Muutama päivä sitten seurasin erään pikkupojan (luultavasti 12v) pelaamista, hänellä oli sellainen mukana kulkeva pelikone. Siinä oli jujuna saada mahdollisimman paljon pisteitä. Ilmeisesti se on tarkoituksena kaikissa peleissä, olen vähän ulkona näistä; tekniikka ei ole koskaan ollut parhaimpia puoliani. Pidän enemmän lautapeleistä, olen myös intohimoinen palapelien tekijä (nykyisin vähemmän). Joka tapauksessa, pisteitä kerättiin haavoittamalla tai tappamalla kadulla kulkioita, mutta vain pahoja miehiä. Pisteitä sai myös, jos onnistui saamaan isopovisen naisen avoautonsa kyytiin. Pisteitä menetti, jos joku varasti autosi tai vei naisesi jne. En todellakaan oikein päässyt kärryille kaikista hienouksista. Tämä ei ole ainoa peli josta sain selostuksen; on sotapelejä ja muita jossa ammutaan, heitellään tikareita tai potkitaan. Eikö näiden pitäisi olla lapsilta kiellettyjä?
Tietysti pelien joukossa löytyy pelejä ihan lapsille (koiranhoitoa, kummitytöllä on sellainen), urheiluhulluille ja tieteestä ja muista taidoista kiinnostuneille. Aikamoisia temppuratoja ne kaikki kuitenkin ovat. Voi olla, että nauratte nyt minulle, kun kysyn: onko seksipelejä? Niitäkin varmasti löytyy netistä, vai löytyykö? Mutta entä jos niitä ei olekaan? Eikö sellainen peli olisi hyvä keksiä? Olkoonkin sitten vaikka lapsilta kieletty, K16-merkitty. Eivät ne kuitenkaan olisi niin pahoja kuin mitä näin pojan pelaavan: pää räjähti kappaleiksi tai sisuskalut levisivät kadulle.
Asia rupesi kiinnostamaan sen verran, että aloin hahmotella peliä miellessäni. Naisille, miehille, homoille ja lesboille voisi olla omat pelit. Mutta miten ne etenisivät? Mies tapaa tytön ja kutsuu treffeille; pisteitä saa keskustelusta, huomioimisesta ym. Entäs sitten, kun päästään lähempään tuttavuuteen? Pisteitä saisi suudelmista oikeisiin kohtiin, halauksista, hyväilyistä, oikeaan aikaan riisumisesta jne. Rintojen hyväilystä, pakaroiden silittelystä, klitoriksen koskettelusta, taas suudelmista, kielityöskentelystä, kiirreettömyydestä. Ja tietysti päinvastoin, miehen koskettelemisesta, suudelmista, suuseksistä, runkkaamisesta jne. Taitaa olla utopiaa koko peli, ilmeisen vaikealta tuntuu sen kehittely jo ajatuksissa. Miten sen voisi toteuttaa käytännössä, vain nappeja painamallako?
Voisi valita vaikeita naisia, helppoja naisia, ammattilaisia, filmitähtiä. Kaikki toimisivat eri tavalla, eri vaikeusasteilla. Yksi tykkää hellyydestä, toinen piiskasta, kolmas kimppakivasta; täytyisi vain osata lukea toisen toiveita. Tärkeintä pelien kohdalla on se, ettei hapuilla pimeässä. Onhan siinä nähtävä, mitä kohtaa lipaisee, miten penis nousee erektioon ja näyttääkö pelinhenkilö nauttivan, äänteleekö hän vai onko hiljaa. Miehillä voisi olla erikokoiset penikset, ja pelaajan olisi opeteltava, mikä asento tuo naiselle -tai tietysti molemmille- parhaiman nautinnon. Miten toinen nainen tarvitsee pitkän esileikin, ja joku toinen taas antaa täydet pisteet pikaseksistä. Minä lopetan tähän, mutta pelinkehittäjä -tai te- voitte jatkaa. Ostasikohan joku tätä peliä?
Viime johdannossanikin vertasin ihmisiä eläimiin tai toin esille luonnonlakeja. Tälläkin kertaa teen saman, mutta lyhyesti vain. Koemielessä vastasyntyneiden apinoiden on annettu varttua yksin ilman minkäänlaista kosketusta toisiin apinoihin; ei äitiä eikä isää sen enempää kuin sisaruksia tai leikkitovereitakaan. Näiden apinoiden kasvettua aikuisiksi ne laskettiin toisten apinoiden joukkoon, ja niitä tarkkailtiin. Oli ilmeistä, että yksinäisyydessä kasvaneilla apinoilla oli normaalit seksuaaliset tarpeet. Mutta niillä ei ollut aavistustakaan siitä, miten niiden piti suhtautua toisiin apinoihin. Ne eivät kyenneet heti suorittamaan yhdyntää, eivätkä oppineet sitä koskaan myöhemminkään.
Me ihmiset emme sentään ole aivan niin taitamattomia. Me vartumme muiden ihmisten kanssa, ikätovereidemme ja aikuisten. Opimme ottamaan heihin kontaktin, vaikka emme olisikaan nähneet juuri lainkaan seksuaalista kontaktia. Pienet apinat näkevät, kuten sanottu, isojen apinoiden yhdynnät. Ja varttuessaan ne yrittävät itse matkia sitä, mitä ovat nähneet aikuisten tekevän. Ensimmäisen yhdyntänsä ne suorittavat usein vanhemman ja kokeneemman koiraan tai naaraan kanssa, joka voi osoittaa niille : ”Ei sillä tavalla! Seis! Tee näin, ja näin!”
Nyt tarkoitukseni ei ole parittaa nuoria ensikertalaisia vanhempien kanssa. Ajatus on kaukana pedofiliasta tai vastaavasta, jota todella halveksin. Ei myöskään ole tarkoitus kutsua lapsia tai nuoria äidin ja isän sängynlaidalle katselemaan. Olemme usein keskustelleet kodissa tapahtuvan koskettelun ja hellyyden osoitusten ilmapiiristä. Tämä jo kauan sitten lukemani apinajuttu tuli mieleeni, kun aloin miettiä seksipelin tarkoitusta. Oma ajatukseni on, että ei ole lainkaan niin varmaa että kyky sukupuolielämään on synnynnäinen. Siihen on tietyn ikäisenä valtava tiedonjano ja kiinnostus. Olisi helpompaa ja turvallisempaa itselle, kun ei olisi asioista niin epävarma. Nuorilla on tapana harrastaa ensimmäisen kerran seksiä yhtä tietämättömän ja kokemattoman samanikäisen kanssa. Eikä tämä ole yksin nuorten ongelma: meillä on valtavat määrät aikuisia ihmisiä, joilla on erittäin puutteeliset tiedot seksistä, tyydytyksestä, orgasmista. Meillä on vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet, miten muut ovat rakastelleet. Ei edes eläin opi sitä ilman annettua tietoa; miksi luulemme että ihminen osaisi asian paremmin?
Tiedän, että moni sanoo taas ettei seksi ole tärkeintä, rakkaus on. Yhdessäolo ja henkinen yhteys on se, joka pitää meidät yhdessä ja onnellisina. Onko näin? Uskallammeko koskaan kertoa eromme syytä lapsillemme, vaikka he olisivat jo aikuisia? Kehtaammeko sanoa, etten koskaan saanut orgasmia isäsi kanssa? Kertooko isä, että äiti pihtasi aina, tai ei ollut tippaakaan kiinnostunut seksistä? Odotamme, että lapsillamme on parempi ”tuuri” kumppaninsa kanssa, mutta emme evästä heitä mitenkään. Vasta kun lapsetkin ovat eroamassa omista kumppaneistaan, saataa joku äiti kysyä että, ”mites Pekka, osasiko hän tyydyttää sinua?” Seksipeli ei varmastikkaan ole avain tähänkään ongelmaan?
Kumpi on miellestänne pahempaa, taitamattomuus tai suvaitsemattomuus? Yleensä tiedämme aina itse mikä on oikein, olemme suvaitsemattoman vakuuttuneita, että meidän tapamme on oikea. Jos nainen yrittää opettaa kumppaniaan koskettelemaan häntä oikein, niin kumppani saattaa tokaista siihen ” olen kyllä ollut muidenkin naisten kanssa, ja he ovat olleet ihan tyytyväisiä, sinä olet frigidi kun et lämpene minun hyväilyistäni”. Miehen taitamattomuus ei ole niin paha asia kuin se, että hän on sen lisäksi vielä suvaitematonkin. Anteeksi, että aina otan ensiksi esimerkin mies; asia on ihan sama toisinkin päin. Nainen on voinut saada kerran epämielyttävän kokemuksen suuseksistä, ja siksi hän ei suvaitse kokeilla sitä uudelleen tämän uuden kumppanin kanssa, vaikka mies kuinka lupaa vetäytyä pois jos tunne on edelleen epämiellyttävä. Olisiko helpompaa, että oppisimme asioita peleistä, netistä, televisiosta, lehdistä kuin omalta kumppaniltamme?
Voimme opettaa toisillemme myös suvaitsevuutta kehumalla, kun jätämme sanomatta, että ”et osaa, teet liian nopesti, liian kovaa jne.” ja sanommekin ” juuri noin, kun nuolet minua siitä se tuntuu erittäin hyvätä, kun työnnyt minuun hitaasti, se on ihanaa jne.”. Kehumalla, kertomalla, minkä hän tekee oikein, saamme paljon enemmän aikaiseksi kuin moittimalla hänen kömpelyyttään ja osaamattomuuttaan. Kehuminen innostaa häntä itseään yrittämään enemmän, kauemmin, jopa oppimaan uutta tai tekemään jotain, mitä ei ole kokeillut aikaisemmin. Voisiko sitä verrata pelin temppurataan, joka antaa runsaasti pisteitä ja vie seitsemänteen taivaaseen?


Heips!
Tuli tosta peli ideasta mieleen, että The sims pelissä on flirttailua, suukottelua, halailua ja lopulta päädytään sänkyyn. Sängyssä voi muhinoida, suudella ja tehdä lapsia:). Yhdyntää siinä ei tietty näe, muuta kuin, että peiton alla peuhataan.
Loistava peli:)!
Internetistä löytyy ainakin yksi peli, jossa tytölle pitää hyväillä orgasmi. Se oli joskus suosikeissa etten hukkaisi osoitetta, mutta silti olen näköjään poistanut sen… Muistaako joku kyseisen pelin osoitteen?
Lukija testailee mitä tästä tulee…
Jostakin lienee olisi hyvä saada selkeämpi ohjeistus näihin
tageihin ja muihin…@ Taru
Kyllä minäkin olen tuohon peliin törmännyt internettiä selaillessa, siinä vaan häiritsi todella paljon se miten ne tytöt oli anime tyyliin liiankin nuoria, elikkä seksipelinä se opettaisi ainakin nuorille pojille tuosta jo mainitusta pedofiliasta….taisin törmätä siihen linkkiin Riemurasia-sivustolla. Kuitenkin, löydät varmasti googlettamalla.
ja tosiaan, se orgasmi piti hyväillä BigBrother-tyyliin tytön nukkuessa, taaskaan ei mikään loistoidea jos on tarkoitus tehdä jonkinlainen opetuspeli…
Hei vaan kaikille,
Tervetuloa nimionpakollinen mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä.
Pelejä siis löytyy! Yritän tutustua niihin, annettaisiinko lisää vinkkejä pelinkehittäjille?
Jackpot….orgasmi
Jos kysyy ihmisiltä mitä ne inhoavat, on eräs vastaus: ihmissuhdepelit. Niin kuka niissä haluaisi olla häviäjänä. Femme viittasi eläinten käyttäytymiseen ja olen lukenut samanlaisia tutkimuksia, missä eläimet käyttäytyvät erittäin ihmismäisesti (tai ihmisellä on samanlaisia parittumisriittejä kuin eläimillä). Ihminenkin on eläin
Miettikää nuoria poikia, jotka keulittevat moottoripyörillä, eikö siinä ole vähän samaa kuin metsojen tai lintujen rinnan röyhistelyllä. Lisäksi naaraat houkuttelevat uroita tietyillä tuoksuilla, urokset menevät niistä ihan sekaisin. Miksiköhän naiset käyttävät nykyään hajuvettä? Eilen tuli ohjelma, missä nainen haikaili metsäseksuaalimiehen perään. Hän oli ihan haltioissaan kun ympärillä tuoksui mies ja flanelli. Muistan itse kerran tapauksen, missä olin ollut tekemässä metsätöitä (todella harvinaista kaupungilaiselle), päälläni oli flanellipaita ja en ollut varannut metsään dödöä. Tosin olin aivan saunapuhdas. Ihmeellisintä oli että vaikka en ollut mitenkään tyylikäs, ympärillä pyöri naisia ja olin paljon suositumpi kuin aikaisemmilla kerroilla, jolloin olin panostanut pukeutumiseen ja hajusteisiin. Hmmm. Täytyy kokeilila joskus uudestaan.
Takaisin peleihin. Seksipeli on aivan ihana. Harvemmin vaan niissä naisissa on sitä HELP-toimintoa. Muistan nähneeni Kamasutrassa ohjeen siitä miten naiselle annetaan suuseksiä. Ne oli neuvottu illmansuunnilla. Ensin pohjoiseen ja pyöri siellä pohjoisnavalla, liiku etelän ja pohjoisen välillä. Välillä pyöri idässä sekä lännessä. Lisäksi siinä neuvottiin kielenasentoa (ei rullalle vaan tikkumaiseksi). Harvoin olen nähnyt yhtä hyviä peliohjeita.
Se ei tarkoita että esim. klitoris olisi se pyöreä näppäin mitä pitää näpyttää kovasti ja jatkuvasti että saadaan orgasmi aikaiseksi.
Oletko Femme koskaan piirtänyt kumppanille karttaa siitä mitä haluat tai pistänyt hänet aarteenetsintään. esim. aarre sijaisee G-pisteessä
. Täytyy sanoa että varmaan itsekin järkyttyisin jos saisin tarkat ohjeet siitä miten nainen haluaa itsensä otettavan. Eihän silloin jää ollenkaan mielikuvitukselle sijaa. Myös mies, joka ilmoittaa mitä haluaa tehdä naiselle voipi olla macho pull-shit hirviö, jolle nainen ilmoittaa mihin sen elimen voi työntää. Se että toinen kannustaa yrittämään jotain uutta. Mennä sinne minne kukaan ei ole koskaan mennyt. Ohjaa kannustavasti joystickkiä ja sormia, voipi olla että kyseinen henkilö saa pelistä jackpotin.
Yhtenä kohtana mikä yllätti minut eräässä sänkypelissä oli polvitaive. Se on meinaan aivan uskomattoman herkkä paikka. Sitä sivelemällä voi joku saada jopa orgasmin. Täytyy kyllä sanoa pelistä että kosketusherkkyys on eräs ominaisuus, jota voisi treenata ikuisuuden. Runoilija Tabermanin kirjassa eräs nainen kieltäytyi rakastelemasta miehen kanssa, koska hänen kosketuksensa ei ollut kuin perhosen siivet hänen selässä. Siinä tilanteessa varmaan luki taululla Game over :9 Varmaan nyt kaikki lähtee kokeilemaan polvitaipeita ja treenaamaan sormilla perhoskuvioita.
Hei pierre,
Kiitos ihanasta tekstistä, sait minut hymyilemään ja pelastit näin päivän joka muuten on ollut vähän toipilaana oloa. Muutuuhan se paviaanin pyllykin punaiseksi, kun naaras ilmoittaa että nyt haluan naida, näyttää halu olevan jatkuvaa. Itse olen tämä herkkä nenäinen, ei saa haista mutta ei saa olla liian voimakkaita tuoksujakaan. Puhtaus on hyvä ja siihen vähän vain jotain mietoa, mielyttävää tuoksua, niin naisten kuin miestenkin kohdalla. Olen joskus vaihtanut paikkaa tai lähtenyt kokonaan pois esim. elokuvista jos jollain on ollut liikaa hajuvettä. Metsäkämpillä en ole ollut joten en osaa arvioida viihtysinkö? Kaadettujen puiden ja nuotin tuoksu on ihanaa. Kyllä niiden rinnalle yksi flanellipaitaan pukeutunut sopisi hyvin. Saatais mennä yökin pelkällä mättäällä, jos on tarpeeksi vahvat käsivarret ympärillä koskettelemassa ja on tarkistanut, ettei se muurahaispesä ole ihan hollilla. Vielä jos osaa lausua Tabermannia, niin voiko nainen haluta muuta? (Pitäisikö hakeutua metsään?)
Pelithän on tosimiehille vähän kun…. vempeleiden
…. käyttöohjeet…..
.
Ne heitetään ensimmäiseksi syrjään ja aletaan heti raplaamaan
.
Onhan se tietty hyvä ottaa ensin jonkinlainen yleissilmäys, mutta vaistoilla ja sormenpäillä asiat kuitenkin loksahtavat paikalleen…… parhaiten.
Ei tule mitään kaavamaista proseduuria ja liukuhihna fiilistä ennalta-arvattavine asioineen.
Se vanha leikki…. lämpenee… viilenee…. lämpenee… aika kuumaa….. ouh… polttaa…. aaaaaahh…. MÄ PALAN!
Eikä muuta kun löpöä liekkeihin…… ja toivotaan, ettei huolestunut naapuri soita palokuntaa….. tai ovikelloa
.
Hei kaikille,
Niin ARKIJARKI, moni mies lukee ohjeet vasta kun on neljä tuntia yrittänyt väsätä sitä Ikea-hyllyä. Sen jälkeen näyttävät ohjeet heprealta ja osa ruuveista on kadoksissa.
Jos hylly kuitenkin saadaan kasaan ilman ohjeita, niin se romahtaa viimeistään kuin viimeinenkin espanianmatkalta tuotu matkamuisto on pistetty hyllylle. Siinä ei ole sitten enään mitään taivasosuutta tarjolla, kun on manattu kaikki pirut ja hänen veljet esille.
Olen kuullut samanlaisen tarinan kun joku lähti ostamaan uutta kaasugrilliä, vain pari tuntia ennen kuin vieraiden oli aika saapua. Vieläkin on kuulemma osia autotallinnurkassa joita ei silloin osattu grilliin laittaa. Mies on kuitenkin sitä mieltä, että hyvinhän se grilli toimii vaikka kaikki nippelit ja nappelit eivät olisi säädetty kohdalleen. Tiedä häntä ehkä siihen ei nyt saa sitä hiljaista, hitaasti kypsyttävää liekkiä ollenkaan? Vai jäikö rasvapelti pois, niin että alusta likaantuu?
Jaaa……
.
Välineet, varsinkin apuvälineet, ovat oivallisia kunhan muistaa pitää ne oikeassa roolissaan.
”Ohjeet”, virtuaaliset sovellukset (pelit) jne.. jne…
Hyviä asioita kahlata ajatuksella läpi…. ideoita silmälläpitäen.
Vaarana piilee kuitenkin usein ”apinoiminen”, toiminnan kaavamaistuminen…… ja mikä pahinta, sen näppituntuman ja aidon vuorovaikutuksen heikkeneminen….. tai ainakin kehityksen pysähtyminen.
Ihan sama, millainen repertuaari kaverilla… tai naisella on, jos ajoitus, ”lähetys ja vastaanotto” pätkii…. tai ei toimi lainkaan.Siinä sitä sitten seistään vehkeet kädessä huutelemassa….. Haloo! Oisko jollain…. jossain…. jotain…. edes…. käyttöä näille….. ja ollaan siis keskellä metsää ja yötä.
Kyllä juttu vaan on niin, että LUOMUA… LUOMUA….
koulutuksen suhteen.
Pojat ja aikamiespojat kokeneen naisen kouluun ja neidot… ikäneitoja myöten
hyviin käsiin tutustumaan erotiikan ihmeelliseen maailmaan.
Kaikki muu on sitten spekulointia sekundäärisillä aspekteilla….. tai mahdollisuus hyvään businekseen
.
Niin…..!
Tänään yksin ja apuvälineillä käyttöä, puolustivat paikaansa ja olivat ihan oikeassa roolissaan. Keihuin jopa niiden apua, suoritukseen osallistuivat moitteettomasti, eikä jättäneet pulaan.
Ikäväkseni jouduin toteamaan, että eivät olleet luomua mutta kaikkea ei aina voi saada.
Metsästä en tiedä mutta löytyvät yölläkin.
Olen aina ollut hyvän koulutuksen kannalla, oppi ei ole koskaan turhasta. Kisällit mestarin oppiin. Ja mestarit voivat keskenään joskus vertailla, että onko alalla uusia vaikutteita ja jakaa niitä keskenään.
Ihanaa että piristin Femmen päivää. Siitä tuli minullekin tosi hyvä olo. Pelailin tässä viikonloppuna ja aina sitä oppii uusia asioita.
Viikonloppuna kerrottiin peliohjelmassa että enään ei ihmisillä ole aikaa pelata 60 tunnin peliä.
Ajatella että olisi sellainen rakastelupeli. Kuulostaa ihan Tantralta (mä olen kyllä paljon siitä lukenut mutta kuulostaa niin hirveältä pidättyä) . Naisen kiihottuminen kuulemmaa kestää vähintään sen 20 minuuttia, joten ihmettelin yhtä kirjoitusta tossa aikaisemmin kun siinä kerrottiin että koko toimitus on ohitse 15 minuutissa. Joku ei tässä täsmää… Vaikka tavallisesti poistan kellon yms. häiritsevät tekijät, niin kyllä se että naisesta hieroo, rapsuttaa, hyväilee niin se 20 minuuttia on pitkä aika. Alkaako nykyajan ihmiset olla liian lyhytjänteisiä. Täytyy olla hyvä peli/pari että siihen viitsii uppoutua.
Tohon luomuun, uusi juttu minkä mä opin. Tehkää sormesta pistooli ja tökkätkää sillä kohden pistettä takaapäin. lisäksi pientä hierontaa ja …. Kaikkihan tykkää räiskintäpeleistä. Hymyilen koska mieleeni Clint Eastwood, Magnum 44, the most powerful handgun in world….
Hei taas pierre,
Nyt minulle jäi vähän epäselväksi, kirjoituksestasi että onko 20 minuttia naisen hyväilyä liikaa? Kuitenkin aikaisemmin ihmettelit, että voiko se olla ohi viidessätoista minuutissa? Miellestäni on turha tujotella kelloon, se kestää minkä kestää. Jos ei ole aikaa tarpeeksi jatketaan toisten. Minä ainakin ahdistuisin jos kaveri alkaa kysellä 19 minutin kohdalla että oletko jo kohta tulossa? Se on ihan tunnetasosta kiinni, joskus saa orgasmin 10 minuutissa joskus se ei tule vaikka yrittäisi tunnin. Minua kiusaa yleensä se, että kun harrastaa itsetyydytystä, niin tulee aivan liian nopeasti. Joskus on vaan niin mahdottoman ”kuumana”, että vaikka kuinka yrittää ottaa homman kevyellä kädellä, niin ei auta.
Eräs mies sanoi kerran, että luomuleluista paras naisen ystävä on lenkkimakkara, se HK’n sininen, mutta ei jääkaappikylmänä. Ei ole vielä tullut kokeiltua, kun niin harvoin tulee ostettua makkaraa yleensäkkään. Oikeaan suuntaan kuullemma käyrä, tavoittaa G-pisteen. Ajai..ajai.. ei saa leikkiä ruualla, vai saako?
Ei taida Femme olla niitä savolaisia….. kun ei malta naattia ennen kuin…..
.
Toki… tuohon kotoiseen intiaaniheimoomme liittyy paljon muitakin taruja, jotka ovat hui-hai-hirveän paljon jotennii jonnijjoutavvoo turinata….. totta tuskin siteeksikään
.
Nyt tietysti moni taas imaisee resitentin jauhatukset sieraimeen…. mikä onkin taas kerran mainio esimerkki monilahjahlaisen heimon kyvyttömyydestä tarttua suoraan asiaan….. nimittäin hyödyntää asiaa, jonka jokainen heimolainen näyttää saavan synnyinlahjanaan…. väärien leukojen lisäksi….
Nimittäin…. mikään tekninen innovaatio päällystysten puitteissa ei yllä lähellekkään niin ohueen kerrospaksuuteen ja herkkätuntoisuuteen kuin savolaisen nahka….. Josko siitä sitten kortsuja… ?
.
Hei,
Nautiskelemattomuudesta ei voi oikein syyttää, kun on jatkuva nälkä ja ikuinen jano seksiin ja nautintoihin, mutta kun se vain on joskus niin vaikeeta pidätellä pidempään.
Varmuudella en voi sanoa onko savolaista tullut kokeiltua, voi olla että ovat naamioituneet joksikin muuksi, kuin esim. pääkaupunkiseutulaiseksi, ihan kuin se olisi jotenkin hienompaa? Nuorena tyttönä, ystävättären kanssa Kuopiossa käydessämme, huomasimme sellaisen lehden kuin Kukkosanomat, sitä on tullut käytettyä, kun on pitänyt saada eturivipaikka (vain lehdistölle) esim. muotinäytöksessä.
Tuli luettua tuo Dollystä kirjoitettu juttu äsken, kuinkahan monta prosenttia koko naisesta on tissiä?
Kovin monta
.
Kai tuollainen ilmestys monelta sitten seisauttaa muutakin kuin veret.
Omasta puolesta voin kyllä todeta, että vallan helvetin ”paha” pitää luonnostaan olla, että moista ilmestystä olisi pahempi.
Kai se kuitenkin perimmältään on tarkoitus, että seksiä ja erotiikkaa harjoitetaan ihmisten kesken.
Noiden lääketieteen luomien olioiden takaa on vaan vaikea sitä ihmistä tavoittaa,
Tuosta ruualla leikkimisestä….
.
Onhan se lenkkimakkarakin vihannes, mutta oletko koskaan ollut vihannesostoksilla kumppanisi kanssa kesäisellä torilla….
Vaikka etsimässä sitä ”oikeaa kolmen kimppaa varten”.
Niin… kurkustahan tässä tosiaan on kyse
.
Tiedätkö, tai arvaatko loput? Jos et, niin katsohan….
Valitaan malliltaan ja kooltaan mahdollisimman täydellinen kotimainen kurkku.
Kun sitten aika & tyttö on kypsä ja rasvattu….
Asettaudutaan sopivaan paikkaan puolipystyyn polvillaan takaapäin- asentoon. Herra kurkku liukuu ensin sisään etsien makoisan aseman ja liikeradan……
Sitten se älykkäämpi herroista tulee hitaasti mutta varmasti peppuun samalla taktiikalla…..
Tästä se lysti sitten alkaakin…..
Kurkun pitkä pää sopivasti kivesten alle ja puristettuna jalkojen väliin haetaan makealta tuntuva tasa/vuorotahti unohtamatta tietenkään, että kädet ovat puolipystyn perusasennon ansiosta vapaana vaikka mihin…..
Hmm…. Ehkä taas vaihteeksi torille
.
Huomenta ARKIJARKI,
Kun katson ikkunasta ulos niin sataa, torille lähtö houkuttaa kuitenkin niin kovasti että taidan sonnustautua sadevarusteihin. Kumppanin kanssa en kuitenkaan sinne nyt pääse yhdessä kurkkua valitsemaan. Juhannuskin menee häneltä potilaiden hoitoon, joten omaksi iloksi ne vihannekset jää.
Vinkki oli mitä mainioin myös pelinkehittäjille, olisiko sinulla niitä lisää? Taitaa sinun kumppani olla onnen myyrä, ja naama varmasti virneessä kuin Hangon keksillä, minulla ainakin olisi.
Kyllähän se on niin, että mielikuvituksen puute on puute, josta välillisesti poikii niin taloudellinen, sosiaalinen, kuin puute-puutekin
.
Täytyy vinkkien suhteen kyllä nyt viitata jossain aiemmin esille tuomaani asiaan….. jonkinlaiseen yleiseen anonymiteettiin….. Kaikenlaista hauskaa on vuosien varrella tullut keksittyä kumppanien itsehillinnän murentamiseksi
, jos tosin on saanut olla myös itse ”just nyt heti ja totaalisesti” pasmat sekoittavien, hekumallisten viritysten kohteena
.
On se jotenkin niin lutusta huomata aina välillä, että menee se ”vanhakin vipuun”…. puolin jos toisinkin
.
Vinkeistä voisi tietysti puhua ihan yleiselläkin tasolla.
Pelissä kuin pelissä on tietenkin menestyksen kannalta olennaista pystyä ”lukemaan peliä”, saada oivalluksia ja toteuttaa niitä ilman ennakkovaroitusta ja valmisteluja.
.
Tämähän se on, joka eroittaa maalintekijät puurtajista
Hyvien juttujen liiallista tai jopa kaavamaista toistoa pitää välttää kuin tautia.
Ripaus yllätyksellisyyttä…. myönteistä sellaista…. ei petä koskaan….. ellei sitten kuin yhteisestä sopimuksesta uppouduta vain puolin ja toisin partnerin rauhalliseen ja kiireettömään…. loputtomaan hyvänäpitämiseen.
Hmm… aika tekee armotta tehtävänsä, joten ehkä voisin antaa yhden hyvän esimerkin kaukaa ”kesäkolliajoilta”. Episodin, josta parille sinällään jo tuttuja elementtejä erilaiseen tilanteeseen ja ympäristöön yhdistelemällä muodostui mukaviin muistoihin jäävä kokemus.
Hoidettiin siis ihan perinteistä nuoren kesäkollin virkaa… hieman paremmissa piireissä….. matalalla profiililla…. ihan kun ei oltaisikaan.
Aikaiseen aamupäivään herätään talon rouvan jutusteluun makuuhuoneen terassiparvekkeella.
Menossa on alhalla pihakäytävällä seisovan naapurin kanssa heidän kesämökkinsä ”remonttihuolet”.
Niinpä…. Siinä se jumalaisen täyteläinen takamus sitten on kutsuvasti hieman törröllään, läpikuultavan yöpaidan hennosti verhoamana ehtoisan emännän nojaillessa rennosti kaiteeseen mukavia jutustellen.
Jos ei siinä kohtaa iske hirvittävä ”hevosseisokki” ja piru hiivi mieleen…. kannatta ehkä harkita kurjan elämänsä pikaista päättämistä
.
Eipä sitten muuta kun kärppänä haalimaan kämpästä tarvittavaa rekvisiittaa…. huomaamatta tietenkin.
Eteisen topattu penkki, vatsalauta kuntosalista…. monet nautinnot tuonut ”helminauha” yöpöydän laatikosta ja tussilla lapulle teksti: Huomenta! Mä aion nuolla sut loppuun asti
.
Se ”mökinrakennus” ei tunnetusti ihan äkkiä valmistu, joten kaikki puhuu ”lottopotin puolesta
.
Eikun hissun kissun tavarat kantoon parvekkeelle…. matalana tietysti…. ja HYSS! sormi suulle.
Lappun vilautus ja vastauksena epäuskoisen mutta oivaltavan naisen nopea hymy
.
Sitten vaan siinä katveessa…. kaikessa rauhassa penkkiä poikittain, johon voi siirtyä huomaamatta seisonta-asennosta polvilleen parvekkeen kaiteeseen edelleen nojaten
.
Vatsalauta poikittain vinoon polvien väliin ja….. siinä se on puuha-asema valmiina;).
Ei tarvitse kieltä venäyttää kurottelemalla ja partneri voi myös mukavasti liikutella itseään.
Noh… perin sekavaksihan se jutut pian rouvilla menivät
.
Lopputulosta ei juuri enää voi ylittää
.
Klitoriksen imuttelu, g-pisteen hieronta keskisormen päällä ja orgasmis viimein ollessa väistämätön….. rasvatun helminauhan hidas… helmi helmeltä ulosveto aiheuttivat yhdessä tulivuorenpurkauksen… naisen ejakuloinnin ja romahtamisen jakkaralta mahalleen suoraan päälle syliin.
Olisin kyllä halunut sen naaman alhalta pihalta nähdä… ja kuulla sanat: Voi hitsi, puutus jalka niin et meni alta.
Naapurin rouva näki, muttei tainut ymmärtää, mitä oikeastaan näki
.
Niin… eipä tuo juttu ilman kyseistä tilannetta ja muuten vartavasten kokoonkeitettynä olisi ehkä ollut kummoinenkaan….. mutta joskus kokonaisuus on moninkertaisesti osiensa summa. Tämä tulisi aina muistaa!
Hyviä kesäkujeita kaikille toivotellen!!!
Ps. Kosto kyllä eli…. mutta en valittanut asiasta…. sen verran mukavaa se koston kärsiminen oli
.
Voi minkä teit ARKIJARKI,
Tämä vastaus olisi pitänyt lukea vasta kun olisi joku kaksilahkeinen lähettyvillä. Nyt kostunein paikoin riudun lelulaatikon luonna mittailen että mikä kapine auttaisi ensihätään. Pitänee liimata punainen risti valkoisen lelulaatikon kylkeen ja ehkä jääkaapinkin.
Kiitos kuitenkin ihanasta kertomuksesta, olin sielun silmin paikalla.
Olkaapa hyvä!
. Tekevälle aina sattuu
.
KOPP…. KOPP… KOPP! FEMMEEEEEE……. TULE JO POIS SIELTÄ JÄÄKAAPISTA!
.
AVAAAA OVIII! Olen ihan kylmissäni, tarvitsen nopeasti jotain lämmintä sisääni.
Tuota….. onkos Teillä siellä…. virkaa tekevän isännän kanssa joku…. kel onni on, sen kätkeköön- leikki menossa?
.
Tämä…. Hetkinen! Tyttöä Kuivataan, on tainut hieman huonosti avautua sielläpäin…. kuuko ehkä…. iän myötä… tuota… NIIN!
. Etkös sinä jokin aika sitten aiheesta: Vaihtaisinko nuorempaan
. ….JOO JOO
.
YMMÄRRÄN!
. Taidat olla pulassa!
.
Edellisessähän ei ollut kyse KUUSTA, vaan KUULOSTA… tietenkin
.
Hei vaan!
Virkaa tekevällä isännällä on ollut muita velvollisuuksia, pyhien aikana.
Eipä silti kuulokin on hänellä huonontunut, ja vaikka taskussa on viimeisin Nokia, niin kuulemma pätkii, kenttää ei riitä kattamaan minun toiveitani.
Vaikka painoa putosi hoikasta vartalosta 7 kiloa, leikkauksen jälkeen, kun sydän saa taas toimia koko kapasiteetillään, niin vatsalihaksia en ole päässyt jumppaamaa. Se estää vähän ujoa ihmistä näin valoisina kesäöinä etsimään sitä nuorempaa, mieli kyllä halajaa siihen suuntaan. Siis pulassa hyvinkin, joskaan en joka päivä.
……….ja kesä parhaimmillaan! Nyt kuulostaa hieman, tuota tuota!
Ei mutta… ihan vakavasti puhuen, kun tilanne on sellainen, että eroottisen elämän ja seksin lisäksi ihmisen pitää käyttää vuorokaudesta aikaa hieman muuhunkin… nukkumiseen,ruokailuun…. ehkä ajoittain johonkin ”pakolliseenkin”….. kaikki menee hyvin kun se ”jokin pakollinen” pitää kiireisenä
.
Mikäli syystä tai toisesta työelämä ei enää täytä merkittävää osaa päivästä, mutta kumppanilla/neilla kylläkin, alkaa tilanne käydä….. jaa-a….
Ei siitä mihinkään pääse, että vahvan libidon omaavalle ihmiselle ”joutilaisuus” (lue: suurelta osin omaehtoinen ajankäyttö) on kuin bensaa kokkoon.
Moni kunnon sapattivuoden pitänyt on valitellut, että parin-kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen….. pääasiassa vaan panettaa
. Noh…. Ei sinällään paha asia, mutta useimpien kohdalla käytännön asiat alkavat tutuissa puitteissa tökkimään monin eri tavoin.
Kellä vakipuoliso….. hermostuu ajanoloon kun ollaan ”koko ajan” kimpussa
.
”Piirimyyjäksikään” ei oikein paranisi heittäytyä…. eri syistä.
Olisi se mukava…. sellainen paratiisi, jossa vain voisi mukavassa ja monimuotoisessa seurassa elostella omaan tahtiin aisti-ilojen ihanassa maailmassa.
Pitäisi varmaan ottaa yhteyttä…
”omaan kansanedustajaan” ja kehottaa tekemään lakialoite, joka takaisi kaikille oikeuden ”tyydytettyyn” elämään
.
Tuota…. asiahan oikeasti vakava… henkilökohtaisesti monenkin kohdalla, eikä elämäntilanteiden välillä kuitenkin väistämättä muuttuessa, mitenkään helppoja asioita…. ratkaistakaan. Varsinkaan järkevästi!
Olisiko Femme moinen asia…. toki hieman enemmän ajatuksella ja tyylillä…. ihan aiheen arvoinenkin asia?
Hei vaan!
Einpä ole tullut ajatelleeksi, tuota että kansanedustajan päin kääntyisin. Osaisikohan selvittää tilanteen?
Työ hyvinkin on joskus esteenä monelle asialle, varsinkin kun on heittäytynyt pitämään muut kanssaihmiset hengissä tai ainakin lupautunut paikkaamaan heitä kun koheltavat. Mutta sellaista aikaa ei voi vaatia, eikä edes halua, itselleen, niin tärkeetä se on.
Itsehän tässä on osasyyllinen, moneen asiaan, halu asua yksin ja pitää yövieraana vain kuin huvittaa, on yksi niitä. En tyhjennä kaappia vaikka on moneen otteeseen tullut luvattua. Kylpyhuoneesta kuitenkin, että voi ajaa partansa aamuin illoin, pestä hampaansa ja pirskotella vietteleviä tuoksujaan, ennen lempimistä.
Tähän ikään ehtineillä kun on perhettä ja pyhät on jaettava tasapuolisesti että ei menetä kasvojaan, lapsiinsa nähden. Minun poikanenkin on rantautumassa Cityyn, Lontooseen vielä tällä viikolla. Mukavaahan se on että nuoret ovat innostuneita ja yrittävät löytää paikkansa mailmalta, tuli taas mukava kohde vierailla.
Siinä syyt tällä kertaa, että joutui turvautumaan ensiapulaatikoon pyhien aikana, ystävät kun eivät voi auttaa näissä tapauksissa. Muissa asioissa ovat vertaansa vailla, esim. siinä että esitteli toinen toistaan komeampi Canadalaisia miehiä grillijuhlissaan. Ehkä vaihto vain vähän nuorempaan Canadalaiseen ei olisi hullumpi juttu? Ranskankielen opiskelua en taitaisi enään näin vanhana jaksaa, englannilla olisi pärjättävä, mutta suloistahan se olisi jos toinen kuiskutteli kaiken ranskaksi lempimispuuhissa.
Mitä aiheesta kirjoittamiseen tulee, niin laitetaan mietintämyssyyn. Viimeaikoina kun ei oikein kipinöi muutenkaan aivojen kohdalla, erillaista tekstiä toiseen tarpeeseen on syntynyt mutta tänne ei niinkään. Sanoja olen miettinyt, kun olen todennut niiden erillaisen merkityksen miehelle ja naiselle, niistä yritän seuraavaksi tehdä juttua. Tuo miehen oma lemmikki ja sen koko kun myös aina vaan jaksaa puhuttaa, siitä taitaa tulla yksi suosituimista aiheista kun katselen blogin historiikkiä. Casanova terapian kera on kyllä kuitenkin vielä johdossa.
Eikös huomenna iltasella tule taas joku ”lemmikkiohjelma” telkkarista?
Taitaa moisten luonnonoikkujen esittely taas poikia monelle monen monta traumaa
.
On se mielenkiintoista miehisestäkin näkökulmasta katsottuna, että niin moni niistä, joita ei ole siunattu ”kunnollisilla” mutta kuitenkin kohtuuden rajoissa olevilla työkaluilla, menettävät jotenkin suhteellisuudentajunsa ja hoohoilevat värkistä, joka kuitenkin useimmille naisille on silkkaa tuskaa ja painajaista.
Voihan sitä sanoa, että putkahtaahan ”sieltä” potra nelikiloinen ja puolimetrinenkin……
Mutta ”lauantai-kangen” sisään survominen on todella vallan toinen luokka ja liikutus.
Toki aina on naisia, joiden anatomia ei pahasti potki vastaan….. ja lämmittelyn arvoa ei koskaan voi väheksyä.
Yhtä kaikki…. kovin moni meistä miehistä haaveilee sellaisesta, josta todellisuudesta on enemmän riesaa kuin riemua….. Todellisessa elämässä!
Hei kaikille,
ARKIJARKI,tuli katsottua tuo mainitsemasi ohjelma. Parisuhteessa elävä kaveri tuli hyvin toimeen kalunsa mutta myös itsensä ja näköjään kumppaninsakin kanssa. Nämä pari muuta olivat sitten esiintymishakuisia. Toisesta oli tullut jopa homoseksuaali kun värkki oli niin iso ettei mahtunut kuin vain osaksi emättimeen. Suolisto on pitempi joten sinne näyttää mahtuvan juurian myöden. Suuseksin osalta, naisella on pienempi suu ja terävemmät hampaat, joten tässäkin asiassa miehinen suu houkutteli enemmän isokaluista miestä.
Pitänee käydä selventämässä asiaa, siellä mistä koko koko puhe alkoi.
Kohtuushan se kaikessa
.
On se traagista, kun ei voi tietää miltä tuntuu työntää pohjaan saakka….. tai juurta myöten
.
Onnea on tietää molemmat…. ja monet paikat
.
Huomenta kaikille,
Tänä aamuna herätessä tuli mieleeni, että mitä jos piirtäisi itseensä sellaisen lautapelin, vähän niin kuin temppuradan? Vielä parempi jos sellaisen piirtää kumppaniinkin, heiteltäisiin sitten noppaa ja edettäisiin piste pisteeltä. Pelinappula voisi olla vaikka kieli.
Ookkei…. Mutta miksi?
.
Eikös luontoretkiseikkailu mielummin kuin… lauta….
…kumpuilevaa, polveilevaa, laaksoa, kukkulaa,kurua hiidenkirnua, metsää, suonsilmäkettä sun muuta
.
Ja sitte hei….
. Ne Tarzan- kalsarit ja kompassi vielä käteen
. …..Sellaset pienet ”iltarastit”
.
Hei ARKIJARKI,
2222 kivan näköinen rivi kakkosia, näin monta vastausta on tullut blogiini, sinä kirjoitit tuon maagisen luvun vastauksen, 2222.
Tarzan- kalsarit ovat ehdottomat, minä voisin laittaa viimeksi Amsterdamissa käydessäni ostetut, sellaiset mustat pikkuhousut, ohuesta kankaasta jossa on punaisella silkillä kantattu vako, sopivassa kohdassa, kaiken kruunaa vielä pehmoinen puputytön tupsu pepunpäällä.
Eikä pelialustan tarvitse olla ihan lauta, tietenkään, mutta kun niitä kutsutaan lautapeleiksi jos jätetään elektroniikka pois.
Tämä selvä! Pikkuhousut pois ja pyyllyyyyyyyyy pyyyyyystyyyn!
.
Nämä ovat niin ihanat pikkuhousut, ettei niitä tarvitse edes riisua, silti pääsee sinne minne haluaa.
Niin… no… Asiasta toiseen…. päähän….
.
Onhan se teknisesti mahdollista ”ottaa poskeenkin” vaikka integraalikypärä päässä
.
Saattaa jonkun mielestä olla kovakin juttu
.
Tuli sitten loppukevennyksestä alkukevennys.
.
Onkohan tässä havaittavissa pientä vastarannan kiisken vikaa???
Muttaa….. Temppuradasta ja tempuista…. niiden tekemisestähän tässä kyse on.
Koin tässä eräänä myöhäisiltana varsin karmaisevan kokemuksen…… tömpsähti tv-ruutuun joku digipuolen aikuisviihdepläjäys.
Henkisenä kokemuksena se oli jotain epäuskon ja ahdistuksen yhdistelmää…..
Nuorten ”pornonkulutus” lienee kohtalaisella tasolla ja mikäli moisen tasoinen ”taidepläjäys” edustaa keskiarvoa nuorten näkemästä…… AAAAAAAPPUUUWWWAAaaa!!!
Eihän se keskimääräinen taiteellinen taso kultaisella 70-luvullakaan niin kummoinen ollut, mutta tämä on jo ihan käsittämätöntä.
Sille emme mahda mitään, että nuoret, ”uraansa” aloittelevat tytöt ja pojat imevät vahvasti vaikutteita omaan käyttäytymiseensä….. myös bulkkipornon valtavirrasta, mutta jonkintapaiseen ”impperiumin vastaiskuun” on aina mahdollisuuksia.
Siis siihen, että ”oikeantyyppisen” seksuaalisen kanssakäymisen (viihteellistä) mallia on saatava enemmän esille!
Hieman…. ”if you cant beat them, join them” taktiikkaa käyttäen
.
Oikeastaan ajatus lähti lentelemään…. ihan ylipäänsä liittyen erääseen ”perusongelmaan” tai jos ei nyt ongelmaan, niin faktaan: Kovin moni nainen ilmoittaa, että ei saa… tai on vaikea saada orgasmia yhdynnässä.
Siis nimenomaan laueta yhdynnässä, vaikka muuten asiassa ei yhdessä tai yksin ole mitään erityisempiä vaikeuksia.
No…. Fysiologiset faktathan asioita hieman tuumatessa kertovat jo pitkälti miksi näin on.
”Normaali”….. tai sellaiseksi mielletty yhdyntätekniikkahan toimii lähes täysin palvellen uroksen maximaalista kiihotusta ja nopeaa laukeamista parittelussa.
Eläimellinen perintömme nääs….. joka seuraa meitä kuin hae laevoo…. tai Antti Litja savolaista naista
.
Asiaan… Siis: Jos ennen nykyistä…. nykyistä…. pornon tuottamaa mielikuvaa ”yhdynnästä”….. ensin hengen hädässä imemistä ja vispaamista…. sitten ”pari kastoa” vaginaan ja vartti ankaraa pumppaamista ahteriin joka suunnalta…. ulos ja lasti naamalle….. Ongelman tapaisena on naisen orgasminsaanti yhdynnässä, mitä asialle tapahtuu nykynäkymien valossa????
Alkaa olla viimeiset hetket koittaa levittää ”sanaa” naisen kannalta hyvästä yhdyntätekniikasta (ei siis varsinaisesti asennoista). Lisäbonuksenahan on…. vaikkei asiaa oikein ymmärretä, että pääosin naisen kannalta toimivin tekniikka palvelee myös kaikkia niitä miehiä, joilla on jonkintasoisia ”kestävyysongelmia”.
Mielenkiintoista! En tarkoita sitä, että ”hikisellä rytinällä” ja hetkittäin ”armottomalla höyläämisellä” ei koskaan missään olisi paikkaansa ja aikaansa. Ovathan ne ”marjoja kakussa” siinä kuin kaikki muukin.
Yhtä kaikki…. YHDYNTÄTEKNIIKKA KUNNIAAN!!!!
Se todella on 95- prosenttisesti TEKNIIKKA, EI VOIMALAJI
.
Huomenta tännekin,
Osuitpa sopivaan aiheeseen ARKIJARKI, Rufio mietiskeli tuolla Penikseen koollako väliä jutussa, että jos sittenkin olisi tyytyväinen mittoihinsa, niin miten saisi sitä kestoa enemmän. Ja lähes samaan aikaan kertoin Helena oman näkemyksensä asiaan ja naisen orgasmiin Ups! Multa tuli jo otsikon alla.
Pitäisikö meidän palata lähtöruutuun? Silloin kun minä olin nuori oli kuhertelupaikkoja vähän vaikea löytää joten auto sai kelvata tähän hommaan usein. Autoissa on se hyvä puoli että niissä on ahdasta ja kun on ahdasta täytyy viritellä. Vanhanajan peting siis kunniaan, siinä kihnutiin puoli iltaa toisiaan kosketellen, että lopuksi oltiin niin kuumana että paikat oli sopivassa vireessä. Ahtaus teki kuitenkin sen että tytön oli helpompi istua pojan päällä, liikkumatilaa kuitenkin rajoitetusti joten yhdynnästä tuli väkisinkin hidas. Tai jos sittenkin mahduttiin takapenkille oli sielläkin tila rajoitettua että asennosta tuli helposti sellainen että oikeat paikat joutuivat kosketussektorille. Housut kintuissa ei poikakaan päässyt rynnimään sillä nopeimalla tempollaan. Tähän kun lisää sen annatko? etkö anna? sadannen kerran illan aikana esitetyn kysymyksen, samalla kun suu on imenyt nänniä ja sormet hieronut klitorista ja kostutellut emätintä. Tytön käsi kosketellut ja mittailut pojan kalua tiukkojen farkkujen läpi, niin molemmin puolinen tyydytys tuli täytettyä.
Samaa pehmopornoa sitten jatkettiin kun päästiin oikeaan sänkyyn, vähän arastellen mutta kaikkia paikkoja kosketellen. Ei silloin revitty paikkoja auki kaksin käsin, eikä ruiskuteltu kasvoille. Jos ei uskallettu päästää sisälle niin masun päälle lensi, sekin häpeillen. Näin nuorena tyttönä, nyt saman ikäiset katsovat ohjeet ARKIJARJEN kertomista pornoleffoista.Kummallakahan mahtoi olla kivempaa?
Oi niitä aikoja…… ko?
.
Kyllähän se kokonaisuus aina ratkaisee. Ikimuistoinen tapahtuma… kokonaisuus voi joskus sisältää yllättävän paljon…. ei 10+ osioita
.
Vielä mielenkiintoisempaa ja niitä elämän ihmeellisyyksiä on se, että joskus pienet töpeksimiset eivät haalista tai latista meininkiä, vaan jotain kumman kautta jopa lisäävät ”jännitettä”.
”Autoalalla” varsinkin muistuu mieleen riisumisen hankaluuden ja hitauden tuoma tunnelman tiivistyminen.
Mutta… Edellisessä numerossa
oli ajatuksena tuohon yhdyntätekniikkaan liittyen erityisesti varsinaisen yhdynnän osuus ja sen teknillinen puoli.
Sellaisena yleispätevänä mielikuvana tuntuu kuitenkin olevan ”edestakainen liike” ja viisari punaisella
.
Eritoten miesnäkökulmasta.
Tähän taatusti liittyy (ilman sen kummempaa tieteelliset kriteerit täyttävää todistelua) eläimellinen historiamme, joka kumpuaa kaukaa menneisyydestä monin eri tavoin nykyisyyteemme ja toimintaamme eri yhteyksissä.
Tiivistettynä: Ankara ”eestaas vetely” antaa nopean ja voimakkaan kiihotuksen miehelle ja mälli lentää ripeästi… jotta ollaan taas nopeasti ”valmiina uusiin haasteisiin” ja…. täyttämään maapalloa
.
No hyvältähän tuo tuntuu
.
Partnerin huomioiminen ja yhteisen….. varsinkin pitkitetyn nautinnon hakeminen edellyttääkin sitten jo hieman tietoista ja tavoitteellista toimintaa…. yläpäässäkin….. mieheltäkin
.
Joudutaan siis tavallaan toimimaan ”luonnonvastaisesti”.
Nykymaailmassa seksin ja yhteisen nautinnon hakemisen saatua laajemmin katsoen aivan toisenlaisen…. ”statuksen”, ei ole mikään kummoinen asia että nämä kaksi ”kestosuosikkiongelmaa”….. UPS! ja nainen ei laukea yhdynnässä…. muuten kyllä, vaivaavat ihmisia enemmän tai vähemmän.
Eihän tässä ole mitään korkealentoista, ei korkeakoulututkintoja…. väitöksiä….
Maailma ja evoluutio vaan toimii tavallaan, eikä sitä monin osin kukaan pääse karkuun…. toisin kuin jotkut ”valopäät” kuvittelevat.
UGH!
.
Asiaan.
Monet naiset julistavat asioita, jotka ”eivät ole niin tärkeitä”…. ja plaa-plaa-plaa.
Tiedä sitten, mistä ne kaikki naiset tulevat, jotka kaikki ovat yhtä ”liikuttuneita” lauetessaan yhdynnässä, täynnä penistä???
Heitä on ”nuoremmissa harjoittelijoissa” ja keski-ikäistyvissä kahden-kolmen lapsen äideissä.
….Toisilla joitain satunnaisia kokemuksia asiasta, toisilla liikuttava ”ensikerta”, joka jättää ”koukkuun” tuon kokemuksen toistuvasti tuottavaan partneriin.
Noniin…. voisi siis pöyhiä hieman enemmän niitä elementtejä, jotka yhdynnässä edistävät naisen laukeamista….. koska sille näyttää useamman vuosikymmenen kokemuksen valossa olevan jatkuva tilaus, eikä siitä varmasti kukaan koskaan missään ole pahakseen pannut
.
Edelliseen vielä sen verran, ettei olisi liioin huono asia syventyä hieman enemmän siihen, mihin Femme omalta osaltaan onkin jo tuolla toisessa yhteydessä viitannut:
Eli miten mukavaa naisesta…. tai ainakin hänen mielestään, tutkiskella eri tapoja miehen kiihottamiseksi huippuunsa…. ja niiden varpaankynsien irroittamiseksi
.
Totuushan on…. miesnäkökulmasta, että kyllä se limppi lentää nuppia lypsämällä, mutta hieman muutakin tarvitaan tunteeseen jossa ”pallit lentää putkesta”, ”sisuskalut kääntyy ympäri”, ”metalli maistuu suussa ja ne varpaankynnet sulaa”.
Siinä on ”tytöillä” jutunjuurta
.
Hei ARKIJARKI,
Täytyisi kai kehitellä jokin johdanto tästä yhdyntätekniikasta ja tyydytyksen tuomasta mielenliikutuksesta. Asiahan on erittäin tärkeä ja kovastikkin kaivattu monella taholla.
Toivotaan että ”tytöt” ottaisivat nyt onkeensa ja jatkaisivat keskustelua tästä. Taitaa olla niin että blogini naiskirjoittajat ovat kaikki lomalla tai heillä on marssiväsymystä. Saman aiheen ympärillä pyöriminen tekee vauhtisokeaksi ja ovat ilmeisesti siirtyneet tauolle?
Kun itse pyörin tätä samaa ympyrää, en huomaa lähteä lukemaan muita mielenkiintoisia blogeja, muut ovat tehneet niin, koska keskustelu minun blogissani käy verkkaisesti.
”Aikansa kutakin”, sano pässi kun päätä leikattiin, niin näissä kirjoituksissakin. Jos ei keskustelu oikein sytytä, niin lukijoita kuitenkin piisaa, muuten ei pysy luetumpien blogien listalla, niin kauan yritän minäkin pyristellä täällä kuin kiinnostusta lukemiseen riittää.
Kiva että olet seuranani.
…..KAVERIA EI JÄTETÄ!
.
: )) KIITOS
Elä Femme huolehdi!
Nyt on kesäloma-aika ja ihmiset ovat mökeillään, shoppaamassa, luonnossa, rannalla tms. missä tahansa muualla kuin netin ääressä. Aikaisemmin oli puhetta siitä, kuinka useat meistä kirjoittelevat töiden lomassa. Kun lomat on pidetty, niin uskon, että keskustelu taas lähtee käyntiin.
Ehkä hiljaisuus kertoo myös jotain kirjoittajien iästä. Nuoret käyttävät myös lomalla paljon nettiä, mutta varttuneempi väki suorastaan huutaa pois sen äärestä, kun ei kerran ole pakko sitä ruutua tuijotella… Oletko muuten pannut merkille, että kesälomien alettua kirjoittajien keski-ikä tuntuu laskeneen? Itse jään tämän viikon jälkeen totaalihiljaisuuteen neljäksi viikoksi. Ei tulisi mieleenkään surffailla muualla kuin luonnon vesissä….
Nyt täytyy vielä pusertaa muutama päivä töitä oikein kunnolla, jotta sitten lomalla olisi rauhallinen mieli…
milli
Mielenkiintoisia kirjoituksia.
Tosta peliasiasta voisin kommentoida omalta kohdalta idean, että on aika opiskella ja on aika kokeilla, ne kaksi ei oikein omasta mielestäni sovi samaan aikaa ja paikkaan. Silloin kun ollaan seksiä harrastamassa, niin silloin mennään vaistojen varassa tai ainakin pitäis mennä… Omasta kokemuksestani, kirjat, pelit yms ei sovi sänkyyn ne sopii sen ulkopuolelle, eli opiskeluun. Eihän sitä oppikirjaa ollu matikankokeessa enää mukana?
Kirjoista ja leffoista oon ite saannu eniten vinkkejä, siis ideoita siitä mitä leikkikaluja voi käyttää, mitä asentoja on olemassa, mitä alueita naisilla ylipäätänsä on, mistä voivat kiihottua jne. Jos koulussa olis seksi oppiaineena, niin jokaisella olis paljon paremmat alkeistiedot asiasta. Sitten kun johonkin uuteen juttuun törmäs, niin siitä kyseltiin vaikka ruokapöydässä tai bussissa, muttei sängyssä. Jokainen nainen ja mieskin kun on yksilöllinen, niin kysyminen on kuitenkin ainoa keino selvittää, mitä toinen ihan aikuisten oikeesti haluaa. Jos kumppani on sellainen, ettei sen kanssa voi seksistä luontevasti puhua, niin joko suhteessa tai puolisossa on jotain vikaa. Siis jos hyvää seksiä haluaa harrastaa.
Joo ja sitten siihen seuraavaan, onko seksi tärkeää vai ei? Asioita pitkään pohtineena näen ite, että elämässä on kolme äärimmäistä kokemusta: seksi, rakkaus ja kipu. Se ihminen, jonka kanssa pystyy olemaan kaikkein vapain, kaikken eniten oma itsensä, ilman pelkoa tai tunnetta siitä, että toinen ihminen arvostelisi tekemisiä tai sanomisia, on se ihminen, joten maailmassa voi rakastaa eniten. Se ihminen johon tuntee eniten puhdasta eläimellistä intohimoa on ihminen, jonka kanssa voi olla parasta mahdollista seksiä. Ja sitten se kipu. Ite näen ihmisen kehon, mielen ja sielun kokonaisuutena. Kivun voi käsittää asiana, joka on suurimmillaan ennen kuolemaa. Siis, niin ihmisen keho, mieli tai sielu voi kuolla, jos se tuntee liian suurta surua tai nautintoa. Ajattelen siis, että esimerkiksi ihmisen sielu kokee suurimman mahdollisen kivun, juuri ennen kuin se kuolee. Keho, mieli tai sielu voi kuolla sekä surusta, että ilosta. Jos kehossa on liikaa endorfiinia, niin se voi kuolla siihen. Tosin yleensä se on aina toisin päin, eli mieli, keho tai sielu kuolee yleensä jostain negatiivisesta asiasta. Mutta joo eipä juututa tohon määrittelyyn, koska se on aikas hankalaa koittaa selittää näin kirjoittamalla. Siis kolme suurta äärimmäisyyttä, seksi, rakkaus ja kipu.
Seksin näkökulmasta, jonkun ihmisen kanssa voi olla todella mahtavaa seksiä, jos intohimo loiskuu välillä. Mutta jos se sama ihminen on se, jota voi elämässä rakastaa eniten, niin sen nautinto tuntuu siltä, kun koskettaisi maailmailmankaikkeutta. Jos siinä samassa paikassa, hetkessä voi tuntea myös kivun, niin väitän, että silloin tuntee nautintoa, joka on ihmisten tarkoitus maan päällä.
Ja mitäkö koitan kaikella höpötyksellä sanoa? Jollekin ihmiselle pelkkä rakkaus voi riittää. Jollekin toiselle pelkkä seksi. Kipu tuskin yksinään kenellekään, tai no varmaan jollekin. Jos on kokenut kaksi noista yhdessä, niin ei ikinä voi elämässään tuntea todellista onnellisuutta jos joutuu tyytymään yhteen. Jos on päässyt kokemaan kaikki kolme yhdessä, niin siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Ikinä, et voi enää tyytyä edes kahden tuntemiseen, ja niitä ihmisiä, joiden kanssa voit tuntea kaikki kolme on todella, todella, todella harvassa. Sen oon saannu ite viimesen vuoden aikana huomata.
Kaikki on suhteellista. Jos ei tiedä paremmasta, ei tiedä mitä voi saavuttaa. Ja sehän siinä elämässä on niin pirullista, ikinä ei tiedä voiko tuntea vielä enemmän. Voiko rakastaa vielä enemmän, voiko seksi olla vielä parempaa. Sitä ainoastaan tietään onko jokin huonompaa, kuin se paras siihen asti. Ihmiset, jotka ei ole kovin seksuaalisia, voivat varmastikin olla ”onnellisia” suhteissa, joissa on vähän seksiä. Ihmiset, jotka ovat seksuaalisia, eivät takuulla voi olla onnellisia, tai ainakaan niin onnellisia kuin voisivat, suhteissa joissa on vähän seksiä, vaikka muut asiat olisivat kuinka kohdallaan.
Joo ja tohon alkuperäiseen aiheeseen… Kaikki, mistä voi oppia jotain uutta seksistä on omasta mielestäni hyvästä. Opiskelu seksistä vaan pitää pitää erillään sen toteuttamisesta. Mikään ei oo parempi turn-down, kun kyselyt sängyssä haluutko näin vai noin, kirjasta puhumattakaan. Se, että oppii, mistä toinen pitää vaatii sen, että mistä tahansa seksiin liittyvästä voi puhua kuin säästä. Missä tahansa paikassa, koska tahansa. Jos en tiedä mistä ruuasta toinen pitää, tai onko sillä allergioita, niin yleensä itse kysyn niistä, ennen kuin käyn ruokaa väsämään….
Hei kaikille,
Kiitos milli, onhan se niinkin että sitä tottuu lukemaan teidän mielipiteitänne, niin että niitä alkaa kaivata tosissaan. Blogikirjoittelu ei kuitenkaan perustu vastausten odotteluun, pitäisihän se itsekin ymmärtää. Ihanaa kesää kaikille jotka voivat viettää sitä pois tietokoneensa äärestä.
Iso Karhu, siitä on aikaa kun viimeksi ehdit kommentoimaan. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta vieläkö olet ”täydellisen seksikumppnin rakastaja”? Ei tarvitse vastata, muistin vain mitä olet kirjoittanut aikaisemmin. Enhän minä nyt ihan tarkoittanutkaan, että kirjan kanssa sänkyyn, eikä edes pelikonsolin. Mielikuvitus vaan pääsi laukkaamaan sen verran, että mietin minkälaisia seksipelit voisivat olla. Muistatko itse mitä kirjoitit, mitkä asiat kiihoittaa sinua? Eikö niitä voisi toteuttaa myös seksipelissä, ainahan on heitä jotka pitävät kovemmista otteista? Oletko lukumiehiä? Voisin suositella sinulle kirjaa jossa on ehkä vähän liiankin kovia otteita, mutta myös muita juttuja jotka saattavat kiihoittaa. Löydät sen pokkarina ihan tavallisesta kirjakaupasta, oman kappaleeni ostin Akateemisestäkirjakaupasta, kirjan nimi on Hirveä Hospodar ja Nuoren Don Juanin urotyöt, kirjoittajana Apollinaire.
Moi femme.
Joo elämä oli hiukan vaikeempaa, hiukan pidemmän aikaa sen jälkeen, kun viimeksi tuli täällä kirjoiteltua. Suhteen loppu otti sen verran koville, että tuli koettua oma henkilökohtainen pohjakosketus, jota piti lähteä pohtimaan ihan muualle pidemmäksi aikaa. Sieltä on nyt sitten lähdetty kipuamaan ylöspäin.
En oo valitettavasi enää kertomani henkilön rakastaja. Hän ei pystynyt enää tietyssä vaiheessa riittävällä tavalla erottamaan seksiä muista tunteistaan, jota alusta lähtien hänessä kyllä ihmettelinkin. Kahteen ihmiseen, kun ei pysty olemaan rakastunut yhtä aikaa. Kahta tai useampaa ihmistä voi rakastaa, mutta jos on kahteen ihmiseen rakastunut samaan aikaan, niin pää hajoaa siinä touhussa aika nopeesti. Eikä täysillä pysty olemaan molempien kanssa mukana millään. Tosin viimeksi kun nähtiin, niin tuli asiat muutaman kuukauden tauon jälkeen taas puheeksi. Hänen ”mies” on vaan niin hemmetin paranoidi, että pitempää aikaa on melko mahdoton järjestää. Mahdotonta, mutta tehtävissä, heh.
Joo tarvii myöntää, että lukasin tota tekstiä sen verran nopsaan, että jäi mielikuva, että puhuit ihan tyyliin lautapeleistä (siis seksi sellaisista), joita löytyy jostain kaupoista. Kommentoin sitten siihen omia kokemuksia, että ei oikein toimi. Mutta hmm ihan tietsikkapelit. Joo, sanotaan vaikka näin, että niin kauan, kun niitä omia perverssejä (=lue tavallisesta poikkeavia) mielihalujaan ei pääse muualla tyydyttämään, niin kait ehkä joku tollanen vois toimiakia. Mene ja tiedä. Riippuu ehkä aika paljon siitä, että miten esim masturpointia harrastaa. Tarkotan, että itse esim kuvittelen todella tarkkaan jonkun skenaarion ja ihmiset kasvon piirteitä myöten, kun taas tiedän että toiset ei kuvittele ihmisiä varsinaisesti ollenkaan. Niille joku tollanen ehkä vois toimiakin. Kuten sanoin, mene ja tiedä. Epäilen, että mulle henk koht ei oikein missään vaiheessa, tarviin siihen jonkinlaisen todellisen ihmiskosketuksen. Sen tiedän ainakin, että kun todellisuutta on kerran päässy kokeilemaan, niin mikään muu vähempi ei toimi kyllä sen jälkeen ollenkaan. Etenkään, kun puhutaan enemmän ”extreme” muodoista. Se tunne on vaan niin iso, ettei sitä voi korvata millään. Ja jos sitä koittaa jollain muulla lieventää, niin itse alan kaipaamaan sitä oikeaa ruokaa entistä enemmän.
Joo muistan ”kristallinkirkkaasti”, mitä kirjoitin silloin, mikä kiihottaa ja mikä nou =) Onneksi ja valitettavasti… Joo lukumiehiä ollaan. Kaikki menee, jossa on jotain sanomaa ja mikä laittaa miettimään syntyjä syviä. Pidemmän aikaa on menny nyt niin, että aina pitää olla viitisen kirjaa lukusessa. Pitääpä kokeilla sun ehdotusta.
Voinko muuten kysästä sulta sellasta, kun muistelen, että kerroit joskus kokeneesi taivaallista seksiä jonkun ihmisen kanssa, ja oliko nyt niin, että hän kuoli tai jouduitte erilleen tms? Jos muistan oikein, niin kuinka kauan sulta mahtoi mennä, että pääsit kokemaan taivaallista seksiä uudestaan?
Mulla itselläni, kun on tän suhteen jälkeen ollu välillä ihan hemmetin vaikeeta kiihottua kunnolla. Kun tuppaa olemaan niin, että siinä vaiheessa, kun on viitisen minuuttia ollu sängyssä, niin heti huomaa, että onko suurempaa intohimoa välillä vai ei. Ja jos sitä ei oo, niin tietää silloin heti, että jep jep, tää on parhaimmillaankin jotain niin paljon vähemmän, ja silloin meikäläiseltä katoo halut melkein laakista. Jos on kuukaus menny edellisestä kerrasta, niin silloin sitä harrastaa seksiä ihan vaan sen takia, että panettaa kuin pientä oravaa (en itse asiassa tiedä, panettaako oravia, mutta oon kuullu sellasen sanonnan…), vaikka tietää, ettei se tunnu juurikaan miltään.
Se kun on se paradoksi, mistä aikasemminkin mainitsin, että mitä parempaa seksiä pääsee kokemaan, sitä harvempi ihminen tässä maailmassa, pystyy sitä sulle antamaan. Ja kun, kuten silloin aikasemmin kirjoittelin, niin kun tuntu, että mätchi oli täydelliinen, niin on joskus ihan pirun vaikee toivoa, että jostain löytyis, joku toinen, jonka kanssa pystyis tuntemaan yhtä paljon.
Ai niin pakko heittää kommentti, vaikkei ihan tän otsikon alle sovellukkaan…
Aina kun puhutaan tosiaan siitä, että mikä on seksin suhde parisuhteessa jne, niin ite oon huomannu näin jälkeen päin, että silloin, kun koin itse olevani seksuaalisesti tyydytetty, niin mulle oli aivan yks hevon humpan hailee, istuinko ruuhkassa, hikisessä palaverissa, jonotin kassalla jne. Kaikki pikkuset ja aika paljon isommatkin asiat tuntu niin mitättömiltä, ettei ollu tosikaan. Jos aamulla piti herätä puol viideltä, niin katos vaan, kun pirteenä pomppasin hereille. Nyt jos joutuu ennen ysiä heräämään, niin on kun iso karhu nousis talviunilta.
Oon aika satavarma siitä, että parisuhteissa moni asia on vinossa just sen takia, että toinen tai yleensä kumpikaan ei koe sitä seksuaalista tyydytystä. Silloin alkaa nyppimään yks sun toinen asia. Johtuu se sitten siitä, ettei seksistä uskalleta puhuta, tai sitten vaan siitä tosi asiasta, että ”väärät” ihmiset on päätyny yksiin. Tän perustan ihan vaan omalle kokemukselle, ja havainnoille joita oon tehny muutamasta läheisestä ihmisestä.
Mutta silloin, kun molemmat kokee olevansa seksuaalisesti tyydytettyjä, niin hommat vaan ”luistaa”, oli ne sitten vaikeita tai hankalia tai ikäviä. Tuntuu just siltä sananlaskulta, että ”elämässä ei mikään muu ei ole tärkeää paitsi puutarhan hoito, eikä sekään loppujen lopuksi ole niin tärkeää…”
Hei kaikille,
Kysyit Iso Karhu, miten ja kunka pitään minulta meni siihen kuin taas koin taivaallista seksiä mieheni kuoleman jälkeen? Tuohon on aika vaikea vastata, sillä ihan samanlaista tunnetta ei ehkä vieläkään ole tullut. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä ettenkö olisi kokenut erittäin hyvää seksiä sen jälkeenkin. Pikemminkin ero on tunne puolella. Kaksikymmentä vuotta yhdessä, lähes joka päivä seksiä, usein enemmän kuin kerran päivässä, tunsimme toistemme vartalon joka sentiltä. Pidimme toistemme tuoksusta, mausta, kosketuksesta. Koskettelimme myös toisiamme ilman seksiä, mielelläni otin hänen kalunsa käteen tai tunnustelin sitä vaatteiden läpi, ja vastaavasti hän minua. Ehkä juuri tässä on se miksi tunsimme olevamme niin läheisiä, kosketuksessa.
Nyt minulla on ystävä joka on kaivannut kosketusta vuosikaudet, vaikka hän on elänyt parisuhteessa. Meidänkään koskettelu ei tarvitse johtaa rakasteluun, vaikka se useimiten niin tekeekin. Kun ajattelee ikäämme, niin käyttäydymme kuin teiniikäiset jotka eivät pysy ollenkaan erossa toisistaan. Mutta olen aina ollut sellainen ja nyt ystäväni todella nauttii siitä että kosketan hänen kaluaan ohimennessäni. Se on nimittin aikaisemmin puuttunut kokonaan hänen suhteestaan, koskettelu ei ollut edes luontevaa rakastelutilanteessa, hänen kumppaninsa ei ottanut kalua käteensä runkatakseen sitä, suusta puhumattakaan. Ei myöskään antanut kosketella paljon itseään, tämä tuntuu minusta oudolta jos halutaan olla läheisiä. Läheisyys on muutakin kuin aamusuukko ja halaus töistä palattua, vaikka se tuntuu olevan hyvin tavallista monessa suhteessa.
Pidän mielelläni miestä sylissä, silitän ja suukottelen, hieron jos hän haluaa ja koskettelen ilman seksiäkin.
Mieheni kuoltua oli minulla samanaikaisesti identiteetti-kriisi, olin kuvitellut olevani aina nuori, olinhan sitä, verrattuani mieheeni joka oli lähes 30 vuotta minua vanhempi. Kun sitten olin 46 vuotias leski jonka piti taas riisutua uuden miehen edessä ja opetella rakastelemaan hänen tavallaan oli se melko vaikeaa, tunsin itseni ikälopuksi, vanhaksi naiseksi. Onneksi näin ei enään ole, ja menihän se ohi kun hyvä seksi astui elämään uudestaan.
Kuulun niihin harvoihin naisiin joka nauttii seksistä myös ihan seksin takia, eli nautin siitä vaikka minulla ei olisi syvällisempiä tunteita seksikumppania kohtaan. Tietysti hänen täytyy olla mielyttävä ja fiksukin mutta minun ei ole rakastettava häntä voidakseni nauttia seksistä hänen kanssaan.
En tiedä oliko joku jo maininnut täällä seksipelejä?
Mutta on ainakin tällä sivulla monia monia demoja (mutta myös käsittääkseni eräänlaisia ”lisäosia” olemassa oleviin ei-seksipeleihin), mutta myös ostomahdollisuutta löytyy http://www.lovechess.nl/artoflove/archives/adult_games/
Hei kaikille,
Tervetuloa mariisi keskustelemaan kanssamme seksistä. Seksipelejä me metsästämme, en kuitenkaan tiedä miten sivuston pitäjä suhtautuu asiaan. Jos huomaat osoitteen hävinneen, niin se johtuu siitä, että minua on pyydetty se poistamaan. Siihen asti olkoon, jos vaikka joku haluaa kokeilla taitojaan.
Kävin tänään Sincityssä ostoksilla ja siellä oli joukko nuoria naisia etsimässä seksipeliä kaverilleen lahjaksi. En jäänyt katsomaan löytyikö sellainen, mutta ilmeisesti löytyi.
Oli nyt pakko puuttua eräääseen kohtaa alkuperäisessä tekstissä: tuohon voiko vanhemmat sano eron hetkellä, että seksi oli huonoa koko ajan lapsilleen. Ei tietenkään! AIkuinen on aikuinen ja lapsi on lapsi. Lapsille tulee osoittaa hellyyttä ja sitä pitäisi olla myös vanhempien välillä mallina, mutta missään nimessä ei koskaa ikinä puhuta lapsille omista seksikuvioista, koska silloin on ylitetty vanhemmuuden kynnys ja siirrytty kaveripuolelle. Haluaisitko tosiaan kuulla omien vanhempiesi kertovan sinulle seksihuoliaan?! arvaan, että et… Lapsille voi toki puhua seksistä, mutta ei omista kiemuroistaan. Ja tämä oli erään kasvatuspsykolgin luennon aiheena kotipaikkakunnallani pari vuotta sitten.
Hei littemissunshine,
Nyt en tarkoittanutkaan pienille lapsille, en edes teiniikäisille. Tarkoitin aikuisille lapsilleen, ehkä jo kertaalleen eronneille. Ainakin minun tuttava piirissäni on sellaisia, siis naisia joilla on ollut surkea seksielämä miehensä kanssa, heillä vuorostaan tyttäriä jotka eronneet oman surkean seksielämän vuoksi. Näissä tapauksissa vanhemmat ehkä voisivat auttaa lastaan kertomalla omasta tilastaan, en tietenkään tarkoita että pitäisi mennä yksityiskohtiin. Minua ei todellakaan kiinnosta esim. äitini entinen seksielämä nykyisestä puutteesta puhumattakaan. En myöskään kerro hänelle omastani, ei tulisi mieleenkään, vaikka se kyllä tuntuu kiinnostavan häntä.
Minulla on useita ystävättäriä jotka kaipaavat syliä ja seksiä, mutta eivät voisi ajatellakkaan sitä ilman rakastumista. Itse olen kovin erillainen heihiin verrattuna, minusta hyvästä seksistä voi nauttia ilman rakkauttakin. Sitäpaitsi en ole kovin rakastuvaa sorttia, kiinnyn ihmisiin ja pidän heistä, mutta kestää ennen kuin rakastun.
Tämä ei nyt liity tähän artikkeliin oikeastaan lainkaan mutta littlemisssunshinen ja femmen vastaukset vain herättivät nämä muistot.
Vanhempani eivät näyttäneet tunteitaan toisiaan kohtaan koskaan minun nähden ja puhumisetkin olivat hyvin ”arkipäivässä” kiinni.
Ollessani murrosikäinen sain tietää, että isälläni oli toinen nainen jonka luona hän vietti kaikki lomansa muutaman vuoden ajan ja jopa joulunakin kerran.
Äitini ei ehkä tiennyt oikeasti tästä naisesta. Hän vain ihmetteli minulle joskus miksihän isäni viihtyy niin hyvin kaikki lomansa tuolla toisella paikkakunnalla.
Tämä tuntui murrosikäisestä aika hämmentävältä. Enhän voinut edes sanoa mitään vaikka tiesinkin. Sen verran ymmärsin…
Myöhemmin olen sitten lukenut isäni pitämistä päiväkirjoista kuinka hän oli tyytymätön äitiini sängyssä.
Nimitellenkin aika ikävästi häntä niissä.
Kuitenkin he elivät yhdessä ja isäni toimi omaishoitajana äitini sairastuttua pitäen hänestä hyvää huolta loppuun saakka.
Hautajaisissa näin isäni ensimmäisen kerran eläessäni itkevän ja muistopuheessa kuului kiintymys ja rakkauskin jota en ollut nähnyt koskaan heidän näyttävän.
Nyt olen sitten kokenut jonkinlaisen ”kriisin” ja yritän parantaa omaa suhdettani samalla kun toivun..
Omien lapsieni saama malli meistä vanhempina ei ole juuri parempi kuin itse sain hellyyden näyttämisen osalta ja tämä jopa meidän molempienkin herääminen tähän tilanteeseen tapahtui ehkä hiukan liian myöhään..
On kuitenkin varmaasti mukavampi nähdä nyt että vanhemmat rakastavat toisiaan kuin kuulla siitä muistopuheessa vasta.
Hei kaikille,
Kiitos Lukija hienosta tekstistäsi. Varmasti monella on tai ollut samankaltainen tilanne. On ihailtavaa, että rakkaus kumppaneiden välillä säilyy, vaikkakin seksiä on kaivattu ja sitä on muualta haettu. Seksi on tarve, toisille isompi tarve kun toisille. Mikäli tarvetta ei saada tyydytettyä niin ihminen katkeroituu, tuntee elämänsä kuluvan hukkaan. Elämä joka ei anna edes tyydytystä, hyväilyjä ja hellyyttä, minkälaiseksi sen kokee? Kumppaniaan voi rakastaa, hänestä haluaa pitää huolta ja elämäkin voi olla tiettyyn asti onnellista mutta ei täydellistä jos siitä puuttuu yhteinen seksielämä.
Luulen, että ei koskaan ole liian myöhästä lasten nähdä vanhempiensa toisilleen antamia hellyyden osoituksia. Ja aina voi heidän kuullen, kehua kumppaniaan, kertoa miten hyvä hän on , miten rakas ja mukava halattava.
Ja jos kirjoitan siis tänne kommenttini se tulee kaiketi viimeiseksi ketjuun???
Näiden käyttö vaatii opettelua ja tuskin tulevat olemaan kovin hurjassa käytössä…
Toisaalta tässä saa kommentoijakin muodostettua haluamiaan linkkejä vaikkapa tuohon edelliseen kommenttiini jonka kirjoitin tuonne ihan alkuun kirjoitetun kommentin perään…
Nyt jätän tästä koodista ”footer” pois…
”p” poissa…
”Blockquote cite” jälkeinen linkki poissa…
Yllä oleva pystyviivan viereinen kommentti linkkeineen syntyi siis seuraavalla ”koodilla” jossa on nyt korvattuna alaviivalla _ vasempaan osoittava nuolenkärki jotta koodi ei ”katoaisi”…
_blockquote cite=”">Tämä on suoraan kopioitu esimerkki jota nyt kokeilen ja joka sisältää linkin Jordanin kuvaan.— _a href=”http://static.iltalehti.fi/viihde/jordanjuttu1110JID_vi.jpg”>Housutonta eleganssia…_/a>_/blockquote>
Ja mitähän tämä cite> saa aikaan…
“Kuten Lukija sanoo…
Lisää tietoa voi löytää Googlesta
Siis se on aika sama kuin i>
Tämä on kirjoitettu käyttäen yhdistelmää _i> _/i>
Kun taas tämä käyttäen _CITE> _/CITE>