HUOMIO!

Haluaisin helpottaa jollain tavalla juttuihin tulleiden vastausten seurantaa, koska eri aiheet elävät sitä mukaa kun uusia lukijoita tulee mukaan, ja he vastaavat aikaisemmin käytyihin keskusteluihin. Tietysti myös alusta asti mukana olevat kirjoittajat palaavat vielä takaisin aikaisempiin keskusteluihin.

Blogin alkusivulla on oikeassa reunassa sarake, jossa lukee ”Sivut”, ja tämän alla ”Käynissä olevat keskustelut”. Helpottaakseni seurantaa yritän laittaa tänne jokaisen otsikon jälkeen päivämäärän milloin siihen on viimeiseksi vastattu. Toivon tämän helpottavan vähän, koska en kuitenkaan ole koneeni äärellä kuin pari kertaa päivässä niin tilanne päivittyy vain silloin.

Ihan hyvin voi myös keskustella minkä tahansa otsikon alla muustakin kun kirjaimellisesti siitä, josta alustus on tehty. Eli jos tulee mieleen joku aikaisempi juttu tai vastaus, niin sen voi ottaa uudelleen esille vaikka viimeisen jutun vastauksissa. Pääasia on, että keskustellaan vapaasti siitä mikä on mielessä.

Kiitos kaikille jotka olette mukana. Uusia varottaisin siitä että vastauksia on jo reippaasti yli yhdeksänsataa, eli paras varata aikaa kun heittäytyy lukemaan niitä. Antoisia lukuhetkiä, FEMME.

Aihe(et): Palaute. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>