Onko peniksen koolla merkitystä?

Olen vältellyt tämänkertaista puheenaihetta jo pitkään, mutta väkisinkin se tulee jossain vaiheessa esille kun keskustellaan seksistä. Ollaanhan me sitä sivuttu, ja onhan sitä ehdotettu aiheeksikin useampaan otteeseen. Mistä me sitten oikein keskustelemme tällä kertaa? Kalun koosta!!!! Voimmeko me naiset kieltää sitä, että emme katselisi ensiksi kokoa kun näemme peniksen? Eivätkö miehetkin katsele toistensa peniksen kokoa pukuhuoneissa, saunassa ja missä miehet nyt sitten riisutuvatkin yhdessä? Onko peniksen koko kateuden aihe? Naiset siis katselevat mielellään isoa kalua, mutta miten on, hiipiikö koskaan pelko, että se voisi olla liian suuri minun sisälleni?

Sanotaan, että 85 % miehistä pitää peniksen kokoa naisille tärkeänä. Nainen taas vastaa useimiten, ettei koolla ole merkitystä vaan sillä, miten sitä käytetään. No, miten sitä pitäisi sitten käyttää, että nainen olisi tyytyväinen? Voiko sitä käyttää muulla tavalla kuin työntämällä sisään ja vetämällä ulos? Näinhän tehdään koosta riippumatta, eikö? Työntökulmaa ja työntöjen nopeutta voi tietysti säädellä, mutta muuten, eikö se ole sitä samaa liikettä jokaisella? Luulen että naiset sekoittavat tässä vaiheessa peniksen käytön koko rakasteluun. Eli penistä on käytetty oikein jos mies on ollut hellä, huomaavainen, edennyt tarpeeksi hitaasti hyväilemällä koko vartaloa, suudellut paljon ja antanut suuseksiä niin, että nainen on mahdollisimman valmis yhdyntään; sehän ei kuitenkaan kestä niin kovin kauan, siis yleensä. Poikkeuksena ovat ne miehet jotka ovat opetelleet pidättäytymisen niin hyvin, että heillä on jo vaikeuksia laueta. Tämä ei ole niin kivaa naisen mielestä, se että häntä ”jyystetään” kohtuuttoman kauan. Nainen siis sanoo, että mies on hyvä rakastelija eikä ”mies on hyvä peniksen käyttäjä”.

Miten usein törmääkään miehiin jolla on kookas kalu, ja he ovat sitä mieltä ettei muuta sitten tarvitakkaan? Isoa penistä pidetään kerskumisen arvoisena, ja joskus sen kantaja ajattelee, että yksin se saa naisen kiihoittuneeksi. Nämä miehet eivät useinkaan vaivaudu kehittämään esileikkitaitojaan, he vain pyrkivät suoraan yhdyntään. Nämä isot kalut tekevät kuitenkin suuremman vaikutuksen muihiin miehiin, naiset ovat vähän varuillaan niiden omistajista.

Vaikka mekin olemme juuri hiljattain lukeneet, että emätinorgasmit ovat sittenkin niitä ainoita oikeita, niin naisen kiihoittumiseen tarvitaan muutakin kuin se kalu - oli se sitten iso, keskikokoinen tai pienemmän puoleinen. Kalun käyttäjille vinkiksi, että ensin kiihoitetaan nainen kosteaksi, sen jälkeen voi sen kalun työntää emättimeen. Moni mies on kuitenkin niin hätäinen, että haluaa ensin työnnellä vähän kalua emättimeen ja sen jälkeen antaa vähän suuseksiä välissä ennen kuin jatkaa uudelleen. Tämä on tietysti makukysymys, eikä siihen ole yhtä ainoata neuvoa ja menetelmää. Toivon kuitenkin, että naiset saavat suunsa auki ja kertovat, mikä heidän toiveensa olisi. Yleensä mies mukautuu hyvin naisen toiveisiin, onhan nainen näin halukkaampi yhdyntään ja asiassa paremmin mukana. Turhaan miehet pelkäävät erektion hiipumista, kyllä se yleensä kestää, ja vaikka ei ihan niin kovana koko aikaa, niin on varmasti valmiina kun tulee yhdynnän vuoro.

Minkä kokoinen on sitten suuri kalu? Hän, joka on sen kokenut, tietää kyllä, mutta tässäkin asiassa on yhtä montaa mieltä kun on kalun omistajaa tai niiden vastaanottajaa. Jos peniksestä mahtuu naisen suuhun häthätää vain terska, on penis todella suuri. Tämän kokoisen peniksen emättimeen mahduttaminen ei ole mahdottomuus, mutta ei kovin helppoakaan; siihen tarvitaan paljon liukastetta ja kärsivällisyyttä. Jos sieltä mahtuu lapsikin syntymään, niin kyllä sinne isompikin kalu mahtuu tai vastaavasti käsi, onhan ”nyrkkinainti” joidenkin harrastus. Naisen tulee olla hyvin kiihottunut ja kostea esileikin jälkeen, siitä huolimatta liukasteen käyttö on välttämätöntä. Yleinen ohje on ”älä ole rentoutunut rakastellessa jos haluat voimakkaan orgasmin”, mutta rakastellessa ison peniksen haltijan kanssa on naisen parempi olla rentoutunut ja unohtaa lantiopohjalihaksien supistelu. Tällöin tulee toimia siis päinvastoin, eli työntää emätintä ulospäin samalla kun penis työntyy emättimeen. Muutenhan me vedämme keuhkot täyteen ilmaa ja pidätämme hengitystä ja supistamme lantionpohjalihaksia että emätin tuntuisi oikein tiukalta ja tuottaisimme miehelle näin maksimaalista nautintoa.

Kun keskustelemme suuresta peniksestä tulisi muistaa, että se ei käyttäydy läheskään samalla tavalla kun esim. keskikokoinen penis. Suuri penis ei suurene jäykistyessään samassa suhteessa kuin pienenpi, se ei myöskään kovetu aina yhtä kovaksi; se on usein myös pitkä, eikä verta riitä nostamaan ja kovettamaan sitä samalla tavalla kuin penis yleensä kasvaa. Täytyy myös muistaa, ettei suuri penis mahdu kokonaan naisen sisälle, emätin kun on vain rajallisen mittainen. Jos siis suuri kalu ei kovetu ihan kovaksi ja se on vielä pitkäkin, niin mies joutuu usein pitelemään peniksestä kiinni ja työntelemään emättimeen vain sen verran kuin siitä mahtuu. Monelle naiselle, joka ihanoi  suurta penistä, voi olla yllätys että normaalikokoisesta peniksestä voi tullakin mukavan kookas, kova ja mieluinen kun se on juhlakunnossa.

Koska olen nainen ja kirjoitan tällä kertaa hyvin miehisestä aiheesta, en osaa samaistua teidän tuntemuksiinne. Toivonkin, että te rakkaat miehet kertoisitte miltä penis tuntuu teistä itsestänne. Oletteko sen kokoon tyytyväisiä ja miten haluaisitte muuttaa sitä, jos siihen olisi mahdollisuus. En tarkoita nyt mitään leikkauskorjauksia, vaan ihan vain mielikuvituskorjauksia. Jokin aika sitten tuli televisiosta ohjelma peniksen suurennusleikkauksista. Siinä ohjelmassa oli eräs nuori mies, joka halusi läpikäydä kaksi kivuliasta ja kallista leikkausta saadakseen 2 senttiä lisää pituuteen ja muutaman sentin lisää paksuuteen. Hoitoaika oli noin vuosi, jolloin seksiä ei tullut harrastaa. Mikä pistää nuoren miehen tällaiseen? Hänen kalunsa oli 18cm pitkä ja ihan tarpeeksi paksukin (en muista nyt senttejä). Hän itse kertoi, että hän uskoi kumppaninsa saavan paremman orgasmin, jos hänen peniksensä olisi suurempi ja täyttäisi emättimen. Kumppania ei haastateltu. Voi hyvät miehet kun joku voisi kertoa teille ettei siihen riitä pelkästään peniksen koko! Pitäisikö tämä saada nyt kouluopetukseen, että pojat voisivat kalunsa koon sijaan keskittyä johonkin tärkeämpään? Toivon, että en loukkaa teitä kun sanon näin. Me naiset emme ole yhtään sen fiksumpia, meidän huolenamme on rintojen koko tai jokin muu ihan yhtä älytön itseemme kohdistuva ongelma. Yhtä estoisia tai samoja ovat ongelmat siis kummallakin sukupuolella.

Tässä samaisessa televisio-ohjelmassa haastateltiin toista miestä, joka oli ollut stripparina ja läpikäynyt myös suurennusleikkauksen sekä ottanut rasvapistoksia penikseensä saadakseen siihen lisää paksuutta. Nämä olivat kuitenkin aiheuttaneet penikselle käyristymistä joka oli muuttunut nyt niin kivuliaaksi, että yhdyntä oli mahdotonta. Myös tavallinen liikkuminen normaalikokoisissa housuissa oli mahdotonta. Hän oli pilannut siis peniksensä lisäksi myös suhteensa kumppaniin ja oli työkyvytön masennuksen ja peniksen kohdistuvien kipujen vuoksi. Hän kertoi, että kumppanin halu suuremmasta oli ajanut hänet peniksensuurennukseen. Ehkä teidän miesten ei aina tarvitsisi ottaa niin kirjaimellisesti huomioon meidän naisten toiveita?

Nyt olen kirjoittanut oikeastaan vain suurista tai liian suurista kaluista. Kuitenkin niitä on vähemmistö kun otetaan mittatikiut esille. Keskikokoisia on siis eniten, ja samanlaisena vähemistönä kuin isoja on myös pieniä peniksiä. ”Tiedäthän tämän ”Onko se jo sisällä?” –jutun? No joo, joskus haluaisin ihan oikeasti kysyä noin poikaystävältäni. Tunnen hänen työntyvän sisään, mutta siihen se sitten jääkin!” Tämä oli lainaus kirjasta Superseksiä, näin oli kirjoittanut eräs nainen joka ihmetteli että minkä kokoinen se penis tulisi oikein olla. Samasta kirjasta lisää :”En usko, että kukaan kieltää (ei mies eikä nainen) sitä, että ensimmäinen työntö on kieltämättä paras. Sen tuntee parhaiten. Kun työnnöt jatkuvat, tuntoherkkyys vähenee ja tunnottomuus lisääntyy. Emättimesi alkaa vähän väsyä, lihakset lakkaavat puristamasta penistä ja koko juttu (olen pahoillani, pojat) alkaa muuttua hieman ikävystyttäväksi juuri siitä syystä, ettei nainen tunne paljoakaan.”
Emättimen tuntoa voi parantaa muuttamalla välillä asentoa, yhdyntäkulmaa ja tietysti harjoittamalla niitä lantiopohjalihaksia niin, että ne kestävät voimakkaana koko yhdynnän ajan.

Mitä mies sitten tuntee työntyessä emättimeen? Se ensimmäinen työntö on se paras; entä sen jälkeen? Ei terskaan, jossa on eniten hermoja, tule kovinkaan paljon kosketusta, jos nainen ei supistele lantionpohjalihaksiaan tai terska ei kosketa kohdunnipukkaa jonka tunteminen tuo terskalle lisää ärsykettä. Kyllä mies tuntee penikseensä kohdistuvan kosketuksen paremmin runkatessa tai suuseksistä. Tässä kohtaa ihmettelenkin, että eikö miehille tule turhautumisen tunne kun hän nai naista joka ei ole mukana touhussa? Joka ei käytä lantionpohjalihaksiaan tai nosta lantiotaan vastatyöntöihin jotta mies ylettyisi kohdunnipukkaan asti?
Olisi mukava kuulla miesten mielipide ja kertomus miltä koko homma tuntuu, me naisethan vain arvailemme miltä teistä tuntuu. Minulla on ollut otsikko ”Mitä mies haluaa”? Nyt en halua tietää, minkälaista seksiä te haluatte, vaan haluaisin tietää miltä teidän peniksenne teistä tuntuu. Me naiset olemme jo kertoneet miltä yhdyntä tuntuu. Koska valtaosa lukijoista on naisia ja heidän mielipiteensä ovat erittäin tärkeitä (myös miehille), niin naiset voisivat kertoa suhteestaan penikseen ja nimennomaan sen kokoon.

Laitan pientä tilastoa tähän loppuun, ja nyt kerron keskimääräisestä koosta. ”Peniksen koko on eretiossa keskimäärin 11-20 cm ja ympäryysmitta on keskimäärin 8-12 cm, muutaman sentin heitot siis kumpaakiin suuntaan ovat normaaleja eikä tee peniksestä erityisen isoa tai pientä. Peniksen koko näyttää pienentyvän miehen ikääntyessä. Ranskassa tehdyssä tutkimuksessa nimittäin havaittiin, että siittimen pituus pienenee noin 10 prosenttia, paksuus noin 9 prosenttia ja siittimen kokonaisvolyymi 25 prosenttia, koska iän myötä sileälihaskudos muuttuu kollageenisäikeeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että siittimen elastisuus ja mukautumiskyky heikkenevät miehen vanhetessa”. Tämä lainauksena Kari Heusalan kirjasta Miehen seksuaalisuus, jossa kerrotaan paljon lisää peniksestä.

Aihe(et): Seksi, Yleistä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

336 vastausta kohteessa Onko peniksen koolla merkitystä?

  1. ARKIJARKI sanoo:

    Eihän siitä mihinkään pääse, että kaikki on suhteellista ;) .
    Hiiri ei hetkauta vaikka se kaivaisi Elviksen haudasta, ruuvaisi tuon kuuluisan lantion irti ja siihen kiinni oman veikeän vekottimensa.

    Hevostakaan ei kannata naiseen sovittaa…… huuto on kuitenkin hirveää….. eikä koskaan saa tietää, miltä tuntuu työntää ihan juurta myöten ;) .

    Kai se siitä on lähdettävä, että sellainen rehellinen ja reilu parikymmensenttinen tanakka kuulapää on kaikin puolin jokseenkin ihanteellinen rakkauden työkalu ;) .

    Useimmilla se tuntuu tarpeeksi, pituus riittää hieman varioituihinkin asentoihin ilman… lups… oho…. lups… oho…. sori…. lups…. siis…. tiedättehän ;) .

    Toisaalta….. se ei ole vallan mahdoton tapaus suu- ja peppuseksiinkään.

    Tottahan se aina käyttäjästä on kiinni….. mutta miten sitten, jos kuvitellaan että vehkeitä voisi samaan heeboon vaihtaa pikakiinnitys vain avaamalla….?

    Niin…. mihinkähän sitä mimoosat sitten lopulta päätyisivät?

    Veikkaisin kyllä alussa hahmotellun olevan sieltä suosituimmasta päästä.

    ”Ihan kiva” ei valitettavasti ole ollenkaan sama kuin ”ihana kyrpä”…… tai joku muu vekotin ;) .

  2. femme sanoo:

    Hei ARKIJARKI,

    Hieno juttu että avasit keskustelu : )

    Olen samaa mieltä ett ”Ihan kiva” ei ole ollenkaan sama asia kuin ”Ihana kyrpä”.

  3. Elisa sanoo:

    Voi ei, toivottavasti tulee miehiltä vastauksii :)
    Itse olen tutustunut moniin ja aina ne on eri kokoisia, eikä itse miehen koon perusteellakaan voi päätellä minkäkokoinen siellä housussa on.. Itselleni on tullut vastaan paitsi eri kokoisia, myös eri muotoisia. Joskus tuli sellainen atomipommimainen, eli kärjestä levee. Sekin toimi ja oli tosi ok. Koko on toki tärkeä naisille joille seksi yleensäkin on tärkeää, miksi pitäisi miehen itsetuntoa säästellä siltä tosiasialta? Mutta ei tässä koko totuus. Kokonaismiellyttävyyteen vaikuttaa peniksen eloisuus, tuoksu, muoto, väri.. jos se on jotenkin väsyneen olonen siniharmaa pieni tapaus niin ei se kyllä kiihota, jos vaaleenpunanen, puhdas ja napakka niin suuhun. Olen ollut suhteellisen nuorten miesten kanssa, ja haluisinkin tietää miten munan olomuoto vanhetessa muuttuu muuta kuin pienenee… huih, pelkään jo vastausta. Siis esim. 30-50 vuoden välillä. Mutta mieluumin kuulen sen täältä kuin kokeilen itse :)

  4. femme sanoo:

    Huomenta Elisa,

    Ihana vastaus sinulta, olet aivan oikeassa ei vaan koko vaan muoto, väri, tuoksu ja muut asiat ovat yhtä tärkeitä miehen kalussa naiselle.En enään muista miten oli nuorempana, mutta nyt vanhempana ei tule enään niinkään mietittyä minkä kokoinen tai näköinen veitikka siellä miehen housuissa on. Johtuu varmasti siitä että on tullut nähtyä ja koettua yhtä sun toista elämän varrella. Monethan veikkaavat niin jalan, nenän tai käsien koon mukaan miehen peniksen kokoa, joskus voi osua oikeaan mutta kyllä ne taitaa olla enemmän keksittyjä juttuja.

    Onhan meillä esimerkkejä näistä ”kavereista” joille suurempi kalu, olisi oman tuntemuksen mukaan tuonnut enemmän suosiota ja levymyynti olisi ollut parempi ja lavasuosio. Vai mitä sanotte kun mies laittaa muutamat tennissukat kalunsaympärille ennen kuin ahtaa sen tiukoihin housuihin?

  5. ikuinen nainen sanoo:

    Huomenta kullekin…
    niin se paljon puhuttu koko…hmm. Paljon on nähty ja koettu. Kyllä ohut ja pieni kalu ensin järkyttää, mutta jos mies osaa rakastella naista oikein niin koko unohtuu. Tuoksu, maku ja muoto ovat tärkeitä…myöskin se sperman maku. Ensimmäinen rakastelu on aina jännittävä tapahtuma…joskus se vaan sujuu ja joskus ei…sovimmeko toisiimme…vai emme…vaikka tuntuu siltä että sovimme toisillemme. Näitä ikuisuus kysymyksiä.

  6. Qest sanoo:

    Tuohon kysymykseen peniksen koosta ,en ota kantaa … enemmänkin rakastelu on mielestäni aika kokonaisvaltainen asia. Mikäli partneri on kiihottunut ja näyttää selvästi pitävän seksistä kanssani ,niin muut asiat ovat vähäarvoisia.
    Itselleni on tärkeää myös tunnepuoli ,en saa seksistä tyydytystä ellen pidä partneristani … siis pelkästään hyvä ulkonäkö ei tässä riitä ,eikä ole kuin lisäbonus jos nainen muuten tuntuu miellyttävän. Miesporukoissa puhutaan ”naisen koosta” ,mutta kirjoitettua asiaa siitä vähemmän näkee. Mielestäni SEKSISSÄ nautinnon kannalta tärkeämpää onkin löytää itselle sopivan kokoinen partneri (ja samoin seksistä ajatteleva) ,sillä minulle ,vain keskikokoisen kalun omistavalle on tullut vastaan sekä isoja ,että varsin tiukkoja emättimiä. Seksi on kuitenkin enemmän korvien välissä tapahtuva asia. Mikäli pystyt(te) pysymään partnerisi tuntemusten tasalla ,on teille molemmille tiedossa nautinnollisia hetkiä ,koosta riippumatta … :)

  7. Ahti sanoo:

    ”Hyvää, sanoi mustapartainen mies päivää”

    Vanhan perimätiedon mukaan, pienin käyttökelpoinen peniksen mitta on 3 tuumaa, eli 7,62 cm.
    Perustelut: Siitä 3 tuumasta, 1tuuma naiselle 1tuuma miehelle ja 1tuuma pelivaraa.
    Voiko asian selkeämmin ilmaista?
    Itse aiheesta varmaan löytyy niin monta mieltä,kun on miestä tai naista.
    Minun petikaverini kyllä on, noin 20cm ja kovan kalun kannattaja,se kuulemma takaa varman emätinorgasmin.

    Elisalle kyllä sanoisin, että kannattaisi kyllä itse kokeilla vähän vanhempaa miestä,saattaisit yllättyä mielyttävästi.Tosaalta täytyy täydentää senverran, ettei vanhempi mies ehkä syty sanonnasta, ”lädetään panemaan”.Isestäni vanhempana miehenä olen huomannut, että oikea tunne on tullut täkeämmäksi. Nainenhan se osaa kyllä oikealla käytöksellä miehen virittää, yhteispeliä kuten liikenteessä.

    Ei miestä voi aina syyllistää, jos nainen ei saa orgasmia. Vikaahan voi olla niinsanotusti, niin sysissä kuin sepissä, se lyhyt pururata korvien välissä.

    Rakasteluntäyteistä kevättä kaikille! Kirjoitellaan!

  8. Kalev 62 sanoo:

    Kyllä vanhemmpi mies jo ymmärtää miten naista käsitellään,mutta jos nainen (vaimo) ei tunninkaan esikäsittelyn jälkeen ( päästä-varpaisiin)ole edes kostunut kunnolla laitanyt sitten kalusi , iso tai pieni, sisään puoliväkisin .vaimo haluaisi mun saavan alta aikayksikön sitten hän itse haluaa jatkaa omin käsin 1/2- 1 h. ennenkuin itse saavuttaa huippunsa.
    Nauti nyt siittä sitten!
    Olisi varmaan NAISEN vaihto paikallaan ?

  9. Tom sanoo:

    Itse en allekirjoita väitettä ensimmäisestä työnnöstä parhaana. Päinvastoin viimeinen on se paras, koska silloin tapahtuu, ja sekin voi olla hyvin erilainen naisen käytöksestä riippuen. Jokaiseen työntöön vaikuttaa naisen eleet, ilmeet, äänet… Jos nai selällään makaavaa kuollutta sammakkoo, ei itseekään huvita juuri panostaa vaan yrittää vaan mahdollisimman nopeesti laueta, koska siitä siinä loppujen lopuks on kyse. Mutta jos nainen elää mukana ja näyttää tosissaan nauttivan tekee mieli myös antaa jotain hyvää ja haluaa tulla toistekin. Sillon on yritystä, ja uskoisin että tähän vaikuttaa kaikki mitä kumppaneiden välillä on tapahtunut ennen seksiä. Ei niinkään se onko miehellä pari senttiä enemmän tai vähemmän tai onko naisella pari kokoo isompi kuppi.

  10. milli sanoo:

    Ihana aihe Femme ja hianoo, että olet takas!
    Yksi yhden illan juttu on jänyt voimakkaasti mieleeni. Aina kun muistelen kyseistä tapausta, tulee väkisinkin hymy huulille, vähän sellainen ”idioottivirnistys” tai ”hullun kiilto” silmiin. Syy tähän löytyy osittain siitä mahtavasta jortikasta, jota ”juttu” kantoi. Kyseessä ei ollut mikään holmesin jone, mutta edellisiin verrattuna ihan miehen kokoninen jortikka. On myönnettävä, että jos kantajansa olisi ollut laitapuoleisessa ja huonotapainen hulttio, niin pelkkä koko ei olisi kaatanut. Mutta tässä oli kaikki kohdallaan. JOpa yhden illan jutuksi oli seksi taivaallista, käytös herrasmiehen jne. AAAH. makua en päässyt kokeilemaan kumin kautta… Valitettavasti…

    Olen törmännyt myös samaa kokoluokkaa olevaan heppuun, jonka käytös jättikin sitten nautinnon KAUAS. Kyseessä oli minulle hyvin tuttu henkilö, joten uskalsin sitä makuakin kokeilla. Penis oli täydellinen, samettisen pehmeäihoinen, oivan kokoinen ja hyvän makuinen. Käyttäjä oli kuitenkin jättänyt pornovaihteen päälle, eikä osannut muuta kuin jyystää edestakaisin ja antaa raakaa suuseksiä. Varmaan ihmetteli miksi kuivuin niin äkkiä, mutta ihmetelkööt rauhassa…

    Mitä tästä päättelemme? Jokainen on yksilö ja yksilön tarpeet ja halut eivät riipu kalun koosta. Nykyinen kumppanini on kait keskiluokkaa ja taivaalllisen taitava rakastaja. En vaihtaisi. Se ei kuitenkaan estä fantasioimasta siitä jättiläisestä! :-) milli

  11. PeeKoo sanoo:

    Mielenkiintoisia kirjoituksia.
    Ikäni puolesta (49v.) kuulun ehkä vanhoihin miehiin ja elämässä on tullut koettua monenlaista. Kaluni ei ehkä ole se suurin, mutta sen mukaan mitä naiset ovat sanoneet sen kovuus on ollut mieluisa. Totta on varmasti tuo kokonaisvaltainen rakastelu. Miehen on syytä muistaa että itsellekin on paljon nautinnollisempaa rakastella hyvin valmisteltua naista, kuin yrittää päteä pikapanolla. Huomaavaisuutta ja paljon hellyyttä kaikille!

  12. Pierre sanoo:

    Miehinen mielipide on että kookas kalu aiheuttaa myös suuret paineet/vaatimuksia :) Nuorempana kun ei moisella asialla ei ole mitään merkitystä, mutta sitten kun pääsin piparin makuun huomasin että minultahan vaaditan paljon enemmän. Vaaditaan liukkaria, pitkää…. esileikkiä ja myöskään kaikki Kamasutran asennot eivät tule kysymykseen. Sama vähän kuin hevosella, kunnon ori voi tehdä pahaa nuorelle tammalle kovassa kiimassa. Mun mielepide on että on sillä koolla väliä mutta tärkeintä on että miehellä on hyvä huumorintaju. Kukaan mies ei halua olla munapää tai palkintohevonen, jota nainen voi kehua kavereille.

    Femme ja muut naiset pyysivät kertomaan miltä miehestä tuntuu (Ihanaa naista kiinnostaa tietää miltä miehestä tuntuu ja miten hän ajattelee). Hyvältä ja ihanalta, pääsääntöisesti.
    Paksuusessa on se hyvä puoli että tuntee emättimen reunat. Lantionpohjan lihasten käyttö on ihanaa, ja siksi toivon että nainen käyttäisi niitä. Ihaninta naisessa on kun hän ottaa peniksen hellään syleilyyn ja antautuu täysin. Ehkä tämä on sitä rentoutumista tai mä kutsuisin sitä heittäytymiseksi. Kietoa jalat miehen ympärille. Olen kerran sellaisen naisen tavannut ja ihailin sitä tapaa heittäytyä. Mä ainakin miehenä pidän siitä suunnattomasti. Haluan aina että nainen tulee ensin, koska se tuntuu ”lypsämiseltä” ja kutittaa kivasti. Joskus se myös liukastaa sopivasti paikkoja että mies voi ottaa omansa :)

    Mitä mä olen oppinut naiselta, ensinnäkin miksi siis tyytyä pelkkään emätinorgasmiin, kun samalla voi kiihottaa klitorista? Lisäksi lämmittelyssä voi kiihottaa g-pistettä, takapuolta, reisien sisäsyrjiä… Mielikuvitus on rajana, miksi tyytyä vähään. Mä olen Femmen kirjoituksista huomannut että miehillä on paljon oppimista naisesta ja mä ajattelin jatkaa opiskelua. Maustaa ruokaa sopivasti. Nyt huomasin että menetin samalla kirjoitusneitsyyteni.. Kiitos teksteistä Femme olen lukenut ne kaikki, kommenteineen.
    Muistat varmaan että ihminen tuntee parhaiten sydämmellään ei millään muulla :)

  13. Harri sanoo:

    Iltapäivää,

    ilolla panin merkille että Femme on jälleen riemastuttamassa meitä mukavilla aiheilla seksin saralta. Kovasti vain toipumista Sinulle Femme.

    ”Tarkkojen mittauksien ja tieteellisten tutkimuksien” jälkeen päätin myös ottaa kantaa tähän monia aina vain askarruttavaan aiheeseen, eli puheisiin ”sen” koosta ja sen merkityksestä.

    On totta, että varsinkin murrosiässä poikien lähes suurin pelon aihe on kalu ja sen koon riittävyys. Vertailupohjaa haetaan lehdistä/kirjallisuudesta ja saatetaan sitä kavereidenkin kesken vertailla, ellei ihan juhlakuntosena, niin ainakin salaa vilkuilemalla yleisissä saunoissa jne. Seksilehdet, filmit jne. useimmiten vain lisäävät niitä pelkoja kun niihinhän hakeutuvat useimmiten juuri ne mittavimman kalun omistavat ja se jos joka muokkaa mielikuvaa kalujen keskimääräisistä mittasuhteista. Toinen syy mielikuvien syntymiseen on se että lähes jokainen yilimitoittaa kalunsa koon siitä muille kertoessaan. Parhaat asiantuntijat löytyvätkin ilmeisimmin teistä arvon naiset, teille ei voi valehdella, te joudutte/saatte ottaa vastaan sen mitä kenelläkin on antaa…enempi tai vähempi.

    Itse kannan aika lailla keskikokoista työkalua, mikäli eri tilastoihin on uskomista. Pituutta ”vain” 14-15 cm ja ympäryysmittakin samaa luokkaa, eli halkaisija n. 4,5 cm. Keskiarvothan lienevät pituuden suhteen 12-17 cm ja ympärysmitan suhteen 10-15 cm.

    Itse en ole nähnyt näitä kovasti mainostettuja ylisuuria kaluja juurikaan. Saunailloissa tai yleisissä saunoissa on pari kertaa ”törmännyt” sellaiseen lähes parikymmpiseen letkuun (lepotilassa) ja kateus on iskenyt välittömästi ;-) . Muilta osin sitä keskivertokamaa pääosin, eli tuollainen alle kymmensenttinen (lepotilassa) esinahan peittämä ruppana. Toisilla esinahka peittää lepotilassa terskan, toisilla ei, itse kuulun näihin jälkimmäisiin.

    Miehen koko, eikä muutkaan piirteet anna mitään osviittaa siitä että mikä siellä housuissa pullottaa. Iso nenä, pitkät sormet, suuret jalat, tai muutkaan seikat eivät suoraa vastausta tuohon mysteeriin tuo. Ehkä pikemminkin niin, että pienen miehen keskikokoinen kalu näyttää vain suuremmalta kun se on istutettu pieneen vartaloon.

    Mitä tulee tuohon käytettävyyteen, niin koskaan en ainakaan itse ole törmännyt kommentteihin että ”mikäs se siinä”, tai muuta vastaavaa. Johtuuko siitä että naiset eivät ole kehdanneet kommentoida, tai sitten vain siitä yksinkertaisesta syystä ettei ole ollut mitään kommentoitavaa, keskiverto mikä keskiverto. Luulen niin että visuuaalisesti monikin nainen haluaa nähdä ison kalun ja samoin joskus myös kokea. Visuaalinen näky usein inspiroi ja auttaa myös sen henkisen hyvänolontunteen lisääjänä. Eli ei sitä voi kieltää, etteikö olisi etu omistaa keskivertoa isompi, mutta toisaalta, sinut otetaan kyllä paremmin huomioon ihmisenä/miehenä, eikä pelkkänä peniksenä kun olet tällainen keskiverto.

    Femmelle….kysymykseen, miltä tuntuu. Tuohon voisi vastata, että se riippuu täysin myös kumppanista. Ellei nainen ole täysin mukana koko touhussa ja halua myös itse nauttia täysin siemauksin, niin eihän siinä silloin ole paras nautinto…useimmiten silloin haluaa vain itse laueta mahdolllisimman nopeasti. Kuten täälläkin on todettu, myös naisen tiukkuuksilla on eroja, on vain löydettävä keinot, miten kumpikin sen tyydytyksen parhaiten saa. Silloin kun nainen haluaa oikeasti naida, liikuttaa lantiotaan jne. sen kyllä tuntee myös mies kalussaan. Ikä tekee osittain myös tehtävänsä, tuntoherkkyys terskassa ei ole aivan yhtä herkkä kuin nuorempana ja kuten sanoit…runkatessa tai suihin otossa tuntoherkkyys on parempi….niin, jos vain nainen uskalataa. Usein nimittäin huomaa, että naiset monasti käsittelevät juhlakunnossa olevaa kullia liian hieman hellästi, kestää se nimittäin paljon kovempaakin käsittelyä. Eipä silti, suukottelut ja nuolemiset tuntuvat myös hyvältä, mutta kun laukeaminen pitää saada aikaiseksi, niin silloin vain kunnon voimakas imu tai runkkausliike lujalla puristuksella, niin avot…johan lentää!

    Elisalle muuten terveisiä…uhkaavasti viittäkymmpiä lähestyessä voin kertoa ettei se peniksen/terskan väri iän myötä harmaannu ;-) . Sama punertava sävy siinä on kuin nuorempanakin, eikä tuo ikä seksin laatuunkaan juuri vaikuta…suoritustiheys vain harvenee, mutta vastaavasti ehkä pystyy kumppanin ja hänen tarpeensa ottamaan paremmin huomioon kuin nuorempana…tiedä häntä? Kaikesta huolimatta…kuten Tom:kin sanoi, se viimeinen työntö on edelleenkin se makein ;-) .

    Harri

  14. Szerelem sanoo:

    Moi

    Viimeisin aihe on aika paljon keskusteltu, toisin kuin edellinen. Lehdet taitaa olla aika mennyttä aikaa, ainakin minulle, menee yli 10 vuoden taakse viimeiset kokemukset.

    Vilkas keskustelu koosta ei välttämättä kerro aiheen tärkeydestä, vaan siitä, ettei hyvää vastausta ole. Eikö se kalun koon merkittävyys ole juuri niin tärkeää, kuin mitä siitä teemme. Mitä väliä yleisellä mielipiteellä on, jos oma kumppani on tyytyväinen? Haluamme tietysti määritellä itsemme johonkin, tavallaan tietää asemamme osana joukkoa.

    Ainakin omalla kohdallani peniksen koon merkityksellä ja aiheen pohtimisella on ollut suoraan verrannollinen yhteys elämäntilanteeseen. Joskus oli kiva lukea siitä, mitä naiset pitävät tutkimuksissa ihanteena ja niin edelleen. Sitten mittailemaan ja taas oli päivä pelastettu. Kai se ihannepenis on yhdistelmästä kiinni, tuntuu, mutta ei satu.

    Peniksen muoto on jäänyt vähemmälle, vaikka uskoisin sen tarjoavan enemmän persoonaa ja mahdollisuuksia, kuin pelkkä pituus. Esimerkiksi omani on loivan D-kirjaimen muotoinen, vasen reuna on suora ja oikea loiva kaari. Rakastelukulmaa ja asentoja vaihtelemalla pystyy koskettamaan emättimen eri alueita, muoto tuo siihen oman vaihtelunsa ja mahdollisuutensa.

    Hyvää kevättä kaikille.

  15. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Olemme saaneet ihanan paljon miehiä kertomaan oman arvionsa peniksestä ja sen koosta. Ensiksi haluaisin toivottaa kaikki uudet keskustelijat ikuinen nainen, Qest, Ahti, Kalev62, Tom, PeeKoo ja Pierre tervetuloa keskustelemaan kanssamme seksistä ja siihen liittyvästä parisuhteesta.

    Mietin tässä että tuliko miehille yllätyksenä se että naiset tarkkailevat penistä näinkin paljon, eli kokoa, väriä, tuoksua, muotoa jne.? Tuleeko tästä oikeasti paineita? ”Puhtaus on puoliruokaa” siitä keskustelimme jo paljon kun puhuimme suuseksistä mutta tuoksu muuten ja malli.

    Minusta penis on seksikkäimillään kun se on pienessä vireessä mutta ei vielä erektiossa. Myös rakastelun jälkeen se näyttää seksikkäältä ihan samasta syystä kun ei ole vielä laskeutunut kokonaan lepotilaan. Peniksen iho on myös mielestäni uskomattoman pehmeä ja silkkinen, ainakin ne joita olen päässyt kokeilemaan. Minulla on kokemusta niin nuoremmasta kuin vanhemmastakin kalusta ja voin sanoa ettei niissä ole kovinkaan paljon eroavuuksia kun ajatellaan ikää. Erektion kovuus ja kulma, eli nuorempana penis herkemmin seisoo vatsaa pitkin kun vanhempana se on enempi vaaka-asennossa. Kyllä kalu todellakin pienenee jonkun verran kun ikää alkaa olla reippaasti mutta jos mies on pitänyt itsestään ja vartalostaam muuten hyvää huolta niin se vaikuttaa myös hänen kaluunsa. Rasvamahan alle hukkuu isompikin kalu.

    Arvasin muuten että joku älähtää myös naisen koosta ja ihan oikeutettua se onkin. Mutta hätä ei ole tämän näköinen kuten sanotaan, on vain niin ettei moni nainen ole tullut ajatelleeksi että emättimen tiukkuutta voi vähän parannella ja näin saada myös itse enemmän nautintoa. Odotakaahan vain hyvät miehet kohta jokaisen naisen sisuskalut on niin trimmissä että pois alta.

    Kokonaisuus se on se joka ratkaisee, vaikka koko ei tule väheksyä, koko nimittäin kyllä kiinnostaa ja kiihoittaa, vaikka ainoa kiihotin se ei missään nimessä ole. Muoto ja nämä muut nimetyt sekat myös, vastakappaleestahan se on sitten kiinni miltä se lopullisesti tuntuu. Olen kirjoittanut seksileluista ja siellä muistaakseni eräänä puutteena tuli esille että kovin on saman mallisia kaikki dildot, koko eroja kyllä riittää mutta malli on lähes aina sama.

    Ja tämä viimeinen työntö tietysti, sehän se on paras ainakin miehelle, välillä itsekin on niin herkkänä että tuntee hyvin siemensyökyt. Varsinkin jos miehellä on ollut muutaman päivän lasti odottamassa, niin silloin se tulee vauhdilla ja isompina annoksina, kyllä sen emättimessä tuntee.

  16. Matti81 sanoo:

    Oisko täällä kiinnostuneita naisia nussimaan kiimaisen ja isomunasen jätkän kaa? Kokoa vajaa 20cm ja paksuutta 15cm ympärysmitalta.

  17. marketta sanoo:

    Hei kaikille!

    Onhan noita kaluja nähty tähän ikään mennessä, isompia ja pienempiä. Ja kuten jo aikaisemmatkin kirjoittajat ovat sanoneet, ei minunkaan mielestäni se koko ole kaikkein tärkeintä, vaan kokonaisuus ja se kuinka mies muutoin ottaa naisen huomioon. Sattuu se pienempikin, jos ei ole ensin kunnon esileikkiä ja kiihottamista. Koska olen itsekin isompikokoinen, täytyy tunnustaa, että erään ystäväni ohut mutta pitkä kalu ei kovin paljoa sisälläni tunnu, mutta kun kaikki muu on kohdallaan, niin ei se vaivaa minua.
    Kieltämättä paras tapaus on hellä ja huomaavainen mies, joka ensin jaksaa kiihottaa minutkin sopivaan tunnelmaan ja odottaa kunnes kostun riittävästi ja sitten hän vuorostaan jaksaa yhä uudestaan ja uudestaan – eihän siitä voi olla innostumatta, kun vielä se kalukin on mielestäni keskikokoista kookkaampi, mutta ei mikään supertapaus!

    Mukavaa ja nautinnollista kevättä!
    Marke

  18. barracuda sanoo:

    Hei. Pienestä iästäni olen ollut erittäin kiinnostunut tutkiskelemaan erillaisia peniksiä aj olempa matkani varrella törmännyt jos jonkinlaiseen jottanaan. Mieleeni tulee noin 25-30 cm pitkä molo, jonka käyttäjä ymmärsi hyvin tuhovälineensä koon ja käyttelikin sitä niin taitavasti, että voisin hänet äänestää elämäni rakastelijoihin. Toinen kokemus oli samanlaisella jötikällä, mies oli lähinnä jäätä murskaamassa kuin urakoimassa murenevassa kaivoksessa. Siitä oli kyllä hymy kaukana kun kolmeen päivään en kävellyt tai istunut mielelläni, sillä kohdunsuulla oli sellainen tuska. Tämän jälkeen ajattelin ettei poika tainnut olla ihan ajantasalla siitä, ettei seksissä tarkoituksena ole tehdä suolisolmua.
    Sanoit, sukukalleudet pinenee iän myötä kun taas itse olen kuullut, että ne suurenisivat 30 vuoden paikkeille asti.

    Parhaimpana pidän kuitenkin sellaista keskikokoisen ja suuren välimuotoa, jota on vielä mukava käyttää myös suussa ja pepussakin. Nautinnollisimmaksi tunnustan kalun ollessa jämäkkä, muttei kivikova. Yleensä sen takia seuraankin partnerini orgasmia, harvemmin minä olen ensimmäinen. Ja mitä jyystämiseen tulee. Onhan se ihan mukava, että kestää paineita kauemmin kuin kaksi minuuttia, mutta en minäkään puolta tuntia märkänä pysy minkään porakoneen alla. Paljon mukavampaa on kaksi lyhyempää yhdyntää kuin yksi pitkä.

    Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista.

  19. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Toivotan ensin tervetuloa Matti81 ja barracudan kiva että olette löytäneet blogiini keskustelemaan kanssamme seksistä.

    Sulattelin vähän aamun aikana tähän mennessä tulleita kirjoituksia, herään nyt aivan älyttömän aikaisin. Se jäi pahaksi tavaksi sairaalassa olon jälkeen, nyt herään viideltä ja päivästä tulee todella pitkän tuntuinen.

    Jäin varsinkin pohtimaan Kalev 62 sinun vastaustasi, vaikea sanoa onko vaimon vaihto oikea lääke ongelmaasi. Olen tunnistavinani nais-tyypin josta kerrot, itse olen hyvin estoton ja antaudun seksiin, mutta valitettavasti näin ei ole kaikkien naisten laita. Vaikka nainen haluaisi esileikkiä ja että häntä kiihoitettaisiin, niin siitä huolimatta hän jarruttelee. Hänellä on niin voimakas kontrolli päällä itseensä, ettei osaa heittäytyä nauttimaan. Näillä naisilla on vaikeaa usein myös itse saada itsetyydytyksellä orgasmia. Näiden estojen, sillä estojahan ne ovat, purkaminen on usein hyvin vaikeeta. Joku kertoo että alkoholi voi auttaa toinen taas että vieras mies on ainoa apu. Valitettavan usein näihin estoihin ei auta mikään. Ehdottaisin kuitenkin että kokeilisitte jonkun seksilelun käyttöä. Mitä jos ostaisit vaimollesi klitoriskiihoittimen, sellaisen pienen kädessä pidettävän vempaimen jonka voi kiinnittää esim sormeen. Hän voisi aloittaa itsensä kiihoittamisen sillä ja voisit sitten käydä mukaan leikkiin kun hän on vähän valmiimpi. Voisitte valita yhdyntäasennoksi sellaisen että hän voisi jatkaa klitoriksen kiihoittamista, esim sinä yhtysit takaa päin. Miksi et voisi ostaa hänelle myös dildoa, seksileluilla on helpompi saada orgasmi joten kun kynnys orgasmin saantiin alenee ja sen saa helpommin niin kiinnostus yhteisiin seksileikkeihin kasvaa. Toivottavasti et pahastu vinkeistäni.

    PeeKoo 49 v, ei minusta ole mikään vanha ikä, vanhalla tarkoitan yli kuuskymmpisiä, edesmennyt mieheni oli 75 pois mennessään ja kyllä meillä oli ihan vilkas seksielämä lähes loppuun asti, siksi kokemusta vanhemmasta ja tiedän oma kohtaisesti että kalu muuttuu ikääntyessä.

    barracudan mainitsema 30 on mies parhaassa iässä ja todella kalu kasvaa ja kehittyy niille lukemille asti. Saavathan monet miehet hartiamittansakin vasta täyteen siinä kolmekymppisenä.

    Pierrelle sanoisin että juuri niin, on ihana huomata että mies osaa lukea ajatuksella minunkin blogiin tulleita kirjoituksia niin että osaa soveltaa niitä omaan käyttäytymiseen. Siksi seksistä avoimesti keskustelu on niin tärkeetä, yksi kertoo yhtä ja toinen toista ja kun ne kaikki yhdistää niin niistä tulee selvempi mielikuva että mitä kaikkia hienouksia seksi pitää sisällään. Kun kertakaikkiaan emme ole kukaan ajatuksenlukija, keskustelu ja omien tuntemusten kertominen on ainoa keino että voimme ymmärtää toisiamme. Olemme sitten Marssista tai Venuksesta sama se mutta erillaisia olemme kaikki.

    Szerelem, meidän sammakkoprinssi, on rohkeana miehenä kertonut jopa kalunsa mallin. Tiedän että monen miellestä intiimi asioita ei pitäisi kertoilla ympäriinsä. Mielestäni on kuitenkin hyvä että itsestään osaa kertoa ja omasta ulkonäöstään, myös niistä intiimipaikoistaan.

    Kirjoitin Helmen Keskusteluun, että luin hiljaan jutun jossa kehoitetaan ihmisiä keskustelemaan enemmän seksistä. Jutussa viitattiin yksinäisyyteen, syrjääntymiseen, eroihin, alhaisiin synnytyslukemiin, hedelmällisyyshoitoihin jne. kaikken liittyy seksi, sen laatu ja sen määrä ja etenkin siihen liittyvät positiiviset mielikuvat.

  20. femme sanoo:

    Iltaa vielä kaikille,

    En voi olla kertomatta tämän päiväisen Iltasanomien kirjoituksesta, siinä kerrotaan Mick Jaggerin kasvattaneen miehuuttaan mehiläisillä.

    ”Rolling Stonesin pahisrokkari Mick Jagger yritti kasvattaa penistään mehiläisenpistoksilla, ystävä väittää. Pienestä peniksestään kuuluisa Jagger antoi mehiläisten pistää miehuuttaan, jotta se kasvaisi…….Hän pani bambua elimensä ympärille, täytti bambun mehiläisillä ja antoi niiden pistää.. Mick vietti kuukauden Perun viidakossa…….Jaggerin entinen tyttöystävä ex-malli Janice Dickinson kertoi viime viikolla haastattelussa, että Jaggerilla on ”erittäin pieni penis”. Se ei ole kuitenkaan estänyt Mickiä hyppäämästä sänkyyn tuhansien naisten kanssa.”

    Että silleen, olen lukenut Kama Sutrasta ja muissa vanhoista kirjoituksista että ennen on käytetty samaa temppua peniksen kasvattamiseen, mutta että se on samalla ollut hyvin kivulias ja aiheuttanut tulehduksia pitkäksi aikaan.

    Mick Jagger taitaa saada muutenkin sänkyseuraa ilman tällaisia temppuja, mutta näköjään on niin että vaikka henkilöllä on paljon rahaa ja on kuuluisa, niin kalun koko on kuitenkin ongelma.

     

    PS tämä peniksen kokoon liityvä asia on vielä herättänyt henkiin keskustelun ”Ups, multa tuli jo” otsikon alla joka löytyy tammikuulta.

  21. ARKIJARKI sanoo:

    On se jotenkin mielenkiintoista….. kirjoittelu.

    Jokaisenhan on tultava toimeen sillä, mitä on…… tai mitä saa…. ;) .

    Mutta mutta…… miksi ihmeessä niin paljon pyritään ”vähättelemään” hyvien työkalujen roolia ja osuutta kokonaisuudessa????

    Ei se ole sama, millainen nainen, kunhan on reikä…..
    eikä se ole sama, millainen äijäntynkä, kunhan on äijä.

    EIPÄS NYT SELITELLÄ! ;)

  22. Sus domesticus sanoo:

    Tervehdys!

    Onpa mukava nähdä, että sinulla Femme on oma blogi uudistuneessa Helmessä. Muistan sinun olleen ahkera ja asiallinen kirjoittaja jo vanhan helmen aikaan. Itse siirryin uudistuksen myötä muihin ”maisemiin”. Jostain syystä eksyin tänne taas pitkän ajan jälkeen ja pitäähän minun jotenkin kommentoida asiaa, joka on niin monen huulilla ;-)
    Olet täysin oikeassa siinä, että koko -asia tulee usein väistämättä esiin, kun puhutaan seksistä. Peniksen ja rintojen koon merkitys lienee jossain määrin yhteneväinen, sillä molemmat sukupuolet tuntuvat olevan valmiita tyhmyyksiin hankkiakseen suuremmat.
    Itse kuulun siihen keskimittaisten suureen joukkoon, jonka on opeteltava erityistaitoja tullakseen naisten parissa huomatuksi. Ei sillä, että olisin koskaan kokenut kaluni liian pieneksi. Tälläkin yltää innostuessaan hyvin kohdunkaulaan, mikä yleensä kirvoittaa kaikkea muuta kuin ilahtuneen huudahduksen.
    Itse olen suuresti mieltynyt naisen(i) nuolemiseen, mihin kuluu usein paljon enemmän aikaa kuin itse aktiin. Yleensä erektiokin on kunnon nuolemissession jälkeen niin kova, että en ihmettelisi vaikka keskimitatkin ylittyisivät (toiveajattelua). Varsinainen aktikin tuntuu silloin uskomattoman hyvältä. Varjopuolena on se, että minun on vaikea syttyä ”pikaisiin”, sillä tunnen tarvitsevani sen nuolemisen kiihottuakseni. Luulen, että osasyynä on terskan heikentynyt tuntoherkkyys. Esinahka nimittäin ei murrosiän jälkeen ole lepotilassakaan yltänyt terskan päälle, minkä seurauksena terskan limakalvo on kuiva. Haikeana muistelen aikaa, jolloin paljasta terskaa saattoi hädin tuskin koskea sormella. Nyt saa vaikka tökkiä neulalla (ehkei sentään). Sääliksi käy juutalaispoikia, jotka menettävät oman esinahkansa jo vauvana. Ja minulla riittää sentään esinahkaa edestakaisin vedeltäväksi. Tässä muuten saattaakin olla syy siihen, miksi ympärileikattuihin miehiin yhdistetään usein kestävyys sängyssä. Minäkin saan ilman kunnon esileikkiä jyystää vaikka miten kauan tullakseni.
    Joo, mutta tulipa taas avauduttua niin, että punainen lankakin hävisi.

  23. poutahaukka2 sanoo:

    Erinomainen pohjustus mielenkiintoiseen aiheeseen, johon haluan ottaa kantaa.
    Vielä pari vuotta sitten kuvittelin, että penikset ovat suurin piirtein samanlaisia, eikä koossakaan ole merkittäviä eroja. Miten väärässä olinkaan. Olin ilmeisesti osunut gaussin käyrän huippukohdan vasemmalle puolelle ja kuvittelin sen olevan koko totuus. Kommentoin tietämättömyyttäni ja kokemattomuuttani näihin kokoa koskeviin keskusteluihin, että henkilökemia ja samankaltaiset mieltymykset seksin suhteen ovat olennaisin juttu. Kunnes kohtasin miehen, joka onnistui muuttamaan käsitykseni ja tarjoamaan hetkellisesti palan taivasta…
    Kyseisen miehen penis ei ole valtava, ei siis mikään 20 cm astalo, mutta paksu kylläkin. Mitään ympärysmitan lukemia en osaa antaa, mutta minun näkökulmastani se kuitenkin on ISO. Ensimmäinen kerta hänen kanssaan oli melkoinen järkytys, kivulias seksi oli uusi kokemus. Toinen kerta ei ollut aivan niin ”paha”, mutta ei hyväkään. Seksistä jäi kuitenkin epätodellinen olo ja alitajuntaan halu kokea sama vielä uudestaan.
    Kolmas kerta räjäytti potin. Löysimme yhteisen sävelen ja siitä alkoikin kuuma seksisuhde. Tuntui kuin meidät olisi seksuaalisessa mielessä luotu toisillemme. Rakastin hänen kaluaan ja opittuani antautumaan sen valtaan, en osannut enää edes fantasioida mistään muusta. Kutkuttavinta oli se, että siihen ei koskaan kunnolla tottunut. Sen koko, täyttävyys ja voimakkuus järisyttivät kerta toisensa jälkeen.
    Haaveilen hänestä (/siitä) vieläkin, vaikka suhde päättyi yli vuosi sitten. Jälkeenpäin voin vilpittömästi sanoa, että hän ja hänen jumalainen taisteluvälineensä on parasta mitä minulle on tapahtunut. Älköön siis kukaan väittäkö, että vähättelisimme hyvien työkalujen osuutta ja roolia.
    Tarinalla on myös kääntöpuolensa. Hänen jälkeensä mikään ei ole ollut mitään. Kirjoitin ensin ”mikään ei ole tuntunut miltään” mutta ihan hyviä ne pienet ja keskikokoisetkin ovat olleet, mutta miten voisin tyytyä niihin, kun tiedän, millaista seksi parhaimmillaan voi olla. Hänen jälkeensä en ole kohdannut niin taivaallista rakastajaa, että olisin onnistunut unohtamaan sen, miten hän minut otti ja miten mahtavalta hän tuntui sisälläni.
    Eli kyllä, koolla on MERKITYSTÄ!

  24. sallyann sanoo:

    Hei kaikille!

    On ollut kiva lukea kuinka aihe on kirvoittanut niin monen uuden nimimerkin kirjoittamaan.

    Minulta nyt vain ihan muutama sana tänne (sattuneesta syystä).

    Se sattunut syy on se, että nyt femme minä puolestani en ole oikein kirjoittelukunnossa eli istuminen koneen ääressä ei oikein tahdo onnistua pidemmäksi aikaa, koska olen kärsinyt selkävaivoista jo jonkun aikaa ja paraneminen ei tunnu edistyvän vaan paremminkin päinvastoin.

    Seksi on kuitenkin onnekseni onnistunut edelleenkin kun on hieman tehnyt järjestelyjä =).

    Teki kuitenkin mieli kirjoittaa edes muutama sana tästä Miehisyyden koosta.

    Kohdalleni ei ole osunut koskaan ihan pientä kuin ei myöskään ”liian” suurta, vaan ovat olleet sitä keskiarvoa.

    Voi tietysti olla mahdollista, että on vain sattumaa, että minun kohdalleni sattunut suurin on ollut ”paras” tai ehkä paremmin sanottuna sopivin, koska seksi kaiken kaikkiaan on ollut hänen kanssaan upeinta mitä olen koskaan saanut kokea ennen sitä tai sen jälkeen. Kysymyksessä on kuitenkin ihan normaalin rajoihin asettuva 20 cm pituus ja 4,5 cm läpimitta.

    Kokonaisuudessaan kaikin puolin muutenkin sopiva mies ja vaikka ensituntuma ja tutustuminen olikin periaatteessa seksin kautta saatu niin ystävyys jatkuu edelleenkin monen vuoden jälkeen.

    Hänen kanssaan en ole koskaan kokenut ”jyystämisen” tunnetta vaikka seksiä on harrastettu kokonainen vuorokausi ja sitä seuraava ja vielä sitäkin seuraava päivä useaan otteeseen vain pienine taukoineen eli kun yhteensopivuus on sitä todellista sopivuutta niin ei silloin kuivu eikä tunne kipua.

    Sen verran ”rankasta” kuntoutuksesta on kuitenkin ollut aina kysymys, että kaikki muut kropan osat ovat olleet kyllä täysin jumissa pitkän aikaa, lukuun ottamatta pimppaa ;-) . Ei kylläkään onnistuisi minulta nyt tällä erää, valitettavasti.

    Miehisyyksiä on ollut monen näköisiä ja monen ikäisiä ja kaikkia on ollut kiva katsella, kokeilla, maistella ja tuntea. Itse en vielä tiedä sitä, minkä ikäisenä miehen kalu alkaa kutistua, mutta sen olen pannut merkille tuon elämänkumppanini kohdalla, että kivekset ovat ehkä jopa kasvaneetkin iän myötä kuin myös juhlakuntokin, ainakin toistaiseksi, ehkä ”hän”on nyt maksimissaan.

    On taas jäänyt väliin jotain mitä olisin halunnut edelleenkin kommentoida, mutta katsotaan josko pääsen taas joskus kirjoittelukuntoon.

    sallyann

  25. milli sanoo:

    Käväisin eilen aikuisviihdesivuilla. Kyllä koolla näköjään on merkitystä. Eri asia, miten kukin merkityksen kokee ja tuntee. Yhdessä pätkässä miehellä oli suunnattoman pitkä kalu jota sitten jyysti antaumuksella takaapäin hehkeän neidon lihaan. Vaikutti siltä, että hommasta eivät erityisemmin nauttineet kumpikaan osapuoli. Kalu ei ainakaan ollut paraatikunnossa ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että varsinkin takaapäin, koira-asennossa tekee todella kipeää, jos miehellä on pitkä kalu ja sillä vain pumppaa ilmaa sisälle.

    Paksuudella on merkityksensä. Samoin sillä, minkä muotoinen pää on. Tattimainen pää tekee ihmeitä, osuu oikeaan kohtaan helpommin, mutta jos pää on kapea, se voi sattua pienemmälläkin.

    milli

  26. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Tervetuloa Sus domesticus ja poutahaukka2 mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä. On mukava saada uusia kirjoittajia joukkoon niin minulle mutta myös ”vanhoille lukijoille” näin tulee vähän uusia tuulia ja ravistelua. Nämä asiat kun välillä vähän toistavat itseään vaikkakin aihe on uusi, mutta seksi kuitenkin vanhaa.

    Hieno oivallus Sus domesticus että jokin tietty esileikki kiihoittaa, niin kuin sinua naisen nuoleminen, sytyt siitä ja se saa sinut juhlakuntoon. Toiselle rinnat on tärkeä kiihotin jollekin peppu, moni nainen kiihottuu peniksen imemisestä, minä esim myös kiveksien nuolemisesta. Kivesten nuoleminen ja kalun samanaikainen runkkaaminen saa minut kostumaan, 69 ei ole minun lempi asentoja sillä haluan antaa tai olla vastaanottaja, silloin tunnen asiat paremmin.

    Poutahaukka – olen joskus kirjoittanut, kun on kysytty mikä koko olisi parempi, että ei koolla väliä kunhan se on pitkä ja paksu. No, ei asia ihan näin ole mutta jos saa esittää toivomuksia niin paksu mielummin kuin pitkä, joten miesten kannattaisi sen pituuden sijaan mittailla sitä paksuutta. Pitkää on kiva katsella ja se on hyvä vaativimmissa asennoissa ettei lipsu ulos, niin kuin ARKIJARKI meitä aikaisemmin valaisi. Pitkälle on ehkä myös kivempi antaa suuseksiä, koska imeminen runkkauksen kera on se juttu. Minulla on valitettavasti herkkä oksennusrefleksi joten nielemään kalua en ryhdy, kuitenkin on hyvin pärjätty tähän asti.

    Muutama sana ymrärileikkauksesta kun siitä kerran mainittiin. Ympärileikkausta tehdään useimiten uskonnollisista syistä, juutalaisten keskuudessa poikalapset lekataan 8 päivän ikäisinä. Joskus ympärileikkaus on ollut orjan merkki eli ollaan heti tiedetty kuka on ”alempaa kastia, eli orja”. Muslimeilla on kuusi erillaista koulukuntaa ja vain yksi pitää ympärileikkausta pakollisena, he eivät myöskään aseta sille mitään aikarajoja vaan suositellaan sitä tehtäväksi nuorella iällä. Ymärileikkauksella on yritetty myös parantaa erillaisia sairauksia kuten alkoholismia, kihtiä, reumatismiä, astma, epilepsia ja munuaissairauksia, kaiken kaikkiaan historia kertoo että kokeluja on tehty yli sataan eri sairauteen. Amerikassa miehet ympärileikataan onanian vuoksi eli etteivät saastuttaisi itseään itsetyydytyksellä. Suomessa ympärilekkausta tehdään vain jos esinahka on niin ahdas että siitä on terveydellistä haittaa, eikä silloinkaan sitä poisteta kokonaan vaan se vain halkaistaan.

  27. femme sanoo:

    Hei sallyann,

    Nyt on minun vuoro toivottaa pikaista paranemista, toivotaan että selkäsi tulee kuntoon, nuo selät tahtoo olla vähän kinkkisiä juttuja. Vahvat vatsalihakset pitävät heikommankin selän kunnossa joten yritä vähän vahvistaa niitä vatsalihaksia.

    Minulla tämä liiallinen paikallaan olo ja lepäily tuntuu myös selässä ja välillä teen vähän pidempää lenkkiä kuin mihin olen saanut luvan ja se kostautuu tietysti ja taas täytyy levätä. Seksi on onneksi lähtenyt ihan hyvin liikkeelle, pientä pelkoa on kun täytyy varjella sitä aukisahattua rintarankaa. Kylkiasento takaapäin yhtyen on osoittautunut nyt toimivaksi, ei rasita mitään paikkaa.

  28. Sofianna sanoo:

    Tervehdys!

    Olen jo pidemmän aikaa pysytellyt taustalla ja lueskellut suurella mielenkiinnolla blogiasi. Todella kiehtovaa luettavaa ja pidän siitä että jutut ja kommentit ovat pysyneet asiallisella tasolla :)

    En ole aiemmin rohjennut kommentoimaan, mutta tämä koko asia sattuu näin naisena, joka lähes 10 vuoden jälkeen on taas löytänyt ihan uuden innostuksen seksiin (=lopetin e-pillerit) kiehtomaan, että oli ihan pakko tarttua näppäimistöön.
    Ihan järjettömästi minulla ei kokemusta ole, mutta sentään sen verran että olen törmännyt sekä pienehköön että vähän suurempaankin.
    Pitää kyllä täysin yhtyä Poutahaukka2:n kirjoitukseen. Paras seksikumppanini ikinä on ollut ehdottomasti paremmin varusteltu uros. Hänellä oli kyllä homma muutenkin hallussa, mutta se miten hän täytti minut, niin vau! Eipä tarvinnut arvuutella onko hän sisälläni vai ei :) Vieläkin muistelen häntä tai lähinnä sessioitamme kaiholla…Harmittelen, ettei oma kumppanini ole samaa kokoluokkaa. Onneksi hän ei kuitenkaan ole ihan pienemmästä päästä, vaan ihan normaali. Näistä ajatuksista tunnen muuten jotenkin syyllisyyttä miestäni kohtaan, vaikkei hän tietystikään näistä ”haaveistani” tiedä.

    Itseäni on muuten aina vähän häirinnyt toistelu/miehille vakuuttelu, ettei koolla olisi väliä. Ainakin omalla kohdallani sillä todellakin on merkitystä. Tietysti tiedän, että seksiin vaaditaan muutakin kuin vain pelkkä elin, mutta kyllä kookkaampi kalu auttaa asiaa…Ymmärrän myös lantionpohjalihasten merkityksen. Olen täältä lukiessani innostunutkin niitä harjoittamaan ja suunnittelen geishakuulien ostoa :)

    Mutta eipä tällä erää muuta. Paranemisia sinulle Femme ja kiitokset vielä blogistasi! Ihanaa kesän odotusta!

    Sofianna

  29. MR_Antti sanoo:

    Vajaan 20 senttiä hiukan vasemmmalle venkulan peniksen kanssa elämäni polkuja puoli vuosisataa kulkeneena voin todeta ainakin seuraavaa..

    Olen ollut tyytväinen sen kokoon .. vaikka olisi tietysti kiva sanoa tuo pituus ilman tuota ”vajaa” sanaa .. mutta kun se viimeinen sentti puuttuu.

    Alustan kuitenkin vielä ensin pikkuisen:
    Seksi on juuri nyt parhaimmillaan, kun ikä ja kokemus ovat antaneet itsevarmuutta seksuaalisuuteeni.
    Ja sydämestäni sanon ensimmäiseksi, että pelkkä tekninen yhdyntä satunnaisen partnerin kanssa ei oikeastaan kiinnosta yhtään..
    Kyllä yhdynnästä saa niin paljon enemmän, kun sitä tehdään yhdessä rakastetun ihmisen kanssa. Tällöin eivät kokoasiat enää ole ollenkaan tärkeitä.
    Kun rakastelet syvällisesti tuntemasi ihmisen kanssa, annat ja saat niin paljon enemmän vähemmästäkin, että kalun koko tai naisen rintojen/pyllyn muoto eivät ole ollenkaan mielessä. Kumpikaan ei voi kuitenkaan laiminlyödä itsensä ylläpitoa, jolla tarkoitan fyysistä vireyttä , hygieniaa, jne.. Siis yhdessä lenkille, suihkuun/ saunaan ja rakastelemaan ..

    Alunperäinen kysymys oli siis että, miltä penis tuntuu kantajastaan ..
    - se tuntuu huumaavan miehiseltä päästessään tanakalla seisonnallaan tunkeutumaan odottavaan vaginaan ..
    - kun mittaa on tuo sopiva määrä, niin kiihotun itsekin vielä lisää katsellessani sen edestakaista liikettä naiseni vaginan huulilla ..
    - iän suoma laukeamisherkkyyden rauhoittuminen antaa myös mahdollisuuden rakastella useimmiten juuri sen aikaa, kun kulloisenkiin tilanteeseen on sopivaa: pikainen yhdyntä junan vessassa tai pitkällinen nautiskelu silkkilakanoilla ..

    - elämä on ihanaa, kun sihen oikeasti ryhtyy

    Ja tärkeintä on tuo asioiden yhdessä tekeminen.
    Terveiset rakkaimmalleni .. levottomalle.. kulkutautiselle.. Murulle ..

  30. strabe77 sanoo:

    Tämä on aika hankala puheenaihe. Nykyään on vallalla semmoinen käsitys, että miehen täytyy hoitaa naiselle orgasmi, eikä mikään normiorgasmi, vaan superorgasmi. Miehellä täytyy olla supervehkeet. Jos penis on normikokoinen, se ei ole kelvollinen.

    Minusta naisella on suurin vastuu orgasmistaan; hän voi jumpata pimpsansa kuntoon, mutta mies ei voi vehkeensä koolle mitään. Ja se keskusteluhan se on tärkeintä, että saadaan yhteispeli toimimaan.

    Ihmetyttää esim. Elisan kommentti ”ei miehen itsetuntoa pidä säästellä siltä tosiasialta”. Ehkä monien kannattaisi miettiä asioita muiltakin kanteilta kuin siltä mikä ekana mieleen tulee. Ehkä vika ei olekaan miehessä ja munassa… Ok, kysymys oli että onko peniksen koolla väliä, siis on tietysti oikeutettuja että siitä täällä keskustellaan. Tarkoitan vaan sitä että kun nyt on tullut selväksi että lähes kaikkien mielestä sillä koolla on väliä – niin ehkä sillä ei olekaan. Ehkä olette väärässä.

  31. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa uutena muukaan Sofianna, Mr_Antti ja strabe77 kanssamme keskustelemaan avoimesti seksistä.

    Ensinnäkin kertaan vastaukseni jonka annoin talitintille tuolla Helmen keskustelussa, jossa hän kysyi etteikö pitäisi puhua myös toisen osapuolen koosta?

    Onnellisintahan olisi että toisilleen sopivat parit löytäisivät toisensa. Että emättimen pituus ja tiukkuus olisi sopiva kumppanin siittimelle. Miehet yrittävät jossain vaiheessa elämänkaarta kasvattaa penistään, kuitenkin lähes ilman tuloksia. Peniksen erektio kovuutta ja kestävyyttä voidaan parantaa harjoituksin, mutta penis ei ole lihas joten sitä ei voi kasvattaa treenaamalla kuten lihaksia. Sen sijaan emättimessä on lihaksia ja niitä voi jumppaamalla parannella, voimistaa, vahvistaa ja saada liikkuvammaksi. Nainen voi siis parannella itseään ja kaikki tulee hänen itsensä hyödyksi: seksituntemukset voimistuvat, orgasmin saanti helpottuu, virtsankarkailusta ei tarvitse kärsiä vanhempanakaan ja alavatsa pysyy litteänä, ryhti paranee ja selkävaivat vähenevät kun ”kehon korsetti” on treenattu. Kaiken tämän lisäksi nainen tekee vielä miehenkin tyytyväisemmäksi yhdynässä, eikä se ole vähän sekään.

    Niin kuin moni nainen on vastauksissaan tuonut ilmi, niin he kaipaavat täyttymisen tunnetta, ulkonäöllä ei siis ole niin suurta merkitystä vaan sillä että tuntee olevansa täynnä miehistä elintä. Varsinkin jos emätin ei ole jumpattu kestämään (puristamaan) koko yhdyntää on koko tärkeä, nimittäin jos yhdyntä kestää kovin kauan niin hyvinkin jumpatut lantiopohjalihakset väsyvät. Toisaalta taas nainen pelkää miehen laukeavan liian nopeasti jos hän käyttää pumpaavaa likettä lihaksillaan, koska se kieltämättä nopeuttaa miehen laukeamista. Jos siis mies harjoittelisi vähän, ei likaa, erektion kestävyyttä ja nainen emätinlihaksiaan niin voitaisiin saada molempia tyydyttävä loppu tulos.

    Mr_Antille sanoisin että se puuttuva sentti ei todellaklaan haittaa, päinvastoin voi olla eduksi. Kovan kalun katselu, kun se työntyy emättimeen on kiihoittava näky ja myös nainen haluaa katsella sitä.

    Strabe77 sanoisin että molempien nautinto ja orgasmi pitäisi olla yhteinen tavoite, sitä ei tule odottaa pelkästään jomman kumman suoritteena. Naisen tulee neuvoa miehelle hyvältä tuntuva tapa kiihoittaa aivan kun miehenkin tulisi kertoa miten hän toivoo naisen käsittelevän hänen kaluaan. Pelkään pahoin että miehet ovat tässä kohtaa herkempiä loukkaantumaan neuvoista, joskus jopa kuulee että kyllä minä taidan nämä hommat vaikka oltaisiin ensimmäistä kertaa sängyssä. Kaikki naiset eivät syty samasta napista kun ei myöskään kaikki miehet pidä samanlaisesta runkkaamisesta tai suuseksistä.

    Olen aina pitänyt sellaista henkilöä epävarmana, sivistymättömänä joka arvostelee toisen vartaloa kun ryhdytään rakastelemaan tai sen jälkeen jos se ei oikein onnistunut. Vertailu muiden vartaloon tai muiden miesten elimen kokoon on pikkumainen teko. Parempi on olla hiljaa ja jättää se siihen ainoaan kertaan, miksi turhaan pahoittaa toisen mieltä. Meillä ihmisillä on muutenkin niin paljon estoja ja epävarmuutta ulkonäön tai taitojen suhteen, että sitä on turha lisätä.

  32. Mies69 sanoo:

    Olen vakuutellut itselleni ettei koolla ole merkitystä itselleni eikä naisille, mutta toisin kai se sitten on. Olen pienempi myös muutoin. En tiedä onko penikseni pieni vai normaali koska en ole perehtynyt asiaan ja mittaillutkin olen viimeksi teininä ja en edes muista ”tuloksia”. Olen kohta 30 vuotta ja olen edelleen neitsyt. Syyt ovat luultavasti lapsuudesta asti jatkunut masentuneisuus, eristäytyneisyys ja pelko siitä ettei riitä. Joskus teininä kuulin että sinä olet sitten ihana, mutta valitettavasti olet lyhyt. Samasta pelosta kieltäydyin seurustelemasta teininä tytön kanssa joka oli ihastunut minuun ja minä häneen. Pornoa en enää mieluusti katsele sillä se on mielestäni sairasta ja tekopyhää. Mieleeni pulpahti juuri sekin että miksi ihmisen pitää koko ajan ajatella seksiä? Ehkä minusta tuntuu myös että olisi ollut helpompaa syntyä tyttönä. Olenkin nähtävästi todella outo ja sekaisin. No elämä jatkuu…

  33. repeheli sanoo:

    Olen kohta viisikymppinen mies. Nuorena en koskaan miettinyt kaluni kokoa. Liekö seksilehtien ja netin vaikutusta, että vanhempana asiaa tuli mietittyä. Joskus olen ollut todellakin huolissani, että jospa naisystäväni sittenkin kaipaa jonkun isompikaluisen perään. Joskus asia on kaivertanut mieltäni todella paljon. Kuitenkin fakta on se, että kukaan naisystävistäni ei ole koskaan valittanut seksistä, vaikka joillakin on ollut kokemusta myös tosi isokaluisista. Itselläni on luullakseni ihan tavallinen n. 17-18 cm kalu. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia liian nopeasta laukeamisesta. Nuorempana panostinkin pitkään yhdyntään naisteni tyydyttämiseksi ihan hyvällä tuloksella, mutta iän myötä opin, että raskaan höyläämisen sijaan pystyin tuottamaan naisilleni nautinnon helpommin sormia ja kieltä käyttäen. Nykyisen naisytäväni kanssa olen ollut yhdessä jo muutaman vuoden. Ainakin hän itse sanoo, ettei ole koskaan aiemmin nauttinut kovin paljon seksistä ja orgasmin saaminen oli harvinaista. Keskenämme seksi on ollut alusta asti antoisaa. Alussa yhdyntöjä oli kymmenisen päivittäin ehkäpä noin kolmen vuoden ajan ja kyse oli useimmiten perinteisestä yhdynnästä. Tämän jälkeen yhdyntäkerrat ovat harventuneet ja tilalle on tullut se, että minä lähes päivittäin yleensä sormillani mutta välillä kielelläni hyväilen naiseni klitorista ja tuotan hänelle muutaman orgasmin. Ensimmäisen saaminen kestää naiseltani n. 1-2 minuuttia ja seuraavat tulevat likimain samaan tahtiin. Ehkäpä viiden naiseni orgasmin jälkeen me vain lepäämme vierekkäin, tai jatkamme tavallisella yhdynnällä. (Todettakoon, että naistani hyväillessäni kaluni seisoo koko ajan ja hinkkaan sitä häntä vasten tai hän hyväilee sitä kädellään, eli saan koko ajan nautintoa itsekin. Koska nautin kuitenkin enemmän kiihottuneisuudesta kuin laukeamisesta, en useinkaan omalta osaltani jatka laukeamiseen asti) Kun jatkamme tavallisella yhdynnällä, saa naiseni orgasmin myös pelkästä yhdynnästä ja yleensä alle minuutissa. Usein hyväilen samalla hänen klitoristaan sormillani, joka tuntuu voimistavan hänen orgasmiaan vaikkei niinkään nopeuttavan sitä.

    Toivoisin itselleni isoa kalua. Sitä olisi mukava heilutella naisen edessä ja sen kanssa olisi mukava mennä uimahalliin, jossa saisi muut miehet kateellisiksi. Toimivaa parisuhdetta se ei kuitenkaan takaisi. Yhden yön jutuissa koolla voi olla merkitystä, mutta parisuhde on onneksi jotakin paljon enemmän. Parisuhteessa isosta kalusta ei uskoakseni edes ole ratkaisevaa pitkäkestoista iloa. Naisen elimet tottuvat isoon, jonka jälkeen on saatava aina vain suurempaa, jotta vaikutus säilyisi. Seksistä nauttimiseen liittyy sen koon lisäksi mm. erilaiset SM -taipumukset, vaatetukseen liittyvät kiihottumiset ja mitä kaikkea seksuaalisen mieltymyksen suuntautumuksia onkaan. Jos koolla tuntuu olevan merkitystä, voi kyseessä olla myös liian yksinkertaistettu käsitys seksuaalisuudesta.

    Lopuksi sanoisin, että elämä olisi aivan tylsistyttävän yksinkertaista, jos kyse olisi todellakin vain sen koosta.

  34. Elisa sanoo:

    Ei seksuaalinen itsevarmuus saisi olla peniksen koosta kiinni! Siis vaikka koolla on minulle väliä, niin en arvosta sitä suhteettoman paljon. Esim, jos kundi on muutoin ihana, niin peniksen vuoksi en sitä vaihda, oli millainen tahansa. Jos miehellä on itsetunto kohdallaan, voi seksi silti olla hyvää, jopa vaikka hänellä itsellään ei edes seisoisi, mikäli on itsetuntoa tyydyttää nainen muiden keinojen avulla. Omille kundeilleni olen sanonut pelkkiä myönteisiä asioita heidän kosketuksesta, koska haluan saada heistä itsevarmempia. Samoin on kundit tajunneet sanoo mulle. Olen jättänyt kommentoimatta heidän huonoista puolista ja he minun.. näin se toimii.

    Strabe77, minusta itsevarmuutta tulee kehittää niin, ettei horju tiedosta että peniksen koolla on väliä, vaan olla sen yläpuolella ja henkisesti silti valmis jakamaan ja ottamaan nautintoa, tietenkin vastavuoroisesti..! Se on henkistä kasvua, ei sen kiistäminen että peniksellä on eräille naisille – ei kaikille – väliä.

    Mies69, naiset harvoin lähestyvät miehiä, sun täytyy tehdä se, se tulee olemaan sen arvoista. Onnea matkaan!

  35. Jack sanoo:

    Hohhoijjaa…
    Kuulun ilmeisesti niihin pienikaluisiin mutta en ole huomannut tuon haittaavan eikä nykyinen, noin 30 vuotta kumppaninani ollut, ole valittanut. Tuskin suhteemme olisi näin pitkään kestänyt jos hän ei olisi tyytyväinen. Se riittää minulle.
    Hajusta tai mausta en osaa sanoa mutta väri lienee kohdallaan.
    Mielestäni koko keskustelu on turha koska pelkkä peniksen koko ei voi olla ”se ratkaiseva juttu”, sillä kyllä naisenkin täytyy tehdä jotakin yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Pahinta mitä voin kuvitella olisi ”laho lahna” allani ja silloin peniksen koko varmasti vaikuttaa asiaan melkoisesti. Tai vastaavasti voidaan keskustella siitä kuinka ”väljä” tai ”tiukka” naisen vagina on… niin siihenhän voidaan vaikuttaa lihaksistoa hoitamalla mutta eipä sekään kaikkea korjaa. Tulee mieleen ne jutut ”ranskanleivästä porttikongissa”.
    Muuten kiitän keskustelijoita siitä että keskustelu sinällään on ollut mielenkiintoinen.

  36. Kipinä sanoo:

    Kaikki tärkeät onkin jo tullut mainituksi. Koko on todella suhteessa kumppanin varusteluun. Minulle käy suht pienikin kalu – tärkeintä on, että se on kova ja ettei rakastelu ole pelkkää hydrauliikkaa. Pitkistä en pidä, koska ne sattuvat helposti useissa asennoissa, paksuus on ihan hyvästä (kohtuudella). Seisovassa kalussa ei saisi olla ”löysää” pahemmin ympärillä, minusta pehmeähkö kalu on jotenkin masentava, enkä jaksa olla sellaisesta kiinnostunut. Kova kalu ja sen näkeminen tai koskeminen kiihottaa sen koosta riippumatta. Minusta parhaalta rakastelussa tuntuu nimenomaan sisään työntyminen siinä emättimen suulla ja sitten myös esim nopea kokonaan ulos vetäminen. Kummassakaan ei kalun pituudella ole mitään väliä. Asentoja on niin miljoona, että vaihtelua löytyy vaikka ei niitä pitkälle kalulle sopivia voisikaan käyttää.

    Kerran olen saanut kokeilla sellaista tattipäistä kalua ja se tuntui aivan mahtavalta. Ja eräs ihana mies oli varustettu hiukan käyrällä, suhteellisen kapealla kalulla ja hänen käyryysasteensa oli jotenkin juuri minun emättimelleni passeli ja rakastelu tuntui erilaiselta kuin kenenkään muun kanssa (siis ihan fyysiset tuntemukset emättimessä – siellähän on vain vähän tuntohermoja, mutta tämä kalu tuntui osuvan niistä jokaiseen) En kuitenkaan vaihtaisi miestä pelkkää tattipäistä tai sopivan käyrää kalua silmällä pitäen :)

    Tämä on varmasti joillekin miehille vaikea puheenaihe, varsinkin kun naiset avoimesti myöntävät, että kalun koolla ja muilla ominaisuuksilla ON väliä. Mutta ehkä niille, jotka sen kokevat ikävänä, olisi hyödyksi tarkastella omaa asennettaan omaan miehuuteensa ja seksikkyyteensä. Kaikki, jotka ovat kalun ominaisuuksia täällä arvioineet, ovat tuoneet myös esiin, että se on vain yksi tekijä rakastelussa. Ja jos mies ymmärtää kalun ominaisuuksien merkityksen naisellensa, hän pystyy paremmin käyttämään omaansa juuri sen ominaisuuksia hyödyntäen.

    Voihan olla, että joku mies on jollekin naiselle niin rakas ja ihana, että nainen rakastaa häntä vaikka kokonaan ilman seksielämää. Silloin miehellä on muita ominaisuuksia, jotka korvaavat seksin. Ihan samoin jos kalu ei olekaan juuri naisen ihannekalu, niin yleensä se on vain yksi asia muiden joukossa, jonka kohdalla joudutaan tyytymään johonkin muuhun kuin mitä pidetään ihanteena. Rakkaus on juuri sitä, että rakastaa toista siitä huolimatta, että tämä ei ole täydellinen. Leffarakkautta tai Hitlerin unelmaa on se sellainen rakkaus, jossa rakastetaan toista siksi, että hän ON täydellinen. Eli itse asiassa omat ”puutteet” niin fyysisesti kuin henkisestikin ovat jopa niitä ominaisuuksia, jotka kertovat juuri siitä rakkaudesta. Rakastaa toista siitä huolimatta, että hänellä ei ole täydellinen kalu, eikä siksi, että hänellä on maailman paras kalu – jos nyt kukaan kalun takia ketään rakastaisi…

    Mutta totuus on, että pienivarusteisia naisia ja miehiä on vähemmän, samoin kuin suurivarusteisia. Joten heidän voi olla vaikeampi osua rakastumaan juuri itselleen fyysisestikin sopivaan ihmiseen ja silloin voi tulla ongelmia näiden varustusten kanssa. Ihan samoin kuin lyhyen ihmisen voi olla vaikeampi löytää rakasta, jos kriteerinä on jo ihan ensimmäisenä sopiva pituus…

    Ja vielä omasta ”kalumaustani”. Keskimittainen, ei liian paksu, pienehköpäinen, kivikovaksi kovettuva, ehdottoman puhdas ja kauniin värinen on suihinottamiseen paras mahdollinen kalu. Ei liikaa karvoitusta, eikä kauheasti ylimääräistä nahkaa kivesten seudulla, niin suihinotto on autuutta. Ja sperman maku on todella tärkeää. minä tykkään niellä sperman, mutta jos se on pahan makuista, niin oma kiihoittumiseni häipyy. Samoin kuin jos miehen henki tai joku muu kohta haisee oikeastaan vähääkään millekään. Saippuan tuoksutai aamulla käytetyn partaveden tuoksu on ok, mutta voimakkaat ”partyparfymoinnit” saavat minun himokkuuteni vain latistumaan.

    Mies69, harva ihminen ajattelee seksiä koko aikaa – se on omanlaistaan seksuaalista poikkeavuutta. Minulla on ystävä, joka pitää parhaana hoidella seksielämänsä itsekseen, vaikka hän saisi seuraakin. Hän vaan kokee siihen tarvittavan energiankulutuksen turhana suhteessa hyötyyn. Ns seksuaalisesti erilaisia on tavallaan meistä jokainen, joten toteuta ja etsi vain rohkeasti omaa seksuaalisuuttasi tyttönä tai poikana – pienenä ja riittämättömänäkin. Nekin ovat vain ominaisuuksia ja jollekin ne saattavat olla juuri niitä ominaisuuksia, mitä hän miehessä kaipaa. Tarkoitan sitä, että voisit myös hyväksyä riittämättömyydentunteesi ja elää sen kanssa sovussa jos et tunnu pääsevän siitä eroon. Usein seinä tuntuu kovemmalta kuin mitä se onkaan jos sitä koittaa kaataa. Kun sen olemassaolon hyväksyy, se saattaakin olla ihan mukava tuulensuoja ja joku kaunis päivä se voikin kaatua ihan itsekseen.

  37. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Ensin taas tervetuloa uusille Mies69, repeheli ja Jack tervetuloa mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä. Olen todella yllättynyt että blogiini on löytänyt niin monia uusia kirjoittajia, onko aihe sittenkin puhutteleva tai onko vain sattumaa että tällä kertaa niin moni uusi haluaa osallistua keskusteluu. Haluaisin muistuttaa uusille lukijoille että olen kirjoittanut noin 65 johdantoa erillaisiin aiheisiin seksin alueelta. Tämän päivän tilaston mukaan niihin on tullut kaksi vajaa 2000 vastausta, eli tänän juhlitaan 2000 vastauksen täyteen tuloa. Aiheet löytyy kun klikkaa ”Käynissä olevat keskustelut” sieltä voi valita mieleisen aiheen ja sitten siirtyä kyseisen kuukauden kohdalle ja löytää sitä kautta johdannon ja siihen tulleet vastaukset. Päivitän Käynnissä olevat keskustelut muutaman kerran päivässä joten voitte seurata missä lähipäivinä on keskusteltu.

    Kipinä vastasikin jo niin hyvin että siihen on turha mitään lisätä. Kuitenkin haluaisin sanoa sinulle Mies69, että saman ikäisiä naisia on runsain mitoin jotka ovat vielä neitsyitä. Luultavasti vielä ihan samasta syystä jota sinä tunnet, masennus, syrjääntyminen, arkuus, riittämättömyyden tunne jne. On vaikea neuvoa miten nämä asiat täytyisi voittaa ja rohkeasti tutustua toisiin ihmisiin. Luulen että se kuitenkin helpoiten toteutuisi yhden tai miksei useamman harrastuksen kautta. Harrastus tilanteessa kommunikointi on jotenkin helpompaa kun kaikki on kiinnostunut samasta asiasta. Keskustelu on luontevaa ja ehkä voi jäädä juttelemaan lisää ja vähän harrastuksen vierestäkin. Uskon vakaasti että sinua varten on joku mukava nainen joten pidä vain silmäsi auki ja ole valmis hymyilemään vastaantulioille.

    Repeheli, se on vain inhimillistä että tuntee itsensä epävarmaksi ja pohtii välillä riittämättömyyttään. Minusta on hienoa että mies uskaltaa sen kertoa, miehet kun yleensä pitävät kaiken sisällään. Naisille on jotenkin luvallista olla heikkoja ja epävarmoja he saavat pelätä ja masentua ulkonäöstään. Miesmyyttiin kuuluu vahvuus, varmuus, suojelu ja voimakas itsetunto, miksi miehen täytyy olla niin täydellinen? Rakastelusta ja yleensä koko rakkauselämästä tulee erillaista kun ikää kartuu, siitä tulee parempaa, vähemmän suorittamista, enemmän iloa siitä että osaa tyydyttää toista ja kuten keskustelimme ”Asento!Lepo?” otsikon alla rakastelun jälkeinen yhteinen lepo ja sylissä olo on parempaa kuin koskaan nuorena.

    Jack mietit onko keskustelun aihe turha? En tiedä kuinka paljon olet seurannut aikasempia keskustelujamme, muuta tätä aihetta on siirretty monista aloitus yrityksistä huolimatta. Olen ollut myös sitä mieltä ettei kalun koko keskustelua ole tarvittu, kuitenkin se on jotenkin väistämätön, ja ihan hyvä että sitä nyt kuitenkin käydään. Minusta itsensä tarkastelu ei ole pahitteeksi, toisaalta on hyvä tietää että mitä muut pohtivat itsestään, että he ovat yhtä epävarmoja, tyytyväisiä tai tyytymättömiä. Penis kuuluu seksiin ja olemme avoimesti keskustelleet seksistä ja siksi myös tällä kertaa sen koosta. Monilla ei ole mahdollisuutta keskustella seksistä omien tuttaviensa kanssa, siksi olen avannut tämän blogin. En ole joutunut poistamaan kun pari sopimatonta kirjoitusta, yleensä täällä on pysynyt hyvä henki ja asiallinen linja.

  38. Mies69 sanoo:

    Kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä. Taidanpa aloittaa siis vaikka uuden harrastuksen tai mennä johonkin kursseille. Kävin juuri alkossa viiniostoksilla ja minulta kysyttiin paperit. Naisille tämä kai on hyvä asia, mutta täytyy sanoa etten itsekään pahastunut kyseisetä kommentista sillä itsensä hyväksyminen on kuitenkin keskeinen asia. Keskustelu tuntuu nyt aika koomiselle ja vaikka se ei sitä olisi niin luulen silti että huumoriakin täytyy olla. Puhua nyt toisten ihmisten ruuminosien koosta. Heh…

  39. femme sanoo:

    Hei Mies69,

    Haluan kiittää sinua ollet 2000 vastauksen kirjoittaja blogiini. Tästä toisesta vastauksestasi käy ilmi että sinulla on asenne ihan kohdallaan. Kyllä minäkin olisin ilahtunut jos joku vielä kyselisi papereita, niitä ei kysy muu kuin +50 diskon ovimies. Ja sisälle pääsen vaivatta, ei tarvitse väärentää papereita niin kuin eräät kuulemma tekevät.

    Parin harrastuksen hurahtaminen, vaikka vain naisten vuoksi ei ole ollenkaan huono juttu, voihan olla että sieltä löytää muutenkin kivoja uusia ystäviä. Huumori on ehdottomasti se paras lääke kaikkeen. Minusta miehellä täytyy olla huumorintajua ja olla vähän leikkisä, ei härskisti vaan sillai sopivasti. Huumoritajuton mies on kauhistus. Mukavaa päivän jatkoa, ajattelitko ihan yksin sitä viiniä juoda?

  40. Nefertiti sanoo:

    Kiitos Harri vinkeistä!
    Tänään oma kultani saa spesialihoitoa… ;)

  41. Mies69 sanoo:

    Hei femme

    Anteeksi vastauksen viipyminen. Tuli tuossa menoa. joo yksin juon tänään viiniä ajattelin myös katsoa jonkun elokuvan. Jospa löytyisikin joku viinikurssi?

  42. Harri Koponen sanoo:

    Hei,

    kuten täällä on jo niin moneen otteeseen todettu, että ei pituudesta mitään haittaakaan ole…päinvastoin, etuhan se on kantajallleen, mutta silti, luojahan nämä värkit on meille rakentanut…niin miehille kuin naisillekin. Piirustuspöydän ääressä istuessaan on tarkkaan tuumaillut, vai liekö tullut sittenkin mitoitusvirhe? Siispä…hieman Ahtia siiteraten, tuuma pelivaraa…toisilla useampikin. Niin…itse asiaan, eikös naisen emätin ole pituudeltaan kymmenisen senttiä ( mutu tietoa ), niin todellakin…kaikki tuosta mitasta ylimenevä on sitä pelivaraa :-) , näinkö on? Ainakin itse olen yltänyt kohdunkaulaan saakka tälalisella hieman lyhemmälläkin meisselillä ja sinne kohdunkaulaan saakka yltäminenhän ei suinkaan ole edes tavoite, kipeääkin saattaa kuulemma tehdä?

    Summasummaarum…todella mukavia ja mielenkiintoisia kommentteja on asiasta syntynyt…jatkakaahan samaa rataa. Hauska samalla myös huomata miten erilaisia me olemme, mutta silti…jokainen meistä kolonsa/kalunsa löytää ja homma toimii ;-) .

    Nautinnollista viikonloppua kaikille.

    ps. Nefertiti, olen suorastaan kateellinen kumppanillesi :-)

    Harri

  43. femme sanoo:

    Hei Mies69,

    Blogini ei ole chat vaikka välillä vaihdammekin mielipiteitä nopealla tempolla, siksi en odota vastauksia niin nopeasti. Kyllä niitä viinikursseja järjestetään mutta ei juuri nyt tule mieleen yhtään. Vilkaiseppa mitä Alkon omat julkaisut kertoo, luulen että olen niistä lukenut joskus eri kursseista. Myös Viini niminen lehti järjestää maistiais-iltoja joihin voi osallistua sekä kurssittavat myös. Jotkut ravintolat samoin mutta niissä on ollut mielestäni melko korkea osallistumismaksu.

    Ruuanlaitto kursseille osallistuminen on myös hauskaa ja siellä juttu lentää ja on iloinen ilmapiiri, olen itse ruokaihmisiä ja osallistunutkin monelle ruokakurssille aikoinaan. Niissä maistellaan myös viinejä kun ruoka on valmista. Tulee lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saat mukavia ystäviä ja opit laittamaan herkkuja tulevalle valitulle. Mukavaa iltaa hyvän viinin parissa.

  44. lassis2 sanoo:

    Moikka femme,tämä aihe kuuluu varmaan suosituimpien joukkoon.Johtuen varmaan osin siitä että tänne saa avoimesti korjoitella.Muistat varmaan kun blogisi alussa kerroin melko rohkeastikin omat panoni ehkä liiankin ”kosteasti”. Tosin oman kaluni koosta en sen enenpää ole maininnut,kitenkin sen että vaimoni useasti on maininnut paksuudesta että täyttää ihanasti koko paikan.Hyvä aihe,taustalla seurataan. :)

  45. lassis2 sanoo:

    Moika taas FEMME; tuli vaan mieleen että mielenkiintoinen aihe olisi myös ns. vastkappaleen koosta eli isot isoille jne.

  46. femme sanoo:

    Hei lassis2,

    Miksi taustalla, sinähän olet niin useasti halunnut tietää naisten mielipiteen kalujen koosta. Ei nyt sovi itse pysytellä takaalalla. Kerro rohkeasti vain kaikki kalustasi : )
    Kumppanisikin on tervettullut kertomaan mielipiteensä.

    Luulen että nämä kehonosista kerronnat ja kyselyt riitää vähäksi aikaa, olen yrittänyt tehdä työtä aiheena ”miksi valitsemme väärän kumppanin”, se on osoittautunut kuitenkin melko raskaaksi aiheeksi. Katsotaan saanko siitä johdantoa aikaiseksi, omakohtaista kokemusta ei juurikaan ole aiheesta.

    Otan tietysti vinkkejä vastaan jatkuvasti, eli rohkeasti ehdottamaan jos joku tietty asia askarruttaa.

  47. m81 sanoo:

    Itse olen totaalisen kokematon ja ainakin luulen että suurin syy on vakava peniskompleksini. En yksinkertaisesti edes voi harkita harrastavani seksiä, koska koen olevani täysin riittämättömän kokoinen. Tunnen kyllä tilastot ja tiedän että niiden perusteella n. 15/4 kaluni on keskitasoa, samoin kuntosalilla yms. mitä on muita miehiä vilkuillut, niin ainakin lepotilassa lähes kaikilla on aika pienet vehkeet. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että en tunne olevani oseksuaalinen olio, koska en itse pidä kaluani kiihottavana.

    Joskus tilanne hiukan harmittaa, koska yksin eläminen on pidemmän päälle ehkä kuitenkin hiukan tylsää. Pakko myöntää, että välillä kaipaan myös halaamista ja ihan normaalia ihmisen kosketusta, vaikka ulospäin pyrinkin aina antamaan kuvan kylmästä ja tunteettomasta ihmisestä, mikä toki pitkälti pitääkin paikkaansa. En kuitenkaan näe tilanteestani mitään ulospääsyä, joten olen jo hyväksynyt sen faktan, että lähes 100% todennäköisyydellä tulen elämään koko elämäni yksin.

    Joten kyllä, kalun koolla on todellakin merkitystä, eikä vain seksissä…

  48. femme sanoo:

    Hei m81,

    Olipa ikävä lukea vastauksesi, oletko nyt ihan varma yksin elämisestä? Kalusi koko ei todellakaan pitäisi antaa siihen aihetta. Ymmärsin että käyt kuntosalilla? Silloin ilmeisesti vartalosi on muutenkin hyvässä trimmissä? Treenattua vartaloa on kiva katsella, jo se riittää monelle naiselle. Penistä ei voi treenaamalla suurentaa mutta jos sinusta tuntuu varmemmalta niin kyllä sitä muuten voi vähän kehittää. Olen antanut naisille jumppavihjeen miten vatsanpohjalihaksia vahvistetaan tämä sama jumppa sopii miehille. Kun mies vahvistaa vatsanpohjalihaksia vaikuttaa se siittimen ympärillä oleviin lihaksiin. Kun ne vahvistuvat tulee erektiosta pysyvämpi, erektion kulma nousee eli penis katselee kattoon sinun seistessä. Kestävyyttä tulee siis lisää, toinen tapa vahvistaa erektiota ja pidättyskykyä on kannatella erektiossa olevan siittimen päällä jotain. Voit aloittaa jostain pienestä kangaskappaleesta, laita se siittimesi päälle ja nosta ja laske siitintä lihaksillasi. Kun totut tähän painoon voit ottaa seuraavaksi vaikka pikkupyyhkeen ja jatkat painavempiin asioihin.

    Kun olet varma ettei kalu petä sinua ja pysyy kovana pidempään on hepompi lähestyä naista, kestävyys on kuitenkin naisen mielestä tärkeämpi kuin koko. Kannattaisi myös tehdä mielessä harjoituksia miten hyväilet naista ja miten kiihoitat häntä, naiset pitävät yleensä rauhallisesta pehmeästä suuseksistä. Opettele nuolemaan naisen klitosista, jos sinulla ei ole aitoa saatavilla nuole kämmentäsi. Opettele siis kunnolla naisen kiihoittaminen, niin kukaan ei ehdi murehtia minkä kokoinen penis sinulla on, kun muuten olet niin ihanan taitava.Runkkaa myös peilin edessä niin näet miten upea kalusi on, ihan turhaan vähättelet sitä, luulen monen naisen ajattelevan sitä kaiholla jos vain annat siihen mahdollisuuden.

    Ihokosketus, halt, suukot ja sylissä olo on ehdottomasti tavoiteltavia asioita ja varmasti yhtä tärkeetä jollei tärkeempää kuin itse seksi. Älä arastele kosketusta, nykyaikana kaikki ihmiset potevat halipulaa kun ei ole sukua lähettyvillä jota väkisinkin joutui aina halailemaan. Nyt ollaan liian ylksin ja luullaan että selvitään ilman toista ihmistä lähellä.

  49. Mies69 sanoo:

    Niin ei ole chat. En ole ikinä chatannyt enkä osalllistunut blogeihin. Kyllä nyt hävettää. Olen nolannut jo itseni täällä aika pahasti joten ei siitä enempää. Kiitos kuitenkin.

    m81 ymmärrän kyllä, mutta toisaalta en. Mitä väliä sillä on minkälaiset vehkeet muilla on vai onko? Itse en kyllä ainakaan mieluiten niitä muiden peniksiä katsele. Pyrin myös antamaan kuvan kylmästä minästä mutta tiedän ettei se pidä paikkaansa. Muistan kyllä itse kun olin koulussa ja olin muutenkin pienikokoinen niin sitä nostelua sekä silmälasien kokeilua oli jatkuvasti. En tuntenut enkä vieläkään tunne olevani normaali. Olen oppinut eräältä ihmiseltä että menneisyyttä voi muuttaa, kun se on vain meidän mielissä. Eiköhän niitä ajattelevia naisiakin meille löydy, se vain vie aikansa. Jospa sillä välin vaikka matkustaisi esim. Australiaan. No lähden ainakin nyt maalle lomille joten hyvää kesää kaikille. Niin ja äidinkieleni oli varmaan koulussa 5. Minkä kyllä huomaa.

  50. femme sanoo:

    Hei Mies69,

    Et sinä ole nolannut itseäsi ollenkaan ainakaan minun miellestäni. Kiva kun kerroit ajatuksistasi myös m81′lle. Itse olen lukihäiriöinen sekä sanasokea joten minä en huomaa mitään virheitä, en edes omiani.

    Mukavaa lomaa sinne maalle, ethän unohda kuitenkaan joskus poiketa blogissani keskustelemassa?

  51. teuvo79 sanoo:

    Olen 15 cm pitkä ja 16 cm paksu, mutta pelkään että kaluni on liian pieni ja että naiseni saattaa fantasoida muista miehistä (jopa seksiä harrastaessamme), vaikka tästä ei kyllä mitään todisteita ole ja hän vaikuttaa osittainkin olevan ihan hulluna minuun. Suurin syy tähän varmaan on että en ikinä tiedä että onko hän saanut tarpeekseen kun touhuamme ja ellei ole niin mistä se johtuu. Hän on hieman keskikokoa pienempi. Yleensä yhdynnän jälkeen hän vain makaa siinä, nousee pian ylös ja pyyhkii itsensä (käytämme pillereitä) sitten saattaa antaa minulle suukon, tai ei. Yritän siis sanoa ettei hän vaikuta siltä että olisi ollut ihanaa harrastaa seksiä. Taitoa minulta löytyy sen verran että kaikkea kivaa osaan kyllä ja ollaan kehuttu myös nuolemistani. Mutta pelkään kuitenkin että, jostain syystä en riitä hänelle! Auttakaa minua, tai jotain!? :P

  52. matti sanoo:

    Hmm… mielenkiintoisia nämä tilastolliset tiedot.
    Olen juuri tuore ylioppilas ja näköjään kaikkien Gaussin käyrää noudattavien suuruuksien, kuten yo-arvosanojen ja vaikka peniksen kokojen, keskustelemisessa on sama tyyli:
    -suurin osa kirjoittajista/keskustelijoista on suuret pisteet saaneita(tässä tapauksessa suurikullisia)
    -keskivertoiset pelkäävät pisteidensä olevan liian pienet
    -alhaset pisteet saaneet eivät edes kirjoita ollenkaan

    Muistaakseni tilastojen mukaan keskikoko peniksissä on noin 15cm, ja 13-17cm pitkiä on kaikista noin 50%. Ite osun myös tohon keskiluokkaan.

    Itse pidän rahaa tärkeämpänä kuin peniksen kokoa, sillä voi tehdä paljon enemmän ja tyydyttää naisenkin paremmin.

  53. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Tervetuloa uutena teuvo79 ja matti mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä. Minun täytyy heti kertoa teuvo79 ja muillekin että tästä blogista ei saa ammattiapua vaan täällä keskustellaan ja annetaan toisillemme vinkkejä ihan puhtaasti omien kokemusten pohjalta. Paremmin pääsee seksin ytimeen kun lukee kaikki johdannot ja niihin tulleet vastaukset, silloin saa varmasti ahaa elämyksen ja voi itse pitkälti päätellä miten itsellään menee. Turha murehtiminen tulisi lopettaa ja ryhtyä toimiin, lukemalla, kuuntelemalla ja kyselemällä oppii ja sitten vain harjoittelemaan.

    Kyllä minun miellestäni suhteessa täytyy olla niin läheinen toisen kanssa että seksistä ja tyydytyksestä pitäisi voida puhua avoimesti. Myös siitä ettei tyydytystä saa, pitäisi voida keskustella ilman että loukkaantuu tai että häpeää kertoa. Asioita voi aina yleensä parantaa, se on vain rohkeudesta ja halusta kiinni.Aina ei ole kumppanissa vika jos toinen ei nauti tai saavuta orgasmia, syitä voi olla muita. Siitä huolimatta ei yrittämistä kannata jättää sikseen, aina kannattaa yrittää saada toinen avautumaan seksille.

    Keskustelu on joskus vaikeaa ja siksi ehdotankin että blogiani voisi suositella myös kumppanin luettavaksi, jutusta voi sitten keskustella yhdessä, eikä tarvitse puhua niistä omana ongelmana vaan toisten ongelmina.

    Teuvo79 ehdotan että rohkeasti kysyt kumppaniltasi miltä hänestä tuntuu, mitä hän toivoisi sinun hänelle tekevän ja kuinka kauan. Joku kirjoitti että hänen naisensa saa orgasmin minuutissa, joko hän on fakiiri tai sitten kirjoittajaa on pujattu oikein kunnolla. En usko että sellaista luonnon oikkua on olemassakaan että nainen voisi saada orgasmin minutissa. Keskimäärin nainen saa orgasmin 20 minuutissa, toiset vähän nopeammin toisille se kestää tunninkin. Miesten tulisi muistaa että nainen ei ole kuin mies, hän ei syty yhtä nopeasti, eikä purkaannu yhtä nopeasti, mutta sitten kun se tapahtuu, se kestää ja hän voi saada monta orgasmia peräperään.Jos te miehet odotatte että muutaman minutin klitoriksen nuoleminen ja 5-10 minuutin yhdyntä riittää naiselle, niin metsään meni koko touhu. Teuvo79 ja toisetkin jotka ette ole lukeneet Asento!Lepo? johdantoa ja siihen tulleita vastauksia, niin kannattaisi lukea se. Läheisyys ennen ja varsinkin seksin jälkeen on tärkeää.

    Tässä kohtaan tulee nyt eteen se tosiasia ettei kalun koolla ole mitään merkitystä jos mies ei muuten osaa ottaa huomioon kumppaniaan.

    Raha ei ole tärkeää mutta se rauhoittaa kummasti, sanotaan. Tiettyssä merkityksessä raha voi korvata kalun koonkin, mutta se sopii kyllä paremmin niille naisille jotka saavat orgasmin shoppailusta. Joten matti sinuna harkitsisin kyllä sitä että opettelisit tyydyttämään naisesi muilla keinoilla kun rahalla, olisit varmemmalla pohjalla, naiset kun eivät jossain vaiheessa voi vastuttaa sitä upeaa rakastajaa vaikka hän olisi köyhä kuin kirkonrotta.

  54. Nainen sanoo:

    Minua kosketti eniten Mies69: kertomus itsestään. Toivottavasti ehdit lukea tämän ennen lomalle lähtöäsi. Miksi sitten kosketti. Kirjoituksesi toi mieleeni erään minulle hyvin läheisen ihmisen, jonka kasvamista olen seurannut yhtä kauan kuin sinullakin on ikää.

    Yleinen ajattelutapahan on, että miehen kuuluisi olla fyysiseltä olemukseltaan pitkä ja lihaksikas kun taas naisen pitäisi puolestaan olla pieni ja siro. Loppujen lopuksi harvat ovat tämän täydellisyyden perikuvia. Ja jos et ole massaan sulautuva niin olet jotenkin outo. Olet outo joidenkin ymmärtämättömien mielestä.

    Ehkä on vielä vaikeampaa hyväksyä miehen pienikokoisuus kuin naisen suurikokoisuus. Miksiköhän näin?

    Kun tarkastellaan naista, niin kriittisimmän tarkastelun kohteena on ehkä rinnat ja lähinnä niiden koko sekä peppu, sen muoto ja koko kuin myös emättimen tiukkuus (vaikka ehkä harvemmin). Naisen ulkonäköön eli kasvojen kauneuteen ja vartalon sopusuhtaisuuteen kiinnitetään hyvinkin tiukkoja vaatimuksia.

    Miehen ainoa uloke on penis ja kun sekin on normaalioloissa lepotilassa piilossa vaatetuksen alla, (verrattuna naisen rintoihin) niin ehkä se sen vuoksi on niin kiinnostava.

    Pituudeltaan erikokoisille miehille on olemassa sopivia vastakappaleita naisissa, koska yleensä toisensa löytäneillä pareilla ei ole mitenkään valtava pituusero kuin harvoissa yksittäistapauksissa. Ja mikä sitten on liian lyhyt mitta miehen pituudeksi ja kuka sen määrittää? Siis Mies69, sinulle on ihan varmasti olemassa jossain joku pituisesi nainen kun vain uskallat lähteä rohkeasti katselemaan mistä hän löytyisi. Ei kukaan osaa tulla hakemaan sinua kotoasi.

    Pystyn ymmärtämään vaikeutesi lähteä enää paikkoihin, mistä se oma ehkä löytyisi, koska olet kokenut pettymyksiä varhaisessa herkässä iässä, mutta peli ei suinkaan ole vielä menetetty. Joku voi nimittäin löytää omansa myöhemmälläkin iällä, yli nelikymppisenä, esimerkiksi.

    Kaikki nuorethan eivät ole baarissa kävijöitä, joista paikoista se oma, ehkä tavallisimmin löytyy, mutta jos sinulla on joitain sellaisia kiinnostuksen kohteita (ehkä muitakin kuin viini), joihin harrastuksien pariin hakeutumiseen saitkin jo aikaisemmin ehdotuksia esim. valokuvaus, koirat, akvaarioharrastus, jokin urheiluun liittyvä ym. niin niiden parista voi hyvinkin löytyä kivaa seuraa. Nettikään ole huono vaihtoehto löytää kumppani, koska nykyään aika usea on löytänyt omansa myös sitä kautta. Todellisuudessa en tietenkään tiedä oletko jo kokeillut jotain edellä mainittuja tapoja.

    Miksi sinusta tuntuu, että olisit jotenkin nolannut täällä itsesi? Mihin se luulo sinulla perustuu? En huomaa, että olisit kirjoittanut mitään sellaista, jotta olisi syytä epäillä jotain sen kaltaista. Äidinkielen kirjoitustaidossasikaan en huomaa mitään poikkeavaa.

    Uskon, että kun opettelet vain hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, niin voit unohtaa menneet!

  55. femme sanoo:

    Tervetuloa mukkaan Nainen, kiitos hienoista sanoistasi ja kannustavasta elämänotteesta.

  56. tomppa81 sanoo:

    Olen 26v mies ja olen miettinyt kovasti sitä, että onko kaluni pieni. Se on noin 13-14cm ja 4cm paksuudeltaan. Olen ollut seksin kanssa hyvin välttelevä, koska en kestä jos minut hylättäisiin sen takia. En ole koskaan antanut orgasmia naiselle (olin pitkässä suhteessa erään naisen kanssa ja nainen ei koskaan saanut orgamia, omien sanojensa mukaan ei ole koskaan saanut).
    Nyt tapasin netissä aivan ihmeellisen mukavan tuntuisen naisen. Hän on yhtä pitkä kuin minä ja saa keskustelejumme perusteella orgasmin siitä kun saa jotain sisäänsä, esim. kaksi sormea tuntuu parhaimmalta. Meillä on ollut todella ”kuumia” keskusteluja joissa hän on ollut aivan sulaa vahaa.
    Nyt olen kuitenkin kovin masentunut, että pystynkö antamaan hänelle mitään jos tapaamme suunnitelmien mukaisesti ja tilanne etenee sinne asti. Haluaisin antaa hänelle ikimuistoisen käsittelyn.

  57. m81 sanoo:

    Suurin ongelmahan tosiaan on se, että käsittääkseni yleisesti ottaen yhdyntä on miehelle hyvin tärkeä asia. Varmasti naiselle voi saada helpostikin orgasmin nuolemalla ymv., mutta eihän siihen tarvita miestä. Toinen nainen osaa varmasti paremmin tyydyttää naisen sormin ja kielellä. Ainakin itse koen, että nimenomaan yhdyntä on tietynlainen ”miehen mitta” ja jos siitä ei selviydy kunnialla, niin miehisyydestä ei paljon voida silloin puhua. Ilmeisesti naiset eivät tätä ymmärrä, ja miten voisivatkaan, koska naisten ongelmat seksissä on aivan toisenlaiset.

    Pointtini on kait se, että vaikka kaikki muut asiat olisi kunnossa, niin mitä järkeä on edes harkita parisuhdetta, jos seksissä ei kuitenkaan pysty antamaan naiselle kokonaisvaltaista tyydytystä? Mielestäni tälläisessa tilanteessa on huomattavasti järkevämpää vain unohtaa naiset ja parisuhteet. Ei nuoret naiset nykyään tyydy mihinkään puolittaiseen tai keskinkertaiseen. Joko kaikki tai ei mitään.

  58. lassis2 sanoo:

    Mikka femme ja kaikki muutkin.Kalun koolla ei juurikaan naisen tyydyttämiseen ole merkitystä,vaan miten sitä käytetään ja kun käytetään tarpeeksi aikaa esileikkeihin ja naisen tyydyttämiseen sormin, kielileikein jne.Ja vasta silloin ku naisen ”mahla” valuu ulos tietää että nyt on nainen halukkaimmillaan.Eikä siihen välttämättä tarvitse omistaa mitään isoa.Mutta kalun kokoon. Mielestäni jos kalu onn. 13-15cm ja ohut ja kummanillaan pieni ja tiukka niin kyllähän ne tosilleen sopivat. Itse en ole koskaan kärsinyt kompleksista kaluani kohtaan en tiedä johtuuko se sitten siitä että olen soittanut melkein koko ikäni ja sen myötä saanut nauttia naisten halusta katsoa ja saada sitä alkaen 16 vuotiaasta.Kalun pituus ei mielestäni naiselle merkise verrattuna paksuuteen.Itselläni n.17-18cm ja 5cm paksu.Jos oman kokemuksini sanon niin vaimoni useaan on sanonut ihanalta tuntuu kun täyttää ”isosta” Mitä mieltä naiset ovat onko se pitkä vai paksu?

  59. Miumau sanoo:

    Niin, eikö se keskimitta sijoitu pikemminkin jonnekin 15 cm kieppeille kuin lähemmäs 20 senttiin… Näin olen jostain lukenut. Monikohan täälläkin kirjoittavista lähes 20 senttisistä korjailee omaa mittaansa aavistuksen ylöspäin, ehkä ajattelemattaankin?

    Vain vähän kokeneena olen miettinyt, että miten monenlaisia malleja kaluissa on. Joku puhui esim. tattipäisestä. Tietynlaisia kuvia tuosta tulee tietysti mieleen. Ja samalla tulee mieleen että omalla miehellä taitaa olla malliltaan jotakin sinnepäin, vaikka en asiaa ole aiemmin ajatellutkaan. Mutta mitä muita malleja sitten on?
    Olen jotenkin ajatellut että samanlaisia ne kaikki kuitenkin on :)

  60. Pikku sanoo:

    Emätinorgasmista: Ei se ole aina tytöstä kiinni, sattuuko saamaan emätinorgasmia vai ei. Kyllä se paljolti on kiiinni siitä, mikä sitä emätinorgasmia yrittää saada aikaiseksi. Eikä siihen mitään pippeliä edes tarvita. Sormi tai pari taitavan osaajan käsissä riittää. Pikku pippelisetkin voivat antaa naisilleen monenmoista nautintoa. Itse tykkäisin pitkästä ja suht ohuesta peniksestä, mutta sitä ei nyt poikakaverillani satu olemaan. Mutta sitäkin osaavammat sormet ovat tuoneet minulle ihan uusia ulottuvuuksia seksissä.

  61. Keskiverto! sanoo:

    m81: Aika kovan tavoitteen ’nykyajan nuoriso’ itselleen asettaa täydellisyyden tavoittelussaan. Aina jossain on vielä näyttävämpiä ja täyttävämpiä kaluja ja täyteläisempiä tissejä – kilpavarustelu on loputonta. Olisiko kuitenkin pitkässä juoksussa kokonaisuus tärkeämpi kuin yksittäinen osa, vaikka osiensa summa onkin?

    Kipinä taisi tiivistää jo kaikkein oleellisimman eli rakkautta on ’olla sujut’ kumppanin epätäydellisyyden kanssa: rakastaa kumppaniaan huolimatta pienestä kalusta, roikkuvista rinnoista tai selluliittireisistä – tai pikemminkin rakastaa juuri niiden takia! Jos oikein suurennuslasilla katsoo niin hyväksyä omassa itsessään se, että hyväksyy kumppaninsa olevan epätäydellinen. Missä täydellisyys loppuu siitä rakkaus alkaa.

  62. femme sanoo:

    Hei taas kaikille,

    Oletin tämän aiheen olevan turha mutta toisin on käynyt, vastauksia ropisee ja paljon uusia lukioita on tullut joukkoomme.

    Toivotankin tervetulleeksi uusina tomppa81, Miumau, Pikku ja Keskiverto mukaan keskustelemaan kanssaamme niinkin tärkeästä aiheesta kuin seksi. Anteeksi jos toivotan joitakuita useampaan kertaan ja vastaavasti unohdan jonkun mainita, teitä on jo pitkälti yli toista sataa jotka kirjoitatte tänne blogiini enemmän tai vähemmän säännöllisesti, kiitos siitä, autatte toinen toisianne ymmärtämään naista/miestä.

    Tomppa81 – todellisuudessa en usko että ketään hylätään seksin takia, vaan kyllä siinä on sitten muutakin, esim kahden epävarman henkilön on vaikea löytää yhteistä säveltä kun molemmat ovat pidättyväisiä. Siksi erillaiset ihmiset täydentävät toisiaan, toinen osaa antaa rohkeutta ja toinen taas ehkä jotain muuta tukea ja kestävyyttä suhteeseen. Netti on mitä mainioin kommunikaatio väline, toivoisin vain ettei itsestään annettaisi toiselle väärää kuvaa. Ei kerrota minkälainen haluaisi olla vaan tärkeintä olisi rehellisyys, silloin toisen tapaaminen olisi helpompaa. Voihan olla ettei kemiat sittenkään kohtaa, vaikka kirjoittelu toisen kanssa on ollut antoisaa, tai päinvastoin toiseen rakastuu vielä syvemmin kun kohdataan. Nuorten naisten ei ole kovin helppo saada orgasmia joten en ihmettele ollenkaan ettei ex ystäväsi tai nykyinen nettiystäväsi olle sitä saanut. Orgasmin saanti on kehityksen tulos, olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmin, se on usein sidoksissa hormoonitoimintaan. Joten yleensä nainen saa orgasmin viimeistään siinä +35 vuotiaana ja oikeastaan 40-50 väli on sitä kaikkein antoisinta aikaa, myös sen jälkeenkin jos itse pysyy aktiivisena eikä vaihdevuodet kiusaa. Toivotan sinulle onnea uuden tuttavasi tapaamiselle, uskon että ihan turhaan jännität, toisen teistä täytyy olla se rohkea mitä jos se olisit sinä tällä kertaa?

    m81 – naisen mielestä miehen mitta ei ole yhdyntätaito vaan empaattisuus, naisen kunnioittaminen ja tasaarvoisena pitäminen. Moni nainen toivoo että rakastelu ja seksi opetellaan yhdessä, se on monen naisen mielestä suhteen rakentamista siinä kuin muukin elämän opettelu. Totta että toinen nainen osaa antaa tyydytyksen naiselle, aika harvoin se tulee kuitenkaan naisen mieleen käytännössä. Kyllä hetero nainen haaveilee miehestä, jossain fantasioissa hän voi rakastella naisen kanssa mutta käytännössä ei. Miehillä on täysin väärä luulo että nainen odottaa täydellistä, kokonaisvaltaista tyydytystä. Nuoret naiset ovat puheissaan ehkä ronskimpia kuin mitä minun nuoruudessa oltiin, mutta se on vain puhetta, se on tämän nykyisen seksuaallisuuden tuputusta. Kaikki paikat on täynnä sitä miten pitäisi nauttia, mitä pitäisi tuntea, mikä on täydellistä. Se on ihan ok mutta se on pidemmän yhdessäolon tulos, ei pidä kuvitella että se onnistuu ensimmäisenä yhyntäkertana ei edes ehkä vielä viidennelläkään, vaan se vaatii aikaa, opiskelua ja toisen tuntemista. Seksi ei ole tärkeintä elämässä ei myöskään parisuhde, mutta jotain olennaista jää elämästä puuttumaan jos ihminen jää yksin. Toivon sinun miettivän uudelleen tätä, kannattaako tutustua johonkin kivaan ihmiseen ja yrittää sittenkin löytää se yhteinen juttu.

    Hyvä lassis2 sittenkin uskalsit kuvata itseäsi, olet usein kertonut miten hyvin pidät kumppanistasi huolta, jatka vain samaan malliin : )

    Miumau ja Pikku muotoja ja kokoja on joka lähtöön ja naisen emätin sopeutuu lähes mihin tahansa. Yhdyntäasennoilla ja tempolla voi paljon vaikuttaa siihen miltä tuntuu. Toisen kehon herkkiä kohtia opiskelemalla saa erillaisia viritteitä aikaiseksi, ei siis kannata keskittyä pelkästään sukuelimiin vaan opetella toisen herkät kohtat koko vartalolta.

    Keskivertoa haluan vain kiittää viisaudesta.

  63. tomppa81 sanoo:

    Kiitos femme vastauksestasi. En saanut kuitenkaan oikein selvyyttä mittoihini. Minkä mittainen penis alkaa olla naiselle taakka ja minkä verran naisten mieltymykset vaihtelevat? Sanotaanko nyt niin, että jos nainen haaveilee isosta niin onko todennäköistä, että 13 senttinen ei hänelle riitäkään? Voiko tässä sanoa kuitenkin samoin, että vaikka hän haaveilisi isosta, hänelle ei todellisuudessa ole niin paljon väliä koolla?

  64. femme sanoo:

    Hei tomppa81,

    Voin olla täysin väärä henkilö vastaamaan, ensinnäkin siksi että minulla on jo ikää, toiseksi siksi että asiat ja toiveetkin muuttuvat iän myötä. Vastaan siksi että minulla sattuu olemaan melko paljon kokemusta erillaisista miehistä, vaikka olin välillä uskollisesti naimisissa 20 vuotta.Sitä ennen ehdin seurustella useamman miehen kanssa ja harrastamaan seksiä vielä useamman. Leskeksi jäätyäni, suruajan jälkeen, oli vähän sama ilmiö, en halunnut sitoutua vaan minulle sopi että minulla on monta miessuhdetta.

    Kalujakin on ehtinyt olla monen kokoista, vaikka yleensä ottaen ei niissä keskimäärin ole ollut niin kovin paljon koko eroa. Jos luet enemmän blogini juttuja, niin tulet huomaamaan että olen kirjoittanut paljon itsetyydytyksestä. Mainitsen tämän siksi että vuosien kuluessa dildojen koko on pienentynyt, nyt lempi dildoni on 14 cm pitkä ja 11 cm ympäryysmitaltaan paksuimasta kohdasta mitattuna (läpimitaltaan siis jotain3,5-4 cm). Kerron vielä että minulla on vahvat lantionpohjalihakset ja hyvä puristusvoima niissä. Tämä dildo ei täytä minua mutta saan liikuttamalla sitä, koskettamaan G-pistettä ja muita herkkiä paikkoja, käyttämällä lihaksiani saan siitä erittän tiukan otteen. Täyttymisen tunne on välillä hyvä mutta se ei ole monipuolinen, en tiedä ymmärrätkö mitä haluan sanoa.Pienemmällä kalulla, jos on taitava mies, eli hän osaa liikkua hyvin, niin saan monipuolisemman tyydytyksen, emätin ei vain täyty vaan sen eri kohtiin tulee kosketusta. Joku kirjoittikin aikaisemmin hyvin että suureenkin kaluun tottuu.

    Se mitä nuorempana pitää ehdottomana, niin se muuttu kun ikää tulee lisää ja toivoo rakastelusta monipuolisempaa. Nuorena saattaa nauttia suuremmasta kalusta samasta syystä kuin mies itse, eli on kiva keroa kavereille kuinka iso hänellä on, rakasteluun riittäisi kuitenkin pienempikin. Tärkeintä minun miellestäni rakastelussa on se että kumppani nautti minun tyydyttämisestä ja minä nautin hänen tyydyttämisestään.

  65. tomppa81 sanoo:

    Ehkä minun olisi sitten syytä vain heittäytyä harjoittelemaan kaluni käyttöä rohkeasti eikä odottaa vain sitä, että joku tyttö julistaisi pitävänsä pienestä (jos minulla sellainen edes on. En tiedä mitä naiset tarkoittavat sanoessaan, että jollain oli liian pieni parisuhteen kannalta. Olen kuvitellut, että kyseessä oli jonkinlainen poikkeava tapaus eli mikropenis, tai alle 10 senttinen).
    Ongelmani saattavatkin olla siellä käyttöpuolella kun en oikein tiedä miten sitä käyttää. Entisen tyttöystäväni kanssa ”tavara” tuntui ensin tosi hyvältä kun se oli puolikuiva ja tiukka. Halusin päästä siis nopeasti sisään ennenkuin se kostuisi liikaa. Sitten kun kosteutta alkoi kertymään, minulta meni usein fiilikset kun en tuntenut enää täyttäväni häntä yhtään vaan kalu vain liukui edestakaisin. Myös tyttö sanoi, että se tuntui isolta sillioin kun se tuli ei vielä niin märkiin paikkoihin, mutta tunne häviää kun paikat tulevat oikein kosteiksi. Minusta hän oli kuitenkin ainakin ihan normaalin tiukka tapaus eli kaksi sormea mahtui juuri ja juuri sisään. Olisiko sinulla mitään neuvoa miten parantaa tunnetta silloin kun nainen kostuu aivan täydellisesti? Olen ymmärtänyt, että esileikissä olisi tarkoitus ajaa nainen ihan äärimmäisen kosteaksi. En ole oikein ymmärtänyt, että miksi?

  66. femme sanoo:

    Heippa taas tomppa81,

    Naisen nauttimisen kannalta hänen tulisi olla riittävän kostea. Jos yhdyntä ei kestä kauaa käy se vähän vähemmänkin kosteana, ettei hankaantumisia ehdi tulla, ne tuottavat kipua ja sitä tuskin haluat kuitenkaan. Kondoomin käyttö on hyvä vaihtoehto jos sinusta tyttö tuntuu liian kostealta. Voit valita myös sellaisen asennon jossa emätin tuntuu tiukemmalta, esim kora-asento jossa yhdyt häneen polvillaan takaapäin, tämä sopii eritysesti jos penis on pieni sillä emätin on lyhyempi tässä asennossa. Yleensä nuoret naiset ovat tiukkoja mutta hekin voisivat jumpata lantionpohjalihaksia joita käyttämällä saa puristeltua penistä.

  67. Mies69 sanoo:

    Hei Nainen

    Ajattelin etten tulisi surffailemaan, mutta täällä sitä ollaan. Halusin vain kiittää sinua sydämenipohjasta erittäin koskettavista ja ihanista neuvoista. Kyllä minä nyt uskoisin että joku päivä se paistaa risukasaakin. Saanhan minä tukea ja ammattiapua täällä missä asun. Kiitos myöskin femmelle, jospa sitä vielä joskus kirjoittelisi, tosin nyt täytyy kyllä tehdä muutakin. Keskustelu käy nähtävästi vielä vilkkaana, eli ei se sitten ole turha aihe.

  68. Claire sanoo:

    Mielestäni miehen iso kalu on pelottava ja aiheuttaa kipua. Minä haluan mielummin pienen. Entisellä miesystävälläni oli kookas kalu ja voi sitä tuskaa mitä kipu aiheutti kun hän työnsi kovaa koko kalunsa sisälle! Muistan sen kauhun ja pelon kun koko ajan pelkäsi että kohta sattuu! Välillä olin kivusta jäykkänä. Luulin että minussa on jotain vialla kun yhdyntä sattuu. En uskaltanut mainita asiasta hänelle vaan kärsin hiljaa ja toivoin yhdynnän olevan nopeasti ohi. (Suhteemme kesti seitsemän vuotta..) Rakastin kylläkin silloista miesystävääni, mutta seksin näkökulmasta olen tyytyväinen että erosimme.
    Nyt yli kymmenen vuotta jälkeenpäin voin vain todeta että taidan olla ”tiukka” jalkojeni välistä. Vika ei ollut minussa eikä entisen miesystäväni kalussa. Me emme vain sopineet yhteen. Minulle mielummin pienikokoinen kuin hirveä jötikkä! Kiitos!

  69. pekka511 sanoo:

    Niin, miten on?

    Onko sillä oikeasti merkitystä?

    Senhän tiedätte vain te naiset! Vai onko tärkeämpää se kaikki muu seksiin liittyvä? Siis se hyväily, riisuminen, suuteleminen, hellät sanat vai silmistä paistava ihailu? En todellakaan, miehenä, pysty sanomaan!
    Vai onko sen koko enemmän ”makuasia”? Itse pidän semmoisista c-d kokoisista rinnoista! Mutta a-kokoisiakaan en ole ole hylännyt. Lopulta, kuitenkin mielestäni, se lopputulos ratkaisee. Tosin tietysti, me miehethän pääsemme siihen loppuun varmana. Koosta riippumatta!
    Vaan en voi kuvitella naisen tunnetta, että hän on täynnä penistä. Takareuna tulee vastaan ja ympäryskin tuntuu liialta! Oikeasti lienee se naisen ”paraspaikka” maailman joustavin elin. Ja se klitoris kun on sijoittunut siihen ”höplälle”! Eli tuntemus ja kiihottuminen on kuitenkin taattu, vaikka sillä pienemmälläkin kalulla! Se täyttymisen tunne toki jää pois!!!!
    Joskus on kohdalleni osunut nainen, joka pyysi, että älä työnnä loppuun asti! Sattuu! Ja kuitenkaan en ole mies, joka ensimmäiset 5v. kasvoi penistä ja sen jälkeen siihen siihen kannattimen eli miehen!
    Joten, voisiko olla, että sen peniksen koko, tai sen tuntu, korreloi sen kohteen kokoon? Se visuaalinen puoli kun jätetään pois!

    Hyvä ystävättäreni lupasi mitata minut, joten palaillaan.( Tämän ketjun tiimoilta) Olen vakaasti sitä mieltä, että itsemittaus antaa eri tuloksen kuin ”valtuutetun mittanaisen ” tekemä. Ainakin luulisin. Sentti/pari, näissä asioissa, voi olla itsetunnolle tuhoisaa tai saada pysyvän hymyn naamalle.
    Kuitenkin olen sitä mieltä, että ei se koko, vaan sen käyttö!
    Käsiä, suuta ja kieltä unohtamatta!
    Siitä omastani, ennen valtuutetun mittausta.
    Ei se ole pienenpieni, ei se ole suurensuuri, olisiko sopivankokoinen juuri? ;)

    Pekka

  70. Kipinä sanoo:

    Teuvo kirjoitti:”Yleensä yhdynnän jälkeen hän vain makaa siinä, nousee pian ylös ja pyyhkii itsensä (käytämme pillereitä) sitten saattaa antaa minulle suukon, tai ei. Yritän siis sanoa ettei hän vaikuta siltä että olisi ollut ihanaa harrastaa seksiä.”

    Mitenkäs miehet? Eikö aika usein naiset valita, että kun mies on saanut, niin hän ryhtyy nukkumaan tms, eli naisen näkökulmasta näyttää juuri siltä, ettei tiedä oliko hänellä ihanaa vai ei. Ei naisella ole sen kummemmin edes orgasmin jälkeen mitään tunnistettavaa hurmioitunutta ilmettä, mistä voisi takuuvarmasti sanoa, että hän nautti kovin. Mitä sinä Teuvo itse teet rakastelun jälkeen – miten osoitat kumppanillesi, että sinulla oli ihanaa? Tästä aiheesta on muuten ihan oma keskustelunsa, josta saattaisit löytää kiinnostavia juttuja.

  71. Nainen sanoo:

    Kiitos femme tervetulotoivotuksistasi. Mies69, netissä kirjoittelu ja muiden ajatusten ja kokemusten lukeminen sekä ajatusten vaihtaminen toisten kanssa on yleensä avartavaa ja tervehdyttävää kun vain osuu oikeaan paikkaan. Sama asia jos niin pääsee tekemään kasvotusten sopivassa seurassa.

    m81 kirjoitti, että ei nuoret naiset nykyään tyydy mihinkään puolittaiseen tai keskinkertaiseen. Joko kaikki tai ei mitään.

    Tuon olen kuullut useaankin otteeseen tältä läheiseltäni.

    Pitää varmasti paikkansa, että useat nuoret naiset ovat kaiken kaikkiaan tänä päivänä varmasti paljon rohkeampia kuin esimerkiksi minun nuoruudessani, mutta eivät suinkaan kaikki eli kyllä löytyy heitäkin, joiden ei tarvitse tai eivät halua tai eivät osaa olla ”koviksia”. Nuori nainen kuten nuori mieskin yleensä vain peittää epävarmaa minäänsä kovuuteen ja ylimielisyyteen.

    Muistan ensisuudelmani, joka oli kummaltakin sekä pojalta että minulta sellainen epämääräinen märkä läjäys ja josta ei jäänyt mitenkään miellyttävä muisto. No sen jälkeen olen toki saanut kokea useita ihania suudelmia eli asia korjaantui harjoituksen ja kokemuksen myötä.

    Muistan myös ensimmäisen kerran kun molemmat sekä silloinen poikakaverini että minä olisimme halunneet rakastella, mutta kumpikaan ei lopulta uskaltanut panna toimeksi koska olimme molemmat neitsyitä. Se oikea ensimmäinen kertani tapahtui sitten myöhemmin jo kokeneen miehen kanssa.

    Arvelen, että jos nuori on ujo tai muuten epävarma omasta naiseudestaan ja miehuudestaan ensimmäisessä seksikokemuksessa niin ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, että vastapuoli on kokeneempi ja iältäänkin vanhempi. Koska se vaatii kuitenkin ymmärtäväisen ja toisen kokemattomuuden huomioonottavan opettajan, jotta tapahtumasta jää hyvä mieli. Minulla oli onni kokea ensimmäinen kertani juuri noin.

    Mies69, en ehdottanut sinulle ammattiavun hakemista vaikka se mielessäni kävikin, koska jotenkin ajattelin, että olet ehkä sellaiseen jo hakeutunutkin. Uskon ihan varmasti, että aurinko paistaa tällä saralla vielä sinullekin, koska olen todennut näin tapahtuneen muillekin vielä myöhäisemmällä iälläkin.

  72. Sauli85 sanoo:

    Tietysti pippelin koolla on väliä. Olen saanut sen käsityksen, että monelle naiselle pippelin paksuus on tärkeämpi kuin pituus. Ja sen lisäksi muoto vaikuttaa paljon. Mikä on teidän ”ihannekalunne”, jos saisi valita juuri sellaisen kuin haluaa? Omaani olen melko tyytyväinen eli vähän käyrään ja ”tattipäiseen” eli terska on leveä. Ympäryysmittaa n. 15cm, joka saattaa nuoremmille olla vähän liikaakin. Tärkeintä on tietysti se miten pippeliä käyttää ja yleensäkin ihmisen koko olemus. Onkohan tissikeskustelu ollut jo? Siinähän olisi mahdollinen seuraava aihe.

  73. Heli47 sanoo:

    Kylläpä on keskustelu! Onko nyt käyrä vai kupera ja ompa noita ollut heltalla ja ilman, puhumattakaaan tattipäisistä….!!!! Eipä ihme, että ongelmia parisuhteessa riittää! Huh-huh…antoisaa jatkoa sinullekin Femme ja ennenkaikkea: hanki elämä!

  74. poutahaukka2 sanoo:

    Kerroin kokemuksiani seksistä isokaluisen miehen kanssa ja kirjoituksestani saattoi jäädä kuva, että mikään muu kuin ISO ei kelpaa. Tällaisesta harhakuvasta saattaa olla merkittäviä haittoja varsinkin kokemattomille, hieman epävarmoille miehille. Sen tähden en voi olla jatkamatta aiheesta…
    Olen harrastanut seksiä eri kokoisten, ikäisten ja näköisten miesten kanssa. Käsittääkseni minulla on vähintäänkin kohtalainen käsitys siitä mistä puhun.

    Miehet/naiset stressaavat merkityksettömien asioiden takia aivan turhaan. Jos senkin energian käyttäisi potentiaalisten kumppaneiden liehittelyyn, maailma olisi huomattavasti parempi paikka meille kaikille sinkuille. Pari esimerkkiä elävästä elämästä.

    a) Kaveripiirissäni on useita +25-vuotiaita naisia, jotka eivät ole koskaan olleet miehen kanssa. Sopivaa ei ole sattunut kohdalle tai potentiaalisten ehdokkaiden kukkoilu on säikäyttänyt neitsyet tiehensä. Minäkin, seksuaalisesti aktiivinen neito, olen elänyt puolitoista vuotta selibaatissa vain siitä syystä, ettei kiinnostavaa / kiihottavaa miestä ole tullut vastaan. Harva kolmekymppinen kehtaa nykypäivän seksiä pursuavassa yhteiskunnassa julistaa olevansa ”kokematon”. Heitä on kuitenkin enemmän kuin arvaammekaan.

    Mies69; nyt rohkeasti liikkeelle. Mene kirjastoon, lavatansseihin, puistoon syömään jäätelöä, koiranäyttelyyn tai minne tahansa missä voi tavata sulokkaita neitosia. Kukaan ei loukkaannu kohteliaasta keskustelun avauksesta, katseesta tai ystävällisestä hymystä. Siitä se lähtee!

    b) Kahden neitsyen on toki mukavaa harjoitella seksin saloja yhdessä; turvallisen, luottamuksellisen ilmapiirin vallitessa, mutta kokenutkaan nainen ei pidä pahana jos miehellä ei ole ollut muita. Eräs ystäväni (joka on todellinen miesmagneetti ja jolla on kokemusta yhden- jos toisenkinlaisista miehistä) kertoi muutaman vuoden seurustelun jälkeen miehen olleen neitsyt suhteen alkaessa. Silloin paljastus herätti hämmästystä, mutta nyt ymmärrän paremmin kuin hyvin mikä kokemattomassa miehessä viehättää. Muut naiset eivät ole ehtineet pilata häntä tai aiheuttaa hänen itsetunnolleen haitallisia komplekseja.
    Lisäksi neitsytmiesten mielenkiinto seksiä kohtaan on vertaansa vailla ja myös allekirjoittanut on päässyt nauttimaan heidän ”tutkivasta työotteestaan”.

    Kokemattomat miehet; baanalle sieltä kotikoneidenne äärestä. Me naiset opastamme mielellämme ja valjastamme kehomme (innosta hehkuen) seksin salojen harjoitteluun.
    Lisäksi moni nainen kokee kiihottavana ajatuksen, että saa olla ensimmäinen. Neitsyys ei saa olla este ihmissuhteiden solmimiselle tai kokemusten hankkimiselle!! Päinvastoin.

    c) Vaikka liputin suuren kalun puolesta ja hehkutin sen ihanuutta, kokemusteni mukaan myös pienellä ja keskikokoisella varustuksella voi saada aikaan taivaallista nautintoa.
    Mies69 ja tomppa81, lukekaa seuraava: Minulla on elämäni aikana ollut kolme fantastista rakastajaa, kaikki täysin erilaisia niin kalunsa koon kuin fyysisten ominaisuuksiensakin puolesta.
    Yhdestä jo kerroinkin; isokaluinen, ristiverinen, lievästi ylipainoinen, keskimittainen, erittäin kriittinen, jopa pelottava, itsevarmuudessan ylivertainen nuori mies (-85).
    Toinen oli kolmekymppinen, oikeustieteellisessä opiskeleva hurmuri. Pituutta 160 cm, flirttaileva, herttainen, vaalea hymypoika. Kalu oli tavallisen kokoinen ja näköinen, mutta sängyssä mies räjäytti koko potin! Kenties pidimme samoista asioista tai kaikki vain muuten loksahtivat kohdilleen, mutta seksi joka tapauksessa oli upeaa.
    Kolmas oli nuori, tumma, sähkömies, jonka kasvot olivat kuin kirveellä veistetyt. Harva voi sanoa häntä komeaksi, mutta minun silmissäni mies näytti todella vetävältä. Pituutta 193 cm ja huippuunsa treenattu vartalo. Kalu melko pitkä, mutta ohut. Siitä huolimatta hän lukeutuu parhaiden panojen sarjaan.

    Jokainen edellä kuvatuista ”tapauksista” on tuntunut omalla tavallaan lähes täydelliseltä.
    Toivonkin, etteivät varsinkaan nuoret miehet loisi valheellisia, todellisuudesta irrallisia kuvia mielissään siitä mitä naiset haluavat. Se, mitä minä haluan, vaihtelee päivittäin, enkä pysty luettelemaan ominaisuuksia, jotka miehestä pitää löytyä, jotta hän olisi potentiaalista seksiseuraa.

    Kokonaisuus ratkaisee ja eikä mikään ole niin tärkeää kuin henkilökemia. Uskon, että jokaiselle kannelle on vakkansa, mutta sen löytäminen eristyksissä muusta maailmasta on mahdotonta. Liikkeelle mars!

  75. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa uutena mukaan pekka511 ja Sauli85 keskustelemaan kanssamme seksistä ja muusta siihen liittyvästä.

    Sinua Heli47, en toivota tervetulleeksi koska et ole kiinnostunut siitä mistä keskustelemme ja siksi on täysin turhaa että vaivaudut blogiini uudelleen. Minun blogissani keskustellaan seksistä, jolle löytyy jonkun verran kiinnostusta, ymmärrän kuitenkin ettei se voi kiinnostaa kaikkia. Siksi ehdotankin sinun valitsevan jonkun toisen Helmen sadoista blogeista, varmasti löydät jotain sinua kiinnostavaa.

    Hei Claire pitkästä aikaan, tiukkuus on hyvä asia jos se ei johdu krampista. Valitettavasti on niitä naisia jotka jännittävät ja arkailevat seksiä niin paljon, että heidän emättimensä muuttuu todella tiukaksi ihan vain lihasten krameista. Olen kuullut että tämä on todella kivuliasta.

    pekka511 – juuri se kaikki muu jonka mainitsit tekevät seksistä rakastelun. Ja rakastelu on se mitä ainakin nainen kaipaa, että on alkuu, kiihoittuminen, yhdyntä, välivaiheen hyväily, ehkä uusi yhdyntä, loppu hyväly ja yhdessä lepäily. Tästä olemme keskustelleet aikaisemminkin. Tähän myös Kipinä viittasi omassa vastauksessaan teuvo79′lle.

    Minulla oli jossain kirjassa tarkka ohje miten penis mitataan mutta en löytänyt sitä nyt tähän hätään, jos löytyy niin kirjoitan sen tänne tiedoksi. Se on varmasti mukavaa saada oiken mittaaja nainen paikalle : )

    Sauli85 – oman näkemykseni peniksen koosta olen jo kertonutkin, toivotaan että naiset kertovat niitä lisää. Tisu keskusteluakin ollaan käyty, löydät lisää näitä ulkomuotoon liittyviä keskusteluja sellaisen otsakkeen alta kuin ”Onko vartaloni sopiva seksiin?”

    Heli47 – niin kuin kerroin tämä osallistuminen on täysin vapaa ehtoista. Kyllä minulla on elämä, tietysti kun voimat taas sallivat lähden taas mailmalle kokemaan uusia seikkailuja.

    Kiva kirjoitus poutahaukka2 ja valaiseva.

  76. tomppa81 sanoo:

    Poutahaukka sanoit tässä: ”Kalu oli tavallisen kokoinen ja näköinen, mutta sängyssä mies räjäytti koko potin!”

    Minkä kokoinen se sitten oli? Oliko alle 15cm? Mikä on tavallinen kalu? Minua kiinnostaa eniten se, että onko kaluni tavallinen niin, että en tunnu pieneltä tavallisista pitäville naisille.

    On vaikea löytyy naisia, jotka haluaisivat näyttää juttuja suhteellisen kokemattomalle ja epävarmalle miehelle. Varsinkaan sellaisia, jotka osoittavat sen selkeästi ulospäin.

  77. poutahaukka2 sanoo:

    Piti etsiä viivoitin ja mitata paljonko on 15 cm. Ja sen jälkeen palauttaa näkymä mieleeni ja verrata… Ei ainakaan isompi. Muistan tarkkaan miltä se tuntui, mutta… en ole koskaan mittaillut miesten kaluja seksin aikana (on ollut parempaakin tekemistä), joten en osaa ilmoittaa mittoja.

    On muuten tutkittu juttu, että kun miehet mittaavat peniksensä, lukema on noin tuuman suurempi kuin tutkijoiden suorittamissa mittauksissa. Eli tuloksiin kannattaa suhtautua varauksella.

    Et tule saamaan vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen. Minun näkökulmastani 15 cm on iso, mutta joku toinen nainen pitää sitä pienenä. Se on yksilökohtaista ja suhteessa siihen, mihin on tottunut.

    Ehdotan, että lakkaat miettimästä tuollaisia. Mitä väliä sillä on jos joku satunnainen nainen jossain päin maailmaa on sitä mieltä, että sen yhden vaalean, aran suomi-pojan kalu oli pieni. Mitä sitten! Samaan aikaan joku himokas neito haaveilee juuri sellaisesta kalusta kuin mikä sinulla on, mutta miten voisitte kohdata kun olet jäänyt epävarmuutesi vangiksi.

    Ladyt eivät tosiaan viitsi kulkea ruokakaupassa ”olen halukas opettamaan seksin saloja”-kyltti rinnuksilla, mutta heitä löytyy, kun vain uskaltaa tehdä aloitteen ja heittäytyä. Et saa mitään, ellet uskalla! Sinulla ei ole mitään menetettävää.

  78. wellux sanoo:

    Kyllä mielestäni on vähättelyä sanoa, ettei koolla olisi väliä. Onhan selvää, että jos pieni kaluinen ja löysä pilluinen harrastaa pelkkää seksiä, on sängyssä varmaan kaksi ihmettelevää pöllönpoikaa, kun ei tunnu juuri miltään. Joskus aikaisemmin taisin mainitakin, että itselleni koolla on ollut niinkin paljon merkitystä, että tyttöystäväni löysyys oli osasyynä eroon.Todellakin tuli tunne, että onko se jo sisällä.

    Sen jälkeen seurustelinkin naisen kanssa jolla oli jopa melkein liiankin tiukka, mutta kyllä siinä hieman liioitellen itku meinasi päästä kun palautui mieleen miltä koko varren mitalta vartta imeva pillu tuntuu. Nimenomaan parasta on puristus koko varren mitalta, eikä vain kevyesti pimpan suuaukosta. Ehkä olen hieman kylmä, mutta itselle pillun koko merkkaa varsinkin näin vanhemmiten, kun on ruvennut myös itse vaatimaan seksiltä laatua.

    Ymmärrän kyllä näin myös naisia, jotka toivovat sitä hieman kookkaampaa, mutta muistakaa naiset sitä vaatiessa, että vakalla on aina kantensa mikä monesti näistäkin keskusteluista huomaan unohtuneen.

  79. Laura sanoo:

    Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos Femme!!Itse olen aika kokematon ikääni nähden näissä seksi asioissa.Seksiä on harrastettu paljonkin, mutta kumppaneiita on vain muutama.Mielestäni koolla ei merkitystä kovin paljon ole, pääsasia etä molemmat nauttivat.
    Minua kuitenkin askarruttaa eräs asia, johon olen viime aikoina törmännyt.
    Tapasin ihanan ja rakastettavan miehen jonka kanssa olen muutaman kerran ollut sängyssä.Seksi tuntuu taivaalliselta, mutta toisinaan hän kestää liian kauan.Meillä on aikaa yleensä niukasti ja nyt minulla on sellainen tuntuma, etten halua pienellä ajalla seksiä hänen kanssaan harrastaa kun kestosta ei tiedä.Halut ovat kyllä melkoiset..
    Olemme puhuneet asiasta ja hän sanoo, että useimmiten olen liian märkä.Olenkohan liian väljä myös?Pidän seksistä ja innostun herkästi.Estoista olen vapaa ja pieni riettauskin välillä kiinnostaaa.Lantionpohjalihaksia olen harjoittanut, mutta en mielestäni osaa niitä käyttää hyödyksi yhdynnässä. Toisten miesten kanssa ongelmaa ei ole ollut, pikemminkin päinvastoin.
    Mitä sanotte miehet?Missä vika?

  80. susinainen sanoo:

    Minun on vähän vaikea sanoa, onko koolla niin paljon väliä koska olen ollut vain yhden miehen kanssa ja olen edelleen. Me molemmat olimme neitsyitä ja ensimmäisen kerran jälkeen kaikki tuntui niin ihmeelliseltä, mutta näin kokemuksen karttuessa voin vapaasti sanoa että ei se niin ihmeellistä ollut verrattuna nykyiseen. Miehelläni on n. 14 cm pitkä kalu ja seurustelumme alkuvaiheesa hän häpesi sitä, liian pieni (mutta ei minusta). Nyt hän on saanut itseluottamusta, ei pelkästään pituudessa vaan osaa tiedostaa itsensä seksikkääksi eikä häpeä omaa vartaloaan. Samallalailla olen itsekkin saanut itseluottamusta ja pidän itseäni sesikkäänä.

    Toisaalta voin sanoa, ettei koolla ole väliä, sillä olemme löytäneet niin paljon eritapoja tuottaa toisillemme mielihyvää. Olen oppinut että orgasmin saamiseen tarvitaan yhteistyötä, se ei ole pelkästään miehen tai naisen tehtävä. Ja kaikki lätee yhdestä pienestä katseesta, kiusoittelua puolin ja toisin. Kiihottumista aina välillä, ja välillä tuneteiden tasaamista. Se jättää pienen varautumisen ja aina uudelleen kiihottuessa nouee esille voimakkaana.

    Ja silloin kun seksi on ollut kaikkein ihanimmillaan, me molemmat makaamme hengästyneinä, hyänolontunteessa toistemme vieressä, toisia suudellen ja hymyillen. Ei se ole sitä, että jompikumpi nousee ja lähtee. Me palkitsemme toisemme hellyydellä. Se on meidän tapa, joillakin toisenlainen.

    Välillä tulee kyllä mieleen, että ehkä mieheni vielä alitajuntaisesti pitää kaluaan pienenä, sillä välillä hän puhuu että nyt alkaa se jakso jollain suunta muuttuu ylhäältä alaspäin mutta pituus kasvaa (hän on 20 ja opiskelun päättyessä n. vuoden päästä lähtee armeijaan). Menne ja tiedä..

    Mutta jokatapauksessa voin liittyä mieheni kommenttiin kalujen koosta: ei se koko vaan se taito!

  81. femme sanoo:

    Hei vaan kaikille,

    Uutena toivotan tervetulleeksi susinaisen, kiva että osallistut keskusteluun seksin tiimoilta. wellux, pohdin että pitäisikö minut toivottaa sinutkin tervetulleeksi kun en muista että tällä nimimerkillä olisi ollut ketään aikaisemmin, mutta kun itse kerroit että olet kommentoinut niin uskotaan, kiva joka tapauksessa että olet mukana.

    tomppa81 – sinulle vastaan aivan kuten poutahaukka2′kin et tule koskaan saamaan yhtä täsmentävää vastausta, koska jokaisella naisella on omat mieltymykset ja mittakaavat. Ja niin kuin naisilla on tapana, niin nekin vaihtelevat päivästä toiseen. Jätä siis turhat huolet pois ja keskity käyttämään aarrettasi. Osaatko tanssia? Jos kaipaat vähän vanhempaa opettajaa niin tanssipaikka on hyvä ja luonnollinen paikka tutustua eriikäisiin naisiin. Älä menekkään diskoon vaan suunnista paritanssipaikalle, vähän vanhempaa naista imartelee että nuorempi mies hakee häntä tanssimaan. Älä heti ehdota opetustilannetta, vaan juttele niitä näitä ja hae toiseenkin kertaan. Jos nainen tuntuu sopivalta niin ehdota että olis kiva jutella enemmänkin, siitä se alkaa lähempi tuttavuuden tekeminen. Opettajankin saat melko varmasti.

    wellux – sopivan parin löytäminen on koko seksin salaisuus. Kama Sutrasta voi esim lukea miten tietyn pituiset ja vartalo tyypit sopivat parhaiten toisilleen, ja onhan siinä vähän perääkin silloin myös sukuelimet ovat varmemmin toisilleen sopivat.

    Laura – ikä on yksi tekijä kun miehellä kestää kauan purkautua. Sitten on niinkin ihmeellinen juttu kuin suoliston toiminta ja ruuansulatus joka säätelee seksiä. Jos henkilö on vatsallaan jännittävää tyyppiä tai suolen toiminta ei ole kunnossa niin se, varsinkin miehillä, vaikuttaa erektioon ja peniksen tuntoherkyyteen. Voi siis olla että tämä voi pidentää siemensyöksyn saantia. Ihmisten olisi syytä muistaa että kunnon oikeaoppinen ravinto vaikuttaa kaikkeen meissä. Liiallinen märkyys poistaa sopivaa kitkaa yhdynnästä, sanotaan että ympärileikatun miehen kanssa yhtyminen kuivattaa emätintä enemmän kuin ei ympärileikatun kanssa. Tähän vaikuttaa se että esinahka pitää kosteuden tallella emättimessä. Voisitte kokeilla kondoomia jos liika märkyys haittaa, en osaa neuvoa oikein muuta. Jos löydän kirjoistani jonkun toisen kikan niin kirjoitan siitä.

    susinainen – orgasmi on nimeenomaan yhteistötä, ja muutenkin kertomasi rakastelu ja sen jälkeinen hellyys toisillenne tunui hyvältä. Lohduttelisin kyllä kumppaniasi sillä että hänen kalunsa tulee vielä kehittymään, kun hän saa vähän lisää ”raameja” vartaloonsa niin myös kalu tulee vielä kasvamaan. Kolmekymppiseen asti miehen luusto, lihakse ja vartalo muuttuu, niin myös kalun joten ennenkuin erektion kulma laskee tai penis alkaa pienentyä niin siihen on muutama kymmen vuotta vielä aikaa. Jos hän tupakoi, niin kannattaisi ehdottaa että lopettaa heti. Tupakonti vaikuttaa pintaverenkiertoon ja pienentää verisuonia, tämä vaikuttaa myös peniksen verenkiertoon. Jos haluaa pienemmän ja laiskemman peniksen niin tupaontia voi jatkaa, mutta kukapa sellaista haluaisi? 

  82. Elli sanoo:

    Mielestäni miehen kalun koolla on väliä, jos tarkatellaan seksiä fysiologisena suorituksena. Ja nainen voi harjoittaa lihaksiaan vain johonkin pisteeseen asti. Lihasten jännittämisellä ei emätintä saa niin pieneksi, että noin 4 cm halkaisija kalu täyttäisi. Eikä emättimen seinämät tuossa tilanteessa pääse venymään, mikä tuntuu monesta naisesta hyvältä. Hampaat irvessä lihasten jännittäminen ei tee seksistä kovin nautinnollista naiselle muutenkaan.

    Toiseksi naisen emätin pitenee kiihottuessa, joten 10 cm pitkä kalu ei vain ylety syvemmällä oleviin pisteisiin, jotka tuottavat monelle naiselle nautintoa. Mutta seksi ei ole vain cm ja pisteitä, vaan kokonaisvaltainen kokemus. Saavathan naiset orgasmin kaltaisia tuntemuksia pelkällä ajatuksenkin voimalla, joten se tärkein lihas on kuitenkin ne aivot. Ja niitä voi jokainen kehittää.

  83. Yppe sanoo:

    Koosta asiaa: Welluxin kans vähän samaa mieltä. Huvittaa kun aina kun ihmiset (naiset) jauhaa peniksen koosta, peittääkeen toisen näkökulman.. Pitäs huomioida molemmat osapuolet.. eli myös naisen sukupuoli elimen koon/ kireyden. Naisten on Lihaskunto treeniä ja lantionpohjan treenausta helppo tehdä, mut peniksen lihaksia ei..

  84. wellux sanoo:

    Pitkälti samaa mieltä Yppe. Aloituksen esimerkeissä jotka oli otettu Superseksiä kirjasta paljastavat karulla tavalla näkökulman yksipuolisuuden:

    ”Tiedäthän tämän ”Onko se jo sisällä?” –jutun? No joo, joskus haluaisin ihan oikeasti kysyä noin poikaystävältäni. Tunnen hänen työntyvän sisään, mutta siihen se sitten jääkin!” ”En usko, että kukaan kieltää (ei mies eikä nainen) sitä, että ensimmäinen työntö on kieltämättä paras. Sen tuntee parhaiten. Kun työnnöt jatkuvat, tuntoherkkyys vähenee ja tunnottomuus lisääntyy. Emättimesi alkaa vähän väsyä, lihakset lakkaavat puristamasta penistä ja koko juttu (olen pahoillani, pojat) alkaa muuttua hieman ikävystyttäväksi juuri siitä syystä, ettei nainen tunne paljoakaan.”

    Kuten kerroin, halusin ITSE kysyä noin exältäni ja mitä toi jälkimmäinen ”olen pahoillani pojat” oikein tarkoittaa? Se seksi muuttuu ikävystyttäväksi aivan yhtä paljon myös miehen mielestä kun munassa ei tunnu mitään. Näitä asioita tarkastellaan todellakin vain naisen nautinnon kannalta.

    Ellin kanssa samaa mieltä, että puhtaasti fyysisesti tarkasteltuna koolla on merkitystä. Ja totta, että vaikka kuinka naiset alapään lihaksiaan treenaisivat, ei se vaikuta pillun yleiskokoon millään tavalla, vaan nainoastaan siihen puristustiukkuuteen. Luonnostaan iso pillu ei yksinkertaisesti nautinnollisen tiukaksi muutu vaikka kuinka treenaisi.

    Ja tälle seuraavalle saa vaikka nauraa eikä sitä tarvii välttämättä liian tosissaan ottaa. Olen omasta mielestäni pystynyt havaitsemaan, että mitä kauempana klitoris on emättimen suuaikoulta sitä todennäköisemmin pillu on väljähkö sisältä. Pitkät viivapillut eniten.

  85. susinainen sanoo:

    Hei femme

    Mieheni tosiaan tupakoi, ja siitä onkin käyty niin monet riidat ja sodat ja pettymystä on saanut tuntea toinen toisensa perään. Tästäpä sainkin valttikortin kun keskustelemme asiasta seuraavan kerran.

  86. osmo sanoo:

    Hei susinainen,

    Minulle on juuri käynyt niin, ettei kalu toimi enään ilman Viegraa ja syy on tupakan. Polttelin vähintäin askin, toisinaan kaksikin askia, päivässä. Verisuonisto on niin hauras ette tahdo kunnolla verinäytettä saada otettua, suonet pakenevat ja helposti tulee mustelmia. Olen kertonut tästä jonkun otsikon alla, olikohan se ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen”? Minulla on myös monta kaveria jotka kärsii samasta viasta, eli ettei kalu nouse stondikseen ilman tabua. Sama syy, tupakka.

  87. femme sanoo:

    Hei taas kaikille,

    Tämä aihe on todella tuonnut uusia kirjoittajia, saan nyt joka kerta toivottaa tervetulleekisi jonkun, tällä kertaa tervetuloa mukaan keskustelemaan seksistä Elli ja Yppe.

    Elli toi faktaa, eli nainen voi vain tiettyyn pisteeseen asti voimistaa lantionpohjalihaksiaan, liika treenaaminen saattaa ne maitohapoille aivan kuten muidenkin lihasten ylikuormitus. Tämä on tuskaallista. Treenatut lihakse jaksavat puristaa noin 8 minuttia, aika saattaa heittää muutamalla minutilla puoleen sun toiseen, riippuen naisesta. Joten pitkään jyystminen ei tule kysymykseen. Emätin todella pitenee, mutta se myös laajenee sisäosasta, tämä siksi että siittiöillä olisi mahdollisimman helppo päästä perille. Siittiöt pysyvät myös paremmin emättimen perällä kun se muodostaa niille kuin kulhon. Meidän tulisi muistaa että ensisijainen tarkoitus on siittäminen ja vasta sitten nautinto.

    Yppe ja wellux pohtivat naisen väljiä paikkoja ja sitä että keskustellaan pääasiassa naisen nautinnon kannalta tätä koko asiaa. Miellestäni olen ollut melko tasapuolinen yleensä kaikissa aiheissani. Nytkin mainitsin johdannossa että mies nauttii yleensä enemmän runkkaamisesta ja suuseksistä. Niissä kun peniksestä voi ottaa vähän erillaisia otteita tai imua voi käyttää hyväkseen sekä kieltä. Olen joskus lukenut että miehet listaavat nautinnon juuri niin että suuseksi on ensimmäisenä, runkkaaminen toisena ja kolmanneksi tulee emätin tai peppu melko samanveroisina.

    En minä naura wellux sinun havannoille, ne saattavat hyvinkin pitää paikkaansa. Tiedän sen että mitä lyhempi väli klitoriksella ja emmättimensuulla on sitä varmemmin nainen saa orgasmin.

    Hyvä kun saadaan lisätietoa tupakan aiheuttamista tuhoista. Olen pahoillani osmo sinun ja kavereittesi puolesta.

  88. ARKIJARKI sanoo:

    Kokokeskustelu on taas kokonaan kääntynyt kokonaisvaltaiseksi…… ko-ko… ;) .

    Koolla siis kuitenkin on väliä…. m.o.t.

    Siitä riippumatta naisen anatomian pienetkin henkilökohtaiset eroavaisuudet ovat ko-ko-ko….. kokonaisuuden kannalta (nautinto) hyvinkin merkittäviä tekijöitä.

    En tarkoita niinkään tiukka/väljä osastoa, joka on saanut yleisesti ottaen aivan liian suuren huomion, vaan ”vehkeiden” muita henkilökohtaisia ominaisuuksia…. siis lähinnä rakenteellisia mittasuhteita ja erityisen tuntoherkkiä pisteitä.

    Jos miehellä ei riitä ymmärrystä – aikaa – osaamista partnerinsa anatomian ja sen ominaisuuksien tutkimiseen ja selvittelyyn……. parempi tumputella ihan omaan tahtiin vaivaamatta noita ihania olentoja…. NAISIA ;) .

  89. Melinda sanoo:

    Heips kaikki!

    Tullut seurattua keskustelua niin paljon jo, että vois myös muutaman sanan sanoa. Kokemusta minulla ei ole kuin yhdestä peniksestä, joka on noin 18 cm. Mulle aivan riittävä, isompaa en haluis. Seksi meillä on aivan loistavaa silloin, kun oon märkä ja seksiin liittyy paljon hyväilyä, nuolemista, suukottelua kaulalle:). Silloin, kun molemmat ovat kiihkeinä seksi on ihanaaaa!

    Olen huomannut, että yhdynnän alussa, jos siis en ole kovin märkä. Penis osuu joskus niin, että minuun sattuu. Kun alan kostumaan enemmän voi peniksen työntää jo syvemmällä eikä kipu tunnu. Ainut ongelma on, joka on ollut jo pidempään, että emmättimen suuaukon toinen reuna sattuu, jos oon vähän kuiva. Suuaukon reuna on alkanut muistaakseni sattumaan, koska penis on työnnetty liian nopeesti kuivaan emättimeen=/. Onneksi on parantumaan päin. Ärsyttää vaan, että parantuminen on kestänyt kauhean kauan. Nyt seksi onki ollu ihanempaa, koska ei tartte pelätä, että sattuu.

    Voisin siis sanoa, että sekä pieni että iso penis on hyvä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Toisaalta iso sisältää molemmat, jos mies osaa käyttää penistään eikä survo sitä naiseen, jos sattuu. Miehen tarttee myös osata hyväilyn ja suukottelun taidot. Kannattaa petrata omaa miestään;). Mun mies vasta nyt alkanut oppia suutelemaan kaulalle ja seurustelua takana jo yli vuos. Nyt se tekee sitä jatkuvasti, koska on huomannut, että hullaannun siitä ihan täysin.

    Kiitos femme muuten, että oot kertonut lantionpohjan lihaksista. Tullut käytettyä niitä seksissä ja tosiaan tuntuu paljon paremmalta. Ehkäpä joskus se orgasmiki tulee. Vielä on monta monta vuotta aikaa harjoitella:).

  90. jousimies82 sanoo:

    itse olen 24vuotias nainen ja olen kokeillut isoa ja pientä penistä ja vanhaa ja nuorta miestä ja olen tullut siihen tulokseen että koolla ei ole väliä sillä ehkä on miten sitä käytetään ja mitä nainen tekee sen eteen että seksi ja rakastelu tuntuu hyvältä.Nuoret miehet ajattelevat että kuin pääsee sisälle ja saa itse nautintoa,on tietenkin nuorissa miehissäkin poikkeuksia jotka haluavat antaa naiselle paljon nautintoa ennen kuin itse edes ajattelevat ”sisään työntymistä”,mutta vanhemmat miehet ajattelevat aina ensin naista ja sitten vasta itseään.Peniksen kuin peniksen koosta riippumatta saa tuntumaan hyvältä kun tietää asennot ja tekee itsekin jotain eikä vaan makaa kuin ”kuollut lahna”,itse olen saanut kehuja siitä kun osaan liikuttaa lantiotani yhdynnän aikana ja tiedän mitä haluan minulle tehtävän että nautin ja käyttää niin sanottuja ”rakkauslihaksia”oikein että saan itse ja myös mies nauttii.En ole katunut kertaakaan sitä että en ole katsonut miestä kyrvän koon mukaan vaan että millainen hän muuten on.Isoissa ja pienissä on hyvät puolensa itselleni sillä ei ole väliä,pääasia kuhan seksi sujuu ja molemmat saavat tyydytyksen ja nauttivat toisistaan.Jokainen saa ajatella niin kuin haluaa mutta tämä on minun mielipiteeni asiasta.

  91. tomppa81 sanoo:

    ”Kokemusta minulla ei ole kuin yhdestä peniksestä, joka on noin 18 cm.”

    Olen kiinnittänyt tässä keskustelussa jonkin verran huomiota siihen, että täällä mainitut mitat ovat varsin suuria. Tuokin kalu on jo lähes yli normaalin mitan, tai aivan siellä yläpäässä. Esim kun omat mitat ovat 13-14cm niin 3-4 senttiä pidempi kalu on jo aika tavalla isompi. Onhan siinä valtava ero, mutta minkä verran nainen tuntee sisällään sitä eroa sitten? Kuitenkin varmaan parin sentin ero saattaa jo vähän tuntua? Elääkö kukaan onnellisessa parisuhteessa pienimunaisen miehen kanssa eli alle 14cm?

  92. femme sanoo:

    Hei taas kaikille,

    Uutena tälläkertaa on jousimies82, tervetuloa keskustelemaan kanssamme seksistä.

    ARKIJARKI on viisaana miehenä ymmärtänyt muutakin koko asiasta kuin eri kokot.

    Melinda – jos et ole tarpeeksi kostea kun yhdyntä alkaa ei ole häpeä ottaa avuksi liukastetta ja hätätapauksessa sylkikin käy oikein hyvin. Mielummin niin kuin että saat hankaantumia. Hankautumat pitää hoitaa hyvin sillä niihin tulee helposti tulehdus ja niitä kautta voi saada vaikka Herpestartunnan. Bevita tai Bepanthen parantaa nopeasti hiertymät, ne sopivati hyvin limakalvoille. Näitähän käytetään myös vauvojen vaippaihottumaan. Olen jossain yhteydessä aikaisemminkin kertonut seuraavaa: valitin nuorena tyttönä gynekologilleni että minua kirveltää yhdynnän jälkeen, hän katsoi minua hetken ja sanoi ”vaihda poikakaveria hän ei saa sinua kostumaan tarpeeksi”.

    Jousimies82 kanssa olen samaa mieltä siinä että usein ikä tuo rakasteluun enemmän laatutavoitetta, kuin nopeaa purkaantumista, siksi vanhemmat miehet huomioivat enemmän naista, he itsekin hyötyvät siitä kun nainen on kiihottuneempi.

    Ja sitten mittaamisen pariin, löysin eräästä kirjasta ohjeet mittaamiselle :

    ”Siittimen koko mitataan aina erektion aikana, sillä mitat vaihtelevat enemmän siittimen ollessa veltto. Myös vuorokaudenaika, mieliala ja lämpötila voivat vaikuttaa siittimen kokoon. Oman siittimensä näkee parhaiten peiliin katsomalla – samanlaisena muutkin näkevät sen. Kun siitintä katsotaan tällä tavalla yläviistosta, se näyttää todellista lyhemmältä, koska sen rungon ja alla olevien kivesten täysi pituus ei näy.Jos haluat elimesi näyttävän kookkaalta, pysyttele lämpimässä huoneessa. Jos olet kylmissäsi ja jännität, varusteesi näyttävät tavallista pienemmiltä, sillä kivekset vetäytyvät silloin vartalon lähelle ja siittimen verensaanti vähenee. Olet komeimmillasi kylvyn jälkeen ja lämpimässä, kun kivespussit ja kivekset riippuvat kaukana vartalosta ja siittimen verenkierto tehostuu.

    Lääketieteen tohtori Harold Reed, Yhdysvaltain Floridassa sijaitsevan Reed Centre for Ambulatory Urological Surgery -klinikan johtaja, suosittelee seuraavaa tapaa mitata siittimen pituus:
    - Nouse seisomaan ja kiihota siitintä, kunnes se jäykistyy.
    - Paina siitintä alas, niin että se on yhdensuuntainen lattian kanssa.
    - Paina viivotin häpyluuhun aivan siittimen juuren yläpuolelle ja mittaa pituus siittimen kärkeen.”
    Lainaus on kirjasta nimeltään Seksikirja.

  93. Rufio sanoo:

    Hei!
    Näin aluksi haluaisin sanoa että mies, 22 v, 14.5cm (voi venyä 15cm jos mittaan tuolla tavalla minkä femme postasi juuri) ja 11cm ympäryys. Noin, se on selvitetty.

    Ex-tyttöystävän lähtemisen jälkeen (puoli vuotta sitten erosi) (ainoa jonka kanssa olen seksiä harrastanut. Olimme yhdessä yli neljä vuotta) olen alkanut miettiä oman peniksen kokoa ja siitä on syntynyt pienoista depressiotakin kun olen miettinyt että nauttiiko ex-tyttöystävä paljon enemmän muiden kanssa. Lyhyt tyttö, 153cm. Itseluottamus on mennyt hyvin alas ja tuntuu kuin oma penikseni ei kelpaisi kuin hyvin, hyvin pienille naisille. Tästä syystä en ole kehdannut tai uskaltanut kenellekään naiselle puhua baareissa tai muissa paikoissa. Mietin aina vaan ”onko se liian pieni” ja sen takia en edes yritä tai muuta. Etenkin kun kuulee kehuja 18cm penikseistä niin pieni ”:(” hetki iskee. Tietenkin 18cm saattaa olla aivan liian suuri sellaisille tytöille joista minä pidän, eli juuri vähän pienemmät. Mietin että jos tyttö ei ole neitsyt eli on ollut jo jonkun kanssa, sitten syystä jos toisesta seksi kiinnostaa kumpaakin niin heti iskee paine että onko penikseni ollenkaan samaa tasoa kuin hänen edellisen miehensä.

    Sanoisin vielä että en todellakaan ole sellaista laatua joka menisi suoraan yhdyntään. Vihaan sellaista. Rakastan esileikkejä ja naisen hemmottelua. Jos nainen nauttii, minä nautin. Ei väliä onko se nainen ainoastaan seksissä se henkilö jota hemmotellaan, pidän siitä. Yhdynnässä minulle tuli tapa jota en kuitenkaan joka yhdynnän aikana tehnyt mutta aloin hieromaan yhdynnän aikana ex-tyttöystävän klitorista ja tuntui pitävän siitä hyvin paljon. Mitä mieltä te naiset olette jos tällaista ”huijausta” käyttää?

  94. susinainen sanoo:

    Hei osmo,

    mainitsin tapauksestasi miehelleni, jotenkin tuntuu että voimat todellakin alkavat olla lopussa. Hän vain totesi, että liekkö iällä jotain merkitystä. Minä yritin katsoa pidemmälle ja selittää, että mieluiten harrastaisin sitä seksiä vanhemmallakin iällä. Takaisin tuli vain äyskintää ja syyttämistä. Jotenkin tuntuu, voinko alkaa kutsua miestäni enää mieheksi.. tai ehkä vika on minussa. menne ja tiedä, kun ei voi ymmärtää.

  95. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa mukaan Rufio, keskustelemaan kanssamme seksistä. Ihan ensiksi sanoisin että turha huoli pois, kalusi on ihanteellisen kokoinen, lohdutuksesi sinulle, se kehittyy vielä jos sitä tietoa kaipaat. Toiseksi mitä ”hujausta”? enemmän hujausta on siinä ettei klitorista hiero. Mustathan olla helläkätinen? Monet miehet hieroo klitorista yhdynnän aikana mutta omassa kiihkossaan unohtavat helläkätisyyden. Joskus on sellainen päivä, että vaikka tekee mieli seksiä, niin ei tunnu siltä että orgasmi tulisi helposti. Silloin otan yöpöydän laatikosta esille pienen dildon joka värisee niin ihanasti ja hieron sillä klitoristani yhdynnän aikana. Tämä tuntuu miehestäkin hyvältä, sillä klitoris on elin joka ulottuu myös emättimen puolelle, ja kun sitä hieroo värisevällä laitteella niin lantionpohjalihakset alkavat supistella. Kannattaa siis kokeilla, molemmat saa ihanan orgasmin.

    Kolmanneksi kertoisin vielä, että nuoret naiset ajattelevat mielessään ihan samaa kuin sinä, eli ovatko he yhtä hyviä ja hyvän tuntuisia kun sinun edellinen (edelliset). Meillä ihmisillä kun on nuorena niin paljon paineita siitä, että olisimme parempia kuin muut, tai ainakin yhtä hyviä. Onneksi kaikki tämä jää takaalalle kuin ikää kartuu ja varmuus kasvaa. Minun miellestäni sellaisten miesten ei kannata kantaa huolta jotka pitävät esileikeistä ja ottavat naisensa huomioon, se on sitä mikä merkitsee naiselle paljon enemmän kuin yhdyntä. Nainen ihastuu/rakastuu hellyyteen, huomion saamiseen, hyväilyihin, suuseksiin, yhdyntä on monelle sitten se ”pakollinen” loppu seksille. Nainen, varsinkin nuori nainen, ei kiihotu yhdynnästä, vaan suutelusta ympäri vartaloa, silittelystä, sylissä olosta ja klitoriksen kiihoittamisesta joko käsin tai kielellä. Mutta niinhän on miehilläkin, eikö vain? Tekin pidätte kun vartaloanne suukotellaan ja nuollaa, varsinkin kun kiveksiä ja kalua nuollaan?

    Susinainen – tupakkaan on riippuvuussuhde, ja siintä eron pääseminen on toisille todella vaikeeta. Moni ei halua ajatella että siitä olisi heille vahinkoa, ennen kuin joku sairaus tai muu on todellista. Minun hyvä ystävätär lopetti tupakanpolton kun itse jouduin sydämmen takia leikkauspöydälle. Hän on minua vähän nuorempi, mutta asia kosketti häntä sen verran että haluaa elää nyt savuttomana. Minä olin kymmenen vuotta yrittänyt saada hänet lopettamaan.

  96. sallyann sanoo:

    Hei kaikille!

    Vain jokunen rivi tähän väliin koska kunto ei ole kohdallaan, mutta asiaa selvitellään.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että koolla ei ole väliä ja niin olen ehdottomasti edelleenkin. Kuten femmekin jo tuossa mainitsi niin kaikkinainen epävarmuus omasta itsestä nuorena on ihan tavallista ja normaalia. Kun ikää ja itseluottamusta tulee lisää niin asioihin suhtautuu ihan eri tavalla. Kuitenkin myös nuoremmassa voi olla tätä kyseistä kypsyyttä eli kun hän on ottanut selvää sekä tiedostanut miten saavuttaa yhteisen nautinnon salat.

    Noita mittausleikkejä, joista Pekkakin mainitsi voi sitten leikkiä ihan huumorilla ja onpa sitä huvia tullut itsekin harrastettua, siis nimenomaan hauskanpitomielessä. Ja mikäs sen kiihottavampaa ja mukavampaa kuin ryhtyä mittanaiseksi miehelle =), siinä yksi esileikkiehdotus! Pitää vaan varmistua, että on tekemisissä näistä asioista kypsästi ajattelevan kanssa.

    sallyann

  97. tomppa81 sanoo:

    ”Ja mikäs sen kiihottavampaa ja mukavampaa kuin ryhtyä mittanaiseksi miehelle =)”

    Tätä en kyllä suosittelisi. Kokeiltiin tätä edellisen tyttöystäväni kanssa ja kysyin sitten, että minkälainen tulos oli. Vastaus oli, että ”et sä halua tietää, ei sillä niin väliä”. Tuo on yksi juttu mitä ei kannata esileikkinä tehdä.

  98. sallyann sanoo:

    Hei tomppa81!

    Luithan loppuun saakka mitä kirjoitin eli pitää varmistua olevansa tekemisissä näistä asioista kypsästi ajattelevan kanssa kuin myös olla varma siitä, että se vastapuolikin on sitä!

    Tämä ”neuvo” on annnettu täällä jo aiemminkin, mutta toistan vielä eli unohda sentit, koska ei niillä ole mitään merkitystä kun kohtaat sen oikean ja sinulle sopivan naisen!

    Ystävällisin terveisin sallyann

  99. femme sanoo:

    Hei tomppa81,

    Oletko käynyt lukemassa mitään muita aiheita vastauksineen jota olen kirjoittanut? Ehdotan että tekisit niin, olemme käsitelleet valtavan määrän seksiä blogissani ja vaikka ne ei nyt suoranaisesti liity kokoon niin niissä on muuten paljon asiaa.

    Klikkaa jotakin Arkiston kuukautta, sieltä löydät aiheita mitä siinä kuussa on käsitelty. Suosittelen esim Joulukuuta, sieltä löydät otsikot ”Mitä mies haluaa?” ja ”Nainenko lahna”. Helmikuulla puhuttiin ”Ottaisinko sittenkin nuoremman?” jne. luulen että näistä esimerkeistä löytyisi vastauksia sinun pohdinnoille, ehkä innostut joku päivä lukemaan kaikki johdannot ja niihin tulleet vastaukset?

  100. susinainen sanoo:

    Hei femme

    niimpä niin, tiedän että yritän turhaa saada miestäni lopettamaan tupakan polton vaan nimenomaan pelko niistä sairauksista saa puhumaan asiasta. Hän kun ei katso muuta kuin tätä hetkeä, eikä suostu ymmärtämään…

    mutta nyt ollaankin hypätty yli pää aiheesta :) ei siitä sen enempää. kiva tietenkin jos jollakin on vinkkejä siitä miten jaksaa jatkaa pettymysten jälkeen ja olla toiveikas että ehkä sitten joskus niin kertokaa toki..

  101. Melinda sanoo:

    Kiitos femme neuvoista!

    Sylkeä ollaan käytetty jo jonkin aikaa. Heti sen jälkeen kun emättimen suuaukon reuna tuli kipeeksi. Sylkeä tulee käytettyä erityisesti menkkojen jälkeisellä viikolla. Loppu viikot ennen menkkoja olen onneksi ihanan kostea, en tietty ihan aina, mutta tarpeeksi usein=). Taidan jättää voiteet väliin, koska on aika hyvin parantunut.

  102. ARKIJARKI sanoo:

    No heisun…. ;) Hei, altis mieli ja vahva liha aina auttaa monessa asiassa, mutta sekään ei kaikkeen riitä….. kun ei aika riitä.

    Aika relevantti asia näinä kiireisinä aikoina on… juu… aivan niin…. AIKA!

    Se vasta kortilla onkin hektisessä nykyelämässä ja markkinakoneisto kiertää ihmiselle vaan isompaa ruuvia ahteriin…. ja syyllistää ihmistä jos ei kykene dynaamisesti suorittamaan 42:n tunnin ohjelmaa vuorokaudessa….. yhdeksänä päivänä viikossa!

    Että mistä ja miten se laatuaika…… ja erityisesti se aika, jota nainen tarvitsee ”virittyäkseen”……. edes jonkinlaisen levon jälkeen.

    Aika mahdottoman tuntuinen yhtälö toiveiden, ”psykofyysisten” ;) naisen tarpeiden…… ja arkitodellisuuden suhteen.

    Olisi mielenkiintoista kuulla, miten muut kun ”joutilaat” ja/tai lapsettomat tämän yhtälön ratkaisevat kunnialla….. muutoin kuin silloin tällöin nappiin osuvalla pikapanolla.

  103. femme sanoo:

    Hei ARKIJARKI : )

    Joillekin Teletappien tunnusmusiikki on se jolloin tiedetään että rynnätään vaatehuoneeseen, vessaa ei uskalleta vallata, voihan olla että ipanoilla pissahätä yllättää. Kauanko se ohjelma sitten kestää, ei minulla ole hajuakaan mutta tuskin enemää kuin 20, sehän täytyisi riittää naisen orgasmille?

    Housut kinttuihin, kalun imemistä, pyllistys, kalu sisälle, naidaan ja saadaan, mies ainakin. Onko naisen niin väliä, ehtikö edes kostua, tuliko hiertymiä, jotka kirvelevät suihkussa.
    Tämä on eräs ystävättäreni kertomus jonkun vuoden takaa.

    Kun ipanat meni mummolaan ei rakastelu ollut sen kummempaa, herra halusi imutusta ja sisään, turha siis raahata ipanoita mummolaan rakastelun vuoksi, saipahan ainakin nukkua vähän myöhempään. Se on kuullemma sitä pienten lasten kanssa elämää.

    Omalla kohdallani ei tällaista ollut, lapsi nukkumaan kello kahdeksan ja puoliyhdeksän välillä, ja niin jäi meille aikuisille monta tuntia lämmittelyyn ja kostuttamiseen.

    Kiirreellä saatettin kuitenkin hoitaa homma siinä aamusella, minä pesemässä hampaitani kun tunsin kovaa lantiotani vasten. Aamutakki putosi lattialle ja mies otti pakaroista mukavan hallitsevan otteen, loput ehkä arvaattekin. En tiedä olinko kostea yön jäljiltä tai vain siitä että kalun tunteminen lantiota vasten sai märäksi?

  104. ARKIJARKI sanoo:

    Melko elämän makuista…… kyllä ;) .

    Noilla linjoilla sitä varmasti useat liikkuvat ;) .

    Oikeastaan alustelin hieman seuraavanlaista ajatusmallia:

    Hirvittävän suurella ihmisjoukolla on elämässään luvattoman pitkään ”vaihe” tai useita sellaisia, jolloin kaikenkaikkiaan elämä tuntuu olevan liian hektistä….. harrastaa erotiikkaa ja seksiä niiden arvolle kuuluvalla tavalla.

    Värikkäiden vaiheiden ja monien mielenkiintoisten kokeiden jälkeen havaitsin aikanaan…… eräänlaisen esileikin esileikkimallin ;) varsin toimivaksi ratkaisuksi kiireiseen elämään.

    Pääpiirteittäin sanottuna: Yhdessä ja tietoisesti haarukoidaan aikaa, paikkaa ja tilannetta lähitulevaisuudessa….. siis samana päivänä, lähipäivinä jne. jolloin ylipäänsä ollaan…. samassa tilassa yhtä aikaa.

    Kalenteri on myrkkyä, mutta todellisuus on karua ;) .

    No, sitten kun se ”hetki” on löydetty, lämmitellään toisiaan eri tavoin, eri yhteyksissä…. katsein, tekstarein, soitoin…. miten vain.

    Siis…. psyykataan toinen ja siinä samalla itsensäkin ”alttiiseen tilaan”.

    Täten ei lyhyenlännän ”tilaisuuden” tarvitse alkaa tyhjästä ja nollilta….. riskillä, että toinen ei vaan millään konstilla pääse tai lähde leikkiin mukaan.

    Tilanne ei kuitenkaan ole ollenkaan sama, kuin ”spontaanissa pikapanossa” joka parhaimmillaan saattaa olla hyvinkin ikimuistettava tapahtuma.
    Nämä jäävät ikäänkuin bonusmahdollisuuksiksi aiemmin esitetyssä mallissa.

    Voin kertoa, että toimii varmasti kuin junan vessa ;) .

    Kätevä keinot keksii….. ja voihan sitä kuitenkin unelmoida…. ja ihmetellä, miksi niin monet vain unelmoivat ja marisevat ;) .

  105. Tervo sanoo:

    Mielenkiintoista olisi ajatella, että miksi esim.11-16 cm ei riittäisi suurimalle osalle naisista, miesten penis on kuitenkin evoluution tulos ja nämä hyvin yleisiä mittoja. Tosin hämärän peitossa on se, miksi ihmisten penis on niinkin suuri. Jos mietitään asiaa lisääntymisen kannalta, niin lienee kumppanin haussa olla päälimmäisenä liuta muita asioita kuin koko. Tiedostettuja ja tiedostamattomia.

    Penis kyllä aiheuttaa monelle miehelle päänvaivaa. Itselle suurimmat itsetunto-ongelmat ovat tulleet siitä, että lepo kokoni saatta olla hyvinkin pieni, vaikka seisokissa ollaan samalla viivalla muiden kanssa. Itsetunto-ongelmat tulevat juuri siitä, että saunassa tulee vertailtua muiden miesten peniksiin, jotka näyttävät levossa hyvinkin suurilta.

    Hyviä puolia tässä asiassa on elämässäni ollut se, että olen asian myötä perehtynyt seksissä paljon muuhunkin, kuin pelkästään yhdynnän suorittamiseen sen takia, että on ollut hirveitä paineita naisen tyydyttämisen suhteen.
    Pitkä on ollut tie itsetunnon korjaamisessa, mutta onneksi sekin on ollut korjattavissa.
    Nyt kun löytäisi vielä naisen, jonka kanssa muutkin asiat luonnistuvat kuin seksi:)

  106. femme sanoo:

    Hei vaan kaikille,

    Teuvo, tervetuloa uutena keskustelemaan kanssamme seksistä, olen iloinen kun niin moni mies on löytänyt tien tänne naisvaltaisille sivuille. Blogit ja muutkin tekstit ovat ehdottomasti suunnattuja myös miehille.

    Olen tänään kirjoittanut jo uuden johdannon (se tulee luettavaksi ihan kohta) mutta se ei tarkoita sitä etteikö keskustelu jatkuisi tässä aiheessa tai missä tahansa aihessa joita olemme käsitelleet näiden kuukausien aikana.

    Olen Teuvo kohdannut sinun kaltaisia miehiä, eli heitä joiden penis lepotilassa on pieni mutta erektiossa muiden luokkaa. Eikä nämä penikset kasva vain kaksinkertaiseksi vaan nelinkertaiseksi (ehkä enemmänkin) saavuttaessaan erektion. Se mitä sanoit, että olet perehtynyt seksissä paljon muuhunkin kuin yhdyntään, lämmittää naisen mieltä ihan oikeasti. Minäkin toivon että joku viisas nainen osaa arvostaa sitä ja että toiveenne kohtaisi muutenkin kuin vain seksissä.

    Niin ARKIJARKI tällainen suunittelu oli minulle aikaisemmin täysin vierasta vaikka olimme mieheni kanssa valtavan kiireisiä. Me kuin harrastimme seksiä aina kun emme tehneet töitä, eli useamman kerran päivässä. Nyt kun rakkaani ja minä emme asu saman katon alla on rakastelustakin tullut enemmän sovittu juttu. Sitä ei nyt sentään tarvitse sovitella kalenteriin, mutta emme tapaa joka päivä joten aina kun tapaamme myös rakastelemme.

  107. jep sanoo:

    terve vaan kaikille, tuotani minua on aina askarruttanut juuri tuo kun aina puhutaan peniksen pituudesta niin mistä se pitäisi mitata se penis suoraan häpyluusta,vai vaan vähän painamalla sitä mittaa häpyluuta kohti vai vielä että ei paina ollenkaan,niin asianki koskee sitä että mikä noista ns tehopituus kyllähä se nahka kait siitä päältä periksi antaa,sori jos on vähän tyhmäkysymys mutta olen hieman kokematon……hyvää kesää kaikille ja on muute kerranki harvinaislaatuisen järkevää keskustelua asiasta

  108. femme sanoo:

    Hei jep,

    Tervetuloa mukaan keskustelemaan seksistä ja muustakin mikä siihen liittyy. Valitettavasti en ole löytänyt muista kirjoista sen tarkempaa ohjetta peniksen mittaamiselle kun tämän josta kirjotin vastauksessa 92. Voin vielä tarkistaa asian ja kirjoitan tarkemmin jos vain tietoa löytyy. Onko toisilla muuta tietoa mittauksesta? Siitä voi kertoa, mutta ole ystävällinen ja kerro mistä tiedon löysit, että se on tarkistettavissa. Kiva että olet löytänyt itsellesi sopivan keskustelun peniksen koosta. Mukavaa kesää sinullekin.

  109. jep sanoo:

    terve taas, tuotani en minäkään juuri kuin sitä että häpyluusta tosin tuo mittaaminen voi olla jonkin sortin tieteen lajikin osalta :D noh tuotani jossain seksipalstoilla on sanottu että sitä ei mitattaisi luusta tulee pari cm lisää kuulema tosin sitten niitä ollaan haukuttu pienimunaiseksi runkkareiksi että ei muka mitata luusta tms (anteeksi kielen käyttö) mutta asiaan kai tääl o joku jotai pannu ja osaa sanoo mite se nahka siin käyttäytyy siis ei esinahka vaan häpyluun päällä oleva voi olla vähä sekavaa tekstiä mutta koittakaa ymmärtää

  110. femme sanoo:

    Hei taas jep,

    Valitettavasti tekstisi oli todella niin sekavaa että minä en tajunnut oikein mitä halusit sanoa, ehkä se toisille on ihan selvää. Taitaa tämä ”vanhuus” vaivata eikä aina ymmärrä mitä nuori haluaa sanoa, me kun olemme tottuneet käyttämään selkokieltä : )

    Vaikka sinä halusit vain tietää mittauksesta niin toisille, jotka halusi puhua emättimen koosta muistuttaisin seuraavaa: samalla tavalla kuin penis täyttyy verestä kiihoituksesta niin myö emätin. Tämä siis ”pullistaa” molempia, miehen on hyvä muistaa että kiihoittunut emätin on siis tiukempi kun seinämien verisuonet ovat täynnä. Ihan vain tiedoksi.

  111. Downwards sanoo:

    Tämä viestiketju on ollut todella mielenkiintoista luettavaa – etenkin, kun olen itse suhteellisen kokematon mies seksin/rakastelun suhteen. Oma varustukseni on suht normaalimitoissa eli noin 15×4. Eniten tuossa omassa peniksessäni häiritsee kuitenkin se, että se ei ole mikään sileä, kuten täällä toivotaan. Esinahassa on aina ollut pieniä näppyjä (juuressa olevista kasvaa tietysti karvoja) ja erektio ei suinkaan tavoittele napaa vaan penis on alaspäin käyrä. Erektio on kyllä kova ja kaikki toimii kuten pitääkin, mutta tällainen varustus ei varmasti läpäisisi aikuisviihteen kriteereitä. Itse olen kyllä sinut sen kanssa, mitä minulle on luotu, mutta aina toisinaan sitä toivoisi olevan enemmän ”normaali”. Lukemani mukaan jopa 15% miehistä erektio on alaspäin ja useasti tämä johtuu siitä, että nuorena on painanut jäykistynyttä penistä alaspäin (eipä sitä juuri muualle voinut kouluaikoina tunnilla painaa). Tiedä häntä. Sitä en sitten tiedä, kuinka syvästi järkyttyneitä naiset ovat tämän esityksen nähdessään, mutta niillä mennään, mitä on jaettu. Ei muuta kuin mielin kielin sormeillen tatti turvoksissa kohti kesää!

  112. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa mukaan Downwards keskustelemaan seksistä kanssamme. Ne näpyt mitä sinulla on on varmasti jotain jotka katoaa ajan myötä, voit tietysti näyttää niitä varmuuden vuoksi lääkärille. Se että penis ei sojota kattoon tai suoraan eteenpäinkään, ei todellakaan haittaa sen käyttöä.Erektio on se ratkaisevin juttu että yhdyntä onnistuu, ei kalun kulma. Se mistä käyryys johtuu ei ehkä ole vain johdu siitä että olisit sitä väkisin painanut alas, kyllä se on voinnut olla ihan synnynnäinen juttu.

    Pidä hyvää huolta kalustasi, sopiva määrä pesua ja muistahan ilman saippuaa, hyvä koskettelu ja hieronta tekee hyvää, runkatakkin saa sillä se pitää johtimet kunnossa ja uusii siittiöitä. Joten mukavaa kesää sinulle ja tatillesi, älä unohda käydä lukemassa viimeisiä juttuja.

  113. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Yrittäessä etsiä peniksen mittaamiselle muita vaihtoehtoja, löysin muuta mielenkiintoista peniksestä.

    Eläimillä penis on signaali, sillä houkutellaan naarasta. Iso kokoinen uros houkuttaa naarasta enemmän, koska naaras uskoo tämän siittävän parempia, vahvempia jälkeläisiä. Onko siis suuremalla uroksella myös suurempi penis jolla houkuttelee naarasta? Näin ei välttämättä ole, sillä esim. suurten sarvien tai muuhun kokoon on tarvittu niitä samoja ”rakennusaineita” kun suuremman peniksenkin muodostamiseen.

    Ihminen kulkee kuitenkin housut jalassa eikä voi näin houkutella naista, ainakaan ensiksi peniksellään. Siihen tarvitaan siis muuta, mielenkiintoa herättämään. Mutta jatkossa voi peniksen koolla olla tietysti jonkinlainen merkitys. Tiesittekö muuten että ihmisen penis on kasvanut, kantaisän penikseen verrattuna, nelinkertaiseksi 7-9 miljoonan vuoden aikana? On siis syytä miettiä mitkä luonnonvoimat saivat miehen peniksen kasvamaan ajan mittaan ja päätymään nykyiseen isoon kokoon?

    Peniksen tehtävällä on siis muutakin kuin poistaa virtsaa, ruiskuttaa siittiöitä ja kiihoittaa naista fyysisesti yhdynnän aikana, että nainen suostuu hedelmöitäväksi useampaan kertaan. Eläimillä riittää samoihin tehtäviin huomattavasti pienempi penis. Mikä siis mahtaa olla se peniksen muu tarkoitus?

  114. Ihmemies sanoo:

    Eiköhän pistetä vaan molempien, sekä naisten että miesten mielestä paras kalun koko tähän:

    18-19 cm ja paksuutta yli 13 cm ympärysmitaltaan … mieluusti 14 cm. (paksuushan on se mikä tuntuu)

    Näin siis, millaisen peniksen tahtoisin, jos voisin vaikuttaa, mutta omani ei aivan riitä. Mutta en pysty 2 metriseksi kasvaa pituudeltaan. Niin se vaan on.

    Eli tuo mitta ja jos siitä lähetään alaspäin, mennään huonompaan suuntaan ja ylöspäin, niin vastaan tulee sielläkin huonoja puolia.

    Nyt siis ei puhuta käyttäjän taidoista mitään vaan ainoastaan ihannemitasta.

  115. femme sanoo:

    Hei Ihmemies,

    Tervetuloa mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä. Kerroit asian selkokielellä, sitä minä ainakin ymmärrän, koonkin suhteen tuntui mitat olevan kohdallaan. Minusta kokoerot ovat kuitenkin miellenkiintoisia, en usko että olisi mukavaa jos kaikki olisi varustettu samanlaisella ja kokoisella kalulla. Muutenkin erityyppiset vartalot ja miehet ovat kiinnostavia, jokaisessa löytyy erikohdissa niitä herkkiä kohtia. Mielestäni se on haaste naiselle saada mies nauttimaan jollain uudella tavalla, tai jos nyt ei uudellatavalla niin eri tavalla kuitenkin. Siksi miehen vartalo on niin kiinnostava.

  116. Hanna sanoo:

    Siis tässä iässä kuin olen eli täytän 19v. niin en ole sillai ajatellut yhdyntää tai ylipäätänsä minkälainen kalu on….mulle on ihan sama minkä kokoinen tai kuinka paksu penis on…kunhan molemmat nauttivat siitä hetkestä, mikä heille on yhdynnän aikana ja sitä ennen…se tunne ( voi vaikka silmien välityksellä laukaista) uskon siiihen että jos molemmat rakastavat toisiaan niin seksi on sitäkin parempaa! :)

  117. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa mukaan Hanna keskustelemaan kanssamme seksistä. Rakkaus tai kiintymys tuo seksille ihan eri tunteen kuin mitä se on ilman sitä. Myös se että ollaan oltu pidempään yhdessä ja tunnetaan toisen vartalo, hänen mieltymykset, ja on halu antaa hänelle tyydytys. Molemmin puoleinen mukana olo rakastelussa on se tärkein, silloin siitä nauttii vaikka ei aina orgasmiin asti pääsekkään.

  118. Jukka sanoo:

    Minulle ainakin tuli selväksi että omani 11 cm pituutta ja 9cm ympärystä on ollut 20 avioliittovuoden aikana ihan ”sopiva”, mutta nyt kun vaimo suostui kokeilemaan isoa jolla pitutta yli 20 cm ja paksuuttakin yli 16 cm sai aikaan vaimossa aivan uuden heräämisen sexin suhteen…

  119. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa Jukka mukaan keskustelemaan seksistä kanssamme.Onko se nyt laitaa että kerrot puolet ja jätät meidät sitten ihmettelemään miten jatkossa kävi? Meitä tietysti kiinnostaa tietää miten vaimosi päätyi kokeilemaan sitä isompaa?

  120. jep sanoo:

    juuh terve taas pitkästä aikaa eipä oo tuosta peniksen mittaamisesta oikein minkäänlaista tietoa no heitetään nyt ne omanki härveli mitat 15-16cm ei häpyluusta 17-18cm häpyluusta mitattuna kumpi noista nyt on se tehopituus jos joku vois vähä kokematonta valaista, noh ympärys on sit sen 14-15cm vissii kait aika paksu,noh minä en ainakaan ajattele naisia sen mukaan minkälaiset rinnat tms niillä on en minäkään haluaisi että nainen tykkäisi minusta vain sen takia millainen penis minulla on… paranemisia femme kuulin että olit/olet hieman kipeä

  121. femme sanoo:

    Hei taas jep,

    Niin en ole löytänyt muuta mittaustapaa, jo mainitsemaani käytetään kuulemma ihan kansainvälisesti, joten ihan huoletta saat laittaa ne pari senttiä sitten läsää. Ilmeisesti ne on juuri ne sentit mitkä tulevat peliin mukaan kun peniksenpidennys tehdään. Silloinhan vain katkaistaan kiinnitysjänteitä, kalu ei nouse enään stondiksessa niin korkealle mutta näyttää pidemmältä. Siinä samassa yhteydessä otetaan pois vähän ylimääräistä rasvaa häpyluunpäältä niin että kalulle tulee näinkin, vaikutteita että se olisi pidentynyt.

    Sinulla on hienot mitat joten iloitse niistä. Ei tietenkään ole niin että kukaan ihastuu/rakastuu toisen elimiin. Kyllä se rakkaus on koko persoonaan. Haluaisin myös huomauttaa ettei rintojen koko vaikuta yhdyntään ja siitä saatavaan nautintoon, penis sen sijaan on melko ratkaiseva tässä asiassa. Rinnat voivat vaikuttaa tietysti kiihoittumiseen, mutta muuten niitä ei tarvita kuin vauvan ruokintaan. Mitä nyt joskus kun mies haluaa hieroa penistään rintojen välissä.

    Kiitos paranemistoivotuksesta, kyllä sydän on pysynyt aisoissa, rintarankaa vähän särkee vielä mutta siihenkään ei tarvita enään kourallista kipulääkkeitä. Haava on sen verran arka ettei rakkaan kalua voi ottaa siihen rintojen väliin vielä.

  122. sallyann sanoo:

    Katsoin eilen 4D dokumentin ”täydellinen penis” ja se sai jälleen kerran miettimään, ihan samalla tavalla kuin naisten halutessa suuremmat rinnat ja pyöreämmän pepun, että mihin kaikkeen sitä voidaankaan ryhtyä vaikka vain yhden sentin vuoksi ja senkin uhalla, että koko loppuelämä menee pilalle?!

    Dokumentin kaikki miehet eivät suinkaan halunneet täydellistä penistä vain miellyttääkseen naista vaan kasvattaakseen pääasiassa omaa egoaan, saadakseen itse ihailla omaa miehuuttaan.

    Nuorena käydään läpi useita kasvukipuja, jotka kuuluvat luonnollisena osana elämään, mutta kaikki eivät pääse koskaan eroon jostain joskus sattuneesta traumaattisesta kokemuksesta, johon tietysti toivoisi kaikilla olevan mahdollisuutensa.

    sallyann

  123. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    En katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta luulen että se on sama, joka minulla on ollut mahdollisuus nähdä jo aikasemmin.

    Olen usein miettinyt että kouluopetukseen tulisi sisällyttää seksuaaliterveysopetuksen lisäksi jonkun verran rakastelutaidon opetusta. Tähän voisi helposti myös yhdistää tietoa että ruumiinrakenteella, elinten koolla tai vastaavilla asioilla ei ratkaista paremmuutta rakastelussa. Jos tämä oppi tuodaan oikein esille, niin uskon että siitä todellakin olisi hyötyä monelle jotka turhaan pohtivat ongelmiaan yksin. Olen lekkisästi joskus jopa laatinut suunnitelman minkälaista opetuksen tulisi olla. En ole vain saanut lähetettyä ehdotustani kouluhallitukseen. Tärkeää on myös se miten ja kuinka opetusta annetaan, pitäisi löytää yhteinen kielikuva oppilaiden kanssa. Rehellisyys on avainsana moneen asiaan.

  124. helluuna sanoo:

    Tuo on hyvä idea femme.
    Jos tuon tapaista olisi ollut minun kouluaikanani tarpeeksi ajoissa, olisin varmaan välttynyt muutamalta hyvin ikävän tuntuiselta kommentilta kuudennella luokalla.

    Yksi hyvin ikävän tuntuinen tapaus oli luokassa, josta opettaja oli poistunut jostain syystä (en muista olivatko luokan pojat paikalla, luultavasti eivät), joku tytöistä sai päähänsä vertailla rintojemme kokoa läimäyttämällä kämmenen rintakehän keskelle, ja hihkaisemalla sitten tuloksen suureen ääneen. Myöhään kehittyneenä sain tietenkin kommentin ”LAUTA”. Muiden saamia kommentteja en muista tuon töytäisyn aiheuttaman hetkellisen kivun takia (rinnat ovat äärimmäisen arat varhais kehityksensä aikana).

    Toinen kommentti liittyi rintaliiveihin, joita aloin pitää kuudennen keväällä, jotta pienet, kehittyvät rintani saisivat edes vähän enemmän suojaa tömähdyksiä vastaan. Uimahalliretkellä pukuhuoneessa luokkatoverini kysyi rintaliivejäni tarkoittaen: ”mihin sinä noita tarvitset, eihän sinulla edes ole mitään”. Kommentti tuntui pahalta, koska luokkatoverillani oli tuolloin jo jonkinlaiset rinnat (pulska tyttö kun oli), mutta liivien tarvetta ei hällä ilmeisesti ollut. Valitettavasti en saanut sanottua tuossa tilanteessa mitään, kun tilanne tuli niin yllättäen.

    Kommentit satuttivat silloin ja ne jäivät mieleen. Jos femmen kuvaamaa valistusta olisi ollut, en usko että kukaan olisi viitsinut tehdä tuollaisia vertailuja ainakaan julkisesti. Se mitä jokainen päässään pohtii lienee jokaisen oma asia, mutta sekin voisi jäädä vähemmälle jos valistusta asiasta olisi ollut.

    Minusta on pelottavaa ajatella, mikä on tilanne kouluissa nyt (noin kymmenen vuoden päästä), kun netti, mainokset ja pukeutuminen ovat seksualisoineet varhaisnuorten(lasten) maailmaa entisestään.

  125. Hra32 sanoo:

    Hei,
    osallistun minäkin keskusteluun.

    Onhan miehellä henkilökohtainen suhde penikseen ja aivan varmasti suurin osa sen mittaa jossain vaiheessa. Tosin jotkut isokaluiset ”kollegat” väittävät, että ei kiinnosta, sillä mitta on riittävä. No voi olla niinkin.

    Itsellä kokoon suhtautuminen on herännyt myöhemmällä iällä. Parikymppisenä kun naiskokemuksia ei ollut paljon, ei kokoa ajatellut. Tyttöystävätkin olivat aika kokemattomia. Ehkä nyt kolmekymppisenä, tällä hetkellä sinkkuna ollessa kokoa joskus ajattelee enemmän. Etenkin kun kuulee miten vaativia jotkut naiset ovat.

    Itselläni koko on täydessä mitassa noin n. 13/4, vaihtelee toki hiukan suuntaan ja toiseen. Pidän sitä varsin sopusuhtaisena, vaikka toki tiedän, että se on hiukan keskikoon alle useimpien tutkimusten mukaan. Ei kuitenkaan mikään tikku. Lepokoossa olen nähnyt pienempiäkin. Toki välillä en panisi pahaksi muutamaa lisäsenttiä, se voisi auttaa muutamissa asennoissa hiukan. Mutta hyvin on pärjätty.
    Lisäksi luulen, että moni nainen ei oikeasti edes tiedä, minkä mittainen miehellä, kai se miltä tuntuu on pääasia.

    Olen saanut positiivista palautetta etenkin siitä, että kalu seisoo erittäin pystyssä ja kovana. Naisia ei ole ollut monia, mutta osa ollut hyvinkin kokeneita, eivätkä he ole kommentoineet kokoa mitenkään erityisesti. Olen aina panostanut suuseksiin ym, minulle seksi ei ole pelkkää naimista.

    Olen huomannut, että jotkut naiset ovat tykänneet, kun kaluni sopii hyvin suuhun. Erityisesti jos nainen on tykännyt suuseksistä, he ovat voineet ottaa peniksen kunnolla juureen asti suuhun. Suurella kalulla voi tuossa olla ongelmia.

    Eräs mukava kommentti tuli joskus aikoinaan tuttavaperheiden kanssa mökkeillessä. Tulimme maininneeksi jossain yhteydessä loppuillasta eräästä tutusta kundista, joka oli paitsi hyvätuloinen myös erittäin isokaluinen. Nauroimme että onpa kaverilla kaikki asiat hyvin. Erään pariskunnan vaimo totesi, että no jopas jotakin tms., mistä miehensä selkeästi tuli mustasukkaiseksi. Myöhemmin illalla toisen pariskunnan vaimo totesi miehelleen ja minulle, että mitä tuo ”Matti” nyt noin suuttui, eihän teillä kenelläkään ole mitään huolta sillä osastolla.

    Lisäyksenä, että emme esittele tuttavapiirissä kalujamme toisten vaimoille, mutta toki hän oli nähnyt kun olimme käyneet aiemmin uimassa ja saunassa.

    Ulkonäön haukkumisesta: usein sanotaan, että naiset puhuvat kalusta samoin kuin miehet naisten tisseistä ym. Minulle väite tuli yllätyksenä, en muista ikinä kommentoineeni (=haukkuneeni) suoraan naiselle tai edes kaveripiirissä jonkun naisen rintoja tai muita muotoja. Se on mielestäni asiatonta, mutta ilmeisesti sitä tapahtuu jo kouluissakin.

    Koosta ja orgasmista: omat naiseni eivät käsittäkseni ole saaneet ns. emätinorgasmia, onko siihen vaadittu suht’ kookas kalu? Valaiskaa, olen aiheesta lukenut vain artikkeleja.

    Mukavaa juhannusta.

  126. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa mukaan Hra32 keskustelemaan kanssamme seksistä. Minusta on terveempää olla ajattelematta, että minkä kokoinen se kalu on, kuin että sitä yleensä murehtii liian pieneksi. Aika monta kalua nähneenä, voin hyvällä omallatunnolla sanoa että keskikokoa ne yleensä kaikki ovat, pieniä on tullut pari vastaan, ja isoja muutama enemmän kuin pieniä. Saman miehen kalunkin koko todella vaihtelee hieman, joskus hän on ilmeisesti enemmän kiihoittunut kun toisinaan. Monet miehet ovat kokeneet myös penisrenkaan hyväksi, koska kun se estää verenvirtauksen pois peniksestä, on penis niin täynnä kuin mahdollista. Näin se on myös täydessä mahdollisessa mitassaan, sen huomaa heti miten tiukkana nahka on ja kalu tuntuu tosi kovana käteen. Olen kirjoittanut tästä enemmän otsikoiden alla Lelulaatikko ja Ups minulta tuli jo.

    Emätinorgasmi ei ole ollenkaan itsestään selvyys, se on opittava ominaisuus naiselle, yleensä naiset +35 ja sen jälkeen oppivat sen taidon. Siihen varmasti vaikuttaa myös yhteensopiva rakenne. Nainen pystyy tuskin ilman klitoris kiihoitusta myöskään saamaan emätinorgasmia, mutta poikkeuksiakin on. Klitorista kiihoittaessa sen sisäosat paisuvat myös ja täyttyvät verellä aivan kuten peniskin. Näin emättimestä tulee tiukempi ja notkeampi. Myös G-piste tulee näin paremmin esille, ja jos penis hankaa sitä sopivasti ja nainen samanaikaisesti käyttää lantiopohjalihaksiaan niin emätinorgasmi on mahdollinen. Peniksen koolla ei sinänsä ole siihen mitään merkitystä, mutta jos G-piste ei ole hyvin esillä niin paksumpi penis saa siihen paremman tuntuman. Pituudella ei ole merkitystä, paitsi jos nainen nauttii kohdunnipukan kosketuksesta sillä myös se tuo orgasmin, mutta siihen täytyy myös oppia. Yleensä naiset pitävät sen kosketusta kivuliaana, eli liian pitkä penis voi tuottaa enemmän kipua kuin nautintoa.

    Niin kuin sinäkin myönsit, niin tietyt asennot olisivat nautinnollisia suorittaa mutta niihin vaaditaan lisää senttejä. Eräs tällainen asento on, nainen selällään, jalat suorassa ja tiukasti yhdessä. Mies hajareisin naisen päällä penis vietynä emättimeen, tässä asennossa peniksen varsi hieroo myös klitorista ja tuottaa naiselle, tietysti myös miehelle voimakkaan orgasmin. Naiselle koska klitorista hierotaan saman aikaisesti, miehelle koska nainen tuntuu todella tiukalta tässä asennossa. Mutta niin kuin totesimme peniksellä täytyy olla mittaa, että sen voi tuntea kunnolla emättimessä eikä vain emättimenaukolla.

    Toivotaan että saat muitakin vastauksia ja muiden naisten kokemuksia. Hyvää Juhannusta myös sinulle.

  127. Isla sanoo:

    Hei!

    Hra32 kyseli valaisua emätinorgasmiin. Itse saan emätinorgasmin helposti, vaikkei emättimessä olisi mitään. Hyväilen vain klitorista ja painelen emättimen aukon seutua samaan aikaan. Toki saan emätinorgasmin myös yhdynnässä, ja silloin voin nauttia samalla täysinäisyyden tunteesta ja mies orgasmia seuraavista supisteluista. Tuntemus on erilainen, mutta emätinorgasmi ilman penistä tai apuvälinettä ei tunnu mitenkään vajaalta. Poikkeus on kuitenkin sellainen tilanne, että edellisestä yhdynnästä on kauan; silloin kaipaan penistä emätintä venyttämään. Minusta onkin ollut mielenkiintoista lukea artikkeleita aiheesta, koska missään en ole nähnyt kerrottavan, että emätinorgasmin voi saada ilman sisäpuolista kiihotusta. Ilman klitoriskiihotusta siitä ei kuitenkaan tulisi mitään, ei yksin eikä miehen kanssa. Jos joku nyt miettii, että osaanko varmasti erottaa klitoris- ja emätinorgasmin toisistaan, niin osaan kyllä. Itselläni klitorisorgasmi tuottaa hyvänolon tunteen pienemmällä alueella, vain klitoriksessa, ja tunne on pakahduttava, jotenkin jopa liian voimakas. Olen päätellyt sen johtuvan klitoriksen herkkyydestä. Pidänkin enemmän emätinorgasmista, joka tuntuu laajalla alueella emättimen ympärillä. Olen oppinut säätelemään, kumman orgasmin saan.

    Mikä sitten omalla kohdallani vaikuttaa emätinorgasmin saamiseen yhdynnässä. Minulla ei juuri ole kokemusta vertailla erikokoisia peniksiä, mutta voisi kuvitella, että kovin pitkä tai ohut penis ei olisi paras mahdollinen. Jos penis on liian pitkä, se ei pääse kokonaan sisään eikä peniksen juuri kosketa emättimen aukon reunoja. Paksuudella ei ole niin paljon merkitystä, mutta toki paksummassa peniksessä on myös leveämpi juuri, jonka kosketus tuntuu hyvältä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että ollaan asennossa, jossa voin samalla hyväillä klitorista ja miehen on mahdollista mahdollista tulla sisälleni kokonaan. Tuollaisia asentoja olemme poikaystäväni kanssa keksineet kaksi. Kummassakin on omat hankaluutensa, joten hyväilen itseäni yksinkin. Lantionpohjan lihasten käyttö ja miehen liikkeen nopeus ovat tärkeitä myös.

    Olen samaa mieltä siitä, että ”moni nainen ei oikeasti edes tiedä, minkä mittainen miehellä, kai se miltä tuntuu on pääasia”. Eihän sitä yleensä ensimmäiseksi mitata penistä, kun sänkyyn mennään. Mielestäni olisi kypsymätöntä käytöstä arvostella ääneen peniksen kokoa, aivan kuin se olisi seksissä ykkösasia. Siinähän samalla antaa miehelle luvan arvostella vapaasti mitä tahansa oman kehonsa kohtia. Yhteensopivuus ratkaisee, niin henkinen kuin fyysinenkin.

    Ehkä tässä tuli hra32:lle lisävalaisua. En usko olevani mikään luonnonoikku, vaan varmasti on muitakin naisia, jotka joko saavat emätinorgasmin vain ulkoisesti hyväilemällä tai pystyisivät sen opettelemaan. Oppimisestahan se on kiinni. Ennen kuin olin yhdynnässä, olin jo pitkään osannut saada emätinorgasmin, mutta sen saaminen yhdynnässä vaati harjoittelua ja totuttelua. Ja ehkä myös ikää lisää. Minulla oli ikää noin 16 vuotta, kun sain ensimmäiset emätinorgasmit – siis noin puolet Femmen mainitsemasta 35:stä vuodesta. Olen kai siis poikkeus. Ehkä on niinkin, että minulla on tavallista enemmän tuntohermoja emättimen aukolla. Toivottavasti tämä rohkaisee naisia, jotka toivovat joskus saavansa emätinorgasmin, ja mieluummin jo ennen 35-vuotispäiviä. Kyllä se mahdollista on, mutta orgasmi vaatii harjoittelua. Sinkkunaisille tämä voi olla vaikeampaa, koska kumppanilta vaaditaan kärsivällisyyttä. Toki palkinto on sellainen, että miehenkin kannattaa sitä odottaa, mutta satunnaisten seksikumppanien kanssa ei ehkä tule tuollaista harjoiteltua. Itse toivon, että emätinorgasmi on askel matkalla siihen, että voin tulla yhdynnässä ilman itseni sormeilua. Se olisi mukava kokea, vaikka nautin seksistä näinkin.

    Näin juhannuksen ajan uutisten jälkeen ei voi kuin toivoa, että pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

  128. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Nyt täytyy taas hävetä täällä itseäni, en nimittäin muista Isla oletko aikaisemmin käynyt kirjoittamassa blogissani. Varmuuden vuoksi toivotan sinut tervetulleeksi keskustelemaan kanssamme seksistä. Kiitos pitkästä vastauksestasi Hra32′selle.

    Olemme hyvin yksilöllisiä ja koemme orgasmitkin eri tavalla. En tiedä voidaanko virallisesti kutsua sellaista orgasmia emätinorgasmiksi joka saadaan aikaiseksi emätinsuun koskettelusta. Tuskin tästä on tieteellistä tietoa missään, ei ole tullut ainakaan minun silmiin. Ei kovinkaan kauan sitten, kirjoitti Heusala täällä Helmessä uusinta tietoa emätinorgasmeista, se teksi löytyy varmasti vieläkin.

    Olen muutaman kerran kuullut miehen sanaovan että koki niin mahtavan orgasmin, että luuli kynsienkin irtoavan varpaista. Eikö ole ihanaa?

  129. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tuliko kenenkään katsottua 4D dokumenttiä Mailman isoimmasta kalusta? Tässä ohjelmassa tuli hyvin ilmi se, että ison kalun on arvo on näyttelyesineenä. ”Luonnollisen” nautinnon hakeminen ja saaminen johti siihen, että kalu oli liian iso emätintä varten. Siksi jättikaluiset miehet, saadakseen nautintoa, turvautuivat toiseen mieheen. Ehkä he eivät olisi ensialkuun olleet edes suuntautuneita homoseksuaalisuuteen mutta nautino tuli helpommin siltä taholta. Jättikaluinenhan saa huomiota ja ihailua molemmilta sukupuolilta, ja varmasti tämä hivelee miehen itsetuntoa kun toinen mies haluaa kosketella häntä tai ottaa suihin, vaikka itse jättikaluinen ei olisikaan homoseksuaali. Näytti pikemminkin että he olivat Bi-seksuaaleja, tai että heistä oli tullut sellaisia.

    Jätti penis kun ei mahdu emättimeen kokonaan, mutta hyvin rasvattuun ja anuspumpulla venytettyyn peräsuoleen se uppoaa kokonaan. Ohjelmassa tuli ilmi myös se että miehen suu on suurempi joten suuseksi miehenkanssa on helpompaa jätti kaluselle. Mies kun osaa myös varoa käyttämästä hampaitaan paremmin siinä tilanteessa.

    Jätti peniksen suurin arvo on, että mahdollisimman moni haluaa nähdä sen. Ehkä ei kuitenkaan tehdä muuta lähempää tuttavuutta kuin kosketella käsin? Ei pidä myöskään unohtaa että rahaahan sillä voi tienata, kun on valmis esittelemään sitä, myös moni haluaa tyydyttää itseään netin välityksellä kun saa katsella mahdottoman suurta penistä ja vain uneksia että ottaisi sen vastaan.

    Mitä tapahtuu sitten, kun jätti penis unohtuu, mies vanhenee, muistetaanko hänet luonnonoikkuna vai suuresta persoonastaan. Jääkö mies yksin jos hän on ollut pelkkä näyttelyesine?

  130. Atoc sanoo:

    Seurattuani naisten eri treffipalstoille jättämiä ilmoituksia, eri peniskeskusteluja ja varsinkin katsottuani tuon nelosen dokkarin olen tullut siihen tulokseen että kullillani ei tee mitään. Okei, voihan sillä virtsata ja todistetusti sillä on saatu lapsiakin aikaiseksi mutta naisten tyydyttämiseen se on riittämättömän kokoinen.
    Pituutta taitaa oikein napakassa erektiossa olla 16 senttiä joten kooltaan se on kait nk. normimuna. Silti..
    Moni nainen on kuitenkin avoimesti todennut että koolla on väliä ja suuresta kalusta haaveilee kaikki naiset. Tämän voi todeta vaikkapa lukemalla juuri mainitsemiani treffi-ilmoituksia, monet hakevat avoimesti ”hyvin varustettua” seuraa. Ei siis ainakaan minua. Dokumentin pariskunnan nainen totesi löytäneensä aivan uusia ulottuvuuksia ja nautintoja suurikaluisen miehensä kanssa, jotain sellaista mitä minä tai 90% miehistä ei voisi antaa.
    Kun kalua ei saa millään poppakonstilla suuremmaksi voisi tietysti poistattaa kivekset jolloin halutkin kait pikkuhiljaa häviäisivät.
    Haluaisinkin tietää miten nämä suurta kullia avoimesti parempana pitävät naiset evästävät mahdolliset jälkeläisensä aikuisuuteen ja seksuaalisuuteen? pitääkö oman pojan ”itsetuntoa
    säästellä tosiasioilta” tai pitääkö tytär evästää maailmaan mittanauhalla, silmäniskulla ja rohkaisevilla sanoilla: muista kun partneria etsit että sinäkin väljenet vanhemmiten pikkuhiljaa.

  131. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa Atoc keskustelemaan kanssamme seksistä. Luen harvoin jos koskaan treffipalstoja, joten en tiedä miten niissä ilmotetaan kalun koko toiveita. Uskon kuitenkin, että jos nainen hakee tai yleensä mainitsee, että toiveissa on hyvin varusteltu kaveri, niin hänellä on ollut huonoja seksikokemuksia. Moni nuori nainen odottaa, että miehen kalun koko ratkaisee sen saako hän orgasmin vai ei. Monikaan nuori nainen ei ymmärrä sitä, ettei hän ole yksinkertaisesti kypsä orgasmiin. Tai että hän saa orgasmin kuin harrastaa itsetyydytystä, ja silloinkin tuntee kehostaan vain klitoriksen. Koska hän ei tunne kehoaan ja sen toimintaa ei hän osaa opastaa miestä tyydyttämään itseään. Kuitenkin hän odottaa juuri miehen antavan hänelle orgasmin ja sekin tulisi nimenomaan saada peniksellä aikaiseksi.

    Naisten tulisi siis ensiksi tutustua itseensä, tämän jälkeen rohkeasti opastaa miestä tyydyttämään häntä. Vasta kun molemminpuolinen tyydytys on opittu kielellä ja sormilla, niin voidaan odottaa että yhdynnässä saadaan orgasmi. Tämä vaatii kuitenkin esileikkiä, mieheltä pidätyskykyä ja naiselta lantiopohjalihasten tuntemista. Iso penis ei voi korvata näitä asioita, isolla peniksellä ei saada orgasmia aikaiseksi jos ei vaivaudu opettelemaan ensin rakastelun alkeita. Iso penis tuntuu alussa kieltämättä paremmalta, mutta emätin tottuu siihen hyvin nopeasti joten se ei ole yksin autuaaksi tekevä asia. Kokonaisuus rakastelussa on se mikä tuo parhaimman tyydytyksen ja siihen tarvitaan halu rakastella ja tehdä hyvää toiselle. Siihen riittää ihan normaalin kokoinen peniskin.

  132. heikki sanoo:

    minun mielestä mitä olen naisilta kuullut niin 16-19cm pitkä penis on naisille sopiva??? vai onko se niin??

  133. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Hei heikki, tervetuloa keskustelemaan kanssamme seksistä. Mainitsemasi luvut on juuri sitä mitä naiset kaipaavat. Täytyy kuitenkin muistaa että emättimissä on yhtä paljon eroja kuin peniksissä. Yhdyntäasentoa muuttamalla löytyy jokaiselle sopiva, vaikka koot olisivat toisistaan poikkeavat. Miehet mittaavat enemmän pituutta kun naiset olisivat innoissaan enemmän ympäryysmitasta.

    Isoa penistä on kiihoittava katsella, kosketella ja runkata. Suuseksiä varten keskikokoinen penis on parempi, emätinyhdyntää varten se vähän paksumpi ja anaaliyhdyntää varten pitkä ja kapeampi. Eli riippuu siitä mitkä rakastelu mieltymykset ovat. Pienillä lisälaitteilla saadaan lisää mittaa tai paksuutta, parempaa eroktiota tai saadaan lisä tuntumaa klitorikselle. Seksilelut pitää ottaa mukavana lisämausteena ja kiihottimena rakasteluun, niiden ei ole tarkoitus latistaa miestä, eikä ne ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Vinkkinä voi kokeilla seuraavaa: jos emätin on ”kookas” tai pitkä, eikä penis yllä kohdunnipukkaan asti, niin laittamalla Geisha-kuulat emättimeen saa uusia tuntemuksia kummallekin. Geisha-kuulat hierovat terskaa ja vastaavasti ne hierovat naisen kohdunnipukkaa joka työnnöllä.

  134. Rufio sanoo:

    Hei taas!

    Olen kirjoittanut tänne aikaisemminkin (viesti numero 93) ja on tässä itsetutkiskelua tullut tehtyä niin 15-16cm (riippuu miten mittaa) penikseni ei tunnu enää niinkään huonolta. Olen alkanut saamaan itseluottamusta seksiasioissa ja uskon että en tule olemaan pettymys tytöille tai naisille, millä nimityksellä sitten haluaakaan sanoa. On vain yksi ongelma joka on ilmentynyt: pidättyväisyys. Toivottavasti masturboiminen vaan aiheuttaa siemensyöksyn nopeamman tulemisen kuin itse seksi mutta kyllä näitä tulee liiankin nopeasti. Miten voisin harjoittaa tätä että en ”tulisi liian nopeasti”? Tulihan siinä eräs ehdotus että ympärileikkaus mutta… syystä jos monesta se on aivan liian hullu idea.
    Ja kiitos vielä femmelle näistä blogeista, on ollut kiinnostavaa lukea!

  135. femme sanoo:

    Hei Rufio,

    Hieno juttu, että olet huomannut riittävät kokosi. Mahdollisia keinoja joilla voisi pidentää siemensyöksyn tuloa, ole kirjoittanut tuonne Ups, multa tuli jo otsikon alle. Jos kaipaat enemmän tietoa asiasta kannattaisi käydä kirjakaupassa tai antikvariaatissa ja ostaa Kari Heusalan kirja Miehen Seksuaalisuus, siinä on tosi paljon tietoa lähes kaikesta penistä koskevasta. Jos kuitenkin toivot lisää tietoa asiasta tämän otsikon alle, niin ilmoittele, yritän kertoa joitain kikkoja.

  136. Uno sanoo:

    Hei vaan.

    Täytyy oikein ihmetellä kuinka täällä valitetaan ”tavallisen” kokoisen vehkeen n. 15-17 senttinen kokoa, ja pidetään sellaista liian pienenä ja täysin riitämättömänä. Itsellä on erektiossa reilusti alle keskikoon kalu sellainen 12/3 senttiä ja se on jo vähän turhan lyhyt ja ohut naintitouhuihin joita sillä kuitenkin on tehty. Mutta kieltämättä homma on joskus ollut melko turhauttavaa. Pieni kalu vie tosiaankin seksiasioissa itsetunnon mieheltä eikä seksikokemuksia kerry kovin paljoa jos mies häpeää kokoaan. Eikä niitä fyysisiä tuntemuksia kerry yhdynnässäkään kun kitka jää väistämättä vähäiseksi ellei nainen ole sitten tosi pieni sisältä. Ymmärrän oikein hyvin että koolla on naisten mielestä merkitystä kun se on sitä miehillekkin, mutta tämänkin on suhteellisista. Toiselle 16 senttinen on suuri ja toiselle alimittainen.

  137. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa Uno mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä. Sitä oikeasti sopii ihmetellä, että mies jolla on normaalin kokoinen penis voi ottaa sen koosta niin paljon paineita, että lamannuttaa seksielämänsä. Niin kuin mainitsit, niin tietty kitka tulisi saada, siis paksuus on taas parempi mitta kuin pituus. Paksuuden saamiseksi on kyllä pieniä apuvälineitä käytettävissä. Kannattaa siis suunnistaa seksivälineliikkeeseen tai vierailla niitä myyvillä nettisivuilla. Penisrengas tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mutta myös ”tunneleita” ja huppuja penikselle. En osaa sanoa että kuinka paljon ne tuntuvat miehen kohdalla mutta nainen on varmasti tyytyväinen näihin kokeiluihin. Penispumpulla ei saa kasvatettua penistä suuremmaksi pidemmällä tähtäimellä, mutta juuri siihen hetkeen saadaan se vähän napakammaksi ja täydemmäksi.

    Hyvät miehet, ei siis kannata hävetä peniksensä kokoa, vaan oppia käyttämään yhdessä kumppanin kanssa, kivoja apuvälineitä jos nyt sitten tuntuu siltä että mittaa täytyisi saada lisää. Niin suuseksiin ja peppuunkin, se penis on varmasti juuri oikean kokoinen sellaisenaan.

  138. Kipinä sanoo:

    Atocin kirjoitus oikein sävähdytti. Ajattele Atoc asiaa niin, että vaikka moni nainen haaveilee kookkaasta (ja vaikka vielä siitä mustastakin!) peniksestä, niin mies valitaan ihan muista syistä. Ja seksielämän ei tarvitse olla yhtään onnetonta siksi, ettei toisella ole juuri omien haaveiden mukainen penis, nenä, hiuskuontalo, ääni tai mikään muukaan ominaisuus. Kyllähän iso osa miehistäkin katselee mielellään isoja rintoja ja saattaa silti olla onnellisesti naimisissa pienirintaisen naisen kanssa. Sinä olet naiselle kokonaisuus ja sellaisena tärkeä, penis on vain väline, jolla teet naisesi yhdellä tavalla onnelliseksi. Ehkä moni haaveilee lottovoitosta tai rikkaasta puolisostakin, mutta ei silti ole onneton siksi, että elää aivan tavallisessa taloudellisessa tilassa. Ja kuinkahan moni oikeasti edes uskaltaa lähestyä jos tapaa ihmisen, joka vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä? Yleensä oikeaan ihmissuhteeseen on paljon halutumpia ja sopivampia aidon oloiset ihmiset, joilla ei ole jokainen ominaisuus haaveiden täyttymys. Ja saattavathan ihmiset haaveilla seksifantasioissaan vaikka mistä ilman, että heillä oikeasti olisi edes halua toteuttaa niitä todellisuudessa.

  139. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Kiva Kipinä että olet taas ehtinyt seuraamme. Sekä miehelle mutta myös naiselle on hyvä huomauttaa välillä että he ovat kokonaisuus. Vaikea olisi ymmärtää sellaista pidempiaikaista suhdetta jossa valinnan perusteena on ollut iso kalu tai suuret tissit. Ei taida sellainen suhde toimia kovin kauan?

    Olen yrittänyt miettiä mikä saa miehen tuntemaan itsensä riittämättömäksi kun kysymyksessä on peniksen koko. Sitten silmiini osui kirjoituksia jossa kerrottiin miten esim. äidit ovat tukahduttaneet poikiensa erektiot lapsena. Kun poikalapsi on saanut erektion esimerkiksi saunassa tai muuten pesu tilanteessa on äiti napsauttanut penikselle kunnon luunapin jotta erektio laskisi nopeasti. Melkoisen julma temppu, minulla on poika mutta en voisi itseäni kuvitella samaan tilanteeseen. Olemme mekin käyneet uimahallissa ja ainakin uimakoulussa, ja jos pippeli sai erektion muiden nähden niin mitä sitten.

    Moiset tukahduttamis temput jäävät alitajuntaan, asioina jotka voivat tulla esiin erillaisina itseensä kohdistuneina negatiivisinä ajatuksina. Ihmisen mieli on hyvin herkkä näissä asioissa. Naisilla on monesti samanlaisia ongelmia kun ovat saaneet jotain palautetta esim. pienrintaisuudesta tai siitä että on aikaisin kehittynyt.

    On täysin luonnollista että lapsi koskettelee sukuelimiään, sitä ei tulisi kieltää, eikä missään nimessä satuttaa lasta tämän vuoksi. Voin vain kuvitella miten pikkupojan pippeliin osunut luunappi on tuskallinen ja tuonut pojalle kyyneleet silmiin. Tämä usein vielä ilman mitään selitystä, joka on vielä julmempaa. Uskovatko äidit että pojasta kasvaisi näin vähemmän seksiä haluava ”häntäheikki”?

    Usein keskustellaan miksi naiset pihtaavat, miksi he eivät halua seksiä, ja tähän haetaan usein selitystä kasvatuksesta ja tukahdetuista tuntemuksista lapsena. Yhtä paljon joutuvat pikku pojat kokemaan tällaista ymmärtämättömiltä äideiltä. Isät tuskin napsauttavat pojan penistä.

  140. "Normi" sanoo:

    Hei,

    Omalla pelilläni on pituutta 16 cm ja ympärysmittaa 15 cm. On siis aika lähellä joidenkin tutkimusten keskimittoja. Rakastelussa olen huomannut, että esileikistä yhdyntään siiryttyä huomioni keskittyy puolisoni huohotukseen ja voihkaisuihin siinämäärin, että oma laukeamiseni jää tuonnemmaksi. Minulla ei ole tarvetta hankkia lisää pituutta, tai paksuutta, vaan olen melko tyytyväinen.

  141. femme sanoo:

    Hei ”Normi”,

    Tervetuloa keskustelemaan seksistä kanssamme. Sanoisinko, että suorastaan ihanteelliset mitat olet saanut. Pidä hyvää huolta kalustasi, tarkoitan sitä, että suojaa se taudeilta ja pidä toimintakykyisenä jatkuvasti, niin voit nauttia siitä vanhuuteen asti.

    Kerrompa että tunnen miehen jolla ei ole ollut haluttua määrää käyttöä omalleen, koska vaimo ei ole välittänyt juurikaan seksielämästä. Myös itsetyydytys on vanhemmiten jäänyt vähemmälle. Nyt hän on kuitenkin löytänyt naisen joka haluaa seksiä lähes päivittäin, sitä on kestänyt parisen vuotta. Hän totesi että hänen kalunsa on kookkaampi nyt kuin vuosiin, eli jatkuva käyttö on vahvistanut kalua ja sen johtimia ja saanut sen palaamaan nuoruuden mittoihin. Näin voi käydä mikäli sitä ei päästä ihan toiminata kyvyttömäksi, siksi kalustaan kannattaa pitää hyvää huolta.

  142. werty sanoo:

    Omani pituus on 17 cm, mutta ympärysmitta vain 12 cm ja tämäkin vain paksuimmasta kohdasta (eli terskan kohdalta). Kaluni kapenee tyveen ja on lisäksi käyrä alaspäin – se ei siis sojota suorana ylöspäin, mikä olisi miehekästä. En siis ole tyytyväinen, ja asia myös vaivaa jonkin verran: ajattelen, että kaluni on ehkä liian ohut naiselle.

    Toisaalta asia ei ole minulle keskeinen elämässä, enkä aivan tajua naisten puheita kalun paksuuden tärkeydestä. Eikö olennaista naisen tyytyväisyyden kannalta ole kuitenkin, että klitoris saa kosketusta, eikä tämä asia ole kalun paksuudesta kiinni?

    Okei, naiset kaipaavat ”täytetyden tunnetta”. Mutta tätä nainen osaa kaivata vain, jos hän on ollut paksukaluisen miehen kanssa, ja tämä tarkoittaa, että naisella on ollut aikaisemmin seksikumppaneita – todenäköisimmin irtosuhteita. Nämä naiset voivat syyttää itseään: ei kannattaisi harrastaa irtosuhteita, vaan jättää seksi avioliittoon sille miehelle, jota rakastaa. Kun naiset harrastavat irtosuhteita ennen ”sen oikean” tapaamista, ei se oikea välttämättä sitten olekaan ”riittävä” naiselle seksin saralla.

  143. femme sanoo:

    Hei werty,

    Tervetuloa keskustelemaan seksistä kanssamme. En halua väitellä kanssasi siitä onko oikein harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Toisille se on tärkeää säästää itsensä yhdelle miehelle, toisille taas tärkeää että löytää miehen jonka kanssa seksi toimii. Eikä tämä ole vain naisen asia, vaan asia pitää siinä tapauksessa kääntää myös toisin päin. Miehetkään eivät sinun esimerkissäsi saisi harrastaa irtosuhteita, eikö niin?

    Useimmat kuitenkin toivovat ettei seksisuhde jäisi vain kertaan, vaan että siitä kehittyisi pidempiaikainen suhde ja rakkaus. Välillä vain sitten käy niin, että kasvetaan erilleen niin kuin sanonta kuuluu. Huomataan ettei yhteinen elämä tunnu siltä mitä siltä on odottanut. Kyllä minusta seksin täytyisi suhteessa sujua ja olla nautittavaa, tosin sen opettelullekin pitäisi antaa aikaa ja mahdollisuus. Välillä se ei onnistu vaikka kuinka yrittää ja välillä sen oikean löytää ihan ensimmäisellä yrittämällä.

    Totta on että nainen osaa kaivata vain sitä mitä on kokeillut, pienempikin ja ohuempi penis on tarpeeksi jos mies osaa huomioida naisen hitaamman syttymisen ja orgasmin saannin. Emätin mukautuu moneen, nainen osaa kyllä lihaksiaan käyttämällä nauttia myös ohuemmasta peniksestä, tämä vaatii kuitenkin harjoittelua. Tämän lisäksi meidän täytyy muistaa että naiset ovat erikokoisia aivan kuten miehetkin.

    Tämän oikean tapaaminen ei niin vain tapahdu niin kuin elokuvassa, rakkaus syttyy harvoin ensisilmäyksellä, vaan se kehittyy hiljalleen kun tutustutaan. Ihan normaaliin tutustumiseen kuuluu myös seksi, jos ei yhdyntä niin muut seksiin liittyvät hyväilyt. Näistä voi melko pitkälle arvioida kumppanin kyvyn rakastella.

    Olen sitä mieltä että sinun kannatta jättää peniksesi koon murehtiminen ja varsinkin se ettei se sojoita suoraan ylös. Olet jo hyvillä jäljillä kun jo tiedät että klitoris on naisen tyydytyksen keskus, siis kannattaa opetella sen hyväilyä. Mitä enemmän tietää seksistä ja tyydyttämisestä sitä paremmat mahdollisuudet sinun on käyttää niitä hyväksesi, joten jatketaan keskustelua ja lukemista.

  144. werty sanoo:

    Hei femme,

    ja kiitos mielenkiintoisesta blogista.

    Asia on tietenkin myös niin päin, ettei miestenkään kannattaisi harrastaa irtosuhteita ennen avioliittoa. Jos mies tapaa hyvin ”seksuaalisen naisen”, voi olla että hänellä on avioliitossa seksin saralla naista kohtaan vaativampi asenne (”miks sä et voi olla samanlainen”). Paras tulos uskoakseni tulee, kun molemmat ovat kokemattomia ja sitä ”yhteistä säveltä” aletaan etsiä yhdessä.

    Tuo lause ”Huomataan ettei yhteinen elämä tunnu siltä mitä siltä on odottanut” särähti korvaani. Avioliittohan ei koskaan mene täysin niin, kuin on odottanut, vaan avioliittoa muokataan yhdessä. Toisekseen, tunteet tulevat ja menevät. Jos avioliitto perustuu pelkille tunteille, avioliitotkin tulevat ja menevät.

    No, tämä ei ole blogi avioliitosta vaan seksistä, joten palataan aiheeseen. Tuli mieleeni, että olisikohan rakasteluasentoja, joita ohuempikaluisten miesten kannattaisi kokeilla? Jos tätä palstaa lukevat naiset, jotka ovat kokeilleet paljon erilaisia yhdyntäasentoja, he voisivat muistella, tuntuuko joissain asennoissa miehen penis paksummalta ts. sellaisia asentoja, joissa puristus on suurempi.

  145. Jukka sanoo:

    No niin, jäitte kaipailemaan vastauksia nro 118 kommenttiin, olimme pitkään vaimon kanssa ”väitelleet” onko koolla väliä ja vaimolla kun ei juuri ollut aikaisempia seksi kokemuksia sovimme hänen kokeilevan seikkailua jollain työmatkalla…eli siten päädyimme kokeilemaan vierasta joka oli isompi…luonnollisesti se oli isompi. No nyt vaimolla on yösija työmatkoilla…minulla taasen hiljaisempaa seksin saralla…..

    Jukka

  146. Panomiehesi sanoo:

    Ei ole sellaista pillua vastaan tullut, joka olisi ollut liian tiukka tai liian löysä ;)

    Aina se on kivasti joko kurluttanut ja mossahdellut tai muuten vaan piukistellut, niin edestä kuin takaa 

    Väitän että kyllä perinteinen paneskelu eri kulmista on mukavampaa kuin suuseksi. Siinä saa varoa ettei kyrpä tule araksi toisen hampaista

  147. jusa sanoo:

    Mielenkiintoinen juttu tuo peniksen koko.Kai kaikki miehet sitä joskus pohtivat ja vertailevat keskenään.Useimmiten puhe on huulenheittoa ja monta kertaa tyyliin ”eihän meikäläisen kalulla voi kehua,vaan kun olisi sellainen vehje kuin sillä ja sillä kaverilla”.
    Saunassa ja työpaikkojen pukuhuoneissa peniksistä tehdyt huomiot eivät kerro vielä mitään peniksen kokoluokasta erektiossa.
    Vanha kansa on puhunut aina ns. ”lihakulleista” eli rentona suurista peniksistä jotka eivät kuitenkaan jäykistyneenä ole tavallista pitempiä.

    Oma penikseni on erektiossa 16,5 cm pitkä ja ympärysmittaa sillä on 13,8 cm keskikohdalta mitattuna.Terskan ympärysmittaa en olekaan koskaan mitannut mutta minulla on aika suuri terska,joka sekin on joidenkin naisten mielesta tärkeä seikka peniksessä.
    Rentona penikseni on 10 cm:n luokkaa.

    Kävin joskus vuosia sitten thai-hieronnassa.Hierojana oli sellainen söpö mini-kokoinen tyttö joka huomasi kesken kaiken jäykistyneen,pystyssä seisovan penikseni.
    ”Se on iso” huokaisi tyttö ja katseli penistäni hämmästyneenä ja silmät ymmyrkäisinä.Tyttö hymyili silmät iloisesti viiruina.
    Pienelle thai tytölle penikseni oli suuri.
    Tietenkin huomautus tuntui kivalta,ja sai ehkä penikseni hitusen vielä kovettumaan lisää.

  148. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Toivotan ensin tervetulleeksi uudet kirjoittajat mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä.

    Jukka – melko uskallias temppu on se että kokeilee livenä toista miestä tai naista vain koon takia. Tehty mikä tehty, ehdottaisin kuitenkin heille joilla on sanlaiset mietteet käyttämään toista vaihtoehtoa. Eli miehet jotka haluatte kumppaninne kokeilevan yhdyntää isomman kalun kanssa, niin hankkikaa itselleni sellainen. Aivan oikein, ostakaa dildovyö, vyö jossa on kiinni sen kokoinen dildo jota luulette kumppaninne toivovan. Naikaa sitten tällä vyöllä kumppanianne, eikö se ole huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa kuin antaa kumppanin etsiä isompikaluinen kaveri kokeiluun? Dildovyöstä voi olla muutakin iloa, varsinkin jos ostatte sellaisen johon voi pujoittaa oman sesovan kalunsa ja näin antaa kumppanin nauttia yhdyntää sekä emättimeen että peppuun samanaikaisesti. On miehiä jotka nauttivat myös siitä, että kumppani pukee dildovyön itselleen ja yhtyy sillä miehen peppuun ja ehkä runkkaa hänen kaluaan samanaikaisesti. Tähän nautintoon ei tarvitse olla homo, vaan se voi olla erittäin nautittavaa kun dildo hankaa miehen G-pistettä eli eturauhasta.

    werty kaipasi asentoja, pienikaluisemmalle miehelle, naiset näyttävät vielä olevan kesätunnelmissa kun eivät ole käyneet täällä kirjoittamassa, mutta yritän vastata itse. Asennot jossa nainen voi pitää jalat tiukasti yhdessä ovat hyviä ohuempikaluiselle. On hyvä myös muistaa ettei emättimessä ole kovin paljon tuntoa, kaikki tunto on emättimen suulla G-pisteessä. Joten terskan kanssa kannattaa tehdä työtä juuri emättimen suulla, se tuntuu oikein hyvälle kun terska liikkuu edestakaisin ihan huulilla. Jotta G-piste saisi parhaimman kosketuksen on yhdyntä takaapäin siihen paras, jos kalu on ohut niin hiero taas terskalla 2-5 cm emättimen sisäpuolelta, vatsanpuoleista seinämää jossa G-piste sijaitsee.

    Jusa : ) aivan pikkuiselle naiselle moni kalu on jopa liian suuri, mutta on hyvä muistaa se että orgasmin voi saada sormellakin ja harva kalu on kuitenkaan niin pieni. Sinun kalu on upean kokoinen myös suomalaistytölle ei vain pikkuiselle thai tytölle, nautinnollisia hetkiä sen kanssa.

  149. Esus sanoo:

    Moi Femme ja kaikki muut keskustelijat.

    KIITÄN ensin kerrankin asiallisista keskustelu sivuista !.

    Epäilen että suurimalle osalle miehistä tuo peniksen koon riittävyys tai riiittämättömyys on omien korvien välissä. Itsekkin kärsin välillä ns. penis kateudesta, mutta olen pikkuhiljaa tullut sinuiksi vehkeeni kanssa, osa kiitoksista kuulu tietenkin nykyiselle elämän kumppanilleni osuutensa myös entisillä kumppaneilla. n. 10:stä seksi kumppanistani vain kaksi on pitänyt vehjettäni pienenä, liekö sittenkin myös tuolla tekniikalla osuutta asiaan ?.
    Tutkiskelin nettiä ja taas kerran totesin että nuo amerikkalaiset tutkivat mitä vaan.
    Niinpä voitte käydä vertailemassa peniksen kokoja noiden amerikkalais tutkimusten pohjalta.
    Suomeksi peniksen pituus / paksuus robotti löytyy tollaselta sivulta. Sieltä löytyy myös muuta luettavaa.
    http://netti.nic.fi/~populus/koko.html
    Hmm!! mielenkiintoista itse näytän kuuluvan keskikokoa pienempikaluisiin.

  150. Torillatavataan sanoo:

    Haluan jakaa omat tuntemukset, kokemukset elämäni 20 elinvuodelta ja ennenkaikkea oman näkökulman asioista mitä täällä on kirjoiteltu. (Asiat eivät ole tapahtuneet välttämättä lineaarisesti ja niissä voi olla päällekkäisyyksiä) Elämäni aikana olen huomannut kuinka peniksen koko määrittelee osittain miehen aseman niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Oma penikseni koko on ollut vaatimaton (14.5senttiä) ja se ei täytä niitä vaatimuksia joista useimmat ihmiset fantasioivat. Nuoruudessani ajattelin, minun täytyy tehdä asialle jotain, jotta minut hyväksyttäisiin paremmin ja hyväksyisin itseni paremmin koska olin omaksunut naisten yleisen fantasia kuvan miehistä (itsetuntoni oli huono). Rupesin kehittämään penistäni. perusliikunnalla (joka lisää verenkiertoa), masturboin 10-15 kertaa päivittäin ja yms (kausittain). Muutamien vuosien jälkeen huomasin, että sain penikseni max (19.5senttiä), mutta tähän sisälyi 1 ehto minun piti pitää itsestäni fyysisesti hyvässä kunnossa ja tiesin että enää en voisi pidentää penistäni, jotein joutuisin kompensoimaan asiaa muulla tavalla. Niitä opin löytämään omista uusista seurustelusuhteista (mikä ei naista miellyttänyt) vaikka tosiasiassa nämä oli vain pieniä asioita, minulle nämä oli todellisia ongelmia. Joten rupesin keskittymään omaan ulkonäköön, hiuksiin, kasvoihin, hankin sixpacit, rupesin treenaamaan ja olen tyytäväinen nyt ulkonäkööni, sanotaanko näin, nyt minut huomataan naiset kääntyy joskus katsomaan ja sen sellasta mutta epävarmuuttani itsestäni se ei poistanut. Lisää seurustelusuhteita, ei tarvinnut kuin kerran mainita seuraava nainen rahasta, ajattelin jo silloin että sehän minulta puuttuu ja siihen seuraavaan koukkuun tartuin, tein töitä kovasti opiskelun ohella, sijoitin ja olin järkevä. Nyt minulla oli tunne vaikka en ollut rikas (50k), en ollut kumminkaan persauki että ehkä nyt? Ja seuraavassa suhteessa, taas mietin mikä taas ei toimi? Mikä on minussa taas vikana. Naiset rakastavat huumorintajuista, itsevarmaa miestä. Joten rupesin päivittäin puhumaan peilin edessä, opettelin eleitä jsms. Sanotaanko näin että kommunikoinnin taito, fyysiset eleiden käyttämisen taito ovat olleet minulle yksi tärkeimmistä asioista saada sitä hyväksyntää ja itseluottamusta, vaikken ole mikään mestari, olen tyytyväinen itseeni. Sitten palikat alkoivat loksahdella kohdilleen, siinä vaiheessa minä lapsenmielinen tyhmä pentu tajusin. ”Jos tämä kaikki on sitä mitä rakastat tai nämä on niitä asioita mitä haluaisit toiselta ihmiseltä, tai haluat muuttua näiksi asioiksi, rakkaus muuttuu silloin siksi mitä sinä haluat. Mitä minä tästä hyödyn, minulle kaikki ja heti. Rakkaus on antamista toisen etusijalle laittamista, uhrautumista, se ei ole illuusiota isosta munasta ja tyydytyksestä. Seksi on osa rakkauuta. toisen ihmisen hyväksymistä puutteineen. Seksin pitäis olla ihana, syvä yhteenkuuluvaisuuden tunne. Antakaa hengellisen nautinnon tulla etusijalle elämässänne kuin fyysisen minäkeskeisen mielihyvän, himojen mennä etusijalle, etten menisi väärään suuntaan, etten kokisi riittämättömyyttä elämässäni, etten unohtaisi kaikkein tärkeintä asiaa seksistä.”

  151. femme sanoo:

    Hei kaikille

    Ensiksi anteeksi Esus että en ole käynyt toivottamassa sinua tervetulleeksi. Olen kyllä lukenut vastauksesi heti silloin kun se on kirjoitettu, mutta jostain syystä vastaukseni sinulle on tuolloin jäänyt kirjoittamatta.

    Tervetuloa myös Torillatavataan keskustelemaan kanssamme seksistä. Ihan mielenkiintoinen puheenvuoro, oikeastaan se olisi sopinut erittäin hyvin tuonne viimeisemmän juttuni vastauksiin. Koska siellä käsitellään rakastumisen tunnetta ja mistä se koostuu. Jos etsit tyydytystä tai rakastumista ulkoisten asioiden tuomana, niin et tule löytämään sitä oikeaa. Silloin luot itsekin odotuksia, jotka romahtavat helposti, sillä jos voit rakastua tai tuntea tyydytystä vain tietyn ominaisuuden tai ulkonäkö seikan takia niin pettymys on suurempi. Otan esimerkin: sanotaan vaikka että voit rakastua tai tuntea tyydytystä vain naisen kanssa jolla on pienet kädet ja jalat. Sitten löydät tällaisen naisen ja rakastut häneen näiden ulkoisten seikkojen vuoksi. Vuosia myöhemmin huomaatkin, että tämä nainen onkin pettänyt sinua jatkuvasti tai että hän on valehdellut taustansa tai hän paljastaa ettei ole koskaan saanut orgasmia tai mitä tahansa muuta joka loukkaisi sinua. Olet siis uskonut ja luottanut häneen, tuntematta häntä paremmin koska hänellä on ihailemasi pienet jalat ja kädet jota ilman et olisi voinut rakastua tai tulla tyydytetyksi.

    Ymmärrätkö mitä halusin sanoa tällä? Ihmisen täytyy löytää onni ja tyydytys, ei luoda sille tietty edellytys miksi joku rakastaisi minua. Ei kukaan rakastu aidosti vain suureen penikseen, vaan kyllä aito rakkaus on siihen mistä se penis roikkuu tai seisoo.

  152. neitsyt mies sanoo:

    Ensiksi haluan kiittää todella asiallisesta keskustelusta. Minä ja uskon moni muu on saanut täältä apua ja lohtua. OLen itse n.40 vuotias.

    Itse olen kärsinyt vakavan trauman pienehkön veitikkani takia. Minulla oli todella myöhäinen murrosikä. Sentakia olin muita poikia aina kehityksestä jäljessä. Häpesin itseäni ja armeija oli yhtä tuskaa. Minun itseluottamus oli pohjassa. Luonnollisesti pelkäsin tyttöjä enkä kehdannut katsoa edes tyttöä silmiin. Jotkut tytöt olivat minusta kiinnostuneita mutta karkasin. Pidin itseäni luonnon oikkuna. Kuvittelin että kaikki tuijottavat minua säälien ja puhuvat minusta.

    Kuitenkin minussa on tapahtunut kehitystä ainakin 30v asti. Kehitys on ollut niin vähittäistä etten ole edes sitä tajunnut ennen kuin parin viimevuoden aikana. Huomasin etten 13cm pituudellani ja samalla ympärysmitallani olekaan enää ihan luonnon oikku. Siitä voidaan kiittää nettiä ja tällaisia paikkoja kun mihin nyt kirjoitan. Täältä on saanut hyvää tietoa ja saanut lukea naisten mielipiteitä asiasta. Monella muullakin miehellä on saman mittainen kalu ja toisilla pienempikin. Tokihan veitikkani on pienehkö mutta ilmeisesti ihan pystyvä. Vaikuttaisi sille, että suurin osa naisista tulee pienemmänkin kanssa toimeen kun vain muistaa että seksi on paljon muutakin kuin sisään ja ulos. En aio pelätä enää naisia sen tähden että joku poikkeus yksilö tulisi vastaan.

    Nyt kun olen havainnut että en ole luonnon oikku niin itseluottamus on noussut kohisten. Jopa niin että olen saanut hiljattain tyttöystävän. Me rakastuimme oikein vanhanaikaisella tavalla ja olemme nyt erottamattomat. Olemme päättäneet jatkaa suhdetta pidemmälle ja viikonloppuna menemme sänkyyn. Eikä minua jännitä (rakkaus auttaa). Tunnen oloni kujeilevaksi ja varmaksi. Olen saanut täältäkin hyviä vinkkejä mistä nainen tykkää. Ainahan voi kysyäkin omalta kullalta. Haluan kirjoituksellani auttaa niitä jotka ovat ehkä samanlaisessa tilanteessa kuin minä olen ollut.

    Kiitos kaikille keskustelijoille kannustavasta asenteesta.

  153. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa neitsytmies keskustelemaan kanssamme seksista. Kiitos myos rehellisesta kerronnasta koskien omaa elaamaasi ja omia tunteitasi. Se autaa varmasti jotakuta joka on samanlaisessa tilanteessa. Olen iloinen puolestasi etta elama tuntuu nyt jarjestyvan ja etta olet loytanyt itsellesi tyttoystavan.

    Koska en kirjoita omalta koneeltani, olen lomamatkalla, niin en saa asjatuksiani nyt oikein nappaimistolle. Palaan viela uudelleen kun palaan kotiin. Siihen asti kaikkea hyvaa.

  154. neitsyt mies sanoo:

    Mukava femme kun huomasit minut. Minulla olisi paljonkin pohdittavaa asian tiimoilta jahka saan muitakin keskusteluun mukaan.

  155. Lukija sanoo:

    Heitänpä tuohon erään linkin :// http://www.tampereenkandit.fi/e-flatus/2006-2/miehen-mitasta.shtml

    Jos homma toimii kuten ajattelin niin kopioikaa tuo linkki osoiteriville ja lisätkää http kaksoispisteiden edelle…

  156. Lukija sanoo:

    No mutta… :-O
    Tuohan toimi toisin kuin ajattelin mutta hyvä niin… Nyt ei tarvitse kenenkään kopioida mitään ;-)

  157. neitsyt mies sanoo:

    Terveiset kaikille. Tiedoksi etten ole enää neitsyt mies. Kaikki on mennyt tosi hyvin. Rakastelu on sujunut hyvin alkujännityksien jälkeen ja olen nauttinut todella paljon. Olen saanut naiselleni lukuisia orgasmeja käsin ja kielellä. Vaikka yhdynnällä ei ole orgasmia tullut niin nainen kertoo että se tuntuu hyvälle. Sen jälkeen on paljon mukavampi työntyä naiseen kun hän on todella halukas ja paikat tuntuvat entistäkin tiukemmille. Me olemme keskustelemalla oppineet tyydyttämään toisiamme paremmin kun toinen kertoo mistä haluaa hyväiltävän. Joten pienemmän omistaville. Leuka pystyyn.

  158. Lukija sanoo:

    Onnittelut ei enään neitsyt miehelle ja kumppanilleen…
    Tuosta onkin hyvä aloittaa uusi vuosi sillä tutkittavaa piisaa ja uusia löytöjä riittää vuosiksi eteenpäin ;-)

  159. jep sanoo:

    terve vaan kaikille jep on palannut vähän heikoin mielin kun ei sitä naista oikein edelleenkää tahdo löytyä paareissaki tulee käytyä mut jotenkin vaan tuottaa keskustelu vastakkaisen sukupuolen kanssa vaikeuksia mutta aattelin vaa kertoa että terve vain kaikille hyvä keskustelu saatu aikaseksi :D joo ja olen kännissä hieman…

  160. Kyllä se peniksen koko on miehille jokin miehisyyden mittari ja joillakin se hallitsee lähes puolta elämää. Jopa siis niin paljon ettei seksistä tule mitään (yhdynnästä)
    Aikuisviide on ruokkinut tätä ikivanhaa myyttiä lisää, toisaalta täytyyhän filemissä näkyä myös jotain.
    Olen myös huomannut, että työssäni olevat ihmiset ovat kertoneet häpeävänsä penistään, vaikka se on lähes aina täyttänyt oikeat miehen mitat.

    Ongelma on korvien välissä. Ja mitä tulee ikääntymiseen ja peniksen pienentymiseen – niin en ole moista huomannut, pikemmin päinvastoin mutta voihan tuollainenkin tutkimus olla.

    Myönteinen asenne ja mielikuvaleikit tekevät seksistä nautinnollisen – on penis sitten millainen tahansa.

  161. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa Jude-Suwantokuha keskustelemaan kanssamme seksistä ja vähän muustakin.

    Niin, tämä että kalu pienenee iän myötä on kyllä tutkimuksen tulos. Mutta olen kyllä tavannut monta miestä jotka ovat maininneet, että olisit nähnyt kaluni nuorempana, se oli huomattavasti suurempi. Että ei se muisto vain kultaa, kyllä se pitää ihan paikkaansa. Tosin pituus ei ilmeisesti muutu kovinkaan paljon mutta ihonalainen kerros kalussakin ohenee samoin verisuonet ja paisuvaissuoni joten kalu ainakin ohenee vanhemmiten.

    Miesten kannattaakin pitää kalunsa suonisto kunnossa lopettamalla heti tupakan poltto tai jos ei ole vielä aloittanutkaan niin voi iloita siitä, sillä kalu pysyy paksumpana pidempään. Myös masturbointi pitää paksuvaissuonen kunnossa joten sitä kannattaa kyllä harjoittaa usen, mutta mitä vanhemmaksi tulee niin runkkaus ilman siemensyöksyä olisi suotavampaa.

  162. Huolestunut sanoo:

    Moi! Olen 19 ja peniksen koko on muodostunut todella suureksi murheeksi. Eniten mietyttää tuon koon mittaaminen, eli mistä se tapahtuu? Kuten kirjoitit, eräs lääkäri suositteli pituuden mittaamista häpyluusta, mikä olisikin omastakin mielestä ainut vertailukelpoisia tuloksia tuova, MUTTA joillain keskustelupalstoilla ja mm. englanninkielisillä sivuilla tätä sanotaan ”huijaamiseksi”. Omat mittani ovat luuhun painettuna n. 15,5 ja painamatta n. 13,5 painamalla eli aika iso ero… paksuuteni luulen olevan normaaliluokkaa n.12- 12,6 cm paksuimmasta kohdasta. Tämä peniksen koko on tosiaan mietityttänyt jo useamman vuoden ja kun olen muutenkin masentuneisuuteen taipuvainen niin tämä ei kyllä hyvää tee. Siis ajattelen asiaa TODELLA paljon ja moni asia elämässä jaa nauttimatta kun itseään ja ruumistaan häpeää:((

  163. femme sanoo:

    Iltaa kaikille,

    Tervetuloa Huolestunut keskustelemaan seksistä kanssamme. Ymmärrän, että teitä miehiä askaruttaa kalunne koko, mutta kuitenkin ihmettelen välillä että mikä siinä askarruttaa? Onko se, se ulkonäkö? Siksikö se pitäisi olla suuri, koska näyttäisi paremmalta? Erektiossa oleva penis kiihottaa naista aina, ei siinä paljon mieti kokoa silloin. Päinvastoin, ehkä on helpottunut ettei se ole liian iso. Moni nainen pelkää liian isoa penistä.

    Jos olet Huolestunut lukenut läpi nämä vastaukset, olet varmasti huomannut, että monet naiset valitsevat mielummin paksun kalun kuin pitkän. Syynä tähän on se, että emättimessä olevat herkät kohdat ovat emättimen suun lisäksi neljä ensimmäistä senttiä. Hyvin monet naiset pitävät epämielyttävänä tuntemuksena sitä kuin penis ulottuu kohtuun asti.

    Mielestäni suurempi murhe miehellä, kuin kalun koko, pitäisi olla se että osaa muuten tyydyttää naista. Osaako olla tarpeeksi hellä, osaako nuolla ja imeä rintoja ja nännejä oikein (moni mies vain rutistaa rintaa). Osaako nuolla klitorista tarpeeksi herkästi, voimakkaasti, tarpeeksi kauan jne. Rakastelussa esileikki ja jälkileikki ovat ne mitä muistetaan jälkeenkin päin. Itse yhdyntä on usein niin samantapainen, ettei sitä paljon muistella. Miehen on varmasti välillä vaikea ymmärtää tämä, koska hän tuntee kaiken peniksellään.

    Jos peniksesi koko olisi alle 10 senttiä niin minäkin olisin sinuna huolissani, mutta sinulla on ihan keskiverto mittainen penis. Sitäpaitsi olet vasta 19 etkä ole kehittynyt vielä kokonaan. Samoin kun vartalosi saa vielä volyymiä ja raamit kasvaa, niin myös kalusi kasvaa vielä. Yhden vinkin voin antaa, kalusi näyttää huomattavasti suuremmalta jos olet hoikka ja normaali painoinen. Mutta jos sinulla on mahaa ja liikaa läskiä näyttää kalu pieneltä. Sitä kannattaisi ajatella.

    Jätä nyt turha murehtiminen kalusi koosta ja ala mielummin harjoittamaan sen yhdyntä kestävyyttä. Enemmän iloa naiselle on siitä, että et laukea heti kuin siitä, että kalusi olisi suurempi. Ja naiselle ne kaikki muut hyväilyt ja suudelmat merkitsevät paljon enemmän kuin ne sentit, joten harjoittele mielummin tekniikkaakin sen aikaa ja jätä mittaamiset.

  164. Huolestunut sanoo:

    Ymmärrän hyvin ettei seksi ole vain sisään ja ulos mekaniikkaa, että siihen kuuluu paljon muutakin. Mutta jos kaksi yhtä ihanaa ja mahtavaa miestä tekisi tismalleen samat asiat ja toisella olisi isompi kalu, niin eikö tämä (sopivan verran) isompi muna tekisi parempaa? Venyttäähän se naisen sisältä paremmin yms. Suuri pelkoni on, että nainen menisi entisen miehensä tai jonkun muun luokse hakemaan tyydytystä koska tämän muna on isompi ja tekee parempaa.
    Ps. onko munani ns. millimuna mistä joillain palstoilla heitetään irvokasta huulta: ”ei tuntunut missään”?

  165. femme sanoo:

    Iltaa kaikille,

    Hyvä Huolestunut, kerron sinulle että kahta samanlaista miestä ei ole olemassakaan, niin kuin ei kahta samanlaista naistakaan. Jos naisen miellestä joku mies on ihana, niin hän ei etsi toista miestä verratekseen onko toisella isomi kalu vai ei. Sellaista tilannetta jota yrität tässä kuvata, sellaista ei vain voi yksinkertaisesti tulla. Jos mies on ihana ja nainen pitää hänestä, niin miksi hän palaisi sen entisen luokse? Sinulla on outo käsitys naisista. Laitan tämän epävarmuutesi piikkiin ja siksi annan sinulle anteeksi naisten puolesta.

    Nainen osaa muokata lantiopohjalihaksiaan niin, että saa tuntuman vähän pienemmästäkin kalusta. Sinuna lukisin seuraavaksi 3 osaisen kirjoitukseni Naisen tyydytys ja tämän jälkeen kannattaisi ehkä lukea vielä Miehen tyydytys. Luulen, että joko leikit kanssani tai sitten et ole oivaltanut mistä rakastelussa on kysymys. Voihan siis olla, että naureskelet minulle ja yrität saada minut kertomaan, että kalusi on juuri sopivan kokoinen. Myös naiset ovat yksilöitä, eivät hekään ole kaikki saman kokoisia, jos yksi tuntuu sinusta väljältä niin seuraava voi olla jo tosi tiukka ja sinun kalullesi sopiva. Sinuna miettisin kuitenkin sitä muuta jota tarvitaan hyvään seksiin ja nautinnon saamiseen.

  166. Huolestunut sanoo:

    Tiedän, että ajatteluni naisita voi vaikuttaa vähän oudolta mutta sanon, että tämän voi laittaa epävarmuuteni piikkiin. Asia on vaivannut minua vuosikausia (tiedän että olen nuori) ja asiaa ei ole parantanut kun nuorempana onnistuin lukemaan netistä vain niitä ”hieman” asiattomampia keskustelupalstoja asiasta jossa naiset kertovat kuinka hylkäsivät miehen tämän pienen peniksen takia.. En todellakaan naureskele sinulle femme, olen vain todella ahdistunut.
    Mikä tuo peniksen mittauksen oikea tyyli nyt sitten oli? Ilman rasvakerrosta (häpyluusta) vai sen kanssa. Mietityttää, että pitävätkö naisetkin miehisyyden mittana penistä niinkuin miehet niin usein?

  167. femme sanoo:

    Hei Huolestunut,

    Tein pikagallupin tuntemieni miesten kanssa ja kysyin mikä on heidän mielestään miehisyyden mitta?

    Tässä vastaukset: Lojaalisuus, hyvä kaveruus, sanansa pitävä, rehellinen.

    Ei, ei kun tarkoitan ulkonaista olemusta, sanoin.

    Tässä vastaukset: Ryhdikäs, sopusuhtainen, hyvät hampaat, puhtaus, treenattu kroppa, pituus, hyvät hiukset, isot kädet.

    Kukaan ei sanonut sanaakaan peniksen koosta tai mitään seksuaalista. Siis onko miehillekään kalun koko miehisyyden mitta ihan oikeasti vai onko se vain mielikuva jonka joku on luonnut?

    Kysyin sitten, että entä kalun koko?

    Vastauksena sain, että ”kunhan toimii eikä jätä pulaan”, ”ei tarvitsis olla niin herkkä”, ”sopivan kokoinen on, taitaa olla siinä 17 cm”, ”lepotilassa melko pieni mutta kun seisoo ihan jees”, ”olen aina pärjännyt”.

    Vain yksi suostui kertomaan mitan.

    Olen täällä blogissa joskus kertonut miten vaikeaa minulla oli riisutua uuden miehen edessä sen jälkeen kun mieheni kuoli. Moni ystäväni sanoi, että kun pääset siihen asti et ehdi ajatella sitä tai se ei silloin tule mieleen enää. Samaa sanon sinulle, että kun olet naisen lähellä ja olette aikeessa rakastella, riisutte ja kalusi seisoo, hyväilette toisianne ja rakastelette, olen varma että et mieti siinä vaiheessa, että onko se sopiva vai ei. Mietit vain miten ihanaa on pidellä naista ja miten ihanaa on kun toinen koskettaa ja runkkaa kaluasi.

  168. mies henkilö sanoo:

    minulla itselläni on kai standardi lerssi, terska kuin tatti, vaaleanpunainen, koko komeus taipuu ylöspäin, erittäin eloisa, pituutta 15cm, ja ympärysmitta 10. naiset, mitä mieltä olette?

  169. femme sanoo:

    Huomenta kaikille,

    Tervetuloa mukaan mies henkilö keskustelemaan kanssamme seksistä.

    Ainakin minusta tuo sinun kuvauksesi kuulostaa oiken hyvälle. Kun sanot että terska on kuin tatti niin tulee ihan vesi kielelle, enkä kuitenkaan ajattele sienimuhennosta ; )

    Naisten häpy on niin piilossa, että niitä ei tule katseltua lähempää, mutta minusta on ihana huomata miten monenlaista penistä on olemassa. Kaikki ovat eri värisiä, kokosia, muotosia ja jokainen on ihana yllätys myös täydessä seisokissaan ; )

  170. anni sanoo:

    Kiitos kaikille tästä pitkästä, antoisasta ja opettavaisesta keskustelusta.

    Muistan aina elämäni (toistaiseksi) pienimmän peniksen – syystä, että sen omistaja tarjosi minulle elämäni ensimmäisen orgasmin yhdynnässä, lukuisia hyvän olon hetkiä olin kyllä hyväillyt itselleni jo tyttösestä saakka. Muistan vieläkin paikan, asennon (olin puolittain kyljelläni) ja sen miten taivaalliselta, käsittämättömän upealta se tuntui. Olen tosi huono arvioimaan mittoja mutta ehkä se oli noin 10- 12-senttinen, eikä hirmuisen paksukaan. Hän oli se ensimmäinen joka antoi minulle suuseksiä – ja kiihotti minut todella ennenkuin tuli sisälleni lainkaan (muistan kerjänneeni häntä tulemaan). Olin siihen mennessä ollut muutaman miehen kanssa, eikä heistä yksikään ollut minulle sellaista nautintoa suonut (vaikka kahden kanssa seurustelin kuukausia, ja harrastimme seksiä paljonkin).

    Suuseksi on niin ihana osa rakastelua! … siis sekä antaa että saada. :)
    Minua ihastuttaa aina se, että miehen penis ylipäätään reagoi minuun – ja jollei se vielä olisi täydessä kuosissaan, kokisin ilokseni ja kunnia-asiakseni herätellä ja houkutella sen koko loistoonsa. Ajattelen olevani vähän tuhma kun teen niin – ja sekin saa minut lämpiämään.

    Jos vastassani olisi minkä tahansa ikäinen kokematon mies, olisin todella otettu jos saisin toimia hänen oppaanaan. Kaikessa rauhassa antaisin hänen tutustua vartalooni, minä hänen vartaloonsa. Kertoisin mikä minusta tuntuu hyvältä, millainen koskettaminen, millainen asento – ja toivoisin hänen myös kertovan minulle. Eikä sitäkään tarvitsisi surra tai pelätä, että tulee liian nopeasti. Muutaman hetken päästähän kalu olisi elvytetty uudelleen, ja matka jatkuisi… Tämä oppaana toimiminen on itse asiassa yksi fantasiani aihekin.

    Ihan rehellisesti: jos valita pitäisi, ottaisin mieluummin kokemattoman miehen, kuin itseriittoisen (jolla iso penis), joka luulee tyydyttävänsä naisen kuin naisen, panemalla kovaa – ja nopeasti.

    Miehen pituus tai hänen kalunsa pituus eivät siis säväytä (ainakaan minua) niin paljon kuin kyky osata kosketella ja helliä niin suulla kuin käsillä – ja kyky katsoa silmiin.

  171. Huolestunut sanoo:

    Tervehys! Mitä naiset on siis mieltä tuosta mun n. 14cm pitkästä ja varmaanki ihan normaalipaksuisesta (ei se ihan sitä klassista wc-paperihylsyä täytä) värkistä? Oon tosi ahistunu asiasta ku pelkään, ettei se tunnu naisesta hyvältä vaan olo on semmonen hohhoijaa, ja sitten haaveiltas jostain isommasta. Eli mikä nyt on (noin) semmonen liian pieni?

  172. anni sanoo:

    Kuule Huolestunut, sinulla on siellä näkemykseni mukaan oikeinkin mukavankokoinen kalu, ja usko nyt vaan, että useimmat naiset eivät edes haaveile suurikokoisesta vehkeestä, vaan hyvästä seksistä, joka tuottaa mielihyvää. Ja siinä asiassa taas sen koko ei ole pääosassa. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä. :)

  173. Lukija sanoo:

    Kun se nyt vaan sattuu osumaan kuta kuinkin tuohon keskimittaisten kastiin…
    Ja sehän tarkoittaa sitä, että sellaisia nuo suurimmalla osalla on ja on hyvinkin todennäköistä, että monikaan nainen ei tuosta kokoluokasta suurestikkaan poikkeavalla pääse koskaan leikkimäänkään…

    Väitän kyllä, että se naisen mahdollinen ”hohhoijaa” tulee ihan muusta kuin siitä normaalikokoisesta ”värkistä”…

    Suosittelisin keskittymään värkin mittailujen sijaan itse asiaan ja siihen miten saat naisen siihen pisteeseen mitä anni aiemmin tuolla kuvailee…

    En kyllä ymmärrä miksi pitää yleensä kysyä jotain mielipidettä mitoista jos samalla sitten tavallaan pakottaa vastaamaan tietyllä tavalla… Harva varmaan haluaa lisätä mainitsemaasi ahdistusta… Tosin se sitten voidaan tulkita myös mielipiteeksi asiasta jos ei vastata lainkaan…

    Seuraavaksi ”insinööriosastoa”… Voi aiheuttaa joillekin näppylöitä ;-)

    Vähän vielä hieman tuosta ”mitoituksesta”… Miksi puhutaan sitkeästi ympärysmitasta… 10cm… Eihän se kerro oikeastaan mitään jollet ala suorittamaan laskutoimituksia…
    d = p / pi
    p = 10cm
    pi = 3,14

    10cm / 3,14 = 3,18cm

    No tuossa on jotain jonka voi sijoittaa etusormensa ja peukalonsa väliin…
    Tietysti tuo ympärysmitta vaikuttaa suuremmalta, että sikäli ymmärrän sen käytön ;-)

    Ja jotta ei nyt sitten kukaan luule, että helppo puhua kun on ”kanki”…
    Häpyluusta mitaten n. 16cm varsi n. 4cm ja terska n. 4,5cm (ympärysmittana 12,6cm ja 14,1cm)

    Keskikokoisen haarukkaan menee niin heilahtaa ;-)

    Olen myös pitänyt tätä pienenä, mutta kun silloinen vertailu tapahtui ”Tämän lähemmäksi ei aitoa pääse” dildon mittoihin 19cm x 4,7cm joka kolkuttelee ”normaalikoon” ylärajoja ja paksuuden osalta ylittäenkin ne, niin aika moni taitaisi päätyä samaan arvioon… Pieni mikä pieni…
    Toimeen on tultu ja ainoa joka pieneksi on ”kehunut” on ollut minä itse…
    Satunnaisesti on jopa isoksi kehuttu :-O mutta vahinkojahan sattuu ;-)

  174. Lukija sanoo:

    Kun tuossa nyt hieman tuli muuta haettua, niin siinä samalla osui silmään tämä juttu joka lienee kuitenkin on pilke silmäkulmassa tehty.. ;-)

    Millainen penis sellainen mies..

    http://www.mtv3.fi/helmi/arkisto.shtml/392443

    Löytyykö ”tuttuja” ;-)

  175. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Ihan hauska juttu Lukija, mutta mistä löytäisi suihkuun jääneen kaverin? puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen voi laittaa tänne ; )

  176. Nuoresta alkaen sanoo:

    Tälläisiä me ihmiset olemme, isot kalut ja isot rinnat kiinnostaa, vaikka niillä ei käytännössä ole mitään merkitystä. Ehkä peniksen koolla ei ole niin suurta merkitystä, kuin rinnoilla, sillä penis on normaalisti piilossa ja lepoasennossa, mutta sen sijaan rinnat/kumpareet näkyvät koko ajan. Ja vastaavasti emättimen paras kohta on 4-5cm aukosta sisäänpäin niin mihin sitä loppua sitten tarvitaan. No makunsa kullakin. Itsellä on juhlakunnossa 14 cm pitkä yläpuolelta mitattuna ja olen siihen tyytyväinen, ja jos joku siittä ei pidä niin voi vapaasti mennä etsimään suurempaa kalua. Voipi olla että menettää jossain muussa mm.hieronnassa. Eli itse näen nämä asiat kuitenkin kokonaisuutena, täydellistä ihmistä kun ei maan päällä satu olemaan.

  177. Misu sanoo:

    No omasta puolesta ja (vain huom.omasta )sanon kyllä ettei naisten rintojen koolla ole väliä seksissä..pääasia niissä on nännit joita hyväillä :) Peniksen koolla on siinä suhteessa merkitystä käytännössä..jos on pieni penis niin anteeksi nyt vaan miehet mutta kyllä sitä kunnon tuntuma pitää olla ja kokemuksesta minä kyllä sanon et kun on isomman kalun makuun päässyt niin siitä en hevin luovu.Eihän teistä miehistäkään kukaan halua löysää naida..vai

  178. Nuoresta alkaen sanoo:

    Sehän on tietysti pääasia, että on sekä itse että kumppani tyytyväinen, olipa sitten kyseessä iso tai pieni tai tiukka tai löysä. Eli se miten kalua ja emätintä osaa käyttää merkkaa loppupelissä todella paljon. Enkä todellakaan kenellekkään suosittele kalun tai rintojen suurentamista, kyllä aito on aina parempi ja varmasti siittä joku kuitenkin tykkää.

  179. Misu sanoo:

    ”miten kalua ja emätintä osaa käyttää merkkaa loppupelissä todella paljon.”..tottahan tuokin mutta jos se isokaluinen osaa käyttää sitä niin mieluummin otan sen kun pienen samoilla ”käytöstavoilla” ja sama pätee emättimeen,että kyllä sekin on kunnossa pidettävä.
    Ja tosiaan pääasia on se ,et kumpikin tykkää..ihan niinkuin sanoit :)

  180. Nuoresta alkaen sanoo:

    Hieno homma Misu olemme täysin samaa mieltä näistä asioista. Etenkin siittä jos on niin hyvä tilanne, että pääsee valitsemaan niin toki silloin kannattaa ottaa kaikki ”lisäherkut” mitä toisella on tarjolla niin mieluusti vastaan :)

  181. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    En voi olla lainaamatta Kari Heusalan vastausta, tämän päivän Helsingin Sanomissa, kun täälläkin on näinkin paljon kuitenkin pohdittu sitä kalun kokoa. Ja tulikohan se sittenkään ihan kaikille selväksi? Ei varmasti auta muu kuin kokeilla tarpeeksi monta, jotta se oikea pari löytyy.

    MIKÄ ON TOTUUS KOOSTA?
    Kysyisin eräänlaisen ikuisuuskysymyksen, joka varmasti kaivertaa monen mieltä. Onko peniksen koolla oikeasti merkitystä naisen nautinnon kannalta? Jamppa
    ”Kysymykseesi voi oikeastaan vastata kyllä ja ei. Seksuaalisessa kanssakäymisessä peniksen koko ei vaikutta mitenkään naisen kokemaan nautintoon; nainen kun voidaan tyydyttää monin eri tavoin. Yhdynnässä peniksen koolla on kyllä merkitystä. Asia selviää anatomisella tarkastelulla.
    Emättimen hermot sijaitsevat syvällä emättimen limakalvolla. Emättimessä on siis hermotusta, vaikka usein toisin väitetäänkin.
    Koko emätin on periaatteessa hermotettu, mutta herkin alue vaihtelee huomattavasti naisten välillä. Emättimen koko on naisesta riippuen 6,5-12,5 senttimetriä. Emätin kasvaa hivenen kokoa seksuaalisen kiihottumisen aikana. Myös synnytykset voivat venyttää emättimen rakenteita.
    Normaalin, erektiossa olevan peniksen koko on miehestä riippuen 7-27 senttimetriä. Suuri penis voi siis aiheuttaa naiselle hyvinkin voimakasta kipua varsinkin jos naisella on pieni emätin.
    Toisaalta pieni penis ei ylety pitkän emättimen pohjukkaan saakka. Mikäli naisen herkin kohta on tuo pohjukka, ei lyhyellä peniksellä saada naiselle yhdyntäorgasmia.
    Myös peniksen paksuudella on merkitystä. Emättimen hermot reagoivat parhaiten emättimen venymiseen. Paksu penis venyttää emätintä paremmin kuin ohut penis.
    Emättimen venyminen lisää myös oksitosiinihormonin erittymistä. Oksitosiini on tärkeä naisen orgasmin syntymisessä. Se herkistää myös naisen tuntoreseptoreita ja saa aikaan mielihyvän tunnetta.
    Haluan korostaa, että yhdyntä on hyvin harvoin tehokas menetelmä tuottaa naiselle orgasmia. Sen vuoksi kannattaa keskittyä erilaisiin seksitekniikoihin, ei murehtia peniksen kokoa.”

  182. Äijjä17cm sanoo:

    Minusta vähän vaikuttaa siltä että olette mitanneet ja arvioineet ne vehkeenne joista puhutte silleen samalla tavalla kuin kissanhännän, eli anuksesta alakautta kärkeen;) MIten monilla muka on parikytäsentinen hevoskaliiberin jerkku, kun keskimitta skandinaviassakin on likempänä 13cm;iä ja amerikassakin, jossa kaikki suurta, vain 16cm, koska siellä on niitä neekerikansoja. Tuollaisia 18cm vehkeitä ku löytyy todellisuudessaeuroopassa vain ravitalleilta ravuripilttuusta heinää syöviltä mokkatakkisilta hirnuvilta kavereilta:)
    Ei vaan oikeesti, olkaa realistisia hei!!:)

  183. Äijjä17cm sanoo:

    Normaalin peniksen pituus 7-27cm??? Halooo…Onko mukana ihmiset, kissat, koirat, norsut hevoset vai??

    Puhutte melko ufoja moni, ei voi muuta sanoa. Koot ja kaikki niin tähtieteellisiä lukemia ja nuo luulot seksistä ja koon merkityksestä. Koolla on siis merkitystä, kunhan se kanki ei ole liian iso eikä liian pieni. Itse sanoisin että 13-18cm ja muodokas tattipää se on se naisen unelma ja tuottaa takuulla niitä vaginaorgasmeja isoimmallekin naiselle. Muut koot lähinnä kutkuttelee ja tuottaa kipua. Mutta kyllä 15cm suomalaisittain on jo iso. Mitatkaa ennen kuin puhutte ja mitatkaakin oikein, eli päältä!

  184. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa Äijä 17cm, keskustelemaan kanssamme seksistä. Eipä olekkaan vähän aikaan kukaan kommentoinut tänne :) Kiva että olet löytänyt blogiini. Olin revetä naurusta, kun sanoit jotain siitä heinää syövästä mokkatakkisesta :D Kumppanillani on hevonen, mutta tamma. Onhan niitä oria tullut katseltua kun on tullut käytyä tallilla ja vietyä hevosta aitaukseen :D

    Kyllähän moni mies on tämänkin aiheen aikana epäröinyt, että miten mitata ja mistä mitata. Mielestäni on tärkeintä mitata niin, että saa vaikka sentin-kaksi pidemmän mitan tai paksuuden, sillä se näyttää kohottavan itseluottamusta ja tyytyväisyyttä. Hyvä mieli on tärkein kyvyn mittari, jos on tyytyväinen niin on huomattavasti kyvykkäämpi kuin mitä muuten olisi. Siks toiseen, niin kukaan nainen ei ala mittailemaan kalun kokoa kun ollaan aktissa, jos mies on siihen itse tyytyväinen ja toimii sen kanssa positiivisin mielin, niin se riittää kyllä naiselle.

    Olemme toisaalla blogissa keskustelleet pienistä parannuksista tai sanottaisiinko lisäkiihokkeista. Ja silloin olen ehdottanut kiristyslenkin hankkimista. Kun kalun tai kalun ja kivekset pujottaa kiristyslenkiin niin kalu saa kokoa ja jämäkkyyttä josta iloitsee niin mies itse kuin kumppanikin. Tästä onkin tullut hyvää palautetta ;)

  185. Musta Joutsen sanoo:

    Harvakseltaan jatkuu keskustelu täälläkin. Minäkin luin tuon Heusalan jutun ja pidin sitä erittäin hyvänä. Asiallinen eikä hurskasteleva, että koolla ei muka olisi yhtään mitään merkitystä. Onhan sillä jonkin verran merkitystä. Tosin toiset asennot ja vaikkapa oman kiihottumisen määrä lisäävät tiukkuuden tunnetta ja saavat välillä kalun tuntumaan reippaasti isommalta kuin mitä se onkaan. Mutta aina joskus olen saanut kohdunkaulasta lähteviä orgasmeja eli niitä herkkiä paikkoja on tosiaan siellä hyvin syvälläkin. Ja sitten on se g-pisteen ja muukin emättimen suun alue, minkä kunnollinen kiihottuminen on tärkeää.

    ”Tiedän sen että mitä lyhempi väli klitoriksella ja emmättimensuulla on sitä varmemmin nainen saa orgasmin.”

    Tästä olisin femme kysynyt, mistä olet kuullut tai lukenut ja miten pitkä tuo väli pitäisi olla? Päästäisiin me naisetkin vähän mittailemaan :) . Itse huomasin, että kun yhdessä elämänvaiheessa lantionpohjalihasjumppa jäi vähemmälle, tuli yhdyntäorgasmi paljon helpommin ja varmemmin! Tietysti siitä jumpasta on muuta hyötyä – etenkin emättimen aistimuksille -mutta nyt tuntuu, että klitoriksen alue on jotenkin paljon kauempana eikä saa mitään ärsytystä luonnostaan yhdynnässä.

  186. Celinian sanoo:

    Koolla on väliä. Jos penis voi olla liian iso tai liian pieni, niin sitten koolla on väliä. Yksinkertaistettuna voi sanoa että keskiverto penistä isommalla(paksuus tärkeämpi) nainen saa helpommin yhdynnästä orgasmin ja iso penis tuntuu useimpien naisten emättimessä paremmalta. Joissain tapauksissa peniksen koolla voi olla ratkaiseva merkitys naisen orgasmin kannalta. Sanonnassa että kaikki naiset saavat orgasmin isosta peniksestä on paljon totuutta, ainakin he saavat orgasmin helpommin, jos ylipäätän voivat saada orgasmin yhdynnästä. Naisilla olisi todennäköisesti vähemmän orgasmivaikeuksia jos miehillä olisi isommat penikset. Naiset jotka ovat kokeneet ison peniksen vain yhden tai muutaman kerran, sanovat että iso penis vain sattu eikä tunnu paremmalta. Tämä voi olla totta joissain tapauksissa, mutta niin kuin Poutahaukka2 kommenttissaan(23) sanoo isoon penikseen on totuteltava ja kun siihen tottuu se antaa enemmän nautintoa kuin keskiverto-penis.

    Meidän kulttuurissa puhutaan koko-kysymyksestä miehen koon näkökulmasta. Jokaisessa kirjassa ja keskustelussa joka käsittele miehen seksuaalisuutta tai naisen orgasmia puhutaan vain onko miehen koolla väliä naiselle. En kertaakaan ole lukenut mitään missä käsitellään naisen emättimen kokoa ja sen vaikutusta naisen orgasmiin tai miehen nautintoon. Miksi näin? Onhan naisen koolla(tiukkuudella) väliä meidän miesten seksuaalisen nautinnon kannalta. Pieni emätin stimuloi penistä enemmän ja ei tarvi hässiä niin kovaa. Pienempi emätin stimuloituu myös enemmän keskiverto peniksestä kuin keskiverto emätin, eli orgasmin saaminen on tiukalle naiselle helpompaa. Naisten orgasmin puutteen syy on yhtä paljon ominaisuus naisissa(liaan iso emätin) kuin ominaisuus miehissä(liian pieni penis), mutta meidän kulttuurissa puhutaan vain miehen koosta aivan kuin naisten emättimen koko olisi vakio(kaikilla saman kokoinen). Tapa puhua asiasta penis-koko perspektiivistä on kyllä esimerkki meidän kulttuurin sukupuoli-kahtijako ajattelusta, missä nainen nähdään passiivisena, nainen ”saa” orgasmin peniksestä ja mies ”antaa” orgasmin peniksellään. Femmen kommentti(131) on yksi parhaista lukemistani aiheesta. Koolla on väliä, mutta vastuu omasta nautinnosta ja orgasmista on ensisijassa naisella itsellään. Syy ei ole vaan peniksen koossa jos nainen ei saa orgasmia, tai nauti yhdynnästä.

    Monissa kommenteissa(hyvissäkin), miehistä ja peniksestä, on jotain hyvin epämiellyttävää. Se miten te käsittelette/arvioitte miehiä ja penistä on hyvin objektifioivaa. Menkää jollekkin miesten keskustelupalstalle jossa puhutaan naisen kehosta(tisseistä ja perseestä) niin huomaatte yhtäläisyyden. Tuntuuko se hyvältä teistä naisista olla arvioitavana tällä tavalla? No, te puhutte itse aivan samalla tavalla miehistä. Tämä tapa nähdä ihminen, jakaa ihmiset rumiin ja kauniisiin ihmisiin. Surullisinta on, että jos et täytä näitä ulkonäkö-ideaaleja et voi nähdä itseäsi kauniina. Vaikka rakastettusi näkisi sinut ihanana ja kauniina et voi otta vastaan tätä hyvyyttä, koska itse arvioit itseäsi ja muita esteetisten ideaalien perspektiivistä.

    Täällä on paljon ristiriitaista kommenttia ihmisten ulkonäöstä. Femme itse kirjoitti jossain että suomalainen vartalomalli ei ole kaunis, että yli 40v keho ei ole kaunis paitsi jos se on laiha ja että vain 1% on sellainen vartalo että sitä haluaa katsoa. Femme jopa harkitsi peilin poistamista makuuhuoneesta, koska ei omasta mielestään ole enää yhtä kaunis kuin nuorempana. Enemmistön/kulttuurimme tapa nähdä ihmisen kauneus on hyvin turmeltunut ja tuhoava, se estää meitä näkemästä omaa kauneuttamme ja muiden muiden kauneutta. Minulla on eri käsitys ihmisen kauneudesta. Rakkaus avaa silmät ihmisen kauneudelle, ei vain rakastettusi kauneudelle vaan kaikkien ihmisten kauneudelle. Kaikki ihmiset ovat kauniita! Puhe sisäisestä kauneudesta ja sen tärkeydestä on esimerkki esteettinen-ideaali-perspektiivistä, ihmiset näyttäytyy siinä samalla tavalla rumina ja kauniina mutta ulkonäkö ei ole syystä tai toisesta tärkeä.

    Minun kauneuskäsitys ei perustu ideaaleille, vaan ruumiilliseen haluun ja avoimuuteen. Tässä perspektiivissä ruumiillisen halun osoitukset koetaan kauniina. Kun toinen ihminen avautuu, antautuu ja haluaa sinua himokkaasti hänen halunsa näyttäytyy ruumiillisena kauneutena joka on kaunein näky tässä maailmassa. Minulle ei ole mitään kauniimpaa kuin kiimasta märkä nainen joka avautuu minulle ja haluaa minua. Huomaatteko että tässä perspektiivissä ei ole väliä onko nainen pyöreä/laiha, isot tai pienet rinnat, kaikki tämä on merkityksetöntä koska ainoa millä on merkitystä on halu. Olen 28v mies, hoikka ja atleettinen ja ”hyvännäköinen” naisten mielestä. En näkisi 20v ideaalisen mallivartalon omaavaa naista kauniimpana kuin esim. Femme:ä. Femme kuulostat kiimaiselta, aktiiviselta ja avoimelta naiselta, uskon että sinun kanssasi olisi ihana rakastella ja voin vain fantasioida kuinka kaunis olisitkaan rakasteltaessa:)

  187. femme sanoo:

    Hei kaikille,

    Tervetuloa Celinian keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini :D
    En katsonut peiliin, mutta luulen, että taisin punastua, kun luin viimeisempiä rivejäsi Celinian :D Varsinkin kun se on nuoren miehen kerotmaa ja kun mietin kunka paljon täytän tulevana perjantaina, silloin on syntymäpäiväni, jota ei ole syytä onnitella, vaan ottaa osaa, niin kuin äidilläni oli tapana sanoa :D

    Blogissani löydät kyllä keskustelua myös naisen tiukkuudesta jos sinua se kiinnostaa. Ainakin otsikoissa Tiukkuudestako vain on kyse? ja Nainenko lahna? taisi olla puhe naisen koosta. Aiheesta löytyy myös muiden otsikoiden alla, nyt en vain muista että missä :(

    Peilit ovat vielä tallella makuuhuoneessakin :D nykyisin olen huomannut, että kannattaa katsella itseään juuri sängystä noustessa, silloin kaikki on niin kuin ”paikallaan” :P Jos taas peilin ohi kulkee alastomana iltapäivällä, niin johan on maan vetovoima asialla ja keho näyttää vähän ”surulliselta”. Se ei kuitenkaan estä minua nauttimasta seksistä ja kaikenlaisesta rakastelusta ;) Ja ainakin itsestäni tuntuu, että olen jatkuvasti kiimassa :P

  188. Satunnainen Mies sanoo:

    Hei, kun kerran aloin kommentoimaan niin tähän naisen ulkonäkökäsitykseen minä kyllä komppaan Celiniania. Ihminen on kaunis ja seksikäs kun hän uskaltaa vain olla oma itsensä. Omana itsenään! Vaikka missikisojen tytöt ovat toki nättejä, niin ei se merkitse etteikö muunlainen vartalo olisi kaunis. Ja missikisojen tytöt ovat niin kaukaisia, etteivät ne tunnu mitenkään seksikkäiltä… Minä tykkään katsoa kaikenkokoisia ja ikäisiä naisia(taisin kirjoittaa tarinassanikin niin…), jotka uskaltavat olla naisia. :)

  189. janne_purola sanoo:

    kivat on keskustelut peräti 188 …elikä olen 4kymppinen ja ns ”jorma” päältä mitattuna usean naisen toimesta omaan 21cm ja ympärysmittaa paksuimmillaan 16cm…onko minulla nyt sitten se iso?..olen muutoin hoikka..ex ainakin tykkäs vaikka sai alkuun arat paikat..ja kyllä seuran hakupalstoilla huomaan että kookkaammin varustetut saa herkemmin piparia,kuin pienen omaava..keskustelua piparia antavien kanssa ollut

  190. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa janne_purola keskustelemaan kanssamme seksistä ja siitä onko sillä kalun koolla merkitystä. Kiva että olet löytänyt blogiini, toivottavasti löydät myös muita aiheita jotka kiinnostavat. Mainitsemasi koko kuulostaa ihan hyvältä, kyllä sillä varmasti sitä piparia saa, jos kalun jatke on OK ;) Nimittäin miehen tulee olla ensiksi haluttava, sillä valitettavasti meillä ei kävellä se kalu paljaana ;) muutenhan voi olla, että jollekin kelpaisi vain se sopivan kokoinen kalukin, miehestä viis.

    Toivottavasti sinä janne_purola olet niitä miehiä joka osaa viehättää naista muutenkin ja hyväillä hänet hurmioon, sillä isollakaan kalulla sitä ei tehdä. Olethan varmasti tietoinen siitä, että emättimessä ei juurikaan ole tuntohermoja, joten se kiihottaminen täytyy tapahtua muita kohteita kiihottanen ja kalu on vain se loppu plussa koko hommalle.

    Muuten isoa kalua on kiva ottaa suuhun, jos se ei ole tietysti liian iso :D

  191. Jude Suwantokuha sanoo:

    Joo, eiköhän se ole niin, että, kun lääkäri kysyy, että paljonko sitä olutta menee oikeesti niin, siihen potilas vastaa 5 pulloo, eli oikeesti se kerrotaan viidellä – oikea vastaus on 25pulloa.

    Nää jutut on samaa tasoa. Kalu ei 55 ikävuoteen menessä pienentynyt senttiäkään, eikä pienen niin kauan kun sillä on käyttöä. Ja en ole päässyt mittaamaan sitä emättimessä mutta pohja tuntuu, naisen emätin, kun on varsin lyhyt mutta venyvä.

    Toisille tuottaa nautintoa selitellä täällä kalunsa kokoa – hulluilla on huvinsa ja mikäs siinä, jos saa tyydytyksen. Kalun keskimääräinen pituus on 15cm +- 3cm suuntaansa. Repikää siitä.

    Jos ei muka 21 cm kalu mahdu naiseen niin kuinka sieltä tulee lapsi …..voi sääli………

    Muutenhan täällä on kivoja juttuja mutta mielikuvat leijuvat ja kartat ovat ihan toisesta maailmasta – siis paskanjauhantaa :)

  192. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa keskustelemaan kanssamme seksistä Jude Suwantokuha, kiva että olet löytänyt blogiini. Tekisi heti mieli kysyä, että minkä ikäinen olet, koska olet noin varma, ettei kalun koko pienene iän myötä? Tosin voihan se olla niinkin, että vaikka sinulla olisi sitä ikää, niin et halua muistaa sen olleen suurempi nuorempana :D Tai sitten sinulla on todella ollut se jatkuvassa käytössä, niin etteivät tiehyeet ja muut osat ole käytön puutteessa kutistuneet. Hyvä niin. Minulla on kuitenkin ikää sen verran, että olen tutustunut vanhempiinkin herroihin ja he ovat kertoneet miten asianlaita oikeasti on.

    Päättelin, että sinulla ei ole sitä ikää kovin paljon, sillä silloin tietäisit, miten pitkä naisen emätin keskimäärin on. Lapsi ei ole kuin hetken synnytyskanavassa eli emättimessä, joten lapsen mitalla sitä emättimen pituutta ei voi mitata. Jos kalu on kovin pitkä, niin siitä jää väkisinkin osa emättimen ulkopuolelle, siellä kun tulee kohtu vastaan, ja sinne kalulla ei ole pääsyä ;) Mutta ihan niinkuin miehillä on eri mittaisia kaluja, niin naisillakin on eri mittaisia emättimiä. Toivottavasti toisilleen sopivat löytävät parinsa :D

  193. Homme sanoo:

    ”Nous’ kosteasta kolostaan
    hauki puuhun laulamaan”

    Noviisi kun olen tässä blogissa, luin tämänkin ketjun vasta.
    Lemmenelinten koon teema on Kama Sutrassa heti alussa, jossa todetaan, että meidät on hyvin eri tavoin varustettu, ja kannattaa valita itselleen sopiva.
    Kaikki, mitä näistä asioista sanotaan, pitää paikkansa.
    Myös se, että seksuaalisesti poikkeuksellisen aktiivinen nainen (nymfomaani. jopa seksiaddikti) todennäköisimmin suosii pientä kalua.
    Sillä naisenkin tila vaihtelee, kalvot ärtyvät ja tulehtuvat, mehukkuus vaihtelee.
    Mutta pieni kalu on aina sopiva, isokaluisen kanssa on pidettävä taukoja.
    Isokaluinen mies on helposti laiska ja omahyväinen. Pienikaluinen mies on todennäköisemmin paras rakastaja, koska hän osaa käyttää kaikkia kykyjään.
    Rodulliset erot ovat valtavia. Mustilla miehillä ja naisilla on isot paikat. Aasialaisilla on pienet paikat. Kaikilla on hienot piirteensä. Mustat ovat sydämellisiä ja mahtavia, aasialaiset ovat olleet erotiikan suurmestareita muinaisista intialaisista ja kiinalaisista alkaen.
    Nuorena kannattaa kokeilla kaikkea ja matkustaa. Jokainen voi löytää suurimman onnen koosta riippumatta. Pienen vehkeen omistajilla on parhaat mahdollisuudet.

  194. femme sanoo:

    Hei :)

    Sinulla on kyllä melkoinen urakka Homme, jos suunnitelmissasi on lukea blogini :D En muista tarkkaan, kunka monta aihetta olen kirjoittanut, toista sataa nittä taitaa olla ;) ja tänään ylitimme 16000 kommentin rajan :D

    Vanhemmiten olen huomannut pitäväni enemmän keskikokoisista tai jopa pienemmistä kaluista :D Isoa kalua on kyllä kieltämättä kiva kosketella, runkata ja nuolla, mutta yhdyntään valitsen jo sellaisen, jota omat rakastelulihakseni voi puristella, imeä ja pumpata :D

  195. sallyann sanoo:

    Hei!

    On mukavaa kun tulee uusia kirjoittajia, koska heille kaikki on uutta täällä. Koko ajan tai jo pitkään mukana olleilla ei tule palattua vanhoihin aiheisiin.

    Lukaisin läpi mitä itse olin kirjoittanut tähän aiheeseen ja vain muutaman kommentin verran olin tuolloin ”jaksanut”…

    Hmmm…hauska tuo sinun femme…valitsen ;) … no ehkä et ihan noin sitä tarkoittanut…

    Minulle se on aina ollut yllätys, että mitä sieltä lahkeesta loytyy ;) .

    Kun ei kuitenkaan ole kokemusta mistään jättikalusta, niin vaikea on tietää miltä sellainen oikeasti tuntuisi rakastellessa. Kun tuolla aiemmin mainitsin 20 cm, niin jälkeenpäin tuli asiaa selvitettyä ja kävi ilmi, että olin itse laittanut 2 senttiä hyvän miehen lisää… :D

    Kokemusta on kyllä kalusta jota voisi ehken kutsua pienehköksi, mittaa kuitenkin ”riittävästi”, mutta muuten hoikka kalu. Miehen eduksi on kerrottava, että niin hyvää suuseksiä en ole kokenut koskaan tai ehken nyt sitten yhden toisenkin kanssa…

    sallyann

  196. Homme sanoo:

    Chère Femme, blogisi lukeminen on iloa ja juhlaa, sillä sinulla on hyvät ja perusteelliset juonnot, jotka johdattavat keskustelua tasokkaammaksi kuin mitä netissä näistä aiheista on tavallisesti luettavana.
    Kommentillani halusin kompata tervettä lähtökohtaasi. Liian usein miehet kuvittelevat vääriä asioita kapineensa koosta ja voivat siksi menettää elämänsä onnenhetkiä. Siksi haluankin propagoida pienikaluisen avuja.
    Isokaluinen menettää Aasian maanosan lukuunottamatta kiitollisia poikkeusnaisia. Hän menettää monia ihania suomalaisnaisiakin, joihin kerta kaikkiaan sattuu liikaa. Hän menettää myös monia uusintoja muidenkin kanssa. Varttuneemmalla iällä hän saattaa oppia kompensoimaan ongelmaansa tulemalla taitavaksi hierojaksi, käden ja suun onnen tuojaksi sekä liukuvoiteiden tuntijaksi. Eli jos harrastusta riittää, hänestä voi tulla yhtä taitava kuin pienikaluisesta, mutta päinvastaisesta syystä.
    Onneen on monta tietä.

  197. femme sanoo:

    Hei :)

    Vähän väärä sanavalinta minulta, sallyann ;) tarkoitin, että kun en ollut varattu, niin kuin nyt olen, niin minulla oli useampia ystäviä ja valinta heistä saattoi perustua kokoon :D ja tehtävään :D

  198. Lukija sanoo:

    ”Ei terskaan, jossa on eniten hermoja, tule kovinkaan paljon kosketusta, jos nainen ei supistele lantionpohjalihaksiaan tai terska ei kosketa kohdunnipukkaa jonka tunteminen tuo terskalle lisää ärsykettä. Kyllä mies tuntee penikseensä kohdistuvan kosketuksen paremmin runkatessa tai suuseksistä. Tässä kohtaa ihmettelenkin, että eikö miehille tule turhautumisen tunne kun hän nai naista joka ei ole mukana touhussa? Joka ei käytä lantionpohjalihaksiaan tai nosta lantiotaan vastatyöntöihin jotta mies ylettyisi kohdunnipukkaan asti?”

    Onhan tuosssa sekin näkökohta, että jos mies on kovin herkkä laukeamaan niin kestää ehkä aavistuksen pidempään ja välttää turhautumisen tunteen siitä kun taas tuli niin nopeasti…

    Toisaalta… Sitä ehkä myös hieman liioitellaan kuinka hyvältä se puristus tuntuu sillä sen puristuksen pitää olla luokkaa ”nyrkissä” ennen kuin kalun varsi sen tuntee erityisesti…
    Terska tuntee herkemmin ja silloinkin se on parhaimmillaan juuri siinä sisään ulos kohdalla emättimen suulla joten en ole aivan vakuuttunut siitä kuvatusta riemusta syvemmällä tapahtuvasta ”puristuksesta”… Sorry vaan mutta tuo menee hieman samaan kategoriaan kuin se, että mies haluaa kuulla olevansa iso joten nainen kehuu, niin myös nainen olevansa tiukka ja puristavansa kalua ”jumalaisesti”… ja mies huokailee näin vaikka herkku onkin siinä sentin tai kahden matkalla jo mennessä…

    Tai sitten se on kuitenkin toisin… :P

  199. Markus33 sanoo:

    Lukiko kukaan tänään (30.9) Hesarin yleisönosastosta Aikuisen Naisen kirjoitusta siitä että Siittimen koolla on väliä?:)

  200. Homme sanoo:

    Se Aikuinen nainen ei varmaankaan ollut Femme, ja tähän asiaan on monta totuutta. Eniten valinnan vapautta on normaalikokoisen kalun omistajilla.

  201. Kai sanoo:

    En ole muutamaan kuukauteen käynyt täällä ja hämmästyin aika tavalla kun huomasin, mistä keskustellaan – kalun koosta! Ja samat tietoon perustumattomat näkemykset! Mainittakoon vaikka kalun pieneneminen vanhemmalla iällä. Lääketieteellinen ja tutkimuksiin perustuva tieto on, että kalu kyllä pienenee yli 60 vuoden jälkeen, mutta niin vähän, että sillä ei ole merkitystä.

    Vähemmälle huomiolle jää edelleen se, että ei kukaan ole naimisissa kalun kanssa. Vai onko niitäkin. Eiköhän aina ihmissuhteissa merkitse kokonaisuus, ystävän persoonallisuus myös.

    Mieshän on täysin jäävi siittimensä koon suhteen. Sen suuruus tai pienuus saadaan perinnöllisenä. Toisaalta oikeat minipenikset ovat aika harvinaisia ja johtunevat erilaisista sairauksista pojan kehitysvaiheissa. Hoitona on silloin yleensä leikkaukselliset asiat.

    Mutta me muut, jotka olemme siinä 15 plus 3 tai miinus kolme -luokassa, kannattaako meidän pohtia kalun kokoa?

  202. Misu sanoo:

    Tottakai kalun koolla on merkitystä.. se joka toisin väittää valehtelee ja ennen kaikkea valehtelee miesten itsetunnon takia ja kolmas vaihtoehto on ettei ole koskaan saanut sitä isoa.
    Mutta se koko ei näyttele niin suurta osaa parisuhteessa ja niinkuin Kai totesi myös muut kriteerit ihmisessä ovat tärkeitä.
    On miehiä jotka pitävät isoista rinnoista eikä varmastikaan katso pieniä saatikka alkaisi seurustelemaan sellaisen naisen kanssa vaikka kuinka mukava ja ihana luonteeltaan olisi.
    Mies on yhtä jäävi siittimensä koon suhteen kuin nainen rintojensa..kaikilla kun ei ole varaa tai mahdollisuutta käydä tohtorilla lisäämässä kokoa.
    Minä itse en koe olevani ”suhteessa” kalun kanssa mutta en myöskään haluaisi olla pieni kaluisen kanssa..jos kerran olen saanut isoa niin miksi ihmeessä vaihtaisin pienempään?
    Tämä on se ikuisuus kysymys koon merkityksestä..mutta mitä sitä silti pohtii..eiköhän sitä itse kukin joudu kuitenkin elämään sillä mitä annettu on.

  203. Lukija sanoo:

    Juu ja joka sanoo ettei tiukan neitsyen ”saaminen” olisi upeaa ei ole sellaista saanut.. :lol:

    No neitsyt on ”saatu” ja tiukkakin oli eikä vieläkään hirveästi ”väljentynyt” ihan näin normaali kokoisella kalulla arvioituna.. … Ihan oikeasti.. Ei se nyt niin juhlaa ole… Mielummin sen tiukkuuden kokee pillun lihaksien aikaan saamama kuin ”suorana” tiukkuutena… Mikä sen parempaa kuin vaihteleva hallittu ote kalusta ;)

    Paitsi, että sen kalun koon muuttaminen on käytännössä lähes mahdoton tehtävä edes rahalla toisin kuin naisen kohdalla jolla voidaan rintojen kokoa muuttaa ja tuo muutos myös perua tai jatkaa suuntaan johon on lähtenyt.. Naisella voidaan muuttaa myös hieman paremmin ja varmemmin tuloksin niin ulkoisia sukupuolielimiä kuin jopa sisäisiäkin… Eli sievennetään ja pienennetään… Tunto tässä saattaa kärsiä, mutta muu toiminnallisuus ei toisin kuin miehillä joilla mahdollisesti katoaa luonnollinen toimintakyky siinä ohessa kun sitä paisuvaiskudosta ei kyetä lisäämään vaan joudutaan turvautumaan tekniikkaan.

    Pientä ”lisää” saadaan muistaakseni jonkin jänteen katkaisulla, mutta siitä oli sitten omat haittansa siitäkin…

    Toisaalta.. Mitä iloa olisi saada vaikka 5 cm lisää pituutta jos kalu on vain sen verta pidempi.. Eikö suhteet pitäisi säilyttää ja myös paksuuden lisääntyä…

    Entäpä jos sitä pituutta ei edes lähtisi pohtimaan.. Antaa olla se standardimitta pelissä ja lisätään siihen paksuutta.. Sen lisääminen ilmeisesti on kuitenkin helpompaa niin, että peli toimii normaalisti.

    Vai kumpi sitten on mieluisampi valinta naiselle se tavallisen paksuinen, mutta 5 cm pidempi tai tavallisen pituinen, mutta 1-2 cm paksumpi?

    Jotenkin olen ollut ymmärtävinäni että paksuudella olisi loppupelissä enemmän merkitystä kuin suurella pituudella…

  204. femme sanoo:

    Hei,
    :)

    Jotta kaikki tietäisivät, että mistä keskustelu taas alkoi, niin lainaan tähän Hesarissa olevan kirjoituksen:

    ”Myös siittimen koolla voi olla merkitystä seksissä.
    Helsingin Sanomien Elämä-sivuilla (27.9.) oli kiinnostava ja hauskasti kuvitettu juttu miehiin liittyvistä väittämistä.
    Kokonaisuus oli mukava, mutta naisena jäin kyllä taas kerran ihmettelemään tätä huolella vaalittua haavekuvaa, ettei ”sen” koolla ole väliä.
    Professori Olavi Lukkarisen mukaan tätä näkemystä tukevat tutkimukset Ranskasta ja Iranista. Voin olla asenteiltani jäykistynyt, mutta epäilen iranilaisten naisten halua analysoida avoimesti sukupuolielämäänsä. Ja noin yleensäkin: täysin rehellisesti naiset puhuvat tällaisista asioista todella harvoille.

    Todellisuus on kuitenkin tyly. Koolla on väliä ja vieläpä paljon. Taannoin gynekologini – nainen ja osaamisessaan erittäin arvostettu – nauroi hersyvästi erään mieskollegansa esittämälle näkemykselle koon toisarvoisuudesta. Gynekologi sanoi puhuneensa asiasta paljon potilaittensa kanssa, ja heistä jokainen oli sanonut, että totta kai se koko vaikuttaa. Tuon lääkärin mielestä se on aivan itsestään selvää.
    Sukupuoliyhteydessä käytössä olevissa naisen onkaloissa on erittäin hyvä tuntoaisti. Lisääntymisaktihan on tarkoitettu kiihottavaksi, harva siinä kansakunnan etua ajattelee. Hyvän tuntoaistin tietää muutenkin jokainen nainen, jolta on otettu noista paikoista irtosolunäytteitä.
    Koon merkitys kuuluu tietenkin myös kielikuvissa. Kuinkahan monen naisrunoilijan teksteissä toistettu haltioitunut kuvaus hetkestä, kun ”täytät joka sopukkani”.

    Ihan eri juttu on se, että koko ei auta mitään, jos ei tiedä, mitä isolla peniksellä tehdään ja jos sen jatkeena ei ole kuin höttöä. Aivothan ovat ihmisen suurin sukupuolielin: tyydyttävä, kestävä sukupuolisuhde syntyy vain, jos parin välillä vallitsee myös henkinen kontakti.
    On miehiä, jotka valittavat puutteessa oloa ja samaan hengenvetoon ihmettelevät, että seksiä saadakseenko pitäisi vielä jaksaa naisen jututkin. Kuka haluaa antautua niin intiimiin tilanteeseen ihmisen kanssa, jonka asenne viestii vähättelyä!

    Ymmärrän kyllä, miksi ”ei sen koolla väliä” –hokema elää. Minunkin puolestani se saa elää ja vaikka vahvistua, jos siten ehkäistään pahaa mieltä, neurooseja ja masennusta. Maailmassahan on olemassa myös hyödyllisiä valheita.
    Aikuinen nainen
    Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.”

  205. femme sanoo:

    Hei :)

    Niin kuin täällä ehdittiinkin arvelemaan, niin kirjoitus ei ole minun. Ja sekin täytyy sanoa, että kirjoittaja on hyvin oikeassa siinä, että harvoin kuulee naisten kertovan oman kumppanisa varustelun kokoa ;) Naiset keskustelevat koosta ja aina iso saa kiitosta enemmän kuin mikään muu ;) pienistä ei nimittäin kukaan puhu.

    Nainen joka hallitsee rakastelulihaksensa voi nauttia myös pienemmästä kalusta, kunhan mustamme sen (miehet muistavat sen) että naisen emätin tiukkenee, kun hänet on kunnolla kiihotettu, ihan samoin kun miehenkin kalu suurenee kiihotuksesta. Molemmat täyttyvät verellä. G-pisteestä on väänetty kättä sen keksimisesta, havaitsemisesta, lähtien, G-piste on tunnistettavissa vasta, kun nainen on niin kiihottunut, että on lähes valmis orgasmiin. Silloin myös pienempi kalu tekee tehtävänsä, jopa sormi tai kaksi ;) kelpaavat.

    Iso kokoinen penis on ihana, kunhan sillä ei jumputeta kohtua jatkuvasti. Jotkut naiset pitävät kyllä siitäkin ;) Jos saa siis valita, niin paksu on aina parempi kuin pitkä. Jos taas harrastaa paljon myös analiyhdyntöjä, niin keskiverto penis on silloin paras :D

    Isoa penistä tärkeämpi on miehen taito rakastella, ja tarkoitan tosiaan rakastella, en yhtyä naisen emättimeen ;) joskin sekin on yksi osa rakastelua :D

  206. Lukija sanoo:

    Mutta toisaalta… Ehkäpä sekin on vain ”hyödyllinen valhe”, että mies tuntisi ”jokaisen emättimen puristuksen tuoman nautinnon…”…

    Kun tuo kalun varsi ei ole kuitenkaan niin kovin herkkä tuntemaan puristuksen muutoksia…

    Terska on sitten toinen juttu ja se miltä siinä tuntuu tiukan emättimen aukon puristuksen tienoilla liikkuminen tai tiukkojen huulien terskan yli kulkeminen suuseksissä…

    Jos ei näitä asioita ”kokisi” ajatuksissaan, näköaistillaan, kuuloaistillaan ja vaikkapa sormiensa tuntoaistilla saman aikaisesti niin pelkällä kalun tuntoaistilla ei paljon juhlittaisi seksissä ainakaan miehen kohdalla.

    Kokonaisuus ratkaisee ei niinkään jonkin osan koko kokonaisuudessa…

    Helmessä oli taas naisille vinkkejä suuseksiin…

    ”Valot
    Jätä valot päälle, jotta hän näkisi, mitä teet. Järjestä hänet todelliselle aitiopaikalle sitomalla hiuksesi kiinni. jos olet rohkea, säilytä katsekontakti, kun otat hänen peniksensä suuhusi.”

    Ja loput on sitten kivaa extraa… Kaikki oleellinen on tuossa sanottuna ja jos tuon kohdan jättää toteuttamatta, niin lähes kaikki kiihottava jää miehen mielikuvituksen varaan ja silloin on melkein sama vaikka runkkaisi itse…

  207. sallyann sanoo:

    Huomenta!

    Keskustelu miehen sukupuolielimestä, peniksestä, kalusta, kullista tai miksi sitä nyt milloinkin halutaan kutsua on virinnyt uudelleen käyntiin. Hmm…elämän meno pyörii pillujen, kullien, tissien ja pyllyjen ympärillä, ikuinen vietti vie ja puhututtaa ja miksipä ei puhututtaisi :) ! Itselläni ei ole mitään lisättävää aikaisempiin kommenteihini…kunhan kurkkasin tännekin ;) !

    sallyann

  208. Musta Joutsen sanoo:

    Jos nyt jotain tännekin ;) … On tosiaan arka asia naisen lähteä puhumaan ainakaan livenä kumppaniensa varustuksesta. Yksi näkökohta lienee kuitenkin henkilökohtaisten kokojen yhteensopivuus. Rakastajallani on osoittautunut olevan ihan täydellinen koko minulle :D . Ei yhtään liikaa eikä liian vähän!

    Miehelläni saisi olla isompi – tai sitten enemmän intoa ja täydellinen erektio, jolloin kokoa tulee enemmän – mutta se tapahtuu hyvin harvoin. Mutta hänen kanssaan taas on yksi tietty asento, jossa tunne on maailman paras :D . Kalu osuu jotenkin varmaan juuri tuohon g-pisteeseen, mitä taas se isompi kalu ei samalla tavalla tee – ei ainakaan siinä asennossa. Eli voi sillä ”käyttötavallakin” olla merkitystä ja parhaat käyttötavathan selviävät pitemmissä suhteissa ;) .

  209. Markus33 sanoo:

    Misu on mielestäni ihan oikeassa, mitä tulee naisten rintoihin. En omalla kohdallani oikein katsele pienirintaisia naisia – tosin en kyllä ole mitenkään valtavien meijereidenkään kannalla. B-D kuppi haarukka naisella mielestäni haluttava:)

  210. Lukija sanoo:

    Ei varmaan nainenkaan siitä ole kovin mielissään jos mies arvostelee hänen rintojaan ja/tai peppuaan jotenkin ”sopimattomiksi” :)

    Tuolla oli joskus jo minunkin toimesta täällä blogissa toteama asia jälleen esillä iltalehden sivuilla…
    ”3. Mies ei skannaa naisen alastonta kehoa katseellaan ja etsi virheitä. Hän ajattelee sen näyn edessä jotain aivan muuta.”
    http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010093012436041_lz.shtml

    Eiköhän tuo suurinpiirtein pidä paikkansa myös toisinpäin :) …Vai?

    Tuosta rintojen koosta vielä sen verta, että… En tiedä kuinka olisi käytännössä kun en ole aivan pieniä eteeni saanut koskaan, mutta ainakin videoita katsellessa herkästi tulee sellainen olo, että on ”liian nuori, saako tuota edes luvallisesti katsoa…” kun on oikein pieni rintainen nainen…
    Muuten taas en ole niin kokoa ajatellut suuntaan enkä toiseen, vaan nauttinut siitä miltä rinnat ovat tuntuneet koskea ja hyväillä sormin huulin ja kielellä :D

  211. Markus33 sanoo:

    Samaa mieltä Lukijan kanssa – jotenkin pienet rinnat naisella tuovat tytön mieleen ja itse en syty tytöistä (pyydän anteeksi pienirintaisilta). Onneksi myös löytyy miehiä jotka pitävät pienirintaisista ja suhteessahan se kokonaisuus ja tunteet ratkaisee ei tissien koko. Seksisuhteessa minulle kyllä tärkeä kriteeri on naisen rintojen koko eli nautin kun naisen rinnat ovat sellaiset jotka erottuu kropasta hyvin ja joita voi hyväillä…tissien väliin naintikin kivaa sitten;)

    Mutta tässä taisikin olla kalun koko aiheena?;) Eli eiköhän naisellakin varsinkin seksisuhteessa tuo nautintoa katsella miestä jolla kunnon sauva….:) Muuten taas – kokonaisuus ratkaisee niinkuin tissienkin kohdalla…makuasioistahan ei voi kuitenkaan kiistellä:)

  212. femme sanoo:

    Hei :)

    Kyllä nainen katselee ihan mielellään alastonta miestä ;) varsinkin, jos mies vähän kantaa itseään :D Ei tarvitse pullistella, mutta ryhtiä täytyisi olla :) Kalu on suloinen ja mielenkiintoinenkin lepotilassa, mutta kun se on saanut vähän huomiota jo, ja jo vähän heräilemässä, se onkin oikea ”karkki” ;) Kovana seisova kalu on himottava, mutta tämä lepotilan ja kovan välimuoto on kiinnostavin ja saa ainakin minut haluamaan :D Sitä tekee mieli koskettaa, silitellä silkkistä pintaa ja maistella ensimmäisiä kiimatippoja ;)

  213. kai sanoo:

    Tämän päivän Hesarissa oli sitten mieskirjoittajan vastaisku Aikuiselle naiselle; kirjoittajan mielestä ”myös naisen sukuelimen koolla on väliä”. Eli tämä aiheen kirjoittelu johtaa näköjään aika hedelmättömään herjan heittoon.

    Hesarin siinä aivan ensimmäisessä kirjoituksessa, siis ennen Aikuisen naisen kirjoittelua, oli kyllä eräitä aika mielenkiintoisia väitteitä, joita keskustelussa ei ole vielä käsitelty.

    Siellähän taidettiin todeta, että testosteronin määrä veressä ei korreloi sukupuolisen halun kanssa ( jos muistan oikein). Yleensä lääketieteessä on nähty asia päinvastoin. Toisin sanoen matalan testosteronitason omaavalla on yleensä heikko sukupuolinen halu.

    Ilmeisesti tässä asiassa on ehkä käymässä samoin kuin rasvakeskustelussa. Näkemykset kääntyvät päinvastaisiksi.

  214. femme sanoo:

    Iltaa kaikille :)

    Juttelin tästä testosterooni aiheesta lääkäri ystävän kanssa ;) Hän oli sitä mieltä, että testosteroonia tarvitaan järjestelmän ylläpitoon ja luomiseen, eli alkuvietin syntyyn, jotta lisääntyminen toimisi. Kun seksin makuun on päästy, niin mieli on se joka ohjaa, siis nuori mies tarvitsee sen melko suurenkin testosterooni tujauksen, että seki alkaa kiinnostamaan ja sen myötä myös ”siementäminen” :D

    Seksistä tulee nautinto ja tätä nautintoa mieli pitää yllä, mieli johtaa haluamaan. Jos taas halun luojana olisi testosterooni, niin silloin ihminen ei voisi valita tekemisiään, vaan se syntyisi primitiivisesti ja käyttäytyminen olisi pakonomaista. Korkea testosterooni ohjaa jonkun verran ja saattaa synnyttää pakonomaista tarvetta saada seksiä, yleensä näin kun mies on nuori ja viriili. Vanhempi mies, jolla voi olla melko alhainenkin testosteroonin pitosuus, voi kuitenkin olaa yhtä halukas, jos hän tuntee saavansa tyydytystä seksistä ja kokemus on hänelle hyvin mieluinen.

    Jos taas mies tuntee seksin tylsäksi, pakonomaiseksi tai hän joutuu sitä kovasti ”kerjäämään”, niin silloin tyydytyksen laatu ei ole täydellinen, siinä ei vaikuta testosteroonin pitoisuus millään lailla. Mieli kertoo onko seksi tyydyttävää vai ei ja mieli valitsee, mitä mies oikeasti haluaa tai on haluamatta.

    Näin toimii myös naisen mieli, eli jos hän ei koe seksiä tarpeeksi tyydyttävänä, niin hän ei sitä myöskään halua kovin usein. Tähän ei vaikuta se, että saako nainen orgasmin yhdynnässä tai ollenkaan rakastelun aikana, nainen voi pitää seksiä ilman orgasmiakin tyydyttävänä ja haluta sitä usein.

    En ole vielä ehtinyt lukea päivän lehteä, mutta luen ehdottomasti myös vastauksen :)

  215. Kai sanoo:

    Mielenkiintoista tietoa Femme! Päivän Hesarissa jatkuu seksuaalisarja ja ”myyttien murtaminen”. Sen mukaan lurppopimpsa on pelkkää satua. Synnytyksekään eivät vaikuta naisen elimen kokoon. Naisen vagina ei myöskään juuri muutu ajan saatossa. No, sehän on hyvä uusi fakta, kai..

  216. femme sanoo:

    Hei :)

    Luin vasta nyt illalla päivän lehden ja artikkelin jossa käytiin läpi eri väittämiä. Lukija laittoikin siitä linkin viimeisimmän aiheen kommentteihin. Niin, muuttuuko vagina vuosien kuluessa, ja kuka sitä mittaa? En ole koskaan törmännyt siihen, että naisen vaginaa olisi mitattu terveydenhuollon toimesta, ei edes yksityinen gynekologi sitä tee, kuka voi siis sanoa niin varmasti muuttuuko se?

    Uskon oman vaginani muuttuneen, tai ehkä vagina ei ole muuttunut, mutta vaginan lihakset ovat :) Ihan nuorena tyttönä niitä ei ymmärtänyt käyttää. Myöhemmin miehet ovat pyytäneet puristelemaan kaluaan vaginalla ja pikku hiljaa siinä taidossa kehittyi ja alkoi itsekin nauttimaan sen tuomasta tyydytyksestä.Nykyään kun käyn myös pilateksessa, joka perustuu kokonaan lantiopohjalihasten hallintaan, olen huomannut, että vaginan lihakset ovat entistäkin toimivammat ;) Hyvä lääkäri kehoittaa jumppaamaan vaginan lihaksia synnytyksen jälkeen ;) Moni nainen on vain niin laiska ja he havahtuvat vasta vuosien kuluttua siihen, että paikat ovat väljät ja maha pömpöttää. Tämä pömppö maha johtuu siitä, että nainen ei ole jumpannut lantionpohjalihaksia heti synnytyksen jälkeen. Myöhemmin jumppa ei pömppö vatsaan enää auta, vaan sen kanssa on elettävä. Löysiä kudoksia kun ei enää saa kireeksi, koska vatsan seudulle kertyy helposti myös paljon rasvaa.

    Vaginan lihaksia voi jumpata koko ikänsä ja ne kehittyvät, mitä enemmän jumppaa sitä paremmin toimivat. Jos naiset ymmärtäisivät, että lantionpohjan lihaksia jumppaamalla myös oma nautinto voimistuu, niin he eivät olisi niin laiskoja. Seksi ei vain ole usein se ensimmäinen asia, joka naisilla on mielessä synnytyksen jälkeen :(

    Lurppopimpsa voi kehittyä niille naisille, jotka eivät ole kiinnostuneet seksistä kumppaninsa kanssa eikä myöskään omasta sooloseksistään. Nainen joka on kuin lahna joko tietoisesti tai vähemmän tietoisena, nainen joka ei ole kuullut tai lukenut, että vaginansa lihaksia voi ja tulisi käyttää yhdynnän aikana, niin heidän pimpsansa ei toimi yhteisen tyydytyksen hyväksi. Olen tavannut lukemattomia naisia, jotka ovat olleet ihan ihmeessään, kun olen kysynyt, että miten paljon he puristelevat miehen siitintä yhdynnän aikana. ”Pitääkö sitä puristella?” on usein kysymys. Kyllä sitä pitää vastaan, silloin omakin orgasmi tulee helpommin :D

    Minua häiritsi eräs väittämä, edellisen viikon artikkelissa, jossa käytiin läpi miehisiä väittämiä.

    ”Väite: Tosi mies ei puhu eikä pussaa.
    ”Ihan päin vastoin!”
    Mies ja nainen eivät Lukkarisen mukaan tässä suhteessa poikkea kovin paljon toisistaan. Naiset ovat iät ajat valittaneet puhumisen ja esileikin puutetta, mutta sitä samaa valittavat miehetkin.
    ”Olen lukemattomat kerrat kuullut vastaanotolla miesten kertovan, kuinka naiset torjuvat eivätkä vastaa hyväilyihin. Mies kaipaa halailua, kosketusta ja kiihottumista.”

    Näin on, sen minäkin allekirjoitan, mutta vastaus ei ollut väittämään, tai sitten tähän vastaukseen sotkeutui väärä väittämä. Vastauksessa ei mainita mitään miehen halusta puhua ja pussata, vai mainitaanko? Vastauksessa kerrotaan, ettei nainen vastaa hyväilyihin. Ja että mieskin kaipaa haleja, hyväilyjä ja esileikkiä, siinä missä nainenkin. Suostuvatko miehet sitten puhumaan enemmän ja suutelemaan ;) ja tekemään sitä myös seksin aikana :D ? Olen itse aina ihmetellyt sitä, kun monet miehet kertovat, ettei heidän kumppaninsa koskettele ja hyväile heitä, ei varsinkaan kalua, kiveksiä, nännejä ja peppua. Miksiköhän näin? Toivoohan nainenkin näitä hyväilyjä, miksi hän uskoo ettei mies niitä halua?

  217. Lukija sanoo:

    ”Tosi mies ei puhu eikä pussaa”

    Tähän ”ajatukseen” sisältyy tuo kaikki eli tällainen mies tulee kouraisee todeten hiljaa mielessään, ”on märkää”, muutama rivakka työntö murahdellen ja pyyhkäisy siihen klassiseen verhoon lähtiessä.
    Onhan näitäkin ihan varmasti, mutta eikö kuitenkin jo useampi toimi toisin?
    Ja olihan siinä maininta miehen halusta puhua ja pussata… ”kuinka naiset torjuvat eivätkä vastaa hyväilyihin. Mies kaipaa halailua, kosketusta ja kiihottumista.”
    Siis ”naiset torjuvat”… miehen ”halailua, kosketusta ja kiihottumista”… eli eivät ”vastaa” miehen ”hyväilyihin”…
    Noo tosin puhumista ei mainita suoraan, mutta eiköhän se sisälly tuohon myös…

    ”Olen itse aina ihmetellyt sitä, kun monet miehet kertovat, ettei heidän kumppaninsa koskettele ja hyväile heitä, ei varsinkaan kalua, kiveksiä, nännejä ja peppua. Miksiköhän näin?”

    No tietenkin kun se mies on jo ”valmiina” ja sehän on ”miehen tehtävä” kiihottaa nainen valmiiksi sillä mieshän kiihottuu jo pelkästä ajatuksesta…
    Näinhän sitä on toitotettu jo vaikka kuinka kauan ja oppi on mennyt perille naisilla… Ikävä kyllä… :|

    Tuosta ”pömppö mahan” synnystä en olisi ehkä ihan varma sillä niitä kyllä näkyy myös varsin nuorilla naisilla jotka eivät ole varmasti vielä synnyttäneitä…

  218. sallyann sanoo:

    ”Väite: Naisen kiinnostus seksiin sammuu vaihdevuosiin.
    Joskus seksihaluja vähentää kyllästyminen pitkässä parisuhteessa.”

    Mielestäni tuo pätee kyllä ihan kumpaankin ja kuten olen todennut aikaisemminkin, niin on varmasti kaikista suurin haaste pitkässä parisuhteessa.

    Mutta nyt on pakko keskittyä taas ruudun tämänpuoliseen elämään.

    sallyann

  219. Marie Antoinette sanoo:

    Mies ei ehkä puhu eikä kauheasti pussaakaan, mutta kyllä varmasti nauttii siitä, että hyväillään. Minun mieheni osoittaa sen niin- olen ymmärtänyt- että hän ”odottaa” siinä vieressä ja on rauhallisesti, ikään kuin olisi aikeissa käydä nukkumaan. Hän tietää, etten voi vastustaa, jos hetken pystyn lepäämään vieressä, mutta sitten alkaa kädet harhailla, mies tulee hulluksi, jos alkaa suudella hitaasti ja aina kiihkeämmin märästi kaulaa ja solisluita ja nänneja ja sitten suutelee haarojen välistä ja samalla hyväilee kalua ja kiveksiä ja reisiä. Sitä voisi tehdä vaikka kuinka kauan, luulen, että mies nauttii siitä yhtä paljon, kun itse seksistä. Kun on saanut miehen jo tärisemään, voi alkaa hitaasti nuolla kalua, niin että mies kohta kerjää kovempaa ja lujempaa ja itsekin kiihotun siitä niin, että melkein saan jo tuota tehdessäni. Pitkän hyväilyn jälkeen piiiiiitkä hyväily suulla ja käsillä ja pian hän ei voi enää hillitä itseään, vaan tulee päälleni ja antaa minulle valtavan orgasmin, koska minä olen hänet siihen tilaan valmistanut (ja samalla itseni), ja samalla hän saa sen myös itsekin. Ihanampaa ei enää voisi olla. Ja toimii se toisinkin päin, mutta kyllä miehet nauttivat kaikesta koskettelusta ihan hirveästi. Niin kuin rakastelun jälkeenkin.

  220. Lukija sanoo:

    Toden totta :)
    Kuulostaakin jo hyvältä :D

    Ehkäpä tulevat sukupolvet pääsevät tästä ”epätasa-arvosta” ja myös miestäkin hyväillään useammissa suhteissa tuon kaltaisesti…

    Nythän se menee hyvin usein niin, että miehen kiihoittaminen tapahtuu omatoimisesti siinä ohessa tämän hyväillessä naistaan…
    Mikä tosin toimii myös, mutta olisihan se vaihtelu ihan mukavaa miehellekin :)

  221. femme sanoo:

    Hei :)

    Tuo kuvauksesi Marie Anttoinette, on ihan kuin meidän vuoteesta ;) juuri noin se meilläkin menee, meidän on kyllä vaikea olla lähekkäin ilman niitä vaeltelevia käsiä, ja sen jälkeenhän sen jo tietää mihin se johtaa :D

  222. Lukija sanoo:

    Se on ”Läps” lähes poikkeuksetta jos käteni alkaa vaeltelemaan yhtään liikaa… Jollei ole ensin näytetty ”vihreää valoa”…
    Lähes siksi, että joskus sitten saattaa kädet päästä vähän vaeltamaan ilman ”vihreän valon välkettä” ja/tai osaan lopettaa ajoissa ennen kuin ”Läps” iskee… Vähän kuin kissaa silittäisi siis ;)

  223. Kai sanoo:

    Hieman lisää tuohon miehen ja naisen pussaamiseen ja pussaamattomuuteen. Suomalaiset ovat kärjistäen metsäläiskansa, joka vasta 1960-luvulla tuli kaupunkeihin. Maalaiskulttuurissa ja kovassa työssä hellittelyä ja hyvälyjä pidettiin ehkä lapsellisena. Se oli sellaista astumiskulttuuria. Kaikkea käyttäytymistä väritti myös kirkon ankara oppi ja sen käsitykset naisesta ikään kuin ihmisen puolikkaana.

    Uskaltaisin väittää, että näillä meidän ankarilla olosuhteilla ja kirkon tuomitsevalla suhtautumisella seksiin taottiin esi-isiemme ja – äitiemme otsalohkoon näissä sänkyasioissa karu meininki. Melkein väittäisin, että suurten ikäluokkien vanhemmat naivat vielä peiton alla, pimeässä ja häveliäästi.

    Tästä on tultu eteenpäin, mutta kyllä molempia sukupuolia rasittaa vielä aikaisempien sukupolvien näkemykset ja asenteet. Esim. suuseksi oli vielä sodanaikaiselle sukupolvelle valtaosin kauhistus.

    Suomalaisen seksin historiaa ei ole vielä käsittääkseni kirjoitettu, mutta jo vanhoista elokuvista näkyy viitteellisenä, että sukupuolisesti aktiivista naista pidettiin halpa-arvoisena, huorana tai noitana. 1600-luvulla heidät poltettiin roviolla meilläkin. Suomalainen mies – se on ollut pitkään se Juha, joka tarttuu mieluummin kirveeseen kuin kaluunsa.

  224. Kai sanoo:

    No, joo, tuli sanottua hieman karusti tuo edellinen. Yritys oli saada kirjoitukseen hieman satiirista huumoria, mutta ei oikein onnistunut. Sanat lähtivät kävelemään niin kuin Lukijan kädet.

    Mutta mentaalihistoria sanelee paljonkin tämän kansan seksitapoja, siitä pidän kiinni. Kun puhumme lahnasta sängyssä, olipa se nainen tai mies, niin taustalla on koko kulttuurinen kanssakäymisemme. Se on vähän toisenlaista kuin esim. Ranskassa, jossa aviovaimo joutui kilpailemaan rakastajattaren kanssa.

    Tosimies ei puhu eikä pussaa, eikä monesti tosinainenkaan. Se on sitä mitä me valitamme näillä palstoilla vuodesta toiseen.

  225. Lukija sanoo:

    ”Sanat lähtivät kävelemään niin kuin Lukijan kädet.” :? 8O Siis mitähäh…
    Milloin minun kädet on kävellyt ja minne ne on kävellyt… Ovatko ne yhä sillä matkalla vai palanneet ruskettuneina…
    Toivottavasti ne ovat yhä karvaiset kuitenkin käsivarsistaan :P

  226. Musta Joutsen sanoo:

    Ei tuo niin karua ollut, Kai, vaan varmasti suurelta osin ihan totta. Eihän lepertelyä ja liikaa hellyyttä ole suvaittu edes lastenkasvatuksessa, mihin sen nyt ainakin luulisi kuuluvan. Sen sijaan on ollut suotavaa karaista eri tavoin ja opettaa itsenäiseksi melkein vauvana. Millä lienee vaikutusta sitten siihen myöhempäänkin kykyyn osoittaa hellyyttä ja olla toisen ihmisen lähellä.

    Juhani Ahon Juha-kirja… Vanha mies ottaa nuoren vaimon mutta ei pysty tai osaa tyydyttää hänen seksuaalisia tarpeitaan :( .

  227. Musta Joutsen sanoo:

    Lukijalla karvaiset kädet ;) ? No nyt lähti vuorostaan minun mielikuvitus liikkeelle… Kun femme alkoi eilen miettiä sitä kohoumaa ja millä saat sen aikaan :D .

  228. Lukija sanoo:

    ”Sen sijaan on ollut suotavaa karaista eri tavoin ja opettaa itsenäiseksi melkein vauvana.”

    On ollut juu ja nyt ollaankin sitten jo seuraavassa laidassa eivätkä lapset kasva itsenäisiksi vaan jäävät kotinurkkiin pyörimään terapiakäyntiensä kera vielä 25 vuotiainakin…

    Karvat & kohoumat :D
    Onhan tuo kyllä hykerryttävää näin virtuaalisesti olla tuollaisena mielikuvitusta liikuttavana :)

    Kiitos tästä arvon naiset :)

  229. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Kyllä ne sinun kädet vaeltelivat Lukija, kommentissa 222 :D

    Suomalaiset ovat karua kansaa, valitettavasti, ei sitä tarvitse anteeksi pyydellä Kai, ihan oikein kirjoitit meistä Suomalaisista.

    Mielikuva karvaisista käsivarsista ja isosta kohoumasta housuissa …. hmmm… sillä on hyvä mennä nukkumaan ;)

  230. Lukija sanoo:

    Aivan… Vaeltelemaan :)
    Eivät kädet kävele sen enempää kuin sanat jotka voivat kyllä vaeltaa..

    Mies voi vaeltaa kävellen, mutta hänen sanat ja kädet voivat vain vaeltaa tuon naisen kauniilla kummuilla kunnes notkea selkänsä taipuu kaarelle suloiselle tuolle huokausten sillalle…

  231. Homme sanoo:

    Kai puhuu asiaa suomalaisesta perinteestä kommentissa 223. Tosin tähän asiaan voisi lisätä yhtä ja toista, sillä todellisuus on monitahoinen. Ahdasmielisyyden rinnalla on ollut aina myös vapaamielisyys, maaseudun elämänmyönteinen ja luonnonläheinen suhde seksuaalisuuteen. Tietenkin kaikkialla piti olla varovainen ennen 1960-luvulla tapahtunutta ehkäisyvälineiden vallankumousta.

    Tämän otsikon kysymys on ikuisuusprojekti. Kama Sutran alussa kerrotaan, miten suuria kokojen erot ovat ja miten kannattaa valita itselleen sopiva. Väitän puolestani, että isokaluinen mies menettää eniten mahdollisuuksia sekä partnerivalinnassa että rakastelukerroissa. Sattuu liikaa.

    Femmen mainitsemat harjoitukset ovat täyttä asiaa, ja miehenä voin vahvistaa, että eron todellakin huomaa… rakastellessa mies voi ensin työntyä sisään ja panna, mutta pitää sitten taukoa… jolloin aikuinen nainen voi antaa mahtivitullaan lypsämällä sellaista kyytiä, mihin nuori neito ei pysty. Tämän taitavat nykyään tietää myös ne nuoret miehet, jotka ovat puuman perään.

    Nuo naisten ihmekonstit ovat Persian muinaisten haaremien ja Ranskan aurinkokuninkaan hovineitojen legendaarisia ominaisuuksia mutta myös suomalaista kansanperinnettä! Joka onneksi elää ja voi hyvin.

    Naisen pillulihastaidot ovat ikivanhoja, ja Suomessa viisaat emännät opettivat niitä tyttärilleen. Selälleen tuvan lattialle ja lihasharjoitukset käyntiin. Paikat pysyivät paremmin koossa synnytyksen jälkeen, virtsan karkailuongelmat olivat hallinnassa… eikä isäntäkään karkaillut piian aittaan, kun omassa makuukamarissa oli parempaa tarjolla.

    Juhani Ahon romaani Juha on psykologisesti monin tavoin totuudenmukainen. Rajaseudun raivaaja Juha on pelastanut idän orpotytön Marjan pikkulapsena, ja kun tämä on kasvanut nuoreksi naiseksi, Juha ottaa tästä vaimon. Mutta Marja ei halua Juhaa, sillä Marjalle Juha on kuin isä eikä missään tapauksessa halun kohde. Siksi Marja on Shemeikalle helppo saalis.

  232. Musta Joutsen sanoo:

    Hyvin on Homme klassikkonsa lukenut, en muistanut itse ihan noin tarkkaan ”Juhaa”. Mutta Marjako saalis? No, tietysti siinä mielessä, että hän menettää tutut ja turvalliset olot kun lähtee sellaisen miehen matkaan, joka keräilee tyttöjä missä heitä sattuu näkemään. Ensin he ovat jonkin aikaa rakastettuina, mutta kun huuma on haihtunut, piikoina hänen kotonaan. Shemeikkahan on rikas mutta eräänlainen haaremin pitäjä. Mutta onhan se Marjan lähtö silti maailman luonnollisin asia: ikävystynyt ja puutteessa elävä, ukkoutuneen miehen rinnalla sinnittelevä tyttö tapaa jännittävän ja puoleensavetävän miehen ja se on menoa.

    En muuten olisi ikinä ajatellut, että Lukijalla olisi karvaiset kädet. Mielikuvani oli jotenkin siloitellumpi ;) .

  233. Lukija sanoo:

    On tuo ollut joskus ennenkin esillä..
    Yritithän muistaakseni joskus sovittaa minulle pukua ja oliko jopa hieman tukeva ruumiinrakenne myös esillä :lol:

    Totta kai ennen on ollut toisin ja se kaikki vaikuttaa siihen mitä on nyt ja nykyisyys näkyy sitten joskus sadan vuoden päästä ”selkeänä syynä” sen ajan ongelmiin..

    Onko siitä sitten mitään hyötyä kun koetetaan korjata tämän päivän ongelmia, että saamme tietää kuinka joskus joku poltettiin roviolla tai kuinka maalla oli toisin kuin kaupungeissa tai kuinka tyttäret pistettiin tuvan lattialle jumppaamaan..

  234. sallyann sanoo:

    Tuli käväistyä taas pikaisesti hulluilla päivillä, tosin vain herkkuosastolla niin kuin eilenkin, muuhun ei oikein innostusta riittänyt, sen verran hullua hommaa nuo päivät ovat :D !

    Lukija, huono tuulesi ei siis johtunutkaan liiasta kotitöiden tekemisestä, kuten ensin arvelin. En minä itsekään ole mikään kodin hengetär :) …ainakaan enää, ehkä jonkun verran enemmän silloin kun lapset asuivat vielä kotona. Oikeastaan meillä on jakautunut aikalailla tasan kuitenkin kotityöt sekä lasten kanssa olemiset. Pyykinpesu on oikeastaan ainoa kotityö, jotka minä olen hoitanut aina ihan itse. Ruoan valmistuskin on käytännössä lähes sataprosenttisesti ollut aina minun hallussani.

    Se on tärkeintä, että hommat hoituvat ja jokainen perheenjäsen saa jotain itselle mieluisaa tekemistä kotitöistä, lapset myös.

    sallyann

  235. sallyann sanoo:

    Edellinen tuli nyt vahingossa väärän otiskon alle, joten kopioin sen sitten myös tuonne toisaalla.

    sallyann

  236. sallyann sanoo:

    Homme;

    ”… miten suuria kokojen erot ovat ja miten kannattaa valita itselleen sopiva.”

    Niin, että ei muuta kuin ensin kurkistus pöksyihin, ennen kuin aletaan millekään ;) . No tämä hieman huumorilla ;) .

    Ei ole kyllä koskaan tullut sellaista tilannetta eteen, jotta olisi tullut valittua joku mies peniksen koon perusteella ;) . Mieheni penis on kyllä täydellisen sopiva minulle, se vain tuntuu pillussani sopivan täydeltä olipa asento mikä hyvänsä. Olenko sitten valinnut hänet peniksensä perusteella :) … No en ole, jos se ei ollut sitten tiedostamaton valinta. Kyllä ne olivat muut ominaisuudet, jonka perusteella valinta tuli aikoinaan tehtyä.

    ”Hyvä” on ollut myös isompi kuin sitten myös pienempi. Kun koskaan ei ole kohdalle sattunut jättikalua tai ihan pientä, niin muusta en tiedä.

    Mietin tuota…Marjaa saaliina…

    Kyllä hän minun mielestäni oli Shemeikalle saalis, uusi valloitus, hetkeksi. Kuinka usein noin käy nykyään ja voidaanko enää puhua saaliista? Joillekin niin voi käydä useamman kerran, tosin nyt ei ole mahdollista kerätä haaremia, vaan valloitus jää pois kuvioista uuden ”saaliin” löytyessä. Ei kait näitä shemeikoita kuitenkaan ole kovin paljon, mutta joidenkin luonne on… ”keräilijä”.

    Mikäs sitten olisi Sheimeikan naispuolinen vastine? Kertokaapa te paremmin historiaan perehtyneet.

    Tämän päivän ”keräilijöitä” nyt löytyy lähes jokaisesta julkkiksesta sukupuoleen katsomatta.

    sallyann

  237. Musta Joutsen sanoo:

    Tuohon jumppaamiseen tuvan lattialla en oikein usko :D , Homme. Mistäs olet moista lukenut :) ? Kyllä ne ovat olleet ne etelän ehkä joutilaammat ja hienostuneemmat naiset, jotka ovat tuollaiset jumppaamiset keksineet. Mutta toki puhe seksuaaliasioista on ollut maalla suorasukaisempaa ja luontevampaa ja ovathan eläinten parittelut ja synnytykset olleet nähtävillä. Niin että ihan tietämättömänä asioista ei ole varmaan voinut säilyä – toisin kuin ehkä kaupungissa ja paremmissa piireissä.’

    Muistelen, sallyann, että jotkut keisarinnat olivat aikoinaan kovia ”keräilemään” miehiä :D .

  238. Musta Joutsen sanoo:

    Pieni jatko vielä kun piti äsken keskeyttää ennen aikojaan…

    sallyann, ei nykyisellä järjellä tunnu ihan pöhköltä ajatukselta tuokaan, että vaikka kurkistaisi sinne pöksyihin ajoissa :D . Kun eivät ne muut kriteerit aikoinaan tuottaneet itselleni oikein mieleisiä tuloksia – ei etenkään seksin saralla :( . Onhan se ehkä niinkin päin, että kun tykästyy seksiin, voi sitten ainakin jonkin verran tykästyä koko mieheen. Tuli vain tuosta rakastajastani mieleen ;) .

    Hulluilla päivillä en käynyt tänä vuonna, en tykkää siitä tungoksesta. Lentolippuja on tullut sieltä joskus hankittua ja sen teemme varmaan taas kevään Hulluilla päivillä. Stockmannin sijaan haistelin meri-ilmaa ja sadonkorjuun tunnelmaa silakkamarkkinoilla Kauppatorilla. Katsastin myös Senaatintorin karhupatsaat. Eli tässä minun kuulumisosuus vaihteeksi :D .

    Lukija – en tosiaan tiedä, miksi olen muovannut mielessäni sinusta ulkoisesti aika mielenkiinnotonta kuvaa. Voisikin ilmeisesti olla, että jos olisi mahdollisuus nähdä, saattaisit ollakin aika puoleensavetävä otus ;) . Ei siis se tukeva lyhyehkö puku päällä oleva kaljuhko karvaton ja värittömän oloinen mies ;) . Jolla on vain se rikas mielikuvitus ;) .

  239. Lukija sanoo:

    Ja eiköhän sitä ollut kuninkaillakin niitä valloituksia naismaailmassa kyökkipiiasta hovineitoihin joiden kanssa myös lapsia joita ei tietenkään tunnustanut..

    Jostain käsittämättömästä syystä kaupunkilaislapsia suorastaan ”suojellaan” näkemästä luontoa ”toiminnassa”..
    Olen nähnyt kuinka eläintarhassa jotkin hevosen sukulaiset (en muista tarkemmin lajia) jatkoivat sukua niin erään paikalle osuneen perheen äiti keräsi lapsensa kiireesti kokoon ja lähti viemään toiseen suuntaan tajuttuaan ensimmäisen ”äiti mitä noi tekee?” kysymyksen kohteen..

    Samaa kauhistelua kuului apinatalossa kun alemmalla oksalla istunut ilmeisen nuori uros otti ensin hieman hajua ylemmällä istuneen naaraan alapäästä ja sitten maistoi perään jonka jälkeen kylläkin pari poistui paikalta aika vauhdilla.. Tiedä sitten, että johtuiko siitä ettei oikein ollut moinen maistelu tämän naaraan mieleen ;)

    Irti luonnosta ja yleistiedosta projekti etenee kyllä aika hyvin kun katselee millaisia tiedollisia aukkoja välillä nostetaan esiin nuorien ihmisten kohdalla..
    ”Onko naudan jauheliha lehmää?”
    ”Onko Tukholma Ruotsissa?”
    Ei eroteta kuusta männystä yms..
    Jopa mainoksissa ”opetetaan” lapsille kuinka jugurttiin tulee punaisia täpliä kun lehmä syö punaisia marjoja..

    Olisi kyllä helpompi uskoa tosiaan maalla ennen seksin olleen suorasukaista ja enemmän lisääntymispainotteista kun taas kaupunkilaisalueilla erinäiset etiketit ja uskonnolliset kiihkoilut jotka säätelivät hienompien ihmisten toimintaa saivat aikaan sen, että seksistä tuli mystistä kiellettyä ja syntistä toimintaa jota saattoi harjoittaa luvallisesti sääntöjä noudattaen.. No kaikki kielletty on ollut maailmansivun huomattavan kiinnostavaa joten eiköhän virallisesti ja ”julkisesti” oltu siveitä toimien kirkon ohjeiden mukaan, mutta salaa neljän seinän sisällä tutkittiin tämän kielletyn huvin saloja antaumuksella ;)

    No joo… Silkkaa kuvittelua koko tuo teksti tietenkin ;)

  240. Lukija sanoo:

    Hiukset kyllä harvenee ja harmaantuu.. Tämähän on ollut myös esillä jo noihin aikoihin kun ”meistä” aikanaan yritettiin tehdä täällä väkisin paria..

    Voisiko tuo sitten olla tavallaan itsesuojelua kun taisit olla jotenkin kiinnostunut tuolloin minusta, niin oli turvallisempaa olla kiinostunut vain mielikuvituksestani kuvitellen minut muuten vastenmieliseksi… ;)

  241. Musta Joutsen sanoo:

    Tehdä väkisin paria? Olihan siinä kai jotain sellaistakin :( . Mutta kyllä minä olin ihan tosissani :) . Etsin sopivaa rakastajaa – olin etsinyt jo pari vuotta – ja olisin oikeasti halunnut nähdä sinut livenä kun pidin kovasti noista kirjoituksistasi. Ajattelin, että jos olisi syntynyt viehätystä molemmin puolin, olisi voinut olla mukava jonkun kerran vuodessa tavata vaikka hotellissa :D – jommankumman kotikaupungissa. Mutta toisin meni ja sinusta tuli yksi – tosin ei ihan hirveän merkittävä – merkintä pettymysteni luetteloon :( .

    Mutta niin kuin se on niin monta kertaa nähty, minulla ei kertakaikkiaan ole tuuria näissä jutuissa. Jonkun toisen naisen kohdalla asia olisi mennyt niin, että kun hän tapaa mukavanoloisen kaverin netissä, tapaaminen järjestyy ja voipa syntyä suhdekin ja mitä vain. Olisi voinut olla niin, että sinulla ei olisi vielä ollut ollut rakastajatarta ja tilanne olisi ollut semmoiseen sinulle ihan sopiva.

    Mutta onhan minulla nyt sitten rakastaja ja hyvä onkin, noin niin kuin teknisesti :D . Mutta hänen ottaminen oli paljolti hätäratkaisu eikä oma oikea haluni ja valintani :( . Ei ihastuminen tai rakastuminen varsinkaan.

    Toki on mukavampi ajatella, että et olisi fyysisesti yhtään puoleensavetävä :) . Kuin että olisit joku namu :D . En kirjoita tätä millään pahalla mutta kun on ne tunteet ;) . Eli ei se nyt ollut ihan vain, että ”kun nyt taisit jotenkin tuolloin” :D . Kyllä se oli ihan kunnolla eikä jotenkin ;) .

    Mutta niin se ei nyt vain ollut tarkoitettu ja onhan asioita, jotka eivät meitä yhdistä – musiikki ja sitten se, että jollain lailla vaikutat liian pikkutarkalta ja jääräpäiseltä :D .

    Että tällaista. Saapa taas nettiyleisö naureskeltavaa ja irvailtavaa mutta tämän nyt kuitenkin halusin sanoa.

  242. Lukija sanoo:

    Tämä vetää kyllä aika hiljaiseksi :oops:

    Eli olin kyllä jossain määrin kartalla tästä ja tuolloin taisin asian parissa myös ”lanseerata” sanan ”joogaaminen” asioiden pohtimista kuvaavana jollen aivan väärin muista :?

    Liikaa pikkutarkkuutta on havaittavissa joissakin asioissa… Ei välttämättä aina omissa :P
    Mutta minäkö jääräpäinen :P Heh :D :lol: … …no vähän joskus sellaista on havaittavissa ;)
    Mikä sekin on kyllä kierrettävissä ”oikeilla otteilla” :)

  243. Musta Joutsen sanoo:

    Ja sitten et tykkää uinnista ja rantaelämästä. Eikä kulttuuri merkitse sinulle niin paljon kuin minulle. Ja se perhanan pohjalaisuuskin :( !

    Mutta naurattaa vähän kun aina sanot, että olisi ihme, jos saisit jonkun uuden naisen ja on ihme kun olet saanut ne, jotka olet saanut… Että sinulle ei tule tilanteita :D ! Vai ei tule ;) ?

    Mutta olkoon… Nyt menen saunaan. Mukavaa loppuiltaa kaikille!

  244. Lukija sanoo:

    Heh :) Joo elämää voi kyllä tuhlata monin tavoin, mutta rannalla se on kyllä aika huipussaan :P

    Mutta tuosta kulttuurista olen kohtuu raskaasti erimielinen… On monta muutakin asiaa jotka ovat kulttuuria kuin ne joista juuri sinä satut pitämään… Musiikkikin on kulttuuria… Ainakin minusta :)

    Niin… ja vielä ”väärä” saunapäiväkin :lol:

  245. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Miksi nettiyleisö nauraisi Musta Joutsen, uskon, että tällainen rehellisyys ja avoimuus on mieluisaa ;) sitä esiintyy kuitenkin melko harvoin. Osaat ”lukea” Lukijaa aika hyvin :D kyllä hänessä on tiettyä jääräpäisyyttä ja ehkä sitä pikkutarkkuuttakin. Pikkutarkkuus kohdistuu kyllä eniten muihin blogin miehiin ;) Lukija taitaa pitää enemmän naisten seurasta ja ei oikein näytä hyväksyvän ”uhoavia” miehiä ;) Ovatko he uhka? Vaikea sanoa, mutta jotain tiettyä epävarmuutta muiden miesten ”varmat” mielipiteet aiheuttavat sinussa Lukija ;) Äläkä nyt vain ota Lukija tätä milläänlailla moitteena tai arvosteluna. En millään haluaisi sinun muuttuvan taas pahantuulliseksi ;) kun vaikutit jo niin piristyneeltä :D

  246. Musta Joutsen sanoo:

    Toki musiikki on kulttuuria mutta minulle tärkeimmät kulttuurin muodot ovat kirjallisuus ja kuvataiteet :) .

    Mutta hei – kyllä sellaiset asiat kuin saunapäivät saa yhteiselämässä sovittua molempien mieleisellä tavalla – tai ainakin pitäisi saada :D . Olemmehan jopa saaneet mieheni kanssa sellaiset aika lailla synnynnäiset ominaisuudet kuin ilta- ja aamu-unisuuden tasaantumaan lähemmäs toisiaan – hän myöhentämällä nukkumaanmenoa pari tuntia ja minä aikaistamalla saman verran :D .

  247. Lukija sanoo:

    ”Liika” avoimuus saa herkästi varmistimen poistamisia aikaan ja epäluuloisuutta kirjoittajan motiiveista..
    Nimimerkki: ”Kokemuksella” ;)

    Olen sen varmaan joskus maininnut että olen lähes niin kauan kuin muistan tullut paremmin toimeen naisten joukossa enkä oikein viihdy pitkään ”äijäporukoissa”… Se vaan on niin herkästi melkoisen rasittavaa porukkaa…

    Niinhän sitä pitäisi saada… Tai ainakin pitäisi saada… Vaan kun ei saa.. :( … …Hups… Puhuitkin saunapäivästä :oops: ;)

    Ehkä tuo ei ole moittimista, mutta arvostelua kuitenkin eikä siinä kovin hyviä arvosanoja tullut… En sinänsä ylläty itsestäni :lol:

    No joo :) Ei tänään ainakaan tällä vielä saa pahaa tuulta aikaan :D :lol:

  248. Lukija sanoo:

    Mietin, että ehkä tuo pikkutarkkuus on korostunut joidenkin miesten kohdalla aika reilusti… Yleensä kyllä jonkinlaisen ”uhoamisen” seurauksena jollen ihan väärin muista ;)

    Jokainen mies on minulle enemmän tai vähemmän uhka, koska he lähes poikkeuksetta voivat syrjäyttää minut ja siinä sitä sitten katselen sitä kuun siltaa yksikseni taas :(

  249. femme sanoo:

    Iltaa :)

    Musta Joutsen 241: ”Mutta niin kuin se on niin monta kertaa nähty, minulla ei kertakaikkiaan ole tuuria näissä jutuissa. Jonkun toisen naisen kohdalla asia olisi mennyt niin, että kun hän tapaa mukavanoloisen kaverin netissä, tapaaminen järjestyy ja voipa syntyä suhdekin ja mitä vain.”

    Kun lähtee tekemään tuttavuutta , varsinkin netissä, niin ei saisi olla ennakko asenteita, toiveita ja odotuksia. Pitää lähteä avoimin mielin ja kiinnostuneena kohtaamaan uutta ihmistä. Silloin uskon, että siitä saa enemmän irti :) Kaikki pidempiaikaiset blogilaiset tietävät, että itselläni on suhde, joka alkoi nettiin kirjoittelulla ;) siellä Suomi24 yhteisössä :D Minä en etsinyt ketään, en toivonut mitään, en odottanut mitään, pidin hauskaa ja rupattelu oli ajanvietettä. Mutta niin siinä vain kävi, että yksi oli muita kiinnostavanpi, keskustelu saman henkistä ja yhteisiä toiveitakin löytyi ;) Ensin kirjoteltiin ;) sitten tapailtiin ;) jonka johdosta aloimme harrastamaan seksiä ;) sitten ihastuttiin ja rakastuttiin ja nyt asutaan yhdessä ;)

    Joskus onnistaa näin hyvin, mutta kuinka tavallista se on? Minulla on ystävättäriä, jotka on tavannut kymmeniä nettiystäviä, eikä vielä ole tullut sitä oikeaa vastaan.

  250. Homme sanoo:

    Femmen juonnossa tähän puheenaiheeseen kysytään myös mitä mies tuntee työntyessään naiseen. ”Ensimmäinen työntö on se paras; entä sen jälkeen? Ei terskaan, jossa on eniten hermoja, tule kovinkaan paljon kosketusta, jos nainen ei supistele lantionpohjalihaksiaan tai terska ei kosketa kohdunnipukkaa jonka tunteminen tuo terskalle lisää ärsykettä (…) Olisi mukava kuulla miesten mielipide ja kertomus miltä koko homma tuntuu, me naisethan vain arvailemme miltä teistä tuntuu.” Vai arvailette… eiköhän mies ole aika läpinäkyvä ja ilmeinen otus, ja ainakin kasvotusten rakastellessa on helppo nähdä miltä miehestä tuntuu… Ja kun te naiset usein sanotte, että yhdessä ja samassa asennossa puuha voi maistua puulta, sama pätenee mieheenkin. Onneksi kaikissa asennoissa on monia muunnelmia, joilla voi saada kosketuksen tuntumaan aina uudelta. Ensimmäinen työntö on kyllä aina herkullinen: tuntea naisen kiihkeän, paljaan, kutsuvan, herkän ja pusertavan pillulihan avautuvan kovan peitsen tieltä… vaihtelemalla kulmia ja asentoja tuon tunteen voi uusia monta kertaa. Sattui vastaan videoleike, jonka sankarittarella taitavat olla kaikki tarvittavat lihakset kunnossa: ei kukaan vähäisempi kuin itse Jennifer Lopez: http://www.imagebam.com/image/94dc4e97564332

  251. Homme sanoo:

    Tässä oikea Jennifer Lopez -videoleike: http://www.imagebam.com/image/058de798925214

  252. Lukija sanoo:

    Eli kun poistetaan tuo kuorrutus tuosta niin viivan alle jää lähinnä tuo parin sentin alue sisään ulos liikkeessä jolloin terska tunkeutuu emättimen sisään ja siinä se sitten alkaa ollakin.. Se varma osa mistä mies voi nauttia pelkällä kalullaan ja siinäkin puhutaan siitä ”ensimmäisestä” työnnöstä..

    Siitä eteenpäin sitten tarvitaan koko nainen ja se koko tilanne jonka kautta sitten mies saa mielikuvia jotka kiihottavat. Tarvitaan naisen kosketusta kyseisen miehen herkille alueille..
    Tarvitaan näköaistimuksia…

    Pelkkä kalun työntely sisällä emättimessä ei kovin paljoa anna tuntoaistien juhlaa.. Jos antaisi niin olisi kait nyt ilmeisen kokenut Homme niistä kertonut muutakin kuin, että eri asennoissa se sisään työntyminen tuntuu erilaiselta..

    Voin olla tietysti taas väärässä koska päättelen todella vähäisillä kokemuksilla, mutta toistaiseksi näyttää sille, että suunta ei ole ihan ”väärä”…

    Nainen kykenee tuntemaan niin paljon enemmän siitä kun mies täyttää häntä…

  253. femme sanoo:

    Hei :)

    Kiva, että palattiin itse aiheeseen :D Olen joskus täällä blogissa kertonut, että olen ainakin osannut ;) lypsää pillullani miehelle siemensyökysin, ilman että mies on liikuttanut kaluaan yhtään pillussani ;) Tosin kyseessä on kyllä tainut olla miehiä, jotka laukeavat muutenkin helposti :D Tämä on muuten helpompaa, jollei kalu ole liian suuri, suuren kalun kanssa, kun ne lihakset menevät nopeammin maitohapoille ;) vai voiko tällaista urheilutermiä ollenkaan käyttää tässä yhteydessä?

  254. Lukija sanoo:

    Jos mies ei tietäisi mitä olet tekemässä, jos miestä ei olisi ”kielletty” liikkumasta koska ”nyt aion lypsää pillullani sinut huipulle..” niin kuinkahan olisi onnistunut?

    Taitaa olla vain pieni osa siitä tuon itse lypsämisen ansiota ja suurin osa tuon tilanteen kokonaisuudessa joka on saanut miehet ”laukeamaan lypsäen pelkästään pillulla” :)

    Herkkyydestä on tietysti apua ;)

  255. sallyann sanoo:

    Huomenta kaikille!

    Aivan Musta Joutsen, minulla on mielessäni Katariina II, josta olen jonkun dokumentinkin joskus katsonut, mutta on heitä varmasti muitakin.

    Hmm, no sitten tuosta pöksyihin kurkistamisesta ;) , ehkä kannattaa kuitenkin myös testata se miehen penis eikä luottaa ihan vain näkyvissä olevaan :D .

    Kyllä se on niin, että vakavaksi ja ”elämänaikaiseksi” tarkoitetussa suhteessa kokonaisuus kuitenkin merkitsee eniten. Totta kait on upeaa jos suurin piirtein kaikki osa-alueet toimivat ok, niin ettei mitään kovin vakavia eriäväisyyksiä ilmene.

    Mutta rakastajassa voi olla joitain puutteitakin, eihän sinuakaan enää haittaa se vino nenä, vai ;) ? Hyvä seksi häivyttää sen ”vian”.

    Mukavaa kuulla sinunkin arkipäivän kuulumisia Musta Joutsen :) , kuulosti oikein hyvältä nuo silakkamarkkinat ja meri-ilma!

    Lukija, tuli mieleeni tuosta nuorison yleistiedon puutteesta yksi aikaisemman tuotantokauden BB talon asukkaan arvaus Ruotsin valuutasta…”onko siellä joku kruuna” :D …no melkeinhän tuo kyllä meni oikein.

    Kannattaisiko tähän MJ/Lukija kuvioon nyt sitten kommentoida mitään :D

    Ensin kuitenkin MJ:lle eli ei kait tuossa kertomassasi ole mitään naurun tai irvailun aihetta, kyllä netissä voi ihastua jonkun kirjoituksiin ja sitä kautta hänen persoonaansa! Olen minäkin joskus aikoinaan ihastunut. Se oli niitä aikoja kun aloittelin tätä virtuaali kommunikointia. Toki senkin jälkeen joidenkin kirjoitukset ovat sävähdyttäneet enemmän kuin joidenkin toisten, mutta joka asiassa on aina se ensimmäinen kerta joka jää parhaiten ja jää vaikuttavimpana mieleen.

    Itselläni jäi silloin vain sellainen kuva Musta Joutsen, että saatoit ehkä olla liian ”päällekäyvä”, ethän loukkaannu :) ? Ehkä myös annoit käsityksen, että olet jopa epätoivoinen jo, yrittäessäsi löytää ”jonkun”. Lukija sitten ehkä pelästyi sitä. Tämä vain on oma havaintoni, joka voi olla ihan väärä ja eihän asia edes kuulu minulle, joten anteeksi molemmat :D !

    Olen femmen kanssa ihan samaa mieltä siitä, että mitään ennakkokuvitelmia ei kannata ryhtyä itselleen maalailemaan, sillä ne voivat romahtaa täysin. Kertoo hieman omasta kokemuksestaankin hän :D . Ne voivat liittyä ulkonäköönkin (vaikka kuviakin olisi vaihdettu), mutta ehkä dramaattisemmin kuitenkin siihen mitä on uskonut toisen haluavan, mitä hän on antanut ymmärtää, mutta se ei olekaan toteutunut. Pääosin minulla on kuitenkin ihan hyviä kokemuksia, mutta jotain pientä ”pettymystä” on joskus aikoinaan kuitenkin ilmennyt. Olisi aika tuuria jos kaikki olisi elämässä mennyt aina ihan nappiin :D .

    sallyann

  256. Musta Joutsen sanoo:

    ”Joskus onnistaa näin hyvin, mutta kuinka tavallista se on? Minulla on ystävättäriä, jotka on tavannut kymmeniä nettiystäviä, eikä vielä ole tullut sitä oikeaa vastaan.”

    247:

    Lukija, en tarkoittanut moittia. Pohdin vain joitakin juttuja, jotka ehkä eivät olisi olleet niin mieleisiä, jos olisimme oikeasti tutustuneet… Mutta tietenkään jos tapaa hotellissa muutaman kerran vuodessa, ei siinä muutenkaan tule sellaisia kysymyksiä, että mikä saunapäivä on paras tai pitääkö kesällä oleskella uimarannalla vai ei :D .

    255:

    Voisit, Lukija, sanoa, olinko liian hyökkäävä ja jos olin niin miten.

    249:

    En usko, femme, että et toivonut tai odottanut mitään. Sinulla oli miehesi kuoleman jälkeen sekalaisia suhteita mutta varmaan ainakin tiedostamattomasti toivoit jotakin pysyvämpää ja parempaa. Et ehkä epätoivossa tai kauhean kiihkeästi mutta toivoit kuitenkin :) . Niin kuin itsekin aloin tietyssä kohtaa takavuosina toivoa jotakin muutosta, jotakin vaihtelua ja itsellenikin suureksi yllätykseksi ystävystyin ja rakastuinkin tuttuun mieheen mutta siitä ei tullut mitään. Ihan etukäteen mitään ajattelematta ja ilman minkäänlaisia iskuajatuksia. Sen jälkeen se oli kyllä vähän tietoisempaa: ajattelin, että jotain on saatava aikaiseksi, muuten pääsee vanhuus yllättämään :D .

    Mutta kyllä sattumalla (tai kohtalolla tai onnella, miten nyt kukin haluaa sanoa) on noissa asioissa aina sormensa pelissä. On ihan järkeenkäypää, että ei kannata välttämättä sonnustautua liian hyökkäävään seksikääseen asuun, jos haluaa muuta kuin seksiä ja siinäkin tapauksessa se voi pelottaa ainakin osan miehistä pois. Sekin on järkeenkäypää, että voi onnistua huonommin, jos on kovin ujo tai vaikuttaa päällepäinkin onnettomalta tai on jotenkin väärällä tavalla aktiivinen ja hyökkäävä. Mutta ei isolla osalla naisia (tai miehiä) mitään tuollaisia selviä virheitä tai vikoja ole mutta hommat eivät vain onnistu toivotulla tavalla.

    On kuitenkin tilanteita, että ei kannata vain ”rupatella ihmisten kanssa” ja odotella sitä prinssiä ehkä vuodesta toiseen… Vaan suorempi toiminta ja radikaalit ratkaisut ovat naisellekin tarpeen. Silleen ei tule lapsia, jos on lapsentekoaika eikä silleen saa seksiä, jos siitä on se isoin puute :D . Ja olenhan minä nyt sitten saanut jo hyvän aikaa sitä isompaa ;) ja kaikella tavalla ihanampaa toimintaa ja paljon parempaa kuin mitä ikinä olisin voinut siitä miehestä kuvitella :) .

    Mutta rakkautta ei suoralla toiminnalla ja vain päättämällä saa, ei sielunkumppania eikä sydänystävää. Ei sitä oloa, että tämä on se oikea ihminen ja jotenkin tuttu alusta alkaen :( .

    En minä erityisesti ajatellut netistä löytyvän ketään ja ihmettelinkin, miten tällä lailla voi aika syvällisestikin tutustua… Mutta kun sellaista näytti tapahtuvan, heräsi toive, että voisi ehkä tapahtua enemmänkin.

    sallyann: Kyllä sinäkin olet aika onnellinen tapaus kun ”jotain pientä ”pettymystä” on joskus aikoinaan kuitenkin ilmennyt. Olisi aika tuuria jos kaikki olisi elämässä mennyt aina ihan nappiin.” Minä saan kääntää lauseesi erityisesti näissä miesasioissa niin päin, että” jotain pientä onnistumista on joskus tapahtunut ja olisikin ihme, jos kaikki olisi mennyt ihan täydellisesti pieleen”. Kyllä pettymys on ollut aina se vallitseva tunne kun se ihminen, josta kiinnostuu, ei vain tunne samaa tai sitten hänen tilanteensa on väärä. Ei ihminen voi kuitenkaan kiinnostua kaikista eikä joka päivä. Kyllä se kiinnostuminen on kuitenkin jotain vähän syvällisempää mielestäni.

    Hyvää sunnuntain jatkoa!

  257. Lukija sanoo:

    Jos nyt oikein muistan ja ainahan voin tarkistaa ;)

    Siis joo… Et sinä Musta Joutsen nyt varsinaisesti hyökkäävä ollut… Enemmän minua häiritsi ulkopuolisten taholta tullut yllytys joille asia ei edes kuulunut :(
    Mutta se kaikki mitä olit kertonut melko monista ihastumisistasi jopa rakastumisista ilman vastakaikua ja kuinka sitä hait… Kyllä se pelotti minua…
    Ja siellä tosiaan tuli käytettyä tuota ”joogaamista” ilmaisuna siitä kuinka painin sen asian kanssa uskallanko lähteä privaattiin kirjeenvaihtoon kanssasi vai en ja en uskaltanut :(

    Eihän se mitään lohduta kun sanon, että se ei ollut helppo ratkaisu ollenkaan tuo sillä kiinnostukseni oli kyllä kohtalainen…
    Olen minä asian tiimoilla toisinaan sen jälkeenkin joogannut, että eihän sitä tiedä… Lupaa en kuitenkaan mitään :)

    Sillä kuten jo tuolloin sanoin (Haluan rakastella sinua 1107)
    ”En vain voi kertakaikkiaan hypätä privaatimpaan keskusteluun pelkästään sen tähden etten pahoittaisi Mustan Joutsenen mieltä se olisi väärin häntä kohtaan… Minusta vain tuntuu sellaiselta”

  258. Musta Joutsen sanoo:

    Tämä ei taas kuulu näihin ”mahtivittukeskusteluihin” ollenkaan :( . Mutta kun ei ole noita privaatteja posteja niin näin… Saat kyllä femme vapaasti poistaa nämä jutut tästä ”kaluketjusta”.

    No hyvä, jos en ollut hyökkäävä. Koska sitä en omasta mielestänikään ollut – en ainakaan pahasti. Ehkä ihan pikkuisen ja jossain kohtaa kuitenkin ;) ?

    Siinä tämä meidän asia tietysti erosi live-tilanteesta, että en tietenkään ryhtyisi selostamaan miehelle, johon haluaisin tutustua paremmin, aikaisempia pettymyksiäni tai muitakaan ikäviä menneitä asioita. En pitkiin aikoihin. Mutta kun ryhdyin kirjoittelemaan tänne ihan muussa tarkoituksessa…

    Tuo, että kiinnostuksesi oli kohtalainen, ilahduttaa minua aika paljon. Kun minua on monesti syytetty, että kuvittelen vain :( . Että se kiinnostukseni kohde muka ei ole ollenkaan kiinnostunut :( . Mutta en usko, että niiden muidenkaan kanssa on ollut niin. Se nyt vain on sitä minun ”onneani”, että sillä toisella on jokin syy, miksi se ei käy. Syitä on ollut yhtä monta erilaista kuin miestäkin mutta aina on se syy löytynyt, miksi ei… Vähän niin kuin siinä huumorikappaleessa ”Se ei käy…” :D . Milloin on voiton vienyt nuorempi, milloin vanhempi, milloin tummempi, milloin kiltimpi, milloin tuhmempi – tai sitten vaimo…

    Privaattikeskusteluihin ei todellakaan kannata ruveta vain toisen ilahduttamiseksi vaan ihan omasta halustaan!

  259. Kai sanoo:

    Eikö näistä privaattiasioista (siis sivuston kirjoittajien keskinäisistä yksityisistä asioista) keskustelu pitänyt olla kiellettyä. Muistelen, että Femme taannoin poisti joitakin lauseita, jotka viittasivat sellaiseen. Yhtenäinen käytäntö kai pitäisi kai olla olemassa?

  260. Lukija sanoo:

    Aivan…
    Jos puhutaan asioista joista on yksityisesti keskusteltu, vaan kun tässä on kyseessä asiat ja tapahtumat jotka ovat kaikki näkyvissä täällä blogissa…
    Eli nämä eivät ole ”kirjoittajien keskinäisistä yksityisistä asioista” puhumista
    Toisin kuin näissä poistetuissa aikoinaan taisi olla kyse…

  261. femme sanoo:

    Hei :)

    Eihän tämä Musta Joutsenen ja Lukijan muistelo oikein tämän aiheen alle kuulu, mutta olen joskus sanonut, että mistä vain voi kirjoittaa minne vain ja varsinkin viimeisen otsikon alle, joten siksi en ole lähtenyt näitä siirtämään mihinkään ;)

    Niin useasti on pyydetty sitä otsikkoa, jonka alle voi kirjoitella niitä kuulumisia ja ajatuksiaan, että nyt se varmasti on ihan pakko kehitellä :D

  262. Lukija sanoo:

    Heh… Olisi voinut sitten liittyäkin jos olisi sen yhteyden uskaltanut avata aikanaan ja hotellihuoneeseen saakka päässyt Mustan Joutsenen kanssa :D

  263. femme sanoo:

    Hei :)

    Aivan ;) ja olisi ehkä tullut vahvistusta sille vaimon mittaamalle koolle XXL ;) Silloin ei saakkaan olla reisistä kovin tiukkoija farkkuja, muuten ei kalu pääse vapaasi kasvamaan, jos tilanne sellaisen hetken suo ;) ennen kuin ne ehditään kokonaan riisua. Miten on Lukija, naisilla kostuu housut hyvinkin helposti, kun kiihottuu. Jos housuja ei ole, niin mahlat valuvat pitkin reisiä. Kun mies lähtee liikenteeseen vain päälyshousuissa esimerkiksi farkuissa, niin miten silloin käy ;) ? Saako siitä sen kuvan, että on tullut kiireessä lirautettua housuihin, vai uskotko kanssaihmisten ymmärtävän, että kyseessä on kiihotustipat jotka ne housut on kastellut ;)

  264. Lukija sanoo:

    Niin… Tuohan tietysti taas riippuu hieman siitäkin kuinka pitkälle reiden päälle se mahdollinen kosteuden jälki ilmestyy jotta näyttääkö se lirautetulta vaiko joltain muulta pikku vahingolta ;)

    Jos tässä mahdollisesti viittaat tuohon kertomaani tapahtumakäyntiin josta kerroin tuolla toisessa aiheessa niin paikoitellen kyllä oli hetkiä jolloin tunsin kuinka reittä pitkin alkoi valumaan, mutta onneksi sitä ei valunut niin runsaasti, että olisi läpi saakka tullut (pakko oli kyllä tilaisuuden tullen hieman vilkaista :? ), mutta ehkä siinä on se pelastuksena kun farkkukangas on kuitenkin verraten paksua… Siitä en ole tosin niin varma, että oliko siitä mitään etua, että farkut olivat valkoiset :)

    Reisistä tiukat farkut voivat kyllä tuntua myös aika kivoiltakin kun alkaa puristus kasvamaan kalun ympärillä sen kasvaessa :) Toisaalta tuolloinhan voi kalun sitten kääntää sivulle päin yläviistoon… En tiedä sitten kummasta ”sijoituksesta” tulee näyttävämpi :P

  265. Lukija sanoo:

    Vielä tuosta mahdollisesta vahvistuksesta koolle XXL…
    Eiköhän sitä olisi sovittu sellaisessa tilanteessa Mustan Joutsenen kanssa, että hotellihuoneen tapahtumista ei puhuta täällä, kun sehän olisi ollut sitten sitä ”kirjoittajien keskinäistä ja yksityistä” asiaa ;)

  266. Musta Joutsen sanoo:

    Hih hih :D . Varmaan niin mutta tuskin olisit pahastunut, jos olisin vahvistanut vaimosi sanomiset isoudesta oikeiksi ;) .

    Mutta tuskin nyt olisimme yksityisiä tapahtumia ihan kokonaisuudessaan ruvenneet täällä kuvailemaan. Ellei sitten Nyt on lupa kirjoittaa -osastossa, missä ei aina tiedä, onko siellä tarua vai totta :) ?

  267. Lukija sanoo:

    Kyllähän tuo sivusuhdekin tuota isoksi kehui, mutta kun tiedetään nämä naisten kertomat valkoiset valheet jotta mies olisi tyytyväinen niin…

    Tarinoista ei aina kyllä tiedä vaikka olisivatkin vähintään todellisuuspohjaisia… Niin että oltiinko siellä Hotelli Vantaassa vai ei… Sen saa lukijat itse päätellä ;)

  268. Musta Joutsen sanoo:

    No mutta miksi sinä sitten itse vähättelet sitä kokoasi :D ? Jos se olisikin keskikokoinen niin vastapuolella on varmaan ollut pieni, joten sittenhän se onkin ollut tavallaan kuitenkin suuri :D . Tuskin naisetkaan ihan pientä väittävät suureksi, olisihan se selvä vale eikä mies sitä kuitenkaan uskoisi :D !

    Joo, hotelli Vantaa ;)

  269. Lukija sanoo:

    Jaa’a… Ehkäpä sitä ei vain osaa oikein itse pitää sen kokoisena, että sitä voisi isoksi kutsua tai ainakaan kehua niin… Tosin on tässä hieman tullut murtumaa ajanmyötä tuohon omaan käsitykseen jotta voi sitä kait joskus sitenkin kuvata oikeissa olosuhteissa… :)

    Sopiva on kuitenkin aika mukava ilmaisu ja sellaisena sen koetan ”nähdä”… En minään ”Hirmukullina” ;)

  270. Musta Joutsen sanoo:

    Huomenta! Onhan tässä keskusteltu monta kertaa, että ”hirmukulli” on useimmiten ongelma eikä etu. Se vaatisi vastineekseen – taas tulee varmaan roisi sana – sellaisen ”hehtaaripillun” :) . Eli varmaan aika harva nainen oikeasti hyötyisi siitä hirmu isosta.

  271. Lukija sanoo:

    Aivan :) ja mm. Hommehan tuota ansiokkaasti täällä on julkituonut tuota ”ison kalun omaavan valinnan varan vähyyttä” :)

    Mutta jos aletaan miettimään niin eikö ole kuitenkin tavallisempaa että miehet jos ylipäätään koosta puhuvat niin silloin esillä on se lähes hirmuinen ”suonikas kyrpä” jonka edessä nainen on kuin sulaa vahaa… Tai tyyliin ”sitten mä panin sitä niin että paikat vaan rutisi muijalla…”…
    Rutisevatko ne ”muijan paikat” oikeasti? No tuskin sillä normaalilla ainakaan minkä kuitenkin suurin osa miehistä omaa :)
    Ja jos nyt sitten on se oikea jätti tai ainakin reilu niin taitaa se ”rutina” mahdollisesti silloinkin kuulua ihan toisesta paikkaa kuin sieltä ”mahti…….” ;)

    ”Hehtaaripilluahan” taas ei tiettävästi tavata juuri muutoin kuin silloin jos tämä ”mahtikyrpäinen jättiherkkutatin” omaava mies saa joko pakit tai muutoin epäonnistuu itse ”suorituksessa” ;)
    Sillä miehessähän se vika ei ole vaan siinä ”hehtaaripilluisessa naisessa”… Eihän ”sellaisen hp:n mukaan kukaan lähde” tai ”ei olis auttanu edes laatikko viagraa kun sen hp:n sitten näki…” :|

  272. Kai sanoo:

    Isokullista tuskin kannattaa kadehtia, usein jättikulli on lerppu eikä korppu vanhoja atk-termejä käyttääkseni. Sitä saa sitten kirnuttaa kuin käärmettä pyssyyn, niin ”tosimiehet” kertovat.

    Se keskikokoinen tai pienempi kulli on viriili ja utelias, nostaa päätään useammin ja on käännettävissä siellä farkussakin. Jättikullihan tunkee nahkavyöstä ulos, jos onnistuu kunnolla verellä täyttymään. Itsensä paljastelijaksi sellaisen omaava mies joutuu..

  273. femme sanoo:

    Hei :)

    Niin, sellaisenkin tapauksen olen joskus nähnyt :D Ja hyvin, hyvin kauan sitten minulla oli ystävä, joka piti tanssikoulua Suomessa :D tumma ihoinen kaver ;) Hänellä oli aina niin tiukat housut, että sivustakatsojan mielestä, hänellä saattoi olla huomattavia vaikeuksia saada kaluaan mieleiseen ja mielyttävään asentoon, varsinkin istuessa ;)

  274. Lukija sanoo:

    Heh :)
    Juuri ”käärmeeksi” tuo sivusuhteeni aikanaan kutsui kaluani :oops:
    Tosin sitä ei kyllä tarvinut ”kirnuttaa” mihinkään :P

  275. sallyann sanoo:

    Hei!

    Mihinkäs me nyt sitten se raja vedetään eli minkä pituinen/paksuinen on iso-/hirmukulli ;) ?? Onko se sellainen…jos kurkistaa housunliitiingistä ulos :D , vai mikä??

    sallyann

  276. Kai sanoo:

    Kyllä Sally, se on juuri sellainen, joka sieltä housunliitingistä kurkistaa. Olen tosimiesten porukassa joskus nähnyt. No, kyllä me ollaan miehiä näillä vähemmilläkin vehkeillä.

  277. Kai sanoo:

    Vielä jotain.. Isokullinen mies kantaa kyrvänvarrellaan (seisovalla) puoli ämpärillistä vettä. Olen nähnyt uitossa Kemijoella.

  278. Lukija sanoo:

    Nyt heitti sallyann sellaisen sanan kehiin, että joutui tovin googlettamaan :)

    Ja johan tuli melkoinen vaihteluväli tuolla sanalla, sillä löysin sen tarkoittavan jotain vyötärönauhan tienoilla olevaa taitosta jossain puhuttiin vyötärönarusta sen yhteydessä, mutta myös lahkeen suusta löytyi ”liitinki”… :?

    Paksuudestahan hyvin harvoin edes puhutaan… Jostain syystä sitä ei kait sitten pidetä kovinkaan oleellisena kilpailun kohteena :P
    Mutta olisiko nyt sitten vaikka 18-20cm isokulli ja siitä ylöspäin sitten sitä hirmuisempi mitä enemmän yli 20cm :)

  279. Lukija sanoo:

    Eli ilmeisemmin näissä osissa suomea missä sallyann ja Kai asustavat tai ovat kotoisin niin tuo tarkoittaa vyötäröä housuista :)

    Riippuu tietysti hieman ovatko housut matalalla vai korkealla vyötäröllä ehkä siitä välistä…
    Entä onko tuo (mahdollisesti) kurkistava tuolloin jäykkänä vai ei ;)

  280. femme sanoo:

    Iltaa :D

    Miten on sallyann, otetaanko vähän lomaa ja lähdetään sinne Kemijoelle ;) Voitaisiin samalla vähän pidentää lomaa ja käydä Levillä, hierojani, kun poistuu taas etelä-Suomesta tämän viikon jälkeen sinne Leville ;)

  281. Lukija sanoo:

    Taitaa ollakin melkoinen hieroja kun perään pitää oikein lähteä ja vielä sallyann ottaa mukaan taltuttamaan tuo… :oops:

    Liekö tähän malliin hommat hoitanut? (välilyönti pois tuosta video sanan edestä)
    http:// video.xnxx.com/video634367/massage_creep_presents_teagan_summers_wet_massage_and_fondling

  282. Lukija sanoo:

    Tässä sitten olisi ME mittainen ”kalu” 34/16 cm http://www.cumm.co.uk/images/jonah-falcon-penis-cock-dick.jpg

    Ja sitten hieman emättimen lihaksista…

    ”Maailman vahvin vagina
    Venäläinen Tatiata Kozhevnikova, 42, omistaa mailman vahvimman vaginan. Nainen nosti 14 kiloa painoja ja nappasi voimannäytteellään itselleen maailmanennätyksen. Hän on harjoittanut intiimejä lihaksiaan jo 15 vuotta.”

    Tästä tosin en löytänyt yhtäkään sellaista kuvaa jossa olisi näkynyt suoritus niin, että ei voisi epäillä jotain huijausta…

  283. femme sanoo:

    Hei :)

    Voi ei, ei minun hieroja ihan noin hieronut :( pitäisikö moittia häntä siintä ensikerralla ;)

    Taidan olla selityksen velkaa, kun ehdotin sallyannille lomalle lähtöä :D Tämä ehdotus tuli siitä, kun Kai vinkkasi, että Kemijoella on vahva kaluisia miehiä :D ja kun me molemmat sallyannin kanssa, katselemme mielellämme sellaista mieskauneutta ;) niin miksei sitten yhteisellä lomalla :D Sallyann kun on kertonut, että hän viihtyy kylpylöissä ja minä taas tiedän nyt mielyttävän hierojan, joka karkasi takaisin sinne pohjoiseen, niin ajattelin, että mielellään sitä jakaa sellaisen tiedon ;) Hyvä hieroja on kullanarvoinen löytö :D eikä tarvitse edes huuhdella ;) kultaa siis.

    Tämä minun hieroja on aloittamassa myös suklaahierontaa, joten päädyttäisiköhän sitten tuohon, mistä Lukija linkin laittoi :D

  284. Homme sanoo:

    Femme, onko kuvailemasi komeuden ja kauneuden ihailijoilla mitään tilaisuuksia Suomessa, vai pitääkö heidän matkustaa Keski-Eurooppaan, jossa tekstiilivapaa kylpyläkulttuuri on ollut suosittua viimeisen sadan vuoden ajan? Muistan, miten Suomi-poika häkeltyi kun pirteät naisystävät esittelivät hänelle tuota kulttuuria ensi kertaa. Pelkäsin tilannetta liiankin jännittäväksi, mutta nopeasti se muuttui vain luonnolliseksi.

  285. femme sanoo:

    Hei :)

    Kovin vähäiset taitavat ne paikat olla, jossa voisi ihailla alastomia kanssasisariaan ja -veljiään ;) Ensinnäkin siihen vaaditaan lämmin sää ja toiseksi esimerkiksi osa Pihlajasaaren rantakalliota ;) Tämä tuli nyt ensimmäisenä mieleen, ehkä niitä muitakin paikkoja löytyy, jossa voi katsella alastomia ihmisiä luonnossa :D Mutta kovin vaikealta luonnollisen alastomuuden löytäminen tuntuu olevan :( Jos oikein muistan, niin viime kesänä taisi blogissani olla ehdotus, että pidettäisiin blogitapaaminen juuri Pihlajasaaressa :D Tarralaput rintaan ja tapamisiin ;) jos on kovin karvainen rintakehä, niin voihan sen nimimerkkilapun muuallekin sijoittaa :D

  286. Homme sanoo:

    Hei Femme, kuulin, että Flamingossa yritettiin mannermaista meininkiä, mutta siitä jouduttiin luopumaan saman tien, kun asiakkaat eivät osanneet käyttäytyä. Suomessakin oli luonnollinen meininki vielä 1950-luvulle asti, mutta sitten on tullut kumma urbaani uushäveliäisyys. Maallahan ei kai käytetty aikoinaan yleensä uimapukujakaan, sellaisia ei edes ollut.

  287. femme sanoo:

    Hei :)

    Vaikea on kyllä kuvitella, että jossain kylpylässä tai viihdekeskuksessa voisi toteuttaa nudismia. Joissain Helsingin uimahalleissa on pari kertaa vuodessa niin sanottu perheuinti, myös kynttiläuiniksi joskus kutsuttu (kirkkaat valot on korvattu kynttilöin), jolloin uimapukuja ei käytetä, vaan uidaan alastomana. Sinne ei tarvitse tulla perhekunnittain, vaan yksinäisilläkin on mahdollisuus osallistua. Taitaa vain tämä nykyajan pedofiilipelottelu estää monen tällaisen tapahtuman kokeilun ja toteuttamisen.

    Helsingin uimastadionilla on aina kauden päättymis tapahtuma, eli yöuinti :) Töölöönlahdellakin taisi tänä vuonna olla tällainen yöuinti tapahtuma. 

  288. Homme sanoo:

    Hei, jonkun pitäisi tehdä aloite, käynnistää mannermainen kylpyläkulttuuri pienimuotoisesti, ja varmaan pitäisi olla jämerä valvonta väärinkäytösten estämiseksi. Suosio olisi taattu, ja pian muut alkaisivat ottaa mallia. Valitettavasti valvontaa pitäisi olla enemmän kuin mannermaalla. Ja kuten siellä, pääsy olisi vain aikuisille.

  289. femme sanoo:

    Niin, olisihan se mukava, että tällaista vapautumista tapahtuisi :) Uskon kuitenkin, että niissä kävisi kuitenkin vain tietty vähemistö, eivätkä he, jotka ihan oikeasti haluaisivat vain nauttia nudismista. Usein kuulee, että esimerkiksi homot valtaavat sellaiset paikat, jossa tällaista vapautta on. En moiti sitä, voihan naiset helpommin hakeutua sellaisiin paikkoihin, jos lähentelevistä miehistä ei ole riesaa ;) ja samalla voi katsella mieskauneutta ja erillaisia kaluja :D

    Kun joskus käyn uimassa tässä ”kotihallissa” joka on Yrjönkadun uimahalli, jossa uidaan alastomana, kumpikin omina päivinään :D Niin sielläkin kuulee pientä närkästynyttä jupinaa muilta naisilta, jos siellä käy lesbopareja ja he sattuvat vähän koskettamaan toisiaan tai vain kävelemään käsi kädessä :( Suvaitsevuus on aika kaukana, jos en minäkään, niin ei muutkaa ajattelu on vallallaan.

  290. femme sanoo:

    Hei :)

    Unohdin kommentoida Lukijan vinkkiä ISOSTA :D Hmmmm… sitä voisi kyllä pitää hirmukullina :D

    Kyllä sitä voisi olla kiva kosketella ja vaikka nuollakin ;) vaikka ei sisälle mahtuisikaan ;)  

  291. Homme sanoo:

    Hei, kannattaa käydä noissa mannermaisissa paikoissa, joita on siellä todella paljon ja joiden suosio lienee jatkuvasti kasvavaa. Niissä käy kaikenikäisiä paitsi ei lapsia, ja kaikennäköisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, heteroja ja homoja. Meno on tyylikästä ja rentouttavaa. Jossakin saattaa olla paksun vesihöyryn näkösuojassa paikkoja, jossa jotkut voivat vähän kosketella, mutta niihin ei ole kenenkään pakko mennä. Itsestään syntyy sellainen ilmapiiri, että sopimatonta katselua eli tuijottamista ei juuri ole. Ketä komeus ja kauneus kiinnostaa, voi kuitenkin tyylikkäästi saada myös silmän nautintoa.

  292. femme sanoo:

    Osotteiden jakaminen täällä blogissa ei ole kiellettyä, joten Homme, voisit vinkata meille/heille jotka matkustelevat, muutaman osoitteen, eihän sitä koskaan tiedä, että satutaanko joskus kohteisiin samoihin aikoihin ;)

  293. Homme sanoo:

    Femme, osoitteita on todella paljon. Kuuluisa kylpyläkaupunki on Baden-Baden, ja ainakin Saksan kaupungeissa on aina noita paikkoja, eikä niitä ole vaikea löytää. Niihin ei liity mitään erikoista ja poikkeavaa, kylpyläkulttuuri on yleistä ja luonnollista. Berliinin lähellä on hieno Bad Saarow, ja jopa Europa Centerin yläkerrassa, lähellä KaDeWeta, on kylpylä, jossa on hieno ulkoilmauimarata, joka on auki talvipakkasillakin. Luulen, Femme, ettet välty silmäniloilta, ja voi olla, että homomiehet ovat hieman ylpeämpiä esittelemään varusteitaan, mutta se kai ei naiskatsojaa haittaa.

  294. sallyann sanoo:

    Huomenta kaikille!

    Tuo puoli ämpärillistä kyrvällään kantava sai minut kyllä räjähtämään…nauruun :D …ei sillä ettenkö uskoisi(onhan se uskottava kun joku kertoo nähneensä), vaan siksi että kuvittelin miltä sellainen näyttäisi!

    Kun nyt sai jotain ”käsitystä” minkä kokoinen luokitellaan isoksi ja mikä jätiksi, niin kyllä oma kokemukseni on sitten tuo juuri ja juuri ison rajalle päässyt 18 cm ;) ja uskoisin, että varmaan olisin tunnistanut ;) jätin jos olisi joskus kohdalle sattunut.

    Aivan, kun noita liitinkejä on nykyään usealla tasolla, niin pienempi kaluinenkin voi sitten ajatella, että hänellä on vähintään iso jos se kurkistaa sieltä liitingistä :) !

    femme, olisin heti valmis lähtemään sinne Leville :) , jos vain olisi mahdollisuus lomalle!

    Tuosta videon hierojasta sitten ;) …kannattaisiko…ollenkaan…kertoa ;)

    No kerron kuitenkin, koska tiedättehän minkälainen lörpöttelijä olen :D !

    Hmmm…niin…tuota…muistanette varmaan kun olin vasta siellä etelän mailla lomalla…niin…tuota…huuuiii…en nyt ihan tuollaista hierontaa saanut nappisimmulta, mutta ei kyllä kovin paljon puuttunutkaan ;) !

    Ennen hierontaa (joka oli koko kropan käsittävä ja jossa sitten bikinit kyllä vähitellen katosivat yltäni, mutta ihan omasta tahdosta eli nappisimmu ei omavaltaisesti tehnyt mitään mihin ei saanut lupaa), hamasisssa (kylpylä) ei toki ollut tekstiilivapaa, mutta kyllä minulle yläosa oli sielläkin liikaa :D ! Olimme kylpylässä ystävättäreni kanssa yhtä aikaa pestävinä ja molemmilla oli omat pesijät, jotka olivat myös ”pukeutuneina”, tosin vain vyötärölle kietaistu pyyhe peittonaan, joten emme päässeet sitten ihailemaan kaluja :( .

    Suomen kylpylöissähän on nämä höyrysaunat, mutta siellä pitää päästä todella lähietäisyydelle, jotta näkisi mitään. Mutta sitten jos pääsee niin kivasti käymään ja vielä kivan namusen miehen kanssa (muistatte varmaan kertomukseni ;) ) niin…aaahh… ;) !!!

    Valittelin tuolla toisaalla ihan äsken jostain kylläisyydestä ;) , mutta niin ne päivät vain ovat erilaisia ja mieli muuttuu…onneksi :D ! Viimeyönä näin sitten eroottista untakin, mutta siihen mieheni on kyllä siihen syyllinen koska kiusoitteli minua puheillaan eilen illalla! Ja tänä aamuna piti sitten helpottaa oloa omakivallakin ;) , mieheni kun ei nyt valitettavasti kerennyt auttaa ahdingossani!

    sallyann

  295. Homme sanoo:

    Europa Thermen on tuon Berliinin ydinkeskustan paikan nimi. Sinnekin kannattaa mennä ajan kanssa, saunoja on kymmenen, ja siellä on myös viihtyisä kahvila. Vinkki: kannattaa mennä mieluiten hyvässä seurassa.

  296. femme sanoo:

    Hei :D

    Kiitos osoitteista Homme :D taitaa se seuraava viikonloppu matka Eurooppaan viedä Saksaan :D

    Seksi ja seksuaalisuus on siitä niin kivaa, että vaikka tänään tuntuu ilmassa olevan liikaa erotiikkaa, pornoa ja tyrkytystä, niin jo huomenna voisi olla enemmänkin ;) Itsensä seksikkääksi ja halukkaaksi tunteminen, pudottaa heti ikää, painoa ja hävittää ryppyjä :D On se ihmeellinen taikavoima se himo :D Pieni leikki silmäkulmassa täällä blogissakin saa haluamaan entisestään ja johtaa sitten siihen omaan kivaan, kun kumppanikin on ihan muualla :D

  297. Homme sanoo:

    Näin on, ja pirteät ajatukset päivän mittaan voivat usein edistää hyviä sessioita yöllä oman kumppaninkin kanssa… !

  298. Homme sanoo:

    Ja päiväkirjan lukijat odottavat Femmeltä luonnollisesti kylpyläraporttia sitten aikanaan!

  299. Lukija sanoo:

    Täytyy kyllä todeta, että tuossa on jälleen ”hupi” joka ei ole minulle koskaan auennut, eikä kyllä herätä edes kiinnostusta suuremmin, eli kylpylälomat…
    Menee siihen samaan kastiin kuin aurinkorannat :?
    Tosin en ole koskaan kummassakaan ”huvissa” edes käynyt… :)

  300. femme sanoo:

    Hei :)

    Kannattaisi joskus kokeilla Lukija vai oletko jo niin kaavoihisi kangistunut, ettei minkään uuden kokeminen onnistu ;) Sekä kylpylät, ainakin ne jossa minä olen käynyt, sekä aurinkorannat ovat nautinnollisia paikkoja :D Mutta suodaan tietysti eriäväkin mielipide ;) Jos ei nauti, niin syynä voi olla joskus sekin, että siellä on ollut väärän henkilön kanssa ;) Esimerkiksi nykyisen kumppanini kanssa kävi juuri niin ;) pitkin hampain hän suostui lähtemään ensimmäiselle kylpylälomalle, mutta nyt ei tarvitse enää houkutella, kun ei myöskään nauttimaan auringosta ja meren aalloista etelässä :D

    Pois ennakko asene ja aistit avoimiksi vastaanottamaan uutta!

  301. Lukija sanoo:

    Kuten jo totesin, niin en ole koskaan kylpylässä käynyt sen paremmin kuin varsinaisella ”aurinkorannalla” lukuunottamatta paria kertaa Pärnun hiekkarannalla missä oli todella tylsää istua kuumalla hiekalla kuumassa auringonpaisteessa, enkä usko, että tuo on yhtään sen kummempaa vaikka alla olisi sitten Kreikkalainen hiekka.. Suurin ero on ympärillä kuuluvassa kielessä :P

    Herkästi olen kyllä tuollainen ”pitkin hampain” lähtijä sen myönnän kyllä, mutta sitä en tunnusta, että minkään uuden kokeminen ei onnistuisi…
    Kunhan koen sen mielekkääksi, kiinnostavaksi ja vapaaehtoiseksi ;)

    Yli 20 vuoden aikana vaan ei ole vielä sellaista hinkua meille tullut, että lomamatkalle olisimme lähteneet kahdestaan…
    Se vähä mitä on käyty on käyty sitten vasta lasten myötä.

  302. Kai sanoo:

    Sallyann, tuo ämpärijuttu liittyi lukiolaispoikien kesätyöhön eli uittoon Kemijoella. Pojathan ovat aina poikia ja erään saunomisen yhteydessä tuo ”kilpailu” järjestettiin, kuka voisi kyrvänvarrellaan kantaa suurimman määrän vettä sankossa.

    Pojillakin oli hauskaa, joten saat nauraa aivan vapaasti. Toinen juttu Sally on sitten se, että jos makuuhuoneeseesi pääsisi sitten mies (tämä on täysin teoreettinen vertaus) jolla olisi noin iso kanki, että puoli ämpärillistä vettä sillä kantaisi, niin olettaisin että olisit pikemminkin kauhistunut kuin nauraisit.

    Yleensä kai miehet pelkäävät päinvastaista – sitä että heidän kalunsa ei olisi riittävä ja aiheuttaisi hymyilyä .. ainakin jos uskomme lääkäripalstoja yms.

  303. Kai sanoo:

    Lapin tunturimajoissa ja – kylpylöissä on joskus kyllä aika hurja meininki. Naiset tulevat monesti sinne ihan SEN vuoksi. Kyllä sieltä isomelainenkin kairankiertäjä löytää sopivan partnerin.

    Kyllä niitä mahtiplluisiapeppuisia ja -peppuisia naisia on XXXL-pojille. Voikin olla että kelomökissä kuullaankin kiimaisaa joigaamista

    ”naigata naigata nai nai nai, kyyyyylllläääää sulla on IIIISSSSSSSSSOOOOO”

  304. Musta Joutsen sanoo:

    No juu, Lukija, kaikki eivät vain ole vesi-ihmisiä. Minulle taas pitäisi vähän maksaa, jotta viitsisin osallistua hiihtopainotteiseen lomaan, vaikka kuinka joku kehuisi hohtavia hankia ja Lapin maisemia.

    Mutta rannalla olossa ei ole pointtina se kuumalla hiekalla istuminen vaan nauttiminen rantamaisemasta ja kuuman auringon ja viileän veden vuorottelusta. Pieni syötävä ja juotavakin maistuu siellä rannalla ja joskus aikuinenkin intoutuu vesileikkeihin tai rantaliikuntaan :) . Ja vähän samahan se on siellä kylpylässäkin – vesielementistä nauttiminen: kuumasta, kylmästä, hierovasta, virtaavasta, höyrystä jne. Olen muuten lähdössä tulevana viikonloppun koululaisten syysloman kunniaksi pienelle kylpyläreissulle, joten tämä puheenaihe tulikin juuri sopivaan aikaan :D .

    femme, tämä ei kuulu tähän kalujuttuun mutta tuli testattua tuota suuseksin vastaanottamista pöydällä ;) . Tosi hyvä oli niin että kiitos vinkistä :D !

  305. Lukija sanoo:

    Heh.. Jos pitäisi valita niin mielummin sitten siellä rannalla kuin jossain hiihto/laskettelusysteemissä :P

    Mitä tulee tuohon sangon kantoon niin sitä helpompaahan se on mitä pienempi ja jämäkämmin kohti vatsaa seisova tappi on… Pitkällä varrella kun tahtoo olla huomattavan paljon helpommin notkeutta jo valmiiksi kovimmillaankin ja ei siitä pituudesta ole hyötyä tuossa koitoksessa muutenkaan mikäli vähänkään fysiikan päälle ymmärtää… Mitä pidempi varsi jolla nostaa sitä vähemmän sillä nostaa… :P

  306. sallyann sanoo:

    Ihan kaikesta ei voi pitää se on ihan totta, mutta joitain juttuja kannattaa kokeilla, jotta voi tietää :) !

    Minä pidän kylpylöissä porealtaissa lillumisesta, niissä saa erilaista vesihierontaa, pidän myös kaikissa saunoissa käymisestä. Siellä voi kohdata myös hauskaa juttuseuraa ja kun hyvä tuuri käy, niin myös hauskaa saunaseuraa.

    Itse en ole käynyt Lapin ruskaretkillä ilman miestäni, tosin olen kyllä kuullut niistä puhuttavan paljon ja kait niissä voi olla hurja meininki. He ketkä ovat kokeneet varmaan sitten tietävät. Ihan on ollut ”hurja” meininki oman miehenikin kanssa ;) .

    Aurinkorannalla ei kannata olla vuorokauden kuumimpaan aikaan ja muutoinkin nautin eniten siellä aurinkotuolissa ja varjon alla olemisesta ja siitä meressä lillumisesta, näitä vuoronperään. Maisemien katselemisesta ja aina siellä on myös silmänruokaa eli kauniita miesten ja naisten vartaloita :) .

    En ole nyt muutamaan vuoteen harrastanut hiihtämistä, mutta olen pitänyt keväthangilla hiljakseen murtomaahiihtelystä. Lasketellut en ole koskaan, koska se ei ole minun juttuni, sillä en uskalla laskea edes murtomaasuksilla isompia mäkiä, vaan on mennyt kävellen laskeutumiseksi ne mäet.

    Kai, nauroin ihan hyväntahtoisesti ja jos kohtaisin hirmukullin joskus, niin tiedä mitä sitten tekisin, voisihan sitä katsella ja ihmetellä, miksipä ei kosketellakin, maistella, ihan uteliaisuuttaan ;) !

    sallyann

  307. Lukija sanoo:

    Murtomaahiihto se on minustakin se ainoa oikea suksilla liikkumisen muoto ja perinteisellä tavalla :)
    Jos suksilla olisi liikuttava…

    Nuorempana jonkin verran tuli hiihdettyä ja kuten jotkut teistä ehkä muistaa niin luistelu(kaan) ei ole minun laji.. En vain ole ollut koskaan mikään urheilija vaan se lukija :lol:

    Silloin kun asuinpaikassa oli amme niin siinä oli kiva olla kyllä silmät kiinni vajoten niin syvään jotta juuri pystyi hengittämään jolloin kuuli vain oman kehon äänet..
    Samoin saunassa on hienoa kun on sopiva lämpö jossa vain makaa parhaimmillaan jopa vajoten kevyeen uneen :)
    En oikein ymmärrä miksi näitä hetkiä pitäisi lähinnä pilata sillä, että pitäisi olla skarppina keskustellen jonkun kanssa…

    Mutta eihän uimarannalla ole kuin lähes alastomia vieraita ihmisiä uimapuvuissaan… Mitä silmänruokaa heissä muka on :O
    Paljon kiinnostavampia ovat naiset vaikka kävelykaduilla kuin rannalla… Paljon enemmän salaisuuksia siinä mitä ei näe joita miettiä ;)

  308. femme sanoo:

    Hei :D

    Ihanaa Musta Joutsen, että olet tullut syödyksi pöydältä :D joskus aikaisemmin, kerroit, ettei suuseksi ole oikein sinun juttusi, toivottavasti tämä on nyt muuttunut ;) Pöytä on mainio paikka seksille :D

    En ole himo laskettelia, mutta laskettelen, se on mielestäni sosiaalinen tapahtuma :D ja alppimaisemat ovat ihania :) miksei Suomessakin voi lasketella. Murtsikkaa tulee hiihdettyä joskus ;) luistelun aloitin viime talvena, neljänkymmenen vuoden jälkeen :D ja varsinkin retkiluistelu tuntui kivalta, mutta myös luistelu täällä Helsingin keskustassa, rautatietorilla, musiikin soidessa ja rommikaakaota välillä maistellessa on kivaa ;)

    Kyllä aurinko rannalla on paljon muutakin, kuin vieraita ihmisiä uimaasuissaan ;) huokaus ;) on siellä sellaista flirttiä pidetty yllä ;) :D Auringonotto ei enää ole tärkeää, vaan se kokonaisuus on nautinto ;) ihan niin kuin kylpylätkin ja muut ihanat hotellilomat ;) Mitä enemmän luxusta sitä ihanampaa tietysti, mieluimmin jään kotiin, jos en voi matkustaa kuin kuningatar :D tai ainakin kuin prinsessa ;)

  309. Lukija sanoo:

    Niin… Eivät ole tällaisen ”yksinäisen suden” juttuja :)

  310. Musta Joutsen sanoo:

    Ei se suuseksin saaminen edelleenkään ole minulle se kaikkein kiihottavin ja paras osa seksiä – mutta hyvin nautittavaa joka tapauksessa :D .

    Luistelu on hauskaa ja sitä olen tehnyt koko ikäni niin, että tuskin on yhtään talvea jäänyt väliin. Pari vuotta sitten hiihdinkin erään hotellin läheisyydessä kohtuullisen lenkin perheen kanssa mutta se nyt vaan ei kiinnosta. En tykkää kylmästä enkä paksusta pukeutumisesta ;) ja erityisesti Lapin maisemat ovat liian karuja minun makuuni.

    Nuorena nautin rannalla kyllä sitä enemmän, mitä kuumemmin aurinko paistoi mutta nykyään se ei enää tunnu niin hyvältä. Vähempikin riittää ja terveysvalistuskin on purrut ;) . Mutta kyllä vain oli joskus kauan sitten nuorenparin matkalla ihanaa lekotella siellä etelän kuumassa auringossa ja nauttia samalla drinkki tai pari ;) . Olisi vielä ollut sellaista parempaa seksiä niin onni olisi ollut ihan täydellinen :D . Mutta matkailu on joka tapauksessa ollut se yhdistävä tekijä miehelläni ja minulla – sekä ilman lasta että hänen tulonsa jälkeen enkä edes käsitä, miten muuten voisi olla :D .

  311. sallyann sanoo:

    Huomenta!

    Lukija, väitätkö, että et muka katselisi tilaisuuden tullen bikineissä tai yläosattomissa liikkuvia naisia ;) ? Ja miksi ei myös miehiä.

    Minä katselen ihmisiä joka paikassa, kadulla, kahviloissa, uimarannalla, ihan missä hyvänsä, olivatpa he sitten vähä tai paljon pukeissa olevia :) .

    femme, kyllä Suomessakin voi lasketella ;) , vaikka täällä on ”vain” tuntureita ;) . No, mutta ehkä sinulla on siitä kokemustakin. Ja samaa mieltä olen tuosta eli kun on lomalla, niin jo ympäristön vaihdos saa aikaan sen, että on erityisen hyväntuulinen ja virkeä, sekä huomio ympärillä olevaa vieläkin enemmän mitä näissä normaali kotioloissa :) .

    Olen MJ:n kanssa sillä tavalla samoin ajatuksin, että enemmän olen kesäihminen, koska silloin on lämmintä, Suomessakin on kuitenkin lämpimämpää kuin talvella.

    Olen aikoinaan asunut muutaman vuoden myös Lapissa, joten tiedän, että se ei ole minun paikkani asua vakituisesti, liian kylmää ja pimeää liian suuren osan aikaa vuodesta, mutta kyllä siellä on ihana käydä syksyllä ruska-aikaan kuin myös keväällä kun aurinko lämmittää ja hanget hohtavat. Asuminen paikassa joka poikkeaa kovin paljon siitä mihin on tottunut, ei välttämättä ole sitä mitä haluaa.

    Tosin kyllä nykyään haaveilemme mieheni kanssa siitä, että voisimme asua talvikauden lämpimässä ja kesät Suomessa, niin kuin moni eläkeläinen nykyään tekeekin, mutta vielä on molemmilla jokunen vuosi aikaa tuohon eläkeikään.

    Tämä päivä menee työkokouksessa, joten toivotan mukavaa perjantaita ja samalla myös ihanaa viikonloppua kaikille :) !

    sallyann

  312. Lukija sanoo:

    ”Lukija, väitätkö, että et muka katselisi tilaisuuden tullen bikineissä tai yläosattomissa liikkuvia naisia ? Ja miksi ei myös miehiä.”

    Niin… Ei ainakaan vielä ole oikein sellaista tapahtunut, että olisin innostunut erityisemmin bikininaisista ja yläosattomia taas en ole koskaan nähnyt missään, mutta tuskin se juuri enempää innostaisi erityisesti katselemaan :) Siinä kun on liian vähän mielikuvitukselle sijaa niin se ei oikein jaksa kiehtoa :P
    Se on hiukan eri tilanne jossa yläosaton on kiehtova ja usein siinä vaiheessa on nainen myös ”alaosaton” ;)

  313. Kai sanoo:

    Lukija, innostuit siis sitä sankoa kokeilemaan! Bravoo! Olet kyllä hauskasti monisärmäinen tyyppi ja jörökki, ihan tulee mieleen Jo Nesbön dekkarien Harry Hole, siis minun mielestäni.

    Ihan kiva on ”nähdä” välillä sellainen kaveri, joka vastustaa rantoja ja etelän aurinkoa. Itse asiassa kaikenhan tavoittaa näyttöruudun kautta, ei tarvitse edes lähteä bulevardille. Jotkut tavoittavat maailman pylvään päässä istumalla ( siis vuosikymmeniä)

    Meidän ihmistenhän ei tarvitse olla samanlaisia. Mukava on lukea sinun kinaamisesta sivuston naisten kanssa. Sitähän on jatkunut jo ties miten monta vuotta. Leikillistä, verbaalista huulenheittoa se on ollut. Aioin sanoa hervotonta, mutta se sana ei oikein sovi miehelle, joka kirjoittaa seksistä. Tai ainakin joka oikeasti sextaa, niin kuin olen ymmärtänyt sinun silloin tällöin tekevän.

  314. Lukija sanoo:

    Täytyy kyllä sikäli pettymys tuottaa, että en kyllä ole sankoa kokeillut.. Puhtaasti päätellyt mitenkä asia voisi olla ;)

    Sitäpaitsi kun itse kuulun siihen lajityyppiin jolla ei ole ikinä noussut vatsaa vasten, vaan parhaimmillaankin lähinnä huojunut vaakasuoraa tavoitellen vaikka kuinka kovana suonet pullistellen olisi niin siinä se huojuu punastellen ;)

    Pääsääntöisesti pilke silmäkulmassa olen kyllä aina näiden naisten seurassa, mutta teidän miesten kanssa välillä tahtoo pilke sammua, mutta se ei liene mikään uutinen :lol:

    Juuh!! Sekstaan oikeasti aina tilaisuuden tullen :D

  315. Lukija sanoo:

    Piti hiukan taas googlettaa kun tuli aikaa, sillä en ole dekkareiden lukija joten tuo mielleyhtymäsi Harry Hole:n kanssa minun kohdalla ei siis sanonut mitään…
    Aika vähän kertoi oikeastaan nettikään tuosta. ”Peruspoliisi” siis… Ongelmia ihmissuhteissa, kova tupakoitsija ja alkoholisoitunut, mutta loistava rikosten ratkaisija :P
    Nooh.. En polta, viimeksi humalassa olen ollut kohta viisi vuotta sitten joten alkoholi ei ole ongelma, ongelmia ihmissuhteissa jossain määrin on, rikoksia en ratkaise ;)
    Lisäksi Harry H. on menettänyt äitinsä syövälle kaksikymppisenä, minulla äiti kuoli ollessani vielä alle kolmen kymmenen ja Harry H:lla on etäinen suhde isäänsä joka on opettaja…
    No etäinen on minunkin isäsuhde tosin hän ei ole opettaja vaikkakin tuntuu tietävän asioista vähän liikaakin :S

    On totta, että ”kaiken näkee” joko tv:n tai tietokoneen kautta, mutta on myös totta, että perspektiivi puuttuu kuvasta katsottaessa ja on aivan eri seisoa vuoren juurella sitä katsellen kuin katsella sitä vuorta kuvasta… Niin isoa näyttöä harvalla on kotioloissa jotta oikean tunteen pienuudestaan sen juurella saavuttaisi…
    Sama pätee myös kokemuseroon onko keskellä Delhin katuja vai katseleeko niitä ruudulta kenenkään tönimättä kotoisen juhlamokan tuoksun leijuessa kupista…

    Sen verran olen vuoren juurella käynyt jotta tiedän tuon :)

    Että sellaista juttua peniksen koosta tällä kertaa ;)

    Etsin sitten hiukan kuvaa koon toisesta laidasta tänne ja löysinkin http://www.marok.org/Arte/Mix/micropenis.jpg

    Ja samalla sitten törmäsin yhteen blogikirjoitukseen josta osan nyt sitten tänne lainaan :)
    ( Tuo kyseinen blogi on tässä: http://blog.marikki.com/2007_11_01_archive.html )

    ”Sain aikoinaan vihat niskaani (en pojalta, vaan tarinan kuulijoilta), kun kerroin nauraneeni pienelle penikselle.
    Kyllä, tein kerran näin. Olen todella pahoillani, mutta minulla on puolustus: se oli ensimmäinen kerta, kun näin ns. teleskooppimallin ilman erektiota, ja naurahdukseni oli aitoa hämmästystä, että tuleeko niitä tuollaisenakin? Kasvoihan se siitä varmaan kolmin- tai nelinkertaiseksi, ja kuten kaikki emättimen mallia tutkineet tiedämme, ainoastaan muutama ensimmäinen sentti emättimestä on tiuhaan hermoitettua nautintoaluetta ja loput on aika turhaa pötköä, joten lopputulos oli, että sain suunnilleen elämäni parasta seksiä (naurahduksesta huolimatta).
    Tyyppi osasi asiansa, eikä välittänyt mun nolosta reaktiosta.

    Toinen tärkeä asia tietenkin on se, ettei peniksen koolla (tai edes olemassaololla) ole mitään väliä, jos mies osaa asiansa muuten. Kompensoikaa ja improvisoikaa!
    Olen niitä tyyppejä, joiden mielestä yhdyntä on useimmiten seksin tylsin osuus.
    Se voi olla läheistä ja ihanaa ja voi kun on mieletöntä liikkua sen toisen kanssa ja olla ikään kuin yhtä

  316. Lukija sanoo:

    Jaahas… Yksi merkkiyhdistelmä näyttää katkaisevan tekstin ja se jälkimmäinen osa jää pois :(
    No.. Tässä loputkin siitä mitä ajattelin lainata tänne :)

    , mutta harvoin se on kaikkein nautinnollisinta, mitä sängyssä voi tehdä. Ottakaa oppia ai-ailta, joka on sellainen apina, jolla on järjettömän pitkät ja moniniveleiset sormet. Tai nälkäiseltä koiralta, joka pääsee hillopurkille…

    Muitakin peniskokemuksia on. Kärsin pitkään seksin aiheuttamasta arkuudesta limakalvoilla, kunnes noin kaksi vuotta suht säännöllistä seksiä harrastettuani tuli mies (vähän suuremmalla vehkeellä varustettu) ja aiheutti kevyen naps-äänen emättimessäni seksin aikana. Hämmentävää kyllä, immenkalvoni taisi puhjeta. Sinnikäs pirulainen. Kipeys oli sen jälkeen tiessään.”

  317. femme sanoo:

    Hei :)

    En muista, että olenko koskaan kertonut, mutta kyllä minäkin olen kerran törmännyt pieneen kaluun. Se ei ollut kuin Lukijan linkissä, vaan näytti noin 7-vuotiaan kalulta miehen kokoisessa miehessä. Kaverilla oli ikääkin tuolloin noin 40v. Koko tapahtuma oli erään juhlan jälkimaininkia ja joku järjesti aamusaunan. Tämä pienen kalun omistava kaveri oli vähän röyhkeä ja päällekäyvä, olin tavannut hänet aikaisemminkin ihan kahvilassa. Hän otti silloin oikeuden tilata kahvin ja leivoksenkin minun puolestani, kysymättä ollenkaan mielipidettäni. Vähän samoin hän käyttäytyi myöhemminkin, siis juhlassa ja täällä ”aamutilaisuudessa”. Olisi väkisin halunnut sänkyyn kanssani, en halunnut mitenkään loukata häntä ja välttelinkin koko asiaa. Hän siitä suuttuneena, kävi vielä hyökkäävämmäksi ja sanoi, että vaikka hänellä on tällainen, niin se pärjää siinä missä muidenkin. Ehkä näin oli, epäilen kyllä, sillä hän runkkasi sen seisomaan, eikä se juurikaan kasvanut alkuperäisestä.

    Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan, mutta pientä kalua se ei tee kuitenkaan suurremmaksi. Ja jos miehellä olisi ollut erillainen käytös, niin varmasti joku naisista olisi mennyt hänen kanssaan sänkyyn, vaikka säälistä.

  318. Kai sanoo:

    Arvasin Lukija, että googletit Harry Holea. Enhän oikeasti sinua tunne, joten vertaus ontuu. Olet kuitenkin täällä sivustolla ikuisessa huumorisävytteisessä oppositioasenteessa sanailussasi naisten kanssa. Harry Hole on myös tuollainen jurraaja. Ja hyvin terävä.

    Kannattaisi kyllä lukea ja dekkareitakin. Lue enemmän, googletat vähemmän.

    Kun tämä on nyt kaluosasto, niin jotain vielä siitäkin. Tietääkseni tutkimusten mukaan isoilla miehillä on myös isompi alavehje. Poikkeuksia tietysti on.

    Jos jollakin on miehenvartalossaan seitsemänvuotiaan kalu, niin sehän on säälin aihe – samoin kuin naureskelu kääpiöille ja kehitysvammaisille. No, kysymyksessä on epäilemättä kehityshäiriö. Ehkä äiti on popsinut kiellettyjä pillereitä odotusaikana tai yläkerran herra on muuten halunnut monipuolisuutta.

    Armeijassa ennen vanhaan, silloin kun minäkin asevelvollisuuteni suoritin, tarkastettiin miehen vehkeet. Lääkäri kopeloi pallit ja närhen munisille tuli lähtöpassit.

    En tiedä, onko tarkastuksia nykyisin, mutta hieman eppäilyttää, sillä monet nuoret asevelvolliset ovat hyvin huonokuntoisia. Ehkäpä heiltä puuttuu testosteronia. Mene ja tiedä.

  319. Lukija sanoo:

    Ei tutkittu vehkeitä enää ainakaan silloin kun minä harmaisiin astuin 80-luvun puolivälissä tai oikeastaan hieman sitä ennen :P

  320. Kai sanoo:

    Tällainen käytäntö meillä oli tuolla pohjoisessa. Olin aika kovassa joukko-osastossa ja selvästi aikaisemmin kyllä kuin sinä Lukija.

  321. Lukija sanoo:

    Itse olin taas etelässä melkoisen rennosti ajoneuvonkuljettajana ;)

    Ensimmäisenä iltana nuoremmille ajoneuvonkuljettajille järjestettiin vanhempien eli ”gonien” toimesta ”viihtyisä elokuvailta” jota kyllääkään kovin moni ei jäänyt katsomaan kun ruudulle rävähti eläinpornoa… Sen kovempaa ei sitten ollutkaan :lol:

  322. Lukija sanoo:

    Peniksen koon merkitys saattaa hieman vähentyä syistä jos toisistakin…
    Tässä yksi mahdollinen syy ja sen aikaisen havaitsemisen ohjeet :)
    Tietysti tuon ohjeen mukaan voi varmaan toimia myös kumppanin avustuksella ja sitten jatkoksi ;)

    Mies, milloin viimeksi tutkit kiveksesi?
    http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=2264055

  323. Kai sanoo:

    Lukija, eikö siinä ajoneuvonkuljettajana juuri nuo kivekset joudu koville. Istut intin hautovissa housuissa tuntikausia ja odottelet miehiä, jotka huhkivat maastossa. Välillä raavit muniasi ja tuulettelet..

  324. femme sanoo:

    Hei :)

    Kysyin muuten tuota intti juttua kumppaniltani. Hän sanoi, että lääkärintarkastuksessa tarkastettiin myös sukupuolielimet :) mutta hän onkin vähän vanhempaa ikäpolvea :D

  325. Lukija sanoo:

    Eivät ainakaan intin palvelushousut hautoneet ja alusvaatteet olivat omat ”siviilistä” niin mikäs siellä oli ollessa :)

    Ainoa varmasti vanha legenda joka meilläkin vielä eli ja voi hyvin oli kuuluisa ”jarru” jota tarjottiin perjantaisin vlv edellä… Jotkut jopa uskoivat siihen ja söivät sitä vain jos olivat kiinni :lol:

  326. Kai sanoo:

    Niin, minä olen varmaankin sinun kumppanisi ikäpolvea Femme, niitä suuria ikäluokkia, suuria monessa mielessä. Mikäpä tässä on ollessa, taidot ovat vaan lisääntyneet ja kokemus. Fysiiikka on parempi kuin nykyisillä varusmiehillä. Voi matkustella ja nähdä maailmaa, rahaa riittää kulutukseenkin.

    Myöskin kumppanit ovat kypsiä, ihania naisia. Heidän kanssaan voi keskustella taiteesta ja kulttuurista, käydä teatterissa, konserteissa ja elokuvissa, nauttia sen jälkeen hyviä illallisia.

    Tämä on elämän parasta aikaa.

  327. femme sanoo:

    Hei :D

    Olen kyllä nauttinut kaikista ikäkausista, mutta täytyy sanoa, että tämä tämänhetkinen on kyllä yksi niitä parhaimpia :D En ole koskaan haikaillut teini-ikää tai nuoruutta. Olin 26 kun tutustuin mieheeni ja siitä alko ELÄMÄ. Olin kyllä elänyt siihenkin asti, mutta elämä suurella E:llä ja nautinnolla alkoi silloin, eikä se ole oikeastaan loppunut, vaikkakin olen ollut leskenä jo reippaasti yli 10 vuotta ;) Voi hyvin sanoa, että elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa ;)

  328. nina sanoo:

    Minusta ei ole koska jos mies osaa muuten tekniikan,osaa esileikkien salat ja suutelun salat ja on herramies ja kyllähän naisenkin esim emättimen kosteus vaikuttaa asiaan. Ja nainen käyttää lihaksiaan niin kyllä siinä molemmat nauttii. Mutta esimerkkinä minun exällä oli iso mutta tekniikka oli mitä oli niin seksi oli ihan ok ,kun taas eräällä toisella miehellä oli normaalikokonen mutta kun tekniikka pelitti niin seksi oli jotain mahtavaa :)

  329. Lukija sanoo:

    Tipautetaan nyt vaihteeksi näitä tutkittuja pituuksia kehiin ;)

    ”Väestöliiton mukaan erektiossa peniksen pituus on 9–17 senttimetriä. Levossa kookkaat peniksen kasvavat jäykistyessään vähemmän kuin pienemmät. Jäykistymättömän peniksen pituus vaihtelee kuudesta sentistä yhdeksään senttiin.

    Saksassa vuonna 1996 tehdyssä tutkimuksessa velton peniksen keskimääräiseksi pituudeksi saatiin 10,2 senttimetriä. Täydessä erektiossa olevan peniksen mitta oli keskimäärin 14,5 senttimetriä.
    Vain prosentilla se oli pitempi kuin 16 senttiä. Tutkimuksessa oli mukana noin tuhat miestä ja mittauksen suoritti tutkija, ei mies itse.

    Samana vuonna julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa vastaaviksi keskiarvoiksi saatiin 8,8 senttimetriä ja 12,9 senttimetriä.

    Peniksen koosta on tehty lukuisia tutkimuksia. Monen tutkimuksen ongelmana on se, että mittaa peniksestä ei ole ottanut puolueeton tutkija, vaan mies itse.
    Peniksen pituus mitataan häpyluun alareunasta peniksen kärkeen. Kannattaa huomioida, että kokoon vaikuttaa lämpötila. Kylmässä siitin on pienempi.”

  330. Lukija sanoo:

    Näin uutisen jossa kerrottiin suorassa Maria ohjelmassa tehtävästä peniksen paksuntamisesta jollain injektoitavalla aineella. Koetin sitten hieman googlailla jotta mitä ihmettä nyt taas on keksitty, mutta en siitä löytänyt oikein mitään joten ihmettelen yhä, että mitä ihmettä…
    Tosin päädyin seuraavalle sivustolle josta nyt linkki kuviin joissa erinäisiä operaatioita on tehty jotta olisi paksumpi ja pidempi…
    Pistää kyllä miettimään, että olisiko kuitenkin fiksumpaa koettaa vain pärjätä sillä mitä on saanut :S
    Huh huh…
    http://www.penisenlargementsurgeryinfo.com/penile-surgery-pictures/

  331. dasha sanoo:

    Hei taas pitkästä aikaa. Ajattelin kommentoida tuota miehen kalun kokoa ja sen merkitystä.

    Itselläni on ollut ilo tuntea hyvin erikokoisia kaluja ja yhteenvetona voisin sanoa, että keskikokoinen tai jopa pienehkö on usein parempi kuin todella iso. Johtuu varmaan monesta seikasta, mutta yksi on se, että ison omaavat tyytyvät usein vain siihen tunteeseen että heillä on iso – ja ovat laiskoja muuten.

    Tällä hetkellä tapailen miestä, jolla on varsin keskikokoinen tai jopa pienehkö. Mutta se on terhakka ja taitava ja juuri oikeassa kulmassa, niinpä squirttaan aina naidessa )) Taivaallista. Aivan mahtavaa.

    Toki isokin tuntuu hyvältä ja mahtuu sisälle – mutta ei se ole todellakaan ainoa autuaaksi tekevä asia. Ja yhteen superpieneenkin olen törmännyt. Se oli kiusallista ja ikävää.

  332. Jesse71 sanoo:

    Kerrankin suunnilleen asiallinen juttu aiheesta.
    Heti alussa silmääni pisti asia

    Lainaus blogista.
    ”Miten usein törmääkään miehiin jolla on kookas kalu, ja he ovat sitä mieltä ettei muuta sitten tarvitakkaan? Isoa penistä pidetään kerskumisen arvoisena, ja joskus sen kantaja ajattelee, että yksin se saa naisen kiihoittuneeksi. Nämä miehet eivät useinkaan vaivaudu kehittämään esileikkitaitojaan, he vain pyrkivät suoraan yhdyntään. Nämä isot kalut tekevät kuitenkin suuremman vaikutuksen muihiin miehiin, naiset ovat vähän varuillaan niiden omistajista.”

    Minullakin varmaan nuorempana oli tuollaista asennetta. Kerron nyt hivenen mistä sellainen johtuu. Ainakin minun kohdallani se johtui paljolti siitä huomiosta, mitä isolla penikselle sai jo nuorena. Ehkä jotkut naiset imartelivat ihan tavan vuoksi, se on aika helppo tapa saada mies hyvälle tuulelle ja itsevarmaksi. Mutta kun hommat aina olivat hyvin ”peniskeskeisiä” naisten puolelta niin näin keski-ikäisenä ajatellen taisi siinä nuorena itsellekin kehittyä vähän väärä kuva asioista. Ja tietenkin mieleen jäivät parhaiten ne kehut ja ihastelut. Eritoten ne (harvat) tapaukset jotka tuntuivat tekevän tuttavuutta kikkelini eikä muun takia. Siinä sitä sitten ajatusmaailma ”vääristyy”.

    No niin, onneksi ikä on opettanut vähän muutakin ja eiköhän tässä jo pitemmän aikaa ole maailmankuva ollut suoremmassa :)

    Pääasia että seksi on nautittavaa, oli sitten minkäkokoiset vehkeet tahansa. Suurin sukupuolielin lienee kumminkin aivot.

  333. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa Jesse71 keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini ja on mukava kuulla, että aiheen käsittely on ollut mieluisaa :)

    Toivon että viihdyt kanssamme pidempään ja ehkä osallistut myös muihin aiheisiimme.

  334. Mikael81 sanoo:

    Itselläni koko vaihtelee suunnattomasti kiihotuksen mukaan. Jos nainen ei ole kiihottava, hän saa ”tyytyä” 16cm ja 4 cm paksuun. Fiiliksen ollessa kohdallaan kaimani turpoaa lähelle 20cm häpyluusta mitattuna, paksuuden ollessa n. 4.5cm..nämä naisen mittaamina.

    Eli fiilis ha henkilökemiat on hyvin tärkeitä. Naiset(kin) ehkä erehtyy luulemaan että mies on vain pukki, joka on joka tilanteessa parhaimmillaan. Esileikin tärkeyttä ei voi korostaa myöskään miehen kohdalla.

    Miehet on hyvin visuaalisia tai paremminkin audiovisuaalisia, joten se mitä mies näkee ja kuulee vaikuttaa suoraan myös kokoon. Semiseisokillakin voi harrastaa seksiä, mutta se voi antaa naiselle väärän kuvan miehen todellisesta koosta.

    Eli, miehet: Kosketeltaa naista, he ovat hyvin sensuelleja kosketukselle, sekä myöskin audiovisuaalisia, mutta mielestäni pienimmissä määrin.

    Naiset: Näyttäkää miehelle ja olkaa itsevarman seksikkäitä. Kuulostakaa myös siltä.

    Tämä ei varsinaisesti liittynyt suoraan koko asiaan vaan sivuavasti käsittelee sitä, mikä siihen vaikuttaa.

  335. femme sanoo:

    Hei :)

    Tervetuloa Mikael81 keskustelemaan kanssamme seksistä :) Kiva että olet löytänyt blogiini, toivottavasti viihdyt kanssamme.

    Kiitos myös kommentistasi, itsekin olen kyllä huomannut tuon, että miehen kalu on eri tilanteissa eri kokoinen, välillä se normaali ;) ja välillä, kun hän on oikein kiihottunut, niin suurempi. Tosin en ole tullut mitatuksi, että miten suuri se ero on. Varsinkin suuseksiä annettaessa tuntuu siltä, kun mies olisi suurimmillaan :D

  336. Lukija sanoo:

    Mjoo… Tosin tuon mittasuhteen kokoeroja en ole kokenut ainakaan näin näppituntumalla… Mittaukset kun ei itse toiminnan yhteydessä juuri tule mieleen ;)

    Mutta tosiaan… Joskus tuntuu isommalle kuin toisinaan :D

    Suuseksin kohdalla on itsellä se ikävä kokemus, että siinä eivät ne mielikuvani tunnu kohtaavan todellisuuden kanssa joten silloin ei ole tullut ainakaan itselle sellaista tunnetta, että ”nyt on isona” vaan joudun yleensä hiukan pinnistelemään jotta edes jossain koossa pysyy…
    Masturboinnin yhteydessä suuseksin mielikuvat ovat silti yhä aika toimivia ja hyvinkin kiihottavia :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>