Ryhmässä vai ei ?

Jäi kertomatta, että Emmanuellen aikaisesta poikakaverista ei tullut elämänkumppania. Johtuneekohan siitä, että silloin trendinä oli myös ryhmäseksi tietyissä kotibileissä.  Minun ongelmani ei kuitenkaan ollut se, että olisi ollut vaikea jakaa omaa kumppaniaan. Saihan sitä itsekin kokea melkoisen paljon (en tainut olla kovinkaan rakastunut). Pikemminkin ongelma oli se, että asiaa ei osattu käsitellä jälkeenpäin. Ja kun poikaystävä huomasi, että nautin myös rakastelusta muiden kanssa, oli se hänelle liikaa. Sanoin, että näytti hänkin nauttivan. Se oli eri asia, hänen mielestään. Hän oli pitänyt itseään hyvänä rakastajana (eikä hullumpi ollutkaan), mutta kun sitten koin tyydytystä myös muiden kanssa, oli se hänestä väärin.
Minun täytyy tässä vaiheessa huomauttaa, että koko ryhmäseksi-idea oli hänen. Ja vaikka se tuntui vaaralliselta leikiltä, halusi hän sitä yhä uudestaan. Kai siinä saa myös tirkistelyvietti oman osuutensa. Hän alkoi myös käyttämään enemmän alkoholia tavallisen viinin lipittelyn sijaan. Ymmärsin sen johtuvan mustasukkaisuudesta ja kyvyttömyydestä enää antaa anteeksi. Antaa anteeksi itselleen sitä, että oli sittenkin antanut muiden kajota tyttöystäväänsä.
Ryhmäseksi on vaarallista peliä, mikäli kaikki eivät ole vapaita ihmisiä. Toisten parien seksin katselu ei vahingoita ketään, mutta parin vaihto on jo vakavampi juttu. Minua joskus ihmetyttää seuranhakupalstoilla parienetsintäilmoitukset.”Haetaan paria kaiken kivan merkeissä piristämään seksiämme. Hanna 23 v. ja Hannu 26 v.”
Piristämään seksiä? Ymmärtäisin paremmin, jos yhteisiä seksivuosia olisi parikymmentä tai enemmän. Mutta muutaman vuoden yhdessäoloon täytyy hakea toista paria piristykseksi? Ymmärrän vielä, että haetaan yhtä naista tai miestä koska kumppani on bi. Tai että mies ei pysty tyydyttämään kumppaniaan (esim. sairauden/onnettomuuden vuoksi), mutta haluaa olla läsnä ettei kumppani lähde hakemaan tyydytystä ominpäin. Nämäkin ovat vaikeita asioita käsitellä, ja ihmisen on oltava melko kypsä, jotta ei tee enemmän vahinkoa kuin kokee iloa ja nautintoa.
Löytyykö se sopiva seksiseuralainen lehti-ilmoituksesta tai netin kautta? Minun on nähtävä ja miellyttävä toisen ulkonäköön ja persoonaankin. En voi ilmoittaa lehdessä haluavani toista naista seksiin. Kuka sieltä tulee, onko hän juuri sen oloinen jonka kanssa haluaisi sänkyyn? Sama koskee miehiäkin sekä pareja ja ryhmäseksiä? Pakko tavata ensin jossain neutraalissa paikassa ja katsoa ollaanko samalla aaltopituudella. Parit jättäisin kuitenkin pois laskuista kokonaan. Mustasukkaisuus on kamala tauti, eikä siihen haluaisi sotkeutua millään tasolla.
Sitäpaitsi koko ilmoitteluhomma tuntuu melkoisen turvattomalta. Pelkään väkivaltaa, tauteja ja hämäriä kavereita. Et voi tietää paljoakaan ihmisestä, jonka tapaat tutussa baarissa, mutta kuitenkin ihminen luottaa melkoisesti ensivaikutelmaan. Ja saammehan lukea lehdistä niitäkin juttuja, jossa nainen vie kotiin baarista nappaamansa kaverin. Seuraavana päivänä tekee raiskausilmoituksen. Hän kun oli ajatellutt että pussattaisiin vain. Mies halusikin enemmän ja joutui käyttämään pientä painostusta saadakseen tahtonsa läpi. Ja miehenä ajatellen, että naisten kuuluukin vähän vastustella ettei olisi ”helppo nakki”. Kyllä se kuitenkin tykkää.

Aihe(et): Fantasiat, Seksi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

19 vastausta kohteessa Ryhmässä vai ei ?

  1. Eros sanoo:

    Femme!

    Kokeilematta säilyy illuusio parhaasta!

    t. Eros

  2. femme sanoo:

    Totta, mutta sitä ei aina ajattele ajoissa. Joskus aikasemmin keskustelimme juuri aiheesta Helmessä. Pysykööt fantasiat fantasioina niin on jotain joka kutkuttaa aivoja. Muutenhan niitä on keksittävä lisää koko ajan. FEMME

  3. sallyann sanoo:

    Kokeilematta/näkemättä säilyy illuusio monessa muussakin asiassa kuin seksissä! Esimerkiksi jostain henkilöstä voi jäädä todella ”suloinen kuva” (joka tietysti saattaa olla ihan oikeakin kuva) ja ikuisesti positiivisesti mielessä pysyvä, jos ei koskaan tapaa häntä.

    Arki kun voi aina tuoda sen todellisuuden eteen vähän niin kuin ehkä hohdon katoaminen toteutuneissa fantasioissakin.

    No jaa, tällaisia muisteloita vaan….:)

    sallyann

  4. Kipinä sanoo:

    Kokeilin ryhmässä kahteen kertaan nuorena. Ensimmäisen kerran menin mukaan puolitutun naisen pyytäessä kylään ja hänen avoimesti kysyttyään haluaisinko kokeilla seksiä hänen ja hänen avomiehensä kanssa. Se oli mukava kokemus, joskaan se ei ehkä ollut varsinaista ”ryhmätyötä”, vaan ennemmin lahja miehelle, joka sai tavallista enemmän huomiota osakseen. Toinen kerta oli arveluttava – ajauduin silloisen parhaan ystävättäreni kanssa silloisen avomieheni parhaan ystävän luokse jatkoille ja päädyimme kaikki kolme yhdessä saman peiton alle. Tästä pahin seuraus oli se, että miehen penis ja tapa käyttää sitä olivat kuin tehty minulle, joten seksi avoni kanssa tuntui sen jälkeen suoraan sanottuna laimealta.

    Nyt historia tuntuu toistavan itseään. Noista ajoista on kulunut lähes parikymmentä vuotta ja kuvittelin ”tasaantuneeni” ja olevani tyytyväinen avioliittoni seksielämään. Mutta niinhän siinä kävi, että kipinä iski. Eli petin miestäni itseäni reilusti nuoremman miehen kanssa ihan vain siksi koska se tuntui sillä hetkellä juuri oikealta. Mutta nyt kävi sikäli huonommin, että mies on ”täydellinen”. Rakastan kaikkea hänessä; silmien hymyä, kysymystä niissä, hänen äänensä sointia, hymähdystä, hänen liikkeensä aivan normaalissa tilanteissa ovat minulle kuin runo tai tanssiesitys. Ja tietenkin rakastan hänen hyväilynsä, hänen suudelmansa, hänen ilmeensä ja äänensä kun hän nauttii ja kun hän tuottaa minulle nautintoa… Meillä ei ole yhteistä aikaa, mutta hänellä ei ole kiire. Hänen kosketuksensa ja tapansa rakastella, suudella, puhua… ovat kuin viritetty täydellisesti minun aaltopituudelleni. Olen siis kuin nälkiintynyt herkkuvitriinin äärellä – katsoa saa ja maistiaisenkin sai, mutta kaikki ympärilläni kieltää ottamasta enempää. Ja minusta tuntuu että jos en ota, niin kadun sitä loppuikäni!

    Minua harmittaa, että seksi ja rakkaus pitää olla niin kahlittua ja ihmisten pitää omistaa toisensa tunteakseen olonsa turvalliseksi.

  5. femme sanoo:

    Hei Kipinä,

    Niin, ryhmäseksi ja ajautuminen toisen, vieraan, kanssa sänkyyn ja rakastelemaan voi olla vaarallista.Aina on se vaara että se voi tuntuu paremmalta kun oman kanssa. Että hänen penis tuntuu paremmalta, täydellisemmältä. Että suudelmat tuntuvat uusilta, eri makuisilta, kiihottavimmilta. Se voi olla juuri niin miten tuntee, mutta myös jännitys tuo oman lisän koko asiaan. Jännitys herkistää meidät, kun taas jatkuva tuttu seksi ei herätä aistejamme enään samalla tavalla.

    Ihastuminen ja rakastuminen toiseen voi tuulla kuin tilauksesta. Juuri kun kaikki tuntuui niin jokapäiväiseltä, tavannomaiselta, vähemmän sytyttävältä. Vaikka rakastaakin sitä tuttua omaa kumppaniaan, niin uuteen voi myös rakastua. Se rakastuminen on yleensä sitä sytyttävää, roihuavaa rakkautta jota koimme alussa omaa kumppania kohtaan, se on vain unohtunut.

    Omaa rakastumista kumppaniin täytyisi päivittää, aivan kuten myös seksielämää täytyy päivittää, niin että ne molemmat jaksaisivat kantaa suhdetta. Muuten on vaarana, jos sen siksi haluaa määritellä, että tulee halu kokeilla muuta. Jos oma suhde ei tunnu täydelliseltä, rakastelu ei tunnu täydelliseltä ja puhekin on vähän laimeeta. Niin kuka tahansa ulkopuolinen rupeaa tuntumaan kiinnostavammalta. Sitten kun ollaan siinä oikeassa seksuaallisesti kypsyneessä iässä niin väkisin haluaa kokeilla muuta ennen kuin se on liian myöhäistä.

    Miten jatkaa, tai jättääkö suosiolla sen yhdeksi ihanaksi muistoksi, on vaikea sanoa. Olisi kuitenkin tarkkaan punnittava eri vaihtoehtoja, seuraamuksin. Halutaanko pois tutusta turvatusta tai halutaanko jäädä siihen kaipaamalla jotain muuta? Jokainen joutuu itse ottamaan oman vaaan esille ja laittamaan vaakakuppeihin ne oikeat asiat ja ne jotka vielä ovat vain unelmia.

    Yksi asia on varma, on turha haaveilla puolison tulevan paremmaksi rakastajaksi, jos ei itse ryhdy opettajaksi.

  6. Kipinä sanoo:

    ”Yksi asia on varma, on turha haaveilla puolison tulevan paremmaksi rakastajaksi, jos ei itse ryhdy opettajaksi.” vastasi Femme. Juuri tätä minäkin ajattelin. Mutta opettajan pitää itse osata jotain.

    Se tässä ”uudessa” ihmisessä on niin houkuttelevaa, kun hänen kosketuksensa opettaa minulle uusia asioita itsestäni – siis ihan oikeasti uusia… Olen viettänyt aika aktiivisen seksielämän nuorena ja olen ollut siis monesti rakastunut, ihastunut jne. Olen valitettavasti kuten kerroin, myös ennen pettänyt parisuhteessa, vaikka en sitä pidä mitenkään sallittavana. Mutta muuttaako ikä sen ”jännityksen” sitten niin erilaiseksi, että sitä ei enää tunnista edes? En koe sitä jännityksenä, vaan päinvastoin rentoutena. Ja se rentous tuntuu jatkuvan ja leviävän myös aviosuhteeseeni.

    Aion ehdottomasti alkaa ”opettaa” miestäni. Mutta haluan myös oppia itse. Miten minä opin, kun mieheni ei ole vielä mieltänyt että olisi tarvetta oppia mitään. Minä pahoin pelkään, että hän saattaisi kokea itsensä huonoksi rakastajaksi jos alkaisin varsinaisesti ehdottamaan rankempia muutoksia ja opintokokonaisuuksia seksielämäämme… Muutohan on aina ihmisistä pelottavaa. Pakko myöntää, että minua pelottaa se, että mitäs jos hän ei vaan opi – tai mitäs jos minä en vaan opi… Minä haluan oppia tekemään miehen(i) hulluksi – miten voin tehdä sen jos hän kokee ettei jaksaisi ryhtyä samaan minun hyväkseni, tai että ”meillähän on ihan hyvä seksielämä”. Minä itse pidin seksielämäämme ihan onnistuneena vielä jonkin aikaa sitten. Mitä nyt lapset ovat rajoittaneet määrää ja esim. paikanvalintaa…

    Älä huoli Femme, en minä etsi tukea pettämiselle. Haluan jatkaa avioliittoani ja kehittää sitä. Rakastan miestäni ja olen rakastunut häneen aina uudestaan jo vuosia, joten tiedän että se on mahdollista. Mutta aivan teknisesti mietin miten tämän kehitysprojektin saan etenemään ja mieluiten vauhdilla. En itse ole mustasukkaista tyyppiä enkä usko että ketään voi oikeasti omistaa. Jokainen suhde on joka aamu kysymysmerkin edessä. huomioin kuitenkin sen, että puolisoni käsitys asiasta on toinen ja en voi siksi kertoa hänelle että hei, löysin yhden tyypin joka tietää täsmälleen miten minut saa hulluksi – harrastettaisiinko vähän ryhmäseksiä hänen kanssaan… Vaikka sepä olisi ihaninta mitä voisin kuvitella.

  7. femme sanoo:

    Hei taas Kipinä,

    On mukava lukea tekstiäsi, kirjoitat hyvin. Joillain ihmisillä on vain se hyppysissä, rakastelun taito. On ihmisiä jonka läheisyys ja taito koskettaa tuntuu aivan erikoisen hyvälle ja saa hulluksi niin kuin sanot.

    Joskus on vaarallista opettaa liikaa uusia temppuja, toinen voi tulla epäluuloiseksi. Kannattaisi mielummin etsiä sellainen kirja käsiin jossa on mieluisia juttuja, ja lukea sitä yhdessä. Näin voit ehdotella asioita joita haluat kokea miehesi kanssa, vaikka olisitkin kokeillut ne ensin ihastuksesi käsivarsilla. En yllytä ketään kieroiluun, mutta se on tervettä järkeä, varsinkin kun haluaa pitää liittonsa ehjänä. Olen varma siitä että miehesi ilahtuu sinun hulluksi tekemis puuhista. En myöskään uskonut sinun hakevan tukea minulta, kirjoitan vähän kaikille, aina on joku lukija joka tarvitsee vahvistusta ajatuksilleen. Siksi olen erityisen iloinen kaikista vastauksista joita saan. Kiitos.

  8. Kipinä sanoo:

    Hei Femme,

    Tavallaan ehkä hainkin tukea, mutta en pettämiselle. Varmaan tällainen tilanne ei ole sinänsä kovin harvinainen, mutta hyviä liittoja rikkoutuu turhan kun ollaan harkitsemattoman rehellisiä tai kun valitaan se helpolta näyttävä tie joka minuakin houkuttaisi. Eli haluaisin sekä syödä että säästää kakun – pitää puolison ja rakastajan… Jos se tekisikin onnelliseksi, niin ehkäpä sitä harkitsisinkin. Mutta väistämättähän se johtaisi siihen, että puolisoni kanssa seksielämä nuivahtaisi täysin ja eiköhän se muu rakkaus siitä kärsisi ajan mittaan yhtä rankasti. Ja mikä sen rakastajan osa olisi – ei sellaista voi tehdä kenellekään jonka kanssa kokee rakkautta, on se sitten fyysistä tai henkistä laatua (en muuten usko että niitä voi kokonaan erottaa ikinä).

    Sinä ehkä osaisit suositella jotain hyviä kirjoja. Kaipaisin konkreettisia opuksia yhtä hyvin kuin sitten asenteeseen ja fiilikseen sekä ”rakastamisen filosofiaan” johdattavia. Nämä sinun tekstisi ovat minulle mieluisaa luettavaa, mutta kirjat tuntuisivat otollisemmalta miehelleni. Siinäpä ihana joululahjaidea!

    Mainitsit jossain kirjoituksistasi, että miehen pitää antaa pitää viettelijän roolinsa. Mieheni on joissain asioissa hyvin perinteisesti ”mies”, joten todella oikeassa olet siinä, että en voisikaan häntä alkaa kovin raflaavasti opettamaan tai ilmaista suoraan että olen havainnut seksuaalisuudessani ulottuvuuksia joita himoitsen päästä koluamaan hänen kanssan. Ainoa toimiva tie lienee avata hänelle ovi raolleen ja hiukan tönäistä ja sitten mennä ihastuneen yllättyneenä mukaan jos hän astuu ovesta sisään.

  9. femme sanoo:

    : ) Huomenta Kipinä!

    Juuri niin miehelle on hyvä antaa tunne että juuri hän on uusien juttujen takana, tämä pätee muutenkin kuin seksissä. Viisas nainen harkitsee, tekee päätökset ja antaa sitten miehelle ne tarjottimella niin että mies otaa ne omiksi ajatuksikseen. Mies esittää asian muutamin uusin sanoin ja on tehnyt siis tämän hienon ratkaisua aivan itse. Sopu säilyy ja molemmat ovat onnellisia.

    Rakasta hellästi – Alex Comfort, on seksi kirja jota on myyty suomessa ehkä eniten. En tiedä onko se paras mutta siinä on sellaisia kuvia jotka kiinnostaa miestä. Kun tiedämme että visuaallisuus on miehelle tärkeetä, niin tämä kirja saa hänet varmasti lukemaan ainakin tekstit kuvien kohdalta. Valitettavasti painos on loppu, mutta se löytyy melko helposti antikvariaateista – ehkä voit löytää sen netistä ?

    Superseksiä – Tracey Cox, tämä kirja on uudenaikainen hyviä kuvia mutta ei seksikuvia.Paljon seksileikkeihin kehottavia juttuja ja oppeja.

    SEKSIKIRJA – Suzi Godson ja Mel Agace, tämä on kirja josta löytyy vastaus lähes kaikkeen, kannattava ostos minun miellestäni.

    Rakkaudesta seksiin – Jorma Palo, Leena-Maija Palo, tavallinen hakuteos, välttävä, mutta ei saa kiinnostumaan sen enemää uusista jutuista vaikka niitäkin löytyy.

    Helmikaupasta tai myös kirjakaupasta löytyvä GEISHAN SEKSIOPAS ei ole huono, 2/3 kirjaa on miten viehättäisit ja käsittelisit miestä paremmin. Ihan hyvät opit sieltäkin saa molemmille, mutta minulle tuli mieleen että jos tarvitsen tukea miten viehättää miestä niin kirja on oikea. Jos taas haluaisi miehen huomaavan jotain niin valitse joku toinen kirja.

    Jos kaipaat hyvää aistillista hieronta kirjaa, niin Tantric Massage, The Erotic Touch of Love, on hyvä ostos, ainakin minä olen saanut jonkun miehen innostumaan hieronnasta.

    Ajattelin kirjoittaa pienen jutun ihan omana johdantona joululahja vinkeistä, mutta en ole oikein ehtinyt. Ehkä saisin sen aikaiseksi huomiseksi, katsotaan? Tässä oli nyt ainakin joitakin. Vaikka ne voivat tuntuvat tyhmiltä, niin ihan kioskista löytyy pokkareita jossa on pehmopornoa niin kuin Punainen divaani-saja tai vastaavia. Ne synnyttävät ihme kyllä joskus kivojakin kipinöitä.

  10. Kipinä sanoo:

    Selasin kaikenlaisia teoksia. Voi hyvä sylvi että on tärkeästä ja luonnollisesta asiasta tehty surkeita kirjoja!! Kuka ostaisi keittokirjan jossa ei ole yhtään kuvaa, värit vihreää, sinistä ja harmata ja joka sivulla sanottaisiin, että kaloreita on kyllä paljon ja kolesteroliin voi kuolla… Valtaosa suomenkielisistä seksikirjoista on tehty niin että niitä voisi lukea kaksivuotiaalle. Katsoin samalla kirjoja omia nuoriani ajatellen ja ihan sama juttu – löysin kaksi nuorille tarkoitettua seksikirjaa ja kummastakin niistä saa mielikuvan että seksi on ihn jees kun sen hyväksyy osaksi elämäänsä, vähän niinkuin peräruiske… Jos et Femme ole kirjoittanut vielä seksioppaita, niin voisitko pikimmiten ryhtyä hommiin! Tapasi kirjoittaa korvaa kuvituksen puutteenkin… Ja minä tarjoudun malliksi kuvituksiin pientä opastusta vastaan ;)

    Nuo ”divaanisarjat” eivät ole puhutelleet minua enää pitkään aikaan. Olen liian realisti ja tasa-arvon kannattaja ja tosikko :) Taidan ottaa seksin vähän liian vakavasti.

    Mutta aloitusaiheesta vielä. Ryhmäseksi – hmmm. Nyt kun olen pompannut ulos karsinastani, eli suomeksi sanottuna käyvyt ”vieraissa”, niin moni muukin asia on alkanut taas kiinnostaa. Vaikka suhtaudun tilanteeseeni kuinka järkevästi ja käytännöllisesti, en voi estää että haaveilen eroottisesti edelleen tästä ”toisestakin”, mutta sen lisäksi omastani. Ehkäpä ryhmäseksissä osa ilosta on samankaltaista, sen tiedostamista, että tilanne ei ole pysyvä – että ”tylsä” tasapaino on rikottu, mutta ”epätasapaino” ei ole pysyvää.

    Onko rakkus ja seksisuhde aina omistavaa? Voiko olla suhdetta, jossa rakkaus ja pysyvyys on läsnä, mutta ”omistusoikeus” ei ole ”yksinoikeus”?

  11. femme sanoo:

    Hei Kipinä,

    Juu, ei ole tullut kirjoitettua seksiopasta toistaiseksi. Minulla on niitä kyllä hyllyssäni pino, mutta on totta ettei niistä oikein mikään ole sellainen joka herättää. Pitäisi tehdä niista koottu versio, parhaimmat kohdat jokaisesta. Tosin jokaisella on ne omat mieltymykset, joten ihan täsmä tuotetta on vaikea tehdä. Se mikä minun miellestäni olisi rakasteluoppaan tarkoitus on se että sitä voisi lukea yhdessä. Että siitä haluaisi lukea yksikseen ne kohdat jotka kuuluu omaan fantasiamailmaan. Sekä sitten, sellainen että se herättää toimimaan uudella tavalla. Jos vain yhdyntä asentoja selitetään, niin silloin se antaa vain mallin suorittamisesta.

    Muistan lupauksesi ryhtyä malliksi, jos koottu teos tulee ajankohtaiseksi kirjoittaa. Ehkä kuviin voitaisiin käyttää useampaa miestä, niin että se kuvaisi sitä että sekin on mahdollista. Siis useampi partneri.

    Suuressa maailmassa (ehkä meilläkin, vaikka en ole törmännyt sellaiseen) on seksi kerhoja. Niissä on jäsenyysmaksu ja he pitävät viikonloppu tapaamisia upeissa puitteissa. Tarkoituksena on harrastaa seksiä joko kumppaninsa kanssa, ryhmässä tai kumppania vaihdellen. Näitä tapaamisia on rajoitettu määrä eikä klubilaisia tapailla muulloin kuin seksiviikonloppuna. Näihin ei yleensä hyväksytä sinkkuja, vaan nämä on nimeenomaan pariskuntien tapa ”luvattuun” syrjähyppyyn. Tämä voisi kiinnostaa minua, en tiedä kiinnostaisiko muita?

  12. Kipinä sanoo:

    Aika mielenkiintoinen ajatus tuollainen seksiklubi. Jotta se toimisi ilman että kukaan haavoittuu, pitäisi pariskuntien liitot olla vakaalla pohjalla, jotta ”vieraannälkä” pysyisi seksiin rajoittuneena. Minusta tuollainen voisi olla kiinnostavaa.

    Toisaalta – miksi ihmisiä ylipäätään pelottaa, että toinen läytäisi paremman seksikumppanin ja rakastuisi tähän, kun seksin ei kuitenkaan tunnusteta olevan mitenkään parisuhteen vahvin koossa pitävä tekijä? Miksi ryhmäseksi ja kertomasi kaltaiset seksiklubit parinvaihtoineen tuntuvat niin monesta uhalta parisuhteelle? Onko siinä kyse omasta epävarmuudesta ja omistushalusta? Mistähän se omistushalu oikein kumpuaa, onko kukaan miettinyt? Onko se pohjimmiltaan jopa tietynlaista laiskuutta? Ettei tarvitsekaan nähdä vaivaa sen toisen eteen ja hänen miellyttämisekseen sekä seksuaalisesti että muutoin, jos hänet voi ”rengastaa” omakseen ja ”pistää häkkiin”.

    Tämä tulee vähän väärän otsikon alle, mutta pieni ihana eroottinen löytö kävi minulle vahingossa tänään. Unohdin ottaa vaihtorintsikat mukaan hikiliikuntaan lähtiessäni ja kävin kaupoissa liikunnan jälkeen vain ihanan elastinen toppi ilman rintaliivejä takin alla ja se tuntui niin kiihottavalta, että varmasti oli posket punaisina ja askel keinahteleva :)

  13. Sakari80 sanoo:

    Jatkan tuota tekstiä joka on viimeisimmässä kirjoituksessa (Seksin pimeä puoli).

    Eli vaimoni kanssa olemme puhuneet seksistä lisä ”vahvistuksen” kera ja se olisi ylimääräinen nainen. Vaimoni puhui siitä ensimmäisen kerran kun harrastimme seksiä. Aluksi olin yllätynyt että hän haluaisi sitä. Hän kertoi kuinka hän oli nähnyt unta jossa hän oli rakastellut naisen kanssa minun ollesani aluksi katsojan osassa. Myöhemmin minut oli pyydetty unessa mukaan ja olimme kolmestaan nauttineet toisistamme.

    Puhuimme pitkän tovin seksin jälkeen vaimon fantasiasta ja miten hän haluaisi sen toteutuvan vai haluaisiko lainkaan sen toteutuvan. Ehdottamasti hän haluaa kolmannen ihmisen olevan nainen (niin myös minä), koska ajatus ylimääräisestä miehestä ei kiihota minun halujani ja vaimoni sanoi että ei halua meistä mukaan. Voi olla että ehkä hän haluaa sitä mutta ei halua myöntää sitä mutta aion kysyä siitä vielä? Sinäänsä en ole sitä vastaan sillä tunnemme suurta yhtään kuuluvuutta toisiamme kohtaan ja rakastamme toisiamme. Tuossa lukasin nopeasti yllä olevat tekstit ja voihan se olla myös noin. Mitenkäs Kipinän tilanne on muuttunut nyt?

    Olen kysellyt vaimoltani miten hänen fantasiansa on mennyt ja siinä tarkemmin sanottuna hän on ns. ”jakanut” minut toisen naisen kera ja nauttinut itse naisesta ja minusta sekä ”antanut” naiselle luvan harrastaa seksiä minun kanssani. Fantasiana tämä on erittäin kiihottava ajatus molempien meidän mielestä ja tulee aina olemaan, mutta entä jos se toteutuu?

    No meille se ei ole ongelma sillä meillä on vielä monta yhteistä fantasiaa ja niiden toteuttamisesta en kaikista ole satavarma ja uusiakin saattaa tulla ja tuleekin.

    -S-

  14. femme sanoo:

    Hei Sakari80,

    Kyllä voit kirjoittaa tännekin, mutta kovin moni on laiska palaamaan entisten otsikkojen alle keskustelemaan, joten voit kyllä keskustella aiheesta viimeisen otsikon alla. Saat ehkä tällä tavalla jonkun mukaan keskusteluun paremmin. Viitasin vain tänne siksi, että näet mitä aiheesta on aikaisemmin kirjoitettu. Kyllä ryhmäseksistä on kirjoitettu jossain muussakin yhteydessä, mutta nyt ei tule mieleen, että missä.

    Fantasia ja todellisuus on kaksi eri asiaa, haluaako sen sitten ihan oikeasti kokeilla? Siihen on kyllä parasta olla ihan 100% varma, seksi toisen kanssa muuttaa kyllä mieltymyksiä. Naisten vessat illanviettopaikoissa on niitä jossa joskus kuulee, että haluaisko joku kokeilla minun kanssa bi-seksiä tai tulla kolmanneksi? Joten rohkeasti vain kysymään jos kerran halutaan kokeilla.

  15. Markus33 sanoo:

    Kipinä ja Femme,

    Minua ja avovaimoanikin kiinnostaisi tuollainen Femmen mainitsema seksiklubi! Olisi kiva tavata porukalla erilaisia ja eri-ikäisiä pariskuntia rauhallisessa paikassa. Kukahan alkaisi järjestämään tapaamisia? Femme kenties?;)

  16. femme sanoo:

    Hei!

    Tervetuloa Markus33, keskustelemaan kanssamme seksistä. Eilen minulle ehdotettiin seksikoulun perustamista, tänään seksiklubin. Kiitos, otan sen kohteliaisuutena. Se ei olisi ollenkaan huonompi idea mutta vaatisi vähän pääomaa tai sitten osaanottomaksu olisi melko korkea. Nämä klubit josta olen lukenut, ovat yleensä kartanoita tai vastaavia jossain maaseudulla ja niihin mennään koko viikonlopuksi.

    Vapaamielisten ystävien kanssa voi järjestää sellaiset bileet jossa kerätään osallistujien auton tai koti avaimet kulhoon kun he saapuvat. Illan kuluessa tai pois lähtiessä naiset ottavat kulhosta avaimen ja lähtevät sen miehen matkaan jolle avain kuuluu. Saman tyyppisiä juttuja voisi järjestää ihan kotona jos makuhuoneita vain on tarpeeksi. Niihin voisi valita myös jonkun teeman kuten suuseksi, takaapäin pano tai vaikka kaksi paria yhdessä. Mielikuvituksella ei varmasti olisi rajoja.

    Tietysti voisin miettiä miten tämän voisi toteuttaa, mutta kuitenkin, tulisikohan niihin bileisiin kukaan?

  17. Markus33 sanoo:

    Femme,

    Nuo mainitsemasi teemat kuulostavat hauskoilta. Jännittävää varsinkin on se kun mietit illan aikana, että kukahan osallistujista on se sinun panosi:) Pettymyksiäkin voi tulla, jos odottaa että saa sen illan vetävimmän näköisen henkilön partnerikseen, mutta saakin sen vähiten vetävimmän näköisen…-toisaalta fantasiatkin on keksitty. Sitten voidaan esim tehdä järjestys niin, että naiset saavat valita miehensä tai päinvastoin. Nuoret voivat naida vanhempia jne. Avokkini heitti viikonloppuna, että hän haluaisi, että miehiä olisi jonossa odottamassa vuoroaan tiettyä naista naimaan päästäkseen. Esim olohuone jossa on pyöreä iso sänky ja nainen ja jono miehiä. Itse kiihdyn taas siitä, olisi seksiä nuorten ja vanhempien ihmisten välillä (haluan vanhempaa naista).

    Ehkä olisi hyvä vuokrata vaikka jokin iso mökki, jossa olisi useita huoneita ja iso olohuone. Onko sinulla tiedossa mitään paikkaa? Missä voisimme ilmoitella tapahtumasta. Meitä on ainakin täällä kaksi tulossa mukaan!

  18. Markus33 sanoo:

    Tuonne ”on lupa kirjoittaa” tekstiin laittamani kutsu kokoontua porukalla seksin saloihin ei ole vielä ottanut tuulta purjeisiinsa. Laitan vielä tänne osoitteen jonne kiinnostuneet voivat kirjoittaa eli seksiklubi@yahoo.com

    Eli kaikki jotka ovat kiinnostuneet tapaamaan isommalla porukalla seksin merkeissä joku viikonloppu ovat tervetulleita meilaamaan minulle. Yritetään saada sellainen porukka jossa on yhtä paljon miehiä ja naisia. Sinkut ja pariskunnat ovat lämpimästi tervetulleita!

  19. nina sanoo:

    Paras on että kaikki on sinkkuja ja vaikka ei niin tuttuja tai vaikka jos haluaa tuttuja niin pelisäännöt sovittava hyvissä ajoin, nuo ryhmäseksijututkin voi aiheuttaa hallaa jos ei esim pelisääntöjä sovita ajoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>