Luin, että eri vuosikymmenillä ovat naisten eri kehonosat olleet in, tämä siis miestenlehdissä ja pornoelokuvissa. Kolmekymmentä- ja neljäkymmentäluvuilla ne olivat pitkät, kauniit sääret. Viisikymmenluvulla oli povi ja kuusikymmenluvulla peppu. Seitsemänkymmentäluvun alussa alkoivat miestenlehdissä vilahdella häpykarvat ja loppupuolella jo koko häpy levitettynä. Kahdeksankymmentäluvulla karvoitus rupesi vähenemään, ja yhdeksänkymmentäluvulla oltiin jo posliineja tai pienen tupsun omistajia. Yhdeksänkymmentäluvulla alkoi myös anaaliseksi, ja pepusta tuli eri tavalla tärkeä, kuin mitä se oli ennen ollut.
Anaaliseksi tuli miehille ehkä kiinnostavaksi siksi, että he muuttuivat taas hallitsevaksi osapuoleksi. Mieshän on lähes aina hallinnut seksiä ja ottanut naisen tyydytääkseen omat tarpeensa. Kun naisen häpy ja klitoris paljastettiin ja niitä ruvettiin hyväilemään, tuli naisesta hallitsija. Naisen tyydytyksestä ja orgasmista tuli tärkeä osa pornoelokuvia, eikä hän ollut enää vain antava osapuoli. Tämä kaikki siis lehdissä ja elokuvissa, mutta se myös näkyi ja tuntui pienellä viiveellä makuuhuoneissamme. Naisen nautinto haluttiin näyttää, ja nautintoa oli nyt myös miehen kalu pimpissä, sen jälkeen kun klitorista oli nuoltu. Kun mies sai työntää kalunsa anukseen, oli se melkein kuin raiskaus, eli mies otti mitä halusi ja tyydytti itseään. Suurikaluiset saivat työntää kaluaan nuorten piukkaan peppuun ja tyttöjen ilmeissä oli enemmän tuskaa kuin tyydytystä. Vieläkin on näin, mutta myös hyvin moni nainen sopivan rentouteneena rupesi nauttimaan tästä. Anaaliseksistä oli tullut trendi joka tuotiin myös omiin makuhuoneisiin. Tokihan sitä oli harjoitettu ennenkin, mutta ei kovin yleisesti.
Moni oli kokeillut sitä ainakin kerran. Joskus mies vaati seksiä kuukautisten aikana ja silloin se oli ehkä juuri anaaliseksiä. Anaaliseksiä on myös harjoitettu jonkin verran kun ei haluttu menettää neitsyyttä, tai ei haluttu tulla raskaaksi. Olen lukenut, että jotkut homomiehet, jotka elivät heterosuhteessa harrastivat anaaliseksiä vaimonsa kanssa. Mutta käytännössä katsoen se oli kuitenkin melko harvinaista aikasemmin.
Omissa makuuhuoneissamme ei anaaliseksiä välttämättä harjoiteta siksi, että mies taas hallitsisi ja ottaisi naisensa miten häntä huvittaa. Pikemminkin tällä on haettu uutta ulottuvuutta sekä vaihtelua. Kun hieromasauvat ja klitorisväristimet on kokeiltu, täytyi löytää jotain muuta. Anustappejakin oli jo jokunen kokeillut, tai ainakin sormityöskentelyä pepussa. Luulen, että homojen ”vapautuminen” ja heille tulleiden seksitarvikkeiden lisääntyminen vaikutti myös siihen, että heteroseksiä harrastavat halusivat kokeilla näitä leluja. Ensin mies haluaa kokeilla niitä naiseen ja kun huomaa, että siitä voi myös nauttia, niin haluaa (vaikka ei olisi homokaan) myös tuntea kielen, sormet ja dildon omassa pepussaan. Dildovyöt eivät siis ole vain lesbojen ja bi-tyttöjen leluja; jotkut miehet haluavat myös kumppanin käyttävän niitä häneen.
Kirjoista löytyy anaaliseksillekin ohjeita, tärkeintä on muistaa olla varovainen. Peräsuoleen ei saa työntää mitään terävää tai muuta, joka vahingoittaa suolen seinämiä, joka on herkempi kuin esim. emättimen seinämä. Puhtaus on puoliruokaa, sanotaan. Niin myös tässä tapauksessa. Ja koska bakteerikanta on erilainen peräsuolessa kuin emättimessä, ei kieltä, sormia, penistä tai dildoa tulisi laittaa suolesta suoraan emättimeen. Kondomi on paikallaan, varsinkin jos penis halutaan laittaa vielä emättimeen, eikä haluta käydä pesulla välillä. Esim. Kari Heusalan kirjassa Naisen seksuaalisuus annetaan hyvä ohje peppuseksin harrastamiseen. Siteeraan siitä muutaman rivin.
”Anaaliseksi on hyvä aloittaa peräaukon stimuloinnilla ennen varsinaista yhdyntää. Näin nainen tottuu ajatukseen, että peräaukko on nautinnon ja stimulaation kohde. Peräaukkoon suoritettu suuseksi tuottaa saajalleen usein erittäin miellyttäviä kokemuksia. Puhtaalle peräaukolle annettu suuseksi ei eroa suorittajan kannalta laisinkaan muustakaan suuseksistä.
Mies lipoo kielellään naisen peräaukon ympäristöä pyörivin liikkein. Kieli liikkuu aluetta pitkin aivan kevyesti ja kiertää koko peräaukon ympärystän, koskematta kuitenkaan itse anukseen. Kieli siirtyy hiljalleen lähemmäksi itse peräaukkoa ja koskettaakin välillä tuota herkkää kohtaa. Tämän jälkeen mies lipoo itse peräaukon suuta. Lipomisen voimakkuuden tasoa vaihdellaan kevyestä voimakkaaseen. Mies voi ottaa käsin kiinni naisen pakaroista ja venyttää pakaroita hiukan erilleen toisistaan. Tällöin peräaukon suu avautuu. Nyt kielellä voidaan hyväillä peräaukon sisäpintaa ja painaa kieli jopa sisälle asti.
Suuseksin jälkeen mies siirtyy käyttämään sormea. Peräaukko ja sormi voidaan voidella liukuvoiteella. Hyvin liukastettu sormi asetetaan peräaukon suulle ja työnnetään hitaasti sisälle. Sormi kannattaa laittaa peräaukon sisään vain muutama sentti kerrallaan ja antaa naisen totutella sormeen. Kun sormi on vihdoinkin saatu sisälle peräsuoleen, voidaan sormea joko pyörittää ympäri suolen seinämiä tai liikuttaa edestakaisin. Yhden sormen jälkeen mies voi kokeilla laittaa peräaukkoon kaksi sormea.
Varsinaiseen anaaliyhdyntään ryhdyttäessä penis laitetaan peräsuoleen aivan vastaavalla tavalla kuin sormikin. Hyvin liukastettu terska painetaan hiljalleen suolen sisään ja odotellaan, että nainen saa lihaksensa rentoutumaan. Kaikki naiset eivät välttämättä saa orgasmia anaaliyhdynnässä, joten sukupuolielinten samanaikainen stimulointi on suositeltavaa. Tällöin orgasmin voimakkuus voi olla jotain ennen kokematonta.” Tässä siis lyhennetty ohje Kari Heusalan ohjeesta. Kannattaa hankkia kirja, jos haluaa lukea tarkemmin koko tekstin.
Asennoista myös vielä lyhyesti. Lähetyssaarnaaja asento tyyny naisen pyllyn alla on hyvä, jalat tulee nostaa vähän normaalia korkeammalle rinnan tuntumaan. Toinen suositeltava asento on koira-asento: nainen on kontillaan takapuolen ollessa hiukan pystyssä. Asennon saa erittäin rennoksi sijoittamalla naisen rintakehän alle muutama tyyny. Näin nainen voi rentona nojata tukea vasten. Asento on visuaallisesti miestä hyvin kiihottava. Kylkiasento on kolmas vaihtoehto.
Peräsuoli kostuu hiukan hyväilyistä, kuten emätin, mutta ei yhtä paljon. Sylkeä tai liukastevoidetta on hyvä käyttää, jotta vältytään turhalta kivulta. Miehen tulee myös kunnioittaa naista niin, että jos hän sanoo kivun olevan kova, tai hän ei halua muuten jatkaa tulee miehen lopettaa heti. Ulostaminen voi tuntua ensimmäisellä kerralla hieman kipua tuottavalta, mutta siihen tottuu nopeasti. Anaaliseksi muuttuu nautinnolliseksi muutaman harjoittelun jälkeen, varsinkin jos mies on varustettu normaalin kokoisella peniksellä. Kookas kalu saattaa jäädä laittamatta, luulen.
Halusin kirjoittaa Heusalan ohjeen tähän siksi, että useimmat miehet kuvittelevat anaaliseksin olevan vain naimista ilman esivalmistelua. Anaaliseksi on rakastelua ja siinä tulee ottaa huomioon kumppaniin kohdistuva esileikin ja kiihottumisen tarve, aivan kuten normaalissakin yhdynnässä.
Päinvastoin anaaliseksi on herkempi laji, ja sitä harjottaessa tulee olla rauhallisempi ja hellempi.Omasta mielestäni anaaliseksi on parhaimillaan, kun klitorista on hyväilty niin että orgasmi on lähellä ja kalu viedään emättimen sijaan anukseen tai emättimen jälkeen anukseen. Tai niin kuin Heusala opettaa, klitorista kiihotetaan samalla kun kieli hyväilee peräaukkoa ja kalu työnnetään sen jälkeen anukseen. Itse saan orgasmin myös anaaliseksistä, mutta se vaatii kyllä täydellistä rentoutumista ensin.
Ja saman voi sitten tehdä tosin päin, eli mies voi olla hyväilyn kohteena. Miehelle annettu suuseksi ja saman aikainen peräaukon hyväily on monen miehen mielestä erittäin nautinnollista. Mies voi myös saada orgasmin ja siemensyöksyn pelkästään peräaukon hyväilystä. Mutta tämä täytyy kokeilla itse.
Loppu sanoiksi siteeraan vielä Heusalan kirjaa:
”Anaaliseksiin liittyvät ennakkoluulot kannattaa hylätä. Anaaliseksissä on kyse erittäin tehokkaasta menetelmästä aikaansaada sekä naiselle että miehelle nautintoa ja orgasmi. Anaaliseksi ei ole syntiä, niin kuin ei mikään muukaan seksi. Se on vain yksi tapa nauttia seksuaalisuudesta.”


Varsin tyhjentävä kirjoitus. Rohkaisevakin jollain tavalla.
Täytyy vielä sanoa että jos anaaliseksiä ensimmäistä kertaa kokeiltaessa tämän yhdynnän jälkeen tulee verta peräaukosta, ei kannata hirmusti hätäillä. Veikkaan että se on ollut vain ihan tuota tottumattomuutta ja kenties liukasteen puutettakin.
naisen anukseen kannattaa miehen työntyä hyvin hitaasti ensimmäisillä kerroilla ainakin. milli milliltä. ja samalla voi nainen vaikka hieman klitoristaan hyväillä. Useimmilla tuo klitoriksen hyväily rentouttaa myös anuksen lihaksia jolloin miehellä on helpompaa työntyä sisään ja naisella sitä myöten parempi olla ja mukautua myös tilanteeseen
juujuu!
Moikka FEMME.Luin kirjoituksesi anaaliseksistä,joka mielestäni oli hyvä,myöskin ziriliinin ja mariisin osiot ok. Kysyisin ennen ensimmäistä kertaa,kerta teillä on kokemusta.Normaali rakastelussahan nainen kostuu,mutta miten on anaaliseksissä,vai onko jotain luikuvoidetta?Vaikka kalu olesikin puhdas,olisiko kondomin käyttö tarpeellista? Sitten aivan erityyppinen kysymys: Onko pyöräillessä koskaan naisilla satulan hankaus klitorikseen antanut hyvänolon tunteen?
Hei mariisi
Omalta kohdaltani en muista että verta olisi anaaliseksin jälkeen tullut. Tosin siintä on nyt kolmekymmentä vuotta aikaa joten on saattanut vain unohtua. Se varmasti riippuu miehen elimen koosta, ensimmäisessä anaaliyhdynnässä mies ei ollut kovinkaan isokokoinen.
Hei Eros,
Olen samaa mieltä.
Moikka lassis2
Esileikin aikana myös peräsuoli kostuu jonkun verran. Varmiistaakseen kivuttoman anaaliseksin niin ottaisin jotain liukastetta ainakin ensimmäisellä kerralla. Sekä apteekista että pornokaupoista voi niitä ostaa. Miksei jotain vartalo- tai ruokaöljyäkin voi käyttää. Myös sylki käy hätätilassa. Kondoomia ei tarvitse käyttää jos ei sitä muutenkaan oman kumppanin kanssa käytä. Muiden kanssa en lähtisi hääräämään ilman kondoomia myöskään anaaliseksissä. Kondoomi lähinnä siksi että pesulle on mentävä välillä jos haluaa jatkaa johonkin toiseen koloon.
Jos anaaliseksistä haluaa todella oppia nauttimaan niin ottaisin sen ohjelmistoon ensin sormituntumalla. Siirtyä sitten kapeaan hieromasauvaan ja vasta sitten tarjota peppua miehen komealle kalulle.
Ei ole tullut enään aikuusiässä pyöräiltyä mutta nuorena tyttönä satula saattoi hieroa mukavasti haaraa jos ei ollut liian tiukkoja farkkuja jalassa.
Hei kaikille!
Kookaskin kalu menee, jos vain kärsivällisyys riittää.
Liukasteenahan käy melkein mikä tahansa rasva. Mutta itse en suosittelisi kokeilemaan koskaan ilman liukastetta ihan vain varmuuden vuoksi. Verta tulee jos liukastetta on liian vähän. Ja silloin voi jonkin verran tuntua kipuakin.
Asennoista… Yllä kuvatut asennot eivät välttämättä ole naiselle kaikkein rennoimpia. Onnistuu myös mahallaan maaten, tyyny hieman lantiota kohottaen. Opetellessa kannattaa varata kiireetöntä aikaa… Ja jottei homma tyssää heti kättelyssä auttaa kumppaniaan rentoutumaan vaikka rauhallisesti silittämällä selästä tai mikä nyt parhaiten sitten sitä omaa kumppania rauhoittaa. Ensimmäisillä kerroilla voi hetkellisesti kirpaista kun kalu menee sisään (ja siis todellakin hyvin lyhyen ja nopean hetken, hyvä jos puoli sekuntia), mutta sen jälkeen en ole koskaan kipua tuntenut, ainoastaan nautintoa.
Kiitti vinkeistä FEMME ja ziriliini.Äskeisessä ziriliini jo totesikin että kookaskin kalu menee,siksi aloinkin tätä asiaa kysymään,kun itselläni kookas ja muutenkin paksu.Aikaa varaen ja varovasti on aloitettava. Kysyisin hieman miehen aamuerektiosta.FEMMELLÄ varmaan on tietoa,että mistä johtuu kalun seisominen aamulla ja se on varmaan yksilöllistä? Minullakin aamuisn sojottaa kohti kattoa ja vaimo ei voi pitää käsiään siitä erossa.mutta sehän vaan hyvä asia.Seksikästä lauantai päivää kaikille!
Heippa,
Kyllä kookaskin kalu mahtuu anukseen mutta, tarkoitan nyt lähinnä näitä litran limupullon kokoisia. Jokaisella on koosta oma käsityksensä joten sitä on vaikea määritellä.
Aamu stondis johtuu siintä että testosteroonin määrä on silloin korkeimillaan. Myös alkuyön syvimmän unen aikana testosteroonin määrä on korkea ja siksi kalu seisoo myös silloin. Märät unet ovat silloin tavallisia. Jostain minulle tietämättömästä syystä testosterooni on myös korkeamalla viikonloppuisin. Vuodenajoista se on korkeimillaan keväisin ja hiipuu sitten hieman pimeää syksyä kohden. Luonolla on tässä varmasti omat sormet pelissä. Se ei siis johdu naisten vaatteiden keventymisestä vaan kyllä se on ihan testosteroonin sanelemaa että keväällä vähän haluttomampikin mies herää.
Testosteroonin määrä alkaa vähetä vanhetsessa mutta saa sen nuorenakin vähenemään seuraavalla tavalla: tupakoimalla, käyttämällä paljon tai jatkuvasti alkohoolia, syömällä väärin ja liian paljon, pidättäytymällä seksistä ja itsetyydytyksestä.Eri taudit kuten esim. diabetes ja masennus alentaa sitä lähes minimiin.
Testosteroonin määrä voidaan saada myös lisääntymään esimerkiksi. uuden kumppanin avulla. On todettu että miehillä jotka elävät parsuhteessa on matalampi testosteroonitaso kuin vapailla miehillä.Miehillä joilla aamuerektiot on jo jäänyt vähemälle tai loppuneet kokonaan, muuttuu tilanne kun hänellä on uusi kumppani ja seksielämä on vilkaampaa. Olisikohan siinä syy miksi miehet vaihtavat kumppania vielä vanhemmallakin iällä? Uusi nuoruus kovemman kalun ja aamuerektioiden myötä?
Kiitti täydentävstä vastauksesta FEMME. Tuntuu oudolta kun kyselen tällä palstalla,varmaan ainoa kysylijämies,mutta alue kiinnostaa.Olen jo aiemmin kertonut että harrastamme vaimoni kanssa eri asentoja ja mitä ”mieleen tulee”.Olemme monesti tehneet toistemme halujen mukaan,elin iäänkuin molemmat saavat valita nautinnollisimman asennon jne.Vaimoni tosi usein haluaa ratsastaa päälläni,ollen ikäänkuin hallitsija,varmaan tähänkin on olemassa selitys?
Hei taas,
Koska Helmi ja myös blogit ovat lähes pelkästään suunnattu naisille, niin ei ole ihme ettei täällä vieraille enemmän miehiä. Pitäisikö meidänkin laittaa ”kerro kaverille” mainos tänne?
Asentojen vaihtelu piristää rakastelua ihmeesti. Minulle henkilökohtaisesti riittää pari asentoa per rakastelu kerta, jottei siintä tulisi suorittamisen tunnetta. Mies makuulla, nainen ratsastamassa päällä on monen naisen mieleen. Ensinnäkin tässä asennossa voi säädellä miten paljon ja koska peniksen haluaa sisäänsä. Myös peniksen kulmaa voi säädellä. Jos nainen nojaautuu hieman eteenpäin ratsastaessa saa klitoris myös kosketuksen. Tai joko mies tai nainen voi paremmin hieroa klitorista koska molempien kädet ovat vapaana. Kun klitorista kosketellaan tärisevällä liikkeellä (esim hieromasauvalla, klitoriskiihottimetta tai sormella) vaikuttaa se naisen lantiopohjalihaksiin ja saa ne supistelemaan. Emätin kapenee eli tulee tiukemmaksi ja näin orgasmista tulee molemmille voimakkaampi.
Mikäli nainen ratsastaa miehen päällä selkä mieheenpäin saa hän paremman kosketuksen G-pisteeseen joka on noin viisi sentin emättimen suulta vatsanpuoleisessa emättimen seinämässä. Ja nainen voi samalla hieroa käsin klitosistaan ja näin emätimen sekä klitoriksen samanaikainen orgasmi on mahdollinen.
Huomenta vaan kaikille.Kysyisin hieman naisen orgasmista rakastelun aikana. Se varmaan on yksilöllistä Saako orgasmin kerran vai useammin saman yhdynnän aikana? Mellä melkäin aina vaimo laukee ensin kun kaluni on sisällä sormia käyttämällä ja toisen kerran samanaikaisesti kanssani.Voiko myös olla ettei nainen aina laukea,jouhtuuko se kumppanista tai jostain muusta? Hauskaa sunnuntaipäivää kaikille.
Voi lassis2 hyvä,
Tähän kysymykseen on ihan mahdoton vastata. Tämä kysymys oikeastaan kuuluisi tuonne ”kaikkea mitä olen aina halunut kysyä seksistä” osioon. Me naiset olemme kaikki erillaisia ja niin myös orgasmin saantimme on erillaisia. Sekin, saammeko ollenkaan, joka kerta tai monta kertaa kaikki on erillaista, joka kerta. Minulla ei ainakaan ole kahta samanlaista yhdyntää, siis ei myöskään samanlaisia orgasmeja.
Se että laukeaako nainen eli saa orgasmin voi olla kumppanin taitamattomuudesta kiinni. Mutta siihen voi vaikuttaa myös kymmenet muut syyt. Helmessä on ihan ammattilaisen oma kysymyspalsta, seksologi Leena Hattunen vastaa lukijoiden kysymyksiin, oletko käynyt lukemassa sitä? Sieltä saatat löytää vastauksen kysymykseen mistä orgasmisaanti vaikeudet saattavat johtua. Orgasmia koskevia kysymyksiä on siellä melkoisesti, joten kun ne lukee läpi saa ehkä jonkunlaisen ajatuksen asiasta.
Kiitos! Kerrankin asiallista asiaa anaalista.
Voi että kun saisin vaimoni lämpeämään kyseiseen rakasteluun.
Hei Jaakko,,
Kiitos kommentista. Kaikki naiset ei lämpene koskaan anaaliseksille, jos hän pitää suuseksistä niin pieni toive voi olla. Suukottelua ja nuolemista voi vain siirtää anaalin ympäristöön, pikkurilli on hyvä sormi kun anus on nuoltu märäksi. Meillä on täällä kirjoittaja joka sanoi viisaasti että ”anna pikkusormesi niin se vie koko käden” se nyt vain kuvainnoilisesti. Pikku hiljaa hyvää tulee oli hänen toinen huomautus asiaan. Löydät tekstin tuolta trendiseksiä osiosta, tervetuloa mukaan. FEMME
PS. kuvat ja leffat jossa on anaaliseksiä voi inhottaa tai pelästyttää naista. Siksi kannattaakin vain hyväillä peppua muun seksin ohella niin siihen voi tulla himo kun huomaa miten hyvältä se tuntuu.
Hei!
Mun on pakko osallistua tähän keskusteluun omakohtaisten kokemusten myötä. Mieheni haluaa anaaliseksiä ja olemme monta kertaa hiljalleen, hellästi sitä yrittäneet. Ekat kerrat anuksestani tuli verta ja homma tuntuu kokonaisuudessaan erittäin epämiellyttävältä! Vaikkakin olen yrittänyt rentoutua ja vaikka mitä. Vika ei ole miehessäkään! Tuleekin mieleeni, olenko biologisesti epäsopiva kyseiseen hommaan? Minusta siinä ei ole mitään seksikästä tai haluttavaa vaan päinvastoin. Minulla on koko ajan ulostamisen tunne! Ja kipua. Ei kovin kivaa… Enkä voi suositella kenellekään oman kokemukseni perusteella.
Hei Nefer,
Sääli että sinusta tuntuu peppuseksi pahalta. Kyllä se useimiten vaatii totuttelua, toisille se sujuu ihan luontevasti mutta toiset eivät nauti siintä koskaan. Omakohtanen kokemus on se että saan helpommin orgasmin kun myös peppuani hyvällään. Joko sormin tai dildolla yhdynnän aikana antaa voimakkaamman orgasmin. Tai yhdyntä peppuun ja klitoriksen hyväly samalla antaa myös ihanan orgasmin.
Jos kuitenkin haluatte vielä yrittää sitä niin ehdotan että kokeilet sitä yksiksesi itsetyydytyksen aikana. Jos sinulla ei ole dildoa niin ota jokin muu pyöreäpäinen kapea esine, ei liian suuri. Mutta muista että esine on sellainen että et voi työntää sitä kokonaan sisälle, ettei tule lääkäri reissua. Olisi ehkä vähän noloa kertoa että peräsuolessani on ……ja en saa sitä itse pois. Kun harrastat itsetyydytystä ja käytät jotan kapistusta anukseen tyydyttämiseen niin älä liikuttele sitä ensimmäisinä kertoina, laitat sen vain sinne ja jatkat kuin ennenkin. Kun huomaat että orgasmi tulee nopeammin ja voimakkaampana, opit kyllä rentoutumaan ja ehkä se sitten onnistuu kumppaninkin kanssa. Älkää missään tapauksessa unohtako kunnon liukastetta.
Lue tuolta Homo tai Hetero vai sittenkin Bi otsikon alta vastauksia, olen steranut sinne erään kirjan tekstiä jossa nainen saa ensimmäisen orgasminsa koskaan juuri anuksen koskettelun tuloksena.
Hei vielä!
Olen yrittänyt rentoutua, jopa (runsaankin) alkoholin voimalla, mutta myös ”turruttamisyritykset” ovat päättyneet samaan tulokseen. Myös itsetyydytyksen kautta olen jo yrittänyt, eikä sekään tuntunut hyvältä. Eri asentojakin olemme kokeilleet ja liukaste on ollut käytössä. Minua ei muuten haittaisikaan koko asia ellei se tuntuisi olevan miehelleni niin tärkeää… Ja tietenkin haluaisin tyydyttää häntä niin kuin hän haluaa, tekeehän hänkin samaa minulle! ”Normaaliseksissä” ja suuseksissä saan aina voimakkaan orgasmin, se tietenkin riittäisi minulle. Voin vain toivoa mieheltä ymmärrystä ja asian hyväksyntää. Vuoden olen kuitenkin yrittänyt… Muutoin seksielämämme on vilkasta ja taivaallista!
Hei Nefer,
Kaikki asiat eivät vain ole tarkoitettu kaikille, minua ei saa esim. lyödä tai muutenkaan satuttaa. Enkä halua satuttaa ketään, jollekin sekin on intohimo.
Älä ihmeessä ota rohkeutta tai turrutusta alkoholista. Alkoholi ja seksi eivät sovi kovin hyvin yhteen. Ei kannata pilata niin ihanaa asiaa kuin seksi puuduttamalla tunteita alkoholilla.
Nautitaan vain täysin rinnoin siintä mikä tuntuu hyvälle.
Kirjoitanpa kommentteja tästäkin aiheesta: Olen huomannut, että saan parhaimman orgasmin, kun mies nuolee ja imee klitoristani ja samanaikaisesti kiihottaa peräsuoltani joko sormellaan tai vielä parempi, ohuehkolla vibraattorilla…todella taivaallinen tunne.
Edellinen miesystäväni on todellinen taituri tässä asiassa: hän nuoli sekä klitoristani että välillä myös peräaukon seutuani kevyesti ja sitten liu`utti hitaasti sormen sisääni peräsuoleeni. Sitten keksimme kokeilla vibraattoria ja johan se orgasmi vihdoinkin onnistui – muuten ainoa tapa jolla se yleensäkään onnistuu. Normaali yhdynnässä ei koskaan, vaikka siitäkin nautin taas toisella tavalla.
Nykyinen miesystäväni haluaisi kokeilla anaaliyhdyntää, mutta tähän asti se ei ole vielä onnistunut, koska jännitän liikaa. Nyt on tarkoitus kokeilla tuota vibraattoria, ehkä sen avulla opin taas nauttimaan….
Saisinko mitenkään tyttöystävääni ”houkuteltua” anaaliyhdyntään. Itse haluaisín kokeilla ainakin kerran elämässä, mutta tyttöystävä ei ole hirveästi lämmennyt asiasta. Siitä puhuttu ja hän sanoi, että annaliseksi ei häntä oikein kiinnosta. Kannattaako tämä asia kuopata ja tyytyä tähän tilanteeseen, en tietenkään tahdo pakottaa tyttöystävääni mihinkään. Oisko jollakin hyviä vinkkejä…
Hei tomppa,
Tervetuloa mukaan keskustelemaan seksistä. Kyllä pieniä vinkkejä on millä voi houkutella, mutta väkisin ei todellakaan kannata siihen hommaan ryhtyä. Jos harrastatte suuseksiä niin mikä estää lisätä siihen myös präaukon nuolemisen? Jos se tuntuu sinusta jotenkin pahalta, niin yritä ainakin silloin kun olette tulleet suoraan suihkusta tai ammeesta, kun itse tiedät että paikat on puhtaana. Jos sinulla on tapa yhtyä tyttöystävääsi koiraasennossa eli takaapäin hänen ollessa nelinkontin, niin silloin voisi ensin vähän nuolla peppua ja häpyä sitä kautta. Kun peppu on sitten syljestä märkä niin voit työntää sinne vaikka ensin pikkurillisi. Tämän voit tehdä myös samalla kun yhdyt häneen. Tarkistathan etteivät kyntesi ole pitkät tai teräväreunaiset.
Suuseksin aikana kun nuolet klitorista niin liukkaan sormen voi työntää emättimeen ja kun nainen on oikein kiihtynyt niin hän ei huomaakaan että yksi sormista työnnetään peppuun. Älä kuitenkaan työnnä enään emättimeen pepussa käynyttä sormea. Tähän ihanuuteen tottuu nopeasti ja sitä haluaa lisää. Näin pikku hiljaa voit päästä päämäärääsi, varaa siihen kuitenkin sitten hyvä liukaste kun on kalusi vuoro. Onnea yritykselle.
Älä, femme, lupaile liikoja!
Kaikki EIVÄT ”totu siihen ihanuuteen”.
Minulle kävi niin, etten kahden vuoden painostuksen alla oppinut pitämään anaaliseksistä ja lopuksi sain HIRVEÄN RAIVARIN asiasta. Se ei todellakaan ole minun juttuni.
Tompalle!
Älä missään tapauksessa painosta.
Hei Nefertiti,
Pitkästä aikaan : ) kaikki ei tietenkään voi tykätä kaikeasta. Moneen asiaan voi kuitenkin tottua ja ruveta jopa tykkäämään, kun henkilö on oikea ja asenne on avoin.
Peppuseksi on kyllä asia joka jakaa ihmiset kahteen leiriin. Joku asia voi yhden kanssa tuntua erillaiselta kuin toisen, itse olen ainakin huomannut tämän.
Eilen sain haluamani,ja olen tosi tyytyväinen.Tyttöystävä on niin innoissaan että pyytää koko ajan että työntäisin pikkurilliä pupuun.
ps. Anaaliseksi on Seksi joka nautintoa seksiin tuopi…olen seko mutta tyytyväinen.
Hei kaikille,
Tervetuloa Aleksi mukaan keskustelemaan kanssamme seksistä. Olet siis vihkiytynyt anaaliseksin saloihin ; ) hyvin suoritettuna se on todella tyydyttävää. Useimiten se lisää orgasmiherkkyyttä ja/tai voimistaa orgasmia. Jos nainen nauttii anaaliseksistä saa mies varmasti siitä oman osansa. Myös mies voi nauttia anaaliseksistä joten kannattaa kokeilla. Esimerkiksi dildon käyttö naisen pepussa samalla kun mies yhtyy häneen voimistaa molempien orgasmia. Ohut dildo, anustappi tai helminauha miehen pepussa hieroo mukavasti hänen eturauhastaan kun hän samalla yhtyy naiseen. Mutta kunnes niin pitkälle päästään, niin kyllä se pikkurillikin tuntuu oikein hyvälle. Sormi miehen pepussa samalla kun hän saa suuseksiä on useamman miehen mielestä mahtava kokemus.
Kiitos femme,ja hei.
Joo,mutta kai minun täytyy nyt vähän pitää pientä taukoa pepusta.Olen näet koko ajan siinä kiinni.Sain hyvän opetuksen.Eli suosittelen jos olet vasta kokeillut anaaliseksiä ensimmäistä kertaa ja tykkäsit siitä niin suosittelen että ei kannata turhan paljon juosta sitten pelkän pepun perässä,voi aiheuttaa kumppanille paineita…
Heippa,
Itse en ole vielä peppuseksiä kokeillut ja se hiukan ehkä pelottaa/jännittää..
Ajattelin kysyä tälläisen vähän tyhmemmän kysymyksen kuten, Tuleeko peppuseksistä sotkua? Tarkoitan ulostetta mm..
Hei kaikille
Tervetuloa Minna, keskustelemaan kanssamme seksistä. Onko seksissä tyhmiä kysymyksiä? Minun miellestäni ei ole, sillä emme tiedä kaikkea kun emme ole kokeilleet kaikkea. Ja vaikka olemme kokeilleet niin se on erillaista jokaisen ihmisen kanssa. Lisäksi emme helposti löydä vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Mielestäni Minna sinun kysymyksesi oli oikein hyvä, miten voisitkaan tietää sitä kun et ole kokeillut peppuseksiä. Tuskin kaveritkaan kertoo tai onko niihin uskominenkaan, saattavat keksiä omiaan. Ovatko he edes kokeilleet?
Minäkään en tiedä yhtä ja ainoata vastausta. Tiedän, ettei se ole yleensä sottaista, sillä uloste ei ole jatkuvasti suolen viimeisellä pätkällä. Jos niin olisi niin silloin on ulostamisen tarpeen tunne. Mutta poikkeuksiakin voi olla joten vain kokeilemalla sen voi varmasti tietää. Mikset kokeilisi itse? Vie hyvin liukastetut sormet tai sormi peräaukkoosi ja katsele minäkaisena se tulee ulos. Mielestäni jokaisen tulisi tutustua ensin itseensä perinpohjaisesti, ennen kuin antaa jonkin toisen sorkkia itseämme.
Et ehkä halua kuulla tätä, mutta kerron kuitenkin. Nimittäin mielestäni, jos on nuori, niin seksissä on niin paljon muutakin kivaa ettei peppuseksi ole niitä ensimmäiseksi toteutettavia. Kun on rutiinia seksistä jo muutenkin ja alkaa kaipaamaan rajojensa kokeilemista niin silloin pepuuseksi on kiva mauste, muun seksin lisäksi. Meille tulee helposti vääristynyt kuva koko seksistä nykyään. Netti ja pornoteollisuus pitää siitä huolen. Esimerkiksi moni nuori mies luulee että spermat tulee ruiskutella tytön kasvoille. Eihän se näin ole muuta kuin elokuvassa, pornossa maksu saadaan vain toteutuneesta siemensyöksystä, eli miehen tulee näyttää että spermaa tulee muuten hän jää ilman palkkaa tai se on pienempi. Siitä on tullut tämä sperman ruiskuttelu.
Peppuseksi kuuluu samaan hommaan. Nykyisin näyttää siltä, ettei yhtään yhdyntää voi suorittaa jos ei kalua laiteta peppuun, normaali seksissä ei näin käyttäydytä. Peppuseksi on kivaa ja se tuntuu hyvältä kun siitä ensin oppii nauttimaan. Sitä ei kuitenkaan pitäisi ottaa sellaisena asiana, että se kuuluu yhdyntään ja hyvään seksiin. Seksin tulee aina tuntua hyvälle ei millekään muulle.
kiitos asiallisesta ja osaavasta kommentoinnista! ihailen harvinaisen taitavaa ja tunteita huomioivaa kommentointiasi. tämä asia ( peppuseksi) on niin milipiteitä jakava ja provoja innostava, että harva jaksaa pysyä niin levollisen asialinjalla kuin sinä! kumpa keskustelut toimisivatkin aina näin! ihailen taitojasi!!
Hei, vastasin sinulle tämän ketjun loppussa
Minnalle voin vastata, että koskaan ei ole tullut sotkua anaaliseksiä harrastaessa, muutamien naisten kanssa sitä on tullut harrastettua. Ja jos haluat varmistua vielä asiasta, niin suihkussa voit huuhdella pepun siten, että laitat suihkusuuttimen tiiviisti peppureiälle ja rentoutat sitten peppusi. Tunnet kun vesi alkaa mennä sisään ja sitten kun tulee paineen tunne, niin käyt pytyllä tyhjentämässä. Tee pariin kertaan, niin varmasti voit olla huolehtimatta siitä, että tulisi sotkua anaaliyhdynnän aikana. Pese huuhtelun jälkeen peppu normaalisti pesuaineella. Sormella voit pestä hieman myös peppureiän sisustaakin, varsinkin jos kumppanisi haluaa nuolla peppuasi.
Anaaliyhdynnässä saattaa tulla myös tunne, että täytyy päästä ulostamaan, mutta se on tosiaankin vain tunne varsinkin, jos on suorittanut huuhtelun ensin.
Ja muistakaa hyvät ihmiset runsas liukuvoiteen (mieluiten vesiliukoista) käyttö ja hitaasti se penis/dildo sisään, muuten se saattaa sattua. Pieni kipu sisäänviennissä on normaalia varsinkin ensimmäisillä kerroilla ja parasta onkin antaa pepun rentoutua jonkin aikaa kun penis/dildo on sisällä eikä samantien aloittaa yhdyntäliikettä. Myös normaalia lyhyemmät ja hitaammat työnnöt alussa on parempi, varsinkin jos penis on pitkä.
Esileikin on syytä olla pitkä ja rentouttava sekä sisältää samanaikaista suuseksiä ja itse suosittelisin hommaamaan erikokoisia anustappeja, joita pikkuhiljaa vaihtaa isompaan esileikin kestäessä ja samalla siinä tulee liukastettua peppu hyvin jo ennen anaaliyhdyntää, kun voitelee tapin liukuvoiteella. Tämä varsinkin aloitteleville olisi ehkä paras tapa aloittaa anaaliseksi. Anustappien materiaalin olisi hyvä olla semmoista jämäkkää, mutta pehmeää jellymateriaalia eikä joustamatonta muovia.
Jos anaaliyhdyntä alkaa tuntua sen kestäessä pahalta, on paras keskeyttää ja levätä hiukan tai ottaa kokonaan toisella kertaa uusiksi ja jatkaa perinteisellä loppuun. Peppu ei joka kerta reagoi samalla tavalla.
Hei kaikille,
Tervetuloa mukaan Kokenut, keskustelemaan kanssamme seksistä. Kiitos selkeistä ohjeistakin. Tämä otsikko on blogini alkuaikoina kirjoitettu ja silloin ei käyty vielä niin runsasta keskustelua kuin myöhemmin. Sanon vielä, että valitettavasti, sillä anaaliseksi ja sen hienoudet voivat olla erittäinkin nautittavia. Mikäli haluat enemmän keskustelua asiasta kannattaa se tuoda viimeisimmän otsikkoni alle, kaikki eivät seuraa mitä entisissä kappaleissa tapahtuu, vaikkakin pyrin väillä muistuttamaan, että kannattaa seurata päivämääriä ”Käynnissä olevat keskustelut” listalta.
Moro,
Tulen seuranneeksi tätä Femmen-blogia aina silloin tällöin.
Anaaliseksin harrastaminen kohdallani lähti siitä kun joskus taannoin seurustelin tytön kanssa joka sitä ehdotti. Silloin vuosia sitten sitä tuli harrastettuakin mutta sitten se vain jäi.
Nykyisen puolisoni kerran kysyttyä:”Panisitko minua peppuun?” Tämä kysymys sai minut muistamaan asian uudelleen. Aikani nettiä selailtuani hankin muutamia pepputappeja ja sopivaa liukastetta. Kokeilimme sitten kerran jos toisenkin noita tappeja erilaisella tuloksella, kuitenkin useimmiten kävi niin ettei varsinaisesta peppuseksistä tullut mitään kun kalu ei vain peppuun mennyt. Sittemmin onnistuimme edellisessäkin, tunne ei ollut minulle mitenkään ihmeellinen…
Mutta se mikä minut yllätti täysin olikin se että tuo tappi omassa pepussani tuntuikin todella hyvältä. Olin siis aikaisemminkin lukenut eturauhasen autuaaksi tekevästä voimasta, tämä minut varmaan tähän kokeiluun ajoikin?
Kerran sitten yllätinkin puolisoni ja pyysin häntä laittamaan tapin peppuuni, yhdessä käsinhyväilyn ja suuseksin kanssa sain elämäni vahvimman orgasmin. Tarinat tuosta eturauhasen hyväilystä eivät olleetkaan siis tuulesta temmattua tarinaa.
Nyt jälkeenpäin voin sanoa että kannatti unohtaa liiat ennakkoluulot peppuseksin suhteen ja olla reilusti ennakkoluuloton, ainakin meillä se kannatti.
Hei kaikille,
Tervetuloa Horny Man keskustelemaan kanssamme seksistä. Anustapit ovat oiva lisä lelulaatikkoon. Omasta miellestäni kuitenkin jos leikkiviä on kaksi niin miksi ei sitten voisi käyttää ihan dildoa. Dildolla eturauhasen hierominen antaa mielestäni enemmän. Tappi pysyy hyvin paikalla ja hieroo kyllä eturauhasta mutta ei samalla tavalla kuin sormet tai dildo.
Kalun runkkaus käsin tai suulla ja dildolla eturauhasen hierominen tuntuu kyllä hyvältä, ei ole vielä tullut vastaan miestä joka kieltäytyisi siitä. Itse käytän usen dildoa tai anustappia saavuuttaakseni helpommin orgasmin. Käytämme sitä sekä yhdessä, sekä silloin kuin harrastan itsetyydytystä.
Tervehdys,
Kiitoksia vastauksesta Femme, olen kuitenkin todennut dildomme liian isoiksi ja sormen hieman epämiellyttäväksi eturauhasen stimuloinnissa ja siksi kai olen/olemme päätyneet noihin tappeihin.
Mitä mieltä naisena olet näistä strap-on dildoista? Omaa mieltäni on askarruttanut jo tovin se että olisko tuo ovi johonkin uuteen maailmaan seksin saralla.
Hei kaikille,
Hmmm… strap-on dildoa olen päässyt kokeilemaan vain jonkun kerran naisten kesken. Silloinkaan se ei missään tapauksessa korvaa mielestäni miestä. Haaveissa on ollut kokeilla sitä miehen kanssa, mutta koska en omista kyseistä dildoa on sekin jäänyt toistaiseksi. Viime keväänä Amsterdamissa käydessäni olin ihan vähällä ostaa sellaisen jossa oli vielä toinenkin hienous, eli siinä oli lovi (reikä) josta mies voisi laittaa oman kalunsa ulos ja näin mies voisi naida sekä emätintä että anaalia samanaikaisesti. Eikö kuullostakin hyvältä?
Kun kerroit, että teidän dildot ovat liian suuria analiin, niin eikö olisi kätevintä hankkia kapea dildo tai dildo joka on kehitetty G-piste stimulointiin, sitä voisi käyttää myös analiin? Tämä tuntuu kyllä lähinnä samalta kuin sormi, eli et ilmeisesti ole vielä tottunut eturauhasen suoraan kosketukseen. Siihen täytyy nimittäin tottua, se on sama naisten kanssa, että G-pisteen kosketukseen täytyy tottua, mutta kun se alkaa tuntua hyvältä ei muuta juuri haluakkaan. Sama se on eturauhasen kanssa, kun sen hierontaan on tottunut niin pelkkä kalun runkkaus ei tahdo enää riittää ; ) Onko siis ihme, että homot harrastavat seksiä huomattavasti useammin kuin keskiverto heteroparit? Paljon suuseksiä, runkkausta ja eturauhasen kohdistuvaa painetta ; ) Myös kalun imeminen ja suihinotto kiihottaa, siitähän ei heteromies tiedä mitään, vain naiset jotka ovat oivaltaneet että se lisää myös heidän kiihottumista tietävät sen. Ja tietävät miltä se bi-miehestä tai homosta tuntuu.
Itse en anaalileikkejä ole muutoin harrastanutkaan kuin itsekseni koska puolisoni on 100% kielteinen asian suhteen.
En ole hankkinut mitään varsinaista lelua siihen tarkoitukseen vaan tarpeen/tilaisuuden tullessa sitten mielikuvitusta käyttäen sopiva väline kyllä löytyy…
Joskus isompaa joskus pienempää, toisinaan sormikin riittää
Tosin mielessä on kyllä käynyt, että jos vaikka tapin hankkisi, mutta se nyt on toistaiseksi silti jäänyt hankkimatta…
Minä pidän kylläkin siitä, että runkatessa saan työnneltyä lelua peppuuni pidemmällä liikkeellä juuri ennen orgasmia, mikä ehkä tapin kanssa olisi hieman rajoittuneenpaa, mutta ehkä siinä sitten olisi taas omat ”etunsakin”
Tuo kalun imeminen tietyllä tapaa uteloittaa ja joskus olen kyllä työnnellyt käyttämääni lelua suuhuni ennen kuin olen sen peppuun työntänyt… Mihin sitä ”joutuisikaan” jos olis vielä villi ja vapaa
Käytämme vaimon kanssa lähes joka rakastelun yhteydessä strapless-dildoa esileikin yhteydessä. Nuolen tai hieron vaimoa kunnes hän saa orgasmin, sitten vaimoni laittaa dildon paikolleen ja panee minua. Ensikokemukset anaaliyhdynnästä (vain naisten kanssa) nuoruudessa eivät olleet kehuttavia, mutta nyt nautin siitä paljon. Ensimmäinen anaaliorgasmi odottaa tuloaan mutta on jo lähellä. Sisääntyöntyminen tapahtuu hyvin helposti, liukkaria vain dildoon ja peppuun ja sitten vaimo vain luiskauttaa dildon sisääni. Osaan rentouttaa jo paikat niin ettei sulkijalihas laita yhtään hanttiin. Itseasiassa tuo vaihe tuntuu kaikkein parhaimmalta, joten olen ohjeistanut häntä että ottaa välillä dildon ulos ja työntää uudelleen sen sisään. Näiden välillä sitten välillä hitaita pitkiä työntöjä ja välillä oikein kunnon rytinällä..
Kylkiasennossa takaapäin pystyn hieromaan hänen klitoristaan joten hän saa orgasmin myös anaalipanon aikana. Strapless-dildo on vain hankala kun se ei tahdo pysyä paikallaan muuten kuin että vaimo pitää jalkansa yhdessä, joten asennoissa ei ole valinnan varaa.. Normi strapharnessilla vaimo voisi laittaa perhosen omaksi ilokseen anaalipanon ajaksi, mikä ei straplessillä onnistu. Tilaukseen lähteekin pian strapharness johon tilataan ainakin 6 tuumainen realistic uncut dildo (esinahallinen) ja ehkä vielä isompikin koska uskon nauttivani vielä enemmän paksummasta ja aidonlaisesta dildosta. Ainakin netissä näkemäni pätkä missä domina panee käsivarren kokoisella dildolla kiihottaa valtavasti. Tuskin moista sisääni saisin mutta ainakin peruskalua isompi menee varmasti.
Olen 100% hetero mutta nautin anaaliseksistä paljon. Vaimoni ei alkuun innostunut asiasta mutta on nyt täysillä mukana asiassa. Haaveissa olisi että vaimo yllättäisi joskus (mitä olen pyytänytkin jo) ja ottaisi minut kesken muiden touhujen. Tulisi taakseni dildo valmiiksi paikoillaan, laskisi housuni alas, sipaisisi vähän liukkaria peppuun ja työntyisi sisääni. Tämän jälkeen antaisin hänelle takuuorgasmit.. =)
Anaalitappia käytetään myös silloin tällöin. Vaimo luiskauttaa sen paikoilleen vaikka keskellä päivää jos kaipaan anaalin härnäystä iltaa varten. Myös anaalipanon jälkeen vaimo monesti laittaa tapin sisääni ennenkuin tulen hänen sisäänsä.
Vaimo itse ei paljoa anaaliseksistä perusta. Joskus hän pyytää panemaan anaaliin mutta se ei ole hänestä nautittavaa paksun kaluni takia ellei pysty täysin rentouttamaan paikkoja ja klitorista pitää pystyä hieromaan samalla. Aiemmin pyysin useastikin anaalia mutta nyttemmin panen häntä anaaliin vain jos hän itse pyytää.
100% heterona suosittelen kokeilemaan anaaliseksiä jos se vähänkin mieltä kiihottaa. Avoimin mielin ja oikein tehtynä on kiihoittavaa ja kiva lisä seksiin, oli sitten vastaanottavana puolena kumpi tahansa.
Hei kaikille,
Tervetuloa mies34 keskustelemaan seksistä kanssamme. Kiitos myös kokemuksiesi kertomisesta. Anaaliseksi tuntuu olevan yhä edelleen tabu, monet pitävät sitä niin homojen juttuna, etteivät uskalla edes kokeilla. Pelko, että leimautuu homoksi tai ainakin oudoksi on suuri. Olenkin kehoittanut monia kokeilemaan miltä peräaukon koskettelu ja painelu tuntuu masturbation aikana, kun on yksin eikä tarvitse pelätä leimautumista. Harvassa on ne miehet jotka eivät haluaisi että heidän peräaukkoa nuollaan ja kosketellaan kun ovat saaneet tuntea sen nautinnon muutaman kerran.
Luin jostain, että anaaliseksi on heterosuhteessa tavallisempaa kuin homo suhteessa. Eräs homo ystäväni kertoi minulle kerran, että hänellä ja hänen kumppanillaan ei ole tapana naida toisiaan peräaukkoon mutta että he käyttävät kyllä anustappeja välillä.”Kumppanini on hyvä suihinottaja, en malta lopettaa sitä kun hän oikein imee ja runkkaa. Jos käytämme anustappeja, niin kumppanillani on tapana laittaa molemmat kalumme päällekäin ja runkkaa meitä samanaikaisesti. Se onnistuu häneltä paremmin sillä hänellä on isot kädet ja pitkät sormet jotka ylettyvät kahden kalun ympärille”.
Toiset tykkää, toiset ei. Aiemmissa suhteissani olen ollut enemmän antavana kuin saavana osapuolena. Ensikokemukset antavana ja saavana osapuolena olivat pitkäaikaisessa suhteessa. Dildoja oli ostettu naista varten mutta joskus humalan rentouttamana ehdotin josko sitä kokeiltaisiin muuallekkin. Nämä kokeilut eivät kyllä missään nimessä olleet nautittavia, ehkä johtuen että nuorena ne olivat pornosta saatuja vaikutteita. Antavana osapuolena en myöhemmissä (lyhyissä) suhteissa ole itse ehdottanut anaaliseksiä, vaan pyyntö on tullut yllättävän moneltakin naiselta itseltään. Eräskin ensikerta huipentui kun neito ohjasi sormeni anaaliinsa ja siitäkös hän villiintyi. Loppuviimein sormia oli 4 sisällä ja tätä piti tovi hoitaa ennenkuin siirryttiin muihin touhuihin. Kaluani hän ei sisäänsä suostunut kuitenkaan ottamaan.
Nykyisessä suhteessani en muista kummalta aloite anaaliseksiin tuli. Hän oli joskus kokeillut mutta ei ollut nauttinut siitä. Nykyään oikeissa olosuhteissa hän nauttii vaikkakin kaluni koko aiheuttaa alussa kipua. Mutta olenkin mielummin nykyään saavana osapuolena ja annan kaluni upota sinne missä se hänelle parhaan nautinnon tuottaa. Se joka anaaliseksiä homojen hommaksi väittää, ei tiedä mistä puhuu. Jos perus lähetyssaarnajaa voi mielestään harrastaa eliniän niin mikäs siinä. Me kokeilemme kaikkea kivaa mikä yhteistä nautintoa lisää.
Hiukan myöhään tätä keskustelua lukiessani täytyy sanoa, että paljon osuvia kommentteja. Miehenä olen itse oppinut nauttimaan todella paljon siitä nautinnosta, jonka peräaukon hyväily voi tuoda, olematta silti homo. Masturboidessani teen joskus harvoin niin, että rasvattuani peräuaukon laitan sinne esim porkkanan, jonka päällä on kondomi. Masturboidessani seisaaltani jännitän pakaroita yhteen tai joskus istun porkkanan päälle hiukan. Kun orgasmi lähestyy, on tunne hyvä ja laukean huomattavasti nopeammin. Myös ejakulaatio on hyvin voimakas. Sen jälkeen palkitsen itseni savukkeella.
Olen harkinnut butt-plugin ostamista, siis sellaista, jota voisi pitää päivälläkin vaatteiden alla, eivätkös jotkut parit tee niinkin ja sitten on kiva ottaa plugi vaikka vaimon pepusta päivän jälkeen. Kokemuksia?
Maailma on täynnä upeita nautinnollisia asioita!
Hei kaikille,
Tervetuloa Monsieur82 keskustelemaan kanssamme seksistä. Kiva että löysit pieneen joukkoomme jotka nauttii anaalliseksistä ; ) Anaaliseksin harrastajia on kyllä iso joukko, kaikki eivät vain halua keskustella aiheesta. Jo nuoruudesta asti, ainakin me naiset, olemme tehneet tuttavuutta, niin porkkanoilla, banaaneilla, kynttilöillä, makkaroilla, piirakkapulikalla ja sadoilla muilla esineillä, kokellaaksemme miltä ne tuntuvat pillussamme ja miksei sitten myös pepussamme. Aina ei ensimmäiseksi tarvitse lähteä erotiikkakauppaan, kotonta löytyy vaikka mitä kivaa ; ) Mutta kun erotiikkakaupan tuotteet on suunniteltu juuri näille iloille, niin ne on myös helpompi pitää puhtaana ja ne kestävät paremmin vähän kovempiakin otteita tai pitkä kestosempia sessioita. Ostoksille siis vain.
Kotikutoiset lelut ovat ihan hauskoja ja kehittävät kyllä mielikuvitustakin jos niitä ideoi useamminkin, mutta kaupan leluissa on kyllä sitten ajateltu myös niinkin tylsää aihetta kuin käyttäjäturvallisuus…
Niillä ei niin helposti ainakaan saa rikottua mitään etenkin jos niitä käytetään suunnitellusti…
Sekään ei kyllä poista sitä tosiseikkaa, että ihminen niitä käyttää ja ensiapuun aina joku joutuu turvautumaan kun dildo lähtee käsistä väärin käytettynä…
Ajatellaanpa kotoa löytyviä… Puute iske, lelu uupuu… Kappas, jopas on sattuvasti muotoiltu pullo…
Näitähän näkee toisinaan netissä käytettävän jos sattuu seikkailemaan ”oikeilla” sivuilla… Joten missäs se rasva olikaan…
Vaan entäpä sitten kun osuukin kohdalle hiukan kolhaistu yksilö joka näyttää ehjältä mutta hajoaakin kesken käytön… Missäs olikaan se päivystävä sairaala…
Joten tännekin ”safety first” ja sitten ilo irti… Vaikka mistä
Ylipainoiset naiset on löystyneet lihaksistaan.Pyllyssä on tahdosta riippumattomat lihakset, jotka vielä toimii.Naiset, tehkää itse asianne eteen jotain, älkää aina juosko mittanauhan kanssa baarissa!
Iltaa kaikille,
Tervetuloa Aleksi keskustelemaan kanssamme seksistä. Blogiini on kirjoitettu Aleksi nimimerkillä, mutta oletan sinun olevan toinen henkilö. Kiva että olet löytäni blogiini vaikka viestisi olikin vähän negatiivinen tällä kertaa. Tästä lihavuudesta puhutaan paljon, mutta puhutaanko sittenkään riittävästi? Moni ei nimittäin ota huomioon sitä seikkaa, että kunto heikkenee kilojen myötä. Paikat ihan oikeasti venyvät ja lihakset menettävät kimmoisuuden. Ja entä sitten kun laihdutaan paljon, kun kiloja tulee ja menee jojon lailla. Sehän on se todellinen lihasten tuho.
Olet aivan oikeassa kun sanot, että tehkää naiset jotakin. Mutta haluan painottaa, että miehet eivät ole tässä tapauksessa yhtään parempia, he syyllistyvät myös kasvattamaan mahaansa ja kohta koko kalu hukkuu jonnekin ihrojen alle. Kuka jaksaa edes panna kunnolla kun kilot ovat tiellä? Päätettäisiinkö yhdessä, että seksin vuoksi kannattaisi ryhdistyä ja miettiä kaksi kertaa mitä sinne suuhunsa laittaa, siis sitä syömä ja juoma puolta.
Olen järkyttynyt!
Eikö mies muka ilman kumia naidessaan erota, onko hän pillussa vai pepussa?!?
Eilen…
”kulta täytyy laitta kumi, kiima tipat pääsee sinne, spermaa nekin on”
”Ei ne nyt sieltä mihinkään pääse”
”Miten niin ei pääse?”
”Tuntuukö hyvältä”
”Tuntuuuuuh….”
Spermat pitkin selkää…putsausta.. totean:
”Jos tästä lapsi tulee, niin sä sitä halusit sitten muista se”
”Mikä lapsi, eihän ne tuolta synny?”
”No juuri pillusta ne tulee”
Mies ihan TÄH! ja silmät ymmyrkäisinä:
”AI sielläkö mä olinkin?”
Että tällaista.. meillä taas.
Iltaa tännekin,
Vai sellainen tapaus
Kyllä nyt luulisi miehen erottavan paikat, tai sitten sinä olet niin tuikka, että kaveri erehtyi pimeässä?
Kysyin asiaa omalta kumppanilta ja hän sanoi, että kyllä sen erottaa heti.
Hmmm… Jokin anatomian oppitunti jäänyt väliin ehkä
Olisko mitään otsalampun osto… Saattaisi ”aueta” ihan uusia näkymiä…
Heh… Tuli aivan mieleen yhden naistuttavan kertoma juttu siitä kaverista joka ei sohvan tyynyjen väliä ja pillua toisistaan kiimoissaan erottanut…
Hei kaikille,
Muistan lukeneeni jutun jossa mies kertoo, että kerran se lipsahti vahingossa pepunpuolelle. Kyse oli hytissä rakastelu melkoisen merenkäynnin keinuttaetta laivaa. Mies nai vaimoaan takaa päin ja molemmat ovat kovasti kiihottuneita ja märkiä. Merenkäynti aiheuttaa sen, että kalu lipsahtelee välillä ulos pillusta. Ja miten ollakkaan mies työntyy peppuun ja huomaa kyllä sen, mutta jatkoi. Paljon myöhemmin jo kotiin tultuaan, mies ehdottaa vaimolleen taas analiyhdyntää. Vaimo katsoo miestä kauhuissaan ja sanoo ettei missään nimessä suostu. Mies yrittää selittää, että olemmehan ennenkin, siellä risteilylläkin nain sinun peppua. Vaimo ei myöntänyt että näin oli käynyt, eikä antanut peppuaan miehelleen.
Ihania uutisia, menkat alkoi!
Tjoo..
Oltiin ihan yölampun valossa muuten, minä mahallani sängyllä.
Mun mies on välillä tosi avuton, ärsyttää ne kysymykset: Missä se on nyt?
Siis missä? täytyy seuraavaksi sanoa että otapa tuo otsalamppu ja hoida hommas ja lopeta tyhjänpäiväinen kyseleminen, tuo kyllä latistaa tunnelman ihan alkuunsa jos mikä! Ottakaa miehet vaari(n?)!
Voin sanoa, että menkkojen alkaminen voi kyllä olla aika mmm… Helpottava kokemus joskus
Näin miehen kannaltakin
Mutta ihan oikeesti… Hei… Jos vaikka tuota… Olikos teillä rakentaminen käynnissä jollen nyt sotke muistikuvia…
Taisi olla… No siltä pohjalta kuitenkin että on…
Ottakaa vaikka sieltä työmaalta sellainen 500W työvalaisin ja sitten sen valossa käytte ihan opastetun ”kiertoajelun”…
Ensin näkö havainnoin sitten mmm… Vaikkapa makuhavainnoin ja päälle tunnustellen sormin…
Tämän jälkeen sittten kun suoritus tältä osin on hyväksytty (opettaja ei enään malta olla paikallaan…) suoritetaan lopputentti käytännön kokein…
Läpäistystä tentistä sitten voi opettaja antaa jonkin mukavan palkinnon… Jotain ihan uutta vaikka
Olen tässä miestä jo varmaan tarpeeksi kiusannut tän asian takia, sanoin ettet varmaan erota mun kolmea toisistaan.. ja heh heh.
Et en taida ottaa tuota lukijan neuvoa eteenpäin annettavaiksi
Aika kumma miten tänään tämän aiheen otsakkeen toiminnasta radiossa puhuttiin..
Kun nykyisten teinien mielestä anaaliseksi kuuluu normaaliin parisuhteeseen niin juontajat sanoivat sen olevan kauheaa? että sen ikäiset pitävät sitä normaalina. . .
Hei niinku haloo!? KUulinko oikein?sattuiko kukaan muu kuuntelemaan yleX tänääniä?
Kuulosti siltä kuin koko toimitus olisi jotenkin epänormaalia.. ei minusta.
Iltaa kaikille,
En sattunut kuulemaan ohjelmaa, luin hiljattain erään ruotsalaisen, naisten kokoaman, kirjan jossa kerrotiin heidän nuoruuden seksikokemuksia. Siinä kerrottiin, että ainakin nuoret miehet olivat kovasti haluamassa anaaliyhdyntää tyttöjen kanssa.
Minä olen itse aina mieltänyt anaaliseksi pienenä lisänä sitten kun kaikkeen muun on jo kokeillut ja suhteesta puuttuu jokin uusi kiva lisä. Parhaiten se ainakin minusta, sopii sitten vasta kun ollaan oltu pitkään yhdessä ja muutenkin ollaan tutustuttu kunnolla.
Miksi on niin kiire kokeilla kaikki, että ei jää mitään tulevaisuuden varalle. Vai onko se niin, että minkä nuorena oppii, niin sen vanhana taitaa?
No ei se munkaan mielestä se eka asia kuulu olla, mua enemmän ihmetytti juontajien oma mielipide..tai se äänensävy millä he asiasta kertoivat. Nuoret ihmiset.. kai se sitten on jotenkin kauheeta joidenkin mielestä kun siitä niin hihitellään, mutta en mäkään ole valmis siitä kaikille sukulaisille kailottamaan
ei minulla tullut peppuseksi mieleenkään silloin,kun seksipuuhia aloiteltiin, vasta myöhemmin innostus on virinnyt, tosin valitettavasti koskaan en ole päässyt kokeilemaan, enkä koskaan ilmeisesti tule kokeilemaan. Kun painostaa ei viitsi, eikä jankatakaan jaksa. Eli kuvitellen vain miltä mahtaisi tuntua..
ja tosiaan, joku taisi mainitakin siitä, että hyvältä se voi miehestäkin tuntua, vähentämättä ”heteroutta” mitenkään.. eli seksin suhteen kannattaa olla aina avoin..
Hei
Hei taas töks, et luultavasti ole ainoa joka haaveilee peppuseksistä ja hyvin monelle se haaveiluksi valitettavasti jääkin. Paitsi jos sitä ei ota mukaan omaan itsetyydytys kuvioon ja anna itselleen peppuseksiä
Hyvin monet miehet ovat juuri aloittaneet sen kokeilemalla itsensä kanssa, kun kumppani ei ole lämmennyt ajatukselle. Jos kumppani pitää suuseksistä, niin silloin voi vaivihkaa ylettää suuseksin myös pepulle. Tällä alueella on hyvin paljon hermoja ja niiden kiihottaminen tuntuu hyvälle. Oletteko koskaan seuranneet eläimiä, nisäkäs emo nuolee usein poikasten peräaukkoa saadakseen sen ulostamaan. Näin ei tapahdu ihmiselle, vaan hän tuntee valtavaa mielihyvää anaaliseudun nuolemisesta
Kun tätä antaa tyydytyksen muotona tarpeeksi usein, niin eipä taida kestää kauaankaan, kun kumppani suostuu sormileikkiin pepussaan ja tämä taas saattaa johtaa enempään
Heitetäänpä nyt tähän aiheeseen sopiva linkki…
Törmäsin tähän sivustoon etsiessäni aiemmin aamulla tuota ”kadonneet esineet” aiheista sivua
http://iomfats.org/resources/
Sivusto on tietysti englanniksi mutta se tuskin on ylittämätön kynnys etenkin jos on kiinnostusta…
Hei femme
Olen 53 vuotias tummatukkainen nainen ja muodoiltani muodokas sillä harrastan paljon liikuntaa ja pyrin pitämään paikkani timmissä kunnossa lantiolihaksia myöten.
Tässä joitakin vuosia sitten tutustuin samassa talossa asuvaan mieheen joka on iältään minua 15 vuotta nuorempi. Meillä muodostui oikein hyvä naapuruussuhde joka muuttuikin sitten ns. seksisuhteeksi, joka on onnistunut oikein hyvin.
Kumpikin naidaan sängyssä muutamia kertoja viikossa, joka on meillä aina todella kiihkeätä joka kerta. Voisi sanoa että naimisen äänet kuuluu varmasti naapureihin asti todella selvästi ellei vallan ulos asti. Sillä naapurini miesystävä omaa todella valtavaa kokoa olevan peniksen. Täydessä seisokissa hänen peniksensä on 23cm pitkä ja yli 5cm paksu. Sängyhommissa hän aina ns. jyskyttää ja paukuttaa todella lujaa josta myös itse nautin todella paljon.
Tässä vähän aikaa sitten hän kyseli minulta tuosta anaaliseksistä että olenko kokeillut. Kokeillun haluisena ihmisenä kerroin hänelle että voisi sitä kokeillakin. Joten yhdessä luettiin Leena Hattusen kolumni anaaliseksistä sekä kysyttiin häneltä vielä tarkennuksia tuohon anaaliseksiin.
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/854769?ihmissuhteet-seksi-seksologi-seksologi_vastaa
Noitten vastausten innoittamana päätettiin lähteä kokeilemaan yhdessä tätä anaaliyhdyntää että minkälaista se on kun siitä niin paljon puhutaan. Vaikka naapurini miesystävä omaakin mahtavaa kokoa olevan varustuksen. Joku muu saattaisi ehkä jättää kokeillun siihen mutta itse olen aina seksin suhteen ollut rohkea kokeilemaan kaikenlaista uutta.
Alkuun suoritettiin alkutoimenpiteet eli alapäänpesut.
Mutta itse varsinainen anaaliseksi ensimmäisenä kokemuksena oli jotain todella niin uskomatonta.
Sängyssä päätettiin ottaa nelinkontin asento. Aluksi hän nuoli emätintä ja klitorista jonkun aikaa että kiihotuin kunnolla. Sitten hän alkoi nuolemaan peräaukkoni aluetta sekä peräaukkoani. Noitten nuoleminen aiheutti sen että melkoisen säväyksen jolloin kiljaisin hekumasta lujaa. Tämän jälkeen hän pursotti todella paljon liukuvoidetta sormiinsa ja peräaukolleni ja alkoi lämmittää peräaukkoani ja peräsuoltani valmiiksi ennen varsinaista yhdyntää.
Itse koskaan aikaisemmin en ollut niin kiihottuneessa tilassa kun tunsin kuinka hänen alkoi työntämään iso ja paksu terskaansa ja penistänsä hiljalleen peräsuoleeni kokonaan, tunne oli kuin olisin ollut ihan ”täynnä” munaa sisältäni. Aluksi tuntui pientä painetta peräaukossani mutta se tunne väheni vähitellen kun pyrin kokoajan rentouttamaan peräaukkoani, että aloin nauttimaan yhä enemmän siitä kun penis oli kokonaan sisälläni jonkun aikaa, jotta tottuisin hänen peniksensä aiheuttamaan äärimmäiseen venytykseen ennen varsinaista yhdyntää.
Itse varsinainen anaaliyhdyntä olikin vasta minulle sitten varsinaisesti ”tajunnan räjäyttävä” kokemus sekä hänelle myös.
Yhdynnän aikana aloin hieromaan klitoristani voimakkaasti hänen ”pumpatessa” yhä tarmokkaammin peräaukkoani.
Hänen löytäessään sitten ns. ”herkkunappula” kohtani aloin tekemään vastaliikkeitä hänen peniksen mennessä, joka työnnöllä yhä syvemmälle peräsuoleeni niin ”ihanaan kohtaan”, että joka työnnöllä huusin voimakkaita kiljahduksia nautinnosta. Tämä kiihotti miesystävääni siinä määrin niin paljon että hän otti lanteistani kunnon otteen ja alkoi ”paukuttamaan” lujaa peräaukkooni kunnes huusin täyttä huutoa että ”minulla tulee.”
Sain niin rajuja anaaliorgasmeja, joita ei pysty oikein sanoin kuvailemaan mutta tunne oli kuin ”kuumia” orgasminaaltoja olisi vyörynyt erittäin kovalla voimalla koko kehoni läpi niin pitkään, että huusin kurkku suorana täyttä huutoa nautinnosta. Kehoni samalla voimakkaasti vapisten nytkähdellen miesystäväni alla hänen lauetessa syvälle peräsuoleeni.
Tämän ensimmäisen anaaliyhdynnän jälkeen me kumpikin keskusteltiin sängyssä siitä että minkälaisia kokemuksia ja tuntemuksia oltiin koettu tästä ensimmäisestä kerrasta. Miesystäväni oli kokenut että hänen peniksensä olisi paisunut vielä isommaksi sekä ”kivikovaksi” kun sai ns. ”harvinaista herkkua”. Orgasmi oli ollut myös hänen kohdalla paljon nautinnollisempi kuin normaalissa yhdynnässä sillä spermaa tuli todella erittäin paljon peräsuoleeni kuin normaalissa yhdynnässä. Hän sanoikin minulle että oli tuntunut siltä kuin että se ei lopu koskaan.
Aistin itsekin että hän sai rajun orgasmin kun hänen peniksensä sykähteli voimakkaasti lauetessa peräsuoleeni ja peräsuoleni sulkijalihakset supistelivat taas voimakkaasti hänen peniksensä ympärillä imien joka spermaryöpyn syvälle peräaukkooni.
Anaaliseksi onkin tuonnut meidän seksielämään ns. pikantin lisämausteen. Melkein jokainen rakastelu päättyykin todella kiihkeeseen anaaliyhdyntää, joista olen nauttinut täysin rinnoin varsinkin silloin hän kun ”jyskyttää” ja ”paukuttaa” lujaa, jolloin huudan täyttä huutoa. Jokainen anaaliyhdyntä on päättynyt sellaiseen anaaliorgasmiin että kiljun ja huudan suoraa huutoa pitkään.
Nykyisin olen oppinut rentouttamaan peräaukkoni sulkijalihakset niin täysin kokonaan rennoksi eli ns. gaping -ilmiö, että se jää pitkään avonnaikseksi kun miesystäväni lämmittää peräaukkoani aluksi sormilla ennen varsinaista yhdyntää. Tämä kiihottaa miesystävääni todella paljon. Hän onkin todennutkin minulle ”Nyt se on ihanan riettaasti auki.”
Anaaliseksissä ollaan kokeiltu kaikkia mahdollisia erilaisia asentoja eri paikoissa mitä on tullut mieleen. Mutta minun yksi suosikkiasennoista on se kun miesystäväni makaa selällään ja minun istun selin häneen päin ohjaten samalla peniksen hitaasti peräaukkooni. Penis kun on kokonaan sisälläni niin tämän jälkeen nojaa käsillä mahdollisimman paljon taaksepäin haarat oikein levällään. Yhdynnässä sitten ”paukutan” tekemällä edestakaista liikettä niin lujaa kuin jaksan tai sitten annan miesystäväni ”jyystää” kunnolla. Miesystäväni nauttii todella paljon nelinkontin asennosta, koska muodokas takapuoleni on hänen silmien edessä odottamassa jotain isoa sisälle.
Voisikin todeta että anaaliseksi on todella ihan kokeilemisen arvoinen asia naisille ja miksei miehillekin. Itse ainakin ihastuin siihen heti sekä miesystäväni. Meistä tulikin anaaliseksin vankkumattomia kannattajia, vaikka miesystäväni omaakin järeää kokoa olevan varustuksen.
Hei kaikille
Tervetuloa AiraMariaL keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini
Kiitos myös kertomuksestasi ja teidän kokemuksista tähän seksi muotoon
Anaaliseksi on erittäin nautittava laji, kun osaa olla rento oikealla tavalla ja vielä kun saa siihen yhdistettyä klitoriksen stimuloinnin
Ei ole sitten löytynyt vielä toista naapuria, joka voisi työntyä pilluun samalla? Itse pidän erittäin paljon siitä kun peräaukkoani nuollaan, jo siitä voi saada lähes orgasmin
Moikka femme
Vai että toinen naapuri mukaan. Me sovittiin naapurini että seksisuhteessa tyydytetään ainoastaan toistemme tarpeet.
Meidän seksielämä on muutenkin niin monipuolista ja rikasta että sängyhommiin ei tarvita kolmatta pyörää.
Hänen varustuksensa on sen verran valtavaa kokoa, että se tyydyttää kyllä pahimmatkin himot minulta.
Vaikka alkuun hämmästyin itsekin hänen peniksen kokoa kun näin sen ensimmäisen kerran totesin, että voiko kellään olla noin isoa kuin hänellä on.
Sillä aikaisemmin en ollut nähnyt tai saannut niin ISOA sisälleni.
Voisi sanoa että hänen iso ja paksu peniksensä venyttää vaginani oikein kunnolla niin äärirajoille asti tuottaen näin tyydyttävän nautinnon ja varsinkin nelinkontin asennossa hänen jyskyttäessä oikein kunnolla takaapäin niin se osuu oikein hyvin emättimeni ns. A-pisteeseen G-pisteen jälkeen tuottaen sellaisen ns. syväorgasmin että sitä ei voi kuin huutaa täysiä kiihkosta.
Meidän rakastelu nykyisin niin nautinnollisen kiihkeetä ja ”kuumaa” seksiä että ne orgasmit mitä hän tuottaa minulle (ja minä hänelle) tulevat niin rajuina sarjoina peräkkäin että huudan todella kovaa.
Muutenkaan en ole koskaan tottunut peittelemään tunteitani sängyhommissa vaan anna niitten purkautua kunnolla eli antaudun täysillä orgasmin valtaan.
Rakastelun aikana voihkinnan seassa kannustan miesystävääni panemaan kovempaa ja lujaa sinne. Jyskyttää hän minua sitten kumpaan reikään hyvänsä.
Voisikin sanoa kun saan noin isoa penistä kuin hänellä on. Esimerkiksi vaikka suuhun tai jompaan kumpaan reikään niin pienempää en ole enään tyytynyt.
” Blogissasi kun kirjoitat että kookas kalu saattaa jäädä laittamatta, luulen. ” siis anaaliseksissä.
Tuo voi pitää joittekin naisten kohdalla totta sillä omasta kokemuksestani sanon sen että kun miesystäväni kun työntää peniksensä peräaukkooni kokonaan niin siinä peräaukko venyy kyllä niin äärimmäisyyksiin kuin pystyy.
Ja olo on kuin olisit todella aivan täynnä kalua sisältä niinkuin kirjoitin aikaisemmassa kommentissa.
Nykyisin kun miesystäväni panee minua peräaukkoon niin samaanaikaan hieron ja vetelen vaginassani oikein isoa ja paksua hieromasauvaa, joka surisee täysillä värisyttäen samalla välilihan kautta hänen penistä tuottaen hänelle kunnon nautinnon tai sitten kiihotan klitoristani ns. ”perhosella” jolloin pystyn pitämään sängynpäädystä kunnolla kiinni ja annan hän ”paukuttaa” takaapäin erittäin kovaan tahtiin peräaukkoani.
Voin kyllä sen sanoa että orgasmini on silloin niin voimakkaita ja rajuja että suoraan sanoen ”räjähdän” täysillä, jolloin huudan niin täysiä kuin kurkusta saan ulos.
Pitää sanoa että onneksi naapureissani asuu naispuolisia ystäviäni, joita ei ole haitannut yhtään meidän oikein äänekäs paneminen.
Ovat vain todenneet että Aira saa taas siellä todella isoa kalua ja lujaa.
Hallitseko sinä femme muuten tuon gaping -ilmiön. Miesystäväni varsinkin kiihottuu todella paljon hän kun näkee peräaukkoni täysin avonnaisena kun on ensin ”lämmittänyt” sen sormilla ja nuolemalla sitä kunnolla.
Voiskin todeta että parin tunnin anaaliseksin ja useitten orgasmien jälkeen olo on kuin olisi täysin puhkinaitu sieltä.
Näin lopuksi femme puetko muuten koskaan muuten saumallisia sukkia. Itse ostan paljon erilaisia saumasukkia oli ne sitten sukkahousut, Stay-upit tai sukkanauhaliiveilla pidettävät. Etenkin sellaisia saumasukkia joissa on kantavahvike.
Naapurini saan aina ”syttymään” sängyhommiin kun kutsun kahville pukemalla päälle saumasukat, sukkanauhaliivit ja lyhyen vekkihameen.
Kuten tässä linkissä oleva lehtileikekin osoittaa tuon yo. olevan asian.
http://www.sunpoint.net/~legs/nostalgiaa/Piilosk89.jpg
Iltaa tännekin
Te ette taida harrastaa hellittelyseksiä? Kyllähän niitäkin naisia on, jotka haluavat tuollaista jyskytystä, mutta naiseksi taidat olla kuitenkin harvinaisuus, että joka kerta kova kyyti maistuu? Kommenttisi on kuin lukisi miesten seksiunelmaa
Luuraisikohan nimimerkin takana kuitenkin mies?
Kieltämättä sama tuli mieleen koska en ihan heti muista kenenkään naisen keskittyneen näin paljon kehumaan valtavaa kalua ja valtavaa sitä tai tätä…
Oikeastaan tietty naisellinen tunne puuttuu tekstistä ja enemmänkin testosteronin tuoksu täyttää aisteja
Tulipa jopa eräs ”edesmennyt” kirjoittaja blogista mieleen tuolta tarinoista
Mutta eipä tuo mitään haittaa… Kiva lukea välillä tällaisiakin tarinoita… Totta tai ei
Minusta tämä toinen juttu oli epäaidompi. Ensimmäisen uskoisin naisen kirjoittamaksi. Mutta mistäs sitä kuitenkaan tietää, meitä on niin moneksi
.
Moi femme
Vai että mies kirjoittaa. Noh, huumoria vaan kehiin se piristää aina kummasti elämää seksin lisäksi.
Kuten aikaisemmin kirjoitin ja osviittoja annoin niin meidän jokainen rakastelu kerta kestää aina useita tunteja. Jos kirjoittaisin tänne blogiisi oikein yksityiskohtaisen rakastelumme niin teksti olisi kyllä pitkä kuin nälkävuosi.
Joten kerron näin pääpiirteittäin minkälaista meidän rakastelu on kun se lähtee ”käyntiin.”
Kuten aikaisemmin kerroin kun kutsun naapurini välillä kahville kun olen sen puutteessa. Tällöin puen päälleni aina sen mitä kirjoitin aikaisemmassa kommentissa. Kahvipöydän ääressä kun istutaan vastakkain ja nautitaan pullakahvit samalla jutellen niitänäitä. Niin pöydän alla alan hieromaan jalallani hänen haarojen kohtaa saaden näin hänet ”syttymään” sängyhommiin.
Kun kahvit on juotu niin siirrytään makuuhuoneeni puolelle, mutta makuuhuoneessa suudellaan toisiamme oikein kiihkeästi työnnellen samalla kieliämme toistemme suuhun ahnaasti. Suudellessamme hyväilemme samaanaikaan toisiamme, joka puolelta kehoa ja myös sieltä sekä riisuen toisiamme hitaasti turhista vaatteista pois. Saumasukat ja sukkanauhaliivit jätän kumminkin jalkaani.
Kun turhat vaatteet on lentänyt pois niin sängyssä jatketaan toistemme suutelemista edelleen kiihkeästi samalla kun hyväillään ja hierotaan toistemme eri genitaalialueita.
Jonkun ajan päästä hän alkaa nuolemaan ja suutelemaan kaulaani, josta hän etenee pikkuhiljaa alaspäin nuollen samalla kehoni eri osia siirtyen kohti rintojani, jotka hän imee ja suutelee kovaksi hyväillen samalla alapääni todella märäksi. Rinnoistani hän siirtyy pikkuhiljaa alaspäin suudellen ja nuolen kokoajan edelleen vartaloni eri kohtia edeten lopulta kohti ”maalia.”
Alapäässäni hän nuolee haarojeni erikohtia edeten hiljalleen klitorikseeni ja emättimeeni antaen niin taivaallista suuseksiä että kiihotun ja kostun todella paljon sisältäni. Varsinkin kun työntää sormensa sisääni hieroen vaginani G-pistettä.
Antaen lopulta ensimmäisen orgasmin.
Tässä vaiheessa olen jo niin kiihkon ja hekuman vallassa, että on pakko mennä hänen päälleen ja ottaa suihin häneltä, jolloin ollaan 69-asennossa nuolen ja imien toistemme paikkoja todella pitkään.
Tämän jälkeen hän laittaa minut nelinkontin asentoon ja alkaa nuolemaan paikkojani takaapäin eli kumpaakin reikää ensin tietysti emätintä ja klitorista ja sitten lopuksi vielä peräaukkoani aluetta ja peräaukkoa.
Lopulta olen niin himojeni ja kiihkon vallassa, että suorastaan anelen häntä työntämään peniksensä emättimeeni, (sängyhommassa käytän vähän rivompaa sanaa) mutta hänpä ei työnnäkään sitä vielä sisääni vaan hieroo sitä häpyhuulieni välissä todella pitkään pitäen näin minut orgasmin partaalla pitkään, vaikka kuinka vaadin ja anelen häntä työntymään sisääni. Lopulta hänen työntäessään peniksensä sisääni. Hän tekee sen oikein hitaasti, jotta tuntisin kuinka vaginani alkaa hitaasti venymään ”uusiin mittoihin” koko matkalta täyttäen näin minut vähitellen kokonaan sisältäni, että lopulta ”räjähdän” täysillä rajuun orgasmiin. Tämän jälkeen hän aloittaa hitaat edestakaiset liikkeet lisäten vähitellen vauhtia kunnes on sellainen ”jyskytys” ja ”paukutus” päällä, että peniksen terska osuu hierovasti vuoronperään niin taivaallisesti G-pisteeseen ja A-pisteeseen, (tunnetaan myös AFE -alueena) että voihkien huudan täysillä saaden lopulta sellaisen orgasmin, että huudan täyttä huutoa.
Emätinyhdynnässä saamieni useitten emätin-/klitoris-/syväorgasmien jälkeen päätetään melkein aina jatkaa anaaliseksillä.
Anaaliseksi menee meillä myös samaan tyyliin kuin emätinyhdyntä eli eteneminen tapahtuu samaan tapaan eli alku aina lähtee hitaasti huipentuen lopulta kova tahtiseen paukutukseen. Päättyen lopulta voimakkaaseen anaaliorgasmiin, että huudan kurkku suorana täyttä huutoa hänen lauetessa sisääni.
Tässä niinkuin pääpiirteittäin meidän rakastelu, jota voisi ehkä kutsua jossain mielessä hellittelyseksiksi. Kun jokaiseen kertaan meillä menee aikaa muutamia tunteja.
Meidän juttu kun ei ole oikein nuo tuollaiset ns. pikapanot että mies lykkii vehkeensä naisen sisään päästäen sitten lastin sinne jonkun ajan päästä ja siinä se on.Piste. Kyllähän toinenkin osapuoli pitää ottaa huomioon myös rakastelussa eli nainen.
Meidän jokainen rakastelu kerta onkin oikein kuumaa ja kiihkeätä sekä loppuhuipennuksessa melkoista ”jyystämistä” päättyen siihen että kumpikin ollaan täysin tyydytettyjä useampaan kertaan, jolloin sängyssä maataan sitten huohottaen täysin ”reporankana.”
Toinen asia mitä en ole koskaan tottunut peittelemään sängyhommissa on nautintoni seksistä eli en pidä kynttilää vakan alla vaan annan niitten purkautua kunnolla ja se myös kuuluu äänekkäänä voihkimisena ja huutamisena. Samoiten kun saan orgasmin niin se kyllä kuuluu ja näkyy myös.
Voisikin sanoa että Ravelin Bolero sävelmä kuvaa meidän rakastelua oikein hyvin.
Tämähän sävelmä alkaa silleen pikkuhiljaa ja yhdellä soittimella sävelmän edetessä soittimia tulee kokoajan lisää samalla kun äänen voimakkuus lisääntyy myös huipentuen lopulta loppukliimaksiin.
Lopuksi vielä tuosta hänen peniksen koosta.
Ehkä sorruin liikaa kehumaan hänen peniksen kokoa. Mutta täytyy sanoa ja todeta että jos elämäni aikana olen saannut eri miehiltä eri kokoista penistä, joitten mitat on liikkunut jossain perusnormi mitoissa eli 15-19 cm välillä ja paksuutta ollut noin 4-5 cm väliltä ja nyt kun saan tuollaista penistä kuin hänellä on niin kyllä siinä paikat venyy ihan uusiin mittoihin ja se tunne kun se on sisälläni emättimessäni kokonaan ja nykyisin myös toisessa reiässä niin se on jotain todella niin uskomatonta.
”Voisikin sanoa että Ravelin Bolero sävelmä kuvaa meidän rakastelua oikein hyvin.”
Ja kyllä tuo kuvaa myös kerrontaa… Toistoa toistoa toistoa toistoa…
Ensimmäisen luin mielenkiinnolla lehtilinkin takaa artikkelin jo hieman loikkien koska oli kuin olisi lukenut jo samaa toisen täällä… No… Lukaisin ja tämä kolmas toisto… Sieltä tarttui vain nuo kirotut ”täyttä huutoa” vakan alla” ”jyskytys” ”paukutus” ”uusiin mittoihin”… Uuvuin jo matkalle…
Toistokin on mielenkiintoista, mutta vain jos siinä on jotain uutta tai poikkeavaa edelliseen kertaan nähden…
Säälin naapureita jotka joutuvat tuota samaa karusellia kuuntelemaan kerrasta toiseen.
Kiitos ja anteeksi…
Onnea kuitenkin löytämällesi tielle muutaman tunnin mittaisen nainnin toiston parissa se toden totta kuulostaa uskomattomalta
”Kun kahvit on juotu niin siirrytään makuuhuoneeni puolelle, mutta makuuhuoneessa suudellaan toisiamme oikein kiihkeästi työnnellen samalla kieliämme toistemme suuhun ahnaasti.”
mutta tuohan on tyypillistä miesten fantasiaa niinkuin koko kolmas kerronta toisto 
Ei ainakaan minua säväytä ”tukehduttaa” toinen kielellä
Onneksi et asu minun naapurissani..olisi joku muukin ”helisemässä” kuin sinä
Peppuseksin vaarat; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Homoseksuaalisuus_Raamatun_valossa.html#12b
Hei
Tervetuloa telkkuri keskustelemaan kanssamme seksistä. Blogini on keskustelufoorumi eikä täällä julisteta mitään tiettyä suuntaa. Itse en jaksanut lukea kuin harppoen tekstiä, johon laitoit linkin. Toivon että keskustelet kanssamme omin sanoin jatkossa, jos näin ei tapahdu, poistan linkit ja kommenttisi kokonaan.
Koska en lukenut tekstiä kokonaisuudessaan, niin kysyisinkin sinulta, mitä mieltä olet naisen ja miehen välisestä anaaliseksistä? Nautitko sinä itse esimerkiksi siitä? Toivon sinun vastaavan omin sanoin.
Luin sen verran, että anaaliseksi on jumalan suunnitelman vastaista, joten se on aivan yhtä syntiä kuin homoseksuaalien kesken… Että näin…
Hei
Laitan meremees kommenttisi vielä tänne loppuun, sillä pitkissä ketjussa ne tahtovat jäädä vakituisilta lukijoilta huomaamatta.
”meremees sanoo:
21.5.2013 klo 1.21
kiitos asiallisesta ja osaavasta kommentoinnista! ihailen harvinaisen taitavaa ja tunteita huomioivaa kommentointiasi. tämä asia ( peppuseksi) on niin milipiteitä jakava ja provoja innostava, että harva jaksaa pysyä niin levollisen asialinjalla kuin sinä! kumpa keskustelut toimisivatkin aina näin! ihailen taitojasi!!”
Tervetuloa meremees keskustelemaan kanssamme seksistä, kiva että olet löytänyt blogiini
Kiitos myös kauniista ja kannustavista sanoistasi
on aina mukava kuulla, että onnistuu keskustelemaan asiasta, josta helposti voi tulla ”likainen” asia. Minulla on ollut se onni, että blogiini kirjoittavat henkilöt pysyvät yleensä asiassa ja että hekin ovat tyytyväisiä forumista, jossa seksistä voidaan keskustella asiallisesti
Toivottavasti viihdyt kanssamme!