Istuin iltaa juttelemassa naisten kanssa ja minua pyydettiin kirjoittamaan asiasta, joka ei ole minulle henkilökohtaisesti kovinkaan tuttu, muuta kuin naisten kertomana. Tämä poikkeaa nyt oikeastaan kokonaan seksistä. Toisaalta taas naiset väittivät, että se liittyy hyvinkin seksiin. Joka tapauksessa se näyttää aiheuttavan todella paljon murhetta ja tuskaa. Nämä ”istunnot” päättyvät aina itkuun. Yritän kertoa muutamia tarinoita ja vähän raottaa verhoa eri naisten elämästä. Tällä kertaa jää kokonaan teidän lukijoiden harteille, että saisimme jotain irti tästä aiheesta. Toivon, että tämä aihe herättää keskustelua.
Aiheen valinta juuri näin ennen joulua on ehkä väärä ajankohta, koska nythän meidän pitäisi riemuita ja olla onnellisia joulusta, eikä pohtia parisuhteen ongelmia. Aihe on nyt valmiina kuitenkin ja sitä voidaan ruotia joko nyt tai vasta joulun jälkeen.
Naiset ovat kertoneet, että heillä ei ole elämää, että he elävät suhteessa tai aviossa miehen kanssa, mutta eivät tee mitään yhdessä. Kuin heillä ei olisi miestä. Päivä koostuu lähinnä nopeasta aamiaisesta, töihin lähdöstä, jompi kumpi tekee ruoka-ostokset, ruoan valmistus ja syönti, mies ruokalevolle sohvalle ja lehden kimppuun, nainen hoitelee kodin askareita. Television töllötystä ja sen jälkeen nukkumaan. Päivä toisensa jälkeen tätä samaa. Viikonloppuisin siivotaan, harrastetaan ja käydään ostoksilla, mutta ei yhdessä. Jos nainen haluaisi vaikka elokuviin, niin mies sanoo että mene vaan minua ei kiinnosta. Kun mies haluaa matsiin, niin hän ei edes kysy lähtisikö nainen mukaa. Eli ei todellakaan tehdä mitään yhdessä, muuta kuin asutaan saman katon alla.
Tylsä, yksitoikkoinen elämä ei ruoki läheisyyttä tai kiinnostusta seksiin, sitä on siis yhä harvemmin. Lomat voivat tehdä pienen poikkeuksen, mutta myös ne ovat ennakolta arvattavia. Koska läheisyys ja yhdessä tekeminen ei ole arkipäivässä, ei se myöskään ole viikonlopuissa ja lomalla. Näin jatketaan vuosikaudet, koska lopuksi ei osata ryhtyä mihinkään uuteen. Totaallinen kyllästyminen tulee pikkuhiljaa eteen, ja vain pieni ulkopuolinen sysäys voi saada aikaiseksi eron.
Toisenlaisessa tapauksessa saattaa kaiken yllämainitun lisäksi olla vielä se, että ei olla naimisissa, vaan asutaan vain yhdessä. Asunto on ehkä miehen nimissä, niin kuin muukin omaisuus. Yhdessä on kuitenkin vuosien aikana hankittu kaikenlaista kotiin, kuten huonekaluja, astioita, vuodevaatteita ja kaikenlaista uudistusta mitä koti nyt aina tarvitsee. Kun kyllästyminen iskee, voi mies esim. sanoa naiselle, että mitä jos muuttaisit muualle. Ehkä he ovat jo ”toisella kierroksella”, he ovat olleet yhdessä ehkä kymmeniä vuosia.
En puutu olleenkaan kuvioon minun lapset ja sinun lapset.
Tässä viimeksi mainitussa kuviossa puuttuu siis kaiken muun lisäksi vielä turvallisuuden tunnekin. Se onkin se, mikä tuntuu naiselle olevan kova pala. Kun naiselta puuttuu turvallisuuden tunne, ei hän pysty seksiin kumppaninsa kanssa. Ilman seksiä pari hajoaa varmasti. Meillä Suomessa asiat ovat huomattavasti paremmin kuin muualla maailmassa, mutta kyllä meilläkin turvattomuuden tunne suhteessa on epäinhimillinen tekijä. Vahvat, omatoimiset naiset eivät ehkä sittenkään ole niin itsestään selvyys mitä on luultu.
Jonkinlaista apua ilmeisesti yhteiskunnaltakin voi saada, mutta kuka nainen haluaa siirtyä suureen epävarmuuteen? Meillä ei kunnioiteta iäkkäitä naisia työmarkkinoilla, ei parisuhteessa, ei välttämättä lastenlasten kasvattajanakaan. Tämä estää myös irtautumista huonosta suhteesta.
Ihminen on vahvimmillaan tasavertaisena, tämä tarkoittaa myös taloudellisesti tasavertaisena. Toivoisin, että nainen voisi pysyä siitä huolimatta naisena. Tasavertaisuuden ei tarvitse tarkoittaa, että nainen on yhtä vahva kuin mies, tai että hän on kotiorjatar. Nainen ei ole ilmainen piika, mutta hänellä ei saa myöskään olla tunnetta että, minä joudun tekemään kaiken kun en ole palkkatyössä.
Tuttavapiirissäni on tapauksia, joissa jompi kumpi jäi laman aikana työttömäksi, on sairastunut ja joutunut sairaseläkkeelle tai joutunut omaishoitajaksi vanhemmilleen. Nämä ovat asioita, jotka koettelevat suhdetta hyvinkin paljon. Tunnen naisia, jotka tekevät työtä lähes vuorokaudet ympäriinsä, kun mies ei saa lähdettyä työhön, kun on joutunut pois entisestä työstään ja masentunut tästä. Loppujen lopuksi nämä naiset ovat jättäneet miehensä, ja tietävät nyt paremmin miksi elävät, miksi tekevät työtä.
Kun minä menin naimisiin, halusi mieheni että olen kotona ja hänen kanssaan kaikilla työmatkoilla ja jatkuvasti hänen tukenaan edustamassa. Kieltäydyin ensin, koska sanoin etten voi olla ilman omaa toimeentuloa, ilman omaa rahaa. Hän sanoi, että saan luottokortit ja rahaa mihin vain tarvitsen. Kerroin, että minusta ei tunnu mukavalta pyytää rahaa omiin menoihin. Joten tililleni siirrettiin rahaa joka kuukausi jota saatoin käyttää ilman tilintekoa. Luottokorteilla pyöritin taloutta, tein ruokaostokset, maksoin siivoojan, ostin omat, lasten sekä hänen vaatteet ja muut tarvikkeet. Minä olin ehdottomasti etuoikeutettu, näin hyvin ei varmasti monella ole. Jonkun vuoden päästä perustimme kuitenkin ensimmäisen yhteisen yrityksen ja sen jälkeen olen aina tehnyt valtavasti töitä, ja viihdyin ehdottomasti paremmin niin. Silloin jaoimme yrityksen tulot, ja myöhemmin yritys jäi kokonaan minulle.
Taloudellinen turvallisuus on siis tärkeä asia. Sitten on sellaisia pareja jossa toisen rahat tuntuvan aina menevän baariin tai harrastuksiin (golffiin, kalastus-, taide-, hiihtomatkoihin), ja toinen joutuu uhramaan palkkansa talouden pyörittämiseen. Tätä ei varmasti jaksa loputtomiin. On sananparsi; kun köyhyys astuu ovesta sisään, hyppää rakkaus ikkunasta ulos. Näin ei saisi olla, mutta on totta, että on yksi riidanaihe vähemmän kun talous on kunnossa, tai että siinä ollaan suhteessa samanarvoisia. Toisille sopii minun rahat ja sinun rahat -järjestelmä. Toisille taas vain yhteinen kassa ja yhteinen harkinta miten sitä käytetään. Se on jokaisen omassa harkinnassa miten tehdään, kunhan ei jommalle kummalle tule tunnetta että asia ei ole oikeuden mukainen. Nyt puhun tavallisista palkansaajista ja piensijoittajista. Tosi varakkaat ja suuripalkkaiset ovat erikseen, heillä kun voi olla sukuvarallisuutta ym. jota hallitaan eri tavoilla.
Hypätään nyt takaisin tähän yhteiseen tekemättömyyteen. Tämän lisäksi ettei tehdä mitään yhdessä, ei oikeastaan jutellakaan. Keskusteluksi ei voida kutsua huomautuksia televisio-ohjelmasta tai säästä. Minusta on oikeastaan sääli, että televisio on vallannut monet kokonaan. Kun ajatellaan miten ennen lähdettiin kävelylle, elokuviin, naapuriin kahville tai tavattiin ystävien kesken usein. Nyt lähetetään tekstiviestejä, sähköpostia, vaihdetaan pari sanaa puhelimessa ja loppu aika menee televisiolle. Viikonloput vietetään kauppakeskuksissa, sielläkään ei tarvitse keskustella.
Miten meidän käy tulevaisuudessa? Minkälaisen mallin lapset saavat, kun vanhemmat elävät kuin sinkut? Omistauten työlleen, harrastuksilleen, jopa omille tuttavilleen, tai istuen tuppisuuna television edessä. Kotona ei tehdä mitään yhdessä, eikä edes keskustella. Eronneissa perheissä tämä korostuu entisestään. Joka toinen viikko tai viikonloput asutaan vuorotellen toisen vanhemman luonna. Silloin tahdotaan väkisin vähän lahjoa lasta, että juuri se vanhempi tuntuisi kivemmalta, reilummalta, mutta tämä ei palvele lapsen etua tulevaisuutta ajatellen. Minun ei pitänyt ollenkaan sotkea lapsia tähän asiaan, vaan kirjoittaa pelkästään parisuhteessa elämisestä, jossa ei toimita yhdessä. Miten se asia poikikin paljon sivuraiteita.
Kiitos femme!
Tuntuu todella tutulta kaikki se mitä edellä kirjoitit. Asuimme perheen kanssa miehen työn vuoksi ulkomailla yli 10v ja minä jätin virkani Suomessa ja olin siellä kotiäitinä tai edustusrouvana. Huolehdin toki lasten koulukuljetuksista, taloudenhoidosta siivoojan avustamana ja osallistuin aktiivisesti muiden suomalaisrouvien kanssa hyväntekeväisyystoimintaan ja muuhun perheiden hyväksi järjestettyyn virkistystoimintaan.
Jo silloin oli miestäni vaikeaa saada lähtemään minnekään, kun hän sai työssään edustaa kuulemma tarpeekseen. Minä taas koin tärkeäksi olla mukana ja tavata muita suomalaisia, koska minulla ei ollut niitä työn tuomia aikuiskontakteja. Ja asuinmaamme kielikään ei ollut kaikkein helpoimpia, joten ei paljoa kertynyt sikäläisiäkään naisystäviä.
Muutimme pari vuotta sitten kotimaahan takaisin miehen jäädessä eläkkeelle ja nyt tilanne on totaalisesti päälaellaan: itse en enää saanut oman alan töitä uudella paikkakunnalla ja niinpä päätin vaihtaa ammattia ja aloitin opiskelun. Mies taas on eläkkeellä eli kaiket päivät kotona eikä ole kiinnostunut mistään paitsi tietsikalla biljardin peluusta ja kesäisin kalastuksesta. Meillä ei tunnu olevan enää mitään yhteistä, kun minä olen nuorten parissa opiskelemassa ja saanut uusia ystäviä, joita mieheni ei tunne eikä välitä edes tutustua. Ja minua ei suoraan sanottuna kiinnosta istua veneen kyydissä odottamassa mahdollista kalansaalista – helpommin sitä saa kaupan kalatiskistä.
Itse käyn ahkerasti katsomassa lentopalloa, mutta mieheni ei lähde mukaan, vaikka muuten on innokas penkkiurheilija, menee mieluummin yksin kävelemään. Minäkin käyn yksin sauvakävelemässä, kun koen, että saan edes sen hetken olla yksin eikä tarvitse sitä eläkeläisukkoa katella.
Minä asuin yhden talven täällä yksin kun muu perhe oli vielä siellä ulkomailla ja totuin omaan rytmiin ja omaan vapauteen ja nyt minua ahdistaa, kun mies on koko ajan kotona ja minullakin on vain silloin tällöin luentoja ns. lähiviikoilla ja muulloin olen kotosalla ja teen etätehtäviä. keskittymistäni häiritsee kun toinen hiippailee koko ajan enkä saa vapaasti pitää yhteyttä ystäviini.
Yritän saada miestä lähtemään mukaan konsertteihin, mutta meillä on sen verran erilainen musiikkimaku, jotta menen mieluummin yksin.
välillä tuntuu kuin kivirekeä perässään kiskoisi. Mies on 15v minua vanhempi ja tuntuu vain odottavan vanhuutta ja itse olen mielestäni elämäni parhaassa iässä ja haluaisin nauttia ja kokea kaikenlaista.
taloudellisesti olen sidoksissa mieheeni, sillä olen ollut niin kauan pois työelämästä, etten saa mitään työttömyyskorvauksia, ainoastaan pienen opintotuen nyt kun opiskelen. siksi edelleen junnaan tässä epätyydyttävässä liitossa.
Kuten femme kirjoitit, kuinka sitten nainen voisi nauttia seksistä miehen kanssa, jonka kanssa ei muutoin ole enää mitään yhteistä. Miksi pitäisi teeskennellä, että onpa tämä taas ihanaa pitkästä aikaa (kenties kerran puoleen vuoteen), kun se ei kerta kaikkiaan siltä tunnu.
Ja pakostakin olen alkanut katsella kaikkia vastaantulevia miehiä sillä silmällä, että millainenhan tuo olisi sängyssä… Ja olenpa ottanut yhteyttä netin kautta muutamiin miehiin ja tavannutkin heitä ja saanut nauttia heidän kanssaan aivan ihanasta seksistä.
tälläkin hetkellä minulla on tällainen ”salarakas” – naimisissa hänkin tahollaan – ja tapailemme aina kun se molemmille sopii. Enkä kyllä tunne siitä tippaakaan syyllisyyttä – koen, ettei tämä ole mieheltäni pois, kun häntä ei kuitenkaan seksi enää kiinnosta (hän on sen itse sanonut eikä edes Viagrakaan siihen enää auta). Miksi minun pitäisi kärsiä ja kitua, kun tiedän, että tässä maassa on monta ihanaa miestä, joilla on kotona vastaava tilanne ja me haluamme yhdessä nauttia!!
Tiedän, että moni on tästä asiasta eri mieltä ja niinhän minäkin ajattelin vielä muutama vuosi sitten. On niin helppo tuomita toisia, kun ei tiedä mikä asian tausta on, mutta ”Siperia opettaa”. Ja ainahan on helpompi arvostella muita – silloin ei tarvitse tutkistella niitä omia nurkkia ja siellä piileskeleviä mörköjä. toisten asioita on helpompi parannella.
No tässähän sitä taas tuli vuodatusta kerrakseen. Mielenkiintoista lukea mitä muut ovat mieltä…. Mutta minä jatkan naatiskelemista;-)
marketta
Hei Femme,
Hyvä kirjoitus jälleen. Olen usein lukenut juttujasi, mutten ole aiemmin kommentoinut vaikka mieli olisikin tehnyt. Päätinkin sen sijaan aloittaa oman blogini ja kirjoitin juuri sattumalta hieman tätäkin aihetta sivuavan jutun vahvasta naisesta.
Mutta siis sinun aiheesta eli yksinäisyydestä parisuhteessa. Se on hyvin tavallista ikävä kyllä. Naiset unohtavat usein itsensä, kun aloittavat suhteen. He elävät vain miehensä kautta. Jossain vaiheessa he huomaavatkin ettei sellainen ole mitään elämää, siitä seurauksena tämä yksinäisyys. Tästäkin minulla on tekeillä kirjoitus, joten en tässä enempää jatka.
Hei marketta ja Iiris,
Tervetuloa Iiris uutena juttelemaan seksistä ja parisuhteesta kanssamme.
Tämä aihe on tosi vaikea, olen vasta hiljattain tullut ymmärtämään mistä on kysymys. Olen joskus aikaisemmin kertonut että monet ystävättäristäni on kauneusalan ammattilaisia, joiden käsissä on kymmeniä naisia viikossa. Vaikka he eivät kerro heille uskottuja asioita niin, yhä uudestaan manitsevat sen miten onnettomia naiset ovat. Miten epätyydyttävässä suhteessa he ovat. Ei voi sanoa edes elävät, koska eivät tunne edes elävänsä.
Iiris on itse aloittanut oman blogin pitämisen (blogin nimi on Minun maailma), ja onkin kirjoittanut kaksi hienoa tekstiä, kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa ne. Kehoitus koskee myös teitä miehet.
Mitä enemmän kuuntelen ihmisiä sitä enemmän huomaan että ihmiset eivät nauti. Eivät nauti itsestään, ei kumppanistaan, ei oikeastaan mistään. Joku korvaa nautinnon suklaalla, ruualla, lasillisella viiniä, kynttilöillä ja ihanalla musiikilla, kylvyllä. Nämä ovat nautinnon aiheita, mutta ne tuntuvat ihanemmilta jos ne nautitaan niin että nautii itsestään, että voi nauttia niistä itsensä kanssa, tai mikä ihanampaa nauttia yhdessä niistä kumppaninsa tai rakkaimpansa kanssa, jos he eivät ole yksi ja sama.
Niinpä! Saman olen huomannut, ei osata nauttia elämästä. Se on pahinta, koska se olisi kuitenkin tärkeintä!
Totta, ihmiset ovat tosi tyytymättömiä parisuhteeseen… Tuntuu ihan uskomattomalta ajatella, että nainen ei osaa muuta kuin haukkua parisuhdetta ja miestään… olen miettinyt asiaa jo vuosia. Ja kun jollekin mainitsee omasta miehestä, niin eihän sitä kukaan halua edes kuulla, että kaikilla ei ole sellaista tyhjän päiväistä sohvaperunaa nurkissa lojumassa… Kyllä se tuntuu siltä, että se on jopa hieman hienoa olla haukkumassa miestä jne…
Vastailin myös Iiriksen blogiin asiasta … Joten kertausta… Omassa blogissani on myös jotakin parisuhdejuttua,( mm. Onnellinen pparisuhde) mutta hieman olen muustakin siellä jorissut, vaikka mieli tekee aina välillä sohia tiettyjä asioita.
Täällä maa…. kuuluuko???? Täällä maa……
Paljonko 99,8:lla prosentilla ihmisistä elämä koostuu juuri muusta, kuin paljon puhutusta ja parjatusta ”arjesta”?????
Mikä ihme siinä on niin huono asia????
Niin paljon aikaa olla yhdessä ja LÄSNÄ!
Perhana….. yli puolet ”elämästä” kun työt lasketaan pois!
Jos tuntuu siltä, että ollaan kaksi kolmasosaa elämästä ”yksin yhdessä”…….
PEILIN ETEEN JA PERKELEEN ÄKKIÄ!
Olkoon peili kokovartalo luokkaa, siis iso ei mikään taskupeili.
No joo…
.
Mut oikeesti! Kyllä sen verran pitää ihmisen hereillä olla, että havahtuu ”omaan” junnaamiseensa ennen kumppania.
Kun kierre huonolle tolalle saa alkunsa, vauhti ja kierteen nousu vaan kasvaa.
Jos ei ihminen mitään muuta keksi….. Ei muuta kun sukka munaan (siinä peilin edessä) ja
huikkaa mammalle: Hei peipi, mie lähen paariin! Tuukkattoo onks miu ravatti suoras!
Jotain siitä sitten sitten kehkeytyy….. takeita en tosin anna, että mitä, mutta ainakin sillä kohtaa tulee sellainen ”pysähdyksen paikka”, jossa asioiden suuntaa on ylipäänsä mahdollista muuttaa
.
valivali!
miksei ne naiset tee asialle mitään?!
jos on yrittänyt, niin sitten suu suppuun tai lusikat rohkeasti jakoon.
tämän päivän yhteiskunta sekä oikeuslaitos pitää kyllä erinomaisen hyvin ja kaikin puolin naisten ja lapsien puolia valitettavassa erotapauksessakin!
kenen elämä siinä kohenee, kun valittaa kampaajalleen/parturilleen elämänsä kurjuutta ja haukkuu omaa kumppaniaan?
kokemuksesta voin kertoa, että helppoa se ei missään nimessä tule olemaan, mutta takuuvarmasti tulee muutosta.
ainiin; onhan tosin aina käytettävissä se näilläkin paltoilla paljon suositeltu kätevä ratkaisu kaikkiin nykypäivän parisuhdeongelmiin:
oman elämättömän elämän ja kaikkien seksipäiväunien täyttymys-’salarakas’!
Ehdottomasti jokainen on loppupeleissä vastuussa vain itsestään ja se oma tila tulee tunnistaa eli kuinka vaikeaksi sen kokee. Jos se tuntuu ylivoimaiselta kestää niin tosiaankin itse sitä täytyy tehdä jotain, koska kyllä keinoja aina löytyy kun vain löytyy rohkeutta.
Ymmärrän täysin sen kuinka vaikeaa on laittaa kaikki palasiksi, särkeä ympärillä oleva läheisten verkosto, puoliso, lapset ja omat vanhemmat tärkeimpinä osapuolina, joten ei se eropäätös ole todellakaan mikään helppo asia toteuttaa jos siihen sitten lopulta päätyy.
Kun kuulen, että ihmistä sanotaan itsekkääksi jos hän haluaa pitää kaiken ympärillään rikkomatta mitään niin itse kyllä ajattelen sitä paremminkin suurena epäitsekkyytenä.
Toistan taas, että itse en neuvo koskaan ketään tekemään niin tai näin, ainoa mitä voi kertoa on omat kokemukset ja niitäkään en kerro ainoina oikeina totuuksina, koska jokaisen kuuluu tehdä omat päätöksensä ihan itse.
Oma mottoni on, että sopivasti yhdessä ja erikseen, koska toista ihmistä ei voi omistaa, se on ajatuksena täysin utopistinen.
Ei ole niin kovinkaan huono ajatus tutustua muihinkin ihmisiin vaikka onkin vakituisessa suhteessa jos tuntee siihen olevan tarvetta. Minun käsitykseni on, että hyvin helposti sitä kuormittaa yhtä ihmistä kaikilla elämän asioilla.
Se hyvä puoli siinä muihinkin tutustumisella on, että oppii ymmärtämään meidän kaikkien olevan vain ihmisiä, arki kuuluu väistämättä jokaisen elämään ihan luonnollisena asiana.
Totta kait joidenkin ihmisten keskinäinen kanssakäyminen on vain helpompaa kuin toisten ja silloin ei isompia ”ongelmia” tulekaan, mutta arki kuuluu varmasti jokaiseen suhteeseen jollain tavalla ja sitä on ihan turha väittää, että ikinä ei ole ollut erimielisyyksiä.
Yleinen käyttäytymis- ja moraalikäsitys on vain niin raskas taakka monelle, että mieluummin kärsii kuin uskaltaa siitä poiketa.
”jöröjukka: ainiin; onhan tosin aina käytettävissä se näilläkin paltoilla paljon suositeltu kätevä ratkaisu kaikkiin nykypäivän parisuhdeongelmiin:
oman elämättömän elämän ja kaikkien seksipäiväunien täyttymys-’salarakas’!”
Jotta ei tulisi väärinkäsityksiä niin en suosittele erityisesti, mutta en myöskään moralisoi =).
sallyann
Edelliseen unohtui mainita myös se, että itse koen tärkeämpänä RAKASTAA kuin olla ”vain” rakastunut.
sallyann
Huomenta jöröjukka ja sallyann ja tietysti kaikki muutkin,
Tilastojen mukaan nainen on se joka hakee eroa. Nainen on se joka yrittää pitkään pitää kaiken koossa, vaikka itse kärsiikin. Siis yleensä. Miehet hakeutuvat toiseen syliin, harrastuksiin tai pysyvät kotisohvalla ja tyytyvät huonoon suhteeseen, mutta harvemmin hakevat eroa. Mies hakee eroa kun hänellä on jo toinen uusi kumppani tiedossa. Hän siirtyy siis heti uuteen suhteeseen, uuden hoivan piiriin. Nainen hakee eroa päästääkseen pois huonosta tilanteesta, harvoin hänellä on uutta kiikarissa. Nainen tarvitsee yleensä aikaa selvittääkseen asioita itselleen, ympäristölle ja vasta kun hän on tämän tehnyt voi uusi suhde tulla kuvioihin.
Mies joutuu harvoin tuntemaan samanlaista epävarmuutta kuin naiset, joista kirjoitin tässä jutussani. Naiset yrittävät ajatella ja sovitella läheiset, lapset, molempien vanhemmat ja lähiystävät uuteen tilanteeseen. Useimiten mies vain ilmoittaa lähdöstään ja uudesta suhteestaan, ja jättää muut huolehtumaan itsestään ja toisistaan. Ajatteleeko mies lapsiaan, vanhempiaan tai kumppaninsa vanhempia tehdessään ratkaisunsa? Ajatteleeko hän vain mikä hänestä tuntuu hyvälle, miltä uusi kumppani tuntuu sylissä?
Joskus toivoisin että naiselle voitaisiin antaa samat lähtökohdat jättää kumppaninsa, siis ilman että täytyy tuntea syyllisyyttä kaikkien muiden puolesta.
Sallyannin mainitsema rakastamine on juuri se tunnetila joka kattaa kaiken. Rakastunut on sen alku ja rakastunut on se hetken huuma, josta kehittyy rakastaminen tai sitten ei.
Kipinä on kirjoittanut vastauksia aiheesta sitoutuminen, tuonne toisen otsikon alle ”Rymässä vai ei”? Se onkin mielenkiintoista että kuuluuko miedän oikeastaan sitoutua vain yhteen?
Kiitos FEMME ohjauksesta lukemaan Kipinän ajatuksia, erittäin mielenkiintoista luettavaa ja näköjään aika paljon samansuuntaista ajattelua kuin omanikin. Ja tuo mitä itse kirjoitit naisten ja miesten eroaikeista pitää kyllä hyvin pitkälle paikkansa ja siihen on ihan faktaa tutkimustulosta olemassa.
Valitettavasti tämä blogi systeemi on rakennettu hankalaksi seurata kaikkia uusia kirjoituksia, joten moni hieno mielipide voi jäädä kokonaan huomioimatta.
Kipinä kirjoittaa siellä uusien asioiden oppimisen ahaa elämyksistä, joita voi sitten hyödyntää siihen omaan vakituiseen suhteeseen, joka on ihan hyvä vinkki annettavaksi muillekin. Ei vakituisen parisuhteen tarvitse olla täysin alas ajettu vaikka kaipaa muitakin ihmisiä elämäänsä. Se mistä kaikki alkaa on kyllä yleensä tai aina jonkin parisuhteen ”ongelman” alullepanema, mutta ei sen tarvitse merkitä lopullista hajoamista.
Kyllä jokainen varmasti haluaa alussa olla vain ja ainoastaan sitoutunut yhteen, mutta? Miksi sitä muuten mentäisiin niinkin pitkälle kuin avioliittoon saakka. Lasten ollessa pieniä (jos niitä on hankittu) pidän sitä erittäin luonnollisena tavoitteena. Jos jostain olen ehdoton niin ehkä sitten siitä ettei lasten elämää saisi tarpeettomasti rikkoa. Ei tarkoita taaskaan sitä, että yhdessä olisi oltava vaikka minkälaisessa suhteessa vain lasten vuoksi, koska ei sekään ole lapsen edun mukaista. Omia ”halujaan” voi kuitenkin hillitä lastensa vuoksi, näin ainakin naiset tekevät.
Mutta täydellinen sitoutuminen yhteen ihmiseen, hmm, siinäpä se, joillekin se onnistuu ja toimii alusta loppuun, mutta on olemassa myös toisenlaisia elämäntapoja, jotka toimivat myös hyvin.
sallyann
Hei sallyann,
Totta on että seuraaminen on vähän vaikeaa, etusivulla eli uuden jutun vieressä on teksti käynissä olevat keskustelut. Tänne liisään päivittäin uusien vastausten määrän, tosin kuka muistaa montako vastausta siellä oli viimeksi kun vilkaisi? Yritän kysyä apua viisaamilta, sillä lähes kaikki keskustelut elää omaa elämäänsä ja niihin putoilee vastauksia sitä mukaan kun joku ne löytää.
Ei ole kysymys blogin pitäjien taitamattomuudesta, että tätä on hankala seurata. Tämä järjestelmä on vaan tehty erilaiseksi kuin esim. keskustelufoorumit, joten vaatisi ohjelman kehittämistä jotta tästä saataisiin jotenkin helpommin seurattava. Mutta ehkä tähänkin ongelmaan tullee joskus parannusta.
sallyann
Hei FEMME ja tämän blogin lukiat,
Olen jatkuvasti pitänyt lukua vastausten määrästä, kirjoittamalla kaikki otsikot ja merkannut niihin tulleiden vastausten määrän. Kerroin tästä jo aikaisemmin. En halua että minulta jää mitään huomaamatta, tänne on tullut uusia nimimerkkejä jotka kirjoittavat tosi hienosti niin kuin sinäkin FEMME. Olen lukenut myös useamman kerran nyt viime aikoina kaikki kirjoittamasi jutut. Se johtuu siitä että seksielämämme on muuttunut, se on ehdottomasti parantunut. Nyt voin sanoa että minun tekee sitä oikein mieli. Olen oppinut FEMMEltä itsetyydytyksen, ohjasin myös mieheni lukemaan nyt näitä juttuja. Myös hän on oppinut uusia asioita, hän osaa ottaa enemmän huomioon minua. Alussa en uskaltanut kertoa hänelle että luen tätä blogia, nyt olen iloinen että myös häntä kiinnostaa lukea FEMME sinun kirjoituksia. Olemme printanneet niistä joitakin itsellemme. Toivon että se on sallittua, kerroithan että kirjoitat kirjaa samasta aiheesta. Ostamme varmasti myös kirjasi. KIITOS.
Hei sallyann ja veera,
Ensinnäkin tuohon seurannan vaikeuteen, ettei tätä ole tehty toisenlaiseksi, johtunee varmasti että ei olla ehkä ajateltu että niihin tulee vastauksia viikkojen ja kuukauksien jälkeen. Olen samaa mieltä veeran kanssa että mukaamme on tullut tosin hyvin kirjoittavia nikkejä. Kaikki kirjoittajat ovat kivoja ehdottomasti ja rikkautemme on niin monenlaiset mielipiteet. Tosi hienoa on myös se että meillä on miehiä mukana kirjoittamassa, seksikeskustelu vain naisten kesken ei antaisi meille niin paljon.
Kiva että sinulla sallyann on uusi mielenkiintoinen työ, mutta meidän lukioiden mielestä saisit vähän pihistää aikaa siltä ja käydä tervehtimässä useammin.
Veeralle vielä sen verran että olen iloinen jos seksielämääsi on tullut parannusta. Olet itse saanut sen aikaiseksi, olet itse miettinyt että siihen pitäisi tulla muutos. Olet osoittanut sen myös miehellesi. Se että olet lukenut siitä ja miettinyt mitä muut kirjoittavat ja kokevat on antanut sinulle ajatuksen haluta parempaa. Kiitos kuuluu sinulle itsellesi, sinä olet se joka olet lukenut ajatuksella toisten hyviä sekä huonoja kokemuksia.
En tiedä, tuntuu vaan, että aina ei ole välttämättä mitään järkevää sanottavaakaan, joten silloin on tietysti ihan turha väkisin keksiä mitään kommentoitavaa.
Tällä hetkellä tuli vaan jostain syystä mieleen, että tasan eivät käy aina onnen lahjat parisuhteissa eli toiset eivät saa tarpeeksi seksiä suhteessaan toiset taas eivät saa tarpeeksi ”seuraa” siinä omassaan. Voisikohan jompikumpi tilanne olla hankalampi sietää?
No jos sitten hakisi jotain positiivista näistä tilanteista, niin onhan kait hyvä jos saa edes sitä toista.
sallyann
Hei sallyann,
Ymmärrän mitä tarkoitat, minusta tuntuu usein että toistan itseäni, eikä kaikille voi yksinkertaisesti vastata.
En tiedä oletko huomannut Kipinän kirjoituksia, hän kirjoittaa kivasti ja hänellä on hyviä ajatuksia. Nyt olemme viimeksi käyneet keskustelua elokuun kohdalla Naisen itsetyydytys, siellä olemme puhuneet seksileluista ja siitä kun ei saa orgasmia rakastellessa. Luulen että tämä voisi kiinnosttaa sinua niin että ehkä haluat kertoa oman mielipiteen? Kannattaa ehkä palata niihin ”vanhoihin” juttuihin siellä tulee uutta silloin tällöin.
Kyllä femme, kävin lukemassa Kipinän kivoja kirjoituksia ja katsotaan josko saisin jotain aiheiseen liittyvää aikaiseksi =).
sallyann
Hei, pitipä vielä palata tähänkin ”ei mitään yhdessä” aiheeseen.
Vielä kerran, eli on loppujen lopuksi hyvin pitkälle jokaisen oma valinta mihin omassa elämässään päätyy. Tämän päivän suomessa toimii kuitenkin sosiaaliturva, joten ihan puille paljaille ei kukaan varmasti jää. Elintaso voi alentua huomattavastikin, mutta ihan suoranaista nälkää tuskin kukaan täällä näkee.
No sitten niitä keinoja, joita itse olen toteuttanut omassa elämästäni. Tässä kirjoitan taloudellisesta riippumattomuudesta.
Itse olen ollut noin reilun yhden vuoden verran ”kotirouvana” eli itselleni tutummin ilmaistuna kotiäitinä ja ilman minkäänlaista omaa tuloa. Tämä aika oli heti naimisiin mentyäni. Menin nuorena naimisiin ja opiskelu ennen sitä ei kiinnostanut niin paljon, että olisin hankkinut varsinaisen ammattikoulutuksen. Palkkatyötä olen kuitenkin tehnyt heti koulusta päästyäni, joten sitä kautta hankittu ammatti minulla kyllä oli.
Mieheni lähti opiskelemaan sen hetkisestä työstään useaksi vuodeksi vajaan vuoden naimisissa olomme jälkeen. Hänen valmistuttuaan alkoi ”kiertolais elämämme” eli tarkoittaa sitä, että kun hän aloitti työt erään suuren suomalaisen konsernin palveluksessa niin se vaati myös joustavuutta siirtyä muutaman vuoden välein eri toimipaikkoihin. Kiertolaiselämää jatkui noin vajaat kymmenen vuotta, jonka jälkeen asetuimme aloillemme peräti kahdenkymmenen vuoden ajaksi.
Ensimmäisellä paikkakunnalla asuessamme hankin pikaisesti opiskellen sen ensimmäisen ammatinkin itselleni, samalla töitä tehden. Se takasi minulle varmuuden, että sain työtä aina muuttaessamme uudelle paikkakunnalle.
Jossain vaiheessa heräsi halu hankkia sellainen ammatti, josta olin kuitenkin joskus nuorena haaveillut, joten ei muuta kuin taas opiskelemaan ja nyt ihan kokopäiväisesti, lapset olivat jo kouluiässä ja perheemme kiertolaiselämäkin loppunut, joten opiskelu onnistui omalla paikkakunnalla oikein mainiosti. Otin opintolainaa ja sain pientä opintorahaa ja se oli minulle ehdoton vaihtoehto aloittaa opiskelu, koska halusin olla taloudellisesti riippumaton.
Valmistuin sitten aikanaan ja kahdeksankymmentä luvulla mielenkiintoisia työpaikkoja oli jopa valita ja mielestäni valitsin sen varmimman ja toki myös itselleni mielenkiintoisimman. No eihän siinä mennyt kuin muutama vuosi kun lama iski suomeen ja työpaikat katosivat alta kuin tuhka tuuleen, ne ehdottoman varmaksikin luullut.
Ja niinhän siinä kävi, että se omanikin loppui. Olin työtön, mutta taloudellisesti täysin turvassa, olihan minulla mies hyvässä asemassa ja ansiosidonnainen takasi taloudellisen riippumattomuuden miehestä myös itselleni. Juu, olisin tietysti voinut jäädä kotirouvailemaan ihan hyvillä mielin tai vaihtoehtoisesti muuten vaan kotiin parempia aikoja odottelemaan, mutta se ei vaan ole sopinut minulle koskaan.
Seuraavat kymmenen vuotta käytin välillä opiskellen ja välillä pätkätöitä tehden ja koko sen ajan sain joko palkkaa, ansiosidonnaista tai koulutuspäivärahaa. Voin vakuuttaa, että kannatti, nyt olen ollut reilun vuoden verran taas vakituisessa työssä.
Olenko ollut onnekas vai sinnikäs, no omasta mielestäni enemmänkin sinnikäs. Sainhan uuden pysyvän työn +50 ikäisenä. Kaiken lisäksi vielä mieluisan ja itsenäisen, joten mitäs tässä muuta voi enää kuin toivoa terveyttä, koska niin paljon olen kuullut tarinoita työkyvyttömyyden kohdanneista ja todella vaikeista prosesseista päästä lopulliselle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ei tähän nyt enempää eli jotainhan kirjoitin jo aikaisemmin tämän otsikon alle ja ehkä jatkoa tällekin vielä seuraa.
sallyann
No seuraavaksi sitten tuosta yhteisestä tekemisestä.
No melkein kaikilla on lapset ja velat, ainakin tietyn ajan verran, mutta sillä ei pitkälle pötkitä, eikä ainakaan sen jälkeen kun ne velat on maksettu ja lapset maailmalla ja olisi jo aikaa ja joissain tapauksissa myös enemmän rahaa tehdä niitä yhteisiä asioita, joten silloin voi tosiaan kumpikin jäädä yksin, ei ainoastaan nainen.
Tästäkin asiasta kun on loppupeleissä otettava vastuu ihan itse.
Jos parilla ei ole edes yhtä ainoaa yhteistä asiaa mitä voisivat yhdessä tehdä niin ei tosiaankaan kovin hyvältä vaikuta. Mutta yksikin yhteinen asia tai tekeminen voi riittää, jos itse ei ole kovin vaativa. Se riittää jos siihen, että seksikin maistuu yhdessä.
En ole enää pitkään aikaan ymmärtänyt sitä, että kaikki pitäisi tehdä yhdessä, ihan kaikki. Luonnollisesti nuorena parina sitä haluaisi olla jokaisen vapaan hetken yhdessä, nauttia toisen seurasta aina kun vain mahdollista, mutta tässä ei kait ollut kysymys ihan siitä elämänvaiheesta.
Esim. niin paljon näkee viikonloppuisin tylsistyneen näköisiä miehiä naistenvaate kaupoissa, jotka raahautuvat vaimon perässä ja toisilleen mitään puhumattomina vaatetankojen välistä toiseen. Tämäkö on sitten sitä naisten mieleistä yhdessä olemista?
Oma mottoni on, että sopivasti yhdessä ja erikseen, jota me olemme oppineet aikojen kuluessa toteuttamaan, tai paremminkin minä, miehille kun se tuntuu olevan jotenkin selvempää, liekö ihan sisäsyntyistä =).
Minä en pidä esim. urheilutapahtumista, mies ei esim. teatterista. Emme pakota toisiamme tilanteisiin, joista toinen ei pidä, koska siinä menee omakin nautinto jos näkee, että toinen ei aidosti viihdy. Elokuvista ja konserteissa käymisestä pidämme nykyään molemmat kunhan vain löydämme molempia miellyttävän elokuvan ja molemmille sopivan esiintyjän.
Minun miehelläni on ollut ihan muutamaa alkuajan vuotta lukuun ottamatta sellainen harrastus, joka vie melkein jokaisen työpäivän jälkeen muutaman tunnin, sekä myös viikonloput joko täysipäiväisesti tai ainakin osan aikaa.
No onhan olemassa useita eri alojen osaajia ja erilaisissa ammateissa olevia, joiden päivät ovat pitkiä ja viikonloput täyteen buukattuja, joten ei tämä meidänkään arkielämä ole siinä mielessä mitenkään ihmeellinen.
Minulla itselläni on myös ollut aina sen jälkeen kun otin täydellisen vastuun itsestäni, viihtymisestäni ja tekemisistäni, jokin mieluinen harrastus. Nämä kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuneet vuosien varrella, koska olen tällainen helposti uusista asioista ja myös ihmisistä innostuva ja kiinnostuva. Tämänhetkinen intohimoni, joka on kestänyt jo muutaman vuoden jatkuu varmasti niin kauan kuin jaksan sitä fyysisesti harrastaa. Huom. väärinkäsitysten välttämiseksi, kysymys ei ole salasuhteesta =)!
Kaikki perjantai illat ovat kuitenkin pyhitetty vain ja ainoastaan meille kahdelle, lukuun ottamatta ihan joitain satunnaisia poikkeuksia, pakollisia menoja tai sovittuja ystävien tapaamisia ym. Eikä näistä perjantai illoista tarvitse mitenkään erikseen sopia, koska niistä on tullut luontevasti vakiintunut käytäntö. Molemmat nautimme työviikon päättyessä mielellämme toistemme seurasta, laittaen jotain hyvää ruokaa tai vaihtoehtoisesti lähdemme joskus myös ulos syömään.
Mistäs sitten keskustelemme, no ei mistään erikoisesta, vaan ihan tavallisista arkipäivän tapahtumista, maailmanmenosta, telkkariohjelmista. Sellaisista mistä kaikki muutkin ”tavalliset” ihmiset juttelevat. Tarvitseeko kaiken olla jotenkin erikoista, ”hienoa”? Ei minusta. Meillä katsotaan myös sitä telkkaria yhdessä, jos löytyy molempia kiinnostava ohjelma. Siitä mitä katsotaan joudutaan kyllä usein käymään keskustelua, joskus syntyy kompromissi, joskus taas ei. Silloin tallennetaan se toisen ohjema.
Miten tähän on sitten päädytty? En minä tiedä, niin vain on käynyt, jokaisella meistä on oma elämä joka muotoutuu omanlaiseksi. Elämän käsikirjoitusta ei kannata tehdä kovin tarkkaan etukäteen, koska harvoin se varmaan ihan samanlaisena toteutuu.
Voi kamala, tästä tarinastahan tuli aika ”ruusuinen” =) ja myös tavalinen, mutta tosi!
Vinkki; kirjoittakaapa joskus ylös niitä yhteisiä tekemisiänne, niin takuuvarmasti niitä löytyy ainakin yksi =).
sallyann
Hei sallyann ja kaikki muutkin tietysti,
Kiva että olet ehtinyt kirjoittelemaan, useinhan se on paljon ihmisestä kiinni että tuntuuko siltä että ei tehdä mitään yhdessä. Toiset viihtyvät paremmin, kun ovat yhdessä kuin paita ja peppu toiset taas kun ollaan joku ilta yhdessä ja ehkä viikonloppuna. Jos se on naisten mielestä yhteistä tekemistä kun käydään vaateostoksilla niin voi mies parkaa. Olisikohan silloin kyseessä epävarma nainen, ei osaa päättää mitä ostaa ja tarvitsee miehen näkemyksen tai hyväksynnän. Minä teen kyllä paremmin ostokset yksinäni. Joskus alku aikoinaan kierreltiin edesmenneen mieheni kanssa kauppoja kun oltiin ulkomailla, ”haluan ostaa sinulle jotain”, tämä oli melko painostavaa. Opin pian kiertelemään kaupoissa nopeasti sillä välin kun mies istui kokouksessa ja sitten kun hän halusi ostaa jotain olin päätökseni tehnyt jo ennakkoon. Mies oli tyytyväinen samoin minä, vältyin pakkolöytämiseltä ja mies siksi ettei siihen kulunut paljon aikaa. Juhlistettiin ostosta sitten iltapäivä drinkillä jossain kivassa paikassa.
Mieheni harrasti myös monta urheilulajia joten väkisinkin tuli niitä omia vapaita hetkiä. Töitä olemme molemmat tehneet kovastikkin, erikseen ja yhdessä, siihen menee tietysti paljon aikaa ja keskustelimme vielä vapaa ajallakin töistä usein mutta vain arkena. Perjantai ilta ja viikonloput yritimme pyhittää jollekin muulle kuin työstä puhumiselle. Tosin myöhemmin kun perustin vielä uuden yrityksen niin sunnuntaista tuli myös työpäivä, perjantai ja lauantai jäivät kuitenkin meidän päiviksi.
Hei, joskus tulee myös näitä kiireettömämpiä aikoja jolloin kirjoittamisinto iskee päälle. Oman blogin jatkuva ylläpito ei taitaisi kuitenkaan minulta onnistua juuri tämän satunnaisuuden vuoksi. Siis käynpä täällä Sinun blogissasi vierailulla. Olen selvästi jälkijunassa keskustelunaiheisiin kommentoinneissani, mutta kun täällä on niin monenlaisia mielenkiintoisia jutunaiheita niin kirjoittelen ehkä joskus myöhemmin noihin uusimpiin, jolloin olen sitten taas jälkijunassa =).
Aivan totta, jokainen valitsee tyylinsä siitä miten paljon haluaa tehdä asioita yhdessä. Mutta kun on tullut seurattua sivusta myös sellaista tilannetta, jossa toinen puoliso tipahtaa täysin tyhjän päälle jäätyään yksin, koska ikinä ei oltu tehty mitään erikseen, jolloin elämän jatkaminen yksin on käynyt melkein ylivoimaiseksi. Toisen menettäminen on jo sinänsä varmasti raskasta, jonka Sinä varmasti ymmärrät parhaiten asian itse kokeneena. Vaikka jäisi lapsiakin turvaksi niin ei heihin voi täydellisesti turvautua, sillä jokaisella on kuitenkin oma elämänsä, työnsä ja perheensä huolehdittavana.
sallyann
Huokaus…minä koitin kirjoittaa ylös niitä yhteisiä tekemisiämme, jäi onnettoman valkoiseksi paperi. Joku kirjoitti siitä, että ei pitäisi valittaa jos ei ole mitään yhdessä, vaan tehdä asialle jotain. Ongelma kun ei vaan ole niin yksinkertainen, että noin vain ryhdytään tekemään asioita yhdessä. Sanotaan että ihmiset voivat kasvaa eri suuntiin. Minä koen että meille on käynyt niin. Olemme täysin hyväntahtoisia ja positiivisesti asennoituneita toisiamme kohtaan, mutta meillä ei todellakaan ole juuri mitään yhteistä. Lasten takia emme halua luovuttaa ja muutenkin sitä haluaisi nähdä, onko suhde jossa joskus on ollut molemminpuoleinen mielenkiinto toista kohtaan ihmisenä pelastettavissa, ja jos, niin miten. Väkisin kiinnostusta ei voi herättää. Tällaisessa tilanteessa minä olen kokenut, että asia pitää tunnistaa ja tunnustaa ja päästä ensin tilanteen luonteesta yhteisymmärrykseen. Tilannehan saattaa olla sellainenkin, että jompi kumpi kokee suhteen olevan kuollut ja toisen mielestä kaikki on ihan mallillaan. Tärkeää on että molemmat oikeasti tietävät mikä on toisen kokemus suhteen tilasta. Sen jälkeen voi alkaa katsastaa muutosmahdollisuuksia – ja mistäpä sitä voisi muuten etsiä kuin itsestään. Jos tilanteesta on puhuttu yhdessä ja löydetty yhteinen päämäärä tilanteen muuttamiseksi, voi olla sittenkin luontevinta, että molemmat kuitenkin tekevät niitä itseään koskevia päätöksiä ja muutoksia itsenäisesti. Rakastaminenhan kohdistuu toisen persoonaan: mitä kukaan voi toisessa rakastaa, jos se toinen ei ole ja osoita itsenäistä persoonallisuutta ja tee joskus yllättäviäkin asioita oman elämänsä suhteen. Itse olen nyt sellaisessa tilanteessa, että en vielä tiedä mihin tässä päädytään. Päämääränä on löytää rakkaus uudestaan saman ihmisen kanssa. Olen itse niin intohimoinen ihminen ja tarvitsen rakkautta, että en voi pitkään elää pystyynkuolleessa suhteessa. Femmen mainitsemat taloudelliset tasa-arvo- ja turvallisuudentunne-asiat ovat myös erittäin merkittäviä vaikuttajia suhteessa ja niistä ei varmastikaan puhuta suhteissa riittävästi.
Kivoja juttuja täällä. Tässä ehdotus aiheeksi:”salarakkaaseen pettynyt”.
Miehenä olen nyt päätymässä ratkaisuun: Minun on pakko lisätä yhteistä tekemistämme, jotta saan lisää seksiä. Haluaisin enemmän kuin rakkaani haluaa. Pikapanoihin hän ei ala, vaikka ne kiinnostaisivat minua kovasti. Suora puhe, seksin ehdottaminen, ”rakastellaanko?” on hänestä ns.seksin tappaja.
Seksin pitää olla spontaania, tapahtua vain. Itse olen tavallaan samaa mieltä, mutta puutteessa. Jos esimerkiksi olen kahtena iltana saanut kokea että seksiä ei ala tapahtua hyväily-yrityksistä huolimatta, ja kolmantena iltana ehdotan sitä suoraan ja saan siksi rukkaset, olen hyvin ymmälläni. Olenko huono mies, kun en osaa kommunikoida epäsuoraan naiseni kanssa? Pitävätkö naiset suoraa puhetta junttimaisena? Rikonko jonkin illuusion siitä että rakastavaisilla olisi telepaattinen side toisiinsa?
No, kuten monissa kysymyksissä, täältä löytyy vastaus!!
Tässä resepti rakkaudelle:
Jos haluan seksiä, aloitan valmistelut jo hyvissä ajoin. Eli ehdotan ruoanlaitto-iltaa kahdestaan kotona, ja ehkä elokuvaa siihen päälle. Tai jotain vastaavaa yhdessä tekemistä. Vaikka lenkkiä. Leikkaan kynteni, käyn suihkussa, laitan päälleni siistit vaatteet. Kodin olen siivonnut kuntoon ja juoksevat asiat hoitanut pois kuljeksimasta. Illalla olen varovainen etten hiiskahda mahdollisesta tulevasta seksistä kumppanilleni. Mutta illan aikana hyväilen häntä, halaan, kosketan, keskustelen, olen tukena jos hän jakaa kanssani asioita.
Ja sitten kun hän on vihdoin mahdollisesti valmis seksiin, etenen hitaasti, pidätellen, leikitellen, suudellen, hänen ehdoillaan hänen tunnetilojaan tarkkaillen. Kun on aika, siirryn rajumpaan toimintaan ja naimme voimakkaasti ja rajusti, asentoja vaihdellen ja rivouksia toisiemme korviin kuiskien. Ennen omaa huipentumaani ohjaan hänet hänen lempiaseentoonsa, jossa hän saa orgasmin. Huipentuman jälkeen pidän häntä sylissäni. Näin toimien saamme molemmat rajut orgasmit ja tyydytyksen.
Mitä ajatuksia tällainen herätti?
Hei kaikille,
Tervetuloa henry mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä ja vähän muustakin. Kuulosti ihan hyvälle tuo sinun resepti, se varmasti toimii kunhan siitä ei tee itselleen vellvollisuutta ja toiselle itsestään selvyyttä. Toisen huomioiminen tulisi olla spontaania, sisään rakennettu juttu. On kiva tulla hellityksi juuri noin mutta en tiedä autaako se enään, jos se on jokapäiväistä? Ehkä sinun kumppani ei ole löytänyt vielä omaa seksuaallisuuttaan, naiset kun kypsyvät siihen paljon myöhemmin kuin miehet. Mainitsemasi reseptin lisäksi siihen voisi auttaa jokin toinenkin keino. Mitä jos antaisit kumppanille viikottain kokovartalo hierontaa joka päättyy suuseksillä annettuun orgasmiin? Uskon että hän alkaa odottamaan näitä hieronta kertoja, ja sinä saat varmasti 1-2 kuukauden kuluttua seksiä huomattavasti useammin. Myös pikaseksiä.
Naisiin nimittäin pätee se että mitä enemmän seksiä sitä enemmän sitä tekee mieli, se on vain osattava herättää, se halu. Varsinkin nuoret naiset arvostavat sitä että mies ajattelisi enemmän kumppaninsa tyydytystä kuin omaansa. Meille vanhemmille iloa tuottaa nähdä miten mies kiemurtelee meidän käsittelystä.