat nyt vielä tietyllä tavalla moralisteja, ”että miehen huuluu osoittaa halu ja suorittaayhdyntä”, niin eihän se ole ollut niin ainakaan enää kuusikymmentä-luvun jälkeen. Siis missä vieläkin mättää, jos tätä nuoremmat naiset eivät ymmärrä, että nainen ja mies ovat saman arvoiset seksissä ja molempien kuuluu saada samanarvoinen kohtelu rakastellessa?
Ymmärrän hyvin, että nainen haluaisi tulla valloitetuksi ja haluaisi, että hänet herätellään haluamaan, mutta samaa haluaa mies, joten tässäkin toimii parhaiten vuorottelu. Naisesta on seksikästä, että mies hallitsee rakastelutilanteen ja ”ottaa” naisen. Tämän ei kuitenkaan pitäisi estää esimerkiksi sitä, että nainen kiusoittelee seksuaalisesti ja herättää miehen ”ottamaan” hänet. Miehestä taas on hyvin seksikästä, että nainen ottaa ne ohjakset käsiinsä rakastelutilanteessa ja ohjaa miestä koko rakastelun ajan, ”käskyttää”
tyydyttämään itseään ja samalla kertoo, että mistä kohtaa nyt pitää imeä ja nuolla, eikä unohda kertoa miltä se tuntuu
Alistuva mies tai alistuva nainen voi olla leikki seksissäkin, mutta jos se on arkipäivää, niin kuka sellaista haluaisi? Seksin määräkin on yhä aina puheenaiheena, joten siihen en voi sanoa muuta kuin, että täytyy luoda tilanteita, jolloin nainen vapautuu tietystä vastuusta, niin hänen tekee kyllä useammin mieli. Jos nainen tuntee, että vastuu kodista, perheestä, sosiaalisesta suhteista on molemilla tasapainossa, niin ettei naisen tule huolehtia kaikesta ja olla ”tarkastaja”, niin häneltä vapautuu voimavaroja seksiin. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että mies ryhtyy tekemään kaiken ja hoitamaan kaikki kodinhoita koskevat asiat, sillä se tekee miehestä ”naismaisen”, eikä sellainen mies ole useankaan naisen mielestä seksikäs ja haluttava.
Hei
Ylipäätänsä kai ihminen on perusluonteeltaan laiska (kts seitsemän kuolemansyntiä). Aina on niin helppo valittaa, että toinen on tylsä, ei tee aloitetta, ei keksi mitään kivaa. Kun kerran jysähdetään johonkin arjen kuvioihin niin sitä rataa on niin helppo sitten jyllätä suoraan eteenpäin. Luutuneita kuvioita on sitten vaikea lähteä muuttamaan, kun itsekin alkaa uskoa, että minä olen tällainen ja tuo toinen on tuollainen.
Pitäisi kai vaan jaksa etsiä itsestään se seksikäs minä ja se leikkisä minä ja se vaihtelua etsivä minä….
Seksiä ja leikkiä ja vaihtelua kun harvalle tuodaan tarjottimella eteen.
Olisihan se tietysti kiva kun Johnny Depp merirosvohahmossa tai Penelope Cruz kohtalokkaana latinona tulisi viemään mukaan seikkailuun ja intohimon hetkiin
Kyllä minustakin sitten kuoriutuisi kohtalokas seikkailija ihan varmasti, mutta tuo kumppani nyt vaan sattuu olemaan noin arkinen ja tylsä, eikä yhtään ymmärrä mitä minä haluaisin, jupinaa jupinaa
99,9%:n varmuudella kukaan ei vaan tule ja vie minua seikkailuun. Itse pitää seikkailunsa etsiä ja luoda, jos niitä haluaa. Muuten voi junnata ihan siellä missä junnaa elämänsä kanssa.
”Seksiä ja leikkiä ja vaihtelua kun harvalle tuodaan tarjottimella eteen.”
Tuli tuosta mieleeni kun olen joskus vaimolleni todennut jonkin kieltäytymisen yhteydessä suurin piirtein, että ”kuvittelis kyllä haluavan useammin käyttää tilaisuuden, kun on innokas mies joka haluaa aina vaan ja vielä kykeniskin siihen…”..
Eipä sitten kyllä vastannut siihen mitenkään… Kenties käänsi kylkeään
Nuo Lukijan Iltalehti-lainaukset muistuttavat kyllä siitä, että seksuaalisen huomion kaipuu ei riipu sukupuolesta. Mieheni varmasti ajattelee, että helppoahan minulla on: Minun tarvitsee vain laittaa sukkahousut ja hän on jo valmis! Ongelma onkin se, että minäkin haluaisin olla valmis, ja ahdistun siitä kun kiihotun enää harvoin. Mieheni on ensimmäinen, jonka kanssa olen asennoitunut elämään yhdessä ihan loppuun asti. Hän on ollut ennenkin pitkässä suhteessa, mutta minulle se on outoa ja ahdistavaa, kun suhde muuttuu arkipäiväiseksi ja toisen ohi kuljetaan koskettamatta ja toiseen ei edes vilkaista kun hän tulee huoneeseen.
Amour? osuit varmaan minuunkin tuolla pohdinnallasi ihmisen laiskuudesta ja siitä että odotetaan toisen toteuttavan omat unelmat vaikka pitäisi itse ottaa vastuu omasta onnestaan. Ja Sakari80 antoikin jo kokeilun arvoisen vinkin johtamisleikeistä. Joskus hyvinä aikoina olemme kokeilleetkin sellaista leikkiä, että mieheni on orjani. Se oli hauskaa, mutta orgasmin saadakseni taisin kyllä kuvitella ovenrakoon himokkaita tirkistelijöitä, jotka halusivat kimppuuni ihan vapaasta tahdosta.
Meidän suhteessa on sellainen toispuoleisuus, että minulle on hyvin luontevaa esimerkiksi hyväillä hänen reisiään, pakaroitaan ja penistään käsillä ja suulla, antaa kalulle lempinimiä yms. mistä hän nauttii ja minäkin nautin; mutta kun hän hyväilee minua, se näyttää ja tuntuu siltä kuin hän pakottaisi itsensä siihen tasapuolisuuden vuoksi. Eikä kyse ole mistään ulkonäköasioista, vaan siitä että olemme vain ottaneet sellaiset roolit tässä suhteessa.
Silloin on vaikeaa toimia ja suunnitella uusia temppuja, kun mieli vajoaa ihan pohjalle huomattuani että miestäni ei kiinnosta minun keikistelyni – ja kun hän haluaa seksiä, hän laittaa sukkahousut jalkaansa ja tulee minun hiplattavakseni – ja minähän hiplaan, koska rakastan – eikä mieheni huomaa, että samalla olen surullinen. Minuun kohdistuvan ihailun puute saa haaveilemaan uusista suhteista, mikä masentaa vaan enemmän, kun en kuitenkaan haluaisi tämän yhteiselämän päättyvän, kun kaikista vaikeuksista huolimatta alitajunnassaan tietää sen eletyn rakkauden olevan syvällä meissä.
Femme mietit sitä, että mikä naisille on seksissä niin vaikeaa. Minä tunnistan itsessäni ainakin sellaisen ristiriidan, että vaikka naisten aktiivisuus seksin suhteen on iloksemme yleistynyt paljolti feministisen ajattelun ansiosta, niin saavutetuista eduista on vaikeaa luopua ja fantasioissaan naiset saavat vain heittäytyä miehen katseen kohteeksi ja käsien muovailtavaksi. Nykyään sitten osa miehistä on omaksunut sen ihanuuden, että hekin voivat olla katseiden kohteena ja tulla ”otetuiksi”.
Iltaa
En voi, enkä halua edes lohduttaa sinua Heidi, että et ole yksin ongelmasi kanssa. Kirjassa Mitä miehet haluavat sängyssä? löytyy useista päiväkirjoista kertomuksia miehistä, jotka käyttävät naisten alusvaatteita, sukkahousuja tai vaippoja. Se tieto ei auta sinua ollenkaan.
”Olen alkanut vaimoni suostumuksella pitää naisen alushousuja. Hän tuli itse asiassa mukaani ostamaan ensimmäiset pöksyni. Mieltymykseni on seksuaalinen vain osittain, koska ne tuntuvat mukavilta, sopivat hyvin ja ovat niin kepeitä, ja ymmärrän hyvin alushousujen valmistajien mainospuheet. Ensimmäiset pikkuhousuni olivat kokoa 44, ja ne sopivat hyvin keilailuvaatteideni alle. Vuosikausia käyttämissäni normaaleissa miesten kalsareissa on hyvin paksut kuminauhat ja reunat, jotka yleensä hankaavat nivusiani. Vaimoni on aivan sinut asian kanssa ja on vihjannut pitävänsä ehkä jonain iltana minun pöksyjäni sänkyyn tullessaan – odotan sitä innolla. Saimme tästä myös yhteisen puheenaiheen. Minkä lisäksi SEKSI parani huomattavasti!”
Tällä 65-vuotiaalla Alexilla asiat olivat paremmin kuin muilla kirjan miehillä, toisten vaimot eivät jaksaneet ymmärtää miestensä fetissiä. Eivätkä siksi olleet harrastaneet seksiä miestensä kanssa vuosiin.
Varmasti olette Heidi keskustelleet asiasta paljon, onko miehesi koskaan kysynyt sinulta, mikä olisi SE juttu, joka saisi sinut kiihottumaan? Ja välittääkö hän siitä, jos esimerkiksi sanot, että se on paljas iho ja sinut kaatava mies? Ymmärrän hyvin, että joitakin miehiä kiihottaa naisella sukkahousut ja se, että niiden läpi nuolee naisen häpyä
ja ehkä ne saa jopa repiä auki, että pilluun pääsee paremmin käsiksi. Mutta, jos se on ainoa tapa, niin melko ikäväksihän se käy
Eikö vuorottelu molempien tarpeiden täyttämäksi ole mahdollista? Miten olisi, jos ehdotat kolmatta mukaan? Olisiko yhdessä koettu toinen mies, parempi vaihtoehto, kuin se, että etsisit oman sivusuhteen, jonka kanssa saat omat halusi ja toiveesi tyydytettyä?
Melko moni nainen miettii, että voiko saisi ihan tavallista seksiä, kun saisi miehen joka haluaa minua minuna itsenäni, alastomana ja himokkaana.
Minä taas olen oppinut välttämään vaimon katselua kovin näkyvästi koska hän ei halua minun niin tekevän joten kurkin sitten vain tilaisuuden antaessa mahdollisuuden… Samoin on yleensä ottaen naisten katselu, josta kyllä silti jään kiinni suht usein… Onni sinänsä on siinä, että ei hän siitä varsin suutu, mutta en silti välitä niistäkään nuhteluista…
Viimeksi ei sanonut mitään vaan kaappasi käsikynkkään ja lähti ”viemään”… Oli kaksi paria melkoisia ”rotusääriä” huikeissa koroissa…
Vaimoni tietää kyllä sen, että olen myös heikkona etenkin pitkiin sukkiin mutta myös sukkahousut ”käyvät”… Hän joskus on käyttänyt tätä tietoaan jopa hyväkseen… Tosin ei vuosiin enää.

Viimeksi on nopeasti hypännyt nähtävilleni uusissa rintaliiveissään…
Olen aikoinaan häntä pyytänyt sukkia tai sukkahousuja käyttämään ja hän joskus niitä hieman käyttikin mutta sitten lopetti sen eikä suostunut sen jälkeen moisiin koska ”ei jaksa pukea niitä”… En ole varmaan lähes 20 vuoteen niitä sitten enää pyytänyt koska hän ei halua.
Sitä en ole tuonut esille koskaan vaimolleni, että omissa leikeissäni joskus myös itse niihin pukeudun… Tämänkin vuoden aikana mm. töissä on ollut sukkahousut työhousujen alla ilman pikkuhousuja tietenkin
Joskus kotona yksin ollessa hiukan lainaan myös muita hänen alusasuja yms. mutta hyvin harvoin… Teini-ikäisenä oli paljon enemmän naisten vaatteet ”käytössä”…
Läheisyyden ja kosketuksen puute oli yhdessä vaiheessa noin 5 vuotta sitten aika kova vaimon suuntaan… Oli ollut jo hyvän aikaa, en edes tiedä kauan, mutta ensin se meni tavallaan huomaamatta koska olin jotenkin jäädyttänyt tunteeni enkä piitannut siitä…
Sivusuhteeni sai tunnemaailmani jälleen avautumaan ja sen tajuaminen etten uskaltanut koskettaa vaimoani edes hänen nukkuessa oli aika kauheaa.
Muistan yhä sen kuinka olimme omilla puolilla aivan reunalla mahdollisimman kaukana toisistamme ja katselin vaimoni selkää hänen nukkuessa enkä uskaltanut koskea häneen etten herättäisi. Itkin hiljaa ja katselin käsi ojennettuma kohti.
Ensimmäinen aamusuukko kenties 10 vuoteen oli kuin rotkon yli loikkaaminen tietämättä pääseekö yli…
Näistä on sitten päästy siihen ettei kotoa aamuisin juuri lähdetä ilman hetken halausta ja suukkoja ja harvassa on yöt jolloin en olisi vaimossani kiinni jollain tavoin…
Hänen mielestään meillä ei olekaan ongelmia seksin suhteen koska hyväksymme toistemme seksuaalisuuden, haluamme molemmat paljon seksiä ja haluamme toisenkin nauttivan. Minua se vaan toisinaan häiritsee, että toiveemme eroavat niin paljon ja sitten kiihotumme jostain muusta kuin toisistamme.
Olemme puhuneet myös tuosta kolmannen mukaan ottamisesta, ja mieheni voisi suostua jos olisi tiedossa että sillä toisella miehellä olisi pienempi muna, sillä jos minä nauttisinkin isommasta munasta niin sellainen riittämättömyyden tunne voisi olla hänelle kohtalokasta. Itse en ole kiinnostunut isommista kaluista, mutta miehelleni sellainen pelko on hiljainen pakkomielle, ja jotenkin sen ymmärränkin. Naistakin voisimme ajatella kolmanneksi (ja se olisi varmasti miehenikin mieleen), mutta silloin minä haluaisin valita sen naisen. Se voisi onnistua paremmin, sillä vaikka nainen ei täysin vastaisi mieheni kauneusihanteita, niin sukkahousut olisivat kuitenkin hänelle se olennainen juttu. Vaan mustasukkaisuudelta en minäkään ehkä välttyisi.
Niin… Onhan sekin vaara olemassa, että tuon toisen naisen pillu sopiikin paremmin miehesi kalulle ja sitä ei edes päältä käsin pysty etukäteen arvioimaan… Toisin kuin kalun kokoa
Mutta eiköhän nuo ole kuitenkin aika epätodennäköisiä syitä mihinkään vaan se mahdollinen vaara tulee sitten ihan muista avuista jos on tullakseen… Vahvassa suhteessa en usko edes sellaisiakaan juuri olevan
Kiitos Lukija kommenteistasi, luin sen pidemmän vasta nyt, oli mielenkiintoista ja minuakin koskettavaa… ja yllättävää, että sinäkin olet käyttänyt sukkahousuja, eikä vaimosi tiedä sitä. Tiedä mitä salaisuuksia minunkin tuntemilla miehillä on!
Hei
Olet kertonut Lukija aikaisemmin blogissa mieltymyksistäsi pitää naisten asusteita ja sukkahousuja, mutta vaimosi ei taida tietää näistä fetisseistä? Et käytä niitä rakastellessasi vaimosi kanssa. Teillä siis rakastellaan vaimosi tahdon mukaisesti, eikö näin ole? Mielestäni se on ihan ok, mikäli et kärsi siitä. Luuletko, että teidän seksinne loppuisi kokonaan, jos ehdottaisit vaimollesi, että pukeutuisit naisten hepeniin rakastelun ajaksi?
Kirjassa Mitä miehet haluavat sängyssä? on kertomus Oliverista. Pikku poikana hän oli pukeutunut siskojensa pikkuhousuihin, jonka seurauksena sai remmiä vanhemmiltaan. Hänellä oli jo kymmenenvuotiaana seksuaalinen suhde leikkitoveriinsa, poikaan, jonka kanssa harrasti suuseksiä ja runkkaamista 12-vuotiaaksi ja myöhemmin anaaliseksiä. Oliver on nyt 42-vuotias ja hän on ollut naimisissa 23 vuotta. Hänellä oli nuoruudessaan myös seuraava kokemus:
”Oliver oli 14-vuotias hänen sisarensa täyttäessä 21 vuotta ja päätyi tuolloin alkoholin vaikutuksen alaisena syntymäpäiväjuhlissa jakamaan huoneen miehen kanssa. ”Hän oli arviolta 20-vuotias. Makasimme lattialla ja hyväilimme toistemme peniksiä, ja hän käski minua antamaan hänelle suuseksiä. Häpesin syvästi seuraavana päivänä. Vielä enemmän häpesin sitä, että reagoin häneen fyysisesti ja nautin siitä.”
Hän tapasi vaimonsa – älykkään, herkän ja huumorintajuisen naisen – viisi vuotta myöhemmin, ja tämä auttoi häntä saamaan elämänsä oikeille raiteille. Heidän alkuajan hyvä seksielämänsä hiipui nopeasti, kolmen lapsen syntymän jälkeen. Oliverin vaimo oli hyvin konservatiivinen; ”suuseksi, eroottinen materiaali (eli porno) ja kaikki ”epänormaali” inhottivat häntä”. Oliver ei saanut edes suudella tai koskea vaimoaan heidän avioliittonsa viiden viimeisen vuoden aikana, ja he nukkuivat eri huoneissa. Lämpimän seksisuhteen katoaminen oli Oliverille suuri järkytys:
Halusin vain, että rakastamani nainen haluaisi minua. Että hän katsoisi minua ja sanoisi: ”Olet hyvä mies, olet seksikäs, kiihotat minua, mennään sänkyyn.” Kun muu maailma masentaa, olisi ihana tulla kotiin rakastavien käsivarsien syleilyyn ja päästä nauttimaan joiksikin varastetuiksi minuuteiksi tai tunneiksi.
Niin ei kuitenkaan ollut tarkoitettu. Oliver yritti kestää epätyydyttävien yhden illan juttujen avustuksella ja huomasi tuntevansa vetoa vaimonsa alusvaatelaatikoihin, joiden aarteisiin hän pukeutui silloin tällöin. Hänen vaimonsa ei saanut koskaan tietää tästä: ”En ikinä saanut kerättyä rohkeutta kertoa hänelle, koska hän oli seksuaalisesti niin sovinnainen, ja minua hävetti.”
Ensinnäkään hän ei tiedä näistä mitään ja toiseksi en ole koskaan edes haaveillut moisesta leikistä vaimoni kanssa… En näe sellaista mahdollisuutta edes olevan tässä parisuhteessa sillä sen verran inhon väristyksillä hän suhtautuu juttuihin missä aihetta on television dokumenteissakin sivuttu…
Se on vain minun oma pieni juttu josta joskus omissa oloissa nautin sen mitä nautin…
Kuulostaa siltä, että fetissi ei ole sinulla niin voimakas. Voisin ehkä verrata siihen, kun omissa fantasioissani on mies joskus himoinnut kuukautisvertani, ja muutenkin minua kiihottaa jotkut likaiset jutut, ja ne taas ovat miehelleni vastenmielisiä, mutta ymmärrän sen ja pidän likaiset fantasiat mielelläni omana tietonani. Ehkä en haluakaan niiden liittyvän omaan mieheeni, vaan joihinkin rumempiin ja eläimellisempiin yksilöihin.
71 kommentin isoäiti… Eikö ihminen ikinä tule niin vanhaksi ja itsenäiseksi, että voisi tehdä mitä ikinä haluaa kenenkään paheksumatta
? Mitä suvulle kuuluu missään negatiivisessa mielessä tämän naisen elämä kun hän ilmeisesti tietää ihan hyvin, mitä tekee? Minä ainakin jopa vähän ihailen tuota epäsovinnaisuutta noin korkeassa iässä
.
Sivusuhteeni kanssa pääsin kokemaan ensimmäisen kerran kuukautisten aikaista seksiä ja aluksi tuo oli siten päin, että hän epäili etten minä sitä kestäisi vaikka se oli hänestä ihan ”tavallista” ja oli sitä harrastanut miehensä kanssa, mutta kuinka ollakaan, niin se oli hänelle kuitenkin suurempi järkytys nähdä minut rakastelun jälkeen hänen veren tahrimana kuin minulle… Minä jopa jollain tavoin kiihotuin siitä ajatuksesta, ettei edes kuukautiset estäneet häntä rakastelemasta kanssani
Minulla on oikeastaan nuorena koko itsetyydytys löytynyt sen myötä, että puin ullakolla löytämiäni naisten alusasuja ylleni… Korsetteja, sukkia, liivejä, pikkuhousuja ja niiden pukeminen sai kaluni jäykistymään…

Ensin en edes ymmärtänyt käyttää käsiäni tuossa vaan hinkkasin reisiäni yhteen kun jaloissani oli sukat ja kalu sitten sai kosketuksensa siinä mikä tuntui todella hyvältä, niin hyvältä, että laukesin
Sitä kesti aika pitkään sitten, että saadakseni tuon tapahtuman uusittua pukeuduin aina tällaisiin asusteisiin koska ilman sukkia se ei tuntunut yhtä hyvälle ja ilman korsettia jossa oli sukkanauhat eivät sukat pysyneet paikoillaan… Jossain vaiheessa sitten vain keksin kädetkin ja pikkuhiljaa tuo vaihe jäi pois…
Sittenhän se tuli jotain 15-17 vuoden iän tienoilla takaisin jopa niin, että kävin muutaman kerran yön pimeydessä syrjäisessä paikassa pienellä kävelyllä kokonaan naiseksi pukeutuneena
Jossain vaiheessa muistan kyllä sitten että pakotin itseni lopettamaan tuon ja hävitin kaiken keräämäni varusteiston koska ”se ei voinut jatkua”…
Minustakin se kurtisaanimummo oli ihastuttava ajatus! Enpä ollut aiemmin kuvitellutkaan, että sellaisetkin haaveet voi siirtää vanhuuspäiville, ja elämäviisautta käyttää silläkin tavoin!
Kuukautisvereenkin liittyy sellaista häpeää, että sitä pidetään inhottavana, ja toisaalta minusta se on joskus hyvin kaunistakin kun tuoretta verta valuu pitkin reisiä. Se on niin olennaista naisen elämässä, että tuntuisi hyvältä jos joku mieskin näkisi sen kauniina. Oma isäni oli aivan raivoissaan kun olin kerran unohtanut tamponin suihkuun, se oli hänestä jotain hirvittävän saastaista.
Itsetyydytyksen löytäminen ei kuitenkaan minulla liity kuukautisvuotoon, vaan lähinnä lehdestä löytämiini tarinoihin ja ohjeisiin.
Hei!
Heidi 79: Meillä on kotona myös puhuttu tuosta kolmannesta osapuolesta ja molemmat haluavat naista kolmanneksi osapuoleksi. Puhuttiin aika kauan siitä minkä näköinen tämä nainen tulisi olla. Vaimoni pelkäsi että halusin ihan eri näköistä kuin hän on, mutta yllättyi kun paljastin että nainen saisi samanoloinen ja näköinen kuin hän (hiusten värit yms). Kolmannesta puhuttaessa mies ei ole se joka häntä kiihottaa, eikä kyllä hirveesti minuakaan, mutta nainen ja se että minä olisin mukana on hänestä erityisen kiihottavaa. On jopa puhunut erittäin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuisi eli tätä ei ole vielä tapahtunut, mutta aikaa on.
Tässä kun on nyt lukenut noista naisten alusvaatteista ja miehistä, niin luulen että aika monella miehellä saattaa olla siihen suuntaan oleva fetissi. Itsekin pidän naisten alusvaatteista, niiden koskettamisesta ja katsomisesta, mutta päälleni en ole vielä ainakaan laittanut. Ehkä jos minua pyydettäisiin, niin voisin sen tehdä.
Vaimoni pyysi minua suhteen alussa katsomaan kuinka hän tyydytti itseään ja pyysi minua vain katselemaan ja yrittämään olemaan koskettelematta itseäni. Tämä sai minut hulluuden partaalle ja kiihotuin ihan älyttömästi siitä. Vasta kun olin seurannut kuinka hän laukesi siinä edessäni sain luvan käydä kimppuun.
Samalla tarkkailin asioita joista hän kiihottui ja myöhemmin niitä on käytetty useasti, hyvällä menestyksellä. Hän on kertonut jälkeenpäin että se oli tarkoituskin että näkisin mistä hän piti ja saisin vinkkejä. Ei tietysti ole tarvinnut aina samoin tehdä ja täältäkin keskusteluista olen poiminut juttuja.
Tuolla aiemmin oli mainita materiaalin eroista miesten ja naisten alusasuissa…
On kyllä totinen tosi, että jostain kumman syystä miesten alusvaatteet tehdään järjestään paksummista ja karheammista materiaaleista kuin naisten… Miksi näin on ja miksi miehet suostuvat käyttämään karheita, paksuja alusasuja… Miksi alushousujen on oltava kerroksittain valmistettuja jotka hautovat pelit kypsäksi ja saavat kivespussit nihkeän kosteiksi etenkin kuumalla ilmalla… Onkin suunnattoman vapauttavaa heittää töissä aamulla alushousut pois ja antaa väljähköissä työhousuissa vallitsevan vapauden ja viileyden valloittaa
Hei
Kyllä vika on Suomalaisissa miehissä itsessään, tai ehkä sittenkin osittain heidän kumppaneissaan
Mies kun ei halua nähdä kovinkaan paljon vaivaa varsinkaan ostaessaan alusvaatteita
Hyvin usein ne napataan sieltä Citymarketista ja Prismasta ostoskärryyn elintarvikkeiden sekaan
parhaammassa tapauksessa vaimo ostaa ne käydessään kaupassa. Jos siellä hyllyssän on jotain ohuemmasta kankaasta ja vähän muotoiltua versiota, niin sinne ne tahtoo jäädä, kun käytännöllinen kumppani tai mies itse valitsee ne kirjavat BlackHorsit tai Hyvonit, jotka ovat vahvasta kankaasta, kestävät nimittäin sitten pesunkin, ajattelee vaimo. Ja eihän se mies suostu laittamaan mitään ”naismaista” kuitenkaan päällensä
Eikä tässä vielä kaikki, yleensä alsuvaatteet ostetaan yhtä koko liian suuret, että ovat väljät ja mukavat, eivät purista, eikä mene pitkin pintaa
Minulla on ystävä, jolla oli erikoisliike, jossa myytiin miesten alusvaatteita. Joten tästä on keskusteltu. Olisin myös kerran halunnut ostaa lahjaksi, sille hierojalle
, jolta sain niitä ihania hirontoja, stringit. Hänellä kun ei ollut grammaakaan läskiä, pelkää lihasta koko mies ja omasi mukavan kokoisenkin, joka ei ehkä olisi mahtunut stingeihin, mutta viis siitä. Oli kuitenkin tarkoitus yllättää jollain kivalla, mutta
ei koko Helsingissä ollut stringejä miehelle
En oikein usko, että tuo vaiva ostaa olisi syy siihen miksi valikoimat koostuvat siitä mitä ne ovat sillä sitä myydään mitä kysytään…
Itse en ole MustaaHevosta ostanut muussa yhteydessä kuin pitkiksi välihousuiksi sillä siihen tarkoitukseen ne ovat olleet hyviä…
Joskus olen löytänyt Dimin tekemiä pikkuhousuja miehille jotka olivat ohuet ja tuntuivat hyviltä, mutta seuraavan kerran kun ostin saman valmistajan tuotteita, niin johan oli keksitty paksut materiaalit yms. ”mukavuudet”… Sloggi valmisti myös joskus ohuempia ja varsin mukavia vaikka ei niin mukavia kuin oli nuo Dimit ja jälleen sama kuvio… Malli muuttui eikä ainakaan paremmaksi… En voi oikein uskoa, että valmistajat omia aikojaan päättäisivät tästä suunnasta vaan ostajien palaute ja kysyntä ohjaa sitä joten miksi käyttäjät haluavat hautomapusseja alushousuikseen?
Itsestäni tuntuu kyllä enemmänkin siltä, että ostan herkemmin sen numeron liian pieniä kuin suuria
Toisaalta on myös hyvin vaikea päätellä minkä kokoisia nuo ovat koska kokomerkinnät ovat lähinnä suuntaa antavia ja valmistajien väillä nekään eivät ole oikein vertailukelpoisia.
Totta on myös se, että minäkin ostan nuo marketeista, mutta sielläkin on kyllä enemmän valinnanvaraa kuin vain kotimaiset metsien miehille suunnatut joilla tarkenee hirvestää vaikka se näyttää femmen käsitys olevankin
Mitä tulee sitten tuohon ”naismaisuuteen” miehen alusasuissa, eli siis lähinnä pikkuhousuissa, niin ei se ole varmasti pelkästään miehestä kiinni vaan yhtälailla naisesta jonka mielestä miehestä tulee ”neitimäinen/hompsahtava” jos tällä on jotain liukasta, ohutta, kenties jopa kiiltävää yllään…
Hieman googlailin ja eipä tuo kovin mieltä ylentävää katsottavaa ole tuo tarjonta… Joko se on ”mukahauskaa/seksikästä” seksiliikkeiden tarjontaa joka on pääsääntöisesti sellaista mitä en ylleni hevin laittaisi tai vaikka ns. laatutavaratalo Stockmannin valikoimaa katsoen… Hmmm… Alan ymmärtää yhä enemmän miehiä jotka eivät käytä alushousuja lainkaan…
https://stockmann.com/webapp/wcs/stores/servlet/Category/Alusasut/11339/11328/11338#Odatedesc;
Tämä keskustelu ja kaikki muu mitä eilen ehdin lukemaan täältä, auttoi minua olemaan onnellinen siitä mitä on ja lähestymään miestäni viime aikoja halukkaammin! Esimerkiksi kun Lukijan kertomus sai minut muistelemaan mitä mieheni on kertonut fetissinsä synnystä, niin rakastin miestäni sellaisena hupsuna, joka taas eilen illalla ajoi säärikarvansa ja laittoi sukkahousut jalkaan.
Silitellessäni hänen sääriään ja reisiään hän jaksoi kosketella ja nuolla minua niin että se tuntui rennolta ja kiireettömältä, ja lopulta sain pitkän orgasmin hänen kielestään. Sen jälkeen kalukin tuntui paremmalta kuin aikoihin!
Kiitos Sakari vinkistä, mekin voitaisiin suunnitella kolmikkoleikkiä vaikka ihan huvin vuoksi. Toisaalta en tiedä uskaltaisiko mieheni esittää toivomuksia erilaisesta naisesta kuin minä, koska minä olen ollut monesti niin kamalan mustasukkainen, siis pelkästä tuijottamisesta. Luulenpa että miehelleni ratkaisee joku kokonaisvaikutelma, jota minä en osaa hänen puolestaan arvioida. Minä olen monesti tuntenut vetoa itseäni muodokkaampiin ja pulskempiin naisiin, mikä saattaa johtua siitä että olen varhaisnuorena leikkinyt seksileikkejä isomman tytön kanssa.
Kuulostaapa ihanalta Sakari tuo vaimosi tyydytysnäytös. Olen minäkin joskus sängyssä tyydyttänyt itseni mieheni vieressä ja hän on siitä kiihottunut, mutta hämärässä se ei tunnu ihan niin upealta kuin jos oikein esittelisin itseäni. Itse haluaisin eniten toteuttaa sen metsässä tai jossain villissä luonnossa, niin että olisi myös pieni riski että joku muukin näkee. Tosin en tiedä pystyisikö mieheni silloin keskittymään, täytyy joskus koettaa… Sen toisen naisen kanssa voisikin olla ihanaa metsässä! Jos hän siis olisi metsänaisia. Mies voisi vahtia ympärille niin kauan kuin pystyisi…
Kun tuntuu oikein hyvältä…
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135269474047.gif
Hei
Tulin juuri tähän koneelle pyytäeksäni linkkiä Viiviin ja Wagneriin
Tänä aamuna luin, että Viivillä ja Wagnerilla on jo 15 vuotta yhteistä taivalta takanaan
Piirtäjän viimeisimmän kirjan nimi on Edelleen yhdessä ja siinä kertoman mukaan Viivi lähtee oluelle ja Wagner jää kotiin hoitamaan kodin askarreet
Moi!
Heidi 93
Kyllähän tuon kertomuksesi toisen naisen kanssa metsässä kuulisi mielellään vaikka vähän tarkemmin kerrottuna. Eli jos vaan luulet että miehesi haluaa sen kuulla niin kerro rohkeasti. Menisi mukavana kiihokkeena seksin aikana omalla kohdalla ainakin.
Näytät vielä oikeen että miten se toinen nainen koskettaa sinua ja pian saat kyllä kiimaisen sonnin päällesi.
Joo Sakari, tykkään niistä metsässä tapahtuvista riettauksista (toistaiseksi vain kuvitelmissani) niin että voisin vaikka kirjoittaa niistä pikku kertomuksia, ja mieheni saisi olla ensimmäinen koehenkilö (jolle niitä ehkä jopa esitetään). Lukemistani tarinoista se fantasia onkin saanut alkunsa (taisi olla ihan ensimmäisiä Reginan Sallittuja leikkejä joita olen päässyt lukemaan), ja voisi tosiaan koettaa saisiko itse niin kiihottavaa tekstiä aikaiseksi. Nyt pitää ajatella muita asioita välillä, mutta jätetään hautumaan… Moi
P.S. Miten noita keltaisia naamoja saa tänne?
Jahka ehdin pöytäkoneelle niin voin etsiä vinkin mihin viimeksi nuo blogissa käytettävissä olevat hymiöt vinkkasin
Kirjoita Heidi tuonne Nyt on lupa kirjoittaa osioon tarinoita muiden jatkoksi
No yritetään taas saada nämä esiin korjattuna ”ohjeineen”
Hymiöt muodostuvat yhteen kirjoitettuna ilman välilyöntejä myös puhelimella jota käytän verraten usein, eli
on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki sulkeva sulku )
on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki avaava sulku (
on puolipiste ; jonka perään kirjoitetaan merkki sulkeva sulku )
on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki iso P
on kaksoispiste : jonka perään kirjoitetaan merkki pieni o
on kaksoispiste : jonka perään pystyviiva | jonka pc-näppäimistöllä löytää Alt Gr + ”pienempi kuin” -merkki joka on standardinäppäimistössä z-kirjaimen vasemmalla puolen…
on numero 8 jonka perässä on merkki Iso O
on kaksoispiste : jonka perässä on merkki pieni x
Perus hymy
Surullinen
Silmän isku
Kieliposkella
Suu auki
Suu viivana
Silmät suurena
Häikäisee 8) on numero 8 jonka perässä on merkki sulkeutuva sulku )
Hapanta
Sitten vielä kaksoispisteiden väliin kirjoitettavia tekstejä jotka muuttuvat hymiöksi tässä wordpress-ympäristössä…
oops




mrgreen
cry
evil
roll
lol
JESS!!! Toimii
”Pornotähteilyä” tänä aamuna
eli ratsastusretki mieheni päällä
!
sallyann
NICE
!!
Iltaa
Kuulin perjantaina mukavan aforismin
ÄLÄ EMMI – LEMMI
sallyann on näköjään ainakin tarttunut tähän